Kuunnellessani Ilana Aallon puheenvuoroa lauantaisessa tapahtumassa, esityksessä tuli vastaan mielenkiintoinen sitaatti. Ilana lainasi USA:n laivaston amiraali William H. McRavenin lausahdusta ”Jos tahdot muuttaa maailmaa, aloita petaamalla sänkysi”. Ilana ei suoraan ottanut kantaa siihen, onko tuo lausahdus totta vai ei, mutta hän liitti sen jatkuvasti käynnissä olevaan kotien ”kunnollisuuskamppailuun”. Lause voidaan nähdä jatkumona sille, että kodin siisteys ja järjestys yhdistetään vahvasti ihmisen kunnollisuuteen ja hyvyyteen.
Totta on ainakin se, että siistiä ja järjestyksessä olevaa kotia pidetään yleensä jonkinlaisena ihanteena. Ennen vieraita siivotaan, sotkua hävetään, ja Ilana kertoi myös tapauksista, joissa esimerkiksi lasten huostaanottopäätöksissä on vuolaasti kuvailtu kodin epäsiisteyttä ja sotkuisuutta. Sängyn petaamista varmaankin pidetään niin pienenä vaivana, että jos sitä ei viitsi tehdä, se on merkki kauheasta leväperäisyydestä. Yleinen ajatus lienee, että kunnon ihmiset petaavat sänkynsä.
Ilanalla oli kuitenkin mielenkiintoinen vasta-argumentti: sängyn petaaminen voidaan nähdä yhtä tarpeellisena, kuin kengännauhojen solmiminen sen jälkeen, kun kengät on otettu pois jaloista. Kodin laittaminen, siivoaminen ja järjestäminen menevät helposti liian pitkälle, jolloin asioita tehdään vain sen takia, että etenkin naisten odotetaan toimivan niin. Onko todella niin, että maailman muuttaminen riippuu siitä, onko päiväpeitto suorassa vai ei? Onko peli menetetty heti kättelyssä, jos koti on epäjärjestyksessä?
Minua alkoi kiinnostaa tuo lausunto, ja etsin käsiini alkuperäisen lähteen. Tuo elämänohje on itse asiassa peräisin Texasin yliopiston valmistujaistilaisuudesta, jossa amiraali McRaven piti juhlapuheen vuonna 2014. (Sen voi katsoa kokonaisuudessaan youtubessa.) Puheessa hän kertasi, millaiset eväät elämään hän itse sai aikanaan rankkaakin rankemmalta alokaskurssilta sotilasuransa alussa.
Ensimmäinen opetus oli: petaa sänkysi aamuisin. Alokkaiden kuului pedata sänkynsä joka aamu tarkan kaavan mukaan, ja epäilemättä tehtävästä luistaminen olisi johtanut hyvin epämiellyttäviin seurauksiin. Opetus kuitenkin on, että pedattu sänky on päivän ensimmäinen tehtävä, jonka ihminen voi hoitaa kunnolla. Kun takana on yksi saavutus, se antaa voimaa siirtyä edelleen seuraavaan ja seuraavan tehtävään. Hän perustelee petaamista myös sillä, että pienetkin asiat pitää tehdä kunnolla, jos haluaa tehdä isot asiat kunnolla. Ja vaikka päivä olisi ollut kerrassaan epäonnistunut, kotiin tullessa ainakin sänky on pedattu. Se edustaa toivoa siitä, että huomenna on uusi, parempi päivä. Tästä McRaven tekee johtopäätöksen: jos haluat muuttaa maailmaa, petaa sänkysi aamuisin.
Tässä valossa ollaan mielestäni aika kaukana kodin järjestämisestä. Siitä McRaven ei oikeastaan puhu mitään. Aloinkin epäillä, että lause on vähitellen irtaantunut alkuperäisestä asiayhteydestään, ja sitä on ruvettu tulkistemaan kodin siisteyden kontekstissa. Tässä valossa siitä helposti tuleekin päällisin puolin järkevä kehotus: petaamaton sänky kieltämättä tekee koko huoneesta sotkuisen näköisen. Sängyn petaamisen voi liittää samaan listaan, kuin esimerkiksi ”pidä tiskipöytä tyhjänä” tai ”laita kaikki aina omalle paikalleen”. Jos tuota kehotusta sen sijaan katsoo osana McRavenin muuta listaa, se muuttuukin yleiseksi elämänohjeeksi. Saman puheen muita opetuksia oli mm. ”pidä pintasi tukalissakin tilanteissa”, ”arvioi ihmisiä sydämen, älä ulkomuodon perusteella” sekä ”älä koskaan luovuta”.
Opiskelen parhaillaan Stanfordin yliopiston nettikurssilla, jossa käsitellään mm. tahdonvoimaa. Siellä olen oppinut, että omaa tahdonvoimaa voi treenata paremmaksi. Tämä käy esimerkiksi niin, että rupeaa joka päivä tekemään pienen, itsekuria vaativan tehtävän. Karkin syömistä vähentävä voi esimerkiksi laittaa pöydälle purkillisen karkkeja, mutta päättää, ettei syö juuri niitä karkkeja koskaan (muita saa kyllä syödä). Se, että jättää tarjolla olevat karkit joka päivä ottamatta, kehittää itsehillintää ja helpottaa vähitellen ei:n sanomista muissakin tilanteissa. Tästä näkökulmasta ajatellen tuossa sängyn petaamisessa voi sittenkin olla järkeä, jos tavoitteena on siistimpi koti. Sängyn petaaminen voi olla se pieni, itsekuria treenaava juttu, joka vähitellen totuttaa hoitamaan muitakin arkisia rutiineja, joiden avulla koti pysyy sopivasti järjestyksessä.
Se, muuttuuko maailma sänkynsä sijaamalla, on siis asennekysymys. Jos petaamiseen suhtautuu niin, että se on vain yksi kotityö, jolla on lähinnä esteettisiä hyötyjä, sen mielekkyyden voikin kyseenalaistaa. Petaaminen ei ole hygienian tai terveyden kannalta välttämätöntä, toisin kuin esimerkiksi tiskaaminen tai pyykinpesu. Mutta jos petaamiseen suhtautuu McRavenin ehdottamalla tavalla, siitä tulee paljon merkittävämpi juttu. Pedattu sänky ei ole vain tietyllä tavalla aseteltuja peitteitä ja tyynyjä, vaan se edustaa kokonaista arvomaailmaa. Tai sitten siihen voi suhtautua henkilökohtaisena itsekuritreeninä, jonka sivutuotteena sekä tahdonvoima että huoneen yleisilme kohentuvat.
Mitä mieltä te olette – onko sängyn petaamisesta hyötyä?
Joo ja sängyn petaaminen eli pienen tehtävän hoitaminen heti aamulla voi antaa pienen dopamiinipaukun, joka herättää aivot.
Tämähän on kiinnostavaa. Onkohan sillä väliä, minkä asian tekee? Siisvoisiko sama vaikutus olla hampaidenpesulla tai jollain muulla arkisella toimenpiteellä?
Kuiva sänky mieluummin kuin pedattu ja kostea yön jälkeen
Minä kyllä petaan yleensä joka aamu, mutta nostan peiton jalkopäähän ja avaan ikkunan hetkeksi ennen kuin varsinaisesti petaan.
Tämä on aika jännä juttu. Vanhempani olivat aika boheemeja ja sängyt olivat usein petaamatta sen jälkeen kun kotiapulaista ei ollut (puhun nyt 70-luvusta). Itse olen ehkä vastareaktiona tälle hyvin pedantti enkä voisi lähteä kotoa petaamatta sänkyä. Sekä he että itse olen tehnyt aika vaativaa työtä ja olemme menestyneet ainakin työelämässä samantasoisesti petaamisesta riippumatta. Olisi houkuttelevaa ajatella, että pienen asian tekeminen olisi osoitus myös suurempien asioiden onnistumisesta. Onkohan asia ihan näin. Suurpiirteisyys voi myös vapauttaa luovuutta.
Tämä on mielenkiintoinen kysymys. itse olen törmännyt siihen, että isoa projektia tehdessä ne hutiloiden ohitetut yksityiskohdat tulevat aina jossain vaiheessa vastaan. Eli siinä mielessä kyllä, pienilläkin asioilla on merkityksensä kokonaisuudessa. Mutta tosiaalta tuntuisi yliyksinkertaiselta ajatella, että isoja projekteja on mahdoton tehdä, ellei hoida jotain tällaista arkipäiväistä asiaa kuin petaaminen. En usko että siinä mielessä asioilla on yhteyttä. Eli riippuu kontekstista.
Itse ajattelen olevani melko siisti ja suhteellisen järjestelmällinen mutta meillä ei juuri koskaan ole kenenkään sänky pedattu. Silloin petaan jos on tulossa vähemmän tuttuja vieraita. Meillä makoillaan sängyssä välillä päivisin ja peittoja roudataan alakerran ja yläkerran väliä, sängyltä sohvalle ja taas ees taas. Tykkään möyheästä ja kutsuvasta sängystä. Ennen lapsia petasin aina ja tarkasti. Huomaan että olen onneksi edes jossain asiassa oppinut höllentämään ja olisin imarreltu jos joku pitäisi minunlaistani boheemina.
Mutta itse asiaan. Lausetta on alunperin varmastikin tarkoitettu symboloimaan muutosta. Sitä, että maailma muuttuu pienin askelin. Mitä tahansa maailmassa haluaa tapahtuvan, on sen eteen tehtävä jotain eikä maata laakereillaan.
Minä taas näkisin, että se tarkoittaa sitä että jostain pitää aloittaa. Sekä tykkään siitä ajatuksesta, että hoitaa ainakin yhden asian päivässä kunnolla, ja se on muistuttamassa kotona kun palaa.
Mielenkiintoista! Mä olen itsekurivastainen, en usko siihen ollenkaan 🙂 Mitä hyötyä siitä mielestäsi on? Toivon saavani aikaiseksi lukea sitä käsitteleviä kirjoja, ehkäpä niiden jälkeen muutan mieleni 🙂
Mitä tarkoittaa ettei usko itsekuriin? Sehän on samanlainen synnynnäinen ominaisuus kuin vaikkapa hajuaisti 🙂 En ole varma ymmärränkö kysymyksesi oikein, mutta siis mitä hyötyä on siitä, että pystyy ja haluaa edistää itselleen tärkeitä asioita systemaattisesti ja pitkäjänteisesti…? Tahdonvoima ja itsekuri tarkoittaa mielestäni sitä, että valitsee oikeaksi tietämänsä vaihtoehdon silloinkin, kun esim. väsyttää tai stressaa. 100% suoritukseen ei kukaan meistä kykene, mutta jos asiasta on tietoinen, omaa tahdinvoimaansa voi kyllä parantaa. Tämä on on myös tieteellisesti todistettu. Jos et ole lukenut aiheesta, niin suosittelen lämpimästi Kelly McGonigalin kirjaa The Willpower Instinct, joka on viisain aiheesta lukemani teos, ja lisäksi käytännöllinen ja hauska.
Kiitos kirjavinkistä! Onko itsekuri välttämätöntä pitkäjänteisyydelle ja systemaattisuudelle? Ja voiko toisaalta keskittyä siihen väsymisen ja stressaamisen ehkäisyyn (mikä ei ole täydellisen mahdollista ikinä) sen sijaan, että piiskaisi itseään. Kuulostaa jotenkin armottomalta.
Mä olen kai perusluonteeltani laiska ja yritän mieluummin muokata ympäristöä sellaiseksi, jotta itsekuria ei tarvita. Eli sen sijaan että jättäisin karkit lojumaan, niin laittaisin ne pois näkyvistä eli pois mielestä. Tai jättäisin mieluiten kauppaan.
Mua on pienenä yritetty karaista esimerkiksi totuttamalla kylmään veteen enkä vieläkään tykkää siitä. En edes heitä talviturkkia joka kesä, kun Suomessa on liian kylmä!
Vastaus mun kysymykseen taisi olla tuossa 4. lauseessa.
Mielestäni on. Ilman itsekuria olisimme täysin impulssiemme vietävissä. Itsekuri ei ole mitään piiskaamista, vaan sitä, että valitsee omien arvojensa mukaisesti myös niissä tilanteissa, kuin oikeasti huvittaisi tehdä jotain muuta. Minusta se ei ole armotonta, vaan sellaista järkevän aikuisen toimintaa. Esimerkiksi ainakin minä tarvitsen itsekuria, että esimerkiksi harrastaisin liikuntaa. Jos teen mitä huvittaa, en liikkuisi juuri lainkaan. Mutta itsekurin ansiosta jaksan tsempata, ja teen jotain, vaikka eniten huvittaisikin heittäytyä kirjan kanssa sohvalle. Se, että siirrät karkit pois näkyvistä, on juuri sitä että edistät omaa itsekuriasi. Tekniikoita on monenlaisia! Kannattaa tutustua tuohon McGonigalin kirjaan, se todella avaa silmät näkemään aiheen paljon laajemmasta perspektiivistä, kuin mitä yleensä ajatellaan.
Totta. Tämän määritelmän mukaan itsekuri siis auttaa tekemään valintoja pitkän aikavälin hyödyn mukaisesti sen sijaan että toimisi lyhyen aikavälin palkintojen mukaan. Ehkä toi kuri-sana aiheuttaa niin negatiivisia assosiaatioita. Lasten kanssa puhutaan itsesäätelystä. Tahdonvoima on myös synonyymi. En ole tutustunut näiden sävyeroihin vielä tarkemmin 🙂 Sisäinen motivaatio on myös tärkeä, tuli tuosta liikunnasta mieleen.
Oletko lukenut Gretchen Rubinin Better Than Before -kirjan tavoista? Suosittelen! Siinä hän jakaa ihmiset neljään tyyppiin sen mukaan kuinka luontevasti he tottelevat sisäisiä ja ulkoisia odotuksia. Joillain ihmisillä sisäisten odotusten totteleminen (kai sitä voisi itsekuriksikin sanoa) on heikompaa. Lapsilla ja esim. neurologisesti poikkeavilla ihmisillä itsesäätelyssä on kehittymisen varaa ja uskon, että sitä voi oppia, mutta toisaalta aikuisilta se vaatii jo huomattavia ponnisteluja.
Rubinin kirja on tuttu. Minusta siinä on mielenkiintoinen idea, jossa on varmasti perää, mutta kokonaisuudessaan rakennelma on ehkä vähän hatara mielestäni. En osta sitä ajatusta, että ihmiset olisivat noin helposti jaettavissa vain neljään kategoriaan, tai että välimuotoja ei olisi. Mutta perusidea on minustakin kiinnostava, ja kirjassa on paljon hyviä erilaisia tapoja saada muutosta aikaan elämässään.
Voi olla että olisi parasta puhua vain tahdonvoimasta, sillä ei ole niin negatiivista kaikua.
Minä en varsinaisesti petaa sänkyä. En jaksa silitellä ja taitella peittoja ja tyynynkulmia. Heilautan peiton about paikalleen ja jos tulee vieraita, niin oion hieman jalkapäätypeittoa, jollaisena toimii tavallinen torkkupeitto. Jos se tekee minusta muiden silmissä huonomman ihmisen, niin fine by me. 🙂
Ei se amiraalikaan puhunut mitään huonoista ihmisistä, vaan siitä miten omaa elämäänsä voi parantaa.
Meillä pedataan sängyt joka päivä. Lapsilta (nyt varhaisteinejä) olen edellyttänyt sänkyjen petaamista siitä asti, kun he itse kykenivät siihen. Vaikka petaaminen ei ole hygienian ja terveyden kannalta välttämätöntä, se kuitenkin edistää puhtautta. Illalla on mukavampi käydä nukkumaan, kun leluihin jäänyt tahma ja pihalta kantautunut hiekka ei ole lakanoissa, vaan syrjään vedettävässä päiväpeitossa. Isommat lapset istuskelevat sängyllä kavereineen, ja usein myös koulun lattioilla pyörinyt reppu päätyy sängylle, joten vuodevaatteet pysyvät puhtaampina, kun sänky on peitetty.
Toki olen varmaan jo äidinmaidosta imenyt ja omaksunut ajatuksen siitä, että sänky kuuluu pedata ja petaamattomat sängyt tekevät kodin hoitamattoman näköiseksi. Kun nuorena aikuisena asuin yksin, oli sänkyni aina pedattu, vaikka muuten siivouksen kanssa saattoi olla vähän niin ja näin 🙂
Olen samaa mieltä tuosta asiasta, että jos sängyssä nukutaan, on parempi ettei siellä säilytetä kaikkea kamaa, eikä mennä päivävaatteilla. Olen suunnitellut lasten sänkyyn sellaista ratkaisua, että siihen heitettäisiin ylimääräinen muotoonommeltu lakana päiväpeitoksi. Se olisi helppo, mutta toisaalta siisti ratkaisu.
Minulla on tällä haavaa niin kauniit lakanat, että petaan ne näkyyviin. Minusta on kiva nukahtaa, jos sänky on ollut pedattuna, toki niin, että ennen petaamista toimitaan Jennin tapaan: sänkyä ei pedata ensimäisenä aamunulla.
Minäkin panostan kauniisiin lakanoihin.
En petaa sänkyä kuin silloin, kun on tulossa erikseen kutsuttuja vieraita. Silloin en kehtaa sulkea makuuhuoneen ovea. Meillä hyvin harvoin kukaan oleskelee makuuhuoneessa päivisin, joten sänkykin saa olla siellä ihan rauhassa miten haluaa.
Toisaalta, pitäisiköhän kokeilla sängyn petaamista heti aamulla? Edesauttaisiko se esimerkiksi pitämään muunkin kodin siistinä? Täytyy harkita kokeilua:)
NIin, kyllähän sen voisi ottaa sellaisena tahdonvoimatreeninä! Ja rutiiniksi tuollainen muodostuu helposti. Tosiaalta jos erityistä tarvetta ei ole, niin sitten kai asialla ei ole niin väliä.
Aamupalan ja lehdenluvun jälkeen petaan aina pedin. Siinä ajassa se on ehtinyt tuulettua, paitsi siitä kohtaa, jossa koira on lämmitellyt 🙂 . Nukun päikkäreitä ja luen sängyssä, mutta aina päiväpeiton päällä torkkupeiton kanssa. Viikailen sängyn päällä myös pyykkejä ja vaihdan vaippoja. Päiväpeiton pitää olla riittävän pieni, inhoan niitä maata viistäviä. Ja ehdottomasti kunnon paksua puuvillaa, joka pysyy paikallaan, eikä ryttäänny makoiluista. Peti näin, mutta nurkissa pyörivästä pölystä en ole niin tarkka 🙂 .
Mulla on aina iso ongelma ,että mihin se päiväpeitto laitettaisiin yöksi. Se on yksi syy, miksei meillä ole. Mytyssä lattialla ei kuulosta kivalta. Joku heitti oven päälle, sitä ehkä voisi harkita.
Päiväpeiton paikka (sekä mahdollisten ”päivätyynyjen” ja torkkupeiton yms) paikka yöllä onkin hankala välillä. Jos makuuhuoneessa on tilaa, esim. rottinkituoli tai muu jollain tavoin nojatuolia muodoltaan muistuttava tuoli (=tilavampi kuin tavallinen tuoli)on hyvä, siihen voi viikata tai rytätä.
Jos on tilaa huoneen syvyyssuunnassa, niin jokin penkki (itse rakastaisin tehdä päätypenkin Artekin ritiläpenkeistä, mutta se tila puutuu) sängyn päässä ja siihen on helppo viikata/rullata/rytätä peitto ja muut mahdolliset jutut päälle.
Minnan kanssa olen samaa mieltä päiväpeiton koosta ja materiaalista: ei liian suuri (ei liian pienikään, sänky – esim. runkopatjan reuna – pitää peittyä näkyvistä) ja napakka puuvilla on paras, se mahtuu tavalliseen pesukoneeseen koska on yksikerroksinen ilman toppauksia. Itselläni on aina valkoinen päiväpeitto, se on tosi helppo pestä ja huits vaan vuorokaudessa kuivaa, mutta esim. valkoisia nojatuoleja tai sohvaa ei irrotettavilla päällisillä ottaisi, niitä en jaksaisi irrotella ja pistää takaisin. Päiväpeitossa pääsen nauttimaan valkoisesta sisustuspinnasta, josta tykkään osana muuta kotia (asun yksiössä).
Yksiössä asumisesta vielä: mielestäni erityisesti kun sänky on jotenkin koko ajan näkyvissä, on tärkeää, että se on siisti. Kauniit lakanat ajavat toki asian, mutta jos makaa sängyllä vaikka päiväunet tms, niin koen, että petivaatteet ovat suojassa likaantumiselta. Päiväpeitolla pedattu sänky on myös huonekalumaisempi osa yksiötä. En oikei ymmärrä näitä ”koko vuorokauden pitää olla sänky auki muuten menee homeeseen” -ajattelijoita. Olen ikäni ollut pölypynkkiallerginen astmaatikko ja pidän n. tunnin sänkyä auki aamulla sekä tuuletan hyvin ja sitten petaan. Vielä ei ole homeitiöitä näkynyt eikä hengitysoireita tullut. Muistan n 20-30 v. sitten ohje oli pitää sänkyä auki 15-30 min + tuulettaa samalla. Pääasiahan on, ettei kosteita petivaatteita (mikäli hikoilee runsaasti, ymmärrän, että pitää auki sänkyä kauemmin) pakata muhimaan. Jokainen tietää oman tilanteensa parhaiten.
Jos on sisäinen motivaatio johonkin, ei ulkoinen, niin itsekuria ei tarvita. Huomaan sen, kestän hankaluutta ja näen vaivaa jonkun asian suhteen, kun olen sen sisäistänyt tärkeäksi. Olen ehkä myös laiska, en tee ulkoapäin ohjattuna kovin hyvää tulosta. Olen sen takia omasta halustani vaihtanut huonompipalkkaiseen mielekkääseen työhön, esimerkiksi. Minun sisäistä motivaatiotani ei auta vaikka kuinka ottaisin jonkun ulkoapäin tulevan työn siihen, ellei se palvele jotain tarkoitustani.
Ymmärrän silti, että rutiineita tarvitaan ja niitä tahkoan teineilleni päähän 🙂 !
Tästä ilmiöstä Kelly McGonigal käyttää termiä ”want power” (Kaksi muuta ovat will power ja won’t power). Se tarkoittaa juuri tuota, että kun sisäinen motivaatio on kohdallaan, on sen mukainen toiminta yleensä aika helppoa.
”Mitä mieltä te olette – onko sängyn petaamisesta hyötyä?”
Mikään ei ole sairaampi ohje kuin tuo ”petaa heti aamusta”. Kuvastaa valitettavasti yleisimminkin monien organisaatioiden älyttömyyksiä…
JOS jonkun mielestä aromipesänsä hautominen tiukkaan pakkaukseen heti aamusta on jotenkin tavoiteltavaa, niin voi voi…
… ajatus on niin sairaan absurdi, että säästän vittuiluvarastoni parempaan käyttöön.
Aikoinaan eräs tuttuni valmistui yliopistosta, ja ei meinannut löytää sopivaa duunia, tää oli siis ennen somea ja verkostoitumista. Ainoa ohjeeni oli: aamulla ylös, suihkuun ja puku päälle ja kraka kaulaan ja kello 09 työpaikkahakemuksia lähettämään, kotoa siihen aikaan.
Toki jotain rotia pitää olla, mutta tolkkua myös…
No siis, kyllähän sen voi kyseenalaistaa, antaako armeijan alokaskurssi yleisesti ottaen parhaat eväät elämään… 🙂
Petaaminen on aina ollut minulle jostain syystä vastentahtoista. Kulmien taittelu siististi ei suju (no, voi olla että pitkällisen kangasharrastuksen myötä voisi nykyään sujuakin, mutta ainakaan ennen ei sujunut) ja aamukiireissä muutamakin minuttii tuntuu paljolta. Nykytilanne, jossa meillä on japanilaistyyliin patjat lattialla, jotka korjataan aamulla pois, sopii minulle hyvin. Peitot taitellaan senkkiin, eikä päiväpeiton kanssa tarvitse ährätä. Mutta mitähän tästä pitäisi olla mieltä luonteenilmaisun, kunnollisuuskamppailun tai maailman muuttamisen kannalta? Hävitän ongelman niin sitä ei tarvitse ratkaista…
Tuohan on tietyllä tavalla petaamista minusta. Olennaista kai on, että sille sängylle tekee jotain, eikä vain jätä levälleen. Sinä vaan satut tunkemaan sen kaappiin…