Aihearkisto: Säilytys

Paperit painostaa vuodesta toiseen

Julkaistu , kirjoittanut
4

Koin onnistumisen elämyksen pari päivää sitten. Koiramme on menossa lonkkatutkimuksiin, ja eläinlääkäri ilmoitti tarvitsevansa myös rekisteröintitodistuksen. Pari vuotta sitten, kun pentu tuli meille, sen mukana tuli myös iso nippu papereita. Tiesin, että rekisteröintitodistus oli muiden mukana, mutta kysymys kuuluikin, missähän nämä paperit nyt olivat. Tämän remontin kääntöpuoli on ollut se, että todella monet tavarat ovat vaihtaneet kokonaan paikkaa, eikä minulla ollut kuin epämääräinen aavistus, että nippua kannattaisi lähteä etsimään ehkä kirjahyllystä. Voitteko kuvitella riemuani, kun hyllystä löytyi koiran nimellä varustettu mappi, jonne olin tallettanut kaikki kasvattajalta saamani paperit! Mitään muistikuvaa tällaisen mapin olemassaolosta ei ollut, mutten voinut kuin onnitella itseäni, että jollain kirkkaalla hetkellä olin sellaisen kasannut.

Tämä iloinen yllätys organisoitujen papereiden myötä sai minut jälleen kerran miettimään papereita. Blogin hakutoiminto kertoi, että olen pohdiskellut papereiden järjestämistä yhtä kauan kuin olen Arkijärkeä kirjoittanut, siis noin 10 vuotta. Olen arkiston perusteella tuskaillut aiheen kanssa vuodesta toiseen, keksinyt ja kokeillut aina vain uusia systeemejä, jotka ovat nähtävästi lopahtaneet muutaman viikon kuluttua. Kaikkea on leimannut jatkuva epäonnistumisen tunne, kun homma ei pysy hallinnassa, vaikka kuinka yrittäisi. Pieniä voittoja on välillä tullut. Esimerkiksi 2017 tunnistin neljä estettä sille, miksi paperit ovat vuodesta toiseen ongelma. Ne olivat

  • poistamisen pelko
  • toimivan arkistointijärjestelmän puute
  • säännöllisen arkistointirutiinin puute
  • säännöllisen papereiden karsimisen puute

Minusta tuntuu, että tuon poistamisen pelon yli olen vähitellen päässyt. En enää lamaannu täydellisesti jonkin viralliselta tuntuvan paperin edessä, vaan osaan aika hyvin arvioida, pitääkö se säilyttää vai ei. Siitä johtuen karsiminenkin onnistuu paremmin, ja aina ajoittain olen heittänyt enemmän kerralla pois. Sen sijaan kahdessa muussa on edelleen tekemistä. Arkistointijärjestelmän puute lienee edelleen se suurin ongelma.

Ensinnäkin olen edelleen päättämätön sen suhteen, millaisiin kategorioihin paperit kannattaisi luokitella. Tämänkin ongelman olen tunnistanut kolme vuotta sitten, kun kirjoitin siitä, miten perfektionismi estää papereiden järjestämisen. Sain runsaasti hyviä kommentteja, joissa monissa kehotettiin alentamaan standardeja. Pääasia että paperit ovat jossain tallessa, vaikka yhdessä kansiossa kaikki, kunhan suunnilleen tietää missä. Rationaalisesti ajatellen näin asia onkin, mutta tämä ei vaan toimi minulla. Koulutodistukset, laboratoriotulokset ja vakuutuspaperit yhdessä nipussa ei tuo minulle mielenrauhaa. Valitettavasti perfektionismi tämän asian suhteen ei ole liiemmin hellittänyt.

Toinen yhtä tärkeä haaste on tuo rutiinin puute. Tähänkin on olemassa ratkaisu, jonka olen tunnistanut jo vuosia sitten. Kaikki käsittelyä vaativat paperit kerätään yhteen laatikkoon, ja sisältö käydään läpi kerran viikossa. Sitten arkistoidaan, reagoidaan ja hoidetaan niihin liittyvät asiat kerran viikossa säännöllisesti. Tämä vapauttaa aikaa muilta päiviltä, kun tietää että asia tulee hoidettua, ja toisaalta säännöllinen rutiini huolehtii siitä, ettei mitään jää rästiin. Siis TEORIASSA näin. Käytännössä olen onnistunut pitämään tällaista rutiinia yllä ehkä kuukauden. Sitten on palattu ad hoc -menetelmään, joka on huomattavasti kuormittavampi.

Koiralle omistamani kansio sai muistamaan, miten uskomattoman helppoa asioiden hoitaminen on, silloin kun systeemi toimii. Niinpä olen jälleen alkanut miettiä papereiden järjestämistä. Remontin aikana on kertynyt setvittävää, sillä evakossa asuessa ei ollut mitään systeemiä, vaan paperit olivat aivan villinä missä sattuu. Tästä johtuen hukkasin ensimmäisestä punkkirokotteesta saadut lappuset, jossa kerrottiin milloin ja mitä rokotetta meille oli annettu. Tehostetta hakiessa kortit olisi tietysti pitänyt olla mukana. Kanta-palvelusta ei ollut apua, sillä rokotteiden kirjautumisessa menee useampi kuukausi. Siinä sitten arvailtiin, mitä lajia meihin piti pistää. Tässä on muuten hyvä esimerkki siitä, että digitalisaatio ei aina toimi niin automaattisesti kuin voisi ajatella. Joskus fyysisiä papereita tarvitaan.

Tästä päästään takaisin tähän organisointiasiaan. Kunhan saan kotona suunnilleen tavarat paikoilleen, olen päättänyt tarttua tähän kansiointiurakkaan. Eihän tämä ikinä tule millään tavalla tehtyä, jos en jostain päästä aloita. Joten aloitan helpoista: lasten todistuksista, vakuutukseen menevistä kuiteista jne. Mietin hienosäätöä sitten myöhemmin. Taatusti tulen palaamaan aiheeseen vielä monet kerrat.

Kuinka monta kertaa tavarat voi järjestää?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Meidän remontti on (pääpiirteissään) ohi. Kun uusiksi meni keittiö, olohuone ja kaikki kylppärit ja vessat, oli koko irtaimisto sullottu kahteen makuuhuoneeseen. Tavarat oli pakattu pahvilaatikoihin ja pinottu seinien viereen suljettujen ovien taakse, osa laatikoista oli viety vinttiin ja ullakolle. Käytännössä operaatio vastasi muuttoa, paitsi että tavarat eivät  vaihtaneet osoitetta. Kaikki oli kuitenkin pakattava, ja ennen kaikkea purettava.

Huonekalut menivät suunnilleen omille paikoilleen takaisin, mutta tavarat piti järjestää kokonaan uudelleen. Keittiössä ei ollut enää mitään ennallaan, kirjahylly vaihtoi huonetta, komero katosi mutta tilalle tuli kodinhoitohuone. Jopa vessojen kaapit vaihtuivat erilaisiksi kuin ennen. Millekään ei siis ollut valmista vanhaa paikkaa. Tästä seuraa tietenkin se, että kaikille tavaroille on pitänyt keksiä uusi paikka. Tällä kertaa olin kyllä jo miettinyt keittiötä suunnitellessa, että missä pidetään lautasia ja laseja, mutta paljon on kaikkea sellaista, jota ei päivittäin tarvita. Tällainen järjestäminen on samalla tavalla väsyttävää kuin tavaroiden raivaaminenkin, koska koko ajan on tehtävä päätöksiä.

Eikä kaikki ole suinkaan mennyt kerralla paikalleen, vaan tavarat vaihtavat paikkoja edelleenkin. Voi olla, että jokin ajatuksen tasolla erinomainen paikka ei käytännössä toimi ollenkaan. Sitten on niitä tavaroita, joiden paikkoja ei ole mietitty ollenkaan, kunhan vaan on purettu pois laatikosta ja tyrkätty johonkin. On myös tavaroita, jotka on laitettu johonkin, kunnes huomaan että se paikka olisikin paljon parempi jollekin muulle, jolloin ensimmäiset on siirrettävä pois tieltä, mutta minne? Tähän siirtelyyn ja järjestelyyn menee aikaa. Ehkäpä kesään mennessä kaikella on suunnilleen pysyvä säilytyspaikka.

Päätimme äskettäin hankkia yhden pätkän lisää Lundian kirjahyllyyn. Minä olisin tehnyt sen huolettomasti niin, että kaksi uutta tikasta vaan, ja vähän hyllyjä niiden väliin, ja koko hoito vanhan hyllyn jatkeeksi. Mutta puoliso haluaa tehdä tämän ns. kunnolla, eli yhdistää uuden pätkän saumattomasti vanhaan, jolloin ei tosin tarvita kuin yksi uusi tikas, mutta toisaalta melkein koko vanha hylly pitää tyhjentää ensin, jotta uusi osa saadaan paikoilleen. Tässä on sen verran kuluneen vuoden aikana purettu ja koottu tavaroita ja huonekaluja, että kirjahyllyn purkaminen jälleen ei niin kovin houkuttele. Mutta ymmärrän, että hienohan siitä tulee, jos se kunnolla tehdään. Näinä hetkinä ymmärrän minimalisteja, jotka omistavat vain kaksi kirjaa ja kestotilauksen äänikirjapalveluun…

Täällä siis jatkan tavaroideni siirtelyä, mutta huomatkaa että tämä ei ollut valituskertomus. Pikemminkin havainnollistus siitä, että järjestys ei synny yhdessä yössä, enkä ainakaan minä ole läheskään aina tyytyväinen ensimmäiseen ratkaisuun. Tavarat löytävät parhaat paikkansa vasta sitten, kun on ehditty elää ja olla, ja nähdään mistä niitä tavaroita oikeasti lähtisi etsimään, tai missä niitä eniten tarvitaan. Jos muuton jälkeen tuntuu siltä, että koti ei oikein asetu, niin se voi johtua juuri tästä.

PS. Lupaan kuvia seuraavaan postaukseen, haluatteko nähdä niitä värikkäitä seiniä?

Suurinta luksusta on ehkä kodinhoitohuone

Julkaistu , kirjoittanut
2

Tunnen oloni 50-luvun kotirouvaksi, kun kirjoitan tästä, mutta kirjoitetaan nyt silti. Kotiimme saadaan remontin seurauksena kodinhoitohuone. Olen tästä ihan suhteettoman onnessani. En ole koskaan asunut omakotitalossa, joissa ainakin uudemmissa kodinhoitotila lienee lähes vakiovarusteena. Sen sijaan olen koko ikäni asunut rivi- tai kerrostaloasunnossa, jossa ”kodarille” ei ole ollut tilaa. Olen aina haaveillut yhdestä paikasta, jonne voisi sijoittaa kaikki mahdolliset ylläpitotoiminnot, joita kodissa tarvitaan, ja nyt sellaisen saan.

Amerikkalaiset puhuvat ”laundry roomista” eli pyykkihuoneesta, ja samaa voisi käyttää meilläkin. Kodinhoitohuoneeseen nimittäin sijoitetaan koko pyykkihuolto alusta loppuun: likapyykin säilytys, pesu, kuivaus, silitys ja tahranpoisto. Koska olen voinut suunnitella huoneen alusta lähtien itse, likapyykkiä säilytetään heti pyykkikoneen vieressä, ja pesuaineille on oma kaappi. Tasoksi on valittu materiaalia, joka kestää vettä ja kulutusta mielin määrin. Hanassa on ulosvedettävä juoksuputki, joka mielestäni ollut tiskialtaan yhteydessä hyvin kätevä. Allas on sen verran iso, että siinä voi pestä käsipyykkiä helposti.

Hana puuttuu, vetimet puuttuu, kaakelit puuttuu… mutta kyllä nekin vielä saadaan. Kaapit, allas ja taso ovat Ikeasta.

Lattiat on laatoitettu, joten ei ole väliä vaikka vettä roiskuisi lattialle. Olen aikeissa hankkia kondensoivan kuivauskaapin, jollaista meille lämpimästi suositeltiin. Kuivaustoimintoa ei ole pakko laittaa päälle, vaatteet kuivuvat siellä yön yli ilman puhallustakin. Mutta tarvittaessa kuivausajan saa lyhyemmäksi, mikä taas mahdollistaa sen, että halutessaan voi pestä monta koneellista kerralla, eikä kuivaustila lopu kesken. Olen asennuttanut pistorasiat korkealle, jottei silitysraudan kanssa tarvitse kykkiä ja kumarrella. Silityslaudan paikka on suoraan ikkunan edessä, eli valoa riittää, ja silityspaikan yläpuolelle tulee tanko, johon henkarivaatteet voi ripustaa.

Pyykkihuollon lisäksi kodinhoitohuoneeseen mahtuu iso pakastin, jolle ei olisi paikkaa keittiössä, siivouskaappi (tämäkin on luksusta, aiemmin siivoustarvikkeet olivat vain yhdessä komerossa muiden tavaroiden joukossa) sekä runsain määrin säilytystilaa. Näihin kaappeihin ja laatikoihin aion sijoittaa kaiken sellaisen tavaran, joka on aina jossain muualla tiellä: koiran tarvikkeet, lääkekaapin sisällön, harvoin käytettäviä tekstiilejä, kausikoristeita ja kaikkea muuta säännöllisesti mutta harvemmin tarvittavaa tavaraa. Lisäksi kodinhoitohuoneeseen sijoitetaan kierrätys tavanomaisia keittiöroskia lukuunottamatta. Pullot, pahvit, käytetyt patterit, paperi ym kierrätettävät materiaalit saadaan pois silmistä ja jaloista.

Kodinhoitohuone on siis suunniteltu ensisijaisesti käytännöllisyys edellä. Yksi sen parhaista ominaisuuksia on silti ovi, jonka saa kiinni. Ei siis haittaa, vaikka tasolla olisi pyykit läjässä, sillä kukaan  – en minä enkä vieraat – ei tule niitä näkemään ellen halua. Mielestäni tällainen tila on silkkaa luksusta; sellaista ylellisyyttä jota en olisi uskonut saavani.Kodinhoitohuoneen hehkutuksesta tulee vähän vanhanaikainen fiilis kenties siksi, että se kuulostaa siltä kuin hienointa elämässä olisi pyykin peseminen. Mutta oikeasti hienous on siinä, että pyykinpesua ei ole tarvinnut tunkea jo valmiiksi ahtaaseen kylppäriin, vaan että sille on ihan oma paikka, mikä ei ole pois mistään muusta. Kuten hyvin tiedän, kaiken saa yleensä hyvällä suunnittelulla toimimaan ilmankin, mutta kodinhoitohuone tuo sellaista helppoutta ja siisteyttä arkeen, jollaista minulla ei ennen ole ollut.

Te joilla khh on tai sellaisen haluaisitte: mikä on mielestänne huoneen paras puoli? Helpottaako se arkea niin paljon kuin kuvittelen?

Perfektionismi paperiarkistoinnin esteenä

Julkaistu , kirjoittanut
28

Joissakin asioissa olen huomannut olevani perfektionisti. Se on vähän hassua, sillä tämä luonteenpiirre ei esiinny systemaattisesti. Riittävän hyvä on riittävän hyvä monessa kodin järjestykseen liittyvässä asiassa (Näkisittepä vintin. Siitä on perfektionismi kaukana.) mutta sitten sen yllättäen purskahtaa esiin haittaamaan järkevää toimintaa. Taannoin tajusin, että matkalle lähtemiseen liittyvä stressi oli vahvasti sidoksissa perfektionismiin. Nyt olen huomannut, että täydellisyyden tavoittelu häiritsee myös papereiden arkistoimista.

Kun kirjoitin, miksi papereiden organisoimisessa teoria ja käytäntö eivät oikein kohtaa, tajusin että isoin ongelma on sellaisten papereiden mapittaminen tai säilyttäminen, jotka haluaa pitää tallessa hyvin pitkään tai jopa ikuisesti. Yhteistä näille lienee se, että ne liittyvät omaisuuteen jollain tavalla. Noilla papereilla on joko juridista tai taloudellista merkitystä, tai molempia. On esimerkiksi lahjakirjoja, joista käy ilmi suvun yhteisen kesämökin omistussuhteet. Tai vaikkapa taulun ostokuitti, josta käy ilmi teoksen hankintapaikka ja aitous. Näitä ei arjessa tarvitse, mutta auta armias kun joku tällainen paperi pitäisi löytyä vaikkapa vakuutusta tai perunkirjoitusta varten. Usein niitä saa silloin hakea kissojen ja koirien kera, ja niiden löytymättömyys aiheuttaa lievimmillään suurta stressiä, mutta pahimmillaan taloudellista tappiota.

Riippukansio on yksi tapa arkistoida papereita.

Ongelmana ei siis ole se, että en tietäisi mitä pitää tai mitä haluan säilyttää. Ongelmana on noiden papereiden lajittelu. Tuhannen taalan kysymys on tämä: Millä logiikalla paperit arkistoidaan? Minulla on vuosikansioita, joihin arkistoin esim. kotitalousvähennysten kuitit ym. paperit, jotka saa heittää tietyn ajan jälkeen pois. Noista kansioista löytyvät myös vanhat työtodistukset ym. paperit, joita tarvitaan hyvin harvoin, mutta jotka vielä haluan säilyttää. Mutta ongelmaksi muodostuvat nämä ”ikuisuuspaperit”.

Itselleni loogisinta olisi tehdä mappeja teeman mukaan: pankki, verot, lapset, koti, auto, kesämökki, jne. Käytännössä ongelmaksi muodostuu se, että moni paperi kuuluu kahteen eri kategoriaan. Esimerkiksi tuo kesämökin lahjakirja – pitäisikö se arkistoida kesämökin muiden papereiden kanssa, vai pankkipapereiden kanssa? Varsinaisesti se ei ole pankkipaperi, mutta sillä on taloudellista ja juridista merkitystä. Toisaalta sen looginen paikka voisi olla myös kesämökkikansiossa, mutta tuntuisi hölmöltä, että tällainen dokumentti olisi siellä kaikenmaailman sekalaisten remonttikuittien seassa.

Perfektionismi hyydyttää koko prosessin, sillä jään jumiin siihen, miten paperit pitäisi järjestää. Koska en saa päätetyksi mikä olisi paras systeemi, en tee yhtään mitään. Kun loppusijoituspaikkaa ei ole päätetty, moni paperi jää ikuisiksi ajoiksi pyörimään siihen laatikkoon, joka on oikeastaan tarkoitettu vain välivarastoksi käsittelyä vaativille papereille. Tämä taas haittaa muuten hyvin toimivaa laatikkosysteemiä, ja lisäksi jatkuvasti ärsyttää, että miksi en saa tätä asiaa ratkaistua.

Ihminen, joka ei kärsi liiallisesta täydellisyydentavoittelusta, voisi helposti ottaa paperit, mapittaa ne jotenkin ja kuitata homma valmiiksi. Mutta perfektionistille tämä ratkaisu ei ole tyydyttävä. Mistä sitä silloin voi myöhemmin tietää ja muistaa, mihin kansioon joku paperi on mennyt? Arkistoinnin koko ideahan on siinä, että kaikki dokumentit ovat saavutettavissa ilman etsimistä. Mielessäni havittelen niin vedenpitävää ja loogista systeemiä, että kun tarvitsen tiettyä paperia, voisin vain muitta mutkitta noukkia oikean kansion hyllystä, ja ottaa dokumentin esiin. Perfektionisti ei tavoittele mapitettuja papereita vaan eleganssia.

Hieman tämä rassaa myös siksi, että tiedän kykeneväni tällaisen systeemin luomiseen, jos asiaan todella paneudun. En vain toistaiseksi ole jaksanut niin syvällisesti tähän uppoutua. Samalla takaraivossa on kummitellut pelko siitä, että entä jos en keksikään täydellistä lajittelusysteemiä, sitten koko vaiva menee hukkaan. Eli tietynlainen epäonnistumisen pelko on ollut toiminnan esteenä, mikä lienee perfektionismille tyypillistä. Toisaalta pelkästään tämän tekstin kirjoittaminen on selkeyttänyt ajatuksia, koska esimerkiksi sen lahjakirjan paikka alkaa hahmottua päässäni. Olen alkanut kypsytellä ajatusta, että vielä tämän kesäloman aikana luon nuo kansiot, ja mapitan kaiken. Jatkossa papereiden käsittely olisi vielä helpompaa, kun arkistointi olisi yksinkertaista. Ajatus helppoudesta ja järjestyksestä tulevaisuudessa motivoi kyllä kovasti.

Onko siellä muita paperiperfektionisteja? Miten olette ratkaisseet nämä ikuisuuspapereiden säilytyspaikat?

Papereiden järjestäminen – teoria vastaan käytäntö?

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kodin paperit. Onko olemassa hankalampaa järjestettävää? En usko. Muihin tavaroihin verrattuna paperit vaativat aivan eri tasolla päätöksentekoa, tietoa ja ennakoimista. Siinä missä jonkun vaatteen voi korvata milloin tahansa, asiakirjaa ei välttämättä voikaan. Hukassa oleva kauha ei aiheuta muuta kuin harmitusta, mutta hukassa oleva paperi voi tarkoittaa ison rahan menetystä. Setvin taas vaihteeksi papereitani läpi, ja tulin siihen tulokseen että teoria ja käytäntö eivät oikein kohtaa.

Minulla on yksi iso pystyssä pysyvä pahvilaatikko, jonne laitan kaikki kodin paperit ensimmäisenä. Laatikko toimii ”keskusvarastona”, josta löytyvät aina kaikki toimenpiteitä vaativat paperit. Periaatteessa systeemi on hyvä, sillä sen ansiosta papereita ei seilaa pitkin  pöytiä tai hyllyjä.

  • Teoria: Kyseisen laatikon sisältö käydään läpi säännöllisesti kerran viikossa. Tuolloin hoidetaan pois kaikki sellaiset paperit, jotka vaativat toimenpiteitä, ja loput jätetään odottamaan seuraavaa viikkoa. Samalla heitetään roskiin kaikki turhat, ja arkistoidaan ne mitä pitää.
  • Käytäntö: Laatikosta löytyy kaikki paperit, mutta myös hirveä määrä tarpeetonta sälää, kuten postikortteja ja valokuvia. Ne ovat tässä laatikossa, koska ne ovat teknisesti ottaen paperia, mutta oikeasti ne ovat siellä siksi, että en jaksa keksiä niille mitään oikeaa järkevää säilytyspaikkaa. Laatikossa ne tukkivat tilaa sitten niiltä oikeasti säilytettäviltä papereilta. Laatikossa on myös lukuisia muovitaskuja, joissa olevat paperit pitäisi arkistoida jonnekin, mutta en tiedä minne. Koska en muista käydä laatikkoa läpi viikoittain vaan pikemminkin kvartaaleittain, se täyttyy ääriään myöten ja lopulta löytääkseen jotain on tyhjennettävä koko loota.

Käytännössä tämä sinänsä loistava systeemi ei siis toimi kauhean hyvin, koska en muista käydä papereita säännöllisesti läpi. Välillinen ongelma syntyy myös siitä, että loppuarkistointi ontuu.

  • Teoria: Kaikille tärkeille papereille on omat mappinsa, jonne ne säästetään. Mapit on lajiteltu aiheen mukaan, esim. pankkiasiat, henkilökohtaiset paperit, lapset, asunto.
  • Käytäntö: Mappeja on, mutta en muista siirtää papereita pahvilaatikosta mappeihin kovin usein. Koska en pysty päättämään, mitkä olisivat ne lopulliset kansiot, joihin papereita säästettäisiin, osa ei koskaan pääse pois em. pahvilaatikosta. Tämä stressaa, koska haluaisin etenkin tärkeimmät ja ikuisesti säilytettävät paperit siististi johonkin talteen, mistä helposti löytäisin ne. Esimerkki: onko kesämökkiin liittyvä lahjakirja talletettava kesämökkipapereihin, vai kenties pankki- ja veropapereihin? Asia liittyy konkreettisesti kiinteistöön, mutta toisaalta se liittyy myös siihen, mitä verottaja laskee omaisuudekseni. Olen myös pitkään haaveillut yhdestä kansiosta, jossa olisi kaikki kotiimme tavaroihin liittyvät paperit, mutta arvatkaa olenko jaksanut koota sellaista…

Minulla on myös vanhoja peruja pankissa tallelokero, jossa olen näitä kaikista tärkeimpiä papereita säästänyt. Se on kuitenkin kallis, ja haluaisin siitä eroon.

  • Teoria: hankin kotiin tulipalon kestävän laatikon, ja sijoitan sinne ne kaikista tärkeimmät paperit, tyyliin testamentti, hoitotahto ym.
  • Käytäntö: En saa aikaiseksi laatikon hankkimista, joten en ole sitten luopunut tallelokerostakaan. Rahaa kuluu ja ottaa päähän, kun en saa tätä hoidetuksi.

Yksi hankalista asioista on kuitenkin säästettävien ja tarpeettomien papereiden erottelu toisistaan.

  • Teoria: Tarpeelliset löytyvät arkistosta, tarpeettomat heitetään paperikeräykseen tai tietoturvaroskikseen säännöllisesti.
  • Käytäntö: On jokseenkin epäselvää, mitkä paperit pitäisi säilyttää ja mitkä ei. Periaatteessa asian saisi usein selville, mutta selvitystyöhön rupeaminen tuntuu työläältä. Esimerkiksi onko auton korjauksista olemassa jokin sähköinen arkisto jossain korjaajalla, vai pitäisikö niihin liittyvät paperit arkistoida? Tai kuinka paljon omia terveysasioihin liittyviä papereita kannattaa säästää, vai löytyvätkö ne Kanta-palvelusta? Ja mitä ihmettä niille jokavuotisille veropapereille pitäisi oikein tehdä?

Ilana Aalto kirjoitti hyvän tekstin paperien järjestämisestä. Siinä hän on sitä mieltä, että ongelmat eivät liity laiskuuteen tai itsekurin puutteeseen vaan toiminnan esteisiin. Ilana kirjoittaa:

”Toiminnan esteet voivat siis liittyä saavutettavuuteen (hankalat mapit, tarvikkeet hukassa, helpon systeemin puute), voimavaroihin (elämäntilanne, jaksaminen), tunteisiin (pelko tärkeän asiakirjan katoamisesta, liian ison urakan lamaannuttava efekti) ja tiedon puutteeseen (säilyttämisaikoja koskevat faktat eivät ole hallussa).”

 

Tuota listaa katsoessa sanoisin, että suurin ongelmani on tiedon puutteesta johtuva epävarmuus. Mutta kuten aiemmin sanoin, monessa kohdassa tiedon hankkiminen tai asioiden selvittäminen vaatisi työtä ja se tuntuu tylsältä, ja siksi se jää tekemättä. Vaikka Ilana onkin sitä mieltä, ettei kyse ole laiskuudesta, olen omalla kohdallani sitä mieltä, että kyllä tämä aika läheltä liippaa. Ongelmat ratkeaisivat monessa kohdassa sillä, että ryhdistäydyn ja teen päätöksen tai selvitän jonkun asian. Kumma juttu, että niitä siitä huolimatta kuitenkin lykkää johonkin toiseen ajankohtaan!

Tässä onkin yksi asia, jonka järjestämiseen kesä olisi otollista aikaa. Tiedän, että jos saisin kesän aikana paperini sellaiseen järjestykseen kuin haluaisin, voisin elokuussa tuntea syvää tyydytystä siitä, että asiaa ei enää tarvitse pähkäillä. Tällä hetkellä paperit ovat kohtuullisessa järjestyksessä, mutta haluaisin näistä epävarmuuksista ja puolitiehen jääneistä päätöksistä eroon. Rehellisyyden nimissä haluaisin myös lisää tilaa työhuoneeseen, ja epäilen että karsimisvaraa olisi papereiden suhteen edelleen.

Löytyykö kohtalotovereita?

Pystyviikkaus toimii myös vintillä

Julkaistu , kirjoittanut
5

Hämmästyn aina, kun tajuan jonkun uuden kohteen, missä pystyviikkauksesta on hyötyä. Se, että tavarat asetellaan vierekkäin eikä päällekkäin, on käsittämättömän yksinkertainen mutta toimiva oivallus. Erityisen hyvin tämä toimii mielestäni lastenvaatteiden järjestämisessä. Pystyyn viikatut vaatteet näkee kaikki kerralla, jolloin lapsen ei tarvitse sotkea koko laatikkoa etsiessään jotain tiettyä vaatetta. Vaatteet saa helposti pois, eikä niitä ole sen vaikeampi viikata pesusta laatikkoon. Nyt tajusin, että samaa tekniikkaa kannattaisi käyttää myös niiden vaatteiden kanssa, joita säilytän vintillä odottamassa.

En laittanut värijärjestykseen, mikä ehkä vähän harmittaa näin jälkikäteen.

Pakkaan esikoiselta pieneksi jääneet vaatteet isoihin läpinäkyviin muovilaatikoihin. Tähän asti olen pakannut vaatteita tavalliseen tyyliin, eli viikannut niitä sinne päällekäin ja tunkenut sukat ja alusvaatteet tyhjiin koloihin. Kuukausi sitten hain kaikki nuo laatikot vintiltä alas, ja päätin käydä ne kerrankin kunnolla läpi ja järjestää systemaattisesti koon ja vaatetyypin mukaan. Aiemmin olin pakannut tyhjään laatikkoon kaikkea pieneksi jäänyttä sitä mukaa kun olin niitä kaapista poistanut, ja niinpä yhdessä laatikossa saattoi olla mitä vain kurahousuista kesämekkoihin. Esikoisella ja kuopuksella on kuitenkin niin monta vuotta ikäeroa, että aloin unohdella, mitä kaikkia vaatteita oikein olikaan tallessa. Välillä joku vaate ehti jo jäädä pieneksi kuopuksellekin, ennen kuin huomasin sen olemassaolon. Tämä harmitti, ja siksi päätin uudistaa koko säilytyssysteemin.

Ulkotakki ei sovellu pystyviikkaukseen, mutta menee mukavasti muiden vaatteiden päälle.

Koska tyhjensin kaikki laatikot, niiden uudelleenjärjestäminen oli helppoa. Älysin yhtäkkiä, että laatikoissa kannattaisi käyttää samaa psytyviikkausta kuin muutenkin. Jälleen kerran kävi ilmi, että pystyviikkaus vie vähemmän tilaa, ja yksi laatikko jäi tyhjäksi. Ladoin ensin vaatteet pohjalle riveihin, ja jos päälle jäi tilaa, laitoin siihen sitten litteästi esim. takkeja, mekkoja tai muita vaatteita, joille pystyviikkaus ei toimi. Normaaleille trikoovaatteille pystyviikkaus sen sijaan on todella toimiva tapa. Lisäksi tästä uudesta systeemistä oli myös se hyöty, että  vastaisuudessa näen laatikkoa avaamatta, mitä vaatteita siellä on. Pystyviikkausrivistä näen laatikon läpi kaikki kerralla, toisin kuin päällekäin asetelluista, sillä niitä jää aina piiloon.

Ihmettelen tässä jälleen, että aika monta vuotta meni tämänkin asian tajuamiseen. Mutta tästedes pakkaan myös säilytyslaatikot konmarisysteemillä, se vaan on ylivoimainen muihin verrattuna!

Roskan ja tarpeellisen ero

Julkaistu , kirjoittanut
15

Tein taannoin instatililläni pienen äänestyksen. Kysyin, onko tämä teidän mielestänne roska:

pahvilaatikko

Tämä on niin siisti että eihän tällaista voi laittaa roskiin!

Lopputulos oli kutakuinkin tasan. Noin puolet oli sitä mieltä, että oli se roska, puolet taas piti säästämistä järkevänä. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tällainen siisti, valkoinen pahvilaatikko on minusta aivan vastustamaton. Sitä voi käyttää vaikka mihin: askarteluun, tilanjakajana piironginlaatikossa, väliaikaisena tarjottimena, legojen lajitteluun, kaikenlaisen pikkutavaran säilyttämiseen… Ei, tämän heittäminen roskiin tuntuisi tuhlaukselta.

Sen sijaan tämä on minunkin mielestäni roska:

pahvilaatikko

Tämä on melko selvästi roska, koska tämä on ruma.

Tosin tällaisiakin olen ajoittain säästänyt, mutta vähemmän. Miksi tämä laatikko ei sitten ole samalla tavalla säästämisen arvoinen, kuin tuo edellinen? Suurin syy on ulkonäkö. Säästän mieluiten niin siistejä laatikoita, että niitä voisi tosiaan käyttää päivittäisessä säilytyksessä. Rakastan Applen pakkauksia, jotka ovat laadukkaita, kauniita, kestäviä ja sopivan kokoisia. Minulla on kampauspöydän laatikossa lukuisia vanhoja puhelinten myyntikoteloita, joihin saan kätevästi lajiteltua siveltimet, huulipunat ja muut omiin lokeroihinsa. Mutta tällainen tavallinen ruskea laatikko, jossa on vielä paljon teippiä ja tarroja, ei houkuttele samalla tavalla. Tästä pystyn luopumaan aika helposti. Tosin tämäkin olisi kyllä hyvän kokoinen, mutta päätin että en kuitenkaan tarvitse sitä.

Minulla on erityinen heikkous siistien pahvilaatikoiden suhteen. Niitä pitää aina olla sopivasti varastossa, koska niitä tarvitaan säännöllisesti. En mielelläni osta säilytystä varten uusia laatikoita, ainakaan mitään muovista. Aiemmin hankin kaikenlaista tällaista esimerkiksi Ikeasta, mutta miksi ostaa uutta, kun kotiin tulee jatkuvasti täydellisesti säilytykseen kelpaavia laatikoita? Tuossa valkoisessa laatikossa oli seinäkello, jonka ostin lastenhuoneen seinälle. Tässä ruskeassa puolestaan tuli edellisen postauksen kuvassa näkyvä kosmetiikkatilaus.

Kun pelasin minimalismipeliä, raivasin nurkista pois paljon tätä jälkimmäistä ryhmää. Tavaroita, joita olin säästänyt varmuuden vuoksi, mutta joiden kohdalla tulin myöhemmin siihen tulokseen, että säästäminen ei ole tarpeen. Ehkä minussa vaikuttaa jokin historian hämäristä asti säilynyt geeni, joka ohjaa säilyttämään kaikenlaista varmuuden vuoksi. Ajattelen tätä sekä ekologisuuden että säästäväisyyden kautta: olisi tuhlausta lähteä ostamaan uutta, jos kotiin tulee vastaavaa tavaraa ilmaiseksikin. On tässä varmaan myös nollahukka-ajattelua taustalla, minulle tulee hyvä mieli kun voin käyttää jotain tavaraa luovasti uudestaan, sen sijaan että heittäisin sen pois.

Ja nyt sitten kyselen, että tiedättekö mistä puhun? Onko kenelläkään muulla pahvilaatikkohierarkiaa? Tai lajitteletteko erikseen siistit muovikassit ja paperikassit jne.?

Ps. Dokumentoin Instagramiin näitä arkisia tavarapulmia sekä kevennyksenä kauniita maisemia, seuraa jos haluat päästä mukaan äänestämään ym.

Kotihäpeäni kohde

Julkaistu , kirjoittanut
8

Yleisesti ottaen olen tyytyväinen kotiini, sen sisustukseen ja siellä vallitsevaan järjestykseen. En yleensä kärsi kotihäpeästä. Harvoin on sellainen tilanne, että en kehtaisi päästää yllätysvieraita sisälle. Puolessa tunnissa kodin saa jo varsin edustavaan kuntoon. Mutta minullakin on yksi pimeä kohta, jonka paljastan nyt teille. Nimittäin ruokasäilytys.

Sain uuden jääkaapin keväällä, jolloin sähköremontin yhteydessä vaihdoin jääkaappipakastin-yhdistelmän erilliseen pakastimeen ja jääkaappiin. Molempien tilavuus kasvoi merkittävästi, mistä olen hyvin tyytyväinen. Ongelmana on, että kuluneen kesän aikana jääkaapin sisus on mennyt hirveään sekasortoon. Unelmieni jääkaappi on täynnä terveellisiä ja ravitsevia ruokia. Kaikki on hyvässä järjestyksessä, eri tuotteet eri hyllyillä. Missään ei ole vanhentuneita päivämääriä eikä mitään muutakaan epämääräistä. Pakastin olisi samanlainen: lihat, marjat ja valmiit ruuat omissa lokeroissaan selvästi merkittyinä.

Todellisuus on toista. Jääkaapissa kaikkia ruokia on sikin sokin sillä hyllyllä, jolla on sattunut olemaan tyhjä kohta. Pakastimessa kohtuullinen järjestys, mutta etenkin ylähyllyt on täytetty ilman mitään logiikkaa. Kuivakaapin tilannetta ei kannata edes kuvailla. Jo pelkkä ajatus siitä, että joku vieras sattuisi etsimään jääkaapista jotain, aiheuttaa nolouden väreitä. Pelkään, että jos joku näkisi ruokakaappini, hän varmaan ajattelisi minun olevan kauhea homssu. En halua että kukaan pitää minua homssuisena. Älkääkä nyt ehdottako, että kannattaa vain syleillä sitä sisäistä sotkijaansa, ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Minä en ole sotkuinen, minulla vaan on sotkuinen jääkaappi.

jääkaappi

Karu totuus tämänhetkisestä tilasta. Marjat, mehut, levitteet, säilykkeet ja lähes pilaantuneet banaanit samalla hyllyllä.

Mutta ei kovin kauaa. Asian hyväksyminen ei ole vaihtoehto, vaan ratkaisu asiaan on järjestää nuo ruokavarastot. Kunhan saan minimalismipelin päätökseen, käyn keittiön kimppuun. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ruokakaappejani organisoin, mutta jostain syystä ne menevät aina ajan myötä sekaisin. Johtuu kenties siitä, että käyttäjiä on muitakin kuin minä itse. Eikä syynä ole pelkästään se, että en halua hävetä jääkaappiani. Vähintään yhtä tärkeä syy on se, että toimiva järjestys vähentää ruokahävikkiä. Tiedän kokemuksesta, että mitä enemmän epäjärjestystä, sitä suurempi riski sille, että jotain unohtuu tai häviää kaappiin, ja sitten pitää heittää ruokaa roskiin. Ja se vasta hävettääkin!

Mikä kohta kodissa on teillä se, mitä ei vieraille näytetä?

Voiko paljon olla sopivasti?

Julkaistu , kirjoittanut
14

Kuinka monta on paljon? Voiko paljon olla sopivasti? Onko määrällä väliä? Minulla on omasta mielestäni paljon kosmetiikkaa ja vaatteita. Samaan aikaan tuntuu, ettei niitä niin paljon ole kuitenkaan. Kaikkihan riippuu siitä, mihin vertaa. Jos vertaan kosmetiikkamäärääni vaikka itseeni 20 vuotta sitten, omistan nykyisin huomattavasti enemmän erilaisia tuotteita. Vaatteita on myös paljon, vaikka en olekaan viime aikoina laskenut niitä. Mutta omistan siis varmasti satoja yksittäisiä vaatekappaleita, mikä taas lopulta ei ole niinkään poikkeuksellista. Tuleehan pelkistä t-paidoista jo parisenkymmentä, sukista saman verran ja niin edelleen.

Olen miettinyt tavaroiden määrää viime päivinä paljon. Olen harkinnut, että tekisin sellaisen kosmetiikkapostauksen, jossa kävisin läpi kaikki tuotteet, joita päivän aikana käytän. Karkkipäivän Sanni piti kirjaa kokonaisen viikon, ja tuloksia oli mielestäni tosi kiinnostavaa lukea. Mutta en ole edes aloittanut, sillä en oikeastaan välitä kuulla huomautuksia siitä, että kauhea määrä kemikaaleja ja tavaraa. Samalla olen miettinyt, että ihan minimissäänkin tuotemäärä lähestyy päivittäin kymmentä: hammastahna, saippua, sampoo, hoitoaine, deodorantti, kosteusvoide, käsirasva… Vaikka en edes laittaisi tukkaa enkä meikkaisi, tuon verran kosmetiikkaa käytän joka päivä, ja useimpina päivinä ainakin tuplasti tuon määrän, ja helposti enemmänkin. Sannin keskiarvo pyöri 30 tuotteen molemmin puolin päivästä riippuen.

 

Eilen aloin koostaa ”kevätkapselia”, tai pikemminkin kaivoin esiin kaikki tähän vuodenaikaan sopivat neuleet, puserot ja mekot. Kun kaikki roikkuivat vierekkäin tangolla, huomasin että niitähän riittää – runsaasti. Tähän voi lisätä ne parin kevätkengät, joiden olemassaolon olin talven aikana ehtinyt taas unohtaa. Luulin, että valinnanvaraa olisi niukemmin, mutta näin ei ollutkaan. Siinä tuli mieleen, että minimalismi ei tosiaan ole luontainen olotilani. En yritä rajoittaa tätä kevätkapseliakaan millään tavalla, vaan päinvastoin haluan käyttää kaikkia säähän sopivia vaatteita, joita kaapistani löytyy.

Luonnonkosmetiikkaa

 

Mutta sitten on toinenkin näkökulma. Kaikille tavaroilleni on paikka. Vaatteet mahtuvat siististi kaappiin ja niin mahtuu kosmetiikkakin. Minun tavarani eivät aiheuta minkäänlaista kaaosta meillä kotona. Tähän toki liittyy se, että laitan ne yleensä käytön jälkeen paikoilleen, mutta se ei ole ongelma, sillä paikka on helppo ja looginen. Ei tarvitse tunkea, änkeä, survoa tai säätää, sillä kaikki mahtuu hyvin. Tästä syystä olen tullut siihen tulokseen, että minulla on määrästä huolimatta sopivasti tavaraa. Niin kauan kuin tavarat mahtuvat hyvin niille varattuun tilaan, niiden määrällä ei ole väliä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ne myös saa käyttöön ilman erikoisia kommervenkkejä, tai ilman että ensin pitää purkaa puolet muusta sisällöstä pois.

Onko teillä paljon vai vähän tavaraa? Onko se sopivasti?

Onko kaikki pakko käyttää loppuun?

Julkaistu , kirjoittanut
16
Luonnonkosmetiikkaa

Tämän vuoden messuilta ostin nämä kaikki tuotteet. Nyt vain pitäisi saada vanhat ensin varastoista pois.

Minulla on kosmetiikkaongelma. Olen aina ollut sellainen tyyppi, joka tiristää jokaisesta tuubista viimeisetkin pisarat, ja sitten vielä leikkaa sen halki jotta voisin kaapia tuotteen niin loppuun kuin mahdollista. Ennen kuin deodorantti tai sampoo loppuu, olen ensin säilyttänyt  pulloa pari viikkoa ylösalaisin, jotta kaikki sisältö varmasti valuu ulos. Jos olen napannut tuotenäytteen lehden välistä, en voi heittää sitä roskiin, vaan käytän vaikka jalkarasvana. Olen toiminut näin kaikkien tuotteiden kohdalla asiaa sen kummemmin kyseenalaistamatta.  Olen tähän asti heittänyt pois ainoastaan sellaista kosmetiikkaa, joka on selvästi mennyt pilalle, tai niin vanhaa ettei sen hygieniasta enää ole takeita.

Nyt olen alkanut kapinoida. Kaikki lähti liikkeelle YA Naturae -merkin silmämeikinpuhdistusaineesta, jonka ostin vuosi sitten luonnonkosmetiikan messuilta. Ostin tuotteen ”sokkona”, eli minulla ei ollut siitä kokemusta enkä ollut lukenut yhtään arviota. Viime viikolla tajusin, että inhoan tuota ainetta. Se kirvelee ja jättää iholle öljyisen pinnan. En missään tapauksessa ostaisi sitä enää uudestaan, mutta aloin yhtäkkiä miettiä, pitääkö tämä epämiellyttävä tuote tosiaan käyttää loppuun? Pullossa on vielä neljäsosa jäljellä. Miksi yritän hampaat irvessä käyttää sitä loppuun, kun käyttö on todella epämiellyttävää?

Kun tämä radikaali ajatus oli pulpahtanut päähäni, aloin kyseenalaistaa muitakin tuotteita, jotka eivät vain tunnu kuluvan loppuun. Miksi säästelen ihoöljyä ties miltä vuodelta, kun en pidä senkään käytöstä? Onko järkevää säilyttää edelleen poskipunaa, joka on ostettu joskus 90-luvulla? Tarvitsenko todella niitä kaikkia tuotenäytteitä, joita jemmailen kätköissäni?

Olen ostanut vuoden aikana paljon kosmetiikkaa, sekä huvikseen että tarpeeseen. Mutta moni tuote on edelleen avaamatta, koska en voi ottaa niitä käyttöön ennen kuin vanhat on käytetty pois. Minulla on tällä hetkellä kolme avattua sampoota, ja niitä on mielestäni yksi liikaa. Yksi syväpuhdistava, yksi luonnonkosmetiikan sampoo ja yksi tavallinen. Viimeisen sain äidiltäni, jolle tuote ei sopinut, ja lupasin sen käyttää pois. Se on ihan ok, mutta tavallaan tarpeeton. Tämä havainnollistaa tätä kohtuullisuuden eetosta, mikä ajatuksissani vallitsee. Monta samanlaista tuotetta tuntuu minusta jotenkin tuhlaukselta, myös säilytystilan tuhlaukselta.

Mutta nyt olen siis alkanut ajatella, että mitä jos vain heittäisin kylmän rauhallisesti roskiin sellaiset tuotteet, joista en pidä ja joita en käytä. Oikeastaan kysymys kuuluu, pitääkö ihmisen kärsiä virheostoksensa loppuun asti? Esimerkiksi tuo silmämeikinpoistoaine on niin huono, että en sitä halua edes tarjota kenellekään toiselle. Eikä kukaan järkevä ihminen ota vastaan 25 vuotta vanhaa poskipunaa. Käyttämisen ainoa vaihtoehto on siis roskis. Voinko vapauttaa itseni näistä riippakivistä, ja ruveta nauttimaan kaikista uusista ihanista tuotteista,  joita olen viime aikoina hankkinut.

Mitä sanoo blogiraati?