Ostolakkolainen hulluilla päivillä

No niin, täällä kulutuskriittinen shoppailija, päivää. Olen nyt käynyt Hulluilla päivillä kahdesti, ja yhden kerran vielä nettikaupassa. Selitys lienee paikallaan.

Eilen päätin tehdä kaikki lastenvaateostokset kootusti yhdellä kertaa. Se onnistui varsin hyvin. Kuten aiemmin uhkasin, ostin niin monet hansikkaat, että niistä pitäisi nyt riittää kevääseen saakka, vaikka jälkikasvu unohtelisi puolet pitkin maita ja mantuja. Tämä on yksi niistä asioista, joissa minimalismi ei kohdallani toimi ollenkaan. Olen havainnut, että lasten hanskat kestävät käyttöä yhden kauden. Sen jälkeen ne ovat siinä kunnossa, että ne voi heittää suoraan roskiin. Vuori on kulunut koppuraksi, saumat vuotavat ja todennäköisesti kokokin on jäänyt pieneksi. Vauvantumppuja lukuunottamatta hanskoista ei riitä kierrätettävää useammalle lapselle. Sen sijaan hintatietoinen voi kyllä säästää tuolla pitkän pennin, jos ostaa tarkkana sellaista, mikä normaalisti maksaa moninverroin. Ostin esimerkiksi esikoiselle toppahousut ja toppatakin samalla hinnalla, mitä takki maksaa normaalisti yksinään.

Lähdin kuitenkin huonosti varustautuneena liikenteeseen, enkä muistanut piirtää jalankuvia mukaan. Niinpä ostin vahingossa kuopukselle liian pienet kengät. Sen vuoksi päädyin kuitenkin kotona vielä nettikauppaan, josta onnistuin tilaamaan oikeaa kokoa, ja väärät palautin tänään. Ilokseni nettikaupassa sai jättää palautetta ostotapahtumasta. Kerroin painokkain sanakääntein, että hommatkaa sinne verkkokauppaan niitä tavaroita niin paljon, etteivät lopu kesken ensimmäisen päivän aikana. Se, että tuotteita riittää myyntiin noin kymmeneksi minuutiksi, on minusta täysin naurettavaa. No, tilasin sitten samalla itselleni paketin sukkahousuja.

Tänään palauttaessani väärän kokoisia kenkiä, vaeltelin kaupassa muuten. Ostin vaatteita, kyllä! Mutta tiedättekö mitä: nämä olivat kaikki sukkahousuja ja alusvaatteita. Siis niitä, joita monien mielestä ei ”lasketa” mukaan ollenkaan. Jos noudattaisin tuota linjaa, päivän hankinnat voisi ohittaa käytännössä olemattomina, mutta koska ostolakkoni (tai pitäisiköhän puhua pikemminkin paastosta) on täydellisen läpinäkyvä ja armoton, kirjasin kaikki ostokset mukaan tämän vuoden taulukkoon. Määristä ja summista tarkemmin kuun vaihteessa, mutta aika tyytyväinen olin hankintoihini: kaikki olivat ostoslistalla! Ostin siis vain sellaista, minkä ostamista olen harkinnut jo pidempään. Ja nämä kaikki alennuksella! Olen valtavan tyytyväinen suoritukseen. Tässä on nyt sellaista suunnitelmallisuutta, jota olen peräänkuuluttanut koko vuoden.

Kuljin kyllä vaateosaston läpi, mutta tuotteet eivät houkutelleet. Huomasin, että tänä vuonna kuvaston (sekä netti että paperiversio) sekä todellisuuden välinen ero tuntui huomattavalta. Värit eivät vastanneet toisiaan (luonnossa kaikki oli synkempää ja tummempaa kuin kuvissa) ja vaatekappaleiden laatu tuntui olevan kehnohkoa. En tiedä oliko tämä nyt vain mielikuva, joka johtui ympäristöstä, mutta minusta monet neuleet olivat rimpulan tuntuisia. Ohuita ja jotenkin valmiiksi hieman virahtaneen tuntuisia. Toki joukossa oli laadukastakin, mutta oli hyvin helppo olla ostamatta, kun lähes kaikki ajattelemani vaatteet tuntuivat ja näyttivät kaupassa ihan erilaisilta kuin kuvissa.

On siis tiedossa, että lokakuusta ei tule nollakuukausi, vaan ostoksia on tehty. Kävittekö te alepäivillä? Paniko kukaan muu merkille eroja kuvastojen ja todellisuuden välillä?

Puolustuspuhe viikatuille sukille

Sukkien viikkaaminen on ajanhukkaa. Näin ajattelin vuosikausia. Taitoin puhtaiden sukkien varret yhteen, ja heitin ne johonkin koriin yhteen läjään. Sukkien viikkaaminen tuntui jotenkin ihan järjenvastaiselta. Hukkaan heitettyä aikaa ja turhaa työtä. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin kokeilla. En enää muista mikä oli se sysäys, joka sai testaamaan siistimpää taittelua, mutta kuten kulunut sanonta kuuluu, en ole kääntynyt takaisin.

Sukkien pystyviikkaus aiheuttaa sen, että yhdellä silmäyksellä näkee, montako paria on puhtaana ja mitkä sukat ovat käytettävissä. Ikinä ei tarvitse etsiä haluamaansa paria, koska sen löytää saman tien. Toisaalta viikatut sukat vievät huomattavasti vähemmän tilaa, kuin viikatut. Varret yhteen ja kasaan -tekniikalla en saisi tätä määrää sukkai mahtumaan näin siististi yhteen vetolaatikkoon. Tekniikkani on tällä hetkellä yksinkertainen. Laitan sukat päällekäin ja taitan ne kolmeen osaan. Sitten ladon ne riviin laatikkoon. Aiemmin tein sukista sellaisia neliöitä korealaisella tekniikalla, mutta tämä nykyinen tapa tuottaa yhtä siistin lopputuloksen pienemmällä vaivalla.

Sukkien taittelu narulta vie aikaa, se on totta. Mutta olen varma, että säästän saman ajan takaisin siinä, etten ikinä joudu etsimään haluamaani paria. Marie Kondo höpöttää jotain sukkien sielunelämästä, ja siitä miten ne kärsivät rytyssä ollessaan. Tähän en ota kantaa, mutta sanonpa vaan, että tämä vaiva kannattaa nähdä. Varret kiepaisee yhteen noin sekunnissa. Taitteluun menee 5-10 sekuntia. Kymmenen sukkaparin taittelu vie siis pisimmilläänkin noin kaksi minuuttia. Se on mielestäni ihan käypä hinta murusesta mielenrauhaa aamuisin.

(Yritin liittää tähän lavastamattoman kuvan sukkalaatikostani, mutta tietotekniikka ei suostu yhteistyöhön. Lisään kuvan jos pääsen koneeni kanssa yhteisymmärrykseen.)

Taitteleeko kukaan muu sukkiaan siististi?

Miten vaatteen saa käytettyä loppuun?

Edellisen postauksen jälkimainingeissa aloin miettiä, miten niitä vaatteita voi käyttää loppuun. Minulla ei ole mahdollisuutta kutoa räsymattoja enkä omista ompelukonettakaan, joten omat keinoni eivät sisällä tuunaamista. Jos siihen on mahdollisuus, osaamista ja innostusta, vaatteen uudelleen muokkaaminen on hyvä vaihtoehto. Mietin tässä kuitenkin sellaisia keinoja, joissa vaate kierrätetään johonkin muuhun kuin vaatekäyttöön, ennen kuin se pannaan roskikseen. Tämä seuraava lista koostuu sellaisista keinoista, jotka kaikki ovat minulla käytössä.

  • Reikäiset nilkkasukat käytän kenkien lankkaamiseen. Joskus putsaan niillä myös tahroja lattiasta ynnä muuta.
  • Rätiksi kelpaa kaikenlainen puuvilla: vanhat pyyhkeet, liinavaatteet, t-paidat jne. Olen huomannut, että lapsiperheissä on hyvä olla vanhoja pyyhkeitä runsain määrin kaikenlaisia veteen liittyviä ”tilanteita” varten.
  • Lakanat ja pussilakanat yleensä säästän pakkausmateriaaliksi tai suojapeitteiksi. Niitä voi hyödyntää piknik-alustoina, majaleikeissä ja muutoissa. Toinen vaihtoehto on viedä ne Finlaysonin keräykseen.
  • Vaatteet, jotka eivät enää ole ”kaupunkikelpoisia” käyvät kyllä mökillä. Siellä ei haittaa jos farkunpolvessa on reikä tai neuleessa nyppyjä. Loputtomasti ei mökkivaatteita tietenkään tarvitse, mutta koska meidän mökillä oleillaan läpi vuoden, siellä tarvitsee monenlaisia vaatteita. Palkeenkieli takissa, kulahtaneet lenkkarit ym. vaatteet ovat sinne juuri sopivia. Niitä voi sitten heittää sitä mukaa roskiin, kun aivan hajoavat päälle.
  • Vanhoista opiskelijahaalareista tulee erinomaiset remppahaalarit.
  • Rikkinäiset matot käytän loppuun lasittamattomalla parvekkeella. Esim. hieman hajonnut kylppärinmatto palvelee vielä tämän syksyn parvekkeella. Lumen tullessa laitan roskikseen.
  • Kaikenlaiset kankaat ovat oivaa askartelumateriaalia lapsille. Saa leikata ja repiä eikä tarvitse varoa tai säästellä.
  • Rikkinäisiä sukkahousuja en yleensä säästele, mutta silloin kun vaihdan kukkamultia, laitan ruukun pohjalle ohutta sukkahousua. Multa pysyy ruukussa mutta vesi pääsee läpi. Olen myös kokeillut perinteistä sukkahousuniksiä, jossa sukkahousujen avulla puhdistetaan pölyt pattereiden takaa. Edellisestä kerrasta on hetki aikaa, mutta muistelen että toimii se.
  • Vanhoja vauvanvaatteita olen antanut nukenvaatteiksi, vanhoja omia vaatteita lapsille roolileikkeihin.

Tällaisia keinoja on meillä käytössä. Mitä puuttuu? Jaa parhaat niksit kommenteissa, niistä on hyötyä muillekin!

Suuri sukkahousupostaus

Varoituksen sana: jos et kuulu sukkahousujen aktiivikäyttäjiin, tämä postaus ei välttämättä ole kovin kiintoisa.

Saara kysyi kommenteissa, mitä minä oikein teen, kun saan sukkikset hajalle yhdellä käyttökerralla. Aloin pohtia vastausta ja totesin, että tässä on ainesta kokonaiseen postaukseen. Pitää lähteä liikkeelle siitä, että periaatteessa inhoan sukkahousuja sydämeni pohjasta. Eniten inhoan sellaisia perinteisiä ohuita, ihonvärisiä, mattaisia perussukkiksia. Jo niiden koskeminen aiheuttaa inhonväristyksiä, se materiaali on niin karmean tuntuista. Mutta en erityisemmin pidä sukkahousuista muutenkaan, niiden vyötärökuminauha on usein puristava tai haarakiila luruttaa liian alhaalla tai lahkeet menevät mystisesti kierteille eikä niitä saa oikaistua, ja sitten niitä pitää vielä varoa koko ajan.

Toisaalta kyseessä on melko välttämätön vaatekappale, jos puketuu hameisiin ja mekkoihin. En pidä legginssien ulkonäöstä, joten siksi en halua korvata sukkahousuja niillä. Ilman sukkahousuja taas palelee tai näyttää huolittelemattomalta. Joten pakko niitä on kaapista löytyä.

Olen jo kauan sitten päättänyt, että jos kerran inhoan tätä välttämättömyyttä, voin ainakin yrittää ostaa mahdollisimman miellyttäviä, jotta kokemus olisi edes siedettävä. Minulle onkin vakiintunut pari luottomerkkiä: ohuista sukkahousuista suosin Falkea, joka on mielestäni erittäin laadukas eikä materiaalin koskettamisesta mene iho kananlihalle, mutta toisaalta hinta on halvempi kuin Wolfordilla. Wolfordin tuotteista ei ole tullut huonoja vastaan, mutta hintaluokka on sellainen, että mieluummin maksan vähemmän. Suosin myös kotimaista Vogueta. Heidän paksut bambusukkiksensa ovat luottotuotteeni talvisin, sukat eivät liiemmin nyppyynny, vyötärö ei purista ja sukkikset kestävät konepesun mainiosti. Olen iloinen, että kotimainen merkki tarjoaa tuotteita, joista pidän ihan aidosti.

Minä minä sitten teen, että sukat eivät kestä? Lyhyesti sanottuna olen vain oma itseni. Pidemmin vastattuna asiaan liittyy monta erillistä seikkaa. Olen käänteissäni vauhdikas enkä usein kiinnitä tarpeeksi huomiota ympäristöön, kun keskityn johonkin ihan muuhun. Tämän seurauksena törmäilen huonekaluihin ja seiniin, tartun hihoistani kiinni ovenkahvoihin ja kompastelen milloin mihinkin. Ohuet sukkahousut eivät valitettavasti kestä tällaista törmäilyä. Ei tarvitse kuin hipaista säärellä pyykkikorin reunaa, ja virheetön sukkahousu ei enää ole virheetön. Tämä kömpelö tapa liikkua ei ole arkena ongelma, en edes huomaa noita kolareita. (Ihmettelen useasti, mistä mikäkin mustelma on ilmestynyt… muistikuvia kolauksesta ei ole.) Mutta olen onnistunut hajottamaan MONET juhlasukkikset ennen kuin olen päässyt edes ovesta ulos. Tämän vuoksi puenkin nykyisin sukkahousut ihan viimeisenä, ja laitan saman tien kengät jalkaan. Yritän siten minimoida tuhot ennen lähtöä.

Toinen syy on henkilökohtaisempi, toivottavasti tässä ei tule ns. liikaa informaatiota. Olen saanut sukuperintönä erittäin kuivan ihon ja helposti kovettuvat jalkapohjat. Tämä yhdistettynä siihen, että käytän mieluusti vain rajallisen määrän aikaa kauneudenhoitoon, johtaa siihen että kantapääni ovat sukkahousunaiselle epäoptimaaliset. Ahkera jalkahoito auttaisi asiaa, mutta jos olen rehellinen, käytän aikani mieluummin muuhun kuin jalkapohjien rapsutteluun. Ehkei pitäisi? Välillä havahdun siihen, että jalkapohjat eivät läpäisisi mitään prinsessatestiä ja tunnen olevani jotenkin epänaisellinen otus. Mutta onneksi muistan aina nopeasti, että en ole prinsessa, eikä sillä testillä ole siksi mitään väliä. Hienoimpia juhlia varten asialle on kyllä aina tehtävä jotain, jos haluan olla varma siitä, etteivät sukkikset hajoa jo siinä vaiheessa, kun vedän niitä päälle.

Viimeinen syy koskee paksuja sukkahousuja, jotka myös kuluvat puhki turhan nopeasti. Syy on kuitenkin materiaalissa. Bambuviskoosi ei vain kestä kulutusta samoin kuin muut materiaalit. Mutta tämä on fakta, jonka olen vain hyväksynyt. Pidän materiaalin tunnusta niin paljon, etten ole valmis tekemään kompromisseja. Sellaiset yli 50 denierin sukkikset kestävät onneksi törmäilyäkin kohtuullisesti, joten niiden käyttöikä on kenties pisin.

Täytyy sanoa, että viimeinen syy lienee se, että olen sukkisteni suhteen varsin vaativa. Heitän pois myös sellaiset, jotka ovat reijättömät, mutta lahkeissa on viiruja. Tiedättehän niitä langanvetoja, joista tulee sellainen vaakaviiva sukkahousuun? En tykkää niistä, minusta niistä tulee homssuinen vaikutelma. En myöskään periaatteesta pidä rikkinäisiä vaatteita, ellei ole pakko. Jos on paha paikka, kynsilakkapaikkaus toimii, mutta kotona reikäiset lentävät roskiin. Kun lähdetään siitä, että inhoan sukkiksia jo valmiiksi, reikäisiä inhoan vieläkin enemmän.

Tässä tämä, koko tarina. Onko siellä lukijoiden joukossa muita sukkahousuongelmaisia? Kauanko teillä kestää yksi 15 denierin pari käytössä? Mikä on paras merkki?

Sukkien taittelun taika

Sukkalaatikko oli päässyt aika kaaosmaiseen kuntoon. Alkutilanne näytti tältä:

img_0217

Kuten näkyy, laatikko on täynnä kaikenlaista. Tuossa oikeassa etukulmassa on yritys viikata sukkia riviin, Näkyy vähän huonosti, koska mustat sukat eivät erotu kovin hyvin mustasta laatikosta. Laatikko puolestaan oli askarreltu paperikassin pohjasta, ja se alkoi jo hajota. Sukkahousuja olen vain heitellyt tuohon päälle yhteen läjään. Tästä laatikosta oli vaikea löytää mitään.

15 minuuttia myöhemmin olin käynyt jokaisen sukan ja sukkahousun läpi. Erottelin parittomat, rikkinäiset ja muuten vaan kulahtaneet tai väärän kokoiset joukosta pois. Loput viikkasin sillä systeemillä, mitä täälläkin olen mainostanut moneen otteeseen. Sukkahousut käärin kasaan ihan vaan perinteisellä konmaritekniikalla. Otin avuksi tilanjakajia – toisin sanoen hedelmärasioita. Lopputulos:

img_0219

Tämä kuva on parempi ja informatiivisempi kuin tuo eka, mutta eron voi hahmottaa silti selkeästi. Tästä laatikosta näkee mitä missäkin on. Vasemmalla on paksut villa- ja bamubusukkikset. Keskellä edessä ohuemmat, edessä yli 50 denierin ja takana olevissa rasioissa on ohuet juhlasukkikset ja ohuet nilkkasukat. Edessä oikealla on kaikki nilkkasukat värin mukaan viikattuina.

Tuota viikkaamista saattaa joku irvailla, mutta olen kokenut sen todella käytännölliseksi. Sukkien taittelu siististi vie muutaman minuutin, mutta sen seurauksena ikinä ei tarvitse etsiä mitään. Jos taas tilanne on tuo mikä ylhäällä, etsimiseen kuluu lopulta ne samat minuutit. Ostan ensisijaisesti vain samanlaisia nilkkasukkia (pientä variaatiota on, mutta pääsääntöisesti ostan aina samanlaisia). Jos huomaan että sukka on mennyt puhki, säästän aina sen ehjän puolen parista. Se rullataan siististi pystyyn noiden oikeanpuoleisten purkkien väliin. Sitten kun myöhemmin sukka jälleen hajoaa, tuolta löytyy sille luultavasti uusi pari. Sama systeemi toimii, jos pesukoneeseen on eksynyt parittomia.

Paperihaaste jäi minulla kesken kriittisen aikapulan vuoksi, mutta jos haluatte helpon ja nopean koko koti kuntoon -haasteen, kääntykää sukkalaatikkonne puoleen!

Viikon vinkit: saippuavertailu, saksien terotus ja sukkavideo

Tässäpä kiintoisa juttu: mikä saippua poistaa tahroja parhaiten? Kemianteollisuus ry:n järjestämässä juttukilpailuun osallistui artikkeli, jossa testattiin erilaisia saippuoita. Kävi ilmi, että sappisaippualla irtoaa monta juttua, mutta tavallisestakin saattaa olla hyötyä, jos ei mitään muuta ole käsillä.

Tässä jutussa annetaan kolme vinkkiä, miten sakset voi terottaa kotikonstein. Voivatko nämä toimia? Tietääkö joku? Terävyys palaa kuulemma leikkaamalla esim. foliota. Täytyy testata. (MTV)

Lopuksi yleisön pyynnöstä uudelleen tämä video, jossa viikataan nilkkasukkia. Minulla tämä toimii erinomaisesti, ja sukista tulee sieviä, litteitä, neliskulmaisia paketteja. Tämän systeemin etu on ehdottomasti siinä, että sukat menevät näin paljon pienempään tilaan kuin pelkästään niputtamalla ne varsista. Aikaa ei yhtä sukkaparia kohden mene kovin montaa sekuntia. Jos sukkalaatikko on jatkuvasti sotkussa, suosittelen tätä systeemiä.

 

Kauneus vastaan käytännöllisyys

Lukiessani uusinta Kondoa törmään jatkuvasti siihen, että hän laittaa paljon painoarvoa kauneudelle. Niin sisustuksen kauneudelle, kuin säilytysksen kauneudellekin. Tässä on varmasti taas kulttuurilla osansa: se vähä mitä tiedän japanilaisesta kulttuurista, toisiinsa sopivien sävyjen, vuodenaikaan sopivan kattauksen ynnä muiden vastaavien yksityiskohtien arvostus on paljon suurempaa kuin vaikka meillä Suomessa. Otetaan vaikkapa kattaus: juhlissa ja erityistilaisuuksissa toki mietin, miten lautasliinat ja pöytäliina sopivat toisiinsa, mutta meillä syödään läpi vuoden samoilta valkoisilta lautasilta ja juodaan läpinäkyvistä laseista. Marie kertoo vaihtavansa sopivia syömäpuikkojen telineitä vuodenajan mukaan.

Monet säilytysvinkit perustuvat myös siihen, miltä laatikko tai kaappi näyttää, kun se avataan. Tämä on mielestäni mielenkiintoista. Minustakin on mukavaa, kun kaikki on järjestyksessä ja helposti löydettävissä. Mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sukkalaatikon sekaan voisi sijoitella pieniä onnenamuletteja tai koriste-esineitä, joille ei ole löytynyt muuta paikkaa. Se saattaa tosin johtua myös siitä, että sukkalaatikkoni ei todellakaan ole niin väljästi pakattu, että siellä olisi tilaa millekään ylimääräiselle. Idea on tuore ja hauska, ja voisin sitä kokeillakin, jos vain tilaa olisi. En ole minimalisti, joten todennäköisesti näin ei tule koskaan käymään, mutta ehkä joku teistä on?

Vaatteet asetellaan Konmari-tekniikalla oikeaoppisesti tarkkaan järjestykseen. Roikkuvat vaatteet eivät saa olla sikin sokin, vaan ne kuuluu laittaa pituusjärjestykseen oikealta vasemmalle. Laatikkoon viikattujen vaatteiden oikea järjestys määräytyy värin mukaan: vaalein edessä, tummin takana, ja muut värijärjestykseen siihen keskelle. Uskon, että tällainen järjestys on todella hienon näköinen.

Mutta sitten tulee vastaan käytännön kysymyksiä. Esimerkiksi värijärjestystä on hankala ylläpitää, koska käytännössä jokainen vaate täytyy sujauttaa erikseen omalle paikalleen. Ainakaan minä en pidä t-paitoja päällä samassa järjestyksessä kuin ne olisivat hyllyssä, joten pyykistä tulee milloin mitäkin. Minusta on yksinkertaisempaa laittaa kaikki puhtaan yhdessä nipussa vaikkapa vasempaan laitaan, olipa värit miten tahansa. Samalla näen, mitä vaatetta olen viimeksi pessyt, ja minkä pitämisestä on pisin aika. (Marie ei muuten myöskään ota mitään kantaa puolipitoisten ongelmaan!)

Ihmettelen myös sitä, eikö konmarin kannattajat ikinä ole kiireessä? Vaatekaapin järjestyksen pitäminen samanlaisena kuin kirjan kuvissa vaatii jonkinlaista zen-henkistä keskittymistä. Täytyy sanoa, että minulla on välillä tilanteita, joissa vaihdan vaatteita hirveässä kiireessä, jolloin heittelen vaatteita kaappiin ihan miten sattuu. Keskittymiseni ei riitä siinä kohdassa siihen, että yrittäisin etsiä tangolta juuri oikeaa kohtaa hameelle, jota en sittenkään halunnut laittaa päälle. Laitan sen ensimmäiseen tyhjään kohtaan, eli käytännössä toiseen reunaan. Jälleen kerran minimalismilla pääsisi pitkälle. Jos noudattaa vaikka sitä 333-systeemiä, niin vaaterekillä on niin paljon tilaa, että oikea paikka löytyy helposti. Jos taas noudattaa runsaampaa systeemiä kuten minä, tilaa ei todellakaan ole.

Kun itse organisoin joko itselleni tai muille, ensimmäinen kriteeri on aina helppous. Mikä on kätevää, yksinkertaista ja vaivatonta? Mistä tavarat saa helpoimmin käsiinsä, mihin ne on helpointa palauttaa? Tavoitteena on tietenkin se, että kaikki löytyisi, mitään ei joutuisi hukkaan, ja tilat tulisivat optimaalisesti käytettyä. Kondo lähestyy asiaa vähän eri näkökulmasta. Hän ei oikeastaan lainkaan käsittele sitä, millä korkeudella tavaraa kannattaisi säilyttää, tai pohdi muutakaan helppousaspektia. Sen sijaan hän käyttää paljon aikaa sen havainnollistamiseen, miten tavarat säilytetään kauniisti ja harmonisesti.

Vaikka tässä on koulukuntaero, luulisin etteivät nämä ole täysin toisiaan poissulkevia tekijöitä. Aloin itsekin miettiä, voisiko Marien ohjeita soveltaa omissa kaapeissa. Epäilen tosin, että vaikka järjestäisin tangot ja laatikot hänen ohjeidensa mukaan, lopputulos säilyisi vain vähän aikaan. Silti, saattaahan olla että nauttisin siitä vähästäkin ajasta tosi paljon. Olenhan jo kuukausikaupalla myös viikannut nilkkasukkani – en konmaritekniikalla, vaan sillä korealaisella. Tosin siinäkin suurin hyöty on käytännöllisyys, sillä viikatut sukat vievät todella vähän tilaa rullattuihin verrattuna. Mutta jos aiemmin pidin sukkien viikkaamista täysin ajan hukkana, ehkä kauneuden tavoitteluun saattaisi oppia myös.

Organisoitteko te tavaranne kauneus etusijalla? Vai voittaako käytännöllisyys?

Lasketaanko sukat mukaan?

Voi olla että ei ole viisasta kirjoittaa tästä aiheesta. Kun viimeksi kerroin mitä olen vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana ostanut, siellä jo joku pyöritteli silmiä kommenttiosastolla, ja päivitteli hirvittävää shoppailutahtiani. Noooh, otan riskin ja kirjoitan kuitenkin.

Menin aamulla Stockalle ostamaan uusia sukkahousuja viikonlopun juhlia varten. Minusta tuntuu, että sellaiset ohuet juhlasukkikset ovat käytännössä kertakäyttöisiä. Melkein aina onnistun nirhaisemaan itseni johonkin ovenpieleen niin, että illan päätteeksi sukissa on silmäpako tai sellaisia lankaviiruja. Päättelin siis, että kannattaa suosiolla ostaa uudet hyvissä ajoin, sillä jos paneudun asiaan juhlapäivän aamuna, ei ole sanottu että korista löytyy kunnon sukkiksia, eikä siinä vaiheessa enää ole aikaa hankkia uusia. Jos ihminen käyttää sukkahousuja ja hameita, niin yhdet taatusti priimat juhlasukkikset kaapissa pelastaa päänsäryltä silloin, kun niitä tarvitaan.

Löysin sopivat yllättäen jopa kantistarjouksesta, mutta sitten paikalle pelmahtanut myyjä vinkkasi, että tuolla olisi alekori myös. Jos on mahdollista saada käyttötavaraa alesta, niin minähän olen aina sellaisesta kiinnostunut. Ja löytyihän sitä, yhdet bambukuituiset sukat omassa koossani (en käytä muuta kuin bambuisia nilkkasukkia), yhdet merinovilla-puuvillaiset legginssit hameen kanssa talvikäyttöön sekä vielä yhdet siistit paksut sukkahousut myös syksyä ajatellen. Kaikkineen päivineen onnistuin saamaan näistä viidenkympin laskun.

En kadu näistä ostoksista ainoatakaan. Juuri nyt ei ole villalegginssien käyttöaika, mutta kelataanpa puoli vuotta eteenpäin ja aivan taatusti niille on käyttöä. Pidän siitä, että kaapista löytyy sopivat vaatteet silloin kun niitä tarvitaan, joten ei haittaa että ne ovat muutaman kuukauden kaapissa ilman käyttöä. Näissä ostoksissa ei siis ole mitään ongelmaa sinänsä, mutta kun avasin excelin johon vaatteeni merkitsen, aloin tarkastella kokonaisuutta. Näistä tuli kerralla neljä vaatekappaletta lisää. Olen huomannut, että kun ihmiset keskustelevat vaatteista ja niiden ostamisesta, näkyy usein termi ”sukat ja alusvaatteet poislukien” – ihan kuin ne eivät olisi oikeita vaatteita ollenkaan. Mutta itse en ajattele noin, koska alusvaatteita käytä joka ikinen päivä, ja niin myös sukkia ainakin 9 kk vuodessa. Minusta ne pitää mitä suurimmassa määrin laskea kokonaisuuteen mukaan.

Nyt ollaan siis tilanteessa, että tänä vuonna ostettujen vaatteiden kokonaislukumäärä hipoo jo kolmeakymmentä, sukat ja alusvaatteet mukaanluettuina. Mutta – tarkalleen ottaen yli kolmasosa kappalemääräisistä vaateostoksista on juuri sukkia, alusvaatteita tai sukkahousuja. Hmm… ehkä tässä on se syy, miksi noita vaatteita ei yleensä lasketa mukaan? Kokonaismäärä nousee äkkiä ihan uusiin lukemiin, kun tosiaan laskee kaikki vaatteet mukaan. Sukat ovat käyttövaatetteita, jotka kuluvat ajan mittaan puhki. En pysty tuntemaan minkäänlaista huonoa omaatuntoa niiden ostamisesta. Niin kauan kuin varasto mahtuu sille varattuun vetolaatikkoon vaatekaapissani, sukkien määrä on ihan hyvä.

PS. Tunnustan että kun kirjasin sukkia sinne taulukkoon, muistin äkkiä yhdet kengät, jotka puuttuivat sieltä. Pitää olla tarkkana, edes taulukko ei auta jos ei muista listata sinne kaikkea.

Viikon vinkit: tolkkua ruokakeskusteluun, sukkavinkki ja Konmaria

Aamulehdessä haastatellaan ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaista, joka kertoo mm. sen, onko vuorisuola terveellisempää kuin pöytäsuola, tai että ovatko einekset pahinta terveydelle. Laatikaisella on ilahduttavan järkevää sanottavaa. Olen seurannut hänen asiantuntevaa blogiansa myös pidemmän aikaa, ja suosittelen sitä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ravintoon liittyvästä tutkimustiedosta. Laatikainen kääntää tieteelliset tutkimukset selkokielelle ja edustaa muutenkin kaikenkaikkiaan tervejärkistä tahoa ravintokeskustelussa. Hän myös osoittaa, miten median tavalla käsitellä erilaisia aiheita on vaikutusta siihen, mitä asioista ajattelemme. Oletteko esimerkiksi huomanneet, että usein lehdessä on vastakkain tieteellinen tutkimus tai niihin perustuva näkemys, ja sitten yksilön kokemus vastakkaisesta. Nämä asiat esitetään rinnakkain aivan kuin niillä olisi sama painoarvo. Vaikka itseasiassa kyse on samasta, kuin että ulkona olisi -10 astetta pakkasta, ja toppatakkikansan keskellä kulkee yksi tyyppi t-paidassa ja vakuuttaa että ei täällä mitään pakkasta voi olla, koska minä en palele.

Tunnustan, että kokeilin tätä sukkien viikkausniksiä. (linkin takaa pitää vielä klikata videota) Kyllä niistä kieltämättä tulee hauskoja siistejä paketteja. Eri asia on, jaksaisiko tähän keskittyä joka kerta. (MTV)

Blogin tilastoista näen, että Konmari-artikkelit ovat todella suosittuja. Joten tässäpä jälleen yksi: täällä Ilana Aalto kertoo oman näkemyksensä aiheesta. (Iltasanomat)

Yli 20 vaatetta vähemmän

Tämän viikon raivausurakka on suoritettu, ja vaatekaapissa on runsaasti uutta tyhjää tilaa. Jotenkin ajattelin (niin kuin sitä aina ajattelee), että ei tuolla nyt kuitenkaan niin hirveästi ole karsittavaa. Mutta kun ottaa kondoilun käyttöön, pois heitettävää alkaa yllättäen kertyä. Sanoisin että se on tuon menetelmän hyvä sekä huono puoli.

Etenkin sukkalaatikosta ajattelin että siellä ei ole ylimääräistä, sillä olin käynyt sen läpi joskus keväällä, ja kaikki oli aika hyvässä järjestyksessä. Marien ohjetta noudattaen kippasin kuitenkin kaiken lattialle ja aloin käsitellä vaatteita yksi kerrallan. Ensimmäiset sukkahousut, jotka otin käteeni, aiheutti spontaaneja inhonväristyksiä. Tässä kiteytyy ero normaalin raivaamisen ja kondoilun välillä. Kyseiset sukkahousut olivat ehjät ja kohtuullisen siistit, siis aivan käyttökelpoiset. Mutta niiden tuntu sai niskakarvani pystyyn. En tiedä tunnistatteko ilmiötä, mutta jotkut keinokuidut tuntuvat mielestäni niin epämiellyttäviltä, että ne saavat ihon lähes kananlihalle. Esimerkiksi neopreeni (soft shell) on sellainen ja siis jotkut sukkahousut myös. Tällä kertaa en näiden sukkisten kohdalla kiinnittänyt käyttömahdollisuuksiin mitään huomiota, vaan nakkasin ne roskiskasaan suorinta reittiä. Jos en kärsi ottaa niitä käsiini, en todellakaan laita niitä jalkaanikaan.

Tuntumaan ja visuaaliseen kulahtaneisuuteen perustuen heitin roskiin neljät tai viidet sukkahousut. Niitä yhdisti kuitenkin se, että ne olivat kaikki ehjiä. Ehjien sukkisten heittäminen on minulle ennenkuulumatonta. Jostain syystä päähäni on pinttynyt, että jos sukassa ei ole reikää, sitä voi pitää. Tällä logiikalla nuokin oli säästetty monessa karsintakierroksessa, sillä en ollut koskaan miettinyt ilahduttivatko ne minua. Olin miettinyt ainoastaan, voiko näitä vielä pitää. Mutta tässä jälkimmäisessä on ajatusvirhe, sillä lause on passiivissa. Olisi pitänyt kysyä, pidänkö minä näitä? Siinä nimittäin vastataan ihan eri kysymykseen.

Kondoilu ei ole minulle helppoa. Tuo teoreettinen käyttöarvo on niin syvälle juurtunut systeemiini, että päätösten tekeminen on välillä todella vaikeaa. Yksiä sukkiksia siirtelin pinosta toiseen useamman kerran. Ne eivät oikeastaan ilahduta minua, minkä puolesta puhuu myös se, etten ole pitänyt niitä vuosikausiin. Mutta ne ovat ehjät! Ja Wolfordit! (Miehille tiedoksi, että Wolfordin sukkahousut ovat järjettömän kalliita, sekä todella laadukkaita.) Enkä osannut päättää. Lopulta päädyin täydelliseen itsepetokseen ja laitoin ne kirppiskasaan. Ei kukaan osta käytettyjä sukkahousuja, mutta minun tuntuu olevan mahdotonta laittaa niitä roskiin. Toivottavasti tulen pian järkiini.

Yöpukuosasto koki ehkä suurimman karsinnan. Kulahtaneita, värjääntyneitä riepuja poistui iso pino. Säästin ne siivoustarkoitukseen, koska ”käytetään loppuun” -ajattelu on myös todella tiukassa. Yöpukuina on helppo pitää ties mitä vihonviimeisiä trikooriekaleita. Päätin kuitenkin, että kohteliaisuudesta puolisoa ja itseäni kohtaan uudistan yöpukuvarastoni miellyttäväksi. Eipä sinne paljoa jäänyt, mutta onneksi Hullut päivät on tulossa.

Alusvaatteista roskiin lensi muutamat aikansa eläneet alushousut ja rintaliivit. Poistin myös muutamat epäsopivat rintsikat, joiden kierrättämisestä haaveilen edelleen, niissä kun ei ole muuta vikaa kuin itselleni väärä koko. Kenties UFFin laatikko? Sitten harhauduin fuskaamaan, sillä en saanut poistetuksia paria sellaisia liivejä, jotka eivät enää näytä kivoilta. Toisaalta tässäkin asiassa Stockmann tulee ystävällisesti avuksi, sillä tarjousvihosta päätellen voin täydentää alusvaatevaraston ajan tasalle tarjouksia hyödyntäen. Siinä vaiheessa kun olen saanut uudet ostetuksi, pystyn kai lopulta luopumaan niistäkin, mitä en vielä saanut laitetuksi pois.

Kaikkiaan poistin kaapista yli 20 vaatekappaletta. Kaikki niistä olivat sellaisia, jotka eivät enää ilahduttaneet minua. Kondo-menetelmä on hyvä ja tehokas, mutta tavallaan vaikea. Raivasin vain kolme hyllyä kaapista, mutta jouduin tekemään hirveän määrän päätöksiä, enkä edes kyennyt päättämään lopullisesti jokaisen vaatteen kohdalla. En voi kuvitella, että samaa syssyyn olisin jatkanut koko kaapin loppuun. Vähemmästäkin ihminen uuvahtaa.

Mutta miten teillä? Tunnustaako kukaan muu harrastaneensa itsepetosta ja fuskua kondoillessaan?