Miten vaatteen saa käytettyä loppuun?

Edellisen postauksen jälkimainingeissa aloin miettiä, miten niitä vaatteita voi käyttää loppuun. Minulla ei ole mahdollisuutta kutoa räsymattoja enkä omista ompelukonettakaan, joten omat keinoni eivät sisällä tuunaamista. Jos siihen on mahdollisuus, osaamista ja innostusta, vaatteen uudelleen muokkaaminen on hyvä vaihtoehto. Mietin tässä kuitenkin sellaisia keinoja, joissa vaate kierrätetään johonkin muuhun kuin vaatekäyttöön, ennen kuin se pannaan roskikseen. Tämä seuraava lista koostuu sellaisista keinoista, jotka kaikki ovat minulla käytössä.

  • Reikäiset nilkkasukat käytän kenkien lankkaamiseen. Joskus putsaan niillä myös tahroja lattiasta ynnä muuta.
  • Rätiksi kelpaa kaikenlainen puuvilla: vanhat pyyhkeet, liinavaatteet, t-paidat jne. Olen huomannut, että lapsiperheissä on hyvä olla vanhoja pyyhkeitä runsain määrin kaikenlaisia veteen liittyviä ”tilanteita” varten.
  • Lakanat ja pussilakanat yleensä säästän pakkausmateriaaliksi tai suojapeitteiksi. Niitä voi hyödyntää piknik-alustoina, majaleikeissä ja muutoissa. Toinen vaihtoehto on viedä ne Finlaysonin keräykseen.
  • Vaatteet, jotka eivät enää ole ”kaupunkikelpoisia” käyvät kyllä mökillä. Siellä ei haittaa jos farkunpolvessa on reikä tai neuleessa nyppyjä. Loputtomasti ei mökkivaatteita tietenkään tarvitse, mutta koska meidän mökillä oleillaan läpi vuoden, siellä tarvitsee monenlaisia vaatteita. Palkeenkieli takissa, kulahtaneet lenkkarit ym. vaatteet ovat sinne juuri sopivia. Niitä voi sitten heittää sitä mukaa roskiin, kun aivan hajoavat päälle.
  • Vanhoista opiskelijahaalareista tulee erinomaiset remppahaalarit.
  • Rikkinäiset matot käytän loppuun lasittamattomalla parvekkeella. Esim. hieman hajonnut kylppärinmatto palvelee vielä tämän syksyn parvekkeella. Lumen tullessa laitan roskikseen.
  • Kaikenlaiset kankaat ovat oivaa askartelumateriaalia lapsille. Saa leikata ja repiä eikä tarvitse varoa tai säästellä.
  • Rikkinäisiä sukkahousuja en yleensä säästele, mutta silloin kun vaihdan kukkamultia, laitan ruukun pohjalle ohutta sukkahousua. Multa pysyy ruukussa mutta vesi pääsee läpi. Olen myös kokeillut perinteistä sukkahousuniksiä, jossa sukkahousujen avulla puhdistetaan pölyt pattereiden takaa. Edellisestä kerrasta on hetki aikaa, mutta muistelen että toimii se.
  • Vanhoja vauvanvaatteita olen antanut nukenvaatteiksi, vanhoja omia vaatteita lapsille roolileikkeihin.

Tällaisia keinoja on meillä käytössä. Mitä puuttuu? Jaa parhaat niksit kommenteissa, niistä on hyötyä muillekin!

Lajittele biojäte ja pelasta maailma! Parhaat vinkit helppoon lajitteluun.

Nyt käsi sydämelle: lajitteletko biojätteet? Luin tänä aamuna ensimmäisenä YLEn jutun siitä, kuinka sekajätteisiin heitetään edelleen ihan mitä sattuu, ja erityisen paljon biojätettä. Jos roskapusseissa on neljäsosa biojätettä, se tarkoittaa sitä, että tämänkin blogin lukijoissa täytyy olla joukossa niitä, jotka eivät lajittele. Jos kuulut heihin, tämä juttu on erityisesti sinulle! Biojätteen lajittelu ei ole työlästä eikä vaikeaa, mutta ennen kuin niin voi tehdä, täytyy olla paikka, minne biojätteet laitetaan. Eli:

  1. Jos asut taloyhtiössä, jonka roskakatoksesta löytyy biojäteastia, sinulla ei oikeastaan ole yhtään hyvää tekosyytä olla lajittelematta biojätteitä.
  2. Omakotiasujilla halvimmaksi taitaa tulla komposti. Tiedän, että esim. pääkaupunkiseudulla mutta myös muualla Suomessa biojätettä kerätään myös pientaloalueilla.
  3. Jos asut alueella, jossa ei biojätettä kerätä, eikä talossasi ole pihaa jonne kompostin voisi laittaa, saat olla lajittelematta. (Jos kuulut tähän harvinaiseen joukkoon, hihkaise kommenttiboksissa, minua kiinnostaa millä alueilla Suomessa ei voi lajitella.)

Sitten varsinainen lajittelu. Näillä ohjeilla ei voi epäonnistua.

Tarvitset ensinnäkin biojäteastian. Sen ei tarvitse olla suuri, sillä biojäte kannattaa muutenkin tyhjentää usein. Se pienin roskis sopii biojätteelle. Astiassa voi olla kansi, mutta esim. meillä roskis tyhjennetään parin päivän välein, eivätkä ne ehdi ruveta haisemaan, joten kantta en ole koskaan tarvinnut. Biojätteen voi pakata mihin tahansa maatuvaan materiaaliin: biohajoavaan muovipussiin, sanomalehteen, kartonkiin jossa ei ole muovipintaa, paperipussiin, paperiseen kirjekuoreen. Minulla on tiskipöydän alla pieni kaukalo, jonne kerään biojätepusseja. Tässä muutama vinkki, miten sellaisia saa ilman, että erikseen tarvitsee ostaa:

  • Pakkaa kaupassa hedelmät aina biohajoavaan pussiin tai paperipussiin
  • Säästä kaikki paperipussit, joissa ei ole muovista ”ikkunaa”: karkkipussit, leipäpussit, torilta ostettujen perunoiden pussit jne.
  • Jos pussia ei ole, jätteet voi pakata myös pahviseen muro- tai myslipakettiin, tai muuhun kuiva-ainepakettiin. Maito- ja mehutölkit eivät käy, koska ne ovat pinnoitettuja.
  • Jos ison kirjekuoren avaa lyhyeltä sivulta eli päädystä, siitä tulee oivallinen biojätepussi.
  • Kaikki tavalliset paperikassit käyvät myös, kunhan ne eivät ole sellaisia kiiltäviä, hienoja lahjakasseja. Mutta esim. kaikki ruokakaupan ja Alkon paperikassit toimivat.
  • Jos mitään näistä ei ole saatavilla, sanomalehdestä voi kietaista tötterön, ja pakata roskat sinne.

Vaihtoehtoja on paljon, kuten näkyy. Minun on vaikea uskoa, että mitään näistä ei taloudesta löytyisi. Jos roskat menevät kompostiin, jätteitä ei tarvitse pakata erikseen mihinkään, ellei halua. Jäteastian voi nimittäin kipata suoraan kompostiin. Jos ei halua liata jäteastiaa, voi sinne laittaa tavallisen muovipussin. Sitten pussi tyhjennetään kompostiin, ja nakataan sen jälkeen tyhjänä sekajätteeseen. Homma toimii, kunhan ei vahingossa kippaa muovipussia kompostin sekaan.

Biojäte on usein hieman kosteaa. Paperiset pussit vettyvät helposti läpi, mikä on todella ärsyttävää. Paras vinkkini tähän on kananmunakenno. Säästä kennot, ja laita sellaista pussin pohjalle. Kenno maatuu, mutta on niin paksua että pohja pysyy ehjänä, vaikka sen päälle heittelisi muutamat kahvinporot tai teepussit. Kuuden munan kennoista tulee kaksi pohjaa, ja isommista pakkauksista noin neljä.

Siinäpä se sitten olikin. Koska roskia pitää viedä muutenkin, en ymmärrä miksi biojätteen vieminen olisi sen vaikeampaa. Biojätteeseen lajitellaan kaikki ruoantähteet ja pilaantuneet ruuat, sekä kuoret, luut, kahvinporot ym. valmistuksessa syntyneet jätteet. Samoin kuihtuneet kukat. Biojätteeseen voi myös laittaa pehmeitä papereita, eli servettejä ja talouspaperia. Tosin olen sitä mieltä, että paperien laittaminen sekajätteeseen ei ole suuri synti, sillä paperi palaa paljon paremmin kuin banaaninkuori.

Biojätteeseen ei saa laittaa vaippoja, kissanhiekkaa tai muita ulostejätteitä, vaikka ne periaatteessa ovatkin maatuvia. Eli käytännössä kaikki eloperäinen jäte, mikä syntyy keittiössä, kuuluu biojätteeseen. Ainoa poikkeus on ruokaöljy, jota ei saa kaataa biojätteeseen. Hyytynyt rasva (kuten vaikka joulukinkun rasva) on ok, mutta öljyt tekevät jätteestä liian märkää. Pieniä määriä voi imeyttää talouspaperiin, mutta isommat määrät pannaan pulloon tai purkkiin ja sekajätteeseen. Eli jos olet paistanut munkkeja, paistorasvaa ei kuulu kipata biojätteen joukkoon.

Miksi tämä kaikki kannattaa tehdä? Siksi, että ensinnäkin biojäte pystytään hyödyntämään kokonaisuudessaan. Siitä tehdää uusiutuvaa energiaa biokaasun muodossa, sekä multaa. HSY kertoo, että lajitellusta biojätteestä saadaan talteen myös ravinteita, kuten typpeä ja fosforia. Kierrätetty biojäte minimoi myös jätevesipäästöjä. Nykyisin sekajäte pitkälti poltetaan, mutta eloperäinen jäte sekajätteen joukossa huonontaa palamisprosessia. Sen lämpöarvo on heikompi, eli suomeksi omenankuori palaa kylmemmällä liekillä kuin muovi, mikä taas tarkoittaa että jätteenpolttolaitos ei tuota energiaa yhtä tehokkaasti. Lisäksi kostea jäte aiheuttaa korroosiota eli syöpymistä laitteissa.

Jos haluaa kantaa kortensa kekoon kestävän kehityksen ja maailman pelastumisen puolesta, biojätteen lajittelu on yksi helpoimmista jutuista, jonka voimme tehdä. Tämä on yksi niistä asioista, joissa yksilön panos on pieni, mutta monen yksilön yhteinen vaikutus suuri. Jos et vielä lajittele, aloita nyt!

Kaikki hyvät kikkakolmoset ja muut vinkit biojätteen lajitteluun saa mieluusti jakaa kommenttiosastolla! Laitetaan kaikki hyvät neuvot jakoon.

Kirppishässäkän yllättävä päätös

Joskus elämässä tulee erikoisia käänteitä, enkä viikko sitten olisi osannut arvata, miten tässkin lopulta kävisi. Viimeksihän jäätiin siihen, että olin hakenut kirpparikassin, lajitellut kaikki vaatteet lukuisiin eri pinoihin ja lopulta onnistunut seulomaan erilleen myytäväksi menevät ja säilytettävät. Tähän kaikkeen olin saanut kulumaan pari tuntia, ja tarkoituksena oli selvittää, mitä yhteen kirpparirupeamaan menee aikaa.

Tämä suunnitelma meni parin yllätyskäänteen takia kuitenkin ihan myttyyn. Kävi nimittäin ilmi, että sen sukulaisvauvan vanhemmat olivatkin kiinnostuneet kaikista meidän kirppikselle menevistä vaatteista. En ollut hienotunteisuuttani tullut niitä heille tarjonneeksi, sillä joukossa oli myös pikkuviallisia ja varsin kuluneita, sekä sellaisia kokoja, jotka olisivat vauvalle sopivia vasta pitkän ajan päästä. Olin varovainen, sillä en itse missään nimessä haluaisi ikeakassikaupalla vanhoja vaatteita riesoikseni. Siksi olin noukkinut läjistä vain sievimmät ja hyväkuntoisimmat vaatteet vauvalle lahjoitettavaksi. Pian kuitenkin valkeni, että he ottivat iloisesti yli 90% vaatteista, eikä minulle jäänyt lopulta kuin pieni pino ”kelpaamattomia”. Tilanne oli siis yhdessä hujauksessa kiepahtanut päälaelleen, ja yhtäkkiä minulla olikin kirppisvuoro, muttei juuri mitään myytävää.

Onneksi tämäkin ongelma ratkesi, sillä lähipiiristä löytyi tuttava, joka tarjoutui ottamaan myyntivuoron itselleen. Lähetin meiliä Ipanaiseen ja ilmoitin myyjän yhteystietojen vaihtuneen. Sitten kävin radikaalisti kutistuneen pinon uudestaan läpi. Erotin joukosta vielä kaksi mekkoa myöhempää tarkoitusta varten ja viskasin kolme ikuisuustahraista bodya roskiin. Loput n. 10 vaatekappaletta silitin huolellisesti kassin pohjalle, kiikutin kassin myyntivuoron uudelle haltijalle, joka puolestaan maksoi minulle ennakkomaksun, jonka olin jo tilittänyt, ja kävelin kotiin keventynein askelin. Olin yhtäkkiä päässyt eroon sekä myytävästä tavarasta että myyntivuorosta.

Olen vähän hidas mukautumaan omien suunnitelmien äkillisiin muutoksiin, joten näiden nopeiden käänteiden jälkeen olin hetken hämmennyksissäni, että mitäs tässä oikein tapahtui. Sitten tajusin stressin poksahtaneen taivaan tuuliin, ja ymmärsin saaneeni tälle viikolle monta tuntia vapaata aikaa. Edessä oleva iso silitys- ja pakkausurakka oli haihtunut kuin savuna ilmaan, enkä menettänyt edes ennakkomaksua. Kaiken kukkuraksi tiesin lahjoittamieni vaatteiden menneen ns. hyvään kotiin, jossa ne tosiaan tulevat käyttöön, ja josta ne aikanaan toimitetaan uudestaan kirppikselle myytäväksi. Loppujen lopuksi minulla oli syytä olla tilanteeseen erittäin tyytyväinen.

Päällepäin pöhköä, mutta pinnan alla piilee järki

Kirppiskassien keskellä huhkiessa kävi muutaman kerran mielessä, että mitähän järkeä tässä on. Mutta vasta kun eräs läheinen ihmetteli, miksi tästä asiasta pitää tehdä näin vaikeaa, aloin kunnolla miettiä mistä on kyse. Se olikin hyvä idea. Tulin yllättäen siihen tulokseen, että raha ei ole kovin olennaista, tunnearvollakaan ei ole juuri väliä eikä sillä, kenen käyttöön tavarani joutuvat.

Tärkeintä onkin se, että näin toimimalla koen eläväni arvojeni mukaisesti.

Tämä oli hiukan yllättävä johtopäätös, mutta näin se on. Tarpeeksi pintakerroksia kuorittuani tulin siihen tulokseen, että juuri tällä tavalla toimimalla tunnen, että teen eniten oikein. Että teen sellaisia valintoja, jotka ovat sopusoinnussa minulle tärkeiden arvojen kanssa.

Päästyäni tähän pisteeseen, aloin miettiä, mikä se arvo siellä kaiken takana sitten on. Tässäkin hiukan yllättäen havaitsin, että oikea vastaus on vastuullisuus. Ei esimerkiksi ekologisuus, säästäväisyys tai joku muu. Vastuullisuus tarkoittaa minulle tässä tapauksessa sitä, että koen olevani loppuun asti vastuussa ostamistani tavaroista, myös näistä lastenvaatteista. Ajattelen niin, että kun olen ottanut jonkun tavaran itselleni, minun vastuullani on huolehtia siitä, että siitä ei tule kertakäyttöinen. Minulle vastuullisuus tarkoittaa siis sitä, huolehdin mahdollisimman pitkälle siitä, että esimerkiksi lastenvaatteet käytetään loppuun, eikä niitä dumpata käyttökelpoisina tekstiilikeräykseen. Ajattelen niin, että loppusijoituspaikasta huolehtiminen ja siitä aiheutuva vaivannäkö on se ”hinta”, joka minulle lankeaa sen vuoksi, että olen ostanut uuden vaatteen. Vaikka totta kai yritän kierrättää käytettyinä ostetut yhtä lailla.

Tästä kaikesta seuraa tämä kirppismyynti. En halua ensisijaisesti lahjoittaa tai laittaa Uffin laatikkoon tai vaatekeräykseen, koska olen piinallisen tietoinen siitä, ettei vaate niistä päädy välttämättä käyttöön, vaikka se käyttökelpoinen olisikin. Sen sijaan järkeilen niin, että jos joku on valmis maksamaan edes pikkuisen niistä meidän vanhoista vaatteista, ne menevät todennäköisesti käyttöön. Koska itse myyminen on minulle ylivoimaisen työlästä, valitsen mieluummin täyden palvelun kirppiksen. Siitä sitten seuraa tätä edellä mainittua hässäkkää lajittelun, pesun, silittämisen ynnä muun valmistelun kanssa. Mutta se on ok ja hyväksyttävää, koska toimin silloin tämän oman sisäisen logiikkani mukaan oikein. En välttämättä nauti tuosta työstä, mutta näen sen kuitenkin mielekkäänä.

Kelly McGonigal, tutkija jonka työtä ja näkemyksiä arvostan valtavasti, on sanonut, että omien arvojen tunnistaminen ja niiden mukaisten valintojen tekeminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita ihminen voi hyvinvointinsa eteen tehdä. Olen siis toiminut näin, vaikka en ole asiaa kunnolla tiedostanut. Mutta nyt kun ymmärrän mistä on kyse, tämän valinnan tekeminen on jatkossa entistä helpompaa. Kuten sille ihmettelevälle läheiselle totesin – minun on vaan pakko toimia näin. Arvot ovat siitä mielenkiintoisia, että ne ovat jokaiselle henkilökohtaisia, ja samakin arvo voi näkyä eri ihmisten elämässä eri tavoilla. Jollekin toiselle vastuullisuus voisi tarkoittaa vaikka kasvissyöntiä, joku kolmas ehkä valitsee vain reilun kaupan luomutuotteita. Näitä on turha verrata keskenään, enkä näe hedelmällisenä sitä keskustelua, onko jokin arvo parempi kuin joku muu. Sen sijaan omien arvojen tarkastelu hiljaa mielessään on hyvä idea kenelle tahansa.

Kun oma toiminta kummastuttaa itseään, on erinomainen harjoitus pysähtyä ja todella analysoida, miksi oikein tekee niin kuin tekee. Joskus voi paljastua, että kyse on vanhasta tavasta, jolle ei oikeasti ole enää perusteluja. Joskus taas voi käydä ilmi, että motiivina onkin pelko tai epävarmuus, jota oikeastaan kannattaisi hoitaa jollain ihan muulla tavalla. Ja sitten joskus saa tällaisen hienon oivalluksen, joka selittää kristallinkirkkaasti, miksi tämä toimintatapa on sittenkin juuri minulle hyvä ja oikea. Esimerkiksi tämän oivalluksen jälkeen tätä ulkopuolisen silmin epäilemättä vähän tärähtänyttä toimintaa on paljon helpompi selittää muille.

Tämä taisi olla poikkeuksellisen syväluotaava teksti tässä blogissa. Minua kiinnostaa silti, oletteko huomanneet, miten omat arvonne näkyvät vaikkapa kuluttamisessa tai kierrättämisessä?

Nainen tienaa potkuhousuilla 30 senttiä

Terveisiä kirppisvaatekasojen keskeltä. Olen juuri saanut ensimmäisen vaiheen valmiiksi, ja vedän tässä hieman henkeä ennen kuin jatkan. Tämä käytettyjen vaatteiden myyminen ja ylipäätään kierrättäminen on sellainen savotta, että metatyöstä puhuminen on minusta törkeää vähättelyä. Aion kirjoittaa auki koko prosessin, sekä samalla katsoa kuinka monta tuntia tähän menee. Tulokset julkaisen teidän iloksi ja viihteeksi ja samalla oman ymmärryksen kasvattamiseksi.

Tämän tekstin otsikko viittaa tietenkin Laura Pörstin mahtavaan kirjoitukseen Nainen tienaa 1,5 euroa. Laura kirjoittaa osuvasti siitä, miten nurinkurista käytettyjen vaatteiden kierrätys ja kirpputorimyynti on. Sain tekstin luettuani monta oivallusta, joiden seurauksena oma kirppis- ja kierrätystoimintani onkin jo järkevöitynyt merkittävästi. Mutta lastenvaatteet ovat ihan oma lukunsa, ja välillä tuntuu että tässä hommassa ei ole edelleenkään päätä eikä häntää. Näin tämä homma kuitenkin menee:

LÄHTÖTILANNE

  • Olen varannut myyntijakson Ipanaisesta, joka hoitaa hinnoittelun ja myynnin, eli minun täytyy vain toimittaa myytävät vaatteet liikkeeseen heiltä noutamassaan kassissa.
  • Kolme isoa muovilaatikkoa sekä yksi iso ja yksi keskikokoinen ikeakassi täynnä lastenvaatteita ja -kenkiä. Kasseissa on valmiiksi myytäväksi luokiteltuja vaatteita, mutta laatikoissa on sekaisin käyttöön tulevia että myyntiin päätyviä vaatteita.
  • Yhtä kassia lukuunottamatta vaatteet pitää noutaa vintiltä.

Olen käyttänyt noin 30 minuuttia siihen, että olen hakenut sekä Ipanaisen kassin että haalinut kaikki prosessissa tarvittavat vaatteet yhteen paikkaan keskelle olohuoneen lattiaa.

LAJITTELU

Tyhjennän kaikki laatikot ja kassit, ja lajittelen vaatteet seuraaviin läjiin:

  1. Kuopukselle heti käyttöön tulevat vaatteet
  2. Kuopukselle myöhemmin käyttöön tulevat vaatteet
  3. Kirpputorille nyt menevät vaatteet
  4. Kirpputorille myöhemmin syksyllä menevät vaatteet (talvivaatteet)
  5. Sukulaisvauvalle menevät vaatteet
  6. Suoraan roskikseen heitettävät
  7. Nostalgiasyistä säästettävät (näitä löytyi lopulta vain yksi)

Tiedän että tämän voisi tehdä helpomminkin, esimerkiksi kippaamalla kaikki poistettavat vain samaan läjään, mutta en pysty. Ensinnäkin, en halua kierrättää roskia. Joten kaikki vaatteet on käytävä läpi, että niiden kuminauhat ja elastaanit ovat edelleen kunnossa. Toiseksi nuo käyttöön tulevat vaatteet on pakko lajitella erikseen. Kun esikoiselta jää jotain pieneksi, säästän vaatteen kuopukselle, mikäli se on käyttökunnossa. Lapset kuitenkin kasvavat eri tahtiin, ja eri vuodenaikoina syntyneet lapset eivät välttämättä ole samaan aikaan saman kokoisia tietyssä iässä. Näin ollen vaatteet täytyy käytännössä käydä yksi kerrallaan läpi ja katsoa, ovatko ne sopivia nyt vai vasta hetken päästä. Liian pienet taas siirretään kirppispinoon.

Välillä myös muoti ja maku ehtii muutamassa vuodessa muuttua, samoin käsitys vaatteen kunnosta. Kun vaate on aktiivikäytössä, se vaikuttaa käyttökelpoiselta, mutta parin vuoden päästä ei ehkä enää olekaan samaa mieltä. Yksi lapsi voi rakastaa vihreää, ja toinen taas inhota sitä. Arjessa pieneksi jääneiden mutta käyttökelpoisten vaatteiden nakkaaminen yhteen laatikkoon on kätevää, ja se säästää jatkuvalta lajittelulta ja lukuisilta puolivalmiilta pinoilta. Kuitenkin tässä vaiheessa, kun myyntipäivä lähestyy, vaivaa pitää nähdä enemmän.

Sitten on vielä noiden pois lähtevien vaatteiden lajittelu. Tiedän, että mitään ei olisi pakko säästää kenellekään, mutta kun tiedän että vastaanottaja arvostaa, niin tässä urakassa on pieni vaiva erotella joukosta jonkun mummin tai kummin antamat ihanuudet seuraavalle sukulaisvauvalle. Kirppikselle puolestaan ei kannata heinäkuussa kuskata ainuttakaan toppavaatetta, joten selkeästi väärän kauden vaatteet täytyy lajitella erikseen odottamaan uutta kirppisaikaa.

Edellä kuvattuun vaatteiden lajitteluun olen käyttänyt yhteensä 1h 15 min. Se sisältää säästettävien vaatteiden pakkaamisen takaisin laatikoihin tai kaappeihin. 

Seuraavaksi vuorossa on vaatteiden laittaminen myyntikuntoon. Se tarkoittaa sitä, että napit ja vetskarit suljetaan, pienet virheet korjataan, vaatteet silitetään ja viikataan kauniisti kuljetuskassiin. Voi olla, että osa täytyy vielä pestä uudelleen, jotta ne olisivat raikkaita myynnissä. Tähän mennessä olen siis käyttänyt tähän lastenvaaterumbaan melkein kaksi tuntia. Toisaalta kun tietää, että potkuhousuista saattaa saada nettona alle euron, alkaa välillä epäillä koko homman mielekkyyttä. Mutta tälle tielle on nyt lähdetty, eikä paluuta ole.

Saako täällä vertaistukea? Vai onko tämä ihan tärähtänyttä?

Tiikerin sitkeät juovat

Kuten lupasin, vein tänään hyväntekeväisyyskirppikselle ison määrän vaatteita. Kuulostaa tosi yksinkertaiselta. Mutta kasseja pakatessa sain huomata, että vanhoista ajatusmalleista luopuminen ei käy noin vain. Minulla oli alunperin mielessä ne tietyt, myymistä odottavat vaatteet, mutta tässä innostuksessa päätin käydä myös kesävaatteet läpi, sekä vaatekaapin muutenkin. Ajattelin että kun nyt kerran olen menossa, niin viedään sitten kaikki mahdollinen kerralla.

Sitten kun aloin systemaattisesti käydä laatikoita ja hyllyjä läpi, löysinkin odotettua enemmän poistettavaa. Entinen lempineule, edelleen täysin nypytön ja siisti. Mutta en enää pidä vaaleanpunaisesta, joten pusero on ollut vuosia käyttämättä. Noin 17 vuotta sitten ostetut fcuk:n farkut, jotka olivat vuosia ne kaikista hienoimmat farkkuni. Alunperinkin varsin tiukat. Ja ei, valitettavasti en ole enää samoissa mitoissa kuin yli 17 vuotta sitten. Olen näitäkin säästellyt kai vanhasta muistista. Sitten muita vaatteita: samettijakku, joka on oikeastaan aina ollut vähän liian lyhyt. Toppi, joka taas on jo vuosia ollut liian iso. Juhlamekko, joka ei mennyt siinä aiemmin mainitussa second hand -liikkeessä taannoin kaupaksi. Ehkä siksi, että se on hyvin avonainen ja kokoa xs. Toinen mekko, jota muistelen pitäneeni viimeksi häämatkalla, josta on jo yli 10 vuotta siitäkin. Noista ajoista on tyylikin hieman kehittynyt.

Kaikkia noita vaatteita yhdisti priima kunto ja se, että olen niistä kaikista tykännyt joskus tosi paljon. Lisäksi niitä yhdisti se, että en ole mitään niistä pitänyt pitkään aikaan. Ja tiedättekö mitä. Lähes jokaisen vaatteen kohdalla päähän pälkähti spontaanisti ajatus tämän voisi myydä. Siis mitä hittoa! Olen juuri keräämässä vaatteita lahjoittaakseni ne, ja siitä huolimatta joku yritti päässäni vakuuttaa, että kyllä ne voisi myydäkin. Ollakseni nyt raatorehellinen, voin myös kertoa että ihan vakavissani mietin hetken, että mitä jos sittenkin kuskaisin nämä vielä toiselle kirppikselle, jossa myyjä saa myydyistä vaatteista pienen siivun. Että jos kuitenkin yrittäisin vielä sitä myymistä lahjoittamisen sijasta. Kun nämä olivat kaikki niin hyviä vaatteita!

Tulin kuitenkin takaisin järkiini, ja suuntasin kolmen kassin kanssa sinne minne alunperinkin olin meinannut mennä. Jätin kassit tiskille ja kotimatkalla oli keveämpi olo. En usko, että mitään noista vaatteista tulen ikinä kaipaamaan. (Miksi kaipaisin epäsopivia vaatteita?) Mutta rehellisyyden nimissä täytyy tehdä vielä toinenkin tunnustus. En pakannut mukaan aivan kaikkea, mistä olin päättänyt luopua. Yksi käsilaukku ja muutama kesävaate jäi kuormasta pois. Aion kokeilla, löytyisikö niille ostaja second hand -liikkeen kautta. Mutta jos ei löydy, niin sitten lahjoitan nekin.

Olen iloinen siitä, että kaikesta huolimatta onnistuin taistelemaan sitkeässä olevia ajatuksia vastaan ja pääsin isosta määrästä vaatteita eroon. Näköjään tätä täytyy silti edelleen harjoitella. Ei pääse tiikeri juovistaan ihan käden käänteessä.

Mullistava oivallus

Laura Pörsti kirjoitti tällä viikolla tekstin nimeltä Nainen tienaa 1,5 euroa. Se pysäytti. Laura kirjoittaa näin:

Aika harva meistä tuntuu ajattelevan, että laitanpa tämän laatutavaran nyt Kierrätyskeskukseen tai muuhun hyvään tarkoitukseen, jotta kierrättävä taho voi sitten saada siitä vähän voittoa omaksi hyödykseen (koska, toisin kuin suuri osa muista vaatteista, se ostetaan aika varmasti). Moni laittaa kierrätyspusseihin ainoastaan puoliepätoivoisia tai lähes arvottomia vaatteita ja näkee hulluna vaivaa saadakseen jonkin kympin omaan taskuunsa niistä ”paremmista”. Samaan aikaan hän laittaa erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen.

Tässä kiteytyy jotain pelottavan olennaista. Tajusin toimivani itse juuri näin. Ne epätoivoisimmat rääsyt sentään vien tekstiilikeräyksiin, joita on ilahduttavasti ilmestynyt kauppoihin. Mutta juuri nytkin minulla on pino ”parempia” vaatteita odottamassa, että saisin silitettyä ja kuvattua ne nettikirppikselle. Ja kyllä, samaan aikaan lahjoitan erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen. Tajuan juuri tällä hetkellä miten uskomattoman epäloogista tämä toiminta on. Aivan älytöntä!

Olen ajatellut, että nuo vaatteet kannattaisi myydä, koska niistä ehkä saisi tosiaan sen pari euroa. Olen ajatellut, että on vähän kuin ”tuhlausta” laittaa ne vaatekeräykseen. Tunnistanpa vielä sellaisenkin ajatuksen, että haluaisin omien (entisten) hienojen vaatteideni päätyvän jollekin sellaiselle henkilölle käyttöön, joka ymmärtäisi niiden hienouden. Tämä viimenen nyt viimeistään on ihan hirveää kukkua. En ole halunnut laittaa niitä hyväntekeväisyyteen, koska olen liittänyt niihin vahvasti tunnearvoa. Halojaa, housut ovat housut ovat housut! Tässä tekee mieli suorastaan ravistella itseään.

Näiden kaikkien ajatusten keskellä haluan samanaikaisesti vilpittömästi tukea erilaisia hyväntekeväisyyskohteita. Lauran tekstin luettuani voin vain ihmetellä, miksi nämä asiat eivät ole yhdistyneet päässäni aiemmin. Jos tosiaan lahjoittaisin nuo hyvät ja siistit merkkivaatteet suoraan sellaiselle taholle, joka saa niistä tuloja työhönsä, miksi en tekisi niin? Miksi yritän maksimoida oman vaivannäön? Mikä minua vaivaa?

Juuri nyt on sellainen olo, että piintyneet ajatus- ja toimintatavat ovat saaneet aimo kolauksen. Ihan aiheesta myös. Eniten ihmetyttää, miksi ihmeessä en päästä itseäni helpommalla. En ole käyttänyt noita vaatteita vuosiin. En tule koskaan enää käyttämäänkään. Miksi en vain päästä niistä irti? Miksi en ole suorinta tietä toimittanut niitä hyväntekeväisyyteen? Yritin myydä niitä second hand -liikkeessä. Tällä kertaa ei mitään mennyt kaupaksi, joten miksi, MIKSI oikein haudon niitä kotona? Vaatteista saatava raha laskettaisiin parissa kympissä korkeintaan, jos ne nyt edes menisivät kaupaksi. Voisin hyvin lahjoittaa sen verran haluamilleni tahoille. En saa myymisestä ja siihen liittyvästä työstä minkäänlaista iloa. Lyhyesti sanottuna en muista, milloin viimeksi olisi arkijärki ollut näin pahasti hukassa!

Kiitos kuitenkin Lauralle, jonka kirjoitus herätti tästä järjettömyydestä. Kun menen kotiin, pakkaan kaikki myyntiä odottavat vaatteeni siistiin kassiin. Lauantaina vien ne pois. Sen jälkeen huokaisen helpotuksesta. Sen jälkeen en enää ikinä sorru samaan. Jos vaate ei mene jollekin ystävälle tai tuttavalle, tai jos en saa sitä kaupaksi liikkeessä, jossa minun ei tarvitse tehdä myymisen eteen yhtään mitään, lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon etten enää edes harkitse myyväni sitä itse. Tämä vapauttaa säilytystilaa, stressiä ja turhaa työtä. Pärjään hienosti ilman niitä muutamaa potentiaalista euroa. Voin aivan hyvin lahjoittaa ne suoralta kädeltä hyväntekeväisyyteen.

Nyt tietysti kiinnostaa, tunnistaako kukaan muu itseään tästä tekstistä? Tuossa Lauran jutussa on on muuten paljon muutakin kiinnostavaa pohdintaa, joten suosittelen sen lukemista lämpimästi. Tartuin tähän aiheeseen, koska se kolahti nyt niin lujasti. Tämän jälkeen tapani kierrättää vaatteita ei ole enää ennallaan.

Tavaroista eroon pääsemisen hankaluudesta

Luin tässä äskettäin uutisen, jossa kerrottiin Tampereen poliisin aloittamasta vaatekeräyksestä. Ideana oli kerätä kunnollista talvikampetta ja jalkineita niille tyypeille, jotka päätyvät putkaan paleltumisvaarassa. Kampanja kuitenkin keskeytettiin päivän tai parin jälkeen, sillä vaatetta kertyi pari pakettiautollista ennätysajassa. Tämä kertoo ihmisten auttamishalusta, mutta väitän että myös tavarapaljoudesta. Meillä alkaa kaikilla olla liikaa tarpeettomia vaatteita. Eikä niistä pääse eroon sitten millään. Kun yhtäkkiä ilmaantuu tällainen keräys, jossa vielä on varmaa että vaatteet todella päätyvät jollekin hädänalaiselle ihmiselle, niin kamppeidensa kanssa tuskaileva ilahtuu suuresti.

Kierrätyskeskusvierailun perusteella myös astioista, kirjoista ja huonekaluista halutaan innokkaasti päästä eroon. Muoti, maku ja mieltymykset vaihtuvat. Tavaroita uusitaan vaikka ei olekaan pakko. Sen seurauksena käytettyjen markkinoilla on runsain määrin tavaraa, jota kukaan ei oikein tunnu haluavan. Vanhasta tavarasta on hankala päästä eroon. Olen itse pyrkinyt välttämään tätä yrittämällä valita sellaisia tavaroita, joita ihan oikeasti haluan käyttää lopun ikäni. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aikoinaan valitsin Arabian 24h-sarjan valkoiset lautaset, ja pidän niiden simppelistä muodosta edelleen. En usko, että astiastoa on mitään syytä vaihtaa tulevaisuudessakaan. Korkeintaan siihen voi hankkia lisää osia jos sattuisi menemään rikki, vaikka toistaiseksi kaikki on pysynyt ehjänä.

Sen sijaan aterimet olen vaihtanut kahteen kertaan. Ensimmäinen setti oli Savoniaa Citymarketin alennusmyynnistä. Kun niistä alkoi tulla liikaa ala-asteen ruokala mieleen, ostimme tilalle toisen sarjan uudempaa designia. Savoniat annoimme sukulaisille, jotka rakensivat mökin ja tarvitsivat sinne astioita. Nämä seuraavat vaihdoin noin 10 vuoden jälkeen. Valitsemani sarja osoittautui käytössä vähän turhan kookkaaksi, ja harjattuun teräkseen jäi vedestä helposti tahroja. Ostin pari vuotta sitten uudet aterimet, mutta ne vanhat ovat edelleen tallessa. En ole saanut aikaiseksi myydä. Ehkä lahjoitan ne lapsille sitten, kun he muuttavat kotoa. Näihin nykyisiin olen lopulta tyytyväinen, enkä aio niitä enää vekslata. Mutta kuten huomaatte, täydellistä valintaa on joskus vaikea tehdä heti kerralla.

Tavaroista eroon pääseminen on työlästä. Olipa kyseessä myyminen tai lahjoittaminen, tavaroita pitää lajitella, pakata ja kuljettaa. Usein myös kuvata, kunnostaa ja sitten on se kaikki neuvotteluun liittyvä työ, kun sopivaa hintaa, noutoaikaa ja -paikkaa sovitaan ostajan kanssa. Vaikka antaisi varsinaisen myymisen tai lahjoittamisen jonkun muun huoleksi, täytyy tavarat kuitenkin etsiä kotoa ja laittaa siihen kuntoon, että ne voi toimittaa eteenpäin.  Kenties jollekin super-organisoituneelle henkilölle tämä ei ole vaiva eikä mikään, mutta vaikka pidän itseäni ihan kohtuullisen järjestyksen ystävänä, on tämä vaihe silti mielestäni melko vaivalloinen.

Varasin juuri myyntijakson lastenvaatteille heinäkuun alussa. Riittää, että vien vaatteet liikkeeseen ja he hoitavat loput. Mutta valmistelut ovat alkaneet jo nyt. Viikonloppuna kävin läpi mökillä olleet varavaatteet, ja otin sieltä kaupunkiin pieneksi jääneet, koska ne menevät myyntiin. Ennen kuin toimitan vaatteet liikkeeseen, täytyy vielä käydä aika monta laatikkoa läpi vintillä ja kotona ja lajitella niistä talvivaatteet erikseen. (Ja sitten niille pitää varata myyntijakso jonnekin syksymmälle, tämäkin pitäisi muistaa.) Myyntiin menevät pitää pestä, silittää, putsata kivet kengänpohjista ja sulkea kaikki nepparit ja napit. Tiedän etukäteen, että tähän vierähtää pari tuntia ihan kevyesti.

Kun asiaa peilaa näitä omia kokemuksia vasten, en ihmettele hetkeäkään, että poliisin keräys meni tukkoon parissa päivässä. Tavaroista on vaikea päästä eroon. Oma ratkaisuni on venyttää käyttöaikaa niin pitkälle kuin mahdollista, jotta tavaran voisi lopulta hyvällä omalla tunnolla lajitella roskikseen, mutta ainahan tämäkään ei ole mahdollista, hyvänä esimerkkinä juuri nuo lastenvaatteet. Olisi kiva kuulla, miten te olette asian ratkaisseet? Miten tavaroista pääsee helpoiten eroon?

Viikon kierrätysuutinen: Vie vanhat rintsikat Patricialle

Tämä voisi olla vaikka poikkeuksellisesti maanantaivinkki. Sain nimittäin juuri tietää, että Patricia kerää yhdessä SPR:n kanssa käytettyjä, ehjiä ja puhtaita rintaliivejä, jotka tulevat Konttiin myyntiin. Kampanja on voimassa helmikuun ajan, joten siksi en halunnut tätä vinkkiä hautoa turhan takia. Jos siis kaapissasi pyörii epäsopivia liivejä, joille olet pähkäillyt sopivaa sijoituspaikkaa, nyt on hyvä mahdollisuus saada liivit kiertoon. Huono puoli tässä uutisessa on se, että Patricialla on myymälät ainoastaan Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Joensuussa, mutta jos asut lähistöllä tai vierailet näissä kaupungeissa helmikuun aikana, voit viedä liivisi kierrätykseen.

Vaivan palkaksi luvataan myös alekuponki (joka tosin on vain maaliskuun loppuun asti voimassa), mutta sitähän ei ole pakko käyttää, ellei tarvetta ole. Minulla on kaapissa juuri tuollaisia epäsopivia liivejä ollut odottamassa jotain järkevää sijoituspaikkaa. Ostolakko on edelleen voimassa, joten harkitsen vakavasti ostanko tuolla kupongilla mitään. Mahdollisesti ostan yhdet alushousut, koska olin syksyllä ostanut vahingossa väärää kokoa olevan alaosan settiin, ja olisi kiva jos saisin yläosan ja alaosan samaa sarjaa. Mutta katsotaan. Voi olla, että päätän tulla toimeen ilman. (Tosin jos helmikuun ostosaldo on yhdet alushousut, tilanne on edelleen mielestäni hyvin hallinnassa…)

Pidättehän mielessä, että nämä liivit ovat menossa myyntiin Suomessa. Lahjoita siis vain puhtaita, ehjiä ja siistejä alusvaatteita. Siis sellaisia, jotka itse voisit laittaa suoraan päälle, jos saisit ne vaikka kaverilta. Tämä ei ole mikään sellainen keräys, missä katastrofialueella joku reppana saa olla iloinen mistä tahansa avusta. Uskon, että teillä onkin homma aivan hallussa, mutta törmäsin juuri vastikään kommentiin, jossa joku oli sitä mieltä, että ei hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien vaatteiden tarvitse olla yhtä hyviä kuin muiden. Tai näin sen kommentin ainakin ymmärsin. Joten siksi halusin vielä tämän pienen muistutuksen tähän laittaa.

Nyt on siis noin kolme viikkoa tätä kuuta jäljellä, joten etenkin te, jotka asutte Patrician liikkeiden lähialueilla, tässä ehtii toimia vielä oikein hyvin!

Älä lahjoita roskaa

Olin viime lauantaina Kuinka paljon on tarpeeksi -tapahtumassa kuuntelemassa Ilana Aallon erittäin kiinnostavaa puheenvuoroa. Ilanan kirja Paikka kaikelle julkaistaan helmikuun puolessa välissä, ja se on ehdottomasti lukulistalla, kunhan saapuu kauppoihin. Tilaisuudessa oli kuitenkin mielenkiintoinen pöytä. Se oli lastattu täyteen tarpeettomia, rikkinäisiä tai muuten huonoja tavaroita, jotka oli lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Otin pöydästä kuvan:

Mitä kuvassa näkyy? Osa tavaroista on selvästi rikki, kuten litistynyt kakkuvuoka. Mutta pöydällä oli paljon periaatteessa ehjää, joskin huonokuntoista tavaraa. Otetaan vaikka tuo kastelukannu. Se oli nähdäkseni ehjä, mutta tarkemmin tarkasteltuna todella likainen. Minusta tässä on erinomainen esimerkki siitä, miten lahjoittaessa todella on aiheellista miettiä muutakin kuin sitä, onko esine teoriassa käyttökelpoinen.

Monilla tavaroilla voi olla itselle käyttöarvoa, mutta ei muille. Jos oma kastelukannu on muuttunut valkoisesta ruskeaksi, se voi silti olla ihan hyvä käytössä. Omat liat harvoin haittaavat ketään. Mutta kuka haluaisi toisen likoja kotiinsa? Lian filosofiasta esimerkiksi Ilana osaisi varmasti kertoa tarkemmin kuin minä, mutta yritän tässä osoittaa sellaista sokeaa pistettä, mikä lahjoittaessa usein tulee vastaan. Tavara, joka omasta mielestä on ihan ok, saattaa toisesta ihmisestä olla ällöttävä.

Luulen, että tuosta kannusta olisi saanut juuriharjan ja kloriten yhdistelmällä jälleen valkoisen. Mutta minkä hyväntekeväisyystahon asiakas on oikeasti käytetyn kastelukannun tarpeessa? Vaikka joku olisi menettänyt koko omaisuutensa tulipalossa, haluaisko hän likaisen pinttynyttä kastelukannua? Uuden ja puhtaan saa parilla eurolla. Mielestäni olisi sydämellisempää investoida ne pari euroa ja ostaa avun saajalle uusi, kuin yrittää tuputtaa tuota kuvassa olevaa.

Minusta tuo kannu havainnollistaa hyvin, miten periaatteessa käyttökelpoinen tavara muuttuu roskaksi, kun sen lahjoittaa. Se että kannulla voi kastella ei vielä riitä. Sen pitäisi olla myös sellainen, että ketään ei ällötä koskea esineeseen. Kotona kannu olisi käyttöesine, lahjoitettuna se menee roskiin.

Jäin miettimään myös sitä, miksi kannu on alunperin lahjoitettu. Onko sen tilalle hankittu uusi ja kauniimpi? Onko sen omistaja luopunut kaikista kukkasistaan ja samalla myös kannusta? Tai olisiko tuo ollut kuolinpesässä muiden tavaroiten joukossa? Ajattelin myös näin: Mikä on hyvä syy ostaa uutta? Voiko kastelukannuun kyllästyä? Jos vaihtaa vanhan kulahtaneen tavaran uuteen kauniimpaan, onko itsepetosta laittaa vanha hyväntekeväisyyteen, eikä vain suoraan roskiin? Jos itse ei enää kannua kotiinsa kelpuuta, mikä saa ajattelemaan, että joku kuitenkin ilahtuisi siitä?

Keksin myös tapoja, joilla tuon kannun käyttöikää olisi voinut pidentää. Ensinnäkin kunnon kuuraus olisi ehkä tehnyt siitä jo ajoissa sen verran siistin, ettei uudelle olisikaan ollut tarvetta. Kannun olisi myös voinut puhdistaa ja viedä esim. työpaikalle kukkien kastelua varten. Tai sitten kannun olisi voinut siirtää ulkokäyttöön parvekkeelle tai mökille.

Pöytä oli täynnä tuollaisia samanlaisia tavaroita. Lahjoittajalle ne lienevät olleet  käyttökelpoisia, mutta irrallaan tarkasteltuna samat tavarat olivat selvästi ankeita, rumia, tarpeettomia roinia. Tähän dilemmaan törmää keskusteluissa, joissa käsitellään sitä, milloin jokin on roska ja milloin ei. Aina joku muistaa sanoa, että toisen roina on toisen aarre. Voihan näin ollakin, mutta olisin taipuvainen lähtemään tälle linjalle vain silloin, kun innokas ottaja ilmoittautuu itse.

Se, että lahjoittaa jotain hyväntekeväisyyteen, ei vielä tarkoita, että vastassa olisi joku, joka rakastuisi juuri sinun roiniisi. Kun vastaanottaja on tuntematon, on turvallisempaa pitää pikemminkin liian tiukkaa seulaa kuin liian löysää. Koska kyseessä on nimenomaan hyväntekeväisyys, voi aina kysyä itseltään, tekeekö tämä tavara hyvää kellekään? Jos vastaus ei ole selkeästi kyllä, on parempi olla lahjoittamatta. ”Ehkä tätä joku voisi vielä käyttää” kertoo siitä, että lahjoittaminen ei luultavasti ole oikea vaihtoehto.

Tiedän, että aihe on kimurantti. Mitä mieltä te olette?