Kuinka monta lautasta, kuinka monta lakanaa?

Kuinka monta tavaraa on tarpeeksi? Kysymys koskee useimmiten vaatteita tai kodintavaroita, mutta keskityn tässä postauksessa nimenomaan jälkimmäisiin. Tähän tiedusteluun törmää aika usein. Pohditaan, että jos perheessä on x määrä henkilöitä, kuinka monta pyyhettä, lakanaa, lautasta, kulhoa tai kuppia taloudessa tarvitaan. Minusta vastauksia on aina yhtä kiehtovaa lukea. Ihmisten käsitykset siitä, mikä on sopivasti, eroavat toisistaan runsaasti. Samoin perustelut voivat olla hyvin erilaisia.

Minusta on mahdotonta kenenkään ulkopuolisen sanoa, kuinka monta kappaletta on oikea määrä. Perheiden tavat ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia, että jonkinlaisen standardin hakeminen tuntuu vaikealta. Sen sijaan minullakin on näkemys siitä, miten kukin voi oman sopivan määränsä löytää. Itse asiassa vaihtoehtoja on ainakin kaksi.

Tila päättää määrän. Asuntojen säilytystilat vaihtelevat. Pieneen mahtuu vähemmän kuin suureen. Kaappitilaa voi hyvin käyttää sopivan määrän perusteena. Esimerkiksi keittiön kaappeihin mahtuva määrä astioita on kyseiseen keittiöön sopiva. Tätä tekniikkaa voi soveltaa myös niin päin, että päättää itse, kuinka paljon haluaa jollekin tavaramäärälle uhrata tilaa. Esimerkiksi minä olen päättänyt, että meille sopivamäärä kirjoja on se, mikä mahtuu kiinteään kirjahyllyyn. Koska tällä hetkellä kaikki ei sinne mahdu, täytyy kirjoja vähentää.

Toinen lähestymistapa on arvioida, kuinka monta kappaletta voi olla yhtä aikaa käytössä. Astioiden suhteen tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuinka monta ihmistä voi olettaa ruokailevan yhtä aikaa. Sen perusteella voi laskea, kuinka monta lautasta enimmillään tarvitaan. Itse kyllä lisäisin tähän vielä vähän ekstraa, sillä on hyvin epäkäytännöllistä jos kaikki on yhtä aikaa likaisena. Sama koskee esimerkiksi vuodevaatteita. Kuinka monta henkilöä kodissa voi yhtä aikaa nukkua? Sitten lasketaan heille kaikille yksi setti vuodevaatteita ja tuplataan tämä määrä, jotta kaikille riittää liinavaatteet myös silloin, kun ensimmäiset ovat pyykissä.

Minä kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä vara ei venettä kaada. Jos tilat antavat myöten, pari varakappaletta ei koskaan ole pahitteeksi. Ylipäätään olen taipuvaisempi noudattamaan ensimmäistä kuin jälkimmäistä tapaa. Tavaraa mahtuu se mikä mahtuu, ja sillä tullaan toimeen. Jos käytettävissä oleva tila on aivan naurettavan pieni, tästä voi tietenkin poiketa, mutta yleisesti ottaen luulisin tämän toimivan hyvin. Kaapit ja laatikot kannattaa täyttää sopivasti: äärimmilleen tunkeminen tekee tavaroiden käyttämisestä vaikeaa, mutta tyhjästä tilasta ei ole yhtään sen enempää hyötyä. Jos tilaa on, pari varakappaletta tuo mukavasti sellaisen tunteen, että pahan päivän varallekin on varauduttu.

Tähän loppuun on vielä lainattava Morsiamen kirjaa vuodelta 1944. Kirjassa listataan säntillisesti, paljonko perheessä tarvitaan liinavaatteita: kuusi paria lakanoita isäntäväelle, neljä paria palvelijoille, tusina liinaisia ja puolitusinaa pumpulisia tyynynliinoja, tusina keittiöpyyhkeitä, tusina kasvopyyhkeitä, kuusi kylpypyyhettä ja niin edelleen. Mutta kuulkaahan, mitä kirjassa kerrotaan tämän listan jälkeen:

”Jos todellakin umpimähkään, luettelon mukaan, ostatte ilman tarkempaa suunnittelua, niin neuvoisimme jättämään sen ainakin toistaiseksi tekemättä ja hankkimaan esineitä aina sen mukaan kuin kukin niistä on tuiki tarpeellinen. Jos taas säästätte vaivojanne ja aiotte päästä niin vähillä kuluilla kuin suinkin, niin sekin on erehdys. Aikaa myöten väsytte ja kyllästytte kokonaan sen tapaiseen kitsasteluun ja vaivaloiseen taloudenpitoon. Parasta on järkevän suunnittelun mukaan tarpeen tullen ostaa kunnollisia kapineita.”

Voisiko tätä enää paremmin sanoa! Jotkut asiat eivät näköjään muutu 70 vuodessa mihinkään.

Miten te olette ratkaisseet optimaalisen määrän tavaroita?

Miksi vaatekaappini ei ole täydellinen (vielä)

Tästä tulee varsinainen vaateviikko, mutta koittakaa kestää. Lupaan olla ensi viikolla kirjoittamatta vaatteista yhtään mitään.

Olen monta vuotta tavoitellut asiaa nimeltä täydellinen vaatekaappi. Koko prosessi lähti vuosia sitten liikkeelle yleisestä tyytymättömyydestä niin tyyliin, olemukseen kuin vaatteisiinikin. Sen jälkeen olen selvittänyt millaisista vaatteista pidän, inventoinut ja karsinut kassikaupalla vääränlaisia kaapista pois. Olen myös ostanut ja saanut paljon uusia vaatteita, vaikka joukosta löytyy edelleen suosikkeja kymmenen vuoden takaa. Viime vuoden kirjanpito todisti, että uutta tulee enemmänkin kuin olisin arvannut.

Kaiken tämän jälkeen vaatekaappi oli siinä jamassa, että vuoden ostolakko tuntui realistiselta tavoitteelta. Akuutteja puutoksia ei enää ollut. Välillä joutuu käyttämään luovuutta, mutta sen olen ottanut positiivisena haasteena. Luin eilen uudelleen Rinnan Hyvän mielen vaatekaappia. Siellä on pitkä lista vaatteiden ominaisuuksista, joiden avulla voi haarukoida oman tyylinsä kulmakiviä. Tajusin, että itse asiassa tiedän täsmälleen, millaisista vaatteista pidän, erittäin yksityiskohtaiselle tasolle saakka. (Näistä voisi saada oman postauksensa!) Olen myös varsin sinut elämäntilanteeni kanssa sekä sen suhteen, millaisia vaatteita todellisuudessa tarvitsen. En siis enää juurikaan tee virheostoksia siinä mielessä, että ostaisin vaatteita, jotka jäisivät käyttämättä.

Vaatevarastoni ei silti ole täydellinen. Tämän viikon oivalluksen jälkeen ymmärrän miksi. Suurimpana esteenä on ollut se, että olen tavoitellut täydellistä hahmottamatta, mitä se käytännössä tarkoittaa. Visioni on ollut aivan liian yleisellä tasolla. ”Juuri sopiva vaate jokaiseen tilaisuuteen” on liian epämääräinen ilmaisu. Jos haluan täydellistä, vision täytyy olla paljon tarkempi: millaisia yksittäisiä vaatteita kaapista puuttuu tai siellä on liikaa?

Tämän tajusin, kun katsoin neuleitani. Ihannekaapissani olisi suunnilleen yhtä paljon sekä neutraaleita että kirkkaita värejä, sekä lämmintä villaa että viileämpää puuvillaa ja silkkiä. Tilanne on tällä hetkellä sellainen, että yksittäisissä puseroissa ei ole mitään vikaa. Ongelmana on niiden lukumäärän suhde toisiinsa. Kaapista löytyy monta kappaletta harmaita, ruskeita, tummanvihreitä ja luonnonvalkoisia neuleita eri materiaaleissa. Mutta siellä on vain yksi punainen sekä yksi turkoosi, jonka istuvuutta vielä vähän debatoin mielessäni, ja joka siksi ei ole päässyt pitkiin aikoihin päälle. Tästä näkökulmasta katsottuna ei ole mitään järkeä lisätä kaappiin enempää harmaata ja ruskeaa, vaikka olisi millainen ale. Sen sijaan minun kuuluisi kohdistaa katse niihin väreihin, joita kaapista puuttuu.

Tämä kuulostaa näin auki kirjoitettuna typerryttävän loogiselta ja yksinkertaiselta. Voi ihan perustellusti ihmetellä, miksi en ole toiminut juuri näin. Yksi syy on tuo hintaperusteinen ostelu. Kun hinta ohjaa valintaa, valikoima on rajattu ja kompromissit välttämättömiä. Toinen syy on se, etten ole tajunnut ajatella kokonaisuutta. Yksittäiset vaatteet ovat kivoja, mutta monta samanlaista kivaa yhdessä ei varsinaisesti tuo kaappiin sitä vaihtelua, jota kaipaan. Tämä on juuri syy siihen tyytymättömyyteen, jota vaatevarasto on ajoittain aiheuttanut siitä huolimatta, että pidän jokaisesta vaatteesta yksinään. Se puolestaan, miksen ole tätä hommaa aiemmin tajunnut, on itsellenikin mysteeri.

Mitä tämä tarkoittaa ostolakon kannalta? Ainakin sitä, että seuraavaksi analysoin jokaisen vaateryhmän kokonaisuutena. Mietin ensinnäkin sitä, millainen olisi täydellinen housu-, mekko- ym. varasto, ja toiseksi sitä, miten visio ja todellisuus vastaavat toisiaan. Aion tämän jälkeen tehdä jotain, mitä en ole tehnyt koskaan aiemmin, nimittäin ostoslistan. Koska ostolakko on tietenkin voimassa edelleen, en ryntää listan kanssa kaupoille, mutta jos ostoimpulsseja ilmenee, tarkistan ensin, onko  vaatteen ostaminen perusteltua. Jos vaatetta ei listalta löydy, on aiheellista kyseenalaistaa ostaminen erittäin vahvasti. Uskon, että tällä menetelmällä täydellinen vaatevarasto on huomattavasti realistisempi tavoite kuin ennen.

Mitä mieltä te olette? Onko joku päässyt vaatevarastonsa osalta täydellisyyteen? Jos ei, niin mistä kiikastaa?

Kaksi kuukautta ostolakkoa takana

Nämä projektit pyörivät näköjään mielessä öisinkin. Näin viime yönä sellaista unta, että olin käytettyjen vaatteiden liikkeessä. Löysin sieltä kaksi hienoa punaista kauppakassia, jotka maksoivat yhteensä 43 euroa. Mietin kuumeisesti, että lasketaanko nämä kassit vaatteisiin, ja onko sillä merkitystä, jos ostan ne käytettyinä. Heräsin aamulla ja mietin, että aika kalliita kasseja, etenkin kirppikseltä ostettuna…

Mutta nyt on jälleen kuun ensimmäinen päivä ja sitä myöten ostoraportin aika. Se on tällä kertaa lyhyt ja ytimekäs: en ostanut mitään. En yhtä ainoaa vaatetta itselleni. Kulutus nolla euroa! Haluaisin pysähtyä hetkeksi tämän faktan äärelle. Nyt on siis takana ainakin yksi kuukausi ihan todellista ostolakkoa. En käynyt vaatekaupoissa, en nettikaupoissa enkä kirppiksillä. Luulenpa, että viime vuonna ei ollut yhtäkään kuukautta, etten olisi ostanut ainuttakaan vaatetta. Vähintäänkin tuli napattua sukkia jostakin alesta. Tällaista toivon kulutukseni olevan jatkossa. Ostoja silloin kun löytyy jotain todella hyvää ja tarpeellista, ja kun ei ole sen kummempia tarpeita, ei osteta mitään.

Vaatteiden määrä on kyllä vähentynyt. Myin yhden vanhan virheostoksen ja osallistuin helmikuussa Patrician rintaliivikeräykseen. Kuskasin sinne aikamoisen kassillisen väärän kokoisia alusvaatteita, joita oli kertynyt kaapin nurkkiin vuosien varrella. Totesin, että en ikinä saa niitä myydyksi, eikä lähipiirissä ollut ketään, kenelle niitä olisi kätevästi voinut kierrättää, joten hyväntekeväisyyskeräys olisi paras vaihtoehto.

On ihan hullua, että vaikka kyseessä oli nippu vaatteita, joista osaa en ollut pitänyt valehtelematta kymmeneen vuoteen, jouduin silti tekemään tietoisia päätöksiä päästää irti. Nämä olivat kaikki olleet sopivia joskus, jossakin elämänvaiheessa, mutta eivät enää. Alusvaatteet ovat ainakin naisten pukeutumisessa jokseenkin keskeisessä roolissa, eikä huonosti istuvilla tai väärän kokoisilla liiveillä tee mitään, etenkin kun kaapista löytyy sopiviakin. Siitä huolimatta tunsin pientä luopumisen tuskaa kun niitä pakkailin. Harmitti, että joukossa oli niin vähän pidettyjä, uuden veroisia vaatteita, ja toisaalta harmitti se, etteivät ne vanhat lempparit enää olleet sopivia. Mutta väänsin järjen äänen kovemmalle, ja nyt on toisaalta hyvä fiilis siitä, että kaikki mitä kaapista löytyy, sopii.

Entäpä maaliskuun ennuste? Sain Patricialta alennuskupongin kiitoksena tuoduista vaatteista. Se on voimassa maaliskuun ajan. En tiedä vielä käytänkö sitä. Jos Hullut päivät sattuvat tälle kuulle, on mahdollista, että ostan sieltä jotain. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä niin, että analysoin ensin todelliset puutteet, lähden ostoksille vasta sitten. Tämä on jossain määrin uudenlaista suunnitelmallisuutta, joka toivottavasti johtaa järkeviin ostoksiin, jos kauppaan päädyn. Ennustan siis, että maaliskuussa saattaa jokunen järkevä ostos tulla tehtyä.

Seuraavaksi kollektiivinen raportointiaika! Miten teillä on mennyt? Kertokaa kommenteissa!

Ensimmäinen kuukausi: mitä kuuluu ostolakolle?

Nyt on helmikuun ensimmäinen päivä, mikä tarkoittaa sitä, että on raportin aika! Takana on nyt reilut neljä viikkoa vuoden kestävästä uusien vaatteiden ostamisen rajoittamisesta. Vähän hankalasti sanottu, mutta kyseessä ei ole alunperinkään ollut täydellinen ostokielto, vaan tarkemmin sanottuna turhan ostamisen lopettaminen. Jos olet aivan uusi täällä, lakkoon johtaneet pohdinnat löytyvät täältä. (Viime vuoden vaatehankinnoista olen kirjoittanut myös, osa I ja osa II)

Sitten varsinainen raportti. Kuluneen kuukauden aikana ostin yhden vaatteen. Se uumoilemani täydellinen mekko tuli nimittäin vastaan. Ostin mekon Max Maran outletista, se maksoi 125€, se on noin 70% villaa ja 30% silkkiä sekä pari prosenttia elastaania joukossa. Väriltään harmaa, malliltaan lyhythihainen klassinen kotelomekko, helma ylettyy juuri polven alapuolelle, vyötäröllä laskoksista taiteiltu yksityiskohta ja kapea vyö samasta materiaalista. Yritin ladata kuvaa, mutta se ei nyt jostain syystä onnistu, lisään myöhemmin jos tietokone suostuu yhteistyöhön. Mekko istuu minulle täydellisesti. Se on myös täydellinen tarkoitukseen, johon sen hankin: siisti, klassinen mutta ei liian juhlava vaate erilaisiin esiintymistilanteisiin ja vähän hienommille illallisille. Ei liian huomiota herättävä, mutta todella laadukas vaate. Uskoisin pitäväni tätä lopun ikäni.

Itse asiassa ostin mekon Akateemisen kirjakaupan keskustelutilaisuutta varten, mutten kuitenkaan voinut käyttää sitä siellä. Kangas on nimittäin läheltä katsottuna musta-valkoista, ja olisi ”vilissyt” tv-ruudussa. Minulla oli esiintymisvaatteesta kuitenkin vähän huoli etukäteen, ja paria päivää ennen esiintymistä satuin outletin eteen. Oikeasti olin hirveässä kiireessä, mutta päätin kuitenkin äkkiä kurvata katsomaan, olisiko liikkeessä mitään sopivaa. Rekissä roikkui noita mekkoja kaksi, toinen niistä oli todella pieni, ja toinen tuo minulle sopiva. Sovitin sen farkkujen päälle, koska aikaa oli niin vähän. Totesin että nyt löytyi hyvä, ja koska hinta oli sen verran maltillinen ottaen huomioon materiaalin ja designin, tein ostopäätöksen samantien. Olin kaupasta ulkona viidessä minuutissa. Harkinta-aika oli lyhyt mutta intensiivinen.

Olen todella tyytyväinen ostokseen. Samalla kävi selväksi, että tällainen ”ostolakko” on juuri oikea tapa ainakin minulle. Olen nimittäin ohittanut monta shoppailumielitekoa kuukauden aikana. Alennusmyynnit vetivät kyllä puoleensa, ja nyt kun olin sopinut itseni kanssa etten niihin mene, yllättäen sellaisetkin ketjukaupat, joissa en normaalisti asioi koskaan, alkoivat jotenkin houkutella. Oli aika erikoista huomata se. En kuitenkaan mennyt minnekään kiertelemään, joten vältyin siinä mielessä vakavilta houkutuksilta. Toisaalta kun tämä mekko nyt sattui löytymään, olisi ollut pöhköä olla ostamatta. Täydellisiä vaatteita ei tule usein vastaan, etenkään tuollaisella täsmäiskulla.

Sitä paitsi teoriani siitä, että vaatevarastoni on jo valmiiksi varsin hyvä, piti myös paikkaansa. Esiintymiseen löytyi sopiva vaate omasta takaa. Olen ostanut sen vuonna 2009 ja pitänyt jatkuvasti. Se on silti edelleen uudenveroinen, ja yksi lempivaatteistani. Tässä näkee, että jos vaate on oikeasti todella hyvä, sitä todella pitää vuodesta toiseen aina yhtä tyytyväisenä. Jos teitä kiinnostaa nähdä, mitä minulla lopulta oli päällä, keskustelu on edelleen nähtäväissä täällä. Jalassani olevat sukkahousut muuten parsin samana aamuna. Nuo olivat ainoat harmaat, ja havaitsin reiän onneksi ennen kuin lähdin kotoa. Harmaat sukkahousut tulevat siis luultavasti tämän vuoden aikana ostoslistalle.

Yhteenvetona kuukausi meni oikein hyvin. En ostanut mitään sellaista, mille ei olisi pitkäaikaista käyttöä. Toisaalta en ostellut mitään tarpeetonta, en tehnyt kompromisseja ja muutenkin pysyin mielestäni projektin tavoitteissa hyvin. Mutta entäpä te, hyvät lukijat! Vuoden alussa mukaan ilmoittautui iso joukko lakkoilijoita. Palan halusta kuulla, millainen kuukausi teillä on ollut. Millaisia haasteita on tullut vastaan? Onko joku pärjännyt koko kuukauden ostamatta? Ja entäpä te, jotka aloititte vaatekirjanpidon vuoden alusta? Kertokaa miten menee!

Älä lahjoita roskaa

Olin viime lauantaina Kuinka paljon on tarpeeksi -tapahtumassa kuuntelemassa Ilana Aallon erittäin kiinnostavaa puheenvuoroa. Ilanan kirja Paikka kaikelle julkaistaan helmikuun puolessa välissä, ja se on ehdottomasti lukulistalla, kunhan saapuu kauppoihin. Tilaisuudessa oli kuitenkin mielenkiintoinen pöytä. Se oli lastattu täyteen tarpeettomia, rikkinäisiä tai muuten huonoja tavaroita, jotka oli lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Otin pöydästä kuvan:

Mitä kuvassa näkyy? Osa tavaroista on selvästi rikki, kuten litistynyt kakkuvuoka. Mutta pöydällä oli paljon periaatteessa ehjää, joskin huonokuntoista tavaraa. Otetaan vaikka tuo kastelukannu. Se oli nähdäkseni ehjä, mutta tarkemmin tarkasteltuna todella likainen. Minusta tässä on erinomainen esimerkki siitä, miten lahjoittaessa todella on aiheellista miettiä muutakin kuin sitä, onko esine teoriassa käyttökelpoinen.

Monilla tavaroilla voi olla itselle käyttöarvoa, mutta ei muille. Jos oma kastelukannu on muuttunut valkoisesta ruskeaksi, se voi silti olla ihan hyvä käytössä. Omat liat harvoin haittaavat ketään. Mutta kuka haluaisi toisen likoja kotiinsa? Lian filosofiasta esimerkiksi Ilana osaisi varmasti kertoa tarkemmin kuin minä, mutta yritän tässä osoittaa sellaista sokeaa pistettä, mikä lahjoittaessa usein tulee vastaan. Tavara, joka omasta mielestä on ihan ok, saattaa toisesta ihmisestä olla ällöttävä.

Luulen, että tuosta kannusta olisi saanut juuriharjan ja kloriten yhdistelmällä jälleen valkoisen. Mutta minkä hyväntekeväisyystahon asiakas on oikeasti käytetyn kastelukannun tarpeessa? Vaikka joku olisi menettänyt koko omaisuutensa tulipalossa, haluaisko hän likaisen pinttynyttä kastelukannua? Uuden ja puhtaan saa parilla eurolla. Mielestäni olisi sydämellisempää investoida ne pari euroa ja ostaa avun saajalle uusi, kuin yrittää tuputtaa tuota kuvassa olevaa.

Minusta tuo kannu havainnollistaa hyvin, miten periaatteessa käyttökelpoinen tavara muuttuu roskaksi, kun sen lahjoittaa. Se että kannulla voi kastella ei vielä riitä. Sen pitäisi olla myös sellainen, että ketään ei ällötä koskea esineeseen. Kotona kannu olisi käyttöesine, lahjoitettuna se menee roskiin.

Jäin miettimään myös sitä, miksi kannu on alunperin lahjoitettu. Onko sen tilalle hankittu uusi ja kauniimpi? Onko sen omistaja luopunut kaikista kukkasistaan ja samalla myös kannusta? Tai olisiko tuo ollut kuolinpesässä muiden tavaroiten joukossa? Ajattelin myös näin: Mikä on hyvä syy ostaa uutta? Voiko kastelukannuun kyllästyä? Jos vaihtaa vanhan kulahtaneen tavaran uuteen kauniimpaan, onko itsepetosta laittaa vanha hyväntekeväisyyteen, eikä vain suoraan roskiin? Jos itse ei enää kannua kotiinsa kelpuuta, mikä saa ajattelemaan, että joku kuitenkin ilahtuisi siitä?

Keksin myös tapoja, joilla tuon kannun käyttöikää olisi voinut pidentää. Ensinnäkin kunnon kuuraus olisi ehkä tehnyt siitä jo ajoissa sen verran siistin, ettei uudelle olisikaan ollut tarvetta. Kannun olisi myös voinut puhdistaa ja viedä esim. työpaikalle kukkien kastelua varten. Tai sitten kannun olisi voinut siirtää ulkokäyttöön parvekkeelle tai mökille.

Pöytä oli täynnä tuollaisia samanlaisia tavaroita. Lahjoittajalle ne lienevät olleet  käyttökelpoisia, mutta irrallaan tarkasteltuna samat tavarat olivat selvästi ankeita, rumia, tarpeettomia roinia. Tähän dilemmaan törmää keskusteluissa, joissa käsitellään sitä, milloin jokin on roska ja milloin ei. Aina joku muistaa sanoa, että toisen roina on toisen aarre. Voihan näin ollakin, mutta olisin taipuvainen lähtemään tälle linjalle vain silloin, kun innokas ottaja ilmoittautuu itse.

Se, että lahjoittaa jotain hyväntekeväisyyteen, ei vielä tarkoita, että vastassa olisi joku, joka rakastuisi juuri sinun roiniisi. Kun vastaanottaja on tuntematon, on turvallisempaa pitää pikemminkin liian tiukkaa seulaa kuin liian löysää. Koska kyseessä on nimenomaan hyväntekeväisyys, voi aina kysyä itseltään, tekeekö tämä tavara hyvää kellekään? Jos vastaus ei ole selkeästi kyllä, on parempi olla lahjoittamatta. ”Ehkä tätä joku voisi vielä käyttää” kertoo siitä, että lahjoittaminen ei luultavasti ole oikea vaihtoehto.

Tiedän, että aihe on kimurantti. Mitä mieltä te olette?

Rutiinit – ja kuinka sellaisia luodaan

Rutiinit ovat minusta kiehtovia. Näin vuoden alussa niitä tulee pohdittua ehkä tavallista enemmänkin, ajankohta nimittäin on otollinen sille, että lisäisi elämäänsä uusia rutiineja. Tiedän että sana jakaa mielipiteitä, mutta minulle rutiinit tuovat etupäässä vain positiivisia mielikuvia. Olen kirjaimellisesti puhunut aiheesta aiemminkin; keskustelimme Katrin kanssa  rutiineista Irti turhasta -podcastissa jo pari vuotta sitten. (En muuten ole kuunnellut tuota jaksoa pitkiin aikoihin, joten jos kirjoitan nyt eri asioita kuin puhun, se johtuu siitä, että mielipiteet ovat parin vuoden aikana kehittyneet.)

Ydin on kuitenkin pysynyt varmasti samana: rutiinit ovat mahtavia, koska ne vapauttavat hirveän määrän energiaa mielenkiintoistempien asioiden miettimiseen. Jos jonkin asian tekee hyvällä rutiinilla, se hoituu kuin itsestään, nopeasti ja tehokkaasti. Ilman rutiinia kaikki on työläämpää. Pitää miettiä milloin ja miten joku juttu kannattaa tehdä, pitää ylipäätään muistaa tehdä se, ja suorituksen aikana pitää keskittyä siihen mitä on tekemässä.

Joulu vähän sotki kuvioita, mutta nyt kun ihana arki on taas alkanut, vanhat rutiinit alkavat jälleen kukoistaa. Tiskikonerutiini rullaa jouhevasti. Pyykkirutiini on palannut entiselleen. Tänä vuonna olen lisännyt uuden rutiinin muovipussikiellon myötä, eli olen ruvennut huolehtimaan siitä, että aina kun lähden kotoa, mukana on oma kassi ostoksia varten. Tämä on ihan pikkuinen muutos entiseen, mutta kokemukseni mukaan se onkin juuri oikea tapa opetella uusia tapoja.

Olen huomannut, että uusia tapoja opetellessaan ihmisillä on hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia, ja samasta ongelmasta kärsin itsekin aika ajoin. Ajatellaan, että nyt muuttuu koko elämä (hei, uusi vuosi ja kaikkea!), ja tästä päivästä eteenpäin tehdään asiat ihan eri tavalla kuin ennen. Kokemukseni mukaan tällaista elämänmuutosta jaksaa toteuttaa ehkä viikon. Sen jälkeen elämä luisuu huomaamatta enemmän tai vähemmän vanhoille urilleen.

Syy on uskoakseni siinä, että on tosi rankkaa tehdä isoja muutoksia. Rutiini ei synny siten, että vain päättää tehdä asiat eri tavalla kuin ennen. Rutiini syntyy siitä, että systemaattisesti rupeaa toimimaan joka päivä eri tavalla kuin on aiemmin toiminut. Eri tavalla tekeminen vaatii aluksi aivokapasiteettia, ja päätösten tekeminen ja huomion kiinnittäminen on tunnetusti raskasta. Jos muutoksia on paljon yhtä aikaa, se on uuvuttavaa, eikä päätös pysy.

Niinpä uudet rutiinit kannattaa ottaa haltuun yksi kerrallaan. Jos aiot tehdä elämänmuutoksia, valitse yksi asia, ja rupea toimimaan sen mukaisesti. Kun uudesta tavasta on tullut niin automaattinen osa arkea, ettei sitä enää mieti lainkaan, on menestyksekkäästi luonut itselleen uuden rutiinin. Vasta siinä vaiheessa kannattaa tehdä seuraava muutos. Tuo muovikassimuutos on esimerkki pienestä, yksinkertaisesta asiasta, jonka kuitenkin haluan opetella. Toivoisin onnistuvani myös isommissa elämäntapamuutoksissa, jotka liittyvät omaan hyvinvointiin (mihinkäs muuhun… eikö tässä vaiheessa vuotta kaikki rupea syömään enemmän kasviksia ja käymään lenkillä?). Niitä varten täytyy kyllä vähän miettiä, miten projektit toteuttaisi. Muuten käy niin kuin aina ennenkin, eli helmikuussa muutokset on jo unohdettu.

Onko teillä tavoitteena uusia rutiineja tälle vuodelle?

 

Shoppailua Arkijärjen tapaan

Meidän makuuhuone on pitkään kaivannut lisää valoa. Kattoon asennettiin jo muuttovaiheessa (siis useampi vuosi sitten) toisellekin lampulle paikka, mutta sopivia valaisimia ei ole löytynyt. Huoneessa on tähän asti roikkunut yksi kattovalaisin, todellinen perintökaunotar, jonka isovanhempani olivat hankkineet uuteen kotiinsa 50-luvulla. Lampun valo on kaunis ja pehmeä, mutta valitettavasti uusituista sähköistä huolimatta sen toimintakyky alkaa lähestyä loppuaan. Viidestä valosta yksi ei pala enää ollenkaan sen jälkeen, kun se poksahti pari viikkoa sitten. Koska makuuhuoneessa myös pukeudutaan ja meikataan, halusin sinne yhden lampun sijaan kaksi kunnon valoa.

Uusia lamppuja on etsitty hissukseen jo pari vuotta. Aina välillä on katseltu eri vaihtoehtoja huonekaluliikkeissä, ja selailtu netin valikoimaa. Silloin tällöin jokin kiva lamppu on tullut vastaan, mutta tähän saakka ne ovat aina olleet käytännössä eri näköisiä kuin kuvissa. Vuosi sitten olin jo niin pitkällä, että peräti ostin uuden lampun. Mutta sen kiinnittäminen kattoon osoittautui käytännössä mahdottomaksi, ja niinpä valaisin oli pakko palauttaa kauppaan.

Pari viikkoa sitten puoliso kyllästyi tilanteeseen ja ilmoitti, että nyt tehdään päätös ja hankita. Hän selasi netistä esiin kymmenkunta itseään miellyttävää vaihtoehtoa, ja esitteli ne minulle. Niistä muutama oli minusta hyviä, joten seuraavaksi piti mennä kauppan katsomaan niitä käytännössä. Pari vaihtoehtoa karsiutui pois heti alussa, koska havaitsin lamput sellaisiksi, että ne keräisivät pölyä valtavat määrät. Eräästä kuitenkin tykkäsin, ja kun se sopi myös puolisolle päätös oli tehty.

Koska ostan aina alennuksella jos mahdollista, piti liikkeeseen oleva alekuponki tietysti hyödyntää. Kuponki kourassa menimme vihdoin tekemään tilausta, kun puoliso päätti vielä viime hetkellä varmistaa myyjältä, miten lamppu kiinnitetään kattoon. Kävi ilmi, että hyvin hankalasti. Edellisestä huonosta kokemuksesta johtuen valinnan houkuttelevuus romahti välittömästi. Tämä johti siihen, että katse kohdistui tarjolla oleviin muihin lamppuihin. Ja kuin ihmeen kaupalla parin metrin päästä löytyi toinen varteenotettava ehdokas. Uudistuotantoon otettu klassikkovalaisin 40-luvulta. Lähempi tarkastelu osoitti, että se kiinnitettiin kattoon yksinkertaisesti ripustamalla se koukkuun. Ei poraamista, ei proppaamista eikä mitään kikkailua. Päätös vaihtui lennossa.

Moderni tyyli vaihtui siis vielä kymmenen vuotta varhaisempaan muotoiluun, kuin makuuhuoneen nykyinen valo. Alkuperäinen ajatus epäsymmetrisestä möllykästä muuttui täydelliseksi symmetriaksi, mutta myös uusi vaihtoehto on valkoista pyöreämuotoista lasia ilman turhia kommervenkkejä. Tykkään tuon ajan muotoilusta kovasti, joten klassikkovalaisin tuntui heti hyvältä idealta. Hinta pysyi käytännössä samana, toimitusaika jopa hieman nopeutui. Sen sijaan sillä on ratkaiseva merkitys, että tiedän kiinnittämisen olevan niin yksinkertaista, että selviän siitä ilman työkaluja. Alekupongilla saimme 15% edullisemman hinnan, ja uuden lampun tyyli miellytti meitä molempia kovasti, vaikka en enää muista, oliko tämä lopullinen valinta niiden kymmenen lampun joukossa, joista valintaa ruvettiin alunperin tekemään.

Halusin kuvata tämän prosessin, sillä se on täydellinen esimerkki siitä, miten meillä yleensä hankitaan uusia huonekaluja tai muita isompia ostoksia. Ensin asiaa harkitaan kaikessa rauhassa muutama vuosi, tutustutaan valikoimaan eikä hötkyillä yhtään. Sitten kun aika on kypsä, tehdään nopeasti ja tehokkaasti päätöksiä. Päätöksenteossa helppous ja käytännöllisyys ajavat muotoilun ohi, mutta tyylistä tinkimättä. Jos saa alennusta, niin aina vaan paranee. Oletukseni on, että hankinta kestää elämän loppuun asti. Mielestäni tämä on ihan realistinen odotus, ottaen huomioon että edellinen lamppu on palvellut nyt noin 60 vuotta.

Tarinoita kerrostumien takana

Nämä vaatepohdinnat ovat kiinnostavia. Olen lukenut kommenttejanne suurella mielenkiinnolla, ja pohtinut lisää näitä kerrostumia ja vaatteista eroon pääsemisen vaikeutta. Sain ensimmäisen erän vaatteita ulos talosta eilen. Vein second hand -liikkeeseen omia vanhoja vaatteitani, joista myyntiin hyväksyttiin kaikki muut paitsi yhdet kengät ja kahdet housut. Housut ovat hankalia, niitä on vaikeampi sovittaa ja istuvuus on tuurista kiinni. Siksi ne liikkuvat kuulemma huonosti. Mietin jaksaisinko yrittää itse myydä noita jossain, vai laittaisinko suoraan kierrätyskeskukseen.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että vaikka kuinka ostaa laadukasta ja hyvää, silti voi olla että ikuiseksi tarkoitettu vaate päätyy kierrätykseen. Nämä housut ovat suomalaista merkkiä, malliltaan suorat, toiset ovat mustat ja toiset ruskeat. Kummatkin ovat painavaa, upeasti laskeutuvaa kangasta, siis sellaiset niinsanotut toimistohousut, jotka sopivat minkä tahansa neuleen tai jakun kanssa. Laadukasta kangasta, hyvää työtä ja virheettömässä kunnossa. Miksi eivät ole enää käytössä? Koska ovat jääneet pieniksi. Nämä ovat ajalta ennen lapsia, ja on vain realismia todeta, että vyötärönympärys ei koskaan tule palaamaan noihin mittoihin. Olin tuolloin kokoa yleensä S/36, joistakin merkeistä meni jopa koko 34. Ei muuten mene enää. Sitä paitsi vaikka ne vielä mahtuisivatkin, ei minulla olisi niille nykyisin käyttöä, kun en vietä aikaani toimistossa tai tee asiakastyötä, joka vaatisi jakkupukua. Niinpä nyt on parit hyvät housut ilman omistajaa. Toivottavasti joku laiheliini löytäisi ne itselleen.

Sitten on hyvä kysymys, miksi nuo ovat edelleen roikkuneet kaapissa, vaikka käyttöä ei ole ollut moneen vuoteen? Tämä onkin monimutkaisempi juttu. Ihan aluksi säästin housut, koska esikoista odottaessa ei ollut mitään käsitystä, miten vartalo muuttuu tai ei muutu. Samaan aikaan suunnittelin vielä palaavani vanhaan työhön aika pian takaisin. Mutta elämä ei mene aina alkuperäisten suunnitelmien mukaan, joten housuille ei heti tullutkaan käyttöä. Jos olisin ollut aivan skarppina, niin tässä kohdassa olisi epäilemättä ollut oikea hetki luopua. Horjahdin kuitenkin vanhaan ansaan: Tämähän on hyvä tavara! Saatan vielä tarvita. Tuntui epäloogiselta laittaa pois noita vaatteita, koska tilanteethan saattaisi pian taas muuttua. Näiden kerrostumien taustalla on siis selvästi sitä, etten ole tunnistanut sitä oikeaa hetkeä, jolloin vaatteista kannattaisi luopua.

Sitten kun se otollinen hetki on mennyt ohi, vaate unohtuu ja jää jonnekin takariviin tai laatikkoon. Lisäksi huomaan että alan yllättävän helposti miettiä, että kun kerran olen säästänyt housut jo x vuotta, ei niitä enää kannata laittaa pois, koska sitten monen vuoden säilyttely olisi mennyt hukkaan. Tiedättekö tätä tunnetta? Sitä on vähän vaikea selittää, mutta kyse on samasta asiasta, kun jotain tuhoon tuomittua projektia jatkaa kaikesta huolimatta, koska siihen on jo investoinut niin paljon, eikä halua tehdä tappiota.

Tässä on purettuna se kuvio, joka omassa kaapissa on toistunut monta kertaa. On aika vaikeaa tunnistaa se hetki, jolloin vaatteista olisi aika luopua. Ainakin minusta tuntuu, että vuosi on liian lyhyt aika nähdä, onko jollekin vaatteelle vielä käyttöä vai ei. Toisaalta välillä vaatteisiin kyllästyy, mutta sitten niistä innostuu uudelleen, kun pitää vähän taukoa välissä. Paitsi että aina niin ei käy, ja siinä sitten jää taas joku vaate kaappiin pyörimään. Pitäisi ehkä ottaa tavaksi kerran vuodessa käydä ihan kaikki vaatteet läpi, sovittaa ne päälle ja miettiä onko realistista, että käyttöä vielä tulisi. Eli soveltaa vähän samaa ideaa kuin papereiden suhteen siinä sunnuntailaatikossa.

Aleshoppailun kaksi sudenkuoppaa

Tunnistan omassa aleshoppailussa kaksi sudenkuoppaa. Aiemmin tipahtelin niihin tiheämmin, nykyisin osaan onneksi kiertää kauempaa.

  1. Kuvitteelliselle minälle shoppailu. Tähän syyllistyin enemmän nuorempana. Alessa tulee vastaan jotain ihanaa, joskin erikoista. Mutta ei se mitään, koska oikeastihan olen sisimmiltäni kimalteleva yöperhonen/ aktiiviurheilija/ jotain muuta yhtä utopistista. Kyse on vain siitä, etten normaalielämässä pääse ilmaisemaan näitä piileviä ominaisuuksiani kunnolla. On myös ihanaa kuvitella itsensä paljon jännittävämpään elämään kuin mitä oikeasti viettää. Sitten ostaa jotain pöhköä, ja puolen vuoden päästä havahtuu siihen, että käyttökerrat ovat jääneet todella vähäisiksi. Seuraa herätys todellisuuteen, ja tunnustan lopulta itselleni, että pieleen meni, en muuttunutkaan glitteriä varisevaksi kilpajuoksijaksi.
  2. Merkkituote, ja noin halpa! Tämä on sellainen sudenkuoppa, jota minun täytyy vielä nykyisinkin tarkkana varoa. Se tarkoittaa sitä, että törmään alessa merkkituotteisiin, josta olen kiinnostunut. Kyse on yleensä kosmetiikasta tai vaatteista. Ongelmana vain on, että väri, malli tai materiaali on outo. Mutta iso aleprosentti yhdistettynä houkuttelevaan merkkiin sokaisee, ja ostan tuotteen vain koska saan halvalla sellaista, mitä en normaalihinnalla ostaisi. Tämän takia olen ostanut mm. limenvihreää luomiväriä ja niin pienen topin etten koskaan kehdannut pitää sitä julkisesti.

Usein nämä kaksi jotenkin sotkeentuvat toisiinsa myös. Ensimmäinen houkutin on hinta, sen jälkeen merkki, ja sen jälkeen olenkin jo uskottelemassa itselleni, että limenvihreä luomiväri on ihan käyttökelpoinen. ”Kyllä minä olen luomiväri-ihminen ja -60% niin hyvä ale että vaikka tuo väri on jokseenkin outo en silti ikinä saisi tätä näin halvalla joten parempi ostaa kuitenkin!” Oikeasti tällaisten houkutusten kohdalla pitäisi malttaa pysähtyä ja rauhoittua. Kuulostella, onko houkutuksena aidosti mahtava tuote, vai joku noista yllämainituista harhoista. Usein sen nimittäin kyllä huomaa, ellei itse yritä kovaäänisesti kailottaa oman intuitionsa päälle.

Kun mietin alessa tapahtuneita virheostoksia, kaikki menevät jompaan kumpaan kategoriaan. En esimerkiksi ostele aina vain samoja vaatteita uudelleen tai hamstraa kymmenettä kappaletta jotain, mistä yksi tai kaksikin riittäisi. Onneksi olen oppinut tiedostamaan nämä omat heikkouteni ja osaan olla tarkkana.

Minkälaisia sudenkuoppia teillä tulee alessa vastaan?

Tarpeeksi kulunut? Arvioi itse.

Tämä on aihe, jota olen pidempään pohdiskellut. Milloin vaate muuttuu käyttökelpoisesta lumpuksi? Rinna kommetoi, että on tutkittu että jos vierekkäin on kaksi pönttöä, toinen lumpuille ja toinen uudelleen myyntiin tarkoitetuille, niiden sisällöt ovat kuitenkin lähes samanlaiset. Ihmisten standardit ovat siis hyvin erilaiset, ilmeisesti vaate, joka toisen mielestä on täysin pitokelpoinen, on toisen mielestä hirveä riepu.

Osaan erotella virheettömät muiden joukosta. Ei käytön jälkiä tarkoittaa juuri sitä, ei nyppyjä, värin haalistumista, venynyttä kangasta, kulumaa, mitään. Uuden veroinen on vaate, jota ei erottaisi kaupan rekissä  muista. Vein tässä kunnossa olevia vaatteita juuri second hand -liikkeeseen, jossa asiaa helpotti myös se, että myyjä katsoi kaikkia vaatteitani ”vieraalla silmällä”, siis nähden sellaiset virheet, joille itse olin jo sokeutunut.

Mutta miten erottaa käytetyt mutta edelleen käyttökelpoiset sellaisista, jotka eivät enää kelpaa kenellekään? Tässä minulla tulee se suurin ongelma. Asian havainnollistamiseksi otin kuvia muutamista esimerkeistä.

IMG_3671

1. Neulemekko. Pinta on nyppyyntynyt, koska tässä on akryyliä. Ostettu ennen kuin ymmärsin ettei akryyliä pidä ostaa. Pintaa lukuunottamatta muodossaan, ehjä ja tahraton.

Mekko on merkiltään Calvin Klein, ja se on tilattu Nordstromin nettikaupasta vuonna 2011 tai 2012. Voisin itse vielä käyttää sitä kotimekkona, mutta minun standardeillani se on liian kulunut edustamaan enää missään työtilanteessa tai vastaavassa. Olen myös vähän kyllästynyt mekkoon, joten haluan siitä eroon myös siksi. Tuo nyppyisyys ei suinkaan näy koko mekossa noin selkeästi, tämä kuva on otettu hyvin läheltä. Edellä mainituista syistä johtuen arvelen, että mekolle löytyy vielä uusi omistaja, joten olen päättänyt lahjoittaa sen Fidalle.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

Nämä farkut on ostettu vuonna 2008 ja niitä on pidetty runsaasti, pois lukien ne ajat kun olin raskaana eikä maha mahtunut niihin. Käyttökertoja tulee satoja. Näiden tasaiseen tahtiin pahenevien risojen lahkeiden kanssa elelin pari vuotta, mutta sitten kun polvetkin menivät puhki, päätin luopua niistä. Tarkoitus on tarjota niitä uudelleen käytettäväksi materiaaliksi jonnekin, ja jos se ei onnistu, niin sitten laitan ne johonkin näistä ajoittain parjatuista tekstiilikeräyksistä.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

En tiedä mitä ainetta tuo tahra on. Body on ollut kahdella lapsella käytössä, ja se on ehjä. Tahrojen lisäksi tuosta pinnasta näkee, ettei vaate ole ihan uusi. Pesukertoja on varmasti kymmeniä. Ajattelin yrittää poistaa tahroja vielä kerran valkaisuaineella. Jos se tehoaa, silitän bodyn ja lahjoitan sen hyväntekeväisyyteen. Jos tahrat eivät lähde, mitä tälle pitäisi tehdä? Onko kyseessä lumppu, vai kehtaako jonnekin Hope ry:lle antaa tällaista vaatetta, jossa on pieniä mutta selkeitä vikoja?

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

Tämä takki menee omassa käytössä vielä tämän kevään loppuun, kunnes ilmat muuttuvat sille liian lämpimiksi. Sitten seuraa dilemma: pitäisikö tätä yrittää itse korjata tai korjauttaa? Minulla ei ole kotona ompelukonetta, joten minkään korjaaminen ei tuosta vain onnistu. Mutta jos tämän korjaisi, olisiko sen jälkeen fiksumpaa säästää takki odottamaan kuopuksen kasvamista? Tästä tulisi sitten ns. pihatakki. Vai olisiko fiksumpaa laittaa kierrätykseen? Ja mikä tämän paikka olisi, korjattuna tai korjaamattomana? Kierrätyskeskuksen ilmaislaari? Fida? Lastenvaatekirppis?

Minua kiinnostaa valtavasti, mitä te näille tekisitte! Mitä te säästäisitte, minne kierrättäisitte, mikä menisi roskiin? Tässä on muuten hyvä tilaisuus vertailla, miten eri tavoin asiat nähdään. Oletteko te kaikista samaa mieltä, vai tekisittekö jotain aivan toisin?