Miksi shoppailu on niin ihanaa

Olen ainakin kymmenen viime vuotta selittänyt, että en yhtään tykkää shoppailusta. Inhoan sovittamista, en jaksa kulkea kaupoissa, ei sieltä kuitenkaan löydä mitään ja muutenkin ostan vain järkevästi ja tarkoituksella. Pari viime vuotta omia ostostottumuksiani tarkastelleena on todettava, että tässäpä taas yksi sellainen pieni arkinen itsepetos, joka ei yhtään pidä paikkaansa. On vain ollut mukavaa ajatella olevansa ihminen, joka ei tykkää shoppailusta.

Totta on, että en ole koskaan viihdyttänyt itseäni lähtemällä varta vasten kaupoille. (Poikkeuksen tästä tekevät amerikkalaiset outlet-maailmat, mutta ne ovat muutenkin asia erikseen.) Mutta en siis ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka lähtee huvikseen vaikka Stockalle hypistelemään, löytyisikö jotain kivaa. Sen sijaan shoppailuni on keskittynyt alennusmyynteihin. Niissä olen shoppaillut ahkerasti, mutta olen selittänyt tätä toimintaa itselleni järkiostamiseksi. Tässä juuri on kyse itsepetoksesta, sillä alessa pyöriminen on täyttänyt shoppailun kriteerit täysin: Mennään katsomaan, löytyisikö jotain kivaa. Hypistellään ja sovitellaan, ja jos löytyy jotain halvalla, niin sitten mietitään olisiko sille käyttöä. Usein olenkin keksinytkin kaikenlaisia enemmän tai vähemmän realistisia tilanteita, joissa alelöytöä voisi pitää, millä viimeistään olen oikeuttanut ostamisen.

Tässä vain on se ongelma, että kovin järkevää tuollainen ei ole. Shoppailu on tavallaan nurinkurista; sen sijaan että etsisi tiettyä vaatetta, joka kaapista puuttuu, pyöritään katselemassa mitä olisi alennuksessa ja valitaan paras tarjolla olevasta valikoimasta, riippumatta siitä oliko sille tarvetta vai ei. Sitten selitetään itselle, että koska vaate oli ALESSA, kyseessä on järkiostos. Ikään kuin hinta – tai oikeastaan ei edes hinta vaan pelkkä aleprosentti – tekisi mistä tahansa ostoksesta automaattisesti hyvän hankinnan.

Kun aloin opetella ostamista shoppailun sijaan, ajatus ostoslistasta vaatteiden suhteen tuntui kummallisen rajoittavalta. Miten tylsää, jos ei saa edes katsella muuta, kuin sitä mitä oikeasti tarvitsee?! Tämän tajuaminen oli aika havahduttavaa. Näin ajattelee siis ihminen, joka on aina selittänyt inhoavansa shoppailemista. Tajusin, että alennusmyynnit ovat vedonneet vahvasti sellaisiin osa-alueisiin, joita en ollut lainkaan tiedostanut. Metsästysvaistot heräsivät ja kilpailuvietti aktivoitui. Jos satuin löytämään jotain mieluista, olin aivan riemuissani löytämisen ilosta ja siitä, miten paljon oikein säästin ostamalla vaatteen.

Tähän kaikkeen peilattuna ostoslistaan tyytyminen on kieltämättä valju elämys. Koko tuo ihana tunnecocktail jää kokonaan pois. Ei löytämisen riemua eikä säästämisen tuomaa onnistumisen elämystä. Kun ostaa ostoslistan kanssa, shoppailuun liittyvä yllätyksellisyys häviää oikeastaan kokonaan. Ei ole erityisen jännittävää ostaa vaatetta, jonka ostamista on suunnitellut ties kuinka kauan. Mutta olennainen kysymys onkin, miksi se yllätyksellisyyteen liittyvä elämys pitäisi saada juuri vaateostosten kautta.

Symboloikoon tämä kuva oivallusta.

Tämän asian tiedostaminen on ollut minulle iso oivallus. Ensinnäkin sain itseni kiinni jälleen yhdestä tavasta huijata itseäni. Mutta ymmärrys shoppailuun liittyvistä tunne-elämyksistä lisää itsetuntemusta reippaasti. Tiedän nyt, että noiden elämysten haku on se oikea syy, mikä alennusmyynneissä houkuttelee, ei suinkaan se, että löytäisin niistä oikeasti täydellisiä vaatteita. Lisäksi kahden viime vuoden tarkan kirjanpidon seurauksena tiedän, että alesta ostaminen ei oikeasti säästä rahaa. Ostamatta jättäminen säästää. Jos useimmiten jätän ostamatta, säästän vuodessa enemmän, vaikka ne harvat kerrat kun jotain ostan, maksaisinkin täyden hinnan.

En ole koskaan aikaisemmin tajunnut, miten iso merkitys löytöjen tekemisellä on shoppailussa ollut. Siinä on päätökset tehty pitkälti tunne-elämyksen vallassa, ja järkiperustelut on etsitty sitten myöhemmin. Nyt mietin, voinko saada niiden ostoslistalla olevien vaatteiden etsimisestä ja löytämisestä samanlaiset kiksit – hieman kyllä epäilen että en. Tai sitten pitää pystyä ohjelmoimaan aivot jotenkin uudelle taajuudelle.

Onko teistä kukaan tehnyt samanlaisia huomioita? Miksi shoppailu on ihanaa – vai onko se? Minusta tuntuu, että olen juuri oivaltanut jotain todella olennaista, mutta olenko oivallukseni kanssa ihan yksin?

Ostamisen ja shoppailun ero

Ostin tiistaina kengät. Koko ostotapahtuma kiteytti hyvin sen, mikä ero on shoppailulla ja ostamisella.

Kaikki alkoi hyvin shoppailuhenkisesti. Sain vinkin, että keskustan kenkäliikkeessä oli -80% ale. Nyt on niin, että vaikka vaatehankintani ovatkin muuttuneet parin viime vuoden aikana erittäin fiksuiksi, enkä enää juurikaan haksahda höperyyksiin, niin -80% kuulostaa kyllä korviini jokseenkin vastustamattomalta. Vaikka tiedän, että ale ei ole erityisen hyvä syy ostaa mitään, niin tuollainen aleprosentti saa minussa aikaan edelleen pavlovilaisen reaktion.

Suunnistin siis kyseiseen kauppaan. Siellä kävi ilmi, että -80% koski tietenkin vain pientä osaa valikoimasta. Mutta ei se mitään, sillä suurin osa muista kengistä oli edelleen -40% tai  -50%. Olin tyytyväinen. Ostoslistalla on nimittäin ollut pitkään siistit kaupunkinilkkurit. Skannasin valikoiman ja bongasin useamman potentiaalisen parin. Avulias myyjä toi varastosta oikeita kokoja soviteltavaksi. Kokeilin neljät eri kengät. Tykkäsin yksistä kovasti, mutta kun pidin niitä pidempään jalassa, alkoi tuntua siltä, ettei malli ollut sittenkään sopiva. Toiset taas eivät näyttäneet jalassa yhtä kivoilta kuin hyllyllä.

Lopulta löysin nilkkurit, jotka olivat juuri sellaiset kuin olin etsinytkin. Samalla kävi ilmi, että neljästä sovitetusta parista juuri nämä eivät olleet minkäänlaisessa alessa. Takaisku! Vanhasta muistista kyseenalaistin hetkeksi koko valinnan. Olin tullut -80% aleen, ja nyt olin siis ostamassa kenkiä täydellä hinnalla. Sehän oli ihan tyhmää – vai oliko sittenkään? Vanhat tottumukset harasivat vastaan, mutta aloin puhua itselleni järkeä.

Millä todennäköisyydellä löytäisin yhtä kivat kengät, jos näiden löytämiseen oli mennyt kaksi vuotta? Olisiko mitään järkeä ostaa niitä vähän halvempia, mutta jalassa huonompia kenkiä, ja toivoa että ne mukautuisivat ajan myötä? Tiedän kokemuksesta, että todennäköisesti jalka ei kuitenkaan totu, ja halvemmat kengät jäävät pitämättä. Täyden hinnan kengät eivät tietenkään olleet halvat, mutta hinta oli mielestäni siedettävä. Tiesin kyllä oikeasti, mitä piti tehdä. Kuuntelin järjen ääntä ja kävelin kengät kainalossa kassalle.

Tässä ne ovat.

Tässä on shoppailun ja ostamisen ero. Shoppailuun kannustaa muutkin tekijät, kuin itse vaate tai tavara, jota on ostamassa. Ostaminen tapahtuu siksi, että tarvitsee juuri sitä, mitä on ostamassa, eikä esim. alella, vieressä seisovalla kaverilla tai omalla fiiliksellä ole vaikutusta ostopäätökseen. -80% ale houkutteli katsomaan, mitä kivaa voisi löytää halvalla, siis shoppailemaan. Mutta päädyin lopulta tekemään suunnitellun ostoksen.

***

Haluan vielä vinkata Caps Lookin ilmaisesta workshopista, joka alkaa 12.2. Siellä pääsee jyvälle kapselipukeutumisen saloista, joiden suhteen workshopin vetäjä Iina Lappalainen lienee Suomen paras asiantuntija. Mikäli osallistuit workshoppiin jo viime syksynä, kannattaa harkita myös Iinan webinaaria, joka on 18.2. klo 18. Webinaarin nimi on Vaatekaappi haltuun – 5 yleisintä syytä vaatekriiseihin ja kuinka ne ratkaistaan. Jos olet jo ilmoittautunut workshoppiin, saat automaattisesti kutsun myös webinaariin. Jos et halua osallistua workshoppiin, ilmoittaudu pelkkään webinaariin tästä. Vaatekriisit ja niiden ratkaisut kiinnostavat ainakin minua suuresti. Arkijärki ja Caps Look tekevät helmikuussa yhteistyötä. 

Shoppailulakosta ja vaatteisiin käytetyistä rahoista

Kun aloitin ostolakon vuoden 2017 alussa, olin 100% varma siitä, että voin olla koko vuoden ostamatta yhtään mitään. Koska en ole ehdottomuuksien ystävä, annoin kuitenkin heti kättelyssä itselleni luvan ostaa, jos tarpeellista tai jotain superihanaa tulisi vastaan. Kuten raportista näkyy, ostoksia tuli. Vuosi ei siis ollut täydellinen älä osta mitään -vuosi. Alun hybriksessä annettu nimi siis johtaa harhaan. Todellisuudessa olin viime vuonna shoppailulakossa. 

Shoppailu tarkoittaa minusta sellaista huvikseen ostostelua. Kun lähdetään shoppailemaan, lähdetään viihtymään ostamisen parissa. Se, mitä ostetaan, ei välttämättä ole niin tärkeää kuin se mielihyvä, minkä ostamisesta yleisesti saa. Shoppailu on juuri sitä, että lähdetään ”metsälle” ja iloitaan, kun saadaan saalista. Tehdään alelöytöjä, löydetään jotain odottamatonta ja ihanaa omaan vaatekaappiin. Shoppailla voi toki muutakin kuin vaatteita. Minulla on tapana shoppailla myös kirjoja, ja tiedän ihmisiä, jotka shoppailevat elektroniikkaa tai urheiluvälineitä. Se, minkä viime vuonna lopetin, oli juuri shoppailu. Siis sellainen ostaminen, että menee kauppaan vain katselemaan, löytyisikö sieltä jotain ostettavaa.

Etukäteen mietin vakavasti, että en olisi käytettyjä rahoja tänne kirjannut. Se kun tuppaa herättämään ihmisissä intohimoja, ja minua arvelutti asettaa itseni alttiiksi kritiikille. Tiesin, että sitä tulee, sillä jostain syystä suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu sellainen ajatus, että mitä vähemmän kaikki maksaa, sen parempi. Oma filosofiani rahankäytön suhteen taas on tämä: on aivan sama, mitä itse kukin ostoksistaan maksaa, jos talous on tasapainossa. Se tarkoittaa sitä, että ostoksensa pystyy ostamaan käteisellä (siis että ostoksiin on oikeasti varaa, eikä tarvitse turvautua luottoon). Se tarkoittaa myös sitä, että ostaminen ei estä omia taloudellisia tavoitteita ja on linjassa oman arvomaailman kanssa. Jos ei elä velaksi, pystyy hoitamaan kaikki kiinteät ja välttämättömät kulunsa ja saa säästöön sen minkä haluaa, ostoksen hinnalla ei ole väliä.

Oman ostolakkoni tarkoitus ei ollut säästää rahaa tai päästä mahdollisimman pienellä budjetilla. Shoppailun lopettamisen tärkein syy oli se, että ostin lukumäärällisesti mielestäni aivan liikaa vaatteita vuodessa. Mielestäni se ei ollut kestävää nimenomaan ympäristön kannalta. Talouteni suhteen kestävyysongelmaa ei ole ollut. Toivon, että jätetään toistemme rahan kulutuksen arvostelu tekemättä. Vaatii aika paljon rohkeutta kertoa rahoistaan julkisesti, ja nostan hattua teille kaikille, jotka viime vuonna niin uskalsitte tehdä. Käytetty rahamäärä ei kerro ostolakon onnistumisesta vielä mitään.

Tältä näyttää kirjanpitoni. Vasemmalta oikealle sarakkeet: kuukausi, vaate, merkki, hinta, huomautukset. Erottelin kuukaudet eri väreillä luettavuuden vuoksi. Valkoiset kuukaudet kertovat nollakuukaudesta

Suomalaiset käyttävät tutkimuksen mukaan keskimäärin 870 euroa vuodessa vaatteisiin ja jalkineisiin. Ennen kuin vetää johtopäätöksiä, miettikääpä tätä: alkoholiin ja tupakkaan käytetään 900 euroa. Keskimääräinen suomalainen siis kuluttaa vuodessa enemmän rahaa alkoholiin ja tupakkaan kuin omiin vaatteisiinsa. Kun puhutaan keskiarvoista, se ei kuitenkaan ota huomioon ihmisten erilaisia elämäntyylejä. Jos hieman stereotyyppisesti vertaan omaa kulutustani vaikkapa kainuulaiseen 70-vuotiaaseen poikamieheen, meidän vaatemenomme ovat varmasti aika kaukana toisistaan. Samoin tosin voisi varmasti sanoa alkoholiin ja tupakkaan käytetyistä rahoista, joskin rahamäärät saattavat mennä juuri päinvastoin kuin vaatteissa.

Käytin vuonna 2016 keskimäärin yhteen vaatteeseen noin 35 euroa. Tänä vuonna summa oli 44 euroa. Ostin siis vähemmän, mutta yksittäin kalliimpia vaatteita. Siitä huolimatta säästin rahaa monta sataa euroa vuositasolla. Mielenkiintoinen yhtälö, vai mitä? Aiemmin oikeutin monet ostokset sillä, että ne olivat alessa. Ale-lappu ikään kuin nollasi ostoksen mielessäni. Shoppailulakon aikana kiersin alet kaukaa, koska tiesin heikkouteni alennusmyyntien suhteen. Mutta toisaalta tapahtui mielenkiintoinen ilmiö: kun tiesin ostavani vuoden aikana varsin maltillisen määrän vaatteita, kynnys ostaa laadukasta täydellä hinnalla laski alemmas kuin koskaan ennen. Yhdenkään vaatteen kohdalla hinta ei kauhistuttanut. En jättänyt mitään ostamatta, koska se ei ollut alessa. Tämä johtui siitä, että ostin vain vaatteita, joille oli aidosti tarvetta. Toki hyödynsin alennusmyyntejä silloin kun se oli järkevää. Ostin sukkia Hulluilta päiviltä ja olin innoissani, kun juuri sopiva talvitakki sattui olemaan alessa. Mutta olisin ostanut sen myös täydellä hinnalla.

Yhteenvetona siis: shoppailulakon ensisijainen tarkoitus oli vähentää ostamieni vaatteiden lukumäärää. Siitä kuitenkin seurasi tahattomasti monia mielenkiintoisia ja positiivisia asioita:  opin suunnittelemaan vaateostoksiani. En tehnyt lainkaan hutiostoksia. Kaikille ostamilleni vaatteille tuli vuoden aikana runsaasti käyttöä. Vaatteen hinnan merkitys väheni, mutta ostin silti kalliimpia (ja suoraan sanottuna laadukkaampia) vaatteita kuin aiemmin. Siitä huolimatta säästin vuodessa monta sataa euroa, vaikka en edes yrittänyt. Säästin myös aikaa, koska en käynyt vaatekaupoissa. En keksi ainuttakaan negatiivista seurausta, ellei sellaiseksi lasketa noin puolessa välissä vuotta ilmennyttä ohimenevää tylsistymistä vanhoihin vaatteisiini.

Tämä uusi elämäntapa on niin hyvä, että jatkan tätä automaattisesti. Jos siis shoppailulakko kiinnostaa, liity joukkoon! Yhdessä tämä on hauskempaa. Jatkan kuukausiraportointia edelleen, mutta taidan tänä vuonna jättää summat ja hinnat mainitsematta, sillä ne luovat turhaan sellaisen mielikuvan, että mitä vähemmän rahaa menee, sen parempi. Se, onko näin, on jokaisen oma asia. Suosittelen silti yksityistä rahaseurantaa kaikille, ihan vain oman tietoisuuden kasvattamiseksi. Jos sinusta tuntuu siltä, että vaatteisiin käytetyistä rahoista voisi vähän säästää johonkin muuhun, yksinkertainen kirjanpito on helppo mutta erittäin tehokas työkalu.

Saanko tällekin vuodelle seuraa? Onko siellä yhtään uutta shoppailulakkoilijaa?

Ilmainen, ärsyttävä mutta välillä tosi hyödyllinen

Minulla on sellainen ongelma että jos saan kosmetiikkaostoksen kylkiäisenä jonkun näytepussin, en voi heittää sitä roskiin. Sehän on nimittäin käypä tuote. Samasta syystä en myöskään voi sanoa näytteille ei. Ilmaisen houkutus, tiedättehän? Lopputulos on se, että näytteitä kertyy. Ajatus on, että niitä käytetään matkoilla, mutta käytännössä en sitten kuitenkaan niitä joko muista tai halua ottaa mukaan. Sitten niille varattu tila alkaa täyttyä ja lopulta pitää ottaa kosmetiikkaprojekti, jotta pääsen niistä eroon. (Koska en pysty laittamaan roskiin mitään, mitä voi käyttää.)

Mutta vastikään tein juuri päinvastoin, ja erityisesti tilasin nettikaupasta kosmetiikkanäytteitä itselleni. Olin onnistunut kuluttamaan kaikki varsinaiset tuotteet loppuun, enkä saanut päätetyksi, mitä tuotteita haluaisin seuraavaksi käyttää. Sitten huomasin, että EkoPharman sarjoista oli mahdollista tilata ”matkapakkauksia”, joihin kuului kuusi eri tuotetta. Tilasin heti kaksi settiä erilaisia kasvotuotteita, ja olen nyt pari viikkoa käyttänyt niitä aivan innoissani. Näytteet ovat 5ml jokainen, joten niistä riittää muutamaan käyttökertaan niin, että tuotteeseen ehtii hyvin saada tuntumaa.

Tällä kertaa näytteet olivat siis juuri sitä mitä tarvitsin ja halusin. Nyt minulla on ollut mahdollisuus tutustua moniin eri tuotteisiin, valita niistä itselleni parhaat, ja pian tilaan sopivimmat täydessä koossa. Tässä yhteydessä tulin käyttäneeksi myös vanhoja näytteitä pois siinä vaiheessa, kun normaalit tuotteet olivat jo loppuneet mutta en ollut vielä saanut näitä uusia. Kieltämättä sekin oli hyödyllistä, tosin sillä erolla, että tulin testanneeksi tuotteita, joista en ollut alunperin erityisen kiinnostunut. Kokeilu oli sikäli hyödyllinen, että havaitsin ettei noita tuotteita ole tarpeen hankkia myöhemminkään.

En ollenkaan tykkää ostaa ”sikaa säkissä”, joten tällainen testailu sopii minulle hyvin. Luulisin, etten ole ainoa tässä lajissa, vaan ihmiset yleisesti ottaen haluavat ensin testata ja sitten vasta maksaa. Minusta kosmetiikkafirmojen kannataisi tarjota tällaisia kokeilupakkauksia yleisemminkin. Kylkiäisinä jaettavat näytteet yrittävät tietysti ajaa samaa asiaa, ja tutustuttaa kuluttaja uusiin tuotteisiin. Mutta ainakin minulla ongelmana on se, että ilmaisnäyte on harvoin juuri sellainen, mitä sillä hetkellä etsin tai mille on tarvetta. Siksi sen käyttäminenkin jää sattuman varaan. Sen sijaan näistä itse valituista näytteistä maksaminen tuntui järkevältä investoinnilta, koska pääsen tutustumaan ja valitsemaan rauhassa. Mahdollisuus testailla tuotteita rauhassa johtaa ainakin omalla kohdallani siihen, että esimerkiksi EkoPharma, jonka tuotteista olin jo valmiiksi kiinnostunut, tulee jatkossa luultavasti täyttämään kylppärinkaappiani varsin kattavasti.

Pyöriikö teillä näytteitä, joita ei ikinä tule käytetyksi, vai pystyttekö sanomaan jo kassalla ei?

Lokakuun vaateostokset

Raportin aika jälleen. Hienosti menneiden todellisten lakkokuukausien jälkeen lokakuu oli kaukana nollasta. Ladotaan luvut heti pöytään, niin päästään asiaan.

  • Pyjamapaita 29,90
  • Pyjamahousut 32,90
  • Urheiluliivit 44,90
  • Sukkahousut 9,90
  • Sukkahousut 9,90
  • Ylipolven sukat 12,90
  • Kahden alushousut, yht. 9,90
  • Sukkahousut 14,90
  • Parka-takki 290

Näiden ostosten summa on yhteensä 455,20€. Lisäksi minulle hankittiin uusi untuvatakki, jota en kuitenkaan maksanut itse. Lukumäärällisesti uusia vaatteita tuli 11 kpl.

Takkeja lukuunottamatta kaikki on peräisin hulluilta päiviltä. Kuten etukäteen arvelin, ostoksia tuli sieltä tehtyä. Tämä kuukausi on kuitenkin uudenlainen yleisen ostohistoriani kannalta, nimittäin urheiluliivejä lukuunottamatta kaikki yllämainitut vaatteet olivat ostoslistalla. En tehnyt yhtään heräteostosta, vaan hankin pelkästään sellaisia vaatteita, joita hankkimista olin suunnitellut jopa pari vuotta. Nuo liivitkin tulevat käyttöön, mutta ne eivät olisi olleet vielä aivan välttämätön hankinta.

Sukkahousut sisälsivät kahdet paksut ja värikkäät sekä yhdet ohuemmat mustat. Olen pitkään halunnut hankkia väriä talvisten hameiden alle, ja nyt kun suosimani merkki oli alessa, ostin tummansiniset ja viininpunaiset. Ylipolven sukkia olen etsinyt valehtelematta pari vuotta. Viime talvena niitä ei kai myyty missään, joten kun nyt löytyi simppelit, mustat, paksut sukat, ostin siltä istumalta. Olisin ostanut ne täydelläkin hinnalla, mutta kun saa alennuksella niin entistä parempi. Viime talvena laitoin kylmimpinä päivinä legginssit sukkahousujen päälle, mutta epäilen pitkien sukkien olevan mukavammat käytössä. Tämä lähtee testiin, kun säät vielä kylmenevät.

Pyjamaa, joka täyttäisi sekä mukavuus- että ulkonäkökriteerit, olen myös etsinyt vuosia. Heitin vähän aikaa sitten maailman kulahtaneimman yöpaidan roskiin (kyllä, siis ihan roskiin), joten uusi pyjama tuli tarpeeseen. Vanhat yöpukuni eivät täytä juuri mitään kriteerejä, mutta tyytymisen filosofiaa noudattaen olen kuitenkin käyttänyt niitä uskollisesti. Jokin raja tässäkin sentään. Olen iloinen tästä uudesta, mukavasta ja katseenkestävästä yöasusta, sekä iloinen siitä että se karmea vanha riepu on poistunut kaapista. Epäilen puolisoni olevan vahvasti samaa mieltä.

Sitten vielä nuo takit. Olin jo viime syksynä todennut, että tarvitsen viileän sään takin, sellaisen niin sanotun parkan. (Mikä muuten on parka suomeksi?) Kriteereinä oli pitkä helma, korkea kaulus, tikkivuori sekä vedenkestävyys yhdistettynä kaupunkikelpoiseen ulkonäköön. Olen hytissyt säihin nähden liian ohuissa ja lyhyissä tikkitakeissa, tai topannut sadetakin alle kerroksia. On tosi epämiellyttävää palella joka päivä. Syyslomalla kuitenkin onnisti, ja sain siistin öljykangastakin, jota olenkin käyttänyt joka päivä ostopäivästä lähtien.

Viimeisenä listalla on untuvatakki. Vanha untuvatakkini oli lyhyt ja tyylikäs kaupunkitakki. Mutta kun joka vuosi sukuloimme Lapissa talvisin, vuosien varrella on käynyt ilmi, että vaatteilta vaaditaan erilaisia ominaisuuksia, jos ohjelmassa pulkkamäkeä ja luontoretkeilyä. Uusi untsikka soveltuu aidosti kylmiin olosuhteisiin, eikä siinäkään tarvitse enää palella. Se oli hintava, mutta tuskin tarvitsen uutta seuraavan 20 vuoden aikana. Tuo vanha takki oli ostettu 8 vuotta sitten, ja annoin sen äidilleni, jolta puolestaan puuttui siisti untuvatakki. Yksi sisään yksi ulos -periaate toimi siis juuri niin kuin pitää.

Vaikka nyt oltiin nollasta kaukana sekä määrän että hinnan suhteen, en voi ottaa näistä huonoa omaatuntoa. Kaikki tulevat käyttöön, osaa on ehditty pitää jo monta kertaa, ja suurin osa näistä myös korvaa jonkun vanhan vaatteen. On ihanaa kun ei tarvitse palella, on ihanaa vaihtaa täysin loppuun palvelleita vaatteita uusin ja kauniisiin. Ja on varsin mielenkiintoista huomata kehittyneensä vuoden aikana niin, ettei ole heräteostoksille altis, vaan osaa ostaa juuri sitä mitä tarvitsee. Tässä on tämän ja viime vuoden välillä valtava ero. Viime vuonna ostelin mitä vastaan tuli, tänä vuonna valtaosa hankinnoista on ollut todella harkittuja.

Tällainen kuukausi tällä kertaa. Miten teidän kävi? Haahuilitteko hulluilla päivillä? Miten ostolakko on sujunut?

Ostolakkolainen hulluilla päivillä

No niin, täällä kulutuskriittinen shoppailija, päivää. Olen nyt käynyt Hulluilla päivillä kahdesti, ja yhden kerran vielä nettikaupassa. Selitys lienee paikallaan.

Eilen päätin tehdä kaikki lastenvaateostokset kootusti yhdellä kertaa. Se onnistui varsin hyvin. Kuten aiemmin uhkasin, ostin niin monet hansikkaat, että niistä pitäisi nyt riittää kevääseen saakka, vaikka jälkikasvu unohtelisi puolet pitkin maita ja mantuja. Tämä on yksi niistä asioista, joissa minimalismi ei kohdallani toimi ollenkaan. Olen havainnut, että lasten hanskat kestävät käyttöä yhden kauden. Sen jälkeen ne ovat siinä kunnossa, että ne voi heittää suoraan roskiin. Vuori on kulunut koppuraksi, saumat vuotavat ja todennäköisesti kokokin on jäänyt pieneksi. Vauvantumppuja lukuunottamatta hanskoista ei riitä kierrätettävää useammalle lapselle. Sen sijaan hintatietoinen voi kyllä säästää tuolla pitkän pennin, jos ostaa tarkkana sellaista, mikä normaalisti maksaa moninverroin. Ostin esimerkiksi esikoiselle toppahousut ja toppatakin samalla hinnalla, mitä takki maksaa normaalisti yksinään.

Lähdin kuitenkin huonosti varustautuneena liikenteeseen, enkä muistanut piirtää jalankuvia mukaan. Niinpä ostin vahingossa kuopukselle liian pienet kengät. Sen vuoksi päädyin kuitenkin kotona vielä nettikauppaan, josta onnistuin tilaamaan oikeaa kokoa, ja väärät palautin tänään. Ilokseni nettikaupassa sai jättää palautetta ostotapahtumasta. Kerroin painokkain sanakääntein, että hommatkaa sinne verkkokauppaan niitä tavaroita niin paljon, etteivät lopu kesken ensimmäisen päivän aikana. Se, että tuotteita riittää myyntiin noin kymmeneksi minuutiksi, on minusta täysin naurettavaa. No, tilasin sitten samalla itselleni paketin sukkahousuja.

Tänään palauttaessani väärän kokoisia kenkiä, vaeltelin kaupassa muuten. Ostin vaatteita, kyllä! Mutta tiedättekö mitä: nämä olivat kaikki sukkahousuja ja alusvaatteita. Siis niitä, joita monien mielestä ei ”lasketa” mukaan ollenkaan. Jos noudattaisin tuota linjaa, päivän hankinnat voisi ohittaa käytännössä olemattomina, mutta koska ostolakkoni (tai pitäisiköhän puhua pikemminkin paastosta) on täydellisen läpinäkyvä ja armoton, kirjasin kaikki ostokset mukaan tämän vuoden taulukkoon. Määristä ja summista tarkemmin kuun vaihteessa, mutta aika tyytyväinen olin hankintoihini: kaikki olivat ostoslistalla! Ostin siis vain sellaista, minkä ostamista olen harkinnut jo pidempään. Ja nämä kaikki alennuksella! Olen valtavan tyytyväinen suoritukseen. Tässä on nyt sellaista suunnitelmallisuutta, jota olen peräänkuuluttanut koko vuoden.

Kuljin kyllä vaateosaston läpi, mutta tuotteet eivät houkutelleet. Huomasin, että tänä vuonna kuvaston (sekä netti että paperiversio) sekä todellisuuden välinen ero tuntui huomattavalta. Värit eivät vastanneet toisiaan (luonnossa kaikki oli synkempää ja tummempaa kuin kuvissa) ja vaatekappaleiden laatu tuntui olevan kehnohkoa. En tiedä oliko tämä nyt vain mielikuva, joka johtui ympäristöstä, mutta minusta monet neuleet olivat rimpulan tuntuisia. Ohuita ja jotenkin valmiiksi hieman virahtaneen tuntuisia. Toki joukossa oli laadukastakin, mutta oli hyvin helppo olla ostamatta, kun lähes kaikki ajattelemani vaatteet tuntuivat ja näyttivät kaupassa ihan erilaisilta kuin kuvissa.

On siis tiedossa, että lokakuusta ei tule nollakuukausi, vaan ostoksia on tehty. Kävittekö te alepäivillä? Paniko kukaan muu merkille eroja kuvastojen ja todellisuuden välillä?

Alepäivien houkutukselle löytyi selitys!

Tajusin juuri äsken jotain olennaista. Olen välillä miettinyt, miksi Sokoksen ja etenkin Stokkan alepäivät ovat aina niin houkuttelevia. Miksi edelleen kiinnostaa niin paljon, mitä siellä on myynnissä, vaikka olen tietoisesti vähentänyt ostamista ja haluan kuluttaa hyvin harkiten? Olen tietoinen myös siitä, että nuo tarjotut alennukset eivät välttämättä ole mitään huikeita diilejä, tästä on omakohtaista kokemusta. Tästä kaikesta huolimatta kuvastot vetävät puoleensa. Esimerkiksi eilen katselin aamulla netistä, mitä kaikkea Sokoksen kosmetiikkaostastolla oli alessa, ja illalla latasin Stokkan sovelluksen kännykkääni, nähdäkseni mitä siellä on ensi viikolla tarjolla.

Mutta yhtäkkiä asia kirkastui! Kyse ei ole viime kädessä alennusprosenteista tai siitä, että käsillä olisi jotain aivan ihmeellisiä löytöjä. Ei – kyse on valikoimasta. Kun selaan kuvastoa, tiedän, että juuri näitä tavaroita ainakin on myynnissä. Voin lukea katalogeja sillä silmällä, löytyykö sieltä niitä tavaroita, joita tiedän lähiaikoina tarvitsevani. Sitten voin mennä kauppaan, ja käydä hakemassa juuri sen mitä haluan.

Tämä liittyy siihen, mitä kaupoilla käydessä inhoan eniten. Nimittäin sitä, että tarvitsee jotain, eikä sitä löydy. Se on sietämätöntä! Hermostun ihan täysin, jos menen kauppaan eikä siellä myydä sitä mitä tarvitsisin. (Hermostun myös siitä, jos myyjä ei osaa tai halua myydä kunnolla, mutta kaikista eniten siitä, etten saa sitä mitä menin ostamaan.) Tässä on se syy, miksi netti on niin houkutteleva ostopaikka. Siellä näkee, mitä on myynnissä, ja mistä vaihtoehdoista voi valita. Kun taas menee kauppaan tietyn tarpeen kanssa, on tuurista kiinni, löytyykö sitä mitä haluaa. Hukkareissu kauppaan on yksi turhauttavimmista arkipäivän vastoinkäymisistä, minkä tiedän.

Mutta kun selaa alekatalogia, tulee sellainen fiilis, että tuota tuolla on, ja saan sen jos haluan. Tässä on tietenkin se mutka matkassa, että suosituimmat tuotteet saattavat loppua hyvin varhain. Onneksi en yleensä ole sellaisten perässä, vaan haluan ihan tavallisia asioita. Esimerkiksi bongasin hulluilta päiviltä lasten sormikkaita kolmen parin pakkauksissa. Epäilen niitä riittävän ihan hyvin, samoin kuin niitä muitakin käyttötavaroita, joita ajattelin päiviltä hankkia.

Sitten jos käy niin, että kuvaston tuote onkin myyty loppuun, hermot menevät, kuinkas muuten. Kävin esimerkiksi Sokoksella eilen, ja arvatkaa harmiani, kun Hakaniemen Emotionissa ei ollutkaan niitä tuotteita, joita netin mukaan piti olla alessa. Kuvittelin saavani kaikkea tärkeää, ja sitten kaikkia tuotteita ei ollutkaan. Hampaiden kiristely! Tämä on myös se syy, miksi en edes yritä ostaa Stokkan verkkokaupasta hullujen päivien aikaan, koska epäilen että sinne mitoitetaan tavaroiden määrä tahallaan alakanttiin, jotta saataisiin luotua kuva niukkuudesta, ja ihmiset lähtisivät itse tavarataloon tekemään heräteostoksia. Strategia on kohdallani näköjään onnistunut hyvin, paitsi että en tee niitä heräteostoksia, koska olen ostolakossa.

Tämä on siis syynä alepäivien houkutukselle. Olen vastahakoinen lähtemään kaupoille, jos en ole varma siitä, että tosiaan löydän sen mitä olen etsimässä. Juuri nyt olisi niille sormikkaille ja rukkasille tarvetta, mutta ehdin jo miettiä, mistähän kaupasta niitä kannattaisi varmimmin lähteä etsimään. En saanut ajatusta vietyä tämän pidemmälle, sillä rasitti jo etukäteen hukkareissun mahdollisuus. Onneksi Stockmann kertoo, että ensi keskiviikkona heidän lastenosastollaan on runsaasti valikoimaa edullisella hinnalla, tervetuloa ostamaan. Olen tästä tiedosta erittäin kiitollinen. Nyt mietin ainoastaan ostaisinko yhden vai saman tien kaksi pakettia.

Tämä havainto selittää myös sen, miksi Stokkan kattavampi kuvasto on aina vedonnut enemmän kuin Sokoksen suuntaa-antava. En minä jaksa lähteä mihinkään ruuhkaan palloilemaan siltä varalta, että jotain kivaa tulee vastaan. Löytöjen tekemisen mahdollisuus ei houkuttele yhtään. Sen sijaan varma tieto siitä, että saa juuri sitä mitä tilaa, houkuttelee kovasti. Käytän molempien liikkeiden nettisivuja siihen, että tarkistan valikoiman ja hinnat etukäteen, en suinkaan siihen, että ostaisin netin kautta jotain. Sen sijaan haluan tietää, kannattaako minun edes lähteä liikkeelle.

Olipa mielenkiintoinen oivallus. Tunnistaako joku muu itsensä tästä myös? Vai onko tämä vain minun päässäni?

Syyskuun ostolakkoraportti

Syyskuu hujahti huomaamatta ohitse. Ostolakkoa on enää kolme kuukautta jäljellä! Viimeinen kvartaali siis käynnistyi eilen. On taas raportin aika, ja tämän kuun saldo on tässä:

  • ostettuja vaatteita 0 kpl
  • sain lahjaksi kolmet sukat ja yhden neuleen

Tästä tuli siis jälleen nollakuukausi vaateostojen suhteen. Tämä oli vuoden viides kuukausi, etten ostanut vaatteita lainkaan. Tarkalleen ottaen noista viidestä kuukaudesta yksi oli sellainen, että ostin kaksi korua (toisen kirppikseltä, toisen koruntekijältä itseltään). Noihin viiteen sisältyy myös kaksi kuukautta, jolloin sain vaatteita, vaikka en itse ostanut niitä. Näistä lahjoista en ota stressiä, tavoitteenani on ollut muuttaa ensisijaisesti omaa ostokäytöstäni, ei muiden ihmisten. Saamani vaatteet ovat olleet joko valmiiksi käytettyjä, tai sitten ne on ostettu lahjaksi minulle. En siis ole ovelasti kiertänyt sääntöjä, ja delegoinut vaatehalujani jonkun muun hankittavaksi, vaan vaatteet on saatu antajan aloitteesta.

Tämä ostolakko on avannut silmät sille, että ennen viihdytin itseäni yllättävän usein vaateostoksilla. Yllättävän usein siinä mielessä, että samaan aikaan olen väittänyt inhoavani vaatteiden ostamista. Mutta onkin tainnut olla niin, että inhoan sitä vain silloin, kun on ollut pakko ostaa uutta. Silloin kun saa haahuilla ilman mitään ostotarpeita alennusmyynneissä, vaateostelu ei olekaan ilmeisesti ollut niin epämiellyttävää. Olen nimittäin havahtunut tuttuihin ajatuksiin, joita nämä syksyn alepäivien katalogit aiheuttavat. Nimittäin siihen, että noita vihkosia selaa hyvin kiinnostuneena, löytyisikö sieltä jotain ostettavaa. Sitten muistan, että ai niin, eihän tässä ole tarkoitus ostaa mitään. Ja – uskomatonta mutta totta – sen jälkeen käy mielessä pieni pettymyksen tunne. ”Enkö mä pääsekään shoppailemaan?”

Tosin ei tämä niinkään huolestuttavaa ole, sillä osittain tuo kuvastojen selaaminen on leikkiä. Se on sellaista ”mitä ostaisin jos voisin ostaa mitä vaan” haaveilua, eikä oikeasti ole tarkoituskaan hankkia mitään. Tätä tekevät muutkin. Tiedän ihmisiä, jotka esimerkiksi klikkailevat verkkokaupoissa ostoskoriin kaikkea ihanaa, ja sitten lopulta vain sulkevat sivut ostamatta mitään. Mutta tiedän myös, että viime vuonna olisin luultavasti lähtenyt sopivan mainoksen sattuessa vastaan kauppaan asti ihan vain katsomaan, josko sittenkin löytyisi jotain oikeaa ostettavaa. Kyllä minä voin myöntää, että uusista vaatteista tulee hyvä mieli. Sitä tunnettahan vaatekaupoilta usein hakee.

Tätä vuotta on vielä kolme kuukautta jäljellä. On mielenkiintoista nähdä, millaisia oivalluksia loppuvuodelle vielä mahtuu. Tuntuu siltä, että joka kuukausi olen ymmärtänyt jotain uutta ostokäyttäytymisestäni tai suhteestani vaatteisiin. Näitä ajatuksia tuntuu riittävän, vaikka yhdeksän kuukautta on jo takana. Kun nyt ajattelen loppuvuotta, tiedän, että jos olisi pakko tai jos yksinkertaisesti päättäisin niin, pystyisin olemaan loppuvuoden ostamatta yhtään uutta vaatetta. Toisaalta minulla on muutamia ihan oikeita tarpeita (kaikki urheilusukkani ovat kohta kuluneet puhki) ja sekä muutamia sellaisia tarpeita, joihin olisi kiva saada sopiva vaate, vaikka se ei olekaan aivan välttämätöntä. Niinpä realistinen arvio on, että kolmesta jäljellä olevasta kuukaudesta ehkä yksi tulee olemaan täysin ilman vaateostoksia, mutta jokunen vaate tulee vielä ennen vuodenvaihdetta ostettua.

Miten sujuu teillä? Nollakuukausia, hyviä löytöjä, repsahduksia? Millaisia oivalluksia on tullut? Ja shoppailetteko te ”leikisti”?

Heinäkuun ostolakkoraportti

Ennakoin ennen lomaa, että nyt varmaan tulee vaateostoksia tehtyä, kun tiedossa oli matkustelua. Ostoksia tulikin, samoin sain lahjaksi sekä uusia että käytettyjä vaatteita.

Ostetut vaatteet

  • Fleece-takki 52,43€
  • Bikinit (yläosa ja alaosa) 54,52€
  • Lentosukat 17,90€
  • 3 x nilkkasukat, 8,9€ kpl = 26,70€

Saadut vaatteet

  • Villapaita (uusi)
  • T-paita (käytetty)
  • Tunika (käytetty)

Vaatekaappiin tuli yhteensä 9 uutta vaatetta, niistä uutena ostetut maksoivat 151,55 euroa.  Näköjään kaikesta huolimatta edelleenkään en muista kunnolla jälkeenpäin, mitä vaatteita kuukauden aikana kaappiin on tullut. Jos en olisi tarkistanut excelistäni, olisin tyynesti unohtanut sukat, t-paidan ja tunikan. Siitäkin huolimatta, että olen pitänyt sekä paitaa että tunikaa runsaasti, ja sukkia tarvitsen heti, kun ilmat hieman viilenevät.

Sitten vähän tarkempaa analyysiä. Fleece-takki oli todella hyvä ostos. Minulla ei ollut sellaista ennestään, olen kyllä kaivannut fleeceä kuoritakin alle monesti. Olimme islannissa viikon, ja pidin takkia joka päivä. Tästä ei vielä ihan 30 käyttökertaa syntynyt, mutta ennen joulua ollaan taatusti jo 30 paremmalla puolella. Etukäteen kriteerit olivat aika kovat, sillä halusin laadukkaan takin, jossa on vetoketju alas asti, tyköistuva malli ja kirkas väri. Fleecejä kyllä myydään kaikissa urheilukaupoissa, mutta näillä em. parametreillä välttämättä ei. Onnistuin kuitenkin löytämään Partioaitan alesta juuri oikeanlaisen (yksi kappale kaupassa, sattui olemaan kokoani) ja tein hyvät kaupat.

Bikinit ostin päättäväisesti etelänlomaa varten. Havaitsin nimittäin pari päivää ennen lähtöä, että vanhat bikinit olivat hieman… hmmm, sanoisin että kutistuneet. En halunnut lähteä pelkällä uimapuvulla liikkeelle. Viikon aikana pidin bikineitä käytännössä joka päivä, joten matkan jälkeen käyttökerralle jäi hintaa noin 10€. Se on vielä aika kallista, mutta toisen samanlaisen matkan jälkeen ollaan jo ihan siedettävässä lukemassa. Tämä ostos ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä välttämätön. Minimalisti olisi taatusti lähtenyt sillä yhdellä toimivalla uimapuvulla, optimalisti halusi bikinit myös.

Sitten on vielä nuo sukat. Kuvittelin tammikuussa, että minulla ei VOI tulla vuoden aikana tilannetta, jossa sukkien ostaminen olisi tarpeen, mutta erehdyin. Ennen tuota täydennystä kaikki sukkani olivat niin kuluneita, että kantapäästä paistoi päivä läpi. Viime vuonna ostamani sukat eivät myöskään olleet luottomerkkini Voguen, eivätkä ne ole pysyneet kunnolla muodossaan vaan ovat lörpähtäneet pesuissa epämääräisiksi. Täydensin siis heinäkuussa varastoja Voguen sukilla. Ostin kolmet erilaiset, yhdet puuvillaiset joukossa, jotta voin tarkastella millaisesta koostumuksesta pidän eniten ja miten sukat käyttäytyvät pesussa. Lentosukat ostin korvaamaan edelliset, jotka oli hankittu 10 vuotta sitten. Katsoin, että kymmenen vuotta on  yksille lentosukille riittävän pitkä käyttöaika. 30 käyttökertaa on tullut aikaa sitten täyteen.

Villapaita oli Islannista, olin toivonut paksua islantilaisneuletta ja sellaisen sain. T-paita ja tunika puolestaan olivat äidiltäni, joka oli perannut omaa kaappiaan. T-paitaa olen pitänyt jo kymmenisen kertaa, tunikaa vähän vähemmän. Etsiskelin tunikaa jo keväällä, mutta jätin ostamatta, koska täysin mieluista ei löytynyt, ja koska sen tarve ei tuntunut riittävän suurelta ostolakon rikkomista varten. Nyt kun ilmaiseksi tarjottiin, niin tietenkin otin tyytyväisenä vastaan.

Summaisin heinäkuun siten, että ostoksista fleece-takki ja sukat olivat sellaisia, että niiden ostaminen oli perusteltua ja järkevää, sukkien osalta pian välttämätöntäkin. Näiden vaatteiden käyttömääräksi tulee muutamassa kuukaudessa se 30, sitä paitsi molemmat käytetään niin loppuun kuin suinkin. Bikinien ostaminen oli tietoisesti tehty päätös, mutta niiden kohdalla poikkesin selvästi omista säännöistäni. Saadut vaatteet taas ovat täysin sääntöjen puitteissa, joten niistä murehdi.

Näin täällä, miten siellä? Onko kesä mennyt shoppaillessa, entä houkuttelivatko alennusmyynnit?

Käsilaukkuni on Beater

Minulla on ystävä, joka on erittäin perehtynyt kelloihin, siis etenkin miesten kelloihin. Häneltä kuulin kerran, että herrasmiehellä on hienompi kello virallisiin tilaisuuksiin, ja sitten niin sanottu beater kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joissa saattaa olla vaarana vaikkapa lasin naarmuuntuminen tai joku muu riski. Tuossa viime viikon lomalla tuli mieleeni, että tämähän pätee myös käsilaukkujen suhteen.

Minullakin oli mukana vanha, kulunut ja luotettava käsilaukku, jota ei tarvinnut sen kummemmin varoa. Otan sen aina mukaan tällaisille reissuille, joissa täytyy kuljettaa kaikenlaista kamaa, ja olosuhteet voivat olla vähän vähemmän hienostuneet. Laukku voi seilata lentokoneen ja auton lattialla, kaikenlaiset pienet rähmäkäpälät voivat tarttua siihen, eikä harmita jos laukkuun tulee vähän osumaa. Kaupungissa kulkemiseen minulla on toinen, vähän eri näköinen ja tyylinen beater, johon ei mahdu yhtä paljon tavaraa, kuin tuohon ruskeaan, mutta jonka saa kätevästi olan yli tai vaunujen kahvaan roikkumaan. Hienompia käsilaukkuja säästän sitten sellaisiin olosuhteisiin, kun välitöntä vaurioriskiä ei ole.

Tästä voi päätellä, että omistan useampia käsilaukkuja, eikä niiden määrä varmasti ole vielä saavuttanut huippuaan. Pidän siitä, että käsilaukkujen suhteen on valinnanvaraa koon ja värin puolesta. Minulta löytyy kaikkea pikkuriikkisestä iltalaukusta olkalaukkuun, johon menee helposti viikonlopun vaihtovaatteet ja muut tykötarpeet. Se mikä laukkuja yhdistää, on laatu. Käsilaukkujen suhteen laatu tuntuu usein korreloivan hinnan kanssa. Tästä johtuen kokoelma karttuu hyvin hitaasti, ja suhtaudun jokaiseen laukkuun niin, että se on elinikäinen ostos. Esimerkiksi tämä matkoilla uskollisesti palveleva beater on ostettu vuonna 2008. Se on merkiltään Furla, ja taisin ostaa sen alennusmyynnistä. Käyttöä sille on tullut tuhansia kertoja, eikä laukku ole vielä lähelläkään päätepistettä. Arvioisin, että se on edelleen vuosia käyttökelpoinen. Vaikka materiaali on vaalea ruskeaa mokkaa, se on edelleen siisti niin ulkoa kuin sisältä. Yksikään sauma ei repsota, vuori on moitteettomassa kunnossa, vetoketjut samoin. Kulumisen näkee parhaiten olkahihnasta, jonka reunat eivät lähemmin tarkasteltuna enää ole uudenveroiset. Käytössä tämä ei haittaa millään tavalla.

Olen tullut siihen tulokseen, että hyvä laukku maksaa itsensä takaisin käyttövuosina. Tämä käsilaukku ei edes ole se kaikista vanhin, vaan vanhin käsilaukkuni on 90-luvun puolella ostettu. Olen ylipäätään vannoutunut laadun kannattaja, ja etenkin tässä kategoriassa laatuun panostaminen kannattaa. Minulla on aina käsilaukku mukana, ja kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, kannan mukanani kaikenlaista tavaraa, myös silloin kun olen yksin liikenteessä. Käsilaukulle asettamani kriteerit ovat korkeat. Jos iltalaukkuja ei lasketa, käsilaukun on oltava nahkaa, väriltään neutraali ja yksivärinen (musta, ruskea, punainen) eikä siinä saa olla isoja logoja eikä ylimääräisiä hapsuja tai härpättimiä. Laukun on oltava sen kokoinen, että mukaan mahtuu muutakin kuin kännykkä ja avaimet. Sitä pitää voida kantaa olkapäällä ja sen on sulkeuduttava kunnolla, mieluiten vetoketjulla. Vaikka välillä olen etsinyt omaa tyyliä vaatteiden osalta enemmänkin, käsilaukkujen suhteen tiedän aina täsmälleen mitä haluan. Käytännöllinen, yksinkertainen, tyylikäs, kestävä.

En koskaan osta käsilaukkua, josta en pidä todella paljon. Beateriksi ei alenneta sellaisia veskoja, joista en enää niin paljon tykkää (koska niitä ei ole), vaan sellaiset, jotka ovat käytössä kuluneet niin paljon, ettei niitä enää halua ottaa hienompiin tilaisuuksiin mukaan. Jos joku ihmettelee käsilaukkujen määrää, niin muistakaa, että kokoelmaa on kartutettu noin 20 vuotta. En ole poistanut joukosta muuta kuin sellaisia laukkuja, jotka ovat kirjaimellisesti hajonneet käsiin (nämä ovat olleet niitä halpoja hutiostoksia, eivät nahkaa), tai joutuneet jonkun onnettomuuden kohteeksi. Kerran yksi laukku putosi veneessä öljylammikkoon, toisen kerran eräs laukku naarmuuntui pahasti kanaverkkoon ja siitä tuli niin roisin näköinen, etten enää halunnut käyttää sitä.

Onko teillä parempia laukkuja ja ”beatereita”?