Ovatko legginsit housut?

Ennen tätä kevättä en ole koskaan omistanut legginsejä. En ole jotenkin osannut pitää niitä kunnon vaatteina, eivätkä ne oikein ole vaikuttaneet oman tyylisiltä. Kotikaranteenissa kuitenkin alkoi tulla mieleen, että ehkäpä ne sittenkin olisivat hyvä lisä vaatekaappiin. Olen nähnyt kaupungilla naisia, joilla on hame, sen alla legginsit ja ehkä ballerinat jalassa, ja lopputulos on näyttänyt kivalta. En oikein tykkää sukkahousuista juuri sen sukkaosan takia, joten ajattelin että kenties legginssit sittenkin olisivat ratkaisu asiaan. Voisin pitää niitä hameiden ja mekkojen alla kotona, ja olla paljain jaloin.

Tuumasta toimeen: tilasin yhdet Tam-Silkistä lukijan suosituksesta, mutta kuten jo aiemmin totesin, ne eivät toimineet tässä tarkoituksessa. Tam-Silkin legginssit ovat aivan ihanaa materiaalia, ja päällä erittäin miellyttävät, mutta ne eivät ole legginssit vaan kalsarit. Tavoitteena oli kuitenkin muodostaa asuja, joissa voisin liikkua myös kaupungilla (jos sinne pääsisi), enkä ole niin vapautunut, että lähtisin kalsareissa ihmisten ilmoille. Tam-Silkin pöksyt siirtyivät siis odottamaan syksyä, jolloin niistä tulee ihana kerrasto kuorihousujen alle.

Tästä kokemuksesta viisastuneena päätin, että nyt ei pihtailla. Menin Stockalle, ja päätin ostaa suoralta kädeltä Wolfordin legginsit. Järkeilin, että parempia ei voi saada, ovathan saman merkin sukkahousut parhaat, mitä tiedän. Niiden lisäksi nappasin vertailun vuoksi suomalaiset Voguen legginssit myös, jotka olivat jokseenkin samanlaiset kuin kalliimmat merkkilegginssit. Ajattelin että testaan nyt vähän erilaisia samalla kertaa, jos vaikka löytyisi hyvä, vähän halvempi korvike.

Olen nyt käyttänyt molempia pareja yhden kerran, ja todennut, että visioni oli aivan väärä, legginssit eivät toimi normaalien asujen osana, ainakaan ilman kenkiä. En tiedä missä on vika. Miksi muut näyttävät legginsseissä ihan fiksuilta, mutta minä en? En kuuna päivänä yrittäisi käyttää niitä ilman hametta tai mekkoa, mutta edes helman kera ei onnistu. Näytän laadukkaissa, istuvissa, napakoissa ja hyvissä legginsseissä edellen siltä, että hameen alla on kalsarit. Olen siis luovuttanut. Legginssit eivät ole housut, eivätkä näköjään päällysvaate muutenkaan.

Jostain syystä en osaa kulkea näin. Näyttää omaan silmään liian vieraalta.

Aivan turhiksi uudet ostokset eivät silti jää. Sitten kun ilmat viilenevät niin kylmäksi, että hameen alle tarvitaan paksumpaa alle ja jalkaan saappaat, legginssit toimivat mainiosti. Kun jalkineessa on varsi, kukaan ei näe onko alla legginsit vai sukkahousut. Mutta muissa tilanteissa täytyy palata sukkahousuihin, vaikka ne eivät olekaan lempivaatteeni. Tosin tajusin tässä sivussa, että sukkahousutkin ovat miellyttävämmät, kun ostaa tarkoituksella todella isot. Ostan yleensä aina yhden koon isommat kuin mitä kokotaulukko sanoo, mutta näköjään kaksi kokoa on vielä parempi. Ehkä sitten se sukkaosa ei ahdistaisi lainkaan.

Nämä ovat sellaisia makuasioita, että jos joku tuntee olonsa mukavaksi legginsseissä, olet varmasti aivan oikeassa. Nyt vain kävi niin, ettei oma mielikuvani vastannut todellisuutta. En tunne oloani mukavaksi tässä yhdistelmässä, vaikka olisin tosiaan halunnut, että asukokonaisuus toimii. Tulipahan kuitenkin testattua!

Millaisia kokemuksia teillä on legginseistä? Onko ne housut vai alusvaate?

29 thoughts on “Ovatko legginsit housut?

  1. Nojoo, yhteys katkesi kun olin lähettämässä viestiä.

    Minulla on ollut yhdet leggarit opiskelija-aikoina kotihousuina, tykkäsin, mutta en käynyt niissä edes pyykkituvalla tai roskia viemässä…

    Olisiko tuossa se ongelma, että molemmat sekä leggarit että hame/mekko ovat aika paksua kangasta?

    • En tiedä missä vika! Mutta ei sen niin väliä, olen nyt päättänyt että legginsit ovat minun osaltani alusvaatteita, joita käytetään sukkahousujen tapaan kylminä vuodenaikoina. Hameet ja mekot ovat kaikki tällaisia napakoita, läpinäkymättömiä kankaita. Tavalliset paksut sukkahousut kyllä näyttävät niiden kanssa ihan hyviltä. Minusta se ongelma kiteytyy tuohon paljaaseen jalkaterään, se ei näytä minusta kivalta.

      • Samaa mieltä. En ole koskaan käyttänyt enkä käytä. Enkä ymmärrä miten eroavat kalsareista. Mukavat varmasti mutta typerät.

        • Aah, en nyt ihan typeriksi sanoisi 🙂 Kyllä nämäkin ihan hyvin talvella menevät hameiden alla, kun se nilkkasukka ei näy kengän sisästä.

  2. Mulla vähän sama. Mustat sukkahousut on ok, legginssit ei. Mutta heti näyttää paremmalta, kun ryttää nilkkoihin pitkät sukat. Mulla on sellaisia villasukan ja puuvillasukan välimaastosta olevia. Ja capri-pituus on myös ok, puoleen sääreen ulottuvat.
    Olen muutenkin sitä mieltä, että kaikki vaatteet ei sovi kaikille. Olen hieman yrittänyt perehtyä Kibben varatalo luokitteluun ja alkaa käydä järkeen, miksi joku tyyli näyttää hyvältä ja toinen ei!

    • Tämä onkin minulle uusi tuttavuus, täytyy hieman googlailla. Mutta olet oikeassa, jotkut jutut sopivat toisille paremmin kuin toisille, vaikka olenkin kyllä sitä mieltä, että tärkeintä on se, mistä itse pitää. Mutta esimerkiksi minä en selvästi ole leggins-tyyppiä, vaikka joku kaverini voi näyttää aivan loistokkaalta niissä.

  3. Toistan tässä itseäni mutta hame/mekko ja nilkkapituiset leggingsit eivät pue yhtään ketään. Vajaamittaiset tunikan kanssa näyttäisivät jo fiksummilta.

    Ja tosiaan kuten sanoinkin, sukkiksista aina suurin saatavilla oleva koko! Edelleen suosittelen niitä M&S sukkiksia, koska on sillä materiaalillakin väliä. 😊

    • Alan olla taipuvainen samoille linjoille. Mulla on kyllä mielessä ne M&S sukkahousut, kokeilen niitä kyllä kun tilaisuus ilmaantuu!

      • Se kehumani malli on muuten nimeltään Body Sensor. 100 denierin ovat oikeasti kivan lämpimät, mutta itse pidän niitä myös vaikka 30 asteen helteellä, eivät siis hiosta ja suojaavat myös auringonpolttamilta (ja lyhyen, erittäin hulmuavan helman alla läpinäkymättömät sukkikset ovat ainakin omaan makuuni tarpeen).

  4. Aika vähän jäisi paljasta pintaa näkyviin ilman leggareitakin eli tarvitaanko kuvan tapauksessa kuitenkaan mitään alle? Jos hame/mekko/tunika olisi lyhyempi ja leggareissa lahkeet 7/8 mittaiset niin näyttäisikö erilaiselta?

    Legginsit ei taida kyllä mennä housukategoriaan koska ne vaatii kuitekin jotain vähän pidempää yläosaksi vaikka välillä näkeekin ihmisiä ihan t-paita+legginsit -yhdistelmällä liikkeellä. Se näyttää omaan silmään kyllä todella oudolta.

    • Juu, tuosta olen samaa mieltä, että housut ne eivät ole! Jotain pitää olla pepun päällä 😀
      Oikeasti mulla oli tässä enemmän sellainen lämpötavoite. Haluaisin pitää hameita, mutta palelen viileällä jos alla ei ole mitään. Kesällä pidän kaikkia hameita ja mekkoja ilman sukkiksia, paitsi jos on juhlat eikä ole sopivaa olla paljain säärin.

      • Miten olisi kuninkaalliseenmalliin villahousut? Siis niin lyhyet että niiden tarkoitus ei näkyä. Tai mamelukit?

        • Talvisin mulla on villakerrasto käytössä, etenkin kun ollaan Lapissa. Oikein järkevä keksintö, vaikka itse asiassa luulen, että ne bambulengginsit pärjää myös villalle. Mamelukit on hauska idea 😀

  5. eivät ole pukine legginsit! 🙂
    Vaikka olisivat minkälaiset, tulee minulle armottoman pöhkö olo, jos yritän pukeutua sellaisiin.
    Ja minä inhoan sukkahousuja.
    Siitä huolimatta valitsen aina sukkahousut mieluummin kuin legginsit.
    Metkaa sinänsä, että saatan käyttää paksujen sukkahousujen kanssa sukkia, joiden kanssa tietysti kävisivät myös legginsit, mutta kun puen ylleni hameen kanssa legginsit, alkaa tuntua heti siltä, että olen lähtenyt maailmalle joissain vaarivainaan kalsareissa. Katoaa heti tyylikkyyden tuntu.

    • Tässä on mielenkiintoista se, että juoksuhousut ja yhdet jumppapöksyt ovat kyllä käytännössä legginssit. Mutta niiden kanssa liikuskelu ei tunnu samanlaiselta. Vaikka olen kyllä miettinyt, että joku hamonen tai sortsit siinä päällä lisäisi merkittävästi sitä tunnetta, että on asiallisesti pukeutunut. Mutta siitä huolimatta urheiluvaatteissa ei tule samaa fiilistä kuin tuossa hame+ legginsit yhdistelmässä!

      • Adidaksella on juoksuhousuilta näyttäviä legginsejä, joita olen käyttänyt hameen kanssa. Ovat siis puuvillaa ja ripaus stretchiä. Nilkkapituiset ja 3 raitaa. Tilasin juuri toiset. Tykkään sekoittaa urheiluvaatteita normivaatteiden kanssa. Tavallisia legginsejä en osaa käyttää. Olen enemmän sukkahousutyyppiä.

  6. Itse tykkään käyttää legginssejä lyhyiden (helma reilusti polven yläpuolella) mekkojen ja tunikoiden kanssa. Myös lyhyttä hametta voisin käyttää, jos olisin hame-ihminen 🙂 Pitkän mekon kanssa en osaa, mieluummin odotan lämmintä ilmaa, että tarkenee ilman.

    • Varmaan tässä vaikuttaa mittasuhteet, joita en ole osannut analysoida tarpeeksi. Minulla ei taida mitään niin lyhyttä helmaa olla, että se ulottuisi reilusti polven yläpuolelle. Ehkä tässä on sama juttu, kuin että joskus takin ja hameenhelman yhdistelmä näyttää hölmöltä, eikä oikein osaa sanoa miksi. Tässä leggins-asiassa on selvästi joku koodi, jota en ole osannut avata.

  7. Sukkahousuja inhoan. Ongelmani eivät ole sukkaosassa, vaan yläosassa. Isompi koko takaa vain pidemmät lahkeet. Legginsejä en käytä hameen kanssa, koska ne eivät liioin ole sukkahousut. Mutta en käytä niitä myöskään lyhyen paidan kanssa. Legginsit pitkien housujen tilalla ei toimi, vaan näyttävät kalsareilta. Paras yläosa on tunika tai pitkä paita, joka voi olla erilaisesta materiaalista, silkistä villaan.

  8. Mun parhaat legginssit on Veromodasta. Pieces -merkiset. Superhalvat.
    käytän niitä ihan aina max polvipituisen tunikan kanssa. Noiden peittävyys on tosin sitä luokkaa, että ollessani 10 kg kevyempi, mulla oli yksi pari salilla käytössä ja toimvat tosi hyvin. Mulle noi on hitusen vajaamittaiset.
    Juurikin noin kymmenen vuotta sitten olin leggareista tismalleen samaa mieltä. Keskimmäiseni vauva-aikana leggarit kuitenkin sulattivat sydämeni. Kotona pidin leggareita jumppahousuina ja kerran sitten pikaisesti kauppaan mennessäni vain heitin päälle just sopivan pituisen tunikan. Ja lopputulos oli hyvä!
    Hameen kanssa en pidä leggareita.

    • Loistavaa, että olet löytänyt toimivan yhdistelmän! Minä jatkan kokeiluja… 🙂

  9. En ole koskaan käyttänyt legginsejä, tosin en käytä myöskään sukkahousuja tai hameita. Sukkahousuista sain jotain traumoja jo lapsena, enkä ole sen jälkeen pukenut sellaisia jalkaani 😀 Legginsit olisivat varmasti mukavammat, mutta en kuitenkaan käyttäisi niitä pelkkinä housuina.

    Mielenkiintoisesti mainitsitkin tuossa aikaisemmassa kommentissa vertauksen urheilutrikoisiin, josta meinasin itsekin kommentoida. Pelkkien urheilutrikoidenkin käyttäminen muuten kuin urheillessa tuntuu jotenkin ”alastomalta”, vaikka paljon ihmisiä liikkuukin niissä ihan muutenkin. Muuten kyllä voisin käyttää urheiluvaatteita lähes jatkuvasti, mutta tykkään enemmän vähän väljemmistä housuista ja ihan käytännön syistä kaipaan myös taskuja (avaintej ja kännykän takia).

    • Perinteiset verkkarit ovat hyvä keksintö. VÄljät, on taskut ja mukavat päällä. Kumma ettei niitä suosita sen enempää!

  10. Luulenpa että ongelma on siinä, että sun silmään ne on liian samannäköiset kuin kalsongit. Vajaa pituus 7/8, joku koriste siinä nilkassa tai sitten pystyraita sivulla tai kuosi auttaisi viemään ajatukset pois kalsareista. Tuo materiaali olisi hyvä olla vähemmän peittävä ja myös musta väri on liian jyrkkä vaalean ihon ja sinisen kanssa. Sinisen mekon kanssa sopisi meleerattu harmaa, turkoosi tai petrooli paljon paremmin. Musta leggarit sopii mustan mekon kanssa mutta ei juuri minkään vaaleamman värin kanssa.

    • No niin, tässä selvästi asiaanperehtynyt vastaus! Voit varmaan arvata, ettei nämä ominaisuudet tulleet mieleenkään, kun legginssejä valitsin. Halusin vain niinkuin sukkahousut, mutta ei sitä sukkaa… 😀

      • 😀 jos googlailee niin selvästi just toi vajaamitta on leggareissa yleinen. Ehkä se saa sitten nilkan näyttämään kapeammalta ja pidentää tavallaan jalkaa optisesti. Kun joudu katkeaa juuri nilkan kohdalta se vähän tekee jalasta paksumman näköisen. En tiedä, mutta luulisin 🙂 oppia ikä kaikki 🙂

      • Googlaa kuvia ja sovittele ennen kuin taivut näihin ohjeisiin! Läpikuultava materiaali näyttää yleensä tosi halvalta ja joku vauhtiraita lahkeessa kuulostaa vaan joltain remontti/mökkivaatteelta. Toki tyylejä on monia…

        Mutta lahkeen pituus on syytä olla vajaa, ja asun sävyjä kannattaa tietysti pohtia kokonaisuutena. Musta on klassikko mutta esim. vaaleassa asussa se vaatinee ainakin mustat asusteet ollakseen edukseen.

  11. Legginsien ihanuus on siinä, että varpaat saa olla vapaana.

    Itsellä on pari laatikollista sukkahousuja joka menoon ja mekkoon, mutta kun nyt olen kotona käyttänyt legginssejä jo vuosia, ajattelin ottaa ne myös katukäyttöön.
    Tilasin juuri vähän lantion alapuolelle ulottuvan tunikan (mini-midi) ja sen väreihin sopivat murretun pinkin väriset legginssit. Vaikka enemmänkin pyllistelisi, niin kangas on niin paksua ettei mitään näy läpi. Pituuskin on riittävä eli ulottuu nilkan alaosaan ja jää city-lenkkareiden varren alle piiloon.

    Sääli etten voi liittää valokuvaa tähän; miltä näyttää kun mittasuhteet ja värisävyt ovat kohdallaan. Aika hyvältä mielestäni.

    Olen vähän tällainen Aira Samulin tyyppi: minihameessa hamaan loppuun asti. Jos luoja on suonut pitkät ja hoikat sääret, niin mitä niitä piilottelemaan. Kukin korostaa omia parhaita puoliaan.

    Sitä en kyllä ymmärrä, miksi ihmiset ostavat mustia legginsejä tai sukkahousuja jos muuten asukokonaisuus ei ole musta. Olen vanhan koulukunnan kasvatti ja mielestäni asukokonaisuuden värien pitää sointua toisiinsa. Musta ei sovi kuin mustan ja harmaan sekä muutamien kylmien värien kanssa. Syy sopimattomuuteen ei ehkä olekaan itse legginnseissä vaan asusta ja ihosta epäedukseen erottuvasta väristä. Musta ei vaan sovi kalmankalpean ihon kanssa, oli se sitten kaula tai nilkka.

    Ps. Sukkahousut kärkiosalla tai ilman ovat saumattomat ja läpikuultavat mutta legginssit ovat paksummasta joustinkankaasta ommellut saumalliset, mutta kuitenkin tyköistuvat. Kalsareista legginssit eroavat paremmalla istuvuudellaan ja tiukkuudella.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.