Urputusta tyyli- ja pukeutumisoppaista

Olen aina tykännyt kaikenlaisista opaskirjoista (mikä ei välttämättä yllätä ketään, kun kerran itsekin kirjoitan sellaisia…) Tyyli- ja pukeutumiskysymykset ovat aina kiinnostaneet erityisesti, vaikkei se kenties aina ole omassa pukeutumisessa niin selvästi näkynyt. Pitkään pähkäilin itselleni sopivien värien kanssa, sillä olen luonnostani tummahiuksinen mutta hyvin vaaleaihoinen, suorastaan kalpea. Onneksi anoppi rohkaisi menemään värianalyysiin, jossa selvisi, että olen suomalaisittain vähän harvinaisempi ”tumma talvi”, eli kuulun siihen joukkoon, jolle mm. musta sopii ihan oikeasti. Sen sijaan ne kaikki kauniit neutraalit ja puuteriset klassikkovärit, joista mm. ranskalainen eleganssi kuulemma syntyy, saavat minut vain näyttämään huonovointiselta.

Omaa tyyliä ja oikeanlaisia vaatteita etsiessä olen kahlannut läpi ison kasan erilaisia tyylioppaita, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Veikkaisin, että olen katsastanut varmaankin lähes kaikki alan kirjat, jotka esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastoista on mahdollista lainata. Olen perehtynyt niin historiallisiin kuin nykyaikaisiinkin teoksiin. Tiedätte varmaan mistä puhun – nämä ovat niitä, joissa määritellään erilaisia vartalomalleja kirjaimilla tai hedelmillä tai jollain muulla symbolilla, ja sitten esitellään, millaisissa vaatteissa kukin esiintyy eniten edukseen. Lainasin vastikään yhden suomalaisen opuksen, ja sen myötä totesin, että tämä laji saa kyllä nyt riittää. En ymmärrä näitä oppaita alkuunkaan.

Ihmettelen erityisesti kahta seikkaa. Ensinnäkin sitä, että mistä lukija voi oikeasti tietää, mihin hedelmäkoriin sitä oikeasti kuuluu? Eihän meistä kukaan näytä samalta kuin kirjojen mallit, sillä kaikki ihmiset nyt tuppaavat näyttämään vähän erilaisilta. En ole vielä törmännyt sellaiseen kirjaan, jossa olisi joku juuri minun näköiseni esimerkki, ja kuitenkin olen aivan tavallisen näköinen. Toinen ongelma on, että en meinaa erottaa niitä kirjojen mallejakaan toisistaan. Joku, joka on esimerkiksi A-kroppainen, näyttää minusta ihan samalta kuin se X siinä seuraavassa luvussa. Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että yhdessä kirjassa se A-vartalo näyttää taas ihan erilaiselta kuin päärynä toisessa kirjassa, vaikka eikö niiden pitäisi olla periaatteessa sama asia…? Hämmentävää.

Toiseksi olen aina ihmetellyt niitä vaatteita, joita mallien päälle on puettu. Siis niitä, missä havainnollistetaan, millaiset mallit ja kuosit kullekin sopivat. Olenko ainoa, jonka mielestä ne ovat useimmiten jär-kyt-tä-vi-ä? Havaintojeni mukaan niissä ei yleensä ole ”klassisesta tyylistä” tietoakaan. Räikeitä värejä ja huomiotaherättäviä kuoseja. Rimpsuja, hapsuja, erikoisia leikkauksia. Tai sitten stailaus on sellainen, ettei tavallinen tuppurainen sillä lailla ainakaan arkisin pukeudu: on korkokenkiä, näyttäviä koruja, rohkeita väriyhdistelmiä ja leveitä vöitä. Yleisesti ottaen esimerkkivaatteet ovat tavalliseen arkeen aivan liian hienoja. Minun on vaikea samastua tällaiseen pukeutumiseen, kun omissa vaatteissa tykkään simppelistä ja mukavasta. Vaikka voihan olla niinkin, että olen tyylioppaiden kirjoittajien mielestä vain pahasti harhateillä pukeutumiseni suhteen.

Sitten on tietenkin vielä se, että olen usein eri mieltä myös vaatteiden istuvuudesta ja mittasuhteista näiden kirjojen kanssa. Tässä kohdassa kyse on kuitenkin henkilökohtaisista mieltymyksistä ja näkemyksistä, jotka ovat sillä lailla makuasioita, että niistä ei voi kiistellä. Minä olen vähän tällainen 50-luvulle jämähtänyt konservatiivi, sillä mielestäni liian tiukat ja liian paljastavat vaatteet eivät yleensä näytä tyylikkäiltä ja alusvaatteet kuuluvat pääsääntöisesti vaatteiden alle piiloon. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, jos joku haluaa räväkän ja kurveja nuolevan kotelomekon sijasta pukeutua umpimustaan turvakaapuun, etenkin niinä aamuina, kun mahamakkarat tuntuvat tuplaantuneen yön aikana itsestään.

Missähän olisi tyyliopas, joka olisi suunnattu tavallisen ihmisen tavalliseen arkeen? Sellaiseen, jossa useimpina päivinä päällä on hame tai housut, joku yläosa ja jalassa tennarit tai kävelykengät. Miksei tyylioppaiden mallien päällä ole tavallisia, yksivärisiä vaatteita, joissa ei ole tarkoituskaan erityisesti erottua massasta millään tavalla? Kuka kirjoittaisi pukeutumisoppaan, jossa olisi sellaisia osioita, joista olisi oikeasti hyötyä tavallisessa arjessa? Ehdottaisin esimerkiksi seuraavia lukuja:

  • Kuinka pukeutua tyylikkäästi leikkipuistoon ja silti pysyä kuivana ja lämpimänä
  • Parhaat toppatakit kaikille vartalotyypeille
  • Unelmien urheiluvaatteet

Näillä pääsisi jo alkuun. Olisiko teillä lisää hyviä ehdotuksia? Millaisia ohjeita tyylikirjoissa pitäisi oikeasti olla?

Viikon vinkit: Itämeren muovit, eettistä muotia sekä kirjojen kierrätystä

Kun lukee tätä YLEn uutista Itämeren mikromuovitilanteesta, tulee sekä toiveikas että epätoivoinen olo. On hienoa, että asia on ymmärretty ja sen eteen toimitaan, mutta asiat etenevät välillä hirveän hitaasti. Tämä artikkeli on hyvä yleiskatsaus tilanteeseen.

Muodin tuotannossa on vaikea sanoa, mistä vaatteet tulevat ja miten ne on tehty, sillä yritykset eivät ole kovin innokkaita paljastamaan tuotantoaan. Iltalehti referoi raporttia, joka rankkaa vaatemerkkejä sen mukaan, miten eettistä niiden tuotanto on. Mielenkiintoista on että yritys, jota pidetään usein esimerkkinä kaiseta pahasta, H&M, onkin parhaiden joukossa – mikä ei toki vielä tarkoita sitä, että yrityksen saama tulos olisi hirveän hyvä. Sen sijaan pohjalta löytyy niin halpamerkkejä kuin kalliitakin. Tämä on kuluttajan kannalta ihan älyttömän turhauttavaa. Kun edes hinta ei kerro mitään siitä, millaisissa oloissa vaatteet on tuotettu, jää vaatteiden eettisyys täysin oman aktiivisen salapoliisityön ja fiiliksen varaan. (Iltalehti)

Kirjat ovat kierrättäjän murheenkryyni, koska niitä ei meinaa saada liikkumaan millään. Tässä jutussa on hyvät perusohjeet siitä, miten kirjoja kannattaa säilyttää, sekä siitä mitkä kirjat tällä hetkellä myyvät ja mitkä eivät. Varmasti tämäkään ei ole mikään täydellinen lista, mutta suuntaviivoja ainakin saa. (Kodin Kuvalehti)

Karsintaa kirjahyllyssä

Olen aloittanut tilan tekemisen kirjahyllyyni. Se on enemmän kuin tarpeellista. Minusta tuntuu, että meillä on kaikilla tasaisilla pinnoilla kirjoja. Haluaisin, että suurin osa niistä sijoittuisi kirjahyllyyn. Tätä varten nykyisiä pitää karsia. Olen toistaiseksi koskenut vain omiin kirjoihini, mutta olen löytänyt jo 11 eri genrejä edustavaa teosta, joista aion luopua.

Muutaman olen laittanut myyntiin, lähinnä siksi, että arvelin niille kenties ehkä löytyvän uuden omistajan. Mutta puolet poistettavista menevät roskiin. Tai ainakin luulisin näin. Ei kai kukaan halua vanhoja pääsykoekirjoja jostain 90-luvun lopulta, tai esimerkiksi excel-opasta kymmenen vuoden takaa? Nämä vanhat oppikirjat ovat onneksi pehmeäkantisia, joten ne voi laittaa paperinkeräykseen ilman sen kummempia seremonioita. Noita muutamia romaaneja säästän hetken, ja jos niille ei ottajaa kuulu, ajattelin kysäistä ottaisiko kirjasto tai joku divari niitä valikoimiinsa. Kirjat ovat erittäin siistissä kunnossa.

Ilana Aallon Paikka kaikelle -kirjassa puhutaan kirjahyllyistä. Ilana kirjoittaa:

”Kirjat ovat malliesimerkki siitä, miten esineen omistajan käsitys siitä, kuka hän kokee olevansa ja mikä on hänen arvonsa ihmisenä, on suoraan suhteessa siihen, mitä tavaroita hän pitää esillä kodissaan.”

Tämän voin allekirjoittaa omasta kokemuksesta täydellisesti. Totta kai hyllyssä on paljon kirjoja, joita en luultavasti tule lukemaan uudelleen. Mutta en tosiaan aio luopua niistä. Kirjahyllyni kertoo varsin täsmällisesti kuka olen, mistä pidän ja mitä arvostan, ja juuri sitä haluankin. Sen lisäksi, että ihan oikeasti tykkään kirjoista siinä määrin, että keräilen tiettyyn lajiin kuuluvia kirjoja ihan vain omaksi ilokseni.

Kirjahyllyni aarre: 1000-sivuinen kodinhoito-opas 1900-luvun alusta.

Juuri tästä syystä ajatus siitä, että poistaisin kylmästi kaikki kirjat joita en enää lue, on ihan mahdoton. Kirjat ovat osa identiteettiäni. Omistan kymmeniä äänikirjoja, ja luen e-kirjoina sellaisia kirjoja, joita ei välttämättä saa helposti käsiinsä painettuina. Mutta oikeat kirjat ovat parhaita! Pidän niistä esineinä. Siksi minulla on taipumus ostaa niitä tasaiseen tahtiin lisää, saan niitä lahjaksi ja jotenkin niitä kertyy jatkuvasti lisää. Tästä syystä niitä on myös toisesta päästä poistettava, sillä olen kuitenkin valmis antamaan niille vain rajatun alueen kodistani.

Älkää muuten menkö siihen harhaan, että ainahan poistetut kirjat voi hankkia uudestaan, jos ne joskus haluaisi sittenkin lukea. Tämä koskee vain ns. bestsellereitä. Mutta jos kyseessä on vanhempi teos, painoksen loputtua sitä ei välttämättä saa enää mistään, ei edes divareista. Kirjasto on aivan mahtava paikka, ja koska pidän kirjoista, pidän myös kirjastoista. Mutta tässä on tavararyhmä, jonka omistaminen tekee iloiseksi. Minusta on kerta kaikkiaan mahtavaa, että omasta hyllystä löytyy aina hyvää lukemista.

Luulen, että tähän loppuun on tehtävä yksi tunnustus. Tästä kaikesta saa sen kuvan, että olen luen kaiken vapaa-aikani, mutta niin ei ole. Minulla on nykyisin hirveän vähän aikaa lukea. Haluaisin lukea enemmän, mutta en tiedä milloin sen tekisin. Osittain sen vuoksi olen alkanut kuluttaa äänikirjoja niin paljon, koska niiden avulla voi ”lukea” vaikka tekisi samaan aikaan muuta. Joka puolella on osittain luettuja kirjoja, jotka toivon saavani loppuun joskus. Mutta koska elän siinä toivossa, että jossain vaiheessa ehdin taas lukea niin paljon kuin haluaisin, ostin tänäänkin uuden kirjan divarista eurolla, enkä todellakaan ollut suunnitellut ostavani. (Divarit ne vasta ihania ovatkin. Niistä voi löytää mitä vain!)

Uskoisin, että kun puoliso vilkaisee omat kirjansa läpi, hyllystä poistuu vielä toinen mokoma. Sitten taidan järjestää sitä hieman uudelleen. Sen jälkeen sinne varmaan mahtuukin kaikki mitä pitää. Minkälaisia teidän kirjahyllyt ovat? Luovutteko säännöllisesti vanhoista kirjoista?

Oikea tapa järjestää kirjat

Minun pitäisi raivata kirjahylly, eli poistaa sieltä tarpeettomia, jotta sinne tulisi tilaa kaikille kirjoille. Tällä hetkellä nimittäin kirjahylly on täynnä, ja osa kirjoista on sijoitettuna esimerkiksi sohvapöydän päälle pinoon. Se nyt ei sinänsä haittaa, sillä sellaisia kauniita katselukirjoja on tarkoituskin pitää esillä. Mutta noin periaatteesta haluaisin, että kaikki kirjat mahtuvat niille varaamaani tilaan.

Nykyisellään kirjahyllyssä vallitsee suuntaa-antava järjestys. Engalnninkielinen kirjallisuus on yhdessä, keräilemäni kodinhoito-oppaat ovat yhdessä, romaanit yhdessä ja tietokirjallisuus yhdessä. Mikään ei ole aakkosjärjestyksessä, mutta tiedän suunnilleen, miltä hyllyltä tiettyä kirjaa lähtisin etsimään.

Meillä on aika paljjon kirjoja. Lastenhuoneessa on on yksi hylly, jolla tosin on kirjojen lisäksi myös pelejä. Kirjoja on myös makuuhuoneessa yöpöydillä. Olohuoneessa niitä on kuten sanottu pitkin pöytiä ja muita tasoja, ja lisäksi siellä on se varsinainen kirjahylly. Hyllyssä on kirjoja 13 hyllyllä, yhdellä on DVD-levyjä. Yhdellä hyllyllä on noin 40 kirjaa, eli pikaisesti arvioiden niitä on kaikkiaan noin 500. Hyllyssä on myös nuottivihkoja, valokuva-albumeita ja erinäistä pientä sälää, jolle ei ole parempaakaan paikkaa.

LISÄYS: tajusin juuri, että olin unohtanut keittokirjat kokonaan. Ne ovat keittiössä omilla hyllyillään, ja arvioisin määräksi viitisenkymmentä.

Koska olohuoneen kirjahyllyssä on ovet, kaikki on suhteellisen siististi. Yleisvaikutelma ei ole ollenkaan kaaottinen, sen vuoksi en olekaan vuosiin tehnyt kirjahyllylle mitään. Nyt haluaisin kuitenkin karsia turhat pois ja samalla ehkä järjestää sisältöä loogisemmin. Tätä pohtiessa olen alkanut miettiä kirjojen järjestämistä. Edesmenneellä isoäidilläni oli paljon enemmän kirjoja kuin meillä, ja ne olivat erään järjestelmällisen lapsenlapsen jäljiltä aakkosjärjestyksessä. Se oli kieltämättä toimiva ja varsin vaikuttava järjestys. Suurin osa kirjahyllyistä, joita olen nähnyt, ovat puolestaan jonkinlaisessa orgaanisessa, vähitellen muotoutuneessa järjestyksessä, jota ei mitenkään aktiivisesti ylläpidetä. Pidän myös kovasti kirjastosssa vaeltelusta, koska luokittelu yhdistettynä aakkosjärjestykseen mahdollistaa hallittujen löytöjen tekemisen. Sitten on kolmas ryhmä, jonka olen huomannut viime aikoina nouseen muotiin: värijärjestys.

Ensimmäisen kerran näin värijärjestykseen laitetut kirjat varmaankin jossain sisustuslehdessä. Kuittasin sen stylistin hömpötyksenä, eihän ihmiset oikeasti järjestä kirjojaan värin mukaan. Sittemmin olen tajunnut olevani aivan väärässä. Jopa Ilana sanoi, että hänen kirjansa ovat osittain värijärjestyksessä. Jos teistä lukijoista joku harrastaa tätä tapaa järjestää kirjansa, niin auttakaa minua ymmärtämään paremmin tätä asiaa! Miten isoja kirjastoja olette värijärjestykseen laittaneet? Onko syynä nimenomaan visuaalinen vaikutelma, vai onko jotain muitakin syitä? Kuinka kirjahyllystä löytää etsimänsä, vai muistatteko ulkoa minkä värinen kaksi tietyssä kirjassa on?  Minua hämmentää tässä logiikassa eniten se, että täysin eri tyyppiset kirjat joutuvat vierekkäin, tai että saman kirjailijan kirjat saattaisivat löytyä eri puolilta hyllyä. Olen näköjään jotenkin kangistunut, kun ajatus eri puolille ripotelluista kirjoista suorastaan hermostuttaa.

Kuulisin siis mielelläni kommentteja siitä, millä logiikalla teidän kodeissa kirjat on järjestetty. Onko joku ns. marittanut kirjansa, ja mitä siitä seurasi? Tai onko joukossa muitakin, joille kirjat ovat suunnilleen yhtä henkilökohtaisia esineitä kuin vaatteet, eikä niistä voi noin vain luopua?

Miksi raivaaminen ei lopu?

Edellisen kirjoituksen jälkeen eräs lukija esitti erittäin hyvän kysymyksen: mistä sitä raivattavaa riittää aina vaan? Miten on mahdollista, että tavallisen kulumisen lisäksi kodista tuntuu löytyvän isoja määriä poistettavaa, kun raivaamista on harrastettu kuitenkin jo pidempään? Välillä tämä ihmetyttää minuakin. Ja turhauttaa. Mutta olen ajatellut, että tämä on jonkinlainen elämänvaihekysymys.

Ensinnäkin pitää määritellä, mitä tarkoittaa raivaaminen. Kun minä puhun raivaamisesta, tarkoitan sillä kokonaisuutta, johon liittyy sekä tavaroiden määrän karsimista että jäljelle jäävien järjestämistä ja oikeastaan ihan tavallista siivoamistakin. Esimerkiksi se ikuisuusongelma eli työhuone: raivaamisen tavoitteena tyhjentää lattia, poistaa kaikki väliaikaissälytyksessä olevat tavarat jonnekin järkevään paikkaan, katsoa mitä voisi heittää roskiin ja mitä säästää myyntiä varten sekä lopulta ihan perinteisesti siivota huone sen jälkeen, kun se on siinä kunnossa että siellä ylipäätään mahtuu siivoamaan.

Tarkoitan siis raivaamisella muutakin kuin pelkästään tavaroiden poistamista. Mutta sitäkin tarvitaan. Mainitsin, että kirjahylly on otettava käsittelyyn. Tilanne on sen suhteen tämä: edellisen muuton aikana kirjoja karsittiin jonkin verran, ja osa kirjoista on tälläkin hetkellä vintillä laatikoissa. Ne ovat nuortenkirjoja, joille ei vielä ole lukijoita, mutta jotka tulevat muutaman vuoden jälkeen ajankohtaisiksi, eli niistä ei kannata luopua. Sen sijaan hyllyyn on kertynyt mm. vanhentunutta ammattikirjallisuutta, mappeja joiden sisältöä en enää muista sekä kirjoja aiheista, joista en enää ole kiinnostunut. Nuo turhat vievät tilaa uusilta kirjoilta, jotka eivät kirjaimellisesti mahdu hyllyyn. Niitä vanhoja täytyy siis karsia, jotta saan uudet kirjat pöydiltä pois ja oikeaan osoitteeseen, eli kirjahyllyyn.

Mistä siis johtuu, että välillä tuntuu siltä, ettei raivaaminen lopu ikinä? Väitän, että (pienet) lapset ovat yksi iso syy. Vaatteita ja leluja jää pieniksi tasaiseen tahtiin ja niistä vanhoista on jollain tavalla hankkiuduttava eroon. Hoidan asian mieluummin isompina kertarysäyksinä, kuin esim. myyn tai lahjoitan yksi kappale kerrallaan. Niitä poistoa odottavia kertyy, ja väliaikainen säilyttäminen on yksi ongelma. Toisaalta lapsille myös tulee uutta tavaraa tasaiseen tahtiin, joten näiden tavaravirtojen hallitseminen on yksi jatkuva prosessi.

Välillisesti lapsiin liittyen oma vaatevarastoni on mennyt uusiksi muutaman vuoden sisällä, mikä on aiheuttanut runsaasti poistoja. Tähän liittyy kaksi seikkaa: ensinnäkin kroppa on ollut jatkuvassa muutoksessa, mutta toiseksi en ole aiemmin vanhoja vaatteita juuri poistanut. Olen siis karsinut samaan aikaan sekä uudempia, mutta väärän kokoisia vaatteita, sekä niitä muinaiskerrostumia jostain viime vuosituhannelta. Omat vaatteet alkavat kuitenkin olla jo varsin hyvin hallussa, eikä karsittavaa enää hirveästi ole.

Sen sijaan meillä on myös paljon sellaista, mitä ei tarvitse karsia tai raivata. Esimerkiksi keittiön varustelu on sellainen, että muutamia yksittäisiä tavaroita sieltä voisi poistaa, mutta niitä on niin vähän, että on aika sama, ovatko ne kaapissa vai poissa. Kosmetiikan määrä on mielestäni sopiva. Puolityhjiä pullonpohjia ei ole, virheostokset on pitkälti käytetty pois. Sama koskee monia muitankin kodin käyttötavaroita. Voi olla, että tästä syntyy myös vähän harhaa tänne blogiin, koska en ole kirjoittanut niin paljon niistä tavararyhmistä, joille ei tarvitse tehdä mitään. Sen sijaan raivattavat korostuvat, koska tietenkin niistä myös enemmän puhun.

Oletan, että tällaisessa elämäntilanteessa, jossa omat ja perheen kiinnostuksenkohteet muuttuvat melko tiheästi, raivattavaa syntyy enemmän. Jos taas perheen koko, oma koko, oma työ ja harrastukset pysyvät pidempään samana, olettaisin tavaroidenkin asettuvan sopivaksi ja raivaustarpeen vähentyvän. Tällä hetkellä muutos on kuitenkin pysyvä olotila, joten raivattavaa ja järjestettävää riittää enemmän.

Oletteko huomanneet tasaista raivaamisen tarvetta, vai onko teillä ideaalimäärä saavutettu? Minua kiinnostaa, onko tässä omassa muuttuvan elämäntilanteen teoriassa mitään perää, vai onko jotain muitakin syitä? Kiinnostaisi kuulla, millainen tilanne teillä on!

Viikon vinkit: viikkosiivousta, turkiksia ja kirjojen kierrätystä

Täällä taas Martat puhuvat arkijärkeä: liikaa tavaraa – sotkua – pölyä ja likaa – sisäilmaongelmia. Kun siivoaa suunnilleen kerran viikossa ei tule ongelmia, kysykää vaikka Martoilta. (YLE)

Tässä puolestaan pohdittavaa sarjassa ”mikä onkaan ekologista”: turkis vai tekoturkis. Turkistuotannossa on paljon eettisiä ongelmia, kuten melkein missä tahansa eläinten kasvatuksessa. Mutta tekoturkiksessa on sitten muita ympäristöongelmia, jotka eivät ole ihan pieniä nekään. Ilmeisesti kunnon ihminen on ilman mitään turkista, tai hankkii omansa käytettynä, olipa kyseessä sitten eläin- tai muoviperäinen vaate. (Ilta-Sanomat)

Kierrätyskeskus laati viisi kirjankierrättäjän nyrkkisääntöä. Jos kirjahyllyn tyhjennys on ajankohtaista, kurkatkaapa nämä. (hel.fi)

Viikon vinkit: vaatepoistoja, kontaktimuovia ja Ikea kierrättää

Kodin Kuvalehti listaa 6 vaatetta, jotka voi välittömästi poistaa omasta kaapista. Tämä on tällainen hömppäjuttu, jossa on hieman sisältöä mukana. Kukaan ei varmaankaan jutun luettuaan ryntää kaapilleen ja ala kuuliaisesti poistaa vääränlaisia vaatteita. Mutta yhdestä olen samaa mieltä: reikäisiä alusvaatteita en minäkään suosittele säästämään.

Taas on se aika vuodesta: näin päällystät koulukirjat kontatimuovilla (MTV)

Viikon mielenkiintoisin uutinen on Ikean kierrätyspalvelu: jos ymmärsin oikein, yritys alkaa ottaa vastaan vanhoja huonekaluja samoin kuin esim. H&M ottaa vastaan vanhoja vaatteita. YLE uutisoi tästä nyt, mutta huomasin että kokeilu oli ollut käytössä jo touko-kesäkuussa. Ikean nettisivuilta löytyy kuitenkin ohjeet, joten ilmeisesti tämä toiminta on nyt ihan vakituisessa käytössä. Ikea oikaiskoon kommenttiosastolla, jos olen ymmärtänyt jotain väärin. Erona vaatekeräyksiin tämä toimii kuitenkin niin, että vanhat huonekalut tulevat suoraan myyntiin. Eli voit mennä Ikean liikkeeseen ja ostaa sieltä halvalla valmiiksi kootun käytetyn Ikea-huonekalun uuden sijasta.

Tämä herättää moniakin ajatuksia: Ensinnäkin olisi kiinnostavaa nähdä, onko käytetyille kalusteille todellakin markkinoita? Voisin kuvitella että ihmiset roudaavat vanhoja romujaan into piukassa liikkeeseen, etenkin kun siitä saa alennuskupongin, mutta kuka niitä sitten ostaa? Hinnan täytyy olla todella halpa, että käytetty olisi kiinnostava. Toisaalta aloin pohtia, missä kunnossa ne vanhat oikein ovat. Kokemukseni mukaan Ikean huonekalut eivät ole kestävimmästä päästä, eli jos tavara on ollut muutaman vuoden käytössä, onko se enää millään tasolla houkutteleva kenellekään muulle? Ja kiinnostaisi myös, onko Ikealla jotain kuntokarsintaa siinä, mitä otetaan myyntiin. Miten kulahtanut saa olla? Täytyy sanoa, että Ikea herättää vähän samoja fiiliksiä kuin halvat vaate- tai hampurilaisketjut. Välillä niihin haksahtaa itsekin, mutta kirkkaan ajatuksen hetkenä kiertää kaukaa.

Kuka saa päättää puolestasi?

Nykyisin on tyypillistä, että kun joku vähentää tavaroitaan, kirjat, levyt ja DVD:t ovat raivauslistan kärjessä. Miksi eivät olisi, onhan digitalisaatio tuonut valtavan määrän musiikkia ja muuta sisältöä helposti saataville, ja vieläpä suoraan puhelimeen, lukulaitteeseen tai muulle ruudulle. Kun kaiken kerran saa kätevästi kuukausimaksulla omalle koneelle, miksi säilytellä hyllytolkulla levykoteloita ynnä muuta? Onhan sille tilalle parempaakin käyttöä.

Mutta mietitään hetki. Digitaaliset palvelut ovat erittäin käteviä, mutta viime kädessä niistä päättää joku muu. Jos luopuu levyistään, antaa samalla vallan jollekin tuntemattomalle taholle määritellä, millaista musiikkia, millä hinnalla ja missä muodossa on mahdollista kuunnella. Esimerkiksi Spotify on erittäin hyvä palvelu, mutta vastikään edesmenneen Princen valtavaa tuotantoa sieltä on turha etsiä. Eikä ko. palvelu muutenkaan ole täydellinen. Sieltä ei löydy harvinaisempia levytyksiä, eikä aina suurimpia tähtiäkään. Esimerkiksi Beyoncen kovalla kohulla äskettäin julkaisema uusin levy ei ole kuunneltavissa.

Ongelma digitaalisissa palveluissa on se, että joku muu päättää, mitä niissä on. Äkkiä ajateltuna asia ei ehkä ole ongelma, mutta periaatteessa se mahdollistaa sensuurin. Joku muu pääsee vaikuttamaan siihen, millaista musiikkia kuuntelemme, mitkä kirjat ovat saatavillamme ja missä muodossa. Tällä hetkellä rajoituksia sanelee lähinnä kaupalliset intressit, mutta järjestelmä mahdollistaa rajoittamisen myös muilla perusteilla. En väitä että tämä olisi hirveän todennäköinen skenaario, mutta en myöskään täydellisesti luottaisi siihen, ettei sensuuri olisi koskaan mahdollista. Enkä sitä paitsi välitä antaa yhtään enempää päätösvaltaa markkinavoimillekaan, kiitoksia vain. Haluan itse päättää, mitä kuuntelen.

Entä taiteen ja kulttuurin käytettävyys? Välillä eksyy illuusioon, että joka paikassa on langaton verkko, joten mikäs tässä on ollessa. Vaan ei ole. Eivätkä laitteet ole ikuisia, eikä internetin jatkuva toiminta taattu. Pari vuotta sitten naapuri katkaisi remontin yhteydessä vahingossa meidän nettikaapelin. Olin muutaman päivän pimennossa ja meinasin jo siinä ajassa hepuloitua täysin. Jos ajattelen, että kaikki musiikki ja kirjallisuus olisi tuollaisen sattuman varassa, tuntisin oloni hyvin epämiellyttäväksi. Haluanko, että kaikki kuluttamani kulttuuri on sähkön ja internetin varassa? En.

Entä kirjat? Niitä karsiessa kannattaa muistaa, että vanhemmista kirjoista saattaa olla painos loppu. Tämä koskee myös klassikoita, joita ei välttämättä saa suomeksi juuri silloin kun haluaa. Kun kymmenkunta vuotta sitten etsin Jane Austenin kirjoja suomeksi, niitä ei ollut myynnissä. Nyt niitä jälleen saa, mutta tuolloin divarit ja kirjasto olivat ainoita vaihtoehtoja. Kirjat vievät tilaa, ja jos niitä ei lue, karsiminen on järkevää. Mutta itse luen tiettyjä kirjoja uudelleen ja uudelleen, enkä luovu paperiversioistani. Ne ovat käytössä kuluneita, mutta niiden lukemiseen ei tarvitse kuin riittävästi valoa.

Olen miettinyt asiaa niin, että sellainen taide ja kulttuuri, joka ei ole erityisen merkityksellistä, tai jonka käyttö on lähinnä viihteellistä, voi hyvin olla digitaalisessa muodossa. Mutta kun kyse on jostain itselle tärkeästä, vanhassa vara parempi. Omista satoja kirjoja ja levyjä, mutta en aio luopua niistä. En ota pienintäkään riskiä, ettei juuri tietty kappale tai kirja ole saatavillani juuri silloin kuin haluan. Ajatus siitä, että joku kasvoton taho saisi vapaasti päättää, mitä musiikkia saan kuunnella, on aivan sietämätön. Siksi en näistä levyistäni ja kirjoistani luovu.

Älkää ymmärtäkö tätä niin, että jotenkin inhoaisin näitä suoratoistopalveluita, päinvastoin. Pidän niistä kovasti, ne ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä, ja hyödynnän niitä itsekin jatkuvasti. Kuuntelen musiikkia ja lataan äänikirjoja. En vain halua olla niistä riippuvainen. Jos lukeminen ei ole ykkösharrastus tai musiikki toimii pikemminkin tasaisena taustaäänenä, voi olla ihan hyvä ratkaisu siirtyä digitaaliseen muotoon. Minä vain olen tällainen konservatiivi, joka keräilee vanhoja kirjoja ja fiilistelee levynkansia.

Mitä mieltä olette? Onko joku vaihtanut kirjat ja levyt sähköisiksi, vai löytyykö kaltaisiani vanhan koulukunnan kannattajia?

Kirjahyllyn ensimmäinen kierros

Viime viikolla pidin vähän taukoa Koko koti kuntoon -projektista, ja sain sen aikana kirjahyllyn raivattua. Täsmennetään tähän, että tällä kierroksella en vielä käynyt sisältöä kirja kirjalta läpi, senkin teen vielä joskus, mutta nyt oli tavoitteena sellainen kosmeettinen raivauskierros. Halusin hyllystä kaikki ylimääräiset tavarat pois ja yleisilmeen siistimmäksi.

Tein perinteiseen tyyliin niin, että tyhjensin kerralla hyllystä kaikki esineet, jotka eivät olleet kirjoja. Sen jälkeen siistin hyllyt. Tasasin kirjat hyllynreunaan, ja järjestelin niitä siinä samalla vähän. Noukin pois lainakirjat ja palautin ne omistajilleen. Löysin tässä yhteydessä myös muutaman sellaisen kirjan, jonka vien taloyhtiön kierrätyshyllyyn. Siellä olisi ollut myös suoraan divariin joutavia opuksia, mutta kuten sanottu, juuri nyt ei ollut aikaa alkaa niitä setvimään. Järjestelyn päälle vielä pyyhin pölyt hyllyjen reunoilta ja päältä.

Sen jälkeen kävin tavara kerrallaan läpi kaiken sen sälän, jonka hyllystä olin poistanut. Kaikille löytyi helposti oma paikka. Kuitit kuittilaatikkoon, valokuvat albumin väliin ja niin edelleen. Pieniä juttuja, mutta joiden vaikutus siisteyteen ja selkeyteen on merkittävä, silloin kun ne eivät ole omilla paikoillaan. Järjestelyn jälkeen hyllyyn jäi vain ne tavarat, jotka kuuluvatkin olla siellä.

Tämä oli sellainen nopea projekti, jossa aika pienellä vaivalla sai kivan lopputuloksen. Kun pääsin vauhtiin, heitin samalla vauhdilla pari vanhaa lehtien vuosikertaa pois toiselta hyllyltä. Sitten siirryin eteiseen ja raivasin sieltä pari tyhjää kenkälaatikkoa pois hyllyn päältä kuleksimasta. Minulle käy usein näin, että raivaaminen on itseään ruokkiva kierre. Kun yhdestä päästä aloittaa, siitä jatkaa muihin huoneisiin vähän huomaamatta. Raivatessa katse muuttuu sellaiseksi, että alkaa tarkastella vähän kaikkea kriittisellä silmällä. Se on hyödyllistä, sillä omille tavaroilleen sokeutuu helposti.

Koko koti kuntoon: kirjat ja kirjahylly

Viime viikon komerohaaste on tuottanut tulosta. Olen saanut komeroon lisää tilaa, ja lisätilan olen käyttänyt siihen, että olen saanut työhuoneen lattialta tavaroita hyllyyn. Komeron parissa täytyy edelleen jatkaa, mutta siirryn silti tällä viikolla eteenpäin.

Tällä viikolla otetaan käsittelyyn kirjat ja kirjahyllyt. Sanon nyt heti kättelyssä, että en aio käydä jokaista kirjaa kriittisesti läpi, ja miettiä olisiko siitä aiheellista luopua vai ei. Ensimmäinen tavoite on raivata kirjahyllystä kaikki sinne kuulumattomat tavarat. Kirjahylly vetää maagisesti puoleensa kaikkea muutakin kuin kirjoja. Tuo sälä täytyy saada sieltä pois. Sen jälkeen silmäilen kirjat läpi, ja noukin joukosta ne ilmiselvät yksilöt, jotka eivät enää kuuluu ilahduttavien yksilöiden joukkoon. Tiedän, että minulla on myös lainakirjoja, jotka olisi hyvä palauttaa omistajilleen, joten palautan niistä mahdollisimman monta.

Te saatte tietysti tehdä kirjahyllyjenne kanssa mitä haluatte. Jos inspiraatio riittää aakkostamiseen ja pölyttämiseen niin, niin toimeksi vaan! Itselleni riittää tällä kertaa tällainen kevytversio. Sekin riittää siihen, että kirjahylly rupeaa näyttämään paremmalta. Huomatkaa myös, että useimmiten kirjoja on myös muualla kuin kirjahyllyssä. Meillä niitä on lisäksi ainakin keittiössä, lastenhuoneessa, työhuoneessa ja yöpöydillä. Siis toisin sanoen kaikissa kotimme huoneissa. Keittokirjat kävin läpi jo keittiön yhteydessä, mutta muut huoneet vaativat huomiota. Lastenhuoneessa aion raivata kirjoja vähän tarkemmin, sieltä riittää perinteistä raivattavaakin.

Kirjat eivät ole kotimme pahin ongelmakohta, koska suurin osa niistä on kuitenkin kirjahyllyssä. Mitenkä teillä? Onko kirjoja liikaa vai sopivasti? Kuka lähtee kanssani organisoimaan kirjoja?