Luonnonkosmetiikka vastaan tavallinen kosmetiikka

Meinasin linkittää tämän Hesarin artikkelin jo sunnuntaina, mutta aiheesta alkoi tulla niin paljon asiaa ruudulle, että päätin tehdä siitä kokonaan oman postauksen. Kyseessä on tämä ikuisuusaihe siitä, onko luonnonkosmetiikka ”parempaa” kuin tavallinen. Ensinnäkin täytyy määritellä mistä puhutaan: kun puhun luonnonkosmetiikasta, puhun sellaisista tuotteista, joiden ainesosat ovat peräisin luonnosta, sen sijaan että ne olisi valmistetty synteettisesti. Esimerkiksi Teknokemian yhdistyksen sivuilla on hyvä, selkokielinen selostus siitä, mitä luonnonkosmetiikalla tarkoitetaan. Käytännössä kun puhun luonnonkosmetiikasta, tarkoitan tuotteita, joilla on alan sertifikaatti. Silloin voi olla varma, ettei tuotteessa ole esim. silikoneja, muovia tai vaikkapa parabeneja.

En tiedä, edustaako tuo Hesarin artikkeli ihmisiä askarruttavia asioita yleisemminkin, mutta minua juttu ärsytti suunnattomasti. Siitä sai sen kuvan, että toimittaja olisi etukäteen päättänyt, että luonnonkosmetiikka ei ole sen parempaa kuin tavallinenkaan, ja sitten hakenut asiantuntijoilta näkemystään tukevat lausunnot. Samalla jutussa ohitetaan itselleni tärkeitä asioita, ja keskitytään epäolennaisuuksiin.

Otetaan esimerkiksi turvallisuus. Kaikkea EU:ssa myytävää kosmetiikkaa koskee samat lait. Tuotteet eivät saa sisältää haitallisiksi todettuja raaka-aineita, eikä eläinkokeitakaan enää sallita. Kaikki kosmetiikka, jota Suomessa voi kaupasta ostaa, on siinä mielessä ihan yhtä turvallista. Tiettyjen aineiden suhteen noudatan silti itse varovaisuusperiaatetta. Yritän minimoida esimerkiksi parabeenien käytön, vaikka en niitä paniikinomaisesti välttelekään. Silti: jos on mahdollista valita tuote, jossa niitä ei ole, miksei tekisi niin? Jos ajatellaan kemikaalikuormaa, sivelen mieluummin ihollenipuhtaita kasviöljyjä, kuin niitä parabeeneja.

Toisaalta täytyy ottaa huomioon, että luonnonkosmetiikka ei ole ongelmatonta. Jos puhutaan todella herkästä tai allergisesta ihosta, on mielestäni aivan selvää, että luonnonkosmetiikan kanssa kannattaa olla varovainen. Jos on paha ruoka-aineallergia, on mielestäni loogista vältellä samoja ainesosia myös kosmetiikassa. Ainoa tuote, josta itse olen koskaan saanut allergista reaktiota, oli Estelle & Thildin (sertifioitu luonnonkosmetiikkamerkki) kasvovesi, josta yhtäkkiä naama tuli aivan punaiseksi. Sitä en tietenkään ostanut lisää, vaan vaihdoin eri tuotteeseen. Käytän E & T:n tuotteita muuten edelleen, sillä ne sopivat hyvin. Minä en hirveästi pidä tuoksuista, joten jotkut luonnonkosmetiikan tuotteet ovat jääneet ostamatta pelkästään liian voimakkaan tuoksun takia. Mutta samaan hengenvetoon totean, että vielä vähemmän pidän kemiallisesti tuotetuista tuoksuista, enkä osta tavallistakaan kosmetiikkaa, jos siinä on liian vahva haju.

Sen sijaan minusta ei ole yhdentekevää, mitä huuhdomme viemäristä alas. Järkeilen niin, että luonnosta peräisin olevat raaka-aineet eivät ainakaan ole luonnolle vieraita. Eikä minua haittaa yhtään, että pakkauksissa on käytetty kierrätysraaka-ainetta ja vältetty moninkertaista pakkaamista. Jos ostan kotimaisia tai pohjoismaisia tuotteita, logistiikkakaan ei saastuta yhtä paljon kuin jostain maapallon toiselta puolelta kuljetetut tuotteet. Tässä suhteessa luonnonkosmetiikka on mielestäni parempi valinta kuin tavallinen. Jos ajatellaan esimerkiksi kalliita, selektiivisiä kosmetiikkamerkkejä, iso osa tuotteiden imagosta tulee pakkauksesta. Jälleen kerran pakkauksen design on minulle yhdentekevä, paitsi että on ärsyttävää kuoria tuoteen yltä ensin muovi, sitten pahvi ja sitten vielä paksu käyttöohjelipare, ennen kuin pääsee itse purnukkaan käsiksi. Frantsilan etiketit voivat näyttää kotikutoisilta, mutta mitä väliä, jos itse tuote on täyttä tavaraa? En hae kosmetiikasta elämyksiä vaan tehoa.

Se, mikä kuitenkin näissä artikkeleissa aina jää käsittelemättä, on tuotteiden tehokkuus tai toimivuus. Se oli syy, joka sai minut alunperin kiinnostumaan luonnonkosmetiikasta todenteolla. Tajusin, että ”normikosmetiikassa” käytetään runsaasti ainesosia, joiden ainoa tehtävä on saada tuote näyttämään, tuoksumaan tai tuntumaan ihanalta. Sen sijaan näillä aineilla ei ole mitään todellista hoitavaa vaikutusta. En kerta kaikkiaan halua maksaa yhtään ekstraa siitä, että tuote on tietyn väristä, tai että siinä on (silikonien luoma) ylellinen tuntu, kun sitä levittää iholle. En halua, että käyttämissäni tuotteissa on muovia, sillä jokainen ymmärtää, ettei muovi paranna ihon kuntoa millään tavalla. Haluan, että jokainen tuotteeseen lisätty ainesosa palvelee jotain todellista tarkoitusta. Ihmettelen, miksei tätä näkökulmaa koskaan tuoda esiin, kun verrataan luonnonkosmetiikkaa ja tavallista? Etenkin kun kyse on hoitavasta tai puhdistavasta kosmetiikasta, valitsen tämän takia mieluummin luonnonkosmetiikan. Tosin nykyisin myös värikosmetiikan puolella taitaa olla niin paljon valikoimaa, että pienellä vaivannäöllä siltäkin puolelta löytyisi varmasti toimivat tuotteet.

Tähän viimeiseen liittyy toisaalta se, että en ole luonnonkosmetiikan suhteen ehdoton. Ymmärrän, että tiettyjä efektejä on lähes mahdoton tuottaa ilman synteettisia aineita, ja jos sellaista haluan niin sitten valitsen sopivan tuotteen. Minusta luonnonkosmetiikan käyttö ei sulje normikosmetiikkaa pois. Minulla on esimerkiksi jo pidempään ollut kaksi deodoranttia käytössä: toinen on sellainen luonnonkosmetiikan tuote, jossa ei ole alumiinia tai muuta kyseenalaista. Toinen taas on ihan perinteinen tuoksuton antiperspirantti, jota käytän niissä tilanteissa, kun en missään nimessä halua, että hiki haisee vahingossakaan. Tavallisena arkena taas nuo vähän tehottomammat luonnonkosmetiika dödöt riittävät ihan hyvin. Järkeilen niin, että jos joka toinen päivä käytän luonnonkosmetiikkaa, se puolittaa alumiiniannokseni vuodessa. Ei siitä ainakaan haittaa ole.

Mitä mieltä te olette? Luonnonkosmetiikkaa, tavallista vai molempia?

Käsilaukkuni on Beater

Minulla on ystävä, joka on erittäin perehtynyt kelloihin, siis etenkin miesten kelloihin. Häneltä kuulin kerran, että herrasmiehellä on hienompi kello virallisiin tilaisuuksiin, ja sitten niin sanottu beater kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joissa saattaa olla vaarana vaikkapa lasin naarmuuntuminen tai joku muu riski. Tuossa viime viikon lomalla tuli mieleeni, että tämähän pätee myös käsilaukkujen suhteen.

Minullakin oli mukana vanha, kulunut ja luotettava käsilaukku, jota ei tarvinnut sen kummemmin varoa. Otan sen aina mukaan tällaisille reissuille, joissa täytyy kuljettaa kaikenlaista kamaa, ja olosuhteet voivat olla vähän vähemmän hienostuneet. Laukku voi seilata lentokoneen ja auton lattialla, kaikenlaiset pienet rähmäkäpälät voivat tarttua siihen, eikä harmita jos laukkuun tulee vähän osumaa. Kaupungissa kulkemiseen minulla on toinen, vähän eri näköinen ja tyylinen beater, johon ei mahdu yhtä paljon tavaraa, kuin tuohon ruskeaan, mutta jonka saa kätevästi olan yli tai vaunujen kahvaan roikkumaan. Hienompia käsilaukkuja säästän sitten sellaisiin olosuhteisiin, kun välitöntä vaurioriskiä ei ole.

Tästä voi päätellä, että omistan useampia käsilaukkuja, eikä niiden määrä varmasti ole vielä saavuttanut huippuaan. Pidän siitä, että käsilaukkujen suhteen on valinnanvaraa koon ja värin puolesta. Minulta löytyy kaikkea pikkuriikkisestä iltalaukusta olkalaukkuun, johon menee helposti viikonlopun vaihtovaatteet ja muut tykötarpeet. Se mikä laukkuja yhdistää, on laatu. Käsilaukkujen suhteen laatu tuntuu usein korreloivan hinnan kanssa. Tästä johtuen kokoelma karttuu hyvin hitaasti, ja suhtaudun jokaiseen laukkuun niin, että se on elinikäinen ostos. Esimerkiksi tämä matkoilla uskollisesti palveleva beater on ostettu vuonna 2008. Se on merkiltään Furla, ja taisin ostaa sen alennusmyynnistä. Käyttöä sille on tullut tuhansia kertoja, eikä laukku ole vielä lähelläkään päätepistettä. Arvioisin, että se on edelleen vuosia käyttökelpoinen. Vaikka materiaali on vaalea ruskeaa mokkaa, se on edelleen siisti niin ulkoa kuin sisältä. Yksikään sauma ei repsota, vuori on moitteettomassa kunnossa, vetoketjut samoin. Kulumisen näkee parhaiten olkahihnasta, jonka reunat eivät lähemmin tarkasteltuna enää ole uudenveroiset. Käytössä tämä ei haittaa millään tavalla.

Olen tullut siihen tulokseen, että hyvä laukku maksaa itsensä takaisin käyttövuosina. Tämä käsilaukku ei edes ole se kaikista vanhin, vaan vanhin käsilaukkuni on 90-luvun puolella ostettu. Olen ylipäätään vannoutunut laadun kannattaja, ja etenkin tässä kategoriassa laatuun panostaminen kannattaa. Minulla on aina käsilaukku mukana, ja kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, kannan mukanani kaikenlaista tavaraa, myös silloin kun olen yksin liikenteessä. Käsilaukulle asettamani kriteerit ovat korkeat. Jos iltalaukkuja ei lasketa, käsilaukun on oltava nahkaa, väriltään neutraali ja yksivärinen (musta, ruskea, punainen) eikä siinä saa olla isoja logoja eikä ylimääräisiä hapsuja tai härpättimiä. Laukun on oltava sen kokoinen, että mukaan mahtuu muutakin kuin kännykkä ja avaimet. Sitä pitää voida kantaa olkapäällä ja sen on sulkeuduttava kunnolla, mieluiten vetoketjulla. Vaikka välillä olen etsinyt omaa tyyliä vaatteiden osalta enemmänkin, käsilaukkujen suhteen tiedän aina täsmälleen mitä haluan. Käytännöllinen, yksinkertainen, tyylikäs, kestävä.

En koskaan osta käsilaukkua, josta en pidä todella paljon. Beateriksi ei alenneta sellaisia veskoja, joista en enää niin paljon tykkää (koska niitä ei ole), vaan sellaiset, jotka ovat käytössä kuluneet niin paljon, ettei niitä enää halua ottaa hienompiin tilaisuuksiin mukaan. Jos joku ihmettelee käsilaukkujen määrää, niin muistakaa, että kokoelmaa on kartutettu noin 20 vuotta. En ole poistanut joukosta muuta kuin sellaisia laukkuja, jotka ovat kirjaimellisesti hajonneet käsiin (nämä ovat olleet niitä halpoja hutiostoksia, eivät nahkaa), tai joutuneet jonkun onnettomuuden kohteeksi. Kerran yksi laukku putosi veneessä öljylammikkoon, toisen kerran eräs laukku naarmuuntui pahasti kanaverkkoon ja siitä tuli niin roisin näköinen, etten enää halunnut käyttää sitä.

Onko teillä parempia laukkuja ja ”beatereita”?

Tyytymisen filosofia vastaan Konmari

On aikamoinen vaatimus, että jokaisen tavaran pitäisi ilahduttaa olemassa olollaan. Pohdin tätä kysymystä jo edellisessä postauksessa, mutta vien ajatusta vielä askelen pidemmälle.  Kun lukee Konmari-kirjaa, etenkin sitä ensimmäistä, tulee mielikuva, että menetelmä on kehitetty sellaisiin tilanteisiin, kun koti pursuu tavaraa eikä siellä enää mahdu kunnolla elämään. Tavaroita on kinoksittain, eikä niistä enää erotu, mikä on erityinen lempiesine ja mikä taas tavanomaista roinaa. Minusta tuntuu, että Konmari toimiikin parhaiten silloin, kun ihminen havahtuu yhtäkkiä tavaroidensa keskeltä, ja huomaa ettei hahmota kotinsa tiloja tai sisältöä ollenkaan. Joka paikassa on vain hirveästi kamaa, ja tunne siitä, että niistä pitää päästä eroon. Tällaisessa tilanteessa harjoitus, jossa opetellaan tunnistamaan tavaran arvoa itselleen, on hyvä ja paikallaan. Jos kaikki ympärillä olevat esineet tuntuvat olevan yhtenäistä massaa, on varmasti hyvä pysähtyä kuuntelemaan sekä itseään että omaisuuttaan, ja sitten seuloa esiin ne, mistä todella välittää.

Minun tilanteeni – samoin kuin arvelen monen lukijankin tilanteen olevan – on tyystin erilainen. Olen kehittänyt tavaroidentajua jo pitkään. Käynyt pohdintoja siitä, mitä meille mahtuu, missä tavaroita pidetään ja mitä haluan omistaa. Jos kodin tavaramäärä on valmiiksi sopiva, Konmari johtanee helposti sellaiseen epäekologiseen kuluttamiseen, mikä minusta ei ole välttämättä paras vaihtoehto. Heitetään sinänsä toimiva juttu pois ja hankitaan tilalle uusi, joka ”ilahduttaa” enemmän. Tämä on vähän monimutkainen kysymys sikäli, että tietysti minäkin kannatan sitä, että ihminen valitsisi ympärilleen vain sellaisia tavaroita, joista aidosti tykkää. Mutta pitääkö aivan kaiken todella aiheuttaa niitä vastustamattomia ilon pirskahduksia?

Ajattelen niin, että välillä voi tehdä tietoisen valinnan: tämä esine ei ole lempitavarani, mutta käytän sitä silti. Tunnistaa sen, ettei erityisemmin välitä jostakin, tai vähintään sen, että tavara ei aiheuta erityisiä mielihyvän väreitä, mutta siitä huolimatta käyttää tätä esinettä, ja kohtelee sitä hyvin. Keksin äkkiä monia hyviä syitä, miksi tällainen valinta voi olla paljon parempi, kuin siihen ilahduttavaan vaihtaminen.

  • Toimivan tavaran vaihtaminen uuteen vie yleensä rahaa. Käyttämällä vanhaa säästää rahat johonkin muuhun.
  • Toimivan esineen poistaminen tarkoittaa sitä, että sille pitää keksiä hyvä ja järkevä uusi sijoituspaikka. Roskis ei mielestäni ole vaihtoehto silloin, kun ainoa syy poistolle on se, että ei nyt oikein ilahduta.
  • Uuden, korvaavan esineen hankkiminen vaatii aina vaivannäköä.
  • Ennen kuin uutta hankkii, pitäisi tiedostaa, mikä sitten ilahduttaa. Muuten tekee pahimmillaan turhan hankinnan, joka lopulta päätyy roskiin tai kierrätykseen sekin.
  • Tavaroiden käyttäminen loppuun on ekologista.
  • Sekä lopuksi sellainen vähän filosofisempi pohdinta, että onko meille ylipäätään hyvästä noudattaa aina sitä ensimmäistä mielitekoa, vai olisiko elämässä hyvä harjoitella välillä sitä, että on tyytyväinen siihen mitä on?

Tätä viimeistä kohtaa pohdin erityisesti. Mitä jos radikaalisti alkaisimme arvostaa tavaroita sellaisina kuin ne ovat, ja nauttia siitä? Olisimme jopa kiitollisia siitä, että omistaa toimivan asian, joka palvelee tarkoitustaan? Voisiko sellaisista tavaroista, jotka eivät ensivilkaisulla tuota iloa, kuitenkin opetella tykkäämään? Tässä pitää erottaa toisistaan sellainen marttyyrimäinen kurjailu ja terve itsensä haastaminen. En minäkään tietenkään kulje tuolla kaupungilla vaatteissa, joita inhoan sydämeni pohjasta. En kehota ketään käyttämään tavaroita, jotka aiheuttavat inhonväreitä pelkällä olemassa olollaan. Sen sijaan haastan kyseenalaistamaan sen ajatuksen, pitääkö kaiken olla täydellistä, juuri nyt tai ihan pian, vai voisiko sittenkin hyvillä mielin tyytyä siihen mitä valmiiksi on?

Minusta tuntuu, että nykymaailma ajaa meitä tyydyttämään kaikenlaiset mieliteot heti paikalla. Kaiken pitäisi olla saatavilla yhdellä klikkauksella, juuri minulle räätälöitynä ja täsmälleen sellaisena kuin haluan. Väitän, että tämä tekee meistä kärsimättömiä ja tyytymättömiä myös tavaroiden suhteen. Minussa on noussut tarve vastustaa tällaista kehitystä, ja käytännössä se tapahtuu niin, että mietin kahdesti ennen kuin korvaan vanhan tavaran uudella. Koen, että olen ehkä näiden ajatusteni kanssa vähän vastavirrassa. Mitä mieltä te olette? Pitääkö tavaroiden tuottaa iloa? Onko tyytyminen ok?

Nehän ovat kuin kaksi marjaa

Meidän uskollisesti 15 vuotta palvellut pölynimuri hajosi. Tai tarkalleen ottaen imuri ei hajonnut, vaan letku halkesi. (Kuva hajonneesta letkusta täällä.) Koska meillä ei sattunut olemaan sitä harmaata roudarinteippiä, jolla tunnetusti korjataan kaikenlaiset kodinkoneet, oli pakko ratkaista tilanne toisin. Koska en mitenkään jaksanut nähdä sitä vaivaa, että olisin lähtenyt ostamaan uutta imuria, päätin etsiä varaosan. Sitä paitsi koska imurin moottori toimii ihan moitteettomasti, varaosa tuntui muutenkin fiksummalta ratkaisulta.

Electroluxin kotisivuilla on hyvä valikoima varaosia. Ongelmaksi muodostui se, että meidän imuriin ei löytynyt sopivaa letkua. Löysin kyllä kuvan letkusta, joka muistutti mielestäni kaikin tavoin nykyistä osaa, mutta sivun oma tarkistusohjelma väitti, että letku ei sovi meidän imurimalliin. En lannistunut, vaan googlasin pölynimurin mallinumeron + varaosa ja päädyin jonkun yleisen varaosaliikkeen sivuille. Sieltä löytyi täsmälleen sama letku kuin Electroluxin omilta sivuilta, mutta tällä kertaa – yllätys yllätys – löytyi myös tieto, että letku on yhteensopiva imurimme kanssa. Kyseessä oli varmuudella sama tuote, sillä se kävi ilmi tuotteen sarjanumerosta.

Päätin ottaa riskin, menin takaisin Electroluxin sivuille ja tilasin tuon letkun. Hinta oli kuljetuksen kanssa yhteensä 31,50 – mielestäni ihan sopivan kokoinen riski. Sitä paitsi olisihan minulla palautusoikeus, jos letku ei sopisikaan. Tilaus eteni nopeasti, ja eilen noudin paketin R-kioskilta. Kotona avasin paketin ja hain imurin. Kävi ilmi, että uusi osa sopii vanhaan koneeseen täydellisesti. Katsokaa näitä kuvia!

Kuvista on aika helppo päätellä, kumpi on uusi ja kumpi on vanha, kulumisen ja lian perusteella, mutta näettekö te noissa mitään muuta eroa? Keskimmäisessä kuvassa tuo vaaleampi putki on uusi. Siinä on myös suurin ero vanhaan, nimittäin putken kärki on 2mm pidempi kuin vanhassa. Se sopii kuitenkin moitteettomasti imurin varteen.

Nyt haluaisin kuulla Elecroluxilta selityksen: miksi väitätte, että varaosa ei sovi sellaiseen malliin, johon se kuitenkin täydellisesti sopii? Ymmärtäisin tämän, jos letkuissa olisi niin paljon eroa, että sen kiinnittämiseen pitäisi käyttää erityistä voimaa, tai että se ei pysyisi kunnolla paikallaan. Kuten kuvista näkee, nämä osat ovat kuitenkin lähes identtiset. Miksi kuluttajaa johdetaan harhaan? Väistämättä tulee mieleen, että kestävä kehitys on toissijaista, ja tärkeintä on vain saada kuluttaja ostamaan uusi kone. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi tämän blogin lukijoissa on runsaasti ihmisiä, jotka mieluummin korjaavat vanhan kuin ostavat uuden. Jos olet tällainen kestävän kehityksen kannattaja, ilmoittaudu kommenttiosastolla!

Minä voin hyvällä omallatunnolla suositella meidän pölynimuria kestävänä ja laadukkaana. Minusta nuo ovat äärimmäisen positiivisia ominaisuuksia, joita etsin itse silloin, kun olen ostamassa uutta tavaraa. Jos yritys voi kehua näin hyvin kestävällä tuotteella, luulisi että siihen myös myytäisiin varaosia ja siten pidennettäisiin vielä koneen ikää. Electroluxin varaosatilaus ja nettisivut toimivat myös moitteettomasti. Voisin kehua niitäkin estoitta, paitsi että en kehu, koska minusta tuntuu että minua on juuri yritetty johtaa harhaan.

Tähän koneeseen on nyt vaihdettu imuletku sekä reilut vuosi sitten se pitkä, metallinen putki eli imurin varsi. Kustannukset näistä ovat edelleen alle sadassa eurossa. Itse konetta aion käyttää edelleen niin kauan, kunnes moottori hajoaa. Kun niitä varaosiakin näköjään kaikesta huolimatta saa.

Opettavainen tarina siitä, miksi halpa ei ole hyvä

Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.

Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.

Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.

Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.

Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.

Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?

Kuukauden kosmetiikkaostokset

Tämä raportti tulee nyt vähän etukäteen, mutta huomenna en luultavasti käy kuin korkeintaan ruokakaupassa, joten uskallan tehdä yhteenvedon tämän kuun kosmetiikkaostoksista. Halusin siis seurata, kuinka monta tuotetta kuukauden aikana ostan, ja kuinka paljon ne yhteensä maksavat. Mennään suoraan asiaan:

Helmikuun kosmetiikkaostokset

  • LV käsisaippua 2,89€ (perheen yhteiskäyttöön)
  • Batisten kuivasampoo 5,9€ (minulle)
  • Nivean vartalovoide 4,99€ (minulle)
  • Vaahtokylpyaine, en muista merkkiä 8€ (lapsille)
  • Estelle & Thild käsirasva 14€ (minulle)
  • BareMinerals meikkipohja 45€ (minulle)

Loppusumma 80,78€

Yhteensä ostin kuusi tuotetta, joista neljä oli pelkästään omaan käyttöön. Loppusumma on korkeampi kuin luulin, mutta sitä nostaa selvästi tuo meikkipohja. Kyseessä on jauhemainen tuote, joka kuluu todella hitaasti käytössä. Tuosta neljänkympin tuotteesta riittää siis vähintään vuodeksi, luultavasti pidemmäksikin aikaa. En siis osaa pitää sitä erityisen kalliina ostoksena suhteutettuna yksittäisen käyttökerran hintaan.

Tammi- ja helmikuun perusteella vaikuttaa siltä, että sellaisiin koko perheen perustuotteisiin kuten saippua ja sampoo, menee kuussa 10-20 euroa. Omiin meikkeihin ynnä muihin puolestaan noin 50€. Arvelen (siis toivon), että veikkaus olisi edelleen yläkanttiin. Ajatus siitä, että kuluttaisin meikkeihin monta sataa euroa vuodessa on yllättää jälleen. Niinpä olen päättänyt jatkaa seurantaa vielä ainakin maaliskuun ja huhtikuun. Maaliskuussa on Hullut päivät, mikä yleensä on ollut minulle se hetki hamstrata kaikkea kosmetiikkaa. Joten ennakoin seuraavalle kuulle isompaa laskua. Tämän pitäisi siis loogisesti näkyä niin, että huhtikuussa ei mene juuri lainkaan rahaa. Mutta onko todella näin? En tiedä, ja siksi jatkan seurantaa.

Jos teitä muuten kiinnostaa tietää, olivatko ostokset hyviä, tässä lyhyet arviot:

  • LV:n nestemäinen saippua ei kuivata käsiä, mistä iso plussa, mutta nokka menee koko ajan tukkoon, mikä on ärsyttävää.
  • Batisten kuivasampoot ovat minusta huippuja, hinta-laatusuhde erinomainen.
  • Nivea on tuttua ja turvallista kamaa, toimii kuivalla talvi-iholla.
  • Kicksistä ostettu vaahtokylpy sai veden pinkiksi ja koko kylppärin tuoksumaan, joten lapset tykkäsi. Tämä jätettiin mummolaan odottamaan seuraavaa vierailua.
  • E&T käsivoide on laadukas, mutta ostin ajatuksissani eri tuoksua kuin olisin halunnut! Vanilja ei kuulu suosikkeihini, mutta käytän kyllä tuon rasvan pois siitä huolimatta. Oikeasti olisin halunnut ruusua. Pakkaukset näyttävät siis liian samanlaisilta! Väärä tuoksu harmitti erityisesti siksi, että tämä ostos ei ollut välttämätön, vaan meni enemmän sellaiseen huvikseen ostamisen kategoriaan.
  • Olen käyttänyt BareMineralsin meikkipohjaa vuodesta 2008 lähtien. En ole nähnyt syytä etsiä uutta tuotetta tämän tilalle, eli toimii todella hyvin.

Rupesiko kukaan muu kosmetiikan kirjanpitoon? Millaisia havaintoja saitte? Hyviä tuotevinkkejä muille lukijoille?

EDIT: korjasin meikkipohjan ja loppusumman oikeiksi. Summa nousi 5 euroa.

Muovipussikielto – miten menee?

Tämän vuoden teemana tuntuu olevan oman toiminnan seuraaminen ja sen muuttaminen haluttuun suuntaan. Alkuvuodesta päätin, että nyt on oikeasti aika lopettaa muovikassien ostaminen. Tässäpä raportti siitä, miten päätökselle on käytännössä käynyt.

Lyhyesti sanottuna tilanne on todella hyvä. Olen alkuvuoden aikana ostanut korkeintaan 2-3 muovipussia (ja saman verran paperikasseja). Ihan täydellinen suoritus ei siis ole ollut, mutta kun ottaa huomioon, että käyn ruokakaupassa usein monta kertaa viikossa, on tuo pari pussia erittäin vähän. Ratkaisu on ollut oma kassi käsilaukussa. Tämähän ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä, mutta ilman kunnollista tahtotilaa oma kassi jää helposti kotiin. Muistan pari vuotta sitten yrittäneeni tätä samaa, mutta en tainnut olla henkisesti kovin sitoutunut, kun jo viikon suoritus meni ihan poskelleen. Tällä kertaa päätös on pysynyt mielessä.

En ole myöskään ottanut ainuttakaan pikkupussia apteekista tai muista kaupoista. Oma kassi on tehnyt nekin tarpeettomiksi. Hedelmäpusseja olen käyttänyt, ja siinä onkin seuraava tavoite, eli oman pestävän hedelmäpussin muistaminen. Olennaisinta tuossa oman kassin muistamisessa on palauttaa se käytön jälkeen takaisin käsilaukkuun. Omani menee erittäin pieneen tilaan, mutta se pitää tyhjentämisen jälkeen muistaa rullata kasaan ja viedä paikalleen. Luulen, että tässä on ollut se kompastuskohta aiemmin. Nyt on tavoitteeseen on todella sitoutunut, muistaminen on ollut helppoa.

On meille muovikasseja silti päätynyt. Ruokakaupan kotiinkuljetus tuo aina ostokset muovikasseissa, eikä sille mahda mitään (olen tähän mennessä tilannut yhden kerran). En myöskään ole velvoittanut puolisoa tähän projektiin, joten kodin muovipussivarasto ei ole vähentynyt ihan niin nopeasti kuin olisin kuvitellut. Omaan suoritukseen olen silti tyytyväinen. Luulisin, että vuositasolla tällä alkaa olla vaikutusta. Samoin nuo pari lipsahdusta tapahtuivat heti projektin alussa. Nyt tämäkin rutiini on jo hioutunut niin varhvaksi, että oma kassi on käytännössä aina mukana. Seuraavaksi yritän siis vähentää hedelmäpussien kulutusta. Luulen, että seuraavan kerran raportoin aiheesta joskus pääsiäisen tienoilla.

Millainen muovikassitilanne teillä on?

Kosmetiikan seurantakokeilu

Koska tässä on jo vaateostoseuranta käynnissä, päätin pitää tämän kuun ajan kirjaa myös kosmetiikan ostamisesta. Sanotaan nyt heti alkuun, että en ole kokenut kosmetiikan olevan millään tavalla ongelma, mutta toisaalta on kyllä aina mielenkiintoista nähdä, miten asiat oikeasti ovat. Huomaan, että olen vähän samalla lailla harhateillä kuin vaatteidenkin suhteen.

Määrittelen kosmetiikan laajasti, eli luen mukaan kaikki ihonhoitoon, hygieniaan ja kauneuteen käytetyt tuotteet, joita ostan itselleni tai koko perheen yhteiseen käyttöön. Raja menee siinä, että mukana on vain ”aineita”, ei esineitä. Eli pumpulilaput eivät kuulu kirjanpitoon, mutta hammastahna kuuluu. Tämä on jaottelu, jonka olen tehnyt lähinnä itseäni varten, kirjanpitoa selkeyttämään.

Olen huomannut, että ostokset haihtuvat mielestä, ellei niitä kirjaa ylös. Muistelen tammikuussa ostaneeni neljä tuotetta: suihkusaippua (perheen yhteinen), käsisaippua (yhteinen) sekä kaksi meikkituotetta itselleni. Täysin varma en kuitenkaan ole, koska nämäkin palautuivat mieleen vähitellen parin päivän aikana. Koska yhteiset tuotteet ovat tavallista markettitavaraa, niihin ei juuri euroja kulunut. En enää muista, mutta järkeilen niiden maksaneen yhteensä alle viisi euroa. Meikkituotteet taas sisälsivät meikkivoiteen ja huultenrajauskynän. Ne maksoivat yhteensä vähän yli 50 euroa.

Tätä kuukautta on nyt mennyt pari viikko, ja ostosaldo sisältää kolme tuotetta: käsisaippuan (2,89€ yhteinen), kuivasampoon (5,9€ minulle) sekä Nivean vartalovoiteen (4,99€ minulle). Tässä harjoituksessa on se hyvä puoli, että hahmotan jo nyt, että en olisi osannut arvioida kosmetiikkaan käyttämääni rahaa oikein vuositasolla. Esimerkiksi omiin meikkeihin käytän selvästi enemmän kuin kuvittelin. Ostoslistalla on yksi meikkituote ja yksi ihonhoidon tuote, joiden yhteishinnaksi tulee varmaankin noin 50 euroa (tämä on siis arvio).  Tämä viittaisi siihen, että henkilökohtaiseen kosmetiikkaan käytän kuussa noin 50€.

Etsiskelin netistä tietoa siitä, paljonko suomalaiset yleensä käyttävät vuodessa kosmetiikkaan. Tulokset vaihtelevat todella paljon riippuen siitä, keneltä kysytään. Tämän MTV:n sivuilta löytyvän artikkelin lähde jää vähän epäselväksi, mutta sen mukaan suomalaisten keskimääräinen kosmetiikan kulutus on vuodessa noin 170€.  Mutta jos kysytään asiaa vain naisilta (jotka tutkimuksen tekijästä päätellen kuuluvat kosmetiikasta keskimäärin melko kiinnostuneisiin) vuosittain summa nouseekin jo yli 600 euroon. Ja sitten kun kyseessä on kosmetiikkaa harrastava ihminen, vuodessa käytetty rahamäärä voi olla yli pari tuhatta euroa. Näistä lähteistä tämä viimeinen on luotettavin, koska siinä on taustalla täsmällinen kirjanpito. Nuo muut tutkimukset perustuvat ilmeisesti ihmisten omaan arvioon, mikä tunnetusti voi heittää runsaasti todellisuudesta.

Tästä voi joka tapauksessa päätellä sen, että vaikka jälleen kerran kuvittelen käyttäväni tuskin lainkaan rahaa kosmetiikkaan, todellisuudessa kuulun ihan keskimääräiseen porukkaan. Tuo koko maan kattava 170€ tarkoittaa sitä, että kosmetiikan ostamisen täytyy olla hyvin jakautunutta. Toisaalla on kosmetiikasta kiinnostuneet, jotka kokeilevat uutta, ostavat muuten vaan ja myös käyttävät paljon erilaisia kosmetiikkatuotteita. Toisessa päässä lienevät ne ihmiset, joiden kosmetiikka rajoittuu kouralliseen perushygieniatuotteita, kuten saippua, deodorantti ja hammastahna. Suurin osa meistä lienee jossain välimaastossa, mutta ainakin tämä oma kirjanpito osoittaa selvästi, että 170 euroa saattaisi riittää koko perheen yhteisiin kosmetiikkaostoksiin vuodessa, mutta omat meikit sun muut maksavat selvästi enemmän.

Raportoin maaliskuun alussa enemmän, mutta olisi kiva kuulla, millaisia kosmetiikan käyttäjiä lukijoista löytyy! Riittääkö 170€ vai meneekö summa lähemmäksi tuota 600€?

Muovipussikielto

Olen uuden vuoden kunniaksi tehnyt toisenkin lakon. Nimittäin muovipussilakon. Katsokaan nyt tätäkin:

Tässä näkyy osa taloudesta löytyvistä tyhjistä muovikasseista. En ole laskenut montako tuossa on, mutta todennäköistä että pärjään noilla paremmin kuin hyvin pitkälle kevääseen asti. Näin ollen olen julistanut itseni muovipussikieltoon. En tuo yhtä ainutta uutta muovipussia tähän huusholliin, ennen kuin noiden määrä on kutistunut jonnekin parinkymmenen kieppeille.

Tämän lupauksen toteuttaminen ei pitäisi olla ylivoimaista. Minulla on ainakin viisi pieneen tilaan menevää kestokassia. Lisäksi on lukuisia kangaskasseja sekä vielä pari olalla kannettavaa juuttikassia. Omistan myös sellaisen uudelleenkäytettävän hedelmäpussin ja kaiken lisäksi tiedän täsmälleen, missä nämä kaikki ovat. Jos lähden kaupungille ilman kangaskassia, voin syyttää vain itseäni.

Tälle päätökselle on nyt otollinen hetki, sillä tänä vuonna kaupat ovat ottaneet myös tavoitteeksi muovikassien vähentämisen. Olen ennenkin yrittänyt vähentää muovikassien ottamista kaupoista, vaihtelevalla menestyksellä. Syynä epäonnistumisiin on ollut se, että oma kassi on unohtunut kotiin. Tarvitsen siis uuden rutiinin, joka johtaa siihen, että kassi on aina mukana. Tämä on oikeastaan helppoa. Pitää vain sijoittaa nuo kassit valmiiksi niihin käsilaukkuihin ja reppuihin joita yleensä käytän, ja sitten on aina valmiiksi varautunut. Minulla on jo nyt vakiovarustus laukussa: puhelin, lompakko, avaimet sekä pussukka, jossa on kaikkea mahdollista tarpeellista kuten käsidesiä, laastareita ym. Nyt tuohon lisätään vielä pieneen tilaan menevä kestokassi.

Selkeyden vuoksi vielä muovikassikiellon säännöt:

  • Muovikassien ostaminen ehdottomasti kielletty!
  • Jos muovikassi tulee esim. kotiinkuljetuksen mukana, se on ihan ok
  • Pieniä biopusseja ja paperikasseja ja -pusseja saa käyttää sekä ostaa
  • Tavoitteena pärjätä myös ilman hedelmäpusseja, mutta jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, niin muovisia saa käyttää. Tämä lähinnä siksi, että irtohedelmien ostaminen on mahdotonta ellei niitä voi laittaa johonkin.
  • Kielto on voimassa niin kauan, kunnes näyttää siltä, että muovipussien ostaminen on tarpeellista, eli sitten kun roskapussit loppuvat.

Tässäpä jälleen pieni asken yhteiskunnalle, mutta keskisuuri minulle. Kuka lähtee tähän mukaan?

Mitä hulluutta!

Ostin tällä viikolla uuden sampoon ja hoitoaineen. Olen pitkään käyttänyt erilaisia markettimerkkejä, lähinnä testaillen erilaisia kotimaisia vaihtoehtoja. Kun viimeisimmät loppuivat, päätin pitkästä aikaa ostaa jotain vähän hienompaa. Stockan hiuspäivät sattuivat sopivasti, ja bongasin mainoskuvastosta Wellan eko-henkisen sarjan. Se mainosti olevansa parabeeniton, silikoniton ynnä muuta houkuttelevaa ja kun alennuskin oli voimassa, päätin mennä ostamaan.

Mainoksessa puhuttiin hoitoaineen ja sampoon paketista, ja voi hyvänen aika millainen paketti se olikaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun tajusin että tuotteet saa mukaansa ainoastaan isossa pahvikuutiossa. Se oli sellainen arviolta 20x20x25cm kokoinen mötikkä, jota varten oli pakko ottaa muovikassi, koska eihän sellainen mihinkään käsilaukkuun mahdu. Kotona purin sen osiin ja tässä tulos:

IMG_0271

Kaksiosainen laatikko, jonka ympärillä oli tuo vihreä kehikko. Sisällä ala- ja yläpohja, joiden väliin nuo tuotteet oli kiilattu. Onko hullumpaa nähty?? Aivan hervoton pakkaus kahta pienehköä putelia varten.

IMG_0273

Tämän verran tilaa nuo tuotteet veivät pakkauksesta. En ällistykseltäni meinaa löytää sanoja. Millä logiikalla Wella toimii? Etenkin kun kyse on tällaisesta ”luonnonläheisemmästä” sarjasta, en voi tajuta tätä pakkaamista. Tuo laatikko ei herätä minussa ylellistä tunnelmaa, vaan lähinnä epäuskoa siitä, että joku vielä toimii näin. Kahden tuotteen pakkaamiseen tarvitaan viisi erillistä härpäkettä. Kuvitelkaa mikä määrä ilmaa tuonne pakataan joukkoon, ja sitten sitä ilmaa kuljetetaan paikasta toiseen. En kerta kaikkiaan käsitä! Olisi pitänyt jättää ostamatta koko paketti. Tuote itsessään voi olla ihan ok, mutta Wella näyttäytyy tästedes silmissäni lähinnä tuhlailevalta ja piittaamattomalta.

Tuon laatikon säästän, sinne voi pakata jonkun joululahjan vaikka. Mutta nyt minulla on vielä säilyttelyn vaiva. Tiedän, että moni muu varmasti ajattelee samoin, ja juuri tällaisista tavaroista tulee helposti niitä, jotka vain pyörivät tiellä ilman mitään järkevää käyttöä. Mutta poiskaan ei voi heittää. Ja entä sitten ne jotka heittävät? Miten paljon siinä heitetään energiaa, materiaalia ja työtunteja hukkaan. Täytyy sanoa, että näinkin pieni yksityiskohta, kuin tuotteen pakkaus, voi aiheuttaa aika ison reaktion kuluttajassa.

Jos joku sieltä Wellalta sattuu tätä lukemaan niin ottakaa nyt hyvänen aika opiksenne. Jos hoitis ja sampoo pitää myydä yhdessä, ne voi kiinnittää toisiinsa vaikka kuminauhalla. Tai laittakaa tuotteet vaikka simppeliin paperipussiin, jonka voi käyttää biojäteroskiksena myöhemmin. Tällaisesta liiottelusta ei ole kuin haittaa.