Kesän epäjärjestykselle herkistävä vaikutus

Käykö teille niin, että loman lähestyessä alkaa silmiin pistää kaikenlaisia organisoimiskohteita? Vähän samoin kuin joulun alla tulee siivoustarve, ja maaliskuun valossa ikkunat alkavat näyttää aivan hirveiltä? Tänä kesänä olen huomannut, että sellaiset säilytystilat, joihin en yleensä kiinnitä mitään erityisempää huomiota, ovet ruvenneet huutamaan huomiota.

Kyseessä on nimenomaan järjestämistarve, ei niinkään himo poistaa tavaroita. Niitä lastenvaatteita setviessäni innostuin järjestämään omat talvivaatteeni laatikkoon, ja vaihtamaan tilalle kesäiset hameet ja puserot. Samalla vauhdilla järjestin kuopuksen vaatevarastot, jotka mahtuvat kahteen vetolaatikkoon. Siirsin vaatteet alemmas laatikostossa, jotta lapsi ylettäisi itse valitsemaan vaatteensa. Kyllä Konmarissa on myös hyvät puolensa. Pystyviikkaus mahduttaa pieneen tilaan ison määrän vaatteita, ja lisäksi menetelmä on todella kätevä, koska laatikosta näkee yhdellä silmäyksellä sekä lapsi että aikuinen, mitä siellä on. Nautin tästä näystä:

Konmari toimii lastenvaatteiden viikkauksessa erinomaisesti.

Konmari-menetelmässä kaikki esineet pitäisi ottaa käteen ja keskittyä niihin yksittäin. Tämäkin on itse asiassa hyvä neuvo, kun organisoi perusteellisemmin jotain. Kun jokaista esinettä tarkastelee erikseen, pystyy ensinnäkin arvioimaan, onko sen paikka siellä mistä se on otettu. Toinen hyöty on se, että kun esimerkiksi vaatteen ottaa käteensä, sen kuntoa ja kokoa tulee tarkasteltua huomattavasti tarkemmin kuin yleisvilkaisulla. Liian pienet tulevat karsituksi ja korjausta vaativat kohdat paljastuvat. Perinteinen menetelmä, jossa jokin laatikko tyhjennetään kokonaan ja sitten kaikki järjestetään takaisin samalla turhia karsien, on sillä tavalla hyvä, että se käytännössä pakottaa koskettamaan jokaista tavaraa, ja samalla päättämään laittaako sen takaisin laatikkoon vai ei.

Juuri tätä menetelmää aion noudattaa lähipäivinä, sillä sormeni syyhyävät päästä seuraavien järjestämisprojektien kimppuun. Olen jo ottanut ennen-kuvat eräästä keittiön kaapista, joka on seuraavana vuorossa. Myös esikoisen vaatelaatikot odottavat sitä, että joku kävisi nekin kunnolla läpi – siis nimenomaan järjestysmielessä.  Eteisen naulakko, urheiluvaatelaatikko, keittiön vetolaatikot… keksin näitä vaikka kuinka. Tuollaisen pienen, rajatun tilan järjestäminen on ihanaa. Valmista katsellessa on sellainen olo, että maailma on siltä pieneltä osalta täydellisesti hallinnassa. Se on hyvä tunne.

Tuleeko kenellekään muulle näitä järjestämishimoja?

Kirppishässäkän yllättävä päätös

Joskus elämässä tulee erikoisia käänteitä, enkä viikko sitten olisi osannut arvata, miten tässkin lopulta kävisi. Viimeksihän jäätiin siihen, että olin hakenut kirpparikassin, lajitellut kaikki vaatteet lukuisiin eri pinoihin ja lopulta onnistunut seulomaan erilleen myytäväksi menevät ja säilytettävät. Tähän kaikkeen olin saanut kulumaan pari tuntia, ja tarkoituksena oli selvittää, mitä yhteen kirpparirupeamaan menee aikaa.

Tämä suunnitelma meni parin yllätyskäänteen takia kuitenkin ihan myttyyn. Kävi nimittäin ilmi, että sen sukulaisvauvan vanhemmat olivatkin kiinnostuneet kaikista meidän kirppikselle menevistä vaatteista. En ollut hienotunteisuuttani tullut niitä heille tarjonneeksi, sillä joukossa oli myös pikkuviallisia ja varsin kuluneita, sekä sellaisia kokoja, jotka olisivat vauvalle sopivia vasta pitkän ajan päästä. Olin varovainen, sillä en itse missään nimessä haluaisi ikeakassikaupalla vanhoja vaatteita riesoikseni. Siksi olin noukkinut läjistä vain sievimmät ja hyväkuntoisimmat vaatteet vauvalle lahjoitettavaksi. Pian kuitenkin valkeni, että he ottivat iloisesti yli 90% vaatteista, eikä minulle jäänyt lopulta kuin pieni pino ”kelpaamattomia”. Tilanne oli siis yhdessä hujauksessa kiepahtanut päälaelleen, ja yhtäkkiä minulla olikin kirppisvuoro, muttei juuri mitään myytävää.

Onneksi tämäkin ongelma ratkesi, sillä lähipiiristä löytyi tuttava, joka tarjoutui ottamaan myyntivuoron itselleen. Lähetin meiliä Ipanaiseen ja ilmoitin myyjän yhteystietojen vaihtuneen. Sitten kävin radikaalisti kutistuneen pinon uudestaan läpi. Erotin joukosta vielä kaksi mekkoa myöhempää tarkoitusta varten ja viskasin kolme ikuisuustahraista bodya roskiin. Loput n. 10 vaatekappaletta silitin huolellisesti kassin pohjalle, kiikutin kassin myyntivuoron uudelle haltijalle, joka puolestaan maksoi minulle ennakkomaksun, jonka olin jo tilittänyt, ja kävelin kotiin keventynein askelin. Olin yhtäkkiä päässyt eroon sekä myytävästä tavarasta että myyntivuorosta.

Olen vähän hidas mukautumaan omien suunnitelmien äkillisiin muutoksiin, joten näiden nopeiden käänteiden jälkeen olin hetken hämmennyksissäni, että mitäs tässä oikein tapahtui. Sitten tajusin stressin poksahtaneen taivaan tuuliin, ja ymmärsin saaneeni tälle viikolle monta tuntia vapaata aikaa. Edessä oleva iso silitys- ja pakkausurakka oli haihtunut kuin savuna ilmaan, enkä menettänyt edes ennakkomaksua. Kaiken kukkuraksi tiesin lahjoittamieni vaatteiden menneen ns. hyvään kotiin, jossa ne tosiaan tulevat käyttöön, ja josta ne aikanaan toimitetaan uudestaan kirppikselle myytäväksi. Loppujen lopuksi minulla oli syytä olla tilanteeseen erittäin tyytyväinen.

Nainen tienaa potkuhousuilla 30 senttiä

Terveisiä kirppisvaatekasojen keskeltä. Olen juuri saanut ensimmäisen vaiheen valmiiksi, ja vedän tässä hieman henkeä ennen kuin jatkan. Tämä käytettyjen vaatteiden myyminen ja ylipäätään kierrättäminen on sellainen savotta, että metatyöstä puhuminen on minusta törkeää vähättelyä. Aion kirjoittaa auki koko prosessin, sekä samalla katsoa kuinka monta tuntia tähän menee. Tulokset julkaisen teidän iloksi ja viihteeksi ja samalla oman ymmärryksen kasvattamiseksi.

Tämän tekstin otsikko viittaa tietenkin Laura Pörstin mahtavaan kirjoitukseen Nainen tienaa 1,5 euroa. Laura kirjoittaa osuvasti siitä, miten nurinkurista käytettyjen vaatteiden kierrätys ja kirpputorimyynti on. Sain tekstin luettuani monta oivallusta, joiden seurauksena oma kirppis- ja kierrätystoimintani onkin jo järkevöitynyt merkittävästi. Mutta lastenvaatteet ovat ihan oma lukunsa, ja välillä tuntuu että tässä hommassa ei ole edelleenkään päätä eikä häntää. Näin tämä homma kuitenkin menee:

LÄHTÖTILANNE

  • Olen varannut myyntijakson Ipanaisesta, joka hoitaa hinnoittelun ja myynnin, eli minun täytyy vain toimittaa myytävät vaatteet liikkeeseen heiltä noutamassaan kassissa.
  • Kolme isoa muovilaatikkoa sekä yksi iso ja yksi keskikokoinen ikeakassi täynnä lastenvaatteita ja -kenkiä. Kasseissa on valmiiksi myytäväksi luokiteltuja vaatteita, mutta laatikoissa on sekaisin käyttöön tulevia että myyntiin päätyviä vaatteita.
  • Yhtä kassia lukuunottamatta vaatteet pitää noutaa vintiltä.

Olen käyttänyt noin 30 minuuttia siihen, että olen hakenut sekä Ipanaisen kassin että haalinut kaikki prosessissa tarvittavat vaatteet yhteen paikkaan keskelle olohuoneen lattiaa.

LAJITTELU

Tyhjennän kaikki laatikot ja kassit, ja lajittelen vaatteet seuraaviin läjiin:

  1. Kuopukselle heti käyttöön tulevat vaatteet
  2. Kuopukselle myöhemmin käyttöön tulevat vaatteet
  3. Kirpputorille nyt menevät vaatteet
  4. Kirpputorille myöhemmin syksyllä menevät vaatteet (talvivaatteet)
  5. Sukulaisvauvalle menevät vaatteet
  6. Suoraan roskikseen heitettävät
  7. Nostalgiasyistä säästettävät (näitä löytyi lopulta vain yksi)

Tiedän että tämän voisi tehdä helpomminkin, esimerkiksi kippaamalla kaikki poistettavat vain samaan läjään, mutta en pysty. Ensinnäkin, en halua kierrättää roskia. Joten kaikki vaatteet on käytävä läpi, että niiden kuminauhat ja elastaanit ovat edelleen kunnossa. Toiseksi nuo käyttöön tulevat vaatteet on pakko lajitella erikseen. Kun esikoiselta jää jotain pieneksi, säästän vaatteen kuopukselle, mikäli se on käyttökunnossa. Lapset kuitenkin kasvavat eri tahtiin, ja eri vuodenaikoina syntyneet lapset eivät välttämättä ole samaan aikaan saman kokoisia tietyssä iässä. Näin ollen vaatteet täytyy käytännössä käydä yksi kerrallaan läpi ja katsoa, ovatko ne sopivia nyt vai vasta hetken päästä. Liian pienet taas siirretään kirppispinoon.

Välillä myös muoti ja maku ehtii muutamassa vuodessa muuttua, samoin käsitys vaatteen kunnosta. Kun vaate on aktiivikäytössä, se vaikuttaa käyttökelpoiselta, mutta parin vuoden päästä ei ehkä enää olekaan samaa mieltä. Yksi lapsi voi rakastaa vihreää, ja toinen taas inhota sitä. Arjessa pieneksi jääneiden mutta käyttökelpoisten vaatteiden nakkaaminen yhteen laatikkoon on kätevää, ja se säästää jatkuvalta lajittelulta ja lukuisilta puolivalmiilta pinoilta. Kuitenkin tässä vaiheessa, kun myyntipäivä lähestyy, vaivaa pitää nähdä enemmän.

Sitten on vielä noiden pois lähtevien vaatteiden lajittelu. Tiedän, että mitään ei olisi pakko säästää kenellekään, mutta kun tiedän että vastaanottaja arvostaa, niin tässä urakassa on pieni vaiva erotella joukosta jonkun mummin tai kummin antamat ihanuudet seuraavalle sukulaisvauvalle. Kirppikselle puolestaan ei kannata heinäkuussa kuskata ainuttakaan toppavaatetta, joten selkeästi väärän kauden vaatteet täytyy lajitella erikseen odottamaan uutta kirppisaikaa.

Edellä kuvattuun vaatteiden lajitteluun olen käyttänyt yhteensä 1h 15 min. Se sisältää säästettävien vaatteiden pakkaamisen takaisin laatikoihin tai kaappeihin. 

Seuraavaksi vuorossa on vaatteiden laittaminen myyntikuntoon. Se tarkoittaa sitä, että napit ja vetskarit suljetaan, pienet virheet korjataan, vaatteet silitetään ja viikataan kauniisti kuljetuskassiin. Voi olla, että osa täytyy vielä pestä uudelleen, jotta ne olisivat raikkaita myynnissä. Tähän mennessä olen siis käyttänyt tähän lastenvaaterumbaan melkein kaksi tuntia. Toisaalta kun tietää, että potkuhousuista saattaa saada nettona alle euron, alkaa välillä epäillä koko homman mielekkyyttä. Mutta tälle tielle on nyt lähdetty, eikä paluuta ole.

Saako täällä vertaistukea? Vai onko tämä ihan tärähtänyttä?

Miksi raivaaminen ei lopu?

Edellisen kirjoituksen jälkeen eräs lukija esitti erittäin hyvän kysymyksen: mistä sitä raivattavaa riittää aina vaan? Miten on mahdollista, että tavallisen kulumisen lisäksi kodista tuntuu löytyvän isoja määriä poistettavaa, kun raivaamista on harrastettu kuitenkin jo pidempään? Välillä tämä ihmetyttää minuakin. Ja turhauttaa. Mutta olen ajatellut, että tämä on jonkinlainen elämänvaihekysymys.

Ensinnäkin pitää määritellä, mitä tarkoittaa raivaaminen. Kun minä puhun raivaamisesta, tarkoitan sillä kokonaisuutta, johon liittyy sekä tavaroiden määrän karsimista että jäljelle jäävien järjestämistä ja oikeastaan ihan tavallista siivoamistakin. Esimerkiksi se ikuisuusongelma eli työhuone: raivaamisen tavoitteena tyhjentää lattia, poistaa kaikki väliaikaissälytyksessä olevat tavarat jonnekin järkevään paikkaan, katsoa mitä voisi heittää roskiin ja mitä säästää myyntiä varten sekä lopulta ihan perinteisesti siivota huone sen jälkeen, kun se on siinä kunnossa että siellä ylipäätään mahtuu siivoamaan.

Tarkoitan siis raivaamisella muutakin kuin pelkästään tavaroiden poistamista. Mutta sitäkin tarvitaan. Mainitsin, että kirjahylly on otettava käsittelyyn. Tilanne on sen suhteen tämä: edellisen muuton aikana kirjoja karsittiin jonkin verran, ja osa kirjoista on tälläkin hetkellä vintillä laatikoissa. Ne ovat nuortenkirjoja, joille ei vielä ole lukijoita, mutta jotka tulevat muutaman vuoden jälkeen ajankohtaisiksi, eli niistä ei kannata luopua. Sen sijaan hyllyyn on kertynyt mm. vanhentunutta ammattikirjallisuutta, mappeja joiden sisältöä en enää muista sekä kirjoja aiheista, joista en enää ole kiinnostunut. Nuo turhat vievät tilaa uusilta kirjoilta, jotka eivät kirjaimellisesti mahdu hyllyyn. Niitä vanhoja täytyy siis karsia, jotta saan uudet kirjat pöydiltä pois ja oikeaan osoitteeseen, eli kirjahyllyyn.

Mistä siis johtuu, että välillä tuntuu siltä, ettei raivaaminen lopu ikinä? Väitän, että (pienet) lapset ovat yksi iso syy. Vaatteita ja leluja jää pieniksi tasaiseen tahtiin ja niistä vanhoista on jollain tavalla hankkiuduttava eroon. Hoidan asian mieluummin isompina kertarysäyksinä, kuin esim. myyn tai lahjoitan yksi kappale kerrallaan. Niitä poistoa odottavia kertyy, ja väliaikainen säilyttäminen on yksi ongelma. Toisaalta lapsille myös tulee uutta tavaraa tasaiseen tahtiin, joten näiden tavaravirtojen hallitseminen on yksi jatkuva prosessi.

Välillisesti lapsiin liittyen oma vaatevarastoni on mennyt uusiksi muutaman vuoden sisällä, mikä on aiheuttanut runsaasti poistoja. Tähän liittyy kaksi seikkaa: ensinnäkin kroppa on ollut jatkuvassa muutoksessa, mutta toiseksi en ole aiemmin vanhoja vaatteita juuri poistanut. Olen siis karsinut samaan aikaan sekä uudempia, mutta väärän kokoisia vaatteita, sekä niitä muinaiskerrostumia jostain viime vuosituhannelta. Omat vaatteet alkavat kuitenkin olla jo varsin hyvin hallussa, eikä karsittavaa enää hirveästi ole.

Sen sijaan meillä on myös paljon sellaista, mitä ei tarvitse karsia tai raivata. Esimerkiksi keittiön varustelu on sellainen, että muutamia yksittäisiä tavaroita sieltä voisi poistaa, mutta niitä on niin vähän, että on aika sama, ovatko ne kaapissa vai poissa. Kosmetiikan määrä on mielestäni sopiva. Puolityhjiä pullonpohjia ei ole, virheostokset on pitkälti käytetty pois. Sama koskee monia muitankin kodin käyttötavaroita. Voi olla, että tästä syntyy myös vähän harhaa tänne blogiin, koska en ole kirjoittanut niin paljon niistä tavararyhmistä, joille ei tarvitse tehdä mitään. Sen sijaan raivattavat korostuvat, koska tietenkin niistä myös enemmän puhun.

Oletan, että tällaisessa elämäntilanteessa, jossa omat ja perheen kiinnostuksenkohteet muuttuvat melko tiheästi, raivattavaa syntyy enemmän. Jos taas perheen koko, oma koko, oma työ ja harrastukset pysyvät pidempään samana, olettaisin tavaroidenkin asettuvan sopivaksi ja raivaustarpeen vähentyvän. Tällä hetkellä muutos on kuitenkin pysyvä olotila, joten raivattavaa ja järjestettävää riittää enemmän.

Oletteko huomanneet tasaista raivaamisen tarvetta, vai onko teillä ideaalimäärä saavutettu? Minua kiinnostaa, onko tässä omassa muuttuvan elämäntilanteen teoriassa mitään perää, vai onko jotain muitakin syitä? Kiinnostaisi kuulla, millainen tilanne teillä on!

Hei! Uusi podcast!

Yllätimme itsemmekin ja saimme uuden podcastin editoitua ja kuunneltavaksi! (Tämähän on äänitetty maaliskuussa… mutta tässä on ollut välissä kaikenlaista.) Tällä kertaa aiheen lastenvaatteet, joihin liittyvä organisoiminen on jatkuvaa työtä lapsiperheissä. Tai siltä se ainakin meistä tuntuu. Tässä podcastissa lähestytään aihetta erityisesti siitä näkökulmasta, millaista käytännön tekemistä vaatii, että lapsella on päivittäin puhtaat ja sopivat vaatteet, millaisia haasteita erilaiset hoitopaikat tuovat vaaterumbaan ja miten varautua siihen, että kaapista löytyy oikean kokoiset kumpparit silloin kuin niitä tarvitaan. Tämä jakso tarjoaa siis kiinnostavinta sisältöä lapsiperhearkea eläville.

Kaikki podastit löytyvät osoitteesta irtiturhasta.net. Uusimman jakson voi kuunnella siellä, tai tuosta alhaalta. Olemme myös jo merkinneet uuden jakson äänitysajan ensi viikolle, joten ehkä, ehkä, seuraavaan jaksoon ei mene yhtä kauan. Sillä kertaa myös aihepiirit muita kuin lapsiin liittyviä.

Kahdeksan kategoriaa käytettyjä vaatteita

Puuh, nyt täytyy hieman vetää henkeä. Olen kirjoittanut kirjaa kaiken vapaa-ajan viimeiset pari viikkoa ja lähetin sen eilen kustannustoimittajalleni. Sanonpa vaan, että jos olen joskus erehtynyt luulemaan, että kirjojen kirjoittaminen olisi jotenkin helppoa, niin otan sanani takaisin. Sairaan vaikeaa, jos minulta kysytään.

Nyt on kuitenkin parin päivän hengähdystauko, mikä tulee tarpeeseen. Aivoista ei hetkeen irtoa yhtään uutta ideaa, joten aion rentoutua tekemällä kaikkia niitä kotitöitä, joita olen menestyksellä lyönyt laimin viime aikoina. Olen pitänyt sanani, enkä ole silittänyt tai tehnyt mitään muutakaan ylimääräistä. Olimme viikonloppuna pois kotoa, ja näköjään sinä aikana parvekkeen viimeisetkin kukkaset ovat paleltuneet kuoliaiksi. Parvekkeen voisi nyt ottaa haltuun, mutta pienemmässä mittakaavassa kuin ennen. Jos laittaisi vaikka kolme kanervaa, eikä 15 kappaletta kuten yleensä. Ne menisivät jonnekin marraskuun alkuun asti, ja sitten voisikin jo vaihtaa havut ja jouluvalot. Meillä on muuten muoviset havuköynnökset. Erinomainen investointi pari vuotta sitten.

Täytyy sanoa, että ajatus kotitöiden tekemisestä tuntuu tällä hetkellä todella rauhoittavalta. Pyykin peseminen ja lapsen vaatelaatikoiden raivaus kuulostaa juuri sopivan epähaasteelliselta. Olen viime viikot tehnyt töitä pelkästään ajattelemalla, joten suhtaudun jopa työhuoneessa odottavaan vaaterumbaan miellyttävällä odotuksella. Työtä jossa ei tarvitse ajatella! Ihanaa vaihtelua.

Voi tosin olla, että muutaman päivän päästä avaan koneen taas enemmän kuin mielellään. Se vaaterumba on nimittäin aika mittava. Koska päätin etten tuhlaa aikaa mihinkään epäolennaiseen, olen vain heitellyt sinne yhteen kasaan vaatteita, jotka eivät nyt ole käytössä: liian pieniä, kirppikselle meneviä, rikkinäisiä, väärää kautta edustavia. Siellä on omia vaatteita, puolison vaatteita ja lastenvaatteita. Nyt pitäisi käydä ne kaikki yksi kerrallaan läpi, ja lajitella oikeisiin paikkoihin. Ei muuten käy ihan käden käänteessä. Katsokaa nyt tätä listaa, miten ne pitää lajitella:

  1. heti myyntiin menevät omat vaatteet ja kengät
  2. myöhemmin syksyllä myyntiin menevät lastenvaatteet ja kengät
  3. ensi kesänä myyntiin menevät lastenvaatteet ja kengät
  4. ensimmäiseltä lapselta toiselle säästettävät vaatteet ja kengät
  5. rikkinäiset pussilakanat Finnlaysonin keräykseen
  6. kaikki rikkinäiset korjauskelvottomat Lindexin keräykseen
  7. muut, jotka pitää toimittaa esim. kierrätyskeskukseen
  8. muutama yksittäinen vaate, jotka haluan säästää muinaismuistoiksi

Kahdeksan erilaista kategoriaa! Tämä todellinen laajuus selvisi itsellenikin tätä listaa kirjoittaessa. Lajittelun lisäksi ne täytyisi myös toimittaa oikeisiin osoitteisiin. Joskus otan vielä aikaa, paljonko kuussa menee tunteja vaatehuoltoon. Veikkaan, että käytän ainakin pari vuorokautta kuukaudessa siihen, että järjestelen säästettäviä ja kierrätettäviä ja puhtaita ja likaisia ja omia ja muiden vaatteita edestakaisin. Missä kohdassa tästä tuli tällainen työmaa?!

…Löytyykö kohtalotovereita?

Kesäistä raivausta

Kävin pari päivää sitten hakemassa myyntiraportin Ipanaisesta, jonne olin vienyt lastenvaatteita myyntiin. Hämmästyin suuresti, sillä voittoa tuli lähes 100 euroa! Tämä siis sen jälkeen, kun myymälän perimä provisio oli vähennetty kokonaissummasta. Olin varautunut siihen, että voitto jää marginaaliseksi, joten tuo saatu summa tuntui ruhtinaalliselta. Tosin täytyy muistaa, että käytin vaatteiden etsimiseen, keräämiseen, pesemiseen, silittämiseen ja viikkaamiseen paljon aikaa. Jos tuntihintaa rupeaa laskemaan, niin ehkei tuolla hinnalla sitten hirveästi juhlita.

Mutta mikä parasta, meiltä poistui valtava määrä tarpeettomia vaatteita. Ne muutamat hassut kappaleet, jotka eivät olleet menneet kaupaksi, lahjoitin hyväntekeväisyyteen hyvillä mielin. Voin suositella tuota Ipanaisen systeemiä tällä kokemuksella lämpimästi. Kaikki toimi äärimmäisen sujuvasti ja sutjakkaasti. Ipanaisen prosessia on selvästi mietitty ja hiottu toimivaksi huolellisesti. Iso peukku!

Toisen raivauksen tein jo alkukesästä, mutta en ole vain ehtinyt kirjoittaa siitä vielä. Kävin läpi lääkekaapin ja katsokaa nyt, mikä määrä sieltäkin kertyi:

IMG_0072

Tuolla on vanhentuneita lääkkeitä ja silmätippoja, tunnistamattomia tabletteja, antibioottikuurien loppuja. Myös rasiallinen 10 vuotta vanhoja kurkkutabletteja. Tulin siihen tulokseen että niistä voidaan jo luopua. Lääkekaappiin tuli lisää tilaa, ja on mukavaa kun tietää ettei siellä nyt vahingossa törmää mihinkään vanhentuneeseen. Lääkkeet saa palauttaa mihin tahansa apteekkiin, joten tämä oli yksinkertainen operaatio. Työläintä oli käydä jokainen puteli läpi ja tarkistaa päiväykset. Pitäisiköhän tämäkin homma laittaa kalenteriin kaksi kertaa vuodessa, niin olisi aina kohtuullisen ajan tasalla kaikki?

Blogi on päivittynyt hitaampaan tahtiin, koska olen tarkoituksella vähän lomaillut heinäkuun aikana. Elokuun alusta palaan sitten taas normaaliin tahtiin! Moni teistä tykkäsi siitä, että blogi päivittyy usein, mutta en ole halunnut kuristaa itseäni mihinkään ennalta määrättyyn aikatauluun. Teksteistäkin tulee parempia, kun antaa inspiraation ohjata. Sunnuntaina on joka tapauksessa jälleen Viikon vinkit, ja sitten paluu arkeen.

Oletteko te ehtineet raivata loman aikana?

Tätä vaatteiden määrää

Huh mikä urakka. Olen tänä keväänä pyrkinyt aktiivisesti eroon vanhoista vaatteista, niin omista kuin lastenkin. Olen kantanut kassikaupalla vaatteita Fidalle. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa sitä, että vein omia vaatteitani second hand -liikkeeseen myytäväksi. Meidän kulmille ilmestyi sellainen vähän ”fiinimpi” liike, jossa vaatteet ovat kauniisti esillä ja vaatteiden kunto erittäin hyvä.

Vein liikkeeseen kahdeksan vaatetta, joista kolme kävi kaupaksi. Hämmästyttävää oli se, että jos olisi etukäteen pitänyt arvata mitkä käyvät kaupaksi, en olisi laittanut näitä kolmea kärkeen. Mutta toisaalta olin hyvin tyytyväinen, koska kaksi kolmesta oli mielestäni vaikeasti myytäviä. Sain myös selvästi enemmän rahaa, mitä olisin itse pyytänyt kirpparilla, huolimatta siitä että minulle jäi vain 40% liikkeen myyntihinnasta. Nyt vain pitää hakea nuo vanhat vaatteet kaupasta pois. Kolme vaatetta vähemmän on parempi kuin ei mitään, mutta silti. Ärsyttävää että joudun niiden kanssa taas pelailemaan.

Varasin myyntijakson myös lastenvaatekirppikseltä, joka toimii samalla periaatteella: vaatteet viedään sinne ja liike hoitaa loput. Mutta kun pesee, silittää ja viikkaa ikeakassillisen pieniä lasten vaatteita, saa aikaa kulumaan useamman tunnin. Tietenkin vaatteet kannattaa laittaa mahdollisimman siistiin kuntoon, jotta myyntihinta olisi parempi ja vaate houkuttelevampi. Osan olin pessyt ja silittänyt jo aiemmin, mutta pitkä säilytys tekee vaatteista ummehtuneita, joten käytännössä kaikki vaatteet piti laittaa uudelleen. Nyt kassi odottaa eteisessä, että kuskaan sen liikkeeseen. En ole aiemmin vienyt kerralla näin valtavaa määrää lastenvaatteita minnekään kirppikselle. Saa nähdä tuleeko niistä mitään rahaa. Tosin toivon lähinnä vain pääseväni niistä eroon.

Näiden myyntitoimenpiteiden keskellä ihmettelen tätä vaatteiden määrää. Ihan uskomatonta, miten paljon niitä riittää siirreltäväksi edestakaisin. Eivätkä ne tähän lopu. Kun perheessä on kaksi lasta, niitä isompia vaatteita riittää säilytettäväksi pienemmälle laatikkotolkulla. Tällaisina hetkinä alkaa houkutella sellainen muutaman vaatteen kapselivarasto. Mutta sitten kun niitä muutaman kerran vuodessa vaihdetaan, niin jossainhan niiden lepäämässä olevien vaatteidenkin pitää olla, joten enpä tiedä olisiko se lopultakaan ratkaisu tähän ongelmaan.

Millaisia kokemuksia teillä on vaatteiden myymisestä second hand -liikkeissä?

Hyvää asiakaspalvelua Reimalla

Kuopuksen talvihaalari väsähti talven viime metreillä. Muuten virheettömään haalariin tuli ihmeelliset reijät lahkeiden sisäsaumoihin. Kyse ei ollut kulumasta vaan kankaaseen tuli jonkinlainen palkeenkieli heti sauman viereen. Itse asiassa vaikutti siltä, että sauman teippaus (tai liimaus, mikälie) oli jotenkin kovettanut kangaan ja siksi se meni rikki siitä vierestä. Molemmissa lahkeissa oli samanlaiset, noin sentin kokoiset reijät.

Nykymaailmassa palautteen lähettäminen on helppoa, joten otin viasta kuvan ja lähetin Reimalle. Kysyin onko kyse normaalista kulumisesta vai jostain muusta. Haalaria oli kuitenkin käytetty jo monta kuukautta, ja olin pessyt sen yksi tai kaksi kertaa, pesuohjetta toki noudattaen. Ilahduin siitä, että asiakaspalvelu vastasi nopeasti ja totesi reijät heti valmistusvirheeksi. Asiaa selvitettiin vielä hetki, jonka jälkeen Reima tarjosi minulle erittäin kohtuullista korvausta viallisesta haalarista.

Korvauksena oli lahjakortti Reiman verkkokauppaan, josta olin haalarin alunperin ostanutkin. Minulle tämä sopi oikein hyvin, sillä yleisesti ottaen kokemukseni tuon firman tuotteista ovat positiivisia. Tämä haalari oli ensimmäinen, jossa olin havainnut vikaa, eikä missään muussakaan vaatteessa ole ollut ongelmia. Palvelu oli alusta loppuun erittäin ystävällistä ja ripeää, eikä kokemustani kyseenalaistettu millään tavalla. Pidin myös siitä, että korvausta tarjottiin ilman, että sitä erikseen pyysin. Tästä kokemuksesta voi antaa Reimalle täydet pisteet.

Olen kuullut myös toisesta tapauksesta, jossa talvihaalarissa on ollut sama ongelma. Mutta tämä ei silti horjuta uskoani Reiman laatuun, koska yleiskokemukseni tästä merkistä on niin positiivinen. Olin myös todella tyytyväinen, kun sain lahjakortin käytettyä verkkokaupan alessa, josta tietenkin tarkanmarkan ihmisenä hankin uuden haalarin ensi talvelle 50% alennuksella. Lastenvaatteiden organisointi on rasittavaa, mutta jos saa välttämättömyyden hankittua hyvissä ajoin ja halvalla, niin voi taputtaa itseään olalle ja kehua hyvästä työstä.

Nyt minulla on enää yksi ongelma: mitä ihmettä teen sille vanhalle haalarille? Se on meille liian pieni. Siisti, puhdas ja muuten virheetön haalari, paitsi että molemmissa lahkeissa on ne pienet reijät. Ne eivät haittaa muuten, paitsi heti jos on märkää. Kehtaako tuollaisen laittaa kierrätyskeskukseen? Äh kun en jaksaisi taas tätä pähkäilyä! Ehdotus Reimalle: perustakaa sellainen systeemi, jossa otatte vanhat käytetyt vaatteenne takaisin, ja sitten hyödynnätte ne jotenkin fiksusti, esimerkiksi uusien vaatteiden materiaaleina. Uskollinen asiakas kiittää.

Paleleva vauva

Eilen illalla kuulin perheestä, joka oli juuri lentänyt Suomeen Singaporesta. Isä, äiti sekä 10kk ikäinen vauva. Perheen äiti ei oikein ollut uskonut, että täällä on kylmä, ja kaiken kukkuraksi matkatavarat olivat kadonneet lennolla. Sain pyynnön kasata pikapikaa hätäapupakkaus vauvaa varten, jotta perhe selviäisi siihen asti että omat tavarat saapuvat ja he pääsevät kaupungille ostamaan puuttuvia tavaroita. Tällä kertaa kyse ei ollut pakolaisperheestä, vaan työn vuoksi saapuneista, joille vain oli käynyt huono tuuri.

Niinpä hain aamulla vintistä ison kirppiskassin ja aloin setviä mitä voisi vauvalle lahjoittaa. Äitiyspakkauksen haalarit, pipot ja tumput löysivät nyt vihdoinkin hyvän käyttötarkoituksen. Olin kuukausi sitten lahjoittanut ison kassillisen juuri sen kokoista vaatetta pois, jota nyt olisi tarvittu, mutta ihmeesti näistä jämistäkin syntyi ihan järkevä ”ensiapupakkaus”. Vajaassa tunnissa sain kokoon paketin, jossa oli lämmin ulkohaalari, pari villahaalaria, kypärämyssy, villapipo, villasukat, muutamia bodeja ja potkuhousuja, pari yöpukua ja yksi college-asu (Muumi-aiheinen, luonnollisesti). Lisäsin pakettiin vielä yhden ruokalapun meidän käytössäolevista sekä pari kolme vauvalelua. Kirjoitin mukaan viestin jossa ohjeistin pukemaan vauvalle kerroksia sitä mukaa kun ilma kylmenee, sekä sanoin että kaiken saa pitää jos haluaa. Tai jos ei halua, voi lähettää turhat takaisin.

Oli kiva olla avuksi. Näin jälkeenpäin tajusin, että makuupussi unohtui, mutta ehkäpä he pärjäävät jotenkin ilmankin. Hyvällä tuurilla osa vaatteista menee järkevään käyttöön ja minä pääsen niistä eroon. Ja vaikka vaatteet palautuisvatkin, ainakin tietää että niistä on ollut vähän aikaa hyötyä. Jotenkin ei ole yhtään ongelma antaa ilmaiseksi silloin, kun tietää jonkun tarvitsevan. Se, että vastaanottaja on joku ”oikea ihminen” tekee antamisesta ilon, vaikken edes tiedä vauvan tai äidin nimeä. Sen sijaan lahjoittaminen jollekin kasvottomalle järjestölle tuntuu paljon tylsemmältä, vaikka toki sitäkin teen. On vaan mukavampaa tietää, kenelle omat kamppeet menevät. Mikähän psykologinen ilmiö tämäkin on?