Mitä tiedän pakkaamisesta

Vaatteet: Jos on mahdollista käyttää henkarilaatikoita, ne nopeuttavat prosessia merkittävästi sekä pakatessa että purkaessa. Muuten henkarilla roikkuvat vaatteet kannattaa pujottaa jätesäkkiin niiden vielä roikkuessa tangolla. Säkin suu suljetaan tiukasti siten, että koukut jäävät ulkopuolelle nippuun. Tällaista pakettia on helppo siirrellä ja kaikki pysyy mukana. Purkaessa koukut nostetaan tangolle, ja sitten vasta avataan pussi.

Hyllyillä olevat vaatteet voi pakata joko matkalaukkuihin tai laatikoihin. Mitä siistimmin viikattu, sen vähemmän vaate vie tilaa ja sitä enemmän niitä mahtuu yhteen laatikkoon.

Astiat: Särkyviä esineitä voi suojata monella tavalla. Yksi vaihtoehto on kääriä niitä pyyhkeisiin. Hyvä puoli tässä on se, että pyyhkeet (ja mahdolliset muut liinavaatteet) tulee muutettua hyötykäytössä. Huonoja puolia on kaksi: ensinnäkin pyyhkeet vievät laatikosta paljon tilaa, ja toiseksi ne täytyy purkamisen jälkeen vähintäänkin viikata uudelleen kaappiin, joskus jopa pestä.

Sanomalehti on perinteinen menetelmä, joka on muuten toimiva, mutta valitettavasti painomuste sotkee hyvin herkästi. Olen käyttänyt myös varsinaista pakkauspaperia, joka on vähän silkkipaperia paksumpaa mutta tavallista paperia ohuempaa ruskeaa paperia, joka on valmiiksi leikattu isoihin arkkeihin. Paperi oli erittäin kätevä ja riittoisa pakkausmateriaali, ja harkitsisin kyllä sen käyttöä uudelleenkin, jos olisi oma muutto edessä.

Kirjat: suunnilleen yksi hyllymetri kirjoja menee yhteen laatikkoon. Varmista, että laatikko kestää kirjojen painon. Jos laatikko tulee liian täyteen, siitä voi tulla liian painava liikutella.

Taulut ja peilit: mitä arvokkaampi ja painavampi, sitä enemmän kuplamuovia, teippiä ja kulmasuojia käyttöön. Suunnilleen samankokoiset taulut voi pakata yhdessä, kuvapuolet vastakkain, kuplamuoviin teipattuna.

Huonekalut: Suojaa herkät huonekalut muovilla. Sohvatyynyt yms. kannattaa pakata erikseen omiin pusseihin, sillä huonekaluja joudutaan usein esim. kääntämään pystyyn, jotta ne mahtuisivat hissiin.

Lamput kannattaa huputtaa jätesäkillä tai vanhoilla pesulan pukupusseilla. Keri jalkalampun johto nippuun ja teippaa valaisimeen kiinni.  Pöytälaatikot, kaappien ovet yms. kannattaa teipata kunnolla kiinni, etteivät ne aukeile ja putoile siirrettäessä. Pakkauskelmu on erittäin kätevä suojauksessa, se on kuin elmukelmua, mutta leveämpää ja isossa rullassa. Sillä voi suojata vaikka mitä.

Rullaa matot ja laita ne mattopusseihin tai muuhun suojamuoviin. Jos muovia ei ole, teippaa rulla tiukasti kiinni, jottei se aukea kannettaessa.

Jätä pianon siirtely suosiolla ammattilaisille.

Muuta: Pakkaa laatikot niin, että ne voi pinota päällekäin. Nokkakärryihin menee ainakin neljä laatikkoa yhtä aikaa. Pakkaa kaikki ulopäin törröttävät tavarat samaan laatikkoon, joka pinotaan päällimmäiseksi, esim. sateenvarjot yms.

Mieti kauanko pakkaamiseen menee aikaa, ja lisää siihen 50% lisää, jolloin lähestyt todellisuutta. Tämä perustuu omiin optimistisiin kuvitelmiin ja karuun todellisuuteen, mutta epäilisin, että ihmisillä on samanlainen taipumus yliarvioida omat voivat ja ajankäyttö.

Tässä parhaat vinkkini – unohtuiko jotain? Lisätkää kommentteihin!

15 vastausta artikkeliin ”Mitä tiedän pakkaamisesta

  1. Ne henkarilaatikot muuten on tosi käteviä, ja muutenkin muuttofirman tekemä muutto oli logistisesti kaunista katseltavaa sen kerran kun sivullisena pääsin seuraamaan… tosin kallista tietysti (mutta jos on varaa kaikkiin niihin kamoihin ja uuteen asuntoon niin ehkä myös ammattilaismuuttajiin?!)

    Itse olen tehnyt vain kaveriavusteisia muuttoja ja tässä mun lisävinkit:

    Kirjalaatikoiden kannattattaa olla aika pieniä, muuten niistä tulee liian painavia. Se yksikin hyllymetri painaa tonnin, jos kyseessä on tiiliskivitietokirjoja tms. Pokkarit taas ei paina juuri mitään.

    Jos pitää purkaa huonekaluja tms, niin kannattaa pakata ruuvit ja mutterit pieneen pussiin ja koko komeus vaikka pöytälevyn alapintaan, niin eivät mene hukkaan!

    Peitot, tyynyt ja petauspatjan voi kääriä lakanoineen yhteen jätesäkkiin. Illalla uupunut muuttaja on tyytyväinen kun pääsee nopeasti vällyjen väliin 🙂 .

    • Hyviä lisävinkkejä! Kiitos! Etenkin tuo on tärkeää, ettei ruuvit ja mutterit häviä muutossa, jotta kamat saa kasaan vielä uudessakin kodissa 🙂

  2. Vaikka varaa ei olisi muuttomiehiin, niin muuttolaatikoihin ainakin! Niihin on niin paljon helpompaa huiskia tavaroita ja niitä voi pinota päällekkäin eri tavalla kuin pahvareita saati jätesäkkejä. Lisäksi vuorokausivuokra motivoi purkamaan tavarat uudessa osoitteessa pikaisesti.

    • Joo, yksi laatikko maksaa 18 senttiä Niemeltä vuokrattuna vuorokaudessa. Kymmenen laatikkoa maksaa siis 1,8€ vuorokaudessa. Vaikka olisi monta kymmentä laatikkoa, niistä ei tule kovin isoa summaa muutamassa päivässä.

  3. Hups, luin postauksia väärässä järjestyksessä, olitkin liputtanut muuttolaatikoiden puolesta jo kahdessa edellisessä postauksessa. Kerta kiellon päälle: muoviset muuttolaatikot muuttoon! 😀

  4. Muovisten muuttolaatikoiden hinta vain muuttuu hieman suolaisemmaksi siinä kohtaa kun tykkää pakata jopa kuukautta ennakkoon ;D Purkamisen tykkään kyllä tehdä välittömästi muuton jälkeen, eikä mikään ole niin ärsyttävää kuin purkamattomat laatikot vielä viikko muuton jälkeen (yksin muuttaessa moisia ei kyllä ole :D).

    Ruuvien kohdalla tuo oikeaan huonekaluun kiinnittäinen ehdottomasti kannattaa, se on ainoa varma keino siihen että ne ovat sitten uudessakin paikkaa samassa paikkaa kyseisen huonekalun kanssa silloin kun niitä tarvitsisi. Mikään takuuvarma selkeä laatikko josta ne varmasti bongaa kun ei ole sellainen koskaan enää siirron jälkeen, ja sitten kokoamisaika menee siihen kun etsitään sitä ruuvilaatikkoa.

    • Tyylinsä kullakin 🙂 Itse en jaksaisi väistellä laatikoita kovin pitkää aikaa ennen muuttoa, suosin ennemmin kertarysäystä. Mutta tosiaan, laatikot maksavat, joten niitä ei viitsi turhaan hautoa.

  5. Mä taas oon tehnyt ruuvien kanssa niin, et olen laittanut aina yhden huonekalun ruuvit pieneen minigrip-pussiin ja kirjoittanut päälle, mikä huonekalu on kyseessä. Sitten kaikki minigripit ja kokoamisvälineet samaan laatikkoon. Mulla on muutenkin muutoissa ollut aina pari VIP-laatikkoa. Toiseen noi ruuvit, työkaluja ja muuta, mitä muuton tohinassa tarvii, toisessa VIP-laatikossa on sitten kaikki äärimmäisen tärkeä, mikä ei saa missään nimessä muutossa hävitä. Siis tyyliin tärkeitä asiakirjoja, korut, passit, ylipäätään kaikki sellainen tositosi tärkeä. VIP-laatikoita ei pakata muiden mukaan mihinkään pakettiautoon, vaan ne matkustaa mun mukana ja niistä pidetään oikein hyvää huolta…

    • Minäkin sain viime muuttoni yhteydessä vinkin, että kannattaa pakata VIP-laatikkoon työkalut ja ensiapuvälineet. Muuton projektipäällikön täytyy joka hetki tietää VIP-laatikon sijainti.

      Muuttolaatikoiden kylkeen kannattaa kirjoittaa, mihin huoneeseen laatikko uudessa asunnossa kannetaan. Viime muutossani en ehtinyt itse kantamaan paljoakaan, vaan seisoin ovella, vilkaisin jokaisen saapuvan laatikon sisällön ja ohjeistin kantajaa, mihin suuntaan laatikon matka jatkuu.

      Isolla porukalla tehtiin niin, että osa muuttoväestä kantoi laatikoita autosta asunnon kynnykselle, ja toiset jatkoivat kynnykseltä peremmälle. Sisätiloissa liikuttiin ilman kenkiä, joten asuntoon ei kulkeutunut kovin paljon kuraa.

      • Lattioiden suojaus on hyvä ottaa huomioon, etenkin syksyisin ja talvisin. Tavaroiden kantajat eivät voi ottaa kenkiä pois jatkuvasti, joten kovalevyt lattialla tai joku muu systeemi pelastaa parketit. Myös tuo, että eri ihmiset toimivat sisällä ja eri ihmiset ulkona on hyvä vinkki.

    • VIP-laatikko on hyvä idea. Jos on pieni matkalaukku tai vastaava, se voisi toimia myös hyvin. Esimerkiksi lääkkeet, hammasharja ja sen sellaiset jutut mukaan sinne. Vähän kuin käsimatkatavarat lentäessä!

  6. Vip-laatikko, hyvähyvä!

    Suosittelen myös muuttoautoa, siis ammattilaisia. Ne kantaa suuntaan ja toiseen, helpottaa kummasti omaa oloa ja toimenkuvaa.

    Monilla on paljon sukkia ja muita pipoja ja pieniä vaatekappaleita, myös niitä voi käyttää särkyvien pakkaamisessa. Sukkia ei tarvi ainakaan viikkailla saati pestä suojauskäytön jälkeen, kuten pyyhkeille näyttäis käyvän joissain paikoissa…

    • Sukat ovat varmaan ihan käteviä suojauksessa. Astiat eivät pyyhkeitä likaa, mutta laatikot eivät aina ole niin puhtaita. Mutta olen samaa mieltä ammattilaisista, jotka kantavat kaiken.

  7. Meillä on useammassa muutossa käytetty banaanilaatikoita muuttolaatikoina. Minä niuho numeroin laatikot ja kirjasin numeron mukaan laatikon sisällön listaan. Eri huoneisiin menevät laatikot saivat vielä eri värin kylkeensä ja kanteensa, niin oli helppo kantaa ne oikeisiin paikkoihin. Jätesäkit olivat myös käytössä, ja ne sidottiin eri värisin nauhoin, jotta nekin oli helppo kantaa oikeaan paikkaan.

    • Vau, tuossa on jo organisointi korkealla asteella! Noinhan se kannattaa tehdä, jos vain resurssit siihen riittävät.

Jätä kommentti