Sisustuslehden vaeltavat syreenit

Tartuin kampaajalla innokkaasti Avotakkaan. Kyseessä taisi olla uusin numero, ja tällä kertaa katselin kuvia aivan eri silmin kuin ennen. Erityisesti minua kiinnosti se ”stailaus”, josta viime viikolla oli paljon keskustelua. Eikä Avotakka pettänyt. Heti ensimmäisestä jutusta löysin ihmeelliset vaeltavat syreenit.

Jutussa esiteltiin kaunista kotia. Minua kiinnosti kuitenkin heti ensimmäisessä kuvassa näkyvä suuri syreenikimppu. En tiedä olivatko kukat kaupasta vai kotipihasta peräisin, mutta kimppu oli näyttävä ja upea. Joukossa oli myös muita kukkia, joten päättelin että kukkakaupan kautta oli kurvattu joka tapauksessa. Mutta mielenkiintoista näissä kukkasissa oli, että ne olivat löytäneet tiensä melkein jokaiseen kuvaan.

Ensimmäisessä ne olivat tosiaan koko kuvan keskipisteenä ikkunalaudalla. Seuraavassa kuvassa kimpusta oli otettu pari oksaa, jotka esiintyivät toisessa maljakossa muistaakseni olohuoneen pöydällä. Mutta kas kummaa, kolmannessa kuvassa sama maljakko oli vaeltanut olohuoneen pöydältä somistamaan keittiön työtasoa.

Kas näin. Se kerta, kun meillä oli pitopalvelu, joka hoiti kattauksen, ja olin tilannut kukkakaupasta tuon asetelman. Lisää vain pehmeä filtteri valokuvaan, ja kaikki näyttää upealta.

Eikä siinä kaikki. Myös olohuoneen rahi vaihtoi paikkaa kuvasta toiseen. Ensin se oli yhdessä paikassa, mutta myöhemmin se oli siirretty toiselle puolelle huonetta. Se rahi muuten hymyilytti, koska epäilen, että meillä on samanlainen. En voi olla varma, koska meidän rahi on puolison heräteostos kalusteliikkeen nettialesta, enkä pysty sanomaan kenen suunnittelema se on tai minkä merkkinen se on. Mutta kuvissa esiintyvä rahi näytti niin samalta, että tuli mieleen, olikohan omistaja ostanut sen samasta alesta. Tässäpä muuten syy, miksi kodit näyttävät samanlaisilta – ihmiset ostavat sitä mitä on kaupassa tarjolla.

Nämä olivat pieniä juttuja, mutta nyt kun niitä osaa katsoa, sisustuslehtien kuvat näyttävät ihan erilaisilta kuin ennen. Oikeasti kukaan ei nostele kukkavaasia huoneesta toiseen pitkin päivää, mutta kuvissa niin tehdään. Vastedes katson kaikkia sisustuskuvia samalla tavalla, näitä hauskoja epäloogisuuksia etsien. Samalla tavalla mietin varmasti myös sitä, että mitä näkyykään typötyhjällä keittiöntasolla tavallisena arkipäivänä. Harvoin näissä esittelykeittiöissä nimittäin näkee leivänpaahdinta, kahvikonetta, talouspaperirullaa, tiskiharjaa, tiskirättiä tai kuplavesikonetta, vaikka suurimmassa osassa kodeista ainakin yksi tai kaksi näistä on normaalisti näkyvillä. Kuinka monessa keittiössä on oikeasti laskutilaa niin paljon, että vaasillinen syreenejä mahtuisi sinne mukavasti? Epäilen, että vaasin tilalla seisoisi normaalisi vedenkeitin.

Minulla on sellainen olo, kuin olisin ratkaissut jonkun salakielen koodin. Tämä on siis se kaava, jolla sisustuslehtien todellisuus luodaan: siivotaan kovasti, ja sitten vain siirrellään syreenivaasia huoneesta toiseen. Helppoa! Siihen pystyy kuka tahansa, joka viitsii nähdä vaivaa. Pois siis kotihäpeä. Uskon, että mistä tahansa kodista saa tällä tekniikalla avotakkakelpoisen.

Sisustuslehtien kuvat eivät ole totta

Noin vuosi sitten eräs tuttava ehdotti, että meidän täydellisen muodonmuutoksen kokenut eteinen sopisi sisustuslehteen jutuksi. Innostuin ajatuksesta aluksi, ja viestittelin kuvaajan kanssa, joka olisi tullut juttua tekemään. Lähetin hänelle ennen ja jälkeen -kuvia ja kerroin vähän projektista. Eteisemme onkin nyt remontin jäljiltä minun makuuni tosi kiva ja käytännöllinen, ja ajattelin että mikäpä siinä, voisihan siitä vaikka tehdäkin jutun.

Kuvaaja tarkasteli lähettämiäni kuvia, ja kysyi sitten, mikä on tuo tumma alue tuossa keskellä. Vastasin että se on kuramattoa, joka suojaa parkettia. Kuvaaja vastasi, että saahan sen siitä pois? No saa toki, sehän on vain pelkkä matto. Mutta tässä kohdassa innostukseni alkoi hiipua. Tajusin äkkiä, että tällä tavalla kaikki kodit stailataan sisustuslehtien kuvia varten. Eivät ne välttämättä oikeasti olekaan ihan niin täydellisiä, kuin miltä ne näyttävät. Suurin osa ihmisistä varmaankin käyttää tiskirättiä, kuramattoa ja muita arkea helpottavia tavaroita, jotka eivät vain yleensä ole erityisen näyttäviä. Kaikki sellaiset siivotaan kuvista pois, jolloin jäljelle jää se ylimaallinen siisteys ja se sellainen ihmeellinen tyhjyys, kun huoneissa ei ole mitään arkista. Jopa se ”särmä”, jota huoneista löytyy, on  tarkasti harkittua ja vähän keinotekoista. Kuramatto ei kelpaa särmäksi, vaan sisustuskuvissa sitä edustavat siirtolavoista tuunatut sohvapöydät ja kivenmurikat tarjottimella.

 

Tässä tämä tumma alue, toiselta nimeltään kuramatto, suojaamassa lattiaa siinä kohdassa, jossa riisutaan kengät.

Minä vähäsen tuohduin kuvaajan kysymyksestä, vaikka hän ei tietenkään voinut sitä tietää. Meidän kuramatto on tosi hyvä! Se on itse ostettu Etolasta, leikattu ja askarreltu juuri oikean kokoiseksi ja jopa väri on huolella valittu, niin että se sopii käytävämattoon, joka myös on eteisessä. Ajattelin, että jos käytännöllinen kuramatto eteisessä ei kelpaa valtakunnalliseen sisustuslehteen, niin antaa olla. En oikeastaan tahdo olla mukana luomassa sellaista täydellisyyden illuusiota, jossa edes kenkiin ei tartu rapaa. Tuota kuramattoa ei nimittäin ikinä normaalissa elämässä oteta pois paikaltaan. En ota sitä pois, vaikka olisi miten hienot juhlat, ja koti puunattu viimeisen päälle. Eikä sitä tarvitse ottaa pois, koska se on hyvä ja siisti ja käytännöllinen. Muodonmuutosjuttu meidän eteisestä jäi tekemättä.

Tämä tapahtuma palasi mieleen, kun aloin äskettäin perehtyä sisustamiseen harrastuksena. Kun selaan blogeja ja instatilejä, niistä huokuva täydellisyys johtaa ajatukset väistämättä siihen, että noistakin kuvista lienee jokunen kuramatto poistettu. Kenties maustehyllyä on kuvaa varten harvennettu ja torkkupeittoa on aseteltu useampi tovi. Peikonlehdestä on käännetty juuri paras puoli kuvaan päin ja eteisen lattialta nostettu kaikki kengät jonnekin piiloon. Ja kuka sitä tietää, millainen kaaos kuvaajan takaa löytyy, vaikka kameran etupuolella näyttääkin hienolta?

Tässä näkyy eteisen matot vierekkäin. Valitsin kuramaton värin niin, että se sopisi yhteen tuon varsinaisen käytävämaton kanssa.

Näitä lehtien ja instatilien kuvia katsoessa tuntuu siltä, että kuvat on luotu vain sitä hetkeä varten. Oikeasti useimmat meistä asuvat kodeissaan, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ei ole jatkuvasti niin tiptop. Veikkaan, että tämä on useimmiten todellisuus kiiltävien kuvien takana. Ennen kuin alkaa tuntea kotihäpeää verratessaan omia nurkkia tuohon kuvatodellisuuteen, kannattaa muistaa, että lehtien ja instatilien tarkoitus on usein myydä unelmia ja usein ihan konkreettisia tavaroitakin. Kummatkin käyvät paremmin kaupaksi (lähes epätodellisen) harmonisissa kuvissa, joilla ei välttämättä ole tavallisen arjen kanssa juuri tekemistä.

Millaisia ajatuksia sisustuslehtien ja sosiaalisen median sisustuskuvat teissä herättävät? Jos itse julkaiset sisustuskuvia, miten ”stailaat” sitä? (Tuosta ylemmästä kuvasta nostin yhden K-kaupan muovikassin syrjään. Siellä oli kumisaappaat sisällä.)