Avainsana-arkisto: päätöksenteko

Papereiden järjestäminen – teoria vastaan käytäntö?

Julkaistu , kirjoittanut
18

Kodin paperit. Onko olemassa hankalampaa järjestettävää? En usko. Muihin tavaroihin verrattuna paperit vaativat aivan eri tasolla päätöksentekoa, tietoa ja ennakoimista. Siinä missä jonkun vaatteen voi korvata milloin tahansa, asiakirjaa ei välttämättä voikaan. Hukassa oleva kauha ei aiheuta muuta kuin harmitusta, mutta hukassa oleva paperi voi tarkoittaa ison rahan menetystä. Setvin taas vaihteeksi papereitani läpi, ja tulin siihen tulokseen että teoria ja käytäntö eivät oikein kohtaa.

Minulla on yksi iso pystyssä pysyvä pahvilaatikko, jonne laitan kaikki kodin paperit ensimmäisenä. Laatikko toimii ”keskusvarastona”, josta löytyvät aina kaikki toimenpiteitä vaativat paperit. Periaatteessa systeemi on hyvä, sillä sen ansiosta papereita ei seilaa pitkin  pöytiä tai hyllyjä.

  • Teoria: Kyseisen laatikon sisältö käydään läpi säännöllisesti kerran viikossa. Tuolloin hoidetaan pois kaikki sellaiset paperit, jotka vaativat toimenpiteitä, ja loput jätetään odottamaan seuraavaa viikkoa. Samalla heitetään roskiin kaikki turhat, ja arkistoidaan ne mitä pitää.
  • Käytäntö: Laatikosta löytyy kaikki paperit, mutta myös hirveä määrä tarpeetonta sälää, kuten postikortteja ja valokuvia. Ne ovat tässä laatikossa, koska ne ovat teknisesti ottaen paperia, mutta oikeasti ne ovat siellä siksi, että en jaksa keksiä niille mitään oikeaa järkevää säilytyspaikkaa. Laatikossa ne tukkivat tilaa sitten niiltä oikeasti säilytettäviltä papereilta. Laatikossa on myös lukuisia muovitaskuja, joissa olevat paperit pitäisi arkistoida jonnekin, mutta en tiedä minne. Koska en muista käydä laatikkoa läpi viikoittain vaan pikemminkin kvartaaleittain, se täyttyy ääriään myöten ja lopulta löytääkseen jotain on tyhjennettävä koko loota.

Käytännössä tämä sinänsä loistava systeemi ei siis toimi kauhean hyvin, koska en muista käydä papereita säännöllisesti läpi. Välillinen ongelma syntyy myös siitä, että loppuarkistointi ontuu.

  • Teoria: Kaikille tärkeille papereille on omat mappinsa, jonne ne säästetään. Mapit on lajiteltu aiheen mukaan, esim. pankkiasiat, henkilökohtaiset paperit, lapset, asunto.
  • Käytäntö: Mappeja on, mutta en muista siirtää papereita pahvilaatikosta mappeihin kovin usein. Koska en pysty päättämään, mitkä olisivat ne lopulliset kansiot, joihin papereita säästettäisiin, osa ei koskaan pääse pois em. pahvilaatikosta. Tämä stressaa, koska haluaisin etenkin tärkeimmät ja ikuisesti säilytettävät paperit siististi johonkin talteen, mistä helposti löytäisin ne. Esimerkki: onko kesämökkiin liittyvä lahjakirja talletettava kesämökkipapereihin, vai kenties pankki- ja veropapereihin? Asia liittyy konkreettisesti kiinteistöön, mutta toisaalta se liittyy myös siihen, mitä verottaja laskee omaisuudekseni. Olen myös pitkään haaveillut yhdestä kansiosta, jossa olisi kaikki kotiimme tavaroihin liittyvät paperit, mutta arvatkaa olenko jaksanut koota sellaista…

Minulla on myös vanhoja peruja pankissa tallelokero, jossa olen näitä kaikista tärkeimpiä papereita säästänyt. Se on kuitenkin kallis, ja haluaisin siitä eroon.

  • Teoria: hankin kotiin tulipalon kestävän laatikon, ja sijoitan sinne ne kaikista tärkeimmät paperit, tyyliin testamentti, hoitotahto ym.
  • Käytäntö: En saa aikaiseksi laatikon hankkimista, joten en ole sitten luopunut tallelokerostakaan. Rahaa kuluu ja ottaa päähän, kun en saa tätä hoidetuksi.

Yksi hankalista asioista on kuitenkin säästettävien ja tarpeettomien papereiden erottelu toisistaan.

  • Teoria: Tarpeelliset löytyvät arkistosta, tarpeettomat heitetään paperikeräykseen tai tietoturvaroskikseen säännöllisesti.
  • Käytäntö: On jokseenkin epäselvää, mitkä paperit pitäisi säilyttää ja mitkä ei. Periaatteessa asian saisi usein selville, mutta selvitystyöhön rupeaminen tuntuu työläältä. Esimerkiksi onko auton korjauksista olemassa jokin sähköinen arkisto jossain korjaajalla, vai pitäisikö niihin liittyvät paperit arkistoida? Tai kuinka paljon omia terveysasioihin liittyviä papereita kannattaa säästää, vai löytyvätkö ne Kanta-palvelusta? Ja mitä ihmettä niille jokavuotisille veropapereille pitäisi oikein tehdä?

Ilana Aalto kirjoitti hyvän tekstin paperien järjestämisestä. Siinä hän on sitä mieltä, että ongelmat eivät liity laiskuuteen tai itsekurin puutteeseen vaan toiminnan esteisiin. Ilana kirjoittaa:

”Toiminnan esteet voivat siis liittyä saavutettavuuteen (hankalat mapit, tarvikkeet hukassa, helpon systeemin puute), voimavaroihin (elämäntilanne, jaksaminen), tunteisiin (pelko tärkeän asiakirjan katoamisesta, liian ison urakan lamaannuttava efekti) ja tiedon puutteeseen (säilyttämisaikoja koskevat faktat eivät ole hallussa).”

 

Tuota listaa katsoessa sanoisin, että suurin ongelmani on tiedon puutteesta johtuva epävarmuus. Mutta kuten aiemmin sanoin, monessa kohdassa tiedon hankkiminen tai asioiden selvittäminen vaatisi työtä ja se tuntuu tylsältä, ja siksi se jää tekemättä. Vaikka Ilana onkin sitä mieltä, ettei kyse ole laiskuudesta, olen omalla kohdallani sitä mieltä, että kyllä tämä aika läheltä liippaa. Ongelmat ratkeaisivat monessa kohdassa sillä, että ryhdistäydyn ja teen päätöksen tai selvitän jonkun asian. Kumma juttu, että niitä siitä huolimatta kuitenkin lykkää johonkin toiseen ajankohtaan!

Tässä onkin yksi asia, jonka järjestämiseen kesä olisi otollista aikaa. Tiedän, että jos saisin kesän aikana paperini sellaiseen järjestykseen kuin haluaisin, voisin elokuussa tuntea syvää tyydytystä siitä, että asiaa ei enää tarvitse pähkäillä. Tällä hetkellä paperit ovat kohtuullisessa järjestyksessä, mutta haluaisin näistä epävarmuuksista ja puolitiehen jääneistä päätöksistä eroon. Rehellisyyden nimissä haluaisin myös lisää tilaa työhuoneeseen, ja epäilen että karsimisvaraa olisi papereiden suhteen edelleen.

Löytyykö kohtalotovereita?

Olen purnukkapelastaja

Julkaistu , kirjoittanut
13

Olen useampaan otteeseen maininnut, että minulla on vähän liikaa kosmetiikkaa, eivätkä varastot ihan äkkiseltään lopu. Osittain syy on liiassa ostelussa, olen aiemmin shoppaillut kosmetiikkaa, koska se on helppoa, halpaa ja tuntuu tarjoavan kaikenlaisia ratkaisuja ikäkriiseistä tylsistymiseen. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, ja etenkin viime syksystä lähtien olen ollut kuukausia ostamatta edes hammastahnaa (sitäkin on ollut varastossa). Toinen iso syy sille, miksi kosmetiikkavarastot eivät tunnu pienenevän, on tässä: minä olen purnukkapelastaja.

Purnukkapelastaja on sellainen tyyppi, joka ei voi sietää sitä, että tavaraa heitetään hukkaan. Käyttökelpoisen tavaran tyrkkääminen roskiin tuntuu kauhealta, vaikka järjen tasolla ymmärränkin, että välillä se on parempi vaihtoehto kuin säilyttää kaikki. Tästä seuraa se, että en siis voi ohittaa ilmaisia näytteitä lehtien välissä, olipa niiden sisältö itselleni tarpeellista tai ei. Ajattelen vain kaikkia niitä resursseja, joita näytteen valmistamiseen on käytetty, ja hieman ärsyyntyneenä otan pussukat talteen. Miksi minulle tyrkätään tällainen vastuu, miksi minulle työnnetään tällaisia näytteitä, vaikka ne eivät edes sovi minulle? Mutta siitä huolimatta revin ne pussukat irti ja pistän talteen.

Täyttä on.

Ilmaisnäytteiden lisäksi pelastan muiden ihmisten tavaroita, myös kosmetiikkaa. Vastikään pelastin ison pullon sampoota ja hoitoainetta, jotka olivat osoittautuneet isoäidilleni sopimattomiksi. Minun tukalleni ne käyvät, joten otin ne talteen, siitä huolimatta että sampoota ja hoitoainetta on kotona ennestäänkin useampi pullo. Mutta kun tuotteen voi kerran käyttää, niin eihän sitä kannata laittaa roskiin. Samalla tavalla minulle on päätynyt monenlaisia muitakin lähipiiristä pelastettuja purnukoita. Tietenkään en ota vastaan sellaisia tuotteita, joissa olisi hygieniariski, mutta esim. vartalovoiteet, kynsilakat ja hiustuotteet voi hyvin lahjoittaa eteenpäin. Tai siis minun tapauksessani ottaa vastaan.

Kolmas varastoja kasvattava ryhmä on matkoilla hotelleista pelastetut purnukat. Viimeisin ulkomaanmatkamme suuntautui Pariisiin, jossa hotellin sampoot ja saippuat olivat ranskalaisia Sothysin tuotteita, siis varsin laadukkaita ja hyväntuoksuisia. Käytin hotellissa sampoota, suihkugeeliä, saippuaa ja vartalovoidetta. Pakkaukset olivat niin isoja, että muutaman päivän oleskelun aikana ei tuotteita kulunut kuin pikku tippa. Olisi tuntunut hirveältä tuhlaukselta jättää avatut tuotteet hotelliin, missä ne olisi laitettu roskiin. Pakkasin mukaan kaiken, mikä mahtui. Vartalovoiteesta en hirveästi pitänyt joten sen jätin, sillä se ei mahtunut niihin puolen litran läpinäkyviin pusseihin, joita lentokoneessa vaaditaan. Kaiken muun toin kotiin.

Nyt kylppärin hylly on taas täysi, eikä se ihan äkkiä tyhjene. Minulla on lyhyt tukka, joten sampoota ja hoitoainetta kuluu niukasti. Olen aina ihmetellyt, kuinka jotkut kuluttavat suihkugeeliäkin niin paljon, että uutta on sen takia ostettava joka kuukausi. Olen sittemmin ymmärtänyt, että annostelussa on eroja. Mittasin huvikseni, kuinka paljon suihkusaippuaa kerralla käytän, ja määrä on keskimäärin hieman vajaa 1 millilitra. Vaahdotettuna se riittää erinomaisesti, sillä en koe tarpeelliseksi levitellä saippuaa yltä päältä. Ei siis ihme, jos 75ml kokoinen hotellipakkaus riittää moneksi kuukaudeksi. Pariisista tuotu suihkugeeli on ollut aktiivikäytössä, mutta sitä on edelleen jäljellä. Kun olen muidenkin tuotteiden annostelussa maltillinen, ei ihme, etteivät varastot kovin nopeasti hupene.

Tunnistaako joku myös itsensä purnukkapelastajaksi?

Perfektionismi pilaa lähdöt

Julkaistu , kirjoittanut
29

Luulen, että useimmilla on elämässä joku sellainen osa-alue, jossa tuntee jatkuvasti vähän epäonnistuvansa, ja jota haluaisi parantaa tai kehittää. Joku ehkä haaveillee täydellisestä kapselipuvustosta, vaikka päälle eksyy jatkuvasti ne kulahtaneet pierulegginssit. Joku toinen toivoo, että perhe istuisi joka ilta itse tehdyn aterian ääreen, mutta käytännössä suurin osa arkea mennään pinaattiletuilla ja nakeilla.

Minulla tuo heikko kohta on matkalle lähtö. Ei ole hirveästi väliä, miten kauas ollaan menossa, mutta jos matka kestää kauemmin kuin yhden yön, saan hirveän stressin. Se puolestaan purkautuu päättömänä säntäilynä, muille lähtijöille tiuskimisena, paniikkipakkaamisena ja koko ajan tuntuu siltä, että pää räjähtää kaikista muistettavista asioista. Haluaisin olla sellainen tyyni ja järjestelmällinen lähtijä, joka käden käänteessä pakkaa laukut ja lapset autoon ja huristelee hymyillen kohti auringonlaskua. Todellisuus on tästä hyvin kaukana, ja siitä seuraa se, että olen entistä kiukkuisempi itselleni ja stressi lisääntyy. Miksi en pysty siihen, mikä minussa on vikana?

Sain eilen illalla oivalluksen. Kaiken takana on pahanlaatuinen perfektionismi, joka pilaa lähtötunnelman takuuvarmasti. En mielestäni kärsi perfektionismista kovin pahasti muilla elämän osa-alueilla, mutta jostain syystä lähdöt provosoivat sen huippuunsa. Haluaisin että lähdöt olisivat täydellisen hallittuja ja rauhallisia, että kaikilla olisi hyvä fiilis ja voitaisiin vain iloita siitä, että kohta mennään! Mutta jostain syystä kokonaisuus lipeää aina sormista, ja lähtöstressi alkaa yleensä helpottaa vasta sitten, kun ollaan perillä.

Pakkaaminen: kuinka muistaa kaikki?

Yleisesti ottaen vihaan pakkaamista, mutta olen onnistunut vähentämään siihen liittyvää stressiä kattavilla pakkauslistoilla. Niistä on ollut paljon hyötyä. Mutta olen ennenkin puhunut siitä, että mieluiten varaudun kaikkeen ennalta. Jos matkustusmuoto asettaa rajoituksia mukaan otettavan tavaran määrälle, joudun ongelmiin. Kuinka optimoida pieni tila ja pakattava tavara? Tässä vaikuttaa myös jokin sisäinen ideaali. En haluaisi olla sellainen möhkölaukkuja raahaava hysteerinen täti, vaan pikemminkin minimalistinen mutta kaikkeen varautunut kosmopoliitti. Lasten kanssa jälkimmäinen on vaikea toteuttaa. Yksin pärjään tarvittaessa tilavalla käsilaukulla, mutta jälkikasvu tarvitsee vaihtovaatetta, viihdykettä, eväitä, varakenkiä ja uninalleja. En myöskään koskaan lähde minnekään ilman laturia, särkylääkettä, muistikirjaa, ja muuta tuiki tarpeellista. Näitä sitten yritän haalia kasaan kiireessä ja paineen alla. Jostain syystä pakkaamisen kanssa tulee aina kiire. Mistä sekin johtuu?

En halua palata sotkun keskelle

Jos pakkaaminen olisi ainoa asia, niin stressi olisi listoilla ratkaistu, mutta perfektionismi liittyy vahvasti myös kotiin. Haluan palata siistiin kotiin. Sotkuinen koti lässäytää paluutunnelman nollaan samantien. Arki alkaa jotenkin liian nopeasti, jos joutuu palaamaan kotiin, jossa astiat ovat pesemättä , sänky petaamatta ja lelut levällään. Minä olen niitä, joiden keskittymistä sotku häiritsee, ja sotkuiseen kotiin palaaminen aiheuttaa jonkinlaisen epäonnistumisen tunteen. Kuvittelen päässäni, että kunnon ihmiset kyllä siivoavat ennen lähtöä. (Jos sinä et siivoa, niin älä huoli, arvostelen vain itseäni. Ilana Aaltoa lainatakseni: jos sotku ei haittaa niin se ei haittaa. Ongelma tässä on se, että minua haittaa.)

Tästä seuraa, että lähtöpäivänä on pakkaamisen lisäksi huolehdittava tiskit, pyykit, ja roskat; raivattava lattiat tyhjiksi ja mieluiten myös imuroitava, jos ollaan pois pidempi aika. Mieluusti vaihtaisin myös lakanat valmiiksi, sillä mikä on ihanampaa kuin palata puhtaisiin lakanoihin pitkän matkan jälkeen… mutta tästä tingin ensimmäisenä, jos tilanne on paha, niin kuin se yleensä on. Mitä pitempi poissaolo, sitä siistimmäksi kodin pitää jäädä. Mitä kauemmin ollaan pois, sitä tyhjemmäksi pyykkikori pitäisi saada, jotta se ei heti palattua vyöry yli äyräiden. Puhtaat vaatteet pitää saada kaappiin, koska on ärsyttävää alkaa tyhjentää pyykkinarua samaan aikaan, kun pitäisi tyhjentää myös matkalaukkuja.

Home vaanii jääkaapissa

Kolmas, ja ehkä isoin stressin aihe on kuitenkin ruokahävikki. Minulle tulee nykyisin hirveitä paineita siitä, että osaanko ennakoida perheen syömiset niin, ettei jääkaappiin jää mitään homehtumaan. Kaikki mahdollinen pitää joko syödä pois, tai huolehtia pakastimeen. Eihän vain jää leipää, hedelmiä tai jotain muuta pilaantumaan? Jos yhtä aikaa tämän kanssa on huolehdittava vielä siitä, että matkalle tulee eväät mukaan, minulla alkaa ns. kovalevy kuumentua. Tai sitten jos ollaan lähdössä mökille, sinne pitää muistaa ottaa mukaan kaikki tarvittavat ruoat, miettiä mitä siellä syödään ja se, pitääkö matkalla vielä käydä kaupassa.  Jos sitten kotiin palattuani löydän jääkaapista pilaantunutta ruokaa, tunnen epäonnistuneeni vastuullisena ihmisenä. Sitä paitsi harva kotityö on yhtä inhottava, kuin pilaantuneen ruuan kaapinen biojätteisiin ja sen astian tiskaaminen.

Näiden kaikkien päälle tulee vielä se vihonviimeinen tarkistuslista, missä käydään koti läpi turvallisuuden kannalta. Sähkölaitteiden sulkeminen ja johtojen irrotus, ikkunat ja ovet lukkoon, vesihanat kiinni ja nykyisin pitää vielä muistaa tarkistaa, että pikku Pumpulilla on ruokaa, vettä ja virikkeitä. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka sitten lentokoneessa pohtivat lievästi ahdistuneena, tulivatko keittolevyt varmasti kiinni ja ovi takalukkoon.

Osaisinpa ottaa iisimmin

Jos osaisin suhtautua asioihin kepeämmin, siis ilman perfektionismia, lähdöt olisivat helpompia. Haluaisin kovasti muutosta tilanteeseen, sillä tällaisenaan mikä tahansa lähteminen ajaa sekä minut että muut lähtijät epäedulliseen mielentilaan. En tiedä onko tämä yhtälö edes mahdollinen: siisti koti, ajoissa pakatut pakaasit ilman unohduksia, tyhjä jääkaappi ja rauhallinen perhe siirtymässä hallitusti ja hyväntuulisena autoon tai junaan? Pystyykö joku tähän? Miten se tapahtuu?

Ikuisena ongelmanratkaisijana aion kuitenkin yrittää. Jos joku teistä tunnistaa saman ongelman, tai jotain saman suuntaista, niin kertokaa nyt kaikki mahdolliset keinot ja kikkakolmoset, joilla lähtöstressiä on saatu vähennettyä! Tosin ei kannata ehdottaa, että älä siivoa tai anna ruokien homehtua, koska ne eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Arvelen, että tässäkin taitaa olla avainasemassa ennakointi ja suunnittelu. Luotan järkähtämättä siihen, että kaikki ongelmat vähintään helpottuvat, jos vain osaa ennakoida tarpeeksi hyvin.

Ostolakkoa vai turhaa kitkuttelua?

Julkaistu , kirjoittanut
17

Lähdin eilen kaupungille päättäväisin aikein, tarkoituksena ostaa kerralla kaikki puuttuvat vaatteet ja kosmetiikat. Onnistuin tavoitteessani, ja vaatteista kirjoitan tarkemmin parin viikon päästä, kun kuukausi vaihtuu normaalin ostolakkoraportin yhteydessä. Mutta kun on ruvennut harrastamaan julkisesti tällaista ostolakkoilua, tällainen shoppailureissu tuntuu kaipaavan selitystä. Samalla käy ilmi, miksi ostolakossa on myös huonoja puolia.

Ainakin minulle on käynyt niin, että kun on päättänyt, että nyt ei osteta kuin pakon edessä, alkaa helposti kälystellä. Siis kitkutella eteenpäin epätoimivilla ja epämukavilla tarpeilla, jotka eivät tee sitä mitä pitäisi, ainakaan erityisen hyvin. Tai sitten yrittää tulla toimeen kokonaan ilman, koska Maslowin hierarkian mukaisesti ihminen kyllä pärjää ilman hiuspuuteria, kosteusvoidetta ja oikean kokoisia hansikkaita – onhan hänellä sentään katto pään päällä ja ruokaa lautasella. Oman lisänsä ostolakkoon tuo vielä se, että kaupungille lähteminen on vaivalloista, ja ostosten tekeminen vaatii aikaa ja paljon päätöksentekoa, mikä on uuvuttavaa jo itsessään.

Tässä kaikki ostamani kosmetiikat. Jokaiselle putelille ja purnukalle on tarvetta.

Kuten viime raportissa jo mainitsin, hiusten laittaminen on ollut haasteellista viimeiset pari viikkoa, koska muotoilutuotteet ovat yksi kerrallaan loppuneet. Olen kitkutellut ilman, kunnes lopulta tuli se aamu, kun olisi pitänyt laittautua ihmisten ilmoille, eikä siitä meinannut tulla mitään ilman kunnollisia tuotteita. Siinä kohdassa alkaa lähinnä harmittaa, että mitä järkeä tässä on. Minulla on tuotteisiin rahaa, ja olen käyttänyt entiset loppuun. Mitä ihmettä oikein panttailen?

Sama tilanne alkoi olla kosmetiikan, etenkin kosteusvoiteen suhteen. Tuote on välttämätön sillä olen kuiva- mutta herkkäihoinen. Olen käyttänyt pois niitä loputtomilta tuntuvia matkakokoisia tuotevarastojani, mutta tajusin, että siihen on syynsä, miksi juuri ne ovat enää jäljellä. Nuo purnukat ovat jääneet käyttämättä, sillä niiden sisältämät tuotteet eivät sovi erityisen hyvin iholleni. Olisi hauskaa, jos voisi tyytyväisenä levittää perusniveaa nenänpäästä kantapäähän ja kuitata ihonhoito sillä, mutta valitettavasti siitä seuraa pidemmän päälle iho-ongelmia. Toisaalta aiemmin hankkimani ihanat luonnonkosmetiikat ovat liian aktivoivia, eikä kranttu hipiäni siedä niitäkään kuin pieninä erinä.

Tällä viikolla tulin siihen tulokseen, että nyt on aika lähteä kaupoille, olipa tarve sitten ”todellinen” (vrt. hiuspuuteri vs. katto pään päällä) tai ei. Päätin, että tämän ostolakon tarkoituksena oli lakata ostamasta tarpeetonta, ei lopettaa kosmetiikan käyttöä kokonaan. Ostinkin sitten yhdeltä istumalta kasvoille hoitonesteen ja kosteusvoiteen, hiuspuuterin, kuivasampoon ja muotoilutuotteen. Kaksi jälkimmäistä tosin matkakoossa, koska halusin juuri sellaiset, jotka saa tarvittaessa kätevästi matkalle mukaan. Ostin myös vaatteita aikamoisen määrän, mutta kuten sanottu, niistä lisää myöhemmin. Sanon kuitenkin jo tässä vaiheessa, että vaatetarpeet olivat samanlaisia kuin nämä kosmetiikkatarpeet. Jos ei ole ehjiä sukkahousuja, on ihan ok ostaa uudet, olipa lakossa tai ei.

Tässä olen siis jälleen pohdiskellut näiden ostolakkojen mielekkyyttä. On hyvin hyödyllistä pohtia omaa ostamistaan siitä näkökulmasta, tarvitseeko jotain todella, vai onko kyseessä sellainen tarve, jonka pystyy itselleen kehittämään vaikka tyhjästä ilmasta. Kosmetiikan suhteen paras tilanne olisi, että kaapissa olisi vain niitä tuotteita, joita aktiivisesti käyttää, ja ahkerasti kulutetuimmille kenties varakappale. Minulla on löytynyt kaapeista kaikkea mahdollista, ja nyt tilanne alkaa lähestyä tuota edellä mainittua. Jos saan käytettyä ja/tai lahjoitettua ylimääräiset vielä pois, voisin varmaan lakata tarkkailemasta kosmetiikkaostojani, ja sitten pysytellä siinä kuuluisassa kohtuullisuudessa, ilman mitään tarpeetonta kitkuttelua.

Ajaudutteko te ostamista vältellessä kitkuttelemaan ja käyttämään pitkin hampain tuotteita, jotka eivät tunnu hyviltä?

Vuoden 2020 vaatelupaukset

Julkaistu , kirjoittanut
14

Näin vuoden alussa on aina täynnä sellaista energiaa, jolla tuntuu jaksavan kaikenlaisia projekteja vaikka kuinka. Vaatekaappi tuntuu tällä hetkellä täydeltä, mitään ei puutu, ja kaikki mieliteotkin on helposti ohitettavissa – eihän vaatevarastostani oikeasti puutu mitään. Harmi vaan, että tämä tunne ei tule kestämään koko vuotta. Tiedän sen varmuudella, sillä tunnistan nämä tunnelmat edellisiltä vuosilta. Vaikka nyt on varma ja vakaa olo, jossain vaiheessa vuotta iskee kauhea ostostelukuume. Juuri nyt se tuntuu ajatuksena ihan naurettavalta, mutta näin on käynyt jo monesti. Viime kesänä olin kurkkuani myöten täynnä ostolakkoa, en halunnut jatkaa sitä enää hetkeäkään, vaan halusin suin päin rynnätä ostoksille, nimenomaan vaateostoksille. Minkä sitten teinkin Seattlessa käydessäni. En osaa selittää, miksi niin käy, mutta osaan jo varautua ennalta.

Ostaminen tuntuu olevan ensisijaisesti tunneasia. Välillä on tietysti ostettava uusia sukkia ja alushousuja, mutta muut ostokset ovat valtaosin vain sitä, että ostaminen tuntuu hyvältä. Uuteen vaatteeseen liittyy paljon aineettomia odotuksia; se ilahduttaa, innostaa, rauhoittaa ja tekee tyytyväiseksi yhtä aikaa. Minulle vaatteiden ostaminen on myös löytämisen iloa, ja alennusmyynneissä säästäminen on ajatusvirhe, johon tunnun haksahtavan vuosi toisensa jälkeen. Rationaalisesti perustelen kaikkia vaateostoksiani käytännöllisyydellä, tarpeellisuudella ja hinnalla, vaikka oikeasti tarvitsen etupäässä niitä sukkia ja alushousuja.

Tällä uuden vuoden tarmolla olen nyt kuitenkin ryhtymässä jälleen tiukempaan ostolakkoon kuin viime vuonna. Tiedän saavani vaatteita tai asusteita lahjaksi tänäkin vuonna, joten ilman uusia vaatteita en jää, vaikken ostaisi mitään. Hahmottelen tällaisia suuntaviivoja:

  • EN MENE KERTAAKAAN SIIHEN YSTÄVÄMYYNTIIN MISSÄ AINA SEKOAN
  • En mene alennusmyynteihin palloilemaan, mukaanlukien Hullut päivät
  • Alusvaatteita ja sukkia saa ostaa vapaasti tarpeen mukaan
  • Käytettynä ostetuista vaatteista ei tarvitse stressata
  • Tärkeä tavoitteeni on, että tänä vuonna ei yksikään vaate päädy suoraa päätä uudelle omistajalle sen osoittauduttua tyhmäksi ostokseksi

Pari poikkeusta:

  • Jos ulkomailla tulee vastaan vaate, jota en voi vastustaa, voin ostaa
  • Jos satun löytämään täydelliset vaaleat juhlakengät tai talvisaappaat, saan ostaa

Ensisijainen strategiani vaateostojen vähentämiseksi on siis se, että en mene kauppoihin. Tämä on kokemukseni mukaan paras ja tehokkain keino olla ostamatta. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tiedän, että alepäivät ja kampanjat ovat heikko kohtani, joten kokeillaan nyt vaihteeksi sellaista, että ei mennä sinne lainkaan. Minun ei ole välttämätöntä hamstrata niitä sukkia ja alushousuja juuri hullujenpäiviltä. Tuo ystävämyynti on nyt monta vuotta peräkkäin todettu turmiolliseksi, joten viisainta on kiertää se kaukaa. Pelkästään tämä muutos luultavasti vähentää virheostokset lähes nollaan.

vaatteet

Haluan kuitenkin opetella hyödyntämään käytettyjen vaatteiden markkinoita huomattavasti paremmin kuin ennen. En ole tässä ollenkaan taitava, ja jotta ostolakko ei haittaisi uuden opettelua, olen päättänyt, että jos vaate on käytetty, sen ostaminen on ok. Toki tässäkin pätee tuo viimeinen kohta, eli että tyhmiä ostoksia pitää välttää. Näen tässä sellaisen riskin, että jos käytetty vaate on hyvin edullinen, harhaudun ostamisen ilosta ostamaan jotain melko kivaa, joka sitten lähtee pian uudestaan kierrätykseen. Tätä siis pyrin välttämään, mutta riski on silti otettava. Ihailen tuttavia, jotka tekevät kierrätyskeskusten ilmaislaatikoista ihmeellisiä designer-löytöjä, omalle kohdalle sellaista ei ole sattunut. Mutta yritän päästä käytettyjä vaatteita kohtaan tuntemani ennakkoluulojen yli, ja astua paremmin sisälle kirppisten maailmaan. Tosin vähän luulen, että sellaiset vähän fiinimmät second hand -putiikin ovat enemmän minun juttu, kuin ne kierrätyskeskukset.

Tämän kaiken tavoitteena on siis ostaa huomattavasti vähemmän vaatteita kuin parina edellisenä vuonna. Tavoittelen useampaa nollakuukautta, ja tässä uuden vuoden huumassa se tuntuu täysin realistiselta. Mitään erikoisia tarpeita tuskin tuleekaan, mielihalut ovat sitten toinen juttu.

Onko muita lähdössä jälleen mukaan vaateseurantaan, tai ostosten vähentämiseen?

86. Mitä ostolakko on opettanut minulle?

Julkaistu , kirjoittanut
5

Olen kokeillut erilaisia ostolakkoja viime vuosien aikana, ja tällä viikolla oivalsin jälleen uutta. Vaattelakko on opettanut eri asioita kuin kosmetiikanostolakko, luulen että se johtuu siitä että hintahaitari on erilainen. Ostamani vaatteet ovat kalliimpia kuin käyttämäni kosmetiikka (usein) ja siksi olen shoppaillut niitä vähän eri tarkoituksiin. Kaiken kaikkiaan ostolakot ovat olleet äärimmäisen kiinnostavia, vaikkei niiden taustalla olekaan ongelmallista shoppailua.

Podcastin kesto noin 16 minuuttia

Arkijärki: blogi ja podcast

 

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Lokakuun vaateostot ja ajatuksia halpamuodista

Julkaistu , kirjoittanut
16

Kuukausi lähestyy loppuaan ja on raportin aika. Kaikki lokakuun ostokset on tehty Stockan alepäiviltä. Ostin lokakuun aikana

  • Liilan kashmirneuleen
  • Vihreän kashmirhuivin
  • 2 paksut villasukkikset
  • 2 nilkkasukat
  • ylipolvensukat
  • 2 alushousut

Alushousut ja sukat olivat varastojen täydentämistä. Havaitsin aiemmin syksyllä, että ainoat paksut sukkahousut olivat menneet puhki, joten uudet olivat tarpeen. Yhdet niistä ovat jalassa nytkin, sillä tykkään kylmällä pitää paksuja sukkiksia. Alushousut korvasivat samoin rispaantuneita (heitin saman verran vanhoja roskiin), ja samoin nilkkasukkia oli kulunut puhki. Ylipolven sukat tuovat talvella ekstralämpöä hameiden kanssa, vedän ne siis paksujen sukkahousujen päälle jos on oikein kylmä. Minulla on ennestään sellaisia yksi pari, ja ostin nyt toisen koska näitä ei aina löydä kovin helposti. Eräänlainen varakappale siis.

Neule ja huivi olivat ”tarpeettomia”, siis sellaisia mitkä eivät korvanneet mitään vanhaa. Molemmissa vetosi väri. Kirkkaanvihreää huivia olen haikaillut pidempään, ja tämä sattui olemaan juuri oikean värinen. Huivit ovat tyylini kulmakivi, joten ostos kaduta. Olen pitänyt huivia lokakuun aikana jo monesti ja pidän koko talven. Neule oli vähän sellainen uhmaostos. Talviset neuleeni ovat kovin kapealla väriskaalalla, ja kun olin purkanut ne kaappiin kesäsäilöstä, olin jo valmiiksi kyllästynyt. Kaipasin väriä, ja ostin sitten sillä varjolla tuon uuden villapaidan. Toisaalta lahjoitin Fidalle yhden vanhan epäsopivan harmaan kashmirneuleen, joten vaatteiden määrä ei kaapissa kasvanut. Sillä Fida-reissulla ostin liikkeestä kaksi kaulakorua, siis käytettyjä. Toisin kuin vaatteita, kivoja koruja löytää käytettyinä helposti. Niitä voi olla vaikka kuinka, sillä ne eivät vie tilaa säilytyksessä juuri lainkaan.

ostokset

Vintage-kaulakoru upouuden huivin päällä. Rakastan näitä värejä!

Ei siis tullut nollakuukausi, mutta aika maltillista kuitenkin. En ostanut mitään näistä varsinaisesti hinnan houkuttelemana, vaan vaate itsessään houkutteli. Olen nyt toivottavasti oppinut läksyn hinnan ja laadun korrelaatiosta lopullisesti. Samoin sen, että pelkkä hinta on hirveän huono syy ostaa mitään. Kun ostaa vain hintaa, tekee kompromisseja vaatteiden ulkonäön tai istuvuuden suhteen, eikä siitä seuraa koskaan mitään hyvää. Halpa ”ihan kiva” tulee myöhemmin aina kalliiksi, kun vaate ei tule pidetyksi. On tyhmää ostaa kympin paita, ja heittää se kierrätykseen yhden käyttökerran jälkeen. Tähän sorruin keväällä viimeksi, ja sen jälkeen hävetti niin, etten sitä halua uudestaan kokea.

Katsoin viikonloppuna aika järkyttyneenä kuvia uuden ostoskeskuksen vaatekaupasta, jossa vallitsi hävityksen kauhistus. Kaikki vaatteet olivat läjinä pitkin pöytiä ja lattioita, kun ihmiset olivat raastaneet niitä pinoista, ja sitten viskanneet minne sattuu. Sotkuisia kauppoja on nähty ennenkin, mutta nämä kuvat kertoivat jo aivan täydellisestä kaaoksesta. Kun tiirailin kuvia tarkasti, näkyi, että hinnatkin olivat erittäin halpoja. Minusta tässä näkee, mitä halpa hinta tekee tavaran arvostukselle. Vaikka luulisi että halvoista liikkeistä tehdään ”löytöjä”, joita sitten arvostaa omassa kaapissaan, todellisuudessa neljän euron pyjama tuntuu näköjään niin mitättömältä, että on aivan sama, miten vaatetta kohtelee. En usko, että kukaan heittäisi normaalihintaista vaatetta suoraan lattialle, mutta hyvin halpa hinta antaa ostajalle vahvan vihjeen tavaran todellisesta arvosta. Tai oikeastaan arvottomuudesta. Mitä väliä, vaikka uusi vaate pilaantuisi jo kaupassa, sehän lähestulkoon ilmainen. En usko, että tällaisia halpisvaatteita arvostettaisiin kotona yhtään sen enempää.

Mitä tämä kertoo ihmisistä, jotka tuolla ovat vaatekaupassa riehuneet? Mitä se kertoo koko yhteiskunnasta, että tällaista tapahtuu? Voin ymmärtää, että hyvin halpa ruoka saa ihmiset massoittain liikkeelle ja ostamaan kärrytolkulla. Ruoan tapauksessa käsitän, että vähävaraiselle 40 senttiä maksava jauheliha voi oikeasti olla todella järkevä hamstrauksen kohde. Mutta epäilen vahvasti, etteivät ostoskeskuksen ryntäilijät olleet köyhyysrajalla eläviä, vaan ihan tavallisia ihmisiä, joilla kyllä on pyjamia omasta takaa jo ennestään. Sitä paitsi ymmärtääkseni nuo kaupat eivät ole katoamassa tuolta minnekään, ja halpoja vaatteita saa myös ensi viikolla. Mikä ihmeen joukkopsykoosi ihmisiin on siis iskenyt?

Luulenpa, että juuri se. Olemme sosiaalisia otuksia, ja herkkiä ottamaan muista mallia. Jos kaikki muutkin viskovat vaatteita sinne sun tänne, sitä alkaa itsekin käyttäytyä järjettömästi, sillä se vaikuttaa ihan normaalilta. Sama ilmiö nähdään aina isoissa alennusmyynneissä. Jos jotkut hamstraavat hullun lailla, alkavat muutkin tehdä samaa, oli siinä järkeä tai ei. Aivot tekevät sen johtopäätöksen, että tässä täytyy olla jotain erityistä, koska niin moni täällä ostohuumassa rynnistää. Mutta tämä on sellaista toimintaa, jossa järkevä ja rationaalinen ajattelu on kytkeytynyt pois päältä, ja päätöksiä tehdään alkukantaisilla aivojen osilla. Eiköhän suurin osa halpakaupassa riehuneistakin oikeasti tiedä ja ymmärrä, mitä neljän euron pyjama tarkoittaa: huonoa laatua, epäeettistä valmistusta ja isoa ympäristökuormaa. Joukkohulluuden iskiessä nämä epämiellyttävät totuudet on vain helppo unohtaa, sillä jos ”kaikki” toimivat hullusti, sitä alkaa helposti epäillä, että joukko on  oikeassa ja faktat väärässä.

Millaisia kuukausia teillä on takana? Mitä mieltä olette halpamuodista?

Ostamisen ihanuudesta

Julkaistu , kirjoittanut
9

Luin Helsingin sanomista mielenkiintoisen jutun, jossa kerrottiin, että nettikauppa Wishin toiminta perustuu yhteen havaintoon: monet ihmiset haluavat ostaa halvalla. Wishin koko toimintaidea pohjautuu tähän. Sen jälkeen kaupan toiminta on kehitetty sellaiseksi, että se yllyttää heräteostoksiin. Tuotteita voi selata missä vain kännykältä, algoritmi oppii nopeasti, millaiset tavarat sinua kiinnostavat ja alkaa sitten suoltaa näytölle juuri sitä, mitä mieluiten katselisit muutenkin. Ostamiseen yllytetään halvan hinnan lisäksi klassisilla psykologisilla keinoilla: isoilla aleprosenteilla ja uhkauksilla siitä, että kyseinen tuote on aivan juuri loppumassa. Kauppa käy, sillä esim. YLE kertoo että jo vuonna 2016 suomalaiset tilasivat Wishin kautta 11 miljoonaa pakettia. Miettikää, mikä määrä tavaraa!

Olisin ehkä aiemmin ollut kärkkäämpi tuomitsemaan, mutta näitä omia ostolakkoja toteuttaneena sanoisin, että ostamisen ilo on todellinen tunne. Etenkin halvalla ostamisen ilo. Wish ei houkuttele minua, sillä siellä ei ole myynnissä sellaista, mitä tarvitsisin tai haluaisin, ja lisäksi en luota ollenkaan siihen, että kiinalaiset halpatuotteet olisivat edes terveydelle turvallisia. Mutta voin kyllä ymmärtää, että valikoima vetoaa moneen, etenkin, kun koko kauppa on rakennettu siten, että se usuttaa käyttäjää ostamaan mahdollisimman paljon ja usein.

Minulle kävi niin, että menin Hulluille päiville vielä kertaalleen sen jälkeen, kun olin päättänyt lopettaa kosmetiikan ostamisen. Tarkoitus oli hankkia lapsille talvikengät, mutta tämän järkiperäisen hankinnan jälkeen tuli mieleen, että olin meinannut käydä ostamassa yhden uuden viherkasvin. (Kilpipiilea näytti niin hauskalta, että halusin sellaisen.) Nappasin kasvin mukaan, mutta kassajonossa huomasin vieressä vielä flamingonkukkia monessa eri värissä, ja sitten löysin itseni uudelleen jonosta kasvi kummassakin kainalossa. Heräteostos jos mikä. Kanavoin siis sujuvasti muista ostolakoista säästyneen shoppailuinnon huonekasveihin. Normaalisti olisin suunnistanut päivittäiskosmetiikkaosastolla vielä pyörimään ja etsimään jotain kivoja löytöjä, mutta nyt kun se oli rajattu ulkopuolelle, viherkasviosasto ajoi saman asian.

Olen tässä ihmetellyt, mistä tämä ostamisen ihanuus syntyy. Vielä enemmän olen miettinyt, miten siitä pääsisi eroon. Tämä halvalla ostaminen on selvästi usein myös oman ostamiseni takana. En osta koskaan mitään sellaista, mihin minulla ei olisi varaa, enkä osta niin usein, että ostoksista kertyisi taloudellista taakkaa. En yritä ”säästää” ostamalla tarjouksista, joista saa kolme kahden hinnalla. Sen sijaan usein mietin, miten paljon iloa tavarasta (tai kasvista) minulle olisi, ja vertaan ilon määrää hintaan. Kuinka pitkäksi aikaa minulle olisi iloa uudesta viherkasvista? Arvioin, että pari-kolme vuotta. 8,90€ kilpipiileasta tuntuu siltä, että se kannattaa maksaa useamman vuoden ilosta. Tämä ajatuskuvio tapahtuu salamannopeasti, enkä juurikaan tiedosta sitä. Vasta näin hitaasti pohtien näen, miten teen ostopäätöksiä.

Selvästi ostaminen tuottaa myös muille ihmisille mielihyvää, koska moni suorastaan harrastaa shoppailua. Hesarin jutun mukaan Wishin käyttäjät ovat poikkeuksellisen uskollista porukkaa, he käyttävät sovellusta paljon ja usein. He siis harrastavat shoppailua, mutta mahtavatko he itse mieltää asiaa samalla tavalla? Shoppailuhan nähdään usein stereotyyppisesti sellaisena, että lähdetään kaupungille ja tullaan kotiin lukuisten kassien kera. Mutta jos käyttää Wishiä tai jotain muuta vastaavaa sovellusta harva se viikko, onhan sekin harrastus. Jos olen ymmärtänyt oikein, näistä nettikaupoista ostetaan harvoin mitään todella tarpeellista, vaan pikemminkin juuri sitä pientä kivaa piristystä.

Huomatkaa, että en tuomitse shoppailua tai tavaroiden ostamista, enkä myöskään tässä kehota kaikkia nyt lopettamaan ostamista heti paikalla. Mutta minulle näistä ostolakoista on ollut hyötyä. Ne pakottavat tarkastelemaan omaa käytöstä lähietäisyydeltä ja miettimään, mikä ostamisessa houkuttelee. Mitä aivoissani tapahtuu, kun haluaisin ostaa jotain vain omaksi iloksi? Mikä mielihyvämekanismi sillloin käynnistyy? Ja mikä tärkeintä – haluanko toimia niin?

Mitä te asiasta ajattelette? Tunnistatteko ostamisen ilon?

Roskan ja tarpeellisen ero

Julkaistu , kirjoittanut
15

Tein taannoin instatililläni pienen äänestyksen. Kysyin, onko tämä teidän mielestänne roska:

pahvilaatikko

Tämä on niin siisti että eihän tällaista voi laittaa roskiin!

Lopputulos oli kutakuinkin tasan. Noin puolet oli sitä mieltä, että oli se roska, puolet taas piti säästämistä järkevänä. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tällainen siisti, valkoinen pahvilaatikko on minusta aivan vastustamaton. Sitä voi käyttää vaikka mihin: askarteluun, tilanjakajana piironginlaatikossa, väliaikaisena tarjottimena, legojen lajitteluun, kaikenlaisen pikkutavaran säilyttämiseen… Ei, tämän heittäminen roskiin tuntuisi tuhlaukselta.

Sen sijaan tämä on minunkin mielestäni roska:

pahvilaatikko

Tämä on melko selvästi roska, koska tämä on ruma.

Tosin tällaisiakin olen ajoittain säästänyt, mutta vähemmän. Miksi tämä laatikko ei sitten ole samalla tavalla säästämisen arvoinen, kuin tuo edellinen? Suurin syy on ulkonäkö. Säästän mieluiten niin siistejä laatikoita, että niitä voisi tosiaan käyttää päivittäisessä säilytyksessä. Rakastan Applen pakkauksia, jotka ovat laadukkaita, kauniita, kestäviä ja sopivan kokoisia. Minulla on kampauspöydän laatikossa lukuisia vanhoja puhelinten myyntikoteloita, joihin saan kätevästi lajiteltua siveltimet, huulipunat ja muut omiin lokeroihinsa. Mutta tällainen tavallinen ruskea laatikko, jossa on vielä paljon teippiä ja tarroja, ei houkuttele samalla tavalla. Tästä pystyn luopumaan aika helposti. Tosin tämäkin olisi kyllä hyvän kokoinen, mutta päätin että en kuitenkaan tarvitse sitä.

Minulla on erityinen heikkous siistien pahvilaatikoiden suhteen. Niitä pitää aina olla sopivasti varastossa, koska niitä tarvitaan säännöllisesti. En mielelläni osta säilytystä varten uusia laatikoita, ainakaan mitään muovista. Aiemmin hankin kaikenlaista tällaista esimerkiksi Ikeasta, mutta miksi ostaa uutta, kun kotiin tulee jatkuvasti täydellisesti säilytykseen kelpaavia laatikoita? Tuossa valkoisessa laatikossa oli seinäkello, jonka ostin lastenhuoneen seinälle. Tässä ruskeassa puolestaan tuli edellisen postauksen kuvassa näkyvä kosmetiikkatilaus.

Kun pelasin minimalismipeliä, raivasin nurkista pois paljon tätä jälkimmäistä ryhmää. Tavaroita, joita olin säästänyt varmuuden vuoksi, mutta joiden kohdalla tulin myöhemmin siihen tulokseen, että säästäminen ei ole tarpeen. Ehkä minussa vaikuttaa jokin historian hämäristä asti säilynyt geeni, joka ohjaa säilyttämään kaikenlaista varmuuden vuoksi. Ajattelen tätä sekä ekologisuuden että säästäväisyyden kautta: olisi tuhlausta lähteä ostamaan uutta, jos kotiin tulee vastaavaa tavaraa ilmaiseksikin. On tässä varmaan myös nollahukka-ajattelua taustalla, minulle tulee hyvä mieli kun voin käyttää jotain tavaraa luovasti uudestaan, sen sijaan että heittäisin sen pois.

Ja nyt sitten kyselen, että tiedättekö mistä puhun? Onko kenelläkään muulla pahvilaatikkohierarkiaa? Tai lajitteletteko erikseen siistit muovikassit ja paperikassit jne.?

Ps. Dokumentoin Instagramiin näitä arkisia tavarapulmia sekä kevennyksenä kauniita maisemia, seuraa jos haluat päästä mukaan äänestämään ym.

Mistä tunnistaa roskan?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Romujen määrä on loputon.

Kun kerroin, millaista oli pelata minimalismipeliä, minua hämmästytti eniten roskan määrä, joka kodista löytyi. Se on tuntunut hämmästyttävän myös muita. Olen kuullut käytännössä kahdenlaisia kommentteja: Joko ihmetellään, että miten voi niin paljon olla roskaa, tai sitten  kuulija puuskahtaa, että heiltä löytyisi varmasti yhtä paljon. Asia jota olen minimalismipelin jälkeen miettinyt, on tämä: mistä sen roskan oikein tunnistaisi? Miten voisi estää, ettei kotiin kertyisi niin paljon roskia?

Sanalla ”roska” on vähän paha kaiku. Ensimmäisenä tulee mieleen kaatopaikat ja sekajäte. Mutta jos tavaraa ei voi lahjoittaa, myydä tai käyttää, eikö se silloin ole roska? Lähden siitä, että kaikki roskat lajitellaan. Mutta lasinkeräykseen laitettu lasipurkki on roska siinä missä tyhjä jugurttitölkkikin. Paperinkeräykseen lajiteltu paperi on roskaa, samoin kuin tyhjä paristo.

Roskat ovat taitavia piiloutumaan

Väitän, että meillä kaikilla on kotona roskia, joita emme vain ole huomanneet. Ne ovat tällaisia: toimimattomia kyniä, rikkinäisiä ”vara”sukkahousuja, käyttöohjeita tavaroille, joita ei enää ole, vanhentuneita ruokia. Ne eivät pistä silmiin, vaan ne sulautuvat tarpeellisten ja toimivien tavaroiden joukkoon ihan muina miehinä. Tällaiset roskat erottaa vasta, kun tekee lähitarkastelua. Tai sitten ne huomaa vahingossa, kun kynällä ei voikaan kirjoittaa tai aamiaisella huomaakin leivän homehtuneen (näin kävi minulle tänä aamuna). Mutta juuri tällaisille roskille minimalismipelin kaltaiset projektit ovat loistavia.

Lykätty päätös muuttuu roskaksi

Etkö tiedä mitä tavaralle pitäisi tehdä? No, laitetaan talteen, saattaahan sitä tarvita. Tällä lailla minä olen kerryttänyt paljon roskaa kotiini. Kovin usein nimittäin käy niin, että säästetty tavara unohtuu, hautautuu ja muuttuu samalla tarpeettomaksi. Minulla on suuri heikkous mm. kenkälaatikoiden ja muiden pätevien säilytyslaatikoiden suhteen. Niitähän voi aina tarvita. Mutta rajansa kaikella, en oikeasti tarvitse enempää, kuin minkä helposti voin säilyttää. Siinä vaiheessa kun tyhjät laatikot alkavat kasaantua kaikkien hyllyjen päälle ja niitä on monta sisäkkäin, tiedän että liika on liikaa. Ylimääräiset voi heittää pois – siis lajitella pahvinkeräykseen. Eli roskiin.

Säästän tunteitani ja samalla roskia

Minimalismipelin aikana heitin pois valtavan määrän paperitavaraa, jota en ollut aiemmin poistanut tunnesyistä. Onnittelu- ja joulukortteja, lasten piirustuksia, matkamuistoja. Näitä oli kertynyt vähän samasta syystä kuin noita muitakin lykättyjä päätöksiä. Olin säästänyt, koska pois heittäminen oli tuntunut liian työläältä. Siis henkisesti. Usein käy kuitenkin niin, että tunnelataus laimenee ajan kuluessa. Kuten podcastissa sanoin, haluaisin nähdä sen vanhemman, joka systemaattisesti kieltäytyy ottamasta vastaan mitään päiväkotien askarteluja, koska tietää niiden lopulta päätyvän roskiin! Minä en ainakaan siihen kykene. Enkä ole aina kyennyt heittämään niitä joulukorttejakaan pois heti Loppiaisena. Mutta jos sitä ei tee silloin, ne samat kortit tulevat sitten vastaan Juhannuksena tai ehkä muutaman vuoden päästä, ja sillä välillä niistä on jo tullut roskia.

Aina löytyy roskia, mutta ei se haittaa

Johtopäätökseni on tämä: roskien perässä on mahdotonta pysyä. En millään pysty huomaamaan sitä hetkeä, jolloin jokin tietty tavara muuttuu tarpeellisesta roskaksi. Eilen illalla leipä oli ok, mutta tänään se oli jo homeessa. Viime viikolla tämä kynä toimi, nyt siitä ei enää tule mustetta. Enkä pysty määrittelemään, kuinka monta päivää vanhaa postikorttia pitää säilyttää, että voisin heittää sen pois ilman tunnontuskia. Mutta ei hätää! Tämä on normaalia. Minimalismipelin myötä tajusin, että on normaalia, että meillä kaikilla on roskia, joihin ei vain ole tullut kiinnitetyksi huomiota. Se ei haittaa, jos kuitenkin aika ajoin katsahtaa ympärilleen, ja raivaa turhaa pois. Pelaa tätä peliä tai jotain muuta. Minusta vanha kunnon kevät- tai joulusiivous on tässä mielessä tosi hyvä perinne, sillä niiden yhteydessä tulee raivattua vähän tarkemmin, kuin tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä.

Oletteko huomanneet samaa ilmiötä? Tuleeko teille ”salaroskaa”?