Shoppailulakosta ja vaatteisiin käytetyistä rahoista

Kun aloitin ostolakon vuoden 2017 alussa, olin 100% varma siitä, että voin olla koko vuoden ostamatta yhtään mitään. Koska en ole ehdottomuuksien ystävä, annoin kuitenkin heti kättelyssä itselleni luvan ostaa, jos tarpeellista tai jotain superihanaa tulisi vastaan. Kuten raportista näkyy, ostoksia tuli. Vuosi ei siis ollut täydellinen älä osta mitään -vuosi. Alun hybriksessä annettu nimi siis johtaa harhaan. Todellisuudessa olin viime vuonna shoppailulakossa. 

Shoppailu tarkoittaa minusta sellaista huvikseen ostostelua. Kun lähdetään shoppailemaan, lähdetään viihtymään ostamisen parissa. Se, mitä ostetaan, ei välttämättä ole niin tärkeää kuin se mielihyvä, minkä ostamisesta yleisesti saa. Shoppailu on juuri sitä, että lähdetään ”metsälle” ja iloitaan, kun saadaan saalista. Tehdään alelöytöjä, löydetään jotain odottamatonta ja ihanaa omaan vaatekaappiin. Shoppailla voi toki muutakin kuin vaatteita. Minulla on tapana shoppailla myös kirjoja, ja tiedän ihmisiä, jotka shoppailevat elektroniikkaa tai urheiluvälineitä. Se, minkä viime vuonna lopetin, oli juuri shoppailu. Siis sellainen ostaminen, että menee kauppaan vain katselemaan, löytyisikö sieltä jotain ostettavaa.

Etukäteen mietin vakavasti, että en olisi käytettyjä rahoja tänne kirjannut. Se kun tuppaa herättämään ihmisissä intohimoja, ja minua arvelutti asettaa itseni alttiiksi kritiikille. Tiesin, että sitä tulee, sillä jostain syystä suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu sellainen ajatus, että mitä vähemmän kaikki maksaa, sen parempi. Oma filosofiani rahankäytön suhteen taas on tämä: on aivan sama, mitä itse kukin ostoksistaan maksaa, jos talous on tasapainossa. Se tarkoittaa sitä, että ostoksensa pystyy ostamaan käteisellä (siis että ostoksiin on oikeasti varaa, eikä tarvitse turvautua luottoon). Se tarkoittaa myös sitä, että ostaminen ei estä omia taloudellisia tavoitteita ja on linjassa oman arvomaailman kanssa. Jos ei elä velaksi, pystyy hoitamaan kaikki kiinteät ja välttämättömät kulunsa ja saa säästöön sen minkä haluaa, ostoksen hinnalla ei ole väliä.

Oman ostolakkoni tarkoitus ei ollut säästää rahaa tai päästä mahdollisimman pienellä budjetilla. Shoppailun lopettamisen tärkein syy oli se, että ostin lukumäärällisesti mielestäni aivan liikaa vaatteita vuodessa. Mielestäni se ei ollut kestävää nimenomaan ympäristön kannalta. Talouteni suhteen kestävyysongelmaa ei ole ollut. Toivon, että jätetään toistemme rahan kulutuksen arvostelu tekemättä. Vaatii aika paljon rohkeutta kertoa rahoistaan julkisesti, ja nostan hattua teille kaikille, jotka viime vuonna niin uskalsitte tehdä. Käytetty rahamäärä ei kerro ostolakon onnistumisesta vielä mitään.

Tältä näyttää kirjanpitoni. Vasemmalta oikealle sarakkeet: kuukausi, vaate, merkki, hinta, huomautukset. Erottelin kuukaudet eri väreillä luettavuuden vuoksi. Valkoiset kuukaudet kertovat nollakuukaudesta

Suomalaiset käyttävät tutkimuksen mukaan keskimäärin 870 euroa vuodessa vaatteisiin ja jalkineisiin. Ennen kuin vetää johtopäätöksiä, miettikääpä tätä: alkoholiin ja tupakkaan käytetään 900 euroa. Keskimääräinen suomalainen siis kuluttaa vuodessa enemmän rahaa alkoholiin ja tupakkaan kuin omiin vaatteisiinsa. Kun puhutaan keskiarvoista, se ei kuitenkaan ota huomioon ihmisten erilaisia elämäntyylejä. Jos hieman stereotyyppisesti vertaan omaa kulutustani vaikkapa kainuulaiseen 70-vuotiaaseen poikamieheen, meidän vaatemenomme ovat varmasti aika kaukana toisistaan. Samoin tosin voisi varmasti sanoa alkoholiin ja tupakkaan käytetyistä rahoista, joskin rahamäärät saattavat mennä juuri päinvastoin kuin vaatteissa.

Käytin vuonna 2016 keskimäärin yhteen vaatteeseen noin 35 euroa. Tänä vuonna summa oli 44 euroa. Ostin siis vähemmän, mutta yksittäin kalliimpia vaatteita. Siitä huolimatta säästin rahaa monta sataa euroa vuositasolla. Mielenkiintoinen yhtälö, vai mitä? Aiemmin oikeutin monet ostokset sillä, että ne olivat alessa. Ale-lappu ikään kuin nollasi ostoksen mielessäni. Shoppailulakon aikana kiersin alet kaukaa, koska tiesin heikkouteni alennusmyyntien suhteen. Mutta toisaalta tapahtui mielenkiintoinen ilmiö: kun tiesin ostavani vuoden aikana varsin maltillisen määrän vaatteita, kynnys ostaa laadukasta täydellä hinnalla laski alemmas kuin koskaan ennen. Yhdenkään vaatteen kohdalla hinta ei kauhistuttanut. En jättänyt mitään ostamatta, koska se ei ollut alessa. Tämä johtui siitä, että ostin vain vaatteita, joille oli aidosti tarvetta. Toki hyödynsin alennusmyyntejä silloin kun se oli järkevää. Ostin sukkia Hulluilta päiviltä ja olin innoissani, kun juuri sopiva talvitakki sattui olemaan alessa. Mutta olisin ostanut sen myös täydellä hinnalla.

Yhteenvetona siis: shoppailulakon ensisijainen tarkoitus oli vähentää ostamieni vaatteiden lukumäärää. Siitä kuitenkin seurasi tahattomasti monia mielenkiintoisia ja positiivisia asioita:  opin suunnittelemaan vaateostoksiani. En tehnyt lainkaan hutiostoksia. Kaikille ostamilleni vaatteille tuli vuoden aikana runsaasti käyttöä. Vaatteen hinnan merkitys väheni, mutta ostin silti kalliimpia (ja suoraan sanottuna laadukkaampia) vaatteita kuin aiemmin. Siitä huolimatta säästin vuodessa monta sataa euroa, vaikka en edes yrittänyt. Säästin myös aikaa, koska en käynyt vaatekaupoissa. En keksi ainuttakaan negatiivista seurausta, ellei sellaiseksi lasketa noin puolessa välissä vuotta ilmennyttä ohimenevää tylsistymistä vanhoihin vaatteisiini.

Tämä uusi elämäntapa on niin hyvä, että jatkan tätä automaattisesti. Jos siis shoppailulakko kiinnostaa, liity joukkoon! Yhdessä tämä on hauskempaa. Jatkan kuukausiraportointia edelleen, mutta taidan tänä vuonna jättää summat ja hinnat mainitsematta, sillä ne luovat turhaan sellaisen mielikuvan, että mitä vähemmän rahaa menee, sen parempi. Se, onko näin, on jokaisen oma asia. Suosittelen silti yksityistä rahaseurantaa kaikille, ihan vain oman tietoisuuden kasvattamiseksi. Jos sinusta tuntuu siltä, että vaatteisiin käytetyistä rahoista voisi vähän säästää johonkin muuhun, yksinkertainen kirjanpito on helppo mutta erittäin tehokas työkalu.

Saanko tällekin vuodelle seuraa? Onko siellä yhtään uutta shoppailulakkoilijaa?

Vuosi vaatteiden ostolakossa: miten siitä selvisin ja mitä opin

Tasan 12 kuukautta sitten päätin, että nyt saa shoppailu riittää. Olin täysin järkyttynyt seurattuani 2016 omaa ostokäytöstäni, sekä vakuuttunut siitä, että omistamallani vaatemäärällä pärjäisi paremmin kuin hyvin koko alkavan vuoden. Päätin aloittaa vaatteiden ostolakon, ja opetella samalla pois mielestäni täysin holtittomasta shoppailusta. (Kaikki on toki suhteellista. Ostokäyttäytymiseni ei oikeasti ollut hirveän kauheaa, mutta se oli joka tapauksessa kaukana siitä, mitä kuvittelin sen olevan.) Nyt on vuosi kulunut, projekti saatu tältä osin päätökseen, ja on suuren loppuraportin aika.

Vuoden 2017 kirjanpito näyttää tältä:

  • Ostin 2 uutta korua, jotka maksoivat yhteensä 20€.
  • Sain lahjaksi 12 erillistä vaatekappaletta (ml. kolmet sukat)
  • Ostin itse 32 vaatetta. Ne maksoivat yhteensä 1321,35€

Täsmennys vaatteiden lukumääriin: olen laskenut mukaan kaikki vaatteet. Tuohon 32 vaatteeseen sisältyy siis sukat, hatut, alusvaatteet, kaikki. Bikinit olen laskenut yhdeksi vaatekappaleeksi, koska osille ei ole yksittäin käyttöä. Sen sijaan pyjama on laskettu kahdeksi (yläosa ja alaosa), koska niitä voi pitää erilläänkin. Kenkä- ja sukkaparit ovat yksi kappale. Katsotaanpa vähän tarkemmin: nuo ostamani 32 vaatetta jakautuvat seuraavanlaisesti:

  • 4 alushousut, 1 urheiluliivit
  • 6 paria sukkahousuja
  • 5 paria sukkia

Varsinaisia päällysvaatteita ostin siis vuoden aikana vain 16 kappaletta, mukaanlukien yksi kenkäpari. Toisaalta sukat ovat välttämätöntä kulutustavaraa, joten olen heittänyt rikkinäisiä pois suunnilleen saman määrän kuin olen ostanut uusia. Näin ollen vuodessa ostamani vaatemäärä on pysynyt huomattavan kohtuullisena, etenkin verrattuna aikaan ennen lakkoa. Vuodessa oli peräti seitsemän sellaista kuukautta, etten ostanut lainkaan vaatteita. Saatoin saada vaatteita lahjaksi, mutta en itse ostanut mitään. Lahjat puolestaan sisältävät kaikki ilmaiseksi saamani vaatteet – niin joululahjat kuin äidiltä saadut hänelle tarpeettomaksi käyneet vaatteetkin. Käytettynä sain tai ostin vuoden aikana viisi vaatetta ja yhden korun.

Vuoteen 2016 verrattuna ero on huikea. Ostin vaatteita noin kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 2017. Käytin viime vuonna myös noin 600€ vähemmän rahaa vaatteisiin. Ostokseni olivat kaikki hyviä, suurimmaksi osaksi tarpeellisia, ja harkittuja. En tehnyt yhtään hutihankintaa koko vuonna! Vuonna 2016 oikeutin monet ostokset sillä, että ne olivat alessa. Siitä huolimatta käytin monta sataa euroa enemmän kuin viime vuonna, vaikka ostolakon aikana ostinkin periaatteessa kalliimpia vaatteita, ja pikemminkin välttelin alennusmyyntejä.

Miten shoppailun vähentäminen oikein onnistui? Mitä tein toisin kuin ennen? Keinot olivat yksinkertaiset.

  • En mennyt kauppoihin sisälle. Tein tietoisen päätöksen, etten mene huvikseni katselemaan, mitä kaupoissa on tarjolla. Tämä oli ehkä suurin yksittäinen syy. En lähtenyt metsälle, joten en saanut myöskään saalista, mikä tässä tapauksessa oli juuri tarkoituskin. Etenkin alkuvuodesta huomasin selkeitä impulsseja, joiden myötä aiemmin olisin toiminut ja varmasti päätynyt ostamaan. Esim. talven alennusmyynneistä olen aina ennen löytänyt vaikka mitä. Nyt kuljin päättäväisesti ale-lappujen ohi.
  • Julkinen kirjanpito auttoi myös. On paljon isompi kynnys ostaa jotain, jos tietää että kuun lopussa pitää laittaa raportti nähtäville. Omia ostoksia tuli harkittua sen vuoksi paljon tarkemmin.
  • Otin oman vaatekaapin haasteena. Jos tuntui siltä, ettei kerta kaikkiaan ole mitään päällepantavaa, otin itseni puhutteluun. Muistutin itseäni siitä, että kaappi on täynnä kamaa, ja jos sopivaa ei löydy, kyse on luovuuden eikä vaatteiden puutteesta. Tämä argumentti toimii minun kohdallani hyvin, koska kuvittelen olevani luova ihminen. Jos olisin lähtenyt ostamaan uutta, se olisi ollut samalla mielikuvituksen puutteen tunnustamista.
  • Tyytymisen filosofia. Palautin käyttöön muutaman vaatteen, jonka olin jo tuominnut kierrätykseen. Päätin, että koska en osta uutta, otetaan näistä vanhoista kaikki ilo irti.

Toisaalta en tuominnut itseäni ankeuteen. Kun syksyllä kävi selväksi, että tarvitsen uuden takin, ostin sellaisen. Takkia olen pitänyt lokakuusta lähtien melkein joka päivä. Tammikuussa löysin täydellisesti istuvan kotelomekon, jonka ostamista en ole katunut hetkeäkään. Ostin keväällä kolmet farkut, jotka maksoivat paljon. Mutta toisaalta ne ovatkin olleet siitä lähtien ainoat käytössä olevat farkkuni, koska edelliset kuluivat puhki. En voi katua niidenkään ostamista. Sallin myös itselleni yhden höpsähdyksen (Tokion Uniqlo, josta ostin lopulta kolme vaatetta ja hatun – kaikki ovat tulleet hyvin käyttöön.) ja yhden tai kaksi järkevää heräteostosta kirpparilta.

Tämän vuoden uusia vaatteita: lahjaksi saatu islantilaisneule, Uniqlosta ostettu t-paita, ja farkut, jotka lyhennytin liikkeessä sopiviksi.

Jos tätä tekstiä lukee joku, joka harkitsee vastaavaan ostolakkoon ryhtymistä, sanoisin viime vuoden perusteella seuraavaa: Ostolakko on loistava idea! Se tuo sekä vaatekaappiin että omiin ajatuksiin uudenlaista selkeyttä. Kun ei käy kaupoissa, se vapauttaa energiaa ja aikaa muuhun. On mukavaa, kun ei tarvitse juuri miettiä, pitäisikö jotain ostaa vai ei. Neuvoisin kuitenkin sallimaan sopivasti väljyyttä, niin että jos on selvästi jokin puute, hankkii sitten parasta, mitä suinkin on saatavilla ja mihin on rahaa. ”Puute” ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alkaa vaan tehdä mieli vaihteeksi sinistä puseroa vihreän tilalle. Puute tarkoittaa tässä yhdeydessä sitä, että on lähdössä rantalomalle, eikä omista ainuttakaan uimapukua. Tai sitä, että talvitakissa palelee – silloin on ihan järkevää ostaa paksumpi.

Minulle vuosi oli sopivan pitkä aika opetella tällaista uudenlaista vaatefilosofiaa. Alkuvuosi meni nopeasti, ja sain hyvät kiksit siitä, että onnistuin luovimaan alennusmyyntien ohi. Siinä puolessa välissä kuitenkin alkoi tylsistyttää. Teki hirveästi mieli shoppailla, haahuilla kaupoissa ja hypistellä. Tuolloin tarvittiin eniten itsekuria, että pääsi sen ensimmäisen vaihtelunhalun ylitse. Mutta kun siitä selvisi, meni loppuvuosi taas lähes omalla painollaan. Syksyllä ei yllättäviä himotuksia enää tullut, vaan ostin vain tarpeeseen. Siinä syys-lokakuun tienoilla ostolakko ei enää tuntunut projektilta, vaan uudelta elämäntavalta. Tämä uusi elämäntapa tuntuu sellaiselta, että eiköhän tämä jatku tällaisena tästä eteenpäinkin. Ostamattomuudesta on tullut uusi rutiini.

Ja nyt! Palan halusta kuulla, miten teidän ostolakkonne on sujunut! Mikä onnistui, mikä epäonnistui? Syntyikö uusi elämäntapa, vai jäikö tämä yksittäiseksi kokeiluksi? Kertokaa kertokaa 🙂

Puoli vuotta ostolakkoa takana!

Olen kuuden kuukauden ajan ollut itse asettamassani vaatteiden ”ostolakossa”. Tarkat säännöt voi kerrata tästä postauksesta, mutta lyhyesti sanottuna tavoitteena on ollut ostaa mahdollisimman vähän uusia vaatteita. Täytyy sanoa, että tämä on ollut tähän asti erittäin mielenkiintoista, opettavaista ja erilaista kuin etukäteen kuvittelin. Nyt kun vuosi on puolessa välissä, lienee paikallaan tehdä jonkinlainen välikatsaus.

Ensinnäkin kesäkuun tulos: 0 ostettua vaatetta, 0 käytettyä euroa, 0 saatua vaatetta. Tämä oli tavoitteeni toukokuun shoppailun jälkeen, joten kesäkuu meni erinomaisesti. Ei niin, ettenkö olisi voinut ostaa tässäkin kuussa kaikenlaista. Vältyin ostoksilta periaatteessa kahta asiaa noudattamalla: en mennyt kauppoihin (vaikka alet ovat parhaimmillaan) ja toiseksi harrastin aktiivisesti tyytymisen filosofiaa, jonka lanseerasin aiemmin tässä kuussa.

Tämä tarkoittaa sitä, että puolen vuoden aikana on ollut kaksi nollakuukautta (helmi- ja kesäkuut), jolloin en ostanut ainuttakaan vaatetta. Tammikuussa ostin mekon, maaliskuussa sain yhden käytetyn t-paidan ja huhtikuussa ostin hieman alushousuja, sukkia sekä yhden hameen kirpparilta. Tähän saakka oltaisiin todella hyvillä raiteilla, mutta toukokuussa shoppailin sitten muidenkin kuukausien edestä. Tammi-huhtikuussa uusien yksittäisten vaatteiden lukumäärä oli yhteensä kahdeksan. Toukokuussa ostin yhdeksän vaatekappaletta lisää (sisältäen yhdet kengät). Ylitin siis yhden kuukauden aikana neljä edellistä yhteensä.

Minua hirvittää kirjoittaa rahasta, mutta toisaalta inhoan epämääräisyyttä, joten kirjoitan kuitenkin. Kallein yksittäinen ostos on ollut villakankainen kotelomekko, joka maksoi 125€. Se oli reilussa alessa ja olen pitänyt sitä jo kolme kertaa tänä keväänä. Mahdollisesti huomenna laitan sen päälle neljättä kertaa, mikä on tämän tyyppiselle vaatteelle tiheää käyttöä. Lisäksi jokaiset farkut maksoivat noin 100€ pari, samoin ne kengät, jonka ostin. Halvimmat hankinnat ovat tähän asti olleet kahdet alushousut, jotka maksoivat 4,45€ kpl. Tosin ostin myös rannerenkaan eurolla kirppikseltä, mutta en ole laskenut koruja vaatteiden lukumäärään mukaan. Ei niitä tosin olekaan kuin kaksi, tuo rannekoru ja yksi hopeinen kaulaketju, jota tarvitsin erästä pientä riipusta varten.

Jos yhteensä käytetty rahamäärä jaetaan tasaisesti, se tekee noin 115 euroa per kuukausi. Tästä näkökulmasta katsottuna vaikuttaa ihan siltä, kuin mitään ostolakkoa ei olisi ollutkaan. Mutta on sentään kuitenkin. Jos ostan tulevien 6 kk aikana saman verran vaatteita kuin tähän asti, alitan viime vuoden ostosten määrän moninkertaisesti. Rahaa säästyy myös, mutta vaikuttaa siltä että vähemmän kuin odotin. Jostain syystä olen myös saanut vähemmän vaatteita kuin viime vuonna, sekin vähentää kokonaismäärää. Vaikka toukokuussa ostoksia tuli paljon, tämän vuoden vaatehankinnat ovat olleet viime vuoteen verrattuna todella harkittuja. Viime vuonna ei esimerkiksi tainnut olla ainuttakaan kuukautta, jolloin en olisi ostanut tai saanut yhtäkään vaatetta, vaikka en pitänyt ihan niin tarkkaa kirjaa ostokuukausista kuin tänä vuonna.

Kaiken kaikkiaan olen tämän puoliskon aikana huomannut, että toisin kuin vielä vuosi sitten kuvittelin, vaatteiden ostaminen on minulle paljon helpompaa kuin luulinkaan. Tämä ostolakko vaatii aktiivista ajattelua ja ostotilaisuuksien välttämistä. Ei pidä mennä kauppaan, ei avata nettisivuja, ei huvikseen plärätä kirpputorilla rekkejä läpi. Olen myös tunnistanut, että yksi mitä tässä harkitussa shoppailussa kaipaan, on juuri se löytöjen tekeminen ja yllätyksellisyys. Enpä olisi uskonut. Kuvittelin, että nauttisin eniten juuri sellaisista harkituista hankinnoista, mutta huomaan että oikeasti hauskinta on mennä aleen ja tehdä joku mieletön löytö, jota ei osannut etukäteen arvata. Nyt kun tämä vaihtoehto on suljettu listalta pois, shoppailu on paljon tylsempää. Toisaalta on käynyt niin, että kun nuo impulssiostokset puuttuvat, on ostosten määräkin huomattavasti pienempi kuin ennen.

Heinäkuussa tulen lähes varmasti ostamaan muutaman vaatteen. Olen loman aikana lähdössä parille matkalle, ja olen jo etukäteen päättänyt, että saan ostaa tiettyjä juttuja, jos sattuu vastaan tulemaan. Loppuvuodelle on myös tarve uudelle ulkoilutakille, fleecetakille ja luultavasti nilkkasukille. Haluaisin myös yhdet kunnolliset juoksuhousut. Jälkimmäinen vuosipuolisko tulee siis sisältämään vaateostoksia, mutta jos tämä jatkuu tällä mallilla kuin tähänkin asti, voin vuoden vaihteessa todeta kokeilun onnistuneen.

Miten teidän kesäkuu meni? Millaisia ajatuksia tässä puolen vuoden aikana on syntynyt? Kuinka moni aikoo jatkaa vuoden loppuun saakka?

 

Ruokakaupan loppuunmyynti villitsi perheenäidin

Minä taidan olla sellainen Ilana Aallon kuvailema ostamalla säästäjä. Kunnon alennusmyynti on mielestäni tosi houkutteleva. Kuten Ilana sanoo, tällainen toiminta ei välttämättä ole sitä kaikista rationaalisinta, mutta mieleni tekee pyristellä hiukan tuota ajatusta vastaan. Ykkösperusteluni on tämä: entä jos oikeasti käyttää kaiken, minkä ostaa? Silloinhan kannattaa ostaa jos halvalla saa.

Huomasin tämän logiikan tällä viikolla, kun kotimatkan varrella oleva K-kauppa mainosti loppuunmyyntiä. Pakkohan sinne oli mennä. Eilen ja tänään myytiin kaikkea -30% ja viikonloppuna on vielä -50%. Olen käynyt siellä kaupassa jo kaksi kertaa. Suunnittelen meneväni huomisaamuna aikaisin ja hamstraavani lisää. Olen ehkä hieman seonnut.

Mutta toisaalta! Ostin mm. seuraavia tavaroita: elmukelmua, leivinpaperia, pakasterasioita ja -pusseja, ilmapalloja, pillejä, serpentiiniä sekä pöytäliinan. Lisäksi ostin ruokaa: maitoa, jugurttia, oliiviöljyä, oliiveita, puurohiutaleita, popkorneja, teetä, keksejä, kikherneitä purkissa (en enää ikinä osta sellaisia, joita pitää itse liottaa) ja mätiä. Lisäksi tiskiainetta ja suihkusaippuaa. Olen ostoksiini aivan tavattoman tyytyväinen. Kaikki ruuat ovat sellaisia, joita meillä menee jatkuvasti. Säilykkeissä oli päiväystä vuodeksi eteenpäin, ja mäti on sellaista herkkua, että jos sitä saa halvalla niin varmasti ostan varuiksi pakastimeen. Muut tavarat ovat samalla tavalla tarpeellisia ja käytössä kuluvia. Lapsiperheessä tarvitaan aina pillejä, serpentiiniä ja ilmapalloja, sillä niillä pelastaa mitkä tahansa lastenkutsut. Elmukelmua ja leivinpaperia menee tasaiseen tahtiin ja jossain vaiheessa niitä pitää kuitenkin ostaa lisää. Yksi ekstrapaketti kaapissa ei haittaa, mutta se lykkää tarvetta ostaa uusi pakkaus taas vähän pidemmälle.

Pöytäliina oli täydellinen heräteostos, mutta samalla todellinen löytö. Meillä on kangasliina pöydällä joka päivä, ja kahden alle kouluikäisen syödessä sotkua tulee. Vaihtovaraa pitää olla, ja olin kaivannut nättiä arkiliinaa pidemmän aikaa. Nyt löytyi kiva kuosi, Finlaysonin tuote ja oikea koko, hinta 7€. Koen todellakin säästäneeni tuolla ostoksella. Toisaalta tein myös ihan oikeaa säästöä jättämällä kauppaan sellaisia juttuja, joita en oikeasti tarvitse. En ostanut esimerkiksi patalappuja (vaikka olivat halpoja kuin mikä, koska meillä on niitä riittävästi ennestään) enkä koskenut karkkeihin, koska en halua syödä karkkia. Jos sitä on kaapissa, itsekurini ei riitä vastustamaan, joten tein itseni kannalta viisaamman ratkaisun, kun jätin karkit ostamatta, vaikka halpoja olivatkin.

Aion siis todellakin säästää vielä lisää tuossa loppuunmyynnissä. Tänään inventoin kuivakaapit, ja sitten menen huomisaamuna listan kanssa kauppaan. Jos siellä tulee vastaan oikeanlaista pastaa, sokeria, jauhoja, säilykkeitä tai pakasteita, ostan. Olen yleensä pikemminkin aliostaja, mistä seuraa hankaluuksia sitten, kun tavarat on loppu enkä ole raaskinut ostaa tarpeeksi varastoon. Mutta nyt kun kerran tilanne on tällainen, näien ostamisen pelkästään järkevänä. Hinnan lisäksi säästän itseltäni tulevaisuudessa monta vaivaa, kun kaapissa on jo sitä mitä pitää.

Kuka muu säästää ostamalla? Säästättekö aikaa, vaivaa vai rahaa? Vai peräti kaikkia kolmea?

Toukokuun vaateostokset ja selitykset

Aahhahhaa. Kaikkeen sitä ihminen sitoutuu. Kuten pitämään julkisesti kirjaa vaateostoksistaan sen jälkeen, kun on ensin julistanut ettei osta mitään koko vuonna. Nyt ei kuulkaa ole ollut lakosta tietoakaan. Mitäpä sitä asiaa kiertelemään, paljastetaan nyt koko totuus kertaheitolla. Toukokuussa ostin:

  • Kolmet farkut, kaikki 99€ kappale
  • 2 samanlaista t-paitaa Uniqlosta, yhteensä n. 16€
  • Uniqlon hame n. 24€
  • Uniqlon hellehattu n. 16€
  • Mujin pellavainen mekko/tunika n. 40€
  • Tod’sin kävelykengät 95€ (käytetyt)

Noin hinnat johtuvat siitä, että ostohinta oli jeneissä. Sitten kootut selitykset. Suurin syy tähän on Tokio. Reilu viikko ennen lähtöä parhaiden farkkujen polveen tuli reikä. Toiseksi parhaat farkut olivat yhä ehjät, mutta nekin niin kuluneet, että polvi voisi mennä puhki milloin tahansa. Tarvitsin farkut mukaan matkalle, joten ostoksille oli pakko lähteä. Löysin yhdet hyvät, mutta niissä oli liian pitkät lahkeet. Lyhennys kuului hintaan, ja liike lupasi ne valmiiksi ennen matkaa.

Intuitioni sanoi, että aikatauluun ei silti ole luottamista, joten lähdin varmuuden vuoksi vielä uudestaan kaupoille ja löysin toisesta liikkeestä vielä kahdet; tavalliset kapealahkeiset ja toiset ”jegginssit”, eli farkkukankaiset leggins-tyyppiset. Inhoan farkkujen ja housujen ostamista ylipäätään niin paljon, että jos onnistun kohtaamaan hyvin istuvat ja oikean väriset, ostan aina. Edellisen kerran olen ostanut kahdet uudet farkut vuodenvaihteessa 2015-2016, ja noita ostoksia olenkin siitä asti pitänyt viikoittain, käyttökertoja on tullut molemmille varmasti yli 100. Näköjään pari vuotta aktiivikäyttöä riittää nykyfarkuille, joten näillä uusilla farkuilla pitäisi taas pärjätä pari vuotta eteenpäin. Intuitioni oli muuten oikeassa, lyhennys ei ehtinyt valmistua ennen matkaa, joten varmuuden vuoksi ostetut kahdet lisäfarkut osoittautuivat tarpeellisiksi. Otin toiset niistä matkalle mukaan.

Sitten se matka. Sanotaan muuten näin alkuun, että japanilaiset tuntuvat rakastavan shoppailua. Tokion keskustassa on valtaisia ostoskeskuksia useampia, ja niissä kaikissa käy kova kuhina. Naiset ovat keskimäärin todella elegantteja, sellaiseen rentoon mutta huoliteltuun tyyliin. Jouduin heti vaikutuksille alttiiksi, sillä muoti oli varsin erilainen kuin Suomessa, ja näytti minusta kaikkiaan tosi kivalta. Sitten tuli vastaan Uniqlo – edullinen, monipuolinen ja japanilainen vaatemerkki.

Olin liikkeellä kaverin kanssa, ja täytyy sanoa, että hyvä matkafiilis, nuo muotivaikutteet, seura ja Uniqlon halvat hinnat mursivat ostolakkoni helposti. Uniqlossa myytiin juuri sellaisia vaatteita, joita näki kaikkialla kaupungilla, eikä ostolakosta muistuttavan järki-minän heiveröisestä vastustelusta ollut hyötyä. Keräsin läjän kaikkea kivaa, ja suuntasin kohti sovituskoppia. Kävi kuitenkin (ostolakon kannalta onneksi) ilmi, että japanilainen ruumiinrakenne on aika erilainen tällaiseen juurevaan pohjoismaiseen verrattuna, ja puolet vaatteista ei istunut ollenkaan. Ostin lopulta hameen, pari paitaa ja hatun. Tax freen kanssa hinta jäi todella maltilliseksi, noin 56 euroon. Näistä ostoksista t-paidat olivat ostoslistalla, hame ei mutta tykkään siitä muuten kovasti. Hatut ovat sen sijaan aina vähän kyseenalaisia. Tämän ostin siksi, että ostopäivänä oli kova paahde, mutta lopulta en sitten tarvinnutkaan hattua loppumatkan aikana. Pidän hattuja kesäisin, mutta toistaiseksi säät eivät näytä täällä kovin aurinkoisilta… Joten jos miettii esimerkiksi sitä 30 käyttökertaa, hattu pitää omistaa monta vuotta, ennen kuin tarvittavat käyttökerrat tulevat täyteen. Toisaalta, miksi ei omistaisi jotain loppuelämäänsä? Edellisen hellehatun ostin vuonna 2011. Ei ole aikomustakaan luopua siitä.

Vähän Uniqloa vastaava episodi tapahtui pari päivää myöhemmin, kun löysin Mujin liikkeen. Luonnehtisin, että kyse on japanin Ikeasta, joskin painotus on enemmän päivittäistavaroissa ja vaatteissa, kuin huonekaluissa. Mutta Mujin yksinkertainen design miellyttää silmääni, ja hinnat olivat jälleen edullisia. Pellavainen hellemekko, jonka sieltä ostin, oli nappilöytö. Jos Uniqlon ostossekoamista oli vähän vaikea järkevästi selittää, nyt löytämäni mekko oli ollut ostoslistalla jo pari kuukautta. Siinä oli kaikki vaaditut ominaisuudet: kirkas väri (sininen), luonnonmateriaali, väljä ja rento leikkaus, sekä muunneltava malli (toimii sekä vyön kanssa että ilman, menee sekä mekkona että tunikana farkkujen päällä). Tämän olisin ostanut myös Suomessa, jos olisi sattunut tulemaan vastaan. Tämän ostoksen voin raportoida täydellisen hyvällä omalla tunnolla.

Olin jo kirjoittanut tekstin tähän saakka, kunnes listan viimeinen ostos tapahtui toissapäivänä. Facebookin kirppiksellä oli myynnissä täsmälleen oikean kokoiset, väriset ja malliset kengät, jollaiset myös olin suunnitellut jossain vaiheessa ostavani. 95€ tuntui hurjalta hinnalta käytetyistä kengistä, mutta puoliso valisti, että uutena sama pari maksaisi 320€. Kengät olivat lähes uutta vastaavassa kunnossa, niitä oli pidetty vain pari kertaa. Ei venymiä, kulumia, tahroja tai muutakaan vikaa. 70% alennus ratkaisi ostopäätöksen. Ei minulla olisi varaa monen sadan euron kenkiin, mutta rehellisyyden nimissä tykkään kyllä pitää sellaisia. Nyt sain täydelliset kengät ja vieläpä käytettyinä. Siihen mennessä, kun ilmat käyvät kävelykengille liian huonoiksi 30 kertaa on luultavasti jo tullut täyteen, ja käyttöikää riittää vielä ensi vuodelle ja ehkä pidemmällekin.

Olen toukokuun aikana kerryttänyt kaappiini enemmän vaatteita kuin tammikuusta huhtikuuhun yhteensä, samoin olen käyttänyt rahaa moninkertaisesti. Myönnettävä on, että tämä ostolakkoperiaate kyllä harmitti tuolla reissussa. Sen kerran kun matkalla on, eikä mitään saisi ostaa! Toisaalta vaikka päästin kovimmasta kontrollista irti, takaraivossa säilyi silti ajatus siitä, että nyt rikon sääntöjä ja ostelen vaikka ei pitäisi. Tämä hillitsi ostostelua kyllä. Ilman tätä projektia mikään ei olisi hidastanut minua, ja olisin nauttinut jokaisesta alennusmyynnistä täysin siemauksin. Nyt oikeutin ostostelua mielessäni mm. sillä, että ostan sellaista mitä ei oikeasti Suomesta saa, sekä sillä, että ostin nimenomaan japanilaisia vaatteita. Ajattelin, että olisi hulluutta matkustaa Japaniin ostamaan amerikkalaisia vaatteita (vaikka mieli kyllä teki, uskokaa pois.) En edes väitä, että selitykset olisivat vedenpitäviä, mutta kuvailen vain omaa ajatusprosessiani, ja miten tämä tavoite olla ostamatta minussa vaikuttaa.

Edessä on kesäkuu, ja vakaa tavoitteeni on olla ostamatta yhtäkään vaatetta. Tässä tarvitaan selkeä kurinpalautus, koska ennakoin jo valmiiksi, että heinäkuun matkailu tuo taas vastaan sekä ostohaluja että -tilaisuuksia. Jos jonkin asian olen oppinut tämän vuoden aikana, niin ainakin sen, että ostamatta jättäminen on lopulta paljon vaikeampaa kuin etukäteen ajattelin.

Mutta tämän kaiken tilityksen jälkeen haluan kuulla miten teillä menee! Toivottavasti paremmin kuin minulla? Onko siellä yhtään turnausväsymystä ilmassa? Vai pitääkö nollalinja edelleen? Kertokaa kertokaa!

Luulin etten ostanut mitään, kunnes totuus paljastui

Suunnittelin tätä tekstiä ja mietin mielessäni, mitä oikein kertoisin, sillä tässäkään kuussa ei tullut vaateostoksia. Sitten tekstiä aloittaessa tajusin että tuohan ei täysin pidä paikkaansa, sillä ostinhan minä sukkahousuja Hulluilta päiviltä. Avasin excelin tarkistaakseni, mitä sukkahousut maksoivat ja totesin, että valikoiva muistini on syy siihen, miksi viime vuoden ostoseuranta järkytti niin pahasti. Huhtikuun ostokset näyttivät tältä:

  • 3 paria Falken sukkahousuja, 32,90€
  • 2 perusalkkarit, 9,90€
  • Sandin kesähame (käytetty) 38€

Jep jep. Yhteensä kuusi vaatekappaletta. Yhteensä 80 euroa ja 80 senttiä. Ostolakko on suhteellinen käsite.

Sukkikset ja alushousut olivat Hulluilta päiviltä ja hyvässä alennuksessa. Molemmat ovat sellaista kulutustavaraa, jota on uusittava tasaiseen tahtiin. Noista sukkiksista yhdet on jo käytetty ja saman illan aikana hajotettu, joten siinä tuli yhdelle käyttökerralle melko korkea hinta, yli 10 euroa. Toisaalta tämä on taas näitä hyviä syitä hamstrata esimerkiksi juhlasukkiksia alennusmyynnistä. Täydellä hinnalla käyttökerran hinta olisi ollut noin tuplat tuohon verrattuna, joten ilmeisesti täytyy olla tyytyväinen. Alushousuja puolestaan on syytä heittää menemään kulahtaneemmasta päästä jatkuvasti, joten uusien siistien lisääminen on ihan perusteltua.

Kesähame tarttui mukaan samalla, kun vein omia vanhoja vaatteita myyntiin. Ei välttämätön, mutta hauska. Koska kyse oli käytetystä vaatteesta, sen ostaminen heräteostoksena ei tuntunut kovinkaan pahalta. Olin myös käynyt kesävaatteet äskettäin läpi, ja tiesin että tälle voisi olla käyttöä (siis sitten kun jossain vaiheessa lakkaa satamasta lunta).

Mutta on tämä silti mielenkiintoista. Vaikka oikein erityisesti kiinnitän asiaan huomiota, pystyn silti kuukauden sisällä unohtamaan kuudesta ostamastani vaatteesta kolme. Ei mikään ihme, että viime vuoden lopussa olin vähän hämmästynyt 12 kuukauden aikana kertyneestä vaatemäärästä. Tästä syystä suosittelen vahvasti vaatekirjanpitoa kaikille. Jos olet koskaan aprikoinut, miksi vaatekaapissasi on niin täyttä, paljonkohan vuodessa menee rahaa vaatteisiin, tai ylipäätään miettinyt mistä niitä vaatteita oikein kertyy, kokeile kirjanpitoa. Se on silmiä avaavaa. Ehkä teillä kaikilla ei ole tätä samaa aktiivisen unohtamisen taitoa, mutta siitä huolimatta. Kun kirjoittaa jokaisen ostetun vaatekappaleen ylös hintoineen päivineen, on pakko kohdata totuus.

Kuten huomaatte, ostolakko ei ole ollut absoluuttinen, mutta niin ei ole ollut tarkoituskaan. Tämän vuoden vaatesaldo on todella pieni verrattuna esimerkiksi siihen, kuinka paljon olin ehtinyt ostaa vaatteita viime vuonna neljässä kuukaudessa. Siitä huolimatta tämä itseään huijaava mieli jaksaa yllättää aina vaan uudelleen.

Nyt olisi kiva kuulla, mitä teidän ostolakoille kuuluu?

Kolme kuukautta ostolakkoa takana

Taas on raportin aika. Suuremmitta puheitta tässä on tulos:

  • En ostanut maaliskuun aikana yhtään vaatetta.
  • Sain yhden t-paidan, siis käytetyn sellaisen.
  • Ostin kuitenkin kaksi korua: yhden hopeisen kaulaketjun, joka maksoi 19€ ja helmistä punotun rannekorun käytettyjen tavaroiden liikkeestä, se maksoi euron. En viime vuonna laskenut koruja mukaan vaatteisiin, mutta kirjaan ne nyt tähän joukon jatkoksi.
  • Pesetin untuvatakkini, se maksoi noin 27€.

Sitten syvempää analyysiä aiheesta. Tämä vaatteiden ostolakko on toiminut ensimmäisen kvartaalin hämmästyttävän hyvin. Vaatevarastoni on kasvanut kokonaista kahdella uudella vaatteella! Niistä toinen oli ilmainen ja toinen aika kallis. Mutta tämän viimeisimmän oivalluksen jälkimainingeissa ymmärrän, että yksittäisen vaatteen hinnalla ei ole oikeastaan mitään väliä. (Tai siis tietenkin hinnalla on merkitystä siten, että jos vaattetta ei voi ostaa käteisellä, eikä ilman että muu talous horjahtaa, se on liian kallis, eikä sellaista pidä kenenkään ostaa.) Mutta hinta itsessään ei tee vaatteesta huonompaa tai parempaa.

Ostamattomuudesta on tullut uusi rutiini. Se on muodostunut sellaiseksi normaalitilaksi, jonka takia en ole viime aikoina juurikaan katsellut mainoksia tai kauppojen ikkunoita. Eikä minun ole liiemmin tarvinnut taistella ostamista vastaan. Kun asenteeni on jatkuvasti se, että omasta kaapista löytyy, en ole tuntenut tarvitsevani mitään uutta. Tämä on oikeastaan aika hauskaa! Koen olevani täysin markkinoinnin ulottumattomissa ja tekeväni sataprosenttisesti itsenäisiä ja autonomisia ostopäätöksiä. Tuntuu hilpeältä ajatella, että siinähän mainostatte, ei vaikuta mitenkään! Ai nyt olisi joku muotia, no eipä hetkauta! Tähän on kyllä tulossa heti ensi viikolla pieni koetus, kun Stockan hullut päivät alkavat. Olen yleensä shoppaillut siellä joka vuosi, mutta nyt katson katalogia uusin silmin. Aiemmin olisin selannut ja miettinyt mistä tykkään. Nyt katselen samoja vaatteita ja pohdin, onko tuo vaatekaapistani puuttuva osa.

Trendi näyttää kuitenkin olevan, että vaatekaapista poistuu edelleen runsaasti vaatteita. Heitin tänään yhdet loppuun käytetyt kengät roskiin. Kannoin äskettäin isot kassilliset hyväntekeväisyyskirppikselle. Niiden sisältö koostui varsin vanhoista vaatteista – nyt vain vihdoinkin onnistuin päästämään irti. Huomenna suuntaan vielä yhden kassillisen kanssa sinne second hand -liikkeeseen. Vaatekaappi on siten väljentynyt, mutta puutetta ei varsinaisesti ole mistään. Tämäkin on mielenkiintoinen havainto. Määrä vähenee mutta valinnanvara ei, koska poistuneet vaatteet ovat olleet vain näennäisesti käytössä. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin olleet vain hyllyjen täytteenä, eivät realistisina asuvaihtoehtoina.

Seuraava askel on tarkastella olemassa olevia vaatteita hyvin huolellisesti, ja miettiä mitä siitä vaikeasti saavutettavasta täydellisestä kaapista vielä puuttuu. Sitten voin tehdä harkitun ostoslistan, jonka kanssa voin uskaltautua jopa hulluille päiville. En ole ikinä lähestynyt vaatevarastoani tästä näkökulmasta. Aika paljon oivalluksia, eikä taustalla ole sen kummempaa, kuin kolme kuukautta ilman vaateshoppailua. Mutta ehkä tämä kertookin siitä, että itse asiassa kyseessä ei olekaan mikään ihan pikkujuttu! Ostaminen on niin iso osa elämäämme, että sen lopettaminen saa aikaa mielenkiintoisia seurauksia.

Nyt on teidän vuoro! Miten on maaliskuu mennyt? Onko joku onnistunut olemaan koko ensimmäisen neljänneksen ostamatta mitään?

Tiikerin sitkeät juovat

Kuten lupasin, vein tänään hyväntekeväisyyskirppikselle ison määrän vaatteita. Kuulostaa tosi yksinkertaiselta. Mutta kasseja pakatessa sain huomata, että vanhoista ajatusmalleista luopuminen ei käy noin vain. Minulla oli alunperin mielessä ne tietyt, myymistä odottavat vaatteet, mutta tässä innostuksessa päätin käydä myös kesävaatteet läpi, sekä vaatekaapin muutenkin. Ajattelin että kun nyt kerran olen menossa, niin viedään sitten kaikki mahdollinen kerralla.

Sitten kun aloin systemaattisesti käydä laatikoita ja hyllyjä läpi, löysinkin odotettua enemmän poistettavaa. Entinen lempineule, edelleen täysin nypytön ja siisti. Mutta en enää pidä vaaleanpunaisesta, joten pusero on ollut vuosia käyttämättä. Noin 17 vuotta sitten ostetut fcuk:n farkut, jotka olivat vuosia ne kaikista hienoimmat farkkuni. Alunperinkin varsin tiukat. Ja ei, valitettavasti en ole enää samoissa mitoissa kuin yli 17 vuotta sitten. Olen näitäkin säästellyt kai vanhasta muistista. Sitten muita vaatteita: samettijakku, joka on oikeastaan aina ollut vähän liian lyhyt. Toppi, joka taas on jo vuosia ollut liian iso. Juhlamekko, joka ei mennyt siinä aiemmin mainitussa second hand -liikkeessä taannoin kaupaksi. Ehkä siksi, että se on hyvin avonainen ja kokoa xs. Toinen mekko, jota muistelen pitäneeni viimeksi häämatkalla, josta on jo yli 10 vuotta siitäkin. Noista ajoista on tyylikin hieman kehittynyt.

Kaikkia noita vaatteita yhdisti priima kunto ja se, että olen niistä kaikista tykännyt joskus tosi paljon. Lisäksi niitä yhdisti se, että en ole mitään niistä pitänyt pitkään aikaan. Ja tiedättekö mitä. Lähes jokaisen vaatteen kohdalla päähän pälkähti spontaanisti ajatus tämän voisi myydä. Siis mitä hittoa! Olen juuri keräämässä vaatteita lahjoittaakseni ne, ja siitä huolimatta joku yritti päässäni vakuuttaa, että kyllä ne voisi myydäkin. Ollakseni nyt raatorehellinen, voin myös kertoa että ihan vakavissani mietin hetken, että mitä jos sittenkin kuskaisin nämä vielä toiselle kirppikselle, jossa myyjä saa myydyistä vaatteista pienen siivun. Että jos kuitenkin yrittäisin vielä sitä myymistä lahjoittamisen sijasta. Kun nämä olivat kaikki niin hyviä vaatteita!

Tulin kuitenkin takaisin järkiini, ja suuntasin kolmen kassin kanssa sinne minne alunperinkin olin meinannut mennä. Jätin kassit tiskille ja kotimatkalla oli keveämpi olo. En usko, että mitään noista vaatteista tulen ikinä kaipaamaan. (Miksi kaipaisin epäsopivia vaatteita?) Mutta rehellisyyden nimissä täytyy tehdä vielä toinenkin tunnustus. En pakannut mukaan aivan kaikkea, mistä olin päättänyt luopua. Yksi käsilaukku ja muutama kesävaate jäi kuormasta pois. Aion kokeilla, löytyisikö niille ostaja second hand -liikkeen kautta. Mutta jos ei löydy, niin sitten lahjoitan nekin.

Olen iloinen siitä, että kaikesta huolimatta onnistuin taistelemaan sitkeässä olevia ajatuksia vastaan ja pääsin isosta määrästä vaatteita eroon. Näköjään tätä täytyy silti edelleen harjoitella. Ei pääse tiikeri juovistaan ihan käden käänteessä.

Mullistava oivallus

Laura Pörsti kirjoitti tällä viikolla tekstin nimeltä Nainen tienaa 1,5 euroa. Se pysäytti. Laura kirjoittaa näin:

Aika harva meistä tuntuu ajattelevan, että laitanpa tämän laatutavaran nyt Kierrätyskeskukseen tai muuhun hyvään tarkoitukseen, jotta kierrättävä taho voi sitten saada siitä vähän voittoa omaksi hyödykseen (koska, toisin kuin suuri osa muista vaatteista, se ostetaan aika varmasti). Moni laittaa kierrätyspusseihin ainoastaan puoliepätoivoisia tai lähes arvottomia vaatteita ja näkee hulluna vaivaa saadakseen jonkin kympin omaan taskuunsa niistä ”paremmista”. Samaan aikaan hän laittaa erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen.

Tässä kiteytyy jotain pelottavan olennaista. Tajusin toimivani itse juuri näin. Ne epätoivoisimmat rääsyt sentään vien tekstiilikeräyksiin, joita on ilahduttavasti ilmestynyt kauppoihin. Mutta juuri nytkin minulla on pino ”parempia” vaatteita odottamassa, että saisin silitettyä ja kuvattua ne nettikirppikselle. Ja kyllä, samaan aikaan lahjoitan erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen. Tajuan juuri tällä hetkellä miten uskomattoman epäloogista tämä toiminta on. Aivan älytöntä!

Olen ajatellut, että nuo vaatteet kannattaisi myydä, koska niistä ehkä saisi tosiaan sen pari euroa. Olen ajatellut, että on vähän kuin ”tuhlausta” laittaa ne vaatekeräykseen. Tunnistanpa vielä sellaisenkin ajatuksen, että haluaisin omien (entisten) hienojen vaatteideni päätyvän jollekin sellaiselle henkilölle käyttöön, joka ymmärtäisi niiden hienouden. Tämä viimenen nyt viimeistään on ihan hirveää kukkua. En ole halunnut laittaa niitä hyväntekeväisyyteen, koska olen liittänyt niihin vahvasti tunnearvoa. Halojaa, housut ovat housut ovat housut! Tässä tekee mieli suorastaan ravistella itseään.

Näiden kaikkien ajatusten keskellä haluan samanaikaisesti vilpittömästi tukea erilaisia hyväntekeväisyyskohteita. Lauran tekstin luettuani voin vain ihmetellä, miksi nämä asiat eivät ole yhdistyneet päässäni aiemmin. Jos tosiaan lahjoittaisin nuo hyvät ja siistit merkkivaatteet suoraan sellaiselle taholle, joka saa niistä tuloja työhönsä, miksi en tekisi niin? Miksi yritän maksimoida oman vaivannäön? Mikä minua vaivaa?

Juuri nyt on sellainen olo, että piintyneet ajatus- ja toimintatavat ovat saaneet aimo kolauksen. Ihan aiheesta myös. Eniten ihmetyttää, miksi ihmeessä en päästä itseäni helpommalla. En ole käyttänyt noita vaatteita vuosiin. En tule koskaan enää käyttämäänkään. Miksi en vain päästä niistä irti? Miksi en ole suorinta tietä toimittanut niitä hyväntekeväisyyteen? Yritin myydä niitä second hand -liikkeessä. Tällä kertaa ei mitään mennyt kaupaksi, joten miksi, MIKSI oikein haudon niitä kotona? Vaatteista saatava raha laskettaisiin parissa kympissä korkeintaan, jos ne nyt edes menisivät kaupaksi. Voisin hyvin lahjoittaa sen verran haluamilleni tahoille. En saa myymisestä ja siihen liittyvästä työstä minkäänlaista iloa. Lyhyesti sanottuna en muista, milloin viimeksi olisi arkijärki ollut näin pahasti hukassa!

Kiitos kuitenkin Lauralle, jonka kirjoitus herätti tästä järjettömyydestä. Kun menen kotiin, pakkaan kaikki myyntiä odottavat vaatteeni siistiin kassiin. Lauantaina vien ne pois. Sen jälkeen huokaisen helpotuksesta. Sen jälkeen en enää ikinä sorru samaan. Jos vaate ei mene jollekin ystävälle tai tuttavalle, tai jos en saa sitä kaupaksi liikkeessä, jossa minun ei tarvitse tehdä myymisen eteen yhtään mitään, lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon etten enää edes harkitse myyväni sitä itse. Tämä vapauttaa säilytystilaa, stressiä ja turhaa työtä. Pärjään hienosti ilman niitä muutamaa potentiaalista euroa. Voin aivan hyvin lahjoittaa ne suoralta kädeltä hyväntekeväisyyteen.

Nyt tietysti kiinnostaa, tunnistaako kukaan muu itseään tästä tekstistä? Tuossa Lauran jutussa on on muuten paljon muutakin kiinnostavaa pohdintaa, joten suosittelen sen lukemista lämpimästi. Tartuin tähän aiheeseen, koska se kolahti nyt niin lujasti. Tämän jälkeen tapani kierrättää vaatteita ei ole enää ennallaan.

Opettavainen tarina siitä, miksi halpa ei ole hyvä

Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.

Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.

Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.

Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.

Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.

Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?