Ennen 40 ja jälkeen 40

Puhutaan iästä. Tämän päivän Hesarissa (sivuilla C2-C3) kerrotaan eläkkeelle jääneestä rouvasta, joka sai yhtäkkiä viisi vuotta sitten herätyksen päästä ylimääräisestä tavarastaan eroon. Projekti jatkuu kuulemma edelleen. Kommenteissa puolestaan heitettiin ilmoille ajatus, että ensimmäiset 40 vuotta ihminen kerää tavaraa ja seuraavat 40 yrittää päästä niistä eroon. Hesarin jutussa taas todettiin, että eläkeikä on hyvä hetki ruveta raivaamaan, silloin nimittäin on sille hyvin aikaa.

En tiedä on tuo 40 todellinen vai ilmasta tempaistu luku, mutta jokin pieni totuus tuossa lienee. Kun mietin omaa historiaani, ensimmäiset kymmenen vuotta omilleen muuttamisen jälkeen meni lähinnä siihen, että hankki lisää tavaraa. Osittain tarpeeseen, sillä elämä ja tarpeet muuttuivat aika tiheään. Osittain ihan vain hankkimisen ilosta, etenkin sen jälkeen kun töihin mentyä oli oikeasti rahaa ostaa kaikenlaista.

Juuri nyt tuntuu siltä, että kaikki tarpeellinen on jo hankittu, mutta omaisuutta hiotaan vähitellen kohti optimaalista. Määrä ei välttämättä hirveästi muutu, mutta esineet vaihtuvat pikkuhiljaa sellaisiksi, mistä on aina haaveillut. Mutta iskeekö minuun muutaman vuoden päästä sellainen pakottava tarve hankkiutua kaikesta eroon? Epäilen että ei.

Minusta tuntuu, että olen esimerkiksi tuohon Hesarin jutussa esiintyvään naiseen verrattuna sellaista erilaista ikäpolvea, jolla ei ole ollut tarvetta säilyttää aina kaikkea. En ole elänyt niukkuudessa enkä sellaisessa tilanteessa, ettei olisi periaatteessa mahdollista saada kaikkea mitä haluaa. Ehkä siksi en tunne tarvetta säästää tavaroita varmuuden vuoksi, tai jotenkin automaattisesti. Pikemminkin päinvastoin. Koska elän sellaista tasaisesti karsivaa elämäntyyliä, veikkaan etten eläkkeelle jäädessäni havahdu siihen, että talo on täynnä turhaa. Uskoisin, että omaisuus on silloin määrällisesti melko sama kuin nytkin, tai jopa pienempi.

Mutta jos on tottunut elämään säästäen kaiken, silloin tuo saattaa ollakin juuri noin. Jossain vaiheessa tulee mieleen, että mihin minä tätä kaikkea tarvitsen, ja sitten alkaa suuri raivaus.  Olettaisin, että silloin on jo takana ainakin parikymmentä vuotta sellaista elämää, jossa tavaroiden pohtiminen ei ole ollut mitenkään päällimmäisenä mielessä.

Hieman aihetta sivuten: olen nyt kuunnellut Marie Kondon kirjaa ja olen edelleen sitä mieltä että sen lähestymistapa on kiehtova. Mutta epäilen, että suomalaisen ja japanilaisen kulttuurien välissä on tiettyjä muureja. Kun Marie sanoo, että raivaaminen pitäisi suorittaa kerralla, hän ei varmaankaan ole käynyt normaalissa suomalaisessa omakotitalossa, jossa on vielä liiteri, autotalli, vintti ja kellari, ja lisäksi 100-200 neliötä asuintilaa. Ei sellaista raivata yhdellä istumalla, ei mitenkään. Ajatelkaa nyt, tyhjennetään esimerkiksi kokonaisen omakotitalon vintin kaikki tavarat ulos ja aletaan yksi kerrallaan miettiä, säilytetäänkö vai ei. Tuohon ei yksi päivä riitä millään, vaan tarvittaisiin ainakin viikko. Jos tyhjentäisin kokonaan meidän vinttiKOMERON, niin saattaisin selvitä siitä 12 tunnissa, olettaen että saisin työskennellä täysin keskeytyksettä yhteen putkeen.

Ja sitten on vielä se, mistä Hesarissakin mainittiin: mitä niille tavaroille sen jälkeen tehdään. Marie ei tälle paljon ajatuksia tunnu uhraavan, hän puhuu vain roskapusseista. Mutta ei normaali suomalainen voi vain kantaa kaikkea roskiin, vai voiko muka? Sen sijaan pitäisi miettiä, miten esineet voi kierrättää asianmukaisesti, mitä voi myydä ja mitä lahjoittaa ja minne. Ja sitten vielä tehdä se kaikki. En siis ihmettele hetkeäkään, että Hesarissa mainitulta rouvalta on kulunut projektiin jo viisi vuotta, ja edelleen on raivattavaa.

Miksi aina vaatteet?

Tuntuuko teistä muista siltä, että kun puhutaan karsimisesta, puhutaan useimmiten vaatteista? Aloin pohtia tätä eilen kun vastailin kommentteihin. Voi olla että tämä on vain oma mielikuvani, mutta jotenkin tuntuu siltä, että vaatemääriä tarkkaillaan ihan eri mittapuulla kuin muita tavaroita.

Tämä käsitys perustuu aika pitkälti blogimaailmaan sekä median luomiin mielikuviin, joten on mahdollista että se on vääristynyt, oikaiskaa jos olette eri mieltä. Olen lukenut juttuja, joissa kauhistellaan nuoria naisia, jotka shoppailevat vaatteita satamäärin. Toisaalta erilaiset vaatekaapin harvennukset ovat ihan tyypillistä sisältöä myös. Ja sitten on näitä haasteita ja projekteja, joissa on tarkoitus tulla vähällä toimeen, kuten vaikka tuo Kuningaskuluttajan vaatehaaste, P333, muutama vuosi sitten pyörinyt 6 vaatetta tai vähemmän ja taitaapa Martoillakin olla joku vastaava juuri käynnissä.

Mutta miksi juuri vaatteet on otettu silmätikuksi kun puhutaan kuluttamisen rajoittamisesta tai jopa ekologisuudesta? Monet harrastavat sisustamista ja kodin tuunausta, johon kuuluu yhtälailla uuden ostelu. Hankitaan torkkupeittoa, kynttilänjalkoja ja String-hyllyjä, mutta en ole huomannut noissa blogeissa suurta stressiä siitä, että taas tuli ostettua uutta ja mitä niille vanhoille pitäisi tehdä. Järjestetäänkö life style -blogeissa kirppareita, joissa kirjoittaja myy pois tarpeettomia sisustustauluja? En ole koskaan kuullut kenenkään tuskailevan, että tekisi mieli ostaa vielä pari Mariskoolia lisää mutta kun vanhojakin on vaikka kuinka paljon.

En kritisoi sisustusbloggaajia tai -toimittajia. Ihmettelen vain tätä ilmiötä, että vaatteista on tullut tällainen asia, jossa ihmisiä herätellään ja muistutellaan vastuullisuudesta, mutta monessa muussa asiassa aihe loistaa poissaolollaan. Kuitenkin kaikilla tavaroilla on oma ekologinen kuormansa. Yhtä hyvin voidaan kysyä, kuinka monta vaasia ihminen tarvitsee? (Vrt. kuinka monta paria kenkiä ihminen tarvitsee)

Ja jos ei puhuta ekologisuudesta, niin ihan jo pelkästään tavaroiden määrä, josta siitäkin usein puhutaan siinä sävyssä, että vähemmän on parempi. Mutta miksi tämä rajoittamiskeskustelu tuntuu usein kiertyvän juuri tyypillisesti naisten harrastusten ympärille? Kuinka moni (miehen hallitsema) autotalli pursuilee kaikenlaista, mutta oletteko ikinä nähneet lehdessä juttua, jossa annetaan 10 vinkkiä organisoituun autotalliin? Kysyn vaan.

Viikon vinkit: varastobisnestä ja ruokahävikin minimoimista

Hesari kirjoittaa mielenkiintoisesti varastobisneksen kasvusta Suomessa. Artikkelista käy ilmi kiinnostavia yksityiskohtia. 85% asiakkaista on yksityishenkilöitä, ja heistä suurin osa muuttajia. Enimmäkseen kopeissa säilytetään ihan tavallisia tavaroita, jotka eivät vain mahdu kotiin. Ihan merkityksetön ei ole sekään seikka, että jos vuokraat koppisi ”pelikaanivarastoista” (Pelican Self Storage) rahasi valuvat luxemburgilaiseen veroparatiisiin.

Tammikuu meni jo, mutta tässä uutisessa on edelleen asiaa: jääkaapista, pakastimesta ja kuivakaapista on hyvä syödä ajoittain vanhat pois, ja alkuvuosi on siihen otollista aikaa. Uutisessa on lisäksi hyviä vinkkejä kuinka korvata puuttuvia ainesosia resptistä. (YLE)

Mikä paikka raivattaisiin ensimmäisenä?

EDIT: Huomasin että olen kirjoittanut aiemmin lähes samalla otsikolla tekstin, jossa käsitellään tätä samaa asiaa. Kuitenkin näkökulma on tuolloin ollut eri, vaikka läheltä liippaakin. Muutin tämän postauksen otsikon kuvaamaan paremmin tekstin sisältöä ja erottumaan aiemmasta.

* * * * * *

Aika usein näkee ohjeen, että tavaroiden raivaaminen kannattaa aloittaa varastotiloista. En mene takuuseen, ettenkö itsekin olisi täällä väittänyt niin. Logiikka on se, että kun vinteiltä, komeroista ja varastoista siivotaan ensin pois kaikki oikeasti tarpeeton, niihin on helppo sitten sijoittaa niitä tavaroita, joita oleskelutiloista halutaan karsia, mutta vielä säilyttää.

Lähdetään siis liikkeelle siitä, että kotona on kaikenlaista, joka on vain väärässä paikassa mutta ei tarpeetonta. Varastoissa puolestaan lymyää tarpeetonta tavaraa, joka on unohdettu sinne, ja joka vie kallisarvoista hyllytilaa joltain tärkeämmältä. Tämä on ihan järkeepäypä lähestymistapa. Se on kuitenkin hyvin hidas ja työläs tapa, ja vaatii pahimmillaan tietynlaiset olosuhteet onnistuakseen (tietynlaisesta mielentilasta puhumattakaan). Ulkovarastoa ei voi raivata, jos sataa tai on liian kylmä.

A Slob Comes Clean -blogia kirjoittava Dana on lähtenyt liikkeelle päinvastaisesta suunnasta. Hänen mottonsa on, että näkyvä roina kannattaa raivata ensin. Jos esimerkiksi kirjahylly pursuilee, pitää tarttua juuri siihen, eikä aloittaa kellarikomerosta. Tämän metodin paras puoli on siinä, että sillä saa heti näkyvää jälkeä aikaiseksi. Kotiin tulee välittömästi lisää selkeyttä ja tilaa, kun aloittaa raivaamisen asuinhuoneista. Raivaamisen voi myös aloittaa ihan milloin tahansa. Kääntöpuolena on, että jos varastotilat ovat jo piripintaansa asti täynnä, sinne on paha tunkea enää mitään uutta. Siitä seuraa se, että useammasta tavarasta on todennäköisesti hankkiuduttava lopullisesti eroon. Se ei tietenkään ole huono juttu sinänsä, mutta kokemuksesta tiedän että se on vaikeampaa, kuin viedä tavara vain säilöön jonnekin.

Molemmille tekniikoille on aikansa ja paikkansa. Jos kyseessä on pitkäjänteinen projekti, aikaa on runsaasti eikä kiire vaivaa, voi hyvin aloittaa niistä varastotiloista. Jos aikoo hankkiutua kaikesta turhasta eroon, niin jossain vaiheessa varastot on käytävä läpi joka tapauksessa. Jos taas kotona vallitsee krooninen tavaraähky, niin on fiksumpaa tarttua suoraan ongelman ytimeen eikä lähestyä sitä varastojen kautta. Esimerkiksi siitä kirjahyllystä voi vaikka tältä istumalta poistaa kirjat, joita ei enää halua. Ne voi laittaa muovikassiin ja seuraavan kerran kun lähtee ulos, vie ne divariin tai kierrätyskeskukseen. Ta daa – kirjahyllyssä on välittömästi enemmän tilaa kuin ennen. Tässä on myös se etu, että kodista voi karsia tavaroita yksi kerrallaan, aina kun vastaan tulee jotain tarpeetonta. Ei tarvitse varata erikseen raivaamisaikaa, vaan hankkiutuu turhasta eroon jatkuvana prosessina.

Olen aiemmin ollut varasto-menetelmän kannattaja, mutta mitä enemmän olen tätä pohtinut, sitä enemmän näen etua näkyvillä olevan tavaran karsimisessa. Varastojen raivaaminen vetoaa projektiorientoituneeseen mieleeni, mutta jos raivaamiseen suhtautuu kuin kotitöihin, siitä tulee samanlainen alati käynnissä olevaa työtä. Raivaaminen ei vaadi erikseen käynnistettävää projektia, sitä voi tehdä myös ex tempore jatkuvasti.

Talkoot taloyhtiömme tapaan

Muuttaessamme nykyiseen asuntoon, en vielä tiennyt miten mielettömän hyvä tuuri oli sattunut käymään. Meillä on nimittäin mahtava taloyhtiö. Vaikka kyse on isosta talosta, asukkaiden kesken vallitsee hämmästyttävä yhteishenki. Täällä naapurit tuntevat toisensa nimeltä (no, ainakin sukunimeltä), tervehtivät rapussa ja pysähtyvät vaihtamaan kuulumisia pihalla. Tästä talosta ja sen fiiliksestä tykätään niin paljon, että yhtiössä on lukuisia asukkaita, jotka ovat muuttaneet taloyhtiön sisällä asunnosta toiseen, joko suuremmasta pienempään tai päinvastoin, riippuen perhetilanteen muutoksista.

Tiistaina saatiin taas uusi todiste harvinaisesta yhteisöllisyydestä, kun yhtiössä järjestettiin siivoustalkoon. Tarkoituksena oli tehdä yhteisistä tiloista toimivammat ja turvallisemmat raivaamalla niistä ylimääräiset roinat roskalavalle. Etukäteen hallitus hieman epäröi, näinköhän paikalle tulee ketään, mutta pelko oli turha. Ihmisiä osallistui niin paljon, että parin tunnin päästä ei enää ollut mitään siivottavaa, mutta roskalava oli ääriään myöten täynnä. Vinttien käytävät oli tyhjennetty irtotavarasta. Pyörävarasto oli raivattu ylimääräisestä roinasta ja järjestetty siistiksi. Ulkoiluväline- ja vaunuvarastosta oli kannettu kuutioittain rojua lavalle, ja koko tila organisoitu hienoksi ja toimivaksi. Yhteisistä kellaritiloista kannettiin samoin kuormatolkulla vanhoja huonekaluja ja muuta roinaa, jota sinne oli vuosien saatossa kertynyt. Lopuksi talkooporukka jäi vielä hyväksi toviksi pihalle jutustelemaan ja nauttimaan hyvin ansaittuja virvokkeita. Kaikilla oli kivaa.

Sen lisäksi, että oli hienoa että asukkaat osallistuivat niin aktiivisesti, oli uskomattoman palkitsevaa katsella siistejä ja järjestyksessä olevia tiloja. Uskon yhteisten tilojen ylläpidossa porttiteoriaan. Aiemmin kukaan ei ole ilmeisesti ottanut asiakseen huolehtia tilojen toimivuudesta, mutta nyt kun kaikki on porukalla raivattu, tuskin ainakaan samat ihmiset kantavat uutta tilalle. Isoon taloon mahtuu tietysti monenlaista asukasta, mutta enemmistö ratkaisee. Sitä paitsi vuoden päästä voidaan pitää uudet talkoot.

Shoppailua varastoon

Paasto tai ei, kävin eilen Sokoksen 3+1 alepäivillä. Suunnitellusti. Joku voisi kysyä, mitä karsimiseen keskittynyt ja turhasta eroon haluava bloggaaja tekee noilla vihonviimeisillä markkinajuhlilla. No, tietenkin ostaa tarpeellista tavaraa varastoon, kun sitä kerran halvalla saa.

Haluan että asiat ovat helppoja, ja ennakointi vähentää usein epämukavuutta. Niinpä minulla onkin ollut pitkään tapana täydentää erinäisiä kulutustavaravarastoja kaksi kertaa vuodessa, juuri noilta Sokoksen ja Stockan alepäiviltä. Inhoan nimittäin sitä, että hammastahna tai joku muu päivittäistavara loppuu kesken ja joutuu erikseen lähtemään kauppaan. Toisaalta tuntuu järkevältä ostaa näitä tavaroita alennuksesta, koska niitä ostaisi joka tapauksessa myös täydellä hinnalla.

Varastoissani on yleensä aina hammastahnaa, käsisaippuaa, pumpulia ja pumpulipuikkoja, hygieniatarvikkeita, laastareita, partakoneenteriä ja hammasharjoja. Jos sopiva tarjous sattuu, ostan usein myös sampoota, hoitoainetta ja kosteusvoidetta odottamaan. En laske näitä tuplakappaleita ylimääräisiksi, sillä ne kaikki tulevat ajan myötä käytetyiksi. Toisaalta en halua hamstrata mitään ylenmäärin, vaan varakappaleita on sen verran kuin kaappiin järkevästi sopii. Meille ei mahdu puolen vuoden varastoa saippuaa tai sampoota, joten tietysti siinä välissäkin täytyy joskus täydentää. Mutta alepäiviä hyödyntämällä ostosreissuja kertyy huomattavasti harvemmin kuin ilman niitä.

Tällä kertaa sain kaikkea muuta paitsi teriä ja hammaharjoja (sähköhammasharjaan). Niitä kyttään seuraavaksi Hulluilta päiviltä. Tein edellisten lisäksi pari muutakin harkittua hankintaa; uusin hiusharjani (vanhan heitin suoraan roskiin), koska entinen oli peräisin viime vuosituhannelta ja suoraan sanoen järkyttävän ällöttävä sekä ostin uuden ripsivärin isolla alennuksella. Saituuksissani ostin viime syksynä samoilta alepäiviltä ripsarin, joka oli paljon edullisempi kuin tavallisesti käyttämäni. Se osoittautui kuitenkin paljon huonommaksi (mikä yllätys…). En kuitenkaan periaatteesta halunnut ostaa uutta ennen kuin vanha loppuisi ja saisin uuden alennuksella. Kannatti odottaa, sillä juuri haluamani tuote sattui olemaan noin puoleen hintaa tarjouksessa. Heitin sen vanhan halpiksen hyvällä omallatunnolla roskiin.

Markkinahulinasta pääsee siis ihan täysjärkisenä ulos, kun tietää etukäteen mitä on hakemassa eikä lähde fiilispohjalta haahuilemaan muille osastoille.

Viikon vinkit: muovikasseja, tavaravuoria ja mielenkiintoinen uusi blogi

Hesarissa uutisoitiin, että EU haluaa eroon muovikasseista. On jopa mahdollista, että jatkossa muovikassit kiellettäisiin kokonaan. Tämä pieni uutinen herätti miettimään asiaa, jonka periaatteessa olen tiennyt jo pitkään – muovikassit ovat enimmäkseen turhia, ja niistä kieltäytyminen on mahdollista, mutta se vaatii keskittymistä. Jäin miettimään, voisinko yrittää elää loppuvuoden ilman uusia muovikasseja?

Iltalehti listaa ohjeita, joilla ”tavaravuoret saa kätevästi piiloon”. Näissä vinkeissä on monta oikein toimivaa ratkaisua, joista varmasti on apua etenkin pienten tilojen säilytykseen. Mutta – mielestäni tässä keskitytään väärään asiaan. Jos huushollissa on ”tavaravuoria”, niin silloin olisi järkevämpää karsia omaisuuttaan kuin keksiä kaikelle turhalle käteviä säilytyspaikkoja.

En kovin usein linkitä viikon vinekissä muihin blogeihin, mutta nyt törmäsin niin kiinnostavaan että haluan jakaa sen teidänkin kanssa. Vaatetaivas-blogissa nuori nainen pakkasi kaikki vaatteensa, kenkänsä ja meikkinsä muovikasseihin, ja aloitti uuden elämän yksi vaatekappale kerrallaan. Säännöt ovat suunnilleen samat kuin Tavarataivas-elokuvassa, joka päivä saa valita yhden uuden vaatteen. Kokeilua on nyt kuukausi takana, ja on ollut mielenkiintoista lukea esimerkiksi sukkien ihanuudesta… Toivon että blogin pitäjä jaksaa pysyä päätöksessään sekä blogata siitä, sillä hänen pohdintojaan on ollut hyvin mielenkiintoista lukea.

Vinttikateutta ilmassa

Kurkin äskettäin naapureiden vinttikomeroihin. Hirveästi ei tarvinnut kurkotella, kun koko rakennelma on lähinnä kanaverkkoa ja näkyvyys hyvä. Hämmästelin ja ihastelin samalla miten vähään ovat toiset saaneet omaisuutensa kutistettua.

Toisin on meillä. Tuntuu että vintin sisältö paisuu paisumistaan, vaikka siellä ei edes säilytetä mitään turhaa. Tai niin ainakin luulen. Mutta silti siellä ei mahdu kävelemään. Tietysti ongelma on osittain siinä, että vintissä on paljon sellaista tavaraa, joka vie lattiatilaa, mutta silti. Haaveilen sellaisesta avarasta, väljästä vinttikomerosta, jossa on lähinnä joulukoristeita ja talvitakkeja, ehkä pari matkalaukkua lisänä.

Se jäänee haaveeksi. Siellä on edellä mainittujen lisäksi kirjoja, kaiken maailman muinaismuistoja, pulkkia ja vanhoja lundioita, mattoja ja muuta. Tarvitaanko sitä kaikkea? En oikein tiedä. On monia juttuja joita voisin poistaa (kuten ne hiivatin ovet), mutta ei niihin pääse käsiksi kaiken tavaran takia. Ja sitten on paljon sellaista, josta minä voisin luopua, mutta joku muu ei halua. Ärsyttävää. Ja myönnän, että olen myös suostunut ottamaan sinne säilytykseen oikeastaan muille kuuluvia tavaroita. Saan siis syyttää tilanteesta myös itseäni.

Jatkan siis naapureiden kadehtimista, ja odotan sitä aikaa jolloin sille kaikelle saa ja pystyy oikeasti jotain tekemään. Ehkä sitten kun lapsi muuttaa kotoa? Sillehän voi tunkea mukaan kaikki ne hyllyt ja matot.

Mitä kaikkea lähti

Eilen tuntui, että raivattavaa oli tosi vähän. Mutta oli sitä kuitenkin, kun rupeaa listaamaan:

Suoraan roskiin:

  • kaksi elektroniikkaa sisältänyttä pahvipakkausta
  • epämääräisiä pieniä pahvilaatikoita
  • nauhanpätkiä ja muuta roskaa
  • iso läjä kulahtanutta kuplamuovia

Vinttiin

  • jouluvalot
  • parvekekuusen koristeet
  • pari tyhjää säilytyslaatikkoa

Johonkin muuhun uuteen säilytyspaikkaan kodissa

  • 3 uutta hammasharjaa -> kylppäriin
  • lankoja ja käsitöitä -> keksin näille ihan oman korin, joka on työhuoneen hyllyllä
  • vajaa pussi kukkamultaa -> parvekkeen säilytyslaatikkoon
  • pieni koristepullo -> annetaan pois ystävälle, joka halusi sen

Kierrätykseen (nämä ovat vielä eteisessä odottamassa viemistä)

  • läjä vaatteita
  • neljä tablettia (siis lautasten alle laitettavia). Mietin tosin vielä, josko käyttäisin näistä kaksi istuinalustana parvekkeella.

**********

Pahoittelen, että tämän viikon podcast on myöhässä! Se nauhoitettiin jo viime viikolla hyvissä ajoin, mutta editointivaiheessa ilmeni iso teknisiä ongelmia. Joudumme siis fiksaamaan sitä vielä, julkaisemme niin pian kuin mahdollista!

Operaatio raivataan komero

Tiedättekö sen ilmiön, että johonkin kaappiin, komeroon tai lipastoon tungetaan tavaraa ensimmäiselle hyllylle, kunnes kaikki hyllynreunat ovat tikahtumaisillaan? Kun ei jaksa kurottaa ylähyllylle tai ei ole oikein varma missä jonkun tavaran paikka on, sen laskee ensimmäiselle vaakatasolle, joka tulee vastaan. Sitten tavaraa alkaa kerrostua kaikkien hyllyjen reunoille, eikä takaa enää erotu, mitä siellä on. Jossain vaiheessa etuimmaiset alkavat tipahdella omia aikojaan, koska on niin täyttä. Pudonneet tungetaan uudelleen johonkin tyhjään koloon. Tätä jatkuu, kunnes koko komero on niin hirveässä kaaoksessa, ettei kenelläkään ole enää käsitystä, mitä siellä on, mitä siellä pitäisi olla saati sitten missä minkäkin paikka on.

Raivasin eilen tällaisen kaaoksen meidän komerosta. Hylly kerrallaan otin kaiken ulos, järjestin, karsin ja laitoin takaisin paikalleen, osin uuteen järjestykseen. Parin tunnin uurastuksen jälkeen komerossa alkoi taas olla järkeä. Välillä kannattaa kyseenalaistaa omat järjestykset – voi huomata, että pari vuotta sitten keksitty systeemi ei enää palvele kovin hyvin. Siirsin esimerkiksi matkalaukun lattialta ylähyllylle – sitä on tyhjänä ihan helppo nostella, kun taas lattialta kaivaminen oli aina tosi hankalaa. Ryhmittelin tavaroita uudestaan, samantyyppiset samalle hyllylle. Joitain tavaroita siirsin komerosta muualle, esim. varahammasharjat tulevat varmaan paremmin käytetyiksi kylppärissä…

Yllättävän vähän meni roskikseen, mistä olin positiivisesti yllättynyt. Se kertoo nimittäin siitä, että säilön kaapissa etupäässä esineitä, joille uskon vielä tulevan käyttöä. Tyhjensin pari elektroniikkaa sisältänyttä pakkausta, ja laitoin pahvilaatikot roskiin. Niiden sisällä olleet ohjeet ja johdot säilöin omiin ziplock-pusseihinsa toisaalle, muiden vastaavien joukkoon. Löysin komerosta myös pussillisen kierrätyslaatikkoon meneviä vaatteita. Olin jossain vaiheessa unohtanut laittaneeni niitä tiettyyn pussiin, ja aloittanut uuden. Nuo vaatteet siis poistuvat vielä tämän viikon aikana taloudesta.

Alemmalla hyllyllä vasemmalta oikealle: kynttilät, patterit ja polttimot yms, varalamput, palohälyttimet ja takana jatkojohdot omassa korissaan. Ylähyllyllä on laatikossa lannoitteita, koristekiviä yms ja niiden vieressä maljakoita ja ruukkuja.

Alemmalla hyllyllä vasemmalta oikealle: kynttilät, patterit ja polttimot yms, varalamput, palohälyttimet ja takana jatkojohdot omassa korissaan. Ylähyllyllä on laatikossa lannoitteita, koristekiviä yms ja niiden vieressä maljakoita ja ruukkuja.

Yksi tärkeimmistä järjestyksen ylläpitämiseen vaikuttavista seikoista on irtonaisen tavaran minimointi. Sen vuoksi tein kaikkeni, jotta kaikki tavarat olisivat joko laatikossa, korissa tai pussissa. Luulen, että tämä tulee helpottamaan järjestyksen pitämistä jatkossa merkittävästi. Kaikki ilmapallot ja serpentiinit ovat nyt samassa pussissa, samoin kaikki pääsiäistilpehööri jne. Aiemmin nämä seikkailivat irrallaa pitkin hyllyjen reunoja, mutta nyt ne pysyvät siististi yhdessä paikassa.

Mikäli aiot ryhtyä samanlaiseen raivausurakkaan, suosittelen vielä yhtä asiaa: läpinäkyviä laatikoita ja pusseja. Minusta on korvaamattoman kätevää, että näen heti, mitä missäkin on. Visuaalisesti voisi ehkä olla hallitumman oloista, jos kaikki olisi yhtenäisen väristä ja siisti lappu kertoisi mitä missäkin on, mutta minun luonteellani helppous ajaa tyylikkyyden edelle tässä asiassa. Enkä ikinä jaksaisi askarrella niitä nimikylttejä, saati sitten tehdä uusia aina kun vaihdan jotain laatikosta toiseen… Järjestyksen pitäminen on muutenkin ihan tarpeeksi työlästä.