Avainsana-arkisto: kirpputori

Tavaroihin kiintymisestä ja luopumisen vaikeudesta

Julkaistu , kirjoittanut
21

Jäin pohtimaan tuota lahjoittamista: miksi minusta on mukavampaa antaa tavaraa jollekin tietylle ihmisille kuin järjestölle? Miksi yksittäisten ihmisten järjestämät tempaukset herättävät myötätunnon paljon helpommin kuin jonkun organisaation? Tämä on kiinnostava kysymys, koska lopputulos on aivan sama: tavaraa poistuu, ja se toimitetaan jotenkin järkevään käyttöön. En näe noita esineitä enää koskaan. Miksi sillä olisi siis mitään väliä, kuka ne kerää?

Väittäisin, etten ole tämän tunteen kanssa ihan yksin. Tiedän esimerkiksi tapauksia, joissa asuntoa myydessä myydään mieluummin yksityiselle ihmiselle joka aikoo muuttaa asuntoon asumaan, kuin kiinteistösijoittajalle, joka aikoo vuokrata asunnon eteenpäin. Tai että kirppistavaroissa tutulle antaa ilmaiseksi, mutta vieraan pitäisi maksaa. Mikä logiikka siinä oikein on? Jos tavarasta kerran voi luopua ilmaiseksi, eikö pitäisi olla aivan sama, kuka on vastaanottaja? Tai jos vanhaan asuntoon ei ole enää koskaan asiaa, mitä väliä sillä on, asuuko siellä vuokralainen vai omistaja?

Johtopäätökseni on, että meillä on enemmän tunnesiteitä tavaroihin, kuin tiedostamme. Tätähän on tutkittu mm. psykologisissa testeissä. Jos ihminen on omistanut jonkun esineen, hänellä on vahva taipumus pitää ko. esinettä parempana tai arvokkaampana kuin täsmälleen samanlaista, jonka joku muu omistaa. Tämä siis riippumatta esineen todellisesta arvosta, tätä on testattu esimerkiksi kynillä. Se, että minä omistan jotain, tekee tavarasta luonnollisesti paremman, kuin muut vastaavat. Täytyyhän sen olla parempi, kun minä kerran olen kelpuuttanut sen itselleni.

Kun ajattelen niitä villahaalareita, jotka pakkasin eilen sille palelevalle vauvalle, tämä teoria palaa mieleen. En voi sanoa, että minulla olisi ollut mitään erityistä tunnesidettä niihin haalareihin. Tiettyjä vauvanvaatteita olen kyllä säästänyt tunnesyistä, mutta äitiyspakkauksen villahaalari ei herätä samanlaisia tunteita, kuin vaikkapa jonkun itse kutomat minikokoiset töppöset. Siitä huolimatta olin säästänyt haalarit, koska en ollut keksinyt niille sopivaa sijoituspaikkaa. Kirppiksellä niitä ei oikein kehtaa myydä, saahan jokainen vastaavan ilmaiseksi. Toisaalta kyseessä on rahanarvoinen vaate… olisihan se haaskausta tunkea se UFFin laatikkoon. Sitä paitsi se on meidän haalari! Sen saattaisi saada joku, joka ei edes arvostaisi sitä ollenkaan. Mutta kun tiedän haalarin menevän vauvalle, joka todella tarvitsee haalaria juuri nyt, ja jolla ei varmasti ole sellaista ennestään, lahjoittaminen muuttuu helppoakin helpommaksi.

Kaikki asianhaarat huomioonottaen tällainen ajattelu on täysin järjetöntä. Mutta samalla se kyseenalaistaa alkuperäisen väitteeni siitä, ettei muka ole mitään tunnesidettä. Jos oikeasti ei olisi, olisin hankkiutunut haalarista eroon aikoja sitten, tavalla tai toisella. Tämä on varmasti osa sitä luopumisen tuskaa, joka myös on havaittu tieteellisissä tutkimuksissa. Luopuminen on helppoa ja antaminen tuottaa iloa silloin, kun tietää omien tavaroiden saavan arvonsa mukaisen kohtelun. Jos on epäilys siitä, että tavara joutuu uuteen kotiin, jossa sitä ei arvosteta eikä siitä huolehdita, tuntuu ikävältä. Omistaminen jotenkin ulottuu henkisellä tasolla vielä sen hetken ylitse, kun tavarasta fyysisesti luopuu. Tässä on muuten vielä sellainenkin epärationaalisuus, että ilmiö koskee ensisijaisesti omia tavaroita. Toisen tavaroista on helppo sanoa, että mitäs siinä murehdit, eihän se enää sinun ole. Mutta siitäpä puuttuukin se omakohtainen kokemus ja tunne.

Jostain syystä raha tuntuu lievittävän tätä tuskaa ainakin minulla. Kun olen myynyt jotain, tuntuu että olen saanut asianmukaisen korvauksen enkä enää vaivaa päätäni sillä, mitä sille tavaralle tapahtuu. Pienikin raha tuntuu helpottavan tunnesiteen katkaisussa. Tosin jos jälkeenpäin kuulen jotain ikävää, saattaa silti vähän kirpaista. Myin kerran yhden takin, ja sain siitä oikein hyvän korvauksen. Myöhemmin kuulin, että takki oli varastettu. Minua harmitti melkein yhtä paljon kuin jos takki olisi varastettu itseltäni. Harmituksen aihe ei ollut se, että kaverini jäi ilman takkia, vaan se että nyt en tiedä minne se takki joutui. Epäilemättä jollekin kiittämättömälle, epämiellyttävälle rosvolle. Mun takki!

Olisi kiinnostavaa kuulla, onko teillä yhtään vastaavia kokemuksia? Oletteko huomanneet, että omiin tavaroihin suhtautuu edelleen vähän kuin ne olisivat edelleen omia, vaikka ne on antanut eteenpäin? Tai helpottaako raha luopumista? Vai onko tällainen luopumisen tuska ihan vieras ilmiö?

Kevyempi olo

Julkaistu , kirjoittanut
8

Ryntäilin eilen kaupungilla kuin hysteerinen orava, mutta lopputuloksena on, että nyt meillä on todellakin enemmän tilaa. (Ja kulutin varmaan siinä ohessa 500 kaloria, kannattaa ottaa liian tiukka aikataulu niin johan alkaa hiki virrata…) Ensin palautin lampun jonka ostimme viikko sitten, mutta jonka kiinnittäminen kattoon osoittautui valitettavasti mahdottomaksi. Tämä on tärkeä juttu, koska jos tuollaisia palautusjuttuja ei hoida heti, niillä on taipumus jääädä kokonaan hoitamatta. Nyt saatiin iso laatikko pois pyörimästä, ja vielä rahat takaisin tilille.

Sitten palautin remontista yli jääneen tapettirullan. Jälleen pieni tavara sinänsä, mutta juuri tällaisista pikkujutuista se työhuoneen kaaos on saanut alkunsa. Sitäpaitsi tästäkin sai rahaa takaisin lahjakortin muodossa. Se mahtuu lompakkoon, ja sillä voi ostaa vaikka jonkun joululahjan. Tapettirulla ei mahdu minnekään eikä yhdellä rullalla tee mitään.

Näiden jälkeen rynnistin toiselle puolelle kaupunkia, jossa minulla oli treffit nettikirppisostajan kanssa. Sain käsistäni tarpeettoman hoitolaukun tykötarpeineen, ja pari kymppiä rahaa lompakkoon. Viimeiseksi vein kaksi muovikassillista vaatetta sekä muutamia kirjoja Fidalle. Siellä ystävällinen ihminen otti kaikki vastaan, ei edes halunnut tarkistaa, mitä olin tuomassa. Kaikki vaatteet olivat kyllä käyttökelpoisia, puhtaita, ehjiä ja silitettyjä. Hyvällä omallatunnolla saatoin ne lahjoittaa. Kävin vielä kotimatkalla katsomassa erästä lastenvaatekirppistä, jonne aion viedä alkuvuodesta tavaraa.

Kotiin päästyäni kannoin vielä vintille pari laatikollista kirppisvaatteita odottamaan myyntihetkeä. En tykkää säilöä vintille myyntiä odottavia juttuja, koska pelkään niiden unohtuvan sinne. Päättelin kuitenkin, että koska ennen ensi vuotta niille ei tule tapahtumaan yhtään mitään (mukana on mm. paljon kesävaatteita), on fiksumpaa siirtää ne vintille, kuin säilytellä tilan tukkona työhuoneessa.

Nyt on jotenkin todella kevyt olo! Iso määrä tavaraa on kaikonnut kodistamme, ja se näkyy konkreettisena tilana lattioilla ja hyllyillä. Tätä roudaamista välttelee viimeiseen asti, koska se tuntuu niin työläältä. Sitten siihen rupeaa, ja se todella on juuri niin rasittavaa kuin etukäteen kuvitteli. Mutta etukäteen ei osaa kuvitella sitä keveyden tunnetta, mikä kaikesta on palkintona. Yritän pitää tämän jatkossa mielessä, kun seuraavan kerran ei ”jaksaisi” lähteä viemään tavaroita minnekään.

Koko koti kuntoon: vedetään henkeä

Julkaistu , kirjoittanut
8

Kuten viime viikon päivitystahdista kenties arvasitte, tässä on ollut jotenkin vetämätön olo viime aikoina. Päätin etten puske tätä kodinraivausprojektia nyt väkisin eteenpäin, vaan käytän tämän viikon siihen että viimeistelen noita edellisiä loppuun. En siis koskenutkaan kirjahyllyyn viime viikolla, enkä kyllä mihinkään muuhunkaan raivaushommaan. Jotta hyvin edistynyt projekti ei kokisi täyttä mahalaskua ennen maaliviivaa, täytyy pitää pieni hengähdystauko.

Tässä on vähän muitakin juttuja kasaantunut. Paperityöt erityisesti odottavat. Laskuja maksettavana ja papereita arkistoitavana. Vakuutusyhtiön kanssa pitäisi asioida ja soittaa muutama puhelu. En tunne olevani kovin energisessä mielentilassa, mutta toisaalta tiedän, että asioiden hoitamisesta saa lisää energiaa. On vain se aloittamisen vaikeus.

Kirpputorimyynnistä puhuessani ihmettelin, miksi joku kelpaa ilmaiseksi mutta ei parilla eurolla. Valistuneet lukijat ehdottivat, että syy on siinä että ostajalla tai pikemminkin ottajalla on oma voitto mielessä. Tiedättekö mitä, olen todella ollut niin naivi, että tämä ei ole pälkähtänyt päähäni! Vaikka täysin loogista, sallittua ja markkinatalouden periaatteita noudattavaa toimintaahan se on. Ei vain ole tullut mieleenkään, että joku näkisi näissä vanhoissa purnukoissa myyntipotentiaalia, vaikka käyttöpotentiaalia niissä olisikin. Oma näkökulmani on ollut se, että jos ottaa jotain ilmaiseksi mutta ei ole valmis ottamaan samaa tavaraa pientä rahaa vastaan, on kyseessä esine, jota ei oikeasti tarvitse, ja joka muuttuu välittömästi roinaksi uudessakin kodissa. Siitä syystä olen tuota ilmiötä ihmetellyt.

Mutta ehkä se ei ole niin kaukaa haettua sittenkään. Olenhan esimerkiksi Danan podcasteja kuunnellessa oppinut, miten hän luiskahti tuohon ajattelutapaan niin syvälle, että lopulta heillä oli kokonainen huone täynnä vanhoja, kirppiksiltä ostettuja tavaroita, jotka Danan oli tarkoitus myydä isolla voitolla netissä. Joskus kuvio toimi, mutta läheskään aina ei, ja suurin ongelma oli se, ettei Danalla ollut todellista käsitystä esineiden arvosta. Joskus se 50 senttiä maksanut kapine ei todellakaan ollut sen arvokkaampi. Sitten niitä tavaroita alkoi kertyä ja kertyä ja lopulta käsissä olikin oikea ongelma.

Tuo rahan ja lahjoittamisen suhde ei ole ihan suoraviivainen. Esimerkiksi ystävälle on ihan valmis lahjoittamaan tavaroita, joista kuitenkin kirpputorilla pyytäisi hintaa. Toisaalta ystävätkään eivät aina halua ottaa tavaroita ilmaiseksi, vaan vaativat että saavat maksaa edes jonkun nimellisen korvauksen. Sitten on tavaroita, jotka näköjään menevät ilmaisena kuin kuumille kiville, vaikka ei uskoisi. Tänään mitä todennäköisimmin pääsen eroon luomiväripaletista, vaikka sitä on käytetty. En itse uskaltaisi ottaa käytettyä kosmetiikkaa vastaan vieraalta ihmiseltä, tutulta olen kyllä ottanut (kun tunnen ihmisen ja tiedän ettei hänellä esimerkiksi ole ollut silmätulehdusta). Tiedän itse, että tuo luomiväri on täysin kunnossa, mutta hämmästelen tuntemattomien ihmisten luottamusta minuun. Tajuan tätä kirjoittaessani että tuo kuulostaa siltä, kuin minulla olisi jotain synkkää salattavaa, mikä ei onneksi pidä paikkaansa… olen vain itse näköjään paljon epäluuloisempi.

Sateisen harmaa viikko

Julkaistu , kirjoittanut
15

Syystä tai toisesta tällä viikolla ei ole juurikaan ollut inspiraatiota kirjoittaa. Niinpä teen tähän nyt tällaisen yleispostauksen ilman sen kummempaa agendaa.

Päätin tänä vuonna luopua kanervista ja muista oikeista kukkasista parvekkeella, ja ostin niiden tilalle K-raudasta muovista havuköynnöstä. Se näytti paketissa hiukan ankealta, mutta avattuna, pörhennettynä ja parvekkeen kaiteelle aseteltuna yllättävän kivalta. Ledivalot näyttivät sen päällä hauskoilta, mutta nyt huomasin että puolet lampuista ei pala. Jossain on johto poikki, enkä onnistunut löytämään oikeaa kohtaa. Se harmittaa, täytyy ehkä käydä ostamassa uudet valot. Jostain muuten näin jonkun hyvien tapojen asiantuntijan toppuuttelevan, etteivät ihmiset ihan vielä laittaisi jouluvaloja. Ehkä jonkun valaistun joulupukin kanssa voisi vielä hiukan viivytellä, mutta tässä pimeydessä saa mielestäni jokainen ripustella talonsa ympärille niin paljon lisävaloja kuin sielu sietää.

Olen viime viikkoina saanut jostain yllättävää energiaa tavaroiden myymistä varten. Niitä on myös käynyt kaupaksi. Olen myynyt mm. kengät ja lastentarvikkeita. Hinnat ovat olleet parista eurosta muutamaan, mutta pikkuhiljaa näistä pienistä summista kertyy kymppejä. Jotta pysyisin laskuissa, tein taulukon johon merkkasin sekä myydyt että kirpparilta ostetut tavarat. Toisaiseksi olen plussalla. Tuo taulukko on itse asiassa aika kiva tapa dokumentoida sekä rahantuloa että tavaravirtaa.

Olen myös lahjoittanut tavaraa. Työhuoneessa odottaa eri ihmisille luvattuja vaatteita, ja eräskin vanha lamppu löytää joululomalla tiensä vastikään omilleen muuttaneen sukulaistytön luokse. Kirpparilla myydessä olen huomannut ilmaisen houkutuksen. Näköjään ilmaisuus on sitä houkuttelevampaa, mitä isompi esine on kyseessä. Toisaalta en aina oikein ymmärrä ihmisten logiikkaa. Joku haluaa tupperware-purkin, jos se on ilmainen, mutta ei jos se maksaa euron? Hintajousto on joskus todella herkkää. En oikein itse keksi, millaisen tavaran huolisin vain ilmaiseksi, mutta en eurolla. Tuollaisen tavaran pitäisi olla siis käytännössä tarpeeton, koska tarpeellisesta olisin tietysti valmis maksamaan. Tämä ajatus siitä, että haluaa jotain vain ilmaiseksi mutta ei muuten, hiukan hämää minua. Mutta nettikirppiksellä tämä näyttää olevan ihan normaalia.

Voi olla että pidän tauon Koko koti kuntoon -projektissa ensi viikolla, jotta saan kirittyä kaikki käynnissä olevat hommat kiinni. Katsotaan miten tehokas olen nyt viikonloppuna.

7 syytä, miksi ihmiset kierrättävät karmeaa tavaraa

Julkaistu , kirjoittanut
19

Olen viime aikoina pohdiskellut, miksi kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen heitetään selkeästi käyttökelvotonta tavaraa. Taannoin Ilana Aalto kirjoitti Paikka kaikelle -blogissaan, miten karmeaa tavaraa hyväntekeväisyyslahjoituksista löytyy. Eilen luin Rinnan blogista kokemuksia siitä, mitä tapahtuu kun penkoo kierrätyskeskuksen vaatelaareja. Molempien kokemus oli, että ihmiset ”lahjoittavat” likaisia, rikkinäisiä ja suorastaan ällöttäviä vaatteita. Siis ei pelkästään sellaisia, että lapsen housunpunteista ei ole ruohotahrat kokonaan pesussa lähteneet, vaan pinttyneitä kalsareita ja liasta koppuraisia vaatteita, joissa voi olla vaikka kuivunutta oksennusta.

Miksi? Mikä saa ihmisen kuskaamaan pilalle menneen vaatteen vielä johonkin kierrätyslaatikkoon, sen sijaan että laittaisi sen roskikseen? En usko että kyse on yksittäistapauksista. Sen sijaan epäilen, että syitä näin älyttömään käytökseen on useita. (Jatkakaa listaa kommenteissa, mikäli tulee lisää mieleen.)

  1. Tiedon puute yhdistettynä laiskuuteen: Ei olla ihan varmoja voiko jotain lahjoittaa, mutta ei jakseta ottaa selvää, joten viedään nyt kuitenkin.
  2. Piittaamattomuus: Ihan sama onko tuote kunnossa, haluan siitä eroon. Tämä on hyvin lähellä ensimmäistä kohtaa.
  3. Sinisilmäisyys, naivius ja itsepetos: Itse en jaksa tätä reikää paikata ja nappia ommella, mutta aivan varmasti jostain löytyy joku reipas ihminen, joka jaksaa sen tehdä! Kyllä jossain on joku maanjäristyksen uhri, joka kyynel silmässä ottaa vastaan nämä kulahtaneet salihousut vuodelta -91, koska sillä raukalla ei ole muutakaan!
  4. Pula-ajan mentaliteetti: Kalsarit ovat keltaiset, mutta ehjät! Eli ei voi laittaa roskiin.
  5. Päätöksenteon välttely: En tiedä mitä tälle pitäisi tehdä, mutta ne ihmiset siellä kierrätyskeskuksessa varmaan tietävät joten he saavat päättää.
  6. Raha: Maksoin tästä paljon ja nyt se on pilalla, mutta en voi laittaa roskiin. Tuntuu vähemmän pahalta laittaa kierrätykseen, en ainakaan heitä rahaa roskikseen.
  7. Jätteen tuottamisen välttely: En laita tätä roskiin, laitan kierrätykseen, silloin joku voi vielä käyttää enkä tuota tähän maailmaan enempää roskaa.

Kun tuota listaa katsoo, suurin osa liittyy joko haluttomuuteen ottaa vastuuta omien vaatteiden loppusijoituksesta, tai sitten helppouden tavoitteluun. Eli lyhyesti sanottuna vaatteista yritetään päästä eroon mahdollisimman vähällä vaivalla ja aivotyöllä. Näitä syitä perustellaan halulla tehdä hyvää ja toimia ekologisesti. Osittain toimintaa voi perustella myös omiin vaatteisiin liittyvillä tunnesiteillä, niiden todellista kuntoa ei joko nähdä realistisesti, tai sitten oman vaatteen heittäminen roskikseen tuntuu liian pahalta, joten se dumpataan kierrätyslaatikkoon.

Olen syyllistynyt moniin em. syihin itsekin, ja kipannut kierrätykseen vaatekappaleita, joista ei varmaan ollut kenellekään iloa. Viime aikoina olen havahtunut siihen, että jos vaate on minulle liian huonokuntoinen, on erittäin suuri todennäköisyys sille, ettei kukaan muukaan halua sitä. Voitaisiinko tehdä yhteinen päätös, ettei enää dumpata vaatteita kierrätykseen? Jos vaate on käyttökelvoton, laitetaan ne ITSE suoraselkäisesti roskikseen. Säästetään vapaaehtoisten ja kierrätyskeskuksissa työskentelevien työtä ja vaivaa, ja säästetään ne turhat logistiikkakulut ja -saasteet, jotka syntyvät kun vaatteita kuljetellaan tarpeettomasti paikasta toiseen.

Tai jos ei kertakaikkiaan kärsi pistää tekstiilejä roskiin, etsitään joku taho, joka repii ne matonkuteiksi tai hyödyntää uudelleen. Viime viikon vinkeissä Outi Pyy peräänkuulutti vanhoja kankaita, jotka voivat ovat haluttua materiaalia. Mutta jos haluaa vaatteensa sellaiseen käyttöön, Fidan laatikko on väärä osoite. Voi olla myös paikallaan varmistaa lahjoituksen saajalta, millaiset vaatteet kelpaavat. Voisin kuvitella, että ehjä ja hyväkuntoinen lasten ulkovaate voisi vielä tulla käyttöön, vaikka pepussa olisi vähän kulumaa. Taikka jos joku aikoo tehdä farkuista käsilaukun, ei haittaa vaikka niissä olisi polvet puhki.

Mutta muuten mietitään ihan oikeasti, ennen kuin ”kierrätetään” yhtään mitään. Onko vaate ehjä? Ehjä tarkoittaa ehjää, ei melkein ehjää. Siis ei reikiä, rikkinäisiä vetoketjuja, purkautuneita saumoja tai helmoja eikä lyttääntyneitä kenkiä, joiden korot ovat vinossa. Onko se puhdas? Kierrätettävät vaatteet pitää pestä ensin. Mutta jos kankaassa on pinttynyttä likaa, joka ei lähde pesukoneessa, se ei ole puhdas. Jos siinä on tahra tai paidan niska on jo keltainen, älä kierrätä. Onko se muuten siisti? Ei nyppyjä, ei kulahtanut, ei virahtanut, ei haalistunut, ei kutistunut. Jos vaate läpäisee nämä kysymykset, sen voi kierrättää ja siitä voi vielä olla iloa jollekin. Jos ei, sen paikka ei ole kierrätyskeskuksessa tai hyväntekeväisyyslaatikossa.

Vaikein juttu

Julkaistu , kirjoittanut
38

Tässä viime aikaisessa karsimisinnossani on käynyt hyvin selväksi, mikä siinä on hankalinta. Pystyn poistamaan kamaa kaapeista, lahjoitan omistani mielelläni muille, pystyn jopa laittamaan roskiin. Mutta kun pitäisi saada tavarat myyntiin, homma hyytyy täysin.

En tiedä miksi tuon askeleen ottaminen on niin vaikeaa. Ehkä siinä on liikaa vaiheita. Pitäisi ottaa kuva, ladata se oikealle sivulle, sitten odotella että ottaako joku yhteyttä jne. Tai varata pöytä, hinnoitella, kuskata ja vahtia. Olen kyllä välillä tässä onnistunut, mutta lähinnä silloin kun on ollut ihan pakko. Esimerkiksi että pitää päästä isosta ruokapöydästä eroon, jotta uusi saadaan paikalleen – silloin oli motivaatio kohdallaan, koska kahdenruokapöydän loukku ei houkutellut.

Mutta vaatteita ja muuta pientä tavaraa voi ihan helposti säilytellä jossain nurkassa, eikä se haittaa arkea. Ehkä siksi sellainen pakko puuttuu, ja myyminen jää tekemättä. Olin ihan onnessani, kun bongasin lastentarvikekeräyksen turvapaikanhakijaperheille. Keräsin kassin ylimääräisiä leluja ynnä muuta, ja lahjoitin ne ilomielin pois. Olin ajatellut myydä sen pinnasängynpehmusteen ja ylimääräisen vaunukopan, mutta kun joku pyysi niitä ilmaiseksi,  olin vain tyytyväinen ettei tarvinnut nähdä myymisen vaivaa. Samoin annan (tai silloin tällöin myyn) enemmän kuin mielelläni vääränkokoisia vaatteita kavereille, lastenvaatteita tarvitseville ja niin edelleen. Olennaista on siinä helppous, että ei tarvitse tehdä juuri mitään.

Olen myös todella miettinyt, kannattaako jotain vaatetta säilyttää myymistä tai kierrätystä varten, vai onko sen paikka roskiksessa. Olen saanut itseni ymmärtämään, että kestotahrainen H&M:n body ei tule menemään kaupaksi, eikä sitä kukaan halua lahjoittaakaan, joten teen fiksummin kuin laitan sen suoraan roskiin, enkä ensin kuskaa sitä johonkin keräyslaatikkoon. Noissa tapauksissa kierrätyslaatikko on eräänlaista itsepetosta, tai vähintäänkin päätöksenteon ulkoistamista jollekin muulle.

Olen siis saanut tavaraa lopullisesti ulos ovesta enemmän kuin pitkiin aikoihin. Mutta on vielä koko joukko tavaraa, joka mielestäni pitäisi myydä. Jotenkin ajattelen, että olisi tuhlausta antaa ilmaiseksi, vaikka logiikka ei olekaan aukoton. Nimittäin jos esim. joku kaveri suoraan pyytäisi, antaisin pois. Mutta en haluaisi antaa ”kasvottomasti” – tässä  näkyy epärationaalinen tunneside tavaroihin, joita en enää käytä. Niinpä uskottelen itselleni, että myyn ne. Enkä vain saa millään aikaiseksi. Olen useamman viikon puhunut itselleni, että nyt on ryhdistäydyttävä. Saa nähdä milloin puhe tehoaa.  Haluan niistä tavaroista eroon, mutta en näköjään riittävästi, koska mitään ei tapahdu. Auttakaa, ei tästä yksin tule mitään.

Kirpputorikokemuksia

Julkaistu , kirjoittanut
17

Olen internetin myötä päässyt hieman sisään kirpputorien maailmaan. Olen perinteisten kirpputorien suhteen tosi huono, sekä myyjänä että ostajana. En saa mitään kaupaksi, enkä löydä mitään ostettavaa. Kaikki näyttää vain tosi nuhjuiselta ja epäkiinnostavalta. Mutta sitten liityin erääseen facebookin kierrätysryhmään, ja olen oppinut kaikenlaista.

Etenkin ostajana netti on avannut ihan uuden maailman. Ensinnäkin selaaminen on helppoa, kun epäkiinnostavat voi ohittaa yhdellä vilauksella. Kiinnostavaa tavaraa voi tutkia tarkemmin ja tarvittaessa kysellä lisätietoja. En ole juurikaan ostanut vaatteita kirppikseltä, ennen kuin löysin tämän facebook-version. Olen myös oppinut erottamaan, kenen myyjän tavaroita kannattaa seurata ja kenellä ei ole koskaan mitään kiinnostavaa.

Myymisessä taas on oma vaivansa, enkä ole edelleenkään siinä kovin aktiivinen tai hyvä. Olen kuitenkin huomannut, että olennaisinta kummaltakin kannalta on hinnoittelu. Ainakin itse olen liikkeellä sillä idealla, että kirppikseltä ostetaan halpaa. Tavara tai vaate voi olla hienokin, mutta jos sen hinta on liian lähellä uutta vastaavaa tuotetta, en näe pointtia ostaa käytettyä. Tämä ei taida olla kaikista ekologisin ajatus, mutta näin aivoni vain toimivat. Sen sijaan uudenveroinen mutta halpa saa huomioni helposti.

Tästä johtuen ihmettelen välillä monia myyjiä, jotka pitävät hintaa sellaisilla tavaroilla, joiden arvo on omasta mielestäni käytettynä nolla. Siis että niillä voi olla käyttöarvo, mutta itse en olisi valmis maksamaan ko. tavaroista mitään. Voisin ehkä ottaa vastaan ilmaiseksi mutta en maksaa. Toisaalta tuollainen kauppapaikka on lahjomaton, ja kysyntä ja tarjonta saavat hinnat kohdalleen väistämättä. Välillä naurattaa, miten pienestä voi olla kyse. Myin lasten haalaria ensin kympillä, eikä ketään kiinnostunut. Sen sijaan hinnan pudottua 8 euroon ostaja löytyi välittömästi. Olen huomannut saman myös silloin, kun itse olen ostajana. On oikeastaan aika jännä huomata, miten selkeä käsitys itsellänikin lopulta on siitä, mikä on minkäkin arvoista.

Olen myös huomannut, miten kirpputorikin voi tuottaa mielihaluja. Sitä näkee hauskoja esineitä hirveän halvalla, ja usein ensimmäinen ajatus on, että tuossapa vasta löytö, kannattaisi ostaa. Vaikka oikeasti ei tarvitse sitä mihinkään. Olen toistaiseksi onnistunut vastustamaan näitä impulsseja, mutta ne ovat selvästi olemassa. (Onneksi olen vastustanut. Muuten meillä olisi nyt tarpeettomia kulhoja ja ties mitä.)

Mutta oman kokemuksen myötä voin nykyisin ymmärtää, miksi kirppikset voivat olla jollekin vaarallinen paikka shoppailla. Toisaalta ymmärrän myös sitä, miksi kirppiksillä ei mene ns. hyväkään tavara kaupaksi. En minäkään osta sellaista mitä en tarvitse, joten jos minulla on myynnissä hieno esine, mutta ohikulkijoilla ei ole sille käyttöä, miksi he ostaisivat? Jos haluaa hankkia suurimman osan tavaroistaan tai vaatteistaan käytettyinä, se vaatii paljon enemmän vaivannäköä ja aikaa, kuin uutena ostaminen. Pitää kytätä, milloin sopiva tavara tulee myyntiin, ja siihen menee aikaa.

Paria asiaa jaksan kuitenkin ihmetellä: miksi ihmeessä ihmiset kauppaavat likaisia ja ryppyisiä vaatteita ja tekstiileitä? Ymmärrän, että esim. kengissä voi olla kulumia, ja jos tavara on käytetty, siinä on käytön jälkiä. Mutta tosi usein näkee kuvia ryppyisistä vaatteista, tai myyjä sanoo että tätä ei ole pesty, ostaja pesköön itse. En IKINÄ ostaisi mitään likaista, eikä ryppyiset vaatteet kiinnosta, vaikka olisivat mitä merkkiä. Ihan maalaisjärjellä kuvittelisin, että puhtaat, silitetyt vaatteet houkuttelevat ihmisiä enemmän kuin nuhjuiset.

Toisaalta hämmästelen, kuinka paljon myynnissä on käyttämättömiä vaatteita, joissa on edelleen laput kiinni. Ilmeisesti ihmiset myyvät virheostoksiaan. Tuo lappuineen kaappiin sullominen on sellaista toimintaa, jota on tosi vaikea kuvitella. Mutta toisaalta minä inhoan shoppailua, enkä ikinä osta vahingossa mitään, koska en vahingossa päädy mihinkään kauppaankaan.

Tästä voi muuten rivien välistä lukea, että en osallistu tänä vuonna siivouspäivään myymällä mitään. Siitä on aivan liikaa vaivaa eikä kukaan osta mitään kuitenkaan. Sen sijaan tätä nettikirppistelyä aion jatkaa tasaiseen tahtiin. Entäs te muut? Houkuttaako siivouspäivä (seuraava on 23.5.-15), suositteko nettikirppiksiä vai kenties jotain muuta tapaa?

Poistolistan ongelma

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tuolla sivun ylälaidassa on linkki listaan, jonne laitan ylös kaikki huushollista tämän vuoden aikana poistuneet tavarat. Alunperin ajatus oli havainnollistaa itselleni, millaisia tavaravirtoja vuoden aikana liikkuu. Nyt olen törmännyt sellaiseen ongelmaan, etten tiedä mitä kaikkea sinne pitäisi listata.

Kuten siinä johdannossakin sanon, en listaa kulutushyödykkeitä kuten hammastahnaa, joka loppuessaan korvataan uudella automaattisesti. Tänä keväänä olen kuitenkin luopunut isoista tavaroista, esimerkiksi ruokapöydästä ja sen tuoleista. Mutta eihän meillä tietenkään lattialta syödä edelleenkään, vaan nyt meillä on uusi, tarkoitustaan paremmin vastaava pöytä. Vastaavanlaisia poistoja ja korvaavien tavaroiden hankkimisia on muitakin. En toistaiseksi ole merkinnyt niitä listaan, mietin että pitäisikö?

Olisi varmaan ollut järkevintä aloittaa kaksinkertainen kirjanpito, jotta loppuvuodesta olisi nähnyt onko kokonaismäärä pienempi vai suurempi. Tätä ei vain osannut ennakoida siinä vaiheessa kun projektin aloitti. Ehkä kirjaan nämä vaihdokset sinne myös, mutta merkitsen myös onko uusia hankittu tilalle.

Täytyy muuten tässä sivussa ihmetellä, että joskus tavaroiden vaihtaminen kestävällä tavalla voi olla mahdollista. Ostin nimittäin uuden ruokapöydän, joka tosin ei ollut uusi ihan kirjaimellisesti – edellinen omistaja oli hankkinut sen itselleen vuonna 1997. Nyt se on meillä, ja olen onnellinen. Vanha pöytä kävi nopeasti kaupaksi, koska siinä ei ollut muuta vikaa, paitsi että uusi on meille vielä parempi. Vanhat tuolit puolestaan olivat niin huonossa kunnossa, että olin aivan valmis viemään ne kaatopaikalle. Sen lisäksi että niiden verhoilut olivat ihan repaleiset, pelkäsin oikeasti, että jonain päivänä tapahtuu iso romahdus, kun joku istuu ruokapöytään. Vaan kuinkas kävi? Löysin tuoleillekin ostajat, jotka olivat niistä aivan onnessaan. Esittelin kaikki viat huolellisesti, mutta sain vastaukseksi vain huolettomia kädenheilautuksia. He halusivat tuolit koska ne olivat heidän mielestään ihanat. Yhden romu on toisen aarre, ei voi muuta sanoa.

Pikainen vaatepäivitys

Julkaistu , kirjoittanut
14

Muistelen, että ajattelin vuoden alussa pitää kirjaa vaateostoksistani ja budjetista. Tämä projekti on hieman päässyt unohtumaan, mutta palasi jälleen mieleeni kun ostin hameen. Olen yrittänyt vaivata päätäni, mutta en pysty muistamaan mitään muita vaateostoksia tältä vuodelta, siis tammikuusta 2015 lähtien. Olen kuitenkin saanut lahjaksi huivin ja puseron sekä villasukat, joten yhdessä hameen kanssa tänä vuonna uusia vaatteita on kertynyt neljä kappaletta.

Hame oli kirpputorilöytö. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni päässyt tähän kirpparitouhuun sisälle seuraamalla aktiivisesti erästä nettikirppistä. Tähän saakka kirppikset eivät ole houkutelleet, koska en ylipäätään jaksa käydä kaupoissa, ja kirpputoreilla se selaaminen ja plärääminen vie vielä enemmän aikaa. Mutta tämä nettihomma on helppoa! Sen kuin vain selailee kuvia, ja yhdellä vilkaisulla näkee kiinnostaako vai ei. Sitten voi sielä tarjota, tai odotella että hinta putoaa entisestään.

Tämä hame maksoi 25€, se on käytännössä uusi, ja ns. merkkivaate. Kyseinen hame on juuri nyt päälläni, ostin sen työvaatteeksi. Lisäksi minulla on samalla nettipalstalla kiikarissa yhdet kengät ja housut. Käyn tällä viikolla sovittamassa ne, ja jos ovat hyviä, maksan niistä yhteensä 60€. Olen tajunnut, että näiltä second hand -markkinoilta on mahdollista todella saada hyvälaatuisia vaatteita hyvin halvalla, jos on tiedossa mitä on hakemassa. Sekä hame, että nuo mahdollisesti hankittavat housut ja kengät ovat kaikki omalla ostoslistallani. Ne täyttävät vaatekaapissa vallitsevia puutteita.

Hameen lisäksi pesetin erään toisen hameen, mikä maksoi noin 15€. Tähän mennessä vaatteisiin on siis kulunut tänä vuonna yhteensä 35€. Toistaiseksi budjetti kuulostaa hyvin kohtuulliselta. Täsmennyksenä siis vielä se, että tämä budjetti kattaa kaikki vaateostokset alusvaatteita ja urheiluvaatteita myöten. Mitenkäs te muut olette pysyneet budjeteissanne?

Kirpputori pidetty

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Siivouspäivän kirpputori pidetty. Myytävää ei ollut valtaisasti, mutta mukavasti pääsin tavaroista eroon. Kaupaksi kävi – kuten arvata saattoi – hyväkuntoisimmat vaatteet ja kengät, uudenveroiset kirjat ja korut. Hinnat pidin alhaalla, kallein vaate (naisten trenssi) maksoi 8€. Muuten myin 2-5 euroa kappale. Tarkoitus oli lähinnä päästä tavaroista eroon, ei niinkään rikastua.

Ostin itsekin päivän aikana muutamia tavaroita:

  • naapurin leipomaa ihanaa omenapiirakkaa – 3€
  • nuken potta + arkki barbapapa-tarroja, molemmat 50 senttiä
  • muovijakkara kylppäriin – 1€ –> Jakkara oli ollut ostoslistalla jo pitkään.
  • lasten maalaussetti Ikeasta – 15€. Tätä voisi sanoa impulssiostokseksi, ei ehkä harkituin hankinta. Tämä oli silti kohtuullinen hinta, koska uutena ostettuna paketti olisi maksanut n. 40€. Tarkoitus on viedä koko setti mökille, jossa pienet maisemamaalarit voivat toteuttaa itseään kesällä.

Kaikki ei mennyt kaupaksi, mutta paketoin melkein kaikki loput yhteen isoon muovikassiin ja lahjoitin Kultturikameleonttien Kairon katulasten hyväksi menevään keräykseen. Kaikki vaatteet menivät siis käyttöön, toivottavasti joku koditon lapsi/nuori niistä jossain ilahtuu. Ainakin kerääjät tuntuivat aidosti arvostavan jokaista annettua vaatekappaletta, joten tästä tuli oikein hyvä mieli.

Olipa muuten hassua huomata, miten omista vaatteista luopuminen voi tuntua vaikealta, vaikka kaikki myytävät olivat juuri niitä, joita en ollut pitänyt pahimmillaan vuosikausiin. Jotenkin sitä vain silti meinasi haikailla niiden perään, vaikka mitään en jättänyt myymättä, jos vain ostaja ilmaantui. Erikoisinta oli, että ilmaiseksi antaminen ei tuntunut miltään, tai oikeastaan vain hyvältä. Jostain syystä omista tavaroista luopuminen lahjoittamalla tuntui paljon helpommalta kuin myyminen. Mikähän psykologinen efekti tämänkin takana piilee.