Ruokakaupan loppuunmyynti villitsi perheenäidin

Minä taidan olla sellainen Ilana Aallon kuvailema ostamalla säästäjä. Kunnon alennusmyynti on mielestäni tosi houkutteleva. Kuten Ilana sanoo, tällainen toiminta ei välttämättä ole sitä kaikista rationaalisinta, mutta mieleni tekee pyristellä hiukan tuota ajatusta vastaan. Ykkösperusteluni on tämä: entä jos oikeasti käyttää kaiken, minkä ostaa? Silloinhan kannattaa ostaa jos halvalla saa.

Huomasin tämän logiikan tällä viikolla, kun kotimatkan varrella oleva K-kauppa mainosti loppuunmyyntiä. Pakkohan sinne oli mennä. Eilen ja tänään myytiin kaikkea -30% ja viikonloppuna on vielä -50%. Olen käynyt siellä kaupassa jo kaksi kertaa. Suunnittelen meneväni huomisaamuna aikaisin ja hamstraavani lisää. Olen ehkä hieman seonnut.

Mutta toisaalta! Ostin mm. seuraavia tavaroita: elmukelmua, leivinpaperia, pakasterasioita ja -pusseja, ilmapalloja, pillejä, serpentiiniä sekä pöytäliinan. Lisäksi ostin ruokaa: maitoa, jugurttia, oliiviöljyä, oliiveita, puurohiutaleita, popkorneja, teetä, keksejä, kikherneitä purkissa (en enää ikinä osta sellaisia, joita pitää itse liottaa) ja mätiä. Lisäksi tiskiainetta ja suihkusaippuaa. Olen ostoksiini aivan tavattoman tyytyväinen. Kaikki ruuat ovat sellaisia, joita meillä menee jatkuvasti. Säilykkeissä oli päiväystä vuodeksi eteenpäin, ja mäti on sellaista herkkua, että jos sitä saa halvalla niin varmasti ostan varuiksi pakastimeen. Muut tavarat ovat samalla tavalla tarpeellisia ja käytössä kuluvia. Lapsiperheessä tarvitaan aina pillejä, serpentiiniä ja ilmapalloja, sillä niillä pelastaa mitkä tahansa lastenkutsut. Elmukelmua ja leivinpaperia menee tasaiseen tahtiin ja jossain vaiheessa niitä pitää kuitenkin ostaa lisää. Yksi ekstrapaketti kaapissa ei haittaa, mutta se lykkää tarvetta ostaa uusi pakkaus taas vähän pidemmälle.

Pöytäliina oli täydellinen heräteostos, mutta samalla todellinen löytö. Meillä on kangasliina pöydällä joka päivä, ja kahden alle kouluikäisen syödessä sotkua tulee. Vaihtovaraa pitää olla, ja olin kaivannut nättiä arkiliinaa pidemmän aikaa. Nyt löytyi kiva kuosi, Finlaysonin tuote ja oikea koko, hinta 7€. Koen todellakin säästäneeni tuolla ostoksella. Toisaalta tein myös ihan oikeaa säästöä jättämällä kauppaan sellaisia juttuja, joita en oikeasti tarvitse. En ostanut esimerkiksi patalappuja (vaikka olivat halpoja kuin mikä, koska meillä on niitä riittävästi ennestään) enkä koskenut karkkeihin, koska en halua syödä karkkia. Jos sitä on kaapissa, itsekurini ei riitä vastustamaan, joten tein itseni kannalta viisaamman ratkaisun, kun jätin karkit ostamatta, vaikka halpoja olivatkin.

Aion siis todellakin säästää vielä lisää tuossa loppuunmyynnissä. Tänään inventoin kuivakaapit, ja sitten menen huomisaamuna listan kanssa kauppaan. Jos siellä tulee vastaan oikeanlaista pastaa, sokeria, jauhoja, säilykkeitä tai pakasteita, ostan. Olen yleensä pikemminkin aliostaja, mistä seuraa hankaluuksia sitten, kun tavarat on loppu enkä ole raaskinut ostaa tarpeeksi varastoon. Mutta nyt kun kerran tilanne on tällainen, näien ostamisen pelkästään järkevänä. Hinnan lisäksi säästän itseltäni tulevaisuudessa monta vaivaa, kun kaapissa on jo sitä mitä pitää.

Kuka muu säästää ostamalla? Säästättekö aikaa, vaivaa vai rahaa? Vai peräti kaikkia kolmea?

Opettavainen tarina siitä, miksi halpa ei ole hyvä

Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.

Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.

Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.

Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.

Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.

Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?

Ajatuksia alennusmyynneistä, ostamisesta ja täydellisestä vaatekaapista

Edellisen ostoraportin kommenteissa tuli keskustelua siitä, kannattaako vaatteet ostaa täydellä hinnalla vai alennuksella. Minähän olen tunnetusti aina rakastanut hyviä alelöytöjä, ja nauttinut siitä, että saan jotakin alennuksella. Mutta olen viime aikoina alkanut tarkistaa kantaani. Tämä on suoraa seurasta tästä ostolakosta.

Myönnän rehellisesti, aiemmin hinta on voinut olla iso syy ostaa jotain. Kashmirneule isossa alennuksessa on vain kerta kaikkiaan tuntunut vastustamattomalta. Logiikka on mennyt jokseenkin näin: rakastan kashmiria – kashmir on kallista – iso alennusprosentti – kannattaa ostaa, koska kashmir on yleensä kallista. Ostos on tuntunut perustellulta, koska sain hankittua jotain mieluista, mutta maksoin siitä vähemmän kuin odotin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vaatevarasto ei ole ollut kovinkaan suunniteltu. Kun ostaa alesta, ostaa rajatusta tarjonnasta, ja sitten saa sitä mitä kulloinkin sattuu alessa olemaan. Tietysti on voinut olla mielessä, että tarvitsisi tietynlaisen vaatteen, ja niitä on etsinyt myös alennusmyynneistä, mutta mitään erityisen tarkkaa suunnitelmaa en ole koskaan noudattanut.

Nyt kun olen lopettanut satunnaisen vaatteiden ostelun, tuo hintakysymys on tullut uuten valoon. Ainakin kaksi ajatusta aiheeseen liittyen:

  1. Jos vuodessa ostaa vain muutaman vaatteen verrattuna aiempien vuosien moneen kymmeneen, käytetty rahamäärä on silti alhaisempi, vaikka ostaisi kaiken täyteen hintaan, eli säästöä syntyy.
  2. Kun ei ostaa vain harkitusti eikä huvikseen, on paljon tarkempaa, mitä sinne kaappiinsa lisää. Aiemmin olen ostanut millaisia neuleita vain periaatteella, että jos se on kiva se on kiva. Mutta nyt mietin tarkalleen, minkä värisillä tai tyyppisillä neuleilla haluaisin vaatevarastoa täydentää. Todennäköisyys sille, että juuri sellainen löytyisi alesta, on pieni. Näin ollen on paljon järkevämpää ostaa täydellä hinnalla, jos juuri sopiva tulisi vastaan.

Tajusin tänä aamuna, että alennuksella ostelija on kauppiaiden armoilla. Sen sijaan täydellä hinnalla ostaja ostaa juuri sitä mitä itse haluaa. Samoin tajusin sen, että ilman suunnitelmaa vaatekaapista ei koskaan tule täydellistä. Miten voisi tulla, jos ostomotiivina on hinta + se, että vaate on kiva? Kivoja vaatteita kertyy kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta niistä ei synny tasapainoista vaatevarastoa. Jos minulla ei ole mielessä selkeää tavoitetta, miten voisin päästä sinne ostelemalla alesta sitä sun tätä?

Tavoitteeni ei ole minimalistinen kapselivaatekaappi. En myöskään tavoittele sellaista, että kaikki vaatteet olisivat täydellisesti ristiin yhdisteltävissä, olen sellaiseen liian värin- ja vaihtelunhaluinen. Mutta haluan esimerkiksi, että kaapista löytyy sekä neutraaleja että värikkäitä neuleita, suunnilleen puolet ja puolet. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että värikkäitä voisi olla yksi tai kaksi enemmän, ja toisaalta myös yksi musta perusneule olisi paikallaan, koska sellaista ei ole. Jos siis tässä tilanteessa tulee vastaan harmaa kashmirpaita, sitä ei ole mitään järkeä ostaa, olipa alennus millainen tahansa. Minulla on jo kaksi harmaata neuletta, kolmannen ostaminen olisi tyhmää, vaikka alennusprosentti olisi 90. Kolmas harmaa neule ei toisi kaappiin vaihtelua, ei täyttäisi puuttuvaa aukkoa, eikä muutenkaan lisäisi onnellisuuttani muuten, kuin että saisin sen halvalla. Mutta kun todellista käyttöä ei olisi, aleostos olisi 100% rahanhukkaa, eikä suinkaan säästöä.

En ole edelleenkään kokonaan luopunut alennusten metsästyksestä. Olen äärimmäisen kranttu mitä tulee sukkiin ja sukkiksiin, ja jos käyttämäni merkit tulisivat alessa vastaan, ostan taatusti. Tämä siksi, että tiedän niiden tulevan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Molemmat ovat sellaista käyttötavaraa, jotka kuluvat rikki ja roskiin, joten niitä on hyvä olla aina vähän varastossa. Jos tällaisen tuotteen saa alessa, se on mielestäni järkevää, koska kyseessä on tuote, jonka ostaisi joka tapauksessa täydelläkin hinnalla mikäli tarve tulisi.

Tämä vaateostosten suunnittelu ja ostolakko ylipäätään johtaa sen sijaan siihen, että esimerkiksi nyt kevään alepäivillä en katsele vaatteita sillä silmällä, mikä nyt olisi edullista, vaan sillä silmällä onko kyseessä vaatevarastosta puuttuva osanen. Jos on, alehinta on plussaa. Jos ei, en osta. Tähän loppuun on todettava, että tiedän olevani vähän hidas. Tällaisesta vaatesuunnittelustahan viisaammat ovat puhuneet jo vuosia, mutta minulle ei vain ole aiemmin auennut, mitä järkeä siinä olisi. Ostolakolla on siis yllättäviä sivuvaikutuksia! Mitähän tässä vuoden aikana vielä ehtii oivaltaakaan?

Millaisia alennusmyynntifilosofioita teillä on?

Totuus viime vuoden vaatteista, osa 2

Vaatekirjanpito opetti paitsi määrällisiä, myös laadullisia asioita. Nyt minulla on todellista tietoa siitä, millainen shoppailija oikeasti olen verrattuna siihen, millainen kuvittelen olevani tai haluaisin olla. Tässä suhteessa kirjanpito oli ihan positiivinen kokemus, sillä tältä osin kuvitelmani eivät olleen hirveän kaukana todellisuudesta.

Huomaan olevani vaatevalinnoissani varsin ehdoton. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen valmis joustamaan laatu-, tyyli- tai mistään muustakaan vaatimuksesta. En esimerkiksi halua huonoja, hiostavia, nyppyyntyviä, helposti rikki meneviä tai muuten vain ankeita sukkia elämääni. Niinpä käytin sukkiin ja sukkahousuihin melko paljon rahaa. Pidän sukkia jalassa lähes joka päivä, joten haluan ostaa parasta mitä tiedän. En myöskään enää halua akryyliä vaatekaappiini missään muodossa. Jos ostan neuleen, se on nykyisin useimmiten kashmiria tai silkkisekoitetta. Tässä on yksi syy sille, miksi melkein kaikki on alesta. Kashmir on kallista, mutta jos sen ostaa outletista, hinta voi olla siedettävä.

Kirjanpitoa tarkastellessa oli positiivista huomata, että en tehnyt vuoden aikana kompromissiostoksia. Siis sellaisia, jotka tempaa vain mukaansa asenteella ”saa kelvata”, ja jotka sitten parin kerran jälkeen jäävät pitämättä. Olen pitänyt käytännössä kaikkia uusia vaatteitani. Pidän niistä kaikista edelleen. Yhdenkään hankkiminen ei ole kaduttanut.

Toki joukossa on muutama sellainen vaate, jonka olisin periaatteessa voinut jättää ostamattakin. Siniset samettihousut ja napakka musta t-paita olivat sellaisia ns. järkeviä hankintoja, jotka eivät aivan erityisesti sykähdytä olemassaolollaan. Toisaalta ne ovat hyviä, laadukkaita perusvaatteita, joille on käyttöä. Ovat siis paikkansa ansainneet, mutta jos olisin halunnut vähentää ostostelua, nämä ovat niitä, joista olisi voinut ensimmäisenä karsia.

Kengät ovat puolestaan heikkouteni. Sain lahjaksi uudet talvikengät, käytettynä toiset ja ostin itse (apua) viisi muuta paria. Niin, ja sain joululahjaksi vielä tohvelit. Lahjakengistä ensimmäiset olivat todella tarpeen, jälkimmäiset taas annan takaisin alkuperäiselle omistajalle, sillä niille ei tunnu tulevan käyttöä. Ostin keväällä kahdet tennarit, joista toiset lähes käytin kesän aikana lähes loppuun ja toisia tuskin lainkaan. Vaikuttaa siltä, että ekat tennarit täytyy heittää roskiin viimeistään ensi kesän jälkeen, mutta niille toisille tulee vielä paljon käyttöä. Yhdet matalat sandaalit ostin korvaamaan edelliset matalat sandaalit, jotka heitin ne kesällä roskikseen täysin palvelleina. Sitten on vielä kahdet korkeakorkoiset sandaalityyppiset kengät, jotka olivat käytännöllisesti katsoen tarpeettomia, mutta esteettis-taloudellisesti vastustamattomia.

Helsingissä on nimittäin mallipareja myyvä kenkäkauppa, jonka koko valikoima on valitettavasti täsmälleen kokoani. Kun jo valmiiksi edulliset hinnat laitetaan alennusmyyntiin ja minut liikkeeseen sisälle, lopputuloksena kenkämääräni kasvaa lähes väistämättä. Tuossa liikkeessä vierailua on harkittava todella tarkoin tämän vuoden aikana, sillä useimmiten löydän sieltä jotain, jota kuvittelen tarvitsevani, tai joka muuten vaan ilahduttaa. Lämpimät saappaat haluaisin, mutta katsotaan nyt, kuinka monta kuukautta pärjään ilmankin.

Nämä vaatepohdinnat ovat itselleni niin kiintoisia, että näistä taitaa riittää juttua vielä pitkäksi aikaa. Seuraavaksi siirryn muihin aiheisiin, mutta palaan asiaan viimeistään kolmen viikon päästä, kun kuu vaihtuu. Siinä vaiheessa on ostolakon ensimmäinen tarkistuspiste.

Välitilassa

Tänä vuonna alennusmyynnit alkoivat näköjään vielä aiemmin kuin edellisinä vuosina. Alet aiheuttavat vähän samanlaisen paradoksin kuin joulusiivouskin. Ensin ostetaan hirveästi tavaroita lahjaksi, ja sitten parin päivän päästä ostetaan lisää hirveästi tavaroita, koska alennusmyynnit alkoivat. Kuulostaa epäloogiselta näin kirjoitettuna, mutta niinhän asia tuppaa olemaan.

Toisaalta joulun jälkeinen aika aiheuttaa ainakin minussa selkää raivausvimmaa. Tavaroita on juuri tullut lisää ja niille pitäisi keksiä paikka. Tuntuu vain siltä, että kaapit ja hyllyt ovat ennestäänkin täynnä. Tähän vaikuttaa ainakin minulla myös vuoden vaihtuminen. Uusi vuosi, uusi alku ja uusi parempi elämä. Kun en myöskään ole tänä vuonna tehnyt kunnollista joulusiivousta, ja Koko koti kuntoon -projekti jäi kirjan takia kesken heti alkumetreillä, silmiin pistää kaikki paikat, jotka todella tarvitsisivat raivaamista. Kirjahylly on yksi, komero toinen ja työhuone kolmas kohde. Jälkimmäisen suhteen pääsin jo hieman eteenpäin ennen joulua, mutta tehtävää riittää.

Olen välitilassa. Toisaalta alennusmyynnit houkuttelevat kuin vanhasta muistista. Jostain syystä minun on vaikea vastustaa mahdollisuutta tehdä edullisia löytöjä. Toisaalta en oikeasti tarvitse yhtään mitään ja kotona on valmiiksikin kaikkea mahdollista. Olen myös päättänyt tehdä radikaaleja muutoksia vaatteiden ostamiseen liittyviin tottumuksiin, joista postaan tarkemmin kun vuosi vaihtuu. Siihen nähden alennusmyynnit eivät ole oikea paikka viettää aikaa tällä hetkellä.

Huomaan, että minulla on kaksi tavallaan toisilleen vastakkaista mutta yhtä vahvaa pyrkimystä. Haluan sekä vähentää turhaa tavaraa ja pitää kodin tavaramäärän maltillisena ja sopivana. Toisaalta kuitenkin rakastan sitä, kun onnistun ostamaan jotain tarpeellista normaalia hintaa halvemmalla, ja mitä suurempi alennus sen parempi. Sisäinen aliostaja ja optimalisti taistelevat siis keskenään alennusmyyntiaikana. Epäilen, että tässä käy niin, että päädyn alennusmyynteihin, enkä lopulta osta sieltä mitään.

Aiotteko alennusmyynteihin? Vai onko raivausvietti vahvempi?

Aleshoppailun kaksi sudenkuoppaa

Tunnistan omassa aleshoppailussa kaksi sudenkuoppaa. Aiemmin tipahtelin niihin tiheämmin, nykyisin osaan onneksi kiertää kauempaa.

  1. Kuvitteelliselle minälle shoppailu. Tähän syyllistyin enemmän nuorempana. Alessa tulee vastaan jotain ihanaa, joskin erikoista. Mutta ei se mitään, koska oikeastihan olen sisimmiltäni kimalteleva yöperhonen/ aktiiviurheilija/ jotain muuta yhtä utopistista. Kyse on vain siitä, etten normaalielämässä pääse ilmaisemaan näitä piileviä ominaisuuksiani kunnolla. On myös ihanaa kuvitella itsensä paljon jännittävämpään elämään kuin mitä oikeasti viettää. Sitten ostaa jotain pöhköä, ja puolen vuoden päästä havahtuu siihen, että käyttökerrat ovat jääneet todella vähäisiksi. Seuraa herätys todellisuuteen, ja tunnustan lopulta itselleni, että pieleen meni, en muuttunutkaan glitteriä varisevaksi kilpajuoksijaksi.
  2. Merkkituote, ja noin halpa! Tämä on sellainen sudenkuoppa, jota minun täytyy vielä nykyisinkin tarkkana varoa. Se tarkoittaa sitä, että törmään alessa merkkituotteisiin, josta olen kiinnostunut. Kyse on yleensä kosmetiikasta tai vaatteista. Ongelmana vain on, että väri, malli tai materiaali on outo. Mutta iso aleprosentti yhdistettynä houkuttelevaan merkkiin sokaisee, ja ostan tuotteen vain koska saan halvalla sellaista, mitä en normaalihinnalla ostaisi. Tämän takia olen ostanut mm. limenvihreää luomiväriä ja niin pienen topin etten koskaan kehdannut pitää sitä julkisesti.

Usein nämä kaksi jotenkin sotkeentuvat toisiinsa myös. Ensimmäinen houkutin on hinta, sen jälkeen merkki, ja sen jälkeen olenkin jo uskottelemassa itselleni, että limenvihreä luomiväri on ihan käyttökelpoinen. ”Kyllä minä olen luomiväri-ihminen ja -60% niin hyvä ale että vaikka tuo väri on jokseenkin outo en silti ikinä saisi tätä näin halvalla joten parempi ostaa kuitenkin!” Oikeasti tällaisten houkutusten kohdalla pitäisi malttaa pysähtyä ja rauhoittua. Kuulostella, onko houkutuksena aidosti mahtava tuote, vai joku noista yllämainituista harhoista. Usein sen nimittäin kyllä huomaa, ellei itse yritä kovaäänisesti kailottaa oman intuitionsa päälle.

Kun mietin alessa tapahtuneita virheostoksia, kaikki menevät jompaan kumpaan kategoriaan. En esimerkiksi ostele aina vain samoja vaatteita uudelleen tai hamstraa kymmenettä kappaletta jotain, mistä yksi tai kaksikin riittäisi. Onneksi olen oppinut tiedostamaan nämä omat heikkouteni ja osaan olla tarkkana.

Minkälaisia sudenkuoppia teillä tulee alessa vastaan?

Aleja odotellessa

Olen edelleen pohdiskellut ostokäyttäytymistäni, nyt kosmetiikan osalta. Sen suhteen harhaudun harvoin impulssiostoksille, niin että ostaisin jotain, mitä en ollenkaan tarvitse tai ole suunnitellut ostavani. Tarkoitan, että noihin kenkiin verrattavia kosmetiikkaostoksia sattuu harvoin. Tosin tuon excelin perusteella pitäisi varmaan kyseenalaistaa tämäkin käsitys, ehkä olen tässä yhtä väärässä kuin vaatteiden suhteen. Minulla on vähän sellainen fiilis, että etenkin alennusmyynneissä saatan kuitenkin harhautua kaidalta tieltä.

Jostain syystä erityisesti alekosmetiikka vetoaa minuun. Tarkoitan nyt kosmetiikalla kaikkea henkilökohtaiseen hygieniaan ja ulkonäköön liittyviä tuotteita hammastahnasta ripsiväriin. Siihen on ainakin kaksi syytä. Koska tietyt tuotteet ovat välttämättömiä, tuntuu fiksulta ostaa niitä nimenomaan alesta. Aliostajan pistämätön logiikka menee niin, että jos kerran ostaa joka tapauksessa, kannattaa tietenkin odottaa hetki, jolloin saman tuotteen saa halvemmalla. Jos ostaa sitten useamman kerralla, välttää alennuksen lisäksi monta muuta ostoskertaa. Toisaalta kosmetiikka jos mikä on sellaista vähän ”turhaa”, josta ainakin minulla on aina vähän sellainen olo, että tarvitseeko tätä nyt välttämättä.

Toisaalta jos tuote on alessa, sen ostaminen tuntuu oikeutetummalta, kuin ”turhuuden” ostaminen täydellä hinnalla. Tuo aiempi syy liittyy etenkin niihin välttämättömyyksiin, mutta kun kyse on jostain vähemmän välttämättömästä, alennusprosentti tekee tuotteista heti houkuttelevampia.

Huomasin, että jokakeväiset alennuspäivät tekevät tuloaan, joten nyt tietysti vetkuttelen kaikenlaisten ostosten kanssa. Kaivelen purkkien pohjilta viimeisiä rippeitä, sillä kaikista eniten kirpaisisi, jos ostaisi vahingossa täydellä hinnalla jotain, jonka saisi seuraavalla viikolla selvästi halvemmalla… Toivottavasti hahmotatte itseironian tässä tekstissä. Tiedostan itsekin, että olen tämän asian suhteen vähän hassu.

Nyt siis nähdään miten luoviin ratkaisuihin päädyn ennen kuin aleviikot alkavat. En siis tiedä milloin ne olisivat mutta kai nyt jotkut ennen pääsiäistä kuitenkin. Niitä odotellessa teen listaa loppuvista tuotteista.

Onko siellä ketään muuta, joka jo odottelee että pääsisi alennusmyynteihin santsaamaan tarpeellisia varastoja?

 

Alennusmyynneissä ilman ahdistusta

Minä sitten tykkään alennusmyynneistä. On jotenkin hirveän palkitsevaa tehdä ostoksia puoleen hintaan, jos kyseessä on vaate, joka pitäisi ostaa joka tapauksessa. En siis tykkää shoppailusta alennusmyynneissä huvituksena sinänsä, mutta saan suurta tyydytystä siitä, että pystyn ostamaan tarpeellista tavaraa merkittävästi halvemmalla kuin yleensä.

Olin viikonloppuna shoppailmassa täydennystä vaatekaappiini, jossa on jo pidempään ollut selkeitä puutteita. Ostoslistalla oli siisti musta toppi, farkut sekä lämpimiä neuleita, jotka eivät olisi tylsän värisiä. Onnistuin ostamaan nämä kaikki yhdellä retkellä, ja ainoastaan toppi oli normaalihintainen. Mutta toisaalta silloin, kun sopiva tulee kohdalle, se kannattaa minun tapauksessani ostaa. Seuraavaan shoppailukertaan saattaa nimittäin mennä kuukausia, joten jos ei toimi silloin kun aika on, voi sopivan löytyminen siirtyä jopa vuodella.

Farkut olivat uskomaton löytö, sillä löysin heti sopivat. Asiaa saattoi auttaa se, että olin ostanut saman merkin farkut juuri ennen joulua normaalilla hinnalla, ja sen peruja oikea koko oli selvillä. Nyt noukin alepinosta kaikki eri mallit siinä samassa koossa ja sovitin ne. Kaikki olivat enemmän tai vähemmän ”ok”, niin että jos ne olisivat olleet valmiiksi kaapissani, olisin voinut käyttää niitä kaikkia. Mutta en tietenkään maksa muusta kuin täydellisestä, joten vain yhdet läpäisivät kaikki kriteerit. Kiikutin ne tyytyväisenä kassalle maksaakseni vain 60% normaalihinnasta.

Sitten ostin alennuksella yhden kirkkaanpunaisen puuvillaneuleen sekä kaksi täyttä kashmiria olevaa villapaitaa. Toinen oli vihreä ja raidallinen, toinen superelegantti beige. Villapaitavarastoni kehittyi kertaheitolla toivottuun suuntaan. Kun pari vuotta sitten paneuduin tähän muodonmuutokseen, tajusin että kaipaan elämääni enemmän väriä. Neuleet olivat kuitenkin kaikki tylsän ruskeita/tyylikkään neutraaleja väritykseltään, miten asian nyt haluaa ilmaista. Vihreä ja punainen tuovat toivottua vaihtelua, ja se vaalea beige – noh, se nyt vaan näytti muuten niin hyvältä että ostin senkin. Ei minulla sellaista klassista kamelinsävyä aiemmin ollutkaan.

Rahaa tähän kaikkeen meni aika reippaasti. Mutta kuten sanoin, seuraavan kerran shoppailen kenties huhtikuussa, joten summa pitää oikeastaan jakaa tasaisesti vuoden ajalle. En tehnyt yhtäkään sellaista ostosta, jota en voisi käyttää vaikka joka viikko, enkä ostanut mitään, minkä ostamista en olisi suunnitellut jo aiemmin. Minun kaltaiseni aliostajan kannattaa käyttää otollinen hetki hyödyksi ja antaa mennä silloin kun sopivia vaatteita sattuu kohdalle, sillä luontainen taipumukseni on jättää kokonaan ostamatta. Juuri siksi  alennusmyynneissä shoppailu on niin ihanaa. Saan kiksit siitä, että onnistun ostamaan normaalia halvemmalla jotain, minkä joutuisin ostamaan täydellä hinnalla joka tapauksessa.

Jälleen vaatteista

Onnistuin eilen ostamaan itselleni uusia vaatteita. Ostin sitruunankeltaisen hupparin sekä kolme t-paitaa: korallinpunaisen, kirkkaan pinkin sekä haalean vaaleanpunaisen. Ne olivat 30-50% alennuksessa. Meinasin ostaa vielä mustan neuleen, mutta kun kassalla tajusin, että hinnaksi olisi vielä alennuksenkin jälkeen jäänyt yli 100€, vaate jäi kauppaan. Vaikka neule oli kiva, ei se sentään niin kiva ollut.

Tuossa shoppaillessa oli mielenkiintoista tarkastella omaa ostokäyttäytymistä. Ensinnäkään en edes vilkaissut normaalihintaisten hyllyille. Sen sijaan sovitin aikamoisen määrän alevaatteita, joista nuo neljä sitten lopulta seuloituivat. Mitä isompi aleprosentti, sitä paremmat kaupat tuntee tehneensä. Havaitsin myös, että 100€ on näköjään minulle jokin maaginen raja. Jos sitä kalliimman vaatteen saa alle satasella, se tuntuu hyvältä alennukselta. Sen sijaan jos hinta jää 50% alennuksenkin jälkeen vielä yli tuon rajan, alkaa arveluttaa. Huomasin myös, että mitä halvempi vaate, sitä enemmän on valmis tekemään myönnytyksiä laadun tai istuvuuden tai ulkonäön suhteen. Tuossa mainitussa neuleessa kaksi ensimmäistä olivat kunnossa, muta kun ulkonäössä ei ollut mitään poikkeuksellisen hienoa, joten arvioin 100€ olevan ihan liikaa ”ihan ok” -tasoisesta vaatteesta.

Jätin kuitenkin kauppaan myös halvempia juttuja, jotka eivät olleet ihan kohdallaan. Tarvetta olisi ollut pellavahousuille ja kesämekolle, mutta kun ensimmäiset olivat hiukan isot ja jälkimmäinen hiukan pieni, jätin ostamatta. Molemmat olivat sillä lailla ihan hyviä, että jos ne olisivat olleet jo valmiiksi kaapissa, niin varmasti paremman puutteessa ne olisivat pidossa. Mutta uutena haluan, että vaate on just eikä melkein. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten hinnalla on todellakin merkitystä. En erityisesti yritä säästää rahaa vaateostoksilla, mutta saan selvästi mielihyvää siitä, että onnistun ostamaan puoleen hintaan jotain, jonka olisin luultavasti kelpuuttanut kaappiini täydelläkin hinnalla. Tosin en koskaan käy vaatekaupoissa alesesonkien ulkopuolella, koska inhoan shoppailua. Niinpä tästä säästäväisyydestä tulee hyve ihan itsestään.

Nyt olen tyytyväinen uusien värikkäiden vaatteiden omistaja. Olen ollut lopen kyllästynyt vaatekaappini sisältöön viime aikoina. Todella kivoja sekä sopivia vaatteita on tuntunut olevan hirveän vähän. Toisaalta koen, että kroppa on edelleen muutosvaiheessa, joten en haluaisi investoida hirveästi vaatteisiin, jotka jäävät liian isoiksi pian. Mutta on niiden vähän naftienkin pitäminen aika ankeaa. Taidan kitkutella tämän kesän näillä mitä on, ja tehdä vuoden vaihteessa sitten kunnon suunnitelman, miten vaatevarastoani ensi vuonna täydennän.