Viikon vinkit: napakat lakat, helppoa energiansäästöä ja ruotsalainen kuolinsiivous

Sairaaloissa ja hotelleissa sängyt on aina pedattu hienosti. Jos olet joskus ihmetellyt, millä teknikaalla lakanat pysyvät niin napakasti paikallaan tässä on siihen ohjeet kuvien kanssa. Testasin tekniikkaa pikaisesti yhteen kulmaan, ja kyllä – lopputulos on siisti ja pysyvä. (Etelä-Suomen Sanomat)

Energiaa voi säästää pienillä keinoilla, jotka eivät varsinaisesti hankaloita elämää. YLE listaa kuusi yksinkertaista keinoa, joilla kotona voi säästää energiaa. Ne ovat hyvin maalaisjärkisiä: ei esimerkiksi kannata lämmittää ja tuulettaa yhtä aikaa.

Tuntuu, että järjestämispiireissä ei olla viime viikolla muusta puhuttukaan, kun ruotsalaisesta kuolinsiivouksesta. Tämän seuraavan konmarin idea on siinä, että ei pitäisi jättää jälkipolville liikaa siivottavaa ja raivattavaa. Haluan lukea kirjan, ennen kuin kommentoin asiaa sen enempää, mutta sanon jo nyt, että suhtaudun tähän ehkä hieman varauksellisesti. Ajatus siitä, että ihmisen pitäisi varautua kuolemaansa tällä tavoin tuntuu minusta aika paljon vaaditulta. Haluan kuitenkin jakaa teille kaksi linkkiä, joissa asiaa on hyvin käsitelty: Helsingin Sanomien artikkelissa menetelmä ja kirjailija esiteltiin asiallisesti ja neutraalisti. Haluan myös linkata Ilana Aallon kauniiseen kirjoitukseen omasta isoäidistään, ja hänen tavastaan siivota. Palaan itse aiheeseen myöhemmin.

Hyviä löytöjä – omista kaapeista

Suoritin eilen oikein klassisen raivaus- ja järjestämisprojektin. Yllättävän työlästä, vaikka kyseessä oli sinänsä yksinkertainen tavararyhmä, nimittäin pöytäliinat. Keittiön kaapissa oli yhdellä hyllyllä kaikki valkoiset liinat, ja liinavaatekaapissa toinen hylly täynnä tavaraa. Jälkimmäinen näytti alkutilanteessa tältä:

Tiivistä ja aika epäsiistiä on, kuten näkyy. Tämän hyllyn tilanne alkoi olla sellainen, että vain muutama päällimmäinen tekstiili oli aktiivisessa käytössä, ja käsitys muusta sisällöstä muuttui hatarammaksi päivä päivältä. Tiedossa oli, että jossain vaiheessa nämä pitäisi perata, mutta olinpahan kuitenkin lykännyt ryhtymistä varmaan puolisen vuotta. Pöytäliinat kun eivät ole se päivän polttavin ongelma tuskin missään perheessä.

Tyhjensin tämän ja sen toisen hyllyn sängyn päälle, ja aloitin inventaarion. Lajittelin käyttöliinat yhteen, ja liian pienet toiseen pinoon. Otin erilleen kaiken, minkä tiesin turhaksi tai vääränlaiseksi. Löysin liinojen joukosta kadoksissa olleen pannumyssyn sekä nykyistä pöytää varten hommatun suojamuovin, jonka olinpaikkaa olinkin ehtinyt ihmetellä jo pari vuotta (en liioitele). Löysin myös nipun kauniita pellavaisia käsipyyhkeitä sekä yhden ihanan pöytäliinan, joiden olemassaoloa en muistanut ollenkaan. Vastaan tuli myös liina, joka oli tarkoitettu ensimmäisen opiskelijaboksini pikkuiselle pöydälle, jonka ääreen mahtui kaksi ihmistä syömään. Niistä ajoista on jo parikymmentä vuotta. Näin sitä ihminen kuvittelee tietävänsä, mitä missäkin on. Sitten alkaa vähän siivota ja yllättyy.

Lopputulos oli, että tekstiilien kokonaismäärä kutistui merkittävästi. Poistin viisi väärän kokoista pöytäliinaa, yhden kaitaliinan, kuusi tablettia, yhden parittoman verhon (!?) ja muutamia pikkuliinoja, jotka oikeastaan eivät edes olleet minun vaan mummini. Ottaja löytyi onneksi läheltä, sillä äidillä oli tarvetta niille, mitä minä en enää käyttänyt. Verho päätettiin viedä mökille, koska siellä sille löytyy käyttöä. Pieni pino jäi kierrätykseen vietäväksi. Lopputuloksena hylly näyttää nyt tältä:

Loput tekstiilit muuttivat koriin samaan kaappiin:

Aiemmin tilaa meni kaksi hyllyä, jotka molemmat olivat tupaten täynnä. Kuten näkyy, nyt on käytössä yksi hylly ja yksi kori, joissa molemmissa olisi vielä tilaa. Keittiössä jäi yksi hylly tyhjäksi, mutta olen jo keksinyt sille käyttöä. Lasivuokat ja kattilat ovat tällä hetkellä ahtaasti, joten aion hyödyntää tyhjän hyllyn sijoittamalla sinne sellaisia astioita, joita tarvitaan harvemmin.

Kun alussa sanoin, että oli yllättävän työlästä, niin tähän kaikkeen meni noin tunti, joka sisälsi paljon pähkäilyä. Aivan kaikkea en saanut päätetyksi, nimittäin eräiden vanhojen tyynynliinojen kohta jäi vielä auki. Lisäksi tuli pyykkiä – huomasin muutaman tekstiilin tahraantuneen keittiön kaapissa (siinä toinen hyvä syy siirtää ne liinavaatekaappiin). Toisaalta nyt on hyvä mieli. Tiedän taas tarkalleen mitä omistan, tein hyviä löytöjä ja jatkossa kaikkea tulee käytettyä vielä enemmän, kun liinat ja muut ovat nyt siististi yhdessä paikassa ja näkyvillä.

Oletteko te löytäneet omista kaapeista tavaroita, joita ei edes muistanut omistavansa? Tai yllättyneet iloisesti siivoamisen seurauksena?

Viikon vinkit: muovipusseja, ikuiset lakanat sekä kampanja halvinta vastaan

Tässä on aika laaja juttu muovipussien käytön vähenemisestä ruokakaupoissa. Jutusta käy hyvin ilmi, että myös kaupalla on vastuu: jos tarjolla on biopusseja, ihmiset valitsevat niitä tavallisten sijasta. Yhä useampi asiakas myös kantaa omaa kestokassia mukanaan, ja jättää muovikassin ostamatta. Oletteko te huomanneet eroa nyt, kun monissa kaupoissa ei niitä pikkupusseja enää tyrkytetä? Itse en ole huomannut juuri mitään. Omasta kassista on muodostunut niin vahva rutiini, ettei muovikasseille ole ollut tarvetta sitten viime raportin. (YLE)

Tässä on mahtava uutinen! Finlayson on lanseerannut lakanat, joiden luvataan kestävän koko eliniän. Materiaali, valmistustapa ja yksityiskohdat on mietitty siten, että lakanat kestävät pesua ja kulutusta ainakin 50 vuotta. Kun seuraavan kerran ostan uudet lakanat, tämä on todella vahvasti harkinnassa. Tykkään Finlaysonista koko ajan enemmän. Yrityksellä on todella hyvä ote yhteiskuntavastuun suhteen, ja tuoreita ja rohkeita ideoita. Selkeä edelläkävijä! (IL)

Finnwatch on lanseerannut sekä kuluttajille että kunnallisvaaliehdokkaille suunnatun kampanjan, jonka tarkoitus on kiinnittää huomiota vastuulliseen ostamiseen. Kampanjan nimi on En osta halvinta, ja sehän sopii tähän ostolakkoon kuin nenä päähän. Kun katselin bussipysäkillä mainoksia paidoista, jotka maksavat alle 5 euroa, mietin mielessäni muutamaa asiaa: jos paita on noin halpa, kauanko se voi kestää hyvänä käytössä? En ole vielä törmännyt halpaan ja hyvälaatuiseen puuvillaan. Jos paita on noin halpa, missä oloissa se on tehty? Kun miettii että tuossa summassa on mukana koko tuotantoketju logistiikkoineen ynnä muineen, ja vielä jää katettakin, tuntuu tuotantokustannus aivan käsittämättömältä. Näitä asioita olen muutenkin miettinyt nyt entistä enemmän tämän ostolakon myötä. Kun en enää juokse hinnan perässä, voin halutessani helposti panostaa myös laadukkaaseen tuotantoketjuun. Itse asiassa olen vapaa ostamaan ihan mitä vaan, mihin käteisvarani riittävät! Vapaus! (M&M)

Kuinka monta lautasta, kuinka monta lakanaa?

Kuinka monta tavaraa on tarpeeksi? Kysymys koskee useimmiten vaatteita tai kodintavaroita, mutta keskityn tässä postauksessa nimenomaan jälkimmäisiin. Tähän tiedusteluun törmää aika usein. Pohditaan, että jos perheessä on x määrä henkilöitä, kuinka monta pyyhettä, lakanaa, lautasta, kulhoa tai kuppia taloudessa tarvitaan. Minusta vastauksia on aina yhtä kiehtovaa lukea. Ihmisten käsitykset siitä, mikä on sopivasti, eroavat toisistaan runsaasti. Samoin perustelut voivat olla hyvin erilaisia.

Minusta on mahdotonta kenenkään ulkopuolisen sanoa, kuinka monta kappaletta on oikea määrä. Perheiden tavat ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia, että jonkinlaisen standardin hakeminen tuntuu vaikealta. Sen sijaan minullakin on näkemys siitä, miten kukin voi oman sopivan määränsä löytää. Itse asiassa vaihtoehtoja on ainakin kaksi.

Tila päättää määrän. Asuntojen säilytystilat vaihtelevat. Pieneen mahtuu vähemmän kuin suureen. Kaappitilaa voi hyvin käyttää sopivan määrän perusteena. Esimerkiksi keittiön kaappeihin mahtuva määrä astioita on kyseiseen keittiöön sopiva. Tätä tekniikkaa voi soveltaa myös niin päin, että päättää itse, kuinka paljon haluaa jollekin tavaramäärälle uhrata tilaa. Esimerkiksi minä olen päättänyt, että meille sopivamäärä kirjoja on se, mikä mahtuu kiinteään kirjahyllyyn. Koska tällä hetkellä kaikki ei sinne mahdu, täytyy kirjoja vähentää.

Toinen lähestymistapa on arvioida, kuinka monta kappaletta voi olla yhtä aikaa käytössä. Astioiden suhteen tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuinka monta ihmistä voi olettaa ruokailevan yhtä aikaa. Sen perusteella voi laskea, kuinka monta lautasta enimmillään tarvitaan. Itse kyllä lisäisin tähän vielä vähän ekstraa, sillä on hyvin epäkäytännöllistä jos kaikki on yhtä aikaa likaisena. Sama koskee esimerkiksi vuodevaatteita. Kuinka monta henkilöä kodissa voi yhtä aikaa nukkua? Sitten lasketaan heille kaikille yksi setti vuodevaatteita ja tuplataan tämä määrä, jotta kaikille riittää liinavaatteet myös silloin, kun ensimmäiset ovat pyykissä.

Minä kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä vara ei venettä kaada. Jos tilat antavat myöten, pari varakappaletta ei koskaan ole pahitteeksi. Ylipäätään olen taipuvaisempi noudattamaan ensimmäistä kuin jälkimmäistä tapaa. Tavaraa mahtuu se mikä mahtuu, ja sillä tullaan toimeen. Jos käytettävissä oleva tila on aivan naurettavan pieni, tästä voi tietenkin poiketa, mutta yleisesti ottaen luulisin tämän toimivan hyvin. Kaapit ja laatikot kannattaa täyttää sopivasti: äärimmilleen tunkeminen tekee tavaroiden käyttämisestä vaikeaa, mutta tyhjästä tilasta ei ole yhtään sen enempää hyötyä. Jos tilaa on, pari varakappaletta tuo mukavasti sellaisen tunteen, että pahan päivän varallekin on varauduttu.

Tähän loppuun on vielä lainattava Morsiamen kirjaa vuodelta 1944. Kirjassa listataan säntillisesti, paljonko perheessä tarvitaan liinavaatteita: kuusi paria lakanoita isäntäväelle, neljä paria palvelijoille, tusina liinaisia ja puolitusinaa pumpulisia tyynynliinoja, tusina keittiöpyyhkeitä, tusina kasvopyyhkeitä, kuusi kylpypyyhettä ja niin edelleen. Mutta kuulkaahan, mitä kirjassa kerrotaan tämän listan jälkeen:

”Jos todellakin umpimähkään, luettelon mukaan, ostatte ilman tarkempaa suunnittelua, niin neuvoisimme jättämään sen ainakin toistaiseksi tekemättä ja hankkimaan esineitä aina sen mukaan kuin kukin niistä on tuiki tarpeellinen. Jos taas säästätte vaivojanne ja aiotte päästä niin vähillä kuluilla kuin suinkin, niin sekin on erehdys. Aikaa myöten väsytte ja kyllästytte kokonaan sen tapaiseen kitsasteluun ja vaivaloiseen taloudenpitoon. Parasta on järkevän suunnittelun mukaan tarpeen tullen ostaa kunnollisia kapineita.”

Voisiko tätä enää paremmin sanoa! Jotkut asiat eivät näköjään muutu 70 vuodessa mihinkään.

Miten te olette ratkaisseet optimaalisen määrän tavaroita?

Petaa sänky ja elämä muuttuu, vai muuttuuko?

Kuunnellessani Ilana Aallon puheenvuoroa lauantaisessa tapahtumassa, esityksessä tuli vastaan mielenkiintoinen sitaatti. Ilana lainasi USA:n laivaston amiraali William H. McRavenin lausahdusta ”Jos tahdot muuttaa maailmaa, aloita petaamalla sänkysi”. Ilana ei suoraan ottanut kantaa siihen, onko tuo lausahdus totta vai ei, mutta hän liitti sen jatkuvasti käynnissä olevaan kotien ”kunnollisuuskamppailuun”. Lause voidaan nähdä jatkumona sille, että kodin siisteys ja järjestys yhdistetään vahvasti ihmisen kunnollisuuteen ja hyvyyteen.

Totta on ainakin se, että siistiä ja järjestyksessä olevaa kotia pidetään yleensä jonkinlaisena ihanteena. Ennen vieraita siivotaan, sotkua hävetään, ja Ilana kertoi myös tapauksista, joissa esimerkiksi lasten huostaanottopäätöksissä on vuolaasti kuvailtu kodin epäsiisteyttä ja sotkuisuutta. Sängyn petaamista varmaankin pidetään niin pienenä vaivana, että jos sitä ei viitsi tehdä, se on merkki kauheasta leväperäisyydestä. Yleinen ajatus lienee, että kunnon ihmiset petaavat sänkynsä.

 

Ilanalla oli kuitenkin mielenkiintoinen vasta-argumentti: sängyn petaaminen voidaan nähdä yhtä tarpeellisena, kuin kengännauhojen solmiminen sen jälkeen, kun kengät on otettu pois jaloista. Kodin laittaminen, siivoaminen ja järjestäminen menevät helposti liian pitkälle, jolloin asioita tehdään vain sen takia, että etenkin naisten odotetaan toimivan niin. Onko todella niin, että maailman muuttaminen riippuu siitä, onko päiväpeitto suorassa vai ei? Onko peli menetetty heti kättelyssä, jos koti on epäjärjestyksessä?

Minua alkoi kiinnostaa tuo lausunto, ja etsin käsiini alkuperäisen lähteen. Tuo elämänohje on itse asiassa peräisin Texasin yliopiston valmistujaistilaisuudesta, jossa amiraali McRaven piti juhlapuheen vuonna 2014. (Sen voi katsoa kokonaisuudessaan youtubessa.) Puheessa hän kertasi, millaiset eväät elämään hän itse sai aikanaan rankkaakin rankemmalta alokaskurssilta sotilasuransa alussa.

Ensimmäinen opetus oli: petaa sänkysi aamuisin. Alokkaiden kuului pedata sänkynsä joka aamu tarkan kaavan mukaan, ja epäilemättä tehtävästä luistaminen olisi johtanut hyvin epämiellyttäviin seurauksiin. Opetus kuitenkin on, että pedattu sänky on päivän ensimmäinen tehtävä, jonka ihminen voi hoitaa kunnolla. Kun takana on yksi saavutus, se antaa voimaa siirtyä edelleen seuraavaan ja seuraavan tehtävään. Hän perustelee petaamista myös sillä, että pienetkin asiat pitää tehdä kunnolla, jos haluaa tehdä isot asiat kunnolla. Ja vaikka päivä olisi ollut kerrassaan epäonnistunut, kotiin tullessa ainakin sänky on pedattu. Se edustaa toivoa siitä, että huomenna on uusi, parempi päivä. Tästä McRaven tekee johtopäätöksen: jos haluat muuttaa maailmaa, petaa sänkysi aamuisin.

Tässä valossa ollaan mielestäni aika kaukana kodin järjestämisestä. Siitä McRaven ei oikeastaan puhu mitään. Aloinkin epäillä, että lause on vähitellen irtaantunut alkuperäisestä asiayhteydestään, ja sitä on ruvettu tulkistemaan kodin siisteyden kontekstissa. Tässä valossa siitä helposti tuleekin päällisin puolin järkevä kehotus: petaamaton sänky kieltämättä tekee koko huoneesta sotkuisen näköisen. Sängyn petaamisen voi liittää samaan listaan, kuin esimerkiksi ”pidä tiskipöytä tyhjänä” tai ”laita kaikki aina omalle paikalleen”. Jos tuota kehotusta sen sijaan katsoo osana McRavenin muuta listaa, se muuttuukin yleiseksi elämänohjeeksi. Saman puheen muita opetuksia oli mm. ”pidä pintasi tukalissakin tilanteissa”, ”arvioi ihmisiä sydämen, älä ulkomuodon perusteella” sekä ”älä koskaan luovuta”.

Opiskelen parhaillaan Stanfordin yliopiston nettikurssilla, jossa käsitellään mm. tahdonvoimaa. Siellä olen oppinut, että omaa tahdonvoimaa voi treenata paremmaksi. Tämä käy esimerkiksi niin, että rupeaa joka päivä tekemään pienen, itsekuria vaativan tehtävän. Karkin syömistä vähentävä voi esimerkiksi laittaa pöydälle purkillisen karkkeja, mutta päättää, ettei syö juuri niitä karkkeja koskaan (muita saa kyllä syödä). Se, että jättää tarjolla olevat karkit joka päivä ottamatta, kehittää itsehillintää ja helpottaa vähitellen ei:n sanomista muissakin tilanteissa. Tästä näkökulmasta ajatellen tuossa sängyn petaamisessa voi sittenkin olla järkeä, jos tavoitteena on siistimpi koti. Sängyn petaaminen voi olla se pieni, itsekuria treenaava juttu, joka vähitellen totuttaa hoitamaan muitakin arkisia rutiineja, joiden avulla koti pysyy sopivasti järjestyksessä.

Se, muuttuuko maailma sänkynsä sijaamalla, on siis asennekysymys. Jos petaamiseen suhtautuu niin, että se on vain yksi kotityö, jolla on lähinnä esteettisiä hyötyjä, sen mielekkyyden voikin kyseenalaistaa. Petaaminen ei ole hygienian tai terveyden kannalta välttämätöntä, toisin kuin esimerkiksi tiskaaminen tai pyykinpesu. Mutta jos petaamiseen suhtautuu McRavenin ehdottamalla tavalla, siitä tulee paljon merkittävämpi juttu. Pedattu sänky ei ole vain tietyllä tavalla aseteltuja peitteitä ja tyynyjä, vaan se edustaa kokonaista arvomaailmaa. Tai sitten siihen voi suhtautua henkilökohtaisena itsekuritreeninä, jonka sivutuotteena sekä tahdonvoima että huoneen yleisilme kohentuvat.

Mitä mieltä te olette – onko sängyn petaamisesta hyötyä?

Viikon ainoa vinkki: pese tyynysi

YLE kertoo, että tyyny pitäisi pestä 3-4 kertaa vuodessa. Muuten siitä muodostuu ajanmittaan varsin ällöttävä ilmestys. Tämä vinkki sattui hauskasti juuri tällä viikolla, kun olin muutenkin pesemässä perheen tyynyjä. Lapsen tyyny otti oksennustaudista hieman osumaa, ja päätin sitten samalla vaivalla pestä kaikki käytössä olevat tyynyt. Anoppi selitti taannoin, että jos tyynyä ei pese, se rupeaa haisemaan ja sitten vähitellen koko pää rupeaa haisemaan… Ehkä kuvaus oli hiukan liioiteltu, mutta tuosta YLEn uutisesta päätellen totuus ei ehkä sittenkään ole kovin kaukana.

Untuvatyynyille suositellaan untuvien omaa pesuainetta. Minulla sitä ei kuitenkaan ollut, joten pesin tyynyt tavallisella nestemäisellä pesuaineella, mikä tuntui toimivan ihan yhtä hyvin. Pesen tyynyt aina 60 asteen ohjelmalla, jotta tulisi varmasti puhdasta. Pesu on se helppo osio, hankalampaa on saada tyynyjä kuivaksi. Laitan ne kuivausrumpuun (omaa ei ole mutta pesutuvassa on), koska se avulla untuvista tulee jälleen kuohkeita. Ongelma vain on, että kuivumiseen menee kauan. Tai ehkä kuivuriin olisi pitänyt laittaa vain yksi tyyny kerrallaan, kun minä laitoin kaksi? Joka tapauksessa yksi ohjelma ei riittänyt, vaan kuivaa tuli vasta kahden kierroksen jälkeen. Kun yhdistetään useampi tyyny, eri rapussa sijaitseva pesutupa ja pitkä kuivumisaika, lopputuloksena on aika työläs rupeama. Se on pääasiallinen syy, miksi tyynyjen pesua tulee lykättyä vähän pidemmälle kuin olisi hyvästä.

Tyynyjä suositaan uusittavaksi parin kolmen vuoden välein. Tuohon nähden nykyisin käytössä olevat tyynyt ovat jo yliajalla. Toisaalta jos tyynyä pesee ja se tuntuu hyvältä, miksi se pitäisi vaihtaa? Siinä vaiheessa kun tyynystä tulee liian littana tai se ei enää puhdistu, niin vaihtaminen lienee paikallaan, mutta tuossa YLEn jutussa ei erikseen kerrota, olisiko vaihtamiseen jotain muuta syytä.

Sitten onkin taas ongelma, mitä sille vanhalle pitäisi tehdä. Tässä sen nyt taas näkee – roskaa tulee jos yrittää elää erilaisten suositusten mukaan. Onneksi kasa höyheniä ja kaistale kangasta ei kuulosta pahimmanlaatuiselta jäteongelmalta. Oletan että reippaat ihmiset lahjoittavat käytetyt tyynynsä kodittomille koirille, tai tekevät niistä koristetyynyjä sohvalle. Toisaalta en juuri tällä hetkellä koe olevani niin reipas, että jaksaisin edes lähteä tyynyostoksille, joten säästymme samalla kierrätyspulmilta. Kun ei tee mitään, ei tule roskaakaan.

Onko vieraista vaivaa?

Edellisen postauksen perään kertyi hirveän mielenkiintonen lakanakeskustelu! Koska kaikilla vastaajilla oli niin hyviä huomioita, päätin kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksen, enkä vastata jokaiselle kommentoijalle erikseen.

Mielestäni koko omien lakanoiden kysymys kiteytyy siihen, onko vieraista vaivaa. Se tuntui olevan ylivoimaisesti suurin syy kuljettaa omia lakanoita mukana. Ei haluta olla vaivaksi. Suurperheiden tapauksessa ymmärrän tämän, sillä todellakin voi olla työlästä majoitaa vaikkapa kuusi henkeä kerralla. Mutta onko yhden tai kahden tai edes kolmen ihmisen majoittamisesta vaivaa? Minä en osaa niin ajatella. Jos olen kutsunut jonkun kylään, haluan että vieras viihtyy, eikä siinä omia vaivoja lasketa. En edes koe, että pyykistä olisi erikseen vaivaa, ei sen enempää kuin ruoanlaitosta tai seurustelustakaan. Omiakin lakanoita pitää pestä, joten siellä ne vieraiden lakanat menevät koneen täytteenä. Jos yövieraita käy kerran tai pari vuodessa, en osaa pitää ylimääräistä lakanapyykkiä edes erityisen epäekologisena.

Itse ottaisin lakanat mukaan silloin, jos joutuisin syystä tai toisesta puolipakolla jonkun vieraamman kotiin yöksi. Siis sellaiseen tilanteeseen, että yöpyminen tapahtuu ennemminkin olosuhteiden pakosta kuin toisen vilpittömästä kutsusta. Silloin minäkin ajattelen, että en halua tuottaa enempää vaivaa kuin on pakko. Mutta jos minut on kutsuttu kylään, oletan että vastapuolui suhtautuu vierailuun samalla ilolla kuin minäkin suhtautuisin, ja odotan saavani lakanat talon puolesta. Puhumattakaan omista sukulaisista – johan se olisi kumma, ellei edes omilla vanhemmillaan voisi olettaa saavansa puhtaita lakanoita yöksi. Mökkiolosuhteet ovat asia erikseen, sinne voisi olla kohteliasta viedä omat, jos varustetaso on muutenkin yksinkertaisempi. Tai sellainen tapaus, että emäntä tai isäntä olisi hyvin vanha tai sairas, jolloin lakanoiden laittamisesta ja pesemisestä voisi oikeasti kuvitella olevan poikkeuksellista vaivaa.

Itse ajattelen myös, millaista vaivaa matkustaminen vieraille tuottaa. Jos liikutaan omalla autolla, omat lakanat vielä jotenkin voisi ymmärtää. Mutta jos liikutaan junalla tai lentäen, omien lakanoiden raahaaminen on minusta käsittämätöntä vaivannäköä. Samaan sarjaan menee minusta inttäminen, että ei tarvita lakanoita ollenkaan ja sitten kärvistellään viltin alla jossain sohvalla. Tai ne tarinat, joissa on vieraille on pedattu vieraslakanat, jotka vieraat ovat vaihtaneet omiinsa. Minusta tuollainen on epäkohteliasta ja huonoa käytöstä. Itse loukkaantuisin moisesta.

Minusta tuntuu, että kursailussa on kyse kyvyttömyydestä ottaa palveluksia tai vieraanvaraisuutta vastaan. Sisäinen kyökkipsykologini arvioi sellaisen johtuvan jostakin kummallisesta oman arvon puutteesta. Sellaisesta ärsyttävästä itsensä vähättelystä, että ”ei minua varten tarvitse vaivautua”. Miksi ei? Jos on kylään kutsuttu, niin silloin on ansainnut myös vieraslakanat. Niitä, joille sellaisia ei haluta tarjota, ei myöskään kutsuta kylään.

Tässä on lopulta vastakkain kaksi eri mentaliteettiä: (läntinen) itsekseen pärjäämisen mentaliteetti, ja (itäinen) vieraanvaraisuus on kunnia-asia -mentaliteetti. Koska itse edustan jo monennessa polvessa tuota jälkimmäistä, on kursailu minulle todella vierasta. Ehkä siksi nämä omien lakanoiden tuojat (noita poikkeuksia lukuunottamatta) tuntuvat minusta epäkohteliailta ja tylyiltä. Tilanne on aika paradoksaalinen – siinä missä toinen yrittää olla mahdollisimman vähän vaivaksi, toinen tulkitsee sen tahalliseksi konstailuksi. Pahimmillaan sitä voisi ajatella, että pitääkö tuo omia lakanoitaan niin paljon parempina, että meidän eivät kelpaa? Vieraillehan valitaan aina parhaat liinavaatteet, pyyhkeet ja ruoat. Ei niille mitään jämiä jaella.

Yhteenvetona voisi todeta, että yökyläily ei ole yksinkertaista 🙂 Voihan tietenkin olla, että minuakin katsottaisiin jossain pitkään, jos tulisin kylään ilman omia lakanoita. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä ajatuksia tämä jatkopohdinta teissä edelliseen kommentoineissa herätti!

Kenen lakanoissa nukut?

”Jos länsisuomalainen joutuu olosuhteiden pakottamana yökylään, hän minimoi aiheuttamansa vaivan. Hän huutaa jo ovelta: ”Minulla on omat lakanat!” 

Kun menet jonkun kotiin yöksi, otatko omat lakanat mukaan? Vai lähdetkö siitä oletuksesta, että jokaisella perheellä on vieraslakanat tällaisia tilanteita varten? Jos olet omien lakanoiden kanssa liikkeellä, kuulut todennäköisesti länsisuomalaiseen kulttuuriperimään. Jos taas otat luontevasti vastaan vieraanvaraisuutta, voi olettaa että juuresi ovat itä-Suomessa. Ainakin, jos uskoo Sinikka Nopolaa, jonka riemastuttavasta pakinasta Minulla on omat lakanat tuo alun lainaus on peräisin.

Nopola kuvailee, kuinka länsisuomalaiset kursailevat, kiemurtelevat ja yrittävät kaikin tavoin olla olematta vaivaksi. Tämä kulminoituu siihen, ettei yökylään lähdetä ilman omia lakanoita. Muuten oltaisiin hirvittävällä tavalla isäntäperheelle vaivaksi. Olen tehnyt epävirallista kyselytutkimusta lähipiirissä, ja ei tämä ihan tuulesta temmattua ole. Itse edustan itäistä kulttuurihaaraa, ja tuollainen kursailu on minulle aivan vierasta. Minulla on kaapissa vieraslakanoita sitä varten, että vieraani saavat nukkua niissä. Vieraille jaetaan myös niin monta pyyhettä kuin tarvitsee, ja heitä kehotetaan olemaan kuin kotonaan. Miten muuten vieraanvarainen emäntä voisi toimia? Jos joku tästä kieltäytyy, olen kyllä todella ihmeissäni.

Tuota länsi-ihmisten kursailua on välillä vaikea ymmärtää. Kerran olin juhlissa, joissa kukaan ei meinannut saada ruokaa, kun suvun ikivanha isoäiti ei suostunut aloittamaan, eikä kukaan muu tietenkään voinut ottaa ruokaa ennen häntä. Siinä sitten pälyiltiin pitkin seiniä ja kielleltiin ja kursailtiin. Kauheaa ajanhukkaa, sanon minä! Kuulin vastikään naapurilta, että kun perhe lähtee länsi-Suomeen mummolaan, niin omat lakanat otetaan tietenkin mukaan. Olin aivan kummissani – pitääkö mummolassakin olla omat lakanat? Oman perheen kesken? Hämmästyttävää. Voin karsia tavaroitani, mutta vieraslakanoista en luovu.

Kenen lakanoissa sinä nukut?

Viikon vinkit 22/2013: puhdasta unta ja pihakalusteita

Tällä kertaa tarjolla on rautaisannos unihygieniaa. Miten usein lakanat pitäisi vaihtaa? Iltasanomien mukaan kahden viikon välein. Juttu perustuu englanninkieliseen artikkeliin, joka on julkaistu Good Housekeeping -lehdessä. Itse olen pitänyt kahta viikkoa sopivana välinä, mutta mielestäni näissä asioissa kannattaa luottaa omaan nenään. Jos peti alkaa tuntua ummehtuneelta, vaihdan lakanat riippumatta siitä, kauanko edellisestä vaihdosta on aikaa.

Myös MTV3:sta löytyy ohjeita sängyn siivoukseen, ja siellä muistutetaan, että patjaa on hyvä imuroida, ja päiväpeittokin kerää pölyä. Tyynyjä on aiheellista pestä ainakin pari kertaa vuodessa – jälleen omat asitit kertovat, milloin alkaa olla aika. Lopuksi pikagooglaus tuotti osuman Yhteishyvä-lehden pitkään artikkeliin liinavaatteiden, peitteiden yms. hoidosta, jossa aihetta käsitellään erittäin kattavasti. Tämän tietopaketin jälkeen ei pitäisi hirveästi jäädä aukkoja sivistykseen 🙂

Makuuhuoneista pihamaalle: suomalaiset kuluttavat entistä enemmän rahaa pihakalusteisiin ja lasten pihaleluihin. Uutisen mukaan syy sille, miksi trampoliineja kaupataan lisää joka vuosi ja aina vaan on siinä, että ihmiset jättävät trampoliinit talveksi ulos, jolloin ne menevät pilalle. Sitten pitää keväällä ostaa jälleen uusi. Olenko ainoa, jonka mielestä tämä on kauheaa tuhlausta? (YLE)

Viikon vinkit 15/2013: Ikkunanpesua, pellavakankaat ja ammattiraivaajan työtä

Pian on aika pestä ikkunoita. Tähän artikkeliin on koottu Marttojen vinkkejä ikkunoiden oikeaoppiseen pesuun. Ohjeet ovat mielestäni hyviä, mutta ihmettelen, ettei missään neuvota suihkupullon käyttöä. Mielestäni pesuaineen kuskaaminen ämpärissä on tosi hankalaa verrattuna siihen, että pesuainetta suihkutetaan pullosta suoraan ikkunaan. Vähentää sotkua merkittävästi. (Keski-Uusimaa)

Napakat ohjeet pellavakankaiden pesuun. (Iltalehti)

Tässä jutussa tamperelainen ammattijärjestäjä Sandy Talarmo kertoo työstään. Hyvä pointti jutussa on, että ammattiraivaaja ei oikeastaan siivoa, vaan auttaa asiakasta tekemään päätöksiä ja pääsemään alkuun. Täällä myös Sandyn vinkkejä raivaamiseen. (MTV3)