Tavaroista eroon pääsemisen hankaluudesta

Luin tässä äskettäin uutisen, jossa kerrottiin Tampereen poliisin aloittamasta vaatekeräyksestä. Ideana oli kerätä kunnollista talvikampetta ja jalkineita niille tyypeille, jotka päätyvät putkaan paleltumisvaarassa. Kampanja kuitenkin keskeytettiin päivän tai parin jälkeen, sillä vaatetta kertyi pari pakettiautollista ennätysajassa. Tämä kertoo ihmisten auttamishalusta, mutta väitän että myös tavarapaljoudesta. Meillä alkaa kaikilla olla liikaa tarpeettomia vaatteita. Eikä niistä pääse eroon sitten millään. Kun yhtäkkiä ilmaantuu tällainen keräys, jossa vielä on varmaa että vaatteet todella päätyvät jollekin hädänalaiselle ihmiselle, niin kamppeidensa kanssa tuskaileva ilahtuu suuresti.

Kierrätyskeskusvierailun perusteella myös astioista, kirjoista ja huonekaluista halutaan innokkaasti päästä eroon. Muoti, maku ja mieltymykset vaihtuvat. Tavaroita uusitaan vaikka ei olekaan pakko. Sen seurauksena käytettyjen markkinoilla on runsain määrin tavaraa, jota kukaan ei oikein tunnu haluavan. Vanhasta tavarasta on hankala päästä eroon. Olen itse pyrkinyt välttämään tätä yrittämällä valita sellaisia tavaroita, joita ihan oikeasti haluan käyttää lopun ikäni. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aikoinaan valitsin Arabian 24h-sarjan valkoiset lautaset, ja pidän niiden simppelistä muodosta edelleen. En usko, että astiastoa on mitään syytä vaihtaa tulevaisuudessakaan. Korkeintaan siihen voi hankkia lisää osia jos sattuisi menemään rikki, vaikka toistaiseksi kaikki on pysynyt ehjänä.

Sen sijaan aterimet olen vaihtanut kahteen kertaan. Ensimmäinen setti oli Savoniaa Citymarketin alennusmyynnistä. Kun niistä alkoi tulla liikaa ala-asteen ruokala mieleen, ostimme tilalle toisen sarjan uudempaa designia. Savoniat annoimme sukulaisille, jotka rakensivat mökin ja tarvitsivat sinne astioita. Nämä seuraavat vaihdoin noin 10 vuoden jälkeen. Valitsemani sarja osoittautui käytössä vähän turhan kookkaaksi, ja harjattuun teräkseen jäi vedestä helposti tahroja. Ostin pari vuotta sitten uudet aterimet, mutta ne vanhat ovat edelleen tallessa. En ole saanut aikaiseksi myydä. Ehkä lahjoitan ne lapsille sitten, kun he muuttavat kotoa. Näihin nykyisiin olen lopulta tyytyväinen, enkä aio niitä enää vekslata. Mutta kuten huomaatte, täydellistä valintaa on joskus vaikea tehdä heti kerralla.

Tavaroista eroon pääseminen on työlästä. Olipa kyseessä myyminen tai lahjoittaminen, tavaroita pitää lajitella, pakata ja kuljettaa. Usein myös kuvata, kunnostaa ja sitten on se kaikki neuvotteluun liittyvä työ, kun sopivaa hintaa, noutoaikaa ja -paikkaa sovitaan ostajan kanssa. Vaikka antaisi varsinaisen myymisen tai lahjoittamisen jonkun muun huoleksi, täytyy tavarat kuitenkin etsiä kotoa ja laittaa siihen kuntoon, että ne voi toimittaa eteenpäin.  Kenties jollekin super-organisoituneelle henkilölle tämä ei ole vaiva eikä mikään, mutta vaikka pidän itseäni ihan kohtuullisen järjestyksen ystävänä, on tämä vaihe silti mielestäni melko vaivalloinen.

Varasin juuri myyntijakson lastenvaatteille heinäkuun alussa. Riittää, että vien vaatteet liikkeeseen ja he hoitavat loput. Mutta valmistelut ovat alkaneet jo nyt. Viikonloppuna kävin läpi mökillä olleet varavaatteet, ja otin sieltä kaupunkiin pieneksi jääneet, koska ne menevät myyntiin. Ennen kuin toimitan vaatteet liikkeeseen, täytyy vielä käydä aika monta laatikkoa läpi vintillä ja kotona ja lajitella niistä talvivaatteet erikseen. (Ja sitten niille pitää varata myyntijakso jonnekin syksymmälle, tämäkin pitäisi muistaa.) Myyntiin menevät pitää pestä, silittää, putsata kivet kengänpohjista ja sulkea kaikki nepparit ja napit. Tiedän etukäteen, että tähän vierähtää pari tuntia ihan kevyesti.

Kun asiaa peilaa näitä omia kokemuksia vasten, en ihmettele hetkeäkään, että poliisin keräys meni tukkoon parissa päivässä. Tavaroista on vaikea päästä eroon. Oma ratkaisuni on venyttää käyttöaikaa niin pitkälle kuin mahdollista, jotta tavaran voisi lopulta hyvällä omalla tunnolla lajitella roskikseen, mutta ainahan tämäkään ei ole mahdollista, hyvänä esimerkkinä juuri nuo lastenvaatteet. Olisi kiva kuulla, miten te olette asian ratkaisseet? Miten tavaroista pääsee helpoiten eroon?

Viikon kierrätysuutinen: Vie vanhat rintsikat Patricialle

Tämä voisi olla vaikka poikkeuksellisesti maanantaivinkki. Sain nimittäin juuri tietää, että Patricia kerää yhdessä SPR:n kanssa käytettyjä, ehjiä ja puhtaita rintaliivejä, jotka tulevat Konttiin myyntiin. Kampanja on voimassa helmikuun ajan, joten siksi en halunnut tätä vinkkiä hautoa turhan takia. Jos siis kaapissasi pyörii epäsopivia liivejä, joille olet pähkäillyt sopivaa sijoituspaikkaa, nyt on hyvä mahdollisuus saada liivit kiertoon. Huono puoli tässä uutisessa on se, että Patricialla on myymälät ainoastaan Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Joensuussa, mutta jos asut lähistöllä tai vierailet näissä kaupungeissa helmikuun aikana, voit viedä liivisi kierrätykseen.

Vaivan palkaksi luvataan myös alekuponki (joka tosin on vain maaliskuun loppuun asti voimassa), mutta sitähän ei ole pakko käyttää, ellei tarvetta ole. Minulla on kaapissa juuri tuollaisia epäsopivia liivejä ollut odottamassa jotain järkevää sijoituspaikkaa. Ostolakko on edelleen voimassa, joten harkitsen vakavasti ostanko tuolla kupongilla mitään. Mahdollisesti ostan yhdet alushousut, koska olin syksyllä ostanut vahingossa väärää kokoa olevan alaosan settiin, ja olisi kiva jos saisin yläosan ja alaosan samaa sarjaa. Mutta katsotaan. Voi olla, että päätän tulla toimeen ilman. (Tosin jos helmikuun ostosaldo on yhdet alushousut, tilanne on edelleen mielestäni hyvin hallinnassa…)

Pidättehän mielessä, että nämä liivit ovat menossa myyntiin Suomessa. Lahjoita siis vain puhtaita, ehjiä ja siistejä alusvaatteita. Siis sellaisia, jotka itse voisit laittaa suoraan päälle, jos saisit ne vaikka kaverilta. Tämä ei ole mikään sellainen keräys, missä katastrofialueella joku reppana saa olla iloinen mistä tahansa avusta. Uskon, että teillä onkin homma aivan hallussa, mutta törmäsin juuri vastikään kommentiin, jossa joku oli sitä mieltä, että ei hyväntekeväisyyteen lahjoitettavien vaatteiden tarvitse olla yhtä hyviä kuin muiden. Tai näin sen kommentin ainakin ymmärsin. Joten siksi halusin vielä tämän pienen muistutuksen tähän laittaa.

Nyt on siis noin kolme viikkoa tätä kuuta jäljellä, joten etenkin te, jotka asutte Patrician liikkeiden lähialueilla, tässä ehtii toimia vielä oikein hyvin!

Älä lahjoita roskaa

Olin viime lauantaina Kuinka paljon on tarpeeksi -tapahtumassa kuuntelemassa Ilana Aallon erittäin kiinnostavaa puheenvuoroa. Ilanan kirja Paikka kaikelle julkaistaan helmikuun puolessa välissä, ja se on ehdottomasti lukulistalla, kunhan saapuu kauppoihin. Tilaisuudessa oli kuitenkin mielenkiintoinen pöytä. Se oli lastattu täyteen tarpeettomia, rikkinäisiä tai muuten huonoja tavaroita, jotka oli lahjoitettu hyväntekeväisyyteen. Otin pöydästä kuvan:

Mitä kuvassa näkyy? Osa tavaroista on selvästi rikki, kuten litistynyt kakkuvuoka. Mutta pöydällä oli paljon periaatteessa ehjää, joskin huonokuntoista tavaraa. Otetaan vaikka tuo kastelukannu. Se oli nähdäkseni ehjä, mutta tarkemmin tarkasteltuna todella likainen. Minusta tässä on erinomainen esimerkki siitä, miten lahjoittaessa todella on aiheellista miettiä muutakin kuin sitä, onko esine teoriassa käyttökelpoinen.

Monilla tavaroilla voi olla itselle käyttöarvoa, mutta ei muille. Jos oma kastelukannu on muuttunut valkoisesta ruskeaksi, se voi silti olla ihan hyvä käytössä. Omat liat harvoin haittaavat ketään. Mutta kuka haluaisi toisen likoja kotiinsa? Lian filosofiasta esimerkiksi Ilana osaisi varmasti kertoa tarkemmin kuin minä, mutta yritän tässä osoittaa sellaista sokeaa pistettä, mikä lahjoittaessa usein tulee vastaan. Tavara, joka omasta mielestä on ihan ok, saattaa toisesta ihmisestä olla ällöttävä.

Luulen, että tuosta kannusta olisi saanut juuriharjan ja kloriten yhdistelmällä jälleen valkoisen. Mutta minkä hyväntekeväisyystahon asiakas on oikeasti käytetyn kastelukannun tarpeessa? Vaikka joku olisi menettänyt koko omaisuutensa tulipalossa, haluaisko hän likaisen pinttynyttä kastelukannua? Uuden ja puhtaan saa parilla eurolla. Mielestäni olisi sydämellisempää investoida ne pari euroa ja ostaa avun saajalle uusi, kuin yrittää tuputtaa tuota kuvassa olevaa.

Minusta tuo kannu havainnollistaa hyvin, miten periaatteessa käyttökelpoinen tavara muuttuu roskaksi, kun sen lahjoittaa. Se että kannulla voi kastella ei vielä riitä. Sen pitäisi olla myös sellainen, että ketään ei ällötä koskea esineeseen. Kotona kannu olisi käyttöesine, lahjoitettuna se menee roskiin.

Jäin miettimään myös sitä, miksi kannu on alunperin lahjoitettu. Onko sen tilalle hankittu uusi ja kauniimpi? Onko sen omistaja luopunut kaikista kukkasistaan ja samalla myös kannusta? Tai olisiko tuo ollut kuolinpesässä muiden tavaroiten joukossa? Ajattelin myös näin: Mikä on hyvä syy ostaa uutta? Voiko kastelukannuun kyllästyä? Jos vaihtaa vanhan kulahtaneen tavaran uuteen kauniimpaan, onko itsepetosta laittaa vanha hyväntekeväisyyteen, eikä vain suoraan roskiin? Jos itse ei enää kannua kotiinsa kelpuuta, mikä saa ajattelemaan, että joku kuitenkin ilahtuisi siitä?

Keksin myös tapoja, joilla tuon kannun käyttöikää olisi voinut pidentää. Ensinnäkin kunnon kuuraus olisi ehkä tehnyt siitä jo ajoissa sen verran siistin, ettei uudelle olisikaan ollut tarvetta. Kannun olisi myös voinut puhdistaa ja viedä esim. työpaikalle kukkien kastelua varten. Tai sitten kannun olisi voinut siirtää ulkokäyttöön parvekkeelle tai mökille.

Pöytä oli täynnä tuollaisia samanlaisia tavaroita. Lahjoittajalle ne lienevät olleet  käyttökelpoisia, mutta irrallaan tarkasteltuna samat tavarat olivat selvästi ankeita, rumia, tarpeettomia roinia. Tähän dilemmaan törmää keskusteluissa, joissa käsitellään sitä, milloin jokin on roska ja milloin ei. Aina joku muistaa sanoa, että toisen roina on toisen aarre. Voihan näin ollakin, mutta olisin taipuvainen lähtemään tälle linjalle vain silloin, kun innokas ottaja ilmoittautuu itse.

Se, että lahjoittaa jotain hyväntekeväisyyteen, ei vielä tarkoita, että vastassa olisi joku, joka rakastuisi juuri sinun roiniisi. Kun vastaanottaja on tuntematon, on turvallisempaa pitää pikemminkin liian tiukkaa seulaa kuin liian löysää. Koska kyseessä on nimenomaan hyväntekeväisyys, voi aina kysyä itseltään, tekeekö tämä tavara hyvää kellekään? Jos vastaus ei ole selkeästi kyllä, on parempi olla lahjoittamatta. ”Ehkä tätä joku voisi vielä käyttää” kertoo siitä, että lahjoittaminen ei luultavasti ole oikea vaihtoehto.

Tiedän, että aihe on kimurantti. Mitä mieltä te olette?

Vierailu kierrätyskeskuksessa ja sen vaikutukset

Kävin eilen Helsingin Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa. Se oli mielenkiintoista, monella tasolla. Minulla oli takakontissa monta nyssykkää tavaroita. Enimmäkseen puolison vaatteita ja sitten yksi pussillinen omiani. Laitoin sinne mukaan ne kahdet kengät, joita viimeksi tuskailin. Taloudellista tappiota tuli, mutta olkoon se minulle opetukseksi siitä, että väärän kokoiset eivät muutu oikean kokoisiksi vaikka mikä olisi.

Kun haalin kotoa lähteviä tavaroita, kävi klassisesti. Otin poistokasasta yhdet housut talteen. En raatsinut laittaa niitä kuitenkaan pois. Sen sijaan toivon että ensi kesänä ne sittenkin mahtuvat minulle. Ei viisasta, ei rationaalista, mutta onneksi en ole koskaan väittänyt olevani täydellinen. Ja saattaa olla, että otin yhden mekonkin. Se oli niin ryppyinen, etten kehdannut laittaa sitä mukaan. Tuli muuten juuri mieleen, että voisin ottaa sen yöpaidaksi uudelleen käyttöön!

Kun kurvasin kierrätyskeskuksen pihaan, havaitsin, että minua itse asiassa hävetti hieman. Olen erittäin akuutisti tiedostanut ne valtaisat tavaravuoret, joiden parissa kierrätyskeskuskin yrittää taistella. Fakta, että keskiverto suomalainen heittää yli 10kg vaatteita roskiin on painunut tiukasti tietoisuuteeni. Ajattelin, että tässä minä nyt kannan omia kilojani – ei roskiin mutta kierrätyskeskukseen, mikä itselleni tarkoittaa melkein samaa asiaa. Periaatteessa käyttökelpoisia vaatteita, joita vain en tahdo enää pitää. Itse hankittuja. Itse hylättyjä. Kierrätyskeskus on viimeinen oljenkorsi, toivon että joku ne sieltä löytäisi itselleen. Sitten tulisi vähän parempi mieli ja omatunto.

Tunnetta vahvisti se, että työntekijät ottivat tavarat aivan superystävällisesti ja kiittäen vastaan. Iso varastohuone oli täynnä pussukoita ja nyssäköitä, joita muutama mies setvi ja availi pikkuhiljaa. Koko ajan paikalle ajoi lisää tavarantuojia. Vannon kautta kiven ja kannon, että yritän jatkossa käyttää vaatteeni riekaleiksi. Lahjoitusten näkeminen konkreettisesti on parasta shoppailunvastaista lääkettä.

Kävin myös kierrätyskaupassa. Ihmettelin etenkin astioiden hyvää kuntoa. Sieltä olisi todella saanut hyvin helposti ja halvalla täydellisen varustuksen keittiöön. Arabiaa, Kerman savea ja muita merkkejä, tietysti Ikeaa mukana myös. Hiukan kyllä hämmästelin, miksi Ikean kuohuviinilasista pyydettiin kokonainen euro, kun niitä saa uutena 6kpl suunnilleen samalla hinnalla. Tavaraa oli, kaikissa kategorioissa taulutelkkareista lähtien. Sitten sukelsin vaatepuolelle.

Myönnän, että odotukset olivat aika korkealla. Olin kuullut, kuinka kierrätyskeskuksesta löytyy pilkkahinnalla ties mitä aarteita. Mutta täytyy sanoa, että vaatteiden puolesta niitä ei tullut vastaan. Sen sijaan täyteen tungetut vaaterekit masensivat. Tänne ne meidänkin vaatteet päätyisivät. Useimmista vaatteista huomasi kyllä, miksi niistä oli luovuttu. Joko kunto tai kuosi olivat sellaisia, että käyttöä tuskin löytyy. Ehkä ahkerasti penkomalla sieltä olisi voinut jotain löytää, etenkin jos sattuisi olemaan hyvin varaton tai vaatteeton.

Minulle elämyksen aiheutti hallissa leijuva haju. Tiedättehän sellaisen käytettyjen vaatteiden hajun? Se oli vähän erilainen eri puolilla huonetta. Miedoin lastenvaatteiden kohdalla, pahin hattu- ja hanskanurkkauksessa. Tuo haju on yksi asia, joka karkottaa minut helposti pois käytettyjen vaatteiden luota. Yksittäisessä vaatteessa sitä tuskin huomaa, mutta kun koko halli on täyteen tungettu… Mietin, millainen määrä elettyä elämää siellä huoneessa leijui. Jotenkin huikea kokemus.

Hassua kyllä, tein kuitenkin kierrätyskeskuksesta löydön. Ostin kahdella eurolla pussillisen vanhanaikaisia lasikuulia. Sellaisia on nimittäin todella vaikea löytää kaupoista! Olen niitä etsinyt, eikä niitä tunnu olevan myynnissä missään. Mutta siellä niitä oli, juuri sellaisia kuin omassa lapsuudessani. Hypistelin myös pientä punaista liinaa, jonka joku oli sievästi käsin viimeistellyt reikäompeleella. Mutta lopulta jätin sen sinne, koska en keksinyt mihin olisin sen laittanut. Nyt vähän harmittaa, sellainen pieni kangaspala ei tilaa vie, ja se oli tosiaan sievä. Olisi sopinut vaikka joulupöytään kynttilänjalan alle.

Kierrätyskeskusvierailu oli terveellinen muistutus siitä, mitä tapahtuu kaikille niille tavaroille, joita emme enää halua. Niistä tulee röykkiöitä kierrätyskeskuksen seinustoille. Minulle tuli sellainen olo, että on itsepetosta ajatella, että suurin osa poistamistani tavaroista menisi jollekin tarvitsevalle. Osa ehkä menee, mutta tuskin kaikki. On siis entistä tärkeämpää miettiä huolellisesti, tarvitseeko jotain vai ei, ennen kuin hankkii. Tuntuu myös entistä vahvemmin siltä, että paras ja ekologisin vaihtoehto on käyttää vaatteet ja muut tavarat niin loppuun, että ne voi laittaa hyvällä omalla tunnolla roskiin. Tai sitten antaa ne suoraan ihmiselle, jonka tietää käyttävän niitä edelleen.

Millaisia kokemuksia teillä on kierrätyskeskuksista?

Kuinka monta kiloa?

Maanantain (21.11.16) Helsingin Sanomissa oli erittäin kiinnostava artikkeli tekstiilijätteestä. Jos tekstiilijätteen kohtalo on joskus mietityttänyt (ja ketäpä ei olisi), niin suosittelen tuohon artikkeliin tutustumista. Siinä mainitaan, että suomalainen heittää vuodessa pois keskimäärin 13 kiloa tekstiileitä. Määrä tuntuu aivan poskettomalta, mutta kun aloin miettiä tarkemmin, huomaan ettei se ehkä olekaan niin kaukaa haettua.

En ole pitänyt tarkkaa kirjaa siitä, kuinka paljon neljän hengen taloudesta on kuluneen vuoden aikana poistunut vaatteita ja liinavaatteita, mutta yritän muistella:

  • Kaksi pussilakanaa on viety Finnlaysonin keräykseen, yksi tavallinen ja yksi tuplaleveä (olivat rikki).
  • Kesällä myin sekä lahjoitin noin ikeakassillisen verran lastenvaatteita (liian pieniä, käytöstä poistuneita).
  • Omia vaatteitani olen myynyt muutamia kappaleita sekä lahjoittanut ystäville (itselle väärää kokoa tai mallia).
  • Viime viikolla vein aivan täyteen tungetun muovikassillisen lumppua Lindexin keräyslaatikkoon (loppuunkulutettuja vaatteita, ei enää käyttökelpoisia).
  • Keväällä lahjoitin saman verran vaatteita Fidalle (väärää kokoa, mallia tai ei enää itselle mieluisia).
  • Yksittäisiä vaatteita on käytetty loppuun riepuina (kulahtaneita yöasuja).

Väitän, että tuosta määrästä tulee helposti 13 kiloa täyteen, ja ylikin menee. Edelleen kotona odottaa lahjoitettavaksi meneviä vaatteita ainakin yksi kassillinen. Keittiön räsymatto alkoi purkaantua siinä määrin, että se olisi periaatteessa roskiskunnossa. En kuitenkaan laita sitä roskiin, vaan käytän sen loppuun ensi kesänä parvekkeen mattona. Kylpyhuoneen matto alkaa olla samassa jamassa, mutta en ole saanut aikaiseksi uusia sitä, joten se toimittaa virkaansa edelleen vaikka onkin vähän rikki.

Nuo yllämainitut vaatteet eivät tietenkään ole jätettä sanan varsinaisessa merkityksessä, lukuunottamatta noita roskiin heitettyjä riepuja. Onneksi suurimman osan on voinut kierrättää jollain tavalla järkeävästi. Joka tapauksessa kyse on tekstiileistä, joille ei enää ole käyttöä, ja jotka täytyy siis jollain tavalla poistaa. Vähemmän tiedostava olisi saattanut vain laittaa kaiken roskiin.

Minusta tuntuu, että tänä vuonna noita poistotekstiileitä on kertynyt enemmän kuin ennen siitä syystä, että olen aktiivisemmin karsinut omaa vaatekaappiani, ja sieltä on lähtenyt sellaisia vaatteita, joille ei ole ollut käyttöä moneen vuoteen. Mutta niin tai näin, kun yllä olevaa listaa rupeaa ynnäilemään, 13 kiloa ei tänä vuonna riitä meidän perheen vaatepoistoille. Tämä havainnollistaa sitä, että alunperin todella isolta tuntuva luku on käytännössä todellisuutta.

Tätä kirjoittaessa aloin miettiä, pitäisikö ensi vuonna punnita kaikki poistuneet tekstiilit. Siinä voisi jälleen tulla realismia siihen, miten paljon vaatteita on ja millainen kierto niihin liittyy. Ainakin harkitsen tätä! Mitä luulette, montako kiloa tekstiilejä on teidän kotoa poistunut viime vuonna?

Roskien tuottamisen tuska

Olen tullut siihen tulokseen, että me suomalaiset olemme niin innokkaita kierrättäjiä, että välillä tuntuu olevan vaikea hyväksyä sitä, että joskus tavara on vain roska. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että kierrätyskeskuksiin ja muihin kohteisiin lahjoitetaan tavaraa, joka ei oikeasti enää kelpaa käyttöön. Minusta tuntuu, että aivan erityisesti tämä koskee vaatteita.

Käytetyt vaatteet ovat aikamme ongelma. Olettaisin että menneinä vuosina kaikki käytettiin ja käännettiin niin perusteellisesti, että lopulta kankaasta ei tosiaan ollut enää mihinkään. Mutta nykyisin on paljon epämääräisempää. Ei ole pakko pitää viimeiseen hiutuvaan saumaan asti mitään, ja toisaalta on vaikea määritellä, milloin vaate muuttuu roskaksi ja milloin se olisi vielä käyttökelpoinen.

Olen itse painiskellut saman ongelman äärellä monta kertaa. Olen yrittänyt kehittää jonkinlaiset suuntaviivat itselleni, jotka määrittelisivät sen, missä se roskan raja menee. Jos vaate on puuvillatrikoota tai muuta imukykyistä materiaalia, säästän sen rättinä. Viime viikonloppuna pesin uunin, ja siinä tarvitsin rättejä runsaasti (uuni oli aika karseassa kunnossa, koska sinne räjähti muuan pataruoka päivää aiemmin). Käytin moskan pyyhkimiseen vanhan yöpaidan, joka oli virahtanut muodottomaksi ja siksi poistettu käytöstä. Leikkasin sen muutamaksi kappaleeksi ja pyyhittyäni yhdellä, heitin sen aina roskiin. Vaate tuli todellakin käytettyä loppuun, eikä likaisten rättien heittäminen roskiin kirpaissut ollenkaan.

Yritän tarkastella lahjoitettavat tarkasti: ei reikiä, napit ja nepparit tallella, ehjä vetoketju, ei nyppyjä, ei tahroja. Jos nuo eivät toteudu, ei voi lahjoittaa. Jos korjattava asia on pieni, teen sen ja lahjoitan sitten. Älkää hyvät ihmiset lahjoittako pikkuviallisia vaatteita, jotka voisi helposti korjata itse. Nimittäin todennäköisesti lahjoituskohteessa ei ole henkilökuntaa, joka joutaisi virheitä korjaamaan. Ja kun ilmaiseksi saa ehjänkin, kuka ottaisi paidan, josta puuttuu nappi?

Nyt odottaa kuitenkin pari kassillista sellaisia vaatteita, jotka aion viedä jonkun vaateketjun keräykseen huomenna, kun lähden liikkeelle. Nuo keräykseen menevät ovat sellaisia, että ne on tosiaan pidetty puhki, lastenvaatteet ovat kiertäneet vähintään kahdella, usein kolmellakin lapsella. Kyllä ne ovat ihan täysin palvelleita, ja niistä saa hyvällä omalla tunnolla hankkiutua eroon. Olen niitä hautonut kuukausia, juuri tuosta jätteen tuottamisen pelosta johtuen. Nyt on kuitenkin niin, että minä en käytä farkkusortseja, eikä sille talvitakille, jonka vetoketju on peruuttamattomasti hajalla, ole mitään järkevää käyttöä. Toimitan siis nämä vaatteet keräykseen. Toivon, että ne jatkojalostetaan vaikka sitten autonpenkkien pehmusteiksi tai muuksi. Ymmärrän, että niistä ei ole enää käytettäviksi, mutta toivon että esim. puuvillakuitu voitaisiin noiden keräysten ansioista vielä erotella johokin hyötykäyttöön. Jos ei, niin ainakin olen yrittänyt.

Tämän operaation seurauksena työhuoneen lattialta poistuu iso kasa pusseja ja nyssäköitä, ja huone saadaan taas järkevämpään käyttöön. Tämä roskien tuottamisen tuska on aiheuttanut nimittäin sen, että hyvää tilaa on käytetty lähinnä varastona, vaikka muutakin tarvetta olisi. Vaikka nykyään on tosi tärkeää, että kaikki tekevät osansa myös kierrättämisen ja lajittelun osalta, halvaantuminen asian edessä ei ole hyvä vaihtoehto sekään. Olen varmasti täällä joskus noita vaatekeräyksiä kritisoinut. Kritiikki on kohdistunut siihen, että ne antavat kenties vähän turhan ruusuisen kuvan siitä, mihin niitä vaatteita käytetään. Mutta jos tiedostaa, että jatkokäyttö tarkoittaa, että vaate esim. revitään johonkin jatkokäyttöön, niin silloin se on ok. Tai voi olla, että se poltetaan. Tiedostan tämän, mutta koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ole, vien noihin keräyksiin.

Tulipas pitkä paasaus. Kirjoitan tästä aiheesta jonkin verran kirjassakin, ehkä siksi aihe on niin pinnalla. Pääasia kuitenkin on, että vihdoin pääsen noista turhista vaatteista EROON, eivätkä ne enää tuki kotia. Muilla samoja ongelmia?

Sentimentaalisia vaatekerrostumia

Edellisen kirjoituksen kommenteissa ihmeteltiin, että miten paljon ihmisellä oikein voi olla vaatteita, että niistä riittää tuollaiseen rumbaan. Oikein hyvä kysymys, johon tarjoilen seuraavaksi yhden vastauksen.

Ensinnäkin – onhan niitä vaatteita paljon. Olen päätellyt, että täällä on paljon lukijoita, jotka pystyvät toteuttamaan elämässään aidosti varsin minimalistista ja järkevää vaatevarastoa. Sellaista kapselipuvustoa, josta löytyy aina sopiva kaikkiin tilanteisiin, eikä ylimääräisiä toisaalta ole. Ihailen tällaista aidosti! Oman kaapin tilanne on kuitenkin toinen, ja kokemukseni mukaan tämä oma tilanteeni on varsin tyypillinen monille muillekin.

Vaatteita on paljon, mutta se johtuu siitä, että kaapissa on monenlaisia kerrostumia. Otetaan vaikkapa housut. Aktiivisessa käytössä on neljät farkkutyyppiset housut (äskettäin niitä oli kahdet mutta ostin juuri kahdet lisää). Niiden lisäksi on kolmet sellaiset farkut, jotka ovat sopivia mutta joita käytän harvemmin. Seitsemät housut, ei kuulosta pahalta vai mitä? Mutta se on vain osa totuudesta. Sitten on yhdet farkut, jotka mahtuvat melkein, mutta eivät ihan, mutta en ole vielä menettänyt toivoa sen suhteen että ehkä ensi kesänä ne mahtuvat taas loistavasti. Sitten on ihanat keltaiset farkut, joissa vain valitettavasti on ikitahroja lahkeissa, joten en voi käyttää niitä kuin jossain pihalla. Mutta ne on niin ihanat että en voi luopuakaan. Sitä paitsi elättelen niidenkin suhteen toivoa, että löydän vielä keinon, jolla tahrat lähtevät. Sitten on muutamia villakangashousuja, jotka eivät tämänhetkisessä elämäntilanteessa ole kovin käteviä, mutta kuka nyt hyvistä housuista luopuisi. Sitten on vielä kaikki kesähousut erikseen. Saattaa siellä olla vielä sellaisiakin, joita en nyt vain muistanut tähän hätään.

Edellisestä listauksesta huomaa, että onhan niitä housuja kertynyt. Sama koskee kaikkia muitakin vaatelajeja. Aktiivikäytössä on melko maltillinen määrä, mutta lisäksi on kerrostumia. Ja niitä sitten riittääkin. Kun kroppa on lasten myötä viime vuosina ollut milloin minkäkin kokoinen, kaapista löytyy monenlaista kokoa. Nyt olen karsinut pois sellaisia monia vuosia vanhoja vaatteita, joiden suhteen on ollut pakko todeta, että koko tai malli ei tule enää koskaan sopimaan. Näitä muuten löytyy myös ihan joka kategoriasta, poislukien kengät, jotka ihme kyllä ovat kaikki sopivia.

Epäsopivia vaatteita on myös tullut korvattua uusilla, mutta vanhoista ei ole tullut hankkiuduttua eroon. Ja ainakin minulla on ihan rehellisiä virheostoksia – sinänsä sopivia hyviä vaatteita, jotka eivät vain syystä tai toisesta kuitenkaan toimi. Ostin esimerkiksi kirpputorilta tyylikkään kynähameen pari vuotta sitten. Olen käyttänyt sitä kerran. En vain ole kynähametyyppiä, vaikka kuvittelin että olisin. Se on aivan liian hankalakäyttöinen siihen arkeen, jota elän. Olen oppinut, että todellisuudessa valitsen aina hameen, jossa pystyn juoksemaan.

Olen myös säilytellyt todella vanhoja vaatteita, joita en ole raatsinut syystä tai toisesta laittaa pois, vaikka aihetta olisi ollut. Nyt puhutaan siis vaatteista, jotka olen saanut ehkä joskus lukiossa. Kuinka moni teistä oikeasti pitää vaatteita, jotka on hankittu 20 vuotta sitten? Villasukkia ei lasketa. Kun vaatetta ei ole ehtinyt käyttää loppuun, se on tullut säästetyksi, koska kuten sanottu, mitä sitä hyvää vaatetta heittämään. Mutta sitten muoti, olemus ja elämäntilanteet ovat muuttuneet, eikä entinen lempivaate enää ole käyttökelpoinen. Näitä olen nyt vähitellen ruvennut myös karsimaan. Paitsi että on siellä joukossa muutama niin sentimentaalinen tekstiili, että ne aion säästää vaikkei niille enää ikinä tule olemaan käyttöä. Kuten vaikka puku, jossa pääsin ylioppilaaksi, promootioasu, hääpuku alusvaatteineen yms. Minusta on ihanaa, kun esimerkiksi suvun naiset ovat säästäneet hääpukunsa, vaikkei niillä mitään teekään. Ehkä järjestän niistä näyttelyn jälkipolville kultahääpäivänä, tai jotain.

Koska vaatteista on vaikea päästä fiksusti eroon, niitä on kertynyt kaappiin enemmän kuin tarvetta on. Yritän nyt oikeasti saada tarpeettomat pois, mutta se vaatii lajittelua. On rikkinäisiä, jotka aion toimittaa jonkun ketjun keräykseen. On myyntikelpoisia, jotka olisi tuhlausta laittaa ilmaiseksi eteenpäin. Sitten on vielä niitä, joiden paikka lienee kierrätyskeskuksessa tai Fidalla, siis vaatteita joiden myyntiarvo on niin pieni, ettei sen takia kannata nähdä vaivaa, mutta kun vaate on ehjä ja hyvä, niin roskis olisi väärä paikka.

Tässä siis pitkä vastaus siihen, miten paljon niitä vaatteita oikein voi olla. Taannoin kun ystäväni apuna raivasin hänen vaatevarastoaan ulkomaille muuttoa varten, sieltä löytyi täsmälleen samat kerrostumat kuin minultakin Jos siellä on joku sellainen lukija, joka tunnisti itsensä tästä kuvauksesta, niin sanokaa nyt ihmeessä hep kommenttiosastolla. Muuten jään siihen uskoon, että kaikilla muilla on homma hanskassa, paitsi minulla. Ja te, jotka oikeasti olette onnistuneet kapselipuvuston hankkimaan, miten se käytännössä tapahtui? Missä vaiheessa hankkiuduitte eroon niistä nuoruusvuosien aarteista?

Roskien lajittelusta kokemuksia?

Meidän roskiskaappi siinä tiskipöydän alla muuttui viikonloppuna täydelliseksi. Sen jälkeen kun olen ruvennut lajittelemaan muoviroskat erilleen, olen kohdannut hankaluuksia. Kaapissa ei nimittäin oikein riittänyt paikkoja kaikille. Siellä oli isoin astia muoville, yksi pieni biojätteelle ja toinen pieni lasille ja metallille. Sitten tarvittiin vielä sekajäte, mutta sille ei ollut paikkaa.

Keräsin sekajätettä ensin pieniin paperikasseihin, jotka pysyivät itsekseen pystyssä. Systeemi ei kuitenkaan ollut kovin kätevä, eikä niitä pussejakaan ollut loputtomasti. Muovikassi irrallaan ei toimi, kuten varmaan voitte arvata. Sitten muistelin, että meillä saattaisi olla vintillä yksi ylimääräinen roska-astia. Löysin sen ja olin riemuissani. Samalla ihmettelin, mistähän se oli meille joutunut… mutta samapa tuo. Pahaksi onneksi tämä astia oli liian iso. Vaikka kääntelin astioita millä tavoilla, ne eivät kerta kaikkiaan suostuneet mahtumaan. Hyvä idea ei siis toiminut. Mutta sitten löytyi yllättävä ratkaisu. Olin eräänä päivänä mummilla kylässä. Laitoin jotain roskikseen, ja tajusin että hänellä oli kaksi sievää pientä roska-astiaa, ja lisäksi jäi vielä ylimääräistä tilaakin. Seuraavalla kerralla otin oman ylimääräisen astian mukaan. Se mahtui mummin kaappiin loistavasti, vaihdoin siis yhden pienen astian häneltä omaan vähän isompaan. Nyt meillä on neljä jäteastiaa, jotka mahtuvat nätisti niille varattuun tilaan.

Tämä johti pohdiskelemaan, millaisia lajittelusuorituksia kansalaisilta nykyisin odotetaan. Meillä on siis neljässä astiassa viisi eri jätelajia: muovi, sekajäte, biojäte, metallit ja lasi. Siivouskaapissa on paperikassi, jonne keräyspaperi kerätään. Työhuoneessa puolestaan on sellainen Ikean neljän laatikon hylly (olisiko merkiltän Lack? Niitä joita on kaikilla), jonne kerätään palautuspullot, kartonki, ongelmajätteet ja elektroniikkaromu. Tämä tekee yhteensä 10 erilaista jaetta. Se on aikamoinen määrä. Noista lajikkeista kuusi voi viedä takapihan roskiskatokseen. Neljä muuta täytyy toimittaa kodin ulkopuolelle: pullot kauppaan, patterit vien yleensä läheiseen sähköliikkeeseen, ongelma- ja elektroniikkaromut olen palauttanut kerran vuodessa, kun HSY:n keräysautot kiertävä keväisin.

Roskien lajittelu on hyvä asia. Mutta yleisesti ottaen asuntojen roskia varten varatut tilat ovat auttamattoman pienet. Meillä tämä toimii työhuoneen ansiosta, mutta kun mietin edellisiä asuntoja, esimerkiksi sitä opiskeluaikojen yksiötä tai sitä seurannutta vuokrakaksiota, niin eihän niissä ollut mitään mahdollisuutta lajitella juuri mitään. Luulen, että moni periaatteessa motivoitunut jättää lajittelematta, koska asunto ei anna siihen kunnolla mahdollisuutta.

Epäilen, että jälleen kerran en ole ainoa joka tätä asiaa tuskailee. Aihe kiinnostaa myös kirjani kannalta. Haluaisinkin kuulla teidän kokemuksia tästä aiheesta! Miten teillä on ratkaistu tämä asia? Millaisia ongelmia lajittelu tuonut arkeen? Ja etenkin parannusehdotuksia. Miten asuntoja pitäisi parantaa, jätteiden keräystä muuttaa tai mitä tahansa luovia ideoita, joiden avulla tämä homma saataisiin toimivammaksi!

Äärimmäinen roskafilosofia

Luin eilen jutun New Yorkissa asuvasta naisesta nimeltä Lauren Singer, jonka neljän vuoden roskat mahtuvat pieneen lasipurkkiin. Tällaisia juttuja lukiessa ei ole varma mitä pitäisi ajatella. Tulee vähän epätoivoinen olo, että tuossa on nyt ihminen joka todella pystyy elämään roskatonta elämää, että se on siis tehtävissä, miksi en siis minäkin. Sitten aloin tutustua aiheeseen tarkemmin, ja luin tämän ihmenaisen omia nettisivuja, miten hän oikein tekee sen.

Selvää on, että täydellisen roskaton elämä ei totisesti ole helppoa. Se vaatii jatkuvaa miettimistä, valmistautumista ja etukäteen tehtyjä valintoja. Muutamia esimerkkejä: hän käyttää vain kahta kosmetiikkatuotetta, eikä esimerkiksi ripsiväriä ollenkaan, koska ei ole vielä löytänyt sellaista, jonka pakkaus täyttäisi hänen kriteerinsä. Hän valmistaa itse oman hammastahnansa. Koska ruoka myydään normaalisti muovipakkauksissa, hän ostaa kaiken irtomyynnistä omiin astioihin. Hän käyttää lasisia ”hillopurkkeja” kaikenlaisten ruokien kuljettamiseen. Ja niin edelleen.

Kun lukee näitä juttuja, huomaa että tällaisessa elämäntyylissä on paljon asioita, joita voisi helposti ja ilman ylenpalttista vaivaa ottaa käyttöön omassakin elämässä. Osa onkin jo käytössä: minulle ei ole esimerkiksi koskaan tullut mieleen käyttää niitä pieniä lappusia joita laitetaan kuivausrumpuun (”dryer sheet” englanniksi, mitähän on suomeksi?). Amerikassa ne tuntuivat olevan ihmisille välttämättömiä, en koskaan tajunnut niiden funktiota. On aina järkevämpää ostaa puukauha kuin muovikauha. Muovikassit ovat tarpeettomia, jos vain muistaa tuoda oman kangaskassin kauppaan. Palasaippuasta ei jää jäljelle mitään, toisin kuin pumppupullosta.

Mutta sitten on niitä juttuja, joiden kohda on vain todettava, että roskien vähentäminen nollaan sopii sellaisille, joilla todella on aikaa ja energiaa keskittyä tähän yhteen asiaan täysillä. Jos ei halua, että noutoruoasta tulee jätettä, täytyy aina tuoda omat astiat mukana. Se taas tarkoittaa sitä, että noutoruoka täytyy aina suunnitella etukäteen, mikä taas vie tavallaan noutoruoalta sen pointin. Kotimatkalla mukaan napatun sushin ideahan on juuri se, että siihen voi turvautua kun yhtäkkiä huomaa olevansa aivan liian väsynyt ja kiireinen laittaakseen mitään oikeaa ruokaa.

Ajatelkaa myös, miten paljon aikaa menee siihen, että valmistaa kaiken itse. Olen sitä paitsi sitä mieltä, että itsetehty hammastahna on yhtä tyhjän kanssa, joten askartelu menee vieläpä hukkaan. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon menee aikaa siihen, että hankkii ruuan pelkästään torilta ja muusta irtomyynnistä. Se on mahdollista, mutta erittäin aikaa vievää. Kaikkeen täytyy ennalta varautua, ja monesta asiasta täytyy vain luopua. Jos haluaa, että vuoden roskat mahtuvat tulitikkuaskiin, asiaan on todella panostettava.

Alkuperäinen epätoivonsekainen epäusko haihtuu asiaan perehtyessä. Tajuan että nämä erikoistapaukset ovat mahtavia esimerkkejä, jotka inspiroivat varmasti monia ihmisiä. Täydellisen roskattoman elämän viettäminen onnistuu ihmiseltä, joka pystyy panostamaan siihen kaiken energiansa. Minulta se ei onnistu, en vain yksinkertaisesti halua luopua hammastahnasta, ripsiväristä tai monesta muustakaan asiasta. Siitä huolimatta voin hyödyntää esimerkiksi Laurenin ideoita ja toimintatapoja vähentääkseni omaa roskamäärääni, vaikka en edes yrittäisi päästä nollaan. Laurenin elämäntapa on hyvä muistutus siitä, että minäkin voin tehdä lukuisia pieniä valintoja, kuten vaikkapa ostaa niitä palasaippuoita pumppupullon sijasta.

Millaisia ajatuksia roskaton elämä teissä herättää?

Tarpeeksi kulunut? Arvioi itse.

Tämä on aihe, jota olen pidempään pohdiskellut. Milloin vaate muuttuu käyttökelpoisesta lumpuksi? Rinna kommetoi, että on tutkittu että jos vierekkäin on kaksi pönttöä, toinen lumpuille ja toinen uudelleen myyntiin tarkoitetuille, niiden sisällöt ovat kuitenkin lähes samanlaiset. Ihmisten standardit ovat siis hyvin erilaiset, ilmeisesti vaate, joka toisen mielestä on täysin pitokelpoinen, on toisen mielestä hirveä riepu.

Osaan erotella virheettömät muiden joukosta. Ei käytön jälkiä tarkoittaa juuri sitä, ei nyppyjä, värin haalistumista, venynyttä kangasta, kulumaa, mitään. Uuden veroinen on vaate, jota ei erottaisi kaupan rekissä  muista. Vein tässä kunnossa olevia vaatteita juuri second hand -liikkeeseen, jossa asiaa helpotti myös se, että myyjä katsoi kaikkia vaatteitani ”vieraalla silmällä”, siis nähden sellaiset virheet, joille itse olin jo sokeutunut.

Mutta miten erottaa käytetyt mutta edelleen käyttökelpoiset sellaisista, jotka eivät enää kelpaa kenellekään? Tässä minulla tulee se suurin ongelma. Asian havainnollistamiseksi otin kuvia muutamista esimerkeistä.

IMG_3671

1. Neulemekko. Pinta on nyppyyntynyt, koska tässä on akryyliä. Ostettu ennen kuin ymmärsin ettei akryyliä pidä ostaa. Pintaa lukuunottamatta muodossaan, ehjä ja tahraton.

Mekko on merkiltään Calvin Klein, ja se on tilattu Nordstromin nettikaupasta vuonna 2011 tai 2012. Voisin itse vielä käyttää sitä kotimekkona, mutta minun standardeillani se on liian kulunut edustamaan enää missään työtilanteessa tai vastaavassa. Olen myös vähän kyllästynyt mekkoon, joten haluan siitä eroon myös siksi. Tuo nyppyisyys ei suinkaan näy koko mekossa noin selkeästi, tämä kuva on otettu hyvin läheltä. Edellä mainituista syistä johtuen arvelen, että mekolle löytyy vielä uusi omistaja, joten olen päättänyt lahjoittaa sen Fidalle.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

Nämä farkut on ostettu vuonna 2008 ja niitä on pidetty runsaasti, pois lukien ne ajat kun olin raskaana eikä maha mahtunut niihin. Käyttökertoja tulee satoja. Näiden tasaiseen tahtiin pahenevien risojen lahkeiden kanssa elelin pari vuotta, mutta sitten kun polvetkin menivät puhki, päätin luopua niistä. Tarkoitus on tarjota niitä uudelleen käytettäväksi materiaaliksi jonnekin, ja jos se ei onnistu, niin sitten laitan ne johonkin näistä ajoittain parjatuista tekstiilikeräyksistä.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

En tiedä mitä ainetta tuo tahra on. Body on ollut kahdella lapsella käytössä, ja se on ehjä. Tahrojen lisäksi tuosta pinnasta näkee, ettei vaate ole ihan uusi. Pesukertoja on varmasti kymmeniä. Ajattelin yrittää poistaa tahroja vielä kerran valkaisuaineella. Jos se tehoaa, silitän bodyn ja lahjoitan sen hyväntekeväisyyteen. Jos tahrat eivät lähde, mitä tälle pitäisi tehdä? Onko kyseessä lumppu, vai kehtaako jonnekin Hope ry:lle antaa tällaista vaatetta, jossa on pieniä mutta selkeitä vikoja?

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

Tämä takki menee omassa käytössä vielä tämän kevään loppuun, kunnes ilmat muuttuvat sille liian lämpimiksi. Sitten seuraa dilemma: pitäisikö tätä yrittää itse korjata tai korjauttaa? Minulla ei ole kotona ompelukonetta, joten minkään korjaaminen ei tuosta vain onnistu. Mutta jos tämän korjaisi, olisiko sen jälkeen fiksumpaa säästää takki odottamaan kuopuksen kasvamista? Tästä tulisi sitten ns. pihatakki. Vai olisiko fiksumpaa laittaa kierrätykseen? Ja mikä tämän paikka olisi, korjattuna tai korjaamattomana? Kierrätyskeskuksen ilmaislaari? Fida? Lastenvaatekirppis?

Minua kiinnostaa valtavasti, mitä te näille tekisitte! Mitä te säästäisitte, minne kierrättäisitte, mikä menisi roskiin? Tässä on muuten hyvä tilaisuus vertailla, miten eri tavoin asiat nähdään. Oletteko te kaikista samaa mieltä, vai tekisittekö jotain aivan toisin?