Perfektionismi pilaa lähdöt

Luulen, että useimmilla on elämässä joku sellainen osa-alue, jossa tuntee jatkuvasti vähän epäonnistuvansa, ja jota haluaisi parantaa tai kehittää. Joku ehkä haaveillee täydellisestä kapselipuvustosta, vaikka päälle eksyy jatkuvasti ne kulahtaneet pierulegginssit. Joku toinen toivoo, että perhe istuisi joka ilta itse tehdyn aterian ääreen, mutta käytännössä suurin osa arkea mennään pinaattiletuilla ja nakeilla.

Minulla tuo heikko kohta on matkalle lähtö. Ei ole hirveästi väliä, miten kauas ollaan menossa, mutta jos matka kestää kauemmin kuin yhden yön, saan hirveän stressin. Se puolestaan purkautuu päättömänä säntäilynä, muille lähtijöille tiuskimisena, paniikkipakkaamisena ja koko ajan tuntuu siltä, että pää räjähtää kaikista muistettavista asioista. Haluaisin olla sellainen tyyni ja järjestelmällinen lähtijä, joka käden käänteessä pakkaa laukut ja lapset autoon ja huristelee hymyillen kohti auringonlaskua. Todellisuus on tästä hyvin kaukana, ja siitä seuraa se, että olen entistä kiukkuisempi itselleni ja stressi lisääntyy. Miksi en pysty siihen, mikä minussa on vikana?

Sain eilen illalla oivalluksen. Kaiken takana on pahanlaatuinen perfektionismi, joka pilaa lähtötunnelman takuuvarmasti. En mielestäni kärsi perfektionismista kovin pahasti muilla elämän osa-alueilla, mutta jostain syystä lähdöt provosoivat sen huippuunsa. Haluaisin että lähdöt olisivat täydellisen hallittuja ja rauhallisia, että kaikilla olisi hyvä fiilis ja voitaisiin vain iloita siitä, että kohta mennään! Mutta jostain syystä kokonaisuus lipeää aina sormista, ja lähtöstressi alkaa yleensä helpottaa vasta sitten, kun ollaan perillä.

Pakkaaminen: kuinka muistaa kaikki?

Yleisesti ottaen vihaan pakkaamista, mutta olen onnistunut vähentämään siihen liittyvää stressiä kattavilla pakkauslistoilla. Niistä on ollut paljon hyötyä. Mutta olen ennenkin puhunut siitä, että mieluiten varaudun kaikkeen ennalta. Jos matkustusmuoto asettaa rajoituksia mukaan otettavan tavaran määrälle, joudun ongelmiin. Kuinka optimoida pieni tila ja pakattava tavara? Tässä vaikuttaa myös jokin sisäinen ideaali. En haluaisi olla sellainen möhkölaukkuja raahaava hysteerinen täti, vaan pikemminkin minimalistinen mutta kaikkeen varautunut kosmopoliitti. Lasten kanssa jälkimmäinen on vaikea toteuttaa. Yksin pärjään tarvittaessa tilavalla käsilaukulla, mutta jälkikasvu tarvitsee vaihtovaatetta, viihdykettä, eväitä, varakenkiä ja uninalleja. En myöskään koskaan lähde minnekään ilman laturia, särkylääkettä, muistikirjaa, ja muuta tuiki tarpeellista. Näitä sitten yritän haalia kasaan kiireessä ja paineen alla. Jostain syystä pakkaamisen kanssa tulee aina kiire. Mistä sekin johtuu?

En halua palata sotkun keskelle

Jos pakkaaminen olisi ainoa asia, niin stressi olisi listoilla ratkaistu, mutta perfektionismi liittyy vahvasti myös kotiin. Haluan palata siistiin kotiin. Sotkuinen koti lässäytää paluutunnelman nollaan samantien. Arki alkaa jotenkin liian nopeasti, jos joutuu palaamaan kotiin, jossa astiat ovat pesemättä , sänky petaamatta ja lelut levällään. Minä olen niitä, joiden keskittymistä sotku häiritsee, ja sotkuiseen kotiin palaaminen aiheuttaa jonkinlaisen epäonnistumisen tunteen. Kuvittelen päässäni, että kunnon ihmiset kyllä siivoavat ennen lähtöä. (Jos sinä et siivoa, niin älä huoli, arvostelen vain itseäni. Ilana Aaltoa lainatakseni: jos sotku ei haittaa niin se ei haittaa. Ongelma tässä on se, että minua haittaa.)

Tästä seuraa, että lähtöpäivänä on pakkaamisen lisäksi huolehdittava tiskit, pyykit, ja roskat; raivattava lattiat tyhjiksi ja mieluiten myös imuroitava, jos ollaan pois pidempi aika. Mieluusti vaihtaisin myös lakanat valmiiksi, sillä mikä on ihanampaa kuin palata puhtaisiin lakanoihin pitkän matkan jälkeen… mutta tästä tingin ensimmäisenä, jos tilanne on paha, niin kuin se yleensä on. Mitä pitempi poissaolo, sitä siistimmäksi kodin pitää jäädä. Mitä kauemmin ollaan pois, sitä tyhjemmäksi pyykkikori pitäisi saada, jotta se ei heti palattua vyöry yli äyräiden. Puhtaat vaatteet pitää saada kaappiin, koska on ärsyttävää alkaa tyhjentää pyykkinarua samaan aikaan, kun pitäisi tyhjentää myös matkalaukkuja.

Home vaanii jääkaapissa

Kolmas, ja ehkä isoin stressin aihe on kuitenkin ruokahävikki. Minulle tulee nykyisin hirveitä paineita siitä, että osaanko ennakoida perheen syömiset niin, ettei jääkaappiin jää mitään homehtumaan. Kaikki mahdollinen pitää joko syödä pois, tai huolehtia pakastimeen. Eihän vain jää leipää, hedelmiä tai jotain muuta pilaantumaan? Jos yhtä aikaa tämän kanssa on huolehdittava vielä siitä, että matkalle tulee eväät mukaan, minulla alkaa ns. kovalevy kuumentua. Tai sitten jos ollaan lähdössä mökille, sinne pitää muistaa ottaa mukaan kaikki tarvittavat ruoat, miettiä mitä siellä syödään ja se, pitääkö matkalla vielä käydä kaupassa.  Jos sitten kotiin palattuani löydän jääkaapista pilaantunutta ruokaa, tunnen epäonnistuneeni vastuullisena ihmisenä. Sitä paitsi harva kotityö on yhtä inhottava, kuin pilaantuneen ruuan kaapinen biojätteisiin ja sen astian tiskaaminen.

Näiden kaikkien päälle tulee vielä se vihonviimeinen tarkistuslista, missä käydään koti läpi turvallisuuden kannalta. Sähkölaitteiden sulkeminen ja johtojen irrotus, ikkunat ja ovet lukkoon, vesihanat kiinni ja nykyisin pitää vielä muistaa tarkistaa, että pikku Pumpulilla on ruokaa, vettä ja virikkeitä. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka sitten lentokoneessa pohtivat lievästi ahdistuneena, tulivatko keittolevyt varmasti kiinni ja ovi takalukkoon.

Osaisinpa ottaa iisimmin

Jos osaisin suhtautua asioihin kepeämmin, siis ilman perfektionismia, lähdöt olisivat helpompia. Haluaisin kovasti muutosta tilanteeseen, sillä tällaisenaan mikä tahansa lähteminen ajaa sekä minut että muut lähtijät epäedulliseen mielentilaan. En tiedä onko tämä yhtälö edes mahdollinen: siisti koti, ajoissa pakatut pakaasit ilman unohduksia, tyhjä jääkaappi ja rauhallinen perhe siirtymässä hallitusti ja hyväntuulisena autoon tai junaan? Pystyykö joku tähän? Miten se tapahtuu?

Ikuisena ongelmanratkaisijana aion kuitenkin yrittää. Jos joku teistä tunnistaa saman ongelman, tai jotain saman suuntaista, niin kertokaa nyt kaikki mahdolliset keinot ja kikkakolmoset, joilla lähtöstressiä on saatu vähennettyä! Tosin ei kannata ehdottaa, että älä siivoa tai anna ruokien homehtua, koska ne eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Arvelen, että tässäkin taitaa olla avainasemassa ennakointi ja suunnittelu. Luotan järkähtämättä siihen, että kaikki ongelmat vähintään helpottuvat, jos vain osaa ennakoida tarpeeksi hyvin.

Kotihäpeäni kohde

Yleisesti ottaen olen tyytyväinen kotiini, sen sisustukseen ja siellä vallitsevaan järjestykseen. En yleensä kärsi kotihäpeästä. Harvoin on sellainen tilanne, että en kehtaisi päästää yllätysvieraita sisälle. Puolessa tunnissa kodin saa jo varsin edustavaan kuntoon. Mutta minullakin on yksi pimeä kohta, jonka paljastan nyt teille. Nimittäin ruokasäilytys.

Sain uuden jääkaapin keväällä, jolloin sähköremontin yhteydessä vaihdoin jääkaappipakastin-yhdistelmän erilliseen pakastimeen ja jääkaappiin. Molempien tilavuus kasvoi merkittävästi, mistä olen hyvin tyytyväinen. Ongelmana on, että kuluneen kesän aikana jääkaapin sisus on mennyt hirveään sekasortoon. Unelmieni jääkaappi on täynnä terveellisiä ja ravitsevia ruokia. Kaikki on hyvässä järjestyksessä, eri tuotteet eri hyllyillä. Missään ei ole vanhentuneita päivämääriä eikä mitään muutakaan epämääräistä. Pakastin olisi samanlainen: lihat, marjat ja valmiit ruuat omissa lokeroissaan selvästi merkittyinä.

Todellisuus on toista. Jääkaapissa kaikkia ruokia on sikin sokin sillä hyllyllä, jolla on sattunut olemaan tyhjä kohta. Pakastimessa kohtuullinen järjestys, mutta etenkin ylähyllyt on täytetty ilman mitään logiikkaa. Kuivakaapin tilannetta ei kannata edes kuvailla. Jo pelkkä ajatus siitä, että joku vieras sattuisi etsimään jääkaapista jotain, aiheuttaa nolouden väreitä. Pelkään, että jos joku näkisi ruokakaappini, hän varmaan ajattelisi minun olevan kauhea homssu. En halua että kukaan pitää minua homssuisena. Älkääkä nyt ehdottako, että kannattaa vain syleillä sitä sisäistä sotkijaansa, ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Minä en ole sotkuinen, minulla vaan on sotkuinen jääkaappi.

jääkaappi

Karu totuus tämänhetkisestä tilasta. Marjat, mehut, levitteet, säilykkeet ja lähes pilaantuneet banaanit samalla hyllyllä.

Mutta ei kovin kauaa. Asian hyväksyminen ei ole vaihtoehto, vaan ratkaisu asiaan on järjestää nuo ruokavarastot. Kunhan saan minimalismipelin päätökseen, käyn keittiön kimppuun. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ruokakaappejani organisoin, mutta jostain syystä ne menevät aina ajan myötä sekaisin. Johtuu kenties siitä, että käyttäjiä on muitakin kuin minä itse. Eikä syynä ole pelkästään se, että en halua hävetä jääkaappiani. Vähintään yhtä tärkeä syy on se, että toimiva järjestys vähentää ruokahävikkiä. Tiedän kokemuksesta, että mitä enemmän epäjärjestystä, sitä suurempi riski sille, että jotain unohtuu tai häviää kaappiin, ja sitten pitää heittää ruokaa roskiin. Ja se vasta hävettääkin!

Mikä kohta kodissa on teillä se, mitä ei vieraille näytetä?

Viikon vinkit: keittiön sotkut, kotitöiden jakaminen ja ruokahävikin estäminen

Mikä tekee keittiöstä sotkuisen näköisen? Iltalehti vastaa, ja olen kerrankin Iltalehden kanssa jokseenkin samaa mieltä. Tosiasia on, että mitä enemmän tavaraa on esillä, sitä tiukempi pitää järjestyksen olla, jos tavoitteena on nimenomaan siistiltä näyttävä tila. Esimerkiksi jääkapin oven lippulappuset eivät sinänsä tee tilasta yhtään sotkuisempaa, mutta niiden epäjärjestys luo sotkuisen vaikutelman.

Iltasanomissa puolestaan pohditaan kotitöiden ja siivouksen jakamista puolisoiden kesken. Tämä on ikuisuusaihe, jossa mielipiteet päätyvät välillä hyvinkin kärjekkäiksi. Yksinkertaisin ratkaisu on ulkoistaa kaikki mahdollinen, mihin vain budjetti antaa periksi. Jos se ei ole mahdollista, sitten tarvitaan vakavaa keskustelua siitä, mikä on toivottava siisteystaso, hyväksyttävä epäsiisteystaso, ja mitä kukin on perheessä valmis näiden eteen tekemään. Tosin voi myös miettiä, että jos näin arkisesta asiasta ei päästä ratkaisuun, johon molemmat osapuolet voivat sitoutua, miten sitten löytyy ratkaisu paljon isompiin kysymyksiin, joita parisuhteissa tulee väistämättä vastaan.

Kuinka välttää ruokahävikkiä jo kaupassa? Kodin Kuvalehti antaa kuusi vinkkiä, joilla riskiä voi vähentää jo ennen kuin on kulkenut kassan kautta. Kohta 6 lienee itselleni pahin kompastuskivi.

Tällä viikolla blogissa kirjoitin huhtikuun vaateostoksista, sekä pohdin sitä, voiko paljon olla sopivasti? Lisäksi perjantain podcastissa puhutaan krääsästä, sekä aikuisten että lasten krääsästä.

 

Viikon vinkit: muovin vähennys, hävikkiruokaa ja paistinpannuja

Tässä jutussa listataan runsaasti keinoja, joilla muovin kulutusta voi vähentää. Osa on ihan hyviä, siis sellaisia helposti toteutettavia, mutta osa on vähän ristiriitaisia. Esimerkiksi neuvotaan käyttämään muovisten jääpalamuottien sijasta metallisia. Mutta jos omistaa muovisen muotin, olisi hölmöä olla käyttämättä sitä, jos siinä ei ole mitään vikaa. Kertakäyttöiset jääpalapussit voi korvata kestomuoteilla, mutta jos on toimiva muovituote, on minusta ekologisempaa käyttää sitä, kuin heittää roskiin ja hankkia uusi. (Anna.fi)

Tästä ideasta pidän: kauppias jakaa ilmaiseksi hävikkiruuan asiakkaille. Jos ruoka olisi muutenkin menossa roskiin, niin miksei sitä voisi jakaa ilmaiseksi jollekin käyttöön. Ihmiset rakastavat ilmaista, ja jos sillä lailla estetään hävikkiä, niin aina parempi. (IS)

Loppuun hyvä kertaus paistinpannujen käsittelystä. Tässä jutussa runsaasti hyviä ohjeita, joilla pannu pysyy hyvänä pitkään. En tiennyt, että tyhjää pannua ei pitäisi lämmittää, vaan aina pitäisi laittaa vaikka öljytilkka pannulle. Jutusta löytyy monta muutakin hyvää vinkkiä. (IS)

Tällä viikolla heitin ikivanhan meikkituotteen menemään. Tajusin muuten samalla, että on aika käydä meikit muutenkin läpi, tästä varmasti lisää juttua ensi viikolla.

Perjantain podcastissa puolestaan pohdin nollahukkaelämää, ja sen hyviä ja huonoja puolia.

Maaliskuun ruokajärki (pientä parannusta ja loppukuun romahdus)

Tammikuun epäonnistumisen jälkeen tsemppasin helmikuussa, jotta ruokahävikki olisi pienempi. Alussa menikin aika hyvin. Olin tosi tarkkana hedelmien suhteen, en jättänyt mitään jääkaappiin mätänemään ja ylipäätään olin niin valppaana kuin pystyin. Sen seurauksena kuukausi lähti käyntiin ilman suurempia ongelmia. Muutama viinirypäle ehti rypistyä ennen kuin ne syötiin, puolikas kauramaitopurkki jäi käyttämättä, 50 grammaa salaattia nahistui.

Huomasin kuitenkin, että punnitsemisesta oli helppo lipsua. Tai sitten punnitsin mutta määrän merkitseminen muistiin jäi tekemättä, koska kesken ruuanlaiton ei viitsinyt lähteä koneelle. Sitten jälkeenpäin ei enää muistanut merkitä, enkä enää muistanut määrääkään. Käytin kuitenkin aika paljon energiaa sen miettimiseen, ettei jämiä jäisi ja saisin kaiken hyödynnettyä. Olin yrityksiini varsin tyytyväinen, sillä pelastin jääkaapista monet tomaatit ja kurkut olemalla tarkkana, ja ruokalistalla oli mm. lämpimiä leipiä ynnä muita klassisia jämäruokia.

Korianteri pitää syödä pian pois, kuten näkyy.

Loppukuu ei kuitenkaan sujunut hyvin. Ensin tyhjensin jääkaappia normaalia tarkemmin, koska olin lähdössä matkalle enkä halunnut että sinne jäisi mitään epämääräistä. Roskiin meni mm. kivikovaksi muuttunut parmesaanikönttä, joka piileskeli muiden juustojen seassa. Sitten olin viikon pois kotoa ja siinä ajassa kaappiin ehti pilaantua ties mitä. Lähinnä eineksiä, mutta myös mm. tofukuutiot, jotka olin itse ostanut, mutta eihän niitä kukaan sillä aikaa tehnyt, kun olin poissa. Ja hyvä kysymys on, miksen itse valmistanut niitä ennen lähtöäni. Lopputulos on, että roskiin lensi parhaat päivänsä nähnyttä ruokaa, mutta en ollut sitä punnitsemassa.

Tästä johtuen helmikuun hävikkimäärä on arvio. Punnitsin noin 450g, mutta todellisuus on tätä isompi. Alle kilo, mutta varmasti yli puolikiloa. Hmph. Ei nyt mikään nappisuoritus, jos minulta kysytään. Tämä maaliskuun alku on mennyt yhtä epämääräisissä merkeissä, sillä kirjanpito laahaa perässä. Tätä kirjoittaessa ryhdistäydyn, ja lupaan olla loppukuukauden tarkkana.

Tässä on kuitenkin saanut jälleen hyviä oppeja:

  • Hävikin määrä haihtuu mielestä, jollei kirjanpidon kanssa ole tarkkana. Tämä johtaa siihen, että todellisuus hämärtyy, ja hävikin määrän arvioi alakanttiin, koska ei yksinkertaisesti muista, paljonko ruokaa meni roskiin.
  • Toisaalta melko pienillä ponnistuksilla hävikkiä voi välttää. Se vaatii keskittymistä ja sellaista ”jämät ensin” -mentaliteettia, mutta on kyllä ihan mahdollista toteuttaa. Tässä olen kehittynyt roimasti helmikuun aikana.
  • Jos edessä on matka, pitää suunnitella ruuat vielä tarkemmin.
  • Ruokahävikin valvominen vaatii jatkuvaa valppautta. Koska minä olen meillä se, joka tätä asiaa tarkkailee, poiissaoloni näkyy heti myös hävikin määrässä.

Koska fiilis on sellainen, että tässä ollaan taas oltu hunningolla, otan kunnianhimoiseksi tavoitteeksi, ettei loppukuusta menisi lainkaan ruokaa roskiin. Ihan kaikkeen ei voi vaikuttaa (esim. lapsen eväät jotka jäävät syömättä) mutta normaalin kotiruokahävikin suhteen yritän nyt erityisesti tsempata.

Positiivista on siis se, että hävikkiä tuli kaikesta huolimatta vähemmän kuin tammikuussa. Negatiivista puolestaan se, että tässäkin hävikissä oli paljon turhaa. Katse siis edelleen suunnattuna tulevaisuuteen, kyllä tämä tästä vähitellen kehittyy.

Arkijärki-podcast 14: Ruokahävikki tammikuussa

Tässä podcastissa kerron, miten Ruokajärki-projektiin liittyvä hävikin vähentäminen tammikuussa sujui. Ruokahävikkiä syntyi suoraan sanottuna paljon. Podcastissa kerron tarkemmin mistä hävikkiä syntyi, mitkä asiat siihen johtivat ja mitä aion jatkossa tehdä. Uskon että siellä lukijoiden joukossa on runsaasti ihmisiä, joiden kotona ruokahävikin määrä on huomattavasti pienempi kuin meillä. Pyydän silti muistamaan, että ensinnäkin  tämä määrä ei ole poikkeus vaan täsmällisesti suomalaisessa keskiarvossa. En ole tässä asiassa epänormaali vaan todella tavallinen. Toiseksi pyydän huomaavaisuutta kommenttien osalta. Kauhistelu ei asiaa auta, mutta hyviä vinkkejä hedelmien säilyttämisen suhteen otan mielelläni vastaan!

Podcastin kesto on tällä kertaa 13 minuuttia.

Podcastin voi kuunnella tästä alapuolelta, tai sen voi tilata esimerkiksi iTunesin kautta. Kaikki aiemmat jaksot löytyvät järjestyksessä tuosta yläreunasta löytyvästä podcastien omalta sivulta http://arkijarki.net/arkijarki-podcastit/

Vaalipäivän vinkit: hävikitön ravintola, suomalaisia innovaatioita ja taistelua muovikasseja vastaan

Tämä oli hauska pieni uutinen: Helsingissä avautuu ravintola, jonka toimintaperiaatteisiin kuuluu tuottaa mahdollisimman vähän jätettä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että asiat voi aina yrittää tehdä toisin, myös ravintola-alalla. Ruokahävikin osuus kaikesta on 20%, joten kehitettävää silläkin saralla on. Toivottavasti Nolla löytää asiakkaita ja kokeilu onnistuu. (Helsingin Uutiset)

Toivoa tuo myös tämä artikkeli, jossa kerrotaan erilaisista suomalaisista innovaatioista, joilla voidaan korvata muovia pakkauksissa. Minusta on todella kiva lukea tällaisia uutisia, joista tulee sellainen olo, ettei kaikki ole vielä menetetty. Jos markkioille tulee ”muovikelmu”, joka ei todellisuudessa ole muovia, ostan sitä varmasti. Puhumattakaan kosmetiikkapakkauksesta, joka on jotain muuta kuin muovia. (YLE)

Suomessa muovikassien käyttö on vähentynyt merkittävästi sen jälkeen, kun ne tulivat maksullisiksi myös muissa, kuin ruokakaupoissa. (MTV) Minua hämmästyttää kerta toisensa jälkeen, miten alttiita olemme ottamaan mitä tahansa tavaraa, jos se on ilmaista. Ja vaikka maksu olisi vain parikymmentä senttiä, sama tavara muuttuu heti sellaiseksi, ettei siitä missään nimessä haluta maksaa. Toisaalta kaikissa maissa ei olla tyydytty tällaiseen vapaaehtoiseen vähentämiseen, vaan muovikassien käytöstä voi saada isoja sanktioita. (YLE)

Ja vielä loppuun tärkeä asia: muistakaa käydä äänestämässä! Aidosti yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä toimiva demokratia eivät ole tässä maailmassa itsestäänselvyyksiä. Juhlitaan niitä käyttämällä äänioikeuttamme! Hyvää vaalipäivää kaikille!

Mitä tarkoittaa ruokahävikki?

Kuten sanottua, seuraan tänä vuonna mahdollisimman tarkasti, paljonko meillä syntyy ruokahävikkiä ja miten sen määrää voisi vähentää. Selvyyden vuoksi täytyy määritellä, mitä ruokahävikillä tarkoitetaan. Tieteen termipankissa ruokahävikistä sanotaan näin:

 Ruokahävikkiä on elintarvikejätteen alun perin, esim. ennen pilaantumista, ihmisravinnoksi kelpaava osa. Se voi sisältää lautastähteitä, ylivalmistettua ruokaa, valmistusvirheellisiä tai päiväysvanhentuneita tuotteita tai raaka-aineita. Ruokahävikki ei sisällä syömäkelvotonta ruokahävikkiä tai muun biojätteen syömäkelvottomia osia kuten kasvisten kuoria, kahviporoja tai ruukkuvihannesten multaa.

Tämä on suunnilleen se määritelmä, mitä minäkin käytän. Ruokahävikki ei siis tarkoita samaa kuin biojäte, vaikka ruokahävikki kylläkin lajitellaan biojätteeseen. En siis laske hedelmien ja vihannesten kuoria, teen- ja kahvinporoja tai esimerkiksi lihasta pois leikkaamaani näkyvää rasvaa. Tämän linjauksen teen sillä perusteella, että näitä osia ei alunperinkään ole tarkoitus syödä, joten niiden päätyminen roskikseen ei ole mikään murhe.

Lasken hävikiksi kaiken sellaisen ruuan, joka on alunperinkin ollut tarkoitus syödä, mutta joka on pilaantunut syömäkelvottomaksi ennen kuin se on päätynyt kenekään mahaan. Eli käytännössä tämä tarkoittaa kaappiin pilaantuneita tuotteita: hapantunutta maitoa, rusinoiksi rypistyneitä viinirypäleitä, parasta ennen -päiväyksen ylittäneitä pakkauksia, joita en enää uskalla käyttää. Siis kaikkea sitä, mikä on hankittu syötäväksi, mutta mikä meneekin roskikseen. Tämä on sellaista hävikkiä, jonka haluan nitistää olemattomiin.

Löysin tällaisen. Uskaltaako tätä enää syödä? Päiväys 06/04/17

 

Teen ruokahävikin kohdalla yhden poikkeuksen. Se on lasten lautasille syömättä jäänyt ruoka. Lapsilta jää ruokaa joka viikko. Välillä syynä on se, että aikuinen on annostellut sitä liikaa, välillä taas perinteinen nirsoilu. Yleensä teen niin, että jos lapsen lautaselle jää lähes koskematon annos, laitan sen jääkaappiin ja tarjoilen joko myöhemmin uudestaan tai sitten joku aikuinen syö annoksen esim. lounaaksi. Mutta jokaista puolikasta perunaa tai muutamaa spagettia en rupea punnitsemaan. Katson siihen menevän liikaa aikaa ja vaivaa. Näin ollen tämä seuranta (kuten lähes kaikki asiat maailmassa…) ei ole aivan täydellinen. Sen sijaan jos olemme valmistaneet koko perheelle ruokaa, jota jää yli, ja joka sitten homehtuu kaappiin, olemme syyllistyneet ruokahävikin tuottamiseen. Sellaiset pilaantuneet tähteet huomioidaan.

Tämä on jälleen kerran oma projektini, enkä ole velvoittanut puolisoa punnitsemaan mitään. Siltäkin osin kokonaismäärä voi jäädä todellisuutta alhaisemmaksi. Koska minä olen kuitenkin se, joka vastaa arkisesta ruokahuollosta, uskoisin saavani varsin realistisen kuvan kokonaisuudesta kaikesta huolimatta. Ja eihän tämä tilanne hirveän hurmaavalta näytä. Tulimme kotiin 4.1. eli ensimmäisestä viikosta olimme puolet pois kotoa. Kotona on ehditty olla nyt tasan viikko, ja roskiin on jo mennyt noin 400g ruokaa. Oi voi. Selittävänä tekijänä vetoan siihen, että osa tuosta on oikeastaan viime vuoden puolella syntynyttä. Esikoinen ei esimerkiksi muistanut kertoa, että viimeisen koulupäivän eväistä jäi puolet syömättä… löysin ne repusta tämän vuoden puolella. Mutta kuten näette, parantamisen varaa on.

Tässä siis Arkijärjen ruokahävikkisäännöt. En ollenkaan odota, että siellä kovin moni innostuisi jätteitään punnitsemaan, mutta seuraatteko hävikin määrää muuten?

Ruokajärki 2018

Paljastin viime vuonna Arkijärki-podcast #5:ssä, että tämän vuoden iso tavoite on saada arjen ruoka-asiat kuntoon. Tuntuu että olen niiden suhteen hukassa, mutta olen päättänyt takoa ruokajärkeä päähäni. Jos tämä onnistuu, pääsen stressistä, alan syödä terveellisemmin ja teen vielä oman osuuteni maailman pelastamiseksi siinä sivussa.

Ensimmäinen kuntoon laitettava asia on ruokajätteen minimointi. On ihan järkyttävä ajatus, että suomalaiset heittävät keskimäärin yli 20 kiloa ruokaa roskiin. En ole itse tähän syytön, päinvastoin. Tänä vuonna olen sitoutunut punnitsemaan tuottamani ruokajätteen, ja raportoin sen tänne blogiin. Niin ikävää kuin se onkin, on pakko tunnustaa, että jätettä on jo tullut, vaikka kuukautta on takana vasta reilu viikko. Tämä vuosi ei ole mikään neutraali seurantavuosi, vaan teen kaikkeni minimoidakseni meillä syntyvän hävikin. Koska on tunnettu tosiasia, että sitä saa mitä mittaa, toivon tämän julkisen raportoinnin ja tarkan seurannan tukevan tätä projektia vahvasti.

Pystyviikattua pastaa.

Tehokkain tapa torjua hävikkiä on ateriasuunnittelu. Olen tehnyt sitä muutama vuosi sitten, mutta perehdyttyäni nyt aiheeseen uudelleen, huomaan etten ole tehnyt sitä erityisen tehokkaasti tai järkevästi. Periaatteessahan kyse on vain siitä, että päättää etukäteen mitä minäkin päivänä syödään, ja sitten ostetaan tarvittavat ainekset ja tehdään ruuat. Mutta jos suunnittelun haluaa tehdä sekä fiksusti että helpoksi itselleen, asiaan kannattaa paneutua vähän tarkemmin. Pitää ottaa huomioon, millainen viikko on tulossa (poikkeuspäivät, harrastukset), miten kaikki ainekset hyödynnetään (hävikin minimoiminen) ja miten paljon itsellä on aikaa ja halua ruuanlaittoon panostaa.

Viimeisenä kohtana on konkreettisesti se, mitä syödään. Haluan syödä paljon enemmän kasviksia kuin ennen, enemmän kalaa ja ylipäätään kiinnittää huomiota myös ruuan ympäristövaikutuksiin. Perheen ruokavalinnat ovat mielestäni muuten ihan terveellisiä, mutta kasvikunnan tuotteiden lisääminen olisi todellakin paikallaan. Valitettavasti arkinen kasvisruoka tarkoittaa meillä useimmiten pinaattilettuja (jotka ovat kalapuikkojen lisäksi ainoat einekset joita meillä syödään), ja tähän asiaan on tultava muutos. Eikä se nyt pahitteeksi olisi, jos tässä samalla tulisi hiukan säästöäkin arkisiin ruokamenoihin.

Nämä ovat Ruokajärki 2018 isot teemat. Tulen kirjoittamaan näistä joka kuukausi ensinnäkin hävikkiraportin muodossa, sekä kunhan saan ateriasuunnittelun vauhtiin, ajattelin laittaa myös ruokalistat tänne esille sekä seurata suunnittelun onnistumista. Varmasti aihe tulee aika ajoin esille myös podcasteissa. Seuraavaksi kirjoitan tarkemmin siitä, miten tuon hävikin määrittelen. Samalla tavalla kuin tekstiilijätekin, täytyy ruokajätekin määritellä, että seuranta on selkeää ja läpinäkyvää.

No niin! Onko siellä ketään muuta, jolle arjen ruokahuolto tuottaisi jonkinasteisia haasteita?

Arkijärki-podcast 5: Ruokajärki

Tässä podcastissa kerron siitä, mitä inventaario ruokakaapeissa sai aikaan. Olen miettinyt jo pidempään, että ensi vuoden suuri projekti on ottaa ruoka-asiat haltuun. Tässä podcastissa kerron, mitkä ovat kolme suurinta ruokaan liittyvää ongelmaani, mikä keittiössäni hävettää eniten ja miten aion ongelmat ratkaista. Keittiövaa’alle tulee lisää käyttöä, vaikka ehkä erilailla kuin voisi kuvitella.

Kuuntele Arkijärki-podcast alta, tai tilaa se suoraan puhelimeesi iTunesista tai Acastista nimellä Arkijärki.

Podcastissa mainittu kaupallinen ilmoitus: Vaatekaappi haltuun kapselipukeutumisella -verkkokurssi alkaa jo maanantaina 27.11., ja ilmoittautuminen päättyy huomenna perjantaina 24.11.2017! Jos kurssi kiinnostaa, hyödynnä alekoodi arkijärki, jotta saat kurssista 10€ alennuksen. Minä olen menossa, tule sinäkin.