Marraskuun ostolakko & tekstiilijäte

Tämän kuun raportit tulevat pari päivää etuajassa, koska huomenna on podcastin vuoro. Marraskuu oli toiseksi viimeinen ostolakkokuukausi tänä vuonna, ja ensimmäinen tekstiilijätteen seurantakuukausi. Ostojen suhteen pääsin nollaan. En käynyt kaupoissa, enkä ostanut mitään. Sain tosin tuliaisiksi neuleen, josta tulikin välittömästi uusi lempivaate. Yksi vaatekappale siis tuli kaappiin lisää, mutta kuten monesti on aiemminkin todettu, lakko keskittyy nimenomaan ostamiseen eikä lahjoja lasketa mukaan ostolakkoon.

Tekstiilijätteen suhteen kuukausi oli kiinnostava, koska kyse oli ensimmäisestä seurantakuukaudesta. Tekstiilijätettä syntyi marraskuussa seuraavanlaisesti:

  • Kurarukkaset 48g
  • Lasten sormikkaat 34g
  • Tiskirätti 10g

Jätteen määrä tähän mennessä  92 grammaa. Jos tämä edustaa normaalikuukautta, niin silloin vuodessa jätettä kertyisi reilun kilon verran.

Sormikkaat sotkeutuivat matkalla ollessa oksennukseen niin pahasti, että ne poistettiin suoraan käsistä roskikseen. Kurarukkaset eivät enää pitäneet vettä, joten ne olivat muuttuneet käyttökelvottomiksi. Kurarukkasia ei voi korjata, eikä niitä voi käyttää minkäänlaisena materiaalina eikä uudessa tehtävässä. Niillä ei voi pehmustaa, pestä tai suojata mitään. Sormikkaiden kohdalla tilanne taas oli sellainen, ettei mitään muuta vaihtoehtoa ollut. Tässä onkin hyvä esimerkki siitä, että jäte on jätettä, eikä tavaroiden käyttöikää voi rajattomasti pidentää.

Roskiin.

Huomattavaa on myös se, että kyse on etupäässä lastenvaatteista. Puoliso taisi heittää rikkinäiset sukkansa roskiin, mutta seuraan vain sellaista jätettä, jonka suhteen minä teen päätökset. Olisin odottanut, että roskiin olisi mennyt enemmän siivousrättejä tai vastaavia, mutta tässä kuussa heitin vain yhden tiskirätin. Käytin sen loppuun vessanpesussa, ja panin sitten roskikseen. Tiskirättiosasto kaipaa uusintamista, joten näitä on tulossa lisää.

Toinen havainto on tuttu jo ostolakosta: asioita on todella helppoa unohtaa. Esimerkiksi tässä kuussa muistin heti nuo rukkaset, mutta minun piti palata muokkaamaan tekstiä, kun yhtäkkiä muistin myös sormikkaat. Onneksi kotona oli vastaavat käyttämättömät, joten paino selvisi siitä. Voisi ajatella, ettei näin pienistä määristä ole väliä, mutta jos jatkuvasti unohtelee jotain, niin montako kiloa jää vuodessa unohduksiin?

Muuten törmäsin heti ensimmäisessä kuussa ongelmaan: miten lasketaan kadonneet vaatteet? Hukkasin myssyni. Se oli harmillista, koska se oli käytössä päivittäin. Tarvitsen talvea varten uuden, mutta arvatkaa olenko vielä jaksanut lähteä sopivaa etsimään. Tällainen ostos on siis tiedossa joulu-tammikuun aikana. Pitäisiköhän tuo kadonnut myssy laskea jätteeksi? Koska olen jokseenkin varma, että roskiin se on lopulta päätynyt.

Miten siellä ostolakot sujuvat? Entä onko tullut heitettyä mitään roskiin? Kommenttiosasto on auki 🙂

Syyslomaa ja järkkäilyä

Hyvää maanantaita, hyvät lukijat! Blogi on ollut viikon tauolla johtuen erittäin vaiherikkaasta syyslomasta. Aloitimme koko perheen läpikäyneellä enterorokolla, joka onneksi tällä kertaa osoittautui lieväksi versioksi. Huono puoli oli se, että tauti siirtyi ihmisestä toiseen vuoron perään, joten kaikilla oli kuumetta eri päivinä. Lisäksi olemme matkustaneet kotimaassa, mikä tarkoittaa siis pakkaamista, purkamista ja pyykkäämistä, vaihdoin autoon talvirenkaat, toteutin suuren lastenvaateshown ja lisäksi sairastettiin vähän lisää. Pakkasin koneen matkalle mukaan, enkä avannut sitä kertaakaan.

Suurin organisointiponnistus tämän loman aikana liittyi lastenvaatteisiin, kuinkas muuten. Lastenvaatteiden setviminen on jostain syystä aina rasittavaa, johtuu varmaan siitä, että se sisältää niin paljon yksittäisiä päätöksiä. Tein nimittäin kaiken tämän:

  • Hain vintistä kaikki lastenvaatteet alakertaan (yhteensä 4 laatikkoa ja 1 kassillinen kenkiä). Kävin läpi joka ainoan vaatekappaleen ja jaoin kolmeen kasaan: 1) heti käyttöön otettavat 2) käyttöä odottamaan jäävät sekä 3) kierrätykseen menevät
  • Lajittelin odottamaan jäävät vaatteet kauden ja koon mukaan omiin laatikoihin, niin että tiedän täsmälleen, mikä laatikko pitää hakea alas ensi huhtikuussa, mikä elokuussa ja mikä vasta myöhemmin.
  • Kävin läpi kaikki lasten ulkokengät, ulkovaatteet ja talvivarusteet. Havaitsin että kolmet kumpparit, yhdet lenkkarit, useammat villasukat sekä muutama muu vaate olivat  jääneet pieniksi, poistin ne.
  • Kävin läpi myös kaikki sisävaatteet ja tein saman lajittelun.
  • Pakkasin varmaan parikymmentä kiloa pieneksi jäätenitä vaatteita ja toimitin ne eteenpäin seuraavalle käyttäjälle. Muutama vaate jäi itselle kirppismyyntiä varten. Sen kun vielä jaksan järjestää, suoritus hipoo täydellistä.

Tähän meni oikeasti monta tuntia useammalle päivälle jaettuna. Lopputulos on kuitenkin vaivan väärtti. Kaapeista löytyy nyt ainoastaan käyttökelpoista ja oikean kokoista vaatetta, tiedän täsmälleen millaisia täydennyksiä pitää tehdä, ja nyt myös vintillä majailevat vaatteet on lajiteltu koon ja kauden mukaan jämptisti.

Minulla oli vakaa aikomus päivittää blogia viime viikolla, mutta kun päivät olivat niin täynnä perinteistä lomaohjelmaa, kone jäikin avaamatta. Se oli oikeastaan tosi hyvä, sillä samalla tuli itsellekin tervetullut tauko armottomasta netin selailusta ja sellaisesta digitaalisesta levottomuudesta, mikä helposti valtaa arjen. Sen sijaan leikin lasten kanssa, söin hyvin, rentouduin tekemällä 1000 palan palapelin ja kuuntelin monta äänikirjaa. Vasta näin loman jälkeen huomaan, miten tarpeeseen tämä breikki tuli! Olen pahoillani, että nämä blogilomat tulevat aina etukäteen ilmoittamatta, mutta ehkäpä tekin olette olleet vähemmän koneen ääressä? Tällä viikolla ollaan taas normaalissa tahdissa!

Pidittekö syyslomaa? Tuliko tehtyä organisoimisprojekteja tai pidettyä somelomaa?

Ostolakkolainen hulluilla päivillä

No niin, täällä kulutuskriittinen shoppailija, päivää. Olen nyt käynyt Hulluilla päivillä kahdesti, ja yhden kerran vielä nettikaupassa. Selitys lienee paikallaan.

Eilen päätin tehdä kaikki lastenvaateostokset kootusti yhdellä kertaa. Se onnistui varsin hyvin. Kuten aiemmin uhkasin, ostin niin monet hansikkaat, että niistä pitäisi nyt riittää kevääseen saakka, vaikka jälkikasvu unohtelisi puolet pitkin maita ja mantuja. Tämä on yksi niistä asioista, joissa minimalismi ei kohdallani toimi ollenkaan. Olen havainnut, että lasten hanskat kestävät käyttöä yhden kauden. Sen jälkeen ne ovat siinä kunnossa, että ne voi heittää suoraan roskiin. Vuori on kulunut koppuraksi, saumat vuotavat ja todennäköisesti kokokin on jäänyt pieneksi. Vauvantumppuja lukuunottamatta hanskoista ei riitä kierrätettävää useammalle lapselle. Sen sijaan hintatietoinen voi kyllä säästää tuolla pitkän pennin, jos ostaa tarkkana sellaista, mikä normaalisti maksaa moninverroin. Ostin esimerkiksi esikoiselle toppahousut ja toppatakin samalla hinnalla, mitä takki maksaa normaalisti yksinään.

Lähdin kuitenkin huonosti varustautuneena liikenteeseen, enkä muistanut piirtää jalankuvia mukaan. Niinpä ostin vahingossa kuopukselle liian pienet kengät. Sen vuoksi päädyin kuitenkin kotona vielä nettikauppaan, josta onnistuin tilaamaan oikeaa kokoa, ja väärät palautin tänään. Ilokseni nettikaupassa sai jättää palautetta ostotapahtumasta. Kerroin painokkain sanakääntein, että hommatkaa sinne verkkokauppaan niitä tavaroita niin paljon, etteivät lopu kesken ensimmäisen päivän aikana. Se, että tuotteita riittää myyntiin noin kymmeneksi minuutiksi, on minusta täysin naurettavaa. No, tilasin sitten samalla itselleni paketin sukkahousuja.

Tänään palauttaessani väärän kokoisia kenkiä, vaeltelin kaupassa muuten. Ostin vaatteita, kyllä! Mutta tiedättekö mitä: nämä olivat kaikki sukkahousuja ja alusvaatteita. Siis niitä, joita monien mielestä ei ”lasketa” mukaan ollenkaan. Jos noudattaisin tuota linjaa, päivän hankinnat voisi ohittaa käytännössä olemattomina, mutta koska ostolakkoni (tai pitäisiköhän puhua pikemminkin paastosta) on täydellisen läpinäkyvä ja armoton, kirjasin kaikki ostokset mukaan tämän vuoden taulukkoon. Määristä ja summista tarkemmin kuun vaihteessa, mutta aika tyytyväinen olin hankintoihini: kaikki olivat ostoslistalla! Ostin siis vain sellaista, minkä ostamista olen harkinnut jo pidempään. Ja nämä kaikki alennuksella! Olen valtavan tyytyväinen suoritukseen. Tässä on nyt sellaista suunnitelmallisuutta, jota olen peräänkuuluttanut koko vuoden.

Kuljin kyllä vaateosaston läpi, mutta tuotteet eivät houkutelleet. Huomasin, että tänä vuonna kuvaston (sekä netti että paperiversio) sekä todellisuuden välinen ero tuntui huomattavalta. Värit eivät vastanneet toisiaan (luonnossa kaikki oli synkempää ja tummempaa kuin kuvissa) ja vaatekappaleiden laatu tuntui olevan kehnohkoa. En tiedä oliko tämä nyt vain mielikuva, joka johtui ympäristöstä, mutta minusta monet neuleet olivat rimpulan tuntuisia. Ohuita ja jotenkin valmiiksi hieman virahtaneen tuntuisia. Toki joukossa oli laadukastakin, mutta oli hyvin helppo olla ostamatta, kun lähes kaikki ajattelemani vaatteet tuntuivat ja näyttivät kaupassa ihan erilaisilta kuin kuvissa.

On siis tiedossa, että lokakuusta ei tule nollakuukausi, vaan ostoksia on tehty. Kävittekö te alepäivillä? Paniko kukaan muu merkille eroja kuvastojen ja todellisuuden välillä?

Alepäivien houkutukselle löytyi selitys!

Tajusin juuri äsken jotain olennaista. Olen välillä miettinyt, miksi Sokoksen ja etenkin Stokkan alepäivät ovat aina niin houkuttelevia. Miksi edelleen kiinnostaa niin paljon, mitä siellä on myynnissä, vaikka olen tietoisesti vähentänyt ostamista ja haluan kuluttaa hyvin harkiten? Olen tietoinen myös siitä, että nuo tarjotut alennukset eivät välttämättä ole mitään huikeita diilejä, tästä on omakohtaista kokemusta. Tästä kaikesta huolimatta kuvastot vetävät puoleensa. Esimerkiksi eilen katselin aamulla netistä, mitä kaikkea Sokoksen kosmetiikkaostastolla oli alessa, ja illalla latasin Stokkan sovelluksen kännykkääni, nähdäkseni mitä siellä on ensi viikolla tarjolla.

Mutta yhtäkkiä asia kirkastui! Kyse ei ole viime kädessä alennusprosenteista tai siitä, että käsillä olisi jotain aivan ihmeellisiä löytöjä. Ei – kyse on valikoimasta. Kun selaan kuvastoa, tiedän, että juuri näitä tavaroita ainakin on myynnissä. Voin lukea katalogeja sillä silmällä, löytyykö sieltä niitä tavaroita, joita tiedän lähiaikoina tarvitsevani. Sitten voin mennä kauppaan, ja käydä hakemassa juuri sen mitä haluan.

Tämä liittyy siihen, mitä kaupoilla käydessä inhoan eniten. Nimittäin sitä, että tarvitsee jotain, eikä sitä löydy. Se on sietämätöntä! Hermostun ihan täysin, jos menen kauppaan eikä siellä myydä sitä mitä tarvitsisin. (Hermostun myös siitä, jos myyjä ei osaa tai halua myydä kunnolla, mutta kaikista eniten siitä, etten saa sitä mitä menin ostamaan.) Tässä on se syy, miksi netti on niin houkutteleva ostopaikka. Siellä näkee, mitä on myynnissä, ja mistä vaihtoehdoista voi valita. Kun taas menee kauppaan tietyn tarpeen kanssa, on tuurista kiinni, löytyykö sitä mitä haluaa. Hukkareissu kauppaan on yksi turhauttavimmista arkipäivän vastoinkäymisistä, minkä tiedän.

Mutta kun selaa alekatalogia, tulee sellainen fiilis, että tuota tuolla on, ja saan sen jos haluan. Tässä on tietenkin se mutka matkassa, että suosituimmat tuotteet saattavat loppua hyvin varhain. Onneksi en yleensä ole sellaisten perässä, vaan haluan ihan tavallisia asioita. Esimerkiksi bongasin hulluilta päiviltä lasten sormikkaita kolmen parin pakkauksissa. Epäilen niitä riittävän ihan hyvin, samoin kuin niitä muitakin käyttötavaroita, joita ajattelin päiviltä hankkia.

Sitten jos käy niin, että kuvaston tuote onkin myyty loppuun, hermot menevät, kuinkas muuten. Kävin esimerkiksi Sokoksella eilen, ja arvatkaa harmiani, kun Hakaniemen Emotionissa ei ollutkaan niitä tuotteita, joita netin mukaan piti olla alessa. Kuvittelin saavani kaikkea tärkeää, ja sitten kaikkia tuotteita ei ollutkaan. Hampaiden kiristely! Tämä on myös se syy, miksi en edes yritä ostaa Stokkan verkkokaupasta hullujen päivien aikaan, koska epäilen että sinne mitoitetaan tavaroiden määrä tahallaan alakanttiin, jotta saataisiin luotua kuva niukkuudesta, ja ihmiset lähtisivät itse tavarataloon tekemään heräteostoksia. Strategia on kohdallani näköjään onnistunut hyvin, paitsi että en tee niitä heräteostoksia, koska olen ostolakossa.

Tämä on siis syynä alepäivien houkutukselle. Olen vastahakoinen lähtemään kaupoille, jos en ole varma siitä, että tosiaan löydän sen mitä olen etsimässä. Juuri nyt olisi niille sormikkaille ja rukkasille tarvetta, mutta ehdin jo miettiä, mistähän kaupasta niitä kannattaisi varmimmin lähteä etsimään. En saanut ajatusta vietyä tämän pidemmälle, sillä rasitti jo etukäteen hukkareissun mahdollisuus. Onneksi Stockmann kertoo, että ensi keskiviikkona heidän lastenosastollaan on runsaasti valikoimaa edullisella hinnalla, tervetuloa ostamaan. Olen tästä tiedosta erittäin kiitollinen. Nyt mietin ainoastaan ostaisinko yhden vai saman tien kaksi pakettia.

Tämä havainto selittää myös sen, miksi Stokkan kattavampi kuvasto on aina vedonnut enemmän kuin Sokoksen suuntaa-antava. En minä jaksa lähteä mihinkään ruuhkaan palloilemaan siltä varalta, että jotain kivaa tulee vastaan. Löytöjen tekemisen mahdollisuus ei houkuttele yhtään. Sen sijaan varma tieto siitä, että saa juuri sitä mitä tilaa, houkuttelee kovasti. Käytän molempien liikkeiden nettisivuja siihen, että tarkistan valikoiman ja hinnat etukäteen, en suinkaan siihen, että ostaisin netin kautta jotain. Sen sijaan haluan tietää, kannattaako minun edes lähteä liikkeelle.

Olipa mielenkiintoinen oivallus. Tunnistaako joku muu itsensä tästä myös? Vai onko tämä vain minun päässäni?

Viikon vinkit: kirppishaasteita, sotkuisia koteja ja minitaloja

Tämä Project Mama -blogissa Katjan postaus lasten kirpputorivaatteista sai minut nauramaan ääneen. Se just tätä! Ja sen myös huomaa, kun etsii lastenvaatteita kirppiksiltä.

Sotkuinen koti ei välttämättä ole ongelma, mutta on olemassa ihmisiä, joita sotkut oikeasti haittaavat. Jotkut tutkimukset väittävät, että sotkut haittaavat elämää, mutta aina pitää ottaa yksilölliset erot huomioon. Tässä Hesarin artikkelissa haastateltu psykoterapeutti tekeekin sen huomion, että kaikille ihmiselle kodin sotkuisuus ei ole mikään ongelma, sillä muut asiat vain yksinkertaisesti kiinnostavat enemmän.

Minitalot ovat mielestäni kiinnostavia. Tykkään itse kerrostaloasumisesta monestakin syystä, mutta näiden pikkuisten mutta kätevien kotien idea kyllä kiehtoo. Olisi joskus kiinnostavaa päästä haastattelemaan ihmistä, joka oikeasti asuu tuollaisessa. (IL)

Kesän epäjärjestykselle herkistävä vaikutus

Käykö teille niin, että loman lähestyessä alkaa silmiin pistää kaikenlaisia organisoimiskohteita? Vähän samoin kuin joulun alla tulee siivoustarve, ja maaliskuun valossa ikkunat alkavat näyttää aivan hirveiltä? Tänä kesänä olen huomannut, että sellaiset säilytystilat, joihin en yleensä kiinnitä mitään erityisempää huomiota, ovet ruvenneet huutamaan huomiota.

Kyseessä on nimenomaan järjestämistarve, ei niinkään himo poistaa tavaroita. Niitä lastenvaatteita setviessäni innostuin järjestämään omat talvivaatteeni laatikkoon, ja vaihtamaan tilalle kesäiset hameet ja puserot. Samalla vauhdilla järjestin kuopuksen vaatevarastot, jotka mahtuvat kahteen vetolaatikkoon. Siirsin vaatteet alemmas laatikostossa, jotta lapsi ylettäisi itse valitsemaan vaatteensa. Kyllä Konmarissa on myös hyvät puolensa. Pystyviikkaus mahduttaa pieneen tilaan ison määrän vaatteita, ja lisäksi menetelmä on todella kätevä, koska laatikosta näkee yhdellä silmäyksellä sekä lapsi että aikuinen, mitä siellä on. Nautin tästä näystä:

Konmari toimii lastenvaatteiden viikkauksessa erinomaisesti.

Konmari-menetelmässä kaikki esineet pitäisi ottaa käteen ja keskittyä niihin yksittäin. Tämäkin on itse asiassa hyvä neuvo, kun organisoi perusteellisemmin jotain. Kun jokaista esinettä tarkastelee erikseen, pystyy ensinnäkin arvioimaan, onko sen paikka siellä mistä se on otettu. Toinen hyöty on se, että kun esimerkiksi vaatteen ottaa käteensä, sen kuntoa ja kokoa tulee tarkasteltua huomattavasti tarkemmin kuin yleisvilkaisulla. Liian pienet tulevat karsituksi ja korjausta vaativat kohdat paljastuvat. Perinteinen menetelmä, jossa jokin laatikko tyhjennetään kokonaan ja sitten kaikki järjestetään takaisin samalla turhia karsien, on sillä tavalla hyvä, että se käytännössä pakottaa koskettamaan jokaista tavaraa, ja samalla päättämään laittaako sen takaisin laatikkoon vai ei.

Juuri tätä menetelmää aion noudattaa lähipäivinä, sillä sormeni syyhyävät päästä seuraavien järjestämisprojektien kimppuun. Olen jo ottanut ennen-kuvat eräästä keittiön kaapista, joka on seuraavana vuorossa. Myös esikoisen vaatelaatikot odottavat sitä, että joku kävisi nekin kunnolla läpi – siis nimenomaan järjestysmielessä.  Eteisen naulakko, urheiluvaatelaatikko, keittiön vetolaatikot… keksin näitä vaikka kuinka. Tuollaisen pienen, rajatun tilan järjestäminen on ihanaa. Valmista katsellessa on sellainen olo, että maailma on siltä pieneltä osalta täydellisesti hallinnassa. Se on hyvä tunne.

Tuleeko kenellekään muulle näitä järjestämishimoja?

Kirppishässäkän yllättävä päätös

Joskus elämässä tulee erikoisia käänteitä, enkä viikko sitten olisi osannut arvata, miten tässkin lopulta kävisi. Viimeksihän jäätiin siihen, että olin hakenut kirpparikassin, lajitellut kaikki vaatteet lukuisiin eri pinoihin ja lopulta onnistunut seulomaan erilleen myytäväksi menevät ja säilytettävät. Tähän kaikkeen olin saanut kulumaan pari tuntia, ja tarkoituksena oli selvittää, mitä yhteen kirpparirupeamaan menee aikaa.

Tämä suunnitelma meni parin yllätyskäänteen takia kuitenkin ihan myttyyn. Kävi nimittäin ilmi, että sen sukulaisvauvan vanhemmat olivatkin kiinnostuneet kaikista meidän kirppikselle menevistä vaatteista. En ollut hienotunteisuuttani tullut niitä heille tarjonneeksi, sillä joukossa oli myös pikkuviallisia ja varsin kuluneita, sekä sellaisia kokoja, jotka olisivat vauvalle sopivia vasta pitkän ajan päästä. Olin varovainen, sillä en itse missään nimessä haluaisi ikeakassikaupalla vanhoja vaatteita riesoikseni. Siksi olin noukkinut läjistä vain sievimmät ja hyväkuntoisimmat vaatteet vauvalle lahjoitettavaksi. Pian kuitenkin valkeni, että he ottivat iloisesti yli 90% vaatteista, eikä minulle jäänyt lopulta kuin pieni pino ”kelpaamattomia”. Tilanne oli siis yhdessä hujauksessa kiepahtanut päälaelleen, ja yhtäkkiä minulla olikin kirppisvuoro, muttei juuri mitään myytävää.

Onneksi tämäkin ongelma ratkesi, sillä lähipiiristä löytyi tuttava, joka tarjoutui ottamaan myyntivuoron itselleen. Lähetin meiliä Ipanaiseen ja ilmoitin myyjän yhteystietojen vaihtuneen. Sitten kävin radikaalisti kutistuneen pinon uudestaan läpi. Erotin joukosta vielä kaksi mekkoa myöhempää tarkoitusta varten ja viskasin kolme ikuisuustahraista bodya roskiin. Loput n. 10 vaatekappaletta silitin huolellisesti kassin pohjalle, kiikutin kassin myyntivuoron uudelle haltijalle, joka puolestaan maksoi minulle ennakkomaksun, jonka olin jo tilittänyt, ja kävelin kotiin keventynein askelin. Olin yhtäkkiä päässyt eroon sekä myytävästä tavarasta että myyntivuorosta.

Olen vähän hidas mukautumaan omien suunnitelmien äkillisiin muutoksiin, joten näiden nopeiden käänteiden jälkeen olin hetken hämmennyksissäni, että mitäs tässä oikein tapahtui. Sitten tajusin stressin poksahtaneen taivaan tuuliin, ja ymmärsin saaneeni tälle viikolle monta tuntia vapaata aikaa. Edessä oleva iso silitys- ja pakkausurakka oli haihtunut kuin savuna ilmaan, enkä menettänyt edes ennakkomaksua. Kaiken kukkuraksi tiesin lahjoittamieni vaatteiden menneen ns. hyvään kotiin, jossa ne tosiaan tulevat käyttöön, ja josta ne aikanaan toimitetaan uudestaan kirppikselle myytäväksi. Loppujen lopuksi minulla oli syytä olla tilanteeseen erittäin tyytyväinen.

Nainen tienaa potkuhousuilla 30 senttiä

Terveisiä kirppisvaatekasojen keskeltä. Olen juuri saanut ensimmäisen vaiheen valmiiksi, ja vedän tässä hieman henkeä ennen kuin jatkan. Tämä käytettyjen vaatteiden myyminen ja ylipäätään kierrättäminen on sellainen savotta, että metatyöstä puhuminen on minusta törkeää vähättelyä. Aion kirjoittaa auki koko prosessin, sekä samalla katsoa kuinka monta tuntia tähän menee. Tulokset julkaisen teidän iloksi ja viihteeksi ja samalla oman ymmärryksen kasvattamiseksi.

Tämän tekstin otsikko viittaa tietenkin Laura Pörstin mahtavaan kirjoitukseen Nainen tienaa 1,5 euroa. Laura kirjoittaa osuvasti siitä, miten nurinkurista käytettyjen vaatteiden kierrätys ja kirpputorimyynti on. Sain tekstin luettuani monta oivallusta, joiden seurauksena oma kirppis- ja kierrätystoimintani onkin jo järkevöitynyt merkittävästi. Mutta lastenvaatteet ovat ihan oma lukunsa, ja välillä tuntuu että tässä hommassa ei ole edelleenkään päätä eikä häntää. Näin tämä homma kuitenkin menee:

LÄHTÖTILANNE

  • Olen varannut myyntijakson Ipanaisesta, joka hoitaa hinnoittelun ja myynnin, eli minun täytyy vain toimittaa myytävät vaatteet liikkeeseen heiltä noutamassaan kassissa.
  • Kolme isoa muovilaatikkoa sekä yksi iso ja yksi keskikokoinen ikeakassi täynnä lastenvaatteita ja -kenkiä. Kasseissa on valmiiksi myytäväksi luokiteltuja vaatteita, mutta laatikoissa on sekaisin käyttöön tulevia että myyntiin päätyviä vaatteita.
  • Yhtä kassia lukuunottamatta vaatteet pitää noutaa vintiltä.

Olen käyttänyt noin 30 minuuttia siihen, että olen hakenut sekä Ipanaisen kassin että haalinut kaikki prosessissa tarvittavat vaatteet yhteen paikkaan keskelle olohuoneen lattiaa.

LAJITTELU

Tyhjennän kaikki laatikot ja kassit, ja lajittelen vaatteet seuraaviin läjiin:

  1. Kuopukselle heti käyttöön tulevat vaatteet
  2. Kuopukselle myöhemmin käyttöön tulevat vaatteet
  3. Kirpputorille nyt menevät vaatteet
  4. Kirpputorille myöhemmin syksyllä menevät vaatteet (talvivaatteet)
  5. Sukulaisvauvalle menevät vaatteet
  6. Suoraan roskikseen heitettävät
  7. Nostalgiasyistä säästettävät (näitä löytyi lopulta vain yksi)

Tiedän että tämän voisi tehdä helpomminkin, esimerkiksi kippaamalla kaikki poistettavat vain samaan läjään, mutta en pysty. Ensinnäkin, en halua kierrättää roskia. Joten kaikki vaatteet on käytävä läpi, että niiden kuminauhat ja elastaanit ovat edelleen kunnossa. Toiseksi nuo käyttöön tulevat vaatteet on pakko lajitella erikseen. Kun esikoiselta jää jotain pieneksi, säästän vaatteen kuopukselle, mikäli se on käyttökunnossa. Lapset kuitenkin kasvavat eri tahtiin, ja eri vuodenaikoina syntyneet lapset eivät välttämättä ole samaan aikaan saman kokoisia tietyssä iässä. Näin ollen vaatteet täytyy käytännössä käydä yksi kerrallaan läpi ja katsoa, ovatko ne sopivia nyt vai vasta hetken päästä. Liian pienet taas siirretään kirppispinoon.

Välillä myös muoti ja maku ehtii muutamassa vuodessa muuttua, samoin käsitys vaatteen kunnosta. Kun vaate on aktiivikäytössä, se vaikuttaa käyttökelpoiselta, mutta parin vuoden päästä ei ehkä enää olekaan samaa mieltä. Yksi lapsi voi rakastaa vihreää, ja toinen taas inhota sitä. Arjessa pieneksi jääneiden mutta käyttökelpoisten vaatteiden nakkaaminen yhteen laatikkoon on kätevää, ja se säästää jatkuvalta lajittelulta ja lukuisilta puolivalmiilta pinoilta. Kuitenkin tässä vaiheessa, kun myyntipäivä lähestyy, vaivaa pitää nähdä enemmän.

Sitten on vielä noiden pois lähtevien vaatteiden lajittelu. Tiedän, että mitään ei olisi pakko säästää kenellekään, mutta kun tiedän että vastaanottaja arvostaa, niin tässä urakassa on pieni vaiva erotella joukosta jonkun mummin tai kummin antamat ihanuudet seuraavalle sukulaisvauvalle. Kirppikselle puolestaan ei kannata heinäkuussa kuskata ainuttakaan toppavaatetta, joten selkeästi väärän kauden vaatteet täytyy lajitella erikseen odottamaan uutta kirppisaikaa.

Edellä kuvattuun vaatteiden lajitteluun olen käyttänyt yhteensä 1h 15 min. Se sisältää säästettävien vaatteiden pakkaamisen takaisin laatikoihin tai kaappeihin. 

Seuraavaksi vuorossa on vaatteiden laittaminen myyntikuntoon. Se tarkoittaa sitä, että napit ja vetskarit suljetaan, pienet virheet korjataan, vaatteet silitetään ja viikataan kauniisti kuljetuskassiin. Voi olla, että osa täytyy vielä pestä uudelleen, jotta ne olisivat raikkaita myynnissä. Tähän mennessä olen siis käyttänyt tähän lastenvaaterumbaan melkein kaksi tuntia. Toisaalta kun tietää, että potkuhousuista saattaa saada nettona alle euron, alkaa välillä epäillä koko homman mielekkyyttä. Mutta tälle tielle on nyt lähdetty, eikä paluuta ole.

Saako täällä vertaistukea? Vai onko tämä ihan tärähtänyttä?

Miksi raivaaminen ei lopu?

Edellisen kirjoituksen jälkeen eräs lukija esitti erittäin hyvän kysymyksen: mistä sitä raivattavaa riittää aina vaan? Miten on mahdollista, että tavallisen kulumisen lisäksi kodista tuntuu löytyvän isoja määriä poistettavaa, kun raivaamista on harrastettu kuitenkin jo pidempään? Välillä tämä ihmetyttää minuakin. Ja turhauttaa. Mutta olen ajatellut, että tämä on jonkinlainen elämänvaihekysymys.

Ensinnäkin pitää määritellä, mitä tarkoittaa raivaaminen. Kun minä puhun raivaamisesta, tarkoitan sillä kokonaisuutta, johon liittyy sekä tavaroiden määrän karsimista että jäljelle jäävien järjestämistä ja oikeastaan ihan tavallista siivoamistakin. Esimerkiksi se ikuisuusongelma eli työhuone: raivaamisen tavoitteena tyhjentää lattia, poistaa kaikki väliaikaissälytyksessä olevat tavarat jonnekin järkevään paikkaan, katsoa mitä voisi heittää roskiin ja mitä säästää myyntiä varten sekä lopulta ihan perinteisesti siivota huone sen jälkeen, kun se on siinä kunnossa että siellä ylipäätään mahtuu siivoamaan.

Tarkoitan siis raivaamisella muutakin kuin pelkästään tavaroiden poistamista. Mutta sitäkin tarvitaan. Mainitsin, että kirjahylly on otettava käsittelyyn. Tilanne on sen suhteen tämä: edellisen muuton aikana kirjoja karsittiin jonkin verran, ja osa kirjoista on tälläkin hetkellä vintillä laatikoissa. Ne ovat nuortenkirjoja, joille ei vielä ole lukijoita, mutta jotka tulevat muutaman vuoden jälkeen ajankohtaisiksi, eli niistä ei kannata luopua. Sen sijaan hyllyyn on kertynyt mm. vanhentunutta ammattikirjallisuutta, mappeja joiden sisältöä en enää muista sekä kirjoja aiheista, joista en enää ole kiinnostunut. Nuo turhat vievät tilaa uusilta kirjoilta, jotka eivät kirjaimellisesti mahdu hyllyyn. Niitä vanhoja täytyy siis karsia, jotta saan uudet kirjat pöydiltä pois ja oikeaan osoitteeseen, eli kirjahyllyyn.

Mistä siis johtuu, että välillä tuntuu siltä, ettei raivaaminen lopu ikinä? Väitän, että (pienet) lapset ovat yksi iso syy. Vaatteita ja leluja jää pieniksi tasaiseen tahtiin ja niistä vanhoista on jollain tavalla hankkiuduttava eroon. Hoidan asian mieluummin isompina kertarysäyksinä, kuin esim. myyn tai lahjoitan yksi kappale kerrallaan. Niitä poistoa odottavia kertyy, ja väliaikainen säilyttäminen on yksi ongelma. Toisaalta lapsille myös tulee uutta tavaraa tasaiseen tahtiin, joten näiden tavaravirtojen hallitseminen on yksi jatkuva prosessi.

Välillisesti lapsiin liittyen oma vaatevarastoni on mennyt uusiksi muutaman vuoden sisällä, mikä on aiheuttanut runsaasti poistoja. Tähän liittyy kaksi seikkaa: ensinnäkin kroppa on ollut jatkuvassa muutoksessa, mutta toiseksi en ole aiemmin vanhoja vaatteita juuri poistanut. Olen siis karsinut samaan aikaan sekä uudempia, mutta väärän kokoisia vaatteita, sekä niitä muinaiskerrostumia jostain viime vuosituhannelta. Omat vaatteet alkavat kuitenkin olla jo varsin hyvin hallussa, eikä karsittavaa enää hirveästi ole.

Sen sijaan meillä on myös paljon sellaista, mitä ei tarvitse karsia tai raivata. Esimerkiksi keittiön varustelu on sellainen, että muutamia yksittäisiä tavaroita sieltä voisi poistaa, mutta niitä on niin vähän, että on aika sama, ovatko ne kaapissa vai poissa. Kosmetiikan määrä on mielestäni sopiva. Puolityhjiä pullonpohjia ei ole, virheostokset on pitkälti käytetty pois. Sama koskee monia muitankin kodin käyttötavaroita. Voi olla, että tästä syntyy myös vähän harhaa tänne blogiin, koska en ole kirjoittanut niin paljon niistä tavararyhmistä, joille ei tarvitse tehdä mitään. Sen sijaan raivattavat korostuvat, koska tietenkin niistä myös enemmän puhun.

Oletan, että tällaisessa elämäntilanteessa, jossa omat ja perheen kiinnostuksenkohteet muuttuvat melko tiheästi, raivattavaa syntyy enemmän. Jos taas perheen koko, oma koko, oma työ ja harrastukset pysyvät pidempään samana, olettaisin tavaroidenkin asettuvan sopivaksi ja raivaustarpeen vähentyvän. Tällä hetkellä muutos on kuitenkin pysyvä olotila, joten raivattavaa ja järjestettävää riittää enemmän.

Oletteko huomanneet tasaista raivaamisen tarvetta, vai onko teillä ideaalimäärä saavutettu? Minua kiinnostaa, onko tässä omassa muuttuvan elämäntilanteen teoriassa mitään perää, vai onko jotain muitakin syitä? Kiinnostaisi kuulla, millainen tilanne teillä on!

Hei! Uusi podcast!

Yllätimme itsemmekin ja saimme uuden podcastin editoitua ja kuunneltavaksi! (Tämähän on äänitetty maaliskuussa… mutta tässä on ollut välissä kaikenlaista.) Tällä kertaa aiheen lastenvaatteet, joihin liittyvä organisoiminen on jatkuvaa työtä lapsiperheissä. Tai siltä se ainakin meistä tuntuu. Tässä podcastissa lähestytään aihetta erityisesti siitä näkökulmasta, millaista käytännön tekemistä vaatii, että lapsella on päivittäin puhtaat ja sopivat vaatteet, millaisia haasteita erilaiset hoitopaikat tuovat vaaterumbaan ja miten varautua siihen, että kaapista löytyy oikean kokoiset kumpparit silloin kuin niitä tarvitaan. Tämä jakso tarjoaa siis kiinnostavinta sisältöä lapsiperhearkea eläville.

Kaikki podastit löytyvät osoitteesta irtiturhasta.net. Uusimman jakson voi kuunnella siellä, tai tuosta alhaalta. Olemme myös jo merkinneet uuden jakson äänitysajan ensi viikolle, joten ehkä, ehkä, seuraavaan jaksoon ei mene yhtä kauan. Sillä kertaa myös aihepiirit muita kuin lapsiin liittyviä.