Viikon vinkit: muovipusseja, ikuiset lakanat sekä kampanja halvinta vastaan

Tässä on aika laaja juttu muovipussien käytön vähenemisestä ruokakaupoissa. Jutusta käy hyvin ilmi, että myös kaupalla on vastuu: jos tarjolla on biopusseja, ihmiset valitsevat niitä tavallisten sijasta. Yhä useampi asiakas myös kantaa omaa kestokassia mukanaan, ja jättää muovikassin ostamatta. Oletteko te huomanneet eroa nyt, kun monissa kaupoissa ei niitä pikkupusseja enää tyrkytetä? Itse en ole huomannut juuri mitään. Omasta kassista on muodostunut niin vahva rutiini, ettei muovikasseille ole ollut tarvetta sitten viime raportin. (YLE)

Tässä on mahtava uutinen! Finlayson on lanseerannut lakanat, joiden luvataan kestävän koko eliniän. Materiaali, valmistustapa ja yksityiskohdat on mietitty siten, että lakanat kestävät pesua ja kulutusta ainakin 50 vuotta. Kun seuraavan kerran ostan uudet lakanat, tämä on todella vahvasti harkinnassa. Tykkään Finlaysonista koko ajan enemmän. Yrityksellä on todella hyvä ote yhteiskuntavastuun suhteen, ja tuoreita ja rohkeita ideoita. Selkeä edelläkävijä! (IL)

Finnwatch on lanseerannut sekä kuluttajille että kunnallisvaaliehdokkaille suunnatun kampanjan, jonka tarkoitus on kiinnittää huomiota vastuulliseen ostamiseen. Kampanjan nimi on En osta halvinta, ja sehän sopii tähän ostolakkoon kuin nenä päähän. Kun katselin bussipysäkillä mainoksia paidoista, jotka maksavat alle 5 euroa, mietin mielessäni muutamaa asiaa: jos paita on noin halpa, kauanko se voi kestää hyvänä käytössä? En ole vielä törmännyt halpaan ja hyvälaatuiseen puuvillaan. Jos paita on noin halpa, missä oloissa se on tehty? Kun miettii että tuossa summassa on mukana koko tuotantoketju logistiikkoineen ynnä muineen, ja vielä jää katettakin, tuntuu tuotantokustannus aivan käsittämättömältä. Näitä asioita olen muutenkin miettinyt nyt entistä enemmän tämän ostolakon myötä. Kun en enää juokse hinnan perässä, voin halutessani helposti panostaa myös laadukkaaseen tuotantoketjuun. Itse asiassa olen vapaa ostamaan ihan mitä vaan, mihin käteisvarani riittävät! Vapaus! (M&M)

Kansalaisaktivismia!

Eilen vinkkasin tämän illan MOT-ohjelmaan, jossa kerrotaan suomalaisten vaatteiden valmistuksesta kehitysmaissa. Tänään YLE jatkoi juttua uutisoimalla, että Reiman vauvanvaatteita valmistetaan kurjissa oloissa. Uutinen sai minut hermostumaan, koska olen ilmeisen sinisilmäisesti pitänyt Reimaa vastuullisena ja luotettavana kotimaisena tuottajana. Tästä oli kuitenkin konkreettinen seuraus: lähetin ensimmäistä kertaa elämässäni sähköpostilla palautetta vaatevalmistajalle ja kerroin mitä mieltä tällaisesta toiminnasta olen. Ha! Nyt kun pää on aukaistu, ennakoin ettei tämä jää viimeiseksi yhteydenotoksi vaatevalmistajia kohtaan. (Rinna, voit taputtaa itseäsi olalle! Ilman kirjaasi en varmaan olisi tätä tehnyt.)

Reima vastasi todella nopeasti. Vastaus oli erittäin asiallinen. En omassa palautteessani oikeastaan kysynyt mitään, kerroin vain mielipiteeni ja totesin, etten voi hyvällä omalla tunnolla ostaa huonoissa oloissa tuotettuja vaatteita, ja että olen pettynyt yrityksen toimintaan. Vastauksessa otettiin kantaa näkemyksiini, kerrottiin että Reima työskentelee kansainvälisen valvontajärjestön kanssa, ja lisäksi oikaistiin, että Bangladeshissa tehdän Tuttan, ei Reiman vaatteita. Viimeinen kommentti voi ehkä olla yrityksen brändinhallinnan kannalta olennaista, mutta kuluttajalle on yhdentekevää, mitä siinä pesulapussa lukee, jos kyse on kuitenkin samasta firmasta. Tämä oli ainoa ”riman alitus” koko viestissä, muuten viestissä ei ollut valittamista.

Hyvin hoidettu asiakaspalaute ei kuitenkaan poista uutisessa kerrottuja ikäviä faktoja. Vaikka Reima kuuluisi mihin järjestöön, ei siitä näytä olevan mitään hyötyä, jos MOT-ohjelman tiedot pitävät paikkansa. Siksi tuo tieto ei minua hirveästi lämmitä. Toivon paljon konkreettisempaa toimintaa, ja YLEn paljastusten jälkeen odottaisin, että Reima ottaa aktiivisen linjan vastuullisuuden kehittämisessä, sekä kertoo toimistaan avoimesti ja proaktiivisesti myös kuluttajille. Se on oikeastaan ainoa tapa, jolla esimerkiksi minun  epäluuloni saisi hälvennettyä, ja lopettaisin juuri tänään alkaneen boikotin.

Toivonkin, että oma palautteeni, sekä toivottavasti myös monien muiden palaute saa Reiman tarkistamaan toimintatapojaan ja ottamaan tämän asian vakavasti. Sain itselleni todella hyvän mielen siitä, että lähetin palautetta. Lähettäkää tekin, etenkin jos puette lapsillenne Reiman vaatteita. Kun tarpeeksi monta kuluttajaa alkaa urputtaa, sillä on pakko olla vaikutusta! Tai jos Reima ei kiinnosta, lähettäkää jonnekin muualle. Maailmasta löytyy paljon esimerkkejä, joissa yritys on muuttanut toimintatapojaan asiakaspalautteen perusteella.

PS. Kävi niin, että taisin vahingossa auttaa yritystä maineenhallinnassa. Huomautin nimittäin, että nettisivuilla vastuullisuusasioista ei puhuta siellä, mistä kuluttaja niitä etsisi. Nettisivut muokattiin uusiksi heti kirjeenvaihtomme jälkeen. Tosin ei mitenkään salassa, sillä osana kirjeenvaihtoamme todettiin, että sivuja muokattiin ehdotukseni perusteella.

Viikon vinkit: onko eettisiä vaatteita olemassa?

Tällä viikolla YLE on ahkerasti uutisoinut vaateteollisuuden ongelmista kehitysmaissa. Aihe lienee kaikille jossain määrin tuttu: työntekijöiden palkkaus on kehno, työolosuhteet usein karmeat ja työntekijöiden järjestäytymismahdollisuudet lähinnä nimellisiä. Asia on tiedostettu myös Suomessa, ja moni yritys noudattaa nykyisin kansainvälisiä järjestelmiä, joiden tarkoitus on taklata pahimmat ongelmat. Mutta nekään eivät ole aukottomia, päinvastoin. Aihetta käsiteltiin perjantain A-studiossa, jonka voi katsoa täältä.

Hinnoittelun vaikeutta avataan tässä artikkelissa: intialainen ompelija saa työstään vain murusia, mutta jos työ tehdään Suomessa, vaatteen hinta kaksinkertaistuu. Tästä näkökulmasta on helppo ymmärtää, että kehitysmaat houkuttelevat valmistajia. Mutta on silti järkyttävää, että muotivaatteiden valmistus tappaa vuosittain satoja ihmisiä! Minusta tuntuisi kohtuuttomalta pitää vaatetta, joka on vaarantanut jonkun toisen ihmisen hengen. Mutta kuinka voin sen välttää? Suomalaisilla yrityksillä on yritystä oikeaan suuntaan. Mutta vaikuttaa siltä, että tarkoitus jää usein melko pinnalliseksi.

Kaiken kaikkiaan kuluttajan on usein vaikea tietää, millainen jonkin vaatteen tuoteketju on ollut, ellei satu teettämään vaatettaan kotimaisella ompelijalla käsityönä, mikä taas lienee varsin harvinaista. Mutta kaiken lukemani perusteella olen tullut siihen tulokseen, että Made in Bangladesh -merkki vaatteen niskassa pitäisi saada hälytyskellot soimaan. Vaikuttaa siltä, että siellä tuotetuissa vaatteissa äärimmäisen todennäköisesti on jotain mätää joka tapauksessa.