Kolme kuukautta ostolakkoa takana

Taas on raportin aika. Suuremmitta puheitta tässä on tulos:

  • En ostanut maaliskuun aikana yhtään vaatetta.
  • Sain yhden t-paidan, siis käytetyn sellaisen.
  • Ostin kuitenkin kaksi korua: yhden hopeisen kaulaketjun, joka maksoi 19€ ja helmistä punotun rannekorun käytettyjen tavaroiden liikkeestä, se maksoi euron. En viime vuonna laskenut koruja mukaan vaatteisiin, mutta kirjaan ne nyt tähän joukon jatkoksi.
  • Pesetin untuvatakkini, se maksoi noin 27€.

Sitten syvempää analyysiä aiheesta. Tämä vaatteiden ostolakko on toiminut ensimmäisen kvartaalin hämmästyttävän hyvin. Vaatevarastoni on kasvanut kokonaista kahdella uudella vaatteella! Niistä toinen oli ilmainen ja toinen aika kallis. Mutta tämän viimeisimmän oivalluksen jälkimainingeissa ymmärrän, että yksittäisen vaatteen hinnalla ei ole oikeastaan mitään väliä. (Tai siis tietenkin hinnalla on merkitystä siten, että jos vaattetta ei voi ostaa käteisellä, eikä ilman että muu talous horjahtaa, se on liian kallis, eikä sellaista pidä kenenkään ostaa.) Mutta hinta itsessään ei tee vaatteesta huonompaa tai parempaa.

Ostamattomuudesta on tullut uusi rutiini. Se on muodostunut sellaiseksi normaalitilaksi, jonka takia en ole viime aikoina juurikaan katsellut mainoksia tai kauppojen ikkunoita. Eikä minun ole liiemmin tarvinnut taistella ostamista vastaan. Kun asenteeni on jatkuvasti se, että omasta kaapista löytyy, en ole tuntenut tarvitsevani mitään uutta. Tämä on oikeastaan aika hauskaa! Koen olevani täysin markkinoinnin ulottumattomissa ja tekeväni sataprosenttisesti itsenäisiä ja autonomisia ostopäätöksiä. Tuntuu hilpeältä ajatella, että siinähän mainostatte, ei vaikuta mitenkään! Ai nyt olisi joku muotia, no eipä hetkauta! Tähän on kyllä tulossa heti ensi viikolla pieni koetus, kun Stockan hullut päivät alkavat. Olen yleensä shoppaillut siellä joka vuosi, mutta nyt katson katalogia uusin silmin. Aiemmin olisin selannut ja miettinyt mistä tykkään. Nyt katselen samoja vaatteita ja pohdin, onko tuo vaatekaapistani puuttuva osa.

Trendi näyttää kuitenkin olevan, että vaatekaapista poistuu edelleen runsaasti vaatteita. Heitin tänään yhdet loppuun käytetyt kengät roskiin. Kannoin äskettäin isot kassilliset hyväntekeväisyyskirppikselle. Niiden sisältö koostui varsin vanhoista vaatteista – nyt vain vihdoinkin onnistuin päästämään irti. Huomenna suuntaan vielä yhden kassillisen kanssa sinne second hand -liikkeeseen. Vaatekaappi on siten väljentynyt, mutta puutetta ei varsinaisesti ole mistään. Tämäkin on mielenkiintoinen havainto. Määrä vähenee mutta valinnanvara ei, koska poistuneet vaatteet ovat olleet vain näennäisesti käytössä. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin olleet vain hyllyjen täytteenä, eivät realistisina asuvaihtoehtoina.

Seuraava askel on tarkastella olemassa olevia vaatteita hyvin huolellisesti, ja miettiä mitä siitä vaikeasti saavutettavasta täydellisestä kaapista vielä puuttuu. Sitten voin tehdä harkitun ostoslistan, jonka kanssa voin uskaltautua jopa hulluille päiville. En ole ikinä lähestynyt vaatevarastoani tästä näkökulmasta. Aika paljon oivalluksia, eikä taustalla ole sen kummempaa, kuin kolme kuukautta ilman vaateshoppailua. Mutta ehkä tämä kertookin siitä, että itse asiassa kyseessä ei olekaan mikään ihan pikkujuttu! Ostaminen on niin iso osa elämäämme, että sen lopettaminen saa aikaa mielenkiintoisia seurauksia.

Nyt on teidän vuoro! Miten on maaliskuu mennyt? Onko joku onnistunut olemaan koko ensimmäisen neljänneksen ostamatta mitään?

Tiikerin sitkeät juovat

Kuten lupasin, vein tänään hyväntekeväisyyskirppikselle ison määrän vaatteita. Kuulostaa tosi yksinkertaiselta. Mutta kasseja pakatessa sain huomata, että vanhoista ajatusmalleista luopuminen ei käy noin vain. Minulla oli alunperin mielessä ne tietyt, myymistä odottavat vaatteet, mutta tässä innostuksessa päätin käydä myös kesävaatteet läpi, sekä vaatekaapin muutenkin. Ajattelin että kun nyt kerran olen menossa, niin viedään sitten kaikki mahdollinen kerralla.

Sitten kun aloin systemaattisesti käydä laatikoita ja hyllyjä läpi, löysinkin odotettua enemmän poistettavaa. Entinen lempineule, edelleen täysin nypytön ja siisti. Mutta en enää pidä vaaleanpunaisesta, joten pusero on ollut vuosia käyttämättä. Noin 17 vuotta sitten ostetut fcuk:n farkut, jotka olivat vuosia ne kaikista hienoimmat farkkuni. Alunperinkin varsin tiukat. Ja ei, valitettavasti en ole enää samoissa mitoissa kuin yli 17 vuotta sitten. Olen näitäkin säästellyt kai vanhasta muistista. Sitten muita vaatteita: samettijakku, joka on oikeastaan aina ollut vähän liian lyhyt. Toppi, joka taas on jo vuosia ollut liian iso. Juhlamekko, joka ei mennyt siinä aiemmin mainitussa second hand -liikkeessä taannoin kaupaksi. Ehkä siksi, että se on hyvin avonainen ja kokoa xs. Toinen mekko, jota muistelen pitäneeni viimeksi häämatkalla, josta on jo yli 10 vuotta siitäkin. Noista ajoista on tyylikin hieman kehittynyt.

Kaikkia noita vaatteita yhdisti priima kunto ja se, että olen niistä kaikista tykännyt joskus tosi paljon. Lisäksi niitä yhdisti se, että en ole mitään niistä pitänyt pitkään aikaan. Ja tiedättekö mitä. Lähes jokaisen vaatteen kohdalla päähän pälkähti spontaanisti ajatus tämän voisi myydä. Siis mitä hittoa! Olen juuri keräämässä vaatteita lahjoittaakseni ne, ja siitä huolimatta joku yritti päässäni vakuuttaa, että kyllä ne voisi myydäkin. Ollakseni nyt raatorehellinen, voin myös kertoa että ihan vakavissani mietin hetken, että mitä jos sittenkin kuskaisin nämä vielä toiselle kirppikselle, jossa myyjä saa myydyistä vaatteista pienen siivun. Että jos kuitenkin yrittäisin vielä sitä myymistä lahjoittamisen sijasta. Kun nämä olivat kaikki niin hyviä vaatteita!

Tulin kuitenkin takaisin järkiini, ja suuntasin kolmen kassin kanssa sinne minne alunperinkin olin meinannut mennä. Jätin kassit tiskille ja kotimatkalla oli keveämpi olo. En usko, että mitään noista vaatteista tulen ikinä kaipaamaan. (Miksi kaipaisin epäsopivia vaatteita?) Mutta rehellisyyden nimissä täytyy tehdä vielä toinenkin tunnustus. En pakannut mukaan aivan kaikkea, mistä olin päättänyt luopua. Yksi käsilaukku ja muutama kesävaate jäi kuormasta pois. Aion kokeilla, löytyisikö niille ostaja second hand -liikkeen kautta. Mutta jos ei löydy, niin sitten lahjoitan nekin.

Olen iloinen siitä, että kaikesta huolimatta onnistuin taistelemaan sitkeässä olevia ajatuksia vastaan ja pääsin isosta määrästä vaatteita eroon. Näköjään tätä täytyy silti edelleen harjoitella. Ei pääse tiikeri juovistaan ihan käden käänteessä.

Mullistava oivallus

Laura Pörsti kirjoitti tällä viikolla tekstin nimeltä Nainen tienaa 1,5 euroa. Se pysäytti. Laura kirjoittaa näin:

Aika harva meistä tuntuu ajattelevan, että laitanpa tämän laatutavaran nyt Kierrätyskeskukseen tai muuhun hyvään tarkoitukseen, jotta kierrättävä taho voi sitten saada siitä vähän voittoa omaksi hyödykseen (koska, toisin kuin suuri osa muista vaatteista, se ostetaan aika varmasti). Moni laittaa kierrätyspusseihin ainoastaan puoliepätoivoisia tai lähes arvottomia vaatteita ja näkee hulluna vaivaa saadakseen jonkin kympin omaan taskuunsa niistä ”paremmista”. Samaan aikaan hän laittaa erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen.

Tässä kiteytyy jotain pelottavan olennaista. Tajusin toimivani itse juuri näin. Ne epätoivoisimmat rääsyt sentään vien tekstiilikeräyksiin, joita on ilahduttavasti ilmestynyt kauppoihin. Mutta juuri nytkin minulla on pino ”parempia” vaatteita odottamassa, että saisin silitettyä ja kuvattua ne nettikirppikselle. Ja kyllä, samaan aikaan lahjoitan erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen. Tajuan juuri tällä hetkellä miten uskomattoman epäloogista tämä toiminta on. Aivan älytöntä!

Olen ajatellut, että nuo vaatteet kannattaisi myydä, koska niistä ehkä saisi tosiaan sen pari euroa. Olen ajatellut, että on vähän kuin ”tuhlausta” laittaa ne vaatekeräykseen. Tunnistanpa vielä sellaisenkin ajatuksen, että haluaisin omien (entisten) hienojen vaatteideni päätyvän jollekin sellaiselle henkilölle käyttöön, joka ymmärtäisi niiden hienouden. Tämä viimenen nyt viimeistään on ihan hirveää kukkua. En ole halunnut laittaa niitä hyväntekeväisyyteen, koska olen liittänyt niihin vahvasti tunnearvoa. Halojaa, housut ovat housut ovat housut! Tässä tekee mieli suorastaan ravistella itseään.

Näiden kaikkien ajatusten keskellä haluan samanaikaisesti vilpittömästi tukea erilaisia hyväntekeväisyyskohteita. Lauran tekstin luettuani voin vain ihmetellä, miksi nämä asiat eivät ole yhdistyneet päässäni aiemmin. Jos tosiaan lahjoittaisin nuo hyvät ja siistit merkkivaatteet suoraan sellaiselle taholle, joka saa niistä tuloja työhönsä, miksi en tekisi niin? Miksi yritän maksimoida oman vaivannäön? Mikä minua vaivaa?

Juuri nyt on sellainen olo, että piintyneet ajatus- ja toimintatavat ovat saaneet aimo kolauksen. Ihan aiheesta myös. Eniten ihmetyttää, miksi ihmeessä en päästä itseäni helpommalla. En ole käyttänyt noita vaatteita vuosiin. En tule koskaan enää käyttämäänkään. Miksi en vain päästä niistä irti? Miksi en ole suorinta tietä toimittanut niitä hyväntekeväisyyteen? Yritin myydä niitä second hand -liikkeessä. Tällä kertaa ei mitään mennyt kaupaksi, joten miksi, MIKSI oikein haudon niitä kotona? Vaatteista saatava raha laskettaisiin parissa kympissä korkeintaan, jos ne nyt edes menisivät kaupaksi. Voisin hyvin lahjoittaa sen verran haluamilleni tahoille. En saa myymisestä ja siihen liittyvästä työstä minkäänlaista iloa. Lyhyesti sanottuna en muista, milloin viimeksi olisi arkijärki ollut näin pahasti hukassa!

Kiitos kuitenkin Lauralle, jonka kirjoitus herätti tästä järjettömyydestä. Kun menen kotiin, pakkaan kaikki myyntiä odottavat vaatteeni siistiin kassiin. Lauantaina vien ne pois. Sen jälkeen huokaisen helpotuksesta. Sen jälkeen en enää ikinä sorru samaan. Jos vaate ei mene jollekin ystävälle tai tuttavalle, tai jos en saa sitä kaupaksi liikkeessä, jossa minun ei tarvitse tehdä myymisen eteen yhtään mitään, lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon etten enää edes harkitse myyväni sitä itse. Tämä vapauttaa säilytystilaa, stressiä ja turhaa työtä. Pärjään hienosti ilman niitä muutamaa potentiaalista euroa. Voin aivan hyvin lahjoittaa ne suoralta kädeltä hyväntekeväisyyteen.

Nyt tietysti kiinnostaa, tunnistaako kukaan muu itseään tästä tekstistä? Tuossa Lauran jutussa on on muuten paljon muutakin kiinnostavaa pohdintaa, joten suosittelen sen lukemista lämpimästi. Tartuin tähän aiheeseen, koska se kolahti nyt niin lujasti. Tämän jälkeen tapani kierrättää vaatteita ei ole enää ennallaan.

Opettavainen tarina siitä, miksi halpa ei ole hyvä

Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.

Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.

Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.

Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.

Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.

Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?

Ajatuksia alennusmyynneistä, ostamisesta ja täydellisestä vaatekaapista

Edellisen ostoraportin kommenteissa tuli keskustelua siitä, kannattaako vaatteet ostaa täydellä hinnalla vai alennuksella. Minähän olen tunnetusti aina rakastanut hyviä alelöytöjä, ja nauttinut siitä, että saan jotakin alennuksella. Mutta olen viime aikoina alkanut tarkistaa kantaani. Tämä on suoraa seurasta tästä ostolakosta.

Myönnän rehellisesti, aiemmin hinta on voinut olla iso syy ostaa jotain. Kashmirneule isossa alennuksessa on vain kerta kaikkiaan tuntunut vastustamattomalta. Logiikka on mennyt jokseenkin näin: rakastan kashmiria – kashmir on kallista – iso alennusprosentti – kannattaa ostaa, koska kashmir on yleensä kallista. Ostos on tuntunut perustellulta, koska sain hankittua jotain mieluista, mutta maksoin siitä vähemmän kuin odotin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vaatevarasto ei ole ollut kovinkaan suunniteltu. Kun ostaa alesta, ostaa rajatusta tarjonnasta, ja sitten saa sitä mitä kulloinkin sattuu alessa olemaan. Tietysti on voinut olla mielessä, että tarvitsisi tietynlaisen vaatteen, ja niitä on etsinyt myös alennusmyynneistä, mutta mitään erityisen tarkkaa suunnitelmaa en ole koskaan noudattanut.

Nyt kun olen lopettanut satunnaisen vaatteiden ostelun, tuo hintakysymys on tullut uuten valoon. Ainakin kaksi ajatusta aiheeseen liittyen:

  1. Jos vuodessa ostaa vain muutaman vaatteen verrattuna aiempien vuosien moneen kymmeneen, käytetty rahamäärä on silti alhaisempi, vaikka ostaisi kaiken täyteen hintaan, eli säästöä syntyy.
  2. Kun ei ostaa vain harkitusti eikä huvikseen, on paljon tarkempaa, mitä sinne kaappiinsa lisää. Aiemmin olen ostanut millaisia neuleita vain periaatteella, että jos se on kiva se on kiva. Mutta nyt mietin tarkalleen, minkä värisillä tai tyyppisillä neuleilla haluaisin vaatevarastoa täydentää. Todennäköisyys sille, että juuri sellainen löytyisi alesta, on pieni. Näin ollen on paljon järkevämpää ostaa täydellä hinnalla, jos juuri sopiva tulisi vastaan.

Tajusin tänä aamuna, että alennuksella ostelija on kauppiaiden armoilla. Sen sijaan täydellä hinnalla ostaja ostaa juuri sitä mitä itse haluaa. Samoin tajusin sen, että ilman suunnitelmaa vaatekaapista ei koskaan tule täydellistä. Miten voisi tulla, jos ostomotiivina on hinta + se, että vaate on kiva? Kivoja vaatteita kertyy kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta niistä ei synny tasapainoista vaatevarastoa. Jos minulla ei ole mielessä selkeää tavoitetta, miten voisin päästä sinne ostelemalla alesta sitä sun tätä?

Tavoitteeni ei ole minimalistinen kapselivaatekaappi. En myöskään tavoittele sellaista, että kaikki vaatteet olisivat täydellisesti ristiin yhdisteltävissä, olen sellaiseen liian värin- ja vaihtelunhaluinen. Mutta haluan esimerkiksi, että kaapista löytyy sekä neutraaleja että värikkäitä neuleita, suunnilleen puolet ja puolet. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että värikkäitä voisi olla yksi tai kaksi enemmän, ja toisaalta myös yksi musta perusneule olisi paikallaan, koska sellaista ei ole. Jos siis tässä tilanteessa tulee vastaan harmaa kashmirpaita, sitä ei ole mitään järkeä ostaa, olipa alennus millainen tahansa. Minulla on jo kaksi harmaata neuletta, kolmannen ostaminen olisi tyhmää, vaikka alennusprosentti olisi 90. Kolmas harmaa neule ei toisi kaappiin vaihtelua, ei täyttäisi puuttuvaa aukkoa, eikä muutenkaan lisäisi onnellisuuttani muuten, kuin että saisin sen halvalla. Mutta kun todellista käyttöä ei olisi, aleostos olisi 100% rahanhukkaa, eikä suinkaan säästöä.

En ole edelleenkään kokonaan luopunut alennusten metsästyksestä. Olen äärimmäisen kranttu mitä tulee sukkiin ja sukkiksiin, ja jos käyttämäni merkit tulisivat alessa vastaan, ostan taatusti. Tämä siksi, että tiedän niiden tulevan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Molemmat ovat sellaista käyttötavaraa, jotka kuluvat rikki ja roskiin, joten niitä on hyvä olla aina vähän varastossa. Jos tällaisen tuotteen saa alessa, se on mielestäni järkevää, koska kyseessä on tuote, jonka ostaisi joka tapauksessa täydelläkin hinnalla mikäli tarve tulisi.

Tämä vaateostosten suunnittelu ja ostolakko ylipäätään johtaa sen sijaan siihen, että esimerkiksi nyt kevään alepäivillä en katsele vaatteita sillä silmällä, mikä nyt olisi edullista, vaan sillä silmällä onko kyseessä vaatevarastosta puuttuva osanen. Jos on, alehinta on plussaa. Jos ei, en osta. Tähän loppuun on todettava, että tiedän olevani vähän hidas. Tällaisesta vaatesuunnittelustahan viisaammat ovat puhuneet jo vuosia, mutta minulle ei vain ole aiemmin auennut, mitä järkeä siinä olisi. Ostolakolla on siis yllättäviä sivuvaikutuksia! Mitähän tässä vuoden aikana vielä ehtii oivaltaakaan?

Millaisia alennusmyynntifilosofioita teillä on?

Kaksi kuukautta ostolakkoa takana

Nämä projektit pyörivät näköjään mielessä öisinkin. Näin viime yönä sellaista unta, että olin käytettyjen vaatteiden liikkeessä. Löysin sieltä kaksi hienoa punaista kauppakassia, jotka maksoivat yhteensä 43 euroa. Mietin kuumeisesti, että lasketaanko nämä kassit vaatteisiin, ja onko sillä merkitystä, jos ostan ne käytettyinä. Heräsin aamulla ja mietin, että aika kalliita kasseja, etenkin kirppikseltä ostettuna…

Mutta nyt on jälleen kuun ensimmäinen päivä ja sitä myöten ostoraportin aika. Se on tällä kertaa lyhyt ja ytimekäs: en ostanut mitään. En yhtä ainoaa vaatetta itselleni. Kulutus nolla euroa! Haluaisin pysähtyä hetkeksi tämän faktan äärelle. Nyt on siis takana ainakin yksi kuukausi ihan todellista ostolakkoa. En käynyt vaatekaupoissa, en nettikaupoissa enkä kirppiksillä. Luulenpa, että viime vuonna ei ollut yhtäkään kuukautta, etten olisi ostanut ainuttakaan vaatetta. Vähintäänkin tuli napattua sukkia jostakin alesta. Tällaista toivon kulutukseni olevan jatkossa. Ostoja silloin kun löytyy jotain todella hyvää ja tarpeellista, ja kun ei ole sen kummempia tarpeita, ei osteta mitään.

Vaatteiden määrä on kyllä vähentynyt. Myin yhden vanhan virheostoksen ja osallistuin helmikuussa Patrician rintaliivikeräykseen. Kuskasin sinne aikamoisen kassillisen väärän kokoisia alusvaatteita, joita oli kertynyt kaapin nurkkiin vuosien varrella. Totesin, että en ikinä saa niitä myydyksi, eikä lähipiirissä ollut ketään, kenelle niitä olisi kätevästi voinut kierrättää, joten hyväntekeväisyyskeräys olisi paras vaihtoehto.

On ihan hullua, että vaikka kyseessä oli nippu vaatteita, joista osaa en ollut pitänyt valehtelematta kymmeneen vuoteen, jouduin silti tekemään tietoisia päätöksiä päästää irti. Nämä olivat kaikki olleet sopivia joskus, jossakin elämänvaiheessa, mutta eivät enää. Alusvaatteet ovat ainakin naisten pukeutumisessa jokseenkin keskeisessä roolissa, eikä huonosti istuvilla tai väärän kokoisilla liiveillä tee mitään, etenkin kun kaapista löytyy sopiviakin. Siitä huolimatta tunsin pientä luopumisen tuskaa kun niitä pakkailin. Harmitti, että joukossa oli niin vähän pidettyjä, uuden veroisia vaatteita, ja toisaalta harmitti se, etteivät ne vanhat lempparit enää olleet sopivia. Mutta väänsin järjen äänen kovemmalle, ja nyt on toisaalta hyvä fiilis siitä, että kaikki mitä kaapista löytyy, sopii.

Entäpä maaliskuun ennuste? Sain Patricialta alennuskupongin kiitoksena tuoduista vaatteista. Se on voimassa maaliskuun ajan. En tiedä vielä käytänkö sitä. Jos Hullut päivät sattuvat tälle kuulle, on mahdollista, että ostan sieltä jotain. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä niin, että analysoin ensin todelliset puutteet, lähden ostoksille vasta sitten. Tämä on jossain määrin uudenlaista suunnitelmallisuutta, joka toivottavasti johtaa järkeviin ostoksiin, jos kauppaan päädyn. Ennustan siis, että maaliskuussa saattaa jokunen järkevä ostos tulla tehtyä.

Seuraavaksi kollektiivinen raportointiaika! Miten teillä on mennyt? Kertokaa kommenteissa!

Kosmetiikan seurantakokeilu

Koska tässä on jo vaateostoseuranta käynnissä, päätin pitää tämän kuun ajan kirjaa myös kosmetiikan ostamisesta. Sanotaan nyt heti alkuun, että en ole kokenut kosmetiikan olevan millään tavalla ongelma, mutta toisaalta on kyllä aina mielenkiintoista nähdä, miten asiat oikeasti ovat. Huomaan, että olen vähän samalla lailla harhateillä kuin vaatteidenkin suhteen.

Määrittelen kosmetiikan laajasti, eli luen mukaan kaikki ihonhoitoon, hygieniaan ja kauneuteen käytetyt tuotteet, joita ostan itselleni tai koko perheen yhteiseen käyttöön. Raja menee siinä, että mukana on vain ”aineita”, ei esineitä. Eli pumpulilaput eivät kuulu kirjanpitoon, mutta hammastahna kuuluu. Tämä on jaottelu, jonka olen tehnyt lähinnä itseäni varten, kirjanpitoa selkeyttämään.

Olen huomannut, että ostokset haihtuvat mielestä, ellei niitä kirjaa ylös. Muistelen tammikuussa ostaneeni neljä tuotetta: suihkusaippua (perheen yhteinen), käsisaippua (yhteinen) sekä kaksi meikkituotetta itselleni. Täysin varma en kuitenkaan ole, koska nämäkin palautuivat mieleen vähitellen parin päivän aikana. Koska yhteiset tuotteet ovat tavallista markettitavaraa, niihin ei juuri euroja kulunut. En enää muista, mutta järkeilen niiden maksaneen yhteensä alle viisi euroa. Meikkituotteet taas sisälsivät meikkivoiteen ja huultenrajauskynän. Ne maksoivat yhteensä vähän yli 50 euroa.

Tätä kuukautta on nyt mennyt pari viikko, ja ostosaldo sisältää kolme tuotetta: käsisaippuan (2,89€ yhteinen), kuivasampoon (5,9€ minulle) sekä Nivean vartalovoiteen (4,99€ minulle). Tässä harjoituksessa on se hyvä puoli, että hahmotan jo nyt, että en olisi osannut arvioida kosmetiikkaan käyttämääni rahaa oikein vuositasolla. Esimerkiksi omiin meikkeihin käytän selvästi enemmän kuin kuvittelin. Ostoslistalla on yksi meikkituote ja yksi ihonhoidon tuote, joiden yhteishinnaksi tulee varmaankin noin 50 euroa (tämä on siis arvio).  Tämä viittaisi siihen, että henkilökohtaiseen kosmetiikkaan käytän kuussa noin 50€.

Etsiskelin netistä tietoa siitä, paljonko suomalaiset yleensä käyttävät vuodessa kosmetiikkaan. Tulokset vaihtelevat todella paljon riippuen siitä, keneltä kysytään. Tämän MTV:n sivuilta löytyvän artikkelin lähde jää vähän epäselväksi, mutta sen mukaan suomalaisten keskimääräinen kosmetiikan kulutus on vuodessa noin 170€.  Mutta jos kysytään asiaa vain naisilta (jotka tutkimuksen tekijästä päätellen kuuluvat kosmetiikasta keskimäärin melko kiinnostuneisiin) vuosittain summa nouseekin jo yli 600 euroon. Ja sitten kun kyseessä on kosmetiikkaa harrastava ihminen, vuodessa käytetty rahamäärä voi olla yli pari tuhatta euroa. Näistä lähteistä tämä viimeinen on luotettavin, koska siinä on taustalla täsmällinen kirjanpito. Nuo muut tutkimukset perustuvat ilmeisesti ihmisten omaan arvioon, mikä tunnetusti voi heittää runsaasti todellisuudesta.

Tästä voi joka tapauksessa päätellä sen, että vaikka jälleen kerran kuvittelen käyttäväni tuskin lainkaan rahaa kosmetiikkaan, todellisuudessa kuulun ihan keskimääräiseen porukkaan. Tuo koko maan kattava 170€ tarkoittaa sitä, että kosmetiikan ostamisen täytyy olla hyvin jakautunutta. Toisaalla on kosmetiikasta kiinnostuneet, jotka kokeilevat uutta, ostavat muuten vaan ja myös käyttävät paljon erilaisia kosmetiikkatuotteita. Toisessa päässä lienevät ne ihmiset, joiden kosmetiikka rajoittuu kouralliseen perushygieniatuotteita, kuten saippua, deodorantti ja hammastahna. Suurin osa meistä lienee jossain välimaastossa, mutta ainakin tämä oma kirjanpito osoittaa selvästi, että 170 euroa saattaisi riittää koko perheen yhteisiin kosmetiikkaostoksiin vuodessa, mutta omat meikit sun muut maksavat selvästi enemmän.

Raportoin maaliskuun alussa enemmän, mutta olisi kiva kuulla, millaisia kosmetiikan käyttäjiä lukijoista löytyy! Riittääkö 170€ vai meneekö summa lähemmäksi tuota 600€?

Ensimmäinen kuukausi: mitä kuuluu ostolakolle?

Nyt on helmikuun ensimmäinen päivä, mikä tarkoittaa sitä, että on raportin aika! Takana on nyt reilut neljä viikkoa vuoden kestävästä uusien vaatteiden ostamisen rajoittamisesta. Vähän hankalasti sanottu, mutta kyseessä ei ole alunperinkään ollut täydellinen ostokielto, vaan tarkemmin sanottuna turhan ostamisen lopettaminen. Jos olet aivan uusi täällä, lakkoon johtaneet pohdinnat löytyvät täältä. (Viime vuoden vaatehankinnoista olen kirjoittanut myös, osa I ja osa II)

Sitten varsinainen raportti. Kuluneen kuukauden aikana ostin yhden vaatteen. Se uumoilemani täydellinen mekko tuli nimittäin vastaan. Ostin mekon Max Maran outletista, se maksoi 125€, se on noin 70% villaa ja 30% silkkiä sekä pari prosenttia elastaania joukossa. Väriltään harmaa, malliltaan lyhythihainen klassinen kotelomekko, helma ylettyy juuri polven alapuolelle, vyötäröllä laskoksista taiteiltu yksityiskohta ja kapea vyö samasta materiaalista. Yritin ladata kuvaa, mutta se ei nyt jostain syystä onnistu, lisään myöhemmin jos tietokone suostuu yhteistyöhön. Mekko istuu minulle täydellisesti. Se on myös täydellinen tarkoitukseen, johon sen hankin: siisti, klassinen mutta ei liian juhlava vaate erilaisiin esiintymistilanteisiin ja vähän hienommille illallisille. Ei liian huomiota herättävä, mutta todella laadukas vaate. Uskoisin pitäväni tätä lopun ikäni.

Itse asiassa ostin mekon Akateemisen kirjakaupan keskustelutilaisuutta varten, mutten kuitenkaan voinut käyttää sitä siellä. Kangas on nimittäin läheltä katsottuna musta-valkoista, ja olisi ”vilissyt” tv-ruudussa. Minulla oli esiintymisvaatteesta kuitenkin vähän huoli etukäteen, ja paria päivää ennen esiintymistä satuin outletin eteen. Oikeasti olin hirveässä kiireessä, mutta päätin kuitenkin äkkiä kurvata katsomaan, olisiko liikkeessä mitään sopivaa. Rekissä roikkui noita mekkoja kaksi, toinen niistä oli todella pieni, ja toinen tuo minulle sopiva. Sovitin sen farkkujen päälle, koska aikaa oli niin vähän. Totesin että nyt löytyi hyvä, ja koska hinta oli sen verran maltillinen ottaen huomioon materiaalin ja designin, tein ostopäätöksen samantien. Olin kaupasta ulkona viidessä minuutissa. Harkinta-aika oli lyhyt mutta intensiivinen.

Olen todella tyytyväinen ostokseen. Samalla kävi selväksi, että tällainen ”ostolakko” on juuri oikea tapa ainakin minulle. Olen nimittäin ohittanut monta shoppailumielitekoa kuukauden aikana. Alennusmyynnit vetivät kyllä puoleensa, ja nyt kun olin sopinut itseni kanssa etten niihin mene, yllättäen sellaisetkin ketjukaupat, joissa en normaalisti asioi koskaan, alkoivat jotenkin houkutella. Oli aika erikoista huomata se. En kuitenkaan mennyt minnekään kiertelemään, joten vältyin siinä mielessä vakavilta houkutuksilta. Toisaalta kun tämä mekko nyt sattui löytymään, olisi ollut pöhköä olla ostamatta. Täydellisiä vaatteita ei tule usein vastaan, etenkään tuollaisella täsmäiskulla.

Sitä paitsi teoriani siitä, että vaatevarastoni on jo valmiiksi varsin hyvä, piti myös paikkaansa. Esiintymiseen löytyi sopiva vaate omasta takaa. Olen ostanut sen vuonna 2009 ja pitänyt jatkuvasti. Se on silti edelleen uudenveroinen, ja yksi lempivaatteistani. Tässä näkee, että jos vaate on oikeasti todella hyvä, sitä todella pitää vuodesta toiseen aina yhtä tyytyväisenä. Jos teitä kiinnostaa nähdä, mitä minulla lopulta oli päällä, keskustelu on edelleen nähtäväissä täällä. Jalassani olevat sukkahousut muuten parsin samana aamuna. Nuo olivat ainoat harmaat, ja havaitsin reiän onneksi ennen kuin lähdin kotoa. Harmaat sukkahousut tulevat siis luultavasti tämän vuoden aikana ostoslistalle.

Yhteenvetona kuukausi meni oikein hyvin. En ostanut mitään sellaista, mille ei olisi pitkäaikaista käyttöä. Toisaalta en ostellut mitään tarpeetonta, en tehnyt kompromisseja ja muutenkin pysyin mielestäni projektin tavoitteissa hyvin. Mutta entäpä te, hyvät lukijat! Vuoden alussa mukaan ilmoittautui iso joukko lakkoilijoita. Palan halusta kuulla, millainen kuukausi teillä on ollut. Millaisia haasteita on tullut vastaan? Onko joku pärjännyt koko kuukauden ostamatta? Ja entäpä te, jotka aloititte vaatekirjanpidon vuoden alusta? Kertokaa miten menee!

Vaatehuollon kustannukset vuonna 2016

Sen lisäksi, että seurasin vaateostoksia, pidin kirjaa vaatteiden huoltoon kuluneista rajoista. Tämä oli puhtaasti omasta mielenkiinnosta. Tämä ei ollut mikään huolenaihe, mutta toisaalta näistä kuluista ei ollut yhtään sen tarkempaa käsitystä kuin muustakaan. Vuonna 2016 käytin vaatteiden pesettämiseen pesulassa 111,9 euroa. Tämän lisäksi ostin 15 euroa maksaneen mokkanahan suoja-aineen vaaleita talvikenkiä varten. Kokonaissumma siis 126,9€.

Pesetin pesulassa neljä vaatetta: untuvatakin, silkkipuseron, pikkumustan sekä iltapuvun. Kuten huomaa, nuo ovat kaikki sellaisia, että kotipesussa on omat riskinsä. Untuvatakkeja olen pessyt itse omassa koneessa untuvalle tarkoitetulla aineella, mutta takin kuivattaminen pöyheäksi on kokemukseni mukaan aika vaivalloista. Pääsin helpommalla viemällä takin suoraan pesulaan.

Muut vaatteet olivat juhla-asuja. Niiden suhteen tilanne oli sama kuin untuvatakin: peseminen olisi periaatteessa saattanut onnistua, mutta viimeistään silittämisen kanssa olisi tullut ongelmia. Pesula oli järkiperäinen ratkaisu. Olen muutenkin sitä mieltä, että ostovaiheessa on järkevää tarkistaa, miten vaate pitää pestä. Juhlavaatteelle tai takille pesula on hyvä vaihtoehto, koska vaatteita ei ole tarkoituskaan pestä välttämättä jokaisen käytön jälkeen. Sen sijaan arkivaatteena en välitä sellaisista materiaaleista, jotka eivät siedä normaalia pesukonetta. Villavaatteet ovat asia erikseen, koska ne puhdistuvat tuulettamalla, ja useimmat niistäkin voi heittää koneeseen, kunhan käyttää asianmukaista pesuainetta ja -ohjelmaa.

Tuo reilun satasen loppusumma ei siis herätä intohimoja mihinkään suuntaan. Tuon verran tai enemmänkin olen ihan valmis satsaamaan vaatteiden käyttöiän pidentämiseen, sekä siihen, että omaa vaivaa säästyy. Ompelijaa en tänä vuonna käyttänyt, kiitos äitini, joka hoiti kaikki korjausompelut. Hän mm. muokkasi omasta vanhasta pitkästä nahkahameesta minulle polvimittaisen hameen. Jos äiti ei olisi tuota halunnut itse tehdä, olisin vienyt vaatteen ompelijalle lyhennettäväksi. Lisäksi tein itse pieniä korjauksia, kuten päättelin lankoja ja korjasin pieniä reikiä ja repeytymiä. Nahkakenkiä hoidin myös säännöllisesti, vaikka tänä vuonna ei tullut suutarille asiaa.

Ajattelin jatkaa tätä kirjanpitoa myös tänä vuonna, ihan vain omasta mielenkiinnosta. Arvelen, että summa pysyy suunnilleen samana. Pesetän untuvatakkini jälleen siinä vaiheessa, kun säät lämpenevät. Yhdet kengät odottavat korjauttamista. Varmasti jokunen mekko tulee myös pestäväksi jossain vaiheessa vuotta. Harkitsen eräiden housujen teettämistä, mutta en ole vielä päättänyt.

Millaisia vaatteiden huoltoon liittyviä kustannuksia teillä on? Käytättekö pesulaa tai ompelijaa?

Totuus viime vuoden vaatteista, osa 2

Vaatekirjanpito opetti paitsi määrällisiä, myös laadullisia asioita. Nyt minulla on todellista tietoa siitä, millainen shoppailija oikeasti olen verrattuna siihen, millainen kuvittelen olevani tai haluaisin olla. Tässä suhteessa kirjanpito oli ihan positiivinen kokemus, sillä tältä osin kuvitelmani eivät olleen hirveän kaukana todellisuudesta.

Huomaan olevani vaatevalinnoissani varsin ehdoton. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen valmis joustamaan laatu-, tyyli- tai mistään muustakaan vaatimuksesta. En esimerkiksi halua huonoja, hiostavia, nyppyyntyviä, helposti rikki meneviä tai muuten vain ankeita sukkia elämääni. Niinpä käytin sukkiin ja sukkahousuihin melko paljon rahaa. Pidän sukkia jalassa lähes joka päivä, joten haluan ostaa parasta mitä tiedän. En myöskään enää halua akryyliä vaatekaappiini missään muodossa. Jos ostan neuleen, se on nykyisin useimmiten kashmiria tai silkkisekoitetta. Tässä on yksi syy sille, miksi melkein kaikki on alesta. Kashmir on kallista, mutta jos sen ostaa outletista, hinta voi olla siedettävä.

Kirjanpitoa tarkastellessa oli positiivista huomata, että en tehnyt vuoden aikana kompromissiostoksia. Siis sellaisia, jotka tempaa vain mukaansa asenteella ”saa kelvata”, ja jotka sitten parin kerran jälkeen jäävät pitämättä. Olen pitänyt käytännössä kaikkia uusia vaatteitani. Pidän niistä kaikista edelleen. Yhdenkään hankkiminen ei ole kaduttanut.

Toki joukossa on muutama sellainen vaate, jonka olisin periaatteessa voinut jättää ostamattakin. Siniset samettihousut ja napakka musta t-paita olivat sellaisia ns. järkeviä hankintoja, jotka eivät aivan erityisesti sykähdytä olemassaolollaan. Toisaalta ne ovat hyviä, laadukkaita perusvaatteita, joille on käyttöä. Ovat siis paikkansa ansainneet, mutta jos olisin halunnut vähentää ostostelua, nämä ovat niitä, joista olisi voinut ensimmäisenä karsia.

Kengät ovat puolestaan heikkouteni. Sain lahjaksi uudet talvikengät, käytettynä toiset ja ostin itse (apua) viisi muuta paria. Niin, ja sain joululahjaksi vielä tohvelit. Lahjakengistä ensimmäiset olivat todella tarpeen, jälkimmäiset taas annan takaisin alkuperäiselle omistajalle, sillä niille ei tunnu tulevan käyttöä. Ostin keväällä kahdet tennarit, joista toiset lähes käytin kesän aikana lähes loppuun ja toisia tuskin lainkaan. Vaikuttaa siltä, että ekat tennarit täytyy heittää roskiin viimeistään ensi kesän jälkeen, mutta niille toisille tulee vielä paljon käyttöä. Yhdet matalat sandaalit ostin korvaamaan edelliset matalat sandaalit, jotka heitin ne kesällä roskikseen täysin palvelleina. Sitten on vielä kahdet korkeakorkoiset sandaalityyppiset kengät, jotka olivat käytännöllisesti katsoen tarpeettomia, mutta esteettis-taloudellisesti vastustamattomia.

Helsingissä on nimittäin mallipareja myyvä kenkäkauppa, jonka koko valikoima on valitettavasti täsmälleen kokoani. Kun jo valmiiksi edulliset hinnat laitetaan alennusmyyntiin ja minut liikkeeseen sisälle, lopputuloksena kenkämääräni kasvaa lähes väistämättä. Tuossa liikkeessä vierailua on harkittava todella tarkoin tämän vuoden aikana, sillä useimmiten löydän sieltä jotain, jota kuvittelen tarvitsevani, tai joka muuten vaan ilahduttaa. Lämpimät saappaat haluaisin, mutta katsotaan nyt, kuinka monta kuukautta pärjään ilmankin.

Nämä vaatepohdinnat ovat itselleni niin kiintoisia, että näistä taitaa riittää juttua vielä pitkäksi aikaa. Seuraavaksi siirryn muihin aiheisiin, mutta palaan asiaan viimeistään kolmen viikon päästä, kun kuu vaihtuu. Siinä vaiheessa on ostolakon ensimmäinen tarkistuspiste.