Arkijärki-podcast 73: Heti tekemisen vaikeus

Pohdin tänään sitä, miksi on niin vaikeaa tehdä asiat nyt eikä joskus viikkoja myöhemmin. Olen hyvin taitava vitkastelija, vaikka tiedän ihan hyvin, että siitä seuraa vain hankaluuksia arkeen. Tässä jaksossa

  • mietin mistä vitkastelu johtuu
  • mitä hankaluuksia siitä seuraa
  • millaisia ajatusharhoja liittyy siihen, että lykkää tehtäviä
  • miten vitkastelu aiheuttaa sotkua
  • miten elämäni helpottuisi, jos tekisin kaikki heti enkä vasta joskus myöhemmin

Podcastin kesto on noin 20 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen klikkaa kohtaa, jossa lukee ”tilaa”, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä. Jos haluat, että muutkin löytävät Arkijärki-podastin, arvostele podcast tökkäämällä sopiva määrä tähtiä! Mitä enemmän, sitä paremmin muutkin kuulijat löytävät sen. Olen jokaisesta tähdestä kiitollinen 🙂

Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät myös blogin podcastien omalta sivulta, linkki myös sivun ylälaidassa. Uusin jakso on aina ylimpänä.

Ta daa ja to do -listoja

Olen viime aikoina tehnyt tällaisia asioita:

  • pesin lapsen villakerraston, jossa oli suklaatahroja
  • poistin tuntemattoman tahran vanhasta villapaidasta, jotta sen sai kesäteloille
  • pesin myös lasten talvikenkiä, jotta ne voi laittaa kesäsäilöön tai myydä syksyllä kirppiksellä
  • vein vinttiin vaatteita, jotka ovat liian pieniä esikoiselle mutta liian suuria kuopukselle
  • lyhennytin ompelijalla housut, jotka ovat odottaneet sitä jo monta kuukautta
  • järjestin eteisen vetolaatikot, joissa lapsilla on hanskat ja pipot
  • hankin kuopukselle turvaistuimen, koska hän oli jo yli kaksi kiloa liian painava vanhaan

Tällaisia asioita pitäisi vielä tehdä:

  • poistaa eteisen laatikosta omat villahuivit, ja laittaa tilalle lippikset ja pashminat
  • järjestää urheiluvaatteiden laatikko, koska nyt kaikki on yhdessä mylläkässä
  • käydä läpi talven aikana kertyneet paperit, ja arkistoida osa, poistaa tarpeettomat ja tehdä kotikansio
  • pestä tyynyt
  • täyttää eräs kaavake ja postittaa se eteenpäin
  • pestä jääkaappi ja järjestää pakastin

Jatkan aiheesta huomisessa podcastissa, jossa aion pohtia, miksi on niin kauhean vaikeaa hoitaa asioita HETI, sen sijaan että lykkäisi niitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Lykkääminen tuntuu usein hyvältä idealta, vaikka oikeasti siinä usein vain vaikeuttaa omaa elämäänsä ja aiheuttaa sotkua kotiin. Mutta palataan asiaan huomenna!

Pakko saada jotain uutta!

Silloin kun aloitin ostolakon, oli tosi helppoa olla ostamatta uusia vaatteita. Koko vaatekaappi tuntui olevan vajaakäytöllä jo valmiiksi, joten uusien hankkiminen tuntui kaukaiselta ajatukselta. Oli kivaa etsiä omasta kaapista uusia yhdistelmiä ja asukokonaisuuksia, ja miettiä miten saisi vähän pidetyt vaatteet kunnolla käyttöön. Nyt tarkkaavaista ostofilosofiaa on takana jo 2,5 vuotta. Samaan aikaan olen karsinut vanhoja vaatteita runsaasti, antanut ja myynyt pois sellaisia, joille ei enää käyttöä löydy. Kaapissa ei enää ole floppeja, ja kokonaisuus alkaa olla varsin harkittu ja oman maun mukainen.

Mikä siis vaivaa? Uutuuden puute! Pari vuotta sitten ajattelin, että en ikinä tarvitse uusia vaatteita, minullahan on kaappi niitä pullollaan. Tänä keväänä olen havahtunut siihen, että pitkästä aikaa tekee mieli shoppailla, koska haluan jotain uutta. Vanhat vaatteet eivät edes tunnu erityisen kulahtaneilta tai tylsiltä. Mutta uudet vaatteet houkuttelevat, siksi että ne ovat uusia. Tämä nähtiin jo huhtikuussa, jolloin ostin pitkästä aikaa pari sellaista vaatteita, joille ei ollut jotain selkeää, ennalta määriteltyä tarvetta.

Tätä en voinut suorastaan sanoa tarvitsevani, sillä omistin jo ennestään kymmeniä huiveja.

Ilmiö on mielenkiintoinen, enkä osaa selittää sitä. Mistä kumpuaa tarve saada uutta? Olisi helpompi ymmärtää tätä, jos vaatevarasto olisi kovin niukka, uusia vaatteita olisi vaikea saada tai jos omat vaatteet olisivat jotenkin epäkelpoja. Mutta minulla on runsaasti vaatteita, uusien ostaminen ei olisi vaikeaa saatavuuden tai budjetin takia, eikä vanhoissa ole mitään vikaa. En tiedä onko kyse edes vaihtelunhalusta, juuri siksi että mielestäni nykyisissäkin riittää valinnanvaraa. Mutta haluaisin ilahtua uusista vaatteista. Kun tätä tunnetta tarkasti kuuntelee, tunnistan uutuuden halun joukosta myös ostamisen halun. Haluaisin mennä kauppaan, hypistellä ja valikoida. Kaipaan sitä upouuden vaatteen omistamisen riemua! Miten erikoista.

Olen lähdössä alkukesästä matkalle. Olen päättänyt, että matkan aikana mitkään ostorajoitukset eivät ole voimassa. Saan ostaa aivan mitä huvittaa, niin paljon kuin huvittaa.   Tiettyjä tarpeita onkin, sillä olen esim. kuluttanut useammat kengät kirjaimellisesti puhki, ja jossain vaiheessa on hankittava uusia. Haluaisin tyylikkään uimapuvun nykyisen superjärkevän tätiuikkarin lisäksi. Kenties siistin, lyhyen kaupunkitakin. Mutta jos sattuu tulemaan vastaan jotain listan ulkopuolelta, annan itselleni luvan ostaa senkin. Tarvitsen breikin tästä ostolakosta ja jatkuvasta järkevyydestä.

Jos kengänpohjat ovat niin puhki, että sisään juttuu kivi jota ei saa pois, ovat ko. kengät varmaankin tulleet käyttöikänsä päähän?

Tosin saattaa käydä niinkin, että kun annan itselleni luvan ostaa mitä vaan, en haluakaan mitään. Nyt tulee samalla testattua, johtuuko tämä yllättävä ostohimo siitä, että olen tarkoituksellisesti jättänyt paljon ostamatta, ja vaikka jotain olisi tehnyt mielikin, olen jättänyt vaatteen kauppaan. Tästä on seurannut vaatekaapin huomattava järkevöityminen, mutta mahdollisesti myös tämä uusien vaatteiden kaipuu. Ehkä nyt käykin käänteisesti niin, että kun estoja ei ole, ei ostaminen houkutelekaan enää niin paljon.

Tunnistatteko tämän uuden tavaran himon? Mistä se johtuu? Oletteko antaneet periksi ja shoppailleet?

Viikon vinkit: lajittelutesti, mikron puhdistus sekä valkoiset tennarit

Oletko lajittelun supertaitaja vai töppäiletkö tavallista enemmän? Testaa taitosi YLEn sivuilla olevalla kierrätystestillä.

Iltasanomissa on pätevä mikronsiivousvinkki, mutta sitruunaveden sijasta voi käyttää myös soodavettä. Sooda poistaa hajuja tehokkaammin kuin sitruuna.

Ovatko valkoiset kangastossut muuttuneet harmaiksi tomusta? Tässä jutussa listataan erilaisia tapoja valkaista likaantuneet tossut,   sekä arvioidaan, miten tehokkaita nuo keinot ovat. Oman kokemukseni mukaan kengät saa jälleen valkoisiksi – tai ainakin valkoisemmiksi – puhdistamalla, mutta se on aina yhtä työlästä.

Tällä viikolla kirjoitin siitä, miten olen kotona harrastanut arkiraivausta, minkä seurauksena runsaasti tavaraa on poistunut. Lisäksi pari vuotta sitten aloittamani muovikassiprojekti tuli tällä viikolla jonkinlaiseen päätökseen, kun muovipussit vihdoinkin loppuivat.

Suosittelen myös kahta viimeisintä podcastia! Uusimmassa jaksossa puhun muistoesineistä, ja niiden säilyttämisestä.

Jaksossa 71 kävi vieraana Rinna Saramäki, joka kertoi kaiken olennaisen siitä, miten tunnistaa laadukas vaate. Tämä sopii kaikille, joita aihe kiinnostaa!

 

Arkijärki-podcast 72: Mitä tehdä muistoille?

Kuuntelijan toiveesta juttelen tänään muistoesineistä, niiden säilyttämisestä ja valitsemisesta. Äänityksessä tapahtui jotain kummallista, ja äänenlaatu muuttuu noin neljän minuutin kohdalla selvästi. Volyymiä joutuu ehkä siinä kohdassa lisäämään.

  • Mitä ongelmia muistoesineisiin liittyy?
  • Miten rajata sopiva määrä?
  • Kuinka valita ne parhaat?
  • Kenelle muistoja säästää?
  • Pitäisikö ne olla aina esillä?

…sekä paljon muuta. Podcastin kesto noin 27 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Muovipussien loppu (kirjaimellisesti)

Nyt on käsillä historiallinen hetki. Meillä ei ole enää yhtään muovikasseja varastossa. Muovipussien laatikko näyttää tältä:

Kaikki mitä on jäljellä.

Aloitin tammikuun 2017 alussa projektin, jonka tarkoituksena oli siirtyä kokonaan kestokasseihin, ja jättää muovikassit kauppaan. Aloitushetkellä tuo sama laatikko näytti tältä:

Tältä näytti sama laatikko tammikuussa 2017

Se oli niin täynnä pusseja, että ne eivät edes mahtuneet laatikkoon kunnolla.

Aika uskomatonta, että muovikasseja riitti lähes 17 kuukauden ajaksi. Koko perhe on tällä välin siirtynyt käyttämään kaupassa lähes yksinomaan kestokasseja. Lähikaupasta tuon tavarat kevyellä apukassilla, joka mahtuu käsilaukkuun. Jos taas mennään autolla Lidliin, käytössä on Lidlin omat, isot kestokassit. Hedelmäpusseja olen ottanut, ja sen lisäksi olen hyödyntänyt leipäpusseja ja muita pakkauksia.

Nyt meillä on uusi ongelma: mistä roskapussit? Taloyhtiössä on muovinkeräys, ja lajittelemme siis muovit erikseen. Ne on myös pakattava muovipussiin, ja pussin on oltava riittävän suuri, jotta muovipakkaukset mahtuvat siihen. Minusta tuntuisi aivan älyttömältä ruveta ostamaan muovia, jonka ainoa tarkoitus on joutua suoraan roskikseen! Tämä sotii täysin ajatusmaailmaani vastaan. Mutta jos en osta muovikasseja muodossa tai toisessa, en voi myöskään kierrättää muovia. Odottamaton ongelma!

Tällä hetkellä luulen, että ratkaisu on palata ostamaan muovikasseja kauppakassin muodossa, mutta harkitusti. Siis sen verran, että niitä riittää roskapusseiksi, muttei kuitenkaan niin paljon, että päädytään alun tilanteeseen takaisin. Lienee ehkä järkevää ostaa myös yksi rulla roskapusseja varalle, jottei lajittelu tyssää pussin puutteeseen. Lisäksi täytyy entistä tarkemmin hyödyntää muoviset pakkaukset roskapusseina. Esim. WC-paperin muovikääreestä tulee hyvä pussi, kun sen avaa varovasti.

Muovipusseja, joskin pienempiä, tarvitaan myös muiden roskien kuljettamiseen. Pienmetallin kerään mihin tahansa pikkupussiin, joka puolestaan on samassa roska-astiassa mihin laitetaan kierrätyslasi. Pussi on välttämätön, jotta metallit ja lasit pysyisivät erillään. Biojätteet kerään paperipusseihin, mutta yleensä aina myös paperipussin ympärillä on pieni muovipussi. Biojätteet vettyvät usein paperista läpi, ja ilman muovikassia niiden kuljetus roskiin on jokseenkin hasardia. Rappuun levähtänyt biojätepussi on kokemus, jota en halua uudestaan. Myös sekajätteet ovat useimmiten muovikassissa, vaikka välillä käytän myös paperikasseja tähän.

Olenkin tässä viime aikoina miettinyt muovikassien välttämistä uudesta näkökulmasta. Jos kierto on suljettu, eli jos on 100% varmaa, ettei muovipussi päädy käytön jälkeen luontoon, vaan se joko kierrätetään uudestaan muoviksi tai poltetaan, onko muovipussien käyttö lopulta ongelma? Tietysti voisin ainakin välillä käydä kippaamassa roskia jätehuoneeseen ilman pussiakin, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla HSY nimenomaan suosittelee, että roskat pakataan jollain tavalla. Viime kädessä ratkaisu olisi tietysti siirtyä mahdollisimman vähäroskaiseen elämään, jolloin ei pussejakaan tarvittaisi niin paljon. Olemme kuitenkin nollahukkaelämästä kaukana, ja tarvitsemme muovipusseja.

Onko joku muu kohdannut saman ongelman?

Arkiraivausta

Viime kuussa kyselin, onko kaikki aina pakko käyttää loppuun. Enemmistö teistä oli sitä mieltä, että ei tarvitse, jos tuote on huono. Heitin sen pohdinnan seurauksena paljon kosmetiikkaa menemään. Pari päivää sitten havahduin siihen, että minulla on edelleen meikkejä, joista en pidä tai jotka eivät toimi. Tällä kertaa asia ei vaatinut pitkää pohdintaa. Kun yhtäkkiä peilin ääressä tajusin, että ”tämä luomivärihän on ihan älyttömän huono” – en jäänyt asiaa pitkäksi aikaa pohtimaan, vaan nakkasin sen samaa tietä roskiin. Tuote ei ollut liian vanha eikä pilaantunut, mutta tajusin että se ei ollut laadultaan kummoinen.

luomiväri

Luomiväri on huono, jos väriä ei irtoa siveltimeen…

Järjestelin komeroa, ja löysin sieltäkin poisheitettävää. Esimerkiksi ison pussillisen rikkinäisiä, puhtaita sukkia. Olen pitkään säästänyt rikkinäiset sukat kengän kiillottamista varten, mutta sukkia kertyy enemmän kuin lankattavia kenkiä. Näiden sukkien olemassaolon olin täydellisesti unohtanut, sillä olin jostain syystä tunkenut pussin komeron nurkkaan ja unohtanut sinne. Sukkia on vaikka kuinka paljon, mutta ei niille ole mitään järkevää käyttöä. Sukkia menee rikki jatkuvasti, eikä minulla ole mitään sellaista siivottavaa, johon voisin käyttää 40 vanhaa sukkaa. Kaikkea ei voi säästää.

Tartuin myös isoon pahvilaatikkoon, joka on vienyt komerossa tilaa. Se oli täynnä vanhoja valokuvia ja muita papereita. Tyhjensin laatikon kokonaan, ja ensimmäiseksi lajittelin sieltä esiin sellaiset asiat, jotka eivät olleet valokuvia. Sitten vein ne omille paikoilleen. Valokuvia on paljon, ja aion käydä ne kesän aikana vähitellen läpi, liimata albumeihin ja karsia turhat pois, mutta tein jo nyt ensimmäisen alustavan karsinnan. Noukin pois mm. lukuisia kiitoskortteja, täydellisen tärähtäneitä otoksia sekä kuvia, joissa esiintyviä ihmisiä en enää tunnistanut. Heitin nekin roskiin. Loput käyn ajatuksella myöhemmin läpi, mutta näiden toimenpiteiden seurauksena sain jäljelle jääneet mahtumaan puolet pienempään koriin. Tosin siinä auttoi myös ”pystyviikkaus”, minkä avulla tavarat saa helposti pienempään tilaan.

Kun tähän lisätään kirppikselle viedyt vaatteet, sekä iso kassillinen lastenvaatteita, jonka lahjoitin eteenpäin, kodista on poistunut viime viikkoina poikkeuksellisen paljon tavaroita. Minusta tuntuu, ettei tämä vielä ollut tässä, vaan enemmänkin lähtee tulevien viikkojen aikana. Harmi etten pelaa minimalismipeliä, sillä tällä kierroksella olisin pärjännyt loistavasti!

Oletteko te tehneet kevätraivausta?

Arkijärki-podcast 71: Mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen?

Tällä kertaa podcastissa on vieraana Rinna Saramäki, joka tietää vaatteiden laadusta kaiken. Juttelemme siitä, mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen. Mihin kuluttajan pitäisi kiinnittää huomiota? Laatu onkin laajempi käsite, johon vaikuttaakin monta seikkaa. Keskustelemme podcastissa mm. seuraavista asioista:

  • Mitä vaatteiden laadulla tarkoitetaan?
  • Miten tunnistaa laadukas kangas?
  • Miksi tulee nyppyjä? Entä voiko sekoitekuitu olla laadukas? (Kyllä voi!)
  • Miten vaatteen ompelutyötä voi arvioida? Mitä tikin pituus kertoo ostajalle?
  • Entä mitä tarkoittaa suunnittelutyön laadukkuus? Mistä sen huomaa?
  • Onko totta, että miesten vaatteet tehdään paremmin kuin naisten vaatteet?
  • Miksi ompeluharrastus auttaa tunnistamaan laadun myös kaupassa?
  • … sekä monista muista asioista!

Podcastin aikana kävi ilmi, että tarvitaan mallikappale vaatteesta. Nappasin kesken äänityksen ensimmäisen puseron, johon käsi vaatekaapissa sattui, ja kävikin niin, että juuri tuo kyseinen paita sattui edustamaan todella korkeaa laatua. Seuraavat kuvat liittyvät olennaisesti podcastin sisältöön.

Tässä näkyy esimerkkipaita kokonaisuudessaan. Se on 100% puuvillaa.

Kohdassa 17:45 keskustellaan hihan saumasta:

Nurjalta katsottuna näkee, että käänne on suorassa. Sauma noudattaa samaa linjaa nurjallakin. Myös hihan raidat on täsmätty just eikä melkein sauman kohdalla.

Vähän myöhemmin keskustelemme kauluksista:

Niska on vahvistettu erillisellä kankaalla, ja koko kaulusta kiertää tuollainen joustamaton kanttinauha, joka pitää pääntien mallissaan.

Podcast on hieman normaalia pidempi, se kestää 40 minuuttia. Rinna kertoo lopussa uusimmasta kirjastaan Joka tyypin parhaat kaavat, josta löytyy peruspuvuston muokattavat kaavat niin naisille kuin miehillekin. Suosittelen! Muistakaa myös Hyvän mielen vaatekaappi, jossa tätä laatuasiaakin käsitellään vielä laajemmin.

Identiteetistä luopumisen taito

Viime viikolla keräsin valtavan kasan vaatteita pois omasta kaapista toimittaakseni niitä myyntiin ja Fidalle. Mutta tällä kertaa prosessi oli vaikeampi kuin aiemmin. Se johtui siitä, että kaivelin kaappejani syvemmältä kuin aiemmin.

Edellisillä kerroilla olen laittanut kirppikselle vain sellaisia vaatteita, jotka ovat olleet jotenkin helppoja ja itsestäänselviä. Sellaisia, mistä luopuminen ei ole tuntunut erityisen pahalta millään mittarilla. Olen kuitenkin aiemmin jättänyt käymättä läpi sellaisia vanhoja vaatteita, joita olen epämääräisesti ajatellut ehkä pitäväni joskus. Tällä kertaa päätin, että nyt on aika käydä KAIKKI kerrostumat läpi. Ihan kaikki. Ja se olikin yllättävän vaikeaa.

Kuinka vanhasta elämästä luovutaan

Löysin vaatteita, jotka olen hankkinut itselleni yli 10 vuotta sitten. Elin silloin hyvin erilaista elämää kuin nyt: asuin ulkomailla, minulla ei ollut lapsia, kävin monta kertaa viikossa ulkona syömässä, harrastin aktiivisesti liikuntaa, matkustelin paljon ja totta kai olin myös tuon yli 10 vuotta nuorempi. Vaatteet sopivat silloiselle minälleni sekä koon että käyttötarkoituksen puolesta. Mutta hyvin pian muutin takaisin Suomeen, sain ensimmäisen lapsen ja koko elämä muuttui ihan erilaiseksi kuin se vain vähän aiemmin oli ollut. Nuo vaatteet jäivät laatikoiden pohjalle ”odottamaan” – mitä, siitä en ole ihan varma. Ehkä sitä, että kroppani ja koko elämäni palaisi joskus samaan tilanteeseen, missä olin ollut aiemmin. Nyt, yli 10 vuotta myöhemmin, voin tietysti helposti tajuta että tuo odotus oli vailla realismia. Ei minusta tule parikymppistä dinkkua enää ikinä. Mutta siitä ajatuksesta on ollut yllättävän hankalaa luopua.

Tällä lailla laitetaan kengät yhteen, jotteivät parit kadota toisiaan lajittelussa.

Olen säästänyt noita vaatteita siksi, että ne ovat edustaneet niin ihanaa elämänjaksoa. En ole halunnut luopua niistä, koska olen ajatellut että samalla luopuisin mahdollisuudesta saada enää koskaan samanlaista elämää. Raatorehellisesti tunnustan, että olen haikaillut myös sitä, miltä näytin tuolloin. Vaatteista luopuminen on tuntunut siltä, että samalla luovun myös mahdollisuudesta päästä ikinä eroon niistä viimeisestä viidestä kilosta, jotka lapsien jälkeen asettuivat vyötärölle. Lyhyesti sanottuna nuo vanhat vaatteet ovat edustaneet sitä identiteettiä, joka minulla oli 10 vuotta sitten. Nyt olen tietysti ihan eri ihminen, ja identiteettikin on muuttunut. Mutta muistan edelleen elävästi, millaista oli olla aiemmin, ja siitä vanhasta minästä on ollut vaikeaa päästää irti.

Helpommin sanottu kuin tehty

Jotakin loksahti viime viikolla uuteen asentoon. Kaivoin esiin kaikki vanhoista ajoista muistuttavat vaatteet. Ne olivat priimassa kunnossa, sillä enhän aikanaan ehtinyt pitää niitä kuin muutaman kerran, jos sitäkään. Hypistelin niitä yhtä suuren haikeuden ja turhautumisen vallassa. Haikeus siitä, miten ihania ne olivat, miten muistin tarkalleen, mistä olin ne ostanut ja missä olin niitä pitänyt. Turhautuneena siihen, että ne olivat lojuneet vuosikausia käyttökelvottomina, kaapin tukkeena ja kaikenlaisia epämiellyttäviä tunnetiloja aiheuttaen. Sitten kokosin itseni, silitin vaatteet ja pakkasin ne kierrätyskassiin. Säästin yhden ainoan mekon, joka vain oli liian ihana poistettavaksi. Päätin, että jätän sen lapsilleni perinnöksi.

 

kirppikselle

Kuljetin vaatteet vaatepuilla, jotta ne eivät rypistyisi matkalla.

On hirveän helppoa antaa ohjeita vaatteiden karsimiseksi: Tuottaako se iloa? Jos ei, pois vain! Oletko käyttänyt sitä muutamaan vuoteen? Jos ei, pois pois! Entä mahtuuko se päälle? No ei, joten poistoon menee! Teoriassa siis näin. Käytännössä näiden neuvojen toteuttaminen voi olla huomattavan hankalaa. Vaate on osa identiteettiä, ja siitä luopuminen ei noin vain käykään. Olen mielestäni aika hyvä raivaamaan tarpeetonta kodistani, kirjoitinhan aiheesta jopa kirjankin. Ja siitä huolimatta ehdin lykätä tätä poistoprojektia monta vuotta. Uskokaa kun sanon, että tiedän miltä luopumisen tuska tuntuu.

Yleensä moni sanoo tällaisen raivauksen tehtyään, että tulipas kevyt ja hyvä olo. Mutta aina ei käy niin. Rationaalisesti ajatellen oli jo korkea aika laittaa nuo vaatteet kirppikselle, mutta en tunne vieläkään mitään suurta keventymisen ja vapautumisen tunnetta. Tunnen edelleen haikeutta ja turhautumista, joskin huomattavasti lievemmin kuin ennen. Toisaalta olen jo päättänyt, että voin ostaa myös uusia vaatteita itselleni tulevalla matkallani, sillä kaappiin on tullut konkreettisesti lisää tilaa. Tämä ajatus on ollut psykologisesti tärkeä. Selitän itselleni, että kun laitoin nuo kaikki vanhan elämän vaatteet pois, voin hyvällä omallatunnolla hankkia uusia, juuri tähän elämäääni sopivia ihania vaatteita. Se on tehnyt luopumisesta helpompaa.

Tavarataitojen soveltaminen ei ole aina helppoa. Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Mistä on ollut vaikea luopua? Miten ratkaisitte ongelman?

Viikon vinkit: keittiön sotkut, kotitöiden jakaminen ja ruokahävikin estäminen

Mikä tekee keittiöstä sotkuisen näköisen? Iltalehti vastaa, ja olen kerrankin Iltalehden kanssa jokseenkin samaa mieltä. Tosiasia on, että mitä enemmän tavaraa on esillä, sitä tiukempi pitää järjestyksen olla, jos tavoitteena on nimenomaan siistiltä näyttävä tila. Esimerkiksi jääkapin oven lippulappuset eivät sinänsä tee tilasta yhtään sotkuisempaa, mutta niiden epäjärjestys luo sotkuisen vaikutelman.

Iltasanomissa puolestaan pohditaan kotitöiden ja siivouksen jakamista puolisoiden kesken. Tämä on ikuisuusaihe, jossa mielipiteet päätyvät välillä hyvinkin kärjekkäiksi. Yksinkertaisin ratkaisu on ulkoistaa kaikki mahdollinen, mihin vain budjetti antaa periksi. Jos se ei ole mahdollista, sitten tarvitaan vakavaa keskustelua siitä, mikä on toivottava siisteystaso, hyväksyttävä epäsiisteystaso, ja mitä kukin on perheessä valmis näiden eteen tekemään. Tosin voi myös miettiä, että jos näin arkisesta asiasta ei päästä ratkaisuun, johon molemmat osapuolet voivat sitoutua, miten sitten löytyy ratkaisu paljon isompiin kysymyksiin, joita parisuhteissa tulee väistämättä vastaan.

Kuinka välttää ruokahävikkiä jo kaupassa? Kodin Kuvalehti antaa kuusi vinkkiä, joilla riskiä voi vähentää jo ennen kuin on kulkenut kassan kautta. Kohta 6 lienee itselleni pahin kompastuskivi.

Tällä viikolla blogissa kirjoitin huhtikuun vaateostoksista, sekä pohdin sitä, voiko paljon olla sopivasti? Lisäksi perjantain podcastissa puhutaan krääsästä, sekä aikuisten että lasten krääsästä.