Avainsana-arkisto: rutiinit

Haluaisin automatisoida elämäni

Julkaistu , kirjoittanut
16

Haluaisin tällä hetkellä noin 458 uutta rutiinia elämääni. Rakastan rutiineja. Niiden avulla voi nimittäin lopettaa muistamisen ja sellaisen ajattelun, joka vie ärsyttävästi kaistaa paljon mielenkiintoisempien asioiden ajattelemiselta. Paras rutiini on minusta sellainen, jonka tekee automaattiohjauksella, ilman että sen aloittaminen tai loppuun saattaminen vaatii sen kummempaa ryhtymistä. Tekee vaan, ja valmista tulee. Ja samalla tulee tietysti hoidettua kaikki tärkeät asiatkin.

Rutiinien ongelmana on se, että ne eivät valitettavasti synny sormia napsauttamalla. Rutiinin opettelu vie aikaa, sillä mikään toiminta ei muutu automaattiseksi yhden kerran jälkeen. Mitä uudempi asia, sitä enemmän tarvitaan toistoja. Se taas nimenomaan vie sitä aivokapasiteettia, muistamista ja keskittymistä, eli juuri sitä mitä en haluaisi tehdä. En osaa sanoa, kuinka monta kertaa jokin asia pitäisi toistaa, että siitä muodostuu rutiini, eikä sitä muuten oikeasti tiedä kukaan muukaan. Jos olette joskus kuulleet, että jotain pitäisi tehdä 30 kertaa, kyseessä on väärin tulkittu tutkimus. Alunperin kyseessä oli kauneusleikkauksien jälkivaikutuksia koskeva tutkimus, jossa uusiin piirteisiin tottuminen vei keskimäärin kolmekymmentä peiliinkatsomiskertaa. Jollain ihmeellisellä tavalla tästä (luultavasti media) veti hieman mutkat suoriksi, ja 30 kertaa laajennettiin koskemaan kaikenlaisia uusia tottumuksia.

Juuri tällä hetkellä olen vähän turhautunut siihen, ettei hommat oikein rullaa. Pahinta on, että kirjoittamisrutiini on kateissa, mutta sen lisäksi haluaisin hirveän mielelläni automatisoida muunkin elämäni. Esimerkiksi liikunnan harrastamisen, terveelliset ruokavalinnat, papereiden arkistoimisen, jalkapohjien rasvaamisen (otin vinkeistänne vaarin), tavaroiden paikoilleen laittamisen ja sen sellaiset asiat. Olisi niin kivaa, kun ei tarvitsisi joka kerran ruveta tekemään mitään, vaan kaikki sujuisi kuin itsestään. Toisaalta tiedän, että jos nyt yrittäisin ruveta toteuttamaan noita kaikkia edellämainittuja säännöllisesti, systeemini ylikuormittuisi parissa päivässä ja koko paketti kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Jostain pitää aloittaa. Olen aloittanut liikuntaprojektin, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on sellainen, että olen sitoutunut punnertamaan 10 kertaa joka päivä. Jos menen lenkille, ei tarvitse punnertaa. Tämän projektin aloitin muistaakseni 19.5., ja noin kolmea päivää lukuunottamatta olen pysynyt tavoitteessani. Kyseessä on minimaalisin askel, jonka keksin, ja valitsin sen juuri siksi. Halusin ottaa tavoitteeksi jotain niin helppoa ja yksinkertaista, että siinä epäonnistuminen olisi jokseenkin mahdotonta. En yritä yhtään enempää vielä. Mutta näiden kuluneiden viikkojen aikana olen huomannut, että muutos on mahdollinen. Päivittäinen rutiini on mahdollista luoda, jos sen tekee itselleen mahdollisimman helpoksi. Jos olisin ottanut vaikkapa viisi erilaista jumppaliikettä repertuaariin heti kättelyssä, veikkaan että olisin jo lopettanut. Mutta nyt tämä pienen pieni muutos arjessa on alkanut muuttua sen verran automaattiseksi, että harkitsen jo toisenkin lihaskuntoliikkeen lisäämistä.

Seuraavaksi voisin kenties lisätä sen jalkojen rasvaamisen. Eihän siihenkään lopulta niin kauan mene, ja sitä paitsi minulla on muutamia jämäpurkkeja loppuun käytettävinä. Voisin ottaa tavoitteeksi, että olen kuluttanut heinäkuun loppuun mennessä kaikki ylimääräiset rasvat loppuun. Siinä sivussa ehkä saisin pehmeät kantapäätkin? Luulen, että tähän kyllä pitää ottaa puhelimen muistutus avuksi, muuten unohdan parissa päivässä mitä olin tekemässä.

Mitä te ajattelette rutiineista? Hyviä, kammottavia, hyödyllisiä, turhia? Mikä on mielestänne paras rutiini, jonka ihminen voi opetella?

Neljä syytä sille, miksi paperikaaos valtaa alaa

Julkaistu , kirjoittanut
12

Olen viime viikkoina miettinyt syvällisesti, mikä on aiheuttanut kaikki ne paperikerrokset, joita olen taas käynyt läpi. Luulen että olen tunnistanut ongelman ytimen, joka itse asiassa koostuu useammasta seikasta. Niiden yhteisvaikutus on aiheuttanut sen, että olen vuodesta toiseen löytänyt itseni samasta tilanteesta, raivaamassa ”tärkeitä” papereita, jotka eivät tunnu loppuvan tai vähevän millään.

Ensimmäinen asia on papereiden pelko. Olen aina vähän huolissani siitä, pitäisikö jokin paperi säästää vai ei. Mitä virallisemmasta dokumentista on kyse, sitä kunnioittavammin siihen suhtaudun. Esimerkiksi omat terveyteen liittyvät paperit, kuten reseptimääräykset ja lääkäreiden kirjoittamat epikriisit. Tarvitsenko niitä tietoja joskus myöhemmin? Sanotaan, että hoitavalla taholla on minua koskevat tiedot tallessa, mutta mitä sitten, jos osa on julkiselta ja osa yksityiseltä, ja jälkimmäiset vielä eri lääkärikeskuksista peräisin? Kokemukseni mukaan terveydenhuoltoalalla on niin monia erilaisia järjestelmiä käytössä, että näinköhän ne tiedot jostain kootusti löytyisivät, jos olisi pakko. Terveyspaperit ovat kuitenkin kevyttä kamaa verrattuna siihen, että papereissa on jotain rahaan liittyvää tietoa. Verot, palkat, maksut – kaikki sellainen tuntuu aivan liian arvokkaalta tiedolta roskiin heitettäväksi. Ei kai omia palkkakuitteja voi roskiin heittää?! Veroista puhumattakaan. (Joo, kyllä varmaankin voi oikeasti. Tämä on vain se ajatus, joka minulla aina ensimmäisenä nousee mieleen.)

Toinen syy on ollut systemaattisen arkistoinnin puute, samoin kuin toimivan arkistointisysteemin puute. Toisin sanoen ei ole ollut  kunnollista järjestelmää, johon papereita olisi säännöllisesti säilötty. Välillä olen kehitellyt erilaisia arkistoja, sitten unohtanut ylläpitää niitä. Tai sitten en ihan rehellisesti sanottuna ole vain viitsinyt arkistoida papereita keksimäni systeemin mukaisesti, mikä kertoo myös siitä, että systeemissä on luultavasti ollut jotain vikaa. Tämän toiminnan seurauksena syntyy epämääräisiä pinoja ja puolitäysiä kansioita, joista ei vuoden päästä ole enää ihan varma, mikä se alkuperäinen idea on ollut.

Kolmas syy on säännöllisen poistamisen puuttuminen. On nimittäin niin, että joskus jokin paperi on voinut olla hyvinkin tärkeä säästää. Mutta sitten jossain vaiheessa tulee sellainen hetki, että dokumentti muuttuukin tarpeettomaksi. Hyvä esimerkki on takuukuitit. Löysin papereita setviessäni muutamia takuukuitteja, jotka ovat menneet umpeen yli viisi vuotta sitten. Niillä ei enää tee yhtään mitään. Mutta niin kauan kuin takuu on ollut voimassa, kuitin säästäminen on ollut erittäin järkevää. Sama koskee monia muitakin papereita. Heitin pois esimerkiksi vanhan puhelinliittymäsopimuksen. Se oli tehty, kun sain ensimmäisen kännykkäni joskus 90-luvulla. Epäilemättä tuolloin kyseinen paperi on tuntunut erittäin tärkeältä säilyttää huolellisesti. Nyt sillä oli lähinnä hupiarvoa. En kuitenkaan osaa sanoa, milloin on ollut se täsmällinen hetki, jolloin kyseinen paperi on muuttunut tarpeettomaksi. Jos minulla olisi olemassa jokin rutiini, jonka avulla vanhoja papereita tulisi säännöllisesti karsittua, näitä historiallisia kerroksia ei pääsisi syntymään.

Olen sitä mieltä, että ongelman tunnistaminen on ratkaisun alku. Nyt olen tunnistanut ne kaikki:

  • poistamisen pelko
  • toimivan arkistointijärjestelmän puute
  • säännöllisen arkistointirutiinin puute
  • säännöllisen papereiden karsimisen puute

Olen tähän asti kuvitellut, että mahdoton paperitilanne on johtunut ainoastaan siitä, että tapani säilöä papereita on ollut puutteellinen tai huono. Tällä tavalla analyyttisesti tarkasteltuna näen, että arkistointisysteemi on vain osa ratkaisua. Sen lisäksi on tartuttava noihin muihinkin asioihin, myös omaan asenteeseen. Työlistalla on lisäksi uusien rutiinien luomista.

Mitä luulette, saanko tämän homman vihdoinkin hallintaan?

Jos se ei ole kalenterissa, sitä ei ole olemassa

Julkaistu , kirjoittanut
30

Eilisen vaatepostauksen innoittamana päätin, että nyt on aika luopua niistäkin farkuista, jotka eivät ole rikki, mutta jotka eivät ole käyneet kaupaksi. Muistin Finlaysonin farkkukeräyskampanjan ja rupesin selvittelemään onko se vielä voimassa. Nettisivuilla iski epäilys – olinko nyt kuitenkin hukannut tilaisuuteni? Kävin lopulta liikkeessä kysymässä. Selvisi seuraavaa: sekä farkkuja että lakanoita otetaan jatkuvasti vastaan, ja ne kierrätetään matoiksi ja pyyhkeiksi. Mutta alekuponkia niistä ei enää saa, siltä osin kampanja on ohi. Myönnän että harmitti vähän, koska tarvitsisin pari uutta lakanaa.

Tästä tapauksesta seurasi ajatus siitä, että tarvitsen uuden rutiinin: kalenterirutiinin. Minun pitäisi AINA merkitä kaikki tällaiset asiat suoraan kalenteriin HETI kun kuulen niistä. Kuinka monta tilaisuutta onkaan mennyt ohi, kun en ole ajoissa merkinnyt kalenteriin oikeita päivämääriä. Puolisolta tulee jatkuvasti palautetta, että en ole lähettänyt hänelle kalenterikutsua johonkin yhteiseen juttuun – hänellä, toisin kuin minulla, on kalenteri aina ajantasalla. Paitsi silloin kun minä en ole hoitanut omaa osuuttani.

En tiedä miksi kerta toisensa jälkeen teen sen virheen, että kuvittelen muistavani asiat myöhemminkin. Mutta aivokapasiteettini on ilmeisen rajallinen, ja tällaiset mieleenpainetut asiat häipyvät sieltä ennen pitkää. Helpottaisin omaa elämääni merkittävästi, jos kirjoittaisin asiat ylös välittömästi. Jostain syystä se on tuntunut työläältä, mutta havaitsen kärsiväni enemmän siitä, että unohtelen asioita ja hukkaan sen takia tilaisuuksia. Sitten joudun joko improvisoimaan, hoitamaan asioita kovassa kiireessä tai hampaita narskutellen hyväksymään sen, että taas meni jotain sivu suun. Alan kallistua sen puoleen, että kalenterin tai puhelimen esiin kaivaminen on paljon pienempi vaiva.

Tässäpä siis uusi rutiini opeteltavaksi! Tällaiset pienet rutiinit eivät kuormita elämää lainkaan. Olen vuoden alusta lähtien muokannut tapojani vähitellen ja yksi kerrallaan. En enää osta enkä ota vastaan muovikasseja kaupoista. Olen opetellut ohittamaan vaatekaupat ilman, että menen sisälle huvikseni kurkkaamaan, olisiko siellä jotain kivaa. Seuraavaksi rupean kirjoittamaan kaikki kiinnostavat jutut heti kalenteriin, ja laitan tarvittaessa muistutuksen päälle. Aikaa siihen ei kulu, eikä vaivakaan ole suuri. Vaikeinta on varmaan muistaa, että tämä oli tarkoitus tehdä. Tällaisen rutiinin opettelu ei luultavasti vie energiaa juurikaan, mutta hyödyt ovat isot. Menetän hieman vitkasteluaikaa, mutta voitan siinä, etten joudu harmittelemaan jälkeenpäin mitään.

Olisi kiva kuulla teidän parhaat kalenterivinkit! Meneekö kaikki aina suoraan kalenteriin? Miten hyödynnätte muistutuksia? Onko paperi vai sähköinen parempi?

Muovipussikielto – miten menee?

Julkaistu , kirjoittanut
22

Tämän vuoden teemana tuntuu olevan oman toiminnan seuraaminen ja sen muuttaminen haluttuun suuntaan. Alkuvuodesta päätin, että nyt on oikeasti aika lopettaa muovikassien ostaminen. Tässäpä raportti siitä, miten päätökselle on käytännössä käynyt.

Lyhyesti sanottuna tilanne on todella hyvä. Olen alkuvuoden aikana ostanut korkeintaan 2-3 muovipussia (ja saman verran paperikasseja). Ihan täydellinen suoritus ei siis ole ollut, mutta kun ottaa huomioon, että käyn ruokakaupassa usein monta kertaa viikossa, on tuo pari pussia erittäin vähän. Ratkaisu on ollut oma kassi käsilaukussa. Tämähän ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä, mutta ilman kunnollista tahtotilaa oma kassi jää helposti kotiin. Muistan pari vuotta sitten yrittäneeni tätä samaa, mutta en tainnut olla henkisesti kovin sitoutunut, kun jo viikon suoritus meni ihan poskelleen. Tällä kertaa päätös on pysynyt mielessä.

En ole myöskään ottanut ainuttakaan pikkupussia apteekista tai muista kaupoista. Oma kassi on tehnyt nekin tarpeettomiksi. Hedelmäpusseja olen käyttänyt, ja siinä onkin seuraava tavoite, eli oman pestävän hedelmäpussin muistaminen. Olennaisinta tuossa oman kassin muistamisessa on palauttaa se käytön jälkeen takaisin käsilaukkuun. Omani menee erittäin pieneen tilaan, mutta se pitää tyhjentämisen jälkeen muistaa rullata kasaan ja viedä paikalleen. Luulen, että tässä on ollut se kompastuskohta aiemmin. Nyt on tavoitteeseen on todella sitoutunut, muistaminen on ollut helppoa.

On meille muovikasseja silti päätynyt. Ruokakaupan kotiinkuljetus tuo aina ostokset muovikasseissa, eikä sille mahda mitään (olen tähän mennessä tilannut yhden kerran). En myöskään ole velvoittanut puolisoa tähän projektiin, joten kodin muovipussivarasto ei ole vähentynyt ihan niin nopeasti kuin olisin kuvitellut. Omaan suoritukseen olen silti tyytyväinen. Luulisin, että vuositasolla tällä alkaa olla vaikutusta. Samoin nuo pari lipsahdusta tapahtuivat heti projektin alussa. Nyt tämäkin rutiini on jo hioutunut niin varhvaksi, että oma kassi on käytännössä aina mukana. Seuraavaksi yritän siis vähentää hedelmäpussien kulutusta. Luulen, että seuraavan kerran raportoin aiheesta joskus pääsiäisen tienoilla.

Millainen muovikassitilanne teillä on?

Petaa sänky ja elämä muuttuu, vai muuttuuko?

Julkaistu , kirjoittanut
31

Kuunnellessani Ilana Aallon puheenvuoroa lauantaisessa tapahtumassa, esityksessä tuli vastaan mielenkiintoinen sitaatti. Ilana lainasi USA:n laivaston amiraali William H. McRavenin lausahdusta ”Jos tahdot muuttaa maailmaa, aloita petaamalla sänkysi”. Ilana ei suoraan ottanut kantaa siihen, onko tuo lausahdus totta vai ei, mutta hän liitti sen jatkuvasti käynnissä olevaan kotien ”kunnollisuuskamppailuun”. Lause voidaan nähdä jatkumona sille, että kodin siisteys ja järjestys yhdistetään vahvasti ihmisen kunnollisuuteen ja hyvyyteen.

Totta on ainakin se, että siistiä ja järjestyksessä olevaa kotia pidetään yleensä jonkinlaisena ihanteena. Ennen vieraita siivotaan, sotkua hävetään, ja Ilana kertoi myös tapauksista, joissa esimerkiksi lasten huostaanottopäätöksissä on vuolaasti kuvailtu kodin epäsiisteyttä ja sotkuisuutta. Sängyn petaamista varmaankin pidetään niin pienenä vaivana, että jos sitä ei viitsi tehdä, se on merkki kauheasta leväperäisyydestä. Yleinen ajatus lienee, että kunnon ihmiset petaavat sänkynsä.

 

Ilanalla oli kuitenkin mielenkiintoinen vasta-argumentti: sängyn petaaminen voidaan nähdä yhtä tarpeellisena, kuin kengännauhojen solmiminen sen jälkeen, kun kengät on otettu pois jaloista. Kodin laittaminen, siivoaminen ja järjestäminen menevät helposti liian pitkälle, jolloin asioita tehdään vain sen takia, että etenkin naisten odotetaan toimivan niin. Onko todella niin, että maailman muuttaminen riippuu siitä, onko päiväpeitto suorassa vai ei? Onko peli menetetty heti kättelyssä, jos koti on epäjärjestyksessä?

Minua alkoi kiinnostaa tuo lausunto, ja etsin käsiini alkuperäisen lähteen. Tuo elämänohje on itse asiassa peräisin Texasin yliopiston valmistujaistilaisuudesta, jossa amiraali McRaven piti juhlapuheen vuonna 2014. (Sen voi katsoa kokonaisuudessaan youtubessa.) Puheessa hän kertasi, millaiset eväät elämään hän itse sai aikanaan rankkaakin rankemmalta alokaskurssilta sotilasuransa alussa.

Ensimmäinen opetus oli: petaa sänkysi aamuisin. Alokkaiden kuului pedata sänkynsä joka aamu tarkan kaavan mukaan, ja epäilemättä tehtävästä luistaminen olisi johtanut hyvin epämiellyttäviin seurauksiin. Opetus kuitenkin on, että pedattu sänky on päivän ensimmäinen tehtävä, jonka ihminen voi hoitaa kunnolla. Kun takana on yksi saavutus, se antaa voimaa siirtyä edelleen seuraavaan ja seuraavan tehtävään. Hän perustelee petaamista myös sillä, että pienetkin asiat pitää tehdä kunnolla, jos haluaa tehdä isot asiat kunnolla. Ja vaikka päivä olisi ollut kerrassaan epäonnistunut, kotiin tullessa ainakin sänky on pedattu. Se edustaa toivoa siitä, että huomenna on uusi, parempi päivä. Tästä McRaven tekee johtopäätöksen: jos haluat muuttaa maailmaa, petaa sänkysi aamuisin.

Tässä valossa ollaan mielestäni aika kaukana kodin järjestämisestä. Siitä McRaven ei oikeastaan puhu mitään. Aloinkin epäillä, että lause on vähitellen irtaantunut alkuperäisestä asiayhteydestään, ja sitä on ruvettu tulkistemaan kodin siisteyden kontekstissa. Tässä valossa siitä helposti tuleekin päällisin puolin järkevä kehotus: petaamaton sänky kieltämättä tekee koko huoneesta sotkuisen näköisen. Sängyn petaamisen voi liittää samaan listaan, kuin esimerkiksi ”pidä tiskipöytä tyhjänä” tai ”laita kaikki aina omalle paikalleen”. Jos tuota kehotusta sen sijaan katsoo osana McRavenin muuta listaa, se muuttuukin yleiseksi elämänohjeeksi. Saman puheen muita opetuksia oli mm. ”pidä pintasi tukalissakin tilanteissa”, ”arvioi ihmisiä sydämen, älä ulkomuodon perusteella” sekä ”älä koskaan luovuta”.

Opiskelen parhaillaan Stanfordin yliopiston nettikurssilla, jossa käsitellään mm. tahdonvoimaa. Siellä olen oppinut, että omaa tahdonvoimaa voi treenata paremmaksi. Tämä käy esimerkiksi niin, että rupeaa joka päivä tekemään pienen, itsekuria vaativan tehtävän. Karkin syömistä vähentävä voi esimerkiksi laittaa pöydälle purkillisen karkkeja, mutta päättää, ettei syö juuri niitä karkkeja koskaan (muita saa kyllä syödä). Se, että jättää tarjolla olevat karkit joka päivä ottamatta, kehittää itsehillintää ja helpottaa vähitellen ei:n sanomista muissakin tilanteissa. Tästä näkökulmasta ajatellen tuossa sängyn petaamisessa voi sittenkin olla järkeä, jos tavoitteena on siistimpi koti. Sängyn petaaminen voi olla se pieni, itsekuria treenaava juttu, joka vähitellen totuttaa hoitamaan muitakin arkisia rutiineja, joiden avulla koti pysyy sopivasti järjestyksessä.

Se, muuttuuko maailma sänkynsä sijaamalla, on siis asennekysymys. Jos petaamiseen suhtautuu niin, että se on vain yksi kotityö, jolla on lähinnä esteettisiä hyötyjä, sen mielekkyyden voikin kyseenalaistaa. Petaaminen ei ole hygienian tai terveyden kannalta välttämätöntä, toisin kuin esimerkiksi tiskaaminen tai pyykinpesu. Mutta jos petaamiseen suhtautuu McRavenin ehdottamalla tavalla, siitä tulee paljon merkittävämpi juttu. Pedattu sänky ei ole vain tietyllä tavalla aseteltuja peitteitä ja tyynyjä, vaan se edustaa kokonaista arvomaailmaa. Tai sitten siihen voi suhtautua henkilökohtaisena itsekuritreeninä, jonka sivutuotteena sekä tahdonvoima että huoneen yleisilme kohentuvat.

Mitä mieltä te olette – onko sängyn petaamisesta hyötyä?

Missä on tavaroiden paikka?

Julkaistu , kirjoittanut
13

Komeroa siivotessa ja järjestäessä törmäsin siihen, että meille oli ostettu mm. nenäliinoja ja talouspaperia, vaikka edellisiäkin oli vielä jäljellä. Olen tähän saakka ollut sitä mieltä, että jos ostaa vahingossa tuplakappaleita, se johtuu yleensä siitä, että tavaroita on liikaa ja vanhat ovat hautautuneet muun kaman alle. Mutta tarkistan kantaani: myös epäjärjestys voi johtaa siihen, että tulee ostettua turhaa.

Komero on ollut niin sotkussa, että edelliset ostokset ovat vain hävinneet sinne. Tästä kertoi esimerkiksi se, että talouspaperia löytyi yksi avaamaton ja kaksi avattua pakkausta. Sotku on johtunut paitsi huolimattomuudesta ja viitsimättömyydestä, myös siitä, että selkeää paikkaa talouspaperirullille ei ole ollut. Kun molemmat aikuiset ovat täydentäneet varastoja, rullat on laskettu kädestä milloin mihinkin. Seuraavalla kerralla toinen ei ole tiennyt eikä huomannut, että edellisiäkin olisi ollut jäljellä, saati sitten osannut laittaa uudet vanhojen seuraksi samaan paikkaan.

Tässä onkin se toinen kompastuskohta: missä minusta on tavaran paikka, ja missä puolison mielestä? Kuuntelin äskettäin erästä podcastia, jossa pohdittiin tätä samaa asiaa. Puolisoiden logiikka jonkun esineen luontaisen säilytyspaikan suhteen voi olla hyvinkin erilainen. Tästä seuraa se, että jomman kumman mielestä tavara on aina joko hukassa tai väärässä paikassa. Yksi ratkaisu on useamman samanlaisen esineen hankkiminen. Tietyissä tilanteissa se onkin järkevää, etenkin jos talo on iso (en tiedä voiko yksiössä tulla tätä ongelmaa vastaan ylipäätään?) Jos vaimon mielestä vasaran paikka on eteisen sekalaatikossa, mutta mies etsii sitä aina ensimmäisenä autotallista, kahden vasaran säilyttäminen on yksinkertainen ratkaisu.

Olen huomannut, että välillä ihmisten ajatukset siitä, missä mitäkin pitäisi olla, voivat olla varsin persoonallisia. Minun mielestäni käsirasvaa kuuluu tietenkin säilyttää tiskipöydän alla olevassa kaapissa. Jutellessani kaverin kanssa, huomasin että tämä ei olekaan mikään universaali tapa. Kaveri oli aivan äimistynyt koko ideasta, vaikka minusta paikka on aivan looginen, koska tiskaamisen jälkeen tarvitsee käsirasvaa, ja olen kotoa oppinut että näin tehdään.

Tässä talouspaperikysymyksessä päädyin siihen, että kun komero on nyt järjestyksessä, päätin että rullien paikka on vasemmalla hyllyllä keskellä. Näytin myös puolisolle, mihin olin kaikki rullat laittanut. Järkeilen niin, että jos itse systemaattisesti alan laittaa talouspaperin aina samaan paikkaan, pian muukin perhe alkaa automaattisesti mennä etsimään uutta rullaa sieltä. Olen kuitenkin huomannut, että uusien säilytyspaikkojen vakiintuminen ei käy kädenkäänteessä. Ehkä tässä tilanteessa, kun selkeää yhtä paikkaa ei ole ollut, uusi paikka vakiintuu nopeammin.

Yhteenvetona kuitenkin totean, että vaikka tavaraa ei olisikaan liikaa, saattaa sekasotku silti aiheuttaa turhaa ostamista. Luen parhaillaan mielenkiintoista kirjaa sekasotkun eduista järjestykseen verrattuna, mutta on sanottava, että toistaiseksi en ole ollut hirveän vakuuttunut. Arkikokemus kertoo, että tavaroiden hyvällä järjestyksellä on kyllä paljon käytännöllisiä etuja. Kuten esimerkiksi se, ettei osta turhaa.

Oletteko huomanneet samaa ilmiötä, että epäjärjestys aiheuttaa turhaa ostamista? Ja mistä tietää, että tavara on oikeassa paikassa?

Rutiinit – ja kuinka sellaisia luodaan

Julkaistu , kirjoittanut
3

Rutiinit ovat minusta kiehtovia. Näin vuoden alussa niitä tulee pohdittua ehkä tavallista enemmänkin, ajankohta nimittäin on otollinen sille, että lisäisi elämäänsä uusia rutiineja. Tiedän että sana jakaa mielipiteitä, mutta minulle rutiinit tuovat etupäässä vain positiivisia mielikuvia. Olen kirjaimellisesti puhunut aiheesta aiemminkin; keskustelimme Katrin kanssa  rutiineista Irti turhasta -podcastissa jo pari vuotta sitten. (En muuten ole kuunnellut tuota jaksoa pitkiin aikoihin, joten jos kirjoitan nyt eri asioita kuin puhun, se johtuu siitä, että mielipiteet ovat parin vuoden aikana kehittyneet.)

Ydin on kuitenkin pysynyt varmasti samana: rutiinit ovat mahtavia, koska ne vapauttavat hirveän määrän energiaa mielenkiintoistempien asioiden miettimiseen. Jos jonkin asian tekee hyvällä rutiinilla, se hoituu kuin itsestään, nopeasti ja tehokkaasti. Ilman rutiinia kaikki on työläämpää. Pitää miettiä milloin ja miten joku juttu kannattaa tehdä, pitää ylipäätään muistaa tehdä se, ja suorituksen aikana pitää keskittyä siihen mitä on tekemässä.

Joulu vähän sotki kuvioita, mutta nyt kun ihana arki on taas alkanut, vanhat rutiinit alkavat jälleen kukoistaa. Tiskikonerutiini rullaa jouhevasti. Pyykkirutiini on palannut entiselleen. Tänä vuonna olen lisännyt uuden rutiinin muovipussikiellon myötä, eli olen ruvennut huolehtimaan siitä, että aina kun lähden kotoa, mukana on oma kassi ostoksia varten. Tämä on ihan pikkuinen muutos entiseen, mutta kokemukseni mukaan se onkin juuri oikea tapa opetella uusia tapoja.

Olen huomannut, että uusia tapoja opetellessaan ihmisillä on hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia, ja samasta ongelmasta kärsin itsekin aika ajoin. Ajatellaan, että nyt muuttuu koko elämä (hei, uusi vuosi ja kaikkea!), ja tästä päivästä eteenpäin tehdään asiat ihan eri tavalla kuin ennen. Kokemukseni mukaan tällaista elämänmuutosta jaksaa toteuttaa ehkä viikon. Sen jälkeen elämä luisuu huomaamatta enemmän tai vähemmän vanhoille urilleen.

Syy on uskoakseni siinä, että on tosi rankkaa tehdä isoja muutoksia. Rutiini ei synny siten, että vain päättää tehdä asiat eri tavalla kuin ennen. Rutiini syntyy siitä, että systemaattisesti rupeaa toimimaan joka päivä eri tavalla kuin on aiemmin toiminut. Eri tavalla tekeminen vaatii aluksi aivokapasiteettia, ja päätösten tekeminen ja huomion kiinnittäminen on tunnetusti raskasta. Jos muutoksia on paljon yhtä aikaa, se on uuvuttavaa, eikä päätös pysy.

Niinpä uudet rutiinit kannattaa ottaa haltuun yksi kerrallaan. Jos aiot tehdä elämänmuutoksia, valitse yksi asia, ja rupea toimimaan sen mukaisesti. Kun uudesta tavasta on tullut niin automaattinen osa arkea, ettei sitä enää mieti lainkaan, on menestyksekkäästi luonut itselleen uuden rutiinin. Vasta siinä vaiheessa kannattaa tehdä seuraava muutos. Tuo muovikassimuutos on esimerkki pienestä, yksinkertaisesta asiasta, jonka kuitenkin haluan opetella. Toivoisin onnistuvani myös isommissa elämäntapamuutoksissa, jotka liittyvät omaan hyvinvointiin (mihinkäs muuhun… eikö tässä vaiheessa vuotta kaikki rupea syömään enemmän kasviksia ja käymään lenkillä?). Niitä varten täytyy kyllä vähän miettiä, miten projektit toteuttaisi. Muuten käy niin kuin aina ennenkin, eli helmikuussa muutokset on jo unohdettu.

Onko teillä tavoitteena uusia rutiineja tälle vuodelle?

 

Muovipussikielto

Julkaistu , kirjoittanut
25

Olen uuden vuoden kunniaksi tehnyt toisenkin lakon. Nimittäin muovipussilakon. Katsokaan nyt tätäkin:

Tässä näkyy osa taloudesta löytyvistä tyhjistä muovikasseista. En ole laskenut montako tuossa on, mutta todennäköistä että pärjään noilla paremmin kuin hyvin pitkälle kevääseen asti. Näin ollen olen julistanut itseni muovipussikieltoon. En tuo yhtä ainutta uutta muovipussia tähän huusholliin, ennen kuin noiden määrä on kutistunut jonnekin parinkymmenen kieppeille.

Tämän lupauksen toteuttaminen ei pitäisi olla ylivoimaista. Minulla on ainakin viisi pieneen tilaan menevää kestokassia. Lisäksi on lukuisia kangaskasseja sekä vielä pari olalla kannettavaa juuttikassia. Omistan myös sellaisen uudelleenkäytettävän hedelmäpussin ja kaiken lisäksi tiedän täsmälleen, missä nämä kaikki ovat. Jos lähden kaupungille ilman kangaskassia, voin syyttää vain itseäni.

Tälle päätökselle on nyt otollinen hetki, sillä tänä vuonna kaupat ovat ottaneet myös tavoitteeksi muovikassien vähentämisen. Olen ennenkin yrittänyt vähentää muovikassien ottamista kaupoista, vaihtelevalla menestyksellä. Syynä epäonnistumisiin on ollut se, että oma kassi on unohtunut kotiin. Tarvitsen siis uuden rutiinin, joka johtaa siihen, että kassi on aina mukana. Tämä on oikeastaan helppoa. Pitää vain sijoittaa nuo kassit valmiiksi niihin käsilaukkuihin ja reppuihin joita yleensä käytän, ja sitten on aina valmiiksi varautunut. Minulla on jo nyt vakiovarustus laukussa: puhelin, lompakko, avaimet sekä pussukka, jossa on kaikkea mahdollista tarpeellista kuten käsidesiä, laastareita ym. Nyt tuohon lisätään vielä pieneen tilaan menevä kestokassi.

Selkeyden vuoksi vielä muovikassikiellon säännöt:

  • Muovikassien ostaminen ehdottomasti kielletty!
  • Jos muovikassi tulee esim. kotiinkuljetuksen mukana, se on ihan ok
  • Pieniä biopusseja ja paperikasseja ja -pusseja saa käyttää sekä ostaa
  • Tavoitteena pärjätä myös ilman hedelmäpusseja, mutta jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, niin muovisia saa käyttää. Tämä lähinnä siksi, että irtohedelmien ostaminen on mahdotonta ellei niitä voi laittaa johonkin.
  • Kielto on voimassa niin kauan, kunnes näyttää siltä, että muovipussien ostaminen on tarpeellista, eli sitten kun roskapussit loppuvat.

Tässäpä jälleen pieni asken yhteiskunnalle, mutta keskisuuri minulle. Kuka lähtee tähän mukaan?

Varakappaleet – uhka vai mahdollisuus?

Julkaistu , kirjoittanut
38

Lueskelin viime viikolla kirjakaupassa uutta Loistava Järjestys -kirjaa, jonka kirjoittaja Mira Ahjoniemi pitää mm. suosittua Konmari-facebookryhmää. Vaikka en ehtinytkään lukea kirjaa kannesta kanteen (olen kirjaston varausjonossa), niin mielestäni kirjassa on selvästi minimalistinen lähestymistapa tavaroiden suhteen. Ymmärsin kirjan filosofian niin, että kaikki mahdollinen ylimääräinen kannattaa kodista poistaa. Tämä koskee myös käyttötavaroita. Mira kehottaa mm. luopumaan vieraspyyhkeistä. En mene tässä yhteydessä pyyheasiaan sen syvällisemmin (vaikka aion kyllä kirjoittaa tästä myöhemmin), mutta uskaltaisin väittää, että tässä on kyse länsisuomalaisesta ajattelusta, joka tällaiselle karjalaisia juuria omaavalle ihmiselle on vierasta.

Eräs yksityiskohta kuitenkin pisti silmään. Mira sanoo, ettei vessapaperia lukuunottamatta ole tarpeen varautua siihen, että mikään käyttötavara loppuisi. Tämä tarkoittanee hammastahnaa, tiskiainetta, sampoota, käsisaippuaa tai muuta käytössä kuluvaa ainetta, jota länsimainen ihminen on tottunut päivittäin käyttämään. Ajatus menee käsittääkseni niin, että kaikkien noiden tarpeiden vähenemisen huomaa kyllä ajoissa, ja sitten voi ostaa uuden kun tuote on loppu. Tai jos jokin loppuu eikä varakappaletta ole, ei se haittaa. Pari päivää tulee toimeen ilman ihan hyvin.

Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Minulla nimittäin on aina varakappale odottamassa vähän kaikesta. Se johtuu siitä, että inhoan kaikkea säätämistä sydämeni pohjasta. Haluan että arki rullaa ilman töyssyjä, en halua paniikissa etsiä deodoranttia tai hiuslakkaa juuri silloin kun niitä kipeimmin kaivattaisiin. Vielä pahempi skenaario on se, että havaitsen jonkin olevan lopussa juuri silloin, kun en mitenkään ehdi kauppaan hakemaan uutta. Tuollainen tilanne saa aikaan stressireaktion, joskus jopa suhteettoman suuren asian vakavuuteen nähden. Se johtuu siitä, että olen kai aika tarkka sen suhteen, millaisia tuotteita haluan käyttää.

Tästä näkökulmasta ajatellen filosofia, että ilmankin pärjää, kutittelee aivojani mukavasti. Olisiko mahdollista, että ei vain välittäisi siitä, että hammastahna loppui juuri, eikä uutta ole? Särkylääke? Erinäiset hygieniatuotteet…? Täytyy sanoa, että vaikka ajatus on hauska, en pysty tuollaiseen joustavuuteen. Keksin tältä istumalta lukuisia tuotteita, joita ilman en vain kertakaikkiaan halua olla. Päinvastoin, haluan olla aivan varma siitä, että esimerkiksi noita edellämainittuja löytyy kodista 100% varmuudella, olipa tilanne mikä tahansa. En halua stressata, haluan olla huoleton. Haluan olla varautunut kaikkeen, ja usein olenkin.

Kääntäisinkin asian toisin päin: mitä haittaa varakappaleista on? Tietenkin on tarpeetonta hamstrata kymmentä purkkia sampoota tai saippuaa, mutta useimmissa kodeissa on tilaa ylimääräiselle hammastahnatuubille tai tiskiaineelle. Minulle varakappale tarkoittaa vapautta hankkia uusi tuote silloin kuin se itselleni parhaiten sopii, ja usein vielä alennuksella. Jos jättää uuden hankkimisen viime tippaan, ei voi olla kovin nirso, vaan täytyy tyytyä siihen, mitä lähikaupan valikoimista löytyy. Tai sitten täytyy tosiaan osata tulla toimeen ilman siihen asti, kun on asiaa siihen kauppaan, josta juuri haluttua tuotetta saa. Varakappale edustaa mielenrauhaa, ja sille olen aivan valmis raivaamaan tilaa kaapeissani.

Tästä voikin päätellä, että Tavarataidot ja Loistava järjestys ovat varsin erilaisia kirjoja. Meidän näkökulmamme ovat välillä suorastaan vastakkaiset, vaikka tavoite on kummallakin sama – saada kodin tavarakaaos hallintaan. Luulisin, että molemmille löytyy oma lukijakuntansa.

Kuulutteko te varatavaroiden vai minimalismin kannattajiin?

Tilannepäivitys podcastin muodossa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Oli niin kiva saada se edellinen podcast julki, että tehtiin Katrin kanssa heti uusi. Tällä kertaa kyseessä on lyhyt, n. 20 min päivityspodcast edellisen maratonversion sijaan. Kerromme kuulumisia ja mistä asioista olemme olleet viime aikoina innostuneita.

Omalla kohdallani se tarkoittaa – yllätys yllätys – kirjoittamista, sillä olen oikeastaan viime pääsiäisestä lähtien kirjoittanut erittäin tavoitteellisesti tähän päivään asti. Sillä onkin ollut mielenkiintoisia vaikutuksia kodin siisteyteen ja muihin rutiineihin, ja ymmärrän tämän kokemuksen jälkeen huomattavasti paremmin kaikkia luovan työn tekijöiltä, joilta arki lähtee vähän lapasesta projektin ollessa hektisimmillään.

Katrin tilanne on suorastaan päinvastainen. Hän on onnistunut kehittämään arkeaan siten, että rutiinien ylläpitäminen on ollut paljon helpompaa kuin aikaisemmin. Katri kertoo mm. miten erityiset ruokavalinnat (tarkemmin sanottuna sienet) ja erityinen muistikirjamenetelmä, jota kutsutaan bullet journaliksi, on auttaneet häntä.

Totesimmekin podcastia äänittäessä, että kerrankin tilanne on päälaellaan: minulla on ollut rutiinit hukassa kun taas Katrilla ne ovat paljon paremmin hallinnassa kuin ennen. Kuunnelkaa lisää alta tai osoitteessa irtiturhasta.net. Mehän ollaan nyt niin vauhdissa näiden kanssa, että hyvällä tuurilla saadaan vielä yksi ennen joulua tehtyä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS