Elokuun viimeinen tarkistuslista: kaikki tärkeät sekalaiset

Alunperin meinasin jakaa tämänkin postauksen vielä kahtia, mutta päätin että rypistän nyt viikonloppuna kaikki loput jutut kerralla kuntoon. Ensi maanantaina olen valmiina arkeen!

Viimeisellä listalla on erinäiset kotiin liittyvät jutut. Arjessa tarvitaan kaikenlaista kampetta, jonka puuttuminen on hyvin hermostuttavaa mutta joita voi onneksi varata säästöön etukäteen. Samoin nyt on hyvä hetki kulkea koti läpi ja hoitaa sellaiset pienet korjaukset ja fiksaukset, jotka muuten jäisivät roikkumaan. Pitemmittä puheitta tässä oma listani:

  • Käy läpi kotitoimisto: onko printterissä paperia ja mustetta? Kyniä, klemmareita, kansioita, kontaktimuovia koululaisten kirjoihin? Muita toimistotarvikkeita?
  • Lataa matkakortti tai osta kausikortti joukkoliikenteeseen, jota käytät.
  • Pitääkö hankkia pattereita, lamppuja, putkenavajaa, muita siivoustarpeita?
  • Onko kotona pieniä korjaustarpeita, jotka ovat nopeasti hoidettavia?
  • Jos vietät arkena paljon aikaa autossa joko lapsia kuskaten tai omilla työmatkoilla, voi olla hyvä idea päivittää auton varustus myös: löytyykö roskapusseja, pientä purtavaa, nenäliinoja ynnä muuta?

Tällä listalla riittää tässä huushollissa tehtävää. Printterin paperi on lopussa, matkakortilla ei ole rahaa, eteisen lamppu on palanut, vessan käsisuihku vuotaa, yrttienkasvatuslaitteesta on pumppu rikki ja mitähän vielä. Ai niin, kuplavesikoneessa ei ole hiilihappoa, tyhjät pullot pitäisi viedä, lastensängystä puuttuu päiväpeitto, kylppärin matto on rikki. Tälle listalle voisi lisätä aivan loputtoman määrän asioita.

Minusta nämä tällaiset arjen pienet asiat ovat aika ärsyttäviä hoitaa, ja siksi ne jäävät usein roikkumaan. Päätin kuitenkin käyttää tämän viikonlopun hyödyksi, ja suorittaa näistä mahdollisimman monta juttua. Yritän saada aikaa ”lumipalloefektin”, niin että kun saa yhden asian tehtyä, siitä saa tsemppiä hoitaa toisen ja kolmannenkin. Huomenna ei siis ole tiedossa viikon vinkkejä, vaan paahdan täällä tämän listan kimpussa. Heti tänään suuntaan rautakauppaan ja paperiostoksille, sitten hankkimaan hiilihappoa, tyhjentämään autoa roskista kesän jäljiltä ja vaihtamaan lamppuja.

Tämän on viimeinen osa tässä improvisoidussa arki haltuun -sarjassa. Edelliset osat löytyvät täältä: vaatteet, kosmetiikka, terveys ja ruoka.

Elokuun ensimmäinen tarkistus: vaatteet

Aloitan vaatteita, koska ne ovat selkeä kokonaisuutensa. Tänään käyn systemaattisesti omat vaatteeni läpi sekä tarkistan ja teen seuraavan listan asiat. Kirjoitan listan sellaiseen muotoon, että sitä voivat muutkin käyttää muistilistana.

  • Kerää omaan pussiin kaikki pesulaan menevät vaatteet ja päätä, milloin menet pesulaan.
  • Pese käsinpesua odottavat vaatteet kesän jäljiltä nyt, muuten ne odottavat pyykkikorin pohjalla vielä marraskuussa.
  • Käy läpi korjausta vaativat vaatteet, korjaa itse tai vie ompelijalle. Sama koskee kenkiä; vie suutarille korjausta tarvitsevat.
  • Poista roskiin reikäiset sukat, kulahtaneimmat alusvaatteet jne. Jos kesän aikana kaapissa on tullut vastaan vaatteita, jotka eivät enää mahdu päälle, harkitse tarkkaan säilytätkö niitä vielä, vai kannattaisiko ne pakata siististi ja lahjoittaa tai myydä pois. (Suosittelen lahjoittamista.)
  • Vaatteita läpikäydessä on hyvä tilaisuus katsoa, puuttuuko jotain olennaista, ja merkitä se ostoslistaan.

Minulla on pesulaan menossa yksi hame. Vien sen huomenna samalla, kun haen pois sellaiset vaatteet, jotka eivät ole menneet kaupaksi kesän aikana käytettyjen vaatteiden liikkeessä. Pesin viime viikolla kaksi silkkivaatetta käsin, joten pyykkikorin olen ehtinyt jo tyhjentää. Oli kuitenkin ihan viisasta pestä vaatteet nyt, sillä minulla on tosiaankin kokemusta siitä, että käsinpesua odottavat vaatekappaleet muhivat korin pohjalla kuukausitolkulla.

Korjaukseen on menossa yksi takki ja yhdet kengät. Takkia en osaa korjata itse, ja luotto-ompelijani tekee todella hienoa jälkeä edullisesti, joten päätin yhdistää tämän reissun huomiseen pesulavisiittiin. Kengät hajosivat jo viime syksynä, mutta miten tässä on taas aika päässyt vierähtämään… Nyt ryhdistäydyn, ja vien ne suutarille. Kyseessä on syyskengät, jotka mieluusti ottaisin käyttöön, jos vetoketju olisi kunnossa. Yhdet lainakengät palautan, ja muut vaatteet pitää katsoa läpi tuon koon ja kunnon puolesta. Olen heittänyt sukkia roskiin kesän aikana, ja työhuoneessa odottaa yksi pussukka kierrätykseen viemistä. Vien sen ensi maanantaina, jos tällä viikolla tulee vielä lisää täytettä.

Puutteisiin täytyy paneutua, mutta tiettävästi mitään suurempaa ei nyt ole listalla. Paitsi kunnolliset syyskengät loskakeleille, sellaiset aion hankkia jossain vaiheessa, mutta en lähde tällä viikolla kaupoille sitä varten. Sen sijaan jälkikasvun vaatevarastossa on täydennettävää, joten aion organisoida lastenvaatteet tällä samalla viikolla. Kuopuksen kamppeet ehdin laittaa jo pari viikkoa sitten, mutta esikoisen vaatekaappi on aika levällään.

Olen siis merkinnyt kalenteriin nuo ajankohdat, jolloin vien tai tuon vaatteita, jotta ne eivät jää tekemättä. Suutarille ehdin vasta ensi viikolla, mutta pistän kengät jo nyt pussiin ja nostan oven viereen esille, ettei asia pääse unohtumaan. Tämän operaation jälkeen vaatteiden ei pitäisi aiheuttaa ongelmia ainakaan heti alkusyksystä. Huomenna jatkuu kosmetiikan ja ulkonäön parissa muutenkin.

Onko ketään muita inventoimassa vaatteitaan kesän loman jäljiltä?

Vaatehuollon kustannukset vuonna 2016

Sen lisäksi, että seurasin vaateostoksia, pidin kirjaa vaatteiden huoltoon kuluneista rajoista. Tämä oli puhtaasti omasta mielenkiinnosta. Tämä ei ollut mikään huolenaihe, mutta toisaalta näistä kuluista ei ollut yhtään sen tarkempaa käsitystä kuin muustakaan. Vuonna 2016 käytin vaatteiden pesettämiseen pesulassa 111,9 euroa. Tämän lisäksi ostin 15 euroa maksaneen mokkanahan suoja-aineen vaaleita talvikenkiä varten. Kokonaissumma siis 126,9€.

Pesetin pesulassa neljä vaatetta: untuvatakin, silkkipuseron, pikkumustan sekä iltapuvun. Kuten huomaa, nuo ovat kaikki sellaisia, että kotipesussa on omat riskinsä. Untuvatakkeja olen pessyt itse omassa koneessa untuvalle tarkoitetulla aineella, mutta takin kuivattaminen pöyheäksi on kokemukseni mukaan aika vaivalloista. Pääsin helpommalla viemällä takin suoraan pesulaan.

Muut vaatteet olivat juhla-asuja. Niiden suhteen tilanne oli sama kuin untuvatakin: peseminen olisi periaatteessa saattanut onnistua, mutta viimeistään silittämisen kanssa olisi tullut ongelmia. Pesula oli järkiperäinen ratkaisu. Olen muutenkin sitä mieltä, että ostovaiheessa on järkevää tarkistaa, miten vaate pitää pestä. Juhlavaatteelle tai takille pesula on hyvä vaihtoehto, koska vaatteita ei ole tarkoituskaan pestä välttämättä jokaisen käytön jälkeen. Sen sijaan arkivaatteena en välitä sellaisista materiaaleista, jotka eivät siedä normaalia pesukonetta. Villavaatteet ovat asia erikseen, koska ne puhdistuvat tuulettamalla, ja useimmat niistäkin voi heittää koneeseen, kunhan käyttää asianmukaista pesuainetta ja -ohjelmaa.

Tuo reilun satasen loppusumma ei siis herätä intohimoja mihinkään suuntaan. Tuon verran tai enemmänkin olen ihan valmis satsaamaan vaatteiden käyttöiän pidentämiseen, sekä siihen, että omaa vaivaa säästyy. Ompelijaa en tänä vuonna käyttänyt, kiitos äitini, joka hoiti kaikki korjausompelut. Hän mm. muokkasi omasta vanhasta pitkästä nahkahameesta minulle polvimittaisen hameen. Jos äiti ei olisi tuota halunnut itse tehdä, olisin vienyt vaatteen ompelijalle lyhennettäväksi. Lisäksi tein itse pieniä korjauksia, kuten päättelin lankoja ja korjasin pieniä reikiä ja repeytymiä. Nahkakenkiä hoidin myös säännöllisesti, vaikka tänä vuonna ei tullut suutarille asiaa.

Ajattelin jatkaa tätä kirjanpitoa myös tänä vuonna, ihan vain omasta mielenkiinnosta. Arvelen, että summa pysyy suunnilleen samana. Pesetän untuvatakkini jälleen siinä vaiheessa, kun säät lämpenevät. Yhdet kengät odottavat korjauttamista. Varmasti jokunen mekko tulee myös pestäväksi jossain vaiheessa vuotta. Harkitsen eräiden housujen teettämistä, mutta en ole vielä päättänyt.

Millaisia vaatteiden huoltoon liittyviä kustannuksia teillä on? Käytättekö pesulaa tai ompelijaa?

Roskien tuottamisen tuska

Olen tullut siihen tulokseen, että me suomalaiset olemme niin innokkaita kierrättäjiä, että välillä tuntuu olevan vaikea hyväksyä sitä, että joskus tavara on vain roska. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että kierrätyskeskuksiin ja muihin kohteisiin lahjoitetaan tavaraa, joka ei oikeasti enää kelpaa käyttöön. Minusta tuntuu, että aivan erityisesti tämä koskee vaatteita.

Käytetyt vaatteet ovat aikamme ongelma. Olettaisin että menneinä vuosina kaikki käytettiin ja käännettiin niin perusteellisesti, että lopulta kankaasta ei tosiaan ollut enää mihinkään. Mutta nykyisin on paljon epämääräisempää. Ei ole pakko pitää viimeiseen hiutuvaan saumaan asti mitään, ja toisaalta on vaikea määritellä, milloin vaate muuttuu roskaksi ja milloin se olisi vielä käyttökelpoinen.

Olen itse painiskellut saman ongelman äärellä monta kertaa. Olen yrittänyt kehittää jonkinlaiset suuntaviivat itselleni, jotka määrittelisivät sen, missä se roskan raja menee. Jos vaate on puuvillatrikoota tai muuta imukykyistä materiaalia, säästän sen rättinä. Viime viikonloppuna pesin uunin, ja siinä tarvitsin rättejä runsaasti (uuni oli aika karseassa kunnossa, koska sinne räjähti muuan pataruoka päivää aiemmin). Käytin moskan pyyhkimiseen vanhan yöpaidan, joka oli virahtanut muodottomaksi ja siksi poistettu käytöstä. Leikkasin sen muutamaksi kappaleeksi ja pyyhittyäni yhdellä, heitin sen aina roskiin. Vaate tuli todellakin käytettyä loppuun, eikä likaisten rättien heittäminen roskiin kirpaissut ollenkaan.

Yritän tarkastella lahjoitettavat tarkasti: ei reikiä, napit ja nepparit tallella, ehjä vetoketju, ei nyppyjä, ei tahroja. Jos nuo eivät toteudu, ei voi lahjoittaa. Jos korjattava asia on pieni, teen sen ja lahjoitan sitten. Älkää hyvät ihmiset lahjoittako pikkuviallisia vaatteita, jotka voisi helposti korjata itse. Nimittäin todennäköisesti lahjoituskohteessa ei ole henkilökuntaa, joka joutaisi virheitä korjaamaan. Ja kun ilmaiseksi saa ehjänkin, kuka ottaisi paidan, josta puuttuu nappi?

Nyt odottaa kuitenkin pari kassillista sellaisia vaatteita, jotka aion viedä jonkun vaateketjun keräykseen huomenna, kun lähden liikkeelle. Nuo keräykseen menevät ovat sellaisia, että ne on tosiaan pidetty puhki, lastenvaatteet ovat kiertäneet vähintään kahdella, usein kolmellakin lapsella. Kyllä ne ovat ihan täysin palvelleita, ja niistä saa hyvällä omalla tunnolla hankkiutua eroon. Olen niitä hautonut kuukausia, juuri tuosta jätteen tuottamisen pelosta johtuen. Nyt on kuitenkin niin, että minä en käytä farkkusortseja, eikä sille talvitakille, jonka vetoketju on peruuttamattomasti hajalla, ole mitään järkevää käyttöä. Toimitan siis nämä vaatteet keräykseen. Toivon, että ne jatkojalostetaan vaikka sitten autonpenkkien pehmusteiksi tai muuksi. Ymmärrän, että niistä ei ole enää käytettäviksi, mutta toivon että esim. puuvillakuitu voitaisiin noiden keräysten ansioista vielä erotella johokin hyötykäyttöön. Jos ei, niin ainakin olen yrittänyt.

Tämän operaation seurauksena työhuoneen lattialta poistuu iso kasa pusseja ja nyssäköitä, ja huone saadaan taas järkevämpään käyttöön. Tämä roskien tuottamisen tuska on aiheuttanut nimittäin sen, että hyvää tilaa on käytetty lähinnä varastona, vaikka muutakin tarvetta olisi. Vaikka nykyään on tosi tärkeää, että kaikki tekevät osansa myös kierrättämisen ja lajittelun osalta, halvaantuminen asian edessä ei ole hyvä vaihtoehto sekään. Olen varmasti täällä joskus noita vaatekeräyksiä kritisoinut. Kritiikki on kohdistunut siihen, että ne antavat kenties vähän turhan ruusuisen kuvan siitä, mihin niitä vaatteita käytetään. Mutta jos tiedostaa, että jatkokäyttö tarkoittaa, että vaate esim. revitään johonkin jatkokäyttöön, niin silloin se on ok. Tai voi olla, että se poltetaan. Tiedostan tämän, mutta koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ole, vien noihin keräyksiin.

Tulipas pitkä paasaus. Kirjoitan tästä aiheesta jonkin verran kirjassakin, ehkä siksi aihe on niin pinnalla. Pääasia kuitenkin on, että vihdoin pääsen noista turhista vaatteista EROON, eivätkä ne enää tuki kotia. Muilla samoja ongelmia?

Kolmen tunnin koru

Käytin eilen kolme tuntia siihen, että korjasin rannekoruni. koru

Tässä näkyy koko projekti sen ollessa puolessa välissä. Nuo mustat langat ovat kuminauhaa. Vanha kuminauha oli kuolettunut tuollaiseksi löperöksi ja puolet pidemmäksi alkuperäisestä. Jokainen helmirivi piti uusia niin, että vanha kuminauha otetaan pois ja helmet pujotetaan uuteen, ja lopuksi solmitaan päät. Sitten piti vielä piilottaa ne solmitut päät jotenkin. Valkoinen purkinkansi on tuossa siksi, etteivät pikkuiset helmet pääse karkuun. Nuo mustat pisteet tuossa taka-alalla ovat puolestaan uutta kuminauhaa. Se oli nimittäin aavistuksen liian paksua, joten pujottelu ei aina ollut ihan helppoa. Siksi kuminauhan päätä piti vähän väliä siistiä leikkaamalla.

Lopulta sain korun korjatuksi, mutta aikaa siihen meni. Tässä havainnollistui jälleen kerran, miten omaisuudesta huolehtiminen vie aikaa ja muitakin resursseja. Kuminauha maksoi pari-kolme euroa, joten rahaa ei tähän kulunut, mutta työaikaa kyllä. Ellei kyseessä olisi ollut lempikoruni, olisin ehkä saattanut tyytyä viskaamaan sen roskiin. Korjaaminen ei ollut vaikeaa siinä mielessä, että siinä olisi pitänyt hirveästi vaivata päätänsä, mutta erittäin työlästä ja siksi hidasta.

Olen silti iloinen, että tähän urakkaan rupesin. Minulla on muitankin korjausta odottavia juttuja, jotka pitäisi vain yksi kerrallaan ottaa käsittelyyn. Tämä yksi onnistunut projekti rohkaisee tarttumaan niihinkin. Voisi ottaa vaikka yhden per viikko tavoitteeksi. Jonossa on lisää rikkinäisiä koruja, korjausta odottavia vaatteita, leluja ja koko joukko palaneita lamppuja jotka pitäisi vaihtaa. Jotenkin näitä kaikkia tulee lykänneeksi, kun ei viitsisi nähdä pientä vaivaa, eikä se epämukavuus ole kriittistä. Plafodin kahdella palavalla lampulla tulee toimeen, vaikka tietysti kolmella valaisisi kirkkaammin. Onko siellä muita, jotka lykkäävät kaikkea pientä fiksaamista?

Laiska vai ihan vaan saamaton?

Tämä on kertomus siitä, miten luonteenheikkoudet aiheuttavat joskus vahingossa positiivisia lopputuloksia. Ainakin, jos asiaa tarkastelee säätäväisyyden ja ekologisuuden näkökulmasta.

Joskus viime keväänä minulta kului yhdet farkut puhki. Niiden polveen tuli reikä, ja totesin vuosikausia palvelleiden housujen tulleen tiensä päähän. Kyselin teiltä täällä, mihin ne voisi fiksusti kierrättää, kun polvessa olevan kuluman lisäksi niissä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa. Sain vinkin, että uusia vaatteita vanhoista kankaista tekevät firmat ottavat mielellään vastaan raaka-ainetta rikkinäisten vaatteiden muodossa.

Nyt on niin, että olen luonnostani todella lahjakas vitkastelija. En vain saa aikaiseksi, ennen kuin on ihan pakko. Yleensä tämä liittyy siihen, että karsastan kaikkea vaivannäköä ja hankaluutta arkipäivissä. Haluan että rutiinit virtaavat jouhevasti ja kaikki poikkeamat häiritsevät tätä sujuvuutta. Retki ennalta tuntemattomaan kierrätyskauppaan olisi tällainen ylimääräinen mutka, jonka tekeminen ei yhtään houkutellut. Koska en halunnut panna farkkuja roskikseen, laitoin ne tietenkin työhuoneen hyllylle odottamaan sitä hetkeä, kun joskus ihan oikeasti päättäisin viedä ne kierrätykseen.

Siellä ne sitten kököttivätkin seuraavat kuukaudet. Tarkemmin sanottuna puolisen vuotta. Tätä tarkoitan, kun sanon että olen tosi hyvä vitkastelemaan. Jos hommaa ei ole ihan pakko hoitaa, niin sitten en hoida sitä. Saattaa todella mennä kuukausia, tai jopa vuosia, ennen kuin tällaiset ei-niin-pakolliset tehtävät todella tulee tehtyä loppuun. Mutta sitten aloitin Koko koti kuntoon –projektin. Sen myötä olen viskannut roskiin enemmän vaatteita kuin viime vuonna yhteensä. Kun pääsin kunnolla vauhtiin, farkutkin tulivat mieleen entistä useammin. Aloin vakavasti kyseenalaistaa, saisinko ikinä vietyä niitä mihinkään, vai pitäisikö herätä todellisuuteen ja myöntää, että oikeasti ne on heitettävä roskikseen, jos koskaan haluan niistä eroon. Sitten sain ihan uuden ajatuksen.

Mitä jos korjaisin farkut, ja ottaisinkin ne takaisin käyttöön? Tämä ratkaisisi kaikki ongelmat: ei tarvitse lähteä roudaamaan niitä minnekään, ei tarvitse heittää hyvää roskiin, ja lisäksi minulla on farkkupula. Ei kai tätä tarvinnut kauempaa miettiä. Silitin liimakangasta nurjalle puolelle, jolloin reikä ei enää ole varsinaisesti reikä. Kankaasta näkyy, että polvi on ollut puhki, mutta kyllä ne jalassa voi mennä lasten kanssa puistoon tai lähikauppaan ostoksille, näyttämättä täysin kassialmalta. Tilaisuuksiin, jossa tarvitaan siistiä vaatetusta ne eivät enää kelpaa, mutta arkipäivän housupulaa ne helpottavat.

Tavallaan koko tarina naurattaa. Ihan silkkaa laiskuuttani tulin korjanneeksi vaatteen, ja pidensin samalla sen käyttöikää mahdollisesti jopa vuodella. Sitten kun toinenkin polvi menee puhki, olen päättänyt luopua niistä ja todellakin vain heittää ne roskiin. Toisaalta ihmettelen, että menipä pitkään tämänkin vaihtoehdon keksimiseen. Kolmanneksi mietin, että miten saamaton voi ihminen olla. Vain sen takia, etten millään viitsi lähteä ostamaan uusia siistejä housuja, olen valmis kulkemaan paikatuissa vaatteissa. Tässä nimittäin on se ristiriita, että olisin todella mielelläni sillä kauppareissullakin tyylikäs ja huoliteltu – mutta kun ei ole niitä sopivia ja ehjiä housuja. Tai siis on sopivia, mutta ne eivät ole ehjiä ja on ehjiä, mutta ne eivät ole sopivia.

Tätä kirjoittaessa muuten päätin, että rajansa kaikella. Tämän syksyn voin vielä kitkutella näillä viritelmillä, mutta kun alkuvuoden alennusmyynnit koittavat, on aika uudistaa vaatekaappia. Ihan todella.