Kuinka monta kiloa?

Maanantain (21.11.16) Helsingin Sanomissa oli erittäin kiinnostava artikkeli tekstiilijätteestä. Jos tekstiilijätteen kohtalo on joskus mietityttänyt (ja ketäpä ei olisi), niin suosittelen tuohon artikkeliin tutustumista. Siinä mainitaan, että suomalainen heittää vuodessa pois keskimäärin 13 kiloa tekstiileitä. Määrä tuntuu aivan poskettomalta, mutta kun aloin miettiä tarkemmin, huomaan ettei se ehkä olekaan niin kaukaa haettua.

En ole pitänyt tarkkaa kirjaa siitä, kuinka paljon neljän hengen taloudesta on kuluneen vuoden aikana poistunut vaatteita ja liinavaatteita, mutta yritän muistella:

  • Kaksi pussilakanaa on viety Finnlaysonin keräykseen, yksi tavallinen ja yksi tuplaleveä (olivat rikki).
  • Kesällä myin sekä lahjoitin noin ikeakassillisen verran lastenvaatteita (liian pieniä, käytöstä poistuneita).
  • Omia vaatteitani olen myynyt muutamia kappaleita sekä lahjoittanut ystäville (itselle väärää kokoa tai mallia).
  • Viime viikolla vein aivan täyteen tungetun muovikassillisen lumppua Lindexin keräyslaatikkoon (loppuunkulutettuja vaatteita, ei enää käyttökelpoisia).
  • Keväällä lahjoitin saman verran vaatteita Fidalle (väärää kokoa, mallia tai ei enää itselle mieluisia).
  • Yksittäisiä vaatteita on käytetty loppuun riepuina (kulahtaneita yöasuja).

Väitän, että tuosta määrästä tulee helposti 13 kiloa täyteen, ja ylikin menee. Edelleen kotona odottaa lahjoitettavaksi meneviä vaatteita ainakin yksi kassillinen. Keittiön räsymatto alkoi purkaantua siinä määrin, että se olisi periaatteessa roskiskunnossa. En kuitenkaan laita sitä roskiin, vaan käytän sen loppuun ensi kesänä parvekkeen mattona. Kylpyhuoneen matto alkaa olla samassa jamassa, mutta en ole saanut aikaiseksi uusia sitä, joten se toimittaa virkaansa edelleen vaikka onkin vähän rikki.

Nuo yllämainitut vaatteet eivät tietenkään ole jätettä sanan varsinaisessa merkityksessä, lukuunottamatta noita roskiin heitettyjä riepuja. Onneksi suurimman osan on voinut kierrättää jollain tavalla järkeävästi. Joka tapauksessa kyse on tekstiileistä, joille ei enää ole käyttöä, ja jotka täytyy siis jollain tavalla poistaa. Vähemmän tiedostava olisi saattanut vain laittaa kaiken roskiin.

Minusta tuntuu, että tänä vuonna noita poistotekstiileitä on kertynyt enemmän kuin ennen siitä syystä, että olen aktiivisemmin karsinut omaa vaatekaappiani, ja sieltä on lähtenyt sellaisia vaatteita, joille ei ole ollut käyttöä moneen vuoteen. Mutta niin tai näin, kun yllä olevaa listaa rupeaa ynnäilemään, 13 kiloa ei tänä vuonna riitä meidän perheen vaatepoistoille. Tämä havainnollistaa sitä, että alunperin todella isolta tuntuva luku on käytännössä todellisuutta.

Tätä kirjoittaessa aloin miettiä, pitäisikö ensi vuonna punnita kaikki poistuneet tekstiilit. Siinä voisi jälleen tulla realismia siihen, miten paljon vaatteita on ja millainen kierto niihin liittyy. Ainakin harkitsen tätä! Mitä luulette, montako kiloa tekstiilejä on teidän kotoa poistunut viime vuonna?

Roskien tuottamisen tuska

Olen tullut siihen tulokseen, että me suomalaiset olemme niin innokkaita kierrättäjiä, että välillä tuntuu olevan vaikea hyväksyä sitä, että joskus tavara on vain roska. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että kierrätyskeskuksiin ja muihin kohteisiin lahjoitetaan tavaraa, joka ei oikeasti enää kelpaa käyttöön. Minusta tuntuu, että aivan erityisesti tämä koskee vaatteita.

Käytetyt vaatteet ovat aikamme ongelma. Olettaisin että menneinä vuosina kaikki käytettiin ja käännettiin niin perusteellisesti, että lopulta kankaasta ei tosiaan ollut enää mihinkään. Mutta nykyisin on paljon epämääräisempää. Ei ole pakko pitää viimeiseen hiutuvaan saumaan asti mitään, ja toisaalta on vaikea määritellä, milloin vaate muuttuu roskaksi ja milloin se olisi vielä käyttökelpoinen.

Olen itse painiskellut saman ongelman äärellä monta kertaa. Olen yrittänyt kehittää jonkinlaiset suuntaviivat itselleni, jotka määrittelisivät sen, missä se roskan raja menee. Jos vaate on puuvillatrikoota tai muuta imukykyistä materiaalia, säästän sen rättinä. Viime viikonloppuna pesin uunin, ja siinä tarvitsin rättejä runsaasti (uuni oli aika karseassa kunnossa, koska sinne räjähti muuan pataruoka päivää aiemmin). Käytin moskan pyyhkimiseen vanhan yöpaidan, joka oli virahtanut muodottomaksi ja siksi poistettu käytöstä. Leikkasin sen muutamaksi kappaleeksi ja pyyhittyäni yhdellä, heitin sen aina roskiin. Vaate tuli todellakin käytettyä loppuun, eikä likaisten rättien heittäminen roskiin kirpaissut ollenkaan.

Yritän tarkastella lahjoitettavat tarkasti: ei reikiä, napit ja nepparit tallella, ehjä vetoketju, ei nyppyjä, ei tahroja. Jos nuo eivät toteudu, ei voi lahjoittaa. Jos korjattava asia on pieni, teen sen ja lahjoitan sitten. Älkää hyvät ihmiset lahjoittako pikkuviallisia vaatteita, jotka voisi helposti korjata itse. Nimittäin todennäköisesti lahjoituskohteessa ei ole henkilökuntaa, joka joutaisi virheitä korjaamaan. Ja kun ilmaiseksi saa ehjänkin, kuka ottaisi paidan, josta puuttuu nappi?

Nyt odottaa kuitenkin pari kassillista sellaisia vaatteita, jotka aion viedä jonkun vaateketjun keräykseen huomenna, kun lähden liikkeelle. Nuo keräykseen menevät ovat sellaisia, että ne on tosiaan pidetty puhki, lastenvaatteet ovat kiertäneet vähintään kahdella, usein kolmellakin lapsella. Kyllä ne ovat ihan täysin palvelleita, ja niistä saa hyvällä omalla tunnolla hankkiutua eroon. Olen niitä hautonut kuukausia, juuri tuosta jätteen tuottamisen pelosta johtuen. Nyt on kuitenkin niin, että minä en käytä farkkusortseja, eikä sille talvitakille, jonka vetoketju on peruuttamattomasti hajalla, ole mitään järkevää käyttöä. Toimitan siis nämä vaatteet keräykseen. Toivon, että ne jatkojalostetaan vaikka sitten autonpenkkien pehmusteiksi tai muuksi. Ymmärrän, että niistä ei ole enää käytettäviksi, mutta toivon että esim. puuvillakuitu voitaisiin noiden keräysten ansioista vielä erotella johokin hyötykäyttöön. Jos ei, niin ainakin olen yrittänyt.

Tämän operaation seurauksena työhuoneen lattialta poistuu iso kasa pusseja ja nyssäköitä, ja huone saadaan taas järkevämpään käyttöön. Tämä roskien tuottamisen tuska on aiheuttanut nimittäin sen, että hyvää tilaa on käytetty lähinnä varastona, vaikka muutakin tarvetta olisi. Vaikka nykyään on tosi tärkeää, että kaikki tekevät osansa myös kierrättämisen ja lajittelun osalta, halvaantuminen asian edessä ei ole hyvä vaihtoehto sekään. Olen varmasti täällä joskus noita vaatekeräyksiä kritisoinut. Kritiikki on kohdistunut siihen, että ne antavat kenties vähän turhan ruusuisen kuvan siitä, mihin niitä vaatteita käytetään. Mutta jos tiedostaa, että jatkokäyttö tarkoittaa, että vaate esim. revitään johonkin jatkokäyttöön, niin silloin se on ok. Tai voi olla, että se poltetaan. Tiedostan tämän, mutta koska parempaakaan vaihtoehtoa ei ole, vien noihin keräyksiin.

Tulipas pitkä paasaus. Kirjoitan tästä aiheesta jonkin verran kirjassakin, ehkä siksi aihe on niin pinnalla. Pääasia kuitenkin on, että vihdoin pääsen noista turhista vaatteista EROON, eivätkä ne enää tuki kotia. Muilla samoja ongelmia?

Sentimentaalisia vaatekerrostumia

Edellisen kirjoituksen kommenteissa ihmeteltiin, että miten paljon ihmisellä oikein voi olla vaatteita, että niistä riittää tuollaiseen rumbaan. Oikein hyvä kysymys, johon tarjoilen seuraavaksi yhden vastauksen.

Ensinnäkin – onhan niitä vaatteita paljon. Olen päätellyt, että täällä on paljon lukijoita, jotka pystyvät toteuttamaan elämässään aidosti varsin minimalistista ja järkevää vaatevarastoa. Sellaista kapselipuvustoa, josta löytyy aina sopiva kaikkiin tilanteisiin, eikä ylimääräisiä toisaalta ole. Ihailen tällaista aidosti! Oman kaapin tilanne on kuitenkin toinen, ja kokemukseni mukaan tämä oma tilanteeni on varsin tyypillinen monille muillekin.

Vaatteita on paljon, mutta se johtuu siitä, että kaapissa on monenlaisia kerrostumia. Otetaan vaikkapa housut. Aktiivisessa käytössä on neljät farkkutyyppiset housut (äskettäin niitä oli kahdet mutta ostin juuri kahdet lisää). Niiden lisäksi on kolmet sellaiset farkut, jotka ovat sopivia mutta joita käytän harvemmin. Seitsemät housut, ei kuulosta pahalta vai mitä? Mutta se on vain osa totuudesta. Sitten on yhdet farkut, jotka mahtuvat melkein, mutta eivät ihan, mutta en ole vielä menettänyt toivoa sen suhteen että ehkä ensi kesänä ne mahtuvat taas loistavasti. Sitten on ihanat keltaiset farkut, joissa vain valitettavasti on ikitahroja lahkeissa, joten en voi käyttää niitä kuin jossain pihalla. Mutta ne on niin ihanat että en voi luopuakaan. Sitä paitsi elättelen niidenkin suhteen toivoa, että löydän vielä keinon, jolla tahrat lähtevät. Sitten on muutamia villakangashousuja, jotka eivät tämänhetkisessä elämäntilanteessa ole kovin käteviä, mutta kuka nyt hyvistä housuista luopuisi. Sitten on vielä kaikki kesähousut erikseen. Saattaa siellä olla vielä sellaisiakin, joita en nyt vain muistanut tähän hätään.

Edellisestä listauksesta huomaa, että onhan niitä housuja kertynyt. Sama koskee kaikkia muitakin vaatelajeja. Aktiivikäytössä on melko maltillinen määrä, mutta lisäksi on kerrostumia. Ja niitä sitten riittääkin. Kun kroppa on lasten myötä viime vuosina ollut milloin minkäkin kokoinen, kaapista löytyy monenlaista kokoa. Nyt olen karsinut pois sellaisia monia vuosia vanhoja vaatteita, joiden suhteen on ollut pakko todeta, että koko tai malli ei tule enää koskaan sopimaan. Näitä muuten löytyy myös ihan joka kategoriasta, poislukien kengät, jotka ihme kyllä ovat kaikki sopivia.

Epäsopivia vaatteita on myös tullut korvattua uusilla, mutta vanhoista ei ole tullut hankkiuduttua eroon. Ja ainakin minulla on ihan rehellisiä virheostoksia – sinänsä sopivia hyviä vaatteita, jotka eivät vain syystä tai toisesta kuitenkaan toimi. Ostin esimerkiksi kirpputorilta tyylikkään kynähameen pari vuotta sitten. Olen käyttänyt sitä kerran. En vain ole kynähametyyppiä, vaikka kuvittelin että olisin. Se on aivan liian hankalakäyttöinen siihen arkeen, jota elän. Olen oppinut, että todellisuudessa valitsen aina hameen, jossa pystyn juoksemaan.

Olen myös säilytellyt todella vanhoja vaatteita, joita en ole raatsinut syystä tai toisesta laittaa pois, vaikka aihetta olisi ollut. Nyt puhutaan siis vaatteista, jotka olen saanut ehkä joskus lukiossa. Kuinka moni teistä oikeasti pitää vaatteita, jotka on hankittu 20 vuotta sitten? Villasukkia ei lasketa. Kun vaatetta ei ole ehtinyt käyttää loppuun, se on tullut säästetyksi, koska kuten sanottu, mitä sitä hyvää vaatetta heittämään. Mutta sitten muoti, olemus ja elämäntilanteet ovat muuttuneet, eikä entinen lempivaate enää ole käyttökelpoinen. Näitä olen nyt vähitellen ruvennut myös karsimaan. Paitsi että on siellä joukossa muutama niin sentimentaalinen tekstiili, että ne aion säästää vaikkei niille enää ikinä tule olemaan käyttöä. Kuten vaikka puku, jossa pääsin ylioppilaaksi, promootioasu, hääpuku alusvaatteineen yms. Minusta on ihanaa, kun esimerkiksi suvun naiset ovat säästäneet hääpukunsa, vaikkei niillä mitään teekään. Ehkä järjestän niistä näyttelyn jälkipolville kultahääpäivänä, tai jotain.

Koska vaatteista on vaikea päästä fiksusti eroon, niitä on kertynyt kaappiin enemmän kuin tarvetta on. Yritän nyt oikeasti saada tarpeettomat pois, mutta se vaatii lajittelua. On rikkinäisiä, jotka aion toimittaa jonkun ketjun keräykseen. On myyntikelpoisia, jotka olisi tuhlausta laittaa ilmaiseksi eteenpäin. Sitten on vielä niitä, joiden paikka lienee kierrätyskeskuksessa tai Fidalla, siis vaatteita joiden myyntiarvo on niin pieni, ettei sen takia kannata nähdä vaivaa, mutta kun vaate on ehjä ja hyvä, niin roskis olisi väärä paikka.

Tässä siis pitkä vastaus siihen, miten paljon niitä vaatteita oikein voi olla. Taannoin kun ystäväni apuna raivasin hänen vaatevarastoaan ulkomaille muuttoa varten, sieltä löytyi täsmälleen samat kerrostumat kuin minultakin Jos siellä on joku sellainen lukija, joka tunnisti itsensä tästä kuvauksesta, niin sanokaa nyt ihmeessä hep kommenttiosastolla. Muuten jään siihen uskoon, että kaikilla muilla on homma hanskassa, paitsi minulla. Ja te, jotka oikeasti olette onnistuneet kapselipuvuston hankkimaan, miten se käytännössä tapahtui? Missä vaiheessa hankkiuduitte eroon niistä nuoruusvuosien aarteista?

Roskien lajittelusta kokemuksia?

Meidän roskiskaappi siinä tiskipöydän alla muuttui viikonloppuna täydelliseksi. Sen jälkeen kun olen ruvennut lajittelemaan muoviroskat erilleen, olen kohdannut hankaluuksia. Kaapissa ei nimittäin oikein riittänyt paikkoja kaikille. Siellä oli isoin astia muoville, yksi pieni biojätteelle ja toinen pieni lasille ja metallille. Sitten tarvittiin vielä sekajäte, mutta sille ei ollut paikkaa.

Keräsin sekajätettä ensin pieniin paperikasseihin, jotka pysyivät itsekseen pystyssä. Systeemi ei kuitenkaan ollut kovin kätevä, eikä niitä pussejakaan ollut loputtomasti. Muovikassi irrallaan ei toimi, kuten varmaan voitte arvata. Sitten muistelin, että meillä saattaisi olla vintillä yksi ylimääräinen roska-astia. Löysin sen ja olin riemuissani. Samalla ihmettelin, mistähän se oli meille joutunut… mutta samapa tuo. Pahaksi onneksi tämä astia oli liian iso. Vaikka kääntelin astioita millä tavoilla, ne eivät kerta kaikkiaan suostuneet mahtumaan. Hyvä idea ei siis toiminut. Mutta sitten löytyi yllättävä ratkaisu. Olin eräänä päivänä mummilla kylässä. Laitoin jotain roskikseen, ja tajusin että hänellä oli kaksi sievää pientä roska-astiaa, ja lisäksi jäi vielä ylimääräistä tilaakin. Seuraavalla kerralla otin oman ylimääräisen astian mukaan. Se mahtui mummin kaappiin loistavasti, vaihdoin siis yhden pienen astian häneltä omaan vähän isompaan. Nyt meillä on neljä jäteastiaa, jotka mahtuvat nätisti niille varattuun tilaan.

Tämä johti pohdiskelemaan, millaisia lajittelusuorituksia kansalaisilta nykyisin odotetaan. Meillä on siis neljässä astiassa viisi eri jätelajia: muovi, sekajäte, biojäte, metallit ja lasi. Siivouskaapissa on paperikassi, jonne keräyspaperi kerätään. Työhuoneessa puolestaan on sellainen Ikean neljän laatikon hylly (olisiko merkiltän Lack? Niitä joita on kaikilla), jonne kerätään palautuspullot, kartonki, ongelmajätteet ja elektroniikkaromu. Tämä tekee yhteensä 10 erilaista jaetta. Se on aikamoinen määrä. Noista lajikkeista kuusi voi viedä takapihan roskiskatokseen. Neljä muuta täytyy toimittaa kodin ulkopuolelle: pullot kauppaan, patterit vien yleensä läheiseen sähköliikkeeseen, ongelma- ja elektroniikkaromut olen palauttanut kerran vuodessa, kun HSY:n keräysautot kiertävä keväisin.

Roskien lajittelu on hyvä asia. Mutta yleisesti ottaen asuntojen roskia varten varatut tilat ovat auttamattoman pienet. Meillä tämä toimii työhuoneen ansiosta, mutta kun mietin edellisiä asuntoja, esimerkiksi sitä opiskeluaikojen yksiötä tai sitä seurannutta vuokrakaksiota, niin eihän niissä ollut mitään mahdollisuutta lajitella juuri mitään. Luulen, että moni periaatteessa motivoitunut jättää lajittelematta, koska asunto ei anna siihen kunnolla mahdollisuutta.

Epäilen, että jälleen kerran en ole ainoa joka tätä asiaa tuskailee. Aihe kiinnostaa myös kirjani kannalta. Haluaisinkin kuulla teidän kokemuksia tästä aiheesta! Miten teillä on ratkaistu tämä asia? Millaisia ongelmia lajittelu tuonut arkeen? Ja etenkin parannusehdotuksia. Miten asuntoja pitäisi parantaa, jätteiden keräystä muuttaa tai mitä tahansa luovia ideoita, joiden avulla tämä homma saataisiin toimivammaksi!

Äärimmäinen roskafilosofia

Luin eilen jutun New Yorkissa asuvasta naisesta nimeltä Lauren Singer, jonka neljän vuoden roskat mahtuvat pieneen lasipurkkiin. Tällaisia juttuja lukiessa ei ole varma mitä pitäisi ajatella. Tulee vähän epätoivoinen olo, että tuossa on nyt ihminen joka todella pystyy elämään roskatonta elämää, että se on siis tehtävissä, miksi en siis minäkin. Sitten aloin tutustua aiheeseen tarkemmin, ja luin tämän ihmenaisen omia nettisivuja, miten hän oikein tekee sen.

Selvää on, että täydellisen roskaton elämä ei totisesti ole helppoa. Se vaatii jatkuvaa miettimistä, valmistautumista ja etukäteen tehtyjä valintoja. Muutamia esimerkkejä: hän käyttää vain kahta kosmetiikkatuotetta, eikä esimerkiksi ripsiväriä ollenkaan, koska ei ole vielä löytänyt sellaista, jonka pakkaus täyttäisi hänen kriteerinsä. Hän valmistaa itse oman hammastahnansa. Koska ruoka myydään normaalisti muovipakkauksissa, hän ostaa kaiken irtomyynnistä omiin astioihin. Hän käyttää lasisia ”hillopurkkeja” kaikenlaisten ruokien kuljettamiseen. Ja niin edelleen.

Kun lukee näitä juttuja, huomaa että tällaisessa elämäntyylissä on paljon asioita, joita voisi helposti ja ilman ylenpalttista vaivaa ottaa käyttöön omassakin elämässä. Osa onkin jo käytössä: minulle ei ole esimerkiksi koskaan tullut mieleen käyttää niitä pieniä lappusia joita laitetaan kuivausrumpuun (”dryer sheet” englanniksi, mitähän on suomeksi?). Amerikassa ne tuntuivat olevan ihmisille välttämättömiä, en koskaan tajunnut niiden funktiota. On aina järkevämpää ostaa puukauha kuin muovikauha. Muovikassit ovat tarpeettomia, jos vain muistaa tuoda oman kangaskassin kauppaan. Palasaippuasta ei jää jäljelle mitään, toisin kuin pumppupullosta.

Mutta sitten on niitä juttuja, joiden kohda on vain todettava, että roskien vähentäminen nollaan sopii sellaisille, joilla todella on aikaa ja energiaa keskittyä tähän yhteen asiaan täysillä. Jos ei halua, että noutoruoasta tulee jätettä, täytyy aina tuoda omat astiat mukana. Se taas tarkoittaa sitä, että noutoruoka täytyy aina suunnitella etukäteen, mikä taas vie tavallaan noutoruoalta sen pointin. Kotimatkalla mukaan napatun sushin ideahan on juuri se, että siihen voi turvautua kun yhtäkkiä huomaa olevansa aivan liian väsynyt ja kiireinen laittaakseen mitään oikeaa ruokaa.

Ajatelkaa myös, miten paljon aikaa menee siihen, että valmistaa kaiken itse. Olen sitä paitsi sitä mieltä, että itsetehty hammastahna on yhtä tyhjän kanssa, joten askartelu menee vieläpä hukkaan. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon menee aikaa siihen, että hankkii ruuan pelkästään torilta ja muusta irtomyynnistä. Se on mahdollista, mutta erittäin aikaa vievää. Kaikkeen täytyy ennalta varautua, ja monesta asiasta täytyy vain luopua. Jos haluaa, että vuoden roskat mahtuvat tulitikkuaskiin, asiaan on todella panostettava.

Alkuperäinen epätoivonsekainen epäusko haihtuu asiaan perehtyessä. Tajuan että nämä erikoistapaukset ovat mahtavia esimerkkejä, jotka inspiroivat varmasti monia ihmisiä. Täydellisen roskattoman elämän viettäminen onnistuu ihmiseltä, joka pystyy panostamaan siihen kaiken energiansa. Minulta se ei onnistu, en vain yksinkertaisesti halua luopua hammastahnasta, ripsiväristä tai monesta muustakaan asiasta. Siitä huolimatta voin hyödyntää esimerkiksi Laurenin ideoita ja toimintatapoja vähentääkseni omaa roskamäärääni, vaikka en edes yrittäisi päästä nollaan. Laurenin elämäntapa on hyvä muistutus siitä, että minäkin voin tehdä lukuisia pieniä valintoja, kuten vaikkapa ostaa niitä palasaippuoita pumppupullon sijasta.

Millaisia ajatuksia roskaton elämä teissä herättää?

Tarpeeksi kulunut? Arvioi itse.

Tämä on aihe, jota olen pidempään pohdiskellut. Milloin vaate muuttuu käyttökelpoisesta lumpuksi? Rinna kommetoi, että on tutkittu että jos vierekkäin on kaksi pönttöä, toinen lumpuille ja toinen uudelleen myyntiin tarkoitetuille, niiden sisällöt ovat kuitenkin lähes samanlaiset. Ihmisten standardit ovat siis hyvin erilaiset, ilmeisesti vaate, joka toisen mielestä on täysin pitokelpoinen, on toisen mielestä hirveä riepu.

Osaan erotella virheettömät muiden joukosta. Ei käytön jälkiä tarkoittaa juuri sitä, ei nyppyjä, värin haalistumista, venynyttä kangasta, kulumaa, mitään. Uuden veroinen on vaate, jota ei erottaisi kaupan rekissä  muista. Vein tässä kunnossa olevia vaatteita juuri second hand -liikkeeseen, jossa asiaa helpotti myös se, että myyjä katsoi kaikkia vaatteitani ”vieraalla silmällä”, siis nähden sellaiset virheet, joille itse olin jo sokeutunut.

Mutta miten erottaa käytetyt mutta edelleen käyttökelpoiset sellaisista, jotka eivät enää kelpaa kenellekään? Tässä minulla tulee se suurin ongelma. Asian havainnollistamiseksi otin kuvia muutamista esimerkeistä.

IMG_3671

1. Neulemekko. Pinta on nyppyyntynyt, koska tässä on akryyliä. Ostettu ennen kuin ymmärsin ettei akryyliä pidä ostaa. Pintaa lukuunottamatta muodossaan, ehjä ja tahraton.

Mekko on merkiltään Calvin Klein, ja se on tilattu Nordstromin nettikaupasta vuonna 2011 tai 2012. Voisin itse vielä käyttää sitä kotimekkona, mutta minun standardeillani se on liian kulunut edustamaan enää missään työtilanteessa tai vastaavassa. Olen myös vähän kyllästynyt mekkoon, joten haluan siitä eroon myös siksi. Tuo nyppyisyys ei suinkaan näy koko mekossa noin selkeästi, tämä kuva on otettu hyvin läheltä. Edellä mainituista syistä johtuen arvelen, että mekolle löytyy vielä uusi omistaja, joten olen päättänyt lahjoittaa sen Fidalle.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

Nämä farkut on ostettu vuonna 2008 ja niitä on pidetty runsaasti, pois lukien ne ajat kun olin raskaana eikä maha mahtunut niihin. Käyttökertoja tulee satoja. Näiden tasaiseen tahtiin pahenevien risojen lahkeiden kanssa elelin pari vuotta, mutta sitten kun polvetkin menivät puhki, päätin luopua niistä. Tarkoitus on tarjota niitä uudelleen käytettäväksi materiaaliksi jonnekin, ja jos se ei onnistu, niin sitten laitan ne johonkin näistä ajoittain parjatuista tekstiilikeräyksistä.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

En tiedä mitä ainetta tuo tahra on. Body on ollut kahdella lapsella käytössä, ja se on ehjä. Tahrojen lisäksi tuosta pinnasta näkee, ettei vaate ole ihan uusi. Pesukertoja on varmasti kymmeniä. Ajattelin yrittää poistaa tahroja vielä kerran valkaisuaineella. Jos se tehoaa, silitän bodyn ja lahjoitan sen hyväntekeväisyyteen. Jos tahrat eivät lähde, mitä tälle pitäisi tehdä? Onko kyseessä lumppu, vai kehtaako jonnekin Hope ry:lle antaa tällaista vaatetta, jossa on pieniä mutta selkeitä vikoja?

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

Tämä takki menee omassa käytössä vielä tämän kevään loppuun, kunnes ilmat muuttuvat sille liian lämpimiksi. Sitten seuraa dilemma: pitäisikö tätä yrittää itse korjata tai korjauttaa? Minulla ei ole kotona ompelukonetta, joten minkään korjaaminen ei tuosta vain onnistu. Mutta jos tämän korjaisi, olisiko sen jälkeen fiksumpaa säästää takki odottamaan kuopuksen kasvamista? Tästä tulisi sitten ns. pihatakki. Vai olisiko fiksumpaa laittaa kierrätykseen? Ja mikä tämän paikka olisi, korjattuna tai korjaamattomana? Kierrätyskeskuksen ilmaislaari? Fida? Lastenvaatekirppis?

Minua kiinnostaa valtavasti, mitä te näille tekisitte! Mitä te säästäisitte, minne kierrättäisitte, mikä menisi roskiin? Tässä on muuten hyvä tilaisuus vertailla, miten eri tavoin asiat nähdään. Oletteko te kaikista samaa mieltä, vai tekisittekö jotain aivan toisin?

Muovihaasteen tulokset

Viikko sitten aloitin muovijätteen lajittelun omassa kodissani ja haastoin samalla teidät kaikki mukaan. Nyt on viikko mennyt ja seuraavassa havaintoni kokeilusta.

Ensinnäkin olin todella yllättynyt siitä, että viikon aikana täyttyi vain yksi kassillinen muovia. Tämä johtui varmaan ensisijaisesti siitä, että keskityin laittamaan pakkaukset fiksusti sinne kassiin. Kaikki viilipurkit sisäkkäin, lihapakkaukset sisäkkäin ja kannet pystyy reunaa vasten. Tällä systeemillä roskiksen täyttymiseen meni normaalia enemmän aikaa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että roskien vieminen ei tule olemaan niin työlästä kuin ennakoin. Viikon aikana on todellakin mahdollista tehdä yksi roskisreissu hieman normaalia pidemmälle.

Harventuneesta tahdista johtuen pakkausten peseminen nousi yllättäen tärkeäksi. Tähän saakka roskat on viety ehkä joka toinen päivä, eikä siinä ajassa mikään ehdi ruveta haisemaan. Viidessä päivässä tilanne on eri. Luulin, että muovit pitää pestä jatkokäsittelyn takia, mutta näköjään ne kannattaa pestä ihan oman mukavuuden vuoksi. Tämä ärsyttää minua, en haluaisi käyttää aikaani pakkausten huuhteluun, enkä myöskään haluaisi täyttää niillä tiskikonettani, joka tulee täyteen ilman muoviakin. Kenties joku kompromissi olisi ratkaisu.

Luulin aluksi, että keittiössä ei tarvitsisi sekajäteastiaa, sillä suurin osa roskista on muovipakkauksia. Viikon jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että sekajätekin tarvitaan. Sitä tulee varsin vähän, mutta on hankalaa jos roskaa ei saa käsistään oikeaan paikkaan juuri sillä hetkellä kun se syntyy. Tarvitaan siis uudelleenjärjestelyjä roskiskaapissa. Joudun joko hankkimaan kaksi pienempää astiaa yhden ison tilalle, tai kehittämään jonkun muun systeemin. Palaan asiaan kun ratkaisu on valmis.

Minä tulin todistaneeksi itselleni, että muovin lajittelu on paljon helpompaa kuin etukäteen kuvittelin. Etenkin jos HSY tuo muoviastian roskiskatokseen jossain vaiheessa vuotta, muovin keräys muuttuu samanlaiseksi automaatioksi kuin kaikki muukin lajittelu tällä hetkellä.

Kertokaa miten teillä meni? Onnistuiko lajttelu? Millaisia ogelmia tuli vastaan? Ja ennen kaikkea, kuinka moni kokeilu muuttunee pysyväksi? Olisi tosi kiinnostavaa kuulla teistä kaikista, jotka ilmoittautuivat haasteeseen mukaan viikko sitten!

HSY osallistuu muovikeskusteluun

Minusta on aina ilahduttavaa, kun jokin julkinen toimija osallistuu keskusteluun asiakkaiden kanssa, ja vielä tekee sen hyvin. Tänä aamuna HSY oli lisännyt oman kommenttinsa muovinkeräyksestä käytyyn keskusteluun. Näin he kirjoittivat:

”Terveiset HSY:stä, bongasimme tämän keskustelun ja jos sopii, kommentoimme sitä omasta puolestamme pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen näkökulmasta.

Muovipakkausten keräyksestä kierrätyspisteissä vastaa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. Se on määritellyt muovipakkauspisteiden lukumäärän. HSY:n kierrätyspisteet liitettiin osaksi Ringin verkostoa vuoden 2016 alussa. Näin siksi, että uuden pakkausasetuksen myötä vastuu kuluttajapakkausten keräämisestä siirtyi tuottajille (=teollisuudelle ja pakkaajille).

Muovinkeräyksen alkaminen taloyhtiöissä hämmentää ilmeisen monia. Aloitamme siis toukokuussa muovipakkausten keräyskokeilun niillä pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kiinteistöillä, jotka ovat tähän asti olleet energiajätekeräyksemme asiakkaita. Keräys ei ole kuitenkaan pakollista, joten kannattaa tarkistaa omalta isännöitsijältä, onko oma taloyhtiö mukana keräyksessä. Korvaamme kevään ja kesän aikana taloyhtiöiden energiajäteastiat muovipakkausten keräysastioilla. Lisäinfoa löytyy nettisivuiltamme, http://www.hsy.fi/muovipakkaukset. (Täytyypä muuten ottaa meidän nettisivut syyniin, josko muovinkeräysasia saataisiin paremmin näkyviin. Kiitos palautteesta!)

Käynnistimme energiajätteen keräyksen kymmenisen vuotta sitten tilapäiseksi palveluksi. Tuolloin pääkaupunkiseudulla ei ollut laitosta, jossa jätettä olisi voinut hyödyntää energiaksi. Energiajäte kuljetettiin Lahteen kaukolämmön ja sähkön tuotantoon. Nyt kuljetamme energiajätteen samaan paikkaan kuin sekajätteen eli Vantaan Energian jätevoimalaan. Muovipakkaukset kerätään sen sijaan uusien tuotteiden raaka-aineiksi.

Toivottavasti nämä selostukset avaavat asiaa vähän. Kannattaa muuten seurata meitä Twitterissä ja Facebookissa, jos kierrätys- ja ympäristöasiat kiinnostavat! Ja palautetta ja kysymyksiä otamme tietysti aina mielellämme vastaan.”

Täytyy sanoa, että minulta on mennyt tuo taloyhtiöiden muovinkeräys aivan ohi. Meillä oli aikanaan energiajäte, joten ilmeisesti nyt sitten ilmestyy jossain vaiheessa muovinkeräys. Se on kyllä sitten niin, ettei muovin lajittelua voi siinä vaiheessa enää mitenkään välttää. Olen hyvin ilonen että näin on. Toisaalta harmittaa, että tämä on tällaista tempoilua. Voisin kuvitella, että jos ei ole asiaa aktiivisesti seurannut, saattaa lajitella vähän miten sattuu, kun systeemit muuttuvat näin nopsaan. Mutta viime kädessä tärkeintä on, että mahdollisimman iso osa jätteestä menee uudelleen käytettäväksi.

Ajatuksia roskista

Olen yhden päivän lajitellut muovit erikseen sekajätteestä, ja siinä ajassa herkistynyt ihan uudella tavalla kaikelle sillä, mitä päivän aikana heitetään roskikseen. Päivän aikana syntyy aika runsaasti roskaa, kun siihen alkaa kiinnittää huomiota: talouspaperiarkkeja, pumpulipuikkoja, pumpulilappuja, lääkepakkauksia, vaippoja, lasinen kosmetiikkapullo, sanomalehtiä, maitotölkkejä, biojätteitä, pahvipakkauksia, muovipusseja (jotka säästän jatkokäyttöä varten), viilipurkkeja, viiipurkin kansia… Tavallisia, arkisia asioita.

Hyvä uutinen on se, että näistä valtaosa kerätäään ja käytetään uutena materiaalina tai energiana. Puhtaasi kaatopaikalle menevää jätettä tuosta edellisestä määrästä taitaa olla vain tuo lasinen pullo, jota ei voinut laittaa lasinkeräykseen. Sitten minulla on vielä kassillinen tekstiiliä, jonka olen päättänyt toimittaa jonnekin, en ole vielä ihan varma minne.

Kun alkaa kiinnittää omiin roskiinsa huomiota, niiden määrä tuntuu kasvavan. Sitten saattaa seurata ahdistus, että täytän tämän maailman roskilla ja apua maailma tuhoutuu. Etenkin kun tulee vastaan sellaista, mitä ei voi suoralta kädeltä kierrättää, lajitella tai käyttää uudelleen. Silloin on hyvä muistaa, että halvaantuminen ei auta asiaa. Kuuntelin eilen erästä minimalismi-podastia, jossa muistutettiin tästä asiasta. Kun on halu tuottaa minimaalinen määrä jätettä, tuollainen halvaantuminen saattaa iskeä. Sitten säästää kotonaan tavaroita, joita ei tarvitse eikä halua, koska pelkää että ne päätyvät vain suoraan kaatopaikalle jos ne heittää roskiin. Silloin kannattaa muistaa, että jos tavarasta ei luovu, sitä vain järjestää kaatopaikan omaan kotiinsa.

Se ei ole yhtään sen parempi ratkaisu. Vaikka roskiin heittämisen pelossa hautoisi kotonaan ties mitä, kyse on viime kädessä vain todella pitkälle lykätystä päätöksenteosta. Nimittäin sitten kun meistä aika jättää, joku muu heittää ne samat rojut roskiin joka tapauksessa. Tämä ei nyt tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi ruveta tämän takia raivopäänä raivaamaan, vaan sitä, että roskan tuottamisen pelossa ei ole järkevää säilytellä kotonaan silkkaa romua.

Olen tullut samaan tulokseen kuin tuossa kuuntelemassani podastissa: olennaista ei ole se, että välillä jotain menee ihan vaan kaatopaikkallekin. Olennaisempaa on se, että suurin osa jätteestä tulee kierrätettyä ja uusiokäyttöön tavalla tai toisella. Tämä muoviasia on saanut aikaan pienimuotoisen jäteherätyksen omassa päässäni, ja aivan taatusti kiinnitän entistä enemmän huomiota jätteen minimoimiseen alunperinkin. Otan askeleen kerrallaan, en yritä kaikkea kerralla. Jos muovin lajittelu rupeaa tässä viikon aikana sujumaan hyvin, voin seuraavaksi paneutua siihen, millä tavoilla saisin helposti vähennettyä jätteen määrää ennen kuin se edes menee roskikseen.

Muovihaaste! Tule mukaan!

Olen aivan ällistynyt, kuinka moni teistä ilmoitti muovipostauksen kommenteissa lajittelevansa muovijätteen erikseen ja vievänsä sen omaan keräykseen. Joukossa oli monia, jotka joutuivat näkemään paljon vaivaa tämän takia. Noita kommentteja oli inspiroivaa lukea. Vaikuttaa siltä, että jos muovinkeräystä kunnallisella tasolla tehostettaisiin, todella moni kierrättäisi muovitkin säntillisesti.

Kun asiaa rupesi selvittelemään, tietoa löytyi. Tässä YLEn artikkelissa on paljon tietoa siitä, mitä kierrätysmuoville tapahtuu. Artikkelin mukaan jokainen suomalainen tuottaa 15 kiloa muovijätettä vuodessa. Ajatelkaa, jos tästä saataisiin edes puolet hyötykäyttöön! Kyllähän se energiaksikin palaa, mutta toisaalta muovin kierrättäminen vie vain 15% siitä energiasta, verrattuna uuden muovin valmistamiseen öljystä. Tässä toisessa YLEn artikkelissa on kattavasti koottu yhteen, miten kierrätys käytännössä toimii, ja mitä kaikkea muovinkeräykseen voi laittaa.

Innostuin tästä aiheesta niin, että haastan kaikki kierrättämään talouden muovijätteet tämän viikon ajan. Kokeillaan porukalla, miten tämä onnistuisi, miten paljon vaivaa se vaatisi ja olisiko ylipäätään mahdollista. Lähimmän muovinkeräyspisteen voit tarkistaa esimerkiksi täältä.

Päätin meillä hoitaa lajittelun siten, että entinen keittiön sekajäteastia muuttui muovinkeräysastiaksi. Mahdolliset sekajätteeseen menevät roskat laitetaan makuuhuoneen tai kylppärin roskiksiin. Kaikelle muulle onkin jo omat astiansa. Pientä tapojen muuttamista tulee siinä, että kun ennen olen heittänyt talouspaperit ja nenäliinat sekajätteeseen, nyt ne menevät biojätepussiin. Päätin huuhtaista selkeästi likaiset muovipakkaukset, mutta en rupea tiskaamaan mitään. Yritän pakata pussin mahdollisimman tiiviisti, pyrin siihen ettei muoviroskia tarvitsisi viedä viikon aikana kovin montaa kertaa. Otin myös sellaisen linjan, että en pyri 100% lajitteluun. Tällä tarkoitan sitä, että jos vastaan tulee niin likaista muovia, ettei se huuhtaisulla tule puhtaaksi, laitan sen sekajätteen joukkoon.

Kuka lähtee haasteeseen mukaan? Kyse on vain yhdestä viikosta – alkaa tänään 18.4. ja loppuu sunnuntaina 24.4. Kerätään viikon päästä kokemukset yhteen. Yhden viikon ajan voi kokeilla mitä vaan! Jos viikon päästä tuntuu siltä että on vaikeaa ja epäkäytännöllistä, lajittelun voi lopettaa siihen ja palata rauhassa entiseen. Jos viikon aikana vie yhden kassin muovia keräykseen, se on sopivasti. Olen itse ajatellut että muovin kierrätys on hankalaa, mutta haluan tässä haastaa myös itseni. Jos meidän naapurissa, maahanmuuttajien kimppakämpässä lajitellaan ja kiikutetaan muovit sinne sadan metrin päähän, ei se voi olla minullekaan mahdotonta. Juuri eilen näin ikkunasta, kuinka eräs toinen naapuri vei illalla muovikassillista keräyslaatikkoon – työssäkäyvä perheenäiti hänkin. Minä pystyn kokeilemaan tätä ainakin viikon.

Pystytkö sinä? Huikkaa kommenteissa jos olet mukana!