Aina hukassa mutta ei enää!

Julkaistu , kirjoittanut
5

Ostin taannoiselta New Yorkin matkaltani Applen langattomat nappikuulokkeet. Käytän kuulokkeita jatkuvasti, ja hajotin niitä aiemmin samaa tahtia. Minulla oli yleensä vähintään kahdet käytössä yhtä aikaa; yhdet käsilaukussa ja yhdet kotona, mahdollisesti vielä kolmannet repussa. Mutta kuulokkeet eivät kestä kovaa käyttöä, niiden pää alkaa vääntyä, johto rispaantua ja lopulta niistä ei kuulu mitään. En edes tiedä kuinka monet kuulokkeet olen muutaman viime vuoden aikana kuluttanut loppuun. Nämä uudet langattomat kuulokkeet ovat mahtavat. Ne sopivat korviini mukavasti, pysyvät päässä normaalissa liikkeessä ilman ongelmia, niissä on mikrofoni ja mikä parasta – koska niissä ei ole johtoa, en pysty rikkomaan niitä.

Niin pienet, että häviävät helposti.

Mutta pian kävi ilmi, että näissäkin kuulokkeissa oli yksi ongelma, nimittäin niiden katoaminen. Joko hukassa olivat itse kuulokkeet, tai sitten niiden latauskotelo, tai pahimmillaan molemmat. Tämä oli tietysti hankalaa sen vuoksi, että tarvitsen kuulokkeita jatkuvasti, mutta erityisen kiusallista siitä syystä, että kestän todella huonosti sitä, että en tiedä, missä tavarani ovat. Tarkemmin sanottuna sekoan, jos en löydä jotain noin viidessä minuutissa siitä, kun huomaan sen hävinneen. Tätä ominaisuutta ei nyt tässä yhteydessä tarvitse analysoida sen tarkemmin, mutta sanotaan niin, että tämä on yksi suurimmista syistä sille, miksi haluan ylläpitää järjestystä kotona. En siedä sitä, että tavarat ovat hukassa.

Eikä tämä kotelokaan ole tämän suurempi.

Pian totesin, että tälle on tultava loppu. Minun täytyy varmuudella tietää, missä kuulokkeet ja niiden kotelo ovat, muutoin joudun kerran päivässä ravaamaan raivopäänä ympäri asuntoa niitä etsien. En kaipaa ylimääräistä adrenaliinia elämääni lainkaan. Piti siis päättää, missä on kuulokkeiden paikka, ja sitten systemaattisesti palauttaa ne sinne jokaisen käytön jälkeen, ilman poikkeuksia. Päädyin tähän:

Aina kun kuulokkeet eivät ole korvissani, niiden paikka on latauskotelossa. Latauskotelon paikka puolestaan on aina kiinni tietokoneessani, johon kotelo yhdistetään johdolla. Jos lähden pois kotoa, otan kuulokkeet mukaan kotelossaan. Kun palaan kotiin, kotelo palautetaan johdon päähän välittömästi.

Tämä systeemi on niin aukoton, kuin mahdollista. Kuulokkeilla on korvien ulkopuolella vain yksi paikka: niiden oma kotelo, jossa kuulokkeet myös latautuvat. Kotelo taas ei pääse häviämään, sillä se on aina johdolla kiinni tietokoneessa. Tietokone on niin iso tavara, että sitä ei tule epähuomiossa laskeneeksi kädestään sellaiseen paikkaan, mitä ei millään muistaisi jälkeenpäin. Sen sijaan pieni latauskotelo oli aivan liian helppo jättää jonkun hyllyn kulmalle, ja unohtaa siihen. Jos olen kaupungilla, kuulokkeet eivät katoa käsilaukkuun, koska laitan ne aina takaisin koteloon. Ja kun kotelon palauttaa takaisin kiinni tietokoneeseen heti kun se on mahdollista, ei tarvitse jälkikäteen miettiä, mikä laukku on viimeksi ollut mukana. Bonuksena sekä laturissa että kuulokkeissa on aina virtaa. (Tämäkin on tärkeää, koska minulla ei tunnetusti ole koskaan akku puhelimesta loppu.)

Ilman muistikirjaa ja kuulokkeita en lähde juuri minnekään.

Tämän rutiinin opettelemiseen meni muutama päivä. Nyt se on muuttunut automaattiseksi, eivätkä kuulokkeet ole olleet hukassa kertaakaan sen jälkeen, kun tein säilytyspaikasta päätöksen. Joillekin tavaroille on kodissa automaattinen paikka. Hammasharja on siellä, missä pestään hampaita. Lautaset pidetään keittiössä. Kengät löytyvät yleensä eteisestä. Tällaisten omien paikkojen ylläpitäminen on helppoa, kun esineen säilytyspaikka on loogisesti siellä, missä niitä käytetään. Sen sijaan tavarat, joita kuljetetaan mukana, ovat vaikeampia, hyvänä esimerkkinä kännykkä, avaimet tai lompakko. Olen näiden kuulokkeiden myötä miettinyt, että joskus täytyy vain päättää, missä on tavaran paikka, ja sitten pakottaa itsensä opettelemaan uusi rutiini. Tässä tapauksessa se onnistui, koska kyse oli niin tärkeästä asiasta. Palkinto siitä, että kuulokkeita ei tarvitse etsiä, on niin iso, että jaksan noudattaa rutiinia systemaattisesti. Mutta veikkaan vähän, että jos ongelma ei ole suuri, samanlaista motivaatiota ei välttämättä löydy.

Millaisia paikkoja olette päättäneet tavaroille? Onko niistä helppo pitää kiinni, vai ovatko kamppeet aina hukassa?

Viikon vinkit: silica gelille käyttöä, säästöä vai kulutusta sekä muovi kosmetiikassa

Julkaistu , kirjoittanut
9

Iltalehdessä luetellaan seitsemän eri tapaa, jolla niitä pieniä kosteutta imeviä pusseja voi hyötykäyttää. Huomasin, että minulla on yksi niistä jo käytössä, sillä pidän sellaista pussia kampauspöydän meikkilaatikossa. En tiedä onko siitä mitään höytyä, mutta eipä siitä ole haittaakaan.

Tässä on kiinnostava juttu: jos vähennämme kulutusta, tuemmeko silloin epähuomiossa epäekologisempaa maailmaa? Kulutustutkija Mika Pantzarilla on mielenkiintoisia argumentteja kuluttamisen puolesta. Ensisijaisesti ymmärrän tämän niin, että jos kuluttamisen vähentämisestä säästyy rahaa, kannattaa olla tarkkaa, mihin sen käyttää. Mutta Pantzar tekee kenties turhan yksioikoisia johtopäätöksiä, nimittäin onhan silläkin väliä, millaista kuluttamista vähentää. Kaikista palveluista peritään arvonlisävero myös, joten jos ostan vähemmän vaatteita, mutta ostan säästyneillä rahoilla esimerkiksi kampaamopalveluita, en näe tässä suurta ekologista ongelmaa, päinvastoin. Verokantakin on sama, mutta rahat jäävät kokonaisuudessaan kotimaahan. (YLE)

Ei sunnuntaita ilman muovia. En ehtinyt luonnonkosmetiikkamessuilla kuunnella ainuttakaan esitystä, vaikka kiinnostavia aiheita olisi kyllä ollut. Noora Shingler puhui tilaisuudesta muovista kosmetiikassa, ja huomasin, että hänen puheenvuoronsa on luettavissa Kemikaalicocktail-blogissa. Esityksestä käy ilmi kiinnostavia seikkoja, kuten esimerkiksi se, millaisilla nimillä muovi on INCI-listoihin piiloutunut. Samoin oletteko tulleet ajatelleeksi, että vegaaninen kosmetiikka sisältää usein muovia. Se on eri asia kuin (sertifioitu) luonnonkosmetiikka, joka taas ei koskaan sisällä muovia.

 

Arkijärki-podcast 20: Kotihäpeä vai kotiylpeys?

Julkaistu , kirjoittanut
6

Luin Paikka kaikelle -blogista kiinnostavan kirjoituksen kotihäpeästä. Se on siis sitä, että ei kehtaa päästää ketään kotiinsa siksi, että oman kodin sotkut nolottaa niin kovasti. Lievempänä kyse on varmaan siitä, että vierailta pyydellään anteeksi ”kun meillä on niin sotkuista” tai että ”anteeksi kun nuo tavarat ovat tuossa lattialla, ne ovat kyllä kierrätykseen juuri menossa…” En tiedä onkohan kukaan tällaiselle kotihäpeälle täysin vieras. Koti on todella niin vahvasti oman itsensä jatke, että en tiedä, voiko siihen koskaan suhtautua täysin neutraalisti. Tunne ei siis ole minullekaan vieras, mutta tunnistan myös sen vastakohdan – kotiylpeyden. Se on sellainen hyvä fiilis omasta kodista; iloa siitä että koti on viihtyisä ja itselle juuri sopiva ja kaunis. Minä siivoan paljon useammin kotiylpeyden kuin kotihäpeän motivoimana. Minusta on paljon mukavampi siivota siksi, että se saa kodin näyttämään parhaat puolensa kuin siksi, että ei tarvitsisi hävetä. Vähän niin kuin sama asia, mutta fiiliksessä on iso ero.

Tässä podcastissa siis pohdin, mistä kotihäpeä tai koti ylpeys syntyy, ja miten molemmat ovat esiintyneet omassa elämässäni.

Podcastin pituus on 15 minuuttia. Sen voi kuunnella iTunesin tai Acastin kautta, tai suoraan tästä alta. Mitä mieltä olette? Onko kotiylpeys tuttu tunne?

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Yäk, liian pinkkiä

Julkaistu , kirjoittanut
13

Edellisessä postauksessa mainitun kosmetiikkaraivauksen jälkimainingeissa päätin pestä kaikki meikkisiveltimet ja -sienet. Käytän siihen tarkoitukseen marseillesaippuaa, pyörittelen märkää sivellintä saippuapalan päällä ja sitten huuhtelen. Toistan niin monta kertaa, kunnes  huuhteluvesi on puhdasta.

Ostin reilun vuosi sitten paljon kehutut Beauty Blender -merkkiset meikkisienet. Moni bloggaaja oli näistä kohkannut, ja kun pitkästä aikaa käytössä oli nestemäinen meikkivoide, ajattelin että hankitaan nyt sitten parasta mitä rahalla saa. Sienet olivat mielestäni törkeän kalliit. Harkitsin niille tarkoitetun pesuaineen ostamista myös, mutta päätin että siinä menee raja. Jos sieni ei tule puhtaaksi saippualla, siinä on jotain vikaa.

Tuota vaaleampaa on pesty vähän enemmän.

Koska käytän sieniä harvakseltaan, niitä ei ole tarvinnut pestä kovin montaa kertaa. Mutta jokaisella kerralla niistä on lähtenyt väriä, reilusti. Ensimmäisellä kerralla hämmästyin todella. Kun sientä puristi, saippuavaahto oli aivan pinkkiä. Ajattelin että ehkä ensimmäisellä kerralla ylivärjäys lähtee pois, mutta ei. Sama tilanne kerta toisensa jälkeen. Tämä on vuoden aikana ruvennut ällöttämään siinä määrin, että katsellessani eilen lavuaariin valuvaa pinkkiä vettä, päätin että en halua käyttää näitä meikkisieniä enää.

Onhan se selvästi pinkkiä vettä

Juuri väriaineiden käyttö oli yksi tärkeimmistä syistä, jotka sysäsivät liikkeelle kiinnostuksen luonnonkosmetiikkaa kohtaan. En usko, että noiden pinkkien sienien käyttäminen olisi varsinaisesti vaarallista, mutta samaan aikaan tuntuu epämiellyttävältä hieroa kasvojaan sienellä, josta vielä viidennessä pesussa irtoaa enemmän pinkkiä väriä kuin siihen tarttunutta meikkivoidetta. Varsinkin kun pesuaineena on mieto marseillesaippua, eikä mikään teollinen tehopuhdistusaine.

Siirryn siis levittämään meikkivoiteen siveltimellä (hankin sellaisenkin kauneusbloggaajien suosituksesta) ja totean pinkit sienet virheostoksiksi. Nyt olisi kiva tietää, sattuiko minulle jotkut supervärjätyt kappaleet, vai onko tämä ihan yleinen ongelma? Tai siis en tiedä onko kyseessä varsinaisesti ongelma, mutta eikö teistäkin ole vähän outoa, että meikkisienestä lähtee tavallisella saippualla aivan poskettomasti väriä? Ja jos jollain on vinkata hyvä ja toimiva samantapainen märkänä käytettävä meikkisieni, jota mahdollisesti ei olisi värjätty ollenkaan, niin sekin olisi kiinnostavaa tietoa!

Kosmetiikkamessut aiheuttivat raivaustarpeen

Julkaistu , kirjoittanut
4

Kävin viikonloppuna luonnonkosmetiikkaan keskittyvillä Luonnonkaunis 2018 -messuilla. Minulla oli aikaa tasan tunti, mikä oli hyvä asia, sillä jo pelkästään siinä ajassa onnistuin shoppailemaan hämmästyttävän määrän tavaraa. Jos olisin viipynyt pidempään, epäilen että saldo olisi kasvanut entisestään. Olin messuilla ensi kertaa, mutta menen kyllä ensi vuonna uudestaan. Messut olivat sopivan kokoiset (eli eivät niin laajat että ahdistuisi pelkästä ajatuksesta) ja messutarjoukset todella hyviä.

Menin messuille ensisijaisesti EkoPharman tuotteiden takia, mutta tulin ostaneeksi paljon muutakin. Ilahduin löytäessäni hyvin edullisen suihkugeelin, samoin silmämeikinpoistoaineen. Näitä en ole sertifioituna luonnonkosmetiikkana aiemmin nähnytkään. Nappasin heräteostoksena huultenrajauskynän, mutta sen laatu ei vakuuttanut. Acorellea puolestaan myytiin ennen Stokkalla, mutta en ole nähnyt sitä siellä aikoihin. Kuvassa näkyy mitä kaikkea hankin. Nuo näytepakkaukset tulivat kaikki pyytämättä mukaan.

Kaikki ostokset ja kylkiäiset

Ostin 11 erillistä tuotetta, ja lisäksi noita näytteitä tuli melkein yhtä monta. Tästä seurasi välitön järjestelyoperaation tarve kotona. Kylpyhuoneessa on ”meikkipussi”, jossa säilytän kaikenlaisia päivittäin tarvittavia juttuja, kuten hiuslakkaa, deodoranttia. Tämän pussukan huono puoli on se, että se toimii myös täydellisenä dumppausalustana kaikelle vähänkään kosmetiikkaan liittyvälle tavaralle. Eilen se näytti tältä:

Lisäksi yhdessä vetolaatikossa oli paljon kosmetiikkanäytteitä jo ennestään:

Päätin järjestää kerralla kaiken kuntoon. Ihan mielenkiintoinen projekti. Kun tyhjensin tuon ylimmässä kuvassa olevan pussukan lattialle, löysin aika erikoista sisältöä, ottaen huomioon että kyseessä piti olla kosmetiikan säilytyspaikka: lavuaarin tulpan, kolme roskikseen menevää hammasharjaa, kuumemittarin, korvatulppia, kourallisen hiuslenkkejä ja pinnejä ja tietenkin lisää kosmetiikkanäytteitä, joiden paikka tarkalleen ottaen olisi ollut tuossa yllä näytetyssä laatikossa.

Piti ottaa oikein klassinen raivaussessio, ja lajitella kaikki samaan kuuluvat yhteen, erotella joukosta roskat, ja viedä kaikki muualle kuuluvat omille paikoilleen. Jäljelle jääneet järjestin fiksummin takaisin. Hämmästyin vähän, kun tajusin ostelleeni turhaa täydennystä joidenkin tuotteiden osalta, ja toisaalta havaitsin muutamia puutteitakin. Huomasin myös, että kaiken tavaran seassa oli jälleen niitä tuotteita, jotka on korkea aika käyttää loppuun, jotta tilaa vapautuu jollekin tärkeämmälle.

Olen tainnut ennenkin puhua siitä, että minua vaivaa paha tuhlaamisen pelko. En kykene heittämään edes lehden välissä tullutta voidenäytettä roskiin, vaikka tiedän jo valmiiksi, etten ikinä käyttäisi kyseistä tuotetta kasvoilleni. Valikoin näytteiden joukosta kaikki tällaiset ”normikosmetiikan” hoitotuotteet, ja rasvasin niillä sääret illalla. Tuoteselosteista kävi ilmi, että kalliissa tuotteissa käytetään paljon esimerkiksi silikoneja, joita en yksinkertaisesti halua naamaani sivellä. Voiteen tuntuma voi olla mitä miellyttävin, mutta todellisten vaikutusten kanssa on vähän niin ja näin. (Tästä aiheesta pitäisi varmaan tehdä oma podcast joskus myöhemmin.) Lopputulos oli kuitenkin se, että sain karsittua turhia tuotteita pois ja jopa käytettyä ne, jippii. Samalla tein mielessäni suunnitelman, miten niistä muista jämäpurkeista hankkiudutaan eroon.

En edes tajua, miten tuo ylemmän kuvan läjä on tänne aiemmin mahtunut.

Nyt sekä pussukka että vetolaatikot ovat hyvässä järjestyksessä. Kaikki tavarat on niputettu yhteen samanlaisten tuotteiden kanssa. Ne tuotteet, joista haluan päästä eroon, on laitettu helposti käden ulottuville. Varastoon (tarkoituksella) ostetut jutut taas on saatu pois päivittäisten tavaroiden tieltä. Kaikkialla vallitsee järjestys ja tiedän mitä missäkin on. Ja mikä tärkeintä, tiedän myös mitä minulla on.

Jälkikirjoitus. Nyt kun en enää shoppaile vaatteita, huomaan että nautin kosmetiikkashoppailusta enemmän kuin koskaan ennen. Olen aina tykännyt kosmetiikasta, mutta nyt tämä on noussut ihan uudelle tasolle. Hyvät tarjoukset yhdistettynä siihen, että kyseessä oli tuotteita, joiden tiedän tulevan käyttöön, johtivat juuri samanlaiseen ostoshuumaan, josta olen aiemmin nauttinut vaatealennusmyynneissä. Halpa hinta oli iso houkutin, mutta olen viime aikoina innostunut luonnonkosmetiikasta siinä määrin, että tuotteet itsessäänkin tuntuivat hyvin kiinnostavilta. Niiden ongelmana on välillä se, että saatavuus on rajoitettua. Niitä pitää ostaa kosmetologilta tai tilata verkkokaupasta. Niinpä messut, jossa on tarjolla kaikkea kiinnostavaa kätevästi vierekkäin ja vielä alennuksella, olikin vastustamaton yhdistelmä. Menen ensi vuonna taatusti uudestaan, mutta varaan enemmän aikaa, ja shoppailen niin paljon kuin sielu ja lompakko sietää. Mikä olosuhteet huomioiden tulee luultavasti olemaan paljon.

Viikon vinkit: muovia, raivaamista ja maidontuotantoa

Julkaistu , kirjoittanut
3

Muovi puhuttaa, ja suoraan sanottuna en haluaisi tästä jatkuvasti kirjoittaa. Ensi viikolla tulee ihan taatusti jotain muuta. Mutta tässä on vielä muutama artikkeli, joissa asiaa käsitellään hyvin eri näkökulmista, joten linkkaan ne tähän. Näiden juttujen jälkeen pari linkkiä myös muihin aiheisiin.

Moni on tämän artikkelin varmaan jo lukenut, mutta linkkaan sen tähän YLEn uutisen pullovesien mikromuoveista. Otsikointi kuulostaa hurjalta (pulloveden mukana juot muovia), mutta haluaisin nostaa tähän pari asiaa kyseisestä artikkelista. Ensinnäkin tutkituista vesistä vain kahta myydään Suomessa: Eviania ja San Pellegrinoa. Näistä löytyi muoveja vähiten. Tuli nopeasti mieleen, että näinköhän hinta korreloisi laadun kanssa tässä asiassa? Toiseksi  lainaan jutussa haastateltua asiantuntijaa, joka kertoo että ”Jos voileipä putoaa lattialle, siihen tarttuu suurella todennäköisyydellä myös muovipartikkeleita. Ja jos lasillisen hanavettä jättää yöksi yöpöydälle, siinäkin on taatusti huonepölyn sisältämiä muovihiukkasia.” Tämä pisti kyllä minut ajattelemaan asioiden suhteellisuutta. En osta yleensä pullovettä, mutta jos joskus esimerkiksi matkalla ostan, en siis tuhoa sillä terveyttäni.

Yle on koostanut myös hyvän paketin muovin terveyshaitoista. Toinen kiinnostava näkökulma on muovin verotus. Olen sitä mieltä, että jos oikeasti tällaisille asioille halutaan tehdä jotain, asiaa ei voi eikä saa jättää yksittäisten ihmisten harteille. Suomessa ei ajatusta tyrmätä, eikä myöskään EU-tasolla. Se, miten vero toteutettaisiin, on toinen kysymys, mutta on hyvä että asiaa edes mietitään.

Koska olen korviani myöten täynnä näitä muovijuttuja, laitan tähän vielä muutaman vähän erilaisen linkin.

Miksi meillä on kodit pullollaan tavaraa? Miksi nuoret eivät halua suurten ikäluokkien aarteita itselleen? Ihan kiinnostava juttu kotien raivaamisesta ammattijärjestäjän ja tavarasuhteen tutkijan näkemyksillä höystettynä. (Keskisuomalainen)

Tulin tästä uutisesta ja videoista hyvälle tuulelle. Nuori maatilan isäntä kertoo kansantajuisesti, mitä maitotilalla tapahtuu, ja miltä siellä normaalisti näyttää. Tämmöiset tietoiskut ovat hyviä. Ihmisten pitäisi tietää, miltä ruoantuotanto näyttää silloin, kun asiat ovat hyvin. Muuten mielikuvaksi jää vain ne pimeässä kuvatut kauhuvideot tiloilta, joissa asiat eivät ole kunnossa.

Imurin päätepiste: Sortti-asema

Julkaistu , kirjoittanut
9

Eilen kävin Sortti-asemalla. Tarkoitus oli viedä tiensä päähän tullut pölynimuri sinne, mutta kun kurkistin kierrätyslaatikkoon, huomasin että vietävää on enemmänkin. Imurin lisäksi pakkasin autoon parikymmentä energiasäästölamppua ja loisteputkea, kourallisen paristoja, muutamia ongelmajätteeseen lukeutuvia kemikaaleja sekä ison kassillisen epämääräistä elektroniikkajätettä. Onko meidän perhe poikkeus, vai kertyykö sitä teillekin paljon? Asemalle lähti rikkinäisiä leluja, rikkinäinen palovaroitin, rikkinäinen työkalu, ikivanha puhelin, hajonneita kuulokkeita, tarpeettomia johtoja ja latureita…

Sorttiasemien ainoa huono puoli on se, että niihin pitää mennä autolla, mikä toisaalta on kyllä ihan ymmärrettävää. Ison lajittelukeskuksen sijoittaminen keskustaan olisi varmaan aika hankalaa. Mitään muuta valitettavaa ei olekaan. Kaikki nuo yllä luetellut roskat sai jättää sinne ilmaiseksi. On tosi mukavaa ajatella, että ne hävitetään vastuullisesti ja oikein. HSY:n kierrätysautot muuten lähtevät taas kierroksilleen. Tarkat aikataulut löytyvät täältä, mutta lyhyesti sanottuna Espoon Tapiola on ensimmäinen pysäkki 3.4., Helsingissä ja Vantaalla kierrokset alkavat 24.5. ja Kirkkonummi on vuorossa kesäkuussa.

Noita energiasäästölamppuja oli kertynyt. Niitä ostettiin ennen kuin ledit valtasivat markkinat. Sinänsä niiden kierrätyksessä ei ole eroa, sillä HSY:n ohjeiden mukaan myös ledit kuuluvat joko SER-keräyksiin tai vaaralliseen jätteeseen. Elektroniikkajätettä taas tuntuu kertyvän salavihkaa, kunnes yhtäkkiä huomaa sitä olevan kokonainen kassillinen. Kenelläpä ei olisi niitä epämääräisiä johtoja ja muita osia laitteisiin, joita ei enää ole vuosikausiin ollut olemassa.

Minulla on käytössä yksi iso laatikko kaikelle näille tällaisille erikoiskierrätystä vaativille jätelajeille. Suunnilleen vuoden verran menee siihen, että laatikko on täynnä. Niinpä keräysauto kerran vuodessa on ollut sopiva tahti. Olisin nytkin odottanut sinne asti, ellei pölynimuri olisi vienyt liikaa tilaa, ja halusin sen pois jaloista. Imurin letku menee sekajätteen joukkoon koska se on muovia. Putki taas menee metallinkeräykseen. Pölypussin ja suodattimen poistin myös ennen kierrättämistä, ja ne menevät myös sekajätteeseen. Onneksi sain myös jäljelle jääneet pölypussit lahjoitettua eteenpäin. Täytyy sanoa, että tämä pölynimuri eli pitkän ja hyödyllisen elämän, eikä siitä jäänyt juuri mitään jäljelle. On suoraan sanottuna hauskaa kokea vaihteeksi onnistumista jossain ympäristöasiassa!

Arkijärki-podcast 19: Kaiketon elämä

Julkaistu , kirjoittanut
14

Olen näiden viime aikaisten uutisten valossa alkanut miettiä, mistä kaikesta pitäisi nykyisin luopua. Vältettäviä asioita on nimittäin paljon, ainakin jos mediaa tai vielä enemmän sosiaalista mediaa on uskominen: muovit, kemikaalit, roskat… Farkut pitäisi hankkia ilman elastaania, kosmetiikka ilman silikoneja ja parabeeneja ja ruoka ilman gluteenia, laktoosia, sokeria ja ties mitä. Tästä kaikesta seuraa arjen hankaloitumista, ja niinpä nämä olisikin helppo kuitata ohimenevinä villityksinä ja muoti-ilmiöinä. Mutta entä sitten, kun takana onkin ihan todellinen ympäristö- tai terveyshuoli? Näin on käynyt esimerkiksi mikromuovien ja BPA:n kanssa. 10 vuotta sitten niistä ei tiedetty mitään, nyt niiden terveyshaitat on selkeästi osoitettu. Mistä siis tietää, mitä kaikkea ilman pitäisi olla?

Minä en osaa antaa yksiselitteistä vastausta, mutta tässä podcastissa pohdin tällaista ”kaiketonta” elämää eri puolilta. Kiinnostaa myös kovasti, mitä mieltä te olette asiasta! Onko kaiketon elämä mahdollinen, mistä kaikesta olette luopuneet, vai tuntuuko koko homma liian hankalalta? Podcastin kesto on tällä kertaa 14 minuuttia.

Ja iTunes ja Acast-tilaajat huomio: nyt podcast toimii taas normaalisti myös niiden kautta tilattuna! Jaksot 11-18 täytyy ladata puhelimeen, jotta niitä voi kuunnella, mutta onnistuin korjaamaan ongelman, ja ainakin tämä uusin jakso latautuu omalla puhelimellani aivan normaalisti.Linkit iTunesiin täällä ja Acastiin täällä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Maaliskuun ruokajärki (pientä parannusta ja loppukuun romahdus)

Julkaistu , kirjoittanut
14

Tammikuun epäonnistumisen jälkeen tsemppasin helmikuussa, jotta ruokahävikki olisi pienempi. Alussa menikin aika hyvin. Olin tosi tarkkana hedelmien suhteen, en jättänyt mitään jääkaappiin mätänemään ja ylipäätään olin niin valppaana kuin pystyin. Sen seurauksena kuukausi lähti käyntiin ilman suurempia ongelmia. Muutama viinirypäle ehti rypistyä ennen kuin ne syötiin, puolikas kauramaitopurkki jäi käyttämättä, 50 grammaa salaattia nahistui.

Huomasin kuitenkin, että punnitsemisesta oli helppo lipsua. Tai sitten punnitsin mutta määrän merkitseminen muistiin jäi tekemättä, koska kesken ruuanlaiton ei viitsinyt lähteä koneelle. Sitten jälkeenpäin ei enää muistanut merkitä, enkä enää muistanut määrääkään. Käytin kuitenkin aika paljon energiaa sen miettimiseen, ettei jämiä jäisi ja saisin kaiken hyödynnettyä. Olin yrityksiini varsin tyytyväinen, sillä pelastin jääkaapista monet tomaatit ja kurkut olemalla tarkkana, ja ruokalistalla oli mm. lämpimiä leipiä ynnä muita klassisia jämäruokia.

Korianteri pitää syödä pian pois, kuten näkyy.

Loppukuu ei kuitenkaan sujunut hyvin. Ensin tyhjensin jääkaappia normaalia tarkemmin, koska olin lähdössä matkalle enkä halunnut että sinne jäisi mitään epämääräistä. Roskiin meni mm. kivikovaksi muuttunut parmesaanikönttä, joka piileskeli muiden juustojen seassa. Sitten olin viikon pois kotoa ja siinä ajassa kaappiin ehti pilaantua ties mitä. Lähinnä eineksiä, mutta myös mm. tofukuutiot, jotka olin itse ostanut, mutta eihän niitä kukaan sillä aikaa tehnyt, kun olin poissa. Ja hyvä kysymys on, miksen itse valmistanut niitä ennen lähtöäni. Lopputulos on, että roskiin lensi parhaat päivänsä nähnyttä ruokaa, mutta en ollut sitä punnitsemassa.

Tästä johtuen helmikuun hävikkimäärä on arvio. Punnitsin noin 450g, mutta todellisuus on tätä isompi. Alle kilo, mutta varmasti yli puolikiloa. Hmph. Ei nyt mikään nappisuoritus, jos minulta kysytään. Tämä maaliskuun alku on mennyt yhtä epämääräisissä merkeissä, sillä kirjanpito laahaa perässä. Tätä kirjoittaessa ryhdistäydyn, ja lupaan olla loppukuukauden tarkkana.

Tässä on kuitenkin saanut jälleen hyviä oppeja:

  • Hävikin määrä haihtuu mielestä, jollei kirjanpidon kanssa ole tarkkana. Tämä johtaa siihen, että todellisuus hämärtyy, ja hävikin määrän arvioi alakanttiin, koska ei yksinkertaisesti muista, paljonko ruokaa meni roskiin.
  • Toisaalta melko pienillä ponnistuksilla hävikkiä voi välttää. Se vaatii keskittymistä ja sellaista ”jämät ensin” -mentaliteettia, mutta on kyllä ihan mahdollista toteuttaa. Tässä olen kehittynyt roimasti helmikuun aikana.
  • Jos edessä on matka, pitää suunnitella ruuat vielä tarkemmin.
  • Ruokahävikin valvominen vaatii jatkuvaa valppautta. Koska minä olen meillä se, joka tätä asiaa tarkkailee, poiissaoloni näkyy heti myös hävikin määrässä.

Koska fiilis on sellainen, että tässä ollaan taas oltu hunningolla, otan kunnianhimoiseksi tavoitteeksi, ettei loppukuusta menisi lainkaan ruokaa roskiin. Ihan kaikkeen ei voi vaikuttaa (esim. lapsen eväät jotka jäävät syömättä) mutta normaalin kotiruokahävikin suhteen yritän nyt erityisesti tsempata.

Positiivista on siis se, että hävikkiä tuli kaikesta huolimatta vähemmän kuin tammikuussa. Negatiivista puolestaan se, että tässäkin hävikissä oli paljon turhaa. Katse siis edelleen suunnattuna tulevaisuuteen, kyllä tämä tästä vähitellen kehittyy.

Viikon vinkit: muovi on pahasta, tai ehkä ei, mutta sittenkin on

Julkaistu , kirjoittanut
38

En tiedä mitä on tapahtunut, mutta muovista on parin viime viikon aikana tullut kuuma puheenaihe. Ydinviesti on kaikkialla sama: muovia pitää välttää ja sen käyttö kannattaa lopettaa pikimmiten. Muovi on epäterveellistä ihmiselle, se saastuttaa meret ja on valtava ongelma kierrätyksessä. On kiintoisaa nähdä, mihin tämä päätyy. Tuleeko tästä kestoaihe, joka lopulta johtaa merkittäviin muutoksiin yhteiskunnassa, vai onko kyseessä ohimenevä ilmiö, joka unohtuu, kun jotain muuta tulee tilalle. Tein 2000-luvulla graduni geenimuunnellusta ruoasta. Silloin aihe oli todella pinnalla, ja siitä kirjoitettiin usein – useimmiten vastaan. Nykyisin geenimuuntelusta huolestuneisiin uutisiin törmää varsin harvoin.

Koska muovista puhutaan kiivaasti, olen ajan hermolla ja tarjoan teille aiheeseen liittyviä linkkejä. Ensimmäisessä Eviran asiantuntija kertoo, että ruoan säilyttäminen muovissa ei ole suositeltavaa, paitsi lyhytaikaisesti. Jos näin on, haluan seuraavaksi tietää, miten marjat pakastetaan ilman muovia? Siitä ei nimittäin puhuta mitään, mutta ainakaan mikroon ei muovia pidä laittaa. Kuumentaminen ainoastaan edistää haitallisten aineiden siirtymistä ruokaan. Lasi olisi hyvä vaihtoehto muovisäilytykselle ylipäätään. (YLE)

Tässäkö on kaiken pahan alku ja juuri?

Entäs sitten biohajoava muovi? Siis ne vihreät ohuet muovipussit hevi-osastolla ruokakaupoissa? Ne pitäisi kieltää, sanoo tutkija Johanna Kohvakka. Hänen kirjoittaa, että biohajoavatmuovit eivät oikeasti maadu, vaan aiheuttavat ongelmia: muuttuvat mikromuoviksi, tuottavat pahimmillaan päästöjä ilmakehään ja niiden hiilijalanjälki on usein suurempi kuin muiden materiaalien.

Mutta mitä pitäisi sitten ajatella siitä, että VTT:n asiantuntija on ihan eri mieltä. HS:n artikkelissa lienee maksumuuri, mutta lainaan olennaisen tähän: ”aidosti biohajoavat muovit muuttuvat oikeissa olosuhteissa vedeksi ja hiilidioksidiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi tärkkelyspohjaiset kuluttajille markkinoidut biohajoavat pussit. Vielä paremmin hajoavat erityisesti kotikompostointiin markkinoidut pussit.” Näin siis todetaan Hesarin jutussa. Samoin sanoo Ämmässuon ekoteollisuuslaitoksen edustaja kertoo, että biomuovi vaikuttaa hajoavan. Mutta hajoaako se todella, vai muuttuuko se vain mikromuoviksi, joka ei mullan seasta erotu?

Mitä tässä pitäisi ajatella? Kuinka iso stressi tästä pitäisi ottaa? Muovi on niin kuin lentäminen. Tiedän sen olevan pahasta, mutta ilman on vaikea olla. Sen takia linkitän tähän vielä yhden provosoivan kirjoituksen, jossa rinnastetaan kierrätys ja lentäminen. Varoitan ennalta, että kirjoitus herättää tunteita. Tai herätti ainakin minussa, sillä Sitran elämäntapatestin mukaan elän varsin mallikelpoista elämää – jos vain lopettaisin lentämisen. Välillä olisi kyllä mukavaa lakata välittämästä, sen verran hankalia ajatuksia tämä maailman pelastaminen herättää.