Avainsana-arkisto: päätöksenteko

Miten tavaroista pääse eroon?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Raivaaminen, karsiminen, marittaminen – on monia tapoja vähentää liikoja tavaroita kodistaan. Kun vauhtiin pääsee, tavaroiden läpikäyminen alkaa sujua, ja se voi tuntua jopa keventävältä tai puhdistavalta. On ihanaa saada kaappeihin tyhjää tilaa, vaatetangolle väljyyttä ja yläkaapeista turhat pois. Tähän saakka tavaroiden vähentäminen on hauskaa, mutta sitten tulee helposti stoppi. Niistä karsituista kamoista pitäisi nimittäin päästä lopullisesti eroon. Ei riitä, että tarpeettomat tavarat pakataan laatikoihin ja kasseihin, vaan ne pitäisi vielä saada kirjaimellisesti kodista ulos, eikä vain varaston perälle vaan ihan lopullisesti jonnekin pois.

Periaatteessa vastaus on yksinkertainen. Poistetut tavarat voi laittaa roskikseen tai lajitella oikeaan kierrätyspaikkaan; ne voi lahjoittaa tai ne voi myydä. Käytännössä tiedän kokemuksesta, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Käyn seuraavassa nämä kaikki vaihtoehdot läpi.

Roskiin

Jos tavara on rikki tai käyttökelvoton, sen paikka on oikein lajiteltuna roskiksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhat hillopurkit lajitellaan lasinkeräykseen ja vanhat sanomalehdet paperikeräykseen. Ongelmajätteet, kuten loisteputket ja kemikaalit on toimitettava ongelmajätekeräykseen ja rikkinäiset sähkölaitteet SER-keräykseen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos raivattavaa on tosi iso määrä, (esim. omakotitalon vintti tai vastaava) liian tarkkaan lajitteluun ei kannata hirttäytyä. Jos vintiltä löytyy kilotolkulla vanhoja tietosanakirjoja, on järkevämpää laittaa ne suoraan energiajätteeseen, kuin käyttää tuntikausia siihen, että irroittaa kannet sivuista voidakseen lajitella kannet pahvin- ja sivut paperinkeräykseen.

Tämä on yksi niistä keinoista, joilla tavaroista todella pääsee eroon: on ymmärrettävä omat resurssit, ja toimittava niiden mukaan. Täydellisyyden tavoittelu voi joskus olla tavaran poistumisen esteenä.

Tietenkin on tarkoituksenmukaista lajitella kaikki mahdollisimman hyvin, mutta välillä on jostain kohtaa oikaistava. Tärkeintä on, että ongelmajätteet ja elektroniikat päätyvät oikeisiin osoitteisiin, eivätkä sekajätteen joukkoon.

Myyminen

Mitä arvokkaammasta tavarasta on kyse, sitä suurempi houkutus se on myydä. Myyminen on hyvä vaihtoehto – jos siihen vain jaksaa ruveta. Myyminen on työlästä, sillä nettimyyntiä varten tavara on kuvattava ja kuvat ja tekstit ladattava myyntisivulle, tai vaihtoehtoisesti on varattava kirppispöytä, ja mentävä tavaroiden kanssa sinne paikan päälle. Astetta helpompi vaihtoehto on viedä tavarat liikkeeseen tai kirpputorille, joka myy ja hinnoittelee puolestasi, ja ottaa myyntivoitosta komission. Itse suosin lähinnä jälkimmäistä vaihtoehtoa, mikäli se on mahdollista.

Myymisessä olennaista on, että siihen tosiaan ryhtyy. Mielestäni tämä pitää ottaa jo raivausvaiheessa realistisesti huomioon esimerkiksi ajankäytön suhteen. Jos aikaa on kaksi tuntia, tunti menee poistettavien tavaroiden valitsemiseen, ja toinen tunti myynti-ilmoitusten tekemiseen, kirppispöydän varaamiseen ja tavaroiden kantamiseen autoon.

Myyminen sopii niille, jotka ovat motivoituneita näkemään myymisen vaivan. Niille, jotka haaveilevat rahasta, mutta eivät saa kuitenkaan aikaiseksi toimia, suosittelen asian pohdiskelua vielä kertaalleen: onko sittenkin tärkeämpää vain saada tavarat kodista ulos, kuin surra niitä euroja, joita myymisestä mahdollisesti saisi? Kannattaa muistaa, että käytetyistä tavaroista ei välttämättä saa sellaista summaa, kuin itse toivoisi. Ihmiset ovat kovia tinkimään, eikä käytetyllä tavaralla ole suurta arvoa, kun uuttakin saa lähes samalla hinnalla. Mikäli ajatus kääntyy sittenkin luopumisen puoleen, suosittelen seuraavaa vaihtoehtoa.

Lahjoittaminen

Jos tavaraa ei halua tai ehdi myydä, mutta se ei myöskään ole roska, jäljelle jää lahjoittaminen. Lahjoittaminen on yksinkertaisin tapa päästä tavarasta eroon, ja siksi suosin sitä jatkuvasti enemmän ja enemmän. Monet tahot ottavat lahjoituksia vastaan: Kierrätyskeskus, Fida, Pelastusarmeija ja Punainen risti muiden muassa. Paikallisesti voi löytyä myös monia muita kohteita, jotka ottavat lahjoituksia vastaan. Joskus vastaanottaja löytyy jopa omasta lähipiiristä. Esimerkiksi lastentarvikkeet kiertävät ahkerasti perheestä toiseen.

Lahjoittamisen suurin sudenkuoppa on, ettei erehdy pakkaamaan lahjoitettavien joukkoon tavaraa, jonka oikea paikka olisi roskiksessa.

Kun tavaroita ei haluaisi heittää roskiin, mutta niissä kokee vielä olevan käyttöarvoa jäljellä, saattaa joskus hämärtyä, millaisessa kunnossa tavara todellisuudessa on. Kannattaakin miettiä, onko tavara niin hyväkuntoinen, että sen kehtaisi antaa lahjaksi vaikkapa naapurille. Jos on, niin silloin se on luultavasti riittävän hyväkuntoinen lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen. Jos et kehtaisi lahjoittaa tavaraa läheisellesi, älä lahjoita sitä kenellekään muullekaan. Hyväntekeväisyyttä tekevät tahot eivät laita huonokuntoista tavaraa eteenpäin, vaan se päätyy joka tapauksessa roskiin. Esim. Fida ottaa myyntiin lahjoituksenaan saamaa tavaraa. Tällöin on loogista, että tavaran pitää olla niin hyvässä kunnossa, että siitä voisi jonkun kuvitella muutaman euron maksavan.

Tavara poistuu vain kantamalla

Olipa poistettavan tavaran päämääränä mikä tahansa noista edellämainituista, yksi asia on aina sama: tavara ei lähde kotoa, ellei sitä joku kanna sieltä ulos. Tämä lienee se hankalin vaihe, ja siksi suosittelen suhtautumaan siihen olennaisena osana raivaamisprosessia. Parasta on, jos valmiiksi pakatut tavarat voi kantaa suoraan autoon. Kun ne ovat siellä, on kynnys viedä ne perille jo madaltunut. Merkitse kalenteriin yksi päivä tai iltapäivä, jolloin ajat yhdellä kerralla kaikki kierrätyspaikat läpi. Siihen voi mennä pari tuntia, mutta sitten se on tehty, eikä tavaroista ole enää vaivaa. Tai vaihtoehtoisesti suunnittele kauppareissu tms. siten, että samalla matkalla kurvataan kierrätyskeskuksen tai pienjäteaseman kautta. Jos käytössä ei ole autoa, tee samanlainen suunnitelma sen mukaan, miten pääset tavaroita viemään. Kannattaa myös selvittää, onko alueellasi mitään sellaista tahoa, joka noutaisi vanhat tavarat suoraan kotoa. Pääkaupunkiseudulla mm. kierrätyskeskus noutaa huonekaluja suoraan kotoa, jolloin joku muu hoitaa kantamisen puolestasi.

Tavaroista pääse eroon pähkinänkuoressa näin

  • Ole realisti niin tavaroiden kunnon kuin omien resurssienkin suhteen
  • Tee tarvittaessa kompromisseja: lahjoita myymisen sijasta, laita roskiin, jos lajittelu tai kierrättäminen on huomattavan vaikeaa
  • Huomio tavaroiden kuljettamiseen menevä aika etukäteen
  • Älä raivaa enempää, ennen kuin vanhat tarpeettomat on kuljetettu kodista pois

Olen käsitellyt myymisen, lahjoittamisen ja roskien lajittelun ja kierrätyksen hyviä ja huonoja puolia kattavasti kirjassani Tavarataidot. (On muuten parhaillaan AdLibriksessä alessa!) Sieltä löytyy lisää käytännöllistä informaatiota mm. siitä, miten erilaiset tavarat lajitellaan, mitä eri järjestöt ottavat vastaan ja mistä tietää, kannattaako jokin tavara myydä vai lahjoittaa. Syventävää tietoa löytyy siis Tavarataidoista!

Miten te olette parhaiten päässeet tavarasta eroon?

Ostoslista heräteostoksia varten

Julkaistu , kirjoittanut
8

Sain lukijalta hyvän kysymyksen viime kuussa: jos kerran olen ostolakossa, miksi sitten ”ostoslistalla” olevien vaatteiden ostaminen ei ole niin paha juttu, kuin heräteostosten tekeminen? Ovathan nekin ostoksia. Mistä siis on kyse?

Ensinnäkin täytyy uusille lukijoille selventää, että en ole sellaisessa absoluuttisessa ostolakossa, jossa yrittäisin olla ostamatta yhtikäs mitään. Sen sijaan olen siirtynyt mahdollisimman harkitun ostamisen vaiheeseen, ja nyt puhutaan siis nimenomaan vaatteista. Pyrin siihen, että jokainen vaatekappale on sellainen, jota tulen käyttämään vähintäänkin sen 30 kertaa. Tosin itse olen sitä mieltä, että 30 kertaa ei edes ole kovin paljon, ja pyrin paljon isompaan käyttömäärään. Mentyäni alkuperäiseen ostolakkoon vuonna 2017 koko kulutuskäyttäytymiseni on muuttunut siten, että nykyisin tuo tavoite ei ole ollenkaan epärealistinen. Tämä siis joka tapauksessa tarkoittaa sitä, että vuodessa on monta kuukautta, jolloin en osta mitään, mutta silloin tällöin ostan uusia vaatteita.

Nämä olivat listalla varmaan pari vuotta. 30 käyttökertaa tulee täyteen jo ostovuoden aikana. 

Yritän jatkuvasti hioa tyyliäni kohti omaa ideaalia. Nyt alkaa tuntua siltä, että vihdoinkin tiedän sekä sen mitä haluan että sen mikä minulle sopii. Arvioin vaatevarastoani jatkuvasti sillä silmällä, millainen kokonaisuus se on. Tämän olen oppinut kapseliaatteen myötä. Aiemmin pohdin lähinnä yksittäisten vaatteiden ominaisuuksia, nyt katson kokonaisuutta, ja miten yksittäiset vaatteet toimivat yhdessä muiden kanssa. Olen alkanut myös ennakoida tulevia vaatetarpeitani. Koetan huomioida ajoissa, milloin jokin vaate alkaa näyttää liian nuhjuiselta, jotta voin korvata sen paremmalla. Ennakoin nimenomaan tarpeita, en niinkään fiiliksiä.

Tämän arvioinnin pohjalta minulla on mielessäni lista vaatteista, joiden ostaminen on mielestäni perustelua. Lista on aika lyhyt. Tällä hetkellä sillä on mm. nudet t-paitaliivit. Minulla on nyt kahdet, joista toiset ovat pian roskiskunnossa. Tarvitsen kahdet, koska tuo liivimalli on ylivoimaisesti eniten käytössä. Kaapissa pitää olla yhdet puhtaana, vaikka toiset olisivat pesussa. Listalla on myös klassinen kashmirneule jossain neutraalissa värissä (musta/kameli/tummansininen) ja hyvin pelkistetyssä mallissa. Tämä on talvipukeutumiseni kulmakivi, ja edelliseen koi söi reijän, ja sitten siihen tuli vielä kestotahrakin (lapsen oksennusta, hyh). Edelleen jos vastaan tulee siisti, ei-juhlava, lyhythihainen toppi joko smaragdinvihreänä, safiirinsinisenä tai rubiininpunaisena, ostan varmasti. Niin, ja jossain vaiheessa tarvitsen uusia alushousuja.

Nämä ostin ennen kuin kokeilin ostolakkoa, vuonna 2016. Eivät olleet  millään listalla, enkä ostaisi niitä enää uudelleen. Käyttökertoja on tullut vajaat kymmenkunta, mutta luultavasti lahjoitan nämä pois ennen kuin 30 tulee täyteen.

Ostoslista ei siis synny niin, että istuisin kynän ja paperin kanssa tyylioppaan äärelle, ja alkaisin mietiskellä, mitä ”välttämättömiä asusteita” vaatevarastostani vielä puuttuu. En esimerkiksi omista ainuttakaan paitapuseroa, vaikka sellainen valkoinen kuulemma pitäisi monen tyyligurun mielestä jokaisella naisella olla, eikä ole aikeita ostaakaan. En lisää listalle mitään siksi, että sellainen olisi nyt muodissa. (En osaa muotia, joten olen sanoutunut irti siitä.) Ostotarve syntyy ensimmäisenä käytännöllisestä tarpeesta: tarvitsen säähän sopivat kengät, alusvaatteiden elastaani alkaa olla loppuun kulunut, villapaidassa on reikä. Sen jälkeen mietin, minkä näköisellä vaatteella haluaisin tuon tarpeen paikata: tarvitsen pakkasen kestävät talvikengät, jotka ovat niin sirot että käyvät myös hameiden kanssa, tai superklassisen neuleen. Tästä pohdinnasta syntyy vähitellen käsitys niistä vaatteista, joiden ostaminen on ok.

Tämä on osoittautunut hyväksi systeemiksi. Ehdin pohdiskella tarpeita riittävän kauan, niin etten tule hankkineeksi mitään satunnaista hetken mielijohteesta. Toisaalta jos sattuisin vaikkapa näyteikkunassa huomaamaan vaatteen, joka on suoraan listalta, voin tehdä heräteostoksen, joka asettuu saumattomasti osaksi kokonaisuutta. Luulen, että tätä listaa ei tarvitse kirjoittaa paperille, vaan se toimii parhaiten tällaisena ajatuslistana.

Onko teillä pitkäaikaista ostoslistaa? Paperilla vai mielessä? Miten se on auttanut ostolakossa pysymisessä?

Arkijärki-podcast 25: Shoppailevat naiset ja rationaaliset miehet?

Julkaistu , kirjoittanut
22

Miksi himoshoppaaja on aina nainen, mutta miehillä on eniten maksuhäiriömerkintöjä? Tässä on yksi tämän podcastin ydinteemoista. Pohdin, miksi naiset shoppailevat mutta miehet tekevät rationaalisia päätöksiä – vai onko asia niin? Mistä johtuu, että naisille on luontevaa palkita itseään ostamalla, mutta lähteekö mies koskaan rankan työpäivän jälkeen ostamaan jotain pientä piristääkseen itseään? Yritän saada selkoa siihen, mitkä asiat ovat pelkkiä mielikuvia, ja mitkä todellisuutta. Pohdin myös omaa suhdettani shoppailuun ja ostamiseen. Alan kallistua sille kannalle, että mainonnalla on suurempi vaikutus valintoihini kuin olen halunnut edes uskoa.

Tämä podcast ottaa aika vahvasti kantaa, ja kuulisin erittäin mielelläni myös teidän näkemyksiänne aiheeseen liittyen! Podcastin kesto 15 min 28 s.

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata esimerkiksi puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Ostamisen houkutus

Julkaistu , kirjoittanut
11

On mielenkiintoista haastaa itsensä pohtimaan jokaista ostopäätöstä tarkasti. En väitä, että se olisi aina erityisen helppoa. Hyvä esimerkki oli lauantaina, jolloin  Stockan alepäivillä oli myynnissä kangastossut, joita teki kovasti mieli.

Ostamisen ongelmana oli se, että minulla oli jo ennalta vastaavantyyppisiä kenkiä. Ei täsmälleen samanlaisia, mutta monet sellaiset, jotka soveltuvat samanlaiseen käyttöön. Olisiko perusteltua ostaa vielä yhdet? Ne sopisivat tosi kivasti monien vaatteiden kanssa. Mutta niin sopivat nekin, jotka jo omistin. Nämä uudet olivat eri materiaalia ja väriä, mutta ei voi sanoa, että ne olisivat silti olleet kovin tarpeelliset. Vanhoissakin riitti valinnanvaraa yllin kyllin. Samaan aikaan minä vain halusin uusia kenkiä, puhtaasti tunnepohjalta. Jonkinlaisessa kapinahengessä päätin, että saan kyllä ostaa mitä haluan. Kenkiin on varaa. Ne tulisivat käyttöön. Tykkään niistä. Haluan ne. Mutta samaan aikaan mietin, että ostaminen olisi turhaa, ja tämä on juuri sellaista kulutusta, jota maailma ei tarvitse. Enkä minäkään. Säilytystilaa ei ole ylimääräistä, eikä tosiaan todellista tarvettakaan. Kävin aika pitkän keskustelun itseni kanssa, mutta mieliteko voitti. Tiedostin samalla, että nyt ei mene putkeen.

Sisäisestä ristiriidasta huolimatta lähdin kauppaan. Hiiteen ostolakko, ostan jos huvittaa! Sitten sovitin kengät ja totesin, etteivät ne pysy kunnolla jalassa. Päätin olla ostamatta.

Kengät jäivät mutta tämän ostin. Väriä vaatekaappiin!

Tavallaan oli helpotus, että tossut eivät istuneet jalkaan. Se on ylitsepääsemätön syy, en osta huonoja kenkiä tai vaatteita. Harmitti yhtä aikaa se, että kengät eivät olleet hyvät ja se että olisin ostanut, jos ne olisivat olleet. Näköjään yli 15 kuukautta harkintaa takana ei edelleenkään ole tehnyt minusta immuunia näille vaatehoukutuksille. Ostin samoilta alepäiviltä neuleen viime viikolla, mutta sen suhteen ei tätä sisäistä debattia tarvinnut käydä, koska kyseinen vaate oli ostoslistalla. Olin harkinnut sellaiset ostamista jo pitkään ja odottanut vain, että sellainen tulee jossain vastaan.

Erikoinen fiilis jäi tästä episodista. Jollain tavalla edelleenkin vähän kirveltelee etten saanut uusia kenkiä. Jostain syystä en nyt saa tyydytystä siitä, että onnistuin tekemään oikein (vaikkakin vahingossa). Mutta toisaalta tämä on valinta, jonka olen itse halunnut tehdä, eikä homma toimi, jos jokaisen mieliteon oikeuttaa poikkeukseksi, jonka saa tehdä. Niin että hyvä vaan kun eivät sopineet. Harmituskin menee taatusti ohi.

Missä on paperin paikka?

Julkaistu , kirjoittanut
13

Viikolopun arkistoja selvittäessä tulin miettineeksi taas kerran näitä paperiasioita. Etenkin sitä, miten jokin paperi voi olla hyvinkin tärkeä säästää, mutta miten se saattaa yhdessä yössä muuttua aivan tarpeettomaksi. Löysin esimerkiksi yhdestä mapista papereita, jotka liittyivät ensimmäiseen asuntoon, jonka ostin puolison kanssa yhdessä vuosia sitten. Mappiin oli siististi arkistoitu ostotarjous, kauppakirjan kopio, välittäjän esite, lainapaperit ja yhtiökokouspapereita. Silloin, kun omistimme tuon asunnon, noiden edellämainittujen papereiden säästäminen tuntui loogiselta. Ehkä sitä välittäjän esitettä ei olisi erityisesti tarvinnut säästää, mutta toisaalta siitä ei ollut haittaakaan, ja se asettui sujuvasti muiden papereiden jatkoksi.

En enää muista tarkalleen, minä vuonna asunnon ostimme, mutta siitä on yli 10 vuotta aikaa. Sen jälkeen samainen asunto on myyty, ja siitäkin on jo vuosikausia. Lainakin on vuosien varrella neuvoteltu uusiksi, joten mikään mapin sisällöstä ei enää ollut tärkeää eikä tarpeellista. Aika hassua, mutta päätin kuitenkin säästää kauppakirjan ja asunnonvälittäjän esitteen, sillä siinä oli asunnon pohjapiirros. Ajattelin, että lapsesta on ehkä hauska joskus aikuisena katsoa, millainen oli hänen ihan ensimmäinen kotinsa. Kaiken muun laitoin tietosuojaroskiin ja paperikeräykseen.

Myymisen jälkeen nuo paperit ovat siis olleet aivan turhia, mutta mikä on se hetki, jolloin ne olisi kuulunut heittää pois? Olisiko se ollut kenties samalla hetkellä, kun kaupat oli allekirjoitettu? Vai pitäisikö papereita säilyttää vielä sen jälkeen jokin tietty aika? Sama koskee tietysti kaikkia muitakin isoja kauppoja, kuten vaikka autoa tai kesämökkiä. Minulle ei ole tullut mieleen hyökätä paperien kimppuun heti tällaisten tapahtumien jälkeen, ja olen myös muuttanut tarpeettomia papereita asunnosta toiseen, koska mappi on helpompi siirtää avaamatta, kuin käydä sisältö läpi. Koska papereiden läpikäyminen ei ylipäätään ole varmaan kenenkään lempihommaa, ovat nuo mapit saaneet olla rauhassa seuraavatkin vuodet. Vasta nyt, kun oli aktiivinen tarve tyhjentää tilaa, ne tuli avattua. Mutta olen tässä miettinyt, onko tämä jonkinlainen luonnonlaki, että papereita karsitaan vasta siinä vaiheessa kun on pakko. Vai oppisinko sisällyttämään tämän vaiheen johonkin aiempaan ajankohtaan, jottei näitä kerroksia syntyisi?

Karsin ”sekalaiset” paperit myös, ja ne mahtuvat nyt tähän oikeanpuoleiseen koteloon. Vasemmalla printteripaperit.

Verottajan mukaan kuitteja ynnä muita on säilytettävä 6 vuotta verovuoden päättymisestä. Eli käytännössä seitsemän vuoden välein voi heittää paperit pois. Toisaalta tietysti on aina myös niitä papereita, jotka on syytä säilyttää ikuisesti. Luulen, että minulla se ongelma on juuri siinä, että on vaikea tunnistaa mitkä kuuluvat edelliseen ja mitkä jälkimmäiseen ryhmään. Kunpa keksisin tähän jonkun selkeän muistisäännön, jota voisin aina noudattaa!

Minulla on käytössä henkilökohtainen vuosikansio, jonne mapitan veropaperit, verotukseen liittyvät kuitit ynnä muut. Sen sisältö on siis tarpeen säilyttää tuo verottajan määräämä aika, ja sitten sisällön voisi heittää pois. Ajatuksissa on koostaa myös yksi kansio, jossa olisi samoissa kansissa kaikki kotiin ja kesämökkiin liittyvät asiapaperit, joita tarvitaan ainakin niin kauan, kuin jomman kumman omistan. Sinne voisi liittää myös remontteihin ja isoihin hankintoihin liittyvät paperit. Autoon liittyvät paperit ovat omassa lokerossaan. Pärjäisiköhän näillä?

Miten usein karsitte papereita? Onko teillä hyviä muistisääntöjä, joiden avulla ne pysyvät paremmin ojennuksessa?

Supertehokas sunnuntai

Julkaistu , kirjoittanut
14

Muistatteko vielä vuoden alussa tekemääni listaa vuodelle 2018? Kohdat 5 ja 6 olivat työhuoneen muodonmuutos ja paperiarkistojen setviminen. Olen lykännyt ryhtymistä koko alkuvuoden, siis kolme kuukautta. Eilen koitti vihdoin se päivä, kun päätin että nyt tämä hoidetaan – ja sitten hoidettiin.

En enää muista kuinka monta kertaa olen valittanut työhuoneesta, mutta katsoin, että viimeksi olen raivannut sitä tammikuussa (täällä muuten varsin autenttisia ennen-kuvia. Älkää kiinnittäkö huomiota viimeiseen, sillä aloittaessani eilen tilanne oli jälleen palannut tuolle kaaosasteelle). Se on varsinainen minihuone (yletän lähestulkoon seinästä seinää kun levitän käteni) ja silti huoneella on lukuisia käyttötarkoituksia. Siellä työskennellään, silitetään, kierrätetään ja säilytetään kaikkea sellaista, mille ei ole paikkaa muualla. Tästä seuraa tietenkin hirveä kaaos. Eniten minua on vaivannut tietyt historialliset paperikasat, joiden läpikäyminen oli välttämätöntä, mutta ajatuskin työlästytti. Mutta eilen sain motivaatiota siitä, että tiistaina on ikkunanpesupäivä. Jotta pesijä pääsee työhuoneen ikkunaan käsiksi, oli ihan pakko ruveta raivaamaan. Huone oli siinä kunnossa, että en enää kehdannut päästää sinne ketään, en edes siivoojaa joka taatusti on ehtinyt nähdä urallaan kaikenlaista.

Tämä on tammikuulta, mutta olisi yhtä hyvin voinut olla eilen kuvattu.

Ensimmäiseksi kuskasin vinttiin kaikki sellaiset tavarat, jotka ovat vain odottaneet sitä, että joku viitsisi hommaan ruveta. Sitten otin ison roskakassin viereen, ja aloin raivata. Järjestin ensin kaikki pakkausmateriaalit kuten lahjakassit ja nauhat siististi. Heitin jonkin verran pois, mutta suurimman osan säästin. Kassit yhteen, pullopussit yhteen, paperit yhteen ja yhteen koriin keräsin nauhat, koristeet ja muut tarvikkeet. Aikaa meni tunti, mutta lopputulos oli hyvä. Sitten kävin läpi lasten piirustukset, valitsin säästettävät ja arkistoin ne riippukansioihin ja heitin loput pois. Tammikuussa työhuoneeseen siirretty vanha hylly ei toiminut kirjahyllynä, mutta sekalaisen tavaran säilytykseen se on mainio. Järjestin nuo em. pakkausmateriaalit yhdelle hyllylle, vaatekierrätystä yhdelle, lasten kuvataidearkiston yhdelle, ja muuta kierrätystä odottavaa tavaraa yhdelle hyllylle. Löytyi myös paikka talouspaperirullille ja paperinenäliinoille. Jälkimmäisiä löytyi muuten runsaasti. Yksi kokonainen kori tuli niitä täyteen. Epäilen, että meillä on tarvetta nenäliinoille seuraavan kerran vuonna 2020.

En edes laskenut, mutta on näitä lähemmäs 50 pakettia. Mitä veikkaatte, milloin tarvitsee ostaa uusia?

Käydessäni tavaroita läpi, heitin aika paljon surutta roskiin. Avaimenperä, jota ei ole käytetty koskaan, koska se on liian painava? Roskiin. Piilolasireseptejä viime vuosisadalta? Roskiin. Lapsen askartelema kevätkukkanen, joka on niin suuri ettei se mahdu mihinkään mappiin? Tunnistamattomia muovinappuloita? Vanhentuneita kanta-asiakaskortteja? Kaikki roskiin. En säästänyt mitään, mitä en ollut kaivannut muutamaan vuoteen. Suurin osa roskista oli sellaisia, joiden olemassaolon olin unohtanut. Jos ei muista, että jotain on olemassa, ei sitä myöskään tarvitse.

Tein myös yhden merkittävän löydön. Kun helmikuussa olin New Yorkissa, kävin hienossa konsertissa Carnegie Hallissa. Istuin aika kaukana esiintymislavasta, ja mietiskelin, että missä ovat teatterikiikarini. Tiesin, että minulla on sellaiset, mutta samalla mietin etten ole nähnyt niitä vuosikausiin. Eilen työhuonetta raivatessa tuli vastaan muovilaatikko, joka oli täynnä epämääräistä roinaa, siis juuri noita vanhentuneita kortteja ja mystisiä avaimia. Sekä ne teatterikiikarit. Maailman epäloogisin paikka, en ikinä olisi lähtenyt etsimään niitä sieltä. Ilmeisesti kiikarit olivat päätyneet sinne muuttohässäkässä, sillä en muista nähneeni niitä kertaakaan muuton jälkeen. Mutta ah onnea, nyt ne ovat jälleen käytettävissä! Ihminen tulee erinomaisesti toimeen ilman näitäkin, mutta tulen näistä aina hyvälle tuulelle. Teatterikiikarit ovat ehkä hassuin esine, jonka omistan. Olen iloinen, että tiedän taas, missä ne ovat.

Iloinen jälleennäkeminen!

Raivaamalla hyllyä sain sille tilaa niin, että lattialta sai nostettua tavaroita pois. Kun lattiatilaa tuli lisää, sain uuden idean: mitä jos tilaa raivaisi niin paljon, että työhuoneeseen voisi mahduttaa myös pyykkitelineen? Olohuoneen vakiovarusteena se ei ole viihtyisyyttä lisäävä, eikä taatusti vaali kauneutta. Mutta työhuoneessa se voisi olla levällään päivät pitkät, eikä haittaisi ketään. Jos vain saisi tarpeeksi tilaa…? Tuumailin hetken, ja päätin että jos yksi pieni piironki poistetaan ja toinen siirretään eri paikkaan, tilaa pitäisi vapautua juuri pyykkitelineen verran.

Piironki vain oli täynnä papereita. Juuri niitä historiallisia paperikertymiä, joiden setvimistä olin lykännyt kirjaimellisesti vuosia. Ei muuta kuin mappi kerrallaan käteen ja selaamaan. Yksi kansio ei vaatinut toimenpiteitä, ja se mahtui kirjahyllyyn. Kaikki loput paperit piti käydä yksi kerrallaan läpi. Kävi ilmi, että olin säästellyt vuosikausia kilotolkulla roskaa. Se on muuten mielenkiintoista, mikä on se hetki, jolloin tarpeellinen muuttuu tarpeettomaksi? Puoliso totesi vanhoja dokumentteja selatessaan, että nämäkin olivat joskus tärkeitä papereita. Vakuutuksia, tullipapereita, kauppakirjoja, tiliotteita, palkkakuitteja ja niin edelleen. Sillä hetkellä, kun ne ovat postissa tulleet, niiden arkistoiminen on ollut oikein ja järkevää. Mutta kun tarpeeksi monta vuotta on kulunut, tieto on vanhentunut, eikä paperilla enää ole merkitystä. Heitimme menemään verotusta varten säästettyjä kuitteja ja papereita, jotka olivat jo vanhentuneet. Säästettävää jäin todella pieni nippu. Sen sijaan helpotus oli valtava, kun nuo paperit eivät enää paina mieltä eivätkä vie tilaa!

 

Ei vieläkään täydellinen, mutta verratuna ensimmäiseen kuvaan todella paljon parempi!

Lopputulos on mahtava. Sain piirongin tyhjäksi ja pois huoneesta, siirtelin jäljellä olevia huonekaluja hetken ja nyt pyykkiteline on muuttanut pysyvästi työhuoneeseen. Vaikka huone on todella pieni, raivaaminen mahdollisti vielä yhden käyttötarkoituksen lisäämisen. Olen aika vaikuttunut lopputuloksesta. Tavaroiden poistamisen vaikutuksia ei kannata aliarvioida. Nyt raivattiin kaksi kerrosta, ensin tavaroita ja sitten huonekalu, jonka sisällä tavarat majailivat. Olen tästä muutoksesta niin innoissani, että päätin jatkaa vielä tänään. Nyt näyttää siltä, että pystyn mahduttamaan tuohon hyllyyn vielä lelujen kierrätyspisteen, mikä on numero 10 sillä alussa mainitulla listalla.

Innostaako kevät ketään muuta raivasprojekteihin?

Viikon vinkit: silica gelille käyttöä, säästöä vai kulutusta sekä muovi kosmetiikassa

Julkaistu , kirjoittanut
9

Iltalehdessä luetellaan seitsemän eri tapaa, jolla niitä pieniä kosteutta imeviä pusseja voi hyötykäyttää. Huomasin, että minulla on yksi niistä jo käytössä, sillä pidän sellaista pussia kampauspöydän meikkilaatikossa. En tiedä onko siitä mitään höytyä, mutta eipä siitä ole haittaakaan.

Tässä on kiinnostava juttu: jos vähennämme kulutusta, tuemmeko silloin epähuomiossa epäekologisempaa maailmaa? Kulutustutkija Mika Pantzarilla on mielenkiintoisia argumentteja kuluttamisen puolesta. Ensisijaisesti ymmärrän tämän niin, että jos kuluttamisen vähentämisestä säästyy rahaa, kannattaa olla tarkkaa, mihin sen käyttää. Mutta Pantzar tekee kenties turhan yksioikoisia johtopäätöksiä, nimittäin onhan silläkin väliä, millaista kuluttamista vähentää. Kaikista palveluista peritään arvonlisävero myös, joten jos ostan vähemmän vaatteita, mutta ostan säästyneillä rahoilla esimerkiksi kampaamopalveluita, en näe tässä suurta ekologista ongelmaa, päinvastoin. Verokantakin on sama, mutta rahat jäävät kokonaisuudessaan kotimaahan. (YLE)

Ei sunnuntaita ilman muovia. En ehtinyt luonnonkosmetiikkamessuilla kuunnella ainuttakaan esitystä, vaikka kiinnostavia aiheita olisi kyllä ollut. Noora Shingler puhui tilaisuudesta muovista kosmetiikassa, ja huomasin, että hänen puheenvuoronsa on luettavissa Kemikaalicocktail-blogissa. Esityksestä käy ilmi kiinnostavia seikkoja, kuten esimerkiksi se, millaisilla nimillä muovi on INCI-listoihin piiloutunut. Samoin oletteko tulleet ajatelleeksi, että vegaaninen kosmetiikka sisältää usein muovia. Se on eri asia kuin (sertifioitu) luonnonkosmetiikka, joka taas ei koskaan sisällä muovia.

 

Ostamisen ja shoppailun ero

Julkaistu , kirjoittanut
2

Ostin tiistaina kengät. Koko ostotapahtuma kiteytti hyvin sen, mikä ero on shoppailulla ja ostamisella.

Kaikki alkoi hyvin shoppailuhenkisesti. Sain vinkin, että keskustan kenkäliikkeessä oli -80% ale. Nyt on niin, että vaikka vaatehankintani ovatkin muuttuneet parin viime vuoden aikana erittäin fiksuiksi, enkä enää juurikaan haksahda höperyyksiin, niin -80% kuulostaa kyllä korviini jokseenkin vastustamattomalta. Vaikka tiedän, että ale ei ole erityisen hyvä syy ostaa mitään, niin tuollainen aleprosentti saa minussa aikaan edelleen pavlovilaisen reaktion.

Suunnistin siis kyseiseen kauppaan. Siellä kävi ilmi, että -80% koski tietenkin vain pientä osaa valikoimasta. Mutta ei se mitään, sillä suurin osa muista kengistä oli edelleen -40% tai  -50%. Olin tyytyväinen. Ostoslistalla on nimittäin ollut pitkään siistit kaupunkinilkkurit. Skannasin valikoiman ja bongasin useamman potentiaalisen parin. Avulias myyjä toi varastosta oikeita kokoja soviteltavaksi. Kokeilin neljät eri kengät. Tykkäsin yksistä kovasti, mutta kun pidin niitä pidempään jalassa, alkoi tuntua siltä, ettei malli ollut sittenkään sopiva. Toiset taas eivät näyttäneet jalassa yhtä kivoilta kuin hyllyllä.

Lopulta löysin nilkkurit, jotka olivat juuri sellaiset kuin olin etsinytkin. Samalla kävi ilmi, että neljästä sovitetusta parista juuri nämä eivät olleet minkäänlaisessa alessa. Takaisku! Vanhasta muistista kyseenalaistin hetkeksi koko valinnan. Olin tullut -80% aleen, ja nyt olin siis ostamassa kenkiä täydellä hinnalla. Sehän oli ihan tyhmää – vai oliko sittenkään? Vanhat tottumukset harasivat vastaan, mutta aloin puhua itselleni järkeä.

Millä todennäköisyydellä löytäisin yhtä kivat kengät, jos näiden löytämiseen oli mennyt kaksi vuotta? Olisiko mitään järkeä ostaa niitä vähän halvempia, mutta jalassa huonompia kenkiä, ja toivoa että ne mukautuisivat ajan myötä? Tiedän kokemuksesta, että todennäköisesti jalka ei kuitenkaan totu, ja halvemmat kengät jäävät pitämättä. Täyden hinnan kengät eivät tietenkään olleet halvat, mutta hinta oli mielestäni siedettävä. Tiesin kyllä oikeasti, mitä piti tehdä. Kuuntelin järjen ääntä ja kävelin kengät kainalossa kassalle.

Tässä ne ovat.

Tässä on shoppailun ja ostamisen ero. Shoppailuun kannustaa muutkin tekijät, kuin itse vaate tai tavara, jota on ostamassa. Ostaminen tapahtuu siksi, että tarvitsee juuri sitä, mitä on ostamassa, eikä esim. alella, vieressä seisovalla kaverilla tai omalla fiiliksellä ole vaikutusta ostopäätökseen. -80% ale houkutteli katsomaan, mitä kivaa voisi löytää halvalla, siis shoppailemaan. Mutta päädyin lopulta tekemään suunnitellun ostoksen.

***

Haluan vielä vinkata Caps Lookin ilmaisesta workshopista, joka alkaa 12.2. Siellä pääsee jyvälle kapselipukeutumisen saloista, joiden suhteen workshopin vetäjä Iina Lappalainen lienee Suomen paras asiantuntija. Mikäli osallistuit workshoppiin jo viime syksynä, kannattaa harkita myös Iinan webinaaria, joka on 18.2. klo 18. Webinaarin nimi on Vaatekaappi haltuun – 5 yleisintä syytä vaatekriiseihin ja kuinka ne ratkaistaan. Jos olet jo ilmoittautunut workshoppiin, saat automaattisesti kutsun myös webinaariin. Jos et halua osallistua workshoppiin, ilmoittaudu pelkkään webinaariin tästä. Vaatekriisit ja niiden ratkaisut kiinnostavat ainakin minua suuresti. Arkijärki ja Caps Look tekevät helmikuussa yhteistyötä. 

Shoppailulakosta ja vaatteisiin käytetyistä rahoista

Julkaistu , kirjoittanut
49

Kun aloitin ostolakon vuoden 2017 alussa, olin 100% varma siitä, että voin olla koko vuoden ostamatta yhtään mitään. Koska en ole ehdottomuuksien ystävä, annoin kuitenkin heti kättelyssä itselleni luvan ostaa, jos tarpeellista tai jotain superihanaa tulisi vastaan. Kuten raportista näkyy, ostoksia tuli. Vuosi ei siis ollut täydellinen älä osta mitään -vuosi. Alun hybriksessä annettu nimi siis johtaa harhaan. Todellisuudessa olin viime vuonna shoppailulakossa. 

Shoppailu tarkoittaa minusta sellaista huvikseen ostostelua. Kun lähdetään shoppailemaan, lähdetään viihtymään ostamisen parissa. Se, mitä ostetaan, ei välttämättä ole niin tärkeää kuin se mielihyvä, minkä ostamisesta yleisesti saa. Shoppailu on juuri sitä, että lähdetään ”metsälle” ja iloitaan, kun saadaan saalista. Tehdään alelöytöjä, löydetään jotain odottamatonta ja ihanaa omaan vaatekaappiin. Shoppailla voi toki muutakin kuin vaatteita. Minulla on tapana shoppailla myös kirjoja, ja tiedän ihmisiä, jotka shoppailevat elektroniikkaa tai urheiluvälineitä. Se, minkä viime vuonna lopetin, oli juuri shoppailu. Siis sellainen ostaminen, että menee kauppaan vain katselemaan, löytyisikö sieltä jotain ostettavaa.

Etukäteen mietin vakavasti, että en olisi käytettyjä rahoja tänne kirjannut. Se kun tuppaa herättämään ihmisissä intohimoja, ja minua arvelutti asettaa itseni alttiiksi kritiikille. Tiesin, että sitä tulee, sillä jostain syystä suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu sellainen ajatus, että mitä vähemmän kaikki maksaa, sen parempi. Oma filosofiani rahankäytön suhteen taas on tämä: on aivan sama, mitä itse kukin ostoksistaan maksaa, jos talous on tasapainossa. Se tarkoittaa sitä, että ostoksensa pystyy ostamaan käteisellä (siis että ostoksiin on oikeasti varaa, eikä tarvitse turvautua luottoon). Se tarkoittaa myös sitä, että ostaminen ei estä omia taloudellisia tavoitteita ja on linjassa oman arvomaailman kanssa. Jos ei elä velaksi, pystyy hoitamaan kaikki kiinteät ja välttämättömät kulunsa ja saa säästöön sen minkä haluaa, ostoksen hinnalla ei ole väliä.

Oman ostolakkoni tarkoitus ei ollut säästää rahaa tai päästä mahdollisimman pienellä budjetilla. Shoppailun lopettamisen tärkein syy oli se, että ostin lukumäärällisesti mielestäni aivan liikaa vaatteita vuodessa. Mielestäni se ei ollut kestävää nimenomaan ympäristön kannalta. Talouteni suhteen kestävyysongelmaa ei ole ollut. Toivon, että jätetään toistemme rahan kulutuksen arvostelu tekemättä. Vaatii aika paljon rohkeutta kertoa rahoistaan julkisesti, ja nostan hattua teille kaikille, jotka viime vuonna niin uskalsitte tehdä. Käytetty rahamäärä ei kerro ostolakon onnistumisesta vielä mitään.

Tältä näyttää kirjanpitoni. Vasemmalta oikealle sarakkeet: kuukausi, vaate, merkki, hinta, huomautukset. Erottelin kuukaudet eri väreillä luettavuuden vuoksi. Valkoiset kuukaudet kertovat nollakuukaudesta

Suomalaiset käyttävät tutkimuksen mukaan keskimäärin 870 euroa vuodessa vaatteisiin ja jalkineisiin. Ennen kuin vetää johtopäätöksiä, miettikääpä tätä: alkoholiin ja tupakkaan käytetään 900 euroa. Keskimääräinen suomalainen siis kuluttaa vuodessa enemmän rahaa alkoholiin ja tupakkaan kuin omiin vaatteisiinsa. Kun puhutaan keskiarvoista, se ei kuitenkaan ota huomioon ihmisten erilaisia elämäntyylejä. Jos hieman stereotyyppisesti vertaan omaa kulutustani vaikkapa kainuulaiseen 70-vuotiaaseen poikamieheen, meidän vaatemenomme ovat varmasti aika kaukana toisistaan. Samoin tosin voisi varmasti sanoa alkoholiin ja tupakkaan käytetyistä rahoista, joskin rahamäärät saattavat mennä juuri päinvastoin kuin vaatteissa.

Käytin vuonna 2016 keskimäärin yhteen vaatteeseen noin 35 euroa. Tänä vuonna summa oli 44 euroa. Ostin siis vähemmän, mutta yksittäin kalliimpia vaatteita. Siitä huolimatta säästin rahaa monta sataa euroa vuositasolla. Mielenkiintoinen yhtälö, vai mitä? Aiemmin oikeutin monet ostokset sillä, että ne olivat alessa. Ale-lappu ikään kuin nollasi ostoksen mielessäni. Shoppailulakon aikana kiersin alet kaukaa, koska tiesin heikkouteni alennusmyyntien suhteen. Mutta toisaalta tapahtui mielenkiintoinen ilmiö: kun tiesin ostavani vuoden aikana varsin maltillisen määrän vaatteita, kynnys ostaa laadukasta täydellä hinnalla laski alemmas kuin koskaan ennen. Yhdenkään vaatteen kohdalla hinta ei kauhistuttanut. En jättänyt mitään ostamatta, koska se ei ollut alessa. Tämä johtui siitä, että ostin vain vaatteita, joille oli aidosti tarvetta. Toki hyödynsin alennusmyyntejä silloin kun se oli järkevää. Ostin sukkia Hulluilta päiviltä ja olin innoissani, kun juuri sopiva talvitakki sattui olemaan alessa. Mutta olisin ostanut sen myös täydellä hinnalla.

Yhteenvetona siis: shoppailulakon ensisijainen tarkoitus oli vähentää ostamieni vaatteiden lukumäärää. Siitä kuitenkin seurasi tahattomasti monia mielenkiintoisia ja positiivisia asioita:  opin suunnittelemaan vaateostoksiani. En tehnyt lainkaan hutiostoksia. Kaikille ostamilleni vaatteille tuli vuoden aikana runsaasti käyttöä. Vaatteen hinnan merkitys väheni, mutta ostin silti kalliimpia (ja suoraan sanottuna laadukkaampia) vaatteita kuin aiemmin. Siitä huolimatta säästin vuodessa monta sataa euroa, vaikka en edes yrittänyt. Säästin myös aikaa, koska en käynyt vaatekaupoissa. En keksi ainuttakaan negatiivista seurausta, ellei sellaiseksi lasketa noin puolessa välissä vuotta ilmennyttä ohimenevää tylsistymistä vanhoihin vaatteisiini.

Tämä uusi elämäntapa on niin hyvä, että jatkan tätä automaattisesti. Jos siis shoppailulakko kiinnostaa, liity joukkoon! Yhdessä tämä on hauskempaa. Jatkan kuukausiraportointia edelleen, mutta taidan tänä vuonna jättää summat ja hinnat mainitsematta, sillä ne luovat turhaan sellaisen mielikuvan, että mitä vähemmän rahaa menee, sen parempi. Se, onko näin, on jokaisen oma asia. Suosittelen silti yksityistä rahaseurantaa kaikille, ihan vain oman tietoisuuden kasvattamiseksi. Jos sinusta tuntuu siltä, että vaatteisiin käytetyistä rahoista voisi vähän säästää johonkin muuhun, yksinkertainen kirjanpito on helppo mutta erittäin tehokas työkalu.

Saanko tällekin vuodelle seuraa? Onko siellä yhtään uutta shoppailulakkoilijaa?

Pitääkö kuolemaa varten siivota?

Julkaistu , kirjoittanut
16

Tiedättekö, on erikoista että tämä aihe pulpahtaa pinnalle juuri nyt. Olen nimittäin miettinyt tätä aihetta jo pitkään, varmaan yli vuoden. En kuitenkaan ole kirjoittanut, sillä minulla on  tähän asiaan todella kahtiajakoinen suhtautuminen. Olen yhtä aikaa vahvasti puolesta sekä tiukasti vastaan. Ennen kuin menen itse asiaan, haluaisin kertoa, että olen tyhjentänyt kuolinpesän. Olen myös nähnyt läheltä, kun perintöjä jaetaan; välillä sopuisammin ja välillä riitaisemmin. Kirjoitan näitä kommentteja ymmärtäen täysin, millaista on käsitellä edesmenneen läheisen maallista jäämistöä.

Lyhyenä kertauksena niille, joille aihe ei vielä ole tuttu: ruotsalainen 82-vuotias Margareta Magnusson on julkaissut kirjan nimeltä Döstädning: Ingen sorglig historia. Se julkaistaan  tammikuussa myös suomeksi, ja oikeudet on ehditty myydä ties kuinka moneen maahan. En ole vielä lukenut kirjaa, joten perustan mielipiteeni siitä lukemiini artikkeleihin. Kirjan idea on lyhykäisyydessään se, että jos jokainen siivoaa turhat romppeensa pois nurkista jo elinaikanaan, tavarat eivät jää kuoleman jälkeen muiden niskoille ja hoidettaviksi. Tämä ei ole mikään uusi ajatus. Siihen törmää jatkuvasti, kun lukee esimerkiksi konmari-aiheista facebook-ryhmää. Monet kertovat raivaavansa tavaroitaan nyt, ettei jälkipolvet joutuisi sitä tekemään.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Periaatteessa ajatus on hyvä ja huomaavainen jälkipolvia ajatellen. Kuolinpesän tyhjentäminen on usein raskasta jo pelkästään siksi, että läsnä on niin paljon tunteita. Jos perattavana on hirmuinen määrä silkkaa roinaa, urakka on entistä rankempi. Mitä isompi talo tai asunto, sitä enemmän setvittävää jää. Useimmilla meistä on varastoja, vinttejä ja kellareita, jotka jonkun täytyy joskus tyhjentää. Surun keskellä noiden tavaroiden läpikäyminen voi tuntua suorastaan rangaistukselta, varsinkin jos välit ovat olleet huonot. Silti ajattelen niin, ettei kukaan kerää tavaroita siitä silkasta ilosta, että saisi niillä kiusata lapsiaan kuoleman jälkeen. Mutta jos itsestä tuntuu siltä, että haluaa tällä tavalla valmistautua lähtöön, niin onhan se todella kauniisti ajateltu.

Mutta mitä jos asiaa katsoo toisesta suunnsta. Onko ihmisen tosiaan velvollisuus hankkiutua tavaroistaan eroon vain siksi, ettei olisi kuoleman jälkeen vaivaksi muille? Minusta tämä ajatus tuntuu todella kolkolta. Olisi kauheaa ajatella, että joku alkaisi stressata omista tavaroistaan, jottei vain minulle tulisi vaivaa. Päinvastoin toivon, että jokainen nauttisi tavaroistaan ja omaisuudestaan viimeiseen elinpäiväänsä asti. Se, että niin moni joutuu vanhempiensa tai jonkun muun läheisen jäämistön selvittämään, on minusta vain yksi asia, joka kuuluu elämään. Se voi olla vaivalloista, mutta suhtaudun tähän filosofisesti niin, että nämä ovat niitä asioita, joita emme itse pääse valitsemaan. Voihan asian nähdä myös viimeisenä palveluksena rakkaalle ihmiselle, ja se voi myös olla tärkeä osa surutyötä.

Mielipiteeni on siis tämä: kuolinsiivous on erinomainen ajatus kaikille niille, jotka suurella todennäköisyydellä eivät ole vaarassa kuolla ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana. Jos siis olet täysissä voimissa ja aikaa sekä motivaatiota riittää, turhien tavaroiden karsiminen ja niiden vinttien ja kellareiden harventaminen on hyvä idea. Mutta rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, kenelläkään ei ole mitään velvollisuuttaan vähentää tavaroitaan kuolemistaan varten. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä tärkeämpää on viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa, ja sitä vähemmän tavaroiden määrällä tai järjestyksellä on väliä. Tavarat tulevat kyllä aikanaan hoidetuksi tavalla tai toisella.

Mitä mieltä te olette? Pitääkö kuolemaa varten siivota ja raivata?