Aihearkisto: Shoppailu

5 vaatteen haaste (viimeisen kerran!)

Julkaistu , kirjoittanut
2

VIIMEISEN KERRAN! Tämän tekstin julkaisu on jumittanut siihen liittämäni kuvan takia. En jaksa kirjoittaa tätä enää kolmatta kertaa alusta loppuun, joten pääpointit tässä:

  • Lähden mukaan 5 vaatteen haasteen tänä vuonna
  • Saan ostaa 5 uutta vaatetta, poislukien alusvaatteet, sukat ja sukkahousut. Käytetyt vaatteet eivät kuulu haasteen piiriin, niiden suhteen ei ole rajoituksia.
  • Olen harjoitellut harkittua ostamista jo vuosia, joten haluan kokeilla tiukempaa rajoitusta. Jos tämä ei onnistu, niin sitten ei, mutta yritän kuitenkin.
  • Tällaisten haasteiden ”ongelma” on siinä, että näihin osallistuu ihmisiä, jotka jo valmiiksi ostavat vastuullisesti. Nämä eivät houkuttele himoshoppailijoita, mikä ei ole ihme! Ja jos me vastuulliset vähennetään entisestään, kuinka sitten käy pienten kotimaisten yrittäjien?
  • Todennäköisesti en osta näitä viittä uutta vaatetta ketjuliikkeistä. Eikä kukaan ole henkilökohtaisesti vastuussa jonkun yrityksen pitämisestä hengissä. Jos kuluttajien käyttäytymistä halutaan oikeasti muokata kestävämpään suuntaan, valtion on puututtava siihen verotuksella ja muilla vastaavilla keinoilla. Alv-luokkia voisi hyvin rukata niin, että ketjuliikkeiden vaatteet kallistuisivat ja kotimaisten yrittäjien halventuisivat!
  • Tilanne tällä hetkellä: en ole ostanut uusia vaatteita tammikuun aikana. Tulen vuoden aikana varmuudella ostamaan sukkia ja alushousuja. Epäilen että hankin myös Kiedon vyön, jota en tarvitse mutta joka on ihana. Siis tämä luultavasti yksi viidestä uudesta hankinnasta.

Onko muita mukana?

Shoppailukesä -22

Julkaistu , kirjoittanut
6

Vuoden viisi ensimmäistä kuukautta kului lähes täydellisessä ostolakossa. Ostin nastakengät, toppahousut ja alkkareita, eikä tämän järkevämmäksi voi juuri vaatteiden ostelu mennä. Maalis- ja toukokuussa en ostanut mitään. Sitten alkoi kesä, ja ostolakko saa mennä.

Alkukesän matka New Yorkiin oli vielä yllättävän maltillinen. Ostin matkalta kesämekon ja mustan puseron. Jälkimmäinen oli ostettava, koska matkalaukusta (sen enempää kuin kaapistanikaan) ei löytynyt kunnollista siistiä toppia. Mutta NY oli kallis, eikä aiempien vuosien shoppailuriemua ollut tarjolla. Tarjontaa toki oli, mutta hintataso oli enimmäkseen budjetilleni liian korkea. Toppi oli Uniqlosta ja mekko J.Crew’sta, eli paikallisittain edullisemmista ketjuliikkeistä.

Kotiin palattuani luin uutisista, että maailmantilanteen aiheuttama inflaatio tulee viimeistään syksyllä vaikuttamaan vaatteiden hintoihin merkittävästi. Ostolakko lensi taivaan tuuliin, ja kesä-heinäkuun aikana shoppailin ensimmäistä kertaa samaan tahtiin kuin vuonna 2016, siis aikana ennen ostolakkoa. Koska ideana oli ostaa edullista, kaikki on outletista, alennusmyynnistä tai kirppikseltä. Olen ostanut etupäässä järkeviä asioita, mutta myönnän että pari juttua on tullut hankittua lähinnä siksi, että ne olivat kivoja ja halpoja, ei niinkään siksi että ko. asusteelle olisi ollut huutava tarve.

Hankinnat:

  • 5 paria kenkiä. Näistä yhdet ovat olleet käytössä koko kesän. Yhdet kirppikseltä. Yhdet tarkoitettu syksyyn (lenkkarit) ja kaksi paria ostin etupäässä ostamisen ihanuudesta. Kaikille on tullut käyttöä, mutta toki tässä on ekstraa, eihän ihminen oikeasti tarvitse näin monia kenkiä.
  • 2 paria farkkuja, mustat ja siniset perusfarkut. Ehdottomasti tarpeelliset, käyttövaatteita joita pidän syys/talvikaudella joka päivä.
  • 3 siistiä lyhythihaista puseroa (+ jo edellä mainittu matkaostos). Näitä on kaapista puuttunut. Käytän näitä farkkujen kanssa, ja näistä on ollut kaapissa todellinen tarve. Silkkiä, merinovillaa, 100% puuvillaa; siis sellaisia vaatteita, joissa sekä näyttää että tuntuu siistiltä ja vakavasti otettavalta.
  • 3 siistiä neuletta. Nämä ovat noiden toppien pitkähihaiset vastinkappaleet. Musta palmikkoneule, sininen ohuempi pellavaneule sekä musta avokaulaisempi perusneule, käytetään farkkujen tai hameiden kanssa. En tinkinyt laadusta enkä materiaaleista.
  • Talvivaatteita: kirppikseltä merinovillainen kietaisuneuletakki, ehtaa vintagea. Tämä oli löytö! Samalta kirppikseltä ostin myöhemmin paksun neulehaalarin, jota kutsun aikuisten potkupuvuksi. Luultavasti maailman mukavin vaate, jossa ei varmasti jää seinäkukkaseksi. Jos Flow-festarit pidettäisiin tammikuussa, tämä olisi sinne täydellinen. Llapseni mielestä asu ei ole ikäiselleni sovelias julkisille paikoille, mutta tästä piittaamatta olen jo käyttänyt tätä. 26 eurolla olin valmis ottamaan riskin eikä kaduta yhtään. Lisäksi ostin uutena klassisen mustan neulemekon, siinä voi mennä konserttiin, palaveriin tai mihin vain.
  • Asusteet: oranssi kietaisuvyö, kotimaista käsityötä. Törmäsin suomalaisen Kiedon mainokseen, ja rupesin asiakkaaksi samantien. Kashmirhuivi alesta, merkkiä Balmuir. Jälkimmäinen oli todella halpa, mutta en ollut aivan tyytyväinen ostokseen: huivissa oli aivan älyttömän vahva kemikaalinen haju. Balmuirin vaatteet haisevat ylipäätään yleensä ällöttävälle liikkeissä käytettävien huonetuoksujen takia, mutta tämä ominaishaju haihtuu usein nopeasti. Tämä huivi oli nettikaupasta, enkä siis päässyt haistelemaan sitä ennen ostamista. Balmuirin ominaistuoksu haihtui parissa viikossa tuulettamalla, mutta vasta usean viikon säilytys parvekkeella poisti huuhteluaineen hajun kunnolla. Olen käyttänyt huivia päivittäin sen jälkeen, kun sain sen neutraloitua.
  • Muut ostot: urheilulegginssit, aluspaita ja yöpaita

Lukumäärällisesti siis enemmän vaatteita kuin aikapäiviin. Sanon myös tämän: olen nauttinut jokaisesta ostoksesta. Ja tehdään nyt saman tien täydellinen täydellisen avautuminen; vaatteiden lisäksi olen ostanut runsaasti kosmetiikkaa (jota hankin myös reissusta, hello Sephora!) sekä täydentänyt myös lasten vaatekaapit tulevan talven varalle – alennusmyynneistä tietenkin. Vaikka ostolakon ylläpito onkin nykyisellään jo helppoa, välillä se vaatii silti aktiivista kieltäytymistä ja itsekuria. Tänä kesänä tein tietoisen valinnan, enkä ole aktiivisesti kieltäytynyt mistään. Kesällä päätin, että kun syyskuu alkaa, ostolakko palaa normiksi. Veikkaisin, että loppuvuoden ostot tulevat olemaan samaa niukkuusluokkaa kuin keväällä.

Kirja-arvostelu: Laura Friman – Tauko

Julkaistu , kirjoittanut
2

Millaista on elää vuosi niin, ettei osta yhtäkään uutta vaatekappaletta, ei edes sukkia? Millaista on kokeilla tätä elämää, kun on tottunut ostelemaan vaatteita lähes viikoittain, tilaamaan netistä mitä huvittaa, ja ylipäätään rakastaa vaatteita ja shoppailua? Laura Friman kokeili, ja kirjoitti vuodestaan kirjan Tauko. Sen hupaisa alaotsikko ”…jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin” kertoo, millaisessa tyylilajissa liikutaan. Kirja oli hauska, sujuva ja viihdyttävä, mutta samaan aikaan ällistyttävä sekä avartava. En tunnistanut Frimanin tekstistä itseäni juuri lainkaan, mikä oli äärimmäisen mielenkiintoista. Mutta näköjään näissä vaatekirjoissa ihmisillä voi olla hyvin erilaisia näkökulmia, sillä en oikein tunnistanut itseäni myöskään Laura Pörstin erinomaisesta kirjasta Viimeinen vuosi. (Linkki vie kirjoittamaani arvioon Pörstin kirjasta.)

Friman kuvaa suhdettaan vaatteisiin ja pukeutumiseen ihailtavalla raatorehellisyydellä. Hän pukeutuu tehdäkseen vaikutuksen, kuuluakseen joukkoon, ilmaistaakseen itseään ja shoppailee välillä vain tylsyyttä välttääkseen. Hän ei jaksa palauttaa väärän kokoisia ostoksia (joita ilmeisesti tapahtuu varsin usein), vaan sulloo hutiostot laatikon peränurkkaan ja unohtaa ne sinne. Hän kertoo auliisti, kuinka altis on mainonnalle ja kuinka hän yrittää seurata ihailemiensa ihmisten tyyliä, ja sitten häpeää kun kokeilu ei menekään putkeen.

Friman kirjoittaa niin rohkeasti, notkeasti ja humoristisesti, että jossain vaiheessa alan epäillä, että ehkä tämä ei sittenkään ole totta. Tämä ajatus jää vaivaamaan koko kirjan ajaksi. Onko kirjan teksti oikeasti totta, vai onko tämä paisuteltu versio viihteen luomiseksi? Alan epäillä siksi, että (anteeksi Laura, mutta en osaa sanoa tätä paremmin) Frimanin toiminta kuulostaa minusta välillä aivan älyttömältä. Jos oma ostokäyttäytymiseni oli mielestäni ennen ostolakkoa varsin väljää ja harkitsematonta, se vaikuttaa silti Frimanin kertomuksiin verrattuna marttamaisen järkevältä. Friman valittaa, miten vaatevuokrauksen ongelma on, että vaatteita pitäisi käsitellä varovasti, etteivät ne mene rikki tai muuten pilalle, ja pitää tätä isona ongelmana. Mutta eikö vaatteita ylipäätään yritetä pitää ehjänä ja kunnossa? En pysty ymmärtämään asennetta, että vaate on halpa, joten ei haittaa jos se menee pilalle, heitetään pois ja ostetaan uusi. Frimankin toteaa juuri tämän ajatusmaailman olevan ylikulutuksen ja monien vaateteollisuuden ongelmien takana, mutta sillä ei ole ainakaan aiemmin ollut juuri vaikutusta. Hän tietää miten pitäisi toimia, mutta ei silti toimi niin.

Koska moni kirjan jutuista kuulostaa minusta niin uskomattomalta, epäilen, että mukana aimo annos liioittelua vetävämmän tekstin aikaansaamiseksi. Jos taas kirjailija on kirjoittanut juuri niin kuin hän on toiminut ja ajatellut, on kirja mitä valaisevin kurkistus kulutusmaniasta kärsivän ihmisen ajatusmaailmaan. Toisaalta, koska maailma on siinä pisteessä kuin se on, kenties tämä edustaakin monien muidenkin ihmisten ajatusmaailmaa.  Se kyllä selittäisikin aika paljon, ja toisaalta saa pohtimaan, että emme varmaan pääse eteenpäin ilman pakollisia ostolakkoja kaikille ihmisille säännöllisin väliajoin.

Kiinnostavinta kirjassa on pohdiskelut siitä, mitä maanisen vaateshoppailun takana on. Friman palaa teinivuosiinsa ja eri elämänvaiheisiin, ja minusta lopulta kaikkea yhdistää yksi asia: epävarmuus omasta itsestä, ja arvelu siitä, että muut osaavat ja tietävät nämä vaateasiat paremmin. Hän myös kiteyttää hyvin sen dilemman, kun haluaisi yhtäaikaa pukeutua samoin kuin muutkin, mutta kuitenkin yksilöllisesti. Pitäisi osata olla persoonallinen kuin Maria Veitola, mutta jos sattumoisin siinä onnistuu, olo onkin äärimmäisen epävarma. Näihin ajatuksiin moni muukin varmaan samaistuu ja luulen, että vaatekriisimme putoaisivat radikaalisti, jos emme niin hirveästi pohtisi, mitä muut meistä ajattelevat.

Tämä kirja havainnollistaa hienosti, miten iso osa identiteettiämme vaatteet ovat. Friman kirjoittaa sivukaupalla Acnen piposta, eikä minulla ole aavistustakaan, miltä ko. pipo edes näyttää. Tästä voi päätellä, että pipoon liittyvät merkitykset menisivät minulta täysin ohi, jos nyt sattuisin sellaiseen törmäämään. Toisaalta itselleni on tärkeää, että esimerkiksi hautajaisiin ja häihin pukeudutaan ”oikein”. Karsastan sitä, että miehet kulkevat sisällä hattu päässä, tai että jollakin on iltapukujuhlissa lyhyt mekko. Tiedostan, että nämä asenteet ovat tavallaan yhtä älyttömiä, kuin merkkipiposta haaveilu, ne vain edustavat erilaista maailmankuvaa. Harva meistä on täysin vapaa ympäristön paineista ja odotuksista pukeutumisen suhteen.

Tämä kirja vahvisti ajatustani siitä, että ehdoton ostolakko on vaikea toteuttaa, vaikka hyvää viihdettä siitä toki saa. Mutta hankaamattomat alushousut ovat järkiostos, oli lakko mikä tahansa, niistä kieltäytyminen periaatteen vuoksi ei palvele muuta kuin hyvää sisältöä kirjaan. Sen sijaan turhan ostamisen lopettaminen on tehokas tapa kyseenalaistaa omia kulutustottumuksia, ja ohjata ajatuksensa uusille raiteille. Näin käy myös Frimanille, joka vuoden jälkeen huomaa päässeensä irti siitä, että uudet vaatteet pyörisivät mielessä jatkuvasti. Suosittelen kirjaa kaikille, joita aihe kiinnostaa, mutta jotka eivät jaksa aiheeseen usein liitettyä paatosta. Valtava tietopankki kirja ei ole (verrattuna vaikkapa Saramäen Hyvän mielen vaatekaappiin), mutta yksilön kokemuksen se sanoittaa erinomaisesti.

Ajatuksia kuluttamisesta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tällä viikolla kaikki toitottivat kuluttamisesta: toiset mainostivat tarjouksia, toiset muistuttivat siitä, että mitään ei tarvitse ostaa, vaikka halvalla saisikin. Tarkastelin äsken tämän vuoden vaateostoslistaa, ja huomasin, että ajatukseni ostamisesta ovat muuttuneet paljon.

Olen tänä vuonna ostanut vaatteita aitoon tarpeeseen, ja sitten niitä vähemmän tarpeellisia. Uudet farkut korvasivat kahdet puhkikuluneet entiset ja verkkarit olivat välttämättömät polvileikkauksen jälkeen, kun mitään muut housut eivät mahtuneet jalkaan. Kaikki muut ostokset ovat sellaisia, että niiden ”tarpeellisuuden” voisi kyseenalaistaa. On sellaista, jolle on ollut aito, muttei äärimmäisen välttämätön tarve, kuten esimerkiksi musta pashmina hautajaisia varten. Sitten on pari sellaista ostosta, jotka on ostettu ihan muusta kuin tarpeesta. Kaikelle on kyllä jo löytynyt käyttöä, paitsi tammikuussa ostetuille korkokengille. Olin monta vuotta etsinyt vaaleita juhlakenkiä, jotka viimein tammikuussa löysin. Sitten rusautin polveni hajalle, enkä ole uskaltanut korkokenkiä käyttää sen jälkeen kertaakaan. Ilman polvileikkausta nekin olisivat päässeet jo jalkaan, mutta nyt ne saavat odottaa siihen saakka, kunnes en enää pelkää liukastuvani.

Hienot ne on, enkä uskalla niillä kävellä.

Vaikka olen vuosia tunnistanut erilaisia ostomotiiveja, jotka eivät varsinaisesti perustu tarpeeseen, en silti ole niille immuuni. Ostin itselleni elokuussa loppuunmyynnistä nilkkurit, koska ne olivat niin älyttömän halvat (25€, Timberlandin nahkakengät). Toki olisin pärjännyt ilmankin, mutta en jaksanut vastustaa tuollaista löytöä. Onneksi en tehnyt mitään kompromissia laadun, istuvuuden tai muiden ominaisuuksien suhteen, sen verran olen sentään oppinut. Mutta tiedostin kassalla, että nyt ostan kengät, joille ei ole akuuttia tarvetta, vain siksi että ne ovat poikkeuksellisen halvat.

Kesällä taas ostin neuleen ja huivin, koska teki mieli shoppailla. On vähän uskomatonta, että edelleen voi ajoittain iskeä hirveä halu vain ostaa itselleen jotain uutta ja kivaa! Edes vuosien treenaaminen ei ole poistanut tätä yllykettä kokonaan. Useimmiten pystyn sen ohittamaan, mutta ehkä suunnilleen kerran vuodessa itsehillintä pettää. Muistelen, että tähän shoppailuhetkeen liittyi myös jotain tunnesäätelyä, olin ehkä fyssarilta tulossa, ja turhautunut polven huonosta paranemisesta. Tämänkin tiedän ja tiedostin, että ostaminen ei korjaa asiaa, mutta ostin silti. Hämärästi muistelen, että tunsin jonkinlaista kapinallista riemua noista kahdesta uudesta vaatteesta.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten syvään juurtuneita ostamiseen liittyvät tavat ovat. Emme osta vain siksi että todella tarvitsemme, vaan iso osa kuluttamisesta on jotain muuta. Erona entiseen omalla kohdalla on se, että aiemmin tein tätä jatkuvasti. Eikä kyse ollut vain vaatteista, vaan kaikesta muustakin: ostelin kirjoja, kosmetiikkaa, kasveja ja varmaan paljon muutakin kyseenalaistamatta logiikkaa ostamisen taustalla lainkaan. Päinvastoin, ostaminen itsessään oli nautinto, vähän samanlainen kuin vaikka karkkipussi.

Tämä on kuitenkin muuttunut, sillä vaatteisiin liittyvä tiedostaminen on laajentunut muihinkin tavaroihin. En osta enää oikeastaan mitään ilman, että tiedostan ihan tarkkaan onko tarvetta vai ei, ja mikä on todellinen motiivi ostamisen takana. Se on johtanut siihen, että ostan kaiken kaikkiaan mitään paljon vähemmän, kuin esimerkiksi blogin alkuaikoina. Silloin painopiste ajattelussani oli siinä, miten turhista tavaroista pääsee eroon. Nykyisin mietin tarkkaan, miten estän uuden tavaran kertymisen. Kuten edellä totesin, en ole vielä siinä pisteessä, että onnistuisin olemaan ostamatta yhtään mitään, mitä en todella akuutisti tarvitse. Mutta ajattelun muutos on ollut iso. Silloinkin kun ostan ”huvikseni”, tiedostan terävästi että juuri siitä on kyse, ja harkitsen entistä tarkemmin, mitä ostan. Ja useimmiten jätän kokonaan ostamatta, koska en löydä mitään, mikä mielessäni oikeuttaisi omien sääntöjen rikkomisen.

Millaisia ajatuksia black fridayt ja älä osta mitään -päivät teissä herättivät?

Ostin alesta, enkä kadu

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tässä tulee tämän syksyn vaateostospostaus. Sopivasti juuri edellisen perään, jossa tiukasti otin kantaa ostolakkoja vastaan. Olen monesti kertonut, että ennen kuin opettelin ostamaan vaatteita maltilla, haksahdin usein alennusmyynteihin. Niissä penkominen ja ”’löytöjen” tekeminen sai aikaan sellaisen dopamiinityrskyn, että tein aina vähemmän viisaita ostoksia. Osasin aina ostohetkellä selittää puutteet parhain päin, ja sitten kuitenkin myöhemmin huomasin, etteivät ostokset lopulta niin miellyttäneetkään. Tähänkin havahduin vaatekirjanpidon myötä, kun huomasin että juuri nämä ”löydöt” poistuivat kaapista yleensä vuoden tai parin sisällä, mutta täydellä hinnalla ostetut kestivät käyttöä vuodesta toiseen. Lakkasin käymästä alennusmyynneissä, ja virheostosten määrä romahti. Rahaakin taisi säästyä.

No, nyt olen syys- ja lokakuussa ostanut ison määrän vaatteita nimenomaan alennusmyynnistä, ja kerronkin seuraavaksi, miksi tein poikkeuksen. Aloitetaan sillä, että kyse on alusvaatteista. En suostu enää tässä iässä käyttämään huonoja alusvaatteita. Tässäkin aiheessa oppirahat on maksettu: niin monet halvat alusvaatesetit olen elämäni aikana ostanut, ja sitten harmitellut puristavien, kutittavien, pesussa kulahtavien ja lyhytikäisten alusvaatteiden kanssa. Olen valmis maksamaan hyvistä rintaliiveistä yli 100€, minkä useimmiten joutuukin pulittamaan, jos lähtee täydellä hinnalla niitä asiantuntevasta liikkeestä hankkimaan. Toisaalta ne sitten kyllä kestävät jatkuvaa käyttöä ja pesua monta vuotta. Miesten alusvaatteista ei ole kokemusta, epäilen että hyvälaatuiset bokserit tai muut vastaavat saa halvemmalla. Valitettavasti naisten alusvaatteet ovat hyvin kalliita, minkä tavallaan kyllä ymmärrän, sillä rintaliivien valmistus on paljon monimutkaisempaa kuin vaikka t-paidan.

Kuva liittyy!

Mielestäni Helsingin paras alusvaateliike on Wiipurin Korsetti. Se sijaitsee Arkadiankadulla, ja on mahtava. Henkilökunta on todella asiantuntevaa. Valikoimaa on laidasta laitaan, ja liike palvelee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Heillä on loistava korjausompelupalvelu, ja liikkeessä voidaan muokata tavallisista liiveistä esimerkiksi imetys- tai proteesiliivit. Tunnelma on hyvällä tavalla vanhanaikainen, täällä eivät myyjät katsele nenänvartta pitkin ketään, vaan ostoksille voi todella mennä juuri sellaisena kuin on. Näin olen itse aina kokenut, ja tuntuu että inklusiivisuus on yrityksen arvojen ytimessä.

Liikkeessä on syyskuussa ja lokakuussa ollut poikkeuksellinen ale, koska putkiremontti häätää liikkeen väliaikaisesti väistötiloihin. Poikkeuksellinen tarkoittaa siis sitä, että noita yli sadan euron alusvaatteita myytiin parilla kympillä tai vielä halvemmalla. Ostin kolmet rintaliivit, kahdet alushousut sekä kaksi uimapukua. Liivit maksoivat yhteensä 60€, mikä on se hinta, jolla saa yleensä yhdet kalliimman merkin alushousut (ryöstöä, tiedän).Uimapuvut maksoivat 30€ kappale. Toiset pöksyt olivat kympin, toiset 28€, mutta ne olivat normaalihintaiset. Ostin ne siksi, että oli tarvetta joka tapauksessa.

Kunnon uimapuvut ovat kokemukseni mukaan yhtä kalliita kuin kunnon alusvaatteet, eikä sopivaa uimapukua ole sen helpompaa löytää kuin istuvia alusvaatteitakaan. Tiedän tämän siitä, että olen parina kesänä oikein todenteolla etsinyt. Edellisen uimapukuni olen ostanut 2018, joten se alkaa vähitellen tulla tiensä päähän. Kun nyt löysin kaksi sopivaa ja kivaa, niin ostin heti molemmat. Toinen on sähäkkä ja värikäs, toinen taas klassinen tummansininen ja hillitty. Kaapissa ne eivät mene miksikään, mutta käytössä uimapuvut kuluvat väistämättä, kun kloori  ja aurinko kuluttavat elastaanin loppuun, ja sitten vaate on roskiskamaa. Kaksi uikkaria tuolla hinnalla oli siis minun logiikallani järkihankinta, sillä kyse on vaatteesta jolle tulee vuodessa helposti kymmeniä käyttökertoja, vaikka en edes varsinaisesti harrasta uimista.

Lokakuussa ale kiihtyi entisestään, joten päätin mennä vielä uudestaan. Kävelin ulos kahden alusvaatesetin kanssa, hinta yhteensä 55€. Kun tiedän, mitä ne olisivat maksaneet täydellä hinnalla, voin vain todeta, että todellakin ostin ja säästin. En tehnyt minkään näiden ostosten suhteen kompromisseja ulkonäön, laadun tai istuvuuden suhteen. Jos olisin pohatta, olisin voinut ostaa jokaisen myös täydellä hinnalla. Olen pidempään kaivannut kaappiin lisää väriä myös alusvaatteiden osalta, ja sekin tavoite täyttyi: sinistä, keltaista ja oranssia. (Miksi kaipaan aina lisää väriä? Se tuntuu olevan kantava teema vuodesta toiseen.)

Yleisenä johtopäätöksenä siis totean, että alesta ostaminen on epäviisasta, paitsi jos kaikki seuraavat kohdat täyttyvät:

  • Kyse on sellaisesta käyttötavarasta, jolle tiedän varmuudella tulevan käyttöä viimeistään vuoden sisällä
  • Olisin valmis ostamaan saman tuotteen myös täydellä hinnalla
  • En tee minkäänlaisia kompromisseja tai myönnytyksiä, vaikka hinta on halpa

Viimeinen kohta on se olennaisin. Jos teen kompromissin, minulla on myöhemmin käsissäni ongelma. Tämän olen oppinut kantapään kautta. Tällä kertaa hinta oli tärkein syy lähteä ostoksille, mutta kyse oli todella poikkeuksellisesta alennusmyynnistä. En ole ikinä nähnyt näitä merkkejä tällä hinnalla missään. Alusvaatteet ja uimapuvut ovat niitä vaatekappaleita, jotka kirjaimellisesti kuluvat loppuun. Niitä on siis ostettava säännöllisesti uusia ja kuten alussa totesin, en enää kulje kulahtaneissa tai huonoissa. Kirjanpidostani näen, että 2018 olen ostanut sekä laadukkaita, että halvempia liivejä. Ne kalliimmat ovat edelleen käytössä, lähes kaikki halvemmat ovat jo kuluneet loppuun ja poistettu. Alesta ostin, mutta en kadu!

Jos teillä on hyviä vinkkejä palvelevista ja hyvistä alusvaateliikkeistä muualla Suomessa, niin jakakaa ihmeessä!

Vaatteiden ostolakko ei ole ratkaisu

Julkaistu , kirjoittanut
10

Vaatteiden ostolakko nousi jälleen vähäksi aikaa otsikoihin, kun Laura Frimanin kirja ostolakkovuodesta julkaistiin. Jo kirjan nimi kertoo, että tavoitteena on provosoida: Tauko, jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin. Viisas lukija ei provosoidu, koska jokainen järkevä ihminen tietää, ettei elämä pilaannu 12 kuukauden ostolakosta. En ole vielä lukenut kirjaa, vaikka aion sen totta kai tehdä. Kommentoin silti tätä aihetta, koska tällainen ostolakkopuhe on alkanut ärsyttää.

Taustaksi kerrottakoon, että aloitin oman ostolakon vuonna 2017. Olen siitä lähtien pitänyt yksityiskohtaista kirjanpitoa siitä, kuinka paljon uusia vaatteita vuosittain hankin ja saan. En ole ollut yhtäkään vuotta täydellisellä nollalinjalla, mutta juuri se on opettanut, että täydellinen vaatteiden ostolakko ei ole ratkaisu. En suosittele sitä, eikä se mielestäni ole järkevä ratkaisu muuta kuin hyvin harvoissa tilanteissa. En muuten olisi vuonna 2017 tammikuussa ikinä uskonut kirjoittavani näin. Seuraavaksi kerron, miksi ajattelen nykyisin näin.

Vaatteiden ostolakko ei ole kestävä ratkaisu, koska sitä ei voi noudattaa ikuisesti. Totta kai voisimme kaikki ruveta elämään linkolalaisittain ja paikata kalsareitamme seuraavat 80 vuotta, mutta en näe tähän välttämätöntä tarvetta. Se ei pelasta maailmaa, ei pysäytä ilmastonmuutosta eikä ratkaise tavaratulvaa kodissamme. Vaatteet ovat käyttötavaroita, jotka kuluvat. Jossain vaiheessa kulunut vaate ei enää palvele, ja on järkevää uusia se. On elämäntilanteita, jotka vaativat uusien vaatteiden hankkimista, kuten vaikka raskaus, imetys, sairastuminen, uudenlainen työ tai uusi harrastus.

Isompi ongelma, kuin se että ostaa silloin tällöin uusia vaatteita, on se että vaatteiden ostolakko on puuhastelua, joka kääntää huomion pois isommista asioista. Tarvitsemme vaatteita päivittäin, joten niihin on ehkä siitä syystä helppo kiinnittää paljon huomiota. Mutta jos ostolakkoa harrastaa nimenomaan ekologisista syistä, vaikutus on marginaalinen. Asuminen, liikenne ja ruoka ovat kerta toisensa jälkeen ne asiat, jotka asiantuntijat nostavat esiin tärkeimpinä ilmastotekoina. Mistähän johtuu, että julkisuudessa puhutaan vain lihattomasta lokakuusta, mutta en ole nähnyt kenenkään ryhtyvän vuoden kestävään vegaanihaasteeseen? Sen sijaan ostolakkoa ei lasketa ollenkaan, ellei se kestä kokonaista vuotta.

Kolmanneksi minua on ruvennut ärsyttämään näissä vaatteiden ostolakoissa, että ne ovat aina naisten projekteja. Jostain syystä naisten kuluttamiseen tartutaan hanakasti, miesten kuluttamiseen ei. Kosmetiikan mikromuovit olivat tästä hyvä esimerkki – kuorinta-aineiden mikromuovit kiellettiin, autonrenkaiden ei. Minusta on hyvä, että mikromuoveja kielletään, mutta onhan kosmetiikalla ja autonrenkailla valtava ero ongelman laajuudessa. Mistä johtuu, että yksikään mies ei ota asiakseen olla vuotta ilman uutta elektroniikkaa? Kenties teidän tuttavapiiristänne löytyy joku nainen, joka intoilee uusista televisioista, puhelimista ja äänentoistolaitteista, mutta arkikokemukseni kertoo, että tässä suhteessa vaatteiden ja elektroniikan kuluttaminen on sukupuolittunutta. Naiset huolestuvat vaateshoppailuistaan, miehet eivät stressaa elektroniikkaostoksistaan lainkaan. Kuvaavaa on, että kun Hesarissa pukeutumisestaan tarkkaa kirjaa pitävä mies kertoo, että paita kestää käyttöä alle 30 kertaa, ja että sukkiin menee kuukaudessa enemmän rahaa kuin spotify-tilaukseen, toimittaja ei sitä liiemmin ihmettele.

Minusta lakko ei ole ratkaisu, paitsi yhdessä tilanteessa, johon palaan kohta. Sen sijaan ratkaisu on tiedostava ja harkittu ostaminen. Hienosti voisi sanoa mindfulness, mutta suomen kielessä on myös hyvä sana, maltti. Täydellinen ostamattomuus ei ratkaise eko- tai tavaraongelmia. Harkittu ja tarkkaan punnittu ostaminen ratkaisee. Friman heittää, että kaikki ostavat salaa H&M:n biletoppeja hetken mielijohteesta, mutta eivät kaikki todellakaan osta. Tiedän itseni lisäksi runsaasti ihmisiä, jotka pystyvät malttamaan mielensä ja jättävät biletopin ostamatta. On jopa ihmisiä, jolle H&M:n biletopit eivät ole ollenkaan houkuttelevia.  Kuluttamisen ongelmat johtuvat pitkälti juuri noista hetken mielijohteesta ostetuista ”biletopeista” (tai mistä tahansa turhakkeesta), eivät siitä, että ostaa vuoden aikana itselleen tarpeellisia ja kestäviä vaatteita, joita käytetään vähintään sen 30 kertaa. Harkittu ja tiedostava ostaminen ei ole automaattisesti helppoa, mutta se on paljon kestävämpi ratkaisu, kuin joko-tai -jojoilu.

Jos jotain olen omia vaatehankintoja vuosia seuranneena oppinut, se on se, että mitä tarkemmin valitsee, sitä parempia valintoja tekee. Rikoin omaa (ehdottomaksi tarkoitettua) ostolakkoa heti 5 viikkoa lakon alkamisen jälkeen. Ostin outletista laadukkaan, villakankaisen kotelomekon, joka on nykyisin vaatekaappini kulmakivi. Olen pitänyt sitä monissa juhlissa, yksissä hautajaisissa, esiintyessä ja ylipäätään aina, kun pitää näyttää tyylikkäältä. Ellen liho kymmentä kiloa tai sotke mekkoa peruuttamattomasti, se palvelee minua lopun ikää. Ostin mekon, vaikka olin ”ostolakossa”, mutta sen ansiosta olen jättänyt monet muut mekot ostamatta. Lakon sijaan suosittelen yksinkertaista kirjanpitoa, johon merkitsee itselleen muistiin aivan kaikki vaatteet, jotka vuoden aikana hankkii. Kun vaatteet eivät sulaudu muiden joukkoon vaan ne ovat kaikki siinä listassa esillä vuodesta toiseen, se hillitsee ostohaluja paljon enemmän kuin ehdoton vuoden kestävä lakko, jonka jälkeen sitten hankitaan kerralla kaikki ne vaatteet, jotka olisi tarvinnut jo vuoden aikana.

Sitten lopuksi se ainoa poikkeus, jolloin ehdoton ostolakko on mielestäni hyvä ratkaisu. Jos ongelma on nimenomaan holtiton ostokäyttäytyminen, olipa kohteena sitten vaatteet tai elektroniikka, ostolakko voi olla hyvä idea. Silloin tavoitteena ei oikeastaan ole ostaa vähemmän, vaan pikemminkin opettaa itselleen uusia toimintatapoja. Omia impulsseja voi olla helpompi hallita, jos kielto on ehdoton. Silloin ei tarvitse käydä joka kerran keskustelua itsensä kanssa, että onko jokin tarpeellinen vai ei. On silti hyvä tiedostaa, että täydellistä ostolakkoa ei voi ylläpitää ikuisesti, ellei sitten ole valmis tekemään isoja myönnytyksiä monien asioiden suhteen. Ostolakko voi olla tie järkevämpiin kulutustottumuksiin, mutta mikään lopullinen ratkaisu se ei ole.

Vai mitä mieltä te olette?

Kauniita ja käytännöllisiä vaatteita

Julkaistu , kirjoittanut
14

Pari kuukautta kuluvaa vuotta on mennyt, ja ajattelin nyt kuitenkin raportoida vaateostoksista, koska mihinkä sitä nyt vanhasta tavasta pääsisi. Tammikuussa ostin kaksi vaatetta: juhlakengät ja punaisen villamekon. Lyhyesti todettakoon, että kengät olivat halvat, mekko kallis. Molemmat ovat ihania. Vaaleat juhlakengät ovat olleet ostoslistalla pidempään, olen maininnut ne jo vuosi sitten, mutta olen niitä epäaktiivisesti etsiskellyt pidempäänkin. Mekko ei ehdottomasti ollut millään listalla, mutta kirkkaanpunainen kashmir vastuulliselta kotimaiselta merkiltä (Arela) puoleen hintaan – tässä oli liian monta houkutusta yhtä aikaa. Arelan vaatteisiin ei sitä paitsi olisi koskaan varaa, paitsi jos ne ovat vähintään -50% alessa, ja sittenkin ne ovat kalliita. Tämä oli järjestyksessä toinen Arelan vaate, jonka olen koskaan raatsinut hankkia. Ensimmäinen oli irtohihat, jotka ovat jo liki 10 vuotta vanhat.

Tarjoilen teile kuvan uusista kengistäni, enkä tylsistä mustista sukista.

Tällä viikolla lähdin sitten aivan toisenlaisille ostoksille. Ostin nimittäin sukkia, sukkahousuja ja alushousuja sellaisen pinon, ettei toivottavasti tarvitse ostaa lisää ennen syksyä ainakaan. Seitsemän paria nilkkasukkia, kolmet paksut sukkahousut talvikäyttöön sekä viisi paria alushousuja. Minulla taisi ennen eilistä olla peräti viisi paria ehjiä nilkkasukkia, eikä yksiäkään ehjiä sadan denierin talvisukkiksia. Näillä pakkasilla minulla on jommat kummat jalassa joka päivä, eikä viisi paria riitä edes viikoksi, koska sukat menevät pyykkiin joka ilta.

Näen kirjanpidostani, että äskettäin meni puhki viimeinen pari kuuden sukkaparin nipusta, jotka ostin maaliskuussa 2018. Varsin hyvä käyttöikä bambuviskoosille, sanoisin! En valitettavasti enää saanut juuri samanlaisia, joten tällä kertaa oli kokeiltava vähän umpimähkään uusia merkkejä. Ostin omaksi huviksi myös kahdet parit värikkäitä Happy Socks -sukkia. Tiedän kokemuksesta, että ne kestävät ehjinä käyttötiheydestä riippuen vähän yli tai alle vuoden. Nämä helmikuun ostokset olivat siis kaikki käyttövaatteita, jotka kuluvat kirjaimellisesti puhki ajan myötä.

Tuli juuri mieleen, että pitäisiköhän ottaa tavaksi, että joka tammikuu ostaisi niin ison määrän näitä kaikkia kerralla, ettei taatusti tarvitse ajatella asiaa enää loppuvuoden aikana. Sitten seuraavassa tammikuussa tekisi inventaarion, katsoisi paljonko vaatteita on jäljellä ja missä kunnossa ne ovat, ja sitten ostaisi jälleen reilusti täydennystä koko vuotta ajatellen. Parissa vuodessa varmaan tulisi hyvä näppituntuma siihen, kuinka monta paria nilkkasukkia ym. olisi ideaali. Sitten vain vuodesta toiseen ylläpitäisi sitä määrää. Jos ostaisi tarpeeksi kerralla, ei tarvitsisi asiaa sen koommin ajatella. Minulla on taipumusta kitsastella väärässä kohdassa, ja aliostaa niitäkin tavaroita, joita tarvitsisin. Siksi tällainen kerralla kuntoon -ajattelu voisi toimia tosi hyvin.

Onko siellä enää ketään, joka ostoksiaan tilastoi?

Onko kodit jo raivattu?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Tuntuuko teistä siltä, että suurin kodinjärjestämisen ja tyhjentämisen buumi on menossa ohi? Konmari-aate on hiipunut, eikä ammattijärjestäjiä haastatella enää samaan tahtiin kuin muutama vuosi sitten. Tässäkin blogissa on ollut hiljaisempaa osittain siksi, että aihe ei enää herätä minussakaan niin suurta intohimoa kuin vielä muutama vuosi sitten. Silloin oli toisin – Konmarin vanavedessä julkaistiin monta kirjaa Suomessakin, esimerkiksi minun Tavarataidot ja Ilana Aallon Paikka kaikelle. (Ne ovat muuten hyvin erilaiset kirjat, vaikka aihepiiri onkin sama. Ilana pohtii asiaa kulttuurin ja historian näkökulmista, minulla on erittäin käytännönläheinen ote raivaamiseen. Suosittelen molempia.) Aihe oli muutenkin pinnalla, siitä kirjoitettiin lehdissä, Konmari sai oman ohjelman Netflixiin ja keskustelupalstat pursusivat ihmisiä, jotka innolla vähensivät tavaraa.

Minusta itsestäni on jo pidempään tuntunut siltä, että pelkkä raivaaminen eri riitä. Sillä saa toki oman kotinsa kuntoon, ja nautin ainakin itse siitä, että tavaroita on sopivasti neliöihin nähden. Pidän siisteydestä ja järjestyksestä, mutta kuten olen tuhannesti todennut aiemminkin, ei meillä täydellistä ole. Mutta ei meillä enää ole hirveästi raivattavaakaan. Jos tavoittelisi sitä täydellisyyttä, niin tietysti lelumäärää voisi harventaa, kirjahyllyn perata, komeron järjestää tiptop enkä edelleenkään ole keksinyt täydellistä systeemiä papereiden arkistointiin. Mutta mikään näistä aiheista ole sellainen, että koti olisi vaikeasti käytettävissä sen takia. Lelut mahtuvat lastenhuoneeseen ja lattian saa tarvittaessa tyhjäksi. Keksin, että kirjahyllyn päällä on hyvää tilaa säilyttää niitä kirjoja, joita en saa kuskatuksi divariin tai kierrätyskeskukseen. Komeron raivaan noin kerran vuodessa, ja sitten sillä pärjää loppuvuoden ihan hyvin. Paperitkin löytyvät, vaikkei systeemi olekaan elegantti.

Olen pidempään miettinyt, että tavaran vähentäminen on vastaus vain tiettyyn pisteeseen saakka. Se on hauskaa ja koukuttavaakin, mutta entä sitten, kun itselle sopiva määrä tavaraa on tullut vastaan? On helpottavaa päästä turhasta eroon, mutta edes minimalisti ei voi loputtomiin karsia omaisuuttaan.  Olen ruvennut epäilemään, että tässä muutaman vuoden aikana iso osa ihmisiä onkin karsinut kotiaan urakalla, minkä seurauksena nettikirppikset ovat täyttyneet tavarasta, eikä ylimääräisestä ole enää niin helppoa päästä eroon. Sekin vähentää raivausintoa. Tavaroiden vähentäminen on hauskaa kun siitä innostuu, mutta se on lopulta vain väline, ei päämäärä.

Olen entistä vahvemmin sillä kannalla, että lopullinen ratkaisu kotien tavaraongelmaan on se, ettei uutta tavaraa tule lisää. Ei riitä, että vanhasta luovutaan, täytyy myös vähentää hankkimista. Jatkuva raivaaminen loppuu itsestään, jos uuden tavaran virta tyrehtyy. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä uuden tavaran kutsu on kaikuva. Tiedän sen hyvin siitä, että olen monta vuotta harjoitellut harkittua vaatteiden hankintaa, ja vasta nyt voin oikeasti mennä kauppaan ja todeta ettei tee mieli ostaa mitään. Harjoittelen tätä edelleen esimerkiksi kosmetiikan, kirjojen ja muutamien muiden tavaralajien suhteen.

Uskon, että seuraava trendinä onkin ostamisen vähentäminen: tietoiseen ostamiseen keskittyminen ja erilaiset ostolakkohaasteet. Tähän asti olemme pelanneet minimalismipeliä, ja vähentäneet tavaroita yksi kerrallaan. Tuleeko seuraavaksi ostolakkobingo? Vuosi vanhoilla tavaroilla -haaste? Tai kenties Shoppaile kaapistasi -kurssi? Minusta tuntuu, että tämä on luontevasti seuraava askel, kun tavaroita on karsittu tarpeeksi. Ennustan, että myös erilaiset eettisesti kestävät ostovalinnat nousevat entistä tärkeämmiksi. Kun ostaa vähän, ei halua ostaa huonoa, tai edes keskinkertaista. Minusta tämä on hyvä asia, sillä kalliimpia tavaroita arvostaakin automaattisesti enemmän. Niistä huolehditaan paremmin ja ne kestävät pidempään.

Yhteenvetona toteankin, että ennustan ensi vuodelle sellaista trendiä, jossa katse kääntyy vähitellen pois siitä, mitä tavaraa kodista lähtee, ja keskitytään entistä enemmän siihen, mitä tavaroita kotiin tulee. Oletteko samaa mieltä vai eri mieltä?

Jokin on muuttunut

Julkaistu , kirjoittanut
4

Eilen tajusin, että viiden vuoden harjoittelun jälkeen asenteeni ja suhtautumiseni vaateshoppailuun on muuttunut pysyvästi. Olin Helsinki Outletissa, ja ihan järkevällä asialla, nimittäin joululahjaostoksilla. Kävin samalla kurkkimassa vaatekauppoja. Koska shoppailuni on koko vuoden ollut hyvin maltillista, ajattelin että jotain voisin vaikka ostaakin, jos tulisi sopivasti vastaan.

Mutta mitä on tapahtunut? Tunnistin vaatteita, jotka viisi vuotta sitten olisin luultavasti ostanut ”hyvinä löytöinä”, mutta tällä kertaa niiden houkutus oli jotenkin hiipunut. Hypistelin  halpoja huppareita, jollaisen entisessä elämässä olisin varmasti ostanut, koska vaate oli kiva ja halpa. Mutta nyt muistin heti ne hupparit jotka on omistin, enkä oikeasti edes harkinnut näitä uusia. Sovitin Bossin neulemekkoa, joka maksoi neljäkymppiä, alkuperäinen hinta lähemmäs 300€. Mutta se oli päällä ruma, joten palautin mekon takaisin rekkiin. Pisimpään mietin 70% alennuksessa olevia pellavatunikoita. Niissä oli periaatteessa kaikki kohdallaan; malli, väri ja hinta. Mutta sitten mietin, miksi ostaisin kesävaatteita marraskuussa. Sovittelin ja mallasin, ja kun sinänsä hyvästä vaatteesta ei kuitenkaan tullut vau-efektiä, palautin nekin paikoilleen.

Ostos viime vuodelta. Tälle on tullut runsaasti käyttöä. 

Kun tulin ilman ostoksia kotiin, tajusin että nyt on ajatusmaailma muuttunut. Hinta on aina ollut minulle tärkeä ostokriteeri. Olen aina rakastanut alennuksia ja alelöytöjä. Kääntöpuolena on ollut se, että hyvin usein halpa hinta on saanut tekemään kompromissin jonkun muun ominaisuuden suhteen. Mutta viisi vuotta raatorehellistä vaateseurantaa on avannut silmät sille, että nämä kompromissit eivät toimi. Juuri niistä halvimmista kompromissivaatteista tulee niitä, joista pian haluaa eroon. Samalla muuttuu osaksi vaatteiden ylituotanto-ongelmaa.

Olen ollut hyvin taitava keksimään järkiperusteluja omille vaateostoksilleni. Sen sijaan, että olisin ollut 100% rehellinen itselleni ja myöntänyt, että ostin jotain siksi että se oli halpa ja että teki mieli jotain uutta, olen selittänyt ostoksia parhain päin: tätä väriä ei kaapista löytynyt, tällaista vaatetta voisi hyvin käyttää tilaisuudessa X. Olen sujuvasti jättänyt itselleni mainitsematta, että sitä väriä ei löydy, koska näytän siinä kalpealta, eikä niitä kuviteltuja tilaisuuksia koskaan tule.

Olen nyt viisi vuotta seurannut sukkaparin tarkkuudella ostamieni vaatteiden määrää. Viimeiset neljä vuotta olen harjoitellut ostamatta jättämistä. Nyt, neljännen vuoden lopussa näyttää siltä, että ajatusmaailmani ja toimintatapani ovat vihdoin pysyvästi muuttuneet. Ostolakkoilu on vähentänyt ostamieni vaatteiden määrää heti ensimmäisestä ostolakkovuodesta alkaen, mutta olen jättänyt ostamatta paljolti tietoisen päätöksen vuoksi. Mieli on tehnyt kuten ennenkin, mutta en ole silti ostanut, koska olen halunnut noudattaa kohtuutta. Mutta nyt tuntui ensimmäisen kerran siltä, että ostamatta jättäminen ei ollut vain tietoinen päätös, vaan ostamisen halukin oli poissa. En voi sanoa muuta, kuin että tässä näkee, miten hidasta oman ajatusmaailman muuttaminen voi olla.

Tätä vaateostojen vähennysprojektia on moni seurannut täällä yhtä kauan kuin minäkin olen sitä harrastanut. Onko teistä kukaan huomannut samanlaista tai jotain muuta muutosta ajatusmaailmassaan?

PS: Marraskuussa en ostanut yhtään uutta vaatetta. 

Huhtikuun vaateostokset

Julkaistu , kirjoittanut
4

Meinasin unohtaa tämän raportin kokokaan. Huhtikuussa ostin yhteensä viisi vaatetta:

  • sukkahousut
  • Tam-Silkin t-paidan
  • Tam-Silkin legginssit
  • Rintaliivit
  • Neulemekon

Näiden lisäksi ostin vielä yhdet legginssit, mutta palautin ne saman tien, koska koko oli väärä.

Sitten analyysiä ostoksista. Oikeastaan näistä kaikki muut ovat alusvaatteita, paitsi tuo mekko, josta kohta enemmän. Sukkikset ovat käyttötavaraa, ja ostin yhden parin alesta varastoon. Olen kantapään kautta oppinut, että kaapissa on aina aiheellista olla yksi avaamaton pari ohuita ihonvärisiä sukkahousuja. Yleensä virheettömiä sukkahousuja ei nimittäin löydy silloin, kuin niitä eniten tarvitsisi. Mutta jos on aina yksi iskemätön paketti odottamassa, ei ikinä tule sukkahousukriisiä ennen juhlia.

Mietin kuukausi sitten, että ehkäpä sittenkin mustat siistit legginsit voisivat olla hyvä lisä vaatevarastooni. Sain vinkin Tam-Silkin bambukuituisista vaatteista, ja tilasin suoraa päätä itselleni sekä legginssit että yhden t-paidan. Bambu on mielestäni ihanista ihanin materiaali, ja tuntui tosi kivalta tukea yritystä, jonka tuotanto on kotimaassa. Molemmat tuotteet ovatkin tosi hyviä, materiaali pehmoista ja työn jälki laadukasta. Mutta valitettavasti ostamani legginssit ovat pikemminkin kalsarit. Kokeilin pitää niitä mekon alla yhden päivän, mutta totesin, että vaikutelma ei ollut se, mikä minulla oli ollut mielessä. Ostamani vaatteet sopivat erinomaisesti välikerrokseksi ulkoiluvaatteiden alle, mutta eivät päiväkäyttöön. Ostos oli siis hyvä, mutta ei vastanut sitä mitä toivoin. Tilasin myös hullulta päiviltä  legginssit, mutta palautin ne sopimattomina. On vaikea ostaa housuja sovittamatta, tämä tuli taas todetuksi. Legginssien metsästys jatkuu, luulen että seuraavaksi tutustun Piruetin valikoimmaan. Olen nyt oppinut, että haluan saumattomat, napakat legginssit, joissa ei ole mitään urheiluun viittaavia tekstejä tai somisteita.

Huhtikuun hairahdus

Mekko oli ainoa karanteenihairahdus, oikein klassinen alennusmyyntiostos, jossa eniten houkuttelee hinta ja se, että tekee mieli ostaa uutta. Se on kyllä hyvä mekko, miellyttävää ohutta viskoosineuletta, ja oikein hyvä minulle arkikäyttöön. Eikä maksanut paljon. Eri asia on, tarvitsenko sitä välttämättä? No en tietenkään. Ei se mikään välttämätön ostos ollut, vaan juuri sellainen tunnepohjaisesti tehty shoppailupäätös, jossa itse ostaminen on se juttu, eikä niinkään se, että jotain oikeaa tarvetta olisi. Onneksi sentään ostin tällaisen oikeasti käyttökelpoisen vaatteen, enkä jotain ystävämyyntihairahdusta, joka myöhemmin päätyisi kirppikselle. Tämä on jo tullut käyttöön, ja tulee jatkossakin.

Lopuksi ostin loppukuusta rintaliivit, jotka kuitenkin olivat järkiperäinen tarvehankinta. Lueskelin äskettännettikeskustelua, jossa pohdittiin, mikä olisi sopiva määrä rintsikoita. Epäilen, että keskusteluun osallistui runsaasti minimalisteja, koska suuri osa vastasi että kolmet riittää; siis yhdet pesussa, yhdet pidossa ja yhdet kaapissa odottamassa. Täytyy sanoa, että  kolmet olisivat minulle äärimmäinen minimi, jolla varmaan tulisin toimeen jos olisi aivan pakko mutta jos ei ole pakko, omistan mieluummin moninkertaisen määrän. Ja siitä päästäänkin siihen, että olen oikein ajatuksen kanssa menossa ostamaan uusia alusvaatteita peräti tänään! Aion ostaa useammat, oikein tarkoituksella. Istuvat, kauniit alusvaatteet ovat modernin hyvinvoinnin kulmakivi, jota en aio ostolakolla murentaa.