Mitä tänään syötäisiin? Epätoivoinen tilitys arkiruokailusta

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kirjoitan tätä lähestulkoon epätoivon syövereistä. Epätoivoa aiheuttaa perheen arkiruokahuolto, joka on tässä koronakevään aikana romahtanut hälyttävän huonolle tasolle. Selasin blogin arkistoja, ja huomasin että olen tuskaillut tämän aiheen ääressä ainakin vuodesta 2012 lähtien. On turhauttavaa, että kahdeksan vuoden jälkeen tuntuu siltä, että olen taas (vai edelleen?) nollapisteessä. Näiden vuosien aikana on kuitenkin myös elämäntilanne muuttunut sellaiseksi, että tuntuu siltä, että nyt ns. pakko edessä. Jonkinlainen lakipiste on tässä saavutettu, nyt PAKKO saada tämä homma hanskaan tai muuten elämäni kuluu hukkaan Alepan ja kodin väliä rampatessa ja ruoka-asioista stressatessa.

Lyhyesti sanottuna tilanne on nyt tämä:  Ruokasuunnittelun aikajänne on pisimmillään 24 tuntia. Ennen tiukasti välttelemäni einekset ovat kuluneen kevään aikana hiipineet liian isoksi osaksi arkea. Kaupassa käydään ilman minkäänlaista rutiinia. Ruokien miettimiseen, hankkimiseen ja valmistamiseen menee mielestäni kohtuuttoman paljon aikaa yhden päivän aikana. Lopputulos on, että arkiruuan laatu ei ole sillä tasolla kuin haluaisin, minusta tuntuu että joudun jatkuvasti miettimään mitä tänään syötäisiin, ja kaiken yllä leijuu painostava stressi.

Haluan systeemin, jossa perhe syö etupäässä kunnollista ja terveellistä ruokaa. Haluan järjestää asiat niin, ettei ruoka-asioihin mene päivässä liikaa aikaa, ja ennen kaikkea haluan eroon tästä jatkuvasta stressaamisesta. En halua keskeyttää muita töitä siksi, että pitää lähteä lähikauppaan ostamaan maitoa ja leipää. Ylipäätään haluaisin käyttää ruokakauppaan huomattavasti vähemmän aikaa, mitä siihen nyt menee. Haluan eroon tästä ad hoc -elämästä, jossa yhtäkkiä havahdutaan siihen, että jotain pitäisi syödäkin, ja sitten raavitaan jääkaapista kasaan jokin välttävä ateriantyyppinen. Lyhyesti sanottuna haluan tähän asiaan tolkkua ja haluan eroon syömiseen liittyvästä stressistä. Haluan ruokajärjen takaisin elämääni!

Luin vanhoja kirjoituksiani, ja totesin että lähtökohdat ovat onneksi paremmat nyt kuin ennen. Meillä on isompi jääkaappi ja isompi pakastin, joten ruuan säilyttäminen ei ole ongelma. Olen myös vaihtanut hankalat muoviset säilytysrasiat läpinäkyviin lasisiin. Jääkaapissa ja pakastimessa on nykyisin järkevä ja pysyvä järjestys, eli löydän kaiken mitä tarvitsen, eikä hävikkiä yleensä synny siksi, että jotain olisi piiloutunut takariviin tai pinon alimmaiseksi. Olen oppinut hyödyntämään pakastinta paremmin, eikä hävikkiä muutenkaan tule niin paljon kuin ennen. Olen oppinut pitämään pakastimessa aina jotain vararuokaa, josta voin ottaa jos paha tilanne tulee. Tiskirutiini on niin vahva, että puhtaista astioista ei koskaan ole pulaa.

Pystyviikattua pastaa.

Se, mistä nyt eniten kiikastaa, on suunnittelu, tai oikeastaan sen täydellinen puute. Jos minulla olisi viikon ruokasuunnitelma, siitä olisi ainakin näitä hyötyjä:

  • Ei tarvitsisi miettiä joka päivä, mitä tänään syötäisiin
  • Kauppaan ei tarvitsisi hypätä joka toinen päivä, vaan ostokset voisi tilata keskitetysti kerran viikossa
  • Ei tarvitsisi turvautua paniikissa eineksiin, koska kaapista löytyisi varmuudella jotain terveellisempääkin
  • Arkiruoat voisi miettiä juuri niin kasvis- tai kalapainotteisiksi kuin haluaisi
  • Luultavasti ruokahävikkikin pienenisi (vaikka se ei tällä kertaa olekaan ongelma)

Toinen asia, jota olen nyt vakavasti ruvennut pohtimaan, on ruuan etukäteen valmistaminen ja valmistelu. En tiedä onko tälle kunnollista suomenkielistä sanaa, mutta englanniksi sanotaan ”meal prepping”. Se tarkoittaa sitä, että kerran viikossa valmistellaan tulevat ruuat mahdollisimman valmiiksi: pilkotaan ja kypsennetään etukäteen kaikki mahdollinen. Ideana on, että viikolla ruoan valmistamiseen ei juurikaan mene aikaa, kun voi vain lämmittää valmiin ruuan. Salaatin tekeminen on nopeaa, kun kaikki on valmiiksi pilkottuna.

Olen aiemmin vieroksunut tätä, koska olen ajatellut etten todellakaan halua käyttää useampaa tuntia sunnuntaisin ruoan valmistukseen. Mutta nyt olen ruvennut ajattelemaan toisin. Jos käyttäisin esim. sunnuntaina enemmän aikaa valmisteluun, se kaikki olisi lisää aikaa arkipäiviin. Sunnuntaisin voisin tehdä ruokaa yhdessä puolison ja perheen kanssa, kun taas arkisin koko hela hoito on vain minun harteillani, ja kaikki ruokaan käytetty aika on pois omasta ajastani. Samalla tavalla kaupassa käymisen järkeistäminen säästäisi aikaa merkittävästi. Jos nettikaupassa olisi valmis kauppalista, jossa olisi viikon tarpeiksi aamiaistarpeita ja muita peruselintarvikkeita, se poistaisi tarpeen pistäytyä lähikaupassa harva se päivä. Jos minulla ylipäätään olisi joku jatkuvasti päivittyvä kauppalista, ruokakaapin sisältö pysyisi paremmin ajan tasalla.

Noita vanhoja tekstejä lukiessa näyttää siltä, että ruokasuunnitteluun liittyvä pohdinta ja stressi on noussut esiin parin vuoden välein lähes blogin alusta saakka. Olen yrittänyt torjua ruokahävikkiä, syödä monipuolisemmin ja tehdä kaupassa käymisestä helpompaa. Tällä kertaa päämotivaatio liittyy kuitenkin siihen, että koen ruoanlaiton vievän liikaa aikaa sellaisilta asioilta, joita todella haluaisin tehdä. Ehkä menestyksen salaisuus onkin se, että nyt en yritä pelastaa maailmaa tai noudattaa jotain yleisterveellisempää elämäntapaa, vaan tällä kertaa perimmäinen syy on varsin itsekäs. Ruokaan liittyvä stressi ja sekoilu on paha aikasyöppö ja se huonontaa oman elämäni laatua niin paljon, että nyt tavoitteena on yksinkertaisesti tehdä omasta elämästä helpompaa. Voinette arvata, että jatkoa seuraa teeman ympäriltä myös täällä blogissa!

Onko siellä meal preppaajia lukijoiden joukossa? Tai tekeekö joku aterioita useamman kerralla valmiiksi?

Kesäkuun kirppislöydöt

Julkaistu , kirjoittanut
4

Kesäkuussa ostin kaiken taloyhtiön pihakirppikseltä. Saldo näyttää tältä:

  • 2 kesäiset farkut
  • rihkamakoruja (saatu)

Myynnissä oli paljonkin kivoja vaatteita ihmisillä, mutta lopulta ostin itselleni naapurin vanhat farkut. Ne olivat kahdet samanlaiset, mutta eri väriset; mintunvihreät ja hailakan vaaleanpunaiset. Sekä koko että malli sattuivat sopimaan täydellisesti, ja 3 euroa kappaleelta tuntui sopuhinnalta. Nämä eivät ole oikeastaan varsinaista farkkukangasta, vaan jotain kevyempää ja hyvin joustavaa. Ostin aiemmin keväällä punaiset farkut kirppikseltä myös, mutta en ole pitänyt niitä vielä kertaakaan. Ne tuntuvat jotenkin turhan tiukoilta, vaikka sovitin ne ennen ostamista. Nämä sen sijaan olivat kuin minulle tehty. Olen pitänyt molempia värejä, ja kunhan ilmat taas hieman viilenevät pidän niitä lisää.

Eikö olekin kesäiset värit!

Samalta kirppikseltä esikoinen sai lahjaksi toiselta naapurilta valtaisan kasan rihkamakoruja. Niitä oli niin paljon, että lapsi pyysi auliisti minuakin valitsemaan sieltä muutaman korun itselleni. Joukossa oli kaikkea mahdollista itse askarrelluista helminauhoista hiussolkiin, strassikaulanauhoihin ja mitä erilaisimpiin rannerenkaisiin. Osa oli peräisin ehkä pääsiäismunasta, mutta osa oli selvästi ”oikeita” koruja. Valitsin yhden pitkän kaulakorun, joka oli punottu metallista ja pienistä helmistä, sekä kolme erilaista rannekorua. Nämä korut tulevat myös käyttöön vähitellen. Tällaisia pukukoruja hankin mielelläni käytettyinä. Valikoimaa riittää, ja hinnat ovat yleensä kohdallaan. Tällä kertaa saalis oli peräti ilmainen. Kiinnostaisiko korukokoelmani? Voisin esitellä sen täällä. En käytä kuviollisia kankaita, vaan tuon vaatteisiin väriä ja yksityiskohtia koruja vaihtelemalla. Siksi pidän siitä, että korut ovat aika isoja, värikkäitä ja selkeitä.

Kaikki muu on rihkamaa, mutta tuo ylin rannerengas saattaa olla oikeista kivistä tehty. Mukana lienee lasiakin, mutta ainakin ametistit näyttävt aidoilta.

Viimeiseksi sain kaveriltani pienen Marimekon pussukan. Tämä nyt ei ole vaate eikä oikeastaan asustekaan, mutta listataan mukaan. Tämä on vanha, en tiedä miltä vuosikymmeneltä, mutta olisiko värin ja kuosin perusteella ehkä 90-luvulta? Pussukka on todella siisti, ja se on juuri sopivan kokoinen käsilaukkuun sisäpussukaksi. Sinne voi laittaa mitä tahansa pientä tavaraa, jonka ei halua seilaavan laukun pohjalla irrallaan. Kaveri olisi antanut sen lapsille leikkiin, mutta nappasin sen itselleni. Tällä kertaa toisen roskasta tuli todellakin toisen aarre! Virheetöntä vintage-Marimekkoa ei pidä päästää käsistään.

Tunnistaako joku, miten vanhaa tuotantoa tämä on? Sisältä pussukka on punaista muovia, eli jonkinlaiseksi meikkipussiksi se on ehkä alunperin suuniteltu. Koko noin 20×20 cm. 

Tämän kuun ostokset tulivat erittäin halvoiksi, ja lisäksi kaikki oli käytettyä. Olen näistä kaikista tosi iloinen. Myönnän, että shoppailuhammasta on vähän kolottanut alennusmyyntien alettua, mutta en ole edes käynyt kaupoissa. Kuten jo kerroin aiemmin, olen edelleen menestyksekkäästi ohittanut sen turmiollisen ystävämyynnin, enkä ole muutenkaan ostanut mitään turhaa. Kuten tammikuussa päätin, haluan ohjata ostamistani entistä enemmän käytettyjen vaatteiden suuntaan, joten tämä kuukausi meni kuin oppikirjasta.

Miten teidän kuukausi on mennyt?

Kausiraivausta ja kesän minimalismipeli?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Oletteko raivanneet tai järjestäneet kotia kesäkuussa? Minä olen, suorastaan urakalla. Ensinnäkin järjestin koko vaatekaappini, vaihdoin viimein talvivaatteet kesäisiin ja kävin läpi joka hyllyn. Ei ollut pieni urakka, mutta äärettömän tyydyttävä kylläkin. Suorissa pinoissa odottavat vaatteet ovat kutsuvia. On vielä muutamia paikkoja, jotka kaipaavat organisoimista ja ehkä poistojakin: urheiluvaatteet on yksi, ja eteisen piirongin laatikot toinen. Jälkimmäisessä on pipoja ja hanskoja, ja tällä hetkellä hyvin talvisia tamineita edelleen. Voisi tehdä tilaa lippiksille ja aurinkolaseille. Kampauspöydänlaatikot järjestin myös.

Vielä isompi urakka oli lasten lelujen läpikäyminen. Tällä kertaa ei tarvinnut tehdä salasiivousta, vaan nuoriso osallistui raivaamiseen ihan itse. Hämmästyttävä ja elähyttävä kokemus! Ainakin muovikassillinen ihan silkkaa roinaa meni suoraan roskiin. Esikoinen suostui myös luopumaan käpykokoelmastaan, vain yksi lomamatkalta tuotu jättikäpy säästettiin. Iso kassillinen vanhoja pelejä ja palapelejä toimitettiin ilahduttamaan pientä serkkua. Lastenhuoneen kirjahylly odottaa vielä raivaamista. Pitäisi myös keksiä jokin patenttisysteemi kaikkia askartelutarvikkeita varten. Ne leviävät aina ympäri pöytää, eikä siinä lopulta mahdu enää tekemään mitään. Hyviä ideoita otetaan vastaan!

Näiden lisäksi olen uusintanut viherkasveja, joista heitin muutaman suoraan roskiin (ötököitä) ja ostin uusia tilalle. Uudet olen vaihtanut isompiin ruukkuihin. Parveke on aivan surkeassa tilassa, en ole tehnyt siellä mitään, en istuttanut mitään enkä muutenkaan laittanut sitä mitenkään. Asialle on tehtävä jotain, koko parveke menee ihan hukkaan, jos siellä ei viitsi oleskella.

Minusta tällainen järjestäminen (paitsi tuo parveke, sitä en saa aikaiseksi) on yleisesti ottaen tosi mukavaa. Vaatii sen vaivannäön että jaksaa ruveta, mutta varsinainen tavaroiden järjestäminen ja karsiminen on hauskaa. Pidän siitä, että järjestämisen jälkeen pieni pala maailmaa on jälleen jämptissä ojennuksessa. Myös se, että tietää ettei kaapeissa ole ylimääräistä tavaraa, on mukavaa. Ja sitten on ihanaa avata kaappi tai laatikko, ja nähdä se kaunis järjestys.

Kun vuosi sitten pelasin minimalismipeliä aktiivisesti koko kuukauden, ja onnistuin poistamaan kodistamme yli 500 konkreettista asiaa, kuului jälkeenpäin kritiikkiä. Että helppoahan se on, jos ensin hilloaa kaikenlaisia roskia, ja sitten heittää ne kerralla pois. Mutta väitin silloin ja väitän tiukasti edelleen, että osa omaisuudesta muuttuu roskaksi huomaamatta. Mistä sitä voi tietää, millä sekunnilla vanhoista sukista on elastaani lötsähtänyt? Jos ei ole pariin vuoteen ollut käyttöä, ja sitten ne ottaa esiin siivouksen yhteydessä, vetää jalkaansa ja toteaa käyttökelvottomiksi, niin silloin kyseessä on roska. Tavara on ollut oletettavasti käyttökelpoinen siihen hetkeen saakka, kunnes tajuaa ettei se enää olekaan. Tällaista kertyy kaappeihin huomaamatta, ja kunnon raivaus poistaa kunnollisten tavaroiden joukosta nämä huonot.

Olenkin tässä miettinyt, josko aloittaisin uuden minimalismipelin. Tällä kertaa en ajatellut noudattaa sitä sääntöä, että tavaroita olisi poistettava yhtä monta, kuin mitä päivän numero olisi. Viime syksynä siis poistin 4. päivänä neljä tavaraa ja 18. päivänä 18 tavaraa jne. Tänä kesänä voisin ottaa tavoitteeksi yksi päivässä. Jos poistettavaa löytyisi enemmän, niin mikäpä siinä, mutta tämän peli pelattaisiin ilman sen kummempia suorituspaineita. Taukoakin voisi välillä pitää. Kyseessä olisi siis jonkinlainen kevyt teema kesäloman ajalle, jolloin tavoitteena olisi käydä kotia vähitellen läpi ja poistaa aina ylimääräistä, mitä tulisi vastaan. Voisin dokumentoida poistoja tänne ja instagramiin (minut löytää sieltä nimellä @arkijarki, tervetuloa seuraamaan). Lähtisikö joku kaveriksi?

Sisustuslehden vaeltavat syreenit

Julkaistu , kirjoittanut
8

Tartuin kampaajalla innokkaasti Avotakkaan. Kyseessä taisi olla uusin numero, ja tällä kertaa katselin kuvia aivan eri silmin kuin ennen. Erityisesti minua kiinnosti se ”stailaus”, josta viime viikolla oli paljon keskustelua. Eikä Avotakka pettänyt. Heti ensimmäisestä jutusta löysin ihmeelliset vaeltavat syreenit.

Jutussa esiteltiin kaunista kotia. Minua kiinnosti kuitenkin heti ensimmäisessä kuvassa näkyvä suuri syreenikimppu. En tiedä olivatko kukat kaupasta vai kotipihasta peräisin, mutta kimppu oli näyttävä ja upea. Joukossa oli myös muita kukkia, joten päättelin että kukkakaupan kautta oli kurvattu joka tapauksessa. Mutta mielenkiintoista näissä kukkasissa oli, että ne olivat löytäneet tiensä melkein jokaiseen kuvaan.

Ensimmäisessä ne olivat tosiaan koko kuvan keskipisteenä ikkunalaudalla. Seuraavassa kuvassa kimpusta oli otettu pari oksaa, jotka esiintyivät toisessa maljakossa muistaakseni olohuoneen pöydällä. Mutta kas kummaa, kolmannessa kuvassa sama maljakko oli vaeltanut olohuoneen pöydältä somistamaan keittiön työtasoa.

Kas näin. Se kerta, kun meillä oli pitopalvelu, joka hoiti kattauksen, ja olin tilannut kukkakaupasta tuon asetelman. Lisää vain pehmeä filtteri valokuvaan, ja kaikki näyttää upealta.

Eikä siinä kaikki. Myös olohuoneen rahi vaihtoi paikkaa kuvasta toiseen. Ensin se oli yhdessä paikassa, mutta myöhemmin se oli siirretty toiselle puolelle huonetta. Se rahi muuten hymyilytti, koska epäilen, että meillä on samanlainen. En voi olla varma, koska meidän rahi on puolison heräteostos kalusteliikkeen nettialesta, enkä pysty sanomaan kenen suunnittelema se on tai minkä merkkinen se on. Mutta kuvissa esiintyvä rahi näytti niin samalta, että tuli mieleen, olikohan omistaja ostanut sen samasta alesta. Tässäpä muuten syy, miksi kodit näyttävät samanlaisilta – ihmiset ostavat sitä mitä on kaupassa tarjolla.

Nämä olivat pieniä juttuja, mutta nyt kun niitä osaa katsoa, sisustuslehtien kuvat näyttävät ihan erilaisilta kuin ennen. Oikeasti kukaan ei nostele kukkavaasia huoneesta toiseen pitkin päivää, mutta kuvissa niin tehdään. Vastedes katson kaikkia sisustuskuvia samalla tavalla, näitä hauskoja epäloogisuuksia etsien. Samalla tavalla mietin varmasti myös sitä, että mitä näkyykään typötyhjällä keittiöntasolla tavallisena arkipäivänä. Harvoin näissä esittelykeittiöissä nimittäin näkee leivänpaahdinta, kahvikonetta, talouspaperirullaa, tiskiharjaa, tiskirättiä tai kuplavesikonetta, vaikka suurimmassa osassa kodeista ainakin yksi tai kaksi näistä on normaalisti näkyvillä. Kuinka monessa keittiössä on oikeasti laskutilaa niin paljon, että vaasillinen syreenejä mahtuisi sinne mukavasti? Epäilen, että vaasin tilalla seisoisi normaalisi vedenkeitin.

Minulla on sellainen olo, kuin olisin ratkaissut jonkun salakielen koodin. Tämä on siis se kaava, jolla sisustuslehtien todellisuus luodaan: siivotaan kovasti, ja sitten vain siirrellään syreenivaasia huoneesta toiseen. Helppoa! Siihen pystyy kuka tahansa, joka viitsii nähdä vaivaa. Pois siis kotihäpeä. Uskon, että mistä tahansa kodista saa tällä tekniikalla avotakkakelpoisen.

Kaikki meikkini

Julkaistu , kirjoittanut
9

Minulla on mutkaton suhtautuminen meikkaamiseen ja käytössä on koko skaala meikkaamattomuudesta täyteen tällinkiin. Kuten tästä voi arvata, en ole meikkien suhteen minimalisti. Vaikka kuutena päivän seitsemästä kasvoilla ei olekaan mitään, en silti ole niitä ihmisiä, jotka pärjäävät puuterilla ja ripsivärillä. Päinvastoin – sitten kun meikkaan, niin haluan käyttöön koko arsenaalin.

Kaikki meikkini mahtuvat kampauspöydän kahteen laatikkoon, joista toinen on syvä ja kapea, ja toinen litteä ja leveä. Pystyssä voi säilyttää vain kohtuullisen pieniä pulloja, mutta esimerkiksi siveltimiä ei. En halua pitää meikkejä esillä peilipöydällä, joten kaiken on mahduttava näihin kahteen laatikkoon. Se on hyvä asia. Ensinnäkin laatikot vetävät sisäänsä varsin mukavan määrän kosmetiikkaa mutta ne myös rajoittavat määrällisiä ylilyöntejä. Jos tilaa ei ole, sitä ei ole. Viime viikolla organisoin koko meikkisäilytyksen uusiksi, ja ah mikä autuus! Eivät ne sotkussa olleet ennenkään, mutta nyt laatikoissa vallitsee sellainen järjestys, että sielu lepää aina kun laatikon avaan. En tietenkään älynnyt ottaa ennen -kuvaa (en usko että ikinä älyän, onhan tätä bloggausta jo seitsemän vuotta takana…) mutta jälkeen -kuvat ovatkin ne kiinnostavat.

Tässä on matalan ja leveän laatikon sisältö. Lukuunottamatta tuota pyöreäreunaista laatikkoa, kaikki tilanajakat ovat vanhoja Applen pakkausia.

Lajittelin meikit käyttötarkoituksen mukaan niin, että matalassa laatikossa on kaikki silmä- ja huulimeikit, niihin tarvittavat siveltimet sekä kaikki muut välineet kuten terottimet, kynsisakset, taskupeilit ym. Syvässä laatikossa taas on kaikki meikkivoiteet, peitevoiteet, poskipunat ja puuterit sekä niiden levittämiseen tarkoitetut siveltimet. Aiemmin matalassa laatikossa oli sekaisin kaikenlaisia meikkejä, mutta nyt järjestys on mielestäni looginen ja toimiva. Vaikka säilytänkin siveltimet pitkällään, osa luomiväreistä ja poskipunista on ”pystyviikattu”.

Täällä taas kaikki meikkivoiteet, puuterit ynnä muut.

Käytin järjestämiseen vain sellaisia tilanjakajia, joita löytyi valmiina kotoa. En ostanut tätä varten mitään uutta. Kaikista parhaita ovat Applen pakkaukset. En IKINÄ heitä ainuttakaan ko. firman tuotepakkausta menemään! Ne ovat täydellisiä pikkutavaroiden säilömiseen: erittäin kestäviä ja visuaalisesti miellyttäviä. Kannattaa nähdä se vaiva, että vääntää esimerkiksi puhelimen pakkauksesta ne ”sisukset” irti. Se vaatii hieman voimaa, mutta lopputulos palkitsee. Jos pohjaan jää jälki, sen voi peittää sillä valkoisella ompputarralla. Olen päätellyt, että Apple on suunnitellut sekä pakkaukset että tarrat juuri tähän tarkoitukseen.

Jos olisin ostanut vaikka Mujista täydellisesti toisiinsa sopivat lokerot, vaikutelma voisi olla vielä täydellisempi, mutta tämä nykyinen ratkaisu on erittäin toimiva. Tätä varten säästän siistejä laatikoita, ei koskaan tiedä milloin niitä tarvitsee. Vaikka sellainen visuaalinen täydellisyys onkin omalla tavallaan houkuttavaa, tykkään kuitenkin tästä kotikutoisesta myös. Ensinnäkin noita laatikoita ei tarvinnut heittää roskiin, ja toiseksi jos olisin alkanut etsiä täydellisiä tilanjakajia, projekti olisi edelleen kesken. Tarpeeksi hyvä riittää, ei tarvitse olla täydellinen. Sitä paitsi olennaista onkin se, että järjestys on täydellinen. Kukaan muu kuin minä ei näitä laatikoita sotke, ja on kerrassaan ihanaa, että kodissa on jokin alue, jossa vallitsee tällainen systemaattinen seesteisyys. Jos kodin sotku käy hermoille, suosittelen järjestämään jonkun oman jutun ihan itseään varten. Siellä voi käydä lepuuttelemassa, kun muiden perheenjäsenten romppeet taas valtaavat tasot ja lattiat.

Käytättekö te pakkauksia uudelleen johonkin muuhun tarkoitukseen?

Toukokuun (epäonniset) leggins-ostokset

Lainaus

Julkaistu , kirjoittanut
7

Kuukausi ehti vaihtua, joten jälleen on vaateraportin aika. Tämän kuun ostokset

  • Wolfordin ja Voguen legginsit
  • Wolfordin sukkahousut
  • Rintaliivit
  • Lyhythihainen neule Uniqlosta

Näiden lisäksi ostin kaksi kasvomaskia ja sain lahjaksi kesäisen punoskassin. Nämä jälkimmäiset menevät enemmän asusteosastolle, mutta listaan ne tähän kuitenkin.

Kerroinkin jo aiemmin, että yritykseni hankkia legginsejä epäonnistui surkeasti. Lopputulos ei vain ollut sitä mitä olin ajatellut. Sain paljon hyviä vinkkejä tuon edellisen postauksen kommenteissa siitä, miten legginsit saa toimimaan erilaisten asujen kanssa. Tunnustan, että en ole kovin toiveikas, että se kohdallani onnistuisi. En uskalla lähteä ostelemaan enempää näitä, koska pelkään että lopputulos on läjä erilaisia legginsejä eikä mitään päällepantavaa. Nuo toukokuun ostokset eivät kuitenkaan mene hukkaan siinä mielessä, että syksymmällä niille tulee hameiden alla käyttöä. Ostin legginsien kanssa samassa yhteydessä laadukkaat, paksut sukkahousut, jotka myös tulevat käyttöön syksyllä.

Rintaliivit oli järkiostos tarpeeseen. Omistin aiemmin vain yhdet ns. t-paitaliivit (ihonväriset, sileät, ei pitsejä tai hörhelöitä), joten tarvitsin kiertoon ainakin toiset lisää. Täytyy myöntää, että ostos ei ollut mikään erityisen elämyksellinen, vaan sellainen sukkahousujen kaltainen perusvaate, joita on välttämätöntä hankkia säännöllisesti. Voin kertoa, että olin valmis ostamaan myös kauniimmat ja koristeellisemmat alusvaatteet, mutta Stockalla ei ollut sopivaa kokoa. Pidän kauniista alusvaatteista, mutta niiden ostaminen on hirveän työlästä. Täytyy palata erikoisliikkeisiin, jossa ei sentään itse tarvitse hakea jokaista uutta kokoa, vaan joku tuo ne valmiiksi sovituskoppiin.

Pusero ja kassi olivat molemmat Uniqlosta. Puoliso tilasi lapsille kesävaatteita, ja kysyi haluanko minäkin samalla vaivalla jotain. Ostin mustan puuvillaisen neulepaidan, jota olen käyttänyt paljon (linkistä voi kurkata millainen se on, ei ole affilinkki). Uniqlon vaatteiden tapaan tämäkin on supermiellyttävä päällä. Se menee ns. siististä puserosta farkkujen kanssa. Kassi oli puolison idea, se kuului Marimekon ja Uniqlon yhteiseen mallistoon. Kyse on kyllä vähän sellaisesta unelmakassista, jonne pakataan piknik-viltti, kylmä roseeviini ja macarons-leivoksia, ja sitten suunnataan puolivarjoisalle nurmikolle ystävien kanssa nauttimaan kesästä. En tiedä, onko tällaiselle iltapäivälle minkäänlaisia realistisia mahdollisuuksia tänä kesänä, mutta onpahan nyt kassi sitä varten odottamassa.

Tähän loppuun on vielä kerrottava henkilökohtaisesta voitosta. Kirjasin tammikuussa suuntaviivat tämän vuoden vaateostoille, ja ensimmäinen kohta kuului näin:

  • EN MENE KERTAAKAAN SIIHEN YSTÄVÄMYYNTIIN MISSÄ AINA SEKOAN

En ole mennyt, ja tästä suorituksesta olen erittäin ylpeä. Olen jo kahdesti ohittanut liikkeen oven, nähnyt kyltin että nyt olisi taas halpoja vaatteita tarjolla, ja silti jatkanut matkaa. Tämä, kuten tammikuussa ennakoin, on vähentänyt virheostosten määrää merkittävästi. Voin kertoa, että kummallakin kerralla olen hidastanut oven kohdalla, käynyt sisäistä debattia itseni kanssa, mutta onnistunut pysymään alkuperäisessä päätöksessäni. Annan itselleni aplodit tästä suorituksesta. Ellen olisi tehnyt tietoista ja julkista päätöstä alkuvuodesta, olisin varmaan ostanut sieltä jotain riepuja, jotka olisivat pian matkalla kirpputorille. Ja nyt kun olen jo kahdesti tämän välttänyt, loppuvuosi menee luultavasti helpommin

Miten teidän toukokuu sujui?

Sisustuslehtien kuvat eivät ole totta

Julkaistu , kirjoittanut
14

Noin vuosi sitten eräs tuttava ehdotti, että meidän täydellisen muodonmuutoksen kokenut eteinen sopisi sisustuslehteen jutuksi. Innostuin ajatuksesta aluksi, ja viestittelin kuvaajan kanssa, joka olisi tullut juttua tekemään. Lähetin hänelle ennen ja jälkeen -kuvia ja kerroin vähän projektista. Eteisemme onkin nyt remontin jäljiltä minun makuuni tosi kiva ja käytännöllinen, ja ajattelin että mikäpä siinä, voisihan siitä vaikka tehdäkin jutun.

Kuvaaja tarkasteli lähettämiäni kuvia, ja kysyi sitten, mikä on tuo tumma alue tuossa keskellä. Vastasin että se on kuramattoa, joka suojaa parkettia. Kuvaaja vastasi, että saahan sen siitä pois? No saa toki, sehän on vain pelkkä matto. Mutta tässä kohdassa innostukseni alkoi hiipua. Tajusin äkkiä, että tällä tavalla kaikki kodit stailataan sisustuslehtien kuvia varten. Eivät ne välttämättä oikeasti olekaan ihan niin täydellisiä, kuin miltä ne näyttävät. Suurin osa ihmisistä varmaankin käyttää tiskirättiä, kuramattoa ja muita arkea helpottavia tavaroita, jotka eivät vain yleensä ole erityisen näyttäviä. Kaikki sellaiset siivotaan kuvista pois, jolloin jäljelle jää se ylimaallinen siisteys ja se sellainen ihmeellinen tyhjyys, kun huoneissa ei ole mitään arkista. Jopa se ”särmä”, jota huoneista löytyy, on  tarkasti harkittua ja vähän keinotekoista. Kuramatto ei kelpaa särmäksi, vaan sisustuskuvissa sitä edustavat siirtolavoista tuunatut sohvapöydät ja kivenmurikat tarjottimella.

 

Tässä tämä tumma alue, toiselta nimeltään kuramatto, suojaamassa lattiaa siinä kohdassa, jossa riisutaan kengät.

Minä vähäsen tuohduin kuvaajan kysymyksestä, vaikka hän ei tietenkään voinut sitä tietää. Meidän kuramatto on tosi hyvä! Se on itse ostettu Etolasta, leikattu ja askarreltu juuri oikean kokoiseksi ja jopa väri on huolella valittu, niin että se sopii käytävämattoon, joka myös on eteisessä. Ajattelin, että jos käytännöllinen kuramatto eteisessä ei kelpaa valtakunnalliseen sisustuslehteen, niin antaa olla. En oikeastaan tahdo olla mukana luomassa sellaista täydellisyyden illuusiota, jossa edes kenkiin ei tartu rapaa. Tuota kuramattoa ei nimittäin ikinä normaalissa elämässä oteta pois paikaltaan. En ota sitä pois, vaikka olisi miten hienot juhlat, ja koti puunattu viimeisen päälle. Eikä sitä tarvitse ottaa pois, koska se on hyvä ja siisti ja käytännöllinen. Muodonmuutosjuttu meidän eteisestä jäi tekemättä.

Tämä tapahtuma palasi mieleen, kun aloin äskettäin perehtyä sisustamiseen harrastuksena. Kun selaan blogeja ja instatilejä, niistä huokuva täydellisyys johtaa ajatukset väistämättä siihen, että noistakin kuvista lienee jokunen kuramatto poistettu. Kenties maustehyllyä on kuvaa varten harvennettu ja torkkupeittoa on aseteltu useampi tovi. Peikonlehdestä on käännetty juuri paras puoli kuvaan päin ja eteisen lattialta nostettu kaikki kengät jonnekin piiloon. Ja kuka sitä tietää, millainen kaaos kuvaajan takaa löytyy, vaikka kameran etupuolella näyttääkin hienolta?

Tässä näkyy eteisen matot vierekkäin. Valitsin kuramaton värin niin, että se sopisi yhteen tuon varsinaisen käytävämaton kanssa.

Näitä lehtien ja instatilien kuvia katsoessa tuntuu siltä, että kuvat on luotu vain sitä hetkeä varten. Oikeasti useimmat meistä asuvat kodeissaan, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ei ole jatkuvasti niin tiptop. Veikkaan, että tämä on useimmiten todellisuus kiiltävien kuvien takana. Ennen kuin alkaa tuntea kotihäpeää verratessaan omia nurkkia tuohon kuvatodellisuuteen, kannattaa muistaa, että lehtien ja instatilien tarkoitus on usein myydä unelmia ja usein ihan konkreettisia tavaroitakin. Kummatkin käyvät paremmin kaupaksi (lähes epätodellisen) harmonisissa kuvissa, joilla ei välttämättä ole tavallisen arjen kanssa juuri tekemistä.

Millaisia ajatuksia sisustuslehtien ja sosiaalisen median sisustuskuvat teissä herättävät? Jos itse julkaiset sisustuskuvia, miten ”stailaat” sitä? (Tuosta ylemmästä kuvasta nostin yhden K-kaupan muovikassin syrjään. Siellä oli kumisaappaat sisällä.)

Koulusta kotiin – ja roskiin?

Julkaistu , kirjoittanut
9

Huomenna olisi kevätjuhlapäivä, ellei korona olisi sotkenut koko kevättä. Koulut kuitenkin loppuvat tänään, ja päiväkotilainenkin on tänään viimeistä päivää hoidossa. Tämä viikko on konkretisoinut sen, että välillä uutta tavaraa vain tulee kotiin, halusi tai ei. Tarkalleen ottaen sitä tulee kassillisia kerrallaan, eikä sille mahda mitään.

Esimerkki 1:

Tämän verran kamaa tuli päiväkodista viimeisenä päivänä.

Hain eilen kuopuksen päiväkodista, ja mukana tuli muovikassillinen tavaraa. Vaihtovaatteita, sadevaatteita, piirustuksia ja askarteluja. Sisäkengät, sekä läjä pehmoja, joita oli vuoden varrella päiväkotiin kulkeutunut.

Esimerkki 2

Tämän puolestaan toi koululainen. Tätä ei missään nimessä saa heittää pois, joten nyt etsimme paikkaa 30x40x40cm kokoiselle laatikolle. Lisäksi kotiin on tuotu kymmenkunta vihkoa, kirjaa ja joitakin muita tavaroita. Olen äärimmäisen iloinen siitä, että suurin osa kirjoista kierrätetään seuraaville oppilaille. Muuten meillä olisi joka kevät kilokaupalla koulukirjoja, joiden loppusijoitusta pitäisi sitten ihmetellä. Mutta onneksi koulu hoitaa osan kierrätyksestä!

Olen välillä kaiholla muistellut pulskaa 80-lukua, jolloin lapset saivat koulusta joka vuosi joka aineeseen uuden lukukirjan, työkirjan ja vielä vihkot, kynät, kumit, värikynät ja ties mitä siihen päälle. Nykysysteemi, jossa monessa aineessa on vain vihko, jota oppilas täyttää monisteilla ja muistiinpanoilla on tuntunut todella askeettiselta ja köyhältä. Mutta sitten kun mietin, mihin ihmeeseen ne kaikki tavarat lopulta laitettaisiin, olen iloinen tästä vähän vaatimattomammasta koulutavaroiden määrästä.

Vaihtovaatteet on käytävä läpi ja suurin osa niistä varmasti siirtyykin kirppiskassiin tai seuraavalle serkulle. Piirustukset on käytävä läpi, ja ehkä yksi tai kaksi parasta säästetään. Loput pannaan kylmästi paperikeräykseen. Kouluvihkojen kanssa on vähän ongelma. Jos on vain muutama sivu käytetty vihkosta, eihän sitä voi poiskaan heittää. Entä säästetäänkö niitä täysiä vai ei? Aiemmin säästin, mutta nyt olen vähitellen turtunut siihen, että paperikeräykseen menee suurin osa. Muuten tarvittaisiin peruskoulu-uran jälkeen kokonainen kirjahylly opetusmateriaaleille, joita ei enää koskaan tarvita.

Toukokuun viimeinen viikko tuo siis koteihin läjän tavaraa, jota siellä ei aiemmin ole ollut. Kävikö teilläkin näin? Mitä teitte tavaroille?

Mitä sisustaminen tarkoittaa?

Julkaistu , kirjoittanut
20

Sisustaminen kiehtoo minua loputtomasti. En jotenkin saa siitä kiinni. Mitä se tarkoittaa? Mitä sellainen ihminen käytännössä tekee, joka harrastaa sisustamista? Jos harrastaa vaikkapa käsitöitä, niin silloin ompelee, neuloo tai tekee vaikkapa tilkkutöitä. Mutta mitä sisustajat tekevät? Vaihtelevatko he kotona tavaroiden paikkoja iltaisin? Ostavat uusia huonekaluja ja myyvät vanhoja pois? En oikeasti tiedä, mutta sisustaminen kiehtoo teemana kovasti.

Se, mitä itse ymmärrän oman kodin sisustamisella, liittyy useimmiten siihen, että pyrin parantamaan asumismukavuutta. Pimeään nurkkaan tarvitaan lisää valoa, tavaroille siistimpi säilytyspaikka, tai käytävälle lisää kulkutilaa. Tämä parannus pyritään sitten toteuttamaan niin, että lopputulos miellyttää silmää eikä johda konkurssiin. Välillä ratkaisu löytyy Ikeasta, välillä designkaupasta ja välillä mummon vintiltä. Joskus se on vain sitä, että raivataan tavaroita pois kodista. Johtoajatus kuitenkin on, että ratkaisu olisi mahdollisimman pitkäikäinen. En pidä väliaikaisratkaisuista, enkä yleensä hanki mitään ”sinne päin” olevaa vain siksi, että jokin ratkaisu saataisiin aikaan. Mieluummin olen ilman, ja odotan että löydän sellaisen tavaran, johon olen valmis sitoutumaan loppuiäksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta on meidän sohva. Ostimme sen puolison kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin melkein 20 vuotta sitten. Se oli Skannon esittelykappale ja siksi suhteellisen halpa, olihan sitä tavallaan jo käytetty. Sohva on palvellut uskollisesti siitä lähtien, emmekä ole aikeissa luopua siitä. Se on kuitenkin aika dominoiva ilmestys: punaisia, ruskeita, keltaisia ja turkooseja raitoja pellavanvärisellä pohjalla ja muhkea kolmen istuttava leveys. Sohva on siis määritellyt muita olohuoneen sisustusratkaisuja aika paljon, sillä olen halunnut, että muut huonekalut eivät visuaalisesti riitelisi kovasti sen kanssa. Tässä mielessä olen kyllä ”sisustanut”, eli olohuoneen huonekaluiksi on kerääntynyt sellaisia tuoleja ja pöytiä, jotka eivät esimerkiksi ole täydellisen erilaista värimaailmaa. Tai itse asiassa sitäkin on tapahtunut. Puoliso osti vastikään rahin, joka on tummansinistä samettia. Olohuoneessa ei ole mitään muuta sinistä eikä samettiakaan, mutta se on minusta silti ihan hyvä. Tätä tarkoitan, kun sanon etten tiedä mitä sisustaminen tarkoittaa.

Tämä on lavastamaton ja käsittelemätön kuva olohuoneestamme. Rahi on pari vuotta vanha, sohva ja verhot liki 20 vuotta. Rahapuun ikä tuntematon. Sohvan ja verhon kuosien yhdistämistä ei ole mietitty minuuttiakaan. Ne ovat vain itsekseen yhdistyneet.

Pohdin nyt sellaista, että miten sisustusharrastajat toimivat? Hankkivatko hekin huonekaluja loppuiäksi, vai pikemminkin vastaamaan sen hetkistä makua? Ja jos huonekaluja hankitaan palvelemaan mahdollisimman pitkään, eikö sisustus tule jossain vaiheessa valmiiksi? Eihän huoneeseen määräänsä enempää tavaraa mahdu. Mitä sisustajat sitten tekevät? Tämä ehkä kuulostaa vähän hassulta, mutta mietin tätä ihan oikeasti. Lähtöoletukseni on, että hankinnat tehdään yleensä enemmän kestämään aikaa kuin vaihdettavaksi parin vuoden välein. Vai olenko sittenkin väärässä?

Kyselin vinkkejä sisustusblogeihin, ja minut ohjattiin lempeästi instagramin pariin, siellä kuulemma kannattaa nykyisin seurata aihetta. Menin katsomaan, ja laitoin hakuun #sisustus, koska olen kiinnostunut etenkin suomalaisista kodeista. Tuli sellainen mielikuva, että sisustaminen tarkoittaa monelle jonkinlaista yhtenäistä teemaa, tyyliä tai värimaailmaa, joka kattaa koko kodin. Kodin kaikki pinnat, tekstiilit ja jopa taulut on sovitettu tiettyyn tyyliin, usein hyvin vaaleaan ja harmoniseen. Tai sitten toinen ääripää; kun hakuun laittaa #värikäskoti, vaikuttaa siltä, että värikäs koti tarkoittaa sitä, että kaikki mahdolliset värit ja kuosit on liitetty yhteen. Vierekkäin on ruusut, raidat, ruudut ja riikinkukot iloisessa sekamelskassa. #skandinaavinenkoti puolestaan tarkoittaa, että kaikki on valkoista, vaaleaa puuta ja siellä täällä mustaa. Astiat ovat Iittalan ja Arabian, ja tekstiilit Marimekkoa. Vaikuttaa siltä, että myös tietyt maljakot, kynttilänjalat ja matot vilahtelevat monissa kauniissa asetelmissa tyylistä riippumatta.

Jos siellä lukijoissa on ihmisiä, joille sisustaminen on harrastus, niin olisi kiva kuulla, mitä se teille merkitsee. Mitä sisustaminen käytännössä tarkoittaa? Mitä silloin tehdään, kun sisustetaan? Kirjoitan aiheesta varmasti lisää sitten, kun ymmärrän paremmin, mistä on kyse.

Marie Kondo oli oikeassa

Julkaistu , kirjoittanut
9

Konmarin ytimeen kuuluu muutama juttu. Ensinnäkin tavaroiden käyminen läpi yksi kategoria kerrallaan. Toiseksi se, että kaikki karsittava otetaan pois kaapista ja hyllystä ja kolmanneksi  se, että jokaista tavaraa pitää erikseen koskea. Muitakin asioita on, mutta nämä ovat olennaisia. Olen välillä kritisoinut systeemiä, mutta eilen tajusin, että Mariella on pari hyvääkin pointtia.

Meidän makuuhuoneen ongelmana oli kirjapinot. Kirjoja tuntuu kertyvät itsestään, ja yleensä ne päätyivät pinoihin piirongin päälle sängyn viereen. Erinäisistä syistä (joihin varmaan palaan myöhemmin erikseen) tuli eteen päivä, jolloin kaikki kirjapinot oli poistettava. Toisin sanoen kirjat piti saada mahtumaan kirjahyllyyn, koska makuuhuoneessa ei niille enää ollut tilaa. Tässä tuli iso ongelma, koska mitään uutta kirjahyllyä en halua, mutta kirjoja on enemmän, kuin mitä nykyiseen hyllyyn mahtuu.

Aikani asiaa pähkäiltyäni tajusin, että kirjahyllyn päällä oli tyhjää tilaa. Päätin, että siirrän sinne osan kirjoista, ja laitan makuuhuoneen kirjat siirretyiltä vapautuneeseen tilaan. Ajattelin kyllä ensin, että kävisin kirjoja läpi ja poistaisin turhat, mutta onnistuin löytämään vain neljä kappaletta sellaisia, joista pystyin saman tien luopumaan. Makuuhuoneen kirjapinoissa oli yhteensä kolmisenkymmentä kirjaa, joten tällä ei vielä pitkälle pötkitty.

Kirjat katonrajassa.

Tuumasta toimeen. Tyhjensin noin puolikkaan hyllyn, kiipesin tikkailla ylös ja järjestin kirjat kirjahyllyn päälle siististi värijärjestykseen. Nyt makuuhuoneen kirjat mahtuivat hyvin olohuoneen hyllyyn, ja olin lopputulokseen oikein tyytyväinen. Valitettavasti puoliso ei innostunut tästä säilytysinnovaatiostani ollenkaan. Hän ei halua kirjahyllyn päälle mitään ylimääräistä. Koska minä en halua uutta hyllyä, lopputuloksena on, että täytyy vähentää kirjoja. Tämä on Tavarataitojenkin näkökulmasta oikea ratkaisu, mutta kirjat ovat heikko kohtani. Niistä on todella vaikea luopua.

Mutta tässä kohdassa tulee vastaan se, missä Marie olikin oikeassa. Esineet näkee kunnolla vasta sitten, kun ne on otettu pois totutusta säilytyspaikastaan. Kun kirjahyllyn kirjat olivat vanhalla paikallaan, ne näyttivät siltä, että niistä ei voi luopua. Mutta kun olin ottanut ne käteen ja nostanut uuteen paikkaan, aloin myös katsoa niitä uusin silmin. Yllätyin, miten ympäristön muutos muutti myös näkökulmaa. Kirjahyllyn päällä koko nippu alkoi näyttää siltä, että ei niitä sittenkään tarvita. Noin 25 kirjaa, jotka yhtäkkiä eivät enää näyttäneetkään niin tärkeiltä.

Tajusin, miksi konmarissa vaatteet pitää ensin ottaa pois kaapista, kirjat pois hyllyistä ja astiat ulos laatikoista, ennen kuin niiden joukosta aletaan valikoida säästettäviä ja poistettavia. Tavarat näkee kunnolla vasta sitten, kun ne ovat irrallaan, vain tavaroina, eivätkä osana jotain totuttua kokonaisuutta. Tuttu vaikuttaa aina hyvältä, ja siksi erottelua on vaikea tehdä. Mutta uudessa paikassa tavarat näyttävät enemmän siltä, mitä ne todellisuudessa ovat. Myös koskettaminen on järkevää, se konkretisoi tavaran. En edelleenkään näe tarpeellisena taputella esineitä ”hereille” Marien tapaan, mutta se että ottaa esineen käteensä, tekee siitä myös eri lailla konkreettisen, kuin jos vain tarkastelisi sitä kauempaa hyllyllä.

Olen kuitenkin eri mieltä Marien kanssa siitä, kannattaako KOKO kirjahylly tyhjentää kerralla. Yleisperiaatteeni on, että ei missään nimessä. Siitä seuraa vain entistä hirveämpi kaaos. Yleensä homma jää aina kesken, ja sen loppuunsaattaaminen voi viedä pahimmillaan kuukausia. Vain silloin, kun haluaa oikeasti nähdä, kuinka paljon tavaraa omistaa, kerralla kaiken tyhjentäminen voi toimia sokkihoitona. Kun kaiken kokoaa pinoon keskelle lattiaa, voi hahmottaa paremmin, että tavaraa on liikaa ja osasta pitää luopua. Mutta tässä menelmässä on paljon riskejä, enkä suosittele sitä ensisijaisena vaihtoehtona kenellekään. Minusta on hyödyllisempää tyhjentää hylly kerrallaan, koska silloin päätösten määrä pysyy sellaisena, että ihminen suoriutuu siitä uuvahtamatta täydellisesti. Karsiminen on rankkaa, eikä kukaan lähde maratonillekaan kylmiltään. Siksi ei kannata totella Marieta, ja räjäyttää koko kaappia tyhjäksi heti ensi-istumalta.

Onko sinulle käynyt samalla tavalla? Mitä olette oppineet konmarista?