Toukokuun vaateostokset ja selitykset

Aahhahhaa. Kaikkeen sitä ihminen sitoutuu. Kuten pitämään julkisesti kirjaa vaateostoksistaan sen jälkeen, kun on ensin julistanut ettei osta mitään koko vuonna. Nyt ei kuulkaa ole ollut lakosta tietoakaan. Mitäpä sitä asiaa kiertelemään, paljastetaan nyt koko totuus kertaheitolla. Toukokuussa ostin:

  • Kolmet farkut, kaikki 99€ kappale
  • 2 samanlaista t-paitaa Uniqlosta, yhteensä n. 16€
  • Uniqlon hame n. 24€
  • Uniqlon hellehattu n. 16€
  • Mujin pellavainen mekko/tunika n. 40€
  • Tod’sin kävelykengät 95€ (käytetyt)

Noin hinnat johtuvat siitä, että ostohinta oli jeneissä. Sitten kootut selitykset. Suurin syy tähän on Tokio. Reilu viikko ennen lähtöä parhaiden farkkujen polveen tuli reikä. Toiseksi parhaat farkut olivat yhä ehjät, mutta nekin niin kuluneet, että polvi voisi mennä puhki milloin tahansa. Tarvitsin farkut mukaan matkalle, joten ostoksille oli pakko lähteä. Löysin yhdet hyvät, mutta niissä oli liian pitkät lahkeet. Lyhennys kuului hintaan, ja liike lupasi ne valmiiksi ennen matkaa.

Intuitioni sanoi, että aikatauluun ei silti ole luottamista, joten lähdin varmuuden vuoksi vielä uudestaan kaupoille ja löysin toisesta liikkeestä vielä kahdet; tavalliset kapealahkeiset ja toiset ”jegginssit”, eli farkkukankaiset leggins-tyyppiset. Inhoan farkkujen ja housujen ostamista ylipäätään niin paljon, että jos onnistun kohtaamaan hyvin istuvat ja oikean väriset, ostan aina. Edellisen kerran olen ostanut kahdet uudet farkut vuodenvaihteessa 2015-2016, ja noita ostoksia olenkin siitä asti pitänyt viikoittain, käyttökertoja on tullut molemmille varmasti yli 100. Näköjään pari vuotta aktiivikäyttöä riittää nykyfarkuille, joten näillä uusilla farkuilla pitäisi taas pärjätä pari vuotta eteenpäin. Intuitioni oli muuten oikeassa, lyhennys ei ehtinyt valmistua ennen matkaa, joten varmuuden vuoksi ostetut kahdet lisäfarkut osoittautuivat tarpeellisiksi. Otin toiset niistä matkalle mukaan.

Sitten se matka. Sanotaan muuten näin alkuun, että japanilaiset tuntuvat rakastavan shoppailua. Tokion keskustassa on valtaisia ostoskeskuksia useampia, ja niissä kaikissa käy kova kuhina. Naiset ovat keskimäärin todella elegantteja, sellaiseen rentoon mutta huoliteltuun tyyliin. Jouduin heti vaikutuksille alttiiksi, sillä muoti oli varsin erilainen kuin Suomessa, ja näytti minusta kaikkiaan tosi kivalta. Sitten tuli vastaan Uniqlo – edullinen, monipuolinen ja japanilainen vaatemerkki.

Olin liikkeellä kaverin kanssa, ja täytyy sanoa, että hyvä matkafiilis, nuo muotivaikutteet, seura ja Uniqlon halvat hinnat mursivat ostolakkoni helposti. Uniqlossa myytiin juuri sellaisia vaatteita, joita näki kaikkialla kaupungilla, eikä ostolakosta muistuttavan järki-minän heiveröisestä vastustelusta ollut hyötyä. Keräsin läjän kaikkea kivaa, ja suuntasin kohti sovituskoppia. Kävi kuitenkin (ostolakon kannalta onneksi) ilmi, että japanilainen ruumiinrakenne on aika erilainen tällaiseen juurevaan pohjoismaiseen verrattuna, ja puolet vaatteista ei istunut ollenkaan. Ostin lopulta hameen, pari paitaa ja hatun. Tax freen kanssa hinta jäi todella maltilliseksi, noin 56 euroon. Näistä ostoksista t-paidat olivat ostoslistalla, hame ei mutta tykkään siitä muuten kovasti. Hatut ovat sen sijaan aina vähän kyseenalaisia. Tämän ostin siksi, että ostopäivänä oli kova paahde, mutta lopulta en sitten tarvinnutkaan hattua loppumatkan aikana. Pidän hattuja kesäisin, mutta toistaiseksi säät eivät näytä täällä kovin aurinkoisilta… Joten jos miettii esimerkiksi sitä 30 käyttökertaa, hattu pitää omistaa monta vuotta, ennen kuin tarvittavat käyttökerrat tulevat täyteen. Toisaalta, miksi ei omistaisi jotain loppuelämäänsä? Edellisen hellehatun ostin vuonna 2011. Ei ole aikomustakaan luopua siitä.

Vähän Uniqloa vastaava episodi tapahtui pari päivää myöhemmin, kun löysin Mujin liikkeen. Luonnehtisin, että kyse on japanin Ikeasta, joskin painotus on enemmän päivittäistavaroissa ja vaatteissa, kuin huonekaluissa. Mutta Mujin yksinkertainen design miellyttää silmääni, ja hinnat olivat jälleen edullisia. Pellavainen hellemekko, jonka sieltä ostin, oli nappilöytö. Jos Uniqlon ostossekoamista oli vähän vaikea järkevästi selittää, nyt löytämäni mekko oli ollut ostoslistalla jo pari kuukautta. Siinä oli kaikki vaaditut ominaisuudet: kirkas väri (sininen), luonnonmateriaali, väljä ja rento leikkaus, sekä muunneltava malli (toimii sekä vyön kanssa että ilman, menee sekä mekkona että tunikana farkkujen päällä). Tämän olisin ostanut myös Suomessa, jos olisi sattunut tulemaan vastaan. Tämän ostoksen voin raportoida täydellisen hyvällä omalla tunnolla.

Olin jo kirjoittanut tekstin tähän saakka, kunnes listan viimeinen ostos tapahtui toissapäivänä. Facebookin kirppiksellä oli myynnissä täsmälleen oikean kokoiset, väriset ja malliset kengät, jollaiset myös olin suunnitellut jossain vaiheessa ostavani. 95€ tuntui hurjalta hinnalta käytetyistä kengistä, mutta puoliso valisti, että uutena sama pari maksaisi 320€. Kengät olivat lähes uutta vastaavassa kunnossa, niitä oli pidetty vain pari kertaa. Ei venymiä, kulumia, tahroja tai muutakaan vikaa. 70% alennus ratkaisi ostopäätöksen. Ei minulla olisi varaa monen sadan euron kenkiin, mutta rehellisyyden nimissä tykkään kyllä pitää sellaisia. Nyt sain täydelliset kengät ja vieläpä käytettyinä. Siihen mennessä, kun ilmat käyvät kävelykengille liian huonoiksi 30 kertaa on luultavasti jo tullut täyteen, ja käyttöikää riittää vielä ensi vuodelle ja ehkä pidemmällekin.

Olen toukokuun aikana kerryttänyt kaappiini enemmän vaatteita kuin tammikuusta huhtikuuhun yhteensä, samoin olen käyttänyt rahaa moninkertaisesti. Myönnettävä on, että tämä ostolakkoperiaate kyllä harmitti tuolla reissussa. Sen kerran kun matkalla on, eikä mitään saisi ostaa! Toisaalta vaikka päästin kovimmasta kontrollista irti, takaraivossa säilyi silti ajatus siitä, että nyt rikon sääntöjä ja ostelen vaikka ei pitäisi. Tämä hillitsi ostostelua kyllä. Ilman tätä projektia mikään ei olisi hidastanut minua, ja olisin nauttinut jokaisesta alennusmyynnistä täysin siemauksin. Nyt oikeutin ostostelua mielessäni mm. sillä, että ostan sellaista mitä ei oikeasti Suomesta saa, sekä sillä, että ostin nimenomaan japanilaisia vaatteita. Ajattelin, että olisi hulluutta matkustaa Japaniin ostamaan amerikkalaisia vaatteita (vaikka mieli kyllä teki, uskokaa pois.) En edes väitä, että selitykset olisivat vedenpitäviä, mutta kuvailen vain omaa ajatusprosessiani, ja miten tämä tavoite olla ostamatta minussa vaikuttaa.

Edessä on kesäkuu, ja vakaa tavoitteeni on olla ostamatta yhtäkään vaatetta. Tässä tarvitaan selkeä kurinpalautus, koska ennakoin jo valmiiksi, että heinäkuun matkailu tuo taas vastaan sekä ostohaluja että -tilaisuuksia. Jos jonkin asian olen oppinut tämän vuoden aikana, niin ainakin sen, että ostamatta jättäminen on lopulta paljon vaikeampaa kuin etukäteen ajattelin.

Mutta tämän kaiken tilityksen jälkeen haluan kuulla miten teillä menee! Toivottavasti paremmin kuin minulla? Onko siellä yhtään turnausväsymystä ilmassa? Vai pitääkö nollalinja edelleen? Kertokaa kertokaa!

Japani, tuo järjestyksen maa

Terveisiä Tokiosta! Blogissa on ollut hiljaista, koska minä olen matkustellut. Tokio on hämmästyttävä paikka. En ollut vieraillut siellä aikaisemmin, joten tässä vaikutelmia Arkijärjen näkökulmasta.

Kaikkialla on käsittämättömän siistiä. Missään ei ole roskia! Kaikki kadut ovat puhtaita, seinillä ei ole sotkuja eikä graffiteja, maassa ei pyöri käärepapereita, koirankakkaa eikä mitään muutakaan. Ja uskomattominta tässä on se, että missään ei ole roskiksia. Bongasin julkisella paikalla roskiksia ainoastaan lentokentällä. Siitä huolimatta siisteys vallitsee. Opas kertoi, että 9/11 terrori-iskujen jälkeen kaupungista poistettiin kaikki roskikset turvallisuussyistä. Sitä ennen Tokio oli ollut äärimmäisen siisti kaupunki. Mielenkiintoista on, että sen jälkeen kun roskikset oli poistettu, Tokio oli edelleen äärimmäisen siisti kaupunki. Ihmiset kuljettavat roskat kotiinsa, ja oletettavasti lajittelevat ne siellä säntillisesti. Tosin opas virnisti vähän vaivautuneesti kun mainitsin asiasta, ja totesi että he yrittävät kierrättää kaiken. Japanilaisetkaan eivät siis ole täydellisiä.

Tällaisessa kollektiivisessa siisteydessä on kuitenkin sellainen vahvuus, että kun kaikki toimivat samoin, homma pysyy hanskassa. Turistina oli ensin ihmeissään, että mihinkäs tämä roska nyt pitäisi laittaa, mutta kun ei mitään paikkaa löytynyt, sen tunki sitten käsilaukkuunsa, ja vei hotellille. Ei sitä todellakaan olisi kehdannut piilottaa mihinkään kukkapuskaan, saati sitten heittää kadulle. Kysyin oppaalta, ja näin toimivat myös paikalliset.

Yleinen järjestys tuntui muutenkin tulevan japanilaisilta selkäytimestä. Huonesiivoojan jäljiltä tuolin selkänojalle jätetyt vaatteet oli viikattu pinoon, kengät aseteltu siististi riviin ja kylppärin taso näytti tältä. Tuon hammastahnan olen itse jo ehtinyt siirtää vähän erilleen, siivoojan jäljiltä kaikki oli viivasuorassa.

Vaikutti siltä, että työvoimaa riitti kaikkialle runsaasti ja niinpä kaupoissa ja muissa paikoissa joku oli jatkuvasti laittamassa tavaroita ojennukseen. Täytyy sanoa, että nautin tästä yleisestä järjestyksestä suuresti. Vaikka ihmisiä on hirmuinen määrä, kaikki toimii erittäin organisoidusti. Ihmismassoista huolimatta tungoksissa ei liiemmin tönitä, etuilla eikä muutenkaan törppöillä. Kun olin menossa ryhmän kanssa museoon, opas ei päästänyt meitä sisälle, ennen kun olimme saaneet järjestäydyttyä neljään suoraan riviin portin taakse.

Vaatteiden ostaminen on oma lukunsa (kyllä, shoppailin. Raporttia tulossa kuun vaihteessa). Sovituskoppeihin ei saa mennä kengät jalassa. Ne kuuluu jättää verhon ulkopuolelle (jossa myyjä käy ne sitten kääntämässä sievästi oikein päin, jotta asiakas saa ne helposti jalkaansa poistuessaan) ja sitten noustaan pieni askelma varsinaiseen sovituskoppiin, jossa on kokolattiamatto. Yläosien sovittamista varten pää pitää peittää eräänlaisella harsotaskulla. Tämä suojaa vaatteita meikiltä ja hieltä. Yhdessä kulmassa on ilmanraikastin. Eikä puhettakaan siitä, että kopin nurkassa lojuisi mytyssä edellisen jättämiä vaatteita. Sovituskopit eivät välttämättä olleen uusia tai kiiltäviä, mutta järjestyksessä ne olivat. En muuten törmännyt yhteenkään sovituskopin verhoon, joka ei olisi pysynyt paikoillaan. Ne oli nimittäin usein ovelasti varustettu magneeteilla, joilla reunat kiinnittyivät seinään. Ylipäätään tämän lyhyen vierailun aikana syntyi mielikuva, että Japanissa asiat yleisesti ottaen toimivat.

Jokaisessa kulttuurissa on tietenkin omat hyvät ja huonot puolensa, mutta täytyy sanoa, että jos nauttii siitä että rivit ovat suoria eikä kadulla tarvitse väistellä mitään epämääräistä moskaa, Japani on kyllä mukava paikka.

Onko teillä lukijoilla vastaavia kokemuksia Japanista?

Pitkälle vietyä pyykkihuoltoa

Kun neljän hengen perhe lähtee yli viikoksi reissuun, vaatteita on paljon. En ole onnistunut minimalistisessa pakkaamisessa ollenkaan, vaan tavaraa löytyy joka lähtöön. Tässä on hidasteena myös pikemminkin runsauteen taipuvainen puoliso, jonka mielestä on paljon vähemmän vaivaa siitä, että matkalaukkuja on vähän enemmän, kuin siitä että jotain puuttuisi matkan aikana. Tämä yhdistettynä omaan pyrkimykseeni varautua kaikkeen etenkin lasten suhteen, johtaa siihen että minimalismi loistaa poissaolollaan.

Sitten kun on kymmenen päivää reissattu ympäri maailmaa, lähes kaikkea on tietenkin käytetty. Suomeksi sanottuna pyykkiä riittää. Mutta nyt ollaan kuulkaa pyykin suhteen aivan uudella tasolla. Olen nimittäin lajitellut pyykit jo valmiiksi värin mukaan! Pyykkipusseja on neljä: valkoiset, mustat, kirjavat ja punaiset. Käytännössä kaikki menee 40 asteeseen, joten tarkempaa lajittelua ei tarvinnut tehdä. Kaikki pyykit on sijoitettu yhteen matkalaukkuun. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen kassin voi kipata suoraan pyykkikoneeseen sellaisenaan.  Muut pussit odottavat koneen vieressä omaa vuoroaan. Ei ole pyykkikaaosta tiedossa.

Ennen lähtöä pesin tietenkin pyykkikorin niin tyhjäksi kuin mahdollista, joten siellä on vain muutama yksittäinen vaate. Ne nakkaan oikeanväristen joukkoon siinä vaiheessa kun laitan koneen päälle. Tällä systeemillä ennakoin, että ainoa hidaste pyykkien selvittämisessä on kuivaustilan puute. Jos olisin supertehokas, kuskaisin kaiken tietysti taloyhtiön kuivaushuoneeseen tai kuivausrumpuun, mutta rehellisesti sanottuna en taida jaksaa. Tämä pyykkirumba on nimittäin nyt optimoitu sille tasolle, että vaiva on minimoitu muutenkin.

En muuten lajitellut pyykkejä koko lomaa, vaan tein sen yhdessä rysäyksessä kotiinlähtöä varten pakatessa. Kaikkineen siihen meni ehkä puoli tuntia (en katsonut kelloa), ei mitään puolta päivää kuitenkaan. Viikkasin pyykit summittaisesti, jotta ne eivät veisi ylimääräistä tilaa myttyyn rutattuna. Mielestäni vaiva ei ollut iso, etenkin kun ottaa huomioon miten paljon tämä helpotti kotiinpaluuta.

Harrastatteko te muut tällaista etukäteislajittelua?

Viikon vinkit: raivausvinkkejä, lamppuja ja matkustusilmoitus

Siivoilin linkkivarastoani, joten tällä kertaa kaikki linkit ovat vähintään muutaman kuukauden vanhoja. Asiasisältö ei näissä kuitenkaan ole vanhentunut.

En tiedä, miksi juuri Taloussanomat jakaa raivausvinkkejä, mutta nämä ovat järkeviä ohjeita suomalaisilta ammattijärjestäjiltä. Hyvä idea on mm. aloittaa siitä helpoimmasta päästä, eli suoraan roskiin menevistä tavaroista.

Kuinka valita oikeanlainen lamppu? Led on kertaostoksena kallis, mutta maksaa itsensä takaisin kestämällä vuosikausien käyttöä. Vertailua lamppujen eroista ja sähkönkulutuksesta löytyy tästä Hesarin vanhasta artikkelista.

En ole koskaan tehnyt matkustusilmoitusta. En edes tiennyt mikä se on, ennen kuin luin tämän jutun. Ilmeisesti ihminen voi siis ilmoittaa itse ulkoministeriön palvelussa lähtevänsä johonkin tiettyyn maahan. Tästä ei ole muita seurauksia paitsi se, että jos matkakohteessa sattuu katastrofi tai tulee sellaisen vaara, ministeriö pystyy varoittamaan matkalaista ja antamaan ohjeita reaaliajassa. Äkkiseltään ajatellen tämä tuntuu fiksulta palvelulta, onko kenelläkään kokemusta?  Ilmoituksen voi tehdä täällä. (YLE)

Puhelimestani ei akku lopu

Vahvimmillaan ennakoimistaipumukseni on silloin, kun koko perhe lähtee matkalle. Mökkireissu aiheuttaa jo keskisuuret paineet, ulkomaille lähtiessä kierrokset nousevat uusille lukemille. Inhoan epämiellyttäviä yllätyksiä ja yritän varautua kaikenlaisiin odottamattomiin vaikeuksiin. Osittain tämä perustuu varovaisuuteen mutta minusta tuntuu, että jos yritän oikaista jostain kohdasta, juuri silloin joku riski muuttuu todellisuudeksi. Viimeksi, kun lähdin viikonlopuksi mökille, ajattelin poikkeuksellisesti, että ei niitä kuumelääkkeitä nyt varmaan tällä parin päivän retkellä tarvita. Siinä vaiheessa kun auto saatiin pihalle parkkiin, toinen lapsista olikin jo kuumeessa.  Arvatkaa olenko jättänyt lääkkeitä sen jälkeen kertaakaan kotiin.

Tämä ennakoiminen liittyy ensisijaisesti lapsiin, mutta minulla on taipumusta varautua kaikenlaiseen myös ollessani yksin liikkeellä. Kun lähden kotiovesta, minulla on seurasta riippuen kaikenlaista mukana. Käsilaukussa kulkee pieni pussukka, jossa on kaikkea mahdollista, mitä voi tarvita pienten haaverien ja erikoistilanteiden varalta: laastareita, käsidesiä, pumpulia, hiuslenkkejä, käsirasvaa, korvatulpat, huulipuna, tamponeja, rakkolaastari, särkylääkettä, nenäliinoja jne. Lasten jälkeen mukana on kauppareissuillakin hyvin usein mukana myös vaihtovaatteita ja jotain syötävää. Käsilaukussani kulkee siis jatkuvasti mukana pieni urbaani selviytymispakkaus, joka on mukana aina kun poistun kotiovesta.

Ehkä tästä ennakoimisesta johtuen pidemmälle matkalle lähteminen on minulle stressaavaa. Kun yrittää yhtä aikaa pakata mukaan kaiken tarpeellisen muttei mitään turhaa, alkaa aivot sauhuta. Yritän optimoida varautumisen kaikkiin tilanteisiin ja kuitenkin minimoida matkavarustuksen, ja nämä asiat ovat toisilleen vastakkaisia. Autolla matkustamisesta tykkään siksi, että mukaan voi tunkea niin paljon kuin kulkuvälineeseen mahtuu. Lentäessä joutuu väkisinkin karsimaan, koska matkalaukkujen määrä on rajallinen. Koska kaikkea ei voi ottaa mukaan, täytyy yrittää miettiä mm. vaatteiden monikäyttöisyyttä. En väitä olevani tässä ainakaan vielä mikään huippu, siitä se stressikin syntyy.

Sitten on tietenkin matkaohjelma. Ennakoin aina, millaisia matkoja tullaan liikkumaan jalan (oikeanlaiset kengät), mikä on tyypillinen säätila (oikeanlaiset vaatteet), mihin ko. paikassa saattaa sairastua (oikeanlaiset lääkkeet), mitä siellä tyypillisesti syödään (kiva tietää muuten vaan), mistä siellä saa apua jos jotain sattuu, mitkä ovat kulttuurin tyypilliset erikoispiirteet. Suunnittelen reittejä, mietin etukäteen missä syödään, mitä nähtävyyksiä olisi kiva käydä katsomassa, mitä paikkoja kannattaa varoa ja mitä kaikki maksaa. En ikimaailmassa lähtisi reissuun ilman vakuutusta. Ajatus siitä, että vain pölähtäisi keskelle kaupunkia ilman mitään ennakkovarautumista tuntuu ihan hullulta. Ei pelkästään siksi, että mitä vain voi tapahtua, vaan ensisijaisesti siksi, että mitä kaikkea menettääkään, jos ei ole yhtään etukäteen selvittänyt asioita.

Ehkä tärkeimmän ennakoimisen voi kuitenkin kiteyttää näin: puhelimestani ei ikinä ole akku loppu. Lataan puhelinta jatkuvasti ja vähääkään pidemmälle reissulle otan laturin mukaan. Siis jos lähden vaikka kyläilemään koko päiväksi, en jätä laturia kotiin. Autossa on myös vakiovarusteena laturi. Jos alkaa näyttää siltä, että reissu venyy, laitan puhelimeen virransäästön päälle riippumatta siitä, paljonko akkua on jäljellä. Kun lähtee keskellä yötä viemään lasta sairaalaan, on itselleen kiitollinen siitä, että puhelimen akku on täynnä. Puhelin on nykyään sellainen välttämättömyys, että en ota sen kanssa pienintäkään riskiä.

Tästä tuli pitkä teksti, vaikka tuntuu etten ehtinyt kuin raapaista pintaa, mutta ennakoiminen ei olekaan mikään pikkujuttu. Mitä paremmin ennakoin, sitä vähemmän stressaan ja sen mukavampaa on – sekä minulla että muilla.  Lasten kanssa ennakoiminen on tärkeää, koska kun elämän monet epämukavuudet (väsymys, nälkä, jano, kuumuus, kylmyys jne.) on etukäteen eliminoitu, pysyy rauha maassa ja hyvä fiilis, ja jälleen kaikilla on kivempaa. Haluan helppoa elämää, en improvisointia erikoistilanteissa.

Löytyykö lukijoista samanlaisia kaikkeen varautujia? Vai oletko ennemminkin iloinen improvisoija? Vai jotain siltä väliltä?

 

Matkustamisesta ja minimalismista

Blogissa on ollut hiljaista, koska minä olen käynyt tässä välissä lomalla. Siinä sivussa on tullut havaintoja pakkaamisesta ja matkatavaroista. Olen huomannut, että minulla on taipumus pakata systemaattisesti enemmän kuin mitä matkalla käytän. Näin käy silloin, kun pakkaamiseen on runsaasti aikaa, mutta myös silloin kun heittelen kamoja kassiin hirveässä kiireessä. Jos haluan keventää matkatavaroitani, on ilmeisesti tarpeen lakata ylivarautumasta.

Jouluna vietimme viikon sukulaisten luona Lapissa. Käytin itseäni varten pakkaamistani tavaroista ehkä puolia. Olen havainnut ilmiön ennenkin. Jos vietän aikaa tutuissa, kodinomaisissa oloissa, en viitsi ottaa mitään paineita ulkonäöstä. Siksi en vaihda vaatteita, ennen kuin ne likaantuvat. Saatan siis pärjätä yksillä ja samoilla farkuilla viisi päivää, vaikka mukana olisi lisäksi kahdet muutkin housut. Sama koskee neuleita. Vain alusvaatteet ja sukat kuluvat normaalia tahtia yhdet per päivä.

Toisaalta minulla on taipumus yliarvioida kaikki mahdollisuudet, mitä lomalla voi tehdä. Siksi varaudun kaikenlaisiin aktiviteetteihin. Koska JOS menemme uimaan, harmittaa jos uimapuku ei ole mukana. Tai JOS haluan hengailla hotellilla kaikessa rauhassa, niin verkkarit tarvitaan. Tai JOS mennäänkin hienoon ravintolaan, pitää olla siistimpää mukana, ja ehkä jopa eri kengät. Tällä tavalla tavaraa saa kertymään tosi nopeasti. Tiedän kyllä, että kannattaisi pakata mahdollisimman monikäyttöisiä asuja, ja toki sitä yritänkin, mutta ei se näköjään auta.

Sitten on tietysti vielä kaikenlaiseen odottamattomaan varautuminen. Mitä jos joku oksentaa päälleni tai liukastun kuralammikkoon? Jos lämmitys ei toimi, tai toimii ihan liikaa? Jos matkalaukku häviää lentokoneessa? Tai mitä tahansa muuta. Kaikkeen pitää varautua, ja se vie tilaa. Usein käy niin, ettei mitään katastrofia tapahdu, ja kannan kotiin vaatteita, joita ei ole käytetty kertaakaan. Mutta en uskalla jättää niitä kotiinkaan, koska mitä jos niitä olisi kuitenkin tarvittu.

Pystyn näillä sukulaisreissuilla vähentämään, sillä kun ollaan kotimaassa ja tuttujen luona, kaikki katastrofit on hoidettavissa. Tämän huomasin jouluna, jolloin päätin että jatkossa vähäisempi määrä riittää, myös lapsilla, sillä pesukonetta saa lainata ja kaupasta saa helposti uutta jos tarvitsee. Mutta ulkomaan matkailussa minimalismiin on vielä matkaa, vaikka se jonkinlainen ihanne olisikin. Kun en voi olla täysin varma siitä että homma hoituu haluamallani tavalla, täytyy olla omavarainen. Siitä saa sitten kärsiä painavien laukkujen muodossa, mutta toisaalta ei tarvitse hätkähtää mistään.

Loppukanetiksi kysymys – puratteko laukun lomakohteessa hotellin kaappeihin ja laatikkoihin? Joku järjestelyguru, olisiko ollut Peter Walsh tai Marie Kondo, kehotti tyhjentämään laukun heti saavuttua, jotta voisi ruveta nopeasti elämään ”normaalia elämää”. Aivan käsittämätön ajatus minulle! Tavarat pysyvät laukussa koko matkan eivätkä poistu sieltä kuin päälle. Korkeintaan ulkotakit ripustan naulakkoon. Muutenhan on riski että jotain jää. Ja muutenkin minusta on paljon kätevämpää elää suoraan matkalaukusta. Mitä mieltä olette? Tai onko lukijoissa minimalistisia matkailijoita?

Viikon vinkit: likaiset kännykät, automatkailua ja paloturvallisuutta

Puhdistatko kännykkääsi säännöllisesti? Likaisessa puhelimessa viihtyy koko joukko ällöjä bakteereita. (YLE)

Kesällä reissataan paljon. Tässä artikkelissa seikkaperäiset ohjeet siitä, miten auto pakataan turvallisesti. Kannattaa muistaa, että irrallaan autossa olevat tavarat (sekä matkustajat) jatkavat matkaa edelleen matkaa vaikka auto pysähtyisi äkisti. Turvavyö voi suojata kolarilta, mutta ei siltä että jotain lentää tavaratilasta niskaan.

Paristojen teippaamisesta on puhuttu täällä aiemminkin, mutta tässä artikkelissa käydään hyvin läpi paristoihin liittyviä riskejä ja turvallista säilytystä esimerkkien kera. (Tekniikan maailma) Samaa aihetta sivuten: Suomeen saapuu paljon piraattituotteita, joiden turvallisuudessa on puutteita, esimerkiksi tulipalon riski. (HS)

Paluu pakaasien äärelle

Viime talvena lähdimme viikoksi koko perheen voimin pohjoiseen. Pakkaaminen ja lähtö ei sujunut kovin stressittömästi ja tuolloin vannoin, että jonain päivänä tämäkin vielä onnistuu. Taannoisista virheistä oppineena ja pari kertaa sen jälkeen harjoiteltua luulen hallitsevani homman jo vähän paremmin.

Ensinnäkin tarvitsen aina listan. En pysty pakkaamaan järkevästi ilman muistilistaa, ellei kyseessä ole todella lyhyt reissu. Hyvä muistilista taas syntyy vain siten, että saan hetken keskittyä siihen sataprosenttisesti. Vaikka olen aika pätevä hoitamaan useita asioita yhtä aikaa (kukapa pienten lasten äiti ei olisi?), pakkauslistan tekeminen vaatii täydellistä rauhaa. Vain sillä tavalla saan ajatukseni koottua siinä määrin, etten unohda mitään olennaista. Kommenteissa ehdotettiin taannoin, että pitäisi olla sellainen lista, joka toimisi ihan kaikissa tilanteissa. Mutta en ymmärrä mitä hyötyä on listata lähes kaikki omistamani vaatteet, kun pakkaamisessa on kyse nimenomaan valinnoista?

Systeemini on tämä: ensin tarkistetaan säätiedoitus. Se toimii suunnitelman pohjana. Sen jälkeen otetaan huomioon, millainen matka on kyseessä, ja aloitetaan olennaisista. Jos tarkoitus on ulkoilla, kaikki tarvitsevat siihen sopivat kengät ja vaatteet. Jos ollaan menossa juhliin, olennaisinta on miettiä, missä vaatteissa juhlitaan. Sitten kirjataan ylös kaikki perustarvikkeet, kuten yöpuku ja alushousut. Jos en kirjoita näitä muistiin, lähden todennäköisesti matkaan ilman.

Kuunneltuani muutaman podcastin aiheesta, sain uuden ahaa-elämyksen. Nimittäin että pakatessa kannattaa miettiä asukokonaisuuksia (englanniksi ”outfit”). Eli yksinkertaisesti sitä, mitä aion pitää päälläni tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tai jos ei jaksa miettiä niin tarkasti, niin miettii sitten siltä kannalta, montako asua tarvitaan neljän päivän reissulla, jossa ohjelmassa on sekä rentoa oleilua että ravintolaillallinen. Sitten pakataan tarvittavat asut mukaan alusvaatteita myöten.

Kenties tämä on teille lukijoille ihan perusjuttua, mutta oma ajatteluni on ollut pakkaamisen suhteen sen verran alkeellista, että asia tuli ihan uutena. Uskokaa tai älkää, mutta olen yleensä aloittanut pakkaamisen ”pohjalta”, eli niistä alushousuista. Laskenut monetko tarvitaan, ja sitten edennyt siitä vaateryhmä kerrallaan kohti päällysvaatteita. Voin kertoa, että ko. menetelmä on aika työläs. Naistenvaatteissa nimittäin on olennaista, millaiset alusvaatteet tulevat muiden vaatteiden alle (esim. valkoisen t-paidan alle ainakaan minä en laita mustia rintaliivejä). Olen siis tähän asti tehnyt kaiken nurinkurisesti päättämällä ensin mitkä alusvaatteet otan mukaan. Sitten olen valinnut muut vaatteet siltä pohjalta miten ne soveltuvat valittujen alusvaatteiden päälle. Mutta olisi huomattavasti järkevämpää miettiä päällepäin näkyvä asukokonaisuus ensin, ja sitten valita soveliaat alusvaatteet kuhunkin asuun. Muutama vuosikymmen meni tämänkin asian tajuamiseen, mutta onneksi oppia ikä kaikki.

Sitten kun listalle on saatu oikeanlaiset vaatteet, täytyy miettiä vielä muut jutut. Tarvittava kosmetiikka on yksi kategoria. (Tässäkin on ongelmia, pakkaan aina joko liikaa tai liian vähän.) Sitten on lisäksi muut tavarat, joita juuri tällä nimenomaisella matkalla tarvitaan. Esim. mökille mennessä sinne on usein muutakin vietävää, vieraille on usein tuliaisia ja sitten on tietysti kaikki elektroniikka, jota ilman elämä käy hankalaksi. Voisin kuvitella tekeväni sellaisen peruslistan, jossa on ne ehdottomat tavarat, joita ilman elämä kävisi tosi hankalaksi. Eli vanha kunnon ”pass, biljett och pengar” toimii hyvin edelleen, lisättynä varmaan puhelimella, laturilla ja hammasharjalla. Mutta muuten matkalistat ovat aina erilaisia.

Likaisten kassi

Pakkaaminen ei ehkä edelleenkään ole vahvin lajini, mutta paluu ja purkaminen on hyvin hallinnassa. Näitä helpottaa merkittävästi se, miten matkan aikana käsitellään likapyykkiä.

Mielestäni likapyykit täytyy pitää alusta saakka erillään puhtaista vaatteista. Sitä varten kannattaa ottaa mukaan muovipussi, jonne likaiset vaatteet laitetaan sitä mukaa kun niitä tulee. Likaiset vaatteet kannattaa myös viikata – vaikka se tuntuisikin vähän tyhmältä. Nimittäin vähän huolimattomastikin taiteltu vaate vie vähemmän tilaan kuin mikä tahansa mytty. Joskus minulla on tätä tarkoitusta varten mukana spacebag. En tiedä mikä tämän pussin nimi on suomeksi, saati sitten saako niitä kotimaasta, mutta kyseessä on siis muovipussi josta saa ilmat puserrettua pois siten, että sisältö menee vakuumiin ja siten erittäin pieneen tilaan. Itse tykkään muovipusseista, mutta ekologisesti tarkka voi tietysti käyttää myös kangaskassia likavaatepussina. Muovipussin etu on siinä, että ei haittaa vaikka vaatteet olisivat vähän kosteita.

Iso oivallukseni kuitenkin on, että etenkin pitemmillä matkoilla kaikki likapyykki kannattaa pakata samaan kassiin. Eli takaisin tullaan tavarat eri kasseissa kuin lähtiessä. Nykyisin kotiin palatessa minulla on aina yksi kassi tai laukku, jossa on pelkästään likapyykkiä. Systeemin etu on siinä, että likaiset vaatteet voi kätevästi tyhjentää suoraan pyykkikoriin tai peräti pesukoneeseen. Takaisin tullessa kannattaa siis pakata eri tavalla kuin lähtiessä, jos haluaa optimoida paluun arkeen mahdollisimman helpoksi.

Erään seikkailijattaren minimalistinen omaisuus

Muuan ystävistäni luonnehtii olevansa moderni kiertolainen. Muutaman viime vuoden aikana hän on muuttanut Suomesta ulkomaille, matkustellut vähän väliä ja asunut useassa asunnossa – välillä yksin, välillä kimppakämpissä ja välillä ihan vaan kavereiden nurkissa. Juuri nyt hän on väliaikaisesti Suomessa (vaikka kyllä risteileekin jatkuvasti eri mantereille ja takaisin) ja sain loistavan tilaisuuden jututtaa häntä siitä, miten matkalaukkuelämä käytännössä tapahtuu. Tässä on esimerkki funktionaalisesta minimalismista, eli siitä että omaisuus on karsittu minimiin mutta ensisijaisesti siksi, että se on käytännön sanelema ratkaisu.

Kaverini, kutsutaan häntä vaikka Seikkailijattareksi (mitä osuvin nimitys, voin vakuuttaa) kertoo, että kaikki alkoi oikeastaan avioerosta muutama vuosi sitten, jolloin hän asui vielä Suomessa ihan tavanomaisessa kodissa. Eron jälkeen hän myi suurimman osan omaisuudestaan kirpputorilla tai lahjoitti muuten vaan pois. Käytännössä hän siis luopui kaikista kirjoista, huonekaluista, astioista ja suurimmasta osasta vaatteita. Jäljelle jäi vain parhaat ja tärkeimmät tavarat, jotka eivät juuri tilaa vie. Sitten Seikkailijatar suuntasi maailmalle.

”Eron jälkeen tuntui fyysisestikin siltä, että hartioilta oli nostettu valtava taakka. Tavaroista luopuminen noudatteli tätä samaa linjaa: tähtäsin kevyeen oloon ja elämiseen.”

Sittemmin suhtautuminen materiaan on muuttunut entistä mutkattomammaksi ja minimalistiseksi. Tällä hetkellä koko käyttöomaisuus mahtuu kahteen suurehkoon matkalaukkuun. Niiden lisäksi Suomessa on säilytyksessä kuusi pahvilaatikkoa,  joissa on lähinnä lapsuusmuistoja ja muuta sellaista pysyvää tavaraa, joista edes maailmaa kiertävä Seikkalijatar ei halua kokonaan luopua. Lisäksi kaksi taulua on eräällä ystävällä päivähoidossa odottamassa mahdollista pysyvämpää asuinpaikkaa tulevaisuudessa.

Mitä maailmalla sitten kulkee mukana? Etupäässä kuulemma vaatteita. Mutta on muutamia muitakin tavaroita. Tietokone, laturi, kännykkä. Kaksi kirjaa, joihin hän palaa aina uudestaan ja uudestaan. Käytännölliset pienet toimistotarvikkeet. Kosmetiikkaa, lääkkeitä ja muuta henkilökohtaista. Sekä tietysti nippu tärkeitä oman elämän dokumentteja kuten todistuksia.

”Suhtautuminen tavaraan on muuttunut: mitä vähemmän ja kevyempää, sen parempi. Olen nähnyt ihmisiä samassa elämäntilanteessa, ja voi olla todella hankalaa jos takertuu joka ikiseen esineeseen.”

Minua kiinnostaa kovasti, millainen filosofia kaverillani on vaatteiden suhteen. Käy ilmi että vaatevarasto on hioutunut äärimmäisen toimivaksi. Olennaista on (ja tätä todella ihailen), että joka tilanteeseen on olemassa asianmukainen vaatetus. Tähän tietysti vaikuttaa mm. se, että työ ei vaadi hirveän formaalia pukeutumista. Mutta suurimmaksi osaksi garderobista löytyy jotain soveliasta kaikkin tilaisuuksiin sekä työhön että vapaa-aikaan.

Yksittäisten vaatteiden lukumäärä on käytännön syistä rajattu. Farkkuja on noin kolmet, mekkoja muutama, yksi jakkupuku; kenkäpareja on kumisaappaat mukaanluettuna alle kymmenen. Tässä voidaan luultavasti puhua vaatevarastosta, joka käsittää konkreettisesti alle 100 kappaletta. Jotta kokonaisuus pysyisi toimivana, se vaatii jatkuvasti pientä säätöä. Jos jokin vaate ei saa riittävästi käyttöä, se pannaan kiertoon, vaikka olisi ihan kivakin. Jos uusia tarpeita ilmenee, niihin hankitaan sopiva varustus. Samoin kuluneita uusitaan säännöllisesti, sillä vaikka vaatevarasto onkin pieni, ei silti ole tarvetta näyttää resuiselta. Vaatteiden ei kuitenkaan tarvitse olla uusia – Seikkailijatar ei vierasta kirppareita, eikä kavereilta saatuja vaatteita.

”Jos ostan jotain, niin luovun jostain. Todennäköisesi olen luopunut edellisestä vaatteesta ennen kuin ostan uuden.”

Lentävä elämäntyyli on hionut käsimatkatavarat huippuunsa. Kaikki kosmetiikkapakkaukset ovat pieniä, jotta ne läpäisevät kenttien turvatarkastukset ongelmitta. Poikkeuksen tekee vartalovoide, jota ei kannata kuljettaa mukana ollenkaan. On yksinkertaisempaa ostaa paikanpäältä edullinen ja reilun kokoinen markettituote, jonka kuluttaa samalla reissulla tai jättää isäntäväelle loppuunkäytettäväksi.

Toinen vinkki liittyy tärkeisiin dokumentteihin. Niitä kannattaa säilyttää sekä sähköisessä että paperimuodossa, ja lisäksi kopioita monessa eri paikassa. Eli alkuperäisistä on olemassa paperikopiot ja sähköiset kopiot on tallennettu pilveen, mutta lisäksi Seikkailijatar lähettää sähköiset kopiot aina itselleen sähköpostilla. Tavoitteena on varmistaa, että esimerkiksi tietyt terveyteen liittyvät dokumentit löytyvät jossain muodossa aina, vaikka matkalaukku katoaisi tai varastettaisiin.

Toisaalta kaikkea ei tarvitse printata. Lähtöselvityksen voi tehdä itse kännykällä. Passi taas kannattaa kuljettaa ja säilyttää aina samassa paikassa, niin ei koskaan tule paniikkia onko se mukana vai ei.

”Olen alkanut ottaa mukaan myös oman tyhjän juomapullon, jonka täytän lentoaseman vedellä. Juotavaa on koko ajan tarpeeksi eikä tarvitse juoksuttaa lentoemäntiä.”

Oli todella kiinnostavaa päästä kurkistamaan, kuinka todellinen Seikkailijatar elää – eli mitä sitä oikeasti kuljettaa mukanaan silloin, kun omaisuus mahtuu matkalaukkuun ja kotipaikka voi vaihtua lyhyelläkin varoitusajalla. Ihailen tuollaista joustavuuden ja käytännöllisyyden yhdistelmää suuresti. Voin muuten kertoa, että ennen kuin näin tämän ystävän käyvän nukkumaan, en ollut koskaan nähnyt kenenkään oikeasti käyttävän unimaskia. Kuvittelin tähän saakka, että niitä pidetään vain amerikkalaisissa elokuvissa. Mutta olin väärässä, tuo itselleni täysin eksoottinen esine on kuulemma korvatulppien kera avain hyviin uniin, nukahtipa sitten missä päin maailmaa tahansa. Aina oppii uutta!