Jos se ei ole kalenterissa, sitä ei ole olemassa

Eilisen vaatepostauksen innoittamana päätin, että nyt on aika luopua niistäkin farkuista, jotka eivät ole rikki, mutta jotka eivät ole käyneet kaupaksi. Muistin Finlaysonin farkkukeräyskampanjan ja rupesin selvittelemään onko se vielä voimassa. Nettisivuilla iski epäilys – olinko nyt kuitenkin hukannut tilaisuuteni? Kävin lopulta liikkeessä kysymässä. Selvisi seuraavaa: sekä farkkuja että lakanoita otetaan jatkuvasti vastaan, ja ne kierrätetään matoiksi ja pyyhkeiksi. Mutta alekuponkia niistä ei enää saa, siltä osin kampanja on ohi. Myönnän että harmitti vähän, koska tarvitsisin pari uutta lakanaa.

Tästä tapauksesta seurasi ajatus siitä, että tarvitsen uuden rutiinin: kalenterirutiinin. Minun pitäisi AINA merkitä kaikki tällaiset asiat suoraan kalenteriin HETI kun kuulen niistä. Kuinka monta tilaisuutta onkaan mennyt ohi, kun en ole ajoissa merkinnyt kalenteriin oikeita päivämääriä. Puolisolta tulee jatkuvasti palautetta, että en ole lähettänyt hänelle kalenterikutsua johonkin yhteiseen juttuun – hänellä, toisin kuin minulla, on kalenteri aina ajantasalla. Paitsi silloin kun minä en ole hoitanut omaa osuuttani.

En tiedä miksi kerta toisensa jälkeen teen sen virheen, että kuvittelen muistavani asiat myöhemminkin. Mutta aivokapasiteettini on ilmeisen rajallinen, ja tällaiset mieleenpainetut asiat häipyvät sieltä ennen pitkää. Helpottaisin omaa elämääni merkittävästi, jos kirjoittaisin asiat ylös välittömästi. Jostain syystä se on tuntunut työläältä, mutta havaitsen kärsiväni enemmän siitä, että unohtelen asioita ja hukkaan sen takia tilaisuuksia. Sitten joudun joko improvisoimaan, hoitamaan asioita kovassa kiireessä tai hampaita narskutellen hyväksymään sen, että taas meni jotain sivu suun. Alan kallistua sen puoleen, että kalenterin tai puhelimen esiin kaivaminen on paljon pienempi vaiva.

Tässäpä siis uusi rutiini opeteltavaksi! Tällaiset pienet rutiinit eivät kuormita elämää lainkaan. Olen vuoden alusta lähtien muokannut tapojani vähitellen ja yksi kerrallaan. En enää osta enkä ota vastaan muovikasseja kaupoista. Olen opetellut ohittamaan vaatekaupat ilman, että menen sisälle huvikseni kurkkaamaan, olisiko siellä jotain kivaa. Seuraavaksi rupean kirjoittamaan kaikki kiinnostavat jutut heti kalenteriin, ja laitan tarvittaessa muistutuksen päälle. Aikaa siihen ei kulu, eikä vaivakaan ole suuri. Vaikeinta on varmaan muistaa, että tämä oli tarkoitus tehdä. Tällaisen rutiinin opettelu ei luultavasti vie energiaa juurikaan, mutta hyödyt ovat isot. Menetän hieman vitkasteluaikaa, mutta voitan siinä, etten joudu harmittelemaan jälkeenpäin mitään.

Olisi kiva kuulla teidän parhaat kalenterivinkit! Meneekö kaikki aina suoraan kalenteriin? Miten hyödynnätte muistutuksia? Onko paperi vai sähköinen parempi?

Oikea tapa järjestää kirjat

Minun pitäisi raivata kirjahylly, eli poistaa sieltä tarpeettomia, jotta sinne tulisi tilaa kaikille kirjoille. Tällä hetkellä nimittäin kirjahylly on täynnä, ja osa kirjoista on sijoitettuna esimerkiksi sohvapöydän päälle pinoon. Se nyt ei sinänsä haittaa, sillä sellaisia kauniita katselukirjoja on tarkoituskin pitää esillä. Mutta noin periaatteesta haluaisin, että kaikki kirjat mahtuvat niille varaamaani tilaan.

Nykyisellään kirjahyllyssä vallitsee suuntaa-antava järjestys. Engalnninkielinen kirjallisuus on yhdessä, keräilemäni kodinhoito-oppaat ovat yhdessä, romaanit yhdessä ja tietokirjallisuus yhdessä. Mikään ei ole aakkosjärjestyksessä, mutta tiedän suunnilleen, miltä hyllyltä tiettyä kirjaa lähtisin etsimään.

Meillä on aika paljjon kirjoja. Lastenhuoneessa on on yksi hylly, jolla tosin on kirjojen lisäksi myös pelejä. Kirjoja on myös makuuhuoneessa yöpöydillä. Olohuoneessa niitä on kuten sanottu pitkin pöytiä ja muita tasoja, ja lisäksi siellä on se varsinainen kirjahylly. Hyllyssä on kirjoja 13 hyllyllä, yhdellä on DVD-levyjä. Yhdellä hyllyllä on noin 40 kirjaa, eli pikaisesti arvioiden niitä on kaikkiaan noin 500. Hyllyssä on myös nuottivihkoja, valokuva-albumeita ja erinäistä pientä sälää, jolle ei ole parempaakaan paikkaa.

LISÄYS: tajusin juuri, että olin unohtanut keittokirjat kokonaan. Ne ovat keittiössä omilla hyllyillään, ja arvioisin määräksi viitisenkymmentä.

Koska olohuoneen kirjahyllyssä on ovet, kaikki on suhteellisen siististi. Yleisvaikutelma ei ole ollenkaan kaaottinen, sen vuoksi en olekaan vuosiin tehnyt kirjahyllylle mitään. Nyt haluaisin kuitenkin karsia turhat pois ja samalla ehkä järjestää sisältöä loogisemmin. Tätä pohtiessa olen alkanut miettiä kirjojen järjestämistä. Edesmenneellä isoäidilläni oli paljon enemmän kirjoja kuin meillä, ja ne olivat erään järjestelmällisen lapsenlapsen jäljiltä aakkosjärjestyksessä. Se oli kieltämättä toimiva ja varsin vaikuttava järjestys. Suurin osa kirjahyllyistä, joita olen nähnyt, ovat puolestaan jonkinlaisessa orgaanisessa, vähitellen muotoutuneessa järjestyksessä, jota ei mitenkään aktiivisesti ylläpidetä. Pidän myös kovasti kirjastosssa vaeltelusta, koska luokittelu yhdistettynä aakkosjärjestykseen mahdollistaa hallittujen löytöjen tekemisen. Sitten on kolmas ryhmä, jonka olen huomannut viime aikoina nouseen muotiin: värijärjestys.

Ensimmäisen kerran näin värijärjestykseen laitetut kirjat varmaankin jossain sisustuslehdessä. Kuittasin sen stylistin hömpötyksenä, eihän ihmiset oikeasti järjestä kirjojaan värin mukaan. Sittemmin olen tajunnut olevani aivan väärässä. Jopa Ilana sanoi, että hänen kirjansa ovat osittain värijärjestyksessä. Jos teistä lukijoista joku harrastaa tätä tapaa järjestää kirjansa, niin auttakaa minua ymmärtämään paremmin tätä asiaa! Miten isoja kirjastoja olette värijärjestykseen laittaneet? Onko syynä nimenomaan visuaalinen vaikutelma, vai onko jotain muitakin syitä? Kuinka kirjahyllystä löytää etsimänsä, vai muistatteko ulkoa minkä värinen kaksi tietyssä kirjassa on?  Minua hämmentää tässä logiikassa eniten se, että täysin eri tyyppiset kirjat joutuvat vierekkäin, tai että saman kirjailijan kirjat saattaisivat löytyä eri puolilta hyllyä. Olen näköjään jotenkin kangistunut, kun ajatus eri puolille ripotelluista kirjoista suorastaan hermostuttaa.

Kuulisin siis mielelläni kommentteja siitä, millä logiikalla teidän kodeissa kirjat on järjestetty. Onko joku ns. marittanut kirjansa, ja mitä siitä seurasi? Tai onko joukossa muitakin, joille kirjat ovat suunnilleen yhtä henkilökohtaisia esineitä kuin vaatteet, eikä niistä voi noin vain luopua?

Missä on tavaroiden paikka?

Komeroa siivotessa ja järjestäessä törmäsin siihen, että meille oli ostettu mm. nenäliinoja ja talouspaperia, vaikka edellisiäkin oli vielä jäljellä. Olen tähän saakka ollut sitä mieltä, että jos ostaa vahingossa tuplakappaleita, se johtuu yleensä siitä, että tavaroita on liikaa ja vanhat ovat hautautuneet muun kaman alle. Mutta tarkistan kantaani: myös epäjärjestys voi johtaa siihen, että tulee ostettua turhaa.

Komero on ollut niin sotkussa, että edelliset ostokset ovat vain hävinneet sinne. Tästä kertoi esimerkiksi se, että talouspaperia löytyi yksi avaamaton ja kaksi avattua pakkausta. Sotku on johtunut paitsi huolimattomuudesta ja viitsimättömyydestä, myös siitä, että selkeää paikkaa talouspaperirullille ei ole ollut. Kun molemmat aikuiset ovat täydentäneet varastoja, rullat on laskettu kädestä milloin mihinkin. Seuraavalla kerralla toinen ei ole tiennyt eikä huomannut, että edellisiäkin olisi ollut jäljellä, saati sitten osannut laittaa uudet vanhojen seuraksi samaan paikkaan.

Tässä onkin se toinen kompastuskohta: missä minusta on tavaran paikka, ja missä puolison mielestä? Kuuntelin äskettäin erästä podcastia, jossa pohdittiin tätä samaa asiaa. Puolisoiden logiikka jonkun esineen luontaisen säilytyspaikan suhteen voi olla hyvinkin erilainen. Tästä seuraa se, että jomman kumman mielestä tavara on aina joko hukassa tai väärässä paikassa. Yksi ratkaisu on useamman samanlaisen esineen hankkiminen. Tietyissä tilanteissa se onkin järkevää, etenkin jos talo on iso (en tiedä voiko yksiössä tulla tätä ongelmaa vastaan ylipäätään?) Jos vaimon mielestä vasaran paikka on eteisen sekalaatikossa, mutta mies etsii sitä aina ensimmäisenä autotallista, kahden vasaran säilyttäminen on yksinkertainen ratkaisu.

Olen huomannut, että välillä ihmisten ajatukset siitä, missä mitäkin pitäisi olla, voivat olla varsin persoonallisia. Minun mielestäni käsirasvaa kuuluu tietenkin säilyttää tiskipöydän alla olevassa kaapissa. Jutellessani kaverin kanssa, huomasin että tämä ei olekaan mikään universaali tapa. Kaveri oli aivan äimistynyt koko ideasta, vaikka minusta paikka on aivan looginen, koska tiskaamisen jälkeen tarvitsee käsirasvaa, ja olen kotoa oppinut että näin tehdään.

Tässä talouspaperikysymyksessä päädyin siihen, että kun komero on nyt järjestyksessä, päätin että rullien paikka on vasemmalla hyllyllä keskellä. Näytin myös puolisolle, mihin olin kaikki rullat laittanut. Järkeilen niin, että jos itse systemaattisesti alan laittaa talouspaperin aina samaan paikkaan, pian muukin perhe alkaa automaattisesti mennä etsimään uutta rullaa sieltä. Olen kuitenkin huomannut, että uusien säilytyspaikkojen vakiintuminen ei käy kädenkäänteessä. Ehkä tässä tilanteessa, kun selkeää yhtä paikkaa ei ole ollut, uusi paikka vakiintuu nopeammin.

Yhteenvetona kuitenkin totean, että vaikka tavaraa ei olisikaan liikaa, saattaa sekasotku silti aiheuttaa turhaa ostamista. Luen parhaillaan mielenkiintoista kirjaa sekasotkun eduista järjestykseen verrattuna, mutta on sanottava, että toistaiseksi en ole ollut hirveän vakuuttunut. Arkikokemus kertoo, että tavaroiden hyvällä järjestyksellä on kyllä paljon käytännöllisiä etuja. Kuten esimerkiksi se, ettei osta turhaa.

Oletteko huomanneet samaa ilmiötä, että epäjärjestys aiheuttaa turhaa ostamista? Ja mistä tietää, että tavara on oikeassa paikassa?

Tehty on parempi kuin täydellinen

Siivosin (tai raivasin) komeron. Se oli ihan pakko tehdä, koska tilanne oli muuttunut kestämättömäksi: sisälle ei enää mahtunut, lattiaa ei näkynyt, pinot olivat romahdusvaarassa ja epäjärjestys kaikenkaikkiaan maksimaalinen. Tilanne oli päässyt tällaiseksi viime syksyn aikana, kun eliminoin kaiken ylimääräisen ylläpidon kotihommista. Tässä hieman kuvamateriaalia todisteeksi:

Tästä näkee että siisteys ei toden totta ole huipussaan. Kuvassa näkyy komerosta vain murto-osa, mutta kaikki hyllyt olivat samassa jamassa. 

Tämä kuva kertoo, miltä tilanne näytti siinä vaiheessa, kun komeron lattialta oli tyhjennetty niin paljona tavaraa ulos, että tilaa pystyi raivaamaan. Käytän muuten tässä raivaamista tarkoittaen siivoamista, jonka yhteydessä myös poistetaan tavaroita. Tuossa oikeassa kulmassa on kaksi paperikassia, ruskea ja valkoinen, joiden sisään olen jo ehtinyt lajitella ja taitella tyhjät paperikassit. Ne ovat erikseen, koska ruskeita ei saa laittaa paperinkeräykseen, vaan niitä käytän bio- ja kartonkijätteen kuljettamiseen. Valkoiset pussit taas sopivat paperinkeräykseen.

Tähän raivaamiseen piti ryhtyä myös siksi, että halusin sijoittaa komeroon kolme uutta isoa laatikkoa. Kahdessa niissä on diakuvia ja yhdessä projektori. Kuvia on ihana katsella silloin tällöin, mutta jos niitä pitää vintillä, ei niitä muista eikä jaksa hakea alas. Nyt kun ne ovat komerossa, ne on helppo ottaa esille. Tätä varten piti kuitenkin tyhjentää kokonainen hylly, eli aika paljon tavaraa piti saada poistumaan. Koska koko kaappi oli sekaisin, poistettavat tavarat löytyivät sieltä täältä, ja loput järjestin uudestaan siten, että laatikoille tuli tilaa.

Mitä siis lähti? Roskikseen rikkinäinen porakone sekä sen kotelo, sekä kuivuneet vesivärituubit. Lisäksi epämääräisiä muoveja ja muita olemukseltaan räjähtäneitä pakkausmateriaaleja, jotka totesin turhiksi säilyttää – eli ensimmäisenä raivasin roskat roskiin. Sitten keräsin kassillisen tavaroita, joiden parempi paikka on kellarikomerossa. Olen sijoittanut sinne kaikki remontoimiseen liittyvät tavarat, joten esim. vajaa tapettirulla ja pesukoneen siirtämiseen vaadittavat raudat siirtyivät komerosta kellariin. Lisäksi vastaan tuli jonkin verran pientavaraa, jolle keksin paremman paikan muualta.

Tämän jälkeen järjestin hyllyt niin, että kaikki sälä päätyi koriin tai laatikkoon, eikä reunoille jäänyt mitään seilaamaan. Järjestys parani rutkasti jo sillä, että keräilin samanlaiset tavarat yhteen. Löysin esimerkiksi kolme isoa pakkausta nenäliinoja, joista kaksi oli avattuja. Samoin löysin yhden avaamattoman pakkauksen talouspaperia, mutta lisäksi myös kaksi erillistä rullaa. Kuitu- ja muovikasseja (sellaisia tukevia) löytyi runsain määrin tungettuna mikä minnekin. Nämä seikkailevat tavarat organisoimalla komero saatiin taas ojennukseen.

Tässä on lopputulos. Nuo vaaleat laatikot ovat ne uudet. Tästä kuvasta käy ilmi myös se, miksi tehty on parempi kuin täydellinen. Komero ei todellakaan ole pinterest-materiaalia, eikä sillä voitettaisi vuoden kaunein komero -palkintoja. Mutta: kaikella on paikka. Irtotavaroita ei ole.  Samanlaiset tavarat ovat yhdessä. Seuraava askel olisi ollut käydä kaikki laatikot ja korit läpi, ja erotella niistä tarpeettomat tavarat pois sekä järjestää sisältö niin, ettei mitään pursuile reunojen yli. Mutta se olisi ollut sellaista täydellisyyden tavoittelua, johon juuri nyt ei ollut aikaa eikä intoa. Tällä hetkellä riittää, että komero palvelee tarkoitustaan, lattia on nyt tyhjä ja tiedän missä mitäkin on. Hienosäätöä voi harrastaa myöhemmin jos sattuu tulemaan sellainen fiilis.

Vuoden ensimmäinen raivausoperaatio siis menestyksellä suoritettu! Entäpä teillä?

Rutiinit – ja kuinka sellaisia luodaan

Rutiinit ovat minusta kiehtovia. Näin vuoden alussa niitä tulee pohdittua ehkä tavallista enemmänkin, ajankohta nimittäin on otollinen sille, että lisäisi elämäänsä uusia rutiineja. Tiedän että sana jakaa mielipiteitä, mutta minulle rutiinit tuovat etupäässä vain positiivisia mielikuvia. Olen kirjaimellisesti puhunut aiheesta aiemminkin; keskustelimme Katrin kanssa  rutiineista Irti turhasta -podcastissa jo pari vuotta sitten. (En muuten ole kuunnellut tuota jaksoa pitkiin aikoihin, joten jos kirjoitan nyt eri asioita kuin puhun, se johtuu siitä, että mielipiteet ovat parin vuoden aikana kehittyneet.)

Ydin on kuitenkin pysynyt varmasti samana: rutiinit ovat mahtavia, koska ne vapauttavat hirveän määrän energiaa mielenkiintoistempien asioiden miettimiseen. Jos jonkin asian tekee hyvällä rutiinilla, se hoituu kuin itsestään, nopeasti ja tehokkaasti. Ilman rutiinia kaikki on työläämpää. Pitää miettiä milloin ja miten joku juttu kannattaa tehdä, pitää ylipäätään muistaa tehdä se, ja suorituksen aikana pitää keskittyä siihen mitä on tekemässä.

Joulu vähän sotki kuvioita, mutta nyt kun ihana arki on taas alkanut, vanhat rutiinit alkavat jälleen kukoistaa. Tiskikonerutiini rullaa jouhevasti. Pyykkirutiini on palannut entiselleen. Tänä vuonna olen lisännyt uuden rutiinin muovipussikiellon myötä, eli olen ruvennut huolehtimaan siitä, että aina kun lähden kotoa, mukana on oma kassi ostoksia varten. Tämä on ihan pikkuinen muutos entiseen, mutta kokemukseni mukaan se onkin juuri oikea tapa opetella uusia tapoja.

Olen huomannut, että uusia tapoja opetellessaan ihmisillä on hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia, ja samasta ongelmasta kärsin itsekin aika ajoin. Ajatellaan, että nyt muuttuu koko elämä (hei, uusi vuosi ja kaikkea!), ja tästä päivästä eteenpäin tehdään asiat ihan eri tavalla kuin ennen. Kokemukseni mukaan tällaista elämänmuutosta jaksaa toteuttaa ehkä viikon. Sen jälkeen elämä luisuu huomaamatta enemmän tai vähemmän vanhoille urilleen.

Syy on uskoakseni siinä, että on tosi rankkaa tehdä isoja muutoksia. Rutiini ei synny siten, että vain päättää tehdä asiat eri tavalla kuin ennen. Rutiini syntyy siitä, että systemaattisesti rupeaa toimimaan joka päivä eri tavalla kuin on aiemmin toiminut. Eri tavalla tekeminen vaatii aluksi aivokapasiteettia, ja päätösten tekeminen ja huomion kiinnittäminen on tunnetusti raskasta. Jos muutoksia on paljon yhtä aikaa, se on uuvuttavaa, eikä päätös pysy.

Niinpä uudet rutiinit kannattaa ottaa haltuun yksi kerrallaan. Jos aiot tehdä elämänmuutoksia, valitse yksi asia, ja rupea toimimaan sen mukaisesti. Kun uudesta tavasta on tullut niin automaattinen osa arkea, ettei sitä enää mieti lainkaan, on menestyksekkäästi luonut itselleen uuden rutiinin. Vasta siinä vaiheessa kannattaa tehdä seuraava muutos. Tuo muovikassimuutos on esimerkki pienestä, yksinkertaisesta asiasta, jonka kuitenkin haluan opetella. Toivoisin onnistuvani myös isommissa elämäntapamuutoksissa, jotka liittyvät omaan hyvinvointiin (mihinkäs muuhun… eikö tässä vaiheessa vuotta kaikki rupea syömään enemmän kasviksia ja käymään lenkillä?). Niitä varten täytyy kyllä vähän miettiä, miten projektit toteuttaisi. Muuten käy niin kuin aina ennenkin, eli helmikuussa muutokset on jo unohdettu.

Onko teillä tavoitteena uusia rutiineja tälle vuodelle?

 

Täydellisyyttä kohti hiipien

Meille tulee pian vieraita. Sellaisia, jotka eivät ole käyneet meillä aiemmin ja jotka ovat tunnettuja hyvästä maustaan ja kauniista kodistaan. Tunnustan, että koen pientä painetta tavoitella täydellisyyttä myös meillä.

Siivooja kävi eilen, joten voin olla melko varma siitä, että lattiat ovat puhtaat ja muutenkin yleissiisteys on kohdallaan. Mutta olen alkanut kiinnittää huomiota sellaisiin pieniin yksityiskohtiin, joihin en tässä syksyn aikana ole vilkaissutkaan. Olen miettinyt, mikä saa tietyt sisustusblogit ja -lehdet näyttämään niin täydellisiltä ja harkituilta. Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on yksityiskohdista. Mikään ei näytä keskeneräiseltä. Siis sillä tavalla keskeneräiseltä, kuten esimerkiksi meillä: lehtikori pursuu yli äyräiden, koska aika moni lehti on vielä kesken. Kaikilla tasoilla on jotain, koska parempaa paikkaa ei juuri sillä hetkellä ole löytynyt. Kirjahyllyn reunalle on kertynyt ihan järkyttävä kasa kaikkea epämääräistä sälää, joka odottaa siinä jotain. Korjaamista, siirtämistä, päätöksentekoa…

Olen päättänyt käydä yksi kerrallaan näiden täydellisyyden turmelevien epäkohtien kimppuun. Aloitin tyhjentämällä parvekkeen lattian roskista, ja koetan saada tänään kukkalaatikot tyhjennettyä. On muuten epäkiitollista hommaa tässä säässä, mutta priorisoin syyskuussa kirjoittamista, joten nyt sitten tyhjennetään kuihtuneita kesäkukkia räntäsateessa. Lehtikorin raivasin, lopputuloksena meni iso kassillinen paperikeräykseen ja nyt se korikin näyttää ihan tyylikkäältä taas. Makuuhuoneen sivupöydän raivasin myös, lähinnä piti vain palauttaa seikkailevat tavarat paikoilleen. Seuraavaksi pitää tyhjentää olohuoneesta erinäisiä tasoja: vitriinin päällinen, pianon kansi ja sivupöytä. Se on kumma, miten tyhjä taso näyttääkin aina paremmalta kuin sellainen, millä on pinoja. Vaikka ne olisi miten siistejä pinoja!

Pitäen edellisen mielessä, olen päättänyt naamioida kotimme täydelliseksi toimenpiteillä, jotka suoritetaan juuri ennen kuin vieraat tulevat. Vaihdetaan kaikki tekstiilit puhtaisiin, kiillotetaan hanat, siivotaan kaikki tiskit ja ruoat pois esiltä, tyhjennetään eteinen kengistä ja tehdään tilaa naulakkoon, laitetaan pöydälle kukkia. Jouluvalot päälle parvekkeelle ja viime hetken imurointi niissä huoneissa, joissa oleskellaan. Ovet kiinni niistä, joissa ei oleskella. Luulisin, että tällä reseptillä meilläkin näyttää yhden illan ajan tosi hienolta. Seuraavana päivänä täydellisyys onkin jo mennyttä, mutta silmänlumeeksihan se on tarkoitettukin.

Onko teillä hyviä kikkakolmosia niihin tilanteisiin, kun kotona pitäisi näyttää tosi hienolta?

Raivaamisen järjestys, ja onko sillä väliä?

Olen viime aikoina seurannut kiivasta keskustelua siitä, missä järjestyksessä koti kannattaisi raivata. Konmarin nimeen vannovat haluavat noudattaa Marien lanseeraamaa järjestystä, ja sitten ihmiset jotka eivät ole systeemissä niin sisällä, ovat aloittaneet kuka mistäkin. Keskustelupalstoilla välillä kipinät sinkoilevat kun nämä koulukunnat törmäilevät toisiinsa.

Luonnollisesti minullakin on vakaa näkemys asiasta. En suoraan sanottuna usko, että järjestyksellä olisi mitään väliä, etenkään psykologisesta näkökulmasta. Sen sijaan käytännöllisestä näkökulmasta katsottuna asialla on merkitystä. Jos joku kysyisi minulta, ehdottaisin esimerkiksi tällaisia asioita:

Aloita helposta kohdasta. Jos raivattavana on paljon omaisuutta, motivaatiota parantaa, kun saa nopeasti tulosta aikaiseksi. Helppo voi tarkoittaa pientä, rajattua aluetta, vaikka yhtä hyllyä, tai sitten helppoa kategoriaa, kuten vaikka omaa sukkalaatikkoa.

Aloita näkyvästä paikasta. Jos raivaa ensimmäisenä jotain sellaista, mikä on näkyvissä, tulokset motivoivat jatkamaan. Tämän takia en välttämättä suosittele aloittamaan sieltä ulkovaraston peränurkasta, vaikka esimerkiksi jotkut ammattijärjestäjät neuvovat niin tekemään. Siinä on takana logiikka, että varastoista raivataan turhat pois, jotta sinne tulisi tilaa säilyttää tarpeellisempaa tavara, kun siirrytään kodin sisätiloihin. Mutta varastosta aloittamisen riski on siinä, että ensin huhkii tuntitolkulla, ja silti mitään muutosta ei näy missään. Kodissa on yhtä sekavaa kuin ennenkin. Se jos mikä on epärohkaisevaa. Siksi minusta kannattaa aloittaa paikasta, jonka näkee päivittäin.

Viimeinen neuvo koskee ihmisiä, jotka eivät asu yksin. Aika usein muu perhe ei välttämättä ole niin innolla mukana raivausoperaatiossa. Sen takia kannattaa aloittaa sellaisesta paikasta, joka saa olla muulta perheeltä rauhassa. Tässä suhteessa omat vaatteet on hyvä aloituskohde, koska niistä voi päättää aivan itse, eikä ole todennäköistä että muut perheen jäsenet tulisivat heti sekoittamaan uuden järjestyksen. Näinkin voi tietysti käydä, mutta pienemmällä todennäköisyydellä, kuin jokin yhteiskäytössä oleva paikka.

Kas näin. Käytännöllisyys ennen kaikkea. Minusta raivaamisesta ei pidä tehdä ollenkaan vaikeaa. Sen sijaan jos siihen rupeaa, kannattaa tehdä sillä systeemillä, jonka kokee itselleen fiksuimmaksi. Erilaisista oppaista voi saada inspiraatiota, mutta mihinkään ei kannata juuttua, jos systeemi ei tunnu omasta mielestä loogiselta, ei näihin minunkaan ohjeisiin.

Tarjotin, vuoka ja mitä näitä nyt on

Minun on pitänyt pitkään esitellä erästä luovaa ratkaisua keittiössä. Säilytän moninaisia pulloja lieden vieressä: öljyjä, etikoita, suolaa, soijaa jne. Olen vuosien varrella kokeillut monia tapoja järjestää pullot siististi. Aluksi kokeilin korkealaitaista koria. Se oli yleisvaikutelmalta siisti, mutta pullot eivät pysyneet kunnolla pystyssä. Sen jälkeen käytössä oli vuosikausia iso pyöreä tarjotin. Tarjotin näytti tosi hienolta, samoin kaikki pullot sen päällä. Mutta jossain vaiheessa pyöreä muoto alkoi käydä hankalaksi, tuntui että laskutilaa menee sen takia hukkaan. Viimeinen tikki oli, kun puoliso hankki pienen kahvikoneen, jolle piti raivata paikka.

En halunnut laittaa öljyjä ja etikoita suoraan pöytätasolle. Pelkäsin että ne tekevät renkaita puupintaan, ja tosiaalta ”irrallaan” oleskelevat esineet näyttävät aina hiukan epäsiisteiltä. Tarjottimella kaikki näyttää hallitulta ja suunnitellulta. Valitettavasti sopivaa tarjotinta ei kotoa löytynyt. Sen sijaan löytyi matala uunivuoka.

img_0561

Olen kerran saanut vuoan kylkiäisenä. Se on jotain Arabian sarjaa, ehkä Kokoa tai 24h:ta tai Teemaa. Matala laita on mielestäni ollut epäkäytännöllinen. Olen muistaakseni kerran tehnyt jälkiruokaa tässä vuoassa. Muuten se on ollut kaapissa ja lähinnä tiellä, mutta en ole heittänyt poiskaan – lähes käyttämätön vuoka pinon alimmaisena ei ole vienyt niin paljon tilaa, että olisi kannattanut ruveta näkemään vaivaa sen poistamiseksi.

Tarjottimen puutteessa vuoka sai uuden elämän. Nyt se palvelee pullojen alustana ja pärjää hommassa mielestäni aivan kelvollisesti. Luulisin, ettei satunnainen ohikulkija edes tajua, että kyseessä on uunivuoka eikä tarjotin. Tuo aiemmin yhdentekevä astia on ruvennut ilahduttamaan minua! Mitenkäs kunnon marittajat suhtautuvat tähän? Jos olisin ottanut vuoan laatikosta ja kysellyt itseltäni, ilahduttaako se minua, olisin vastannut ei. Sitten se olisi pitänyt sääntöjen mukaan poistaa. Mutta nyt sama astia on muuttunut jos ei suorastaan korvaamattomaksi, niin ainakin tosi käteväksi. Ei missään nimessä poistettavaksi.

Onko joku muu ”väärinkäyttänyt” astioitaan yhtä menestyksellä?

Kahdeksan kategoriaa käytettyjä vaatteita

Puuh, nyt täytyy hieman vetää henkeä. Olen kirjoittanut kirjaa kaiken vapaa-ajan viimeiset pari viikkoa ja lähetin sen eilen kustannustoimittajalleni. Sanonpa vaan, että jos olen joskus erehtynyt luulemaan, että kirjojen kirjoittaminen olisi jotenkin helppoa, niin otan sanani takaisin. Sairaan vaikeaa, jos minulta kysytään.

Nyt on kuitenkin parin päivän hengähdystauko, mikä tulee tarpeeseen. Aivoista ei hetkeen irtoa yhtään uutta ideaa, joten aion rentoutua tekemällä kaikkia niitä kotitöitä, joita olen menestyksellä lyönyt laimin viime aikoina. Olen pitänyt sanani, enkä ole silittänyt tai tehnyt mitään muutakaan ylimääräistä. Olimme viikonloppuna pois kotoa, ja näköjään sinä aikana parvekkeen viimeisetkin kukkaset ovat paleltuneet kuoliaiksi. Parvekkeen voisi nyt ottaa haltuun, mutta pienemmässä mittakaavassa kuin ennen. Jos laittaisi vaikka kolme kanervaa, eikä 15 kappaletta kuten yleensä. Ne menisivät jonnekin marraskuun alkuun asti, ja sitten voisikin jo vaihtaa havut ja jouluvalot. Meillä on muuten muoviset havuköynnökset. Erinomainen investointi pari vuotta sitten.

Täytyy sanoa, että ajatus kotitöiden tekemisestä tuntuu tällä hetkellä todella rauhoittavalta. Pyykin peseminen ja lapsen vaatelaatikoiden raivaus kuulostaa juuri sopivan epähaasteelliselta. Olen viime viikot tehnyt töitä pelkästään ajattelemalla, joten suhtaudun jopa työhuoneessa odottavaan vaaterumbaan miellyttävällä odotuksella. Työtä jossa ei tarvitse ajatella! Ihanaa vaihtelua.

Voi tosin olla, että muutaman päivän päästä avaan koneen taas enemmän kuin mielellään. Se vaaterumba on nimittäin aika mittava. Koska päätin etten tuhlaa aikaa mihinkään epäolennaiseen, olen vain heitellyt sinne yhteen kasaan vaatteita, jotka eivät nyt ole käytössä: liian pieniä, kirppikselle meneviä, rikkinäisiä, väärää kautta edustavia. Siellä on omia vaatteita, puolison vaatteita ja lastenvaatteita. Nyt pitäisi käydä ne kaikki yksi kerrallaan läpi, ja lajitella oikeisiin paikkoihin. Ei muuten käy ihan käden käänteessä. Katsokaa nyt tätä listaa, miten ne pitää lajitella:

  1. heti myyntiin menevät omat vaatteet ja kengät
  2. myöhemmin syksyllä myyntiin menevät lastenvaatteet ja kengät
  3. ensi kesänä myyntiin menevät lastenvaatteet ja kengät
  4. ensimmäiseltä lapselta toiselle säästettävät vaatteet ja kengät
  5. rikkinäiset pussilakanat Finnlaysonin keräykseen
  6. kaikki rikkinäiset korjauskelvottomat Lindexin keräykseen
  7. muut, jotka pitää toimittaa esim. kierrätyskeskukseen
  8. muutama yksittäinen vaate, jotka haluan säästää muinaismuistoiksi

Kahdeksan erilaista kategoriaa! Tämä todellinen laajuus selvisi itsellenikin tätä listaa kirjoittaessa. Lajittelun lisäksi ne täytyisi myös toimittaa oikeisiin osoitteisiin. Joskus otan vielä aikaa, paljonko kuussa menee tunteja vaatehuoltoon. Veikkaan, että käytän ainakin pari vuorokautta kuukaudessa siihen, että järjestelen säästettäviä ja kierrätettäviä ja puhtaita ja likaisia ja omia ja muiden vaatteita edestakaisin. Missä kohdassa tästä tuli tällainen työmaa?!

…Löytyykö kohtalotovereita?

Sukkien taittelun taika

Sukkalaatikko oli päässyt aika kaaosmaiseen kuntoon. Alkutilanne näytti tältä:

img_0217

Kuten näkyy, laatikko on täynnä kaikenlaista. Tuossa oikeassa etukulmassa on yritys viikata sukkia riviin, Näkyy vähän huonosti, koska mustat sukat eivät erotu kovin hyvin mustasta laatikosta. Laatikko puolestaan oli askarreltu paperikassin pohjasta, ja se alkoi jo hajota. Sukkahousuja olen vain heitellyt tuohon päälle yhteen läjään. Tästä laatikosta oli vaikea löytää mitään.

15 minuuttia myöhemmin olin käynyt jokaisen sukan ja sukkahousun läpi. Erottelin parittomat, rikkinäiset ja muuten vaan kulahtaneet tai väärän kokoiset joukosta pois. Loput viikkasin sillä systeemillä, mitä täälläkin olen mainostanut moneen otteeseen. Sukkahousut käärin kasaan ihan vaan perinteisellä konmaritekniikalla. Otin avuksi tilanjakajia – toisin sanoen hedelmärasioita. Lopputulos:

img_0219

Tämä kuva on parempi ja informatiivisempi kuin tuo eka, mutta eron voi hahmottaa silti selkeästi. Tästä laatikosta näkee mitä missäkin on. Vasemmalla on paksut villa- ja bamubusukkikset. Keskellä edessä ohuemmat, edessä yli 50 denierin ja takana olevissa rasioissa on ohuet juhlasukkikset ja ohuet nilkkasukat. Edessä oikealla on kaikki nilkkasukat värin mukaan viikattuina.

Tuota viikkaamista saattaa joku irvailla, mutta olen kokenut sen todella käytännölliseksi. Sukkien taittelu siististi vie muutaman minuutin, mutta sen seurauksena ikinä ei tarvitse etsiä mitään. Jos taas tilanne on tuo mikä ylhäällä, etsimiseen kuluu lopulta ne samat minuutit. Ostan ensisijaisesti vain samanlaisia nilkkasukkia (pientä variaatiota on, mutta pääsääntöisesti ostan aina samanlaisia). Jos huomaan että sukka on mennyt puhki, säästän aina sen ehjän puolen parista. Se rullataan siististi pystyyn noiden oikeanpuoleisten purkkien väliin. Sitten kun myöhemmin sukka jälleen hajoaa, tuolta löytyy sille luultavasti uusi pari. Sama systeemi toimii, jos pesukoneeseen on eksynyt parittomia.

Paperihaaste jäi minulla kesken kriittisen aikapulan vuoksi, mutta jos haluatte helpon ja nopean koko koti kuntoon -haasteen, kääntykää sukkalaatikkonne puoleen!