Perfektionismi paperiarkistoinnin esteenä

Joissakin asioissa olen huomannut olevani perfektionisti. Se on vähän hassua, sillä tämä luonteenpiirre ei esiinny systemaattisesti. Riittävän hyvä on riittävän hyvä monessa kodin järjestykseen liittyvässä asiassa (Näkisittepä vintin. Siitä on perfektionismi kaukana.) mutta sitten sen yllättäen purskahtaa esiin haittaamaan järkevää toimintaa. Taannoin tajusin, että matkalle lähtemiseen liittyvä stressi oli vahvasti sidoksissa perfektionismiin. Nyt olen huomannut, että täydellisyyden tavoittelu häiritsee myös papereiden arkistoimista.

Kun kirjoitin, miksi papereiden organisoimisessa teoria ja käytäntö eivät oikein kohtaa, tajusin että isoin ongelma on sellaisten papereiden mapittaminen tai säilyttäminen, jotka haluaa pitää tallessa hyvin pitkään tai jopa ikuisesti. Yhteistä näille lienee se, että ne liittyvät omaisuuteen jollain tavalla. Noilla papereilla on joko juridista tai taloudellista merkitystä, tai molempia. On esimerkiksi lahjakirjoja, joista käy ilmi suvun yhteisen kesämökin omistussuhteet. Tai vaikkapa taulun ostokuitti, josta käy ilmi teoksen hankintapaikka ja aitous. Näitä ei arjessa tarvitse, mutta auta armias kun joku tällainen paperi pitäisi löytyä vaikkapa vakuutusta tai perunkirjoitusta varten. Usein niitä saa silloin hakea kissojen ja koirien kera, ja niiden löytymättömyys aiheuttaa lievimmillään suurta stressiä, mutta pahimmillaan taloudellista tappiota.

Riippukansio on yksi tapa arkistoida papereita.

Ongelmana ei siis ole se, että en tietäisi mitä pitää tai mitä haluan säilyttää. Ongelmana on noiden papereiden lajittelu. Tuhannen taalan kysymys on tämä: Millä logiikalla paperit arkistoidaan? Minulla on vuosikansioita, joihin arkistoin esim. kotitalousvähennysten kuitit ym. paperit, jotka saa heittää tietyn ajan jälkeen pois. Noista kansioista löytyvät myös vanhat työtodistukset ym. paperit, joita tarvitaan hyvin harvoin, mutta jotka vielä haluan säilyttää. Mutta ongelmaksi muodostuvat nämä ”ikuisuuspaperit”.

Itselleni loogisinta olisi tehdä mappeja teeman mukaan: pankki, verot, lapset, koti, auto, kesämökki, jne. Käytännössä ongelmaksi muodostuu se, että moni paperi kuuluu kahteen eri kategoriaan. Esimerkiksi tuo kesämökin lahjakirja – pitäisikö se arkistoida kesämökin muiden papereiden kanssa, vai pankkipapereiden kanssa? Varsinaisesti se ei ole pankkipaperi, mutta sillä on taloudellista ja juridista merkitystä. Toisaalta sen looginen paikka voisi olla myös kesämökkikansiossa, mutta tuntuisi hölmöltä, että tällainen dokumentti olisi siellä kaikenmaailman sekalaisten remonttikuittien seassa.

Perfektionismi hyydyttää koko prosessin, sillä jään jumiin siihen, miten paperit pitäisi järjestää. Koska en saa päätetyksi mikä olisi paras systeemi, en tee yhtään mitään. Kun loppusijoituspaikkaa ei ole päätetty, moni paperi jää ikuisiksi ajoiksi pyörimään siihen laatikkoon, joka on oikeastaan tarkoitettu vain välivarastoksi käsittelyä vaativille papereille. Tämä taas haittaa muuten hyvin toimivaa laatikkosysteemiä, ja lisäksi jatkuvasti ärsyttää, että miksi en saa tätä asiaa ratkaistua.

Ihminen, joka ei kärsi liiallisesta täydellisyydentavoittelusta, voisi helposti ottaa paperit, mapittaa ne jotenkin ja kuitata homma valmiiksi. Mutta perfektionistille tämä ratkaisu ei ole tyydyttävä. Mistä sitä silloin voi myöhemmin tietää ja muistaa, mihin kansioon joku paperi on mennyt? Arkistoinnin koko ideahan on siinä, että kaikki dokumentit ovat saavutettavissa ilman etsimistä. Mielessäni havittelen niin vedenpitävää ja loogista systeemiä, että kun tarvitsen tiettyä paperia, voisin vain muitta mutkitta noukkia oikean kansion hyllystä, ja ottaa dokumentin esiin. Perfektionisti ei tavoittele mapitettuja papereita vaan eleganssia.

Hieman tämä rassaa myös siksi, että tiedän kykeneväni tällaisen systeemin luomiseen, jos asiaan todella paneudun. En vain toistaiseksi ole jaksanut niin syvällisesti tähän uppoutua. Samalla takaraivossa on kummitellut pelko siitä, että entä jos en keksikään täydellistä lajittelusysteemiä, sitten koko vaiva menee hukkaan. Eli tietynlainen epäonnistumisen pelko on ollut toiminnan esteenä, mikä lienee perfektionismille tyypillistä. Toisaalta pelkästään tämän tekstin kirjoittaminen on selkeyttänyt ajatuksia, koska esimerkiksi sen lahjakirjan paikka alkaa hahmottua päässäni. Olen alkanut kypsytellä ajatusta, että vielä tämän kesäloman aikana luon nuo kansiot, ja mapitan kaiken. Jatkossa papereiden käsittely olisi vielä helpompaa, kun arkistointi olisi yksinkertaista. Ajatus helppoudesta ja järjestyksestä tulevaisuudessa motivoi kyllä kovasti.

Onko siellä muita paperiperfektionisteja? Miten olette ratkaisseet nämä ikuisuuspapereiden säilytyspaikat?