Ostolakkolainen hulluilla päivillä

No niin, täällä kulutuskriittinen shoppailija, päivää. Olen nyt käynyt Hulluilla päivillä kahdesti, ja yhden kerran vielä nettikaupassa. Selitys lienee paikallaan.

Eilen päätin tehdä kaikki lastenvaateostokset kootusti yhdellä kertaa. Se onnistui varsin hyvin. Kuten aiemmin uhkasin, ostin niin monet hansikkaat, että niistä pitäisi nyt riittää kevääseen saakka, vaikka jälkikasvu unohtelisi puolet pitkin maita ja mantuja. Tämä on yksi niistä asioista, joissa minimalismi ei kohdallani toimi ollenkaan. Olen havainnut, että lasten hanskat kestävät käyttöä yhden kauden. Sen jälkeen ne ovat siinä kunnossa, että ne voi heittää suoraan roskiin. Vuori on kulunut koppuraksi, saumat vuotavat ja todennäköisesti kokokin on jäänyt pieneksi. Vauvantumppuja lukuunottamatta hanskoista ei riitä kierrätettävää useammalle lapselle. Sen sijaan hintatietoinen voi kyllä säästää tuolla pitkän pennin, jos ostaa tarkkana sellaista, mikä normaalisti maksaa moninverroin. Ostin esimerkiksi esikoiselle toppahousut ja toppatakin samalla hinnalla, mitä takki maksaa normaalisti yksinään.

Lähdin kuitenkin huonosti varustautuneena liikenteeseen, enkä muistanut piirtää jalankuvia mukaan. Niinpä ostin vahingossa kuopukselle liian pienet kengät. Sen vuoksi päädyin kuitenkin kotona vielä nettikauppaan, josta onnistuin tilaamaan oikeaa kokoa, ja väärät palautin tänään. Ilokseni nettikaupassa sai jättää palautetta ostotapahtumasta. Kerroin painokkain sanakääntein, että hommatkaa sinne verkkokauppaan niitä tavaroita niin paljon, etteivät lopu kesken ensimmäisen päivän aikana. Se, että tuotteita riittää myyntiin noin kymmeneksi minuutiksi, on minusta täysin naurettavaa. No, tilasin sitten samalla itselleni paketin sukkahousuja.

Tänään palauttaessani väärän kokoisia kenkiä, vaeltelin kaupassa muuten. Ostin vaatteita, kyllä! Mutta tiedättekö mitä: nämä olivat kaikki sukkahousuja ja alusvaatteita. Siis niitä, joita monien mielestä ei ”lasketa” mukaan ollenkaan. Jos noudattaisin tuota linjaa, päivän hankinnat voisi ohittaa käytännössä olemattomina, mutta koska ostolakkoni (tai pitäisiköhän puhua pikemminkin paastosta) on täydellisen läpinäkyvä ja armoton, kirjasin kaikki ostokset mukaan tämän vuoden taulukkoon. Määristä ja summista tarkemmin kuun vaihteessa, mutta aika tyytyväinen olin hankintoihini: kaikki olivat ostoslistalla! Ostin siis vain sellaista, minkä ostamista olen harkinnut jo pidempään. Ja nämä kaikki alennuksella! Olen valtavan tyytyväinen suoritukseen. Tässä on nyt sellaista suunnitelmallisuutta, jota olen peräänkuuluttanut koko vuoden.

Kuljin kyllä vaateosaston läpi, mutta tuotteet eivät houkutelleet. Huomasin, että tänä vuonna kuvaston (sekä netti että paperiversio) sekä todellisuuden välinen ero tuntui huomattavalta. Värit eivät vastanneet toisiaan (luonnossa kaikki oli synkempää ja tummempaa kuin kuvissa) ja vaatekappaleiden laatu tuntui olevan kehnohkoa. En tiedä oliko tämä nyt vain mielikuva, joka johtui ympäristöstä, mutta minusta monet neuleet olivat rimpulan tuntuisia. Ohuita ja jotenkin valmiiksi hieman virahtaneen tuntuisia. Toki joukossa oli laadukastakin, mutta oli hyvin helppo olla ostamatta, kun lähes kaikki ajattelemani vaatteet tuntuivat ja näyttivät kaupassa ihan erilaisilta kuin kuvissa.

On siis tiedossa, että lokakuusta ei tule nollakuukausi, vaan ostoksia on tehty. Kävittekö te alepäivillä? Paniko kukaan muu merkille eroja kuvastojen ja todellisuuden välillä?

Ajatuksia alennusmyynneistä, ostamisesta ja täydellisestä vaatekaapista

Edellisen ostoraportin kommenteissa tuli keskustelua siitä, kannattaako vaatteet ostaa täydellä hinnalla vai alennuksella. Minähän olen tunnetusti aina rakastanut hyviä alelöytöjä, ja nauttinut siitä, että saan jotakin alennuksella. Mutta olen viime aikoina alkanut tarkistaa kantaani. Tämä on suoraa seurasta tästä ostolakosta.

Myönnän rehellisesti, aiemmin hinta on voinut olla iso syy ostaa jotain. Kashmirneule isossa alennuksessa on vain kerta kaikkiaan tuntunut vastustamattomalta. Logiikka on mennyt jokseenkin näin: rakastan kashmiria – kashmir on kallista – iso alennusprosentti – kannattaa ostaa, koska kashmir on yleensä kallista. Ostos on tuntunut perustellulta, koska sain hankittua jotain mieluista, mutta maksoin siitä vähemmän kuin odotin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vaatevarasto ei ole ollut kovinkaan suunniteltu. Kun ostaa alesta, ostaa rajatusta tarjonnasta, ja sitten saa sitä mitä kulloinkin sattuu alessa olemaan. Tietysti on voinut olla mielessä, että tarvitsisi tietynlaisen vaatteen, ja niitä on etsinyt myös alennusmyynneistä, mutta mitään erityisen tarkkaa suunnitelmaa en ole koskaan noudattanut.

Nyt kun olen lopettanut satunnaisen vaatteiden ostelun, tuo hintakysymys on tullut uuten valoon. Ainakin kaksi ajatusta aiheeseen liittyen:

  1. Jos vuodessa ostaa vain muutaman vaatteen verrattuna aiempien vuosien moneen kymmeneen, käytetty rahamäärä on silti alhaisempi, vaikka ostaisi kaiken täyteen hintaan, eli säästöä syntyy.
  2. Kun ei ostaa vain harkitusti eikä huvikseen, on paljon tarkempaa, mitä sinne kaappiinsa lisää. Aiemmin olen ostanut millaisia neuleita vain periaatteella, että jos se on kiva se on kiva. Mutta nyt mietin tarkalleen, minkä värisillä tai tyyppisillä neuleilla haluaisin vaatevarastoa täydentää. Todennäköisyys sille, että juuri sellainen löytyisi alesta, on pieni. Näin ollen on paljon järkevämpää ostaa täydellä hinnalla, jos juuri sopiva tulisi vastaan.

Tajusin tänä aamuna, että alennuksella ostelija on kauppiaiden armoilla. Sen sijaan täydellä hinnalla ostaja ostaa juuri sitä mitä itse haluaa. Samoin tajusin sen, että ilman suunnitelmaa vaatekaapista ei koskaan tule täydellistä. Miten voisi tulla, jos ostomotiivina on hinta + se, että vaate on kiva? Kivoja vaatteita kertyy kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta niistä ei synny tasapainoista vaatevarastoa. Jos minulla ei ole mielessä selkeää tavoitetta, miten voisin päästä sinne ostelemalla alesta sitä sun tätä?

Tavoitteeni ei ole minimalistinen kapselivaatekaappi. En myöskään tavoittele sellaista, että kaikki vaatteet olisivat täydellisesti ristiin yhdisteltävissä, olen sellaiseen liian värin- ja vaihtelunhaluinen. Mutta haluan esimerkiksi, että kaapista löytyy sekä neutraaleja että värikkäitä neuleita, suunnilleen puolet ja puolet. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että värikkäitä voisi olla yksi tai kaksi enemmän, ja toisaalta myös yksi musta perusneule olisi paikallaan, koska sellaista ei ole. Jos siis tässä tilanteessa tulee vastaan harmaa kashmirpaita, sitä ei ole mitään järkeä ostaa, olipa alennus millainen tahansa. Minulla on jo kaksi harmaata neuletta, kolmannen ostaminen olisi tyhmää, vaikka alennusprosentti olisi 90. Kolmas harmaa neule ei toisi kaappiin vaihtelua, ei täyttäisi puuttuvaa aukkoa, eikä muutenkaan lisäisi onnellisuuttani muuten, kuin että saisin sen halvalla. Mutta kun todellista käyttöä ei olisi, aleostos olisi 100% rahanhukkaa, eikä suinkaan säästöä.

En ole edelleenkään kokonaan luopunut alennusten metsästyksestä. Olen äärimmäisen kranttu mitä tulee sukkiin ja sukkiksiin, ja jos käyttämäni merkit tulisivat alessa vastaan, ostan taatusti. Tämä siksi, että tiedän niiden tulevan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Molemmat ovat sellaista käyttötavaraa, jotka kuluvat rikki ja roskiin, joten niitä on hyvä olla aina vähän varastossa. Jos tällaisen tuotteen saa alessa, se on mielestäni järkevää, koska kyseessä on tuote, jonka ostaisi joka tapauksessa täydelläkin hinnalla mikäli tarve tulisi.

Tämä vaateostosten suunnittelu ja ostolakko ylipäätään johtaa sen sijaan siihen, että esimerkiksi nyt kevään alepäivillä en katsele vaatteita sillä silmällä, mikä nyt olisi edullista, vaan sillä silmällä onko kyseessä vaatevarastosta puuttuva osanen. Jos on, alehinta on plussaa. Jos ei, en osta. Tähän loppuun on todettava, että tiedän olevani vähän hidas. Tällaisesta vaatesuunnittelustahan viisaammat ovat puhuneet jo vuosia, mutta minulle ei vain ole aiemmin auennut, mitä järkeä siinä olisi. Ostolakolla on siis yllättäviä sivuvaikutuksia! Mitähän tässä vuoden aikana vielä ehtii oivaltaakaan?

Millaisia alennusmyynntifilosofioita teillä on?

Tuhlaa ja säästä

Luin äskettäin Hannele Lampelan kirjoittaman kirjan Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta. Kirja on sekoitus konmaria, talousneuvontaa ja hyvinvointiopasta. Pääpaino on raha-asioissa, ja etenkin painotetaan vaateshoppailuun liittyviä asioita. Kirjassa puhutaan myös pukeutumisesta ja kauneudesta yleisesti. Kirjan kohderyhmänä lienee parannusta havittelevat himoshoppaajat, ja koska en lainkaan kuulu siihen joukkoon, sisällöstä aika iso osa menee tavallaan ohi. Kauneus- ja pukeutumisneuvot ovat tuttuja kaikista naistenlehdistä, mutta oli kiinnostavaa lukea rahankäyttöön ja vaatteiden osteluun liittyviä neuvoja ja näkemyksiä. Hyviä neuvoja ne pääasiassa olivatkin, minäkään en kannata luotolla ostelua tai päätöntä tuhlaamista.

Kiinnostavin ehdotus oli kuitenkin se, miten sekä säästää että tuhlata yhtä aikaa. Hannele ehdottaa, että sen jälkeen kun kiinteät kulut on vähennetty palkasta, jäljelle jäävä summa jaetaan kahtia. Puolet laitetaan säästöön ja puolet taas käytetään juuri niin kuin itse haluaa. Tämä on aika kätevän oloinen systeemi, joka toimii myös silloin, kun tulot ovat epäsäännölliset. Tällaisella puolet ja puolet -systeemillä säästöjä kertyy joka kuukausi (mielestäni ihmisellä olisi hyvä olla taloudellinen turvatyyny) mutta toisaalta huvituksiin jää aina rahaa. Se on sitten omassa päätösvallassa, miten huvitteluun tarkoitetut rahat haluaa käyttää. Minusta on nimittäin myös hyvä juttu, ettei yritä elää niin ettei anna itselleen lupaa ostaa mitään. Siitä syntyy vain niitä hulluja ostohimoja. Toisaalta eihän sitä koko summaa ole pakko hummailla, vaan siitä voi säästää jotain isompaa ostosta varten.

Tykkäsin myös kirjassa luetelluista ”Himoshoppaajan salaisista nikseistä”, ehkä siksi että ne ovat myös minun käytössäni (tuttu tuntuu aina mukavalta). Esimerkiksi, että jos haluaa oikeasti säästää rahaa  mutta siitä huolimatta ostaa laadukasta ja kallista, kannattaa ostaa kaikki alesta. No näinhän minäkin yleensä teen: olen samaa mieltä, että 10% alennus ei oikeasti ole alennusta nähnytkään, vaan että oikeasti alan kiinnostua vasta siinä 40% tienoilla.

Lampela neuvoo, että kannattaa ostaa väärää sesonkia, koska sitä saa yleensä edullisesti. Eli keväällä talvikampetta ja syksyllä bikineitä ja sandaaleita. Tämä on kinkkisempi neuvo. Periaatteessa olen samaa mieltä, juuri noin kannattaisi tehdä. Käytännössä tulee kuitenkin pari ongelmaa vastaan. Ensinnäkin jos toimii näin, täytyy olla hyvin selkeästi tiedossa mitä haluaa ja tarvitsee, jotta voi napata juuri täsmälleen sen vaatteen, joka kaapista puuttuu. Tämä on ihailtavaa jos se onnistuu, mutta itselläni ei välttämättä ole aina niin selkästi selvillä, mitä haluan. Toinen ongelma liittyy siihen, että onko tuo lopulta säästöä vai ei. Jos ostaa talvisaappaat toukokuussa, niitä täytyy sitten säilyttää jossakin puoli vuotta, ennen kuin käyttöä löytyy. Toisaalta voi miettiä, haluaako kiinnittää sen rahasumman puoleksi vuodeksi tavaraan, jota ei käytä. Teoriassa sama raha voisi kasvaa korkoa sijoitettuna johonkin yli sen kauden jolloin käyttöä ei ole, ja sitten investoida sen siinä vaiheessa, kun todellinen tarve löytyy. Kolmanneksi tulee mieleen, että jos tykkääkö ostetusta vaatteesta yhtä paljon enää silloin, kun se otetaan käyttöön, vai tekisikö siinä vaiheessa mieli sittenkin jotain muuta. Sanoisin, että neuvo on hyvä, jos sitä täydentää sillä ettei saa ostaa mitään muuta kuin TÄYDELLISTÄ. Jos löytää täydellisen vaatekappaleen, jota tietää käyttävänsä vuosikaudet, on ihan sama joutuuko sitä ensin säilyttelemään muutaman kuukauden. Jos taas ostaa jotain ihan kivaa siksi, että se juuri nyt sattuu olemaan tavallista halvempaa, kannattaa vielä harkita.

Hannelen väitetään kirjoittavan blogia nimeltä Rakkaudella Hannele, mutta en saa sitä toimimaan millään laitteella, joten en voi linkata sitä tähän. Sen sijaan löysin YLEn sivuilta 24 minuuttia kestävän haastattelun, jossa Hannele kertoo kirjastaan.

Mielenkiintoista hinnoittelua

Palaan noihin mahtaviin jämäruokavinkkeihin vielä, teen niistä koosteen niin että kaikki pääsevät hyötymään. Sitä ennen kuitenkin ajattelin jakaa mielenkiintoisen havainnon, jonka tein ennen joulua.

Olin ostamassa kosmetiikkaa, ja pyörittelin käsissäni Estelle & Thildin vartalovoipurnukkaa, josta olin lukenut kehuja, mutta jota en ollut kokeillut aiemmin. Koska oli joulumyynti kiivaimmillaan, huomasin viereisellä pöydällä saman tuotteen lahjapakkauksessa: neljä eri tuoksuista vartalovoita, jokaisessa 50 grammaa. Kädessä pitelemäni normaalikokoinen purkki sisälsi rasvaa 200g. Hetkeksi ilahduin, että tuostahan voisi kätevästi kokeilla neljää erilaista tuoksua, ja sitten päättää mikä niistä on suosikki. Sitten vilkaisin hintaa, ja itse asiassa oli pakko tarkistaa näinkö oikein. Yksittäin purkki maksoi noin 20€. Neljä pientä purkkia, joissa oli kuitenkin yhteensä yhtä paljon kuin yhdessä isossa, maksoi noin 30€, siis kympin enemmän. Hah, sanon minä.

Jälkeenpäin minulle selitettiin, että lahjapakkauset ovat aina kalliimpia kuin tavalliset. Tavallaan ymmärrän sen johonkin pisteeseen saakka, totta kai hieno paketti maksaa jotain. Mutta maksaisinko 10 euroa enemmän siitä, että saan neljää eri tuoksua kerralla? En todellakaan. Olisin voinut maksaa kaksi euroa enemmän. Siinä olisi kulkenut hintajoustoni raja. En tiedä onko tuo varsinaisesti kuluttajan huijaamista, mutta hyvä esimerkki siitä, että hintojen suhteen kannattaa olla tarkkana. ”Tarjous” on tarjous vain silloin, kun on joku todellinen vertailukohta. Jos etsii jotain tiettyä tuotetta, yleensä seuraa hintoja jonkin aikaa, jolloin todellisuudessa edulliset tarjoukset erottuvat joukosta. Jos sen sijaan uskoo vain kaupan plakaatteja, voi tehdä ”edullisen” ostoksen, joka on todellisuudessa kalliimpi kuin tavallinen.

Mitä kannattaa ostaa

Aloin edelliseen tulleiden kommenttien johdosta pohtia, mitkä ovat sellaisia tavaroita, joiden shoppailu alepäiviltä kannattaa. Tässä oma listani:

  • Todelliset Löydöt. Tarkoittaa kauan etsittyä tavaraa, joka tulee täydellisenä vastaan puolella hinnalla. Kannattaa ostaa. Kyseessä voi olla mikä asia tahansa vaatteesta huonekaluun. Löytö voi olla vaikka malliparikengät, joiden kausi on vasta puolen vuoden päästä. Tyypillistä on, että nämä ovat niitä esineitä, joita ei välttämättä tulekaan uudelleen tarjolle.
  • Käyttötavarat, joita kuluu jatkuvasti ja joita siksi kannattaa ostaa varastoon halvemmalla. Esimerkkinä saippuat, pesuaineet ja vastaavat. Kuitenkin vain sen verran, että ylimääräiset mahtuvat siististi jonnekin niille varattuun säilytyspaikkaan. Tähän kategoriaan voi laskea myös esim. jotkut lastenvaatteet, joille tietää tulevan tarvetta lähikuukausien aikana ja alennus on reilu (esim. talvihaalarit), tai ruokatarjoukset.
  • Täydelliset lahjat. Osuvien lahjojen hankkiminen on aika vaikeaa minusta, joten jos joskus sattuu tulemaan jokin sellainen juttu vastaan, jonka tietää sopivan lahjaksi kuin nakutettu, se kannattaa minusta ostaa vaikka jouluun olisi vielä kuukausia aikaa.
  • Harkitut hankinnat. Vähän sama asia kuin täydelliset löydöt. Eli nämä ovat sellaisia tavaroita, joiden ostamista on suunnitellut pitkään ja joiden omistamisen uskoo lisäävän onnellisuutta tai helpottavan elämää merkittävästi. Yleensä näiden suhteen on varsin hintatietoinen, jos hankintaa on ehtinyt suunnitella pidempään. Joten jos alepäivillä tulee oikea esine vastaan, kyllä se on silloin ihan järkevää hankkia sieltä.

Niin hienoa kuin olisikin olla ikinä ostamatta mitään, se ei ole mielestäni mahdollista eikä edes tarpeen. Sen sijaan kyseenalaistan noiden alepäivien lietsoman ostohysterian, jolloin alkaa hamstrata tavaraa siinä harhaluulossa, että hammastahna loppuu maailmasta ellei sitä osta JUURI NYT. Tähän liittyy se, että mielestäni ei kannata ostaa varastoon tavaraa, jota varmuudella saa jatkossakin kun vanha loppuu, ellei alennus ole todella merkittävä. Eniten kritisoin kuitenkin sellaista shoppailua, joka tapahtuu puolihuolimattomasti siksi, ettei parempaakaan tekemistä ole. Täti täällä taas paasaa, mutta tätä mieltä nyt kuitenkin olen.

Ruokarahoista

Takana on nyt viisi viikkoa ruokalaskun seurantaa. Rahanmeno vaihtelee viikoittain aika paljon riippuen siitä, käydäänkö kylässä, onko meillä vieraita ja löytyykö pakastimesta ruokaa vai ei. Viiden viikon saldot ovat siis

  • 1. seurantaviikko 185€
  • 2. seurantaviikko 105€
  • 3. seurantaviikko 85€
  • 4. seurantaviikko 74€
  • 5. seurantaviikko 85€

Tuo pienin luku syntyi siitä, että oltiin porukalla mökillä ja vanhempani olivat jo ennalta ostaneet sinne suurimman osan ruuista. Isoin luku taas oli viikko, jolloin meillä oli vieraita ja tehtiin kolmen ruokalajin illallinen. Se oli myöskin viikko, jolloin en vielä yhtään katsonut mitä ostin.

Tuossa on mahdollisesti nähtävissä jo sekin, että järkytyin tuosta ekasta laskusta siinä määrin, että rupesin valvomaan käyttäytymistäni ruokakaupassa, vaikka tarkoitus olikin elellä ihan kuin ennenkin. Olen mm. ruvennut leipomaan leipää ja sämpylöitä itse, ja vaikka en olekaan laskenut mitä itse tehty maksaa kaupasta ostettuun verrattuna, uskaltaisin väittää että halvemmaksi tulee. Parin kilon jauhopussi maksaa kolmisen euroa, ja siitä leipoo monta kertaa. Kolmella eurolla saa lähileipomosta yhden leivän.

Jos noista viikoista laskee keskiarvon, meillä menee viikossa hiukan yli 100€ ruokaan rahaa. Minua kiinnostaa ihan kokeilun vuoksi tehdä ensi kuulle ruokabudjetti, jossa yrittäisin alittaa tuon satasen. Lokakuu on sopivasti juuri vaihtumassa, joten sen voisi ottaa testikuukaudeksi. Mitään välttämätöntä pakkoa ei tähän pihistelyyn olisi, mutta minusta on kiinnostavaa haastaa itseäni hieman. Etenkin on kiinnostavaa, miten tuo säästäväisyys onnistuu, jos ei kuitenkaan ole tarkoitus tinkiä mistään. Itse tehty leipä ei minulle ole tinkimistä, päinvastoin. Sen sijaan vaikka homejuustosta luopuminen olisi. Eli joudun miettimään, miten ja mistä voin säästää ilman, että ruoan laatu kärsisi. Palaan asiaan ensi viikolla.

Ruokamenoja

Olen nyt kolme viikkoa kerännyt kuitteja nähdäkseni paljonko meillä menee rahaa ruokaan.    Seuraavat lukemat eivät ole ihan sentilleen, sillä puoliso ei muistanut säästää kaikkia kuitteja, mutta muisti summat suunnilleen. Näissä on mukana myös vessapaperit, vaipat ym. arkitavarat, joita marketeista voi ostaa. Summat eivät sisällä ravintoloihin tai työpaikoilla  käytettyjä rahoja, vaan nämä ovat ns. ruokakaupan lasku.

  • 1. seurantaviikko 185€
  • 2. seurantaviikko 105€
  • 3. seurantaviikko 85€

Riippuen siitä, tuleeko meille vieraita, olemmeko itse kylässä, millaisia raaka-aineita ostetaan ja kuka tekee ruokaostokset summa voi näköjään vaihdella jopa 100€ viikossa. Vaikka ruokarahojen seuraaminen tekikin minusta heti hintatietoisemman, en silti ole jättänyt juuri mitään ostamatta säästääkseni. Eli tämä on sitä normaalia kulutusta.

Tästä voisi kuitenkin tehdä sellaisen johtopäätöksen, että viikon ruuat voisi hyvin ostaa noin satasella, mikä tekisi kuussa noin 400 euroa. Kun olen jututtanut ihmisiä ja lukenut teidän kommenttejanne, perheiden ruokabudjetit vaihtelevat todella paljon. Kyse lienee monenlaisista valinnoista.

Minulle on tärkeää syödä mahdollisimman tuoretta ruokaa. Meillä ei juurikaan käytetä eineksiä. Pyrin myös ostamaan kalan ja lihan aina tuoreena. Monet ovat vinkanneet niistä -30% aletarroista, joiden avulla voisi säästää pitkän pennin. Mutta en voi sille mitään, että ne tuotteet arveluttavat minua. Samoin on kynnys ostaa pakastekalaa, vaikka se varmaan ihan hyvää ja kätevää olisikin. Ostan myös luomua etenkin silloin, kun hintaero normituotteeseen ei ole valtava. Sen sijaan brändillä ei juurikaan ole väliä, mikäli maku on sama. Esimerkiksi maito on mielestäni aina saman makuista, mutta jugurtti ei. Nämä ovat niitä henkilökohtaisia valintojani, joista en halua tinkiä saadakseni hintaa alemmaksi.

Missä sitten voisin säästää? Olen tuon leipäkokeilun jälkeen innostunut leipomaan sitä uudestaankin, ja viime viikolla tein sämpylöitä. Jauhopussin hinnalla ei saa kovin montaa valmista leipää kaupasta. Itseleivotussa on vielä se etu, että suolamäärää ja kuidun määrää voi helposti itse säätää sopivaksi. Haluan tuoretta kalaa, mutta eri kalojen hinnoissa on isoja eroja, joten siinä yksittäisillä valinnoilla on merkitystä. Tuoreen lihan hinta taas riippuu ruhon osasta. Kuten jo aiemmin mainitsin, haluaisin opetella valmistamaan niitä halvempiakin osia, (kuten nyt vaikka sitä kieltä) jotka eivät maksa juuri mitään mutta joista saa hyvää ruokaa jos vain osaa laittaa. Tässä olisi pieni opettelun paikka.

Olen nyt kuitenkin siinä pisteessä, että seuranta saa riittää, ja toiminnan muutos alkaa. Ensimmäinen tavoite on selvitä tämän viikon ruokaostoksista alle sadan euron.

Raportointia

No niin, nyt on yksi viikko ruokaseurantaa takana. Viikon aikana kävi ilmi monta asiaa

  • kävin kaupassa monta kertaa
  • ruokasuunnittelu helpotti kaupassa käymistä kovasti
  • joka päivälle ei tarvitse suunnitella eri ruokaa, vaan 3-4 riittää koko viikoksi
  • rahaa meni yli 100€, täsmällinen summa jäi hämärän peittoon
  • tämä on ehdottomasti jatkamisen arvoinen kokeilu

Rahanmeno jäi hiukan epämääräiseksi, sillä puoliso suoritti viimeisen kauppareissun eikä muistanut ottaa kuittia talteen. Se oli kuitenkin myös viikon kallein reissu, hänellä on nimittäin tapana ostaa kaikenlaista ”varmuuden vuoksi”. Ehkä toisaalta voi ajatella niin, että se hieman kompensoi tätä omaa valppauttani. Nimittäin minusta on kertaheitolla tullut hintatietoinen: tänään hallissa ostin kampelaa, sillä sillä oli halvin kilohinta. Eipä silti, kampela on mielestäni oikein hyvää, joten kyse ei ollut varsinaisesta kompromissista. Mutta hinnalla oli merkittävä rooli päätöksenteossa. Jatkan seurantaa ja raportoimista myöhemmin.

Heitin viime viikolla roskikseen yhden rikkinäisen lelun. Se oli ollut ”jäähtymässä” ylähyllyllä jo pitkän aikaa. Koska lapsi ei ollut kyseistä tavaraa kertaakaan kaipaillut, vein sen suurta tyydytystä tuntien roskikseen. Jälleen yksi rikkinäinen muovilelu vähemmän tässä talossa! Jee. Harkitsen myös poistavani jäljellä olevista leluista noin kolmasosan. Tarkoitus ei ole heittää niitä roskiin, vaan panna jonnekin vähän piiloon. Veikkaan, että puolen vuoden jälkeen ne olisivat esille otettaessa kuin uusia jälleen.

Lienee mainitsemisen arvoinen asia, että ostin tänään uuden takin. Totta tosisaan, lukuisien takkieni joukosta puuttui sadetakki. Löysin sellaisen Etolasta. Merkki on Rukka, väri punainen ja hinta 69,50. Olen ostokseen erittäin tyytyväinen, laitoin sen heti kaupassa päälleni, sillä ulkona satoi. Olen manaillut takkieni määrää mutta tämä oli todella tarpeellinen ostos. Lasken pitäväni sitä aktiivisesti syys- ja kevätkausilla ainakin viisi vuotta, mahdollisesti monta vuotta pidempäänkin, ellei vaate jotenkin vaurioidu. Säätiedotuksen perusteella tulen tarvitsemaan takkia ainakin neljänä päivänä pelkästään tällä viikolla, joten tätä menoa hinta per käyttökerta tulee putoamaan nopeasti. Lisäksi takissa oli runsaasti ominaisuuksia, joita edellytin: kirkas väri, riittävän pitkä helma ja hihat, kunnon taskut, huppu, miellyttävä ohut materiaali ja leikkaus joka näyttää tavalliselta takilta. Kaiken kaikkiaan hyvä ostos, etenkin kun näin itseni peilistä vasta kotona. Etola ei ole mikään muoti-boutique…

Tarkkana kaupassa

Jälleen saa huomata, miten oma toiminta muuttuu pelkästään ajatuksen voimalla. Alkuviikosta sain päähäni ruveta seuraamaan kuukauden ruokalaskua. Viiden päivän jälkeen huomaan, etten todellakaan käy kaupassa kuten ennen, vaikka tarkoitus oli ensin tyynesti ostella kuukauden verran sitä mitä yleensäkin. Pelkkä tietoisuus siitä, että seuraan ruokalaskua on johtanut siihen, että syynään hintoja ihan eri tavalla kuin vielä viime viikolla. Käsi hakeutuu näköjään kuin itsestään kaupan omien edullisten merkkien suuntaan, vaikka aiemmin olisin luultavasti ottanut sen purkin, joka ensimmäisenä on hyllyllä vastassa.  Jätin eräänä päivänä valmiin sushirasian kauppaan jottei se kasvattaisi ruokalaskua. Normaalisti olisin ostanut sushit (lempiruokani) ilman sen kummempaa pohtimista. No, kotona kyllä harmitti jälkeenpäin, kun oli nälkä eikä mitään lounasta.

Olen myös havahtunut siihen, että rahaa tosiaan kuluu. Vähän järkyttyneenä on todettava, että hyvällä tuurilla tämän viikon saldo jää noin sataseen, mutta todennäköisesti menee vähän yli. Minulla on sellainen ajatusharha, että kun alan seurata rahankäyttöäni, asetan jostain syystä aina ideaalikulutukseksi 0€. Siinähän ei ole mitään järkeä sillä tavoite on tietenkin mahdoton (ja siksi kyseessä on nimenomaan ajatusharha) mutta yhtä kaikki seurauksena on henkistä ähkimistä, kun rahaa vaan menee... Ehkä tähänkin ajatukseen tulee kuun aikana vähän tolkkua.

Tämän blogin ja tuttavapiirissä tehdyn kyselyn perusteella ihmisillä menee myös todella erilaisia määriä rahaa ruokaan. Monilapsinen perhe saattaa käyttää kuukaudessa puolet siitä, mitä kaksi aikuista. Molemmissa tapauksissa syödään ihan tavallista ruokaa, mutta jostain sen eron on synnyttävä. Kunhan saan käsityksen mihin rahat kuluvat ja mistä olen valmis tinkimään ja mistä en, voin harkita mistä kannattaa nuukailla jatkossa. Joka tapauksessa tämä seuranta ja siitä johtuva pohdinta on erittäin mielenkiintoista, ja veikkaan että tästä tulee yksi iso teema tänä syksynä blogin sisältöön.

Paaston päätös

Seitsemän viikon paastorupeama on nyt päättynyt, ja on aika tehdä yhteenvetoa siitä, miten eri teemat onnistuivat. Jokaisella viikolla oli oma teema: tavaroiden raivaaminen, säästäväisyys, roskapaasto, ekoviikko, kasvisruoka, laiskuusviikko ja nettipaasto. Osa onnistui paremmin, osa huonommin.

Parhaiten meni kasvisruokaviikko, se onnistui suorastaan yli odotusten. En lipsunut kertaakaan, ruoka oli hyvää, ja opin tekemään uusia arkiruokia. Myös roskapaasto ja tavaroiden karsiminen onnistuivat ihan hyvin. Kumpikaan ei varsinaisen teemaviikon aikana mennyt ihan putkeen, mutta koska jatkoin kumpaakin kokeilua myös seuraavien viikkojen ajan, sain aikaan oikeita muutoksia. Kodissa alettiin kerätä metallijätettä systemaattisesti ja lopulta onnistuin välttämään muovikassejakin. Tavaroita raivastin kymmenittäin, julkaisen täyden listan omassa postauksessaan.

Muut viikot eivät olleet samanlaisia menestyksiä. Säästäväisyysviikolla kiinnitin huomiota rahankäyttöön, mutta mitään erityisiä tilaisuuksia säästämiseen ei tullut. Ekoviikon suurin oivallus oli, että taloyhtiön hallituksessa vaikutan paljon enemmän kun sammuttelemalla valoja kotoa, vaikka ainahan sitäkin voi tehdä. Laiskuusviikolla sain aika paljon lopulta aikaiseksi, vaikka sairausloma hankaloittikin alkuperäisiä suunnitelmita.

Nettipaasto ei lopulta onnistunut kovin hyvin. Olen näköjään todella kiinni netissä, ja etenkin tietyissä uutissivuissa ja blogeissa. Alunperin haaveilin siitä, että todella olisin rajoittanut päivittäisen nettiajan noin puoleen tuntiin, mutta eipä siitä tullut juuri mitään. Jälleen kävi niin, että harhauduin surffailemaan kun en kiinnittänyt asiaan huomiota, ja sitten kun tajusin mitä olen tekemässä, oli vaikea lopettaa. Parhaiten pidin kiinni siitä, etten selannut nettiä enää nukkumaanmentyä, ja pidin tauon iltapäivälehtien sivuista. Kiinnitin myös huomiota erityisesti siihen, etten räplännyt puhelinta silloin kun muita ihmisiä oli läsnä. Se oli oikeastaan tarkoituskin, sillä itseänikin ärsyttää, jos keskustelukumppani ei ole läsnä vaan netissä. Voi olla, että viimeisellä viikolla puhtikin vähän hiipui, enkä jaksanut enää oikein tsempata.

Yhteenvetona paasto oli kuitenkin hyödyllinen harjoitus. Viikkojen aikana tuli tosi monta havaintoa siitä, että tietoisuus omasta tekemisestä ja olemisesta on aivan olennaista, jos haluaa ruveta tekemään asioita toisin. Suurin osa elämästä tuntuu menevän täysin automaattiohjauksella ilman ajatuksen häivääkään, mutta läsnäolo hetkessä auttaa tekemään fiksumpia valintoja. Läsnäolo vain ei ole aina helppoa, sillä se vaatii keskittymistä. Viikko on liian lyhyt aika omaksua uutta, mutta kolmessa viikossa alkaa jo tapahtua. Parhaiten onnistuikin ne kokeilut, joita oli helppo jatkaa teemaviikon päätyttyä. Paasto ei siis missään nimessä mennyt hukkaan!

Tavaroiden karsiminen jatkuu kuten ennenkin. Muovipusseista pyrin jatkossakin eroon entistä tietoisemmin. Arkiruoka muuttui kasvisviikon seurauksena kasvispainotteisemmaksi, kun uudet ruokalajit jäivät listalle itsestään. Netistä en pysty luopumaan, mutta haluan edelleen haastaa itseäni sen käytön suhteen järkevämmäksi.