Viikon ainoa vinkki: tavarat, elämykset ja ekologisuus

Laitan tällä viikolla poikkeuksellisesti vain yhden linkin. Sen sisältö on kuitenkin niin kiinnostava, että se vastaa hyvin kolmea iltapäivälehtien hömppäraivauslistaa.

Kun puhutaan tavarasta ja omistamisesta, puhutaan usein myös siitä, miten epäekologista on haalia aina vaan lisää tavaraa tai ostaa uutta. Samassa yhteydessä usein ajatellaan, että elämykset ovat parempia kuin tavara, myös siksi, että ne eivät kuluta luonnonvaroja samalla tavalla kuin tavaroiden valmistaminen. Mutta tiedättekö mitä – asia ei ole niin yksinkertainen. Tässä erittäin kiinnostavassa artikkelissa kestävän kehityksen tutkija Riikka Kyrö avaa elämysten ekologista kuormaa. Artikkelin pääviesti lienee se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksinkertaisia vastauksia ei ole olemassa. Elämys ei läheskään aina ole ekologinen vaihtoehto, mutta toisaalta kertakäyttömukikaan ei välttämättä ole maailman tuho.

Ekologisuus ja ympäristöystävällisyys ovat todella hyviä tavoitteita. Mutta esimerkiksi hiilijalanjäljen pienentäminen on vain yksi osa-alue. Jos valitsee sen, saattaa samassa paketissa tulla muita, ikävämpiä seurauksia. Kyrö nostaa esiin tomaatinviljelyn. Talvella espanjalainen tomaatti on huomattavasti vähäpäästöisempi vaihtoehto kuin kotimainen kasvihuonetomaatti. Mutta itselleni kotimaisen tuotannon ja työllisyyden tukeminen on tärkeää. Jos en osta suomalaista tomaattia, en tue kotimaista maataloutta, enkä anna edes mahdollisuutta kehittää ympäristöystävällisempiä tapoja kasvattaa tomaatteja täällä. Myös ihmisoikeudet ovat minulle tärkeitä, enkä halua tukea espanjalaisilla pelloilla raatavien siirtolaisten karmeaa hyväksikäyttöä, jos vain suinkin voin sen välttää. Tässä paketissa hiilijalanjälki ei nouse prioriteettieni kärkeen, vaikka yleisesti ottaen tietenkin yritän tehdä ekologisia valintoja. (Ja tietenkin voisin olla ilmankin tomaatteja, mutta en halua. Tästä ei kannata aloittaa kommenteissa, päätökseni on harkittu ja nukun yöni hyvin.)

Harhauduin hieman elämyksistä ja tavaroista, mutta mielestäni olennaista on siis erottaa puurot ja vellit toisistaan. Ekologisuus ja tavaroiden raivaaminen ovat kaksi eri asiaa. Jos tavoittelee yhtä, ei välttämättä saavuta automaattisesti toista. Mutta tämä on ihan okei, kunhan asian vain tiedostaa. Nämä kaksi asiaa eivät tähtää samaan tavoitteeseen. Elämyksiä voi suosia myös siksi, että ei yksinkertaisesti halua enempää kamaa kotiinsa. Laskuvarjohyppy ei taatusti ole yhtä ekologinen vaihtoehto kuin piknik itseleivotun pullan kera pellonpientareella, mutta kummastakaan ei jää ylimääräistä roinaa nurkkiin pyörimään.  Jos ekologisuus on ykkönen, piknik on tietysti parempi vaihtoehto, vaikka samanlaista ”jääköhän tässä henkiin vai ei” -fiilistä siitä tuskin saa. Ymmärrän kyllä hyvin niitäkin ihmisiä, jotka hakevat juuri noita poikkeuselämyksiä.

Summa summarum: lukekaa tuo artikkeli. Ja kertokaa sitten mitä mieltä olitte! Millaisia ajatuksia se herätti? Ja liittyykö teidän mielestänne tavarat, raivaaminen ja ekologisuus yhteen?

Aleostoksilla vahingossa ja tahallaan

Olen varmaan aiemminkin sanonut, että tykkään alennusmyynneistä. Siis sellaisista kunnollisista, joissa alennukset ovat vähintään -25%, sitä pienemmän alet eivät mielestäni ole vaivan arvoisia. Alennusmyyntien riskit ovat tunnettuja. Niissä harhautuu helposti ostamaan itselleen tarpeettomia tavaroita, jotka eivät lopulta välttämättä ole edes kovin halpoja.

Toisaalta tykkään alennusmyynneistä juuri päinvastaisesta syystä. Jos löytää tarpeellista tavaraa normaalia halvemmalla, tuntee suorastaan huiputtaneensa systeemiä! Niinpä minulla onkin paljon alesta ostettuja kamppeita. Olen myös vuosien aikana kehittynyt ostajana. Olen nimittäin tehnyt elämäni aikana runsaasti pöhköjä aleostoksia. Mutta olen kehittynyt. Enää harvoin erehdyn ostamaan mitään tarpeetonta (okei, kenkiä ei ehkä lasketa tähän) enkä anna alennuksen hämätä vaan arvioin ostoksen edullisuutta hinnan perusteella.

Olen viime viikolla käväissyt pyörähtämässä sekä Stockan että Sokoksen alennusmyynneissä, nimenomaan kosmetiikkaosastolla. Kosmetiikka tuntuu aina vähän sellaiselta juuri ja juuri tarpeelliselta ostokselta, vaikka rehellisyyden nimissä tykkään kosmetiikasta kovasti, ja olen jossain määrin kiinnostunutkin siitä. Stockalla katselin kynsilakkoja, jotka olivat ihanan kimaltavia ja maksoivat vain kolme euroa pullo. Harkitsin pitkään ostaisinko kultaisen vai hopeaisen, kunnes aloin miettiä olisiko kynsilakasta todella iloa minulle, niin halpa kuin se olikin. En käytä kynsilakkoja säännöllisesti, ja minulla on jo muutama. Tarvitsinko oikeasti kullankimallusta varpaiden kärkiin? Totesin että en, ja jätin lakat ostamatta.

Olin jo lähtemässä pois kun huomasin vielä yhden alepöydän. Siellä oli Clarinsin luomiväripaletteja, ja tajusin että nyt osuin oikeaan. Olen lähes vuoden etsinyt tietyn sävyisiä luomivärejä, ja nyt niitä oli siinä tarjolla erittäin kohtuulliseen hintaan. Ostosta ei tarvinnut kauan harkita. En ikimaailmassa olisi raaskinut ostaa palettia täydellä hinnalla, mutta 30% alennuksella kyllä. Ostos oli todella harkittu, sillä olen varta vasten käynyt noita värejä etsimässä pariin otteeseen, mutta en vain ole löytänyt mieluisia. Tiesin siis heti, että tässä on tuote jolle tulee käyttöä. Luomiväripaleteissa kannattaa muuten jakaa hinta värien lukumäärällä, ja miettiä ostaisiko yhtä monta erillistä sillä hinnalla. Tässä tapauksessa yhdelle luomivärille tuli hintaa 5€ kappale, mikä mielestäni oli Clarinsin tuotteesta käypä hinta.

Eilen tein samanlaisen pikapyörähdyksen Sokoksella, olin oikeasti ruokakauppaan menossa mutta päätin tarkistaa, olisiko alessa mitään kiinnostavaa.  Tein uuden löydön, ripsivärin suosimaltani merkiltä, ja erittäin tarpeeseen tämäkin. Olin juuri pari päivää aiemmin huomannut, että vanha ripsari alkoi olla aivan lopussa ja tehnyt mielessäni muistiinpanon uuden ostamisesta. Kun näitä oikeasti tiedostettuja tarpeita tulee vastaan alessa, olen riemuissani. Kun ostos on tehty, oikea strategia on poistua lähimmästä uloskäynnistä eikä jäädä enää haahuilemaan uusien löytöjen toivossa.

Onnistuin vahingossa tekemään tarpeellisia ostoksia. Tämä taktiikka sopii minulle parhaiten. Pitäen mielessä mitä tarvitsen mutta ilman ryysimistä ja erillisiä reissuja kauppaan. Kävin molemmissa aleissa samalla kun olin kaupassa ja kaupungilla joka tapauksessa muutenkin.

Oletteko tehneet fiksuja alelöytöjä?

Kollektiivista raivausta

Taloyhtiön talkoissa raivattiin viime viikolla vinttejä ja kellareita. On uskomatonta, miten paljon tavaraa kertyy yleisiin tiloihin, eikä kukaan tunnu tietävän mistä tai miten ne ovat sinne ilmestyneet. Kokonainen roskalava tuli lähes täyteen pelkästään sellaisista kamoista, joita keräiltiin porukalla yhteisistä käytävistä.

Sen lisäksi, että lava täyttyi laudanpätkistä, huonekalujen raadoista ja ihan silkasta roskasta, täytyy paikalle tilata myös ongelmajätteiden kuljetus. Bongasin mikroaaltouunin, pönttötolkulla epämääräisiä maalieja ja muita kemikaaleja, vanhan jääkaapin, television ja tietokoneen. Näitä ei voi laittaa tavalliselle roskalavalle, joten täytyy sopia talkkarin kanssa, miten näistä sähköromuista hankkiudutaan eroon.

Yleisten tilojen tukkiminen omilla roinilla on minusta tosi tylsää. Yhteiset tilat toimivat vain, jos kaikki noudattavat samoja sääntöjä. Siksi on todella turhauttavaa, että isossa ja usein pienemmissäkin taloyhtiöissä on niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat etteivät yhteiset pelisäännöt koske heitä. Koska eihän se haittaa, jos tähän nurkkaan laitan tämän vanhan hyllynrähjän tai roudaan roskiskatokseen jotain mikä sinne ei kuulu, eihän se haittaa? Mutta kyllä se haittaa. Se on epäsiistiä, häiritsee muita ja oikeasti kyse on vapaamatkustamisesta. Taloyhtiö maksaa roskien kuljetukset, talkoolaiset kantavat roinat lavalle, joku muu kuskaa ne pois. Hirveän kätevää – ei tarvitse itse tehdä mitään. Samalla se on systeemin väärinkäyttöä.

Omakotiasumisen ja taloyhtiössä asumisen erot kiteytyvät tuossa. Taloyhtiössä on pakko kestää niitä muita ihmisiä, niiden typeriä ideoita ja piittaamattomuutta. Toisaalta taloyhtiössä joku muu hoitaa kerran vuodessa roskalavan takapihalle, jolloin esimerkiksi niistä vanhoista rojuista pääsee helposti eroon. Omassa talossa ei tarvitse stressata muista kuin naapureista (vaikka tiedän että kyllä nekin voivat hermoille käydä), mutta kääntöpuolena on se, että joutuu itse hoitamaan kaiken huollon ja ylläpidon. Molemmissa on puolensa.

Minulla on onni asua taloyhtiössä, jossa enemmistö asukkaista onneksi yrittää toimia niin, ettei muille tulisi ylimääräistä vaivaa. Uskon myös, että kun yhteiset tilat pidetään talkoilla kunnossa, ne eivät kerää puoleensa niin paljon roinaakaan. Kellarissa on yksi alue, joka on sellainen puoliksi yleinen, puoliksi yksityinen. Sinne on vuosien varrella kertynyt aika paljon roinaa myös huoltoyhtiön jäljiltä. Kun se saadaan pikkuhiljaa raivattua kuntoon, tila saadaan siistiksi ja hyötykäyttöön, eikä se varmasti sen jälkeen vedä roinaa enää puoleensa samaan tahtiin. Uskon vankasti porttiteoriaan tässä roina-asiassa.

Onko outlet aina halvin?

Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu outleteista. Sen ydinviesti oli se, että outletit eivät ole absoluuttisen halpoja, vaan todellisuudessa saman tavaran saattaa saada selvästi halvemmalla ihan vaan Prismasta. Mielenkiintoista, eikö totta?

Monilla suomalaisilla isoilla ja tunnetuilla brändeillä on outlet tai useampia eri puolilla maata. Marimekko, Iittala, Nanso, Reima, Pentik – kaikkia näitä vähän fiinimpiä merkkejä, joiden tuotteisiin liitetään usein laatumielikuvia. Eipä ole ihme, jos outletissa tai tehtaanmyymälässä tulee shoppailtua innolla, siellähän voi tehdä mitä vaan löytöjä ja tietää että tavara on hyvää. Mutta lehtijutun perusteella ei ehkä kannattaisi riehaantua.

Kuluttaja-lehden artikkeli kertoo, että halpa on suhteellinen käsite. Tuote voi olla halvempi kuin jossain lippulaivamyymälässä, mutta saman tavaran saattaa saada Prismasta vielä halvemmallakin. Mielenkiintoinen kysymys on, onko sillä väliä, mistä tuotteen ostaa? Ja mikä ratkaisee – kaikista halvin hinta vai ostokokemus kokonaisuudessaan? En tiedä teistä, mutta minun mielessäni Prismaan liittyy hyvin erilaisia mielikuvia kuin vaikka Iittalaan. Minulle ei tule mieleen lähteä huvikseen shoppailemaan Prismaan, sen sijaan Iittalan tehtaanmyymälään voin hyvin tehdä erillisen retken. Jostain syystä se tehtaanmyymälä tuntuu tarjoavan kohottavamman elämyksen kuin supermarketti.

On kuitenkin hyvä muistutus, että tehtaanmyymälä, ystävämyynti tai outlet ei itsessään takaa halvinta mahdollista hintaa. Noissa paikoissa ei oikeastaan kannata shoppailla hinnan perässä, ellei ole etukäteen selvittänyt, mikä on normaali hintataso. Ostin keväällä mekon ystävämyynnistä, mutta olin etukäteen katsonut netistä, mitä kyseisen merkin vaatteet maksavat omassa nettikaupassaan. Totesin ystävämyynnin hintojen olevan noin 50% alhaisempia, joten tein kaupat tyytyväisenä. Ylipäätään näiden em. ostopaikkojen ongelma on se, ettei vertailukohtaa ole esillä. Normaalissa alessa tuotteiden alkuperäinen hinta on selvästi esillä, jolloin ostaja kykenee arvioimaan kannattaako ostaa vai ei.

Ehkä tämän tekstin ydin on siinä, että outletit ovat hyviä paikkoja tehdä hankintoja, jos pari perusasia on kunnossa: tietää mitä haluaa ja tietää mitä se yleensä maksaisi. Sen sijaan päämäärätön fiilistely halpojen tavaroiden keskellä saattaa johtaa tarpeettomiin hankintoihin, jotka eivät itse asiassa olekaan niin halpoja. Ainakin minulle on joskus saattanyt käydä niin.

Entäpä teille? Mitä mieltä olette outleteista ja tehtaanmyymälöistä?

KonMari ja kuluneen vasaran tapaus

Luen parhaillaan Marie Kondon uutta kirjaa, joka on jatkoa ”Siivouksen elämänmullistava taika” -kirjalle, joka aloitti koko konmari-hössötyksen. Tämä uusi kirja tuntuu olevan paremmin jäsennelty ja käytännönläheisempi kuin ensimmäinen osa. En ole vielä päässyt kovin pitkälle, joten japanilaisen vaatteiden taittelun syvimmät salat ovat vielä avautumatta. Sen sijaan olen jo ehtinyt pyöritellä silmiäni Kondon omintakeisen metodin suhteen.

Kondo sanoo heti alkupuolella hyvin selkeästi, että tavaraa ei saa säilyttää vain sillä perusteella, että sitä saattaa vielä tarvita. Sitten hän kertoo kaksi esimerkkiä omasta elämästään. Ensimmäisellä kerralla hän heitti menemään maljakon, jonka reunassa oli särö. Seuraavana päivänä sitä olisi tarvittu, mutta onneksi löytyi muovipullo, johon kukat saattoi tyrkätä. Pullon hän somisti kauniimmaksi päällystämällä sen kankaalla. Toisella kerralla hän heitti menemään vasaran, ja sen jälkeen käytti paistinpannua naulaamiseen.

Tähän kohtaan sopisi kulunut mutta kuvaava kommentti: Ei hyvää päivää!

Tuon maljakon voin vielä ymmärtää, tosin mielestäni yksi maljakko vaikka hiukan säröinenkin, on parempi kuin ei maljakkoa ollenkaan, etenkin jos tykkää kukista. Mutta tuo vasara? Esitän kysymyksen näin päin: mitä haittaa on siitä, että omistaa vasaran, jota ei rakasta? Kondo sanoo, että sen kahva oli hyvin kulunut. En ihan ymmärrä, miten vasaran kahvan saan kulutettua niin loppuun, että se muuttuisi käyttökelvottomaksi. Esteettinen haitta saattaa kenties olla – mutta se on kuitenkin vain vasara. Jos käyttöä on todella ollut niin paljon, että kuluminen on tosiasia, järkevä ihminen ostaa uuden vasaran, eikä ala pahoinpidellä paistinpannujaan.

Tässä on yksi KonMarin heikkouksista. Jos lähtee siitä, että kaikkien tavaroiden pitää tuottaa iloa, tapahtuu helposti tuollaisia ylilyöntejä, jotka pidemmän päälle vain vaikeuttavat elämää. Tietyissä kategorioissa, kuten vaikka vaatteissa, tuo periaate on hyvä. Mutta aivan kaiken arvioiminen pelkästään sillä kriteerillä, miten suuri ilo sielussa pirskahtelee kun esinettä kädessään pitää, on ihan höpöhöpöä. Monta kertaa riittää, että esine toimii ja tekee sen mitä pitää. Joskus on täysin perusteltua säästää arkinen ja tylsä tavara, jota kuitenkin luultavasti saattaa vielä tarvita. Etenkin jos kyse on niinkin pienestä esineestä kuin vasara, jonka säilyttäminen tuskin on ylivoimaisen hankalaa.

Luen kirjaa mielenkiinnolla eteenpäin. Se on suoraa jatkoa edelliselle osalle myös siinä mielessä, että se herättää minussa hyvin vastakkaisia tunteita. Välillä en voi uskoa silmiäni, niin hirveää hömppää Kondo kirjoittaa, ja sitten toisaalla taas nyökyttelen ja ajattelen juuri samoin kuin hänkin. Kiehtova lukukokemus. Kirjoitan kyllä lisää kunhan pääsen loppuun saakka.

Onko joku teistä jo ehtinyt lukea tämän Spark Joy -kirjan?

Vaateraivausta

Sain eilen kuskattua vihdoin ja viimein kolme täyttä muovikassillista vanhoja vaatteita Fidalle. Sen jälkeen kun kevätsiivouksen yhteydessä kävin vaatekaapit läpi, nuo kassit ovat odottaneet työhuoneen nurkassa lopullista sijoituspaikkaa. Suurin osa vaatteista oli erinomaisessa kunnossa, joten lahjoittaminen tuntui hyvältä ratkaisulta.

Lastenvaatekirppikselle varattu aika lähestyy ja valmistelut sitä varten kiihtyvät. Olen seulonut erilleen kaikkea mahdollista myyntiin menevää. Niiden säilöminen erillään on vähän hankalaa, mutta menettelee vielä pari viikkoa. Kokeilin tahraisten vaatteiden valkaisemista kloritella, ja se onnistui! Laitoin n. viiteen litraan vettä ohjeen mukaan reilun desin kloritea. Mitat eivät olleet aivan täsmällisiä, mutta en usko että se haittasi. Ohjeessa sanottiin, että vaatteita liotetaan 15 minuuttia, mutta minä annoin niiden liota kaikessa rauhassa muutaman tunnnin. Koska kaikki olivat kokovalkoisia puuvillavaatteita, järkeilin ettei mitään hirveää vahinkoa pääse kuitenkaan syntymään. Kloritekäsittelyn jälkeen laitoin koko pyykkiläjän ilman huuhtelua vielä koneeseen, heitin valkaisevaa pesuainetta perään ja väänsin ohjelman 60 asteeseen. Lopputuloksena oli tahrattomia, hohtavan valkoisia vaatteita. Kyllä niitä kehtaa myydä eteenpäin.

Ainoa vaate, joka vastusti vielä tätäkin käsittelyä, oli mudassa marinoidut trikoolegginssit. Ruskeat tahrat ovat vaalentuneet merkittävästi näiden kaikkien käsittelyjen (normaalipesu, sappisaippua, Vanish-käsittely, klorite) aikana, mutta täysin puhdasta ei ole vieläkään tullut. Päätin testata vielä viimeisen keinon, laitan tahrakohdat likoamaan laimentamattomaan kloriteen. Jos kangas menee pilalle, ei haittaa, koska en olisi voinut likaisena kierrättää tai käyttää vaatetta muutenkaan.

Nyt kun noista kasseista ja nyssyköistä on päässyt eroon ja tietää että loputkin lähtevät kuukauden sisällä, on taas keveä olo. On kyllä mielenkiintoista, miten tyhjentynyt tila aiheuttaa sellaista mielihyvää. Ainoa paikka, joka täyteen pakattuna aiheuttaa samanlaista hyvää mieltä, on jääkaappi. Luulen tosin, että nämä kaksi asiaa eivät ole suoraan verrannollisia keskenään. Täysi jääkaappi tuo turvallisuuden tunteen ja hyvän fiiliksen siitä, ettei ihan pian tarvitse lähteä uudelleen kauppaa. Vapautunut lattia taas henkii mielenrauhaa. Tai näin siis minulla, joku muu kokee varmaan ihan eri tunnetiloja.

Sotkua vai likaa?

”Sotkuista voi olla, mutta likaa en siedä!”

Olin nipin napin parikymppinen ja asuin ensimmäistä kertaa yksin. Lausahdin tuolla tavalla aika usein. Tarkoitin sillä sitä, että vaikka tavarat olivat hujan hajan eikä asuntoa kovin usein voinut sanoa kovin siistiksi, olin silti oikein hyvä ihminen. Että elän kuin possu mutta ei täällä sentään likaista ole. Jostain syystä ”lika” oli mielestäni paljon pahempi juttu kuin sekasotku. Olin myös ihan tosissani. Ei minua sekamelska häirinnyt. Lika – mitä se sitten olikaan – häiritsi paljon enemmän, mutta todellisuudessa tuossa oli kyllä aimo annos itsepetosta mukana. Nimittäin sekasotkun seassa on tosi vaikea siivota kunnolla. Veikkaan että tuossa lausahduksessa oli hieman kaunisteltua totuutta mukana.

Näin parikymmentä vuotta myöhemmin tuo lausunto on kääntynyt melkein päälaelleen. Epäjärjestyksen sietokykyni on ohentunut murto-osaan opiskeluaikojen huolettomuudesta. Sen sijaan liansietokykyni on kasvanut merkittävästi. Lattian peittävät lelut, likaiset astiat pöydillä ja siellä täällä seilaava sälä hermostuttaa minua pidemmän päälle tosi paljon. Sen sijaan tahrainen keittiönlattia tai jonkun tahmatassun kuraama lavuaari näyttävät sieltä sormien väleistä katsottuna melkein normaaleilta. Jos minulla on kymmenen minuuttia ylimääräistä aikaa siivoamiselle, en ala kuuraamaan puurotahroja pöydän alta, vaan käytän sen palauttaen kaiken mahdollisen omalle paikalleen. Saan isomman mielenrauhan tyhjästä pöytätasosta kuin kiiltävästä lattiasta.

Olenkohan nyt jotenkin huonompi ihminen, kun meillä on usein aika siistiä, mutta erityisen puhdasta on vain silloin, kun siivoja on juuri käynyt? Mielestäni meillä on tavallinen koti,  pidän muutamaa tahraa lattialla ihan normaalina perheessä, johon kuuluu alle kouluikäisiä lapsia. Mutta en voi enää kehuskella sillä, että vaikka on vähän epäjärjestystä niin likaa ei löydy.

Tuo lian ja sotkun suhde on muutenkin mielenkiintoinen. En tiedä, miksi alunperin ajattelin, että lika on se kaikista pahin juttu. Nykyään ajattelen nimittäin vähän niin, että jos kaikkialla on hirveä sotku, silloin täytyy tavaroiden hallinnassa olla jotain vikaa. Todennäköisesti niitä on ainakin aivan liikaa. Enkä sitä paitsi ole koskaan nähnyt täydellisessä järjestyksessä olevaa kotia, joka vain olisi tosi likainen. En myöskään ole nähnyt kotia, jossa olisi hirveä kaaos mutta kaikki ovenkahvat kiiltäisivät. Sen sijaan olen nähnyt täydellisessä järjestyksessä olevia asuntoja, jotka ovat myös erittäin puhtaita, aivan päinvastaisia tapauksia sekä ihan tavallisia koteja, joissa on välillä sekä sotkua että likaa.

Miten teidän laitanne on? Kestättekö paremmin likaa vai sotkua?

Kesä tulee, häviääkö rutiinit?

Koululaisten kesäloma on juuri alkanut. Illat ovat pitkiä ja valoisia, juhannus on nurkan takana. Minulla alkaa loma vasta muutaman viikon päästä mutta olen miettinyt, miten talven aikana kehitetyille rutiineille käy, kun loma valtaa mielen. Haluanko päästää arjesta kokonaan irti ja elellä iloisesti pellossa? Vai säilyykö struktuuri ennallaan?

Luulisin, että vastaan molempiin kyllä. Minusta olisi ihanaa päästää kaikista rutiineista irti koko kesäksi. Elellä huolettomana päivästä toiseen, syödä ravintolassa jos kotoa ei löydy puhtaita astioita ja pestä pyykkiä silloin tällöin kun on pakko. Valitettavasti tämä skenaario on vapaalippu katastrofin äärelle, jonka jälkiä korjailtaisiin sitten koko elokuu. En siis lopeta tiskaamista ja pyykkäämistä, vaikka mieli kyllä tekisi. Siivoojakin saa käydä, mikäli ei sitten itse aio lomailla juuri sillä viikolla, kun olisi meidän kodin vuoro.

Rutiineissa on se ongelma, että välillä niiden ylläpitäminen tuntuu aika tylsältä. Jokapäiväinen tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen ei varsinaisesti tuo sitä tunnetta, että tässä on vapaa kuin taivaanlintu. Toisaalta elämässä ilman rutiineja on puolestaan se ongelma, että kaaos valtaa kodin noin kahdessa päivässä ilman niitä. Jostain syystä kaaoksen setviminen on aina hitaampaa kuin sen syntyminen. Mistähän sekin johtuu? Inhoan sitä setvimistä niin paljon, että valitsen kuitenkin päivittäiset rutiinit, vaikka miten menisi lomafiilis.

Olen siis päättänyt pitää päivät muuttumattomina tietyiltä osin, vaikka kohta ollaankin lomalla. Tiskikonerutiini on aivan välttämätön, muuten keittiö alkaa näyttää hirveältä. Nyt kun lomaa enteillen on ollut pari myöhäisempää viikonloppumenoa, olen unohtanut laittaa koneen päälle illalla. Se tunne, kun aamulla huomaa että kone on täynnä likaisia astioita, on ankea. Esimerkiksi tänään puurokulhot olivat lopussa juuri tästä syystä. Laitan näinä aamuina yleensä pikaohjelman heti päälle, jotta saisin koneen tyhjäksi ennen kuin aamupala on syöty.

Keskimäärin koneellinen pyykkiä päivässä pitää puolestaan likaiset vaatteet aisoissa. Havaintojeni mukaan kesä ei mitenkään vähennä pyykin määrää, vaikka ulkona pärjäisi kevyemmissä vaatteissa. Melkein päinvastoin, kaikki on pölyssä ja hiessä kun tullaan sisälle.

Pyykkipäivityksenä muuten todettakoon, että en ole saanut sitä Vanishia toimimaan halutulla tavalla. Ostin juuri kloritea, ja seuraavaksi vuorossa on iso valkaisuoperaatio. Palaan kyllä kertomaan miten kävi. Luulen, että lahjoitan Vanishin taloyhtiön pesutupaan, ja hankin nestemäistä Bio Luvilia tahrojen poistoa varten. Se on toiminut aiemmin yhtä hyvin kuin Vanish, mutta on nestemäisenä helpompi käyttää.

Miten teillä käy loman aikana rutiineille? Pysyykö arki ennallaan vai muuttuuko koko systeemi?

Viikon vinkit: Kestävät ruusut, halvalla ei saa hyvää ja kaappi väärässä käytössä

Hei kaikki te, joiden maljakot ovat nyt täynnä toinen toistaan upeampia ruusuja. Ruusut saa  kestämään esimerkiksi näillä ohjeilla. Minä olen muuten aina miettinyt tuota lämpimän ja kylmän veden logiikkaa, mutta nyt tiedän senkin: puuvartisille lämmintä, pehmeävartisille kylmää. (Turun Sanomat)

Vajaan vuoden artikkeli, mutta kiinnostava. Kodinkonekorjaaja sanoo ääneen sen, mitä olen itse aina epäillyt: halvalla ei saa hyvää, ainakin mitä kodinkoneisiin tulee. Hän sanoo toisenkin asian, jonka puolesta aina toitotan – koneiden säännöllinen puhdistus ja oikeanlainen huolto pidentää käyttöikää merkittävästi. (YLE)

Hanna Jensen kirjoittaa Glorian kolumnissa: ”Kotona on vaatehuone, joka on täynnä, mutta vaatteita siellä ei ole.” Aika moni voisi varmaan kirjoittaa autotallistaan, vierasuoneestaan tai jostain muusta tilasta samalla tavalla. Tavarat eivät mahdu sinne minne pitäisi, koska säilytyspaikassa on jo jotain muuta.

Kiireen aiheuttama tarkkanäköisyys

Oletteko huomanneet sellaista, että jos on kovasti jotain tärkeää tekemistä, alkaa yhtäkkiä kiinnittää huomiota ihmeellisiin yksityikohtiin? Minulle käy aina niin. Jos on joku projekti, joka on ehdottoman pakko saada tehtyä johonkin päivään mennessä, alan siinä sivussa huomioida kaikenlaisia epäkohtia kodissamme. Olen tällä viikolla tullut siihen tulokseen, että keittiön laatikot olisi aivan välttämätöntä tyhjentää ja pestä, suorastaan syväpuhdistaa. Aterinlokerikko on aivan hirveä, kaikki kolot ovat täynnä murusia ja muuta roskaa. Kattilalaatikon pohjalla on tahroja. Kaappien ovet pitäisi jynssätä. Astioiden järjestyskään ei ole optimaalinen.

Luulen, että tuo on joku sellainen aivojen yritys päästä tekemästä sitä mitä pitäisi. Tuollainen siivoustyö on sellaista, mikä ei juuri ajatustoimintaa vaadi. Hyvin rentouttavaa siis, ja sikäli stressaavina aikoina houkuttelevaa. En silti rupea jynssäämään ennen kuin muut työt on tehty.

Asia jossa taas kiire aiheuttaa sokeutta, on minun kohdallani jääkaappi. Koko alkuvuoden olen suoriutunut ruokajätteen vähentämisestä aika hyvin. Jotain pientä välillä syntyy, mutta en ole pitkiin aikoihin joutunut heittämään varsinaisia ruoantähteitä roskiin. Viime viikonloppuna havahduin siihen, että vihanneslaatikko ei enää sisältänytkään sitä mitä luulin, vaan käyttökelvottomaksi menneitä kasviksia. Kasvikset on se heikko kohta muutenkin. Jos laariin jää yksi yksinäinen punajuuri, niin arvaahan sen, mitä sille käy. Huonosti. Nyt oli vain käynyt huonosti aika monelle muullekin. Hävetti kyllä kantaa niitä biojätteeseen. Näköjään  käy helposti niin, että jos mielessä pyörii muita asioita, ruokasuunnittelu jää tekemättä. Tässä on kyllä taas ryhdistäytymisen paikka.

Yhdelle siivousurakalle annoin periksi tällä viikolla. Lakaisin parvekkeen lattian. Se kuulostaa yksinkertaiselta mutta on oikeasti inhottava ja vaivalloinen homma. Lattian puurallit pitää nostaa yksi kerrallaan pystyyn ja sen jälkeen niiden alta lakaistaan kaikki vuoden aikana kertynyt kuona. Rallit ovat painavia ja tänä vuonna todella likaisia, noen ja siitepölyn peittämiä. Ennen kuin kaikki on saatu ylös, täytyy siirrellä tavaroita syrjään, mm. iso säilytyslaatikko ja painava ruukku. Tavallaan tämän voisi jättää tekemättä, koska eihän se tauhka näy sieltä ritilöiden alta mihinkään. Mutta jos lattiaa ei kerran vuodessa lakaise, siellä tosiaan alkaa helposti elää ötökkäyhteiskunta jos toinenkin, eikä se ole kiva ajatus.

Tulipahan kuitenkin tehtyä. Pesin myös parvekkeen laidat, jotka meidän tapauksessa ovat maalattua peltiä. Mietin pitkään, mikä pesuaine olisi tarkoitukseen paras, ja päädyin lopulta laminaatti- ym. lattioiden pesuaineeseen. Se irrottikin likaa hyvin. Viimeinen vaihe – joka on vielä tekemättä – on puurallien peseminen päältäpäin. Parvekkeella ei voi tällä hetkellä kävellä paljain jaloin ilman että jalkapohjat muuttuvat mustiksi. Pesu vain täytyy ajoittaa niin, etteivät ohikulkijat saa likavettä niskaansa. Se on sotkuista puuhaa, josta yritän tällä kertaa selvitä varsiharjalla. Tähän asti olen jynssännyt juuriharjalla mutta katsotaan tulisiko riittävän puhdasta vähän fuskaamalla.

Oletteko huomanneet, että sotkut pistävät silmään pahiten juuri silloin kun ei oikeastaan ehtisi siivota?