Huono minimalisti matkustaa

Minimalismi ei kerta kaikkiaan ole minua varten. En osaa sitä enkä nauti siitä. Tämä käy etenkin ilmi matkoilla, sillä pakatessa yritän aina jostain syystä soveltaa minimalismin oppeja, ja aina yhtä huonolla menestyksellä.

Olimme viikon perhelomalla Islannissa. (Islantia voin suositella lämpimästi – luonto on henkeäsalpaavan kaunis ja kaikki puhuvat täydellistä englantia.) Kohde oli tosiaankin hieno, mutta vaati monipuolisia varusteita. Säätila vaihteli reippaasta sadekelistä porottavaan aurinkoon. Aktiviteetit sisälsivät niin uimista, ratsastusta kuin kaupunkilomailuakin. Etukäteen oli varoitettu, että siellä sitten palelee herkästi, joten lämmintä piti pakata mukaan.

Jo pakatessa kävi ilmi, että en edes haluaisi olla minimalisti. Mutta aliostajataipumukseni yhdistettynä saamaattomuuteen ovat johtaneet siihen, että käytännössä minulta puuttuu monia ulkovaatteita, joille olisi ihan oikeaa tarvetta. Olen siis minimalisti laiskuuttani. Onnistuin sentään hankkimaan fleece-takin ennen matkaa (se onkin ensimmäinen laatuaan vaatekaapissani), mutta olisin kipeästi kaivannut myös hyviä, säänkestäviä jalkineita sekä kunnollista kuoritakkia. Hieman kateellisena katselin, kuinka puoliso silmäili täydellisiä vaatevalikoimaan ja noukki vaikeuksitta matkalaukkuun itseään miellyttävimmät vaihtoehdot. Minulla ei ollut valinnanvaraa, vaan päinvastoin sain pähkäillä, mitkä käytettävissä olevasta kapeasta valikoimasta täyttäisi vaaditut kriteerit edes suurin piirtein. Tässä kävi taas ilmi, että oikeasti olen optimalisti. En tarvitse valinnanvaraa esimerkiksi värin suhteen, mutta haluaisin, että kaapista löytyy sopiva ja hyvä vaate kaikkiin tilanteisiin. Yksi erittäin hyvä vaihtoehto riittää. Nyt oli tarjolla useampia epäoptimaalisia vaihtoehtoja, mikä turhautti ja hermostutti suuresti.

Jostain syystä yritän kuitenkin aina pakata etenkin itselleni mahdollisimman vähän tavaraa mukaan. Lapset eivät joudu kärsimään, heille kyllä osaan pakata kamppeet kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Mutta en tiedä mikä ihmeen minimalismi-into minuun iskee oman matkalaukun kohdalla. Alan säästellä ihan ihmeellisissä asioissa. Esimerkiksi kosmetiikassa: alan miettiä, tarvitsenko nyt kuitenkaan oikeasti mitään erityistä naamarasvaa tai käsirasvaa, mistään monimutkaisemmasta puhumattakaan. Lopulta pakkaan mukaan sekalaisia näytepakkauksia ja ajattelen että väliäkö tuolla. Paikan päällä, kun tuuli/aurinko/pakkanen/viima/muu outo olosuhde on ahavoittanut koko naaman ja yritän suunnilleen pestä meikkiä pois hotellisampoolla, kadun lähdön minimalismipuuskaa katkerasti. Jos ihoni oikuttelee kotimaassakin, niin loogisesti voisi arvella näin käyvän myös muualla. Voin myös kertoa, että hiusten pesu uimahallin saippualla ilman hoitoainetta ei ole resepti ihanan pehmeisiin kutreihin.

Näistä esimerkeistä vedän sen johtopäätöksen, että minimalismi ei ole minua varten. Sellainen, että yksi vaate tai tavara ajaisi monta käyttötarkoitusta ei kiehdo minua. Siis kyllä niin toimeen tulee, mutta samalla joutuu tekemään kompromisseja. Jos tavaroiden vähäisyys on itselle tärkeä arvo, niin silloin ymmärrän monikäyttöisyyden hyvin. Mutta huomaan, että minulle tärkeämpää on se, että esine täydellisesti tai ainakin erittäin hyvin omassa tarkoituksessaan. Toisaalta huomaan myös, että vaikka itse ensin ajattelisin pärjääväni vähemmällä, puolessa välissä reissua alkaa kuitenkin harmittaa, kun jotain puuttuu. Tietenkin yleensä ilmankin pärjää – mutta en haluaisi vain pärjätä, vaan nauttia myös.

Kotiin palattuani päätin, että nyt saa pihistely riittää. Istun alas ja teen listan niistä vaatteista, joita oikeasti tarvitsen (kengät, sukkia ja ulkotakki nyt ainakin) ja sitten aktiivisesti yritän sellaiset itselleni löytää, oli ostolakko tai ei. Tyytyminen on ok, jos vaikka väri ei ole se kaikista mieluisin, mutta ei ole järkeä kulkea märin varpain vain siksi, ettei periaatteesta halua ostaa kunnollisia kurakelin kenkiä. Samalla päätin myös, että seuraavan kerran kun lähden reissuun, en yritä pärjätä mahdollisimman vähällä, ellei sitten tarkoitus ole liikkua mahdollisimman kevyin kantamuksin. Mutta jos mennään lentokoneella ja autolla, ei ole mitään järkeä ruveta säästelemään siinä, ottaako kosmetiikkaa 100g enemmän vai vähemmän. Sen sijaan on aiheellista panostaa kunnollisiin matkapakkauksiin, jotka voin täyttää niillä omilla luottotuotteilla.

Tällaista opin tällä matkalla! Jos lukijoissa on todellisia minimalistimatkailijoita, olisi kiva kuulla, miten te saatte homman toimimaan! Ja muut hyvät pakkausvinkit otetaan myös ilolla vastaan!

Puoli vuotta ostolakkoa takana!

Olen kuuden kuukauden ajan ollut itse asettamassani vaatteiden ”ostolakossa”. Tarkat säännöt voi kerrata tästä postauksesta, mutta lyhyesti sanottuna tavoitteena on ollut ostaa mahdollisimman vähän uusia vaatteita. Täytyy sanoa, että tämä on ollut tähän asti erittäin mielenkiintoista, opettavaista ja erilaista kuin etukäteen kuvittelin. Nyt kun vuosi on puolessa välissä, lienee paikallaan tehdä jonkinlainen välikatsaus.

Ensinnäkin kesäkuun tulos: 0 ostettua vaatetta, 0 käytettyä euroa, 0 saatua vaatetta. Tämä oli tavoitteeni toukokuun shoppailun jälkeen, joten kesäkuu meni erinomaisesti. Ei niin, ettenkö olisi voinut ostaa tässäkin kuussa kaikenlaista. Vältyin ostoksilta periaatteessa kahta asiaa noudattamalla: en mennyt kauppoihin (vaikka alet ovat parhaimmillaan) ja toiseksi harrastin aktiivisesti tyytymisen filosofiaa, jonka lanseerasin aiemmin tässä kuussa.

Tämä tarkoittaa sitä, että puolen vuoden aikana on ollut kaksi nollakuukautta (helmi- ja kesäkuut), jolloin en ostanut ainuttakaan vaatetta. Tammikuussa ostin mekon, maaliskuussa sain yhden käytetyn t-paidan ja huhtikuussa ostin hieman alushousuja, sukkia sekä yhden hameen kirpparilta. Tähän saakka oltaisiin todella hyvillä raiteilla, mutta toukokuussa shoppailin sitten muidenkin kuukausien edestä. Tammi-huhtikuussa uusien yksittäisten vaatteiden lukumäärä oli yhteensä kahdeksan. Toukokuussa ostin yhdeksän vaatekappaletta lisää (sisältäen yhdet kengät). Ylitin siis yhden kuukauden aikana neljä edellistä yhteensä.

Minua hirvittää kirjoittaa rahasta, mutta toisaalta inhoan epämääräisyyttä, joten kirjoitan kuitenkin. Kallein yksittäinen ostos on ollut villakankainen kotelomekko, joka maksoi 125€. Se oli reilussa alessa ja olen pitänyt sitä jo kolme kertaa tänä keväänä. Mahdollisesti huomenna laitan sen päälle neljättä kertaa, mikä on tämän tyyppiselle vaatteelle tiheää käyttöä. Lisäksi jokaiset farkut maksoivat noin 100€ pari, samoin ne kengät, jonka ostin. Halvimmat hankinnat ovat tähän asti olleet kahdet alushousut, jotka maksoivat 4,45€ kpl. Tosin ostin myös rannerenkaan eurolla kirppikseltä, mutta en ole laskenut koruja vaatteiden lukumäärään mukaan. Ei niitä tosin olekaan kuin kaksi, tuo rannekoru ja yksi hopeinen kaulaketju, jota tarvitsin erästä pientä riipusta varten.

Jos yhteensä käytetty rahamäärä jaetaan tasaisesti, se tekee noin 115 euroa per kuukausi. Tästä näkökulmasta katsottuna vaikuttaa ihan siltä, kuin mitään ostolakkoa ei olisi ollutkaan. Mutta on sentään kuitenkin. Jos ostan tulevien 6 kk aikana saman verran vaatteita kuin tähän asti, alitan viime vuoden ostosten määrän moninkertaisesti. Rahaa säästyy myös, mutta vaikuttaa siltä että vähemmän kuin odotin. Jostain syystä olen myös saanut vähemmän vaatteita kuin viime vuonna, sekin vähentää kokonaismäärää. Vaikka toukokuussa ostoksia tuli paljon, tämän vuoden vaatehankinnat ovat olleet viime vuoteen verrattuna todella harkittuja. Viime vuonna ei esimerkiksi tainnut olla ainuttakaan kuukautta, jolloin en olisi ostanut tai saanut yhtäkään vaatetta, vaikka en pitänyt ihan niin tarkkaa kirjaa ostokuukausista kuin tänä vuonna.

Kaiken kaikkiaan olen tämän puoliskon aikana huomannut, että toisin kuin vielä vuosi sitten kuvittelin, vaatteiden ostaminen on minulle paljon helpompaa kuin luulinkaan. Tämä ostolakko vaatii aktiivista ajattelua ja ostotilaisuuksien välttämistä. Ei pidä mennä kauppaan, ei avata nettisivuja, ei huvikseen plärätä kirpputorilla rekkejä läpi. Olen myös tunnistanut, että yksi mitä tässä harkitussa shoppailussa kaipaan, on juuri se löytöjen tekeminen ja yllätyksellisyys. Enpä olisi uskonut. Kuvittelin, että nauttisin eniten juuri sellaisista harkituista hankinnoista, mutta huomaan että oikeasti hauskinta on mennä aleen ja tehdä joku mieletön löytö, jota ei osannut etukäteen arvata. Nyt kun tämä vaihtoehto on suljettu listalta pois, shoppailu on paljon tylsempää. Toisaalta on käynyt niin, että kun nuo impulssiostokset puuttuvat, on ostosten määräkin huomattavasti pienempi kuin ennen.

Heinäkuussa tulen lähes varmasti ostamaan muutaman vaatteen. Olen loman aikana lähdössä parille matkalle, ja olen jo etukäteen päättänyt, että saan ostaa tiettyjä juttuja, jos sattuu vastaan tulemaan. Loppuvuodelle on myös tarve uudelle ulkoilutakille, fleecetakille ja luultavasti nilkkasukille. Haluaisin myös yhdet kunnolliset juoksuhousut. Jälkimmäinen vuosipuolisko tulee siis sisältämään vaateostoksia, mutta jos tämä jatkuu tällä mallilla kuin tähänkin asti, voin vuoden vaihteessa todeta kokeilun onnistuneen.

Miten teidän kesäkuu meni? Millaisia ajatuksia tässä puolen vuoden aikana on syntynyt? Kuinka moni aikoo jatkaa vuoden loppuun saakka?

 

Ruokakaupan loppuunmyynti villitsi perheenäidin

Minä taidan olla sellainen Ilana Aallon kuvailema ostamalla säästäjä. Kunnon alennusmyynti on mielestäni tosi houkutteleva. Kuten Ilana sanoo, tällainen toiminta ei välttämättä ole sitä kaikista rationaalisinta, mutta mieleni tekee pyristellä hiukan tuota ajatusta vastaan. Ykkösperusteluni on tämä: entä jos oikeasti käyttää kaiken, minkä ostaa? Silloinhan kannattaa ostaa jos halvalla saa.

Huomasin tämän logiikan tällä viikolla, kun kotimatkan varrella oleva K-kauppa mainosti loppuunmyyntiä. Pakkohan sinne oli mennä. Eilen ja tänään myytiin kaikkea -30% ja viikonloppuna on vielä -50%. Olen käynyt siellä kaupassa jo kaksi kertaa. Suunnittelen meneväni huomisaamuna aikaisin ja hamstraavani lisää. Olen ehkä hieman seonnut.

Mutta toisaalta! Ostin mm. seuraavia tavaroita: elmukelmua, leivinpaperia, pakasterasioita ja -pusseja, ilmapalloja, pillejä, serpentiiniä sekä pöytäliinan. Lisäksi ostin ruokaa: maitoa, jugurttia, oliiviöljyä, oliiveita, puurohiutaleita, popkorneja, teetä, keksejä, kikherneitä purkissa (en enää ikinä osta sellaisia, joita pitää itse liottaa) ja mätiä. Lisäksi tiskiainetta ja suihkusaippuaa. Olen ostoksiini aivan tavattoman tyytyväinen. Kaikki ruuat ovat sellaisia, joita meillä menee jatkuvasti. Säilykkeissä oli päiväystä vuodeksi eteenpäin, ja mäti on sellaista herkkua, että jos sitä saa halvalla niin varmasti ostan varuiksi pakastimeen. Muut tavarat ovat samalla tavalla tarpeellisia ja käytössä kuluvia. Lapsiperheessä tarvitaan aina pillejä, serpentiiniä ja ilmapalloja, sillä niillä pelastaa mitkä tahansa lastenkutsut. Elmukelmua ja leivinpaperia menee tasaiseen tahtiin ja jossain vaiheessa niitä pitää kuitenkin ostaa lisää. Yksi ekstrapaketti kaapissa ei haittaa, mutta se lykkää tarvetta ostaa uusi pakkaus taas vähän pidemmälle.

Pöytäliina oli täydellinen heräteostos, mutta samalla todellinen löytö. Meillä on kangasliina pöydällä joka päivä, ja kahden alle kouluikäisen syödessä sotkua tulee. Vaihtovaraa pitää olla, ja olin kaivannut nättiä arkiliinaa pidemmän aikaa. Nyt löytyi kiva kuosi, Finlaysonin tuote ja oikea koko, hinta 7€. Koen todellakin säästäneeni tuolla ostoksella. Toisaalta tein myös ihan oikeaa säästöä jättämällä kauppaan sellaisia juttuja, joita en oikeasti tarvitse. En ostanut esimerkiksi patalappuja (vaikka olivat halpoja kuin mikä, koska meillä on niitä riittävästi ennestään) enkä koskenut karkkeihin, koska en halua syödä karkkia. Jos sitä on kaapissa, itsekurini ei riitä vastustamaan, joten tein itseni kannalta viisaamman ratkaisun, kun jätin karkit ostamatta, vaikka halpoja olivatkin.

Aion siis todellakin säästää vielä lisää tuossa loppuunmyynnissä. Tänään inventoin kuivakaapit, ja sitten menen huomisaamuna listan kanssa kauppaan. Jos siellä tulee vastaan oikeanlaista pastaa, sokeria, jauhoja, säilykkeitä tai pakasteita, ostan. Olen yleensä pikemminkin aliostaja, mistä seuraa hankaluuksia sitten, kun tavarat on loppu enkä ole raaskinut ostaa tarpeeksi varastoon. Mutta nyt kun kerran tilanne on tällainen, näien ostamisen pelkästään järkevänä. Hinnan lisäksi säästän itseltäni tulevaisuudessa monta vaivaa, kun kaapissa on jo sitä mitä pitää.

Kuka muu säästää ostamalla? Säästättekö aikaa, vaivaa vai rahaa? Vai peräti kaikkia kolmea?

Toukokuun vaateostokset ja selitykset

Aahhahhaa. Kaikkeen sitä ihminen sitoutuu. Kuten pitämään julkisesti kirjaa vaateostoksistaan sen jälkeen, kun on ensin julistanut ettei osta mitään koko vuonna. Nyt ei kuulkaa ole ollut lakosta tietoakaan. Mitäpä sitä asiaa kiertelemään, paljastetaan nyt koko totuus kertaheitolla. Toukokuussa ostin:

  • Kolmet farkut, kaikki 99€ kappale
  • 2 samanlaista t-paitaa Uniqlosta, yhteensä n. 16€
  • Uniqlon hame n. 24€
  • Uniqlon hellehattu n. 16€
  • Mujin pellavainen mekko/tunika n. 40€
  • Tod’sin kävelykengät 95€ (käytetyt)

Noin hinnat johtuvat siitä, että ostohinta oli jeneissä. Sitten kootut selitykset. Suurin syy tähän on Tokio. Reilu viikko ennen lähtöä parhaiden farkkujen polveen tuli reikä. Toiseksi parhaat farkut olivat yhä ehjät, mutta nekin niin kuluneet, että polvi voisi mennä puhki milloin tahansa. Tarvitsin farkut mukaan matkalle, joten ostoksille oli pakko lähteä. Löysin yhdet hyvät, mutta niissä oli liian pitkät lahkeet. Lyhennys kuului hintaan, ja liike lupasi ne valmiiksi ennen matkaa.

Intuitioni sanoi, että aikatauluun ei silti ole luottamista, joten lähdin varmuuden vuoksi vielä uudestaan kaupoille ja löysin toisesta liikkeestä vielä kahdet; tavalliset kapealahkeiset ja toiset ”jegginssit”, eli farkkukankaiset leggins-tyyppiset. Inhoan farkkujen ja housujen ostamista ylipäätään niin paljon, että jos onnistun kohtaamaan hyvin istuvat ja oikean väriset, ostan aina. Edellisen kerran olen ostanut kahdet uudet farkut vuodenvaihteessa 2015-2016, ja noita ostoksia olenkin siitä asti pitänyt viikoittain, käyttökertoja on tullut molemmille varmasti yli 100. Näköjään pari vuotta aktiivikäyttöä riittää nykyfarkuille, joten näillä uusilla farkuilla pitäisi taas pärjätä pari vuotta eteenpäin. Intuitioni oli muuten oikeassa, lyhennys ei ehtinyt valmistua ennen matkaa, joten varmuuden vuoksi ostetut kahdet lisäfarkut osoittautuivat tarpeellisiksi. Otin toiset niistä matkalle mukaan.

Sitten se matka. Sanotaan muuten näin alkuun, että japanilaiset tuntuvat rakastavan shoppailua. Tokion keskustassa on valtaisia ostoskeskuksia useampia, ja niissä kaikissa käy kova kuhina. Naiset ovat keskimäärin todella elegantteja, sellaiseen rentoon mutta huoliteltuun tyyliin. Jouduin heti vaikutuksille alttiiksi, sillä muoti oli varsin erilainen kuin Suomessa, ja näytti minusta kaikkiaan tosi kivalta. Sitten tuli vastaan Uniqlo – edullinen, monipuolinen ja japanilainen vaatemerkki.

Olin liikkeellä kaverin kanssa, ja täytyy sanoa, että hyvä matkafiilis, nuo muotivaikutteet, seura ja Uniqlon halvat hinnat mursivat ostolakkoni helposti. Uniqlossa myytiin juuri sellaisia vaatteita, joita näki kaikkialla kaupungilla, eikä ostolakosta muistuttavan järki-minän heiveröisestä vastustelusta ollut hyötyä. Keräsin läjän kaikkea kivaa, ja suuntasin kohti sovituskoppia. Kävi kuitenkin (ostolakon kannalta onneksi) ilmi, että japanilainen ruumiinrakenne on aika erilainen tällaiseen juurevaan pohjoismaiseen verrattuna, ja puolet vaatteista ei istunut ollenkaan. Ostin lopulta hameen, pari paitaa ja hatun. Tax freen kanssa hinta jäi todella maltilliseksi, noin 56 euroon. Näistä ostoksista t-paidat olivat ostoslistalla, hame ei mutta tykkään siitä muuten kovasti. Hatut ovat sen sijaan aina vähän kyseenalaisia. Tämän ostin siksi, että ostopäivänä oli kova paahde, mutta lopulta en sitten tarvinnutkaan hattua loppumatkan aikana. Pidän hattuja kesäisin, mutta toistaiseksi säät eivät näytä täällä kovin aurinkoisilta… Joten jos miettii esimerkiksi sitä 30 käyttökertaa, hattu pitää omistaa monta vuotta, ennen kuin tarvittavat käyttökerrat tulevat täyteen. Toisaalta, miksi ei omistaisi jotain loppuelämäänsä? Edellisen hellehatun ostin vuonna 2011. Ei ole aikomustakaan luopua siitä.

Vähän Uniqloa vastaava episodi tapahtui pari päivää myöhemmin, kun löysin Mujin liikkeen. Luonnehtisin, että kyse on japanin Ikeasta, joskin painotus on enemmän päivittäistavaroissa ja vaatteissa, kuin huonekaluissa. Mutta Mujin yksinkertainen design miellyttää silmääni, ja hinnat olivat jälleen edullisia. Pellavainen hellemekko, jonka sieltä ostin, oli nappilöytö. Jos Uniqlon ostossekoamista oli vähän vaikea järkevästi selittää, nyt löytämäni mekko oli ollut ostoslistalla jo pari kuukautta. Siinä oli kaikki vaaditut ominaisuudet: kirkas väri (sininen), luonnonmateriaali, väljä ja rento leikkaus, sekä muunneltava malli (toimii sekä vyön kanssa että ilman, menee sekä mekkona että tunikana farkkujen päällä). Tämän olisin ostanut myös Suomessa, jos olisi sattunut tulemaan vastaan. Tämän ostoksen voin raportoida täydellisen hyvällä omalla tunnolla.

Olin jo kirjoittanut tekstin tähän saakka, kunnes listan viimeinen ostos tapahtui toissapäivänä. Facebookin kirppiksellä oli myynnissä täsmälleen oikean kokoiset, väriset ja malliset kengät, jollaiset myös olin suunnitellut jossain vaiheessa ostavani. 95€ tuntui hurjalta hinnalta käytetyistä kengistä, mutta puoliso valisti, että uutena sama pari maksaisi 320€. Kengät olivat lähes uutta vastaavassa kunnossa, niitä oli pidetty vain pari kertaa. Ei venymiä, kulumia, tahroja tai muutakaan vikaa. 70% alennus ratkaisi ostopäätöksen. Ei minulla olisi varaa monen sadan euron kenkiin, mutta rehellisyyden nimissä tykkään kyllä pitää sellaisia. Nyt sain täydelliset kengät ja vieläpä käytettyinä. Siihen mennessä, kun ilmat käyvät kävelykengille liian huonoiksi 30 kertaa on luultavasti jo tullut täyteen, ja käyttöikää riittää vielä ensi vuodelle ja ehkä pidemmällekin.

Olen toukokuun aikana kerryttänyt kaappiini enemmän vaatteita kuin tammikuusta huhtikuuhun yhteensä, samoin olen käyttänyt rahaa moninkertaisesti. Myönnettävä on, että tämä ostolakkoperiaate kyllä harmitti tuolla reissussa. Sen kerran kun matkalla on, eikä mitään saisi ostaa! Toisaalta vaikka päästin kovimmasta kontrollista irti, takaraivossa säilyi silti ajatus siitä, että nyt rikon sääntöjä ja ostelen vaikka ei pitäisi. Tämä hillitsi ostostelua kyllä. Ilman tätä projektia mikään ei olisi hidastanut minua, ja olisin nauttinut jokaisesta alennusmyynnistä täysin siemauksin. Nyt oikeutin ostostelua mielessäni mm. sillä, että ostan sellaista mitä ei oikeasti Suomesta saa, sekä sillä, että ostin nimenomaan japanilaisia vaatteita. Ajattelin, että olisi hulluutta matkustaa Japaniin ostamaan amerikkalaisia vaatteita (vaikka mieli kyllä teki, uskokaa pois.) En edes väitä, että selitykset olisivat vedenpitäviä, mutta kuvailen vain omaa ajatusprosessiani, ja miten tämä tavoite olla ostamatta minussa vaikuttaa.

Edessä on kesäkuu, ja vakaa tavoitteeni on olla ostamatta yhtäkään vaatetta. Tässä tarvitaan selkeä kurinpalautus, koska ennakoin jo valmiiksi, että heinäkuun matkailu tuo taas vastaan sekä ostohaluja että -tilaisuuksia. Jos jonkin asian olen oppinut tämän vuoden aikana, niin ainakin sen, että ostamatta jättäminen on lopulta paljon vaikeampaa kuin etukäteen ajattelin.

Mutta tämän kaiken tilityksen jälkeen haluan kuulla miten teillä menee! Toivottavasti paremmin kuin minulla? Onko siellä yhtään turnausväsymystä ilmassa? Vai pitääkö nollalinja edelleen? Kertokaa kertokaa!

Japani, tuo järjestyksen maa

Terveisiä Tokiosta! Blogissa on ollut hiljaista, koska minä olen matkustellut. Tokio on hämmästyttävä paikka. En ollut vieraillut siellä aikaisemmin, joten tässä vaikutelmia Arkijärjen näkökulmasta.

Kaikkialla on käsittämättömän siistiä. Missään ei ole roskia! Kaikki kadut ovat puhtaita, seinillä ei ole sotkuja eikä graffiteja, maassa ei pyöri käärepapereita, koirankakkaa eikä mitään muutakaan. Ja uskomattominta tässä on se, että missään ei ole roskiksia. Bongasin julkisella paikalla roskiksia ainoastaan lentokentällä. Siitä huolimatta siisteys vallitsee. Opas kertoi, että 9/11 terrori-iskujen jälkeen kaupungista poistettiin kaikki roskikset turvallisuussyistä. Sitä ennen Tokio oli ollut äärimmäisen siisti kaupunki. Mielenkiintoista on, että sen jälkeen kun roskikset oli poistettu, Tokio oli edelleen äärimmäisen siisti kaupunki. Ihmiset kuljettavat roskat kotiinsa, ja oletettavasti lajittelevat ne siellä säntillisesti. Tosin opas virnisti vähän vaivautuneesti kun mainitsin asiasta, ja totesi että he yrittävät kierrättää kaiken. Japanilaisetkaan eivät siis ole täydellisiä.

Tällaisessa kollektiivisessa siisteydessä on kuitenkin sellainen vahvuus, että kun kaikki toimivat samoin, homma pysyy hanskassa. Turistina oli ensin ihmeissään, että mihinkäs tämä roska nyt pitäisi laittaa, mutta kun ei mitään paikkaa löytynyt, sen tunki sitten käsilaukkuunsa, ja vei hotellille. Ei sitä todellakaan olisi kehdannut piilottaa mihinkään kukkapuskaan, saati sitten heittää kadulle. Kysyin oppaalta, ja näin toimivat myös paikalliset.

Yleinen järjestys tuntui muutenkin tulevan japanilaisilta selkäytimestä. Huonesiivoojan jäljiltä tuolin selkänojalle jätetyt vaatteet oli viikattu pinoon, kengät aseteltu siististi riviin ja kylppärin taso näytti tältä. Tuon hammastahnan olen itse jo ehtinyt siirtää vähän erilleen, siivoojan jäljiltä kaikki oli viivasuorassa.

Vaikutti siltä, että työvoimaa riitti kaikkialle runsaasti ja niinpä kaupoissa ja muissa paikoissa joku oli jatkuvasti laittamassa tavaroita ojennukseen. Täytyy sanoa, että nautin tästä yleisestä järjestyksestä suuresti. Vaikka ihmisiä on hirmuinen määrä, kaikki toimii erittäin organisoidusti. Ihmismassoista huolimatta tungoksissa ei liiemmin tönitä, etuilla eikä muutenkaan törppöillä. Kun olin menossa ryhmän kanssa museoon, opas ei päästänyt meitä sisälle, ennen kun olimme saaneet järjestäydyttyä neljään suoraan riviin portin taakse.

Vaatteiden ostaminen on oma lukunsa (kyllä, shoppailin. Raporttia tulossa kuun vaihteessa). Sovituskoppeihin ei saa mennä kengät jalassa. Ne kuuluu jättää verhon ulkopuolelle (jossa myyjä käy ne sitten kääntämässä sievästi oikein päin, jotta asiakas saa ne helposti jalkaansa poistuessaan) ja sitten noustaan pieni askelma varsinaiseen sovituskoppiin, jossa on kokolattiamatto. Yläosien sovittamista varten pää pitää peittää eräänlaisella harsotaskulla. Tämä suojaa vaatteita meikiltä ja hieltä. Yhdessä kulmassa on ilmanraikastin. Eikä puhettakaan siitä, että kopin nurkassa lojuisi mytyssä edellisen jättämiä vaatteita. Sovituskopit eivät välttämättä olleen uusia tai kiiltäviä, mutta järjestyksessä ne olivat. En muuten törmännyt yhteenkään sovituskopin verhoon, joka ei olisi pysynyt paikoillaan. Ne oli nimittäin usein ovelasti varustettu magneeteilla, joilla reunat kiinnittyivät seinään. Ylipäätään tämän lyhyen vierailun aikana syntyi mielikuva, että Japanissa asiat yleisesti ottaen toimivat.

Jokaisessa kulttuurissa on tietenkin omat hyvät ja huonot puolensa, mutta täytyy sanoa, että jos nauttii siitä että rivit ovat suoria eikä kadulla tarvitse väistellä mitään epämääräistä moskaa, Japani on kyllä mukava paikka.

Onko teillä lukijoilla vastaavia kokemuksia Japanista?

Rehellinen tilitys ostolakon kääntöpuolesta

Ryhdyin vuoden kestävään omatoimiseen ostolakkoon erittäin motivoituneena. Olin jokseenkin järkyttynyt edellisen vuoden vaateostosten määrästä, jonka rehellinen kirjanpito oli paljastanut. En voinut käsittää, miten olin onnistunut vuoden aikana ikään kuin huomaamatta hankkimaan niin monta vaatekappaletta ja käyttämään niihin niin paljon rahaa.

Kun aloitin vuoden alussa, ajattelin että minulla on vaatteita kirjaimellisesti vaikka muille jakaa. Valinnanvaraa oli vaikka kuinka, ja poistettavaakin löytyi edelleen. Pohdin, että sukkahousuja oli varmasti niin paljon, ettei uusille olisi tarvetta pariin vuoteen. Mietin, että oikeasti tästä vuodesta tulee ihan helppo, sillä en todellakaan ollut vaatteiden suhteen mikään minimalisti.

Nyt alkaa ostolakon viides kuukausi. Rehellisesti sanottuna alkaa hieman kyllästyttää. Olisi kiva lähteä shoppailemaan. Minusta tuntuu, että päällä on koko ajan samat vaatteet. Se pitää pitkälti paikkansa, koska arkiunivormuni on farkut ja villapaita. Farkkuja on normikäytössä kahdet, villapaitoja vajaat kymmenkunta. Niistä muodostettujen yhdistelmien määrä on rajallinen. Koska neuleet ovat kaikki varsin neutraaleja väreiltään, yleisime arkipukeutumisessa on jokseenkin monotoninen. Osittain syytän tästä sääolosuhteita. Tämä epämääräinen jälkitalvi ei ole inspiroinut etsimään hameita kaapista, lyhythihaiset puserot ovat liian kylmiä ja kun käytännöllisyys on ykköskriteeri, ei vain jaksa ruveta virittelemään mitään kovin ihmeellistä.

Toisaalta syytän ostolakkoa. Jos sitä ei olisi, olisin varmaan jo lähtenyt kaupoille etsimään piristystä neulevalikoimaan. Haluaisin täydentää vaatekaappia vaikka millä. Tekisi mieli värikkäitä yläosia, mielenkiintoisia leikkauksia, mukavia mutta tyylikkäitä arkimekkoja, iloisen värisiä sukkiksia… Ehkä keväiset housut eivät olisi myöskään pahitteeksi. Kenties jopa sellaiset leveät mutta vajaamittaiset…? Kenkiä en sentään kuvittele ostavani, niitä riittää. Tai hetkinen, olisihan minulla oikeastaan tarvetta klassisille loafereille.

Jos nyt kuitenkin olen rehellinen, niin tässä vaiheessa vuotta tämä käytettävissä oleva valikoima alkaa hiukan kyllästyttää. Tajuan tätä kirjoittaessa, että kyllästyminen on myös aiemmin ollut yhtenä syynä vaateostoksille. Olen halunnut vaihtelua, jotain uutta, kivaa ja piristävää. Useimmiten sen seurauksena olen myös halunnut poistaa kaapista jotain periaatteessa käyttökelpoista, johon itse olen vain jo kyllästynyt. Tämä, hyvät lukijat, on se syy, miksi hukumme vaatejätteeseen. Vaihtelunhalu.

Koska tämä projekti on minulle tärkeä, olen edelleen motivoitunut jatkamaan sitä, kyllästymisestä huolimatta. Olen antanut itselleni luvan olla kyllästynyt aivan kaikessa rauhassa. En siitä huolimatta ole hankkiutumassa kohti ostosterapiaa. Sisäinen dialogini menee suunnilleen näin:

Kyllästynyt minä: Ääh, mä en jaksa näitä samoja vaatteita päivästä toiseen! Tylsää! Tahdon vaihtelua!

Ostolakossa oleva minä: Ai sua kyllästyttää? No rouva on hyvä ja käyttää luovuuttaan! Sullahan on kaappi täynnä vaatteita. Käytä niitä.

Eli vaikka juuri nyt ei olekaan ihan niin inspiroituneet fiilikset kuin vielä tammikuussa, jatkan silti valitsemallani linjalla. Minulle rupeaa tässä vähitellen kirkastumaan, että haluan todella pyrkiä kohti sellaista tilannetta, että käytän vaatteeni mahdollisimman loppuun. En halua sellaista vaatekaappia, johon ostetaan jatkuvasti lisää, ja toisesta päästä ”kierrätetään” pois vanhoja vaatteita jonkun muun huoleksi. Vielä en ole tässä tilanteessa, poistettavaa nimittäin on edelleen, mutta tämä on tavoite.

Loppuvuoden ostostarpeita pitää myös arvioida, siitä ehkä oma postauksensa jossain vaiheessa. Tulen kyllä ostamaan vaatteita myös loppuvuoden aikana, koska esimerkiksi huomaisin juuri, että toiset farkkuni olivat kuluneet puhki. Mutta haluan tehdä ostokset mahdollisimman tietoisesti ja harkitusti. Tämäkin siis tavoite. Raportoin kyllä rehellisesti miten meni.

Miten teillä muilla menee? Kommenteissa olen lukenut paljon tosi innostuneita kokemuksia, mutta onko siellä ketään muuta, jolla olisi haasteita ostolakon kanssa?

Maaliskuun kosmetiikkaostokset

Maaliskuu alkoi niukoissa merkeissä, hammastahna oli pitkään ainoa ostos. Sitten ihoni hermostui siihen, ettei sitä hoidettu kunnolla (lue: juuri lainkaan), ja asialle oli tehtävä jotain. Yhdistettynä Sokoksen alepäiviin tuloksena oli enemmän kosmetiikkaa kuin tammi- ja helmikuussa yhteensä.

  • Hammastahna, jonka hintaa en muista. Ostopaikka Lidl, hinta alle 3€
  • Lumenen Bright Now kosteuttava tuote, 29,90€ (olin kuullut kehuja, ja osoittautui hyväksi)
  • Frantsilan ruusuöljy n. 18€ (etsin edullista öljyä ja löysin tämän)
  • Nyx-merkin silmienrajauskynä 7,5€ (heräteostos)
  • Batisten kuivasampoo 5,50€
  • käsisaippua 3,50€
  • Estelle & Thildin kosteusvoide 29,90€
  • Estelle & Thildin seerumi 37,60€

Nämä ovat siis ne aineet jotka ostin, mutta lisäksi ostin Sokoksen alepäiviltä myös konjak-sienen kasvojen puhdistukseen, meikkisiveltimiä ja hammasharjoja. Jos kuitenkin pitäydyn pelkästään noissa aineissa, kuten alunperinkin suunnittelin, saldo on maaliskuulta noin 135 euroa. Eikä tässä kaikki. Minun piti lisäksi hamstrata Sokokselta noita Lumenen ihmetippoja lisää, mutta unohdin tehdä sen. Niiden kanssa summa olisi vielä parikymppiä isompi. Onneksi sama tuote tulee nyt Hulluille päiville, joten ne tulevat sitten huhtikuun saldoon.

Tällä kertaa suurin osa ostoksista tuli omaan käyttööni. Perheen yhteisesti käyttämät tuotteet jäävät tuosta alle kymmeneen euroon. Kun lähdin kaupasta verrattaen pienen kassin kanssa ja katsoin kuittia, joka näytti lähes sataa euroa, teki mieli nikotella. Mutta tosiaalta pitää muistaa, että tuo summa jakaantuu joka tapauksessa 4-6 kuukauden ajalle, joten kertaostoksena iso mutta päivähinta ei lopulta kuitenkaan hurjan kallis. Teen myös tietoisia valintoja, kun haluan käyttää tiettyjä tuotemerkkejä ja esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa. Voisin valita muitakin tuotteita mutta en halua, joten turhaan oikeastaan tässä valittelen.

Kosmetiikan seuraaminen on auttanut hahmottamaan, että käytän kosmetiikkaan rahaa joka kuukausi. Ostan meikkejä ja muuta, vaikka saatoin aiemmin kuvitella, että ostan lähinnä saippuaa ja hammastahnaa. Niitäkin tietysti tulee hankittua, mutta tuollaiseen perusostoksiin menee keskimäärin se kymppi kuussa. Kaikki muu on ihan vaan oman itseni kaunistukseksi. Tämä on hyvä havainto. Minulla on oikeasti taipumusta kuvitella kuluttavani paljon vähemmän ja vaatimattomammin vähän kaikkeen, mutta tällainen seuranta tuo totuuden päivänvaloon. Tätä asiaa pohdiskeltuani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että mitään ei tarvitse muuttaa. Käytän kosmetiikkaan sen minkä käytän, ja saan sillä rahalla sitä mitä haluan.

Tämän seurauksena päätin, että teen vielä huhtikuun ostoksista tällaisen seurannan ja raportin, mutta sitten lopetan, ellei jotain aivan yllättävää tapahdu. Kosmetiikan kulutuksessani ei nimittäin ole mitään, mitä haluaisin laadullisesti tai määrällisesti korjata. Olen löytänyt sopivat tuotteet sopivasta hintakategoriasta, eli kaikki on siis juuri niin kuin pitää. Minulla ei ole ylimääräisiä varastoja, lukuunottamatta arkisia käyttötarvikkeita, joiden loppuminen kesken olisi tosi ärsyttävää. Kaikki mahtuu niille varattuun tilaan. Minulla ei myöskään ole meikkejä tai ihonhoitotuotteita joita en käyttäisi. Erilaisia hämäriä jämäputeleita on erittäin vähän. Voisin kyllä koota ne kaikki yhteen ja ottaa tavoitteeksi käyttää kaikki pois esim. seuraavan parin kuukauden aikana. Kaikki on siis kokonaisuudessaan hyvin.

Entä teillä?

Miksi vaatekaappini ei ole täydellinen (vielä)

Tästä tulee varsinainen vaateviikko, mutta koittakaa kestää. Lupaan olla ensi viikolla kirjoittamatta vaatteista yhtään mitään.

Olen monta vuotta tavoitellut asiaa nimeltä täydellinen vaatekaappi. Koko prosessi lähti vuosia sitten liikkeelle yleisestä tyytymättömyydestä niin tyyliin, olemukseen kuin vaatteisiinikin. Sen jälkeen olen selvittänyt millaisista vaatteista pidän, inventoinut ja karsinut kassikaupalla vääränlaisia kaapista pois. Olen myös ostanut ja saanut paljon uusia vaatteita, vaikka joukosta löytyy edelleen suosikkeja kymmenen vuoden takaa. Viime vuoden kirjanpito todisti, että uutta tulee enemmänkin kuin olisin arvannut.

Kaiken tämän jälkeen vaatekaappi oli siinä jamassa, että vuoden ostolakko tuntui realistiselta tavoitteelta. Akuutteja puutoksia ei enää ollut. Välillä joutuu käyttämään luovuutta, mutta sen olen ottanut positiivisena haasteena. Luin eilen uudelleen Rinnan Hyvän mielen vaatekaappia. Siellä on pitkä lista vaatteiden ominaisuuksista, joiden avulla voi haarukoida oman tyylinsä kulmakiviä. Tajusin, että itse asiassa tiedän täsmälleen, millaisista vaatteista pidän, erittäin yksityiskohtaiselle tasolle saakka. (Näistä voisi saada oman postauksensa!) Olen myös varsin sinut elämäntilanteeni kanssa sekä sen suhteen, millaisia vaatteita todellisuudessa tarvitsen. En siis enää juurikaan tee virheostoksia siinä mielessä, että ostaisin vaatteita, jotka jäisivät käyttämättä.

Vaatevarastoni ei silti ole täydellinen. Tämän viikon oivalluksen jälkeen ymmärrän miksi. Suurimpana esteenä on ollut se, että olen tavoitellut täydellistä hahmottamatta, mitä se käytännössä tarkoittaa. Visioni on ollut aivan liian yleisellä tasolla. ”Juuri sopiva vaate jokaiseen tilaisuuteen” on liian epämääräinen ilmaisu. Jos haluan täydellistä, vision täytyy olla paljon tarkempi: millaisia yksittäisiä vaatteita kaapista puuttuu tai siellä on liikaa?

Tämän tajusin, kun katsoin neuleitani. Ihannekaapissani olisi suunnilleen yhtä paljon sekä neutraaleita että kirkkaita värejä, sekä lämmintä villaa että viileämpää puuvillaa ja silkkiä. Tilanne on tällä hetkellä sellainen, että yksittäisissä puseroissa ei ole mitään vikaa. Ongelmana on niiden lukumäärän suhde toisiinsa. Kaapista löytyy monta kappaletta harmaita, ruskeita, tummanvihreitä ja luonnonvalkoisia neuleita eri materiaaleissa. Mutta siellä on vain yksi punainen sekä yksi turkoosi, jonka istuvuutta vielä vähän debatoin mielessäni, ja joka siksi ei ole päässyt pitkiin aikoihin päälle. Tästä näkökulmasta katsottuna ei ole mitään järkeä lisätä kaappiin enempää harmaata ja ruskeaa, vaikka olisi millainen ale. Sen sijaan minun kuuluisi kohdistaa katse niihin väreihin, joita kaapista puuttuu.

Tämä kuulostaa näin auki kirjoitettuna typerryttävän loogiselta ja yksinkertaiselta. Voi ihan perustellusti ihmetellä, miksi en ole toiminut juuri näin. Yksi syy on tuo hintaperusteinen ostelu. Kun hinta ohjaa valintaa, valikoima on rajattu ja kompromissit välttämättömiä. Toinen syy on se, etten ole tajunnut ajatella kokonaisuutta. Yksittäiset vaatteet ovat kivoja, mutta monta samanlaista kivaa yhdessä ei varsinaisesti tuo kaappiin sitä vaihtelua, jota kaipaan. Tämä on juuri syy siihen tyytymättömyyteen, jota vaatevarasto on ajoittain aiheuttanut siitä huolimatta, että pidän jokaisesta vaatteesta yksinään. Se puolestaan, miksen ole tätä hommaa aiemmin tajunnut, on itsellenikin mysteeri.

Mitä tämä tarkoittaa ostolakon kannalta? Ainakin sitä, että seuraavaksi analysoin jokaisen vaateryhmän kokonaisuutena. Mietin ensinnäkin sitä, millainen olisi täydellinen housu-, mekko- ym. varasto, ja toiseksi sitä, miten visio ja todellisuus vastaavat toisiaan. Aion tämän jälkeen tehdä jotain, mitä en ole tehnyt koskaan aiemmin, nimittäin ostoslistan. Koska ostolakko on tietenkin voimassa edelleen, en ryntää listan kanssa kaupoille, mutta jos ostoimpulsseja ilmenee, tarkistan ensin, onko  vaatteen ostaminen perusteltua. Jos vaatetta ei listalta löydy, on aiheellista kyseenalaistaa ostaminen erittäin vahvasti. Uskon, että tällä menetelmällä täydellinen vaatevarasto on huomattavasti realistisempi tavoite kuin ennen.

Mitä mieltä te olette? Onko joku päässyt vaatevarastonsa osalta täydellisyyteen? Jos ei, niin mistä kiikastaa?

Opettavainen tarina siitä, miksi halpa ei ole hyvä

Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.

Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.

Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.

Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.

Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.

Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?

Ajatuksia alennusmyynneistä, ostamisesta ja täydellisestä vaatekaapista

Edellisen ostoraportin kommenteissa tuli keskustelua siitä, kannattaako vaatteet ostaa täydellä hinnalla vai alennuksella. Minähän olen tunnetusti aina rakastanut hyviä alelöytöjä, ja nauttinut siitä, että saan jotakin alennuksella. Mutta olen viime aikoina alkanut tarkistaa kantaani. Tämä on suoraa seurasta tästä ostolakosta.

Myönnän rehellisesti, aiemmin hinta on voinut olla iso syy ostaa jotain. Kashmirneule isossa alennuksessa on vain kerta kaikkiaan tuntunut vastustamattomalta. Logiikka on mennyt jokseenkin näin: rakastan kashmiria – kashmir on kallista – iso alennusprosentti – kannattaa ostaa, koska kashmir on yleensä kallista. Ostos on tuntunut perustellulta, koska sain hankittua jotain mieluista, mutta maksoin siitä vähemmän kuin odotin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vaatevarasto ei ole ollut kovinkaan suunniteltu. Kun ostaa alesta, ostaa rajatusta tarjonnasta, ja sitten saa sitä mitä kulloinkin sattuu alessa olemaan. Tietysti on voinut olla mielessä, että tarvitsisi tietynlaisen vaatteen, ja niitä on etsinyt myös alennusmyynneistä, mutta mitään erityisen tarkkaa suunnitelmaa en ole koskaan noudattanut.

Nyt kun olen lopettanut satunnaisen vaatteiden ostelun, tuo hintakysymys on tullut uuten valoon. Ainakin kaksi ajatusta aiheeseen liittyen:

  1. Jos vuodessa ostaa vain muutaman vaatteen verrattuna aiempien vuosien moneen kymmeneen, käytetty rahamäärä on silti alhaisempi, vaikka ostaisi kaiken täyteen hintaan, eli säästöä syntyy.
  2. Kun ei ostaa vain harkitusti eikä huvikseen, on paljon tarkempaa, mitä sinne kaappiinsa lisää. Aiemmin olen ostanut millaisia neuleita vain periaatteella, että jos se on kiva se on kiva. Mutta nyt mietin tarkalleen, minkä värisillä tai tyyppisillä neuleilla haluaisin vaatevarastoa täydentää. Todennäköisyys sille, että juuri sellainen löytyisi alesta, on pieni. Näin ollen on paljon järkevämpää ostaa täydellä hinnalla, jos juuri sopiva tulisi vastaan.

Tajusin tänä aamuna, että alennuksella ostelija on kauppiaiden armoilla. Sen sijaan täydellä hinnalla ostaja ostaa juuri sitä mitä itse haluaa. Samoin tajusin sen, että ilman suunnitelmaa vaatekaapista ei koskaan tule täydellistä. Miten voisi tulla, jos ostomotiivina on hinta + se, että vaate on kiva? Kivoja vaatteita kertyy kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta niistä ei synny tasapainoista vaatevarastoa. Jos minulla ei ole mielessä selkeää tavoitetta, miten voisin päästä sinne ostelemalla alesta sitä sun tätä?

Tavoitteeni ei ole minimalistinen kapselivaatekaappi. En myöskään tavoittele sellaista, että kaikki vaatteet olisivat täydellisesti ristiin yhdisteltävissä, olen sellaiseen liian värin- ja vaihtelunhaluinen. Mutta haluan esimerkiksi, että kaapista löytyy sekä neutraaleja että värikkäitä neuleita, suunnilleen puolet ja puolet. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että värikkäitä voisi olla yksi tai kaksi enemmän, ja toisaalta myös yksi musta perusneule olisi paikallaan, koska sellaista ei ole. Jos siis tässä tilanteessa tulee vastaan harmaa kashmirpaita, sitä ei ole mitään järkeä ostaa, olipa alennus millainen tahansa. Minulla on jo kaksi harmaata neuletta, kolmannen ostaminen olisi tyhmää, vaikka alennusprosentti olisi 90. Kolmas harmaa neule ei toisi kaappiin vaihtelua, ei täyttäisi puuttuvaa aukkoa, eikä muutenkaan lisäisi onnellisuuttani muuten, kuin että saisin sen halvalla. Mutta kun todellista käyttöä ei olisi, aleostos olisi 100% rahanhukkaa, eikä suinkaan säästöä.

En ole edelleenkään kokonaan luopunut alennusten metsästyksestä. Olen äärimmäisen kranttu mitä tulee sukkiin ja sukkiksiin, ja jos käyttämäni merkit tulisivat alessa vastaan, ostan taatusti. Tämä siksi, että tiedän niiden tulevan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Molemmat ovat sellaista käyttötavaraa, jotka kuluvat rikki ja roskiin, joten niitä on hyvä olla aina vähän varastossa. Jos tällaisen tuotteen saa alessa, se on mielestäni järkevää, koska kyseessä on tuote, jonka ostaisi joka tapauksessa täydelläkin hinnalla mikäli tarve tulisi.

Tämä vaateostosten suunnittelu ja ostolakko ylipäätään johtaa sen sijaan siihen, että esimerkiksi nyt kevään alepäivillä en katsele vaatteita sillä silmällä, mikä nyt olisi edullista, vaan sillä silmällä onko kyseessä vaatevarastosta puuttuva osanen. Jos on, alehinta on plussaa. Jos ei, en osta. Tähän loppuun on todettava, että tiedän olevani vähän hidas. Tällaisesta vaatesuunnittelustahan viisaammat ovat puhuneet jo vuosia, mutta minulle ei vain ole aiemmin auennut, mitä järkeä siinä olisi. Ostolakolla on siis yllättäviä sivuvaikutuksia! Mitähän tässä vuoden aikana vielä ehtii oivaltaakaan?

Millaisia alennusmyynntifilosofioita teillä on?