18 asiaa vuodelle 2018

Muistatteko, kun löysin jokunen viikko sitten idean, jossa valitaan vuodelle 2018 18 erityistä asiaa, joihin haluaa panostaa? Olen miettinyt tätä aihetta kovasti, ja päätynyt tekemään peräti kaksi listaa. Toinen on henkilökohtainen lista, jolla on omia tavoitteita ja asioita, joiden tekemisen uskon lisäävän onnellisuuttani. Mutta toinen on Arkijärki-lista, jonka kaikki asiat liittyvät kotiin – siis niihin teemoihin, joista täällä kirjoitan. Seuraavassa itse lista, ja sen jälkeen muutama selityksen sana.

18 asiaa vuodelle 2018

  1. Vaali kauneutta
  2. Tiskikonerutiini
  3. Kodinkoneiden säännöllinen puhdistus
  4. Keittiön verhon pesu ja silitys
  5. Työhuoneen muodonmuutos
  6. Paperiarkistojen setviminen
  7. Kirjahyllyn raivaus
  8. Parvekekeidas
  9. Pakkauslistat matkoja varten
  10. Lelujen sisäinen kierrätys
  11. Vaatesäilytyksen uudelleenorganisointi
  12. Kapselipuvustojen koostaminen
  13. Tulevien ja lähtevien vaatteiden kirjanpito
  14. Arjen ateriasuunnittelu
  15. Ruokahävikin minimoiminen
  16. Kukkia karkin sijasta
  17. Korjausta odottavien korjaaminen
  18. Sähköremontista selviäminen

Vaali kauneutta on teema koko vuodelle. Meidän koti on mielestäni kaunis. Haluan myös pitää sen kauniina, mikä tarkoittaa sitä, että laitan tavarat paikoilleen ja yritän kiinnittää huomiota sellaisiin yksityiskohtiin, jotka sitä kauneutta silmissäni lisäävät. Haluan nauttia kauneudesta ympärilläni. Käytännössä tätä edistää mm. Tiskikonerutiini, eli se että tyhjennän koneen heti aamulla ja laitan käyntiin illalla. Lopputuloksena on tyhjä tiskipöytä. Olen vähän lipsunut tästä viime aikoina, joten siksi se on nyt listalla. Tavoitteena on myös puhdistaa tiski- ja pesukoneet säännöllisesti, esimerkiksi pari kolme kertaa vuodessa. Sitruunahappoa pitää ensitilassa ostaa, jotta tämä onnistuu. Havahduin myös siihen, ettei keittiön verhoa ole pesty sen koommin kun muutimme tähän asuntoon, joten voisi olla jo aika tehdä sekin.

Työhuoneen muodonmuutos on iso projekti. Tuo huone on varsinainen murheenkryyni, jossa ei tällä hetkellä juuri ole kauneutta havaittavissa. Siellä on liikaa tavaraa, jotta kauneutta mahtuisi mukaan. Pitää siis raivata, vähentää ja vielä miettiä, miten tilan saisi mahdollisimman toimivaksi ja viihtyisäksi. Tämä on ns. ikuisuusprojekti, jonka suhteen aina välillä reipastun kunnes into lopahtaa ja kaaos palaa. Olen kyllästynyt tähän jatkuvaan aloittamiseen, haluan tänä vuonna ratkaista tämän asian nyt lopullisesti. Paperiarkistojen setviminen on yksi osa työhuoneen raivausta. Kyse on siis hyvin vanhoista papereista, jotka pitää vain käydä läpi, jotta suurimman osan voi heittää pois. Mutta joukossa voi olla jotain säilytettävää, joten siksi ne täytyy kaikki katsoa läpi kuitenkin. En pidä papereista enkä arkistoimisesta, mutta tiedän että raivattavaa riittää. Huh. Ehkä tämä voisi olla helmikuun isoin ponnistus?

Pienempi urakka on kirjahyllyn raivaus. Kun keksin rakentaa lastenhuoneeseen vanhan Lundian hyllyn, hyllytilaa tuli äkkiä lisää. Saan lastenkirjat olohuoneesta pois, ja niiden tilalle omia kirjoja, joilla ei ole ollut paikkaa. Samalla pitäisi karsia sieltä sellaista vanhaa kirjallisuutta pois, jolle ei enää ole käyttöä. Parvekekeitaalla tarkoitan puolestaan sitä, että haluan tänä vuonna panostaa parvekkeen kukkiin, laitan maton lattialle ja ylipäätään hyödyntää parveketta ja saada siitä viihtyisämmän. Pakkauslistoista puolestaan juttelin podcastissa nro 10. Vähemmän stressiä, tolkullisemmat listat ja onnistuneemmat matkat tähtäimessä!

Olen myös päättänyt kokeilla, saisinko lelujen kierrätyksen toimimaan meillä. Tarkoitan tällä sitä, että osa leluista olisi jossain poissa silmistä, ja sitten leluja vaihdettaisiin aina uusiin – siis oikeasti vanhoihin, odottamassa olleisiin leluihin. Lastenhuone on ihan ok tällä hetkellä, mutta nähdäksi mukuloilla on liikaa valinnanvaraa. Lelut tulisivat paremmin käytetyksi, jos niitä kierrätettäisiin kuukauden-parin välein. Mutta sitä varten pitää ensin raivata työhuoneeseen tilaa niille odottamassa oleville leluille…

Vaatteiden osalta jatkan omaa kirjanpitoa sekä ostettujen että poistettujen tekstiilien osalta. Pääsin kapselipukeutumisesta jyvälle CapsLookin kurssilla, mutta ehdin tehdä kurssilla vain yhden kapselin. Haluan tehdä pari lisää, ja haluan myös uudelleen organisoida vaatesäilytykseni hyödyntäen kurssin oppeja. Tämä on kuitenkin iso ja vähän painostava projekti, jota en ole vielä aloittanut. Arvelen kuitenkin, että se helpottaisi elämää monin tavoin.

Ruokasuunnittelu ja ruokahävikin minimointi ovat tämän vuoden isoja teemoja! Näistä tulee pian omat postauksensa. Ideoita on vaikka kuinka, kunhan vain ehdin kirjoittaa. Jos arjen ateriasuunnittelu ja ruokajärki ylipäätään kiinnostavat, seuraa blogia, sillä lisää on tulossa pian! Käytännön toimenpiteenä olen kuitenkin päättänyt, että tänä vuonna jos tekee mieli ostaa herkkuja, ostankin kukkia. Ne lisäävät kauneutta ja pitävät syömiset terveellisinä.

Minulla on aika paljon korjausta odottavia tavaroita ja vaatteita. Parsimista odottavia sukkia tai vaatteita joihin pitäisi pistellä muutama ommel, leluja jotka ovat hieman rikki ja siksi pois käytöstä, jne jne. Kun niitä ei ole korjattu, ne vain vievät käyttämättöminä tilaa kaapista tai hyllyltä. Se on ihan tyhmää, järkevämpää olisi joko heittää ne saman tien roskiin tai sitten tosiaan korjata käyttökuntoon. Tässäpä tavoitetta tälle vuodelle.

Viimeinen asia listalla on sähköremontista selviäminen. Taloyhtiöön on tulossa iso sähköremontti, joka tulee työllistämään minua monella tavalla. Hallituksen puheenjohtajana joudun tietysti valvomaan remonttia ja hoitamaan siihen liittyviä asioita paljonkin, mutta ensisijaisesti tuo selviäminen liittyy omaan asuntoon. Meille vedetään kaapelia läpi asunnon, pitää raivata huoneita tyhjäksi, suojata pölyltä ja luultavasti joudumme kokonaan evakkoon ainakin viikoksi. Ajatuskin uuvuttaa. Toisaalta samassa yhteydessä olen suunnitellut tekeväni keittiössä pientä kalusteiden uudelleen järjestämistä, mikä tulee lisämään sekä säilytystilaa että käytettävyyttä merkittävästi. Mutta remontit ovat ihan hirveän rasittavia joka tapauksessa, joten siinä vaiheessa kun tämä tulee valmiiksi, voin hengähtää helpotuksesta.

Luulenpa, että printtaan tämän jääkaapin oveen, niin hyvät aikeet eivät heti paikalla pääse unohtumaan. Tänä aamuna en olisi jaksanut ruveta tyhjentämään tiskikonetta, mutta onneksi muistin listan ja tein sen. Nyt on tyhjä tiskipöytä ja keittiössä siisteys.

Millaisia listoja te olette tehneet? Onko samoja juttuja kuin minulla?

14 thoughts on “18 asiaa vuodelle 2018

  1. Kerron rohkaisuksi äskeisen kokemukseni paperien tuhoamisesta. Olemme muuttamassa asunnosta, jossa olemme asuneet 24 vuotta. Aikoinaanhan kaikki tuli paperilla. Papereita löytyi kaikkialta! Aina vaan lisää! Kävin viikossa läpi omat paperini ja aikaa meni noin seitsemän tuntia. Kuvittelin aloittaessani, että menisi enemmänkin. Pelastus oli tilaamani tietoturvamateriaalin tuhoamispönikkä, joka tuli aivan täyteen! Pönikkä on siis samanlainen mitä yrityksissäkin on käytössä. Suosittelen! Säästettävää paperia jäi tietysti todella vähän…

    • Huh mikä projekti teillä! Minulla on kyllä iso motivaatio hoitaa työhuone papereineen kuntoon, sillä sähköremontti tulee vaikuttamaan myös sinne. Hyvä vinkki tuo tietoturvapönikkä. Luultavasti sellainen olisi kätevä. Mistähän niitä voi helposti tilata? Uskoisin että meilläkin on hirveästi poisheitettävää, ne vaan pitää setviä eroon niistä muutamasta säästettävästä paperista.

      • Lassila ja Tikanojalta. Muistaakseni 55-, / viikko ja he tuovat ja hakevat pois. Ainakin meille oli hintansa arvoinen!

          • arvokkaita vinkkejä, kiitos näistä!

  2. Onpas sympaattinen lista! Tuostahan voin poimia monta hyvää tavoiteltavaa asiaa. Aah kesä ja parveke! Varmasti en jaksa toteuttaa noin mittavaa listaa yksin/vuodessa, mutta monta kohtaa kumminkin. Nuo omat kirja- ja paperikerrostumat ovat niin pohjattomia ja ikuinen ongelma. Mutta (Ilanan) viiden minuutin selvityshaasteita esim. keittiössä aion jatkaa. Sillähän saa jälkeä aikaan kummasti. Ja keskittymisvaikeuksisellekin viiden minuutin tuokiossa onnistuu ihan oikeasti setviä esimerkiksi yhden neliömetrin ala työpöytää tai joku muu kohde ympäri kotia. Tai 15 minuutissa jos jaksaa.

    • En tiedä saanko minäkään kaikkea tehtyä, mutta ainahan voi yrittää! Laitoin tähän myös muutamia helppoja juttuja, kuten tuo verho ja parveke, jotka varmasti tulevat tehtyä. Tai uskoisin että parvekkeen laittaminen on niin kivaa, että se tulee tehtyä joka tapauksessa. On totta, että muutamassa minuutissa saa paljon aikaan, jos keskittyy yhteen kohtaan. Sitten on taas siltä osin vähän siistimpää 🙂

  3. Kukkia karkin tilalle on hyvä idea. Olen välillä hyvällä menestyksellä ostanut kotiin kukkia sen sijaan, että olisin ”palkinnut” itseäni karkilla.

    • Minä tykkään kukista, etenkin leikkokukista todella paljon. Välillä pihiys iskee enkä raatsi ostaa niitä, mutta todellisuudessa reilukaupan ruusukimppu ei maksa juuri enempää kuin karkkipussi. Joten siitä tämä idea. En osta karkkia kauhean usein, mutta kukkia voisin ostaa useamminkin.

      • Asematunnelin ylemmällä tasolla on kukkakauppa (Kaivokukka?), jossa oli ainakin viime vuonna tiistaisin viiden euron tarjouskimppuja, jotka olivat välillä todella upeita, mm. iiriksiä.

  4. Tsemppiä tulevaan remonttiin! 👍

    Listasi vaikuttaa tosi kattavalta. Itsekin voisin miettiä tavoitteita tälle vuodelle.

    • Uh, remontti. Olen vähän kauhuissani jo etukäteen, monestakin syystä. Taloyhtiö on aika iso ja vastuu painaa, mutta toisaalta ainakin pääsen itse vaikuttamaan aivan kaikkeen. Mutta juuri eilen juttelin urakoitsijoiden kanssa, jotka totesivat että kyllä se elämä aika hankalaksi siinä menee. Ei tosin kuulemma ihan niin paha kuin putkiremontti, mutta silti.

    • Yritin kommentoida blogiisi, mutta kommentti ei suostunut julkaistumaan! Kiva lista, ja siinä on samanlaisia juttuja, kuin minullakin on siinä henkilökohtaisella listalla, jota en ole missään julkaissut.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.