Konmarin ytimeen kuuluu muutama juttu. Ensinnäkin tavaroiden käyminen läpi yksi kategoria kerrallaan. Toiseksi se, että kaikki karsittava otetaan pois kaapista ja hyllystä ja kolmanneksi se, että jokaista tavaraa pitää erikseen koskea. Muitakin asioita on, mutta nämä ovat olennaisia. Olen välillä kritisoinut systeemiä, mutta eilen tajusin, että Mariella on pari hyvääkin pointtia.
Meidän makuuhuoneen ongelmana oli kirjapinot. Kirjoja tuntuu kertyvät itsestään, ja yleensä ne päätyivät pinoihin piirongin päälle sängyn viereen. Erinäisistä syistä (joihin varmaan palaan myöhemmin erikseen) tuli eteen päivä, jolloin kaikki kirjapinot oli poistettava. Toisin sanoen kirjat piti saada mahtumaan kirjahyllyyn, koska makuuhuoneessa ei niille enää ollut tilaa. Tässä tuli iso ongelma, koska mitään uutta kirjahyllyä en halua, mutta kirjoja on enemmän, kuin mitä nykyiseen hyllyyn mahtuu.
Aikani asiaa pähkäiltyäni tajusin, että kirjahyllyn päällä oli tyhjää tilaa. Päätin, että siirrän sinne osan kirjoista, ja laitan makuuhuoneen kirjat siirretyiltä vapautuneeseen tilaan. Ajattelin kyllä ensin, että kävisin kirjoja läpi ja poistaisin turhat, mutta onnistuin löytämään vain neljä kappaletta sellaisia, joista pystyin saman tien luopumaan. Makuuhuoneen kirjapinoissa oli yhteensä kolmisenkymmentä kirjaa, joten tällä ei vielä pitkälle pötkitty.
Kirjat katonrajassa.
Tuumasta toimeen. Tyhjensin noin puolikkaan hyllyn, kiipesin tikkailla ylös ja järjestin kirjat kirjahyllyn päälle siististi värijärjestykseen. Nyt makuuhuoneen kirjat mahtuivat hyvin olohuoneen hyllyyn, ja olin lopputulokseen oikein tyytyväinen. Valitettavasti puoliso ei innostunut tästä säilytysinnovaatiostani ollenkaan. Hän ei halua kirjahyllyn päälle mitään ylimääräistä. Koska minä en halua uutta hyllyä, lopputuloksena on, että täytyy vähentää kirjoja. Tämä on Tavarataitojenkin näkökulmasta oikea ratkaisu, mutta kirjat ovat heikko kohtani. Niistä on todella vaikea luopua.
Mutta tässä kohdassa tulee vastaan se, missä Marie olikin oikeassa. Esineet näkee kunnolla vasta sitten, kun ne on otettu pois totutusta säilytyspaikastaan. Kun kirjahyllyn kirjat olivat vanhalla paikallaan, ne näyttivät siltä, että niistä ei voi luopua. Mutta kun olin ottanut ne käteen ja nostanut uuteen paikkaan, aloin myös katsoa niitä uusin silmin. Yllätyin, miten ympäristön muutos muutti myös näkökulmaa. Kirjahyllyn päällä koko nippu alkoi näyttää siltä, että ei niitä sittenkään tarvita. Noin 25 kirjaa, jotka yhtäkkiä eivät enää näyttäneetkään niin tärkeiltä.
Tajusin, miksi konmarissa vaatteet pitää ensin ottaa pois kaapista, kirjat pois hyllyistä ja astiat ulos laatikoista, ennen kuin niiden joukosta aletaan valikoida säästettäviä ja poistettavia. Tavarat näkee kunnolla vasta sitten, kun ne ovat irrallaan, vain tavaroina, eivätkä osana jotain totuttua kokonaisuutta. Tuttu vaikuttaa aina hyvältä, ja siksi erottelua on vaikea tehdä. Mutta uudessa paikassa tavarat näyttävät enemmän siltä, mitä ne todellisuudessa ovat. Myös koskettaminen on järkevää, se konkretisoi tavaran. En edelleenkään näe tarpeellisena taputella esineitä ”hereille” Marien tapaan, mutta se että ottaa esineen käteensä, tekee siitä myös eri lailla konkreettisen, kuin jos vain tarkastelisi sitä kauempaa hyllyllä.
Olen kuitenkin eri mieltä Marien kanssa siitä, kannattaako KOKO kirjahylly tyhjentää kerralla. Yleisperiaatteeni on, että ei missään nimessä. Siitä seuraa vain entistä hirveämpi kaaos. Yleensä homma jää aina kesken, ja sen loppuunsaattaaminen voi viedä pahimmillaan kuukausia. Vain silloin, kun haluaa oikeasti nähdä, kuinka paljon tavaraa omistaa, kerralla kaiken tyhjentäminen voi toimia sokkihoitona. Kun kaiken kokoaa pinoon keskelle lattiaa, voi hahmottaa paremmin, että tavaraa on liikaa ja osasta pitää luopua. Mutta tässä menelmässä on paljon riskejä, enkä suosittele sitä ensisijaisena vaihtoehtona kenellekään. Minusta on hyödyllisempää tyhjentää hylly kerrallaan, koska silloin päätösten määrä pysyy sellaisena, että ihminen suoriutuu siitä uuvahtamatta täydellisesti. Karsiminen on rankkaa, eikä kukaan lähde maratonillekaan kylmiltään. Siksi ei kannata totella Marieta, ja räjäyttää koko kaappia tyhjäksi heti ensi-istumalta.
Onko sinulle käynyt samalla tavalla? Mitä olette oppineet konmarista?
Olen samaa mieltä, että Konmarissa on hyvät ja huonot puolensa. Hyviä puolia on, että se inspiroi tosissaan miettimään mistä voisi luopua. En kuitenkaan itsekään ole tyhjentänyt koko vaatekaappia kerralla sängylle, kuten et sinäkään kirjahyllyä, juuri samoista syistä, että läpikäytävää on niin paljon, siihen väsyy ja homma jää kesken – ja sitten tosiaan on vieläkin suurempi kaaos. Mutta olen sitten käynyt pienempiä kokonaisuuksia läpi kerralla, kuten vaikka kaikki t-paidat tai kaikki laukut tai yksi hylly kerrallaan. Eilen kävin yhden lipaston laatikot yksitellen läpi ja löysin paljon pois heitettävää. Silti tiesin että laatikoihin jäi turhaa tavaraa vieläkin, mutta en jaksanut tehdä vielä vaikeampia päätöksiä. Tein helpoimmat ensin ja käyn laatikot läpi uudelleen myöhemmin.
Parempi on parempi. Jos pienellä karsimisella tilanne paranee, lopputulokseen voi olla tyytyväinen, sen sijaan että harmittelisi ettei jaksanut kaikkea. Samoin tuo kategorioiden läpikäyminen.
Mä tein tämän viimeksi niin päin, että ensin valikoin kirjahyllystä pois ne jotka minä itse haluan säilyttää (mistä syystä tahansa). Sitten pyysin puolisoa valitsemaan omansa. Selvisi, että kirjahyllyssä on ollut kirjoja joista kumpikin on kuvitellut että ne ovat sille toiselle tärkeitä.
Tämä oli hauska! Luulen, että meidän täytyy tehdä samalla tavalla. Epäilen, että tulee yllätyksiä.
Itse olen katsellut ihmetellen tätä karsimisbuumia. Miten ihmisillä voi olla äkkiä niin paljon tavaraa, että sitä pitää karsia. Jonnekin jätteeksi kaikki karsittu päätyy kuitenkin. Ainoa järkevä tapa on karsia kaupassa.
Nyt on pakko sanoa että ihmisillä on paljon karsittavaa tavaraa, joka johtuu pikemminkin elämänvaiheista, kuin ostoshuumasta. Esimerkiksi karsittavat kirjat ovat yleensä vanhoja oppikirjoja tai vastaavia, eikä niistä ole voinut sillä hetkellä kieltäytyä. Ei olisi mitenkään ollut järkevääkään. Sittemmin olen ostanut uusia kirjoja, joita nykyisin luen mielelläni. Ei varmaankaan olisi ollut järkevää kieltäytyä ostamasta kiinnostavaa luettavaa siksi, että kirjahyllyssä on tilastotieteen oppikirja 20 vuoden takaa, jota en ole sittemmin tarvinnut? Uskon, että monilla on se tilanne, että karsittava tavara on pikemminkin merkkejä eletystä elämästä, ja jossain vaiheessa havahtuu siihen, että niitä kaikkia ei enää tarvitse. Luopuminen voi silti olla vaikeaa, sillä on kuitenkin tottunut siihen, että se tilastotieteen kirja löytyy hyllystä, sehän on ollut siinä aina. Tällaisten paikalleen luutuneiden elämänkerrostumien karsiminen on joskus aika hidasta.
Tuokin on totta. Vanhempani harrastivat tuota – keräsivät lastensa oppikirjoja, erityisesti kieliä ja matematiikkaa, mutta myös entiseen musiikkiharrastukseeni liittyen kaiken, jota yritin poistaa. Selitin heille, että kirjastoista he saavat aikuisopiskelijalle sopivampaa ja ajantasaisempaa materiaalia, jos he haluavat alkaa opiskella kieliä, musiikkia tai ihan mitä vaan – ja kirjat käytettiin saunanpesän sytykkeinä mökillä.
Minä taisin ostaa kokonaista 2 kurssikirjaa, jotka ovat alani yleisteoksia – olen niitä näyttänyt siitä lähtien. Täydennyskoulutuksessa ostin yhden käsikirjan, koska muuta vastaava ei oikein ole vieläkään. Sen lisäksi on viiden kielen laajat sanakirjat, parin kielen sanakirjat pistin pois aikoja sitten, kun arvelin, etten niitä tarvitse ja kieli muuttuu nopeasti, eli jos joskus sattuisin niitä tarvitsemaan, ne olisivat jo vanhentuneita. Sähköiset sanakirjat riittää moneen tarpeeseen, vaikka ei kaikkeen. Muuta alan kirjallisuutta minulla on, mutta ne ovat sellaisia, jotka eivät ole vain työtä varten. Ovat esimerkiksi niin hyvin kirjoitettuja, että niitä lukee ilokseen. Olen yrittänyt satsata sellaiseen ammattikirjallisuuteen, joka ei vanhene – ja sitä on vähän.
Kurssikirjojen suhteen minulla oli sellainen politiikka, että niitä en hankkinut, koska tiesin, että tieto vanhenee. Järkeilin jotenkin niin, että jos nyt jotakin vanhaa kurssikirjaa tarvitsisin, saan sen, tai vastaavan uudemman, kirjastosta. Olen käyttänyt sytykkeinä lukemattomia tietotekniikan kirjoja heti kun ne vanhenivat. AInoastaan yhtä tietokirjaa kaipasin vähän aikaa (Umberto Eco: Oppineisuuden osoittaminen eli…) ja sitäkin vain silloin kun kirjailija kuoli. Itse teos oli jo osin vanhentunut, kun sen kurssia varten ostin. Kivaa luettavaa sinänsä. (Kirjaa saa edelleen Antikvaarista muutamalla eurolla, montakin nidettä myynnissä.)
Tätä ongelmaa ei enää onneksi ole, kun lähes kaikki on sähköisenä saatavana.
Toisin kuin tietokirjallisuus, kaunokirjallisuus ei vanhene, ja sitä minulla sitten onkin. Mutta senkin suhteen olen harkitseva.
Ehkä olen sellainen, että elämäntilanteiden muuttuessa karsin tavaroita, joilla ei ole oikeaa tunnearvoa tai käyttöarvoa, nopeasti pois ilman suurempia vaikeuksia. Näin kävi esimerkiksi soittimille, joiden soittamista en enää opiskellut. En ole tarvinnut tai kaivannut, pikemminkin niin päin, että niiden säilyttäminen olisi ollut noloa. Myydessäni sain jopa rahaa niistä.
Mulle taas toimii paremmin se tapa, että koko kaapin sisältö lattialle ja karsimaan. Sillä voin varmistaa, että homma ei jää kesken. Jos otan hyllyn kerrallaan, kyllästyn jo parin hyllyn jälkeen ja vakuuttelen itselleni, että ei siellä ylähyllyillä olisi ollutkaan mitään ylimääräistä 🙂
Jos raivaa hyllyn kerrallaan, ei olekaan tarkoitus saada koko kaappia kerralla valmiiksi. Hylly kerrallaan menetelmällä voi edetä omaan tahtiin, ja kokonaisuuteen voi mennä vaikka vuosi. Noiden kirjojen suhteen ainakin meillä on niitä sen verran, että kaikkien karsiminen kerralla veisi kokonaisen päivän, eikä tällä hetkellä sellaista päivää ole käytettävissä. Niinpä ne kasat jäisivät keskelle lattiaa, kun pitää mennä laittamaan ruokaa tai tekemään jotain muuta. Sen vuoksi minun on pakko raivata hylly kerrallaan.