Ryntäilin eilen kaupungilla kuin hysteerinen orava, mutta lopputuloksena on, että nyt meillä on todellakin enemmän tilaa. (Ja kulutin varmaan siinä ohessa 500 kaloria, kannattaa ottaa liian tiukka aikataulu niin johan alkaa hiki virrata…) Ensin palautin lampun jonka ostimme viikko sitten, mutta jonka kiinnittäminen kattoon osoittautui valitettavasti mahdottomaksi. Tämä on tärkeä juttu, koska jos tuollaisia palautusjuttuja ei hoida heti, niillä on taipumus jääädä kokonaan hoitamatta. Nyt saatiin iso laatikko pois pyörimästä, ja vielä rahat takaisin tilille.

Sitten palautin remontista yli jääneen tapettirullan. Jälleen pieni tavara sinänsä, mutta juuri tällaisista pikkujutuista se työhuoneen kaaos on saanut alkunsa. Sitäpaitsi tästäkin sai rahaa takaisin lahjakortin muodossa. Se mahtuu lompakkoon, ja sillä voi ostaa vaikka jonkun joululahjan. Tapettirulla ei mahdu minnekään eikä yhdellä rullalla tee mitään.

Näiden jälkeen rynnistin toiselle puolelle kaupunkia, jossa minulla oli treffit nettikirppisostajan kanssa. Sain käsistäni tarpeettoman hoitolaukun tykötarpeineen, ja pari kymppiä rahaa lompakkoon. Viimeiseksi vein kaksi muovikassillista vaatetta sekä muutamia kirjoja Fidalle. Siellä ystävällinen ihminen otti kaikki vastaan, ei edes halunnut tarkistaa, mitä olin tuomassa. Kaikki vaatteet olivat kyllä käyttökelpoisia, puhtaita, ehjiä ja silitettyjä. Hyvällä omallatunnolla saatoin ne lahjoittaa. Kävin vielä kotimatkalla katsomassa erästä lastenvaatekirppistä, jonne aion viedä alkuvuodesta tavaraa.

Kotiin päästyäni kannoin vielä vintille pari laatikollista kirppisvaatteita odottamaan myyntihetkeä. En tykkää säilöä vintille myyntiä odottavia juttuja, koska pelkään niiden unohtuvan sinne. Päättelin kuitenkin, että koska ennen ensi vuotta niille ei tule tapahtumaan yhtään mitään (mukana on mm. paljon kesävaatteita), on fiksumpaa siirtää ne vintille, kuin säilytellä tilan tukkona työhuoneessa.

Nyt on jotenkin todella kevyt olo! Iso määrä tavaraa on kaikonnut kodistamme, ja se näkyy konkreettisena tilana lattioilla ja hyllyillä. Tätä roudaamista välttelee viimeiseen asti, koska se tuntuu niin työläältä. Sitten siihen rupeaa, ja se todella on juuri niin rasittavaa kuin etukäteen kuvitteli. Mutta etukäteen ei osaa kuvitella sitä keveyden tunnetta, mikä kaikesta on palkintona. Yritän pitää tämän jatkossa mielessä, kun seuraavan kerran ei ”jaksaisi” lähteä viemään tavaroita minnekään.