Viikon vinkit: kiinalaista kauppaa, kierrätysautot ja myrkylliset pesuaineet

Tässä jutussa kerrotaan ihmisistä, jotka harrastavat kiinalaisista verkkokaupoista tavaroiden ostelua. Jutussa haastateltava henkilö haluaa, että hänelle on jatkuvasti tulossa paketteja kotiin. Mitähän tähän sanoisi? Ainakin on niin, että kaikki ihmiset eivät ole tavaroiden suhteen samassa kehitysvaiheessa. Siinä missä osa meistä tuskailee kaiken ylimääräisen parissa, osa taas haalii innoissaan lisää. Toinen havainto on, että halpuus selvästi houkuttelee. Pystyn ymmärtämään tämän, koska se houkuttelee edelleen minuakin, joskin vähän eri tavalla. Mutta tavara ei houkuttele! (IS)

Pääkaupunkiseutulaiset huomio! HSY:n joka kevät kiertävät kierrätysautot starttaavat liikkeelle 3.4. Lue tarkemmat tiedot ja aikataulut täältä. Vanhasta kokemuksesta voin sanoa, että etenkin ongelmajätteiden ja elektroniikkajätteen vastaanotossa tuppaa olemaan ruuhkaa. Mutta jos asut Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa tai Kirkkonummella, nyt on hyvä hetki kasata kaikki hankalasti kierrätettävät kamppeet odottamaan autoja. Tarkistakaa oman postinumeroalueenne päivä, sillä ainakin Helsingissä reittiä on näköjään muutettu, ja autot eivät aloitakaan keskustasta! (HSY)

Tässä viimeisessä linkissä käsitellään pesuaineiden kemikaaleja. Niitä riittää! Jutun pointti on siinä, että jos professorilta kysytään, kaikki hajusteet ovat ensinnäkin tarpeettomia mutta lisäksi usein haitallisia. Minut yllätti kuitenkin se, että vaikka purkissa lukisi eko, se ei silti välttämättä kerro aineen sisällöstä mitään. Täsmälleen samasta aiheesta on myös tämä Maaseudun tulevaisuuden artikkeli, jossa on hieman eri painotukset. Kiinnostavimmat tiedot ovat kuitenkin nämä: Eko ei takaa että tuote on ekoa. Mitä enemmän vettä, sitä enemmän säilöntäaineita, eli tiivisteet on hyviä. Jauhemainen pesuaine ei vanhene ikinä. Hajusteet ovat tarpeettomia ja usein jopa vaarallisia. Olen kuvitellut, että ”ionittomat tensidit” ovat välttämättömiä pesuaineissa, en siis tiedä mitä ne ovat mutta aina niitä tuntuu mukana olevan. Tämän jutun perusteella ne ovatkin siis myrkyllisiä, mutta peseekö tuote ilman niitä? Jos joku hallitsee kemiaa, niin kertokaa ihmeessä! (IL ja Maaseudun tulevaisuus)

Viikon vinkit: lihaopas, muotia, lagom sekä tavarataitoja sisustusnäkökulmasta

Vinkkasin tästä jo Arkijärjen facebook-sivuilla, mutta laitan sen myös tänne: WWF on julkaissut kalaoppaan rinnalle lihaoppaan, mikä on oikein tervetullut lisä. Muuten noista facebook-sivuista: tällaisina viikkoina, kun olen kiireinen muiden töiden kanssa ja blogissa on hiljaisempaa, päivitän kuitenkin facebookiin kiinnostavia linkkejä ja muita lyhyitä päivityksiä. Joten jos seuraat sivua, saat sitä kautta päivityksiä, vaikka itse blogi ei päivittyisikään.

Tiedän että Hesarin maksumuuri on ärsyttävä. Linkkaan silti tämän jutun suomalaisesta Timo Rissasesta, joka toimii kestävän vaatesuunnittelun professorina kuuluisassa designkoulussa New Yorkissa. Sen lisäksi, että miehen elämäntarina itsessään on todella kiinnostava, hänen näkemyksensä muodista ovat myös. Jutussa on paljon kiinnostavaa faktaa vaatteiden valmistuksesta ja vaatevalmistuksen ongelmista. Joku voisi seuraavaksi julkaista Vaateoppaan näiden kala- ja lihaoppaiden rinnalle!

Tanskalaisilla on hygge, suomalaisilla sisu ja ruotsalaisilla lagom. Onko onnellisuuden salaisuus siinä, että on tyytyväinen siihen mitä on? Ainakin kohtuullisuus on hyvästä, olipa aihe mikä tahansa. (MTV)

Törmäsin Tavarataitoihin yllättäen sivustolla nimeltä sisustuskaupat.fi. Tällä kertaa näkökulma on sisustuksessa, mikä on hauskaa, koska se ei kuulu lainkaan omiin harrastuksiini. On aina mielenkiintoista lukea jonkun muun tulkintaa omasta tekstistä.

Muovipussikielto – miten menee?

Tämän vuoden teemana tuntuu olevan oman toiminnan seuraaminen ja sen muuttaminen haluttuun suuntaan. Alkuvuodesta päätin, että nyt on oikeasti aika lopettaa muovikassien ostaminen. Tässäpä raportti siitä, miten päätökselle on käytännössä käynyt.

Lyhyesti sanottuna tilanne on todella hyvä. Olen alkuvuoden aikana ostanut korkeintaan 2-3 muovipussia (ja saman verran paperikasseja). Ihan täydellinen suoritus ei siis ole ollut, mutta kun ottaa huomioon, että käyn ruokakaupassa usein monta kertaa viikossa, on tuo pari pussia erittäin vähän. Ratkaisu on ollut oma kassi käsilaukussa. Tämähän ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä, mutta ilman kunnollista tahtotilaa oma kassi jää helposti kotiin. Muistan pari vuotta sitten yrittäneeni tätä samaa, mutta en tainnut olla henkisesti kovin sitoutunut, kun jo viikon suoritus meni ihan poskelleen. Tällä kertaa päätös on pysynyt mielessä.

En ole myöskään ottanut ainuttakaan pikkupussia apteekista tai muista kaupoista. Oma kassi on tehnyt nekin tarpeettomiksi. Hedelmäpusseja olen käyttänyt, ja siinä onkin seuraava tavoite, eli oman pestävän hedelmäpussin muistaminen. Olennaisinta tuossa oman kassin muistamisessa on palauttaa se käytön jälkeen takaisin käsilaukkuun. Omani menee erittäin pieneen tilaan, mutta se pitää tyhjentämisen jälkeen muistaa rullata kasaan ja viedä paikalleen. Luulen, että tässä on ollut se kompastuskohta aiemmin. Nyt on tavoitteeseen on todella sitoutunut, muistaminen on ollut helppoa.

On meille muovikasseja silti päätynyt. Ruokakaupan kotiinkuljetus tuo aina ostokset muovikasseissa, eikä sille mahda mitään (olen tähän mennessä tilannut yhden kerran). En myöskään ole velvoittanut puolisoa tähän projektiin, joten kodin muovipussivarasto ei ole vähentynyt ihan niin nopeasti kuin olisin kuvitellut. Omaan suoritukseen olen silti tyytyväinen. Luulisin, että vuositasolla tällä alkaa olla vaikutusta. Samoin nuo pari lipsahdusta tapahtuivat heti projektin alussa. Nyt tämäkin rutiini on jo hioutunut niin varhvaksi, että oma kassi on käytännössä aina mukana. Seuraavaksi yritän siis vähentää hedelmäpussien kulutusta. Luulen, että seuraavan kerran raportoin aiheesta joskus pääsiäisen tienoilla.

Millainen muovikassitilanne teillä on?

Muovipussikielto

Olen uuden vuoden kunniaksi tehnyt toisenkin lakon. Nimittäin muovipussilakon. Katsokaan nyt tätäkin:

Tässä näkyy osa taloudesta löytyvistä tyhjistä muovikasseista. En ole laskenut montako tuossa on, mutta todennäköistä että pärjään noilla paremmin kuin hyvin pitkälle kevääseen asti. Näin ollen olen julistanut itseni muovipussikieltoon. En tuo yhtä ainutta uutta muovipussia tähän huusholliin, ennen kuin noiden määrä on kutistunut jonnekin parinkymmenen kieppeille.

Tämän lupauksen toteuttaminen ei pitäisi olla ylivoimaista. Minulla on ainakin viisi pieneen tilaan menevää kestokassia. Lisäksi on lukuisia kangaskasseja sekä vielä pari olalla kannettavaa juuttikassia. Omistan myös sellaisen uudelleenkäytettävän hedelmäpussin ja kaiken lisäksi tiedän täsmälleen, missä nämä kaikki ovat. Jos lähden kaupungille ilman kangaskassia, voin syyttää vain itseäni.

Tälle päätökselle on nyt otollinen hetki, sillä tänä vuonna kaupat ovat ottaneet myös tavoitteeksi muovikassien vähentämisen. Olen ennenkin yrittänyt vähentää muovikassien ottamista kaupoista, vaihtelevalla menestyksellä. Syynä epäonnistumisiin on ollut se, että oma kassi on unohtunut kotiin. Tarvitsen siis uuden rutiinin, joka johtaa siihen, että kassi on aina mukana. Tämä on oikeastaan helppoa. Pitää vain sijoittaa nuo kassit valmiiksi niihin käsilaukkuihin ja reppuihin joita yleensä käytän, ja sitten on aina valmiiksi varautunut. Minulla on jo nyt vakiovarustus laukussa: puhelin, lompakko, avaimet sekä pussukka, jossa on kaikkea mahdollista tarpeellista kuten käsidesiä, laastareita ym. Nyt tuohon lisätään vielä pieneen tilaan menevä kestokassi.

Selkeyden vuoksi vielä muovikassikiellon säännöt:

  • Muovikassien ostaminen ehdottomasti kielletty!
  • Jos muovikassi tulee esim. kotiinkuljetuksen mukana, se on ihan ok
  • Pieniä biopusseja ja paperikasseja ja -pusseja saa käyttää sekä ostaa
  • Tavoitteena pärjätä myös ilman hedelmäpusseja, mutta jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, niin muovisia saa käyttää. Tämä lähinnä siksi, että irtohedelmien ostaminen on mahdotonta ellei niitä voi laittaa johonkin.
  • Kielto on voimassa niin kauan, kunnes näyttää siltä, että muovipussien ostaminen on tarpeellista, eli sitten kun roskapussit loppuvat.

Tässäpä jälleen pieni asken yhteiskunnalle, mutta keskisuuri minulle. Kuka lähtee tähän mukaan?

Vierailu kierrätyskeskuksessa ja sen vaikutukset

Kävin eilen Helsingin Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa. Se oli mielenkiintoista, monella tasolla. Minulla oli takakontissa monta nyssykkää tavaroita. Enimmäkseen puolison vaatteita ja sitten yksi pussillinen omiani. Laitoin sinne mukaan ne kahdet kengät, joita viimeksi tuskailin. Taloudellista tappiota tuli, mutta olkoon se minulle opetukseksi siitä, että väärän kokoiset eivät muutu oikean kokoisiksi vaikka mikä olisi.

Kun haalin kotoa lähteviä tavaroita, kävi klassisesti. Otin poistokasasta yhdet housut talteen. En raatsinut laittaa niitä kuitenkaan pois. Sen sijaan toivon että ensi kesänä ne sittenkin mahtuvat minulle. Ei viisasta, ei rationaalista, mutta onneksi en ole koskaan väittänyt olevani täydellinen. Ja saattaa olla, että otin yhden mekonkin. Se oli niin ryppyinen, etten kehdannut laittaa sitä mukaan. Tuli muuten juuri mieleen, että voisin ottaa sen yöpaidaksi uudelleen käyttöön!

Kun kurvasin kierrätyskeskuksen pihaan, havaitsin, että minua itse asiassa hävetti hieman. Olen erittäin akuutisti tiedostanut ne valtaisat tavaravuoret, joiden parissa kierrätyskeskuskin yrittää taistella. Fakta, että keskiverto suomalainen heittää yli 10kg vaatteita roskiin on painunut tiukasti tietoisuuteeni. Ajattelin, että tässä minä nyt kannan omia kilojani – ei roskiin mutta kierrätyskeskukseen, mikä itselleni tarkoittaa melkein samaa asiaa. Periaatteessa käyttökelpoisia vaatteita, joita vain en tahdo enää pitää. Itse hankittuja. Itse hylättyjä. Kierrätyskeskus on viimeinen oljenkorsi, toivon että joku ne sieltä löytäisi itselleen. Sitten tulisi vähän parempi mieli ja omatunto.

Tunnetta vahvisti se, että työntekijät ottivat tavarat aivan superystävällisesti ja kiittäen vastaan. Iso varastohuone oli täynnä pussukoita ja nyssäköitä, joita muutama mies setvi ja availi pikkuhiljaa. Koko ajan paikalle ajoi lisää tavarantuojia. Vannon kautta kiven ja kannon, että yritän jatkossa käyttää vaatteeni riekaleiksi. Lahjoitusten näkeminen konkreettisesti on parasta shoppailunvastaista lääkettä.

Kävin myös kierrätyskaupassa. Ihmettelin etenkin astioiden hyvää kuntoa. Sieltä olisi todella saanut hyvin helposti ja halvalla täydellisen varustuksen keittiöön. Arabiaa, Kerman savea ja muita merkkejä, tietysti Ikeaa mukana myös. Hiukan kyllä hämmästelin, miksi Ikean kuohuviinilasista pyydettiin kokonainen euro, kun niitä saa uutena 6kpl suunnilleen samalla hinnalla. Tavaraa oli, kaikissa kategorioissa taulutelkkareista lähtien. Sitten sukelsin vaatepuolelle.

Myönnän, että odotukset olivat aika korkealla. Olin kuullut, kuinka kierrätyskeskuksesta löytyy pilkkahinnalla ties mitä aarteita. Mutta täytyy sanoa, että vaatteiden puolesta niitä ei tullut vastaan. Sen sijaan täyteen tungetut vaaterekit masensivat. Tänne ne meidänkin vaatteet päätyisivät. Useimmista vaatteista huomasi kyllä, miksi niistä oli luovuttu. Joko kunto tai kuosi olivat sellaisia, että käyttöä tuskin löytyy. Ehkä ahkerasti penkomalla sieltä olisi voinut jotain löytää, etenkin jos sattuisi olemaan hyvin varaton tai vaatteeton.

Minulle elämyksen aiheutti hallissa leijuva haju. Tiedättehän sellaisen käytettyjen vaatteiden hajun? Se oli vähän erilainen eri puolilla huonetta. Miedoin lastenvaatteiden kohdalla, pahin hattu- ja hanskanurkkauksessa. Tuo haju on yksi asia, joka karkottaa minut helposti pois käytettyjen vaatteiden luota. Yksittäisessä vaatteessa sitä tuskin huomaa, mutta kun koko halli on täyteen tungettu… Mietin, millainen määrä elettyä elämää siellä huoneessa leijui. Jotenkin huikea kokemus.

Hassua kyllä, tein kuitenkin kierrätyskeskuksesta löydön. Ostin kahdella eurolla pussillisen vanhanaikaisia lasikuulia. Sellaisia on nimittäin todella vaikea löytää kaupoista! Olen niitä etsinyt, eikä niitä tunnu olevan myynnissä missään. Mutta siellä niitä oli, juuri sellaisia kuin omassa lapsuudessani. Hypistelin myös pientä punaista liinaa, jonka joku oli sievästi käsin viimeistellyt reikäompeleella. Mutta lopulta jätin sen sinne, koska en keksinyt mihin olisin sen laittanut. Nyt vähän harmittaa, sellainen pieni kangaspala ei tilaa vie, ja se oli tosiaan sievä. Olisi sopinut vaikka joulupöytään kynttilänjalan alle.

Kierrätyskeskusvierailu oli terveellinen muistutus siitä, mitä tapahtuu kaikille niille tavaroille, joita emme enää halua. Niistä tulee röykkiöitä kierrätyskeskuksen seinustoille. Minulle tuli sellainen olo, että on itsepetosta ajatella, että suurin osa poistamistani tavaroista menisi jollekin tarvitsevalle. Osa ehkä menee, mutta tuskin kaikki. On siis entistä tärkeämpää miettiä huolellisesti, tarvitseeko jotain vai ei, ennen kuin hankkii. Tuntuu myös entistä vahvemmin siltä, että paras ja ekologisin vaihtoehto on käyttää vaatteet ja muut tavarat niin loppuun, että ne voi laittaa hyvällä omalla tunnolla roskiin. Tai sitten antaa ne suoraan ihmiselle, jonka tietää käyttävän niitä edelleen.

Millaisia kokemuksia teillä on kierrätyskeskuksista?

Viikon vinkit: viikkosiivousta, turkiksia ja kirjojen kierrätystä

Täällä taas Martat puhuvat arkijärkeä: liikaa tavaraa – sotkua – pölyä ja likaa – sisäilmaongelmia. Kun siivoaa suunnilleen kerran viikossa ei tule ongelmia, kysykää vaikka Martoilta. (YLE)

Tässä puolestaan pohdittavaa sarjassa ”mikä onkaan ekologista”: turkis vai tekoturkis. Turkistuotannossa on paljon eettisiä ongelmia, kuten melkein missä tahansa eläinten kasvatuksessa. Mutta tekoturkiksessa on sitten muita ympäristöongelmia, jotka eivät ole ihan pieniä nekään. Ilmeisesti kunnon ihminen on ilman mitään turkista, tai hankkii omansa käytettynä, olipa kyseessä sitten eläin- tai muoviperäinen vaate. (Ilta-Sanomat)

Kierrätyskeskus laati viisi kirjankierrättäjän nyrkkisääntöä. Jos kirjahyllyn tyhjennys on ajankohtaista, kurkatkaapa nämä. (hel.fi)

Polveilevaa pohdintaa vaatemääristä

Olen ajatellut viime aikoina ajatellut vaatteitani. Taustalla on tämä (englanninkielinen) artikkeli siitä, miten valtavat määrät Pohjois-Amerikassa tuotetaan vaatejätettä. Tuon jutun lukemisesta tuli vähäksi aikaa lähes fyysisesti pahoinvoiva olo. Vaikka kyse ole eri maasta ja eri kulttuurista, en koe, että omat kulutustottumukset olisivat valovuoden päässä tuossa kuvatusta.

Artikkelissa kuvattiin niitä vaatemääriä, jotka Amerikassa heitetään pois joka vuosi. Määrä on on niin valtava, että sitä ei oikeastaan pysty edes kuvittelemaan. Iso osa kannetaan Goodwilliin tai johonkin muuhun hyväntekeväisyyteen, joka myy käytettyjä vaatteita eteenpäin. Mutta vain osa todella myydään uudelleen käytettäväksi, ja suuri osa kuljetetaan kehitysmaihin. Siellä ne aiheuttavat monenlaisia ongelmia; kansantalouteen, köyhyyteen ja ympäristöön liittyviä muiden muassa. Eikä se muutenkaan ole mitenkään järkevää, että ensin vaate tuotetaan esim. Kiinassa, sitten se roudataan sieltä USAaan, jossa vaate myydän ja sitä käytetään ehkä kerran pari. Sen jälkeen se kuskataan monen mutkan kautta jälleen toiselle puolelle maapalloa, kenties Intiaan tai Meksikoon. Ajatelkaa, millainen ekologinen selkäreppu yhdelle vaatteelle kertyy!

Artikkelin mukaan amerikkalainen ostaa vuodessa keskimäärin 60 vaatetta. Se tarkoittaa, että joka viikko uusi vaate, ja parhaimpina kaksi. Olen nyt pitänyt kirjaa omista ostoksista vuoden alusta lähtien. Voin paljastaa, että kokonaislukumäärä on nyt 36. Eli ollaan yli puolenvälin tuota amerikkalaista keskiarvoa, ja vielä on viisi kuukautta tätä vuotta jäljellä. Tiedän jo nyt, että minimissäänkin tulen vielä ostamaan ainakin yhdet kengät tänä vuonna, ja erittäin todennäköisesti pipon, sormikkaat, mahdollisesti urheiluvaatteita ynnä muuta. Tämä on ollut pysäyttävä havainto. Olen myös laittanut ison pinon vaatteita kiertoon. En mitään uutta tai sopivaa, mutta niistä vanhoista ja väärän kokoisistakin on syntynyt aikamoinen kasa.

Tämän oman excelin ja tuon artikkelin yhteisvaikutus oli se, että aloin vakavasti harkita, että eläisin vuoden ostamatta uusia vaatteita. MITÄÄN uusia vaatteita. Jos olen pelkästään tämän vuoden aikana ostanut 11 paria sukkia ja sukkiksia, miten on mahdollista, etten muka pärjäisi niillä kokonaista vuotta? Kun näitä pohdintoja on peilannut omassa lähipiirissä, on saanut mielenkiintoisia vastauksia. Esimerkiksi, että ei niitä sukkia pitäisi oikeastaan laskea mukaan ollenkaan. Tästähän on puhuttu ennenkin – lasketaanko sukat vai ei? Minusta lasketaan, vaikka ne olisikin käyttötarvikkeita, joita on aika ajoin uudistettava. Kaverin mielestä sukat eivät ole ”vaatteita”, vaan käyttötavaraa joka ei kuulu samaan ryhmään kuin vaikka juhlamekot.

Toinen, vähän erilainen näkökulma tuli eräältä vanhemmalta sukulaiselta. Hän sanoi suunnilleen näin: ”Älä rupea tuollaiseen hullutukseen. Sinä olet vielä nuori ja nätti, nauti siitä pitämällä kauniita vaatteita. Ehdit kulkea vanhoissa rytkyissä myöhemminkin. Jos et nyt ota iloa irti siitä, että kaikki kauniit vaatteet näyttävät hyviltä päälläsi, kadut sitä myöhemmin.” Hän oli ohjeessaan vilpitön ja ajatteli minun parastani. Hän itse on reilusti yli 60-vuotias, ja neuvo perustui siis omiin kokemuksiin. Aloin tietysti heti miettiä, mitä jos siinä kävisikin juuri noin. Mitä jos jälkeenpäin kadun katkerasti sitä, etten ostanut mitään kivaa? Mitä jos juuri ensi vuonna tulisi vastaan maailman täydellisin vaate, jossa näyttäisin eleganssin huipentumalta, mutta en voisi ostaa sitä typerän päätöksen takia?

Nämä vaatemäärät on vähän sama juttu kuin lihansyönti. Vähitellen alkaa vaan tuntua siltä, että vähentää pitäisi. Ei siksi, että se olisi terveyden tai talouden kannalta välttämätöntä, vaan siksi, että se tuntuu oikealta. Tai että oikeastaan sen vanhan tavan jatkaminen alkaa tuntua yhä enemmän jotenkin väärältä. Olen vähän kyllästynyt siihen, että tavaroita verrataan ylipainoon, mutta seuraava analogia tuli kuitenkin mieleen: Eräs käytännöllisimmistä ohjeista, jonka painonhallinnan suhteen olen kuullut, on että rupeaa  syömään ja liikkumaan siten, kuin ihannepainossa oleva ihminen söisi ja liikkuisi. Minulle on tullut samanlainen olo monien ekologiseen elämään liittyvien juttujen suhteen. Elänkö nyt siten, että jos kaikki eläisivät samalla tavalla maailma pelastuisi?

Luulen että ehdin tätä asiaa pohdiksella täällä syksyn aikana vielä moneen otteeseen. Onko joku muu miettinyt samoja juttuja?

Viikon ainoa vinkki: tavarat, elämykset ja ekologisuus

Laitan tällä viikolla poikkeuksellisesti vain yhden linkin. Sen sisältö on kuitenkin niin kiinnostava, että se vastaa hyvin kolmea iltapäivälehtien hömppäraivauslistaa.

Kun puhutaan tavarasta ja omistamisesta, puhutaan usein myös siitä, miten epäekologista on haalia aina vaan lisää tavaraa tai ostaa uutta. Samassa yhteydessä usein ajatellaan, että elämykset ovat parempia kuin tavara, myös siksi, että ne eivät kuluta luonnonvaroja samalla tavalla kuin tavaroiden valmistaminen. Mutta tiedättekö mitä – asia ei ole niin yksinkertainen. Tässä erittäin kiinnostavassa artikkelissa kestävän kehityksen tutkija Riikka Kyrö avaa elämysten ekologista kuormaa. Artikkelin pääviesti lienee se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksinkertaisia vastauksia ei ole olemassa. Elämys ei läheskään aina ole ekologinen vaihtoehto, mutta toisaalta kertakäyttömukikaan ei välttämättä ole maailman tuho.

Ekologisuus ja ympäristöystävällisyys ovat todella hyviä tavoitteita. Mutta esimerkiksi hiilijalanjäljen pienentäminen on vain yksi osa-alue. Jos valitsee sen, saattaa samassa paketissa tulla muita, ikävämpiä seurauksia. Kyrö nostaa esiin tomaatinviljelyn. Talvella espanjalainen tomaatti on huomattavasti vähäpäästöisempi vaihtoehto kuin kotimainen kasvihuonetomaatti. Mutta itselleni kotimaisen tuotannon ja työllisyyden tukeminen on tärkeää. Jos en osta suomalaista tomaattia, en tue kotimaista maataloutta, enkä anna edes mahdollisuutta kehittää ympäristöystävällisempiä tapoja kasvattaa tomaatteja täällä. Myös ihmisoikeudet ovat minulle tärkeitä, enkä halua tukea espanjalaisilla pelloilla raatavien siirtolaisten karmeaa hyväksikäyttöä, jos vain suinkin voin sen välttää. Tässä paketissa hiilijalanjälki ei nouse prioriteettieni kärkeen, vaikka yleisesti ottaen tietenkin yritän tehdä ekologisia valintoja. (Ja tietenkin voisin olla ilmankin tomaatteja, mutta en halua. Tästä ei kannata aloittaa kommenteissa, päätökseni on harkittu ja nukun yöni hyvin.)

Harhauduin hieman elämyksistä ja tavaroista, mutta mielestäni olennaista on siis erottaa puurot ja vellit toisistaan. Ekologisuus ja tavaroiden raivaaminen ovat kaksi eri asiaa. Jos tavoittelee yhtä, ei välttämättä saavuta automaattisesti toista. Mutta tämä on ihan okei, kunhan asian vain tiedostaa. Nämä kaksi asiaa eivät tähtää samaan tavoitteeseen. Elämyksiä voi suosia myös siksi, että ei yksinkertaisesti halua enempää kamaa kotiinsa. Laskuvarjohyppy ei taatusti ole yhtä ekologinen vaihtoehto kuin piknik itseleivotun pullan kera pellonpientareella, mutta kummastakaan ei jää ylimääräistä roinaa nurkkiin pyörimään.  Jos ekologisuus on ykkönen, piknik on tietysti parempi vaihtoehto, vaikka samanlaista ”jääköhän tässä henkiin vai ei” -fiilistä siitä tuskin saa. Ymmärrän kyllä hyvin niitäkin ihmisiä, jotka hakevat juuri noita poikkeuselämyksiä.

Summa summarum: lukekaa tuo artikkeli. Ja kertokaa sitten mitä mieltä olitte! Millaisia ajatuksia se herätti? Ja liittyykö teidän mielestänne tavarat, raivaaminen ja ekologisuus yhteen?

Hauki on hyvä kala – WWF:n kalaopas ja arjen ruokavalinnat

WWF julkaisi jälleen päivitetyn kalaoppaan. Jos syö kalaa ja haluaa myös että syödyt kalat on kestävällä tavalla kalastettu, tämä opas on todella hyvä työkalu. Olen hyvin iloinen, että joku ylläpitää tällaista luetteloa. Nettisivu on yksinkertainen ja selkeä. Sen ”liikennevaloillasysteemi” on erittäin helposti ymmärrettävä. Oppaan saa myös pikakuvakkeena omaan älykännykkään, ohjeet siihen täällä.

Sitten niitä ongelmia. Monilla kalaoppaan kaloilla on yhtä aikaa sekä vihreä, keltainen että punainen valo. Tämä jos mikä on hämmentävää. Sama kala saattaa nimittäin olla vihreä, jos se on pyydetty tietystä paikasta tai tietyllä menetelmällä, mutta punainen jos pyyntipaikka on eri. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkkä vilkaisu ei yleensä riitä. Täysin vihreää valoa saavat vain ahven, hauki, silakka, silli, särkikalat, kuore, muikku ja made sekä vähän harvinaisemmista nahkiaiset, karppi ja haimonni. Sitten on koko joukko muita kaloja, jotka voivat olla joko tosi hyviä tai huonoja valintoja elologiselta kannalta. Esimerkiksi lohi: jos se on ASC- ja luomumerkittyä, voi syödä huoleti. Jos taas mm. Norjassa kasvatettua, valintaa pitäisi listan mukaan harkita tai välttää. Jos kala on kasvatettu Chilessä, WWF neuvoo jättämään ostamatta.

Kalaopasta opiskeltuani olo on vähän väsähtänyt. Taas menee monimutkaisemmaksi kuin ennen. Tietenkin jos pysyttelee noissa edellä mainituissa suomalaisissa kaloissa, ongelmaa ei ole. Mutta jos ei esimerkiksi tykkä silakoista, välttää haukea ympäristömyrkkyjen takia ja pitää ahvenia turhan ruotoisina, joutuu luovimaan hyvien ja huonojen vaihtoehtojen välillä. Ilmeisesti MSC- ja ASC-sertifikaatit ovat aika hyvä valinta kalan kuin kalan suhteen. Eli jos ostaa kalaa tiskiltä, voi kysellä niiden sertifikaateista. Mietin, että mitenkähän ravintolassa – pitäisikö aina kysyä mistä kala on peräisin? Tai katsoa ensin kalaoppaasta, mikä on oikea vastaus ja sitten tiedustella tarjoilijalta.

Monimutkaisuudesta huolimatta hyödyllinen tuo opas on, se on todettava. Olen oppinut uutta, mm. sen että ankerias on erittäin uhanalainen (mutta mikä herkku!), eikä kampelallakaan mene kovin hyvin. Toisaalta tonnikala ei automaattisesti ole paha valinta. Luulin että tonnikalaa pitäisi välttää aina ja kaikkialla, mutta MSC-sertifioitu saa WWF:ltä vihreää valoa. Tästä ilahtuneena ostin heti ko. kriteerit täyttäviä tonnikalapihvejä pakasteena. Edellisistä on vuosia aikaa, juuri tämän välttelyn takia.

Yritän nyt soveltaa kalaopasta ahkerammin kalaa ostaessani. Viitseliäisyyttähän tämä taas vaatii, enkä varmaan pääse täydelliseen suoritukseen. Tänäänkin ostin norjalaista lohta, ja vasta kotona huomasin että se on sillä keltaisella listalla. No, kyllä se syödään siitä huolimatta. Mutta yrittää aina saa, ja ainakin nuo sertifikaatit tekevät valinnoista vähän helpompia.

Onko teillä kalaopas käytössä?

Vähemmän lihaa

Lueskelin äskettäin kiinnostavaa kirjaa. Hanna Mattilan toimittama Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria pohtii lihan merkitystä lautasella monelta taholta. Kirja koostuu artikkeleista, jotka käsittelevät aihetta mm. terveyden, ympäristön ja maatalouden kannalta. En lukenut kaikkia artikkeleista, vaan lähinnä niitä, jotka keskittyivät minua eniten kiinnostaviin aiheisiin, eli ympäristövaikutuksiin sekä terveyteen.

Jouduin jo palauttamaan kirjan joten kirjoitan tätä muistini varassa. Pahoittelen siis pieniä epätarkkuuksia. Kirjan pääviesti tulee kuitenkin tuossa otsikossa ja kirjan nimessä: kaikenlaista hyvää seuraisi siitä, jos söisimme vähemmän lihaa. Missään ei vaadita lihansyönnin täydellistä lopettamista. Minusta yksi kiinnostavimmista tiedoista oli, että terveellinen ruokavalio voi aivan hyvin sisältää lihaa ja maitotuotteita. On tiedossa, että jos lihaa ja lihavalmisteita syö paljon, riskit saada esim. tietty syöpä kasvavat. Mutta kirjassa huomautetaan, että lihan epäterveellisyyteen vaikuttaa myös ne tavat, joilla lihaa valmistetaan. Vähän tai kohtuullisesti lihaa sisältävä ruokavalio ei siis vaaranna terveyttä, etenkin jos lihaa valmistetaan muutenkin kuin grillaamalla. Tämä oli hyvin ilahduttava tieto, sillä suoraan sanottuna minusta ei olisi kasvissyöjäksi, paitsi tietysti pakon edessä.

Ympäristötieto oli vielä kiinnostavampaa. Lihantuotanto kuormittaa ympäristöä tosi paljon, mutta ei kaiken lihan. Kanan- ja sianlihan tuotanto on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin naudanlihan. Pelkästään siirtymällä naudanlihasta noihin kahteen, pienentää hiilijalanjälkeään merkittävästi. Toisaalta lihantuotanto pilaa ympäristöä myös monilla muilla tavoilla, joten ilmaston lämpeneminen ei ole yksittäinen lihantuotannon haittavaikutus.

Asia ei kuitenkaa ole aivan mustavalkoinen. Esimerkiksi Suomessa naudanliha on usein maitokarjasta peräisin. Tämä taas on ekologista, sillä jos lehmä on kerran kasvatettu, se kannattaa lopuksi syödä, sillä muuten liha menee hukkaan. ”Pahin” vaihtoehto on pelkästään lihan takia kasvatettu karja, joka on ruokittu ihmisravinnoksi kelpaavalla rehulla, kuten soijalla tai maissilla. Sen sijaan ”tavallinen” lehmä syö lähinnä ruohoa, mikä taas on järkevää, siinä mielessä, että ruohoa ja heinää voidaan kasvattaa mailla, jotka eivät sovellu ihmisruuan kasvatukseen.

Se, ostaako lihansa läheltä ja luomuna, ei hirveästi vaikuta siihen, miten ympäristöystävällistä liha on. Sen sijaan eläinten hyvinvointiin sillä on merkitystä. Tässä tosin tekisi mieli lisätä, että ostamalla kotimaista lihaa, tietää suunnilleen mitä saa. Halpaa tuontilihaa koskee samat ongelmat kuin esimerkiksi muualta tuotuja halpoja vaatteita. Tuotanto-olosuhteet ovat lähes varmasti paljon huonommat kuin Suomessa, samoin lihan laadusta ei ole takeita. Suomen lainsäädäntö ja valvonta ovat moniin muihin maihin verrattuna aivan eri tasolla.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että riistan syöminen ei automaattisesti tee onnelliseksi. Riistan ympäristövaikutuksia ei ole tutkittu, koska sen osuus ihmisten ruokavaliosta on niin pieni. Kirjassa kuitenkin todetaan, että koska esim. poro on märehtijä, se tuottaa metaania siinä missä lehmäkin. Syömällä pelkkää riistaa ei siis voi vapauttaa itseään ympäristövastuusta.

Yhteenvetona sanoisin, että jos nämä asiat ovat joskus käyneet mielessä, voin suositella kirjaa ja etenkin näitä aiheita käsitteleviä artikkeleita lämpimästi. Itse tulin siihen johtopäätökseen, että hyvä ihminen voi olla vaikka söisikin lihaa. Voisin hyvin vähentää lihan syömistä, siitä ei olisi mitään haittaa ja sen otan uudeksi tavoitteeksi. Naudanlihan syömistä voin hyvin vähentää reippaasti, ja korvata nauta broilerilla ja possulla. Ne ovat muuten halvempiakin. Mutta minun ei tarvitse ruveta täysipäiväiseksi kasvissyöjäksi. Suosin kotimaista ruokaa muutenkin, mutta tämän kirjan luettuani entistä määrätietoisemmin. Luomua suosin monestakin syystä, ja tämän kirjan perusteella se on ollut fiksu valinta.

Mitä mieltä olette? Oletteko tietoisesti yrittäneet muuttaa ruokatottumuksia terveys- tai ympäristösyistä?