Ostamisen houkutus

On mielenkiintoista haastaa itsensä pohtimaan jokaista ostopäätöstä tarkasti. En väitä, että se olisi aina erityisen helppoa. Hyvä esimerkki oli lauantaina, jolloin  Stockan alepäivillä oli myynnissä kangastossut, joita teki kovasti mieli.

Ostamisen ongelmana oli se, että minulla oli jo ennalta vastaavantyyppisiä kenkiä. Ei täsmälleen samanlaisia, mutta monet sellaiset, jotka soveltuvat samanlaiseen käyttöön. Olisiko perusteltua ostaa vielä yhdet? Ne sopisivat tosi kivasti monien vaatteiden kanssa. Mutta niin sopivat nekin, jotka jo omistin. Nämä uudet olivat eri materiaalia ja väriä, mutta ei voi sanoa, että ne olisivat silti olleet kovin tarpeelliset. Vanhoissakin riitti valinnanvaraa yllin kyllin. Samaan aikaan minä vain halusin uusia kenkiä, puhtaasti tunnepohjalta. Jonkinlaisessa kapinahengessä päätin, että saan kyllä ostaa mitä haluan. Kenkiin on varaa. Ne tulisivat käyttöön. Tykkään niistä. Haluan ne. Mutta samaan aikaan mietin, että ostaminen olisi turhaa, ja tämä on juuri sellaista kulutusta, jota maailma ei tarvitse. Enkä minäkään. Säilytystilaa ei ole ylimääräistä, eikä tosiaan todellista tarvettakaan. Kävin aika pitkän keskustelun itseni kanssa, mutta mieliteko voitti. Tiedostin samalla, että nyt ei mene putkeen.

Sisäisestä ristiriidasta huolimatta lähdin kauppaan. Hiiteen ostolakko, ostan jos huvittaa! Sitten sovitin kengät ja totesin, etteivät ne pysy kunnolla jalassa. Päätin olla ostamatta.

Kengät jäivät mutta tämän ostin. Väriä vaatekaappiin!

Tavallaan oli helpotus, että tossut eivät istuneet jalkaan. Se on ylitsepääsemätön syy, en osta huonoja kenkiä tai vaatteita. Harmitti yhtä aikaa se, että kengät eivät olleet hyvät ja se että olisin ostanut, jos ne olisivat olleet. Näköjään yli 15 kuukautta harkintaa takana ei edelleenkään ole tehnyt minusta immuunia näille vaatehoukutuksille. Ostin samoilta alepäiviltä neuleen viime viikolla, mutta sen suhteen ei tätä sisäistä debattia tarvinnut käydä, koska kyseinen vaate oli ostoslistalla. Olin harkinnut sellaiset ostamista jo pitkään ja odottanut vain, että sellainen tulee jossain vastaan.

Erikoinen fiilis jäi tästä episodista. Jollain tavalla edelleenkin vähän kirveltelee etten saanut uusia kenkiä. Jostain syystä en nyt saa tyydytystä siitä, että onnistuin tekemään oikein (vaikkakin vahingossa). Mutta toisaalta tämä on valinta, jonka olen itse halunnut tehdä, eikä homma toimi, jos jokaisen mieliteon oikeuttaa poikkeukseksi, jonka saa tehdä. Niin että hyvä vaan kun eivät sopineet. Harmituskin menee taatusti ohi.

Viikon vinkit: villan pesuohjeet, uusien vaatteiden haitat sekä roskien keräilyä

Tässä erittäin hyvät ja kattavat ohjeet villapaitojen pesua varten. Säät alkavat ainakin etelä-Suomessa vihdoinkin lämmetä, joten paksuimmat villapaidat voi pestä kesäsäilytystä varten. Itse en tosin pese villaa, ellei se ole selkeästi likainen. Normaalisti tuuletus riittää raikastamaan villan, mutta jos vaatteessa on tahroja tai se on muuten selvästi likainen, pesu on paikallaan. (ESS)

Pesetkö vaatteet ennen kuin otat ne käyttöön? Tämän jutun mukaan kannattaa pestä. Syynä on sekä muut ihmiset, jotka ovat käpälöineet vaatetta ennen sinua, ja toiseksi kemikaalit, joita uusista vaatteista löytyy. Olen kerran saanut nettikaupasta vaatteen joka haisi voimakkaasti jollekin, eikä haju haihtunut ennen kuin useamman pesun jälkeen. Epäilen, että kyseessä oli jonkinlainen säilöntäaine tai vastaava. Reklamoin yritykselle hajusta, mutta sain lähinnä ihmettelyä ja pahoittelua osakseni. (Iltasanomat)

Tämä plogging on minusta hauska idea. Se tarkoittaa sitä, että käydään kävely- tai juoksulenkillä ja samalla poimitaan roskia maastosta. Etenkin reippaalla kävelylenkillä voi helposti noukkia mukaansa roskia, mutta epäilen että juokseminen ei ole niin tehokasta, jos jatkuvasti pitää pysähdellä. Kivasta ideasta huolimatta en tajua, miten on mahdollista että näitä tarvitaan. Kuka heittää roskia luontoon? Tai maahan ylipäätään? Tämä menee täysin yli ymmärrykseni. Siis kuka edes kehtaa?

Arkijärki-podcast 23: Mökkitavarat

Lukijat kysyivät, millainen on tavarafilosofiani kesämökillä. Lyhyesti vastaan, että sama kuin kaupungissa. Mökkielämä tarjoaa oivan tilaisuuden käyttää loppuun monia sellaisia vaatteita ja tavaroita, joita ei enää kelpuuta ihmisten ilmoille. Mutta en vie mökille mitään sellaista, jolle siellä ei aidosti ole käyttöä. Jos mökille on kertynyt roinaa, syy on luultavasti siinä, että lopullista päätöksentekoa noiden tavaroiden suhteen on lykätty sillä, että ne on viety mökille. Mökki ei ole hyvä ratkaisu sille, ettei osaa päättää, onko jokin roska vai ei. Edes kesämökillä ei pääse eroon raivaamisesta, ellei hyvin aktiivisesti poista sieltä tavaraa sitä mukaa, kun ne käyvät tarpeettomiksi. Itse yritän jatkuvasti tarkkailla, että esimerkiksi kaikki vaatteet, joita mökille on viety, ovat edelleen käyttökuntoisia ja sopivan kokoisia. Tavarataitoja tarvitaan siis mökilläkin!

Podcastin kesto on tällä kertaa hieman alle 12 minuuttia.

Millaisia tavaroita te viette mökille? Ja mitä tuotte sieltä pois?

Missä on paperin paikka?

Viikolopun arkistoja selvittäessä tulin miettineeksi taas kerran näitä paperiasioita. Etenkin sitä, miten jokin paperi voi olla hyvinkin tärkeä säästää, mutta miten se saattaa yhdessä yössä muuttua aivan tarpeettomaksi. Löysin esimerkiksi yhdestä mapista papereita, jotka liittyivät ensimmäiseen asuntoon, jonka ostin puolison kanssa yhdessä vuosia sitten. Mappiin oli siististi arkistoitu ostotarjous, kauppakirjan kopio, välittäjän esite, lainapaperit ja yhtiökokouspapereita. Silloin, kun omistimme tuon asunnon, noiden edellämainittujen papereiden säästäminen tuntui loogiselta. Ehkä sitä välittäjän esitettä ei olisi erityisesti tarvinnut säästää, mutta toisaalta siitä ei ollut haittaakaan, ja se asettui sujuvasti muiden papereiden jatkoksi.

En enää muista tarkalleen, minä vuonna asunnon ostimme, mutta siitä on yli 10 vuotta aikaa. Sen jälkeen samainen asunto on myyty, ja siitäkin on jo vuosikausia. Lainakin on vuosien varrella neuvoteltu uusiksi, joten mikään mapin sisällöstä ei enää ollut tärkeää eikä tarpeellista. Aika hassua, mutta päätin kuitenkin säästää kauppakirjan ja asunnonvälittäjän esitteen, sillä siinä oli asunnon pohjapiirros. Ajattelin, että lapsesta on ehkä hauska joskus aikuisena katsoa, millainen oli hänen ihan ensimmäinen kotinsa. Kaiken muun laitoin tietosuojaroskiin ja paperikeräykseen.

Myymisen jälkeen nuo paperit ovat siis olleet aivan turhia, mutta mikä on se hetki, jolloin ne olisi kuulunut heittää pois? Olisiko se ollut kenties samalla hetkellä, kun kaupat oli allekirjoitettu? Vai pitäisikö papereita säilyttää vielä sen jälkeen jokin tietty aika? Sama koskee tietysti kaikkia muitakin isoja kauppoja, kuten vaikka autoa tai kesämökkiä. Minulle ei ole tullut mieleen hyökätä paperien kimppuun heti tällaisten tapahtumien jälkeen, ja olen myös muuttanut tarpeettomia papereita asunnosta toiseen, koska mappi on helpompi siirtää avaamatta, kuin käydä sisältö läpi. Koska papereiden läpikäyminen ei ylipäätään ole varmaan kenenkään lempihommaa, ovat nuo mapit saaneet olla rauhassa seuraavatkin vuodet. Vasta nyt, kun oli aktiivinen tarve tyhjentää tilaa, ne tuli avattua. Mutta olen tässä miettinyt, onko tämä jonkinlainen luonnonlaki, että papereita karsitaan vasta siinä vaiheessa kun on pakko. Vai oppisinko sisällyttämään tämän vaiheen johonkin aiempaan ajankohtaan, jottei näitä kerroksia syntyisi?

Karsin ”sekalaiset” paperit myös, ja ne mahtuvat nyt tähän oikeanpuoleiseen koteloon. Vasemmalla printteripaperit.

Verottajan mukaan kuitteja ynnä muita on säilytettävä 6 vuotta verovuoden päättymisestä. Eli käytännössä seitsemän vuoden välein voi heittää paperit pois. Toisaalta tietysti on aina myös niitä papereita, jotka on syytä säilyttää ikuisesti. Luulen, että minulla se ongelma on juuri siinä, että on vaikea tunnistaa mitkä kuuluvat edelliseen ja mitkä jälkimmäiseen ryhmään. Kunpa keksisin tähän jonkun selkeän muistisäännön, jota voisin aina noudattaa!

Minulla on käytössä henkilökohtainen vuosikansio, jonne mapitan veropaperit, verotukseen liittyvät kuitit ynnä muut. Sen sisältö on siis tarpeen säilyttää tuo verottajan määräämä aika, ja sitten sisällön voisi heittää pois. Ajatuksissa on koostaa myös yksi kansio, jossa olisi samoissa kansissa kaikki kotiin ja kesämökkiin liittyvät asiapaperit, joita tarvitaan ainakin niin kauan, kuin jomman kumman omistan. Sinne voisi liittää myös remontteihin ja isoihin hankintoihin liittyvät paperit. Autoon liittyvät paperit ovat omassa lokerossaan. Pärjäisiköhän näillä?

Miten usein karsitte papereita? Onko teillä hyviä muistisääntöjä, joiden avulla ne pysyvät paremmin ojennuksessa?

Supertehokas sunnuntai

Muistatteko vielä vuoden alussa tekemääni listaa vuodelle 2018? Kohdat 5 ja 6 olivat työhuoneen muodonmuutos ja paperiarkistojen setviminen. Olen lykännyt ryhtymistä koko alkuvuoden, siis kolme kuukautta. Eilen koitti vihdoin se päivä, kun päätin että nyt tämä hoidetaan – ja sitten hoidettiin.

En enää muista kuinka monta kertaa olen valittanut työhuoneesta, mutta katsoin, että viimeksi olen raivannut sitä tammikuussa (täällä muuten varsin autenttisia ennen-kuvia. Älkää kiinnittäkö huomiota viimeiseen, sillä aloittaessani eilen tilanne oli jälleen palannut tuolle kaaosasteelle). Se on varsinainen minihuone (yletän lähestulkoon seinästä seinää kun levitän käteni) ja silti huoneella on lukuisia käyttötarkoituksia. Siellä työskennellään, silitetään, kierrätetään ja säilytetään kaikkea sellaista, mille ei ole paikkaa muualla. Tästä seuraa tietenkin hirveä kaaos. Eniten minua on vaivannut tietyt historialliset paperikasat, joiden läpikäyminen oli välttämätöntä, mutta ajatuskin työlästytti. Mutta eilen sain motivaatiota siitä, että tiistaina on ikkunanpesupäivä. Jotta pesijä pääsee työhuoneen ikkunaan käsiksi, oli ihan pakko ruveta raivaamaan. Huone oli siinä kunnossa, että en enää kehdannut päästää sinne ketään, en edes siivoojaa joka taatusti on ehtinyt nähdä urallaan kaikenlaista.

Tämä on tammikuulta, mutta olisi yhtä hyvin voinut olla eilen kuvattu.

Ensimmäiseksi kuskasin vinttiin kaikki sellaiset tavarat, jotka ovat vain odottaneet sitä, että joku viitsisi hommaan ruveta. Sitten otin ison roskakassin viereen, ja aloin raivata. Järjestin ensin kaikki pakkausmateriaalit kuten lahjakassit ja nauhat siististi. Heitin jonkin verran pois, mutta suurimman osan säästin. Kassit yhteen, pullopussit yhteen, paperit yhteen ja yhteen koriin keräsin nauhat, koristeet ja muut tarvikkeet. Aikaa meni tunti, mutta lopputulos oli hyvä. Sitten kävin läpi lasten piirustukset, valitsin säästettävät ja arkistoin ne riippukansioihin ja heitin loput pois. Tammikuussa työhuoneeseen siirretty vanha hylly ei toiminut kirjahyllynä, mutta sekalaisen tavaran säilytykseen se on mainio. Järjestin nuo em. pakkausmateriaalit yhdelle hyllylle, vaatekierrätystä yhdelle, lasten kuvataidearkiston yhdelle, ja muuta kierrätystä odottavaa tavaraa yhdelle hyllylle. Löytyi myös paikka talouspaperirullille ja paperinenäliinoille. Jälkimmäisiä löytyi muuten runsaasti. Yksi kokonainen kori tuli niitä täyteen. Epäilen, että meillä on tarvetta nenäliinoille seuraavan kerran vuonna 2020.

En edes laskenut, mutta on näitä lähemmäs 50 pakettia. Mitä veikkaatte, milloin tarvitsee ostaa uusia?

Käydessäni tavaroita läpi, heitin aika paljon surutta roskiin. Avaimenperä, jota ei ole käytetty koskaan, koska se on liian painava? Roskiin. Piilolasireseptejä viime vuosisadalta? Roskiin. Lapsen askartelema kevätkukkanen, joka on niin suuri ettei se mahdu mihinkään mappiin? Tunnistamattomia muovinappuloita? Vanhentuneita kanta-asiakaskortteja? Kaikki roskiin. En säästänyt mitään, mitä en ollut kaivannut muutamaan vuoteen. Suurin osa roskista oli sellaisia, joiden olemassaolon olin unohtanut. Jos ei muista, että jotain on olemassa, ei sitä myöskään tarvitse.

Tein myös yhden merkittävän löydön. Kun helmikuussa olin New Yorkissa, kävin hienossa konsertissa Carnegie Hallissa. Istuin aika kaukana esiintymislavasta, ja mietiskelin, että missä ovat teatterikiikarini. Tiesin, että minulla on sellaiset, mutta samalla mietin etten ole nähnyt niitä vuosikausiin. Eilen työhuonetta raivatessa tuli vastaan muovilaatikko, joka oli täynnä epämääräistä roinaa, siis juuri noita vanhentuneita kortteja ja mystisiä avaimia. Sekä ne teatterikiikarit. Maailman epäloogisin paikka, en ikinä olisi lähtenyt etsimään niitä sieltä. Ilmeisesti kiikarit olivat päätyneet sinne muuttohässäkässä, sillä en muista nähneeni niitä kertaakaan muuton jälkeen. Mutta ah onnea, nyt ne ovat jälleen käytettävissä! Ihminen tulee erinomaisesti toimeen ilman näitäkin, mutta tulen näistä aina hyvälle tuulelle. Teatterikiikarit ovat ehkä hassuin esine, jonka omistan. Olen iloinen, että tiedän taas, missä ne ovat.

Iloinen jälleennäkeminen!

Raivaamalla hyllyä sain sille tilaa niin, että lattialta sai nostettua tavaroita pois. Kun lattiatilaa tuli lisää, sain uuden idean: mitä jos tilaa raivaisi niin paljon, että työhuoneeseen voisi mahduttaa myös pyykkitelineen? Olohuoneen vakiovarusteena se ei ole viihtyisyyttä lisäävä, eikä taatusti vaali kauneutta. Mutta työhuoneessa se voisi olla levällään päivät pitkät, eikä haittaisi ketään. Jos vain saisi tarpeeksi tilaa…? Tuumailin hetken, ja päätin että jos yksi pieni piironki poistetaan ja toinen siirretään eri paikkaan, tilaa pitäisi vapautua juuri pyykkitelineen verran.

Piironki vain oli täynnä papereita. Juuri niitä historiallisia paperikertymiä, joiden setvimistä olin lykännyt kirjaimellisesti vuosia. Ei muuta kuin mappi kerrallaan käteen ja selaamaan. Yksi kansio ei vaatinut toimenpiteitä, ja se mahtui kirjahyllyyn. Kaikki loput paperit piti käydä yksi kerrallaan läpi. Kävi ilmi, että olin säästellyt vuosikausia kilotolkulla roskaa. Se on muuten mielenkiintoista, mikä on se hetki, jolloin tarpeellinen muuttuu tarpeettomaksi? Puoliso totesi vanhoja dokumentteja selatessaan, että nämäkin olivat joskus tärkeitä papereita. Vakuutuksia, tullipapereita, kauppakirjoja, tiliotteita, palkkakuitteja ja niin edelleen. Sillä hetkellä, kun ne ovat postissa tulleet, niiden arkistoiminen on ollut oikein ja järkevää. Mutta kun tarpeeksi monta vuotta on kulunut, tieto on vanhentunut, eikä paperilla enää ole merkitystä. Heitimme menemään verotusta varten säästettyjä kuitteja ja papereita, jotka olivat jo vanhentuneet. Säästettävää jäin todella pieni nippu. Sen sijaan helpotus oli valtava, kun nuo paperit eivät enää paina mieltä eivätkä vie tilaa!

 

Ei vieläkään täydellinen, mutta verratuna ensimmäiseen kuvaan todella paljon parempi!

Lopputulos on mahtava. Sain piirongin tyhjäksi ja pois huoneesta, siirtelin jäljellä olevia huonekaluja hetken ja nyt pyykkiteline on muuttanut pysyvästi työhuoneeseen. Vaikka huone on todella pieni, raivaaminen mahdollisti vielä yhden käyttötarkoituksen lisäämisen. Olen aika vaikuttunut lopputuloksesta. Tavaroiden poistamisen vaikutuksia ei kannata aliarvioida. Nyt raivattiin kaksi kerrosta, ensin tavaroita ja sitten huonekalu, jonka sisällä tavarat majailivat. Olen tästä muutoksesta niin innoissani, että päätin jatkaa vielä tänään. Nyt näyttää siltä, että pystyn mahduttamaan tuohon hyllyyn vielä lelujen kierrätyspisteen, mikä on numero 10 sillä alussa mainitulla listalla.

Innostaako kevät ketään muuta raivasprojekteihin?

Viikon vinkit: vähentynyt muovijäte, ostolakkoapua ja kevätsiivousohjeet

Vihdoinkin positiivinen uutinen muoviroskaan liittyen: Pohjanmerestä troolataan vähemmän muovia kuin aiemmin. Tutkijoiden mukaan syynä on luultavasti se, että muovipussit ovat muuttuneet monin paikoin maksullisiksi. Tämä kertoo siitä, mitä itse olen jatkuvasti miettinyt – muutosta saadaan tehokkaimmin aikaan yhteiskunnan ohjauksella. Samalla logiikalla mikä tahansa haitallinen käytös vähenee, jos siitä pitää ruveta maksamaan. Ehdotan seuraavaksi lentoveroa. (YLE)

Jos olet ostolakossa, ja kaipaat lisämotivaatiota, MeNaiset-lehti on koonnut itse asiassa varsin pätevät ohjeet välttää turhaa ostamista. Monet niistä ovat Arkijärjen lukijoille tuttuja, mutta mukana myös pari uutta ideaa.

Iltasanomat tarjoilee varsin perinteisiä kevätsiivousohjeita. Minulla ei ole niinkään mielessä kevätsiivous, paitsi että ikkunoiden pesu on kyllä sellainen toimenpide, joka olennaisesti kuuluu kevääseen. Meidän ikkunat ovat niin kurassa ja noessa, että niiden kirkastaminen kirkastaa koko kodin. Sen sijaan verhojen pesuun en rupea, vaikka lehti niin kehottaakin.

Kahden dödön tekniikka

Olen viime vuosina ruvennut välttelemään turhia kemikaaleja. En ole kovin hysteerinen, mutta olen vähitellen vaihtanut luonnollisempiin tuotteisiin aina, kun siihen on ilmaantunut hyvä tilaisuus. Käytän siis iloisesti sekä luonnonkosmetiikkaa että tavallista, koska järkeilen niin, että esimerkiksi 50% vähemmän altistusta jollekin on merkittävä parannus, vaikkei sataan prosenttiin pääsisikään.

Hyvä esimerkki tästä on deodorantti ja antiperspirantti. Minulla on niitä arkikäytössä kaksi: toinen on Madaran dödö, joka on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, eikä siinä siis ole alumiinia, parabeeneja tai muita sellaisia aineita, joiden haitallisuudesta keskustellaan. Mutta sen rinnalla käytän myös tavallista, marketista saatavaa hajusteetonta antiperspiranttia. Tällä hetkellä merkki on suomalainen Erisan, mutta LV ja Mini Risk käyvät myös, jos Erisania ei löydy (valitsen suomalaisen jos vain mahdollista).

Näillä mennään.

Tavallisena päivänä, jolloin ei ole hikoilua tiedossa, valitsen luomuversion. Mutta jos olen menossa juhliin tai muuten ihmisten ilmoille, varmistan salonkikelpoisuuteni perinteisellä antiperspirantilla. Luonnonkosmetiikan dödöt toimivat kohtuullisesti, mutta täydellisen varmoja ne eivät ole. Tämä tuoteryhmä on minusta hyvä esimerkki sellaisesta, missä ainakaan toistaiseksi luonnollisempi vaihtoehto ei pärjää perinteisille kemikaaleille. Minusta tämä sama asia koskee esimerkiksi siivousaineita. Pelkkä kunnollinen mikrokuituliina ja vesi riittävät monien tavallisten tahrojen irroittamiseen, mutta mikään ei korvaa Kloritea, kun pitää kunnolla valkaista jotain.

Tujummillekin kemikaaleille on oma paikkansa, mutta niitä on turha käyttää silloin, kun vähemmälläkin selviää, tai pelkästään ”varmuuden vuoksi”. Välillä minusta tuntuu, että ihmisillä on liian mustavalkoinen ajattelu monien tällaisten ekoasioiden suhteen. Se, että kokeilee ympäristöystävällisempää vaihtoehtoa jossain vaativassa paikassa, ja toteaa tuotteen riittämättömäksi, ei vielä tarkoita sitä, etteikö se toimisi erinomaisesti vähän vähemmän vaativissa olosuhteissa. En lähtisi tupaten täynnä olevalle jumppatunnille luomudödössä, mutta en toisaalta tarvitse mitään supertehokasta hikoilunestäjää tavallisessa arjessani.

Löytyykö muita, joilla on tehokkaampia ja miedompia tuotteita yhtä aikaa käytössä?

Arkijärki-podcast 22: Liian tavaran raja

Tässä podcastissa pohdiskelen, missä menee se raja, jonka jälkeen tavaroita on kodissa liikaa. Tämä podcast on saanut idean A Slob Comes Clean -podcastin jaksosta numero 165, jossa Dana K. White pohdiskelee samaa asiaa. Hän luettelee 10 erilaista tavaraa, jotka väistämättä muuttuvat roinaksi hänen kodissaan, ja  niinpä minäkin aloin pohtia samaa asiaa. Danan lista on hauska, se sisältää mm. kirpputorit ja kylpypyyhkeet. Keksin itse kolmenlaisia tavaroita, joiden kanssa en pärjää: ilmaiset, kierrätystavarat ja kodinsisustusesineet. Näiden tuloa on aktiivisesti vastustettava, jos haluan pitää kotini kunnossa. Sitten on vielä yksi, nimittäin kirjat, mutta niiden kanssa tilanne on vähän erilainen. Mikä on sellainen tavararyhmä, jota te ette kodissanne hallitse?

Podcastin kesto on noin 16 minuuttia. Sen voi kuunnella tästä alta, tai tilata iTunesista tai Acastista suoraan puhelimeen. Aiemmat podcast-jaksot löytyvät kaikki täältä.

Tylsää shoppailua eli ostolakkopäivitys

Hurjaa miten aika kuluu. Tätä ostolakkoakin on jo yli vuosi takana päin. Luin äsken, mitä kirjoitin aiheesta vuosi sitten, ja kun tuolloin ostolakkoa oli vasta kolme kuukautta takana, olin selvästi vielä uutuuden viehätyksen vallassa. Selitin oppineeni uuden ostamattomuuden rutiinin, takana oli jälleen nollakuukausi, mutta kerroin kuitenkin ostaneeni kaksi uutta korua, toinen käytettynä. Näin taaksepäin katsoen voin jälkiviisaana todeta, että oikeasti mistään rutiinista ei vielä ollut kyse, sillä ei mennyt kuin kuukausi tai pari, kun todella paha tylsistyminen iski, ja sitten shoppailinkin enemmän kuin koko alkuvuotena yhteensä. Nyt tiedän, että vasta kesän jälkeen ostamattomuuteen oli oikeasti tottunut.

Tänä vuonna ei tullut nollakuuta, sillä ostin sukkia. Käytän nilkkasukkia joka päivä, joten niitä on oltava useampi pari, jotta puhtaita riittää. Ennen ostamista sukkia taisi olla viisi neljä paria valkoisia/värillisiä ja suunnilleen saman verran mustia. Valkoisia ja värillisiä en käytä säännöllisesti (en halua että sukat liiemmin erottuvat kengän ja lahkeen välistä), joten tuo reilusti alle 10 paria käyttösukkia alkoi käydä turhan niukaksi. Ostin alepäiviltä kuusi paria Voguen bambusukkia, jotka ovat suosikkejani. Lisäksi ostin yhdet ohuet sukkahousut, sillä niitä pitää aina olla yhdet priimat varastossa. Olen tunnetusti tuhoisaa seuraa hienoille sukkahousuille. Rahaa meni näihin kaikkiaan noin 34 euroa. Hyvä diili minusta. Pärjään näillä vähintään seuraavat puoli vuotta, hyvällä tuurilla ensi vuoteen saakka, ennen kuin sukkia on ostettava lisää.

 

Poistotekstiilejä kertyi yhteensä 206 grammaa. Heitin roskiin käyttötekstiileitä, jotka olivat kuluneet loppuun: sukkia, alushousuja, tiskirätin, lastenvaatteita. Mielestäni tekstiileillä on oma käyttöikänsä. Kun bambusukkaan tulee reikä, en ala enää paikkaamaan sitä, vaan laitan roskikseen. Pestävät tiskirätit muuttuvat jossain vaiheessa niin hirveän näköisiksi, että niillä ei kehtaa pyyhkiä enää muuta kuin lattiaa, jonka jälkeen ne voi heittää roskikseen. Viiden kuukauden jälkeen tekstiilijätteen määrä lähestyy täyttä kiloa. Jo nyt on nähtävissä, että tekstiilijäte koostuu meillä lähes pelkästään puhkikuluneista vaatteista, joita ei ole syytä eikä aina edes mahdollisuutta ruveta korjaamaan. Esimerkiksi kevään koittaessa lapsen toppahousut nakataan roskikseen, sillä ne on jo kertaalleen paikatut, eivätkä enää pidä vettä. Ei sellaisia housuja voi kierrättää mihinkään, eikä niistä ole itsellekään enää mitään iloa.

Tämä kuukausi oli vaateostojen kannalta joka tapauksessa erittäin hyvä kuukausi. Ostin parasta laatua, suunnitelmallisesti, tarpeeseen ja vieläpä alennuksesta. Pidän suoritusta kutakuinkin täydellisenä. Minusta tuntuu, että ostolakko alkaa todella asettua uomiinsa. Tosin vuoden päästä voin tietysti olla asiasta eri mieltä, kuten huomasin viime vuoden tekstiä lukiessa.

Miten teillä sujuu? Onko tässä projektissa enää mukana ketään?

Arkijärki-podcast 21: Muuttamisesta ja purkamisesta

Tässä podcastissa käsittelen muuttoa vähän eri näkökulmasta kuin ennen. Olen kirjoittanut muuttamisesta siitä näkökulmasta, miten pakkaamisesta pääsee helpoimmalla kahdesti: Mitä tiedän muuttamisesta ja Mitä tiedän pakkaamisesta. (Olen myös linkittänyt muuttoon liittyviä artikkeleita, niitä löytää hakusanalla muutto.) Niissä keskityn enemmän siihen, miten muuton alkupäässä kannattaa toimia. Lukijan pyynnöstä tein nyt podcastin siitä, miten muuttoa voi helpottaa siinä vaiheessa, kun tavaroita puretaan. Mieleeni tuli pari olennaista asiaa

  • etukäteissuunnittelu sen suhteen, minne tavarat uudessa kodissa laitetaan
  • pakkauslaatikoiden huolellinen merkitseminen, niin että tavarat menevät perillä suoraan oikeaan huoneeseen

Tämä oli kiinnostava näkökulma! Toivottavasti näistä ajatuksista on jollekin muuttajalle hyötyä. Podcastin kesto on 17 minuuttia.

Tilaa podcast iTunesista tai Acastista. Kaikki aiemman podcast-jaksot löytyvät täältä.