Avainsana-arkisto: roskat

Suurinta luksusta on ehkä kodinhoitohuone

Julkaistu , kirjoittanut
2

Tunnen oloni 50-luvun kotirouvaksi, kun kirjoitan tästä, mutta kirjoitetaan nyt silti. Kotiimme saadaan remontin seurauksena kodinhoitohuone. Olen tästä ihan suhteettoman onnessani. En ole koskaan asunut omakotitalossa, joissa ainakin uudemmissa kodinhoitotila lienee lähes vakiovarusteena. Sen sijaan olen koko ikäni asunut rivi- tai kerrostaloasunnossa, jossa ”kodarille” ei ole ollut tilaa. Olen aina haaveillut yhdestä paikasta, jonne voisi sijoittaa kaikki mahdolliset ylläpitotoiminnot, joita kodissa tarvitaan, ja nyt sellaisen saan.

Amerikkalaiset puhuvat ”laundry roomista” eli pyykkihuoneesta, ja samaa voisi käyttää meilläkin. Kodinhoitohuoneeseen nimittäin sijoitetaan koko pyykkihuolto alusta loppuun: likapyykin säilytys, pesu, kuivaus, silitys ja tahranpoisto. Koska olen voinut suunnitella huoneen alusta lähtien itse, likapyykkiä säilytetään heti pyykkikoneen vieressä, ja pesuaineille on oma kaappi. Tasoksi on valittu materiaalia, joka kestää vettä ja kulutusta mielin määrin. Hanassa on ulosvedettävä juoksuputki, joka mielestäni ollut tiskialtaan yhteydessä hyvin kätevä. Allas on sen verran iso, että siinä voi pestä käsipyykkiä helposti.

Hana puuttuu, vetimet puuttuu, kaakelit puuttuu… mutta kyllä nekin vielä saadaan. Kaapit, allas ja taso ovat Ikeasta.

Lattiat on laatoitettu, joten ei ole väliä vaikka vettä roiskuisi lattialle. Olen aikeissa hankkia kondensoivan kuivauskaapin, jollaista meille lämpimästi suositeltiin. Kuivaustoimintoa ei ole pakko laittaa päälle, vaatteet kuivuvat siellä yön yli ilman puhallustakin. Mutta tarvittaessa kuivausajan saa lyhyemmäksi, mikä taas mahdollistaa sen, että halutessaan voi pestä monta koneellista kerralla, eikä kuivaustila lopu kesken. Olen asennuttanut pistorasiat korkealle, jottei silitysraudan kanssa tarvitse kykkiä ja kumarrella. Silityslaudan paikka on suoraan ikkunan edessä, eli valoa riittää, ja silityspaikan yläpuolelle tulee tanko, johon henkarivaatteet voi ripustaa.

Pyykkihuollon lisäksi kodinhoitohuoneeseen mahtuu iso pakastin, jolle ei olisi paikkaa keittiössä, siivouskaappi (tämäkin on luksusta, aiemmin siivoustarvikkeet olivat vain yhdessä komerossa muiden tavaroiden joukossa) sekä runsain määrin säilytystilaa. Näihin kaappeihin ja laatikoihin aion sijoittaa kaiken sellaisen tavaran, joka on aina jossain muualla tiellä: koiran tarvikkeet, lääkekaapin sisällön, harvoin käytettäviä tekstiilejä, kausikoristeita ja kaikkea muuta säännöllisesti mutta harvemmin tarvittavaa tavaraa. Lisäksi kodinhoitohuoneeseen sijoitetaan kierrätys tavanomaisia keittiöroskia lukuunottamatta. Pullot, pahvit, käytetyt patterit, paperi ym kierrätettävät materiaalit saadaan pois silmistä ja jaloista.

Kodinhoitohuone on siis suunniteltu ensisijaisesti käytännöllisyys edellä. Yksi sen parhaista ominaisuuksia on silti ovi, jonka saa kiinni. Ei siis haittaa, vaikka tasolla olisi pyykit läjässä, sillä kukaan  – en minä enkä vieraat – ei tule niitä näkemään ellen halua. Mielestäni tällainen tila on silkkaa luksusta; sellaista ylellisyyttä jota en olisi uskonut saavani.Kodinhoitohuoneen hehkutuksesta tulee vähän vanhanaikainen fiilis kenties siksi, että se kuulostaa siltä kuin hienointa elämässä olisi pyykin peseminen. Mutta oikeasti hienous on siinä, että pyykinpesua ei ole tarvinnut tunkea jo valmiiksi ahtaaseen kylppäriin, vaan että sille on ihan oma paikka, mikä ei ole pois mistään muusta. Kuten hyvin tiedän, kaiken saa yleensä hyvällä suunnittelulla toimimaan ilmankin, mutta kodinhoitohuone tuo sellaista helppoutta ja siisteyttä arkeen, jollaista minulla ei ennen ole ollut.

Te joilla khh on tai sellaisen haluaisitte: mikä on mielestänne huoneen paras puoli? Helpottaako se arkea niin paljon kuin kuvittelen?

Sinä olet vastuussa lahjoitusten laadusta

Julkaistu , kirjoittanut
11

Jälleen kerran kirjoitan vaatekeräyksistä. MOT-ohjelma uutisoi raflaavasti, kuinka suomalaisten hyväntekeväisyyteen lahjoittamat vaatteet päätyvätkin kehitysmaihin, ja siellä   luultavasti jonnekin katuojaan. Muistan, kuinka tämä juttu sai alkunsa. Eri keräyslaatikoihin vietiin vaatteita, joihin oli piilotettu GPS-paikannin. Nyt sitten lopulta selvisi, mihin vaatteet päätyivät.

Tämä juttu hermostutti minua jo alkuvaiheessa, ja hermostuttaa edelleen. Ongelman ydin ei ole se, että järjestöt eivät toimikaan siten, kuin sanovat toimivansa. Ei edes se, että nämä vaatteet päätyivät väärään paikkaan. Isoin ongelma on se, että esimerkkivaatteet olivat hirveää roskaa, jota ei olisi koskaan pitänyt laittaa yhteenkään keräyslaatikkoon!! Tämä ohjelma antaa aivan väärän kuvan ihmisille. Juuri sellaisia vaatteita, mitä MOT oli käyttänyt, ei missään nimessä pidä viedä hyväntekeväisyyteen. Se on systeemin tietoista väärinkäyttöä.

Roskan paikka ei ole hyväntekeväisyydessä. Roskan paikka on ROSKIKSESSA. En tiedä millaisesta ratakiskosta tämä pitäisi toimittajillekin vääntää, että asia tulisi selväksi. Mutta yritetään vielä kerran: Jos sinun lahjoittamasi rikkinäinen tai tahrainen vaate päätyy saastuttamaan kehitysmaassa virtaavaa jokea, se on sinun oma vikasi! En tiedä miten tämän voisi selkeämmin sanoa. Jos emme lahjoita roskaa, emme ole myöskään osa tätä ongelmaa.

Nämä ovat roskaa.

Mietin, missä vaiheessa meille syntyi sellainen käsitys, että hyväntekeväisyyteen voi lahjoittaa mitä vain, ja että siellä sitten ”joku” seuloo rikkinäiset ja rähjäiset joukosta pois. Vai oliko meillä ajatus siitä, että joku superköyhä jossain saattaisi itkeä ilosta saadessaan anorakin, jonka vetoketju ei toimi? Vai olivatko katukuvaan ilmestyneet järjestöjen keräyslaatikot vain liian houkutteleva tapa ratkaista vaatepaljouden ja roskavuorien aiheuttama ahdistus? Nakataan kaikki vaikeat vaatekappaleet sinne, kyllä ne sieltä jonnekin hyvään tarkoitukseen päätyvät. Ikävä yllätys, kun eivät päädykään.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen tarkoitus on myydä hyväkuntoisia vaatteita, saadakseen rahaa hyväntekeväisyyskohteelleen. Järjestöjen tarkoitus EI ole lajitella meidän myyntikelvottomia vaatteitamme. Se on meidän oma tehtävämme. Tiedän, että ihmisillä on hirveän erilaisia käsityksiä siitä, mikä on käyttökelpoista ja mikä ei. Sanotaan se nyt vielä kerran: mikä tahansa vika tekee vaatteesta lahjoituskelvottoman. (Poikkeuksena aito vintage, siinä ei pikkuviat haittaa.) Jos et ole varma, mieti miksi luovut. Jos syy on siinä, että vaate on esimerkiksi väärää kokoa, väriä joka ei pue sinua tai yhteensopimaton tyylisi kanssa, sille hyvinkin löytyy uusi käyttäjä. Mutta jos luovut vaatteesta siksi, että se ei enää täytä omia laatuvaatimuksiasi (nyppyjä? nukkaa? kulahtanut? paha haju? koirankarvoja? armottoman epämuodikas?) pitäisi hälytyskellojen soida. Sellaista ei pidä lahjoittaa minnekään. Jos haluat tarkistaa, tarkat ohjeet ja kriteerit lahjoituksille löytyvät tästä postauksesta.

Järjestöillä pitäisi tietysti olla systeemi, joka takaa sen ettei jätettä päädy vääriin paikkoihin, mutta oikeasti vastuu on meillä kuluttajilla. Meidän pitää kestää se, että kukaan muukaan ei halua meidän huonoja vaatteitamme, vaan että niiden paikka on roskiksessa, tai mahdollisuuksien mukaan kunnan jätehuollon järjestämässä tekstiilikeräyksessä. H&M:n tai jonkun muun kaupallisen ketjun tekstiilikeräys ei ole yhtään sen luotettavampi paikka kuin joku UFFikaan. Esim. H&M:n prosessi ei ole läpinäkyvä, eikä kuluttaja voi olla varma minne vaatteet päätyvät. Sen sijaan luotan  siihen, että esim. kunnallisesta tekstiilikeräyksestä ei päädy materiaalia kehitysmaiden riesoiksi. Yrityspuolelta luotan vain Finlaysonin keräyksiin.

Vanhoista vaatteista on vaikea päästä eroon. Se on fakta, jonka kanssa täytyy opetella elämään. Kirppikset eivät vedä, koska kaikilla on sama ongelma. Meillä on liikaa vaatteita, ja hankimme niitä jatkuvasti lisää. Kaapit tulevat täyteen, ja sitten täytyy karsia. Innostumme kapselipuvustoista ja 333-projekteista, ja sitten karsitaan lisää, ja tietysti hankitaan myös uutta, jotta tiukasti kuratoidusta puvustosta tulisi täydellinen. Tai sitten ostamme ostamisen ilosta, vain koska se on niin halpaa ja helppoa. Tiedän omasta kokemuksesta.

Perimmäinen ratkaisu ongelmaan on ostaa merkittävästi vähemmän vaatetta kuin aiemmin, ja ostaa käytettyä aina kuin mahdollista. Silloin ei tule ylimääräistä kierrätettävääkään. Olen huomannut tämän käytännössä itse. Kun viime vuosina olen ostanut hyvin harkiten, ei kaapista enää lähde ulospäin läheskään niin paljon kuin ennen. Se johtuu siitä, että virheostosten määrä on pudonnut. Kun en osta enää ”ihan kivoja” vaatteita, en myöskään kyllästy niihin. Koska ostan laadukkaampia vaatteita kuin aiemmin, ne kestävät pitkään hyvinä, ja ne tekstiilit jotka poistan, menevät suoraan roskikseen (alusvaatteet, sukat).

Ole siis osa ratkaisua. Älä lahjoita huonokuntoista tekstiiliä minnekään. Osta vain harkiten ja mahdollisimman laadukasta. Jos aihe kiinnostaa, ota Outi Pyyn blogi ja instagram seurantaan, hän jakaa väsymättä ajantasaista tietoa tekstiilien kierrätyksestä. Tai kuuntele vaikka meidän yhteinen podcast parin vuoden takaa! Jos pohdit, mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen, lue Rinna Saramäen Hyvänmielen vaatekaappi, jossa paneudutaan laadun ja tyylin lisäksi myös vaatetuotannon ongelmiin, ja kuuntele Rinnan haastattelu täältä.

Yhden kuukauden tavarakarsinnan tulos

Julkaistu , kirjoittanut
10

Olin kesäkuun lopussa auttamassa kavereita muutossa, ja sen innoittamana kävin heinäkuun aikana omaakin kotia läpi turhaa tavaraa etsien. Jälleen löytyi vaikka mitä. Tämä kesä on itse asiassa ollut oikein hyvä tavaroiden raivaamisen näkökulmasta. Ensinnäkin se meidän uusi pikkuinen mökkitupa on imenyt itseensä ihmeellisen määrän vanhoja tavaroita. Tilaa on siis tullut kotiin lisää ihan siitä syystä, että tavaroita on viety mökille.

Olen silti tehnyt ihan oikeitakin poistoja, siis sellaisia missä tavara siirtyy lopullisesti joko roskiin tai kierrätykseen. Hämmästyttävän paljon on taas löytynyt roskaa:

  • vanha lelujunan vaunu, ei yhteensopiva minkään sarjan kanssa
  • Pahvisia ”puita”, leikkiin tarkoitettu, ei koskaan leikitty
  • Lelun ja elektronisen kuumemittarin pakkaukset
  • Tunnistamattomat tarrat (?) ja lippulappusia
  • 4 vanhaa pakasterasiaa, rikkinäisiä, kansineen
  • muita parittomia muovikansia ja rasioita
  • kolmet vanhat syömäpuikot
  • Teepannun rikkinäinen kansi
  • Tyhjä soijapullo
  • Jonkun laitteen harja (?)
  • pieni nostalginen tarjotin (rikki)
  • purkki kikherneitä
  • kevätrullien valmiskastike
  • 2 pikkupulloa kosmetiikalle
  • Lääkekaapista 3 vanhentunutta lääkettä (vein apteekkiin)
  • siivoussieni
  • lääkemitta
  • tarpeettomia papereita
  • rikkinäinen patalappu

Aikamoinen määrä sälää! Kaikkea tällaista löytyy kaapeista ja laatikoista, kun perusteellisemmin alkaa penkoa. Näiden lisäksi olen vienyt myös pienemmän pussillisen vaatteita Fidalle. Kun vuosi sitten pelasin minimalismipeliä, suurin osa poistoista oli tällaista roskikseen luokiteltavaa roinaa. Moni sitä ihmetteli, että miten tuollaista voi olla niin paljon, ja tavallaan sitä ihmettelee itsekin. Mutta ainakin minulla on taipumusta unohtaa erilaisia tavaroita, joita olen ottanut säästöön tulevaisuuden varalle. Kuten nyt vaikka tuollainen pieni lasinen soijapullo, jonka olen säästänyt sillä ajatuksella, että täytän sen ehkä myöhemmin uudelleen. Mutta olen todennut, että en ikinä täytä, ja niinpä pullo meni lasinkeräykseen. Joskus menee aikaa, että huomaa ettei tavaralle olekaan sittenkään käyttöä.

Kaikkea tällaista ihmeellistä sälää löytyi keittiön laatikoista. Heitin pois.

Tämä kesä on ollut erinomainen myös lasten lelujen ja vaatteiden kierrätyksen suhteen. Ensinnäkin sain ison muovilaatikollisen pieniä vaatteita eteenpäin sukulaislapselle, kun vihdoinkin päästiin tapaamaan rajoitusten poistuttua. Lisäksi lapset innostuivat karsimaan pehmoeläimiä, joita kertyikin iso kassillinen. Nyt pitäisi enää keksiä, mitä niille tehdään. Minne voi viedä kassillisen pestyjä, siistejä pehmoja? Pehmoja on edelleen enemmän kuin kukaan niitä voi oikeasti tarvita, mutta en jaksa taistella. Hyvä jos edes näistä muutamista maltettiin luopua. Lisäksi karsin vinon pinon palapelejä ja muita pelejä, jotka olivat jo meidän muksuille liian lapsellisia. Oli mukavaa antaa pelit eteenpäin uusia lapsia ilahduttamaan. Lisäksi pelien laatikot ovat aika isoja, joten niiltä vapautunut tilakin oli tervetullut.

Heinäkuussa poistuneet tavarat voi siis laskea kymmenissä, vaikkakin jos jokainen vaatekappale laskettaisiin erikseen, niin poistoja tuli varmasti yli sata. Yhdessä mökille vietyjen tavaroiden kanssa tämä raivaus on pitkästä aikaa tuottanut ihan konkreettista lisätilaa sekä kotiin että vintille. Mahtavaa!

Oletteko te raivanneet loman aikana?

Mitä meni roskiin?

Julkaistu , kirjoittanut
6

Olen nyt noin viikon ajan seurannut, millaista sekajätettä meillä syntyy. Tässä on hyvä esimerkki siitä, että pelkästään tietoisuus jostain asiasta jaa muuttamaan toimintaa. Sekajätettä on selvästi tullut tällä viikolla vähemmän, kun en ole ”laiskuuksissani” kehdannut heittää sekajätteeseen sellaista, minkä voisi kierrättääkin. Tällaista kamaa olen heittänyt roskiin:

  • jäätelötötterön kääre
  • karkkipapereita
  • rikkinäiset sukat
  • terveyssiteitä
  • nenäliinoja
  • hammaslankaa
  • likainen jugurttitölkki
  • pumpulilappuja
  • kakkupaperi
  • lentokoneen ruumassa olleen matkalaukun osoitelappu
  • nenäliinoja
  • lääkkeen läpipainopakkaus

Sitten analyysiä. Noista em. roskista osa on sellaista, jonka olisi voinut lajitella toisin. Nenäliinat menisivät biojätteeseen, mutta jos niistää kaukana biojäteastiasta, nenäliinan nakkaa siihen lähimpään roskikseen. (Olemme sairastaneet koko perheen voimin kohta kaksi viikkoa, joten tätä jätettä on kertynyt kaikkiin roskiksiin.) Jugurttipurkin olisin voinut leikata poikki, ja kaapia jugurtit lusikalla, huuhtaista puolikkaat ja lajitella sitten kartonkikeräykseen. Jugurttitölkki meni roskikseen kokeilun ensimmäisenä päivänä, ja tajusin asian vasta kun olin jo lytännyt likaisen tölkin. En viitsinyt enää kaivaa sitä roskiksesta ja aloittaa alusta.

Jugurttipurkin jälkeen olin tarkempi, ja lajittelin monta sellaista pakkausta, jotka ennen olisin heittänyt suoraan sekajätteeseen. Esimerkiksi kahvi oli ensin kääritty muoviin ja sitten paperiin, ja paketin tyhjennyttyä lajittelin materiaalit omiin keräyksiin. Suurin osa nenäliinoistakin päätyi tällä viikolla biojätteeseen eikä sekajätteisiin. Huomaan konkreettisesti tämän vähentäneen sekajätteen määrää, koska keittiön roskis on tyhjempi kuin viikko sitten.

Kun katson tuota listaa, sillä on kuitenkin etupäässä sellaisia asioita, joiden paikka on sekajätteessä. Osan niistä voisi korvata jollain muulla, vaikka vuositasolla esimerkiksi pumpulipuikoista koostuva roskamäärä on pieni. Arvelen, että niitä kuluu meidän nelihenkisessä perheessä 2-4 rasiallista vuoden aikana. Niistä ei kovin isoa kokkoa vielä synny, mutta sitäkin ehkä voisi pienentää siirtymällä silikonista valmistettuun ”kestopumpulipuikkoon”, joka yksinkertaisesti vain pestään käytön jälkeen. Samoin pumpulilaput voisi hyvin vaihtaa kankaisiin ja pestäviin versioihin. (Kuukuppi on ollut käytössä jo 15 vuotta, siitä joku kuitenkin huomauttaa. Se onkin säästänyt varmasti kilotolkulla jätettä henkilökohtaisesta jätekuormastani.)

Tämä pikainenkin seuranta paljasti sen, että omalla tarkkuudella ja viitseliäisyydellä sekajätteen määrä vähenee. Se vaatii tosin vaivannäköä. Pidän itseäni aika kierrätysmotivoituneena ihmisenä, ja silti helppous menee välillä edelle. Toisaalta kyse on niin pienestä vaivasta, että juuri nyt tuntuu pöljältä jättää lajittelu tekemättä. Kun mietin keinoja vähentää jätteen määrää, noiden pumpulipuikkojen kanssa askartelu tuntuu puuhastelulta, mutta kenties se voisi olla siitä huolimatta seuraava askel. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että tämä nollahukka-ajattelu taitaa kuitenkin olla sellainen asia, johon nyt vähän tahtomattani alan paneutua. Tässä asiassa minua ei aja ilmastonmuutos (en tiedä miten jätteen määrä siihen edes vaikuttaa) eikä myöskään merten muoviroska, koska mereen ei taatusti päädy yhtä ainoata roskaa minun toimestani. Mutta olen kauhuissani niistä tuhkavuorista, joita polttaminen tuottaa. Hyväksyn sen, että jonkin verran sekajätettä tulee väistämättä, mutta alan pohdiskella entistä aktiivisemmin keinoja, joilla sen määrää vähennän. Ensimmäiseksi sitoudun nyt lajittelemaan säntillisesti, ja kirjoitan jatkossa lisää siitä, mitä muita keinoja sovellan.

Voisinko minäkin olla lasipurkkinainen?

Julkaistu , kirjoittanut
46

Jos ihminen on oikein todellinen nollahukka /zero waste -elämäntyyliä viettävä, hänen vuoden roskansa mahtuvat pieneen lasipurkkiin. Kun ensimmäisen kerran näin kuvia näistä lasipurkki-ihmisistä, pidin touhua todella erikoisena. Miten vaikeaksi elämä muodostuisi, jos todella yrittäisi välttää kaikkea mahdollista roskaa? Kiinnostuin kuitenkin ja luin mm. suomalaisen nollahukkaoppaan. Vaikka siinä olikin paljon mielenkiintoista asiaa, välillä minusta takerruttiin lillukanvarsiin. Esimerkiksi pohdinnat siitä, että normaalin hammaslangan sijasta käytettäisiinkin tavallista ompelulankaa ovat jääneet mieleeni. Tällainen yksityiskohtien viilaaminen hammashygienian kustannuksella tuntui minusta hassulta, ja leimasi nollahukkailun mielessäni erikoisten harrastusten joukkoon.

Sittemmin olen alkanut yhä huolestuneempana pohtia tuottamamme sekajätteen määrää.  Luin Hesarista jutun, jossa kerrottiin että suomalaiset tuottivat viime vuonna entistä enemmän jätettä. Ilmeisesti minä myös, vaikka en asiaa varmaksi tiedäkään, mutta ainakin jos on tilastoja uskominen. Sekajäte yleensä poltetaan, ja se tuottaa siten energiaa, mutta yhä kasvavat tuhka- ja kuonavuoret tuottavat pian ongelmia. Aiemmin ajattelin, että sekajäte ei ole ongelma, koska sitä ei enää haudata maahan. Nyt olen alkanut ajatella, että sekajätteen määrää pitäisi vähentään entisestään.

Elektronikkajätettä onneksi kerätään joka kevät.

Meillä lajitellaan ja kierrätetään lähes kaikki mahdollinen: muovi, biojäte, lasi, metalli, pahvi, paperi, elektroniikkaromu sekä ongelmajäte. Lisäksi pantilliset pullot viedään kauppaan, ja ajoittain vien vanhoja lakanoita Finlaysonin keräyksiin. Näin toimitaan myös kesämökillä. Silti sekajätettä syntyy ainakin pussillinen viikossa. Olen tässä alkanut miettiä, että mitähän sinne sekajätteeseen oikeastaan menee? Miksi sitä tulee edelleen, vaikka kaikki edellä mainittu kierrätetään? Osittain syynä on varmasti ainakin laiskuus. Jos pakkaus on sekä muovia että pahvia, heitän sen helposti sekajätteeseen, sen sijaan että irrottaisin materiaalit toisistaan ja lajittelisin ne. Samoin välillä talouspaperi menee sekajätteeseen eikä bioon, jos biojäte on täynnä. On helpompi laittaa roska viereiseen astiaan, kuin lähteä viemään täyttä pussia ulos.

Mutta ei se nyt niin työlästä voi olla! Siksi olen päättänyt pitää seitsemän päivän tarkkailujakson: mitä sinne sekajätteeseen oikeastaan menee? Ja miten paljon vaivaa vaatisi kierrättää kaikki asianmukaisesti? Siis se, että irrottelee materiaalit toisistaan ja näkee pienempienkin roskien kanssa sen vaivan, että lajittelee ne oikein. Haluan toisin sanoen selvittää, voisiko minustakin, sittenkin, tulla lasipurkki-ihminen. Miten paljon vaivaa tarvitsisi, että minimoisin oman sekajätteen määräni? Teen niin, että tyhjennän sekajäteastian tänään. Sitten seuraan koko viikon, mitä sinne olen heittämässä, ja pidän kirjaa siitä, mitä sinne menee. Viikon päästä raportoin, miten kävi.

Kokonaan sekajätteeltä ei voi välttyä, ellei sitten todella mene äärimmäisyyksiin, ja se ei tässä kokeilussa ole tarkoitus. Hammaslankaa nyt ainakin kertyy viikon aikana. Eilen laitoin roskiin rikkinäisen sukan, tänä aamuna rikkinäisen kompassin. Tiedän, että HSY kerää nykyisin Sorttiasemilla myös tekstiilijätettä, mutta tiedän myös tarkalleen paljonko meillä syntyy tekstiiljätettä vuodessa (muutama kilo). Tekstiilin määrä on sen verran pieni, että en ole vielä ihan varma, kannattaako sitä ruveta säilömään jossain erikseen, ja sitten kerran vuodessa kuljettaa Sorttiasemalle. Sen sijaan kaiken muun sekajätteen määrä ja laatu kiinnostaa kovasti.

Mitä teillä lajitellaan? Voisitko sinä olla lasipurkki-ihminen?

Roskan ja tarpeellisen ero

Julkaistu , kirjoittanut
15

Tein taannoin instatililläni pienen äänestyksen. Kysyin, onko tämä teidän mielestänne roska:

pahvilaatikko

Tämä on niin siisti että eihän tällaista voi laittaa roskiin!

Lopputulos oli kutakuinkin tasan. Noin puolet oli sitä mieltä, että oli se roska, puolet taas piti säästämistä järkevänä. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tällainen siisti, valkoinen pahvilaatikko on minusta aivan vastustamaton. Sitä voi käyttää vaikka mihin: askarteluun, tilanjakajana piironginlaatikossa, väliaikaisena tarjottimena, legojen lajitteluun, kaikenlaisen pikkutavaran säilyttämiseen… Ei, tämän heittäminen roskiin tuntuisi tuhlaukselta.

Sen sijaan tämä on minunkin mielestäni roska:

pahvilaatikko

Tämä on melko selvästi roska, koska tämä on ruma.

Tosin tällaisiakin olen ajoittain säästänyt, mutta vähemmän. Miksi tämä laatikko ei sitten ole samalla tavalla säästämisen arvoinen, kuin tuo edellinen? Suurin syy on ulkonäkö. Säästän mieluiten niin siistejä laatikoita, että niitä voisi tosiaan käyttää päivittäisessä säilytyksessä. Rakastan Applen pakkauksia, jotka ovat laadukkaita, kauniita, kestäviä ja sopivan kokoisia. Minulla on kampauspöydän laatikossa lukuisia vanhoja puhelinten myyntikoteloita, joihin saan kätevästi lajiteltua siveltimet, huulipunat ja muut omiin lokeroihinsa. Mutta tällainen tavallinen ruskea laatikko, jossa on vielä paljon teippiä ja tarroja, ei houkuttele samalla tavalla. Tästä pystyn luopumaan aika helposti. Tosin tämäkin olisi kyllä hyvän kokoinen, mutta päätin että en kuitenkaan tarvitse sitä.

Minulla on erityinen heikkous siistien pahvilaatikoiden suhteen. Niitä pitää aina olla sopivasti varastossa, koska niitä tarvitaan säännöllisesti. En mielelläni osta säilytystä varten uusia laatikoita, ainakaan mitään muovista. Aiemmin hankin kaikenlaista tällaista esimerkiksi Ikeasta, mutta miksi ostaa uutta, kun kotiin tulee jatkuvasti täydellisesti säilytykseen kelpaavia laatikoita? Tuossa valkoisessa laatikossa oli seinäkello, jonka ostin lastenhuoneen seinälle. Tässä ruskeassa puolestaan tuli edellisen postauksen kuvassa näkyvä kosmetiikkatilaus.

Kun pelasin minimalismipeliä, raivasin nurkista pois paljon tätä jälkimmäistä ryhmää. Tavaroita, joita olin säästänyt varmuuden vuoksi, mutta joiden kohdalla tulin myöhemmin siihen tulokseen, että säästäminen ei ole tarpeen. Ehkä minussa vaikuttaa jokin historian hämäristä asti säilynyt geeni, joka ohjaa säilyttämään kaikenlaista varmuuden vuoksi. Ajattelen tätä sekä ekologisuuden että säästäväisyyden kautta: olisi tuhlausta lähteä ostamaan uutta, jos kotiin tulee vastaavaa tavaraa ilmaiseksikin. On tässä varmaan myös nollahukka-ajattelua taustalla, minulle tulee hyvä mieli kun voin käyttää jotain tavaraa luovasti uudestaan, sen sijaan että heittäisin sen pois.

Ja nyt sitten kyselen, että tiedättekö mistä puhun? Onko kenelläkään muulla pahvilaatikkohierarkiaa? Tai lajitteletteko erikseen siistit muovikassit ja paperikassit jne.?

Ps. Dokumentoin Instagramiin näitä arkisia tavarapulmia sekä kevennyksenä kauniita maisemia, seuraa jos haluat päästä mukaan äänestämään ym.

Mistä tunnistaa roskan?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Romujen määrä on loputon.

Kun kerroin, millaista oli pelata minimalismipeliä, minua hämmästytti eniten roskan määrä, joka kodista löytyi. Se on tuntunut hämmästyttävän myös muita. Olen kuullut käytännössä kahdenlaisia kommentteja: Joko ihmetellään, että miten voi niin paljon olla roskaa, tai sitten  kuulija puuskahtaa, että heiltä löytyisi varmasti yhtä paljon. Asia jota olen minimalismipelin jälkeen miettinyt, on tämä: mistä sen roskan oikein tunnistaisi? Miten voisi estää, ettei kotiin kertyisi niin paljon roskia?

Sanalla ”roska” on vähän paha kaiku. Ensimmäisenä tulee mieleen kaatopaikat ja sekajäte. Mutta jos tavaraa ei voi lahjoittaa, myydä tai käyttää, eikö se silloin ole roska? Lähden siitä, että kaikki roskat lajitellaan. Mutta lasinkeräykseen laitettu lasipurkki on roska siinä missä tyhjä jugurttitölkkikin. Paperinkeräykseen lajiteltu paperi on roskaa, samoin kuin tyhjä paristo.

Roskat ovat taitavia piiloutumaan

Väitän, että meillä kaikilla on kotona roskia, joita emme vain ole huomanneet. Ne ovat tällaisia: toimimattomia kyniä, rikkinäisiä ”vara”sukkahousuja, käyttöohjeita tavaroille, joita ei enää ole, vanhentuneita ruokia. Ne eivät pistä silmiin, vaan ne sulautuvat tarpeellisten ja toimivien tavaroiden joukkoon ihan muina miehinä. Tällaiset roskat erottaa vasta, kun tekee lähitarkastelua. Tai sitten ne huomaa vahingossa, kun kynällä ei voikaan kirjoittaa tai aamiaisella huomaakin leivän homehtuneen (näin kävi minulle tänä aamuna). Mutta juuri tällaisille roskille minimalismipelin kaltaiset projektit ovat loistavia.

Lykätty päätös muuttuu roskaksi

Etkö tiedä mitä tavaralle pitäisi tehdä? No, laitetaan talteen, saattaahan sitä tarvita. Tällä lailla minä olen kerryttänyt paljon roskaa kotiini. Kovin usein nimittäin käy niin, että säästetty tavara unohtuu, hautautuu ja muuttuu samalla tarpeettomaksi. Minulla on suuri heikkous mm. kenkälaatikoiden ja muiden pätevien säilytyslaatikoiden suhteen. Niitähän voi aina tarvita. Mutta rajansa kaikella, en oikeasti tarvitse enempää, kuin minkä helposti voin säilyttää. Siinä vaiheessa kun tyhjät laatikot alkavat kasaantua kaikkien hyllyjen päälle ja niitä on monta sisäkkäin, tiedän että liika on liikaa. Ylimääräiset voi heittää pois – siis lajitella pahvinkeräykseen. Eli roskiin.

Säästän tunteitani ja samalla roskia

Minimalismipelin aikana heitin pois valtavan määrän paperitavaraa, jota en ollut aiemmin poistanut tunnesyistä. Onnittelu- ja joulukortteja, lasten piirustuksia, matkamuistoja. Näitä oli kertynyt vähän samasta syystä kuin noita muitakin lykättyjä päätöksiä. Olin säästänyt, koska pois heittäminen oli tuntunut liian työläältä. Siis henkisesti. Usein käy kuitenkin niin, että tunnelataus laimenee ajan kuluessa. Kuten podcastissa sanoin, haluaisin nähdä sen vanhemman, joka systemaattisesti kieltäytyy ottamasta vastaan mitään päiväkotien askarteluja, koska tietää niiden lopulta päätyvän roskiin! Minä en ainakaan siihen kykene. Enkä ole aina kyennyt heittämään niitä joulukorttejakaan pois heti Loppiaisena. Mutta jos sitä ei tee silloin, ne samat kortit tulevat sitten vastaan Juhannuksena tai ehkä muutaman vuoden päästä, ja sillä välillä niistä on jo tullut roskia.

Aina löytyy roskia, mutta ei se haittaa

Johtopäätökseni on tämä: roskien perässä on mahdotonta pysyä. En millään pysty huomaamaan sitä hetkeä, jolloin jokin tietty tavara muuttuu tarpeellisesta roskaksi. Eilen illalla leipä oli ok, mutta tänään se oli jo homeessa. Viime viikolla tämä kynä toimi, nyt siitä ei enää tule mustetta. Enkä pysty määrittelemään, kuinka monta päivää vanhaa postikorttia pitää säilyttää, että voisin heittää sen pois ilman tunnontuskia. Mutta ei hätää! Tämä on normaalia. Minimalismipelin myötä tajusin, että on normaalia, että meillä kaikilla on roskia, joihin ei vain ole tullut kiinnitetyksi huomiota. Se ei haittaa, jos kuitenkin aika ajoin katsahtaa ympärilleen, ja raivaa turhaa pois. Pelaa tätä peliä tai jotain muuta. Minusta vanha kunnon kevät- tai joulusiivous on tässä mielessä tosi hyvä perinne, sillä niiden yhteydessä tulee raivattua vähän tarkemmin, kuin tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä.

Oletteko huomanneet samaa ilmiötä? Tuleeko teille ”salaroskaa”?

Kuinka heitin pois 500 tavaraa yhden kuukauden aikana

Julkaistu , kirjoittanut
11

Otsikko on uskomaton, mutta se on totta. Pelasin minimalismipeliä koko elokuun ajan. Ensimmäisenä päivänä poistin yhden tavaran, toisena kaksi, ja viimeisenä päinä poistin 31 tavaraa. 1+2+3+4 … +30+31=496. Mutta oikeasti poistettuja tavaroita oli enemmän, koska  esimerkiksi nippu piirustuksia kattoi päivän 25, vaikka oikeasti siinä nipussa oli enemmän kuin 25 paperia. Todellisuudessa meiltä poistui kuukauden aikana yli 500 fyysistä esinettä. Hulluinta on se, että loppua ei näy. Edelleen on poistettavaa.

Mitä tavaroita heitin pois?

Valtaosa tuosta viidestäsadasta tavarasta meni roskiin. Tämä oli aika jysäyttävä havainto. Esimerkiksi lastenhuoneesta lähti kilotolkulla paperia, vihkoja, toimimattomia tusseja ynnä muuta roinaa. Heitin menemään useamman viherkasvin, jotka olivat joko kuolleita tai kuihtumisen partaalla. Myös tekstiilijätettä syntyi: heitin pois rikkinäisiä kenkiä, sukkia ja alusvaatteita. Enimmäkseen raivasin kuitenkin sellaista ihmeellistä arkipäivän kuonaa: kenkälaatikoita, tarpeettomia käyttöohjeita, vuosikausia vanhoja joulukortteja ja suklaapupuja vuosien takaa. Osa tavaroista meni kuitenkin kierrätykseen. Yhden kasvin annoin pois, vaatteita, kenkiä ja kodintavaroita meni Fidalle kassillinen, lapsi vei vanhoja sarjakuvalehtiä kouluun monta kymmentä kappaletta ja lähes kaikki lastenvaatteet pääsevät käyttöön.

Miten löysin niin paljon poistettavaa?

Poistoja ei tarvinnut juuri etsiä. Riitti, kun avasi laatikon ja alkoi karsia. Kävin kotia läpi systemaattisesti: kylpyhuoneenkaapit, meikit, keittiön kaapit, leluhylly, lehtikori, kenkähylly, sekalaisten tavaroiden laatikko, parvekkeen säilytysarkku. Aina kun kohdisti huomion tiettyyn kokonaisuuteen, sieltä yleensä löytyi jotain poistettavaa. Esimerkiksi lääkekaapista löytyi kaikenlaista vanhentunutta. Varsinainen aarreaitta oli parveke, jossa päällisin puolin ei ole paljon mitään. Mutta säilytysarkkuun oli kertynyt vuosien varrella hirveä määrä ihmeellistä roinaa, jolle ei ollut mitään käyttöä. Siis narunpätkiä, rikkinäisiä kukkaruukkuja ja muuta täysin käyttökelvotonta tavaraa. Sama ilmiö toistui melkein joka huoneessa. Vähiten roinaa löytyi ehkä vähän yllättäen keittiöstä. Siellä tuntuu kaikki olevan tarpeellista ja käytössä.

Tiesin myös ennalta, että parista ”romulaatikosta” löytyy helposti poistettavaa. Meillä kaikilla on varmaan joku sellainen paikka, jonne tulee heitettyä kaikkea ylimääräistä, jolle ei juuri sillä hetkellä ole paikkaa. Noista tavaroista tulee muutamassa vuodessa roskia, jos niitä ei käytä. Näistä laatikoista oli hyvin helppoa kasata 10 tai 20 sekalaista tavaraa poistoiksi.

Jäikö mitään karsimatta?

En voi oikein itsekään uskoa tätä, mutta nuo 500 tavaraa tulivat helposti täyteen, vaikka en edes koskenut vanhoihin valokuviin tai omiin papereihini, enkä käynyt vintillä tai kellarissa. Jos alkaisin niitä käydä läpi, voisin varmaan vetää uuden minimalismikuukauden tähän yhtä kyytiä, ja poistaa toiset 500 kpl silkkaa paperitavaraa, vintin sisällöstä puhumattakaan. Muutaman tavaran kohdalla iski se perinteinen ”tätä voi vielä käyttää” -syndrooma, joten siinä mielessä jotain jäi kyllä karsimatta. Poistan nämä, kunhan saan neuvottelut itseni kanssa valmiiksi. Keräsin turhia tavaroita yhteen paikkaan kuukauden aikana, josta sitten valikoin päivän poistot. Hulluinta on, että sinne jäi niitä vieläkin. En enää muistanut viimeisenä päivänä, että minulla oli sellainen jemma, sillä poistettavaa löytyi muutenkin.

Mikä hämmästytti eniten?

Vaikka 500 tavaraa kuulostaa todella paljolta, ei tuon määrän poistumista huomaa oikeastaan mistään. Kun en raivannut huonekaluja enkä isoja astioita enkä muutakaan kookasta, tilaa ei tullut juuri enempää kuin ennenkään. Moni poistoista oli myös rikkinäisiä tavaroita, jotka korvasin uudella. En tiedä oliko tämän täysin pelin hengen mukaista, mutta kun esim. vaaka hajosi, laskin sen poistoksi vaikka ostinkin seuraavana päivänä uuden.

Eniten hämmästytti kuitenkin roskan määrä. Valtaosa tavaroista meni suoraa tietä roskikseen (tietenkin lajiteltuna oikein). Teen tästä muutaman johtopäätöksen: Ensinnäkin roskaa tulee vähän kuin itsestään. Usein kyse on tavaroista, joiden suhteen ei ole osannut tehdä päätöstä aiemmin. Siksi ne on säästetty, mutta myöhemmin käy ilmi, ettei säästämiselle olekaan mitään syytä. Silloin tavarasta tulee roska. Lapsen kerhovihko on tuntunut kevään viimeisenä päivänä tärkeältä, ja olisi ollut suorastaan kylmäveristä heittää kevätjuhlista tullessa kaikki paperitavara suoraan roskiin. Mutta syyskuun kynnyksellä nuo samat piirustukset ja vihkot eivät enää tunnukaan tärkeiltä, vaan ne ovat muuttuneet ärsyttäväksi roinaksi. Paljon meni roskiin myös sellaista ”tätä voi vielä tarvita” -tavaraa, jota ei siis koskaan ole tarvittu. Huomasin myös, että moni roska oli vähän kuin tiedossa, mutta en vain ollut saanut aikaiseksi tarttua asiaan. Paljon poistui siis sellaista, mitä vain en ollut saanut heitetyksi aikaisemmin.

Entä nyt?

Opin tästä sen, että roskan määrä on loputon. Pitää olla todella skarppina, jos haluaa ettei kodissa ole ylimääräistä roskaa. Pitää olla valmis käymään säännöllisesti vanhoja tavaroitaan läpi. Siksi jokin päivittäinen siistimisrutiini on hyvä, sillä silloin tulee kerättyä ne ilmiselvät roskat pois pyörimästä. On myös hyvä idea ajoittain käydä systemaattisesti läpi myös sellaisia säilytyspaikkoja, joita ei päivittäin käytä. Esimerkiksi se parvekelaatikko oli saanut olla omissa oloissaan vuosikausia. Ei siitä sisällön sekamelskasta ollut haittaa, paitsi silloin kun arkkua piti siirrellä, se oli painava. Mutta nyt on iloa siitä, että sisältö on järjestyksessä eikä sisällä roinaa. Kukaan muu meidän perheessä ei ikinä sinne edes katso, mutta minulle tuo hallinnan tunnetta elämään, kun tiedän sen olevan järjestyksessä.

En tiedä onko meillä vain jotenkin tavallista enemmän roinaa, vai onko muilla sama tilanne? Mutta epäilen, että moni pystyisi helposti poistamaan saman verran tavaraa kodistaan – etenkin jos perheessä on pieniä lapsia. Se lasten mukana tuleva roinan määrä on ihan käsittämätön. Tosin ainakin puolet (siis noin 250 tavaraa) oli ihan omia juttuja. Suosittelen kokeilemaan.

Minimalismipelissä mukana

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Päätin pelata ensimmäistä kertaa elämässäni minimalismipeliä. Sitä kuulemma pelataan elokuussa, ja vaikka lähdin mukaan hieman myöhässä – vasta 4.8. – olen nyt aktiivisesti mukana. Tästä pelistä on varmaan monia eri versioita, mutta omat sääntöni ovat tässä:

  • Tavoite on poistaa 1. päivä yksi tavara, 2. päivä kaksi tavaraa, 3. päivä kolme tavaraa jne.
  • Tätä jatketaan niin kauan kuin poistettavaa löytyy.
  • Tavaraksi lasketaan mikä tahansa sellainen asia, jota olen tarkoituksella säästänyt.
    • Esimerkki: lattialla lojuva paperilappu ei ole tässä merkityksessä tavara. Sen sijaan ruma postikortti, jota on säästetty vuosia, on tavara.
  • Postaan kuvat instagramin stooreihin päivittäin lyhyen kuvauksen kera
  • HUOM: vaikka jonain päivänä poistettavia tavaroita ei olisikaan tarpeeksi montaa, jatkan peliä silti, mikäli seuraavalle päivälle keksin lisää poistettavaa.

Kuten sanottu, aloitin vasta pari päivää sitten. Aloitin vähän vahingossa käymällä ompelulaatikon läpi. Sieltä löytyi heti kymmenkunta ihmeellistä pientä tavaraa, jolle ei ollut enää mitään käyttöä. Olin säästellyt haalareitten jalkalenkkejä, virahtaneita hiuslenksuja ja muuta vastaavaa. Heitin pois myös joskus pikkulapsena saamani uintimerkin. Sen tärkeys ja muistoarvo olivat tässä vuosien varrella jo ehtineet hälvetä.

(TÄSSÄ PITI OLLA KUVA, MUTTA ATK EI OLLUT YHTEISTYÖSSÄ)

Tämä minimalismipeli on sillä lailla höpsö, että en tietenkään pelaa tätä niin, että joka päivä alkaisin tyhjästä miettiä, mitähän tänään poistaisin. Sen sijaan raivasin parin päivän aikana tuon mainitun ompelulaatikon lisäksi myös kampauspöydän laatikot ja pari muuta laatikkoa, ja otin sieltä talteen sellaisia tavaroita, jotka ovat muuttuneet roskiksi tai tarpeettomiksi. Kasasin ne kaikki yhteen kassiin (joka myös kuuluu poistoihin) odottamaan sitä, että otan sieltä joka päivä oikean määrän tavaroita kuvattavaksi ja heitettäväksi. En tiedä onko tämä alkuperäisen pelin idean mukaista, mutta sovelsin sääntöjä itselle sopiviksi.

Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea heitettävää löytyy. Jos haluatte nähdä kaikki mitä heitän, minut löytää instagramista nimellä arkijärki.

Pelaatteko tekin tätä peliä parhaillaan?

Mielensäpahoittaja jätehuoneessa

Julkaistu , kirjoittanut
17

Minullahan on tapana kurkkia taloyhtiön roska-astioihin, ja tarpeen mukaan siirrellä väärään astiaan joutuneita roskia oikeaan paikkaan. Noukin säännöllisesti muovipusseja paperikeräyksestä ja ongelmajätettä metalliastiasta. Tänään huomasin lasinkeräysastian pohjalla paperipussin. Kurotuin nostamaan sitä pois, kun pussi aukesi ja sieltä vieri ulos keraaminen kukkaruukku ja kynsilakkapullo. Voihkaisin ääneen epätoivosta. Tämä oletettavasti hyvää tarkoittanut ihminen oli onnistunut tekemään kolme virhettä yhdellä kertaa. Lasinkeräykseen ei kuulu paperi, ei keramiikka eikä kynsilakkapullo. Miten pahasti tämä ”lajittelu” voi oikein mennä pieleen?

En tiedä kumpi käy hermoilleni enemmän: ihmiset, jotka eivät viitsi lajitella yhtään mitään, vaan tunkevat sekajätteeseen kaiken mahdollisen, vai ihmisten jotka ”lajittelevat” aivan päin mäntyä. Ymmärrän, että välillä tulee tenkkapoo jonkun harvinaisemman tavaran kanssa, eikä ole aina ihan varma, mihin astiaan se kuuluisi. Mutta sellainen lajittelu, jossa esimerkiksi heitetään sanomalehdet muovikassissa keräysastiaan ajaa hermoromahduksen partaalle. Miksi nähdä lajittelun vaiva, ja sitten tuhota koko homma viskaamalla muovikassi papereiden sekaan? Tai paperikassi lasinkeräykseen. Tai keramiikkaa paperikääreessä lasien sekaan! Keramiikka ei ole lasia. Paperi ei ole lasia. Miten kenellekään tulee mieleen laittaa kumpaakin juuri lasinkeräysastiaan, kun sekajäteastia on siinä metrin päässä vieressä?!? Tällaisina hetkinä uskoni ihmiskuntaa kohtaan horjuu.

Jos tätä nyt sattuisi lukemaan ihminen, joka on epävarma siitä, mitä mihinkin jäteastiaan tulee laittaa, niin kerron yksinkertaisen säännön: Laita astiaan VAIN sitä jätettä, jota kannessa lukee. Paperinkeräykseen VAIN paperia. Pahvinkeräykseen VAIN pahvia. Muovien sekaan VAIN muoveja. Biojätteisiin VAIN maatuvia jätteitä. Jos olet epävarma, käytä sekajäteastiaa. Sellainen löytyy kaikista taloyhtiöistä. Jos olet epävarma, katso googlesta. Tosin epäilen, että saarnaan tässä turhaan, koska uskoisin Arkijärjen lukijoiden toimivan näin automaattisesti muutenkin.

Joskus lajittelu tietysti vaatii pientä vaivannäköä. Jos lasipurkit ovat muovipussissa, ne pitää tyhjentää sieltä omaan astiaan ja heittää sen jälkeen muovipussi joko muovinkeräykseen tai sekajätteen joukkoon. Tai jos pussi on puhdas, sen voi käyttää uudestaan. Sitten on tämä kynsilakkakysymys – kynsilakka on ongelmajätettä! Sitä ei voi laittaa mihinkään roskikseen, vaan se pitää toimittaa ongelmajätekeräykseen. Sama koskee kaikkia elektroniikkaromuja, pattereita ynnä muita sähkötarvikkeita. Niitä ei saa laittaa roskiin, vaan ne pitää toimittaa asianmukaiseen keräykseen. Ja näin se vain on. Ne ajat, jolloin roskista pääsi ihanan helposti eroon heittämällä kaikki samaan astiaan, ovat ikuisesti takana päin. Toisaalta voimme olla iloisia siitä, että Suomessa on niin hyvä jätehuoltosysteemi, että roskien lajittelu, ja sitä kautta päivittäisen ekoteon tekeminen on helppoa.

Jatkan siis yksinäistä taistelua tuulimyllyjä eli väärin lajittelevia naapureitani vastaan, ja marmatan samalla itsekseni, että milloin, milloin ihmiset oppivat erottamaan muovin paperista ja keramiikan lasista. Saisinko vertaistukea?