Marie Kondo oli oikeassa

Konmarin ytimeen kuuluu muutama juttu. Ensinnäkin tavaroiden käyminen läpi yksi kategoria kerrallaan. Toiseksi se, että kaikki karsittava otetaan pois kaapista ja hyllystä ja kolmanneksi  se, että jokaista tavaraa pitää erikseen koskea. Muitakin asioita on, mutta nämä ovat olennaisia. Olen välillä kritisoinut systeemiä, mutta eilen tajusin, että Mariella on pari hyvääkin pointtia.

Meidän makuuhuoneen ongelmana oli kirjapinot. Kirjoja tuntuu kertyvät itsestään, ja yleensä ne päätyivät pinoihin piirongin päälle sängyn viereen. Erinäisistä syistä (joihin varmaan palaan myöhemmin erikseen) tuli eteen päivä, jolloin kaikki kirjapinot oli poistettava. Toisin sanoen kirjat piti saada mahtumaan kirjahyllyyn, koska makuuhuoneessa ei niille enää ollut tilaa. Tässä tuli iso ongelma, koska mitään uutta kirjahyllyä en halua, mutta kirjoja on enemmän, kuin mitä nykyiseen hyllyyn mahtuu.

Aikani asiaa pähkäiltyäni tajusin, että kirjahyllyn päällä oli tyhjää tilaa. Päätin, että siirrän sinne osan kirjoista, ja laitan makuuhuoneen kirjat siirretyiltä vapautuneeseen tilaan. Ajattelin kyllä ensin, että kävisin kirjoja läpi ja poistaisin turhat, mutta onnistuin löytämään vain neljä kappaletta sellaisia, joista pystyin saman tien luopumaan. Makuuhuoneen kirjapinoissa oli yhteensä kolmisenkymmentä kirjaa, joten tällä ei vielä pitkälle pötkitty.

Kirjat katonrajassa.

Tuumasta toimeen. Tyhjensin noin puolikkaan hyllyn, kiipesin tikkailla ylös ja järjestin kirjat kirjahyllyn päälle siististi värijärjestykseen. Nyt makuuhuoneen kirjat mahtuivat hyvin olohuoneen hyllyyn, ja olin lopputulokseen oikein tyytyväinen. Valitettavasti puoliso ei innostunut tästä säilytysinnovaatiostani ollenkaan. Hän ei halua kirjahyllyn päälle mitään ylimääräistä. Koska minä en halua uutta hyllyä, lopputuloksena on, että täytyy vähentää kirjoja. Tämä on Tavarataitojenkin näkökulmasta oikea ratkaisu, mutta kirjat ovat heikko kohtani. Niistä on todella vaikea luopua.

Mutta tässä kohdassa tulee vastaan se, missä Marie olikin oikeassa. Esineet näkee kunnolla vasta sitten, kun ne on otettu pois totutusta säilytyspaikastaan. Kun kirjahyllyn kirjat olivat vanhalla paikallaan, ne näyttivät siltä, että niistä ei voi luopua. Mutta kun olin ottanut ne käteen ja nostanut uuteen paikkaan, aloin myös katsoa niitä uusin silmin. Yllätyin, miten ympäristön muutos muutti myös näkökulmaa. Kirjahyllyn päällä koko nippu alkoi näyttää siltä, että ei niitä sittenkään tarvita. Noin 25 kirjaa, jotka yhtäkkiä eivät enää näyttäneetkään niin tärkeiltä.

Tajusin, miksi konmarissa vaatteet pitää ensin ottaa pois kaapista, kirjat pois hyllyistä ja astiat ulos laatikoista, ennen kuin niiden joukosta aletaan valikoida säästettäviä ja poistettavia. Tavarat näkee kunnolla vasta sitten, kun ne ovat irrallaan, vain tavaroina, eivätkä osana jotain totuttua kokonaisuutta. Tuttu vaikuttaa aina hyvältä, ja siksi erottelua on vaikea tehdä. Mutta uudessa paikassa tavarat näyttävät enemmän siltä, mitä ne todellisuudessa ovat. Myös koskettaminen on järkevää, se konkretisoi tavaran. En edelleenkään näe tarpeellisena taputella esineitä ”hereille” Marien tapaan, mutta se että ottaa esineen käteensä, tekee siitä myös eri lailla konkreettisen, kuin jos vain tarkastelisi sitä kauempaa hyllyllä.

Olen kuitenkin eri mieltä Marien kanssa siitä, kannattaako KOKO kirjahylly tyhjentää kerralla. Yleisperiaatteeni on, että ei missään nimessä. Siitä seuraa vain entistä hirveämpi kaaos. Yleensä homma jää aina kesken, ja sen loppuunsaattaaminen voi viedä pahimmillaan kuukausia. Vain silloin, kun haluaa oikeasti nähdä, kuinka paljon tavaraa omistaa, kerralla kaiken tyhjentäminen voi toimia sokkihoitona. Kun kaiken kokoaa pinoon keskelle lattiaa, voi hahmottaa paremmin, että tavaraa on liikaa ja osasta pitää luopua. Mutta tässä menelmässä on paljon riskejä, enkä suosittele sitä ensisijaisena vaihtoehtona kenellekään. Minusta on hyödyllisempää tyhjentää hylly kerrallaan, koska silloin päätösten määrä pysyy sellaisena, että ihminen suoriutuu siitä uuvahtamatta täydellisesti. Karsiminen on rankkaa, eikä kukaan lähde maratonillekaan kylmiltään. Siksi ei kannata totella Marieta, ja räjäyttää koko kaappia tyhjäksi heti ensi-istumalta.

Onko sinulle käynyt samalla tavalla? Mitä olette oppineet konmarista?

Pystyviikkaus toimii myös vintillä

Hämmästyn aina, kun tajuan jonkun uuden kohteen, missä pystyviikkauksesta on hyötyä. Se, että tavarat asetellaan vierekkäin eikä päällekkäin, on käsittämättömän yksinkertainen mutta toimiva oivallus. Erityisen hyvin tämä toimii mielestäni lastenvaatteiden järjestämisessä. Pystyyn viikatut vaatteet näkee kaikki kerralla, jolloin lapsen ei tarvitse sotkea koko laatikkoa etsiessään jotain tiettyä vaatetta. Vaatteet saa helposti pois, eikä niitä ole sen vaikeampi viikata pesusta laatikkoon. Nyt tajusin, että samaa tekniikkaa kannattaisi käyttää myös niiden vaatteiden kanssa, joita säilytän vintillä odottamassa.

En laittanut värijärjestykseen, mikä ehkä vähän harmittaa näin jälkikäteen.

Pakkaan esikoiselta pieneksi jääneet vaatteet isoihin läpinäkyviin muovilaatikoihin. Tähän asti olen pakannut vaatteita tavalliseen tyyliin, eli viikannut niitä sinne päällekäin ja tunkenut sukat ja alusvaatteet tyhjiin koloihin. Kuukausi sitten hain kaikki nuo laatikot vintiltä alas, ja päätin käydä ne kerrankin kunnolla läpi ja järjestää systemaattisesti koon ja vaatetyypin mukaan. Aiemmin olin pakannut tyhjään laatikkoon kaikkea pieneksi jäänyttä sitä mukaa kun olin niitä kaapista poistanut, ja niinpä yhdessä laatikossa saattoi olla mitä vain kurahousuista kesämekkoihin. Esikoisella ja kuopuksella on kuitenkin niin monta vuotta ikäeroa, että aloin unohdella, mitä kaikkia vaatteita oikein olikaan tallessa. Välillä joku vaate ehti jo jäädä pieneksi kuopuksellekin, ennen kuin huomasin sen olemassaolon. Tämä harmitti, ja siksi päätin uudistaa koko säilytyssysteemin.

Ulkotakki ei sovellu pystyviikkaukseen, mutta menee mukavasti muiden vaatteiden päälle.

Koska tyhjensin kaikki laatikot, niiden uudelleenjärjestäminen oli helppoa. Älysin yhtäkkiä, että laatikoissa kannattaisi käyttää samaa psytyviikkausta kuin muutenkin. Jälleen kerran kävi ilmi, että pystyviikkaus vie vähemmän tilaa, ja yksi laatikko jäi tyhjäksi. Ladoin ensin vaatteet pohjalle riveihin, ja jos päälle jäi tilaa, laitoin siihen sitten litteästi esim. takkeja, mekkoja tai muita vaatteita, joille pystyviikkaus ei toimi. Normaaleille trikoovaatteille pystyviikkaus sen sijaan on todella toimiva tapa. Lisäksi tästä uudesta systeemistä oli myös se hyöty, että  vastaisuudessa näen laatikkoa avaamatta, mitä vaatteita siellä on. Pystyviikkausrivistä näen laatikon läpi kaikki kerralla, toisin kuin päällekäin asetelluista, sillä niitä jää aina piiloon.

Ihmettelen tässä jälleen, että aika monta vuotta meni tämänkin asian tajuamiseen. Mutta tästedes pakkaan myös säilytyslaatikot konmarisysteemillä, se vaan on ylivoimainen muihin verrattuna!

Viikon vinkit: Treenivaatteet, kasviksia lisää ja konmarikokemuksia

Miten treenivaatteet saa raikkaiksi? Hien haju tarttuu helposti keinokuituisiin urheiluvaatteisiin. Tässä linkissä on paljon vinkkejä vaatteiden puhdistamiseksi. Omasta kokemuksesta sanoisin, että treenivaatteita voi aivan hyvin pestä myös 60°C pesussa, en ole huomannut että niille tapahtuisi mitään. Samoin olen laittanut etikkaa suoraan pesukoneen huuhteluainelokeroon, ja tämä kikka toimii myös. (anna.fi)

Tuntuuko kasvisten lisääminen ruokavalioon vaikealta? Tiedän miltä se tuntuu, koska vuosikausia minulla oli juuri se fiilis. Ennen kuin aloitin elämäni kasvissuosijana viime lokakuun alussa, olisin voinut allekirjoittaa jokaisen näistä tämän artikkelin väitteistä. Kasvisten lisääminen tuntui työläältä, vaikealta ja monimutkaiselta. Tämä Ylen juttu on kuitenkin hyvä, tässä arjen asiantuntijat kertovat, miten näistä haasteista pääsee yli. Minäkin ajattelin ennen, että kasvisruoan tekeminen on vaikeaa, mutta olen oivaltanut, että pastan sekaan voi heittää ihan hyvin kasviksia kanan tilalle, tai että jauhelihan voi aina korvata soijarouheella. (YLE)

MeNaiset tuntuu kirjoittavan konmarista vähän väliä, se minunkin haastattelu oli otsikoitu marittamiseksi. Tässä yhden ihmisen kokemuksia konmarista ja millaisia oivalluksia raivausprosessi herätti. En tiedä, onko konmari lopulta kovin erilainen kokemus muusta systemaattisesta tavaran vähentämisestä, luulen että samat oivallukset tulisivat vastaan millä tahansa menetelmällä.

Tällä viikolla kerroin blogissa, kuinka kesytin karmeaan kuntoon päässeen keittiön laatikon. Jutussa herkullisia ennen ja jälkeen -kuvia.

Perjantain podcastissa puolestaan kerron kirjoistani, joita riittää jokaisen pöydän päälle pinoksi ja lisäksi usempaan kirjahyllyyn. Kerron myös siitä, miksi tämä ei ole ongelma, ja miksi rakkaista harrastustavaroista ei muutenkaan pitäisi ottaa liikaa stressiä.

Arkijärki-podcast 59

Viikon vinkit: Talouspaperitesti, kierrättämisen vaikeus ja Konmari-matkalaukku

Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä oli kiinnostava testi, jossa vertailtiin talouspapereita. Minusta oli hälyttävää, että kolmesta paperista liukeni ruokaan kemikaaleja. Vaikutti siltä, että eniten niitä lähtee kierrätyskuidusta valmistetuista papereista, joita valkaistaa optisilla kirkasteilla. Meillä on aina talouspaperirulla keittiössä, mutta en ole koskaan miettinyt, mihin sitä oikeastaan käytetään. Täytyykin ottaa tarkasteluun tämä aihe! (Linkki vie Ilta-Sanomien sivuille)

YLEllä on pitkä juttu muovin kierrätyksestä. Suurin este kierrättämiselle on se, että keräyslaatikko on liian kaukana. Voin eläytyä tähän täydellisesti. Niin kauan kun muovia piti kantaa noin 200 metrin päähän kotiovelta, kierrätyksestä ei meinannut tulla mitään. Kun muovilaatikot ilmestyivät roskakatokseen, kierrätys ei ole ollut mikään ongelma. Tässä näkee, että ihmiset kyllä kierrättävät, jos se tehdään heille riittävän helpoksi. Ja kuka sen mahdollistaa? No tietenkin kaupungit, kunnat ja viime kädessä valtio. Juttu on kiinnostavaa luettavaa muutenkin, mikäli muovinkierrätys kiinnostaa.

Miten Marie Kondo pakkaa matkalaukkunsa? Se selviää videon kera tästä linkistä. (Iltalehti)

Tällä viikolla Arkijärki tarjoili hyviä vinkkejä siitä, miten pakkaskelit kannattaa hyödyntää siivouksessa. Tällä hetkellä mittari näyttää -16°C, joten teksti on edelleen ajankohtainen.

Keskiviikkona pohdin uudenlaista näkökulmaa siihen vaatteiden lahjoittamiseen. Mitä jos lopettaisimme tuskailun sen kanssa, että vaatteiden huolittelemiseen ja korjaamiseen menee niin paljon aikaa ja jopa rahaa, ja sen sijasta alkaisimmekin ajatella asiaa hyväntekeväisyyden näkökulmasta. Vaatteen siistimiseen käytetty aika on lahjoitus hyväntekeväisyyteen, se säästää järjestön resursseja ja vaatteelle voi laittaa korkeamman hinnan. Moni haluaa auttaa, ja tämä on yksi tapa lahjoittaa omaa aikaa.

Tämän viikon podcastissa mietin, pitääkö kaiken aina olla niin helppoa ja nopeaa? Mistä pitää luopua, jos haluaa nopeimman ja helpoimman vaihtoehdon? Podcastin voi kuunnella tästä alta, sen kesto on 15 minuuttia.

Söpö mutta sitkeä siivousguru: Marie Kondo Netflixillä

Otin Netflixin ilmaisjakson, jotta voisin katsoa Marie Kondon työskentelyä. Kyseessä on siis Netflixin tuottama alkuperäissarja, jossa Marie Kondo kiertää USA:ssa erilaisissa perheissä tuomassa niihin elämänmullistavaa siivouksen taikaa. Mukana on niin leskeksi jäänyt rouva, esikoistaan odottava pariskunta, eläkeläispariskunta, pikkulapsiperhe ja lapseton pariskunta joka pelkää vanhempien pitävän heitä edelleen lapsellisina.

Ohjelman formaatti on selkeä, ja se noudattelee tiiviisti vastaavanlaisten muodonmuutosohjelmien tyyliä. Ensin esitellään henkilöt, sitten Marie lennähtää paikalle kuin eksoottinen perhonen, ja pistää ihmiset kaivamaan kaappinsa tyhjiksi. Ennen kuin käydään töihin, Marien haluaa ”tervehtiä kotia”, eli meditoida hetken lattialla istuen. Tavarat käydään konmarin periaatteiden mukaisesti tavararyhmittäin läpi. Ensin vaatteet, sitten kirjat ja paperit, sitten kaikki muu, eli niin sanottu ”komono”, ja lopuksi tunnepitoiset tavarat. Olen aina ihmetellyt komonoa, koska kodeissa on niin hervoton määrä kaikkea tavaraa, joka ei kuulu vaatteisiin tai kirjoihin tai papereihin. Tässä ohjelmassa komono tarkoittaa keittiötä ja autotallia, joka amerikkalaisittain palvelee kaiken mahdollisen säilöpaikkana (paitsi auton, joka ei tietenkään talliin mahdu). Lopuksi sitten hihkutaan onnesta, kun koti on saatu järjestykseen ja turhaa tavaraa on kannettu kassikaupalla ulos.

Marie Kondo Netflix
Marie Kondo kannustaa.

Netflixin konmari-ohjelma kuuluu sellaisten hyvän mielen ohjelmien sarjaan, joissa osallistujia ei nöyryytetä eikä aseteta naurunalaisiksi. Ihmiset ovat selvästi täysivaltaisia ja järkeviä ihmisiä, eikä katsojalle tule epämiellyttävä tirkistelevä olo. Amerikkalaisittain talot ja tavaramäärät ovat isoja, mutta kukaan ei varsinaisesti tunnu kärsivän hamstraamisesta tai muista elämänhallinnan ongelmista. Tämä on mukavaa vaihtelua.

Minut yllätti ohjelmassa se, miten herttainen Marie Kondo tuntui olevan. Kirjojen perusteella hänestä saa varsin tiukan käsityksen. Säännöt ovat ehdottomia eikä muita vaihtoehtoja ole. Mutta ohjelmassa Marie osoittaa yllättävää joustavuutta. Hän antaa yhden asiakkaan poiketa järjestyksestä kokonaan, koska tämä ei saa rauhaa, ennen kuin oli käynyt muistoesineensä läpi. Vaikutti myös siltä, ettei Marie ollut kovin tarkka siitä, käsiteltiinkö ensin kirjat vai komono. Yhdessä tietoiskussa Marie myös viittaa siihen, että tavaroita ei kenties saa kerralla käytyä läpi täydellisesti, vaan että myöhemmin haluaakin luopua tavaroista, joista ei aiemmin halunnut erota. Tämähän on täysin vastoin alkuperäistä konmarilinjaa, jossa painotetaan sitä, että yksi ”maritus” riittää. Tämä kaikki on minusta ilahduttavaa tervejärkisyyttä, joka ei kirjoista välity.

Tuntuukin siltä, että Marie onkin ajan myötä tullut ymmärtäväisemmäksi ihmisten arkielämän suhteen. Hän antaa ihmisten miettiä tavaroidensa kanssa niin pitkään kuin on tarpeellista, eikä hän toru ketään. Toinen yllätys, jota ei ehkä huomaa ellei asiaan kiinnitä erityistä huomiota, on se, kuinka kauan osallistujilla meni prosessiin. Vaikka mukana oli Konmarin ylipapitar, aikaa saattoi kulua monta viikkoa, lähes pari kuukautta. Minusta tämä kertoo vain siitä, että koko kodin raivaaminen on vaivalloista ja aikaavievää. Monilla oli raivattavana esimerkiksi kokonainen autotalli tungettuna täyteen tavaraa. Ei sellaista yhdessä päivässä saa setvittyä millään. Vaatteitakin oli monilla niin paljon, että näköjään niihin meni kaikilla noin viikko.

Tässä tuleekin esiin se, mitä konmarissa eniten kritisoin. Minusta on älytöntä ottaa kaikki vaatteet kerralla esille, kasata kaikki kirjat keskelle olohuonetta ja sitten yksi kerrallaan alkaa niitä tarkastella. Sellaista urakkaa ei millään saa tehtyä yhdessä tai parissa päivässä. Sitten on vielä hankkiuduttava niistä poisvalituista eroon, ja järjestettävä pidettävät takaisin kaappeihin ja hyllyille, vieläpä uudella tavalla viikattuna ja järjestettynä. Lopputulos tällaisesta on, että kodissa vallitsee kauhea kaaos niin kauan, kuin prosessi on kesken. Ilman ulkopuolista tukea prosessi jää herkästi tekemättä loppuun. Riskinä onkin, että alun into lopahtaa, ja lopputuloksena on kasa tavaraa keskellä lattiaa, muutama nyssykkä nurkassa ja epäonnistumisen tunne.

Kokonaisuudessaan sarja on harmitonta viihdettä kaikille, joita kodin järjestäminen kiinnostaa. Marien persoona on valloittava, eikä ohjelmasta muutenkaan löydy erityistä särmää. On hauska seurata, miten Marie yrittää selittää ilon tunnetta. Sen pitäisi kirjaimellisesti sykähdyttää rintakehässä, eikä kaikkien ole siihen helppoa eläytyä. Täytyy sanoa, että voisi tuottaa vaikeuksia minullekin löytää juuri oikeaa pirskahdusta.

Oletteko katsoneet sarjaa? Mitä mieltä olette?

Viikon vinkit: konmaria, joulukukkia ja hygieniset leikkuulaudat

Kiti Kokkonen kokeili konmaria. Lopputuloksena oli kattoa hipova pino poistettavia vaatteita. Mutta mitä on mennyt pieleen, kun fiilikset olivat operaation jälkeen raskaat, eivätkä suinkaan euforiset? (anna.fi)

Saitko joulukukkia, joita et halua heittää pois? Tässä jutussa kerrotaan, miten joulukukat saa kukkimaan uudelleen ensi syksynä. Se tosin vaatii aika paljon vaivannäköä, mutta arvelen että viherpeukaloita saattaisi kiinnostaa. Itse olen tyrkännyt kukinnan lopettaneen joulutähden parvekeruukkuun muiden kukkien jatkoksi. Siellä se menestyi hyvin, vaikka ei kukkinutkaan uudestaan. (mtv.fi)

Tämä on kiinnostava juttu: onko puu hygienisempi materiaali leikkuulaudoille kuin muovi? Olen itse alkanut miettiä muovisten leikkulautojen mikromuovi-ilmiötä. Tervällä veitsellä leikatessa oletan, että muovista irtoaa pieniä paloja ruokaa. Mutta ajatus raa’asta kanasta puisella leikkuulaudalla on vähän ällöttävä. Tulisiko puu todella puhtaaksi käsitiskissä? Olen nähnyt lasisen leikkuulaudan, jonka väitettiin olevan veitsiystävällinen. Siis että veitset eivät tylsistyisi. Tämä ratkaisisi hygieniaongelman, mutta toimiiko se käytössä? Onko joku kokeillut? (Tekniikanmaailma)

Marie Kondon valkoiset huoneet

Liityin muutama kuukausi sitten instagramiin. Aloin seurata Marie ”Konmari” Kondoa, sillä minua kiinnosti kovasti, millaisia asioita hän nostaa omalle sivulleen. Hänen kuvavirtaansa seuratessa on käynyt ilmi ainakin yksi asia: Marie tykkää valkoisesta.

Tuntuu ihan siltä, että konmari-metodilla kodeissa tapahtuu jonkinlainen tehovalkaisu, ainakin jos Marien instagramia uskoo. Valkoisia seiniä, valkoisia mattoja, valkoisia hyllyjä, valkoisia kirjoituspöytiä, valkoisia verhoja, valkoisia sohvia, valkoisia astioita, valkoisia kylpyhuoneita. Sellaiset huoneet, joissa olisi mitään muuta väriä, ovat todella harvinaisia. Joskus valkoisessa huoneessa on pieni väriläiskä seinällä. Kenties silkkipaperista taiteltu origamilintu tai jotain vastaavaa. Muuten seilataan kokovalkoisella merellä.

Yksityiskohta lempitaulustani. Missä konmari-ihmisten taulut piileskelevät?

Valkoinen on ihan hyvä väri. Meilläkin on valkoiset seinät ja monessa huoneessa valkoiset verhot. Mutta seinät ovat valkoiset siksi, että taulut ja julisteet pääsevät oikeuksiinsa, ja verhot valkoiset siksi, että pidän niiden läpi siivilöityvästä valosta. Mutta kun katselen noita valkoisia konmari-huoneita, tuntuu että kuvat voisivat olla yhdestä ja samasta kodista. Niin samanlaisilta ne kaikki näyttävät. Konmarikodissa on kaikkialla valkoista, paitsi sohva on harmaa. Seinillä ei ole tauluja, mutta kirjahyllyltä saattaa löytyä kehystetty mietelause. Hyllyillä on valkoisia säilytyskoreja, jotka on aseteltu niin väljästi, että väliin jää runsaasti tilaa. Astiat ovat avohyllyillä, eikä keittiössä ilmeisesti kokata, kun ne eivät kerää rasvaa pintaansa.

Olohuoneen matto. Rakastan tätä!

Kun kuvia katselee, en voi olla ihmettelemättä, miten noissa kodeissa asutaan? Eivätkö ihmiset ripusta seinilleen iloa tuottavia kuvia? Karsitaanko kirjat todella niin minimiin, ettei niitä pinoudu millekään hyllylle? Eikö kunnon konmaristi tykkää väreistä, kuoseista tai yllätyksellisyydestä? Eikö konmarikodissa viherkasvit koskaan rönsyile holtittomasti? Ymmärrän, että tietysti kaikki haluavat kuvissa esitellä kotinsa siisteimmillään. Varmaankin noissa valkoisissa täydellisyyksissä on myös elämää, jota ei vain kuvasta näy. Mutta mietin silti, että tämän kaltainen kauneus on omista mieltymyksistäni kovin kaukana. Meillä ei suinkaan ole riemunkirjavaa, mutta seinillä on tauluja, matoissa on värejä, sohva on raidallinen kirjapinoja on kaikkialla, vaikkei niitä edes ehdi lukemaan.

Sohva on yli 10 vuotta vanha. Ei aikeita uusia sitä.

Kun konmarikuvia katselee, huomaa nopeasti, että ainakin Marien omassa kuvavirrassa tietyt asiat ovat muotia. Ikean neliönmuotoiset Lack-hyllyt, Vitran tuolit, Applen tietokoneet (kaikki valkoisena luonnollisesti), dymolla merkityt maustepurkit, punotut tai kudotut säilytyskorit ja ne jo edellä mainitut harmaat, graafiset sohvat tuntuvat muodostavan konmari-estetiikan ytimen. Hassua on, että onhan meilläkin kotona juuri tuo sama Ikean hyllykkö, mutta se ei ole makuuhuoneen seesteinen säilytystila, vaan se palvelee työhuoneessa kodin kierrätyskeskuksena. Olen täydentänyt valkoista hyllyä mustilla säilytyslaatikoilla ja sinisillä Ikeakasseilla – vaikutelma on kaukana seesteisestä, mutta käytännöllisyydestä annan täydet pisteet.

Viltti ja toinen viltti.

Epäilemättä virallinen totuus on, että konmaria voi soveltaa millaiseen kotiin tahansa, mutta ainakaan Marien Kondon instagram-virtaa seuraamalla ei voi välttyä ajatukselta, että todellisessa konmarikodissa on valkoista ja avaraa. Kaikenlainen runsaus – ei vain tavaroiden vaan myös värien, kuvien, visuaalisten ärsykkeiden, muotojen ja materiaalien runsaus – tuntuu olevan konmarissa epätoivottua. Konmarissa on hyvätkin puolensa, mutta tämä kauneusihanne tuntuu minusta vieraalta. Katsokaa nyt vaikka tämän postauksen kuvia, jotka ovat kaikki yksityiskohtia meidän olohuoneesta. En usko, että nämä läpäisisivät Marien seulaa, vaikka vakuutan että ilahdun jokaisesta joka päivä.

(Vilahduksia meidän kotoa voi kurkata arkijarki.netin instagramista.)

Arkijärki-podcast 8: Oman järjestyksen kyseenalaistaminen

Tässä podcastissa pohdin, miksi välillä säilytämme jotain hankalasti vain siksi, ettemme ole huomanneet kyseenalaistaa vanhoja ajatuksia. Puhun mm. sitä, miten Konmari on vaikuttanut vaatekaappiini sekä jääkaappiini. Mietin myös, mitä kaikkea hyvää on seurannut siitä, kun on joskus vahingossakin sijoitellut tavarat toisin kuin ennen. Vanhoja säilytystapoja kannattaa kyseenalaistaa ainakin silloin, kun tavarat eivät tunnu mahtuvan tai asettuvan luontevasti paikoilleen. 

Puolustuspuhe viikatuille sukille

Sukkien viikkaaminen on ajanhukkaa. Näin ajattelin vuosikausia. Taitoin puhtaiden sukkien varret yhteen, ja heitin ne johonkin koriin yhteen läjään. Sukkien viikkaaminen tuntui jotenkin ihan järjenvastaiselta. Hukkaan heitettyä aikaa ja turhaa työtä. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin kokeilla. En enää muista mikä oli se sysäys, joka sai testaamaan siistimpää taittelua, mutta kuten kulunut sanonta kuuluu, en ole kääntynyt takaisin.

Sukkien pystyviikkaus aiheuttaa sen, että yhdellä silmäyksellä näkee, montako paria on puhtaana ja mitkä sukat ovat käytettävissä. Ikinä ei tarvitse etsiä haluamaansa paria, koska sen löytää saman tien. Toisaalta viikatut sukat vievät huomattavasti vähemmän tilaa, kuin viikatut. Varret yhteen ja kasaan -tekniikalla en saisi tätä määrää sukkai mahtumaan näin siististi yhteen vetolaatikkoon. Tekniikkani on tällä hetkellä yksinkertainen. Laitan sukat päällekäin ja taitan ne kolmeen osaan. Sitten ladon ne riviin laatikkoon. Aiemmin tein sukista sellaisia neliöitä korealaisella tekniikalla, mutta tämä nykyinen tapa tuottaa yhtä siistin lopputuloksen pienemmällä vaivalla.

Sukkien taittelu narulta vie aikaa, se on totta. Mutta olen varma, että säästän saman ajan takaisin siinä, etten ikinä joudu etsimään haluamaani paria. Marie Kondo höpöttää jotain sukkien sielunelämästä, ja siitä miten ne kärsivät rytyssä ollessaan. Tähän en ota kantaa, mutta sanonpa vaan, että tämä vaiva kannattaa nähdä. Varret kiepaisee yhteen noin sekunnissa. Taitteluun menee 5-10 sekuntia. Kymmenen sukkaparin taittelu vie siis pisimmilläänkin noin kaksi minuuttia. Se on mielestäni ihan käypä hinta murusesta mielenrauhaa aamuisin.

(Yritin liittää tähän lavastamattoman kuvan sukkalaatikostani, mutta tietotekniikka ei suostu yhteistyöhön. Lisään kuvan jos pääsen koneeni kanssa yhteisymmärrykseen.)

Taitteleeko kukaan muu sukkiaan siististi?

Kesän epäjärjestykselle herkistävä vaikutus

Käykö teille niin, että loman lähestyessä alkaa silmiin pistää kaikenlaisia organisoimiskohteita? Vähän samoin kuin joulun alla tulee siivoustarve, ja maaliskuun valossa ikkunat alkavat näyttää aivan hirveiltä? Tänä kesänä olen huomannut, että sellaiset säilytystilat, joihin en yleensä kiinnitä mitään erityisempää huomiota, ovet ruvenneet huutamaan huomiota.

Kyseessä on nimenomaan järjestämistarve, ei niinkään himo poistaa tavaroita. Niitä lastenvaatteita setviessäni innostuin järjestämään omat talvivaatteeni laatikkoon, ja vaihtamaan tilalle kesäiset hameet ja puserot. Samalla vauhdilla järjestin kuopuksen vaatevarastot, jotka mahtuvat kahteen vetolaatikkoon. Siirsin vaatteet alemmas laatikostossa, jotta lapsi ylettäisi itse valitsemaan vaatteensa. Kyllä Konmarissa on myös hyvät puolensa. Pystyviikkaus mahduttaa pieneen tilaan ison määrän vaatteita, ja lisäksi menetelmä on todella kätevä, koska laatikosta näkee yhdellä silmäyksellä sekä lapsi että aikuinen, mitä siellä on. Nautin tästä näystä:

Konmari toimii lastenvaatteiden viikkauksessa erinomaisesti.

Konmari-menetelmässä kaikki esineet pitäisi ottaa käteen ja keskittyä niihin yksittäin. Tämäkin on itse asiassa hyvä neuvo, kun organisoi perusteellisemmin jotain. Kun jokaista esinettä tarkastelee erikseen, pystyy ensinnäkin arvioimaan, onko sen paikka siellä mistä se on otettu. Toinen hyöty on se, että kun esimerkiksi vaatteen ottaa käteensä, sen kuntoa ja kokoa tulee tarkasteltua huomattavasti tarkemmin kuin yleisvilkaisulla. Liian pienet tulevat karsituksi ja korjausta vaativat kohdat paljastuvat. Perinteinen menetelmä, jossa jokin laatikko tyhjennetään kokonaan ja sitten kaikki järjestetään takaisin samalla turhia karsien, on sillä tavalla hyvä, että se käytännössä pakottaa koskettamaan jokaista tavaraa, ja samalla päättämään laittaako sen takaisin laatikkoon vai ei.

Juuri tätä menetelmää aion noudattaa lähipäivinä, sillä sormeni syyhyävät päästä seuraavien järjestämisprojektien kimppuun. Olen jo ottanut ennen-kuvat eräästä keittiön kaapista, joka on seuraavana vuorossa. Myös esikoisen vaatelaatikot odottavat sitä, että joku kävisi nekin kunnolla läpi – siis nimenomaan järjestysmielessä.  Eteisen naulakko, urheiluvaatelaatikko, keittiön vetolaatikot… keksin näitä vaikka kuinka. Tuollaisen pienen, rajatun tilan järjestäminen on ihanaa. Valmista katsellessa on sellainen olo, että maailma on siltä pieneltä osalta täydellisesti hallinnassa. Se on hyvä tunne.

Tuleeko kenellekään muulle näitä järjestämishimoja?