Pitkälle vietyä pyykkihuoltoa

Kun neljän hengen perhe lähtee yli viikoksi reissuun, vaatteita on paljon. En ole onnistunut minimalistisessa pakkaamisessa ollenkaan, vaan tavaraa löytyy joka lähtöön. Tässä on hidasteena myös pikemminkin runsauteen taipuvainen puoliso, jonka mielestä on paljon vähemmän vaivaa siitä, että matkalaukkuja on vähän enemmän, kuin siitä että jotain puuttuisi matkan aikana. Tämä yhdistettynä omaan pyrkimykseeni varautua kaikkeen etenkin lasten suhteen, johtaa siihen että minimalismi loistaa poissaolollaan.

Sitten kun on kymmenen päivää reissattu ympäri maailmaa, lähes kaikkea on tietenkin käytetty. Suomeksi sanottuna pyykkiä riittää. Mutta nyt ollaan kuulkaa pyykin suhteen aivan uudella tasolla. Olen nimittäin lajitellut pyykit jo valmiiksi värin mukaan! Pyykkipusseja on neljä: valkoiset, mustat, kirjavat ja punaiset. Käytännössä kaikki menee 40 asteeseen, joten tarkempaa lajittelua ei tarvinnut tehdä. Kaikki pyykit on sijoitettu yhteen matkalaukkuun. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen kassin voi kipata suoraan pyykkikoneeseen sellaisenaan.  Muut pussit odottavat koneen vieressä omaa vuoroaan. Ei ole pyykkikaaosta tiedossa.

Ennen lähtöä pesin tietenkin pyykkikorin niin tyhjäksi kuin mahdollista, joten siellä on vain muutama yksittäinen vaate. Ne nakkaan oikeanväristen joukkoon siinä vaiheessa kun laitan koneen päälle. Tällä systeemillä ennakoin, että ainoa hidaste pyykkien selvittämisessä on kuivaustilan puute. Jos olisin supertehokas, kuskaisin kaiken tietysti taloyhtiön kuivaushuoneeseen tai kuivausrumpuun, mutta rehellisesti sanottuna en taida jaksaa. Tämä pyykkirumba on nimittäin nyt optimoitu sille tasolle, että vaiva on minimoitu muutenkin.

En muuten lajitellut pyykkejä koko lomaa, vaan tein sen yhdessä rysäyksessä kotiinlähtöä varten pakatessa. Kaikkineen siihen meni ehkä puoli tuntia (en katsonut kelloa), ei mitään puolta päivää kuitenkaan. Viikkasin pyykit summittaisesti, jotta ne eivät veisi ylimääräistä tilaa myttyyn rutattuna. Mielestäni vaiva ei ollut iso, etenkin kun ottaa huomioon miten paljon tämä helpotti kotiinpaluuta.

Harrastatteko te muut tällaista etukäteislajittelua?

Kukkuu! Kuka siellä?

Tämän blogin kirjoittamisen yksi antoisimmista puolista on vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa. Yritän vastata jokaiseen kommenttiin, sillä arvostan sitä, että joku jaksaa nähdä vaivan ja kirjoittaa oman näkemyksensä tai kokemuksensa asiasta, joka itseäni on kiinnostanut. Arvostan myös sitä, että keskustelu täällä on pääsääntöisesti erittäin fiksua ja harkittua. Olen koko blogin historian aikana hylännyt vain kourallisen kommentteja, sillä 99% lukijoista tuntuu olevan älykästä ja mukavaa porukkaa. (Jos kommenttien hyväksyminen tai niihin vastaaminen joskus viivästyy, kyse on siitä, että olen joko kiireinen siviilielämässä, taikka väliaikaisesti verkkoyhteyden ulottumattomissa.) Mutta viime aikoina minua on alkanut askarruttaa, keitähän te oikein olette?

Tilastojen ja kommenttiosaston perusteella tiedän teistä vähäsen: Valtaosa teistä asuu Suomessa, mutta lukijoita tulee paljon myös USA:sta ja Euroopan eri maista. Neljässä vuodessa lähes kaikista maailman maista on ainakin kertaalleen löydetty Arkijärkeen. Moni päätyy tänne alunperin jonkun hakukoneen kautta, mutta osa jää vakituisiksi lukijoiksi. Suuri osa teistä on naisia. Ikäjakaumakin taitaa olla iso, sillä kommenttien perusteella jotkut teistä elävät opiskelijaelämää, toiset ovat jo eläkkeellä. Osalla on lapsia, osalla ei, osa harrastaa itsekin kirjoittamista, osa käy vain lukemassa. Joillakin teistä on lemmikkejä, jotkut matkustavat paljon, osaa teistä kiinnostaa minimalismi, toiset ovat innostuneet Konmarista ja yllättävän moni haluaa vain tietää, miten valurautapataa huolletaan.

Olisipa kiva tutustua teihin paremmin! Mistä päin Suomea/maailmaa blogia luette? Minkä ikäisiä te olette? Ja eniten tietenkin kiinnostaa se, mikä tekee Arkijärki-blogissa kiinnostavan? Miksi täällä viihdytte? Huikatkaa kommenttiboksiin, tekin jotka ette yleensä kommentoi. Tiedän että teitä ”hiljaisia vakituisia” on runsaasti. Ja tervetuloa myös kaikki te ihanat vakkarit!

Kukkuu, kuka siellä?

Viikon vinkit: saippuavertailu, saksien terotus ja sukkavideo

Tässäpä kiintoisa juttu: mikä saippua poistaa tahroja parhaiten? Kemianteollisuus ry:n järjestämässä juttukilpailuun osallistui artikkeli, jossa testattiin erilaisia saippuoita. Kävi ilmi, että sappisaippualla irtoaa monta juttua, mutta tavallisestakin saattaa olla hyötyä, jos ei mitään muuta ole käsillä.

Tässä jutussa annetaan kolme vinkkiä, miten sakset voi terottaa kotikonstein. Voivatko nämä toimia? Tietääkö joku? Terävyys palaa kuulemma leikkaamalla esim. foliota. Täytyy testata. (MTV)

Lopuksi yleisön pyynnöstä uudelleen tämä video, jossa viikataan nilkkasukkia. Minulla tämä toimii erinomaisesti, ja sukista tulee sieviä, litteitä, neliskulmaisia paketteja. Tämän systeemin etu on ehdottomasti siinä, että sukat menevät näin paljon pienempään tilaan kuin pelkästään niputtamalla ne varsista. Aikaa ei yhtä sukkaparia kohden mene kovin montaa sekuntia. Jos sukkalaatikko on jatkuvasti sotkussa, suosittelen tätä systeemiä.

 

Suursiivouksen tarpeessa

Tuossa aiemmin keväällä puhuin siitä, miten kaappien pesu alkaa kummasti houkutella, kun tehtävänä olisi oikeitakin töitä. Jätin silloin tarttumatta toimeen, mutta nyt ne samat kaapit ja laatikot ovat alkaneet näyttää todella sotkuisilta. Siis ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa tietenkään. Ei niin, että aterinlaatikkoon olisi kaatunut kattilallinen tomaattikeittoa. Kaikki on myös kutakuinkin järjestyksessä, tiedän missä mitäkin on ja löydän sen sieltä mistä pitääkin.

Mutta sellainen tietty nuhjuisuus on alkanut ärsyttää. Murusia joka paikassa, harvemmin käytettyjen astioiden hyllyillä on pölyä, järjestystä voisi vähän parantaa, yksittäisiä tahroja siellä ja täällä. Nuo pikkujutut pistävät silmään. Voin kyllä ihan hyvin elää noiden kanssa, muistutuan itselleni päivittäin, että varmaan 90% kodeista näyttää juuri samanlaiselta. Mutta pieni osa minusta haluaisi katsella täydellisyyttä.

Mikä siis estää tarttumasta toimeen? No ainakin loma. En periaatteesta siivoa lomalla. Olen varma siitä, että silloin on parempaakin tekemistä. Mikä pitääkin täysin paikkansa koska oikeastaan teen myös töitä, en palkkatyötä mutta sellaista omaa projektia, josta olen tosi innostunut ja josta hyvällä tuurilla ehkä vielä tulee palkkatyökin. Joten käytän luppohetket mieluummin oman projektin miettimiseen kuin astiakaapin kiillotukseen. Mutta pieni ongelma tässä on, koska oikeastaan kyllä haluaisin kiiltävät kaapit myös.

Päätin ratkaista tämän asian niin, että aloitan syyskuun alussa. Sitten otan käsittelyyn yhden hyllyn tai laatikon per päivä. Yhden sellaisen perusteelliseen siivoamiseen menee arvioni mukaan keskimäärin 15-20 minuuttia. Tästä seuraa se, että jos tekisin kaikki kerralla, projektiin menisi kokonainen päivä. Mutta vartti päivässä ei ole liikaa, vaikka olisi muutakin tekemistä. Tällä lailla saan sekä kiiltävän keittiön, eikä kuitenkaan tunnu siltä, ettei minulla ole parempaa tekemistä kuin jynssätä hyllyjä.

Ehkä aloitan tämän syksyllä uuden Koko koti kuntoon -projektin myötä. Olisiko kiinnostusta? Haasteet ovatkin olleet viime aikoina harvassa.

Tätä vaatteiden määrää

Huh mikä urakka. Olen tänä keväänä pyrkinyt aktiivisesti eroon vanhoista vaatteista, niin omista kuin lastenkin. Olen kantanut kassikaupalla vaatteita Fidalle. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa sitä, että vein omia vaatteitani second hand -liikkeeseen myytäväksi. Meidän kulmille ilmestyi sellainen vähän ”fiinimpi” liike, jossa vaatteet ovat kauniisti esillä ja vaatteiden kunto erittäin hyvä.

Vein liikkeeseen kahdeksan vaatetta, joista kolme kävi kaupaksi. Hämmästyttävää oli se, että jos olisi etukäteen pitänyt arvata mitkä käyvät kaupaksi, en olisi laittanut näitä kolmea kärkeen. Mutta toisaalta olin hyvin tyytyväinen, koska kaksi kolmesta oli mielestäni vaikeasti myytäviä. Sain myös selvästi enemmän rahaa, mitä olisin itse pyytänyt kirpparilla, huolimatta siitä että minulle jäi vain 40% liikkeen myyntihinnasta. Nyt vain pitää hakea nuo vanhat vaatteet kaupasta pois. Kolme vaatetta vähemmän on parempi kuin ei mitään, mutta silti. Ärsyttävää että joudun niiden kanssa taas pelailemaan.

Varasin myyntijakson myös lastenvaatekirppikseltä, joka toimii samalla periaatteella: vaatteet viedään sinne ja liike hoitaa loput. Mutta kun pesee, silittää ja viikkaa ikeakassillisen pieniä lasten vaatteita, saa aikaa kulumaan useamman tunnin. Tietenkin vaatteet kannattaa laittaa mahdollisimman siistiin kuntoon, jotta myyntihinta olisi parempi ja vaate houkuttelevampi. Osan olin pessyt ja silittänyt jo aiemmin, mutta pitkä säilytys tekee vaatteista ummehtuneita, joten käytännössä kaikki vaatteet piti laittaa uudelleen. Nyt kassi odottaa eteisessä, että kuskaan sen liikkeeseen. En ole aiemmin vienyt kerralla näin valtavaa määrää lastenvaatteita minnekään kirppikselle. Saa nähdä tuleeko niistä mitään rahaa. Tosin toivon lähinnä vain pääseväni niistä eroon.

Näiden myyntitoimenpiteiden keskellä ihmettelen tätä vaatteiden määrää. Ihan uskomatonta, miten paljon niitä riittää siirreltäväksi edestakaisin. Eivätkä ne tähän lopu. Kun perheessä on kaksi lasta, niitä isompia vaatteita riittää säilytettäväksi pienemmälle laatikkotolkulla. Tällaisina hetkinä alkaa houkutella sellainen muutaman vaatteen kapselivarasto. Mutta sitten kun niitä muutaman kerran vuodessa vaihdetaan, niin jossainhan niiden lepäämässä olevien vaatteidenkin pitää olla, joten enpä tiedä olisiko se lopultakaan ratkaisu tähän ongelmaan.

Millaisia kokemuksia teillä on vaatteiden myymisestä second hand -liikkeissä?

Viikon vinkit: Kirppismeikkejä ja ihonhoitoa

Nyt on kesä ja loma joten tänään vain kaksi linkkivinkkiä. En nimittäin jaksanut ruveta kaivamaan kolmatta samasta aihepiiristä, ja nettikin alkoi tökkiä. Edellisen meikkipostauksen jatkoksi siis pari juttua samasta aihepiiristä.

Kirppikseltä ostetuissa meikeissä on hygieniariski. Tämä oli varmaan kaikkien tiedossa ennestääkin. Tässä YLEn jutussa annetaan erittäin hyvät ohjeet siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, jos kuitenkin kirppikseltä ostaa. Minä olen kerran ostanut, ja erittäin hyvällä menestyksellä. Mutta ostin tuotteita, joista oli helppo nähdä että ne olivat käyttämättömiä ja kunnossa.

Sitten vähän raflaavampi otsikko: ihotautilääkäri väittää, että suurin osa ihonhoidosta on turhaa. Minä en ole ihotautilääkäri, mutta väittäisin silti että tämä on varmaan aika yksilöllistä. Itselläni on melko helppo iho, joka ei tarvitse kummoisia kommervenkkejä pysyäkseen kunnossa. Mutta voisin kuvitella, että jos kärsii aknesta, atooppisesta ihosta tai jostain muusta ihoa rasittavasta ominaisuudesta, pelkkä vesi ja perusvoide eivät välttämättä riitä. Toisaalta mitä vähemmillä tuotteilla tulee toimeen, sen siistimpi kaappi.

Maritetut meikit

Eilen päätin ottaa konmarin kauniiseen käteen ja käydä läpi kaikki meikkini. Olen ostanut  uusia ja tiesin että vanhoissa on varaa vähentää. Päätin, että nytpä kokeilen vaihteeksi konmaria ihka aitoon tyyliin juuri niin kuin pitää. Jokainen tuubi ja purnukka käteen ja sitten fiilistelemään.

Totuuden nimissä kaikkia ei tarvinnut edes fiilistellä. Tiesin suoralta kädeltä, mitkä meikit varmasti halusin säilyttää, joten siirsin ne erilleen ilman välivaiheita. Sitten ne loput joutuivat konmari-henkisen tarkastelun alle. Menetelmä ei ole minulle helppo. En millään meinaa voida luottaa vain fiilikseen, vaan väistämättä alan miettiä myös käytännöllisyyttä. Jostain vanhasta kynänpätkästä ei välttämättä nouse mieleen mitään erityisiä ilonpisaroita. Siitä huolimatta mietin, että ehkäpä sille olisi käyttöä kuitenkin. Värihän on suht ok, koostumus tuntuu iästä huolimatta olevan edelleen kunnossa, ja onhan se haaskuuta heittää roskiin käyttökelpoista tavaraa…

Onneksi meikkien suhteen on voi kuitenkin puhua itselleen järkeä. Jos jokin ei tuota iloa, ei sitä ainakaan omaan naamaansa hiero. Järkevämpää on vain päästää irti. Helpotin urakkaa siten, että kokeilin kaikkia niitä meikkejä kasvoille, joiden kohtalosta olin epävarma. Vaikka se limenvihreä luomiväri edelleen vaikutti napissaan jotenkin ihan käyttökelpoiselta, omalla silmäluomella se näytti onneksi juuri niin omituiselta kuin aina ennenkin. Tarvitsin tuon muistutuksen voidakseni luopua siitä tietäen, että ratkaisu on oikea. Vihreän kaveriksi lähti kaksi kimmeltävää pinkkiä, jotka rehellisesti tarkasteltuna toivat liiankin elävästi mieleen 90-luvun. Mikä ei ole ihme, sillä sieltähän ne olivat peräisinkin. Kyllä, olen säästellyt meikkejä pian 20 vuotta.

Kun tiedostin yllättäen, millaisia ysärifiiliksiä nuo luomivärit väreilivät, jokin henkinen este katosi. Tajusin yhtäkkiä, että taitaa olla aika sanoa hyvästit huulikiilloille. Kokeilin niitä kaikkia, ja lopulta jätin itselleni yhden. Neljä muuta sai mennä. Ymmärsin nimittäin, että en ole enää huulikiiltoiässä. Pastelliset tahmat kuuluivat aivan eri elämänvaiheeseen. Kiiltoja hypistellessäni tulin samalla ajatelleeksi, etten ole oikeastaan koskaan tykännyt huulikiilloista, vaikka olenkin niitä käyttänyt. Inhoan sitä tunnetta, kun hius takertuu ensin huulikiiltoon ja sitten uudestaan klähmäisenä poskeen kiinni. Voi olla että se viimeinenkin poistuu kokoelmista, vaikka olikin kyllä väriltään sopiva ja pukeva.

Tämän joukon jatkoksi nakkasin vielä yhden ikivanhan puuterin sekä huulipunan sekä peitevoiteen, joiden värit olivat vääriä. Molemmat tulleet kylkiäisinä muiden meikkien mukana. Olivat houkutelleet kauniissa pakkauksessa, mutta osoittautuneet käytännössä käyttökelvottomiksi. Jälleen kerran nähdään, että ilmainen tuote on TURHA! Jos väriä ei pääse valitsemaan itse, on hyvin pieni todennäköisyys, että se on itselle sopiva.

Konmari alkaa toimia sitten, kun siihen fiilistelyyn pääsee kunnolla kiinni. Luopumisesta tulee helpompaa, kun rationaalinen puoli aivoista uskaltaa hellittää vähän. Itselleni fiilikseen luottaminen järkiperusteiden yli on aina aika vaikeaa, mutta konmari voi auttaa itse asiassa näkemään myös uusia järkiperusteita, kun antaa ensin tunnetilalle mahdollisuuden. Jos huomaa, ettei oikeasti pidä jostakin, on helppo perustella itselleen, ettei sitä tule koskaan käyttämään.

Milloin viimeksi raivasitte meikkipussit ja kosmetiikat? Löytyikö aarteita vuosikymmenten takaa, vai olenko ainoa joka hautoo muistoja teinivuosilta?

Hyvästit ysärikimallukselle

Hyvästit ysärikimallukselle

Kauneus vastaan käytännöllisyys

Lukiessani uusinta Kondoa törmään jatkuvasti siihen, että hän laittaa paljon painoarvoa kauneudelle. Niin sisustuksen kauneudelle, kuin säilytysksen kauneudellekin. Tässä on varmasti taas kulttuurilla osansa: se vähä mitä tiedän japanilaisesta kulttuurista, toisiinsa sopivien sävyjen, vuodenaikaan sopivan kattauksen ynnä muiden vastaavien yksityiskohtien arvostus on paljon suurempaa kuin vaikka meillä Suomessa. Otetaan vaikkapa kattaus: juhlissa ja erityistilaisuuksissa toki mietin, miten lautasliinat ja pöytäliina sopivat toisiinsa, mutta meillä syödään läpi vuoden samoilta valkoisilta lautasilta ja juodaan läpinäkyvistä laseista. Marie kertoo vaihtavansa sopivia syömäpuikkojen telineitä vuodenajan mukaan.

Monet säilytysvinkit perustuvat myös siihen, miltä laatikko tai kaappi näyttää, kun se avataan. Tämä on mielestäni mielenkiintoista. Minustakin on mukavaa, kun kaikki on järjestyksessä ja helposti löydettävissä. Mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sukkalaatikon sekaan voisi sijoitella pieniä onnenamuletteja tai koriste-esineitä, joille ei ole löytynyt muuta paikkaa. Se saattaa tosin johtua myös siitä, että sukkalaatikkoni ei todellakaan ole niin väljästi pakattu, että siellä olisi tilaa millekään ylimääräiselle. Idea on tuore ja hauska, ja voisin sitä kokeillakin, jos vain tilaa olisi. En ole minimalisti, joten todennäköisesti näin ei tule koskaan käymään, mutta ehkä joku teistä on?

Vaatteet asetellaan Konmari-tekniikalla oikeaoppisesti tarkkaan järjestykseen. Roikkuvat vaatteet eivät saa olla sikin sokin, vaan ne kuuluu laittaa pituusjärjestykseen oikealta vasemmalle. Laatikkoon viikattujen vaatteiden oikea järjestys määräytyy värin mukaan: vaalein edessä, tummin takana, ja muut värijärjestykseen siihen keskelle. Uskon, että tällainen järjestys on todella hienon näköinen.

Mutta sitten tulee vastaan käytännön kysymyksiä. Esimerkiksi värijärjestystä on hankala ylläpitää, koska käytännössä jokainen vaate täytyy sujauttaa erikseen omalle paikalleen. Ainakaan minä en pidä t-paitoja päällä samassa järjestyksessä kuin ne olisivat hyllyssä, joten pyykistä tulee milloin mitäkin. Minusta on yksinkertaisempaa laittaa kaikki puhtaan yhdessä nipussa vaikkapa vasempaan laitaan, olipa värit miten tahansa. Samalla näen, mitä vaatetta olen viimeksi pessyt, ja minkä pitämisestä on pisin aika. (Marie ei muuten myöskään ota mitään kantaa puolipitoisten ongelmaan!)

Ihmettelen myös sitä, eikö konmarin kannattajat ikinä ole kiireessä? Vaatekaapin järjestyksen pitäminen samanlaisena kuin kirjan kuvissa vaatii jonkinlaista zen-henkistä keskittymistä. Täytyy sanoa, että minulla on välillä tilanteita, joissa vaihdan vaatteita hirveässä kiireessä, jolloin heittelen vaatteita kaappiin ihan miten sattuu. Keskittymiseni ei riitä siinä kohdassa siihen, että yrittäisin etsiä tangolta juuri oikeaa kohtaa hameelle, jota en sittenkään halunnut laittaa päälle. Laitan sen ensimmäiseen tyhjään kohtaan, eli käytännössä toiseen reunaan. Jälleen kerran minimalismilla pääsisi pitkälle. Jos noudattaa vaikka sitä 333-systeemiä, niin vaaterekillä on niin paljon tilaa, että oikea paikka löytyy helposti. Jos taas noudattaa runsaampaa systeemiä kuten minä, tilaa ei todellakaan ole.

Kun itse organisoin joko itselleni tai muille, ensimmäinen kriteeri on aina helppous. Mikä on kätevää, yksinkertaista ja vaivatonta? Mistä tavarat saa helpoimmin käsiinsä, mihin ne on helpointa palauttaa? Tavoitteena on tietenkin se, että kaikki löytyisi, mitään ei joutuisi hukkaan, ja tilat tulisivat optimaalisesti käytettyä. Kondo lähestyy asiaa vähän eri näkökulmasta. Hän ei oikeastaan lainkaan käsittele sitä, millä korkeudella tavaraa kannattaisi säilyttää, tai pohdi muutakaan helppousaspektia. Sen sijaan hän käyttää paljon aikaa sen havainnollistamiseen, miten tavarat säilytetään kauniisti ja harmonisesti.

Vaikka tässä on koulukuntaero, luulisin etteivät nämä ole täysin toisiaan poissulkevia tekijöitä. Aloin itsekin miettiä, voisiko Marien ohjeita soveltaa omissa kaapeissa. Epäilen tosin, että vaikka järjestäisin tangot ja laatikot hänen ohjeidensa mukaan, lopputulos säilyisi vain vähän aikaan. Silti, saattaahan olla että nauttisin siitä vähästäkin ajasta tosi paljon. Olenhan jo kuukausikaupalla myös viikannut nilkkasukkani – en konmaritekniikalla, vaan sillä korealaisella. Tosin siinäkin suurin hyöty on käytännöllisyys, sillä viikatut sukat vievät todella vähän tilaa rullattuihin verrattuna. Mutta jos aiemmin pidin sukkien viikkaamista täysin ajan hukkana, ehkä kauneuden tavoitteluun saattaisi oppia myös.

Organisoitteko te tavaranne kauneus etusijalla? Vai voittaako käytännöllisyys?

Viikon vinkit: miksi raivaaminen on muotia, perinteisiä raivausvinkkejä, pakasteiden säilyvyys

Jos olet kiinnostunut siitä, miksi komarit ja muut raivausideologiat ovat juuri nyt niin pinnalla, tämä Trendin artikkeli yrittää antaa siihen vastauksia. Juttu on pitkä ja polveileva, ja ajautuu välillä vähän harhateille, mutta joukossa on kiinnostavia tiedonmurusia.

Tässä kepeässä jutussa suomalainen ammattijärjestäjä Sandy Talarmo antaa vinkkejä kodin raivaamiseen. Jo otsikon väite ”kaikkea ei tarvitse järjestää kerralla” kertoo, että nyt ollaan kaukana Konmarista.

Onko pakastimessasi vielä viime vuotisia ruokia? Tai sitäkin vanhempia? Tässä Kotivinkin jutussa kerrotaan, miten erilaiset ruuat säilyvät pakastimessa.

Aleshoppailun kaksi sudenkuoppaa

Tunnistan omassa aleshoppailussa kaksi sudenkuoppaa. Aiemmin tipahtelin niihin tiheämmin, nykyisin osaan onneksi kiertää kauempaa.

  1. Kuvitteelliselle minälle shoppailu. Tähän syyllistyin enemmän nuorempana. Alessa tulee vastaan jotain ihanaa, joskin erikoista. Mutta ei se mitään, koska oikeastihan olen sisimmiltäni kimalteleva yöperhonen/ aktiiviurheilija/ jotain muuta yhtä utopistista. Kyse on vain siitä, etten normaalielämässä pääse ilmaisemaan näitä piileviä ominaisuuksiani kunnolla. On myös ihanaa kuvitella itsensä paljon jännittävämpään elämään kuin mitä oikeasti viettää. Sitten ostaa jotain pöhköä, ja puolen vuoden päästä havahtuu siihen, että käyttökerrat ovat jääneet todella vähäisiksi. Seuraa herätys todellisuuteen, ja tunnustan lopulta itselleni, että pieleen meni, en muuttunutkaan glitteriä varisevaksi kilpajuoksijaksi.
  2. Merkkituote, ja noin halpa! Tämä on sellainen sudenkuoppa, jota minun täytyy vielä nykyisinkin tarkkana varoa. Se tarkoittaa sitä, että törmään alessa merkkituotteisiin, josta olen kiinnostunut. Kyse on yleensä kosmetiikasta tai vaatteista. Ongelmana vain on, että väri, malli tai materiaali on outo. Mutta iso aleprosentti yhdistettynä houkuttelevaan merkkiin sokaisee, ja ostan tuotteen vain koska saan halvalla sellaista, mitä en normaalihinnalla ostaisi. Tämän takia olen ostanut mm. limenvihreää luomiväriä ja niin pienen topin etten koskaan kehdannut pitää sitä julkisesti.

Usein nämä kaksi jotenkin sotkeentuvat toisiinsa myös. Ensimmäinen houkutin on hinta, sen jälkeen merkki, ja sen jälkeen olenkin jo uskottelemassa itselleni, että limenvihreä luomiväri on ihan käyttökelpoinen. ”Kyllä minä olen luomiväri-ihminen ja -60% niin hyvä ale että vaikka tuo väri on jokseenkin outo en silti ikinä saisi tätä näin halvalla joten parempi ostaa kuitenkin!” Oikeasti tällaisten houkutusten kohdalla pitäisi malttaa pysähtyä ja rauhoittua. Kuulostella, onko houkutuksena aidosti mahtava tuote, vai joku noista yllämainituista harhoista. Usein sen nimittäin kyllä huomaa, ellei itse yritä kovaäänisesti kailottaa oman intuitionsa päälle.

Kun mietin alessa tapahtuneita virheostoksia, kaikki menevät jompaan kumpaan kategoriaan. En esimerkiksi ostele aina vain samoja vaatteita uudelleen tai hamstraa kymmenettä kappaletta jotain, mistä yksi tai kaksikin riittäisi. Onneksi olen oppinut tiedostamaan nämä omat heikkouteni ja osaan olla tarkkana.

Minkälaisia sudenkuoppia teillä tulee alessa vastaan?