Yhden kuukauden tavarakarsinnan tulos

Olin kesäkuun lopussa auttamassa kavereita muutossa, ja sen innoittamana kävin heinäkuun aikana omaakin kotia läpi turhaa tavaraa etsien. Jälleen löytyi vaikka mitä. Tämä kesä on itse asiassa ollut oikein hyvä tavaroiden raivaamisen näkökulmasta. Ensinnäkin se meidän uusi pikkuinen mökkitupa on imenyt itseensä ihmeellisen määrän vanhoja tavaroita. Tilaa on siis tullut kotiin lisää ihan siitä syystä, että tavaroita on viety mökille.

Olen silti tehnyt ihan oikeitakin poistoja, siis sellaisia missä tavara siirtyy lopullisesti joko roskiin tai kierrätykseen. Hämmästyttävän paljon on taas löytynyt roskaa:

  • vanha lelujunan vaunu, ei yhteensopiva minkään sarjan kanssa
  • Pahvisia ”puita”, leikkiin tarkoitettu, ei koskaan leikitty
  • Lelun ja elektronisen kuumemittarin pakkaukset
  • Tunnistamattomat tarrat (?) ja lippulappusia
  • 4 vanhaa pakasterasiaa, rikkinäisiä, kansineen
  • muita parittomia muovikansia ja rasioita
  • kolmet vanhat syömäpuikot
  • Teepannun rikkinäinen kansi
  • Tyhjä soijapullo
  • Jonkun laitteen harja (?)
  • pieni nostalginen tarjotin (rikki)
  • purkki kikherneitä
  • kevätrullien valmiskastike
  • 2 pikkupulloa kosmetiikalle
  • Lääkekaapista 3 vanhentunutta lääkettä (vein apteekkiin)
  • siivoussieni
  • lääkemitta
  • tarpeettomia papereita
  • rikkinäinen patalappu

Aikamoinen määrä sälää! Kaikkea tällaista löytyy kaapeista ja laatikoista, kun perusteellisemmin alkaa penkoa. Näiden lisäksi olen vienyt myös pienemmän pussillisen vaatteita Fidalle. Kun vuosi sitten pelasin minimalismipeliä, suurin osa poistoista oli tällaista roskikseen luokiteltavaa roinaa. Moni sitä ihmetteli, että miten tuollaista voi olla niin paljon, ja tavallaan sitä ihmettelee itsekin. Mutta ainakin minulla on taipumusta unohtaa erilaisia tavaroita, joita olen ottanut säästöön tulevaisuuden varalle. Kuten nyt vaikka tuollainen pieni lasinen soijapullo, jonka olen säästänyt sillä ajatuksella, että täytän sen ehkä myöhemmin uudelleen. Mutta olen todennut, että en ikinä täytä, ja niinpä pullo meni lasinkeräykseen. Joskus menee aikaa, että huomaa ettei tavaralle olekaan sittenkään käyttöä.

Kaikkea tällaista ihmeellistä sälää löytyi keittiön laatikoista. Heitin pois.

Tämä kesä on ollut erinomainen myös lasten lelujen ja vaatteiden kierrätyksen suhteen. Ensinnäkin sain ison muovilaatikollisen pieniä vaatteita eteenpäin sukulaislapselle, kun vihdoinkin päästiin tapaamaan rajoitusten poistuttua. Lisäksi lapset innostuivat karsimaan pehmoeläimiä, joita kertyikin iso kassillinen. Nyt pitäisi enää keksiä, mitä niille tehdään. Minne voi viedä kassillisen pestyjä, siistejä pehmoja? Pehmoja on edelleen enemmän kuin kukaan niitä voi oikeasti tarvita, mutta en jaksa taistella. Hyvä jos edes näistä muutamista maltettiin luopua. Lisäksi karsin vinon pinon palapelejä ja muita pelejä, jotka olivat jo meidän muksuille liian lapsellisia. Oli mukavaa antaa pelit eteenpäin uusia lapsia ilahduttamaan. Lisäksi pelien laatikot ovat aika isoja, joten niiltä vapautunut tilakin oli tervetullut.

Heinäkuussa poistuneet tavarat voi siis laskea kymmenissä, vaikkakin jos jokainen vaatekappale laskettaisiin erikseen, niin poistoja tuli varmasti yli sata. Yhdessä mökille vietyjen tavaroiden kanssa tämä raivaus on pitkästä aikaa tuottanut ihan konkreettista lisätilaa sekä kotiin että vintille. Mahtavaa!

Oletteko te raivanneet loman aikana?

Pystyviikkaus toimii myös vintillä

Hämmästyn aina, kun tajuan jonkun uuden kohteen, missä pystyviikkauksesta on hyötyä. Se, että tavarat asetellaan vierekkäin eikä päällekkäin, on käsittämättömän yksinkertainen mutta toimiva oivallus. Erityisen hyvin tämä toimii mielestäni lastenvaatteiden järjestämisessä. Pystyyn viikatut vaatteet näkee kaikki kerralla, jolloin lapsen ei tarvitse sotkea koko laatikkoa etsiessään jotain tiettyä vaatetta. Vaatteet saa helposti pois, eikä niitä ole sen vaikeampi viikata pesusta laatikkoon. Nyt tajusin, että samaa tekniikkaa kannattaisi käyttää myös niiden vaatteiden kanssa, joita säilytän vintillä odottamassa.

En laittanut värijärjestykseen, mikä ehkä vähän harmittaa näin jälkikäteen.

Pakkaan esikoiselta pieneksi jääneet vaatteet isoihin läpinäkyviin muovilaatikoihin. Tähän asti olen pakannut vaatteita tavalliseen tyyliin, eli viikannut niitä sinne päällekäin ja tunkenut sukat ja alusvaatteet tyhjiin koloihin. Kuukausi sitten hain kaikki nuo laatikot vintiltä alas, ja päätin käydä ne kerrankin kunnolla läpi ja järjestää systemaattisesti koon ja vaatetyypin mukaan. Aiemmin olin pakannut tyhjään laatikkoon kaikkea pieneksi jäänyttä sitä mukaa kun olin niitä kaapista poistanut, ja niinpä yhdessä laatikossa saattoi olla mitä vain kurahousuista kesämekkoihin. Esikoisella ja kuopuksella on kuitenkin niin monta vuotta ikäeroa, että aloin unohdella, mitä kaikkia vaatteita oikein olikaan tallessa. Välillä joku vaate ehti jo jäädä pieneksi kuopuksellekin, ennen kuin huomasin sen olemassaolon. Tämä harmitti, ja siksi päätin uudistaa koko säilytyssysteemin.

Ulkotakki ei sovellu pystyviikkaukseen, mutta menee mukavasti muiden vaatteiden päälle.

Koska tyhjensin kaikki laatikot, niiden uudelleenjärjestäminen oli helppoa. Älysin yhtäkkiä, että laatikoissa kannattaisi käyttää samaa psytyviikkausta kuin muutenkin. Jälleen kerran kävi ilmi, että pystyviikkaus vie vähemmän tilaa, ja yksi laatikko jäi tyhjäksi. Ladoin ensin vaatteet pohjalle riveihin, ja jos päälle jäi tilaa, laitoin siihen sitten litteästi esim. takkeja, mekkoja tai muita vaatteita, joille pystyviikkaus ei toimi. Normaaleille trikoovaatteille pystyviikkaus sen sijaan on todella toimiva tapa. Lisäksi tästä uudesta systeemistä oli myös se hyöty, että  vastaisuudessa näen laatikkoa avaamatta, mitä vaatteita siellä on. Pystyviikkausrivistä näen laatikon läpi kaikki kerralla, toisin kuin päällekäin asetelluista, sillä niitä jää aina piiloon.

Ihmettelen tässä jälleen, että aika monta vuotta meni tämänkin asian tajuamiseen. Mutta tästedes pakkaan myös säilytyslaatikot konmarisysteemillä, se vaan on ylivoimainen muihin verrattuna!

Viikon vinkit: pysäyttäviä tarinoita

Tällä viikolla ajatuksia herättäviä tarinoita. Ensimmäinen kertoo siitä, millaista on asua kodissa, jossa ei konmari kukoista. Tämä oli hyvä artikkeli, ja herätti niin paljon ajatuksia, että jatkan aiheesta heti alkuviikosta! Mutta sanon nyt jo tässä mitä ajattelin, kun juttua luin: jos olisin kyläilemässä, ja käsi osuisi sohvatyynyjen välissä yllättäen hammasharjaan, en tiedä mitä ajattelisin. En välttämättä mitään kovin positiivista… (MeNaiset)

Toinen pysäyttävä tarina löytyy Paikka kaikelle -blogista. Siellä kerrotaan erään suvun käytännöstä säästää vanhat vauvanvaatteet aina seuraavalle. Lopputuloksena oli liki pakettiautollinen tavaraa, enemmän ja vähemmäm käyttökelposina, höystettynä tiukoilla säännöillä, miten niiden kanssa saa ja pitää toimia. Uskomaton tarina, ja hurja kertomus siitä, miten käy, jos tavaroita ei koskaan karsita.

Blogissa on tällä viikolla ollut juttua siitä, miten välillä vaan tekee mieli uusia tavaroita, vaikka niitä ei yhtään tarvitsisi. Minä olen tämän takia päättänyt ottaa kesällä vähän lomaa ostolakosta.

Listasin myös tehtyjä ja tekemättömiä töitä tällä viikolla ja niiden jatkoksi pohdin podcastissa, miksi onkin niin vaikeaa tehdä asioita heti. Sen voi kuunnella tästä alta:

 

Metatyön ytimessä: lastenvaatteet

Kesän seitsemäs toivepostaus käsittelee lastenvaatteita. Aihe on hirveän laaja, ja sitä voisi käsitellä monesta eri näkökulmasta. Päätin tällä kertaa keskittyä etenkin lastenvaatteiden hankkimiseen. Säilyttämisestä ja kierrättämisestä kirjoitan varmasti myöhemmin.

Käytettävyys on ykkönen

Kriteereitä on monia, ja perheissä priorisoidaan eri asioita. Itselleni ykköskriteeri lastenvaatteiden valinnassa on aina vaatteen käyttömukavuus lapsen kannalta, sekä vaatteen toiminnallisuus. Mielestäni vaatteessa pitää pystyä leikkimään helposti ja mukavasti. Se ei saa kiristää tai hiostaa. Mukavuudesta en tingi, en edes juhlavaatteissa. Toiminnallisuudella tarkoitan, että talvikengän pitää olla lämmin, sadevaatteiden pitää vettä ja hatun suojata päätä. Vaatteen pitää kestää pesua, olla helppo pukea päälle ja kestää käyttöä. Näiden jälkeen tulevat muut valintakriteerit: ulkonäkö, hinta ja ekologisuus.

Vaatteen ulkonäkö ja hinta ovat sellaisia seikkoja, joiden suhteen valintakriteerini joustavat. On tietty hintaraja, jonka yli meneviä vaatteita en osta, vaikka olisi miten hieno. Toisaalta en osta mielestäni rumia vaatteita, vaikka saisi miten halvalla. En seuraa lastenvaatemuotia mitenkään, eli en metsästä trendikkäitä merkkejä eikä minulla ole aavistustakaan, mitkä pipot ja kuosit ovat nyt trendikkäitä. Suosisin mielelläni suomalaista, mutta valitettavasti monet pienet lastenvaatemerkit ovat tyyliltään aika kaukana omasta vaatemaustani niin leikkausten kuin kuosienkin suhteen.

Hinta vaikuttaa myös

Hintajousto on kuitenkin erilaista eri vaatteen kohdalla. Etenkin ulkovaatteet ja kengät ovat sellaisia, että olen valmis maksamaan enemmänkin, juuri toiminnallisuuden ja mukavuuden takia. Olen tarkkana siitä, että kengät ovat mahdollisimman laadukkaat, ja siitä joutuu välillä maksamaan. Niinpä edellä mainitut ostan useimmiten uutena, koska silloin voin olla varma, että kosteus- ja lämpöominaisuudet ovat kunnossa. Toisaalta  upouudet haalarit ym. voivat olla hirveän kalliita (eli siis maksaa yli 100 euroa, se on minusta kyllä jo kallista mistä vaatteesta tahansa). Siksi kyttäänkin näitä alennusmyynneistä. Parhaimmillaan alennukset ovat noin 50%, ja jos satasen haalarin saa viidelläkympillä, olen tyytyväinen.

Hyvin usein ostan esimerkiksi tulevalle syksylle tai talvelle kamppeet kesän alennusmyynneistä, kun edellisen kauden kuosit myydään halvalla pois. Minulle ei ole ongelma, että lapsen takki on jotain ikivanhaa mallistoa, jos se on minusta (ja lapsesta) kivannäköinen.  Mutta toisaalta sama hinta esimerkiksi tavallisesta sisävaatteesta olisi minusta liikaa. Joka tapauksessa ostan paljon lastenvaatteita alesta. Kun laadukkaaksi tietämäni merkit tulevat kesä- tai joulualennusmyyntiin, ostan usein vähän enemmän kerralla. Jos tarjous on erittäin hyvä, ostan myös ennakoiden liian isoja vaatteita odottamaan tulevaisuutta. Näissä olen kuitenkin oppinut tarkaksi, sillä välillä lapset kasvavat odottamattomasti, ja vuotta aiemmin ostetut välikausihousut voivatkin jäädä käyttämättä, kun oletettu koko ei täsmääkään. Toisaalta perusvaatteet, joita pidetään jatkuvasti (esim. paidat, alusvaatteet, legginssit, farkut jne.) ovat sellaisia, että ne tulevat ennemmin tai myöhemmin sopiviksi joka tapauksessa.

Ekologisuus

Kolmas seikka, eli ekologisuus, liittyy myös sekä hintaan että ulkonäköön. Ostan  ensisijaisesti sisävaatteita, mutta jos joskus tarvitaan jotain rymyvaatetta ulos, saatan myös silloin käydä kirppiksellä. En juurikaan selaa nettikirppiksiä, mutta käyn säännöllisesti ohi kulkiessani tarkastamssa muutaman käytettyjä lastenvaatteita myyvän liikkeen valikoiman, joissa vaatteet vaihtuvat tiheästi. Etenkin ”hienot” vaatteet eivät juuri käytössä kulu, ja niinpä kauniita merkkivaatteita voi saada hyvin edullisesti kirppiksiltä. Vaikka vaate olisi uudenveroinen, sen hinta on silti käytettynä vain pieni osa siitä, mitä sama vaate maksaisi uutena. Tämähän on myös kestävä ratkaisu sikäli, ettei tarvitse ostaa uutta, ja käytetty vaate tulee uudelleen käyttöön.

Ostan myös aina eko- ja luomumerkittyjä vaatteita, jos vain suinkin sellainen on tarjolla. Viime aikoina olen alkanut kiinnittää huomiota fleece-materiaaliin, enkä ole enää ostanut sitä missään muodossa, paitsi käytettynä voisin kyllä edelleen ostaa. Ollakseni aivan rehellinen, ekonäkökulma ei kuitenkaan ole se ykkösasia, kun lastenvaatteita valitsen. Mukavuus, käytettävyys ja usein rahakin menevät sen edelle. Otan ekoarvot toki huomioon aina kuin mahdollista juuri ostamalla käytettyä ja valitsemalla mahdollisimman hyvin tuotettuja vaatteita. Mutta kuten sanottu, ekologisuus ei ole se ykköskriteeri, jonka takia olisin esimerkiksi valmis maksamaan ihan mitä tahansa, tai etsimään sopivia, uudenveroisia ulkovaatteita kymmeniltä kirppiksiltä.

Ennakointi on välttämätöntä

Lastenvaatteiden hankkiminen vaatii aina ennakointia. Mitä vähemmän on valmis tekemään kompromisseja joko hinnan, ulkonäön tai jonkun muun ominaisuuden suhteen, sitä enemmän on varauduttava etukäteen. Lastenvaatteet tuntuvat noudattavan samaa pöllöä kaavaa kuin aikuistenkin, eli seuraavan kauden vaatteet ovat aina väärään aikaan myynnissä. Esimerkiksi tätä kirjoittaessani on heinäkuun loppu, ja sain juuri sähköpostiini mainoksen lasten talvivaatteista. Käytännössä  lastenvaatteita hankkiessa on siis ajateltava noin 3-6kk eteenpäin. Käytettyjen vaatteiden markkinat ovat onneksi enemmän kiinni ”todellisessa ajassa”, eli käytettynä löytää syksyllä syysvaatteita ja kesällä kesävaatteita. Tämä onkin muuten hyvä vinkki, jos vahingossa missaa sen otollisen hetken ostaa jotain uutena.

Ennakointi on välttämätöntä myös siksi, että lapset kasvavat. Esimerkiksi jos lapsen sandaalit ovat tänä kesänä juuri sopivat, tietää jo valmiiksi, että seuraavana kesänä ne eivät enää mahdu. En silti ostaisi kenkiä syksyllä, jos ne ovat tulossa vasta seuraavana kesänä käyttöön, sillä olen kantapään kautta oppinut, että arvio koosta vuoden päästä voi mennä pahasti pieleen. Alennusmyyntien lähestyessä käyn yleensä vaatekaapit läpi, jotta tiedän mitä puutteita lapsilla on, tai mitä on kohtapuoleen menossa pieneksi. Sitten etsin kaupoista juuri niitä vaatteita.

Kun oli puhetta siitä metatyöstä, niin tässähän havainnollistuu mitä se käytännössä on. Lasten vaattettaminen vaatii joko hulppeaa budjettia ja todella joustavaa makua, tai jos ei ole valmis maksamaan mitä tahansa, on hankintoja mietittävä etukäteen ja niihin on varauduttava. Kun tänä vuonna etsin uimapukuja kesän alussa, tarjolla ei enää ollut täyttä valikoimaa (koko/malli). Koska oma budjettini on rajallinen, enkä halua pukea lapsia vaatteisiin joiden ulkonäöstä en pidä, joudun siis tekemään tätä metatyötä, jota tällä saralla kyllä riittää.

Millaisia strategioita teillä on lastenvaatteiden hankkimisen suhteen? Ja onko toiveita jatko-osille tämän kirjoituksen suhteen? Esim. säilytys  ja organisointi, sisarusten vaatteet, poistojen käsittely tms.

Korjauspinon madallus

Tartuin viime viikolla 18 listan kohtaan numero 17: korjausta odottavien vaatteiden korjaaminen. Niitä olikin kertynyt hirveä pino. Mukana oli myös lukuisia pehmoleluja, joilta oli alkanut käsi tai jalka repsottaa tai täytteet pursuivat auenneista saumoista. Minulla ei ole ompelukonetta, joten voin tehdä vain pieniä, käsin ommeltavia korjauksia. Monesti se tosin riittääkin ihan hyvin. Isommat jutut, kuten lahkeiden lyhennykset jätän muiden hoidettavaksi. 

 

Olen kerännyt pitkin talvea kaikkia noita korjattavia vaatteita yhteen koriin. Ensin ne mahtuivat sinne hyvin, sitten pino kasvoi keoksi, jonka huipulle heittelin lisää kamaa sitä mukaan kun niitä tuli vaatekaapeissa vastaan. Suurin osa oli lastenvaatteita, mutta oli siellä omianikin. Koska moni vaate oli oikeastaan kierrätykseen menossa, ei urakka tuntunut kovin tärkeältä. Ehtiihän sitä… Mutta sitten esikoinen alkoi valittaa, ettei ikinä saa nallejaan leikkiin, joten piti ryhdistäytyä.

Aikaa meni yhteensä reilu tunti, mutta sain hirveästi aikaiseksi. Korjasin yhteensä kuusi erinäköistä pehmo-otusta. Yhdelle riitti pari pistoa, mutta osan kanssa piti ahertaa enemmän. Täytyy sanoa, että nykypehmot on usein huonosti tehty. Nämä eivät suinkaan olleet ensimmäiset eläimet, joista sauma aukeaa heti ensimmäisessä leikissä.

Pehmoeläinten lisäksi korjasin kolmet legginssit, yhdet paksut sukkahousut, yhden hupparin sekä yhden collegepaidan. Useimmissa oli vain pieni reikä joko polvessa tai sauman vieressä, joten yksittäiset korjaukset olivat nopeita. Käytän myös silitettäviä paikkoja polvien paikkaamiseen. Joskus ne toimivat, aina eivät. Usein ne kuitenkin pidentävät sisähousuhen käyttöikää siihen asti, että lapsi kasvaa niistä muutenkin ulos.

Omasta ulkoilutakista oli vetoketju rikki, mutta löysin videon, jonka ohjeilla korjasin sen itse. Tai saa nyt nähdä onko se oikeasti kunnossa – en ole vielä päässyt kokeilemaan takkia ulkona. Tästä linkistä pääsee YLEn sivulle, jossa vetoketjun korjausohjeet löytyvät sekä kirjallisina että videon muodossa.

Lopuksi vein yhden villakangastakin ompelijalle. Taskun reunat olivat alkaneet purkautua, mutta niin paksua on mahdoton ommella käsin. Ompelija kuitenkin vakuutti, että korjaus onnistuisi ”näkymättömästi”. Tuo takki on 10 vuotta vanha, ja edelleen talvipukeutumiseni kulmakivi. Jos saan sen korjautettua kuntoon, sillä on helposti ainakin viisi vuotta lisää käyttöikää edessä.

Valitettavasti en voi vielä sanoa, että koko pino olisi nyt selätetty, mutta ainakin kaikki vaatteet, jotka vielä jäivät korjaamatta, mahtuvat nyt korin laitojen sisäpuolelle. Tässä on siis toivoa saada urakka hoidettua ennen kesää.

Korjaatteko vaatteita?

Marraskuun ostolakko & tekstiilijäte

Tämän kuun raportit tulevat pari päivää etuajassa, koska huomenna on podcastin vuoro. Marraskuu oli toiseksi viimeinen ostolakkokuukausi tänä vuonna, ja ensimmäinen tekstiilijätteen seurantakuukausi. Ostojen suhteen pääsin nollaan. En käynyt kaupoissa, enkä ostanut mitään. Sain tosin tuliaisiksi neuleen, josta tulikin välittömästi uusi lempivaate. Yksi vaatekappale siis tuli kaappiin lisää, mutta kuten monesti on aiemminkin todettu, lakko keskittyy nimenomaan ostamiseen eikä lahjoja lasketa mukaan ostolakkoon.

Tekstiilijätteen suhteen kuukausi oli kiinnostava, koska kyse oli ensimmäisestä seurantakuukaudesta. Tekstiilijätettä syntyi marraskuussa seuraavanlaisesti:

  • Kurarukkaset 48g
  • Lasten sormikkaat 34g
  • Tiskirätti 10g

Jätteen määrä tähän mennessä  92 grammaa. Jos tämä edustaa normaalikuukautta, niin silloin vuodessa jätettä kertyisi reilun kilon verran.

Sormikkaat sotkeutuivat matkalla ollessa oksennukseen niin pahasti, että ne poistettiin suoraan käsistä roskikseen. Kurarukkaset eivät enää pitäneet vettä, joten ne olivat muuttuneet käyttökelvottomiksi. Kurarukkasia ei voi korjata, eikä niitä voi käyttää minkäänlaisena materiaalina eikä uudessa tehtävässä. Niillä ei voi pehmustaa, pestä tai suojata mitään. Sormikkaiden kohdalla tilanne taas oli sellainen, ettei mitään muuta vaihtoehtoa ollut. Tässä onkin hyvä esimerkki siitä, että jäte on jätettä, eikä tavaroiden käyttöikää voi rajattomasti pidentää.

Roskiin.

Huomattavaa on myös se, että kyse on etupäässä lastenvaatteista. Puoliso taisi heittää rikkinäiset sukkansa roskiin, mutta seuraan vain sellaista jätettä, jonka suhteen minä teen päätökset. Olisin odottanut, että roskiin olisi mennyt enemmän siivousrättejä tai vastaavia, mutta tässä kuussa heitin vain yhden tiskirätin. Käytin sen loppuun vessanpesussa, ja panin sitten roskikseen. Tiskirättiosasto kaipaa uusintamista, joten näitä on tulossa lisää.

Toinen havainto on tuttu jo ostolakosta: asioita on todella helppoa unohtaa. Esimerkiksi tässä kuussa muistin heti nuo rukkaset, mutta minun piti palata muokkaamaan tekstiä, kun yhtäkkiä muistin myös sormikkaat. Onneksi kotona oli vastaavat käyttämättömät, joten paino selvisi siitä. Voisi ajatella, ettei näin pienistä määristä ole väliä, mutta jos jatkuvasti unohtelee jotain, niin montako kiloa jää vuodessa unohduksiin?

Muuten törmäsin heti ensimmäisessä kuussa ongelmaan: miten lasketaan kadonneet vaatteet? Hukkasin myssyni. Se oli harmillista, koska se oli käytössä päivittäin. Tarvitsen talvea varten uuden, mutta arvatkaa olenko vielä jaksanut lähteä sopivaa etsimään. Tällainen ostos on siis tiedossa joulu-tammikuun aikana. Pitäisiköhän tuo kadonnut myssy laskea jätteeksi? Koska olen jokseenkin varma, että roskiin se on lopulta päätynyt.

Miten siellä ostolakot sujuvat? Entä onko tullut heitettyä mitään roskiin? Kommenttiosasto on auki 🙂

Syyslomaa ja järkkäilyä

Hyvää maanantaita, hyvät lukijat! Blogi on ollut viikon tauolla johtuen erittäin vaiherikkaasta syyslomasta. Aloitimme koko perheen läpikäyneellä enterorokolla, joka onneksi tällä kertaa osoittautui lieväksi versioksi. Huono puoli oli se, että tauti siirtyi ihmisestä toiseen vuoron perään, joten kaikilla oli kuumetta eri päivinä. Lisäksi olemme matkustaneet kotimaassa, mikä tarkoittaa siis pakkaamista, purkamista ja pyykkäämistä, vaihdoin autoon talvirenkaat, toteutin suuren lastenvaateshown ja lisäksi sairastettiin vähän lisää. Pakkasin koneen matkalle mukaan, enkä avannut sitä kertaakaan.

Suurin organisointiponnistus tämän loman aikana liittyi lastenvaatteisiin, kuinkas muuten. Lastenvaatteiden setviminen on jostain syystä aina rasittavaa, johtuu varmaan siitä, että se sisältää niin paljon yksittäisiä päätöksiä. Tein nimittäin kaiken tämän:

  • Hain vintistä kaikki lastenvaatteet alakertaan (yhteensä 4 laatikkoa ja 1 kassillinen kenkiä). Kävin läpi joka ainoan vaatekappaleen ja jaoin kolmeen kasaan: 1) heti käyttöön otettavat 2) käyttöä odottamaan jäävät sekä 3) kierrätykseen menevät
  • Lajittelin odottamaan jäävät vaatteet kauden ja koon mukaan omiin laatikoihin, niin että tiedän täsmälleen, mikä laatikko pitää hakea alas ensi huhtikuussa, mikä elokuussa ja mikä vasta myöhemmin.
  • Kävin läpi kaikki lasten ulkokengät, ulkovaatteet ja talvivarusteet. Havaitsin että kolmet kumpparit, yhdet lenkkarit, useammat villasukat sekä muutama muu vaate olivat  jääneet pieniksi, poistin ne.
  • Kävin läpi myös kaikki sisävaatteet ja tein saman lajittelun.
  • Pakkasin varmaan parikymmentä kiloa pieneksi jäätenitä vaatteita ja toimitin ne eteenpäin seuraavalle käyttäjälle. Muutama vaate jäi itselle kirppismyyntiä varten. Sen kun vielä jaksan järjestää, suoritus hipoo täydellistä.

Tähän meni oikeasti monta tuntia useammalle päivälle jaettuna. Lopputulos on kuitenkin vaivan väärtti. Kaapeista löytyy nyt ainoastaan käyttökelpoista ja oikean kokoista vaatetta, tiedän täsmälleen millaisia täydennyksiä pitää tehdä, ja nyt myös vintillä majailevat vaatteet on lajiteltu koon ja kauden mukaan jämptisti.

Minulla oli vakaa aikomus päivittää blogia viime viikolla, mutta kun päivät olivat niin täynnä perinteistä lomaohjelmaa, kone jäikin avaamatta. Se oli oikeastaan tosi hyvä, sillä samalla tuli itsellekin tervetullut tauko armottomasta netin selailusta ja sellaisesta digitaalisesta levottomuudesta, mikä helposti valtaa arjen. Sen sijaan leikin lasten kanssa, söin hyvin, rentouduin tekemällä 1000 palan palapelin ja kuuntelin monta äänikirjaa. Vasta näin loman jälkeen huomaan, miten tarpeeseen tämä breikki tuli! Olen pahoillani, että nämä blogilomat tulevat aina etukäteen ilmoittamatta, mutta ehkäpä tekin olette olleet vähemmän koneen ääressä? Tällä viikolla ollaan taas normaalissa tahdissa!

Pidittekö syyslomaa? Tuliko tehtyä organisoimisprojekteja tai pidettyä somelomaa?

Ostolakkolainen hulluilla päivillä

No niin, täällä kulutuskriittinen shoppailija, päivää. Olen nyt käynyt Hulluilla päivillä kahdesti, ja yhden kerran vielä nettikaupassa. Selitys lienee paikallaan.

Eilen päätin tehdä kaikki lastenvaateostokset kootusti yhdellä kertaa. Se onnistui varsin hyvin. Kuten aiemmin uhkasin, ostin niin monet hansikkaat, että niistä pitäisi nyt riittää kevääseen saakka, vaikka jälkikasvu unohtelisi puolet pitkin maita ja mantuja. Tämä on yksi niistä asioista, joissa minimalismi ei kohdallani toimi ollenkaan. Olen havainnut, että lasten hanskat kestävät käyttöä yhden kauden. Sen jälkeen ne ovat siinä kunnossa, että ne voi heittää suoraan roskiin. Vuori on kulunut koppuraksi, saumat vuotavat ja todennäköisesti kokokin on jäänyt pieneksi. Vauvantumppuja lukuunottamatta hanskoista ei riitä kierrätettävää useammalle lapselle. Sen sijaan hintatietoinen voi kyllä säästää tuolla pitkän pennin, jos ostaa tarkkana sellaista, mikä normaalisti maksaa moninverroin. Ostin esimerkiksi esikoiselle toppahousut ja toppatakin samalla hinnalla, mitä takki maksaa normaalisti yksinään.

Lähdin kuitenkin huonosti varustautuneena liikenteeseen, enkä muistanut piirtää jalankuvia mukaan. Niinpä ostin vahingossa kuopukselle liian pienet kengät. Sen vuoksi päädyin kuitenkin kotona vielä nettikauppaan, josta onnistuin tilaamaan oikeaa kokoa, ja väärät palautin tänään. Ilokseni nettikaupassa sai jättää palautetta ostotapahtumasta. Kerroin painokkain sanakääntein, että hommatkaa sinne verkkokauppaan niitä tavaroita niin paljon, etteivät lopu kesken ensimmäisen päivän aikana. Se, että tuotteita riittää myyntiin noin kymmeneksi minuutiksi, on minusta täysin naurettavaa. No, tilasin sitten samalla itselleni paketin sukkahousuja.

Tänään palauttaessani väärän kokoisia kenkiä, vaeltelin kaupassa muuten. Ostin vaatteita, kyllä! Mutta tiedättekö mitä: nämä olivat kaikki sukkahousuja ja alusvaatteita. Siis niitä, joita monien mielestä ei ”lasketa” mukaan ollenkaan. Jos noudattaisin tuota linjaa, päivän hankinnat voisi ohittaa käytännössä olemattomina, mutta koska ostolakkoni (tai pitäisiköhän puhua pikemminkin paastosta) on täydellisen läpinäkyvä ja armoton, kirjasin kaikki ostokset mukaan tämän vuoden taulukkoon. Määristä ja summista tarkemmin kuun vaihteessa, mutta aika tyytyväinen olin hankintoihini: kaikki olivat ostoslistalla! Ostin siis vain sellaista, minkä ostamista olen harkinnut jo pidempään. Ja nämä kaikki alennuksella! Olen valtavan tyytyväinen suoritukseen. Tässä on nyt sellaista suunnitelmallisuutta, jota olen peräänkuuluttanut koko vuoden.

Kuljin kyllä vaateosaston läpi, mutta tuotteet eivät houkutelleet. Huomasin, että tänä vuonna kuvaston (sekä netti että paperiversio) sekä todellisuuden välinen ero tuntui huomattavalta. Värit eivät vastanneet toisiaan (luonnossa kaikki oli synkempää ja tummempaa kuin kuvissa) ja vaatekappaleiden laatu tuntui olevan kehnohkoa. En tiedä oliko tämä nyt vain mielikuva, joka johtui ympäristöstä, mutta minusta monet neuleet olivat rimpulan tuntuisia. Ohuita ja jotenkin valmiiksi hieman virahtaneen tuntuisia. Toki joukossa oli laadukastakin, mutta oli hyvin helppo olla ostamatta, kun lähes kaikki ajattelemani vaatteet tuntuivat ja näyttivät kaupassa ihan erilaisilta kuin kuvissa.

On siis tiedossa, että lokakuusta ei tule nollakuukausi, vaan ostoksia on tehty. Kävittekö te alepäivillä? Paniko kukaan muu merkille eroja kuvastojen ja todellisuuden välillä?

Alepäivien houkutukselle löytyi selitys!

Tajusin juuri äsken jotain olennaista. Olen välillä miettinyt, miksi Sokoksen ja etenkin Stokkan alepäivät ovat aina niin houkuttelevia. Miksi edelleen kiinnostaa niin paljon, mitä siellä on myynnissä, vaikka olen tietoisesti vähentänyt ostamista ja haluan kuluttaa hyvin harkiten? Olen tietoinen myös siitä, että nuo tarjotut alennukset eivät välttämättä ole mitään huikeita diilejä, tästä on omakohtaista kokemusta. Tästä kaikesta huolimatta kuvastot vetävät puoleensa. Esimerkiksi eilen katselin aamulla netistä, mitä kaikkea Sokoksen kosmetiikkaostastolla oli alessa, ja illalla latasin Stokkan sovelluksen kännykkääni, nähdäkseni mitä siellä on ensi viikolla tarjolla.

Mutta yhtäkkiä asia kirkastui! Kyse ei ole viime kädessä alennusprosenteista tai siitä, että käsillä olisi jotain aivan ihmeellisiä löytöjä. Ei – kyse on valikoimasta. Kun selaan kuvastoa, tiedän, että juuri näitä tavaroita ainakin on myynnissä. Voin lukea katalogeja sillä silmällä, löytyykö sieltä niitä tavaroita, joita tiedän lähiaikoina tarvitsevani. Sitten voin mennä kauppaan, ja käydä hakemassa juuri sen mitä haluan.

Tämä liittyy siihen, mitä kaupoilla käydessä inhoan eniten. Nimittäin sitä, että tarvitsee jotain, eikä sitä löydy. Se on sietämätöntä! Hermostun ihan täysin, jos menen kauppaan eikä siellä myydä sitä mitä tarvitsisin. (Hermostun myös siitä, jos myyjä ei osaa tai halua myydä kunnolla, mutta kaikista eniten siitä, etten saa sitä mitä menin ostamaan.) Tässä on se syy, miksi netti on niin houkutteleva ostopaikka. Siellä näkee, mitä on myynnissä, ja mistä vaihtoehdoista voi valita. Kun taas menee kauppaan tietyn tarpeen kanssa, on tuurista kiinni, löytyykö sitä mitä haluaa. Hukkareissu kauppaan on yksi turhauttavimmista arkipäivän vastoinkäymisistä, minkä tiedän.

Mutta kun selaa alekatalogia, tulee sellainen fiilis, että tuota tuolla on, ja saan sen jos haluan. Tässä on tietenkin se mutka matkassa, että suosituimmat tuotteet saattavat loppua hyvin varhain. Onneksi en yleensä ole sellaisten perässä, vaan haluan ihan tavallisia asioita. Esimerkiksi bongasin hulluilta päiviltä lasten sormikkaita kolmen parin pakkauksissa. Epäilen niitä riittävän ihan hyvin, samoin kuin niitä muitakin käyttötavaroita, joita ajattelin päiviltä hankkia.

Sitten jos käy niin, että kuvaston tuote onkin myyty loppuun, hermot menevät, kuinkas muuten. Kävin esimerkiksi Sokoksella eilen, ja arvatkaa harmiani, kun Hakaniemen Emotionissa ei ollutkaan niitä tuotteita, joita netin mukaan piti olla alessa. Kuvittelin saavani kaikkea tärkeää, ja sitten kaikkia tuotteita ei ollutkaan. Hampaiden kiristely! Tämä on myös se syy, miksi en edes yritä ostaa Stokkan verkkokaupasta hullujen päivien aikaan, koska epäilen että sinne mitoitetaan tavaroiden määrä tahallaan alakanttiin, jotta saataisiin luotua kuva niukkuudesta, ja ihmiset lähtisivät itse tavarataloon tekemään heräteostoksia. Strategia on kohdallani näköjään onnistunut hyvin, paitsi että en tee niitä heräteostoksia, koska olen ostolakossa.

Tämä on siis syynä alepäivien houkutukselle. Olen vastahakoinen lähtemään kaupoille, jos en ole varma siitä, että tosiaan löydän sen mitä olen etsimässä. Juuri nyt olisi niille sormikkaille ja rukkasille tarvetta, mutta ehdin jo miettiä, mistähän kaupasta niitä kannattaisi varmimmin lähteä etsimään. En saanut ajatusta vietyä tämän pidemmälle, sillä rasitti jo etukäteen hukkareissun mahdollisuus. Onneksi Stockmann kertoo, että ensi keskiviikkona heidän lastenosastollaan on runsaasti valikoimaa edullisella hinnalla, tervetuloa ostamaan. Olen tästä tiedosta erittäin kiitollinen. Nyt mietin ainoastaan ostaisinko yhden vai saman tien kaksi pakettia.

Tämä havainto selittää myös sen, miksi Stokkan kattavampi kuvasto on aina vedonnut enemmän kuin Sokoksen suuntaa-antava. En minä jaksa lähteä mihinkään ruuhkaan palloilemaan siltä varalta, että jotain kivaa tulee vastaan. Löytöjen tekemisen mahdollisuus ei houkuttele yhtään. Sen sijaan varma tieto siitä, että saa juuri sitä mitä tilaa, houkuttelee kovasti. Käytän molempien liikkeiden nettisivuja siihen, että tarkistan valikoiman ja hinnat etukäteen, en suinkaan siihen, että ostaisin netin kautta jotain. Sen sijaan haluan tietää, kannattaako minun edes lähteä liikkeelle.

Olipa mielenkiintoinen oivallus. Tunnistaako joku muu itsensä tästä myös? Vai onko tämä vain minun päässäni?

Viikon vinkit: kirppishaasteita, sotkuisia koteja ja minitaloja

Tämä Project Mama -blogissa Katjan postaus lasten kirpputorivaatteista sai minut nauramaan ääneen. Se just tätä! Ja sen myös huomaa, kun etsii lastenvaatteita kirppiksiltä.

Sotkuinen koti ei välttämättä ole ongelma, mutta on olemassa ihmisiä, joita sotkut oikeasti haittaavat. Jotkut tutkimukset väittävät, että sotkut haittaavat elämää, mutta aina pitää ottaa yksilölliset erot huomioon. Tässä Hesarin artikkelissa haastateltu psykoterapeutti tekeekin sen huomion, että kaikille ihmiselle kodin sotkuisuus ei ole mikään ongelma, sillä muut asiat vain yksinkertaisesti kiinnostavat enemmän.

Minitalot ovat mielestäni kiinnostavia. Tykkään itse kerrostaloasumisesta monestakin syystä, mutta näiden pikkuisten mutta kätevien kotien idea kyllä kiehtoo. Olisi joskus kiinnostavaa päästä haastattelemaan ihmistä, joka oikeasti asuu tuollaisessa. (IL)