Maritetut meikit

Eilen päätin ottaa konmarin kauniiseen käteen ja käydä läpi kaikki meikkini. Olen ostanut  uusia ja tiesin että vanhoissa on varaa vähentää. Päätin, että nytpä kokeilen vaihteeksi konmaria ihka aitoon tyyliin juuri niin kuin pitää. Jokainen tuubi ja purnukka käteen ja sitten fiilistelemään.

Totuuden nimissä kaikkia ei tarvinnut edes fiilistellä. Tiesin suoralta kädeltä, mitkä meikit varmasti halusin säilyttää, joten siirsin ne erilleen ilman välivaiheita. Sitten ne loput joutuivat konmari-henkisen tarkastelun alle. Menetelmä ei ole minulle helppo. En millään meinaa voida luottaa vain fiilikseen, vaan väistämättä alan miettiä myös käytännöllisyyttä. Jostain vanhasta kynänpätkästä ei välttämättä nouse mieleen mitään erityisiä ilonpisaroita. Siitä huolimatta mietin, että ehkäpä sille olisi käyttöä kuitenkin. Värihän on suht ok, koostumus tuntuu iästä huolimatta olevan edelleen kunnossa, ja onhan se haaskuuta heittää roskiin käyttökelpoista tavaraa…

Onneksi meikkien suhteen on voi kuitenkin puhua itselleen järkeä. Jos jokin ei tuota iloa, ei sitä ainakaan omaan naamaansa hiero. Järkevämpää on vain päästää irti. Helpotin urakkaa siten, että kokeilin kaikkia niitä meikkejä kasvoille, joiden kohtalosta olin epävarma. Vaikka se limenvihreä luomiväri edelleen vaikutti napissaan jotenkin ihan käyttökelpoiselta, omalla silmäluomella se näytti onneksi juuri niin omituiselta kuin aina ennenkin. Tarvitsin tuon muistutuksen voidakseni luopua siitä tietäen, että ratkaisu on oikea. Vihreän kaveriksi lähti kaksi kimmeltävää pinkkiä, jotka rehellisesti tarkasteltuna toivat liiankin elävästi mieleen 90-luvun. Mikä ei ole ihme, sillä sieltähän ne olivat peräisinkin. Kyllä, olen säästellyt meikkejä pian 20 vuotta.

Kun tiedostin yllättäen, millaisia ysärifiiliksiä nuo luomivärit väreilivät, jokin henkinen este katosi. Tajusin yhtäkkiä, että taitaa olla aika sanoa hyvästit huulikiilloille. Kokeilin niitä kaikkia, ja lopulta jätin itselleni yhden. Neljä muuta sai mennä. Ymmärsin nimittäin, että en ole enää huulikiiltoiässä. Pastelliset tahmat kuuluivat aivan eri elämänvaiheeseen. Kiiltoja hypistellessäni tulin samalla ajatelleeksi, etten ole oikeastaan koskaan tykännyt huulikiilloista, vaikka olenkin niitä käyttänyt. Inhoan sitä tunnetta, kun hius takertuu ensin huulikiiltoon ja sitten uudestaan klähmäisenä poskeen kiinni. Voi olla että se viimeinenkin poistuu kokoelmista, vaikka olikin kyllä väriltään sopiva ja pukeva.

Tämän joukon jatkoksi nakkasin vielä yhden ikivanhan puuterin sekä huulipunan sekä peitevoiteen, joiden värit olivat vääriä. Molemmat tulleet kylkiäisinä muiden meikkien mukana. Olivat houkutelleet kauniissa pakkauksessa, mutta osoittautuneet käytännössä käyttökelvottomiksi. Jälleen kerran nähdään, että ilmainen tuote on TURHA! Jos väriä ei pääse valitsemaan itse, on hyvin pieni todennäköisyys, että se on itselle sopiva.

Konmari alkaa toimia sitten, kun siihen fiilistelyyn pääsee kunnolla kiinni. Luopumisesta tulee helpompaa, kun rationaalinen puoli aivoista uskaltaa hellittää vähän. Itselleni fiilikseen luottaminen järkiperusteiden yli on aina aika vaikeaa, mutta konmari voi auttaa itse asiassa näkemään myös uusia järkiperusteita, kun antaa ensin tunnetilalle mahdollisuuden. Jos huomaa, ettei oikeasti pidä jostakin, on helppo perustella itselleen, ettei sitä tule koskaan käyttämään.

Milloin viimeksi raivasitte meikkipussit ja kosmetiikat? Löytyikö aarteita vuosikymmenten takaa, vai olenko ainoa joka hautoo muistoja teinivuosilta?

Hyvästit ysärikimallukselle

Hyvästit ysärikimallukselle

Aleostoksilla vahingossa ja tahallaan

Olen varmaan aiemminkin sanonut, että tykkään alennusmyynneistä. Siis sellaisista kunnollisista, joissa alennukset ovat vähintään -25%, sitä pienemmän alet eivät mielestäni ole vaivan arvoisia. Alennusmyyntien riskit ovat tunnettuja. Niissä harhautuu helposti ostamaan itselleen tarpeettomia tavaroita, jotka eivät lopulta välttämättä ole edes kovin halpoja.

Toisaalta tykkään alennusmyynneistä juuri päinvastaisesta syystä. Jos löytää tarpeellista tavaraa normaalia halvemmalla, tuntee suorastaan huiputtaneensa systeemiä! Niinpä minulla onkin paljon alesta ostettuja kamppeita. Olen myös vuosien aikana kehittynyt ostajana. Olen nimittäin tehnyt elämäni aikana runsaasti pöhköjä aleostoksia. Mutta olen kehittynyt. Enää harvoin erehdyn ostamaan mitään tarpeetonta (okei, kenkiä ei ehkä lasketa tähän) enkä anna alennuksen hämätä vaan arvioin ostoksen edullisuutta hinnan perusteella.

Olen viime viikolla käväissyt pyörähtämässä sekä Stockan että Sokoksen alennusmyynneissä, nimenomaan kosmetiikkaosastolla. Kosmetiikka tuntuu aina vähän sellaiselta juuri ja juuri tarpeelliselta ostokselta, vaikka rehellisyyden nimissä tykkään kosmetiikasta kovasti, ja olen jossain määrin kiinnostunutkin siitä. Stockalla katselin kynsilakkoja, jotka olivat ihanan kimaltavia ja maksoivat vain kolme euroa pullo. Harkitsin pitkään ostaisinko kultaisen vai hopeaisen, kunnes aloin miettiä olisiko kynsilakasta todella iloa minulle, niin halpa kuin se olikin. En käytä kynsilakkoja säännöllisesti, ja minulla on jo muutama. Tarvitsinko oikeasti kullankimallusta varpaiden kärkiin? Totesin että en, ja jätin lakat ostamatta.

Olin jo lähtemässä pois kun huomasin vielä yhden alepöydän. Siellä oli Clarinsin luomiväripaletteja, ja tajusin että nyt osuin oikeaan. Olen lähes vuoden etsinyt tietyn sävyisiä luomivärejä, ja nyt niitä oli siinä tarjolla erittäin kohtuulliseen hintaan. Ostosta ei tarvinnut kauan harkita. En ikimaailmassa olisi raaskinut ostaa palettia täydellä hinnalla, mutta 30% alennuksella kyllä. Ostos oli todella harkittu, sillä olen varta vasten käynyt noita värejä etsimässä pariin otteeseen, mutta en vain ole löytänyt mieluisia. Tiesin siis heti, että tässä on tuote jolle tulee käyttöä. Luomiväripaleteissa kannattaa muuten jakaa hinta värien lukumäärällä, ja miettiä ostaisiko yhtä monta erillistä sillä hinnalla. Tässä tapauksessa yhdelle luomivärille tuli hintaa 5€ kappale, mikä mielestäni oli Clarinsin tuotteesta käypä hinta.

Eilen tein samanlaisen pikapyörähdyksen Sokoksella, olin oikeasti ruokakauppaan menossa mutta päätin tarkistaa, olisiko alessa mitään kiinnostavaa.  Tein uuden löydön, ripsivärin suosimaltani merkiltä, ja erittäin tarpeeseen tämäkin. Olin juuri pari päivää aiemmin huomannut, että vanha ripsari alkoi olla aivan lopussa ja tehnyt mielessäni muistiinpanon uuden ostamisesta. Kun näitä oikeasti tiedostettuja tarpeita tulee vastaan alessa, olen riemuissani. Kun ostos on tehty, oikea strategia on poistua lähimmästä uloskäynnistä eikä jäädä enää haahuilemaan uusien löytöjen toivossa.

Onnistuin vahingossa tekemään tarpeellisia ostoksia. Tämä taktiikka sopii minulle parhaiten. Pitäen mielessä mitä tarvitsen mutta ilman ryysimistä ja erillisiä reissuja kauppaan. Kävin molemmissa aleissa samalla kun olin kaupassa ja kaupungilla joka tapauksessa muutenkin.

Oletteko tehneet fiksuja alelöytöjä?

Aleja odotellessa

Olen edelleen pohdiskellut ostokäyttäytymistäni, nyt kosmetiikan osalta. Sen suhteen harhaudun harvoin impulssiostoksille, niin että ostaisin jotain, mitä en ollenkaan tarvitse tai ole suunnitellut ostavani. Tarkoitan, että noihin kenkiin verrattavia kosmetiikkaostoksia sattuu harvoin. Tosin tuon excelin perusteella pitäisi varmaan kyseenalaistaa tämäkin käsitys, ehkä olen tässä yhtä väärässä kuin vaatteiden suhteen. Minulla on vähän sellainen fiilis, että etenkin alennusmyynneissä saatan kuitenkin harhautua kaidalta tieltä.

Jostain syystä erityisesti alekosmetiikka vetoaa minuun. Tarkoitan nyt kosmetiikalla kaikkea henkilökohtaiseen hygieniaan ja ulkonäköön liittyviä tuotteita hammastahnasta ripsiväriin. Siihen on ainakin kaksi syytä. Koska tietyt tuotteet ovat välttämättömiä, tuntuu fiksulta ostaa niitä nimenomaan alesta. Aliostajan pistämätön logiikka menee niin, että jos kerran ostaa joka tapauksessa, kannattaa tietenkin odottaa hetki, jolloin saman tuotteen saa halvemmalla. Jos ostaa sitten useamman kerralla, välttää alennuksen lisäksi monta muuta ostoskertaa. Toisaalta kosmetiikka jos mikä on sellaista vähän ”turhaa”, josta ainakin minulla on aina vähän sellainen olo, että tarvitseeko tätä nyt välttämättä.

Toisaalta jos tuote on alessa, sen ostaminen tuntuu oikeutetummalta, kuin ”turhuuden” ostaminen täydellä hinnalla. Tuo aiempi syy liittyy etenkin niihin välttämättömyyksiin, mutta kun kyse on jostain vähemmän välttämättömästä, alennusprosentti tekee tuotteista heti houkuttelevampia.

Huomasin, että jokakeväiset alennuspäivät tekevät tuloaan, joten nyt tietysti vetkuttelen kaikenlaisten ostosten kanssa. Kaivelen purkkien pohjilta viimeisiä rippeitä, sillä kaikista eniten kirpaisisi, jos ostaisi vahingossa täydellä hinnalla jotain, jonka saisi seuraavalla viikolla selvästi halvemmalla… Toivottavasti hahmotatte itseironian tässä tekstissä. Tiedostan itsekin, että olen tämän asian suhteen vähän hassu.

Nyt siis nähdään miten luoviin ratkaisuihin päädyn ennen kuin aleviikot alkavat. En siis tiedä milloin ne olisivat mutta kai nyt jotkut ennen pääsiäistä kuitenkin. Niitä odotellessa teen listaa loppuvista tuotteista.

Onko siellä ketään muuta, joka jo odottelee että pääsisi alennusmyynteihin santsaamaan tarpeellisia varastoja?

 

Viikon vinkit: vaatteiden laadusta, määrästä ja kosmetiikasta

Siltä varalta että joku ei ole vielä tähän törmännyt, jaan Aamulehden erinomaisen artikkelin, jossa käsitellään vaatteiden laatua erityisesti materiaalien näkökulmasta. Suosittelen tätä erittäin informatiivista juttua kaikille!

Tästä lyhyestä jutusta käy ilmi, paljonko suomalaiset käyttävät vuodessa rahaa kosmetiikkaan. Yllättävää on, että viime vuonna rahaa kulutettiin jo enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Kuka olisi uskonut? Aloin tietenkin tämän luettuani heti miettiä, pitäisikö kirjata myös kosmetiikkaostokset vaateostosten lisäksi, ihan vain mielenkiinnosta. (YLE)

Tämä pitkä ja polveileva artikkeli paneutuu (naisten) vaatteisiin, minimalistiseen vaatekaappiin, konmari-tekniikkaan ja vaatekaapin ”kuratoimiseen”. Suokaa anteeksi, mutta minun tekee aina mieli vähän pyöritellä silmiä kun näen tuon sanan. ”Kuratoitu vaatekaappi”, voi hyvänen aika. Oikeasti kyse on järkevästä, tarkoituksenmukaisesta ja miellyttävästä vaatevalikoimasta, ja sen saavuttamiseen auttaa ihan perinteinen karsiminen ja raivaaminen. Tietenkin jos kuratoiminen saa saman asian kuulostamaan hienommalta niin mikäpä siinä. Täytyy kuitenkin sanoa, että itse jätän kuraattorin hommat suosiolla taidepiireille.

Miksi valitsen luonnonkosmetiikkaa

Tämä aihe on pyörinyt mielessä pidempään, ja viime aikojen kosmetiikkakohujen seurauksena entistä enemmän. Olen noin viiden viime vuoden aikana siirtynyt vähitellen luonnonkosmetiikan* käyttäjäksi, vaikka sitä ennen en tiennyt aiheesta oikeastaan yhtään mitään. Ennen kuin aloin perehtyä aiheeseen enemmän, tunsin ainoastaan Dr. Hauschkan, ja siihen liittyvän biodynaamisen viljelyn, ja pidin koko juttua lähinnä huuhaana. Tietämykseni on kuitenkin lisääntynyt moninkertaiseksi, ja nykyään minulla on mielestäni erittäin hyvät perustelut luonnonkosmetiikan käytölle, eikä niillä ole huuhaan kanssa mitään tekemistä.

Haluan maksaa tehosta, en fiiliksestä

Olin käyttänyt Lancomen kasvovesiä aina, kunnes eräänä päivänä satuin ensimmäistä kertaa lukemaan, mistä kasvovesi oli oikeasti tehty. Tunsin oloni petetyksi, kun viidentenä listassa oli punainen väriaine. Toki itse tuote oli kauniin (ja teollisen) vaaleanpunaista, mutta kun tajusin, että väriainetta on sisällysluettelossa niin paljon, tunsin oloni hieman petetyksi. Siitä hetkestä lähtien olen kiinnittänyt huomiota siihen, että hoitava kosmetiikka todellakin hoitaa, eikä vain näytä ja tunnu kivalta. Väriaine ei varmana puhdista, siloita, kosteuta tai tee mitään muutakaan iholleni. Miksi siis maksaisin siitä?

Valitsen luonnonkosmetiikkaa etenkin silloin, kun kyseessä on kosteuttava tuote. En usko siihen, että mikään ainesosa – oli se sitten peräisin kasvista tai laboratoriosta – voi oikeasti ”hidastaa vanhenemista” tai ”tasoittaa juonteita”, mutta kosteutta ja rasvaa iholle kyllä voi viedä. Hyvin kosteutettu iho näyttää ja tuntuu paremmalta kuin kuiva. Tämän ollessa tavoitteena luonnonkosmetiikka on rationaalinen ratkaisu, joka optimoi hyödyt. Tiedän silloin tuotteen jokainen ainesosa palvelee tätä tarkoitusta, eikä mukana ole aineita, jotka ainoastaan saavat ihon tuntumaan joltain (esim. silikonit, jotka tekevät pehmeän pinnan mutta eivät tuo iholle kosteutta).

Olen huolissani luonnosta

Olen sitä mieltä, että nykykosmetiikka noin yleisesti ottaen on ihmisille turvallista. En usko, että riskini sairastua syöpään on merkittävästi kohonnut, vaikka käytänkin sellaista misellivettä, jossa on sitä pelottavaa säilöntäainetta, josta viime päivinä on niin paljon kohkattu. Sen sijaan olen huolissani siitä, mitä erilaiset kemikaalit aiheuttavat päätyessään vesistöihin ja ympäristöön. On monenlaisia hormonihäiritsijöitä, mikromuoveja ynnä muita, jotka eivät pieninä määrinä ihmisen iholla eivät aiheuta mitään haittaa. Mutta mitä tapahtuu, kun näitä aineita huuhtoutuu tuhansia litroja viemäristä alas? On jo tiedossa, että esimerkiksi lääkejäämät ovat todellinen ongelma. En halua olla omalta osaltani tässä ketjussa mukana. Siksi valitsen mieluiten luonnonkosmetiikkaa myös puhdistustuotteissa, jos se vain on mahdollista. Tiedostan, että kasvokuorinnan mikromuovihippuset eivät ole kokonaisuuden kannalta iso juttu verrattuna vaikka niihin autonrenkaisiin, mutta tämä on periaatekysymys. Jos vaikuttaminen on näin helppoa, haluan tehdä sen.

Nämä kaksi ovat ne tärkeimmät syyt. Olen ilokseni löytänyt kaksi tuotesarjaa, joissa olen tyytyväinen suunnilleen kaikkeen – tuotteiden tehoon, miellyttävyyteen, sarjan visuaaliseen ilmeeseen ja yleiseen fiilikseen. Ne ovat ruotsalainen Estelle & Thild sekä suomalainen EkoPharma. Silti en todella ole puritaani tämänkään asian suhteen. Jos pitää hankkia tuote, jollaista on vaikea luonnonkosmetiikan keinoin saavuttaa, ostan tavallisen ihan hyvällä mielellä. Jos nyt esimerkiksi haluaisin jotkut ihme tuhkimotipat, joilla taiotaan ylimaallisen kireä ja siloinen naamataulu juhlien ajaksi, en edes yrittäisi löytää kyseistä tuotetta luonnonkosmetiikan osastolta. Hiuslakka, kuivasampoo, kynsilakka, antiperspirantti – näitäkään ei tietääkseni ole edes olemassa luonnonkosmetiikan versioina, ja silti käytän niitä kaikkia. En myöskään koskaan vaihtaisi esimerkiksi hammastahnaa fluorittomaan versioon. Tutkimusnäyttö fluorin hyödyllisyydestä on niin vakuuttava, etteivät ns. ”luonnolliset” vaihtoehdot houkuttele millään tavalla.

Miten te lukijat suhtaudutte luonnonkosmetiikkaan? Ja muuten, jos teillä on hyviä kokemuksia luonnonkosmetiikan sampoosta tai hoitoaineesta, antakaa vinkkejä! Olen välillä käyttänyt Korresia, joka on vähän sinne päin, mutta ei sertifioitua, ja lisäksi se ei ainakaan minulla pese pidemmän päälle tarpeeksi puhtaaksi. Toiveena on mieto tuoksu. Olen kokeillut Santea, ja se kuivatti päänahan ihan kauheaksi. Laveran hoitoaine taas oli yhtä tyhjän kanssa. Mitäs muuta kannattaisi kokeilla?

* Tarkoitan luonnonkosmetiikalla tässä etupäässä sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, en mitä tahansa tuotetta joka väittää olevansa ”luonnollinen”.

Aliostajan ongelmia

Onhan siitä ollut puhetta, että olen aliostaja. En osta, ellei ole pakko. Tämä johtuu jostain kummallisesta ajatusvirheestä, joka saa minut ajattelemaan seuraavia:

  • ”Äääh, en jaksa nyt kantaa tätä kotiin/ei mahdu kassiin/on jotenkin muuten hankalaa. Ostan ensi kerralla.”
  • ”Periaatteessa pärjään kyllä ilmankin.”
  • ”Nyt voisi olla hyvä tilaisuus ostaa tuote x varastoon, mutta toisaalta minulla on vielä entisiäkin jäljellä, joten en taida sittenkään ostaa, säästyy rahatkin.”
  • ”Melko kallista…”
  • ”Tavallaan tämä olisi kiva, mutta oikeastaan en välttämättä tarvitse sitä, joten en osta.”
  • ”En tiedä mikä näistä olisi paras, joten en ota mitään.”

En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa. Sitten kun en osta, saan tuntea seuraukset nahoissani. Tai kuten nyt, tukassani. Olen nyt viikon suihkinut hoitoaineeksi lasten muumi-suihketta, kun en ajoissa ole täydentänyt hoitoanetta. Siihen oli erinomainen tilaisuus esimerkiksi hullujen päivien aikaan. Selasin tarjouksessa olevia hiustuotteita edestakaisin, enkä osannut päättää. Valikoimaa oli liikaa, hermostuin kun en osannut päättää millä kriteerillä ostopäätös olisi kannattanut tehdä (hinta/merkki/luvatut ominaisuudet) ja jätin lopulta ostamatta kokonaan. Perustelin itselleni, että onhan minulla niitä vanhoja vielä puoli pulloa jäljellä, ehkä niillä pärjää jopa seuraaville alepäiville asti. Älkää kysykö, en itsekään tiedä missä mielenhäiriössä oikein olin.

Nyt on sitten kaikki loppu. Enkä ole päässyt kauppaan. Päässyt tarkoittaa tässä ”viitsinyt mennä”. Tällä viikolla alkaa olla pakko viitsiä. Voisin yrittää välttää tämänkaltaista tilannetta jatkossa ja määrätä itseni ostamaan saman tien kaksi purkkia kaikkea. Yhdet käyttöön ja toiset säästöön odottamaan ensimmäisten loppumista. Sillä lailla säästyn yhdeltä ostoskierrokselta kokonaan, mikä taas sopii aliostajalle erinomaisesti.

Kärsiikö joku muu samasta ongelmasta?

Viikon vinkit: tavaran vähentäminen, puuvillan kierrätys ja vaarallinen säilöntäaine

Tykkään Ilana Aallon Paikka kaikelle -blogista, koska tekstit eivät rajoitu pelkkään organisoimiseen tai vähentämiseen, vaan teemoja pohditaan pintaa syvemmältä. Tässä YLEn artikkelissa Ilana puhuu fiksuja mm. tavaran vähentämisestä ja tulevaisuuden pelosta.

Tämä toinen erittäin kiinnostava juttu kertoo VTT:n hankkeesta, jossa puuvillavaatteista tehdään uutta kuitua teollisuudelle. Uuden menetelmän pitäisi olla huomattavasti puuvillan kasvatusta ympäristöystävällisempää, ja lisäksi tuottaa miellyttävää, käyttökelpoista tekstiilikuitua. Tämä on sellaista tekstiilikierrätystä, jonka perään olen täällä blogissakin huudellut! (YLE)

Viikon ikävä uutinen liittyy kosmetiikkaan. Tanskassa huomattiin, että monissa kosmetiikkatuotteissa käytetään edelleen säilöntäainetta, jonka epäillään aiheuttavan syöpää, ja joka on ollut jo vuoden ajan kielletty EU:ssa. Siitä huolimatta ainetta löytyy monista meilläkin myytävistä tuotteista, joista valtaosa on L’orealin valmistamia. En huomannut, kirjoittiko HS tai YLE aiheesta, mutta ainakin Hufvustadsbladetissa oli juttu aiheesta (ruotsiksi). Tarkempaa selkoa aiheesta tekee Noora Kemikaalicocktail-blogissa. Suomen virallinen kannanotto löytyy TUKESin tiedotteesta. Tilanteen voisi summata niin, että PHMB on mahdollisesti syöpää aiheuttava aine, ja TUKESin tulkinnan mukaan sitä sisältävien tuotteiden myynti on Suomessa laitonta. Ymmärtääkseni aivan täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole.

Henkilökohtaisesti tämä koskettaa minua, sillä tuosta kosmetiikkalistasta löytyi muutama tuote, jotka löytyvät minunkin kaapistani. Käytännössä se tarkoittaa myös sitä, että joudun etsimään korvaavan tuotteen misellivedelle, josta olen tykännyt tosi paljon. Varsin kiukuttavaa, että mahtava tuote osoittautuukin yllättäen syöpävaaralliseksi. En tunne kosmetiikan kemiaa joten voi olla että olen väärässä, mutta maallikko ihmettelee, eikö muka säilöntäainetta voisi korvata jollain vähän vaarattomammalla? Jälleen hyvä syy kääntyä luonnonkosmetiikan puoleen.

Mielenkiintoista hinnoittelua

Palaan noihin mahtaviin jämäruokavinkkeihin vielä, teen niistä koosteen niin että kaikki pääsevät hyötymään. Sitä ennen kuitenkin ajattelin jakaa mielenkiintoisen havainnon, jonka tein ennen joulua.

Olin ostamassa kosmetiikkaa, ja pyörittelin käsissäni Estelle & Thildin vartalovoipurnukkaa, josta olin lukenut kehuja, mutta jota en ollut kokeillut aiemmin. Koska oli joulumyynti kiivaimmillaan, huomasin viereisellä pöydällä saman tuotteen lahjapakkauksessa: neljä eri tuoksuista vartalovoita, jokaisessa 50 grammaa. Kädessä pitelemäni normaalikokoinen purkki sisälsi rasvaa 200g. Hetkeksi ilahduin, että tuostahan voisi kätevästi kokeilla neljää erilaista tuoksua, ja sitten päättää mikä niistä on suosikki. Sitten vilkaisin hintaa, ja itse asiassa oli pakko tarkistaa näinkö oikein. Yksittäin purkki maksoi noin 20€. Neljä pientä purkkia, joissa oli kuitenkin yhteensä yhtä paljon kuin yhdessä isossa, maksoi noin 30€, siis kympin enemmän. Hah, sanon minä.

Jälkeenpäin minulle selitettiin, että lahjapakkauset ovat aina kalliimpia kuin tavalliset. Tavallaan ymmärrän sen johonkin pisteeseen saakka, totta kai hieno paketti maksaa jotain. Mutta maksaisinko 10 euroa enemmän siitä, että saan neljää eri tuoksua kerralla? En todellakaan. Olisin voinut maksaa kaksi euroa enemmän. Siinä olisi kulkenut hintajoustoni raja. En tiedä onko tuo varsinaisesti kuluttajan huijaamista, mutta hyvä esimerkki siitä, että hintojen suhteen kannattaa olla tarkkana. ”Tarjous” on tarjous vain silloin, kun on joku todellinen vertailukohta. Jos etsii jotain tiettyä tuotetta, yleensä seuraa hintoja jonkin aikaa, jolloin todellisuudessa edulliset tarjoukset erottuvat joukosta. Jos sen sijaan uskoo vain kaupan plakaatteja, voi tehdä ”edullisen” ostoksen, joka on todellisuudessa kalliimpi kuin tavallinen.

Kosmetiikan kondoilua

Raivasin makuuhuonetta viime viikolla. Yksi kohde oli kampauspöytä, joka pitää sisällään kaikki meikkini, hiusharjat ynnä muut sekä aika paljon koruja. Huomasin, että Marie Kondon menetelmä sopii erinomaisesti myös kosmetiikan karsimiseen. Kampauspöydän laatikot ovat sen verran pienet, että ne voi yksi kerrallaan tyhjentää kokonaan ja sitten käydä sisältö yksi kerrallaan läpi.

Tämä operaatio olikin erittäin tarpeellinen. Havaitsin, että meikkien seassa tulee haudottua ties minkälaisia kerrostumia kymmenien vuosien takaa vain siksi, ettei ole tullut kyseenalaistaneeksi asiaa mitenkään. Poistin useamman luomivärin, pari rajauskynää ja peitevärin. Nyt pari päivää myöhemmin on tullut mieleen vielä muutama tuote, jotka pääsivät ensimmäisellä kierroksella läpi, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että haluan luopua niistäkin. Huomasin, että olen säästellyt kosmetiikkaa, jonka olen saanut joko ilmaiseksi tai hyvin halvalla. Mitätön rahanmeno on kompensoinut epäsopivia värisävyjä. Käytännössä väärän sävyistä kosmetiikkaa ei kuitenkaan tule käytettyä, koska naama näyttää siinä typerältä. Yksi luomiväripaletti lähti kiertoon ihan vain siksi, että olen kyllästynyt siihen. Mikään tuote ei ollut iästä huolimatta pilalla, vaan halusin luopua kaikista juuri siksi, etteivät ne enää ilahduttaneet minua.

Toinen havainto kampauspöydän suhteen oli, että kun laatikossa on paljon pientä sälää, jonkinlaiset tilanjakajat helpottavat organisoimista ja saavat yleisvaikutelman paljon siistimmäksi. Käytin tähän tarkoitukseen erilaisia pieniä pahvilaatikoita, joita olen ruvennut säästelemään. Etenkin pumpulipuikkojen pakkauslaatikot osoittautuivat käteviksi. Pinnit ja ponksut pysyvät niissä paikallaan, eivätkä ne leviä laatikon pohjalle. Raivaamisen ja organisoimisen lisäksi lahjoitin pois kasan papiljotteja, pesin kaksi hiusharjaa ja keräsin muutaman rikkimenneen korun omiin muovipusseihinsa odottamaan korjausta.

Ison senkin siivous on kuitenkin vielä kesken. Olen raivannut sieltä tavaraa pois, ja jopa laittanut sitä myyntiin. Yksi laatikko tyhjeni kokonaan, ja täytin sen urheiluvaatteilla. Erittäin hyvä veto, koska niillä ei ole aiemmin ole ollut kätevää paikkaa. On kuitenkin vielä kaksi isoa laatikkoa, jotka pitäisi järjestää fiksusti uudelleen. Vaikuttaa siltä, että senkkiin syntyy runsaasti lisää tilaa, kunhan vain saan loputkin tarpeettomat tavarat sieltä ulos ja kiertoon. Sisältö on kuitenkin jotenkin niin sekalaista tavaraa, että raivaaminen tuntuu työläältä. Joka tavaran kohdalla pitää miettiä, onko tämän oikea paikka tässä vai jossain muualla. Jatkan senkin kimpussa vielä tämän viikon niiden lastenvaatteiden ohella. Sitten voin ruveta miettimään, mitä tyhjiin laatikoihin laitetaan.

Viikon vinkit: Tekstiilien kierrätys, kauneuden riskit ja toimittajien mokat

Outi Les Pyy on blogi, jossa asiat ilmaistaan suoraan ja kiertelemättä. Tämä kirjoitus käsittelee tekstiilien kierrätystä, ja siinä on kiinnostavia näkökulmia. Outi pohtii asiaa tekstiilien laadun kannalta; vanha vaate voi olla arvokasta materiaalia johonkin, sillä kangas on paljon kestävämpää, kuin se mistä uudet vaatteet tehdään. Hän arvelee, että kierrätystä estää häpeän pelko, ei kehdata viedä vanhoja mummon vaatteita kierrätykseen. Ehkä tämä voi olla yksi syy, mutta omasta kokemuksesta sanoisin, että kynnys voi olla ihan muualla. Jos on joskus tyhjentänyt kuolinpesää, tietää että se on emotionaalisesti ja usein fyysisestikin rankkaa työtä. Kun voimat ovat vähissä, roskis voi olla ainoa, mihin energia riittää. Kirjoituksessa on joka tapauksessa mielenkiintoista asiaa, ja suosittelen sen lukemista mikäli aihe kiinnostaa.

Kauneus ei ole riskitöntä, ja joskus siitä voi jopa joutua kärsimään, ellei pidä varaansa. YLEllä Tukesin asiantuntijat listaavat seitsemän vinkkiä, joilla riskejä voi vähentää. Jutussa todetaan, että luonnonkosmetiikkaan ei kannata luottaa sinisilmäisesti, ja totta onkin että luonnonkosmetiikassa käytetään ainesosia, joille joku voi olla yliherkkä. Mutta toisaalta sertifioidusta luonnonkosmetiikasta tietää varmuudella myös, mitä siinä EI ole. Esimerkiksi niistä varmasti puuttuu metyyli-isotiatsolinoni, josta jutussa vakavasti varoitetaan.

”Tee vain niin kuin minä kirjoitan, älä niin kuin sisustan itse!” Loppukevennyksenä Glorian Kodin toimittajien parhaat palat kuvien kera niistä kohdista, joissa oma koti ei ihan täysin vastaa lehteen loihdittuja sisustusvinkkejä.