Puhelimestani ei akku lopu

Vahvimmillaan ennakoimistaipumukseni on silloin, kun koko perhe lähtee matkalle. Mökkireissu aiheuttaa jo keskisuuret paineet, ulkomaille lähtiessä kierrokset nousevat uusille lukemille. Inhoan epämiellyttäviä yllätyksiä ja yritän varautua kaikenlaisiin odottamattomiin vaikeuksiin. Osittain tämä perustuu varovaisuuteen mutta minusta tuntuu, että jos yritän oikaista jostain kohdasta, juuri silloin joku riski muuttuu todellisuudeksi. Viimeksi, kun lähdin viikonlopuksi mökille, ajattelin poikkeuksellisesti, että ei niitä kuumelääkkeitä nyt varmaan tällä parin päivän retkellä tarvita. Siinä vaiheessa kun auto saatiin pihalle parkkiin, toinen lapsista olikin jo kuumeessa.  Arvatkaa olenko jättänyt lääkkeitä sen jälkeen kertaakaan kotiin.

Tämä ennakoiminen liittyy ensisijaisesti lapsiin, mutta minulla on taipumusta varautua kaikenlaiseen myös ollessani yksin liikkeellä. Kun lähden kotiovesta, minulla on seurasta riippuen kaikenlaista mukana. Käsilaukussa kulkee pieni pussukka, jossa on kaikkea mahdollista, mitä voi tarvita pienten haaverien ja erikoistilanteiden varalta: laastareita, käsidesiä, pumpulia, hiuslenkkejä, käsirasvaa, korvatulpat, huulipuna, tamponeja, rakkolaastari, särkylääkettä, nenäliinoja jne. Lasten jälkeen mukana on kauppareissuillakin hyvin usein mukana myös vaihtovaatteita ja jotain syötävää. Käsilaukussani kulkee siis jatkuvasti mukana pieni urbaani selviytymispakkaus, joka on mukana aina kun poistun kotiovesta.

Ehkä tästä ennakoimisesta johtuen pidemmälle matkalle lähteminen on minulle stressaavaa. Kun yrittää yhtä aikaa pakata mukaan kaiken tarpeellisen muttei mitään turhaa, alkaa aivot sauhuta. Yritän optimoida varautumisen kaikkiin tilanteisiin ja kuitenkin minimoida matkavarustuksen, ja nämä asiat ovat toisilleen vastakkaisia. Autolla matkustamisesta tykkään siksi, että mukaan voi tunkea niin paljon kuin kulkuvälineeseen mahtuu. Lentäessä joutuu väkisinkin karsimaan, koska matkalaukkujen määrä on rajallinen. Koska kaikkea ei voi ottaa mukaan, täytyy yrittää miettiä mm. vaatteiden monikäyttöisyyttä. En väitä olevani tässä ainakaan vielä mikään huippu, siitä se stressikin syntyy.

Sitten on tietenkin matkaohjelma. Ennakoin aina, millaisia matkoja tullaan liikkumaan jalan (oikeanlaiset kengät), mikä on tyypillinen säätila (oikeanlaiset vaatteet), mihin ko. paikassa saattaa sairastua (oikeanlaiset lääkkeet), mitä siellä tyypillisesti syödään (kiva tietää muuten vaan), mistä siellä saa apua jos jotain sattuu, mitkä ovat kulttuurin tyypilliset erikoispiirteet. Suunnittelen reittejä, mietin etukäteen missä syödään, mitä nähtävyyksiä olisi kiva käydä katsomassa, mitä paikkoja kannattaa varoa ja mitä kaikki maksaa. En ikimaailmassa lähtisi reissuun ilman vakuutusta. Ajatus siitä, että vain pölähtäisi keskelle kaupunkia ilman mitään ennakkovarautumista tuntuu ihan hullulta. Ei pelkästään siksi, että mitä vain voi tapahtua, vaan ensisijaisesti siksi, että mitä kaikkea menettääkään, jos ei ole yhtään etukäteen selvittänyt asioita.

Ehkä tärkeimmän ennakoimisen voi kuitenkin kiteyttää näin: puhelimestani ei ikinä ole akku loppu. Lataan puhelinta jatkuvasti ja vähääkään pidemmälle reissulle otan laturin mukaan. Siis jos lähden vaikka kyläilemään koko päiväksi, en jätä laturia kotiin. Autossa on myös vakiovarusteena laturi. Jos alkaa näyttää siltä, että reissu venyy, laitan puhelimeen virransäästön päälle riippumatta siitä, paljonko akkua on jäljellä. Kun lähtee keskellä yötä viemään lasta sairaalaan, on itselleen kiitollinen siitä, että puhelimen akku on täynnä. Puhelin on nykyään sellainen välttämättömyys, että en ota sen kanssa pienintäkään riskiä.

Tästä tuli pitkä teksti, vaikka tuntuu etten ehtinyt kuin raapaista pintaa, mutta ennakoiminen ei olekaan mikään pikkujuttu. Mitä paremmin ennakoin, sitä vähemmän stressaan ja sen mukavampaa on – sekä minulla että muilla.  Lasten kanssa ennakoiminen on tärkeää, koska kun elämän monet epämukavuudet (väsymys, nälkä, jano, kuumuus, kylmyys jne.) on etukäteen eliminoitu, pysyy rauha maassa ja hyvä fiilis, ja jälleen kaikilla on kivempaa. Haluan helppoa elämää, en improvisointia erikoistilanteissa.

Löytyykö lukijoista samanlaisia kaikkeen varautujia? Vai oletko ennemminkin iloinen improvisoija? Vai jotain siltä väliltä?

 

14 vastausta artikkeliin ”Puhelimestani ei akku lopu

  1. Hei, vähän samanlaisia muistoja minulta 1990-luvulta. Silloin matkustimme viiden lapsemme kanssa paljon sekä Suomessa että ulkomailla. Ja minusta kehkeytyi tosi hyvä ennakoija. Ja titta matkustaminen oli paljon rennompaa kun kaikki tavanomaiset yllärit hoitui. Ja ainahan niitä oikeita ylläreitäkin isossa porukassa riitti. Eikä pakkaaminenkaan lopulta ollut stressaavaa kun vuosien kuluessa oppi mitä kaikkea VOI tarvita. Mukavia kevätreissuja!

    • Vau, nostan hattua viiden lapsen kanssa matkailulle! Todella! Mulle on näissä kahdessakin ihan riittävästi vastusta.

      Olen vielä kehitysvaiheessa, stressaan vielä lähtöjä jonkin verran. Mutta ehkä parin vuoden päästä minulla on yhtä rautainen rutiini kuin sinulla aikoinaan! 🙂

  2. Kyllä, täälläkin varaudutaan.

    Viimeksi syksyllä joku kaipaili kaverin häissä särkylääkettä. Kuulin vain nimeni ja viimeisen sanan ”löytyy”, eli kysy tuolta, siltä varmaan löytyy ja niinhän minulta löytyikin, jopa siitä pienen pienestä juhlalaukusta 🙂 Särkylääke nyt oli allergialääkkern ja laastarin lisäksi todennäköisimmin tarvittava asia.

    Melkein kaikkeen voi varautua ihan helpollakin. Riittävä lääkemäärä, laastarit, nenäliinat yms. mahtuu aika pieneenkin tilaan, kun pakkaa mukaan oikean määrän.

    Ja totta, minunkaan puhelimeni akku ei ole koskaan loppunut.

    • Totta, ei se varapakkaukseni oli iso, se mahtuu kaikkiin käsilaukkuihin ja vetää sisäänsä silti hurjan määrän tavaraa. Esimerkiksi särkylääkkeet eivät vie paljon tilaa, jos ne ottaa pois pahvipakkauksesta. Nenäliinoja minulla on yleensä sellainen pieni pakkaus mukana vähän joka laukussa, etenkin siihen aikaan vuodesta, kun nenä alkaa vuotaa heti kun lähtee ulos. Voisin joskus vaikka tehdä sellaisen postauksen, johon otan kuvan niistä kaikista kamoista joita yleensä mukanani kuljetan.

  3. Kai jokaisella on jonkunlainen pika-apupakkaus mukana. Yleensä minäkin olen reissussa se, jolta löytyy, jos jotain tarvitaan: suuvettä, saksia, pistokeadaptereita, sukkahousuja…kysy mitä vaan. Olennaisinta silti on, että osaa toimia eri tilanteissa, koska ihan kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua.

    Nähtävyyksien selvittäminen on ihan normisettiä jo matkaa suunnitellessa – mutta sekin käy nykyään paikan päällä, onhan puhelin ja siinä nettiselain.

    Varautumisesta ei kuitenkaan kannata stressata, sillä varsinkin kaupungeissa matkustamisessa on se hyvä puoli, että ravintoloita, kahviloita, apteekkeja, hygieniatarvikkeita ja ruokaa myyviä kauppoja on joka kadunkulmassa, lentoemänniltä saa särkylääkkeitä, jos omat sattuvat loppumaan (paitsi että FInnairilla tämä kestää, kestää ja kestää, ja avun saa vasta kun vieressä oleva iso mies pyytää minulle niitä lääkkeitä). Eri asia on reseptilääkkeet.

    Vaellukset on sitten kokonaan toinen juttu.

    • No ei kyllä ole! Olen tästä 100% varma. Minulla on ystäväpiirissä ihania taiteilijoita, joilla todellakin akku loppuu, tavarat unohtuvat ja ylipäänsä ei vain tule mieleen. Tai jos tulee, ei kuitenkaan jaksa ruveta kotona kasaamaan niitä kaikkia mukaan. He luottavat siihen, että jollain toisella kuitenkin löytyy, tai että ei sitä varmaan tarvitse.

      Vaeltamassa en ole koskaan ollut, mutta uskoisin että siellä tarvitsee vähän erilaisia kamppeita kuin kaupungeissa.

      • Aika jännä. Aikaisemmin minä olin se, jolta puuttui kynä (ja vain se), mutta minusta tuli varautuja, kun töissä katselin ihmisiä, joilla oli käsilaukuissaan vaikka mitä, varsinaisia aarrekasseja. Tosin minä en vieläkään tarvitse käsivoiteita tai huulirasvoja monta kertaa päivässä, eikä niitä siten tarvitse kuljetella mukana, ellei sitten joku muu tarvitse, no puikkohuulirasvaa en tietenkään lainaisi kenellekään.

  4. Tunnistan niin itseni! Juuri matkalta kotiin palanneena voin myös todeta, että varautumisen ja etukäteissuunnittelun ansiosta kaikki matkalla meni just eikä melkein putkeen. Oli helppoa aamun säätietoja katsoessa päättää päivän retkikohde, kun tiesi jo etukäteen, että millä bussilla ja mihin aikaan sinne pääsee.

    Puhelimen akkuasiaan auttaa muuten myös se, että on aina varavirtalähde latingissa. Eli sellainen usb:n kautta ladattava pieni mötikkä, jolla voi ladata kaikki usbi-liittimen kautta ladattavia laitteita. Reissussa mulla oli varavirtalähde käytössä moneen kertaan, kun puhelimessa oli paljon paikannus päällä ja käytin sitä jatkuvasti kuvaamiseen.

  5. Minäkin olen luonteeltani varautuja ja hyvä näin! Monet kerrat olen taputellut itseäni selkään, kun olen ottanut ne eväät, vedet, matkalukemiset lapselle junaan ja särkylääkkeet, allergialääkeet ja kaikki mahdolliset. Aina jotain on tarvittu, monesti useampaa juttua. Pieneenkin laukkuun menee kaikenlaista, kun vähän taikoo. 🙂

    Myönnän, että kun itse olen varautuja, ärsyynnyn herkästi niihin luonnonlapsiin, jotka taas kulkevat luottavaisesti ja tuntuvat ajattelevan, että universumi kyllä hoitaa, jos tarve tulee. 😀

    Olisi muuten tämän postauksen hengessä mielenkiintoista kuulla, miten varaudut kotona yllättäviin tilanteisiin, kuten sähkökatkoihin tai muihin. Varautuminen kun ei ole kiinni vain reissaamisesta.

    • Voisin kirjoittaa tuosta, tosin kotona varautuminen ei ehkä oli niin intensiivistä kuin matkoilla. Onhan meillä tietysti aina pakastimessa ruokaa, joku taskulamppu ynnä muuta, mutta tämän asian voisi oikeastaan skarpata ajan tasalle. Kiitos hyvästä ideasta.

Jätä kommentti