Ajatuksia kuluttamisesta

Tällä viikolla kaikki toitottivat kuluttamisesta: toiset mainostivat tarjouksia, toiset muistuttivat siitä, että mitään ei tarvitse ostaa, vaikka halvalla saisikin. Tarkastelin äsken tämän vuoden vaateostoslistaa, ja huomasin, että ajatukseni ostamisesta ovat muuttuneet paljon.

Olen tänä vuonna ostanut vaatteita aitoon tarpeeseen, ja sitten niitä vähemmän tarpeellisia. Uudet farkut korvasivat kahdet puhkikuluneet entiset ja verkkarit olivat välttämättömät polvileikkauksen jälkeen, kun mitään muut housut eivät mahtuneet jalkaan. Kaikki muut ostokset ovat sellaisia, että niiden ”tarpeellisuuden” voisi kyseenalaistaa. On sellaista, jolle on ollut aito, muttei äärimmäisen välttämätön tarve, kuten esimerkiksi musta pashmina hautajaisia varten. Sitten on pari sellaista ostosta, jotka on ostettu ihan muusta kuin tarpeesta. Kaikelle on kyllä jo löytynyt käyttöä, paitsi tammikuussa ostetuille korkokengille. Olin monta vuotta etsinyt vaaleita juhlakenkiä, jotka viimein tammikuussa löysin. Sitten rusautin polveni hajalle, enkä ole uskaltanut korkokenkiä käyttää sen jälkeen kertaakaan. Ilman polvileikkausta nekin olisivat päässeet jo jalkaan, mutta nyt ne saavat odottaa siihen saakka, kunnes en enää pelkää liukastuvani.

Hienot ne on, enkä uskalla niillä kävellä.

Vaikka olen vuosia tunnistanut erilaisia ostomotiiveja, jotka eivät varsinaisesti perustu tarpeeseen, en silti ole niille immuuni. Ostin itselleni elokuussa loppuunmyynnistä nilkkurit, koska ne olivat niin älyttömän halvat (25€, Timberlandin nahkakengät). Toki olisin pärjännyt ilmankin, mutta en jaksanut vastustaa tuollaista löytöä. Onneksi en tehnyt mitään kompromissia laadun, istuvuuden tai muiden ominaisuuksien suhteen, sen verran olen sentään oppinut. Mutta tiedostin kassalla, että nyt ostan kengät, joille ei ole akuuttia tarvetta, vain siksi että ne ovat poikkeuksellisen halvat.

Kesällä taas ostin neuleen ja huivin, koska teki mieli shoppailla. On vähän uskomatonta, että edelleen voi ajoittain iskeä hirveä halu vain ostaa itselleen jotain uutta ja kivaa! Edes vuosien treenaaminen ei ole poistanut tätä yllykettä kokonaan. Useimmiten pystyn sen ohittamaan, mutta ehkä suunnilleen kerran vuodessa itsehillintä pettää. Muistelen, että tähän shoppailuhetkeen liittyi myös jotain tunnesäätelyä, olin ehkä fyssarilta tulossa, ja turhautunut polven huonosta paranemisesta. Tämänkin tiedän ja tiedostin, että ostaminen ei korjaa asiaa, mutta ostin silti. Hämärästi muistelen, että tunsin jonkinlaista kapinallista riemua noista kahdesta uudesta vaatteesta.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten syvään juurtuneita ostamiseen liittyvät tavat ovat. Emme osta vain siksi että todella tarvitsemme, vaan iso osa kuluttamisesta on jotain muuta. Erona entiseen omalla kohdalla on se, että aiemmin tein tätä jatkuvasti. Eikä kyse ollut vain vaatteista, vaan kaikesta muustakin: ostelin kirjoja, kosmetiikkaa, kasveja ja varmaan paljon muutakin kyseenalaistamatta logiikkaa ostamisen taustalla lainkaan. Päinvastoin, ostaminen itsessään oli nautinto, vähän samanlainen kuin vaikka karkkipussi.

Tämä on kuitenkin muuttunut, sillä vaatteisiin liittyvä tiedostaminen on laajentunut muihinkin tavaroihin. En osta enää oikeastaan mitään ilman, että tiedostan ihan tarkkaan onko tarvetta vai ei, ja mikä on todellinen motiivi ostamisen takana. Se on johtanut siihen, että ostan kaiken kaikkiaan mitään paljon vähemmän, kuin esimerkiksi blogin alkuaikoina. Silloin painopiste ajattelussani oli siinä, miten turhista tavaroista pääsee eroon. Nykyisin mietin tarkkaan, miten estän uuden tavaran kertymisen. Kuten edellä totesin, en ole vielä siinä pisteessä, että onnistuisin olemaan ostamatta yhtään mitään, mitä en todella akuutisti tarvitse. Mutta ajattelun muutos on ollut iso. Silloinkin kun ostan ”huvikseni”, tiedostan terävästi että juuri siitä on kyse, ja harkitsen entistä tarkemmin, mitä ostan. Ja useimmiten jätän kokonaan ostamatta, koska en löydä mitään, mikä mielessäni oikeuttaisi omien sääntöjen rikkomisen.

Millaisia ajatuksia black fridayt ja älä osta mitään -päivät teissä herättivät?

Ostin alesta, enkä kadu

Tässä tulee tämän syksyn vaateostospostaus. Sopivasti juuri edellisen perään, jossa tiukasti otin kantaa ostolakkoja vastaan. Olen monesti kertonut, että ennen kuin opettelin ostamaan vaatteita maltilla, haksahdin usein alennusmyynteihin. Niissä penkominen ja ”’löytöjen” tekeminen sai aikaan sellaisen dopamiinityrskyn, että tein aina vähemmän viisaita ostoksia. Osasin aina ostohetkellä selittää puutteet parhain päin, ja sitten kuitenkin myöhemmin huomasin, etteivät ostokset lopulta niin miellyttäneetkään. Tähänkin havahduin vaatekirjanpidon myötä, kun huomasin että juuri nämä ”löydöt” poistuivat kaapista yleensä vuoden tai parin sisällä, mutta täydellä hinnalla ostetut kestivät käyttöä vuodesta toiseen. Lakkasin käymästä alennusmyynneissä, ja virheostosten määrä romahti. Rahaakin taisi säästyä.

No, nyt olen syys- ja lokakuussa ostanut ison määrän vaatteita nimenomaan alennusmyynnistä, ja kerronkin seuraavaksi, miksi tein poikkeuksen. Aloitetaan sillä, että kyse on alusvaatteista. En suostu enää tässä iässä käyttämään huonoja alusvaatteita. Tässäkin aiheessa oppirahat on maksettu: niin monet halvat alusvaatesetit olen elämäni aikana ostanut, ja sitten harmitellut puristavien, kutittavien, pesussa kulahtavien ja lyhytikäisten alusvaatteiden kanssa. Olen valmis maksamaan hyvistä rintaliiveistä yli 100€, minkä useimmiten joutuukin pulittamaan, jos lähtee täydellä hinnalla niitä asiantuntevasta liikkeestä hankkimaan. Toisaalta ne sitten kyllä kestävät jatkuvaa käyttöä ja pesua monta vuotta. Miesten alusvaatteista ei ole kokemusta, epäilen että hyvälaatuiset bokserit tai muut vastaavat saa halvemmalla. Valitettavasti naisten alusvaatteet ovat hyvin kalliita, minkä tavallaan kyllä ymmärrän, sillä rintaliivien valmistus on paljon monimutkaisempaa kuin vaikka t-paidan.

Kuva liittyy!

Mielestäni Helsingin paras alusvaateliike on Wiipurin Korsetti. Se sijaitsee Arkadiankadulla, ja on mahtava. Henkilökunta on todella asiantuntevaa. Valikoimaa on laidasta laitaan, ja liike palvelee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Heillä on loistava korjausompelupalvelu, ja liikkeessä voidaan muokata tavallisista liiveistä esimerkiksi imetys- tai proteesiliivit. Tunnelma on hyvällä tavalla vanhanaikainen, täällä eivät myyjät katsele nenänvartta pitkin ketään, vaan ostoksille voi todella mennä juuri sellaisena kuin on. Näin olen itse aina kokenut, ja tuntuu että inklusiivisuus on yrityksen arvojen ytimessä.

Liikkeessä on syyskuussa ja lokakuussa ollut poikkeuksellinen ale, koska putkiremontti häätää liikkeen väliaikaisesti väistötiloihin. Poikkeuksellinen tarkoittaa siis sitä, että noita yli sadan euron alusvaatteita myytiin parilla kympillä tai vielä halvemmalla. Ostin kolmet rintaliivit, kahdet alushousut sekä kaksi uimapukua. Liivit maksoivat yhteensä 60€, mikä on se hinta, jolla saa yleensä yhdet kalliimman merkin alushousut (ryöstöä, tiedän).Uimapuvut maksoivat 30€ kappale. Toiset pöksyt olivat kympin, toiset 28€, mutta ne olivat normaalihintaiset. Ostin ne siksi, että oli tarvetta joka tapauksessa.

Kunnon uimapuvut ovat kokemukseni mukaan yhtä kalliita kuin kunnon alusvaatteet, eikä sopivaa uimapukua ole sen helpompaa löytää kuin istuvia alusvaatteitakaan. Tiedän tämän siitä, että olen parina kesänä oikein todenteolla etsinyt. Edellisen uimapukuni olen ostanut 2018, joten se alkaa vähitellen tulla tiensä päähän. Kun nyt löysin kaksi sopivaa ja kivaa, niin ostin heti molemmat. Toinen on sähäkkä ja värikäs, toinen taas klassinen tummansininen ja hillitty. Kaapissa ne eivät mene miksikään, mutta käytössä uimapuvut kuluvat väistämättä, kun kloori  ja aurinko kuluttavat elastaanin loppuun, ja sitten vaate on roskiskamaa. Kaksi uikkaria tuolla hinnalla oli siis minun logiikallani järkihankinta, sillä kyse on vaatteesta jolle tulee vuodessa helposti kymmeniä käyttökertoja, vaikka en edes varsinaisesti harrasta uimista.

Lokakuussa ale kiihtyi entisestään, joten päätin mennä vielä uudestaan. Kävelin ulos kahden alusvaatesetin kanssa, hinta yhteensä 55€. Kun tiedän, mitä ne olisivat maksaneet täydellä hinnalla, voin vain todeta, että todellakin ostin ja säästin. En tehnyt minkään näiden ostosten suhteen kompromisseja ulkonäön, laadun tai istuvuuden suhteen. Jos olisin pohatta, olisin voinut ostaa jokaisen myös täydellä hinnalla. Olen pidempään kaivannut kaappiin lisää väriä myös alusvaatteiden osalta, ja sekin tavoite täyttyi: sinistä, keltaista ja oranssia. (Miksi kaipaan aina lisää väriä? Se tuntuu olevan kantava teema vuodesta toiseen.)

Yleisenä johtopäätöksenä siis totean, että alesta ostaminen on epäviisasta, paitsi jos kaikki seuraavat kohdat täyttyvät:

  • Kyse on sellaisesta käyttötavarasta, jolle tiedän varmuudella tulevan käyttöä viimeistään vuoden sisällä
  • Olisin valmis ostamaan saman tuotteen myös täydellä hinnalla
  • En tee minkäänlaisia kompromisseja tai myönnytyksiä, vaikka hinta on halpa

Viimeinen kohta on se olennaisin. Jos teen kompromissin, minulla on myöhemmin käsissäni ongelma. Tämän olen oppinut kantapään kautta. Tällä kertaa hinta oli tärkein syy lähteä ostoksille, mutta kyse oli todella poikkeuksellisesta alennusmyynnistä. En ole ikinä nähnyt näitä merkkejä tällä hinnalla missään. Alusvaatteet ja uimapuvut ovat niitä vaatekappaleita, jotka kirjaimellisesti kuluvat loppuun. Niitä on siis ostettava säännöllisesti uusia ja kuten alussa totesin, en enää kulje kulahtaneissa tai huonoissa. Kirjanpidostani näen, että 2018 olen ostanut sekä laadukkaita, että halvempia liivejä. Ne kalliimmat ovat edelleen käytössä, lähes kaikki halvemmat ovat jo kuluneet loppuun ja poistettu. Alesta ostin, mutta en kadu!

Jos teillä on hyviä vinkkejä palvelevista ja hyvistä alusvaateliikkeistä muualla Suomessa, niin jakakaa ihmeessä!

Jokin on muuttunut

Eilen tajusin, että viiden vuoden harjoittelun jälkeen asenteeni ja suhtautumiseni vaateshoppailuun on muuttunut pysyvästi. Olin Helsinki Outletissa, ja ihan järkevällä asialla, nimittäin joululahjaostoksilla. Kävin samalla kurkkimassa vaatekauppoja. Koska shoppailuni on koko vuoden ollut hyvin maltillista, ajattelin että jotain voisin vaikka ostaakin, jos tulisi sopivasti vastaan.

Mutta mitä on tapahtunut? Tunnistin vaatteita, jotka viisi vuotta sitten olisin luultavasti ostanut ”hyvinä löytöinä”, mutta tällä kertaa niiden houkutus oli jotenkin hiipunut. Hypistelin  halpoja huppareita, jollaisen entisessä elämässä olisin varmasti ostanut, koska vaate oli kiva ja halpa. Mutta nyt muistin heti ne hupparit jotka on omistin, enkä oikeasti edes harkinnut näitä uusia. Sovitin Bossin neulemekkoa, joka maksoi neljäkymppiä, alkuperäinen hinta lähemmäs 300€. Mutta se oli päällä ruma, joten palautin mekon takaisin rekkiin. Pisimpään mietin 70% alennuksessa olevia pellavatunikoita. Niissä oli periaatteessa kaikki kohdallaan; malli, väri ja hinta. Mutta sitten mietin, miksi ostaisin kesävaatteita marraskuussa. Sovittelin ja mallasin, ja kun sinänsä hyvästä vaatteesta ei kuitenkaan tullut vau-efektiä, palautin nekin paikoilleen.

Ostos viime vuodelta. Tälle on tullut runsaasti käyttöä. 

Kun tulin ilman ostoksia kotiin, tajusin että nyt on ajatusmaailma muuttunut. Hinta on aina ollut minulle tärkeä ostokriteeri. Olen aina rakastanut alennuksia ja alelöytöjä. Kääntöpuolena on ollut se, että hyvin usein halpa hinta on saanut tekemään kompromissin jonkun muun ominaisuuden suhteen. Mutta viisi vuotta raatorehellistä vaateseurantaa on avannut silmät sille, että nämä kompromissit eivät toimi. Juuri niistä halvimmista kompromissivaatteista tulee niitä, joista pian haluaa eroon. Samalla muuttuu osaksi vaatteiden ylituotanto-ongelmaa.

Olen ollut hyvin taitava keksimään järkiperusteluja omille vaateostoksilleni. Sen sijaan, että olisin ollut 100% rehellinen itselleni ja myöntänyt, että ostin jotain siksi että se oli halpa ja että teki mieli jotain uutta, olen selittänyt ostoksia parhain päin: tätä väriä ei kaapista löytynyt, tällaista vaatetta voisi hyvin käyttää tilaisuudessa X. Olen sujuvasti jättänyt itselleni mainitsematta, että sitä väriä ei löydy, koska näytän siinä kalpealta, eikä niitä kuviteltuja tilaisuuksia koskaan tule.

Olen nyt viisi vuotta seurannut sukkaparin tarkkuudella ostamieni vaatteiden määrää. Viimeiset neljä vuotta olen harjoitellut ostamatta jättämistä. Nyt, neljännen vuoden lopussa näyttää siltä, että ajatusmaailmani ja toimintatapani ovat vihdoin pysyvästi muuttuneet. Ostolakkoilu on vähentänyt ostamieni vaatteiden määrää heti ensimmäisestä ostolakkovuodesta alkaen, mutta olen jättänyt ostamatta paljolti tietoisen päätöksen vuoksi. Mieli on tehnyt kuten ennenkin, mutta en ole silti ostanut, koska olen halunnut noudattaa kohtuutta. Mutta nyt tuntui ensimmäisen kerran siltä, että ostamatta jättäminen ei ollut vain tietoinen päätös, vaan ostamisen halukin oli poissa. En voi sanoa muuta, kuin että tässä näkee, miten hidasta oman ajatusmaailman muuttaminen voi olla.

Tätä vaateostojen vähennysprojektia on moni seurannut täällä yhtä kauan kuin minäkin olen sitä harrastanut. Onko teistä kukaan huomannut samanlaista tai jotain muuta muutosta ajatusmaailmassaan?

PS: Marraskuussa en ostanut yhtään uutta vaatetta. 

Shoppailusta ja mielenrauhasta

Jokin aikaa sitten juhlin, kuinka ostolakko kävi nyt ihmeen helpoksi kotikaranteenin myötä. Kun ei käy missään, ei tarvitse mitään, ainakaan uusia vaatteita. Joku vastasi kommenteissa, että varmaan sitten kun rajoitukset hellittävät, syntyy valtava vastaliike, ja ihmiset ostavat kuin viimeistä päivää. Olin kauhistunut ajatuksesta. Kun tässä nyt kökötetään kotona seitsemättä viikkoa, alan ymmärtää tuota kommenttia. Ostaminen on psykologisesti mielenkiintoista. Tavarat rauhoittavat, mistä kummasta se sitten johtuukaan.

Olen tässä huhtikuun aikana yrittänyt ostaa legginssejä itselleni, toistaiseksi en kovin hyvällä menestyksellä. Olen myös alkanut haaveilla tavaroista, joita aiemmin en mitenkään kuvitellut tarvitsevani. Esimerkiksi Mujin diffuuseri on ruvennut houkuttelemaan. Se on siis sellainen ihan tyylikäs valkoinen pänikkä, jonka sisälle laitetaan tuoksuvaa eteeristä öljyä, jota laite sitten puhaltaa vesihöyryn mukana huoneilmaan. Tietääkseni tämä laite on yksi Mujin myydyimmistä tuotteista maailmanlaajuisesti, mutta Suomessa diffuuserit eivät ole kiinnostaneet yhtä paljon, täällä varmaan arvostetaan hajusteettomuutta niin paljon. Olen kuitenkin alkanut pohdiskella, olisiko nyt otollinen hetki hankkia tuollainen turhake, jos se kuitenkin ilahduttaisi arkea.

Mujin eteeriset öljyt ovat ihania.

Huomaan, että nettikauppojen alet houkuttelevat myös. Siellä Mujin sivuilla klikkaillessani laitoin jo yhden mekon ostoskoriin. Perustelin sitä itselleni näillä tavallisilla selityksillä – se on alessa, se olisi mukava kotona, se on puuvillaa, se on tyylikäs – ja sitten poistin sen ostoksista. En tarvitse enempää kotimekkoja, niitä riittää jo ennestään. Piti oikein muistuttaa itselleni, että olen edelleen tietääkseni ostolakossa, eikä uusi kotimekko kuulu tarpeellisten listalle. Jatkoin sitten kodinsisustustarvikkeiden tutkailua. Parille tavaralle on oikeasti tarve (tarvitsemme mm. äänettömän kellon ja Mujista kuulemma saa sellaisen), mutta samalla mietin, että kiinnostaisivatko nämäkään kipot ja kupit niin paljon, ellen joutuisi olemaan jatkuvasti kotona.

Noita öljyjä tiputetaan näille huokoisille ”kiville” (en tiedä mitä ne oikeasti ovat) ja sitten niistä tuoksu leviää. Mujista nämäkin.

Sosiaalisesta eristäytymisestä, huolesta ja epävarmuudesta huolimatta voin henkisesti edelleen ihan hyvin. Seinät eivät tunnu kaatuvan päälle, kaikki läheiset ovat terveinä eikä ole esim. työttömyyden uhkaa. Minulla myös sattuu myös olemaan luonnostaan hyvin tasainen temperamentti optimistinen luonne. Vaikka kaikki on siis ihan hyvin, shoppailu houkuttaisi silti. Ostaminen tuntuu etenkin nyt olevan ihanaa vaihtelua siihen, että päivät toistuvat samanlaisina viikosta toiseen. Uudet tavarat houkuttelevat, nyt jos koskaan tuntuisi kaipaavan sitä kuuluisaa pientä piristystä kotiin ja arkeen. Vaikka en ole ahdistunut, nettikaupoissa klikkailu tuntuu silti rauhoittavalta ja tyynnyttävältä, se vie ajatukset tehokkaasti pois tästä hetkestä. Luonnonkosmetiikan selailu on tervetullutta vaihtelua jatkuvaan koronauutisointiin, jota kaikkialta muualta tulvii.

Toistaiseksi shoppailuhimoni ovat pysyneet kohtuullisen hyvin hallinnassa. Olen ostanut yhden mekon sekä muutaman kosmetiikkatuotteen, joita en välttämättä olisi tarvinnut, mutta joita kyllä käytän. Ostin uuden pyykkikorin rikkimenneen tilalle. Samoin hankin polkupyörään lukon ja keittiönpöydälle vahakankaan. Lastenhuoneeseen pitäisi ostaa uusi kirjoituspöytä, mutta se on sen tyyppinen isompi hankinta, joka ei jostain syystä ole yhtä hauska, kuin sellainen helposti ostettava pikkutavara. Pahin houkutus lienee juuri tuo Muji, mutta sinnekin haluaisin oikeastaan mennä itse käymään. Itse asiassa varmasti myös menen, jossain kohdassa kun sopiva hetki tulee.

Sanon siis, että jos joku on sattunut koronaeristyksessään shoppailemaan yllättäviä tavaroita, joita ei niin tarvitsisi, niin ymmärrän. En suosittele, mutta ymmärrän. Toivoisin, että joku osaisi selittää, miksi mielen tyynnyttämiseen tuntuu toimivan parhaiten sellaiset asiat, jotka eivät ole pidemmällä tähtäimellä kovin fiksuja, kuten shoppailu, syöminen tai ylenpalttinen netissä haahuilu. Haluaisin olla ihminen, joka ihan luonnostaan kääntyisi rauhattomalla hetkellä mietiskelytyynynsä eikä läppärinsä puoleen, mutta siihen on valitettavasti vielä matkaa.

Oletteko harrastaneet koronashoppailua?

Ostamisen ihanuudesta

Luin Helsingin sanomista mielenkiintoisen jutun, jossa kerrottiin, että nettikauppa Wishin toiminta perustuu yhteen havaintoon: monet ihmiset haluavat ostaa halvalla. Wishin koko toimintaidea pohjautuu tähän. Sen jälkeen kaupan toiminta on kehitetty sellaiseksi, että se yllyttää heräteostoksiin. Tuotteita voi selata missä vain kännykältä, algoritmi oppii nopeasti, millaiset tavarat sinua kiinnostavat ja alkaa sitten suoltaa näytölle juuri sitä, mitä mieluiten katselisit muutenkin. Ostamiseen yllytetään halvan hinnan lisäksi klassisilla psykologisilla keinoilla: isoilla aleprosenteilla ja uhkauksilla siitä, että kyseinen tuote on aivan juuri loppumassa. Kauppa käy, sillä esim. YLE kertoo että jo vuonna 2016 suomalaiset tilasivat Wishin kautta 11 miljoonaa pakettia. Miettikää, mikä määrä tavaraa!

Olisin ehkä aiemmin ollut kärkkäämpi tuomitsemaan, mutta näitä omia ostolakkoja toteuttaneena sanoisin, että ostamisen ilo on todellinen tunne. Etenkin halvalla ostamisen ilo. Wish ei houkuttele minua, sillä siellä ei ole myynnissä sellaista, mitä tarvitsisin tai haluaisin, ja lisäksi en luota ollenkaan siihen, että kiinalaiset halpatuotteet olisivat edes terveydelle turvallisia. Mutta voin kyllä ymmärtää, että valikoima vetoaa moneen, etenkin, kun koko kauppa on rakennettu siten, että se usuttaa käyttäjää ostamaan mahdollisimman paljon ja usein.

Minulle kävi niin, että menin Hulluille päiville vielä kertaalleen sen jälkeen, kun olin päättänyt lopettaa kosmetiikan ostamisen. Tarkoitus oli hankkia lapsille talvikengät, mutta tämän järkiperäisen hankinnan jälkeen tuli mieleen, että olin meinannut käydä ostamassa yhden uuden viherkasvin. (Kilpipiilea näytti niin hauskalta, että halusin sellaisen.) Nappasin kasvin mukaan, mutta kassajonossa huomasin vieressä vielä flamingonkukkia monessa eri värissä, ja sitten löysin itseni uudelleen jonosta kasvi kummassakin kainalossa. Heräteostos jos mikä. Kanavoin siis sujuvasti muista ostolakoista säästyneen shoppailuinnon huonekasveihin. Normaalisti olisin suunnistanut päivittäiskosmetiikkaosastolla vielä pyörimään ja etsimään jotain kivoja löytöjä, mutta nyt kun se oli rajattu ulkopuolelle, viherkasviosasto ajoi saman asian.

Olen tässä ihmetellyt, mistä tämä ostamisen ihanuus syntyy. Vielä enemmän olen miettinyt, miten siitä pääsisi eroon. Tämä halvalla ostaminen on selvästi usein myös oman ostamiseni takana. En osta koskaan mitään sellaista, mihin minulla ei olisi varaa, enkä osta niin usein, että ostoksista kertyisi taloudellista taakkaa. En yritä ”säästää” ostamalla tarjouksista, joista saa kolme kahden hinnalla. Sen sijaan usein mietin, miten paljon iloa tavarasta (tai kasvista) minulle olisi, ja vertaan ilon määrää hintaan. Kuinka pitkäksi aikaa minulle olisi iloa uudesta viherkasvista? Arvioin, että pari-kolme vuotta. 8,90€ kilpipiileasta tuntuu siltä, että se kannattaa maksaa useamman vuoden ilosta. Tämä ajatuskuvio tapahtuu salamannopeasti, enkä juurikaan tiedosta sitä. Vasta näin hitaasti pohtien näen, miten teen ostopäätöksiä.

Selvästi ostaminen tuottaa myös muille ihmisille mielihyvää, koska moni suorastaan harrastaa shoppailua. Hesarin jutun mukaan Wishin käyttäjät ovat poikkeuksellisen uskollista porukkaa, he käyttävät sovellusta paljon ja usein. He siis harrastavat shoppailua, mutta mahtavatko he itse mieltää asiaa samalla tavalla? Shoppailuhan nähdään usein stereotyyppisesti sellaisena, että lähdetään kaupungille ja tullaan kotiin lukuisten kassien kera. Mutta jos käyttää Wishiä tai jotain muuta vastaavaa sovellusta harva se viikko, onhan sekin harrastus. Jos olen ymmärtänyt oikein, näistä nettikaupoista ostetaan harvoin mitään todella tarpeellista, vaan pikemminkin juuri sitä pientä kivaa piristystä.

Huomatkaa, että en tuomitse shoppailua tai tavaroiden ostamista, enkä myöskään tässä kehota kaikkia nyt lopettamaan ostamista heti paikalla. Mutta minulle näistä ostolakoista on ollut hyötyä. Ne pakottavat tarkastelemaan omaa käytöstä lähietäisyydeltä ja miettimään, mikä ostamisessa houkuttelee. Mitä aivoissani tapahtuu, kun haluaisin ostaa jotain vain omaksi iloksi? Mikä mielihyvämekanismi sillloin käynnistyy? Ja mikä tärkeintä – haluanko toimia niin?

Mitä te asiasta ajattelette? Tunnistatteko ostamisen ilon?

Aleaika on täällä, ja minulla on ongelma

Tämä puolivuosittainen alennussesonki on pahinta myrkkyä ostolakolle. Alepäivissä yhdistyy kaikki, mikä houkuttelee minua shoppailemaan: mahdollisuus tehdä löytöjä, katalogit joista voi etukäteen etsiä niitä löytöjä ja tietenkin illuusio tosi halvoista hinnoista, jotka suorastaan tuottavat säästöä. Sitten kun menen tavarataloon, hermostun metelistä, ruuhkasta ja siitä ettei kuitenkaan tunnu löytyvän mitään. Ja lähes aina silti menen. Nettiostoksista minulla on niin huonoja kokemuksia (etenkin Stokkan osalta) että niitä en enää edes yritä tehdä. Mutten miten saisin puhuttua itselleni järkeä, ettei sinne tavarataloonkaan kannata mennä?

Viimeksi ostin tuplana kaikenlaista

Tarpeitahan aina löytyy, jos hieman asiaan paneutuu. Kuka nyt ei tarvitsisi uusia sukkia, alushousuja tai saippuaa? Selitän sitten itselleni, että tällaisten arkiostosten tekeminen on yksinomaan järkevää. Miksi maksaa täyttä hintaa, kun voi ostaa alesta? Sitten menen, ja tulen kotiin kassit täynnä halpoja löytöjä, kuten hammasharjoja, kasvonaamioita ja t-paitoja. Koska tämä asia tuntuu aina pyörivän mielessä, kertaan nyt itselleni, miksi nämä ”mahtavat tilaisuudet” kannattaa jättää väliin:

  • Alepäivillä ryysääminen on tosi rasittavaa ja epämukavaa.
  • Alepäivien tarjoukset eivät välttämättä ole kovin hyviä. Jos asiaa ei tarkista, säästö voi jäädä pieneksi, tai joskus jopa olemattomaksi.
  • Alepäivillä riski ostaa jotain turhaa on suuri. Tavaratalojen ostohuuma tarttuu, ja sitten hamstraa kaikkea, mille oikeastaan ei ole mitään tarvetta.
  • Oikeasti alepäivillä ei myydä mitään sellaista, mitä ei saisi muulloinkin.

Ongelma on, että vaikka tiedän tämän kaiken, haluan silti mennä sinne. Päätin nyt, että koska kerran kumminkin menen, saan ostaa itselleni vain seuraavat tavarat:

  • Hiuslakkaa ja kuivasampoota (vanhat on loppu, näille on todellinen tarve)
  • Yöpaidan (jos löydän kauniin)
  • ShockAbsorberin urheiluliivit (omistan kahdet, joista toiset roskiskunnossa)
  • Alushousuja (näitä tarvitsen oikeasti)
  • Sellaista päivittäiskosmetiikkaa, jota meillä kuluu jatkuvasti, kuten suihkugeeliä.

Tällä listalla ei siis ole kenkiä, käyttövaatteita, asusteita, meikkejä, kodintavaroita, viherkasveja, kirjoja tai muutakaan. Koska niille ei ole tarvetta. Lista vaikuttaa aivan järkyttävän tylsältä omiin silmiini. Nyt jo tuntuu siltä, että kaikki hauskuus viedään, vaikka ihan itse olen viemässä! Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että tämä on tärkeä harjoitus. Ei ole hyväksi ostella päättömästi alehärdellin siivittämänä. Se EI säästä rahaa, vaikka niin kuvittelisin. Minulla on kaapeissa tarpeeksi kaikenlaista (paitsi noita listalla mainittuja), en tarvitse hurjia varastoja varakappaleita. Juuri tarkistin, että esimerkiksi hammastahnoja on käytössä olevan lisäksi vielä kaksi tuubia odottamassa. Ei pelkoa siitä, että loppuisi pian kesken. Tästä tulee ihan pätevä itsehillintäharjoitus. Ja olen mielestäni sen tarpeessa myös.

Onko joku muukin alevieroituksen tarpeessa?

Arkijärki-podcast 75: Kuulumisia ja selityksiä

Tässä podcastissa kerron, miksi blogissa on kevään aikana ilmestynyt paljon vähemmän tekstejä kuin aiemmin (toteutin pitkäaikaisen haaveen). Kerron myös, mistä johtui tämä viimeaikainen täydellinen hiljaisuus sekä podcastin puuttuminen (olin hyvin ansaitulla lomalla). Lopuksi kerron, mitä tapahtui, kun päätin pitää taukoa ostolakosta ja päädyin amerikkalaiseen outlet-kylään.

Podcastin kesto on 18 minuuttia.

Kuten podcastissa kerron, aion pitää heinäkuun lomaa myös blogista ja podcastien tekemisestä. Koska en halua ahdistua harrastuksesta, päätin että heinäkuun ajan kirjoitan ja äänitän silloin, kun siihen tulee sopiva tilaisuus. Tahti siis harvenee loman ajaksi, mutta elokuussa on tarkoitus palata taas normaaliin rytmiin.

Jos haluat varmistaa, ettet hukkaa yhtään tulevaa jaksoa, tilaa podcast suoraan puhelimeesi esim. iTunesin tai Acastin kautta.

Arkijärki: blogi ja podcast

Näin hyödynnät Black Fridayn vastuullisesti ja ekologisesti

Onko sellainen olo, että ahdistaa ja houkuttaa yhtä aikaa? Black Friday on tänä vuonna todellakin tullut kaikkien tietoisuuteen, ja aleperjantai vyöryy päälle kaikista kanavista. Tämän aamun Hesaria selatessa oli pakko todeta, että ei ole liikettä, joka ei olisi lähtenyt alekampanjaan mukaan. Alennuksella saa kaikkea autoista sohviin ja huulipunista vaatteisiin. Olen tunnetusti herkkä alennusmyynneille. Aleprosentti houkuttelee aina, vaikka tiedänkin miten mekanismi toimii. Toisaalta ilmastoahdistus ei ole juurikaan hellittänyt. Miten tästä siis selvitään?

Ratkaisu on yksinkertainen: hyödynnä Black Friday -tarjoukset, jos ne koskevat palveluita. Tämä viikonloppu on erinomainen aika kilpailuttaa puhelinliittymä (tämän aion tehdä itse), nettiliittymä ja television kanavapaketit. Kaverini osti täydellisen geenitestipaketin ulkomaisesta firmasta hyvällä alennuksella. Tämä ei itseäni houkuttelisi, mutta aktiivinen biohakkeri oli onnessaan. Ravintoloilla ja hotelleilla on näitä tarjouksia. Tämän viikonlopun ajan alennusta voi saada myös esim. auton katsastuksesta, kauneushoidoista tai terveystarkastuksesta. Tee näin: kirjoita googleen black friday sekä etsimäsi palvelu. Esim. ”black friday hotellit” tai ”black friday auton huolto”. Täsmennä hakua tarvittaessa lisäämällä listaan kaupungin jossa asut.

Entä sitten ne tavarat? Jos haluat toimia vastuullisesti, osta alennuksesta VAIN sellaisia tavaroita, jotka olisit valmis ostamaan myös täydellä hinnalla. Jos esimerkiksi lapsi tarvitsee toppatakin talveksi, tämän viikonlopun tarjouksista saattaa hyvinkin löytyä edullinen vaate. Mutta sen sijaan se, että klikkailee verkkokaupassa vielä yhden jos toisenkin tuotteen ostoskoriin vain tavoittaakseen loppusumman jolla saa isomman alennusprosentin, on sekä taloudellisesti että tavaroiden näkökulmasta hölmöä. Siinä käyttää enemmän rahaa kuin olisi ajatellut, hankkii tavaroita joita ei oikeastaan tarvitse ja kaiken kaikkiaan osallistuu sellaiseen kulutusjuhlaan, mikä tätä palloamme kuormittaa. Suosittelisin myös vakavasti harkitsemaan, kannattaako toimivia tavaroita korvata uudemmalla mallilla, vain siksi että saa alennusta. Jos siinä ei ole vikaa, ei sitä kannata heittää pois.

Lopuun vielä tärkeä muistutus: Tämä ei ole maailman viimeinen alennusmyynti. Seuraava odottaa noin kuukauden päässä, kun joulusesonki alkaa lähestyä loppuaan. Joten jos et osta nyt, et menetä yhtään mitään.

***

Vinkkaan tähän loppuun vielä Caps Lookin ja Arkijarki.netin yhteistyöstä. Caps Lookin verkkokurssi kertoo kaiken olennaisen kapselipukeutumisesta. Jos olet joskus miettinyt, että haluaisit todella toimivan vaatekaapin, mutta et oikein tiedä miten, tämä kurssi on sinulle.

  • Kurssilla on paljon bonuksia, mm. Ilana Aallon vaatteiden karsimisen työpaja! Tsekkaa kaikki bonukset täältä.
  • Kun käytät kassalla koodia Arkijärki2018, saat hinnasta 15€ alennuksen (Huom! Tämä ei ole Black Friday -alennus, vaan normaali yhteistyö Arkijarki.netin kanssa)
  • Tilaisuus päättyy tänään perjantaina 23.11. klo 24.00. Ole siis nopea.

Lokakuun (alennusmyynti)ostokset

Kuukausi on taas lopuillaan, joten on aika tehdä vaateostoksista tiliä. Nythän kävi aivan klassisesti, eli alennusmyynneissä on taas pyöritty. Mutta tämä on vain yksi puoli asiasta. Toinen puoli on se, että suurin osa ostoksista korvaa vastaavan, loppuun kuluneen vaatteen. Ostokseni ovat tässä:

  • uimapuku
  • rintaliivit
  • pipo
  • pitkähihainen urheilupaita
  • t-paita
  • 2 alushousut
  • 3 sukkahousut

Yhteensä 10 vaatetta.

Sitten selitykset. Heitin kesän jälkeen uimapukuni roskiin, koska se oli täysin virahtanut sekä haalistunut. Uusi uimapuku on mahdollisimman perusmallia, yksivärinen ja ilman kaaritukia tai muita härpäkkeitä, niin että sen voi heittää pesukoneeseen käytön jälkeen ilman sen kummempaa ajattelua. Ostin sen Patrician alennusmyynnistä puoleen hintaan. Tunnustan olevani erittäin tyytyväinen tähän hankintaan. Ostin samasta alesta myös rintaliivit, jotka korvasivat vastaavat kotona. Heitin ne vanhat ja kulahtaneet roskiin.

Voisiko nämä ostokset olla enää tylsempiä?

Pipolle oli myös tarvetta. Hukkasin viime syksynä piponi, ja olen siitä asti kaivannut uutta. Hullujen päivien tarjouksesta löytyi täsmälleen kadonnutta vastaava päähine kohtuullisella hinnalla. Kaikki loputkin ostokset olivat Hulluilta päiviltä. T-paita oli tummansininen peruspaita Filippa K -merkiltä. Ne ovat normaalisti melko kalliita, mutta olen käytössä todennut tuon merkin t-paidat todella napakoiksi. Ne pitävät värin ja muodon pesusta toiseen. Olen ostanut edelliset t-paidat toukokuussa 2017 Uniqlolta, eikä niiden laatu kyllä vastaa Filippa K:ta. T-paidat ovat vaatevarastoni peruskiviä, joten tälle oli tarve.

Sitten listalta löytyy vielä alushousuja, joille oli tarve, sekä sukkahousuja, joiden tarve ei ehkä ollut ihan ilmiselvä. Säät ovat muuttuneet sellaisiksi, että hameiden alle tarvitsee paksut sukkikset, joten niitä on hyvä olla varastossa, mutta aivan välttämättömiä hankintoja nuo eivät olleet. Ennakoin, että seuraavien kuukausien aikana vanhoja menee rikki, joten varauduin jo valmiiksi. Ostin yhdet tiilenpunaiset ja kahdet mustat. Täytyy sanoa, että näissä motiivi ostaa liittyi myös vahvasti siihen, että sukkiksia oli siinä runsaasti tarjolla. Niitä on viheliäistä lähteä hankkimaan juuri silloin kuin tarvitsisi, ja kun vielä oli alennusmyynti, annoin markkinoinnin vaikuttaa päätöksentekooni.

Lopuksi ostin pitkähihaisen urheilupaidan, joka oli tämän kuun ostoksista se kyseenalaisin. Periaatteessa vaate on hyvin perusteltu. Nyt on olen jo puoli vuotta harrastanut juoksemista säännöllisesti ja tavoitteellisesti, on ihan järkevää, että siihen on myös asianmukaiset varusteet. Omistin tätä ennen vain yhden pitkähihaisen urheilupaidan, ja on vähän hankalaa olla pesemässä sitä jokaisen käytön jälkeen, siis pahimmillaan monta kertaa viikossa. Toisaalta juuri tämä paita valikoitui ostoskoriin siksi, että se sattui tulemaan vastaan, olin ostamisfiiliksissä ja siinä oli ale. Eli paita oli samanlainen ”ostetaan nyt kun tässä kerran alessa on” hankinta kuin sukkiksetkin.

Oikeastaan mikään näistä ostoksista ei ole ongelma. Se, mikä minua näissä ärsyttää on se, että edelleen joku sisäinen laihialainen juhlii, kun ostan jotain alennusmyynnistä. On tietenkin järkevää ostaa halvemmalla kuin kalliimmalla, mutta annan edelleen tarjousten ohjata liikaa päätöksentekoani. En tarkoita sitä, ettei ikinä pitäisi ostaa alesta mitään, mutta nyt kun tiedän miten ihmisen mieli noiden alennusten suhteen toimii, minua ärsyttää, että  lankean kerta toisensa jälkeen samaan ansaan. En verrannut urheilupaidan tai sukkahousujen hintaa yhtään mihinkään. En miettinyt mitä en maksaisivat muualla, tai mitä muuta sillä rahalla olisin saanut. Sen sijaan olin mahdottoman tyytyväinen itseeni, kun tein niin hyvän hankinnan alesta. Pakkohan sen oli olla hyvä ostos, kun se kerran oli tarjouksessa. Tämä, arvoisat lukijat, on itsepetosta.

Olisi parempi olla itselleen rehellinen, ja todeta että ostan tämän paidan siksi, että se on tässä nyt sopivasti nenän edessä, ja sellaiselle on tarve. Hinta vaikuttaa mielestäni järkevältä, joten ostan tämän nyt, jottei myöhemmin tarvitse harmitella että kaapista puuttuu paita. Tämä olisi älyllistä rehellisyyttä. Jatkan siis edelleen harjoittelua.

Miten teillä meni?

PS. Tekstiilijäteraportti seuraa parin päivän päästä! Kuun vaihteessa tulee kokonainen vuosi punnittuja roskia, joten teen siitä aiheesta ihan oman postauksensa.

Tästä syystä haluamme tulla huijatuiksi

Olen viime aikoina pohtinut raha-asioita. Tarkemmin ajateltuna sitä, miksi minun on vaikea vastustaa etenkin alennusprosentteja, vaikka tuote ei olisikaan superihana. Mutta nyt olen löytänyt siihen ainakin yhden selityksen. Kun Nina Nordlund haastatteli minua Rahamania-videoonsa, juttelimme runsaasti nimenomaan arkisesta kuluttamisesta. Kerroin hänelle, miten erityisesti alennusmyynnit ovat heikko kohtani, ja juttelimme esimerkiksi siitä, miten halpakin vaate voi lopulta tulla kalliiksi, jos sitä ei tule pitäneeksi. Mutta vaikka tämä on tiedossa, alennus houkuttelee silti. Miksi ihmeessä? Vastaus löytyi kirjasta Small Change, jonka on kirjoittanut Dan Ariely ja Jeff Kreisler.

Tutkijat kertovat tositapauksesta muutaman vuoden takaa. Amerikkalainen JCPenney -kauppaketju päätti äkisti luopua kaikista alennuksista, kupongeista ja muista tuotteiden hintaa laskevista mekanismeista, ja siirtyi ”rehellisen hinnoittelun” systeemiin. Siinä hintoja ei enää manipuloitu nostamalla normaalihintoja ensin hurjan korkeíksi, jotta ne voitaisiin sitten laskea isolla alennuksella. Sen sijaan tuotteet hinnoiteltiin suunnilleen sille tasolle, mikä oli niiden hinta aiemmin alennusten kanssa, ja kerrottiin asiakkaille, että emme enää huijaa teitä hintakikkailulla. Kuulostaa harvinaisen reilulta, vai mitä?

Kirja näyttää tältä, mikäli joku kiinnostuu sen lukemisesta.

Yllättävää oli, että ihmiset vihasivat uutta systeemiä, ja vuoden jälkeen toimitusjohtaja sai potkut. Kävi ilmi, että tarjousten metsästäminen oli asiakkaiden mielestä parhautta, eivätkä he ollenkaan halunneet selkeää ja läpinäkyvää hinnoittelua. Tutkijat selittävät, että kun hinnoittelusta otettiin näennäiset alennukset pois, asiakkaat eivät enää hahmottaneet, mitä tavarat maksoivat suhteessa muihin tavaroihin. Emme osaa arvioida hintoja irrallisina, vaan mietimme aina, onko ostos hyvä suhteessa johonkin toiseen tavaraan nähden. Tällaisia vertailukohtia ovat liikkeen muut tavarat, mutta myös hintalapussa oleva alennusprosentti ja alkuperäinen hinta. Jos alkuperäinen hinta on 100 euroa, ja pusero vaikuttaa olevan 60% alennuksessa, ostaja kokee saavansa 60 euroa ”ilmaiseksi”.

Ihminen on luontaisesti vastahakoinen tekemään rasittavaa ajatustyötä. Rationaalisesti ajatellen pitäisi tietenkin ajatella, onko tämä 40 euroa maksava pusero kallis vai halpa verrattuna esimerkiksi muiden kauppojen vastaaviin puseroihin. Pitäisi myös tutkia vaatteen laatua, kuten materiaalikoostumusta, työn huolellisuutta, viimeistelyä ja niin edelleen, ja miettiä sitten, vastaako havaittu laatu varsinaista hintaa. Ei olisi myöskään pahitteeksi muistella omaa budjettia, onko vaate siihen verrattuna kallis vai halpa, tai olisiko rahalle peräti jotain parempaa käyttöä. Tietenkin kannattaisi miettiä kaikkia niitä mahdollisia käyttökertoja, joita vaatteelle voisi kuvitella, ja laskea sitten paljonko yhdelle käyttökerralle tulisi hintaa. Mutta tämä kaikki on työlästä. Niinpä aivomme hyppäävät mieluiten kaiken tällaisen ikävän ajatustyön yli, ja kiinnittävät huomiota vain siihen, että tässä on selvästi hyvä diili – siinähän selvästi säästää monta kymppiä!

Kun kauppaketju poisti alennukset, asiakkaat eivät enää voineet verrata hintaa suoraan mihinkään. He eivät siis automaattisesti pystyneet päättelemään, oliko ostos hyvä diili vai ei. Sen sijaan, että asiakkaat olisivat olleet tyytyväisiä siihen, ettei heitä enää yritetty huijata keinotekoisilla hinnoilla ja alennuksella, he olivatkin tyytymättömiä siihen, etteivät he enää voineet tuntea tekevänsä hyviä löytöjä alesta. Sillä, että kauppaketjun hintataso pysyi käytännössä jatkuvasti samana, ei ollut mitään merkitystä.

Tämä tarina on mielestäni todella kiehtova. En tiedä kumpi osa-alue tässä esimerkissä on mielenkiintoisempi: yritysten hinnoittelustrategiat vai ihmismielen toiminta. Tämä kuitenkin selittää myös omaa käytöstäni. Olen toiminut juuri samoin, eli hypännyt sen rationaalisen ajatustyön yli, ja käyttänyt vertailukohtana vain tavaran alkuperäistä hintaa. Toisaalta nyt, kun tämäkin ajatusvirhe on ruodittu ja selitetty, osaan jatkossa varautua. Seuraavan kerran, kun iso aleprosentti houkuttelee, tiedän että pitää painaa jarrua, ja aloittaa se työläämpi ajatusprosessi, jonka tarkoitus on arvioida tavaran todellista arvoa. Tämä tekee shoppailusta tietenkin entistä hankalampaa, mikä ei ole ollenkaan huono asia.

Mitä mieltä olette? Oletteko huomanneet itse samoja kömmähdyksiä ostoksilla?