Siivouspäivän kirpputori pidetty. Myytävää ei ollut valtaisasti, mutta mukavasti pääsin tavaroista eroon. Kaupaksi kävi – kuten arvata saattoi – hyväkuntoisimmat vaatteet ja kengät, uudenveroiset kirjat ja korut. Hinnat pidin alhaalla, kallein vaate (naisten trenssi) maksoi 8€. Muuten myin 2-5 euroa kappale. Tarkoitus oli lähinnä päästä tavaroista eroon, ei niinkään rikastua.
Ostin itsekin päivän aikana muutamia tavaroita:
- naapurin leipomaa ihanaa omenapiirakkaa – 3€
- nuken potta + arkki barbapapa-tarroja, molemmat 50 senttiä
- muovijakkara kylppäriin – 1€ –> Jakkara oli ollut ostoslistalla jo pitkään.
- lasten maalaussetti Ikeasta – 15€. Tätä voisi sanoa impulssiostokseksi, ei ehkä harkituin hankinta. Tämä oli silti kohtuullinen hinta, koska uutena ostettuna paketti olisi maksanut n. 40€. Tarkoitus on viedä koko setti mökille, jossa pienet maisemamaalarit voivat toteuttaa itseään kesällä.
Kaikki ei mennyt kaupaksi, mutta paketoin melkein kaikki loput yhteen isoon muovikassiin ja lahjoitin Kultturikameleonttien Kairon katulasten hyväksi menevään keräykseen. Kaikki vaatteet menivät siis käyttöön, toivottavasti joku koditon lapsi/nuori niistä jossain ilahtuu. Ainakin kerääjät tuntuivat aidosti arvostavan jokaista annettua vaatekappaletta, joten tästä tuli oikein hyvä mieli.
Olipa muuten hassua huomata, miten omista vaatteista luopuminen voi tuntua vaikealta, vaikka kaikki myytävät olivat juuri niitä, joita en ollut pitänyt pahimmillaan vuosikausiin. Jotenkin sitä vain silti meinasi haikailla niiden perään, vaikka mitään en jättänyt myymättä, jos vain ostaja ilmaantui. Erikoisinta oli, että ilmaiseksi antaminen ei tuntunut miltään, tai oikeastaan vain hyvältä. Jostain syystä omista tavaroista luopuminen lahjoittamalla tuntui paljon helpommalta kuin myyminen. Mikähän psykologinen efekti tämänkin takana piilee.