Tässä blogissa esiintyy säännöllisin väliajoin hauska ilmiö: Minä valitan siitä, että silitettävien pino on taas kasvanut kauhean korkeaksi, johon ystävällinen lukijakunta vastaa, että lopeta nyt hyvä ihminen se silittäminen. Hanki vaatteita joita ei tarvitse silittää, niin sitten ei tarvitse tuskailla sen pinon kanssa. Olen aina ottanut nämä neuvot hyväntahtoisina kehotuksina, eikä niissä mitään vikaa olekaan. Nyt on kuitenkin ruvennut tuntumaan siltä, että tätä silitysasiaa on pakko avata vähän enemmän, sillä näissä neuvoissa on yksi ongelma. Nimittäin eivät ne vaatteet sitä pinoa kasvata. Minä silitän etupäässä ihan muita juttuja!
Jos katson silitettävien koppaan nyt, sieltä löytyy tällä hetkellä seuraavia tekstiileitä:
- kankaisia serviettejä noin tusina
- essu
- tyynynliinoja
- keittiöpyyhkeitä
- pöytäliina
- 3 mekkoa (lasten)
Nämä kaikki ovat mielestäni aivan liian ryppyisiä kaappiin.
Suurin osa ”silityskuormasta” syntyy liinavaatteista. Ja arvatkaa mitä! En lakkaa silittämästä, ennen kuin seuraavan kirjan deadline iskee siinä määrin päälle, ettei aikaa kerta kaikkiaan ole. Sanon tämän nyt heti kättelyssä, koska oikeasti haluan silittää nuo kaikki. Voi olla että tuskailen pinoa aika ajoin, mutta silitän silti.
Sileät petivaatteet ovat sellaista arjen luksusta, joka ei maksa muuta kuin vaivan. Sileä tyynynliina poskea vasten tuntuu ihanalta, samoin kuin mankeloidut lakanat. Silitetyt ja mankeloidut liinavaatteet menevät pieneen tilaan ja ne pölyävät merkittävästi vähemmän kuin silittämättömät. Marttojen mukaan mankelointi ja silittäminen vähentävät tesktiilipölyn määrää jopa 60-kertaisesti. Mutta olennaisinta on se tunne, jonka sileistä lakanoista ja tyynynliinoista saa. Karkeampikin puuvilla muuttuu mankeloimalla lähes yhtä sileäksi kuin kallis puuvilla satiini.
Keittiöpyyhkeet silitän siksi, että ne ovat aina esillä. Olen silittänyt pyyhkeet aina, niin kauan kuin muistan. Silitetty kangas näyttää siistiltä ja huolitellulta kun se roikkuu uunin kädensijasta. Pöytäliinojen ja serviettien silittämistä tuskin tarvitsee selitellä. Jos haluaa käyttää kankaisia liinoja, niin sitten ne pitää silittää, se tulee vähän kuin siinä samassa paketissa. Tämä on valinta, jonka haluan tehdä. Kaikissa tavaroissa on oma vaivansa, ja pöytäliinoissa on silittämisen vaiva. Servietit ovat käytössä lähinnä juhlissa, nämä odottavat joulun jäljiltä. Ei ole ollut kiire.
Sileät keittiöpyyhkeet. Tämä pino on yksi lempiasioitani kotona.
Vaatteita silitän tietenkin myös, mutta vähemmän kuin noita muita tekstiilejä. Silitän omista vaatteistani kaikki, mitkä ovat rypyssä sen jälkeen kun ne tulevat pesusta. En siis villapaitoja, mutta ohuempia neuleita kyllä jos ne sitä kaipaavat, huivit, puserot, hameet jne. Kesällä silitettävää on enemmän kuin talvella, materiaaleista johtuen. Minulla tosin on myös sellainen höyrytyskone, jolla saa sileäksi sellaisetkin vaatteet, jotka eivät silittämistä kestä. Lastenvaatteista silitän mekot, hameet, kesäiset housut jne. lukuunottamatta trikoovaatteita. Sellaisia silitän ainoastaan silloin, kun vaate on menossa myyntiin. Tämä siksi, että käytössä trikoo ei näytä juurikaan erilaiselta silitettynä tai silittämättömänä, mutta myyntirekissä ero on huikea.
Silittäminen on minusta kotitöiden joukosta mukavimmasta päästä. Se on aika meditoivaa, siinä voi samalla kuunnella äänikirjaa tai podcastia. Työn jälki näkyy heti ja tulosta tulee nopeasti. Rupeamisen vaivahan siinä aina on, mutta toisaalta työhuone mahdollistaa sen, että silittäminen ei ole yleissiisteyden kannalta välttämätöntä edes joka viikko, sillä pinoa ei näe kukaan, ellei mene työhuoneeseen.
En silitä kenenkään muun kuin itseni takia. Puolisolle on luultavasti yhdentekevää, onko lasten mekot sileitä vai eivät, keittiöpyyhkeistä puhumattakaan. En tosin ole kysynyt hänen mielipidettään, koska silittäisin joka tapauksessa. Minulla ei myöskään ole mitään muistikuvaa siitä, silitettiinkö meillä lapsuudenkodissa tyynynliinat vai ei. Olen itse tehnyt niin siitä lähtien, kun parikymppisenä muutin yksin asumaan. Tämä on ihan oma juttuni. En silitä kenenkään mieliksi eikä taustalla ole ääneenlausumattomia odotuksia ulkopuolisilta tahoilta. Eihän niitä tyynynliinoja edes näe kukaan muu kuin minä itse.
Vaatteiden silittämiseen liittyy myös ajatus siitä, mitä muut ajattelevat. Silittäminen saa nimittäin minkä tahansa tekstiilin sekä näyttämään paremmalta että tuntumaan paremmalta. Se on minusta helpoin ja halvin tapa kohentaa minkä tahansa vaatteen ulkonäköä. Sama koskee kodintekstiileitä. Silittäminen on sellainen kotityö, jonka voi jättää tekemättä, eikä siinä mikään vaarannu. Jos haluaa päästä helpolla, silittämisestä kannattaa tinkiä ensimmäisenä, sillä menetys on etupäässä esteettinen. Mutta silittämisellä saa helposti luksusta elämään ilman minkäänlaisia lisäkustannuksia. Se maksaa vain viitsimisen vaivan.
Nyt kun tämä selvitys on tehty, minua kiinnostaa, onko siellä ketään samoilla linjoilla? Onko silittäminen arjen luksusta vai silkkaa ajan haaskausta? (Muistuttaisin kuitenkin, että kyseessä ei ole mikään kunnollisuuskilpailu. Pystyn hyvin eläytymään siihen ajatukseen, ettei silittäminen voisi vähempää kiinnostaa. Minulle se vaan on asia, jonka tykkään tehdä.)
