Aamusiivous

Olen pidempään miettinyt, miten saisin arkirutiineihin upotettua sellaisen systemaattisen pikasiivouksen. Amerikkalaisissa blogeissa siitä käytetään nimitystä ”5 minute pick-up”. Sille ei ole olemassa vastaavaa sanaa suomeksi, mutta käytännössä tuo tarkoittaa, että viiden minuutin ajan järjestetään määrätietoisesti ja reippaasti, kerätään roskat roskiin ja palautetaan kaikki paikoilleen.

Näen tässä konseptissa paljon etuja, mutta minulla on ollut vaikeuksia soveltaa sitä omassa arjessa. Noissa lukemissani blogeissa se nimittäin tehdään yleensä viimeiseksi illalla (tai vähän ennen kuin vieraat saapuvat), ja ilta ei todellakaan ole minulle otollisin aika siivota. En kerta kaikkiaan jaksa motivoitua järjestelemään mitään, kun kerrankin on hetki aikaa tehdä jotain ilman häiriöitä. Tai sitten olen niin väsynyt, että nukkuminen tuntuu paljon paremmalta idealta kuin siivoaminen.

Tänä aamuna tajusin, että kyllä tämä meilläkin toimii, kunhan ajankohta siirretään illasta aamuun. Heti ensimmäisenä aamulla voi muiden aamutoimien ohessa käyttää sen viisi minuuttia reippaaseen järjestelyyn ja koti näyttää kivalta päivää varten. Tämä sopii päiväjärjestykseen erinomaisesti, sillä aamuisin hoidan kotia muutenkin: tyhjennän tiskikoneen yön jäljiltä ja täytän sen aamiasiastioilla. Viikkaan kuivat pyykit kaappiin ja laitan uuden koneellisen pyörimään. Samaan syssyyn voin ottaa ohjelmaan tämän pikasiivouksenkin.

Tästä tulee siis uusi rutiinini. Tarvitsi vain päästä yli siitä ajatuksesta, että kaiken pitäisi olla siistiä kun mennään nukkumaan. Mutta näköjään tietyt jutut toimii paremmin aamulla, ja toiset illalla. Esimerkiksi tuo tiskikonerutiini pitää ehdottomasti tehdä noin, että illalla kone päälle, ja jos pesukoneessa olisi ajastustoiminto, laittaisin taatusti pyykit pyörimään niin että ne olisivat aamulla valmiit. Mutta tässä kohdassa aamu on otollisinta aikaa toimia, ja lopputulos on aivan sama.

Onko teillä tämä viiden minuutin siivous käytössä? Mihin aikaan teette?

Perfektionismin parempi puoli

Minulla on tapana tavoitella täydellisyyttä. Nouseeko lausunnosta niskakarvat pystyyn? Perfektionismilla on vähän paha kaiku. Siitä tulee mieleen sellaiset takakireät, onnettomat tyypit jotka hampaat narskuen suorittavat elämää ja tavoittelevat jotain mahdotonta, ja sitten morkkaavat itseään kun eivät sitä saavuta. Onneksi tuo kuvaus sopii minuun ainoastaan silloin, kun olen todella nälkäinen. (Alhainen verensokeri saa ihmisen sekaisin.) Haluaisin tässä tuoda esiin sen paremman puolen perfektionismista.

En harrasta sisustamista siinä mielessä, että hankkisin kotiin jatkuvasti uutta, järjestelisin sivupöydille kauniita asetelmia tai juoksisin trendimattojen perässä. Mutta olen kyllä tarkka siitä, millaisia huonekaluja meille kelpuutan. Sanoisin, että vain täydellisiä. Juuri nyt tämä on mahdollista, sillä meiltä ei oikeastaan puutu enää mitään. Se tahtoo sanoa, että huusholli toimii hyvin juuri tällä varustuksella. Siksi mikään hankinta ei ole aikakriittinen.

Kiireessä tai rajatussa ajassa on kokemukseni mukaan mahdotonta löytää täydellistä, etenkin jos täytettävänä on paljon erilaisia kriteereitä. On sattuman kauppaa, onko juuri tuolla hetkellä tarjolla olevassa valikoimassa juuri täsmälleen sellaista, mitä haetaan. Tämä koskee tietysti kaikkea muutakin kuin pelkkiä huonekaluja. Useimmille lienee tuttu se tilanne, että muutaman päivän päästä jo joku tilaisuus, johon tarvitsisi juuri tietynlaisen vaatteet. Eikä sellaisia luultavasti juuri silloin ole saatavissa, joten ihmekö tuo, jos tunnelma hieman kiristyy.

Kiireettömyys on rennon perfektionismin salaisuus. Olen suunnitellut hankkivani jossain vaiheessa yhden käytävämaton, mutta en tiedä milloin sopiva tulee vastaan. En aktiivisesti etsiskele, voin odottaa oikeaa vaikka kuinka monta vuotta. Olohuoneeseen hankittiin viime syksynä uusi jalkalamppu. Sen hankkimista oli harkittu noin neljä vuotta. Siinä ajan kuluessa mietittiin monia eri vaihtoehtoja, ja sitten kun huonekaluliikkeessä sattui alennusmyynti, ostimme uuden lampun.

Vaikka itse asiassa tuonkin lampun todellinen odotusaika oli reippaasti kymmenen vuotta. Nimittäin silloin kun ensimmäiseen yhteiseen olohuoneeseen ostettiin lamppuja, meillä oli varaa vain Ikeaan. Ikean lamppu palvelikin hienosti, mutta vuosien varrella ollaan päästy opiskelijabudjetista eteenpäin, ja oli mahdollista investoida lamppuun, jonka kanssa aion elää lopun ikäni. Tämä jos mikä on pitkän tähtäimen perfektionismia. Eikä tästä tule stressiä.

Tällainen verkkainen täydellisyyden tavoittelu on minulle luontaista. Joskus on tiennyt hankkivansa ”riittävän hyvän” väliaikaisen ratkaisun, kuten vaikka sen Ikean lampun, mutta toisaalta jos väliaika kestää sen 15 vuotta, ei voi mielestäni puhua holtittomasta shoppailusta. Suunnittelen siis kaikessa rauhassa mitä haluan, ja sitten yhtä rauhallisesti alan katsella, milloin sellainen tulisi vastaan. Kun prosessi on tällainen hidas ja harkittu, voi tehdä nopeita ostopäätöksiä, eikä silti tule huteja.

Mikä on teidän suhteenne täydellisyyteen, kun puhutaan kodista ja sisustamisesta?

Ei mitään turhaa

Eilinen postaus ja siihen tulleet kommentit saivat pohtimaan sisustustamme, ja tajusin juuri mielenkiintoisen seikan. Sisustuksemme perustuu täysin käytännöllisyyteen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki huonekalut on hankittu jotain tarkoitusta varten. Kun istun nyt olohuoneen sohvalla ja katselen ympärilleni, en näe yhtäkään huonekalua, joka olisi hankittu ainoastaan esteettisistä syistä. Poikkeuksen tekevät taulut, taide-esineet ja huonekasvit, olettaen että ne lasketaan huonekaluiksi. Kaikella muulla on joku muukin kuin esteettinen tarkoitus.

Meidän olohuone (samoin kuin kaikki muutkin huoneet) on sisustukseltaan tavallinen. Sohva, sohvapöytä, nojatuoleja, piano, kirjahylly, vitriini, ruokapöytä, valaisimia, mattoja. Ikkunoissa on verhot ja seinillä tauluja. Ikkunalaudalla on kukkia. Mutta oikeastaan kaikkia huonekaluja leimaa se, että ne on hankittu vasta harkinnan jälkeen. Ensin on ilmennyt tarve, sen jälkeen on mietitty minkälainen huonekalu tarpeeseen vastaisi, ja vasta sitten alettu etsiä sopivaa kaupoista. Aina ei ole tarvinnut mennä kauppaan asti, sillä meillä on paljon kierrätyshuonekaluja. Niitä on esimerkiksi peritty ja saatu lahjaksi.

Jos äkkiseltään katsoo, monet huonekaluista ovat klassikoita, kuten vaikka Alvar Aallon tuolit. Mutta koska systeemi on edellä kuvatun kaltainen, kokonaisuus on muodostunut yli kymmenen vuoden aikana vähitellen. Filosofiana on ollut investoida sen näköisiin esineisiin, joita haluaa katsella lopun ikänsä. Huonekalujen ulkonäkö ei siis missään nimessä ole yhdentekevä, päinvastoin. Arvostan muotoilua erittäin paljon, mutta aina ensin on oltava todellinen tarve jollekin tavaralle. En myöskään siedä epäkäytännöllisiä huonekaluja. Esimerkiksi tuolissa pitää olla hyvä istua. Upea design menee täysin hukkaan, jos tavaraa ei voi käyttää. Koska kriteerit ovat tällaiset, välillä menee vuosia, ennen kuin löytyy huonekalu, jossa kohtaavat sekä käytettävyys, ulkonäkö että vielä hintakin.

Näin hidas ja harkittu systeemi on johtanut siihen, että suoraan sanottuna tykkään esimerkiksi tästä olohuoneen sisustuksesta ihan älyttömästi. Näen tällä hetkellä vain yhden esineen, jonka haluan korvata: Ikeasta ostetun jalkalampun, joka ei oikein sovi kokonaisuuteen. Uutta lamppua on katseltu jo pari vuotta, mutta sopivaa ei vielä ole tullut vastaan. Se tulee kun tulee, ja siihen asti ikealainen saa paremman puutteessa kelvata. Viimeiset puoli vuotta on myös harkittu mitä tehdä ruokapöydän tuoleille. Ne alkavat nimittäin hajota. Vaihtoehdot olisi joko korjauttaa tai ostaa uudet, mutta mitään päätöstä ei ole vielä tehty. Nykyiset ovat ulkonäön puolesta ok, mutta istuinten verhoilu alkaa osasta olla jo huonossa kunnossa, ja liimaukset vähitellen pettää niin, että oikeasti pelkään että jonain päivänä joku vielä pyllähtää lattialle tuolin hajotessa alta. Tuolit ovat palvelleet kymmenisen vuotta, ja se on alunperin Hulluilta päiviltä ostetuille kovassa käytössä olleille tuoleille jo ihan hyvä saavutus. Mutta katsotaan nyt, mihin tässä päädytään, vaihtoehtoja on paljon tarjolla.

Monissa blogeissa on viime aikoina havahduttu vaatevaraston uudistamiseen vähän samanlaisesta näkökulmasta. Se on minullakin tavoitteena, mutta oli hauskaa tajuta, että ainakin jollakin elämän osa-alueella noudatan jo nyt tällaista kestävää ja suunnitelmallista toimintatapaa. Koska aion elää suurimman osan huonekaluistani kanssa koko loppuikäni, olen myös varautunut kunnostamaan ja huoltamaan niitä tarpeen tullen. En aio ostaa enää koskaan uutta sohvaa, mutta voi hyvin olla että verhoilutan tämän nykyisen uudestaan jossain vaiheessa. Parhaillaan pohdin, miten kristallikruunun saisi helpoimmin puhdistettua ja kannattaisiko vaalea matto viedä pesulaan vai yrittäisinkö poistaa tahroja itse.

Minkälaista sisustusfilosofiaa te noudatatte?