Avainsana-arkisto: rutiinit

Elokuu kutsuu jälleen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vuoden paras kuukausi on ihan kohta käsillä, ja tuskin maltan odottaa. Kuten joka vuosi, elokuun alku kutkuttaa paljon enemmän kuin uuden vuoden vaihde. Elokuussa kaikki on mahtavaa: sää on vielä lämmin, eikä todellisesta syksystä ole vielä tietoakaan. Työt ja koulut kuitenkin alkavat, mistä pidän kovasti, sillä en ole kauhean hyvä lomailija, Minulle sopii parhaiten vankat rutiinit ja ennalta arvattava arki. Toisaalta koko syksy avautuu edessä aivan virheettömänä, ja sen lopussa häämöttää lempijuhlani joulu. Elokuu on myös lupaus omasta ajasta. Sosiaalinen kiintiöni täytyy yleensä loman aikana niin piripintaan, että pari ensimmäistä arkipäivää menee siihen, että vain nautin yksinolon ihanuudesta.

Koska en tietenkään saanut sellaista viikon kotityölomaa, josta kesän alussa haaveilin, kotiprojektit eivät ole liiemmin edenneet. Sohvatyynyjen täyttö ei ollut listalla, mutta ai että olen tyytyväinen lopputulokseen! Parvekkeen suhteen päätin, että tehty on parempi kuin täydellinen. Jätin siis rallit paikoilleen, päätin kurkata niiden alla vasta syksyllä. Sen sijaan laitoin niiden päälle eteisen vanhan kuramaton, istutin kukkalaatikot täyteen samettiruusuja, ja kannoin melkein kaikki huonekasvit parvekkeelle nauttimaan kesän lämmöstä. Vaatepinojen perkaus on edistynyt myös, joskaan ei vielä ihan loppuun asti. Olen onnistunut lahjoittamaan vanhoja lastenvaatteita runsaasti eteenpäin, ja vein Fidalle kaksi kassia aikuisten vaatteita. Tekstiilijätepussi odottaa edelleen kuskaamista, ja pieneksi jääneitä kenkiä pitäisi vielä siistiä kierrätystä varten. Elokuu on oivallinen ajankohta näidenkin viimeisten rippeiden hoitamiseen.

Tykkään tästä vihreästä somistuksesta parvekkeellani.

Tänä vuonna elokuun innostus suuntautuu vähän eri tavoin kuin ennen. Keväällä leikattu polvi on edelleen kuntoutusvaiheessa, mutta yllättäen vapaa kesäloma ei ole ollut sen kannalta otollisinta aikaa. Kun arjesta puuttuu tiukat raamit, on paljon hankalampi pitää treeniajoista kiinni. Kun suurin osa kuntoutuksesta on oman päättäväisyyden varassa, asiaa helpottaa huomattavasti, että päivät ovat ennakoitavissa. Eturistisiteen leikkauksesta kuntoutumiseen menee aina 6-9 kuukautta, minun tapauksessani luultavasti enemmänkin, sillä polvesta repesi myös sisäsivun nivelside. Kuntoutus on henkisesti aika puuduttavaa, fyysisesti välillä kivuliasta, ja sitä pitää tehdä paljon. Motivaatio on korkealla, mutta työtä on runsaasti.

Toivon, että olisin heinäkuussa voinut keskittyä väitöskirjaan kunnolla, mutta itsekurini ei riittänyt heräämään joka aamu kuudelta, jotta olisin saanut pari tuntia keskeytyksetöntä työaikaa joka aamu. Tästä voin syyttää vain itseäni, mutta oikeasti syytän kyllä juuri loman tuomaa epäsäännöllistä elämää. Herätäkseen aamulla, pitäisi mennä myös illalla ajoissa nukkumaan, mutta jostain syystä koko perheen rytmi kellahtaa aina lomilla kovin iltapainotteiseksi. Mistähän sekin johtuu? Mielessä on väitöskirjan lisäksi pari muutakin kirjoitusideaa, blogipostauksia ja vaikka mitä. Ehkä juuri siksi elokuun kutsu kaikuukin niin voimakkaana tänä vuonna, on niin paljon sellaista, mihin haluaisin päästä uppoutumaan.

Summa summarum en malta odottaa, että pääsen taas tekemään arjen ruokalistoja, teippaamaan harrastuskalenterin jääkaapin oveen ja ylipäätään nauttimaan siitä, että tiedän jokseenkin varmasti, mitä minäkin päivänä tapahtuu. Onko siellä muita yhtään samoissa fiiliksissä?

Kotitöiden loppumattomuudesta

Julkaistu , kirjoittanut
2

Minulla on se tiskikonerutiini, jossa illalla täytetään tiskikone, käynnistetään, ja aamulla ensimmäiseksi tyhjennetään. Sitten tyhjään koneeseen ladotaan likaisia astioita pitkin päivää, kunnes illalla taas käynnistetään. Teen tämän joka aamu, ja olen tehnyt jo monen vuoden ajan. Joskus aamuisin mietin, että miksi olen taas tyhjentämässä tätä tiskikonetta.

Siihen kiteytyy kotitöiden ja etenkin siistin kodin salaisuus sekä ongelma. Siisteys pysyy vain jatkuvalla työllä, päivästä toiseen toistuvilla rutiineilla ja ylipäätään sillä, että tekee samaa asiaa aina vain uudestaan ja uudestaan. Se tuntuu välillä puuduttavalta, tylsältä ja ankealta. Tekee mieli kapinoida, jättää tiskit tyhjentämättä, mennä vain sohvalle lukemaan ja antaa olla. Joskus luen kysymyksiä esimerkiksi nettipalstoilta, miten saisi järjestyksen pysymään, tai miksi toisten kodit näyttävät aina siisteiltä. Silloin mietin hiljaa mielessäni, että toistamalla näitä puuduttavia rutiineja päivästä toiseen.

Miele tiskikone

Tätä systeemiä aluksi ihmettelin uudessa tiskikoneessa. Osoittautui erittäin toimivaksi.

Mietin tänään, että valtaosa arjen hyvistä asioista tulee tavallaan tylsyyden kautta. Kuten eräs kaverini asian ilmaisi, terveellisyyden kannalta on aivan sama, mitä syö joulun ja uuden vuoden välissä. Sen sijaa se, mitä syö uuden vuoden ja joulun välissä ratkaisee pelin. Sama koskee kotia. Se, mitä toistaa päivästä toiseen valtaosan ajasta, ratkaisee sen, miten sujuvasti arki rullaa ja miltä koti näyttää. Se, mikä tässä minua välillä turhauttaa, on tämän työn loputtomuus. Jos haluan siistin kodin, tätä työtä on pakko tehdä jatkuvasti, ikinä ei tule valmista. Tai oikeastaan, joka päivä tulee valmista. Mutta valmis kestää vain yhden päivän.

Omalta osaltani olen hyväksynyt tämän asian. Tyhjennän sitä konetta päivästä toiseen, välillä asiaa sen kummemmin ajattelematta, välillä jopa työstä, tai pikemminkin lopputuloksesta nauttien. Pidän siitä, kun aamulla tiskipöytä on tyhjä ja avara. Siitä tulee sellainen tunne, että voin rauhassa ruveta tekemään töitä, sillä keittiössä ei ole mikään kesken. Varmaan samasta syystä petaan, tyhjennän ruokapöydän ja kerään tavarat paikoilleen heti aamusta, jotta saisin päivällä olla rauhassa näiltä asioilta. Mutta välillä tulee suorastaan lapsellinen kiukku siitä, että miksei tämä pysyisi itsestään kunnossa. Miksi tämä kaikki pitää tehdä joka päivä…! 

Tietysti kyse on myös siitä, millaisessa ympäristössä viihtyy. Tiedän ihmisiä, joita likaiset astiat eivät liiemmin häiritse, petaamattomasta sängystä puhumattakaan. He eivät yksinkertaisesti huomaa tavarakasoja pöydillä, joten kasat eivät mitenkään häiritse heidän mielenrauhaansa. Minun ongelmani lienee siinä, että tulkitsen epäjärjestyksen keskeneräisyydeksi, ja olen vähän huono sietämään sellaista. Tykkään asioista, jotka ovat valmiita ja täydellisiä. En pysty muuttumaan boheemimmaksi, vaikka välillä haluaisin.

Mutta koska tiedän, että nautinto siististä kodista on suurempi, kuin ajoittainen harmitus siitä, että taas pitää tyhjentää tiskikone, tyhjennän sen kuitenkin melkein joka aamu. Niinä aamuina, kun huomaan että olen illalla unohtanut käynnistää koneen, minua harmittaa myös. Systeemi menee nimittäin sekaisin, mistä seuraa kaikenlaista epäjärjestystä kerrannaisvaikutuksena, enkä pidä siitäkään. Olen ratkaissut ongelman niin, että silloin kun oikein työlästyttää, keskityn päämäärään. Yritän ajatella niin, että tämä työ on valmis, sitten kun se on valmis, enkä ajattele sitä että teen sen huomenna uudestaan. Keskityn vain käsillä olevaan hetkeen ja siitä seuraavaan palkintoon, ja sillä lailla työ ei tunnu niin työläältä. Jos erehdyn miettimään, kuinka monta tuhatta kertaa elämässäni teen saman asian uudestaan, turhautuminen vain pahenee. Kotityöt ovat niitä harvoja asioita, joissa ei oikeastaan kannata ajatella suuria kokonaisuuksia, vaan nimenomaan pieniä. Järjestys syntyy tavara kerrallaan.

Vuosi koronaa ja vielä jatkuu

Julkaistu , kirjoittanut
2

Näihin aikoihin viime vuoden maaliskuussa Helsinki sulkeutui. En osaa arvioida, millaista elämä oli muualla Suomessa, mutta kotikulmilla elämä muuttui melko erikoiseksi. Kadut olivat typötyhjät. Ikkunoihin ilmestyi nalleja. Lasten kavereiden kanssa sovittiin, kenen kanssa voi leikkiä, ulkona tietenkin, ja omat projektit menivät aika pitkälti tauolle, kun iso osa päivästä meni koulun, päivähoidon ja ruokahuollon organisointiin. Toisaalta samaan aikaan olin hyvin kiitollinen kesämökistä, joka sijaitsi Uudellamaalla, jonne pääsi viikonlopuksi tuulettumaan vaikka poikkeusolot olivat pistäneet uusimaalaiset kotiarestiin. Mökillä oli käynnissä rakennusprojekti, ja olin tosi iloinen myös siitä, että kaikki tilaukset oli ehditty sopia ennen kuin korona jumitti koko maan. Jälkeenpäin kuulin, että pääsiäiseen mennessä kaikki mökki- ja uima-allasvalmistajat myivät eioota, sillä mökkeily oli parissa yössä muuttunut suomalaisten suosikkiharrastukseksi.

Uudet rutiinit

Vuoden aikana on syntynyt paljon uusia rutiineja, joita ei olisi viime talvena osannut kuvitella. Meillä on kertakäyttöisten maskien laatikko heti ulko-oven vieressä eteisen hyllyllä. Se on siinä siksi, että siitä voi napata puhtaan maskin taskuun, kun lähtee ovesta ulos. Siitä voi myös tarjota satunnaiselle vieraalle maskin, jos sellainen on sattunut unohtumaan. Myös autossa kulkee vakiovarusteena maskilaatikko. Käsilaukussa minulla on erityinen maskipussi, jossa säilytän puhtaita maskeja, ja jonne voin laittaa käytetyt kestomaskit talteen. Tällainen erillinen pussi on kätevä, koska sen voi siirtää laukusta toiseen helposti. Maskien hankkimisesta on tullut samanlainen rutiini, kuin vaikka sampoon tai hammastahnan ostamisesta.

Näitä pieniä pulloja on kätevä täyttää uudestaan isommasta pakkauksesta.

Käsidesipulloja on myös joka paikassa. Kotona luotan eniten perinteiseen saippuaan ja kuumaan veteen, mutta pieniä käsidesipulloja on joka paikassa. Autossa, käsilaukuissa, repussa, sekä tietysti varalla odottamassa. Laukusta löytyy myös desinfioivia pyyhkeitä, joilla voi puhdistaa pintoja tarpeen vaatiessa. Puhdistan puhelimen näytön säännöllisesti desinfioimisaineella, ja vaihdan käsipyyhkeitä vähän tiheämmin kuin ennen. Oman ongelmansa tuottaa kertakäyttömaskit, joita löytyy käytettyinä nykyisin vähän joka paikasta. Syksyllä käytin vielä kestomaskeja, mutta tautitilanteen pahentuessa olen siirtynyt kokonaan kertakäyttöisiin. Niistä tulee nopeasti roskaongelma etenkin autoon, jos ei jatkuvasti ole roskapussia käden ulottuvilla.

En käy enää kaupoissa

Toinen merkittävä arkirutiinien muutos on ruokakauppatilaukset kotiin. Käyn nykyisin todella harvoin kaupassa. Jos jotain todella olennaista on unohtunut ruokatilauksesta, olen saattanut piipahtaa lähikaupassa, mutta muuten ruokaostokset ovat siirtyneet nettiin. Tästä on ollut merkittävää hyötyä arjen rullaamisessa. Ensinnäkin se pakottaa suunnittelemaan koko viikon ruokalistan kerralla, mistä on sellainen kerrannaisvaikutus, että stressi siitä mitä tänään syötäisiin on poistunut lähes kokonaan. Aikaa säästyy, kun ei ole välttämätöntä kurvata kaupan kautta harva se päivä. Tällä on tietysti hintansa, mutta olen laskenut, että arjessa saatava hyöty yhdistettynä siihen, ettei tarvitse altistua väkijoukoille on sen arvoista.

Shoppailu siinä mielessä, että menisin kauppaan katselemaan, on myös pudonnut minimiin. En ensinnäkään halua mennä kauppoihin, ja toiseksi välttämättömyydet saa ostettua netistä. Esimerkiksi lastenhuoneen remonttia varten tarvitut uudet huonekalut tilattiin suoraan netistä kotiinkuljetuksella. Elämänpiirin ollessa varsin rajattu, ei mitään ihmeellisiä tarpeitakaan kyllä ole ilmennyt. Ajatus outletissa haahuilusta tuntuu tällä hetkellä todella kaukaiselta.

Vuosi koronaa

En olisi vuosi sitten voinut uskoa, että nyt ollaan jälleen samassa pisteessä, kuin rajoitusten alkaessa. Meillä on käynyt toistaiseksi hyvä tuuri, olemme pysyneet terveinä, emmekä vielä ole joutuneet edes karanteeniin kertaakaan. Töitä on riittänyt, ja minulle yliopiston siirtyminen etäopetukseen on ollut suorastaan onnenpotku, joka on helpottanut arkea ja opintojen suorittamista valtavasti. Vaikka kaikki onkin hyvin, olen minäkin silti vähän väsynyt tilanteeseen. Kaipaan eniten sitä, että voisin istua ystävien kanssa koko illaksi ruokapöydän ääreen. Kaipaan elävää musiikkia, ja sellaista huolettomuutta, jonka olemassaoloa ei edes tajunnut, ennen kuin pandemia alkoi.

Onneksi rokotusten myötä valoa on vihdoin alkanut kajastaa tunnelin päässä. Kun lähipiirissä jo moni riskiryhmäläinen on saanut rokotuksen, se luo toivoa siitä, että kesällä ehkä tilanne olisi jo parempi. Toisaalta olen huomannut, että minulle on henkisesti helpompaa suhtautua tähän niin, että monelta osin tämä on nyt se normaalitila, eikä poikkeus. Ihmisten välttäminen on poikkeuksellista, mutta maskeja voin käyttää vaikka lopun ikää, jos sillä saadaan tilanne sellaiseksi, että muita rajoituksia voisi purkaa. En oikein ymmärrä, miksi jotkut maskeja vastustavat. Todella pieni vaiva, samoin kuin käsien pesu, eikä sitä kai sentään kukaan vastusta.

Millaisia rutiineja vuosi on tuonut teidän elämäänne?

Suunnitella vai stressata?

Julkaistu , kirjoittanut
14

Tulin syyslomalla testanneeksi, mitä tapahtuu jos jätän ruokasuunnittelun tekemättä, ja yritän vain improvisoida. Ja huonosti käy!  Jostain käsittämättömästä syystä valitsin niin, etten tehnyt ateriasuunnitelmaa, en tilannut ostoksia kaupasta, enkä sen takia voinut edes antaa puolisolle sen kummempia ohjeita, kun hän lähti viikonloppuna ruokakauppaan. Lopputulos on helppo arvata: stressasin joka päivä, monesti kaksi kertaa päivässä siitä, mitä seuraavaksi syödään.

Yhdet hampurilaisetkin syötiin lomalla.

Edessä oleva loma aiheutti sellaisen illuusion, että ehtiihän sitä, ja ei kai sitä nyt heti ekana tarvitse aloittaa suunnittelua, nythän on tarkoitus ottaa rennosti. Mutta minun olisi pitänyt kertoa itselleni, että yhdellä kerralla mietityt ateriat aiheuttaa huomattavasti vähemmän päänsärkyä kuin se, että yrittää improvisoida koko viikon. Etenkin, kun ruokia pitää tehdä kahdesti päivässä, koska nuorisoa ei ruokita kaupungin toimesta. Pelastukseni oli pakastin, josta sulatin kaikenlaisia jämäruokia. Söimme myös tosi monta kertaa sushia, jonka lähetti toi ovelle (kätevää mutta kamalan kallista) sekä niitä eineksiä, joita en oikeastaan haluaisi syödä ollenkaan. Pitkin viikkoa manailin omaa typeryyttäni.

Olen hahmottanut, että tuo suunnittelu on oikeastaan sen valitsemista, haluanko stressata vai ei. Jos suunnittelen ja tilaan ruuat, joudun miettimimään yhden kerran ajatuksella, mitä laitetaan ja tarvitaan. Se ei edelleenkään käy käden käänteessä, vaikka olenkin kehittynyt nopeammaksi kuin alussa. Nyt saan varsinaisen ruokalistan aika nopeasti kasaan, mutta ruokatilauksen tekemiseen menee aikaa, sillä en koskaan saa sitä kerralla tehtyä. Kuljen ympäri keittiötä, auon kaappeja ja yritän selvittää, mitä kaikkea meiltä puuttuu. Vedenpitävä kauppalistasysteemi nimittäin puuttuu edelleen. Mutta arvioin, että kokonaisuudessaan tähän kaikkeen menee ehkä tunti, ja voin tehdä sen kaikessa rauhassa. Sen sijaan ilman suunnittelua ja tilausta minulla menee joka päivä vähintään puoli tuntia sen pähkäilyyn, mitä meillä on, mitä voisi tehdä, pitääkö käydä kaupassa vai voisiko vielä kitkutella kotivaralla, ja välillä sinne kauppaan tosiaan pitää myös mennä. Tähän liittyy yleensä se, että joko lapsilla tai minulla on jo nälkä, tai tieto siitä, että kohta pitäisi olla jo sitä ruokaa, että ehditään jonnekin. Siitä tulee viidessä päivässä yhteensä monta tuntia epämiellyttäviä tuntemuksia.

Näin ollen neuvon nyt itseäni: älä luovu rutiineista lomalla, jos se suinkin on mahdollista! Periaatteessa tiesin kyllä, että kannattaisi suunnitella, mutta jotenkin en jaksanut. Nyt on sitten testattu kokonainen viikko, millaista se olikaan silloin, kun en vielä ollut näin järjestelmällinen. Viikosta oppineena otin taas sunnuntaina kynän käteen, ja kirjailin tämän viikon suunnitelman. Ruokatilaus tuli maanantaina, ja nyt on jälleen levollinen mieli. Suunnitelman nerokkuus tuli myös todistettua eilen. Ensinnäkin ruokapöytään ilmestyi myös lapsen kaveri, ja lisäksi nassikat ilmoittivat että olivat jo lounaaksi syöneet jauhelihakeittoa, mitä olin suunnitellut tarjoavani illalliseksi. Mutta ei hätää, vaihdoin vain lennossa keskiviikon aterian tiistaiksi, ja tarjolla olikin uunilohta ja paistettuja perunoita. Kaikki olivat tyytyväisiä, eikä muutos aiheuttanut pienintäkään paniikkia. Näin tämä parhaimmillaan menee.

Miten pitää koti siistinä?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Kotihäpeästä puhutaan nykyisin aika paljon. Olen ymmärtänyt, että se liittyy erityisesti siisteyteen, tai pikemminkin sen puutteeseen, eikä niinkään siihen, että ihmisiä nolottaisi joku väärän värinen sohva. Kotona on sotkuista, tavaroita on levällään, nyssäköitä nurkissa ja tiskit tiskaamatta. Siisteys tarkoittaa tässä varmaankin jonkinlaista järjestyksen ja puhtauden yhdistelmää, siis että jommassa kummassa tai vähän molemmissa olisi asukkaan silmin parantamisen varaa. Sotkua hävetään ja siksi kotiin ei päästetä vieraita.

Tältä meilläkin välillä näyttää.

Miten kodin saa pysymään siistinä? Miten ylläpitää sellaista järjestystä ja puhtautta, ettei tarvitsisi hävetä? Ensinnäkin pitää laskea standardeja. Useimmissa kodeissa asuminen näkyy, ja niin pitääkin. Mutta jos haluaa tästä huolimatta pitää sellaista järjestystä, ettei jatkuvasti hävetä, sen eteen on nähtävä vaivaa. Koti ei pysy siistinä, ellei sitä jatkuvasti siisti.

Ilana kirjoitti vastikään mainion kirjoituksen huonoista neuvoista, joita kodinhoidon ja kodinraivaamisen suhteenkin jatkuvasti annetaan. Että esimerkiksi ”vie tavarat heti paikoilleen” on huono neuvo, jos alunperinkin on epäselvää, missä se paikka voisi tai edes pitäisi olla. Niinpä sain tästä inspiraation miettiä, mitä minä teen päivittäin, jotta koti pysyisi siistinä. Siis ihan konkreettisella tasolla.

Tällaisia asioita teen joka päivä:

Tuuletan ja petaan sängyn joka päivä. Se tarkoittaa, että herättyä nostan peiton jalkopäähän ja avaan ikkunan. Aamupalan jälkeen käännän tyynyt, vedän peiton paikoilleen ja laitan päiväpeiton sängyn päälle. Meillä ei ole koristetyynyjä, joten niitä ei tarvitse asetella.

Ennen aamupalaa tyhjennän tiskikoneesta puhtaat astiat kaappiin. Aamupalan jälkeen laitan kaikki likaiset astiat suoraan tiskikoneeseen. Tämä toimii vain, jos koneen käynnistää poikkeuksetta joka ilta. Korjaan aamupalan jälkeen kaikki ruuat takaisin jääkaappiin tai kuivakaappiin, roskat (hedelmien kuoret, tyhjät jugurttipurkit ym.) roskiksiin. Sama toistuu illalla ennen nukkumaanmenoa, jolloin kaikki likaiset astiat korjataan tiskikoneeseen ja joka käynnistetään, ja ruuat palautetaan kaappeihin.

Kerran päivässä kerään kaikki likapyykit pyykkikoriin. Perheen aikuiset osaavat tämän homman pääsääntöisesti itsekin, joskus saatan kuitenkin kerätä puolison kuivumassa olleet urheilukamppeet suihkukaapin päältä pyykkikoriin ohimennessäni, enkä hermostu tästä sen enempää. Nuorisolla tilanne ei ole vielä sataprosenttisesti hallussa. Kunhan jälkikasvu vielä vanhenee pari vuotta, ulkoistan heidän oman pyykkihuoltonsa kokonaan heille itselleen, mutta siihen asti noukin lastenhuoneen lattialta vaatteita, jos niitä on sinne jäänyt.

Laitan aina omat vaatteet naulakkoon ja kengät hyllyyn. Lapset eivät aina laita, mutta muistutan aiheesta säännöllisesti. Jos joskus olen jättänyt kengät keskelle eteistä, nostan ne ohi kulkiessa kuitenkin hyllyyn. Päivän jälkeen laitan omat vaatteet joko suoraan pyykkikoriin tai sitten tietylle tuolille sängynpäätyyn. Pyykkikori on makuuhuoneessa, joten matka on lyhyt.

Yritän laittaa roskat aina suoraan roskikseen. Esimerkiksi elintarvikepakkaukset laitan roskikseen, en jätä pöydälle. Kirjekuoret vien suoraan paperikeräykseen, luetut lehdet samoin. Jos sampoopullo tyhjenee käytössä, en laita sitä takaisin hyllyyn vaan nakkaan suihkun viereen lavuaariin, jotta muistan laittaa sen siitä roskiin.

Rutiinit ylläpitävät siisteyttä

Koska haluan, että koti on kutakuinkin siistinä jatkuvasti, kiinnitän näihin asioihin jatkuvasti huomiota. En siis vahdi silmä kovana, että onko jossain joku roska, mutta jos sellainen sattuu silmiin, vien sen roskiin. Vasta-argumentti voisi olla, että eihän sitä ehdi, jos on tekemässä muuta, mutta todella harvoin on oikeasti niin kiire, ettei ehtisi satunnaista roskaa tipauttaa roskikseen. Minusta ylipäätään tuo kiireeseen vetoaminen on enemmän tekosyy, sillä todellisuudessa nämä jutut eivät vie paljoa aikaa. En usko, että laittaessani teemukin ja lautasen aamulla tiskikoneeseen, menettäisin enempää kuin 15 sekuntia verrattuna siihen, että jättäisin tiskit pöydälle.

Kyse on enemmän siitä, että nämä jutut on tehtävä joka päivä, viikosta toiseen. Kun tulee niitä päiviä, että syystä tai toisesta rutiinit jäävät väliin, korjausliike on tehtävä mahdollisimman pian. Jos tulen juhlista niin myöhään kotiin, etten jaksa purkaa käsilaukkua  ja mekko jää olohuoneen tuolin selustalle, viimeistään seuraavana aamuna ne pitää korjata paikoilleen. Jos tiskikone on unohtunut laittaa päälle illalla, se pitää käynnistää aamulla. Näillä pärjää pitkälle, mutta sellainen varoituksen sana on paikallaan, että tällaista ylläpitoa ei voi harrastaa, ennen kuin kodissa on jonkinlainen perussiisteys saavutettu. Jos tavaraa on kerta kaikkiaan liikaa neliöihin nähden, eikä tavaroille ole omia paikkoja, tarvitaan ensin kunnon raivaus.

Ehdottoman säännöt

Näiden lisäksi meillä on muutamia ehdottomia sääntöjä, jotka koskevat niin aikuisia, lapsia kuin vieraitakin.

  • Ulkokengillä ei kävellä eteistä pidemmälle.
  • Ruokaa syödään vain keittiönpöydän ääressä, ja tämä koskee sekä aikuisia että lapsia.
  • Ulkoleluilla ei leikitä sisällä ja päinvastoin.
  • Tarrojen liimaaminen huonekaluihin on ankarasti kielletty, samoin piirtely.
  • Kaikilla perheenjäsenillä on omat hyllyt ja kaapit, ja jos tavarat eivät mahdu niihin, pitää karsia ennen kuin voi hankkia uutta. Tämä koskee niin vaatteita kuin muitakin tavaroita.

Sitten on sellaisia sääntöjä, jotka ovat periaatteessa vain omassa päässäni, mutta jotka edistävät siisteyttä merkittävästi. Esimerkiksi tavaroita ei periaatteessa säilytetä lattioilla. Poikkeuksen tähän tekee työhuoneemme, joka on varsinainen monitoimitila. Siellä on myös kierrätystavaroiden säilytyspaikka siihen asti, kunnes ne lähtevät uuteen kotiin, ja näitä tavaroita joutuu välillä säilyttämään lattialla. Työhuoneeseen ei kuitenkaan päästetä vieraita, joten sotku pysyy etupäässä piilossa. Olen myös laittanyt työhuoneen seinälle monta ripustuskoukkua, joten kassit ja nyssäkät saa nostettua niihin, jolloin lattialle ei tarvitse tehdä pinoja.

Siisteys pysyy siistimällä

Sängyn petaaminen, tiskikoneen täyttäminen tai pyykkien noukkiminen eivät oikeastaan ole sellaisia asioita, joista neuvottelisin itseni kanssa päivittäin. Ne ovat automaattisia toimintoja, kuten vaikka hampaiden harjaus. Olen tavallaan tehnyt kategorisen päätöksen, että petaan joka päivä. Niinpä minun ei koskaan tarvitse jahkailla, jaksanko tänään pedata vai en. Tällaisen päätöksen voi kuitenkin pysyvästi tehdä vain silloin, kun sillä saavutettava asia on tärkeää omien arvojen takia. Jollekin toiselle vaikkapa päivittäinen juoksulenkki voi olla samanlainen itsestäänselvyys, vaikka minulle se ei olisi. Tarkoitan tällä sitä, että jos siisti koti ei aidosti ole tärkeysjärjestyksessä hirveän korkealla, on tällaisia rutiineja vaikea luoda. Oikeasti sitä jaksaa ylläpitää vain sellaisia tapoja, joita oikeasti haluaa.

Kuinka ruokatilaus vie ihmiseltä hermot

Julkaistu , kirjoittanut
16

Tämä on turhautumistilitys. Tein juuri ensimmäisen ruokatilauksen ensi viikkoa varten, ja siihen meni kaikkineen kaksi tuntia. Kenties ymmärrätte turhautumisen. Tilauksen tekemiseen ei ole minkäänlaista rutiinia. Viimeksi olen tilannut ruokaa joskus keväällä, ja nyt tuntui siltä että pitää aloittaa taas alusta. Asiaa vaikeuttaa myös pahasti se, että jostain syystä kaikkien arkiruokaan liittyvien toimien yhteydessä käy niin, että aivoni tilttaavat. Se tuntuu siltä, kuin kaikki rationaaliset ajatukset katoaisivat mielestä. Normaalisti olen ihan järkevä ihminen, mutta kun pitäisi alkaa toteuttaa ruokasuunnittelua käytännössä, aivot menevät täydelliseen jumitustilaan. En muista, mitä ruokia on olemassa, mistä perhe pitää tai mitä olen valmistanut viime aikoina, puhumattakaan siitä mitä ruokia ei ole vähään aikaan tehty. En muista mitä meillä on kaapissa, enkä muista mitä meiltä puuttuu. Päätösten tekeminen muuttuu työlääksi, enkä osaa päättää kuinka paljon mitäkin pitäisi tilata. Minulla on arvaus, mistä tämä johtuu, mutta olipa syy mikä tahansa, se vaikeuttaa tätä ruokaprojektia merkittävästi. (Palaan syihin postauksen lopussa.)

Jotta ymmärtäisitte, mitä aivojumitus käytännössä tarkoittaa, kuvailen seuraavaksi, miten tämän tilauksen tekeminen meni. Aluksi katson, että maanantaille olen merkinnyt kanapastaa. Etsin verkkokaupasta kanafileet. Sitten totean, että olisi varmasti järkevää tehdä kanaruokaa myös torstaina, esimerkiksi riisibroilerilaatikkoa. Alan miettiä paljonko broileria pitäisi ostaa. En osaa päättää. Päädyn lopulta tilaamaan 2 x 400g (yksi paketti molemmille päiville). Juuri nyt kun kirjoitan tätä, tuntuu siltä että voisi olla viisasta tilata vielä yksi paketti lisää, ja paistaa se samalla kertaa ja sitten pakastaa. Jostain syystä tämä ei tullut pari tuntia sitten mieleen. Toisaalta 1,2kg kanafilettä tuntuu hirveän isolta määrältä.

Pystyviikattua pastaa.

Joka toisen elintarvikkeen kohdalla joudun hyppäämään ylös ja katsomaan kaapista, onko siellä esimerkiksi linssejä linssikeittoa varten (on, mutta vanhentuneita. Voiko niitä käyttää? Ovat tölkissä eivätkä kuivia, miksi olenkaan koskaan ostanut tölkkilinssejä??). Linssejä etsiessä huomaan, että tomaattimurska on vähissä. Päätän tilata sitä lisää. Muistan päätöksen nyt, kun kirjoitan tätä tekstiä, eli tomaattimurska puuttuu tilauksesta edelleen.

Saan lopulta viikon ruokalistan raaka-aineet tilaukseen, ja alan sen jälkeen miettiä aamiaistarpeita ja välipaloja. Seuraa samanlaista jumitusta, jääkaapille pomppimista ja pähkäilyä. Päätän lopulta, että käyn maanantaina itse kaupassa ostamassa hedelmiä, vihanneksia ja leipää, jotka haluan tuoreina. Sen seurauksena kyseenalaistan koko työn alla olevan tilauksen, koska eikö olisi halvempaa ja järkevämpää käydä noutamassa ostokset Lidlin viereisestä K-kaupasta, jos kerran kuitenkin lähden autolla kauppaan? Vaihdan valitsemani kaupan uuteen, mutta totean ettei sieltä saa kaikkia niitä tuotteita, joita isommasta kaupasta voi tilata. Tässä vaiheessa alan epäillä koko prosessin mielekkyyttä. Päädyn lopulta kuitenkin vaihtamaan kaupan alkuperäiseen valintaan. Fiksaan tilauslistan entiselleen, sillä ehdin jo poistaa siltä ne tuotteet, joita hetkellisesti ei ollutkaan saatavilla.

Viimeiseksi muistan, että myös vessapaperia ja muita kodintarvikkeita pitäisi tilata. Lisään paperin, siivousaineet ja pari muuta asiaa tilaukseen. Valitsen helpottuneena toimitusajan ja  klikkaan tilaa-nappulaa, huomatakseni että maksukorttini on vanhentunut. Lisään uuden kortin tiedot ohjelmaan ja poistan vanhan kortin. Pääsen vihdoin maksamaan, mutta ohjelma muistuttaa minua muutamista tuotteista, joita olen aiemmin ostanut. Tajuan, että huuhteluaineena käyttämäni etikka on loppu, ja palaan lisäämään sen tilaukseen. Sen jälkeen onnistun vihdoinkin saattamaan tilauksen loppuun asti.

Se ei tietenkään tarkoita sitä, että tilaus olisi valmis. Päähäni putkahtelee nimittäin yksi kerrallaan erilaisia elintarvikkeita, joita meiltä puuttuu. Käyn lisäilemässä niitä jälkikäteen. Jottei totuus hämärtyisi, on myös todettava että en tietenkään istunut koko kahta tuntia aktiivisesti ruoka-asioita miettien. Koska aihe on niin tylsä, ja koko juttu työlästyttää, harhaudun useampaan otteeseen lueskelemaan netistä uutisia, selaamaan kavereiden somepäivityksiä ja haahuilemaan muuten vain.  Samalla takaraivossa alkaa takoa yhä lujemmalla äänellä, että Tämä. Ei. Voi. Jatkua. Näin!

Tämän teki ravintola, en minä

Ennen kuin joku tekee kuvauksen perusteella diagnoosin keskittymishäiriöstä, kerron että sellaista ei ole. Sen sijaan olen pitkään kärsinyt vakavasta raudanpuutteesta, joka aiheuttaa myös nk. aivosumua. Jos joku on joskus miettinyt mitä se tarkoittaa, niin luulenpa tässä olevan aika hyvä kuvaus sen oireista. Tietysti syynä on myös rutiinien puute. Koko kesä on eletty lähinnä mökillä, ja sen takia kodin perusvarustuksessa on puutteita, ja koska kotona on oltu niin epäsäännöllisesti, en ole ihan kartalla mitä kaikkea puuttuu tai ei puutu.

Raudanpuutetta on hoidettu jo pitkään, mutta vielä on matkaa normaalille tasolle. Sen varaan ei siis voi laskea, mutta uskon sekä ruokasuunnitelman että tämän systeemin vakiintumisen helpottavan myös tilauksen tekemistä merkittävästi. Jos siis sitkeästi jatkan, voin pian ruveta käyttämään menneiden viikkojen tilauksia uusien pohjina. Vähitellen palaa varmaan myös muistikuvat siitä, paljon viikossa menee perusruoka-aineita, ja mitä kannattaa tehdä pakastimeen valmiiksi.

Lopuksi toivon, ettei kommenteissa tulla päivittelemään, että miten se voi olla noin vaikeaa. Vakuutan, että jos pystyisin tämän aivojumin itseltäni poistamaan, niin toden totta olisin sen jo tehnyt. Tämän postauksen julkaiseminen arveluttaa, näiden henkilökohtaisten haasteiden julkinen jakaminen on aina aika pelottavaa. Toisaalta (diagnosoimaton) raudanpuute on todella yleistä naisten keskuudessa, ja aivosumua aiheuttaa myös stressi, unenpuute ja rauhoittumisen puute – kaikki sellaisia asioita, joista moni ruuhkavuosia elävä kärsii. Jos siis tunnistitte samoja piirteitä, johtuivatpa ne mistä hyvänsä, antakaa armoa itsellenne. Tällaista tämä välillä on.

Kohtalotovereita?

Elokuun energia

Julkaistu , kirjoittanut
2

Oikeastaan elokuu on vuoden paras kuukausi. Olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta elokuussa on ihan oma tunnelmansa, joka on joka vuosi yhtä energinen. Elokuu tuntuu paljon enemmän uuden alulta kuin tammikuu. Tuntuu, että koko vuosi on edessä, mitään ei ole vielä mennyt pieleen ja kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Edessä avautuu kuukausikaupalla aikaa tehdä vaikka mitä projekteja, töitä, harrastuksia ynnä muuta. Vaikka joka vuosi realismi iskee viimeistään lokakuussa, ja tänä vuonna todennäköisyys poikkeustilanteille on suurempi kuin koskaan, juuri nyt näen edessä vain mahdollisuuksia.

Tällä uuden alun energialla olen vihdoinkin tehnyt peräti kolmen viikon ruokasuunnitelman valmiiksi. Päädyin ratkaisuun, jota minulle on ehdotettu täälläkin jo monta vuotta sitten; eli on pastapäivä, keittopäivä, kalapäivä jne. Kirjoitan tästä tarkemmin myöhemmin, mutta lopulta suunnitelman tekeminen ei ollutkaan niin hankalaa kuin olin kuvitellut. Niinhän se yleensä menee – etukäteen pelkää ja jälkikäteen ihmettelee, mitä pelättävää siinä oikein oli. Joka tapauksessa pelkästään tuon suunnitelman tekeminen helpotti oloa merkittävästi. Seuraavaksi teen kauppalistan, ja toivon mukaan saan tilaukset pian rullaamaan jouhevasti.

Viimeinen viikko ennen kuin koulut alkavat, on myös aina sellainen kotitöiden tehoviikko. Saan poikkeuksetta juuri tällä viikolla joka vuosi ison motivaation hoitaa kaikki keskeneräisenä roikkuvat kotityöt valmiiksi. Tällä viikolla olen jo ehtinyt korjata kaikki ompelukonetta vaativat vaatteet (äiti auttoi, minulla ei ole konetta) ja silittää kaappiin monet sellaiset tekstiilit, jotka ovat odotelleet vuoroaan jo kuukausikaupalla. En liioittele – joululiina oli maannut kopassa tammikuusta saakka. Se on todella iso, varmaan kolme metriä pitkä, ja painavaa, paksua pellavaa. Sellaisen silittäminen ja viikkaaminen kaappiin on työlästä, ja siksi olinkin lykännyt työtä yli puoli vuotta. No, jouluunhan ei olekaan enää kuin 4,5 kuukautta, joten oli aikakin saada liina valmiiksi.

Myös pyykkikori on tyhjentynyt, sillä hoidin villa- ja käsinpesua vaativat pyykit puhtaiksi. Ei iso homma, mutta jälleen ryhtymistä vaativa. Vaatteet tuntuvat vievän paljon aikaa muutenkin. Olen käynyt läpi lastenvaatteet, poistanut pienet ja hankkinut uusia syksyä varten. Kirppisvaatteet odottavat nyt omassa kassissaan ja kaverille kierrätettävät omassaan. Esikoiselta pieneksi jääneet vaatteet on pesty ja pakattu muovilaatikkoon odottamaan sitä että kuopus kasvaa. Parit loppuunpidetyt kengät heitin suoraan roskikseen. Ensi viikolla käyn hakemassa hakemassa kirpputorilta kesän myyntitilityksen ja vien kassillisen syysvaatetta tilalle. Tämä lastenvaatteiden erottelu, lajittelu ja toimittaminen eri paikkoihin kuulostaa näin kirjoitettuna yksinkertaiselta, mutta jokainen joka sitä on tehnyt, tietää sen yhdeksi kodinhoidon rasittavimmista tehtävistä. Jokaisen vaatteen kohdalla on tehtävä erikseen päätös, mitä sille haluaa tehdä, ja se on se rasittava juttu.

Vaatteiden lisäksi olen tällä viikolla tehnyt muitakin valmisteluja. Korjasin taulunkehyksen, joka retkahti alas jo joskus keväällä, mutta nyt se roikkuu jälleen siellä missä pitää. Istutin yhden viherkasvin, jota olen jurruttanut lasissa koko kesän. Kävin apteekissa ja täydensin kasvomaski- ja vitamiinivarastoja. Ostin varuiksi jopa pullon täisampoota, sillä en epäile hetkeäkään, etteikö niitäkin jossain vaiheessa talvea ilmesty meitä kiusaamaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, että en ole harhautunut ostamaan kosmetiikkaa itselleni. Se on yleensä se, mitä on kiva ostaa ”varmuuden vuoksi”, mutta nyt muistuttelin itseäni kotona odottavista varastoista, ja jätin purnukat kauppaan. Kampaaja-ajan sen sijaan varasin.

Nyt minua odottaa enää korillinen käsin korjattavia vaatteita ynnä muita pikkutavaroita. On pipo, jonka vuori on ratkennut, niskatyynyt jonka sauma irvistää, lapsen vanha yöpuku jonka voisi kierrättää eteenpäin, jos vain jaksaisi kiinnittää irronneen röyhelön takaisin kiinni. Sitten on hiuspanta joka vaatii liimausta, villaneule johon koi söi reijän mutta jonka voisi vielä korjata, ja niin edelleen. Nämä kuitenkin jäävät ensi viikon alkuun, koska aion nauttia vielä yhdestä helleviikonlopusta mökillä grillaten ja saunoen. Sitten alkaakin vihdoin normaali elämä, ja se onkin jo tervetullut muutos elämässä!

Oletteko te muut vauhdissa siellä, valmistautumassa syksyyn?

Papereiden järjestäminen – teoria vastaan käytäntö?

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kodin paperit. Onko olemassa hankalampaa järjestettävää? En usko. Muihin tavaroihin verrattuna paperit vaativat aivan eri tasolla päätöksentekoa, tietoa ja ennakoimista. Siinä missä jonkun vaatteen voi korvata milloin tahansa, asiakirjaa ei välttämättä voikaan. Hukassa oleva kauha ei aiheuta muuta kuin harmitusta, mutta hukassa oleva paperi voi tarkoittaa ison rahan menetystä. Setvin taas vaihteeksi papereitani läpi, ja tulin siihen tulokseen että teoria ja käytäntö eivät oikein kohtaa.

Minulla on yksi iso pystyssä pysyvä pahvilaatikko, jonne laitan kaikki kodin paperit ensimmäisenä. Laatikko toimii ”keskusvarastona”, josta löytyvät aina kaikki toimenpiteitä vaativat paperit. Periaatteessa systeemi on hyvä, sillä sen ansiosta papereita ei seilaa pitkin  pöytiä tai hyllyjä.

  • Teoria: Kyseisen laatikon sisältö käydään läpi säännöllisesti kerran viikossa. Tuolloin hoidetaan pois kaikki sellaiset paperit, jotka vaativat toimenpiteitä, ja loput jätetään odottamaan seuraavaa viikkoa. Samalla heitetään roskiin kaikki turhat, ja arkistoidaan ne mitä pitää.
  • Käytäntö: Laatikosta löytyy kaikki paperit, mutta myös hirveä määrä tarpeetonta sälää, kuten postikortteja ja valokuvia. Ne ovat tässä laatikossa, koska ne ovat teknisesti ottaen paperia, mutta oikeasti ne ovat siellä siksi, että en jaksa keksiä niille mitään oikeaa järkevää säilytyspaikkaa. Laatikossa ne tukkivat tilaa sitten niiltä oikeasti säilytettäviltä papereilta. Laatikossa on myös lukuisia muovitaskuja, joissa olevat paperit pitäisi arkistoida jonnekin, mutta en tiedä minne. Koska en muista käydä laatikkoa läpi viikoittain vaan pikemminkin kvartaaleittain, se täyttyy ääriään myöten ja lopulta löytääkseen jotain on tyhjennettävä koko loota.

Käytännössä tämä sinänsä loistava systeemi ei siis toimi kauhean hyvin, koska en muista käydä papereita säännöllisesti läpi. Välillinen ongelma syntyy myös siitä, että loppuarkistointi ontuu.

  • Teoria: Kaikille tärkeille papereille on omat mappinsa, jonne ne säästetään. Mapit on lajiteltu aiheen mukaan, esim. pankkiasiat, henkilökohtaiset paperit, lapset, asunto.
  • Käytäntö: Mappeja on, mutta en muista siirtää papereita pahvilaatikosta mappeihin kovin usein. Koska en pysty päättämään, mitkä olisivat ne lopulliset kansiot, joihin papereita säästettäisiin, osa ei koskaan pääse pois em. pahvilaatikosta. Tämä stressaa, koska haluaisin etenkin tärkeimmät ja ikuisesti säilytettävät paperit siististi johonkin talteen, mistä helposti löytäisin ne. Esimerkki: onko kesämökkiin liittyvä lahjakirja talletettava kesämökkipapereihin, vai kenties pankki- ja veropapereihin? Asia liittyy konkreettisesti kiinteistöön, mutta toisaalta se liittyy myös siihen, mitä verottaja laskee omaisuudekseni. Olen myös pitkään haaveillut yhdestä kansiosta, jossa olisi kaikki kotiimme tavaroihin liittyvät paperit, mutta arvatkaa olenko jaksanut koota sellaista…

Minulla on myös vanhoja peruja pankissa tallelokero, jossa olen näitä kaikista tärkeimpiä papereita säästänyt. Se on kuitenkin kallis, ja haluaisin siitä eroon.

  • Teoria: hankin kotiin tulipalon kestävän laatikon, ja sijoitan sinne ne kaikista tärkeimmät paperit, tyyliin testamentti, hoitotahto ym.
  • Käytäntö: En saa aikaiseksi laatikon hankkimista, joten en ole sitten luopunut tallelokerostakaan. Rahaa kuluu ja ottaa päähän, kun en saa tätä hoidetuksi.

Yksi hankalista asioista on kuitenkin säästettävien ja tarpeettomien papereiden erottelu toisistaan.

  • Teoria: Tarpeelliset löytyvät arkistosta, tarpeettomat heitetään paperikeräykseen tai tietoturvaroskikseen säännöllisesti.
  • Käytäntö: On jokseenkin epäselvää, mitkä paperit pitäisi säilyttää ja mitkä ei. Periaatteessa asian saisi usein selville, mutta selvitystyöhön rupeaminen tuntuu työläältä. Esimerkiksi onko auton korjauksista olemassa jokin sähköinen arkisto jossain korjaajalla, vai pitäisikö niihin liittyvät paperit arkistoida? Tai kuinka paljon omia terveysasioihin liittyviä papereita kannattaa säästää, vai löytyvätkö ne Kanta-palvelusta? Ja mitä ihmettä niille jokavuotisille veropapereille pitäisi oikein tehdä?

Ilana Aalto kirjoitti hyvän tekstin paperien järjestämisestä. Siinä hän on sitä mieltä, että ongelmat eivät liity laiskuuteen tai itsekurin puutteeseen vaan toiminnan esteisiin. Ilana kirjoittaa:

”Toiminnan esteet voivat siis liittyä saavutettavuuteen (hankalat mapit, tarvikkeet hukassa, helpon systeemin puute), voimavaroihin (elämäntilanne, jaksaminen), tunteisiin (pelko tärkeän asiakirjan katoamisesta, liian ison urakan lamaannuttava efekti) ja tiedon puutteeseen (säilyttämisaikoja koskevat faktat eivät ole hallussa).”

 

Tuota listaa katsoessa sanoisin, että suurin ongelmani on tiedon puutteesta johtuva epävarmuus. Mutta kuten aiemmin sanoin, monessa kohdassa tiedon hankkiminen tai asioiden selvittäminen vaatisi työtä ja se tuntuu tylsältä, ja siksi se jää tekemättä. Vaikka Ilana onkin sitä mieltä, ettei kyse ole laiskuudesta, olen omalla kohdallani sitä mieltä, että kyllä tämä aika läheltä liippaa. Ongelmat ratkeaisivat monessa kohdassa sillä, että ryhdistäydyn ja teen päätöksen tai selvitän jonkun asian. Kumma juttu, että niitä siitä huolimatta kuitenkin lykkää johonkin toiseen ajankohtaan!

Tässä onkin yksi asia, jonka järjestämiseen kesä olisi otollista aikaa. Tiedän, että jos saisin kesän aikana paperini sellaiseen järjestykseen kuin haluaisin, voisin elokuussa tuntea syvää tyydytystä siitä, että asiaa ei enää tarvitse pähkäillä. Tällä hetkellä paperit ovat kohtuullisessa järjestyksessä, mutta haluaisin näistä epävarmuuksista ja puolitiehen jääneistä päätöksistä eroon. Rehellisyyden nimissä haluaisin myös lisää tilaa työhuoneeseen, ja epäilen että karsimisvaraa olisi papereiden suhteen edelleen.

Löytyykö kohtalotovereita?

Mitä tänään syötäisiin? Epätoivoinen tilitys arkiruokailusta

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kirjoitan tätä lähestulkoon epätoivon syövereistä. Epätoivoa aiheuttaa perheen arkiruokahuolto, joka on tässä koronakevään aikana romahtanut hälyttävän huonolle tasolle. Selasin blogin arkistoja, ja huomasin että olen tuskaillut tämän aiheen ääressä ainakin vuodesta 2012 lähtien. On turhauttavaa, että kahdeksan vuoden jälkeen tuntuu siltä, että olen taas (vai edelleen?) nollapisteessä. Näiden vuosien aikana on kuitenkin myös elämäntilanne muuttunut sellaiseksi, että tuntuu siltä, että nyt ns. pakko edessä. Jonkinlainen lakipiste on tässä saavutettu, nyt PAKKO saada tämä homma hanskaan tai muuten elämäni kuluu hukkaan Alepan ja kodin väliä rampatessa ja ruoka-asioista stressatessa.

Lyhyesti sanottuna tilanne on nyt tämä:  Ruokasuunnittelun aikajänne on pisimmillään 24 tuntia. Ennen tiukasti välttelemäni einekset ovat kuluneen kevään aikana hiipineet liian isoksi osaksi arkea. Kaupassa käydään ilman minkäänlaista rutiinia. Ruokien miettimiseen, hankkimiseen ja valmistamiseen menee mielestäni kohtuuttoman paljon aikaa yhden päivän aikana. Lopputulos on, että arkiruuan laatu ei ole sillä tasolla kuin haluaisin, minusta tuntuu että joudun jatkuvasti miettimään mitä tänään syötäisiin, ja kaiken yllä leijuu painostava stressi.

Haluan systeemin, jossa perhe syö etupäässä kunnollista ja terveellistä ruokaa. Haluan järjestää asiat niin, ettei ruoka-asioihin mene päivässä liikaa aikaa, ja ennen kaikkea haluan eroon tästä jatkuvasta stressaamisesta. En halua keskeyttää muita töitä siksi, että pitää lähteä lähikauppaan ostamaan maitoa ja leipää. Ylipäätään haluaisin käyttää ruokakauppaan huomattavasti vähemmän aikaa, mitä siihen nyt menee. Haluan eroon tästä ad hoc -elämästä, jossa yhtäkkiä havahdutaan siihen, että jotain pitäisi syödäkin, ja sitten raavitaan jääkaapista kasaan jokin välttävä ateriantyyppinen. Lyhyesti sanottuna haluan tähän asiaan tolkkua ja haluan eroon syömiseen liittyvästä stressistä. Haluan ruokajärjen takaisin elämääni!

Luin vanhoja kirjoituksiani, ja totesin että lähtökohdat ovat onneksi paremmat nyt kuin ennen. Meillä on isompi jääkaappi ja isompi pakastin, joten ruuan säilyttäminen ei ole ongelma. Olen myös vaihtanut hankalat muoviset säilytysrasiat läpinäkyviin lasisiin. Jääkaapissa ja pakastimessa on nykyisin järkevä ja pysyvä järjestys, eli löydän kaiken mitä tarvitsen, eikä hävikkiä yleensä synny siksi, että jotain olisi piiloutunut takariviin tai pinon alimmaiseksi. Olen oppinut hyödyntämään pakastinta paremmin, eikä hävikkiä muutenkaan tule niin paljon kuin ennen. Olen oppinut pitämään pakastimessa aina jotain vararuokaa, josta voin ottaa jos paha tilanne tulee. Tiskirutiini on niin vahva, että puhtaista astioista ei koskaan ole pulaa.

Pystyviikattua pastaa.

Se, mistä nyt eniten kiikastaa, on suunnittelu, tai oikeastaan sen täydellinen puute. Jos minulla olisi viikon ruokasuunnitelma, siitä olisi ainakin näitä hyötyjä:

  • Ei tarvitsisi miettiä joka päivä, mitä tänään syötäisiin
  • Kauppaan ei tarvitsisi hypätä joka toinen päivä, vaan ostokset voisi tilata keskitetysti kerran viikossa
  • Ei tarvitsisi turvautua paniikissa eineksiin, koska kaapista löytyisi varmuudella jotain terveellisempääkin
  • Arkiruoat voisi miettiä juuri niin kasvis- tai kalapainotteisiksi kuin haluaisi
  • Luultavasti ruokahävikkikin pienenisi (vaikka se ei tällä kertaa olekaan ongelma)

Toinen asia, jota olen nyt vakavasti ruvennut pohtimaan, on ruuan etukäteen valmistaminen ja valmistelu. En tiedä onko tälle kunnollista suomenkielistä sanaa, mutta englanniksi sanotaan ”meal prepping”. Se tarkoittaa sitä, että kerran viikossa valmistellaan tulevat ruuat mahdollisimman valmiiksi: pilkotaan ja kypsennetään etukäteen kaikki mahdollinen. Ideana on, että viikolla ruoan valmistamiseen ei juurikaan mene aikaa, kun voi vain lämmittää valmiin ruuan. Salaatin tekeminen on nopeaa, kun kaikki on valmiiksi pilkottuna.

Olen aiemmin vieroksunut tätä, koska olen ajatellut etten todellakaan halua käyttää useampaa tuntia sunnuntaisin ruoan valmistukseen. Mutta nyt olen ruvennut ajattelemaan toisin. Jos käyttäisin esim. sunnuntaina enemmän aikaa valmisteluun, se kaikki olisi lisää aikaa arkipäiviin. Sunnuntaisin voisin tehdä ruokaa yhdessä puolison ja perheen kanssa, kun taas arkisin koko hela hoito on vain minun harteillani, ja kaikki ruokaan käytetty aika on pois omasta ajastani. Samalla tavalla kaupassa käymisen järkeistäminen säästäisi aikaa merkittävästi. Jos nettikaupassa olisi valmis kauppalista, jossa olisi viikon tarpeiksi aamiaistarpeita ja muita peruselintarvikkeita, se poistaisi tarpeen pistäytyä lähikaupassa harva se päivä. Jos minulla ylipäätään olisi joku jatkuvasti päivittyvä kauppalista, ruokakaapin sisältö pysyisi paremmin ajan tasalla.

Noita vanhoja tekstejä lukiessa näyttää siltä, että ruokasuunnitteluun liittyvä pohdinta ja stressi on noussut esiin parin vuoden välein lähes blogin alusta saakka. Olen yrittänyt torjua ruokahävikkiä, syödä monipuolisemmin ja tehdä kaupassa käymisestä helpompaa. Tällä kertaa päämotivaatio liittyy kuitenkin siihen, että koen ruoanlaiton vievän liikaa aikaa sellaisilta asioilta, joita todella haluaisin tehdä. Ehkä menestyksen salaisuus onkin se, että nyt en yritä pelastaa maailmaa tai noudattaa jotain yleisterveellisempää elämäntapaa, vaan tällä kertaa perimmäinen syy on varsin itsekäs. Ruokaan liittyvä stressi ja sekoilu on paha aikasyöppö ja se huonontaa oman elämäni laatua niin paljon, että nyt tavoitteena on yksinkertaisesti tehdä omasta elämästä helpompaa. Voinette arvata, että jatkoa seuraa teeman ympäriltä myös täällä blogissa!

Onko siellä meal preppaajia lukijoiden joukossa? Tai tekeekö joku aterioita useamman kerralla valmiiksi?

Näin yritän selvitä omituisesta arjesta

Julkaistu , kirjoittanut
11

Arki on muuttunut aika erikoiseksi, eikä se ole pelkkää ihanaa hyggeilyä, kuten eräs lukija asian kiteytti. Kuten edellisessä kirjoituksessa totesin, koronaan liittyvät rajoitukset ovat tehneet elämästä monin tavoin omituista ja hankalaa, mutta eri ihmisille eri tavoilla. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että paras tapa selviytyä arjesta on pitää edes jonkinlaisia rutiineja yllä. Mikäli kotona on lapsia, sitä suuremmalla syyllä. Toisaalta omasta hyvinvoinnistakin on hyvä yrittää huolehtia niissä rajoissa kuin se on mahdollista. Tässä tasapainotellaan itsemyötätunnon ja itsekurin ristiaallokossa. Toisaalta on hyvä vähän itseään patistella, mutta toisaalta myös olla itselleen armollinen.

Olen miettinyt paljon, miten näistä erikoisista ajoista selvitään. Seuraava lista perustuu  omiin kokemuksiini näiden parin viikon ajalta, keskusteluihin muiden ihmisten kanssa sekä tähän kirjoitukseen, jossa psykologi kertoo, miten karanteenista selvitään. Nämä ovat keinoja, joilla minä yritän helpottaa omaa arkeani. (En siis yritä väittää että samat asiat toimisivat kaikilla.)

Normaali päivä- ja viikkorytmi

Olen oikein ottanut asiakseni pukeutua arkiaamuisin ”kunnon vaatteisiin”, ja vaadin samaa muiltakin. Klo 9 mennessä kaikilla pitää olla jotain muuta kuin yöpuku päällä. Sen sijaan viikonloppuisin saa löhöillä pyjamassa ja kulkea verkkareissa. Herätäämme samaan aikaan kuin yleensäkin, menemme nukkumaan ajoissa ja syödään tavalliseen aikaan. Yritän syömistenkin suhteen pysyä kutakuinkin normaalissa, vaikka se tuntuu vaikeammalta. Jälkikasvu kitisee jälkkäreitä harva se päivä, ja itse olen silloin tällöin turvautunut hätäsipsipussiin, kun kotoilu on alkanut tuntua sietämättömältä. Mutta koska ennakoin, että tätä jatkuu nyt varmasti vielä ainakin kaksi kuukautta, yritän vastedes kiinnittää ruokavalioon yhtä paljon huomiota kuin normaalistikin.

Käyn suihkussa ja kampaan tukkani joka päivä. Yleensä en arkisin meikkaa, mutta en sulje pois mahdollisuutta, että alan harrastaa sitäkin ihan vain huvikseni. Olen ottanut käyttöön parhaimmat ihonhoitotuotteeni, ne tuokoon pientä luksusta tämän omituisen arjen keskelle. Minulle on myös ollut tärkeää pitää viikonloput ja arkipäivät erossa toisistaan, eli viikonloppuna edelleenkin syödään vähän paremmin ja nukutaan pidempään kuin arkisin. Arkisin päivässä on tietty rytmi, jolloin koulutyöt, muut työt ja kotityöt asettuvat omille paikoilleen, viikonloppuisin taas tuntuu tärkeältä lomailla velvollisuuksista, niin kuin yleensäkin.

Sosiaaliset kontaktit

Olen huomannut, että nyt jos koskaan on aika soittaa kavereille. Se piristää aina, luultavasti kaveria yhtä paljon kuin minuakin. Chattailen netissä, tekstailen puhelimella ja soittelen videopuheluita lasten kanssa mummeille ja kummeille. On tietysti eri asia soitella kuin lähteä lounaalle, mutta toisaalta – ajatelkaa, millaista olisi olla karanteenissa pelkkien kirjeiden varassa. Ja muuten, niitä kirjeitäkin voisi taas kirjoittaa. Tässäpä mainio idea ajankuluksi!

Vinkkinä sanonkin, että nyt jos koskaan on oivallinen aika ottaa yhteyttä niihin sukulaisiin ja ystäviin, joihin ei normaalisti pidä tiiviisti yhteyttä. On todennäköistä, että etenkin vanhemmat ihmiset ovat nyt vailla normaaleja sosiaalisia kontakteja ja ilahtuvat yhteydenotosta. Toisaalta jos olet yksinään kotona, älä jää odottamaan muiden soittoa tai kirjettä, vaan toimi itse. Tai lähetä vaikka se postikortti! Tarvitsemme toisiamme, vaikka etäältä käsin.

Kotini on tosiaan linnani

Koska valtaosa ajasta vietetään nyt kotona, yritän oikein toden teolla panostaa siihen, että meillä on kaunista ja kodikasta. Kiinnitän huomiota siihen, ettei koti pääsisi kovin sotkuiseksi. Erityisesti yritän pitää tiskipöydän tyhjänä, raivaan ison ruokapöydän vähintään kerran päivässä (sille kinostuu nyt koulukirjoja, värikyniä ja ties mitä silppua paljon enemmän kuin normaalisti) ja koetan pitää eteistä järjestyksessä. Petaan joka päivä ja aina kun tilaisuus tulee, ostan kukkia maljakkoon. En ole lopettanut siivoojan käyntejä, vaan kävimme yhdessä hänen kanssaan läpi, miten huolehdimme hygieniasta puolin ja toisin.

Aion hankkia ruokapöydälle uuden, siistimmän vahakankaan, sillä nykyinen alkaa olla kestotahroilla ja repeytynytkin. Varaudun siihen, että kotona voi vierähtää kuukausi jos toinenkin, joten pidän kodin siistimiseen käytettyä aikaa mielekkäänä. Samoin olen ruvennut vaatimaan aika tiukkaan sävyyn, että kaikki muutkin perheenjäsenet hoitavat likaiset astiat tiskikoneeseen, roskat roskiin ja niin edelleen. En jaksa siivota muiden sotkuja, vaan kaikkien kuuluu nyt hoitaa oma osuutensa. Mielestäni kotiin panostaminen on nyt perusteltua. Minulle viihtyisyys syntyy etenkin siisteydestä ja elävistä kasveista, joten niistä pidän huolta. Mutta jos vaikka mielesi on tehnyt uutta mattoa jo monta vuotta, nyt voi olla hyvä hetki tilata se, mikäli budjetti antaa periksi. Mitä kodikkaampaa kotona on, sitä miellyttävämmin tämä karanteenikin menee.

Iloa elämään vaikka periaatteen kustannuksella

Tämä viimeinen on yllättänyt itsenikin. Olen aina vannonut, että meille ei tulee minkäänlaista lemmikkiä – ja nyt sellainen on tulossa jo tällä viikolla, omasta aloitteestani. Tosin pieni ja helppohoitoinen, mutta kuitenkin elävä, karvainen olento, jota varten on pitänyt tehdä monenlaisia valmisteluja ja hankkia erilaisia tarvikkeita. Kirjoitan tästä aiheesta lisää heti kun hän muuttaa meille, mutta logiikka oli tämä: maailma on muuttunut, myös meidän elämä on muuttunut. Emme todennäköisesti matkusta pitkään aikaan mökkiä pidemmälle, joten lemmikin hoidon suhteen tilanne on ihan erilainen kuin puoli vuotta sitten. Lapset ovat aina halunneet lemmikkiä, ja koska kotona vietetään nyt paljon aikaa, aloin miettiä mikä kotona eniten ilahduttaisi? Päädyimme siihen johtopäätökseen, että nyt on mitä otollisin aika ottaa lemmikki. Vaikka pidän arkirutiineista kiinni kynsin hampain, kaikkea ei tarvitse pitää ennallaan. Joskus sopeutuminen sujuu parhaiten, kun jostain periaatteestaan hiukan joustaa. (Tunnustan tähän päälle, että on meillä joustettu päivittäisestä ruutuajastakin…)

Tällaisilla keinoilla yritän itse selviytyä. Kertokaa lisää omia keinojanne kommenteissa! Ja bonuskysymys: kuka arvaa, mikä eläin meille on tulossa?