Onko vieraista vaivaa?

Edellisen postauksen perään kertyi hirveän mielenkiintonen lakanakeskustelu! Koska kaikilla vastaajilla oli niin hyviä huomioita, päätin kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksen, enkä vastata jokaiselle kommentoijalle erikseen.

Mielestäni koko omien lakanoiden kysymys kiteytyy siihen, onko vieraista vaivaa. Se tuntui olevan ylivoimaisesti suurin syy kuljettaa omia lakanoita mukana. Ei haluta olla vaivaksi. Suurperheiden tapauksessa ymmärrän tämän, sillä todellakin voi olla työlästä majoitaa vaikkapa kuusi henkeä kerralla. Mutta onko yhden tai kahden tai edes kolmen ihmisen majoittamisesta vaivaa? Minä en osaa niin ajatella. Jos olen kutsunut jonkun kylään, haluan että vieras viihtyy, eikä siinä omia vaivoja lasketa. En edes koe, että pyykistä olisi erikseen vaivaa, ei sen enempää kuin ruoanlaitosta tai seurustelustakaan. Omiakin lakanoita pitää pestä, joten siellä ne vieraiden lakanat menevät koneen täytteenä. Jos yövieraita käy kerran tai pari vuodessa, en osaa pitää ylimääräistä lakanapyykkiä edes erityisen epäekologisena.

Itse ottaisin lakanat mukaan silloin, jos joutuisin syystä tai toisesta puolipakolla jonkun vieraamman kotiin yöksi. Siis sellaiseen tilanteeseen, että yöpyminen tapahtuu ennemminkin olosuhteiden pakosta kuin toisen vilpittömästä kutsusta. Silloin minäkin ajattelen, että en halua tuottaa enempää vaivaa kuin on pakko. Mutta jos minut on kutsuttu kylään, oletan että vastapuolui suhtautuu vierailuun samalla ilolla kuin minäkin suhtautuisin, ja odotan saavani lakanat talon puolesta. Puhumattakaan omista sukulaisista – johan se olisi kumma, ellei edes omilla vanhemmillaan voisi olettaa saavansa puhtaita lakanoita yöksi. Mökkiolosuhteet ovat asia erikseen, sinne voisi olla kohteliasta viedä omat, jos varustetaso on muutenkin yksinkertaisempi. Tai sellainen tapaus, että emäntä tai isäntä olisi hyvin vanha tai sairas, jolloin lakanoiden laittamisesta ja pesemisestä voisi oikeasti kuvitella olevan poikkeuksellista vaivaa.

Itse ajattelen myös, millaista vaivaa matkustaminen vieraille tuottaa. Jos liikutaan omalla autolla, omat lakanat vielä jotenkin voisi ymmärtää. Mutta jos liikutaan junalla tai lentäen, omien lakanoiden raahaaminen on minusta käsittämätöntä vaivannäköä. Samaan sarjaan menee minusta inttäminen, että ei tarvita lakanoita ollenkaan ja sitten kärvistellään viltin alla jossain sohvalla. Tai ne tarinat, joissa on vieraille on pedattu vieraslakanat, jotka vieraat ovat vaihtaneet omiinsa. Minusta tuollainen on epäkohteliasta ja huonoa käytöstä. Itse loukkaantuisin moisesta.

Minusta tuntuu, että kursailussa on kyse kyvyttömyydestä ottaa palveluksia tai vieraanvaraisuutta vastaan. Sisäinen kyökkipsykologini arvioi sellaisen johtuvan jostakin kummallisesta oman arvon puutteesta. Sellaisesta ärsyttävästä itsensä vähättelystä, että ”ei minua varten tarvitse vaivautua”. Miksi ei? Jos on kylään kutsuttu, niin silloin on ansainnut myös vieraslakanat. Niitä, joille sellaisia ei haluta tarjota, ei myöskään kutsuta kylään.

Tässä on lopulta vastakkain kaksi eri mentaliteettiä: (läntinen) itsekseen pärjäämisen mentaliteetti, ja (itäinen) vieraanvaraisuus on kunnia-asia -mentaliteetti. Koska itse edustan jo monennessa polvessa tuota jälkimmäistä, on kursailu minulle todella vierasta. Ehkä siksi nämä omien lakanoiden tuojat (noita poikkeuksia lukuunottamatta) tuntuvat minusta epäkohteliailta ja tylyiltä. Tilanne on aika paradoksaalinen – siinä missä toinen yrittää olla mahdollisimman vähän vaivaksi, toinen tulkitsee sen tahalliseksi konstailuksi. Pahimmillaan sitä voisi ajatella, että pitääkö tuo omia lakanoitaan niin paljon parempina, että meidän eivät kelpaa? Vieraillehan valitaan aina parhaat liinavaatteet, pyyhkeet ja ruoat. Ei niille mitään jämiä jaella.

Yhteenvetona voisi todeta, että yökyläily ei ole yksinkertaista 🙂 Voihan tietenkin olla, että minuakin katsottaisiin jossain pitkään, jos tulisin kylään ilman omia lakanoita. Olisi mielenkiintoista kuulla mitä ajatuksia tämä jatkopohdinta teissä edelliseen kommentoineissa herätti!

5 thoughts on “Onko vieraista vaivaa?

  1. Minä olen kasvanut Hämeessä, ja kyllä minun käsitykseni mukaan on talolle häpeäksi, jos vieras joutuu omat lakanansa tuomaan. Ja toisinpäin, jos vieras tuo omat lakanansa (kas kun ei omaa vessapaperiaankin!), niin kyllä siinä tulee vähän sellainen olo että pidetään niin köyhänä ettei edes yksiä ylimääräisiä lakanoita löydy – tai että niissä on jotain vikaa tai likaa. Tosin äidinpuolen sukua on Savosta, ehkä sitten sieltä on periytynyt tämä käsitys. Järjellä ajatellen vieraisille tuleva ei varmaankaan tarkoita loukata, mutta jostain syvältä tämä tunne kumpuaa. Miehen savoilaissukulaiset taas kursailivat kerran kahvipullan kanssa niin paljon, että otin sen jo itseeni… vai ei minun tarjoama piirakkaa kelpaa..!
    Miten voikin näin pienessä maassa olla kaksi näin erilaista näkemysta vieraisilla käymisestä!

    • Tietenkin siis keksin heti vaikka mitä poikkeuksia, jos menee autolla hirveen lössin kanssa pesukoneettoman ihmisen luo niin toki on hyvä viedä omat lakanat jne. Mutta noin yleisesti talo tarjoaa.

    • Joo! On toisaalta ihan hullua, että se mikä on tarkoitettu hyväksi käytökseksi (kursailu) voi vastapuolen mielestä olla äärimmäisen ärsyttävää, ja jopa loukkaavaa. Noissa kahvipulla-asioissa pitäisi minusta miettiä enemmän emäntää kuin itseään. Siis asettua sen ruoan tarjoajan asemaan: tuntuuko siitä mukavammalta, että ruoka käy kaupaksi, vai tuntuuko mukavammalta, että vieraat kilvan kieltelevät aloittamasta… Tuossa kursailussa on se vika, että siinä minusta fokus on turhaa siinä omassa itsessä, eikä suinkaan isäntäväessä.

  2. Lakana-asiaa jo kommentoinkin edellisessä postauksessa, mutta nyt pompahti tuolta toi ”jos vieraita käy kerran tai pari vuodessa” -kohta. Me ollaan ilmeisesti aika liikkuvaista sorttia, mutta kyllä meillä käy yövieraita vähintään kerran tai pari KUUKAUDESSA ja itse ollaankin reissun päällä suurin osa muista viikonlopuista. Esim. nyt on elokuun alun jälkeen ollut 2 viikonloppua, kun ollaan oltu kotona oman perheen kesken, siis ei yövieraina missään eikä yövieraita meillä. Siinä tulee jo lakanoillekin kulutusta, jos joka viikonloppu pestään viiden hengen vieraslakanat 🙂

    Tosin enimmäkseen käydään mummoloissa ja mun siskolla, ja esim. mun vanhemmilla on sen verran hyvä varasto lakanoita, että meidän lakanat voi olla käytössä useamman kerran. Eli ei niitä ihan joka viikonloppuvierailun jälkeen tarvi pestä.

    • No tässä tuli kyllä ihan hyvä pointti. Meillä käy yövieraita harvakseltaan, siis muutaman kerran vuodessa keskimäärin. Yleensä loma-aikoina, jos käy. Tästä näkökulmasta ei lakanoista ole mitään vaivaa. Mutta tosiaan jos jatkuvasti on vieraita, niin siinä tapauksessa ymmärrän tuon omien lakanoiden tuomisen. Tosin jos meillä kävisi vakivieras, niin hänellä olisi varmaan vakilakanat, joita pestäisiin vähän harvemmin eikä ihan joka käynnin jälkeen.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.