Älä lahjoita roskaa

Olin viime lauantaina Kuinka paljon on tarpeeksi -tapahtumassa kuuntelemassa Ilana Aallon erittäin kiinnostavaa puheenvuoroa. Ilanan kirja Paikka kaikelle julkaistaan helmikuun puolessa välissä, ja se on ehdottomasti lukulistalla, kunhan saapuu kauppoihin. Tilaisuudessa oli kuitenkin mielenkiintoinen pöytä. Se oli lastattu täyteen tarpeettomia, rikkinäisiä tai muuten huonoja tavaroita, jotka oli lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Otin pöydästä kuvan:

Mitä kuvassa näkyy? Osa tavaroista on selvästi rikki, kuten litistynyt kakkuvuoka. Mutta pöydällä oli paljon periaatteessa ehjää, joskin huonokuntoista tavaraa. Otetaan vaikka tuo kastelukannu. Se oli nähdäkseni ehjä, mutta tarkemmin tarkasteltuna todella likainen. Minusta tässä on erinomainen esimerkki siitä, miten lahjoittaessa todella on aiheellista miettiä muutakin kuin sitä, onko esine teoriassa käyttökelpoinen.

Monilla tavaroilla voi olla itselle käyttöarvoa, mutta ei muille. Jos oma kastelukannu on muuttunut valkoisesta ruskeaksi, se voi silti olla ihan hyvä käytössä. Omat liat harvoin haittaavat ketään. Mutta kuka haluaisi toisen likoja kotiinsa? Lian filosofiasta esimerkiksi Ilana osaisi varmasti kertoa tarkemmin kuin minä, mutta yritän tässä osoittaa sellaista sokeaa pistettä, mikä lahjoittaessa usein tulee vastaan. Tavara, joka omasta mielestä on ihan ok, saattaa toisesta ihmisestä olla ällöttävä.

Luulen, että tuosta kannusta olisi saanut juuriharjan ja kloriten yhdistelmällä jälleen valkoisen. Mutta minkä hyväntekeväisyystahon asiakas on oikeasti käytetyn kastelukannun tarpeessa? Vaikka joku olisi menettänyt koko omaisuutensa tulipalossa, haluaisko hän likaisen pinttynyttä kastelukannua? Uuden ja puhtaan saa parilla eurolla. Mielestäni olisi sydämellisempää investoida ne pari euroa ja ostaa avun saajalle uusi, kuin yrittää tuputtaa tuota kuvassa olevaa.

Minusta tuo kannu havainnollistaa hyvin, miten periaatteessa käyttökelpoinen tavara muuttuu roskaksi, kun sen lahjoittaa. Se että kannulla voi kastella ei vielä riitä. Sen pitäisi olla myös sellainen, että ketään ei ällötä koskea esineeseen. Kotona kannu olisi käyttöesine, lahjoitettuna se menee roskiin.

Jäin miettimään myös sitä, miksi kannu on alunperin lahjoitettu. Onko sen tilalle hankittu uusi ja kauniimpi? Onko sen omistaja luopunut kaikista kukkasistaan ja samalla myös kannusta? Tai olisiko tuo ollut kuolinpesässä muiden tavaroiten joukossa? Ajattelin myös näin: Mikä on hyvä syy ostaa uutta? Voiko kastelukannuun kyllästyä? Jos vaihtaa vanhan kulahtaneen tavaran uuteen kauniimpaan, onko itsepetosta laittaa vanha hyväntekeväisyyteen, eikä vain suoraan roskiin? Jos itse ei enää kannua kotiinsa kelpuuta, mikä saa ajattelemaan, että joku kuitenkin ilahtuisi siitä?

Keksin myös tapoja, joilla tuon kannun käyttöikää olisi voinut pidentää. Ensinnäkin kunnon kuuraus olisi ehkä tehnyt siitä jo ajoissa sen verran siistin, ettei uudelle olisikaan ollut tarvetta. Kannun olisi myös voinut puhdistaa ja viedä esim. työpaikalle kukkien kastelua varten. Tai sitten kannun olisi voinut siirtää ulkokäyttöön parvekkeelle tai mökille.

Pöytä oli täynnä tuollaisia samanlaisia tavaroita. Lahjoittajalle ne lienevät olleet  käyttökelpoisia, mutta irrallaan tarkasteltuna samat tavarat olivat selvästi ankeita, rumia, tarpeettomia roinia. Tähän dilemmaan törmää keskusteluissa, joissa käsitellään sitä, milloin jokin on roska ja milloin ei. Aina joku muistaa sanoa, että toisen roina on toisen aarre. Voihan näin ollakin, mutta olisin taipuvainen lähtemään tälle linjalle vain silloin, kun innokas ottaja ilmoittautuu itse.

Se, että lahjoittaa jotain hyväntekeväisyyteen, ei vielä tarkoita, että vastassa olisi joku, joka rakastuisi juuri sinun roiniisi. Kun vastaanottaja on tuntematon, on turvallisempaa pitää pikemminkin liian tiukkaa seulaa kuin liian löysää. Koska kyseessä on nimenomaan hyväntekeväisyys, voi aina kysyä itseltään, tekeekö tämä tavara hyvää kellekään? Jos vastaus ei ole selkeästi kyllä, on parempi olla lahjoittamatta. ”Ehkä tätä joku voisi vielä käyttää” kertoo siitä, että lahjoittaminen ei luultavasti ole oikea vaihtoehto.

Tiedän, että aihe on kimurantti. Mitä mieltä te olette?

Viikon vinkit: Tavarataidot Akateemisessa, palovarottimet ja kenkien puhdistus lumella

Olen ensi lauantaina 28.1. klo 12- 12.45 Akateemisessa kirjakaupassa juttelemassa Marja Putkiston, Anu Kiiverin ja Minna Marshin kanssa hyvinvoinnista. Keskustelutilaisuuden jälkeen voi tulla juttelemaan muuten vaan. Tulkaa ihmeessä moikkaamaan, jos satutte paikalle!

Varsinainen linkkivinkki koskee tällä kertaa palovarottimia. Niitä on runsaasti erilaisia ja eri tavoin toimivia. Tässä jutussa esitellään erilaiset varottimet kattavasti, sekä annetaan täsmälliset ohjeet, miten monta varotinta asunnossa kuuluisi olla. (YLE)

Viikon viimeinen vinkki ei ole linkki, vaan kikka jonka keksin eilen itse ulkoillessani. Nimittäin vaaleat talvikengät voi puhdistaa lumella samaan tapaan kuin matot. Minulla on vaaleanruskeat nupukkikengät, joihin oli syksyn mittaan tullut kura- ym. tahroja. Olin ohimennen mietiskellyt, pitäisikö niitä yrittää putsata mokkakumilla tai harjalla. Puistossa tuli kuitenkin mieleen, että ehkä kuiva pakkaslumi tehoaisi myös kenkiin. Ja sehän tehosi! Otin kourallisen puhdasta lunta ja hankasin sillä kenkiä. Tahrat hävisivät samantien eikä itse kengälle tapahtunut mitään. Superkätevää! Kotona spreijasin kengät kosteussuoja-aineella. Nyt ne ovat jälleen uuden veroiset. Tätä vinkkiä siis suosittelen, mutta tietysti omalla vastuulla. Kannattaa varmaan kokeilla ensin johonkin huomaamattomaan kohtaan, jos ei ole materiaalin kestävyydestä varma.

Vaatehuollon kustannukset vuonna 2016

Sen lisäksi, että seurasin vaateostoksia, pidin kirjaa vaatteiden huoltoon kuluneista rajoista. Tämä oli puhtaasti omasta mielenkiinnosta. Tämä ei ollut mikään huolenaihe, mutta toisaalta näistä kuluista ei ollut yhtään sen tarkempaa käsitystä kuin muustakaan. Vuonna 2016 käytin vaatteiden pesettämiseen pesulassa 111,9 euroa. Tämän lisäksi ostin 15 euroa maksaneen mokkanahan suoja-aineen vaaleita talvikenkiä varten. Kokonaissumma siis 126,9€.

Pesetin pesulassa neljä vaatetta: untuvatakin, silkkipuseron, pikkumustan sekä iltapuvun. Kuten huomaa, nuo ovat kaikki sellaisia, että kotipesussa on omat riskinsä. Untuvatakkeja olen pessyt itse omassa koneessa untuvalle tarkoitetulla aineella, mutta takin kuivattaminen pöyheäksi on kokemukseni mukaan aika vaivalloista. Pääsin helpommalla viemällä takin suoraan pesulaan.

Muut vaatteet olivat juhla-asuja. Niiden suhteen tilanne oli sama kuin untuvatakin: peseminen olisi periaatteessa saattanut onnistua, mutta viimeistään silittämisen kanssa olisi tullut ongelmia. Pesula oli järkiperäinen ratkaisu. Olen muutenkin sitä mieltä, että ostovaiheessa on järkevää tarkistaa, miten vaate pitää pestä. Juhlavaatteelle tai takille pesula on hyvä vaihtoehto, koska vaatteita ei ole tarkoituskaan pestä välttämättä jokaisen käytön jälkeen. Sen sijaan arkivaatteena en välitä sellaisista materiaaleista, jotka eivät siedä normaalia pesukonetta. Villavaatteet ovat asia erikseen, koska ne puhdistuvat tuulettamalla, ja useimmat niistäkin voi heittää koneeseen, kunhan käyttää asianmukaista pesuainetta ja -ohjelmaa.

Tuo reilun satasen loppusumma ei siis herätä intohimoja mihinkään suuntaan. Tuon verran tai enemmänkin olen ihan valmis satsaamaan vaatteiden käyttöiän pidentämiseen, sekä siihen, että omaa vaivaa säästyy. Ompelijaa en tänä vuonna käyttänyt, kiitos äitini, joka hoiti kaikki korjausompelut. Hän mm. muokkasi omasta vanhasta pitkästä nahkahameesta minulle polvimittaisen hameen. Jos äiti ei olisi tuota halunnut itse tehdä, olisin vienyt vaatteen ompelijalle lyhennettäväksi. Lisäksi tein itse pieniä korjauksia, kuten päättelin lankoja ja korjasin pieniä reikiä ja repeytymiä. Nahkakenkiä hoidin myös säännöllisesti, vaikka tänä vuonna ei tullut suutarille asiaa.

Ajattelin jatkaa tätä kirjanpitoa myös tänä vuonna, ihan vain omasta mielenkiinnosta. Arvelen, että summa pysyy suunnilleen samana. Pesetän untuvatakkini jälleen siinä vaiheessa, kun säät lämpenevät. Yhdet kengät odottavat korjauttamista. Varmasti jokunen mekko tulee myös pestäväksi jossain vaiheessa vuotta. Harkitsen eräiden housujen teettämistä, mutta en ole vielä päättänyt.

Millaisia vaatteiden huoltoon liittyviä kustannuksia teillä on? Käytättekö pesulaa tai ompelijaa?

Missä on tavaroiden paikka?

Komeroa siivotessa ja järjestäessä törmäsin siihen, että meille oli ostettu mm. nenäliinoja ja talouspaperia, vaikka edellisiäkin oli vielä jäljellä. Olen tähän saakka ollut sitä mieltä, että jos ostaa vahingossa tuplakappaleita, se johtuu yleensä siitä, että tavaroita on liikaa ja vanhat ovat hautautuneet muun kaman alle. Mutta tarkistan kantaani: myös epäjärjestys voi johtaa siihen, että tulee ostettua turhaa.

Komero on ollut niin sotkussa, että edelliset ostokset ovat vain hävinneet sinne. Tästä kertoi esimerkiksi se, että talouspaperia löytyi yksi avaamaton ja kaksi avattua pakkausta. Sotku on johtunut paitsi huolimattomuudesta ja viitsimättömyydestä, myös siitä, että selkeää paikkaa talouspaperirullille ei ole ollut. Kun molemmat aikuiset ovat täydentäneet varastoja, rullat on laskettu kädestä milloin mihinkin. Seuraavalla kerralla toinen ei ole tiennyt eikä huomannut, että edellisiäkin olisi ollut jäljellä, saati sitten osannut laittaa uudet vanhojen seuraksi samaan paikkaan.

Tässä onkin se toinen kompastuskohta: missä minusta on tavaran paikka, ja missä puolison mielestä? Kuuntelin äskettäin erästä podcastia, jossa pohdittiin tätä samaa asiaa. Puolisoiden logiikka jonkun esineen luontaisen säilytyspaikan suhteen voi olla hyvinkin erilainen. Tästä seuraa se, että jomman kumman mielestä tavara on aina joko hukassa tai väärässä paikassa. Yksi ratkaisu on useamman samanlaisen esineen hankkiminen. Tietyissä tilanteissa se onkin järkevää, etenkin jos talo on iso (en tiedä voiko yksiössä tulla tätä ongelmaa vastaan ylipäätään?) Jos vaimon mielestä vasaran paikka on eteisen sekalaatikossa, mutta mies etsii sitä aina ensimmäisenä autotallista, kahden vasaran säilyttäminen on yksinkertainen ratkaisu.

Olen huomannut, että välillä ihmisten ajatukset siitä, missä mitäkin pitäisi olla, voivat olla varsin persoonallisia. Minun mielestäni käsirasvaa kuuluu tietenkin säilyttää tiskipöydän alla olevassa kaapissa. Jutellessani kaverin kanssa, huomasin että tämä ei olekaan mikään universaali tapa. Kaveri oli aivan äimistynyt koko ideasta, vaikka minusta paikka on aivan looginen, koska tiskaamisen jälkeen tarvitsee käsirasvaa, ja olen kotoa oppinut että näin tehdään.

Tässä talouspaperikysymyksessä päädyin siihen, että kun komero on nyt järjestyksessä, päätin että rullien paikka on vasemmalla hyllyllä keskellä. Näytin myös puolisolle, mihin olin kaikki rullat laittanut. Järkeilen niin, että jos itse systemaattisesti alan laittaa talouspaperin aina samaan paikkaan, pian muukin perhe alkaa automaattisesti mennä etsimään uutta rullaa sieltä. Olen kuitenkin huomannut, että uusien säilytyspaikkojen vakiintuminen ei käy kädenkäänteessä. Ehkä tässä tilanteessa, kun selkeää yhtä paikkaa ei ole ollut, uusi paikka vakiintuu nopeammin.

Yhteenvetona kuitenkin totean, että vaikka tavaraa ei olisikaan liikaa, saattaa sekasotku silti aiheuttaa turhaa ostamista. Luen parhaillaan mielenkiintoista kirjaa sekasotkun eduista järjestykseen verrattuna, mutta on sanottava, että toistaiseksi en ole ollut hirveän vakuuttunut. Arkikokemus kertoo, että tavaroiden hyvällä järjestyksellä on kyllä paljon käytännöllisiä etuja. Kuten esimerkiksi se, ettei osta turhaa.

Oletteko huomanneet samaa ilmiötä, että epäjärjestys aiheuttaa turhaa ostamista? Ja mistä tietää, että tavara on oikeassa paikassa?

Arvonta suoritettu!

Eiliseen arvontaan osallistui 58 ihmistä, ja internetistä löytynyt satunnasnumeroita arpova kone päätyi valitsemaan kommentoijan numero 57. Hän on nimimerkki Terhi, ja tässä muuten näkee, että osallistua kannattaa, vaikka ihan viime minuuteilla. Kommentti on nimittäin jätetty klo 23.11. Joten Terhi, tarkkaile sähköpostiasi 🙂

Muistakaa kuitenkin, että jos et vielä ole BookBeatin käyttäjä, voit hyödyntää tämän linkin, josta rekisteröitymällä voit kokeilla palvelua ilmaiseksi neljän viikon ajan. Tavarataidot-äänikirja on siis teidän kaikkien ulottuvilla sitä kautta, ja toki moni muukin kirja. Tämä etu on voimassa 31.3. asti.

BookBeat-arvonta ja etukoodi

Olen aivan superiloinen siitä, että Tavarataidot tehtiin näin heti alusta lähtien myös äänikirjaksi. Äänikirjat ovat minusta monin tavoin ihania: ne eivät vie tilaa hyllyssä ja niitä voi kuunnella samalla, kun tekee jotain muuta. Tykkään itse kuunnella äänikirjoja esimerkiksi lenkillä, siivotessa tai pitemmillä automatkoilla.

Tämän arvonnan voittaja saa kuitenkin paljon muutakin kuin Tavarataidot: palkintona on 6 kuukauden lahjakortti BookBeatille. Se tarkoittaa sitä, että voittaja saa kuunnella puolen vuoden ajan niin paljon äänikirjoja kuin vain ehtii ja jaksaa. Puolen vuoden jälkeen tilaus jatkuu normaalilla hinnalla, ellei sitä peruuta sitä ennen (minkä saa siis tietenkin tehdä, jos haluaa). Tämän palkinnon arvo on noin 100€, joten etenkin äänikirjojen ystävät, tämä on teille 🙂 Voit osallistua jättämällä kommentin tämän postauksen perään. Muista jättää myös sähköpostiosoite sille varattuun kohtaan (ei näy muille kuin minulle), jotta voin ottaa voittajaan yhteyttä. Aikaa osallistumiseen on  16.1.2017 klo 24.00 asti, eli toisin sanoen tämä päivä. Huom! Tähän arvontaan voivat osallistua myös ne, joilla on jo BookBeatin tilaus, ei tarvitse olla uusi käyttäjä.

Mutta vaikka arvonnassa ei onnistaisi, minulla on lohdutuspalkinto: Jos et ole vielä BookBeatin käyttäjä, koodilla tavarataidot voi kokeilla BookBeatia kuukauden ajan ilmaiseksi. Klikkaa tästä linkistä, niin pääset rekisteröitymään ja saat edun. Neljän viikon jälkeen tilaus jatkuu normaalilla hinnalla, mutta jos palvelu ei miellytä, sen voi katkaista milloin tahansa. BookBeatin normaali kokeilujakso on kaksi viikkoa, joten tällä koodilla saa siihen pari viikkoa ekstraa. Tätä kautta Tavarataidot on äänikirjana kaikkien teidän kuunneltavissa, jotka ette vielä ole BookBeatiin rekisteröityneitä. Etukoodi on voimassa 31.3.2017 asti.

Lopuksi vielä pieni pyyntö. Jos kuuntelet tai luet kirjan, niin olisi mahtavaa kuulla mitä mieltä olit! Palaute on kirjailijalle tosi arvokasta. Olen avannut kommentoinnin, tuonne Tavarataitojen omille sivuille, jotta uudetkin lukijat voisivat nähdä, mitä muut ovat kirjasta tykänneet.  Kun tiedän, että teistä lukijoista moni on jo kirjan lukenut, (ja tämän arvonnan jälkeen myös kuunnellut), niin olisi tosi kiva kuulla mielipiteitänne.

Viikon vinkit: pyyhkeet, tavaroita joita kukaan ei tahdo sekä vanhentuneet lääkkeet

Huomio etenkin kaikki äänikirjojen ystävät:  huomenna on blogissa jälleen arvonta! Tarjolla BookBeatin 6kk lahjakortti, sekä etukoodi kaikille halukkaille. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa blogissa heti maanantaina 16.1.!

Tämän jutun mukaan pyyhkeitä pitäisi käyttää vain kolme kertaa peräkkäin. Kuulostaa kyllä mahdottomalta toteuttaa esimerkiksi käsipyyhkeiden suhteen. Meillä kylpypyyhkeet vaihdetaan yleensä kerran viikossa ja käsipyyhkeet tarpeen mukaan, ehkä vähän tiheämmin. Toisaalta olen kuullut perheistä, joissa pyyhkeet vaihdetaan jokaisen käytön jälkeen, mikä sekin tuntuu liioittelulta. Miten teillä? (Iltalehti)

Tässä YLEn jutussa kierrätyskeskuksesta todetaan, että kaikkia tavaroita sinnekään ei voi viedä. Kun sohva on kissanraapima, sitä ei halua kukaan, tuskin edes toinen kissaihminen. On paljon muitakin tavaroita, joita kierrätyskeskukset eivät huoli. Esimerkiksi vanhat kirjat voivat (valitettavasti) kuulua tähän joukkoon. Tietosanakirjoille ei kerta kaikkiaan ole enää kysyntää, ja kierrätyskeskuksetkin laittavat tavaroita roskiin. Jutussa on monta muutakin esimerkkiä tavaroista, joita edes kierrätyskeskus ei halua. Jälleen kerran olkaa siis tarkkana kun lahjoitatte. Joskus tavaraa ei oikeasti halua kukaan mukaan.

Kattavat ohjeet vanhojen lääkkeiden ja ravintolisien hävittämiseksi löytyy tästä YLEn artikkelista. Lääkekaappi on syytä käydä säännöllisesti läpi, jottei sinne jää vanhentuneita tuotteita ja järjestys pysyisi. Apteekkarin mielestä kerran vuodessa on ihan sopiva tarkitustahti. Lisäisin tähän, että jos ei muuten muista, niin kannattaa merkitä kalenteriin, ettei unohtu.

Arkijärki vihdoin facebookissa!

On tässä aikoihin eletty. Olen perustanut tälle blogille oman facebook-sivun. Se näkyy tuossa sivupalkissa. Joten jos tykkäät teksteistä ja olet facebookissa, se on jatkossa yksi tapa seurata uusien tekstien ilmestymistä blogiin. Päivitän sinne myös Tavarataitoihin liittyviä juttuja, tilaisuuksia, videoita, linkkejä ynnä muuta. Olen halunnut pitää blogin täysin suomenkielisenä, mutta tein periaatepäätöksen, että facebookissa jaan tekstejä muillakin kielillä, jos innostavia tulee vastaan. Tänään linkitin sinne A Slob Comes Clean -blogin kirjoituksen, joka oli hyvin linjassa eilisen raivausurakkani kanssa.

Minulta on kyselty myös twitteriä ja instagram-tiliä. Niitä ei kuitenkaan ole tulossa. Käytän netissä aivan liikaa aikaa jo nyt, enkä halua lisätä repertuaariin yhtään enempää sosiaalisen median kanavia, joista pitäisi taas pitää huolta. Tuohon facebookiin pystyn panostamaan sen verran, että tili pysyy aktiivisena ja sitä kannattaa seurata, jos aihepiiri kiinnostaa. Mutta twitter ja instagram saavat tästä eteenpäinkin tulla toimeen ilman läsnäoloani. Tiedän, että esimerkiksi lukijamäärät maksimoidakseni minun kenties kannattaisi niihinkin liittyä. Mutta en koe että kumpikaan kanava olisi itselleni luonteva. En jaksa seurata twitterin keskusteluja, ja toisaalta olen niin epävisuaalinen tyyppi, että päivittäinen kuvien latailu tuntuu lähinnä hyvältä vitsiltä. En itse jaksa kiinnostua kuvien seuraamisesta, enkä oikein keksi, mitä ihmettä sinne itse kuvaisin. Joten pahoittelen, mikäli joukossa on aktiivisia instan tai twitterin seuraajia!

Arkijärki.netin facebook-sivut löytyvät siis täältä! Ne ovat hieman vielä työn alla, mutta tervetuloa käymään 🙂 Kehitysideoita otetaan myös vastaan!

 

Tehty on parempi kuin täydellinen

Siivosin (tai raivasin) komeron. Se oli ihan pakko tehdä, koska tilanne oli muuttunut kestämättömäksi: sisälle ei enää mahtunut, lattiaa ei näkynyt, pinot olivat romahdusvaarassa ja epäjärjestys kaikenkaikkiaan maksimaalinen. Tilanne oli päässyt tällaiseksi viime syksyn aikana, kun eliminoin kaiken ylimääräisen ylläpidon kotihommista. Tässä hieman kuvamateriaalia todisteeksi:

Tästä näkee että siisteys ei toden totta ole huipussaan. Kuvassa näkyy komerosta vain murto-osa, mutta kaikki hyllyt olivat samassa jamassa. 

Tämä kuva kertoo, miltä tilanne näytti siinä vaiheessa, kun komeron lattialta oli tyhjennetty niin paljona tavaraa ulos, että tilaa pystyi raivaamaan. Käytän muuten tässä raivaamista tarkoittaen siivoamista, jonka yhteydessä myös poistetaan tavaroita. Tuossa oikeassa kulmassa on kaksi paperikassia, ruskea ja valkoinen, joiden sisään olen jo ehtinyt lajitella ja taitella tyhjät paperikassit. Ne ovat erikseen, koska ruskeita ei saa laittaa paperinkeräykseen, vaan niitä käytän bio- ja kartonkijätteen kuljettamiseen. Valkoiset pussit taas sopivat paperinkeräykseen.

Tähän raivaamiseen piti ryhtyä myös siksi, että halusin sijoittaa komeroon kolme uutta isoa laatikkoa. Kahdessa niissä on diakuvia ja yhdessä projektori. Kuvia on ihana katsella silloin tällöin, mutta jos niitä pitää vintillä, ei niitä muista eikä jaksa hakea alas. Nyt kun ne ovat komerossa, ne on helppo ottaa esille. Tätä varten piti kuitenkin tyhjentää kokonainen hylly, eli aika paljon tavaraa piti saada poistumaan. Koska koko kaappi oli sekaisin, poistettavat tavarat löytyivät sieltä täältä, ja loput järjestin uudestaan siten, että laatikoille tuli tilaa.

Mitä siis lähti? Roskikseen rikkinäinen porakone sekä sen kotelo, sekä kuivuneet vesivärituubit. Lisäksi epämääräisiä muoveja ja muita olemukseltaan räjähtäneitä pakkausmateriaaleja, jotka totesin turhiksi säilyttää – eli ensimmäisenä raivasin roskat roskiin. Sitten keräsin kassillisen tavaroita, joiden parempi paikka on kellarikomerossa. Olen sijoittanut sinne kaikki remontoimiseen liittyvät tavarat, joten esim. vajaa tapettirulla ja pesukoneen siirtämiseen vaadittavat raudat siirtyivät komerosta kellariin. Lisäksi vastaan tuli jonkin verran pientavaraa, jolle keksin paremman paikan muualta.

Tämän jälkeen järjestin hyllyt niin, että kaikki sälä päätyi koriin tai laatikkoon, eikä reunoille jäänyt mitään seilaamaan. Järjestys parani rutkasti jo sillä, että keräilin samanlaiset tavarat yhteen. Löysin esimerkiksi kolme isoa pakkausta nenäliinoja, joista kaksi oli avattuja. Samoin löysin yhden avaamattoman pakkauksen talouspaperia, mutta lisäksi myös kaksi erillistä rullaa. Kuitu- ja muovikasseja (sellaisia tukevia) löytyi runsain määrin tungettuna mikä minnekin. Nämä seikkailevat tavarat organisoimalla komero saatiin taas ojennukseen.

Tässä on lopputulos. Nuo vaaleat laatikot ovat ne uudet. Tästä kuvasta käy ilmi myös se, miksi tehty on parempi kuin täydellinen. Komero ei todellakaan ole pinterest-materiaalia, eikä sillä voitettaisi vuoden kaunein komero -palkintoja. Mutta: kaikella on paikka. Irtotavaroita ei ole.  Samanlaiset tavarat ovat yhdessä. Seuraava askel olisi ollut käydä kaikki laatikot ja korit läpi, ja erotella niistä tarpeettomat tavarat pois sekä järjestää sisältö niin, ettei mitään pursuile reunojen yli. Mutta se olisi ollut sellaista täydellisyyden tavoittelua, johon juuri nyt ei ollut aikaa eikä intoa. Tällä hetkellä riittää, että komero palvelee tarkoitustaan, lattia on nyt tyhjä ja tiedän missä mitäkin on. Hienosäätöä voi harrastaa myöhemmin jos sattuu tulemaan sellainen fiilis.

Vuoden ensimmäinen raivausoperaatio siis menestyksellä suoritettu! Entäpä teillä?

Rutiinit – ja kuinka sellaisia luodaan

Rutiinit ovat minusta kiehtovia. Näin vuoden alussa niitä tulee pohdittua ehkä tavallista enemmänkin, ajankohta nimittäin on otollinen sille, että lisäisi elämäänsä uusia rutiineja. Tiedän että sana jakaa mielipiteitä, mutta minulle rutiinit tuovat etupäässä vain positiivisia mielikuvia. Olen kirjaimellisesti puhunut aiheesta aiemminkin; keskustelimme Katrin kanssa  rutiineista Irti turhasta -podcastissa jo pari vuotta sitten. (En muuten ole kuunnellut tuota jaksoa pitkiin aikoihin, joten jos kirjoitan nyt eri asioita kuin puhun, se johtuu siitä, että mielipiteet ovat parin vuoden aikana kehittyneet.)

Ydin on kuitenkin pysynyt varmasti samana: rutiinit ovat mahtavia, koska ne vapauttavat hirveän määrän energiaa mielenkiintoistempien asioiden miettimiseen. Jos jonkin asian tekee hyvällä rutiinilla, se hoituu kuin itsestään, nopeasti ja tehokkaasti. Ilman rutiinia kaikki on työläämpää. Pitää miettiä milloin ja miten joku juttu kannattaa tehdä, pitää ylipäätään muistaa tehdä se, ja suorituksen aikana pitää keskittyä siihen mitä on tekemässä.

Joulu vähän sotki kuvioita, mutta nyt kun ihana arki on taas alkanut, vanhat rutiinit alkavat jälleen kukoistaa. Tiskikonerutiini rullaa jouhevasti. Pyykkirutiini on palannut entiselleen. Tänä vuonna olen lisännyt uuden rutiinin muovipussikiellon myötä, eli olen ruvennut huolehtimaan siitä, että aina kun lähden kotoa, mukana on oma kassi ostoksia varten. Tämä on ihan pikkuinen muutos entiseen, mutta kokemukseni mukaan se onkin juuri oikea tapa opetella uusia tapoja.

Olen huomannut, että uusia tapoja opetellessaan ihmisillä on hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia, ja samasta ongelmasta kärsin itsekin aika ajoin. Ajatellaan, että nyt muuttuu koko elämä (hei, uusi vuosi ja kaikkea!), ja tästä päivästä eteenpäin tehdään asiat ihan eri tavalla kuin ennen. Kokemukseni mukaan tällaista elämänmuutosta jaksaa toteuttaa ehkä viikon. Sen jälkeen elämä luisuu huomaamatta enemmän tai vähemmän vanhoille urilleen.

Syy on uskoakseni siinä, että on tosi rankkaa tehdä isoja muutoksia. Rutiini ei synny siten, että vain päättää tehdä asiat eri tavalla kuin ennen. Rutiini syntyy siitä, että systemaattisesti rupeaa toimimaan joka päivä eri tavalla kuin on aiemmin toiminut. Eri tavalla tekeminen vaatii aluksi aivokapasiteettia, ja päätösten tekeminen ja huomion kiinnittäminen on tunnetusti raskasta. Jos muutoksia on paljon yhtä aikaa, se on uuvuttavaa, eikä päätös pysy.

Niinpä uudet rutiinit kannattaa ottaa haltuun yksi kerrallaan. Jos aiot tehdä elämänmuutoksia, valitse yksi asia, ja rupea toimimaan sen mukaisesti. Kun uudesta tavasta on tullut niin automaattinen osa arkea, ettei sitä enää mieti lainkaan, on menestyksekkäästi luonut itselleen uuden rutiinin. Vasta siinä vaiheessa kannattaa tehdä seuraava muutos. Tuo muovikassimuutos on esimerkki pienestä, yksinkertaisesta asiasta, jonka kuitenkin haluan opetella. Toivoisin onnistuvani myös isommissa elämäntapamuutoksissa, jotka liittyvät omaan hyvinvointiin (mihinkäs muuhun… eikö tässä vaiheessa vuotta kaikki rupea syömään enemmän kasviksia ja käymään lenkillä?). Niitä varten täytyy kyllä vähän miettiä, miten projektit toteuttaisi. Muuten käy niin kuin aina ennenkin, eli helmikuussa muutokset on jo unohdettu.

Onko teillä tavoitteena uusia rutiineja tälle vuodelle?