Lopetan tavaroiden karsimisen

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tein eilen uudenvuodenpäätöksen. En suunnittele tälle vuodelle yhtäkään raivaushanketta, kirjahyllyn karsimista tai minimalismipeliä. En aloita tammikuussa ainuttakaan kodinparannusprojektia, en listaa korjattavia asioita, enkä yritä opetella yhtäkään uutta rutiinia elämääni helpottamaan. En haasta itseäni pukeutumaan, syömään tai siivoamaan millään uudella tavalla.

Olen välipäivinä lukenut Minimalismi-kirjaa, ja tullut siihen tulokseen, ettei minulla ole mitään liikaa. Minä pidän tavaroistani. Teemu Kunto kirjoittaa, että hänellä on yhteensä noin 500 esinettä huonekalut mukaanlukien. Totesin, että minulla on moninkertainen määrä joka ikisessä huoneessa, ja se ei haittaa yhtään. Itse asiassa omistan monia tavararyhmiä, joihin kuuluu jopa satoja yksittäisiä kappaleita: kirjoja, vaatteita, astioita, joulukuusenkoristeita… Niin että kotimme tavaroiden kokonaislukumäärä lasketaan varmaan kymmenissä tuhansissa.

Otetaan nyt vaikka ne joulukuusenpallot. Mielestäni niitä on juuri sopivasti. Miksi luopua yhdestäkään? Ne viettävät noin 350 päivää vuodesta pahvilaatikoissa vintillä. Eivät ole tiellä, eivät vie arvokasta säilytystilaa miltään muulta – mitä muuta siellä säilyttäisin, ellen juuri joulukoristeita? Rakastan joulukuusta, rakastan kauniita palloja, eikä minua haittaa, että kuusen koristaminen ja purkaminen vie yhteensä kokonaisen työpäivän. Se on kaksi puolikasta päivää vuoden aikana, ja lopputulos on ihana. Ihanuudet syntyvät harvoin ilman aikaa ja vaivaa.

Ilana Aallolla on hauska sanonta, että jos sotku ei haittaa, se ei haittaa. Tämä on totta. Meillä on kutakuinkin siistiä. Ne ”sotkut”, joita ehkä löytyy, eivät haittaa. Kirjahyllyssä on kirjoja, joista voisi luopua. Mutta niin oli viime vuonna ja sitä edellisenäkin. Eivät ole haitanneet niin paljon, että olisin jaksanut asialle tehdä mitään. Päätin, että koska ne eivät näköjään oikeasti häiritse mielenrauhaani, miksi ottaa asiasta enää minkäänlaisia paineita. Tai mistään muustakaan. Komero ei ole järjestyksen mallikuva, mutta en laita sen siivousta millekään tehtävälistalle. Siivoilen kun sille päälle satun, jos satun. Voi olla, että siivousfiilistä ei tule koko vuonna, mutta ennakoin, että jossain vaiheessa keväällä vastaan tulee tentti, jota pakoillessa parin hyllyn järjestäminen alkaa tuntua loistavalta idealta. Toisaalta jos ei tule, niin sitten minulla on sotkuinen komero. En anna senkään häiritä mielenrauhaani.

Minulla on siis juuri sopivasti tavaraa, sopivilla paikoilla kodissamme. Kaikkea on tarpeeksi. Mitään ei ole niin paljon liikaa, että karsiminen parantaisi elämänlaatua. Viinilasit tosin eivät oikein meinaa mahtua kaappiinsa, mutta meillä ei olekaan yläkaappeja keittiöissä. Niiden puuttuminen on virhe, jonka voi korjata. Tyhjä tila katonrajassa ei suinkaan ole itseisarvo, vaan arkkitehdin idea, jota ei ole pakko noudattaa. En missään nimessä luovu laseistani, vaikkei niille ole ollut käyttöä vuoteen. Jonain päivänä riittävän iso osa suomalaisista on rokotettu, ja sitten juhlitaan taas, hurraa!

Lopetan myös ostolakkoprojektin, kapselikaappiajatuksen olen jo aiemmin hylännyt. Niin kauan kun vaatteet mahtuvat kaappiin, niitä ei ole liikaa. Näistä vaateasioista kirjoitan kyllä lisää myöhemmin. Kokonaisuudessaan kyse on lopulta siitä, että tavaroiden karsiminen, raivaaminen ja vimmainen järjestely on hyvä ja tarpeellinen asia silloin, kun nuo tavarat jollain tavalla hankaloittavat tai häiritsevät elämää tai mielenrauhaa. Jos taas tavarat määrästä riippumatta eivät aiheuta sen kummempia tuntemuksia, niille ei tarvitse tehdä mitään. En kärsi kotihäpeästä, koska en vietä vieraideni kanssa aikaa siellä komerossa, en kärsi tilanpuutteesta, tukkeutuneista kulkureiteistä enkä mistään muustakaan. Tavarani tuottavat minulle pääsääntöisesti pelkkää iloa sekä määränsä että laatunsa puolesta.

Sen sijaan erilaiset projektit, hankkeet ja tehtävälistat alkavat tuntua turhalta painolastilta. Tähän saakka olen aina innostunut kaikenlaisista projekteista ja tavoitteista, ja listat ovat tapani järjestää sekä ajatuksia että elämää yleisesti. Mutta nyt on tullut sellainen tunne, että koti on hyvä juuri näin, ja ne puutteet joita siinä on, hoituvat sitten kun hoituvat. Ehkä meillä on vuoden päästä makuuhuoneessa verhot, mutta koska tässä on nyt mainiosti pärjätty reilu vuosi ilmankin, näen ettei aiheesta ole syytä ottaa sen enempää stressiä. Ei ole pelkoa, että asia unohtuisi mielestä, vaikkei sitä olisikaan erikseen kirjoitettu johonkin tehtävälistaan. Sen sijaan tehtävälista saattaa aiheuttaa tekemättömien töiden painetta. Miksi luoda sellaista itse itselleen?

Kuten huomaatte, aion aloittaa vuoden 2021 kuin vasikka kevätlaitumella. Ajattelin jatkaa samalla tyylillä koko vuoden. Entä te, hyvät lukijat? Miltä tällainen radikaali ratkaisu kuulostaisi? Ei yhtäkään projektia, ei lainkaan karsimista, ei milliäkään maritusta? Ollaan vaan, ja nautitaan siitä mitä on. Siivotaan kun huvittaa, ja jos vastaan tulee selkeästi tarpeeton tavara, poistetaan se ilman sen kummempaa seremoniaa. Kuka on mukana?

 

 

Kaikki vuoden 2020 vaatteet, eli kuinka ostolakko sujui

Julkaistu , kirjoittanut
2

Olin melkein unohtanut, että julkaisin tammikuun alussa vaatelupaukset vuodelle 2020. Näin vuoden viimeisenä päivänä on erinomainen hetki tarkastella, mitä sen jälkeen tapahtui. Suurin tavoite oli tänä vuonna ostaa merkittävästi vähemmän vaatteita kuin edellisinä vuosina, ja tilastoni mukaan tässä onnistuin. Muita lupauksia oli  viisi:

  • EN MENE KERTAAKAAN SIIHEN YSTÄVÄMYYNTIIN MISSÄ AINA SEKOAN
  • En mene alennusmyynteihin palloilemaan, mukaanlukien Hullut päivät
  • Alusvaatteita ja sukkia saa ostaa vapaasti tarpeen mukaan
  • Käytettynä ostetuista vaatteista ei tarvitse stressata
  • Tärkeä tavoitteeni on, että tänä vuonna ei yksikään vaate päädy suoraa päätä uudelle omistajalle sen osoittauduttua tyhmäksi ostokseksi

Lisäksi sallin itselleni kaksi poikkeusta: ulkomailta saisin ostaa mitä vain, jos jotain kertakaikkisen ihanaa tulisi vastaan. Lisäksi täydelliset talvikengät ja vaaleat avokkaat olivat sallittujen poikkeusten listalla. Entä kuinka kävi?

Ensinnäkin suuri voitto: En mennyt sinne ystävämyyntiin! Tai ihan rehellisesti sanottuna kävin yhden kerran viime kesänä. Sovitin juhlahaalaria, tulin tolkkuihini ja lähdin tyhjin käsin pois. Voitto! Voin myös tunnustaa, että alkuvuodesta tämän oven ohittaminen vaati tahdonvoimaa. Teki mieli mennä, sekoamisriskistä huolimatta. Mutta itsekuri kannatti.

Tänä vuonna alennusmyyntien välttely oli helpompaa, kuin vielä tammikuussa osasin edes aavistaa. Suurimmaksi osaksi vältyin niiltä ihan vain siitä syystä, ettei ulos voinut mennä. Siitä huolimatta kevään koronakaranteeni alkoi hullujen päivien aikaan ahdistaa sen verran, että lopulta ostaa täräytin Stockan nettialesta hyvin halvan mekon. Se ei ollut viisas ostos, mutta ei nyt kovin mahdotonkaan. Olen sitä käyttänyt, mutta ilmankin olisin pärjännyt. Tämä ostos on oikeastaan ainoa, jota kadun, sillä se on suurimmassa riskissä päätyä kierrätykseen ensi vuoden aikana. Näin käy, kun antaa tunteen (tässä tapauksessa turhautuminen kotona kökkimiseen) viedä. Lisäksi tein keväällä monta yritystä integroida legginssit osaksi arkipukeutumistani, siinä kuitenkaan onnistumatta. Turhia leggins-hankintoja tuli siis tehtyä, mutta koska ne ovat sukkahousuihin verrattavia käyttövaatteita, en harmittele niitä kauheasti. Ovat tulleet käyttöön, vaikka eivät siinä tarkoituksessa, mitä alunperin ajattelin.

Alusvaatteita ja sukkia ostin, ja kaikki tuli tarpeeseen. Jos kirjanpitoon ei lasketa sukkia ja alusvaatteita ollenkaan, jää vuodelle vain muutama yksittäinen vaatekappale. Jos vielä laskettaisiin urheiluvaatteet pois, lopputulos alkaa lähestyä minimalismia. Tästähän käydään jatkuvaa debattia, onko mielekästä ottaa vaatelaskuihin kuluvat käyttövaatteet mukaan. Sukkia menee rikki monta paria vuodessa, joten onko mielekästä laskea jokaista sukkaparia mukaan ”uudeksi” vaatteeksi? Minä nyt olen kuitenkin laskenut. Jos haluatte tietää, niin tänä vuonna ostin 6 paria sukkia, 3 alushousut, 3 rintaliivit, 2 urheiluliivit ja 4 sukkikset tai legginssit. Lisäksi yhden aluspaidan ja välihousut bambukuidusta. NIlkkasukkia joudun ostamaan lisää heti alkuvuodesta.

Kirppislöytöjä oli kolmet farkut. Lisäksi sain käytettynä muutaman korun sekä vanhan Marimekon pussukan. Kuukausia, jolloin en ostanut mitään oli kolme. Kannattaa kuitenkin huomata, että nollakuukausien seuraaminen ei enää tässä vaiheessa ole kovin mielekästä. Ostin vuoden aikana niin vähän vaatteita, että on aivan sama, jakautuivatko ne jokaiselle, joka toiselle vai joka neljännelle kuukaudelle. Jos ostamisen kokonaismäärä on omasta mielestä liian iso, nollakuukausien tavoittelu on mielekästä, ja ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan. Olen kuitenkin tämän vuoden aikana päätynyt sellaiselle tasolle vaateostoksissani, että en pidä nollakuukausia enää kovin tärkeinä.

Jäljelle jää enää vuoden parhaat vaateostot. Kaikki helmikuussa ostamani urheiluvaatteet ovat olleet hyviä ja tarpeellisia. Painonnostokengät olivat enemmän kuin tarpeelliset, tulokset lähtivät nousuun heti, kun sain kunnon kengät jalkaan. Lokakuussa ostamani pitkä kevytuntuvatakki on varmasti ollut käytössä jo yli 30 kertaa, olen siihenkin äärimmäisen tyytyväinen. Vuoden yllättäjä on kuitenkin pellavahousut, jotka ostin kesällä Helsinki Outletista noin 70% alennuksella. Niiden malli oli sellainen, etten ikinä olisi uskonut sellaisen sopivan minulle, mutta näistä tulikin kesän luottohousut. Luulin, että olen leveiden lahkeiden ja sileän vyötärön ihminen, mutta alaspäin kapenevat housut kuminauhavyötäröllä toimivatkin yhtä hyvin. Tässä näkee, että aina kannattaa kokeilla uutta, eikä liiemmin uskoa tyylioppaita.

Uuden housut, vanha pusero, vielä vanhempi laukku.

Kuva on loppukesän pukeutumishaasteesta, joka meinasi viedä hermot. Hyvä puoli kuitenkin oli, että esimerkiksi tätä asua en olisi varmaan keksinyt laittaa ilman omaa haastetta. En silti lähde vastaavaan uudestaan, koska en kerta kaikkiaan jaksa käyttää pukeutumisen pohtimiseen niin paljon aikaa päivittäin.

Summa summarum: ostolakon näkökulmasta vuosi meni erinomaisesti. Tietysti pandemialla oli osuutta asiaan, sillä se konkreettisesti esti matkustamisen ja pitkälti myös alennusmyynnit. Mutta samalla olen saavuttanut sellaisen pisteen, että shoppailu kiinnostaa aidosti paljon vähemmän kuin ennen. Voin kulkea outletissa, eikä mitään tee mieli. Siihen on mennyt viisi vuotta. En olisi ostolakkoa aloittaessa uskonut!

Miten teidän vuosi on vaateostojen suhteen mennyt?

Vuoden 2020 paras onnistuminen

Julkaistu , kirjoittanut
7

Tämän vuoden suurin oivallukseni ja onnistuminen arkeen liittyvissä asioissa on ehdottomasti ruokakasuunnittelu, joka vihdoin, vuosikausien yrittämisen jälkeen, toimii. Lopullinen sysäys tälle syntyi siitä, että tänä syksynä halusin toden teolla vähentää arjesta epäolennaista stressiä ja hötkyilyä, säästää aikaa keskittyä olennaiseen (eli minun tapauksessani väitöskirjaopintoihin). Olen analysoinut, miksi ennen epäonnistuin, joten listaan ensin virheet, jotka aiemmin tein:

  • Liian pitkä suunnitteluväli (minimissään 2 vkoa)
  • Liian kunnianhimoiset ateriat
  • Kauppatilauksen puuttuminen suunnitelmasta

Yritin aiemmin tehdä ateriasuunnitelman ainakin kahdeksi viikoksi kerrallaan, jottei minun tarvitsisi miettiä ruokia kovin usein. Samaan aikaan valitsin ruokia listalle keittokirjan kanssa. Yritin saada paljon vaihtelua, halusin kokeilla uusia reseptejä ja pyrin siihen, ettei mikään ruoka toistuisi kuin kerran kuussa. Jo pelkästään nämä laskivat onnistumisen todennäköisyyttä, mutta tajuan nyt, että iso osa kokonaisuutta on se, että suunnitellut ruoat pitää hankkia kerralla. Joko tilata kaupasta tai käydä ne itse ostamassa, mutta aiemmin en ymmärtänyt, miten tärkeää myös kauppasuunnittelu on.

Miksi nyt onnistuin?

Tänä syksynä ymmärsin vihdoin laskea rimaa niin alas kuin suinkin. Sanoisin, että tämä on onnistumisen ensimmäinen edellytys! Arkena ei ole aikaa ja energiaa tavoitella gourmet-tähtiä. Sen sijaan tavallinen, helppo arkiruoka se juttu. Tässä pähkinänkuoressa toimiva suunnittelu:

  • Arkiruokasuunnitelma kattaa päivät ma – pe, yksi viikko kerrallaan
  • Samaa ruokaa voidaan hyvin syödä perättäisillä viikoilla
  • Ensin suunnitellaan ruoat, sitten tehdään kauppatilaus/ ostoslista
  • Listalla on vain sellaisia ruokia, joita osaan tehdä helposti, ja joita perhe suostuu syömään suuremmin mukisematta

Teen seuraavan viikon ruokalistan edellisenä viikonloppuna. Inhoan listan tekemistä edelleen, mutta se on välttämätöntä. Tehtävää helpottaa elokuussa tekemäni iso listaus kaikista sellaisista ruoista, joita osaan tehdä, jotka eivät ole kovinkaan monimutkaisia valmistaa, ja joita myös lapset syövät. Tämä viimeinen tarkoittaa sitä, että kaikki ruoat eivät ehkä ole koko perheen suuria suosikkiruokia, mutta kuitenkin sellaisia, että ketään ei tarvitse pakottaa maistamaan.

Tällainen kattava listaus kaikista vaihtoehdoista on ollut minulle elinehto. Edelleenkin aivot lyövät usein tyhjää, kun aloitan suunnittelun, mutta omia muistiinpanoja lukemalla muistan taas, mitä kaikkia vaihtoehtoja olikaan olemassa. Listaus auttaa myös siinä, että pystyn helpommin toteuttamaan itselleni tärkeitä juttuja, kuten että syömme kalaa ainakin kerran viikossa, ja yleensä yhtenä päivänä on jokin kasvisruoka. Tämä yhdistettynä siihen, että rima on tarpeeksi matalalla tarkoittaa sitä, että kalapuikot todellakin lasketaan kalaruoaksi, ja avokadopasta kasvisruoaksi. Epäonnistuneina kertoina olisin yrittänyt jotain kuha Walewskaa, vietnamilaista wokkinuudeleita tai jotain muuta yhtä suurellista ja hankalaa, ja siihen sitten olisikin romahtanut koko yritys.

Viimeinen mutta tärkeä askel on tehdä ruokalistan pohjalta kauppatilaus. Itse suosin tällä hetkellä kotiinkuljetusta, koska yritän välttää ihmiskontakteja koronatilanteen vuoksi. Yritän tilata mahdollisimman paljon kerralla, mutta tässä on vielä opeteltavaa. Tarkoitus on, ettei lähikauppaan tarvitsisi mennä ollenkaan. Tilaan esimerkiksi leipää niin paljon, että laitan aina osan pakastimeen. Otan sieltä sitä mukaa kuin tuore loppuu. Vuosi sitten kävin lähikaupassa monta kertaa viikon aikana. Tänä syksynä olen käynyt ehkä pari kertaa kuussa. Ajansäästö on ollut merkittävä, samoin vältettyjen ihmiskontaktien määrä.

Suunnittelun suurimmat hyödyt

Aloitin systemaattisen suunnittelun elokuussa. Olen tehnyt sen joka viikko, lukuunottamatta syyslomaviikkoa ja yhtä tai kahta satunnaista viikkoa syksyn aikana. Jokaista suunnittelematonta viikkoa olen katunut viimeistään tiistaina. Suunnittelu on säästänyt tuntikausia aikaa, joka muuten olisi kulunut kaupassa käymiseen ja sen miettimiseen, mitä tänään syötäisiin. On uskomattoman vapauttavaa, kun ei joka päivä tarvitse tehdä erikseen päätöstä siitä, mitä syödään, ja sitten selvittää onko raaka-aineita, ja sitten käydä niitä hankkimassa. Jos olisin sellainen ehtoisa emäntä, joka tuosta vain pyöräyttää jääkaapin jämistä ihania ja ravitsevia aterioita, tätä kaikkea ei tarvittaisi. Mutta keittiö ei ole luontaisen lahjakkuuteni näyttämö, joten tarvitsen tällaisia työkaluja, jotta arki helpottuisi. Olen onnellinen siitä, että vihdoinkin olen keksinyt systeemin, jota pystyn ylläpitämään monta kuukautta peräjälkeen.

Suunnittelu lisää arjen joustavuutta. Koska koko viikon ruoat ja raaka-aineet on valmiiksi mietitty ja hankittu, ei haittaa vaikka tulisi yllättäviä käänteitä. Jos yhtenä päivänä ei ehdi laittaa sen päivän ateriaa, voi vaihtaa jonkun toisen päivän ruuan siihen tilalle. Lisäksi pidän pakastimessa hätävarana porkkanalettuja, joita voi sieltä lämmittää, jos kaikki menee plörinäksi. Suunnittelun yhtenä tavoitteena oli vähentää einesten määrää, ja siinä olen onnistunut hyvin, mutta silloin tällöin porkkanaletut pelastavat tilanteen.

Kirjoitin ensimmäisen raportin tästä jo syyskuussa, mutta nyt kolme kuukautta myöhemmin voin todeta, että kyseessä ei ollut ohimenevä innostus, vaan tämä systeemi todella toimii. Jouluviikkoina suunnittelu on jäänyt, sillä jääkaappi on täynnä jouluruokia, mutta kunhan lomat loppuvat, palaan vanhaan rutiiniin.

Joulukuun vaateostot ja -lahjat

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tästä tulee lyhyt postaus. En ostanut joulukuussa vaatteita. Tosin tätä kuukautta on vielä muutama päivä jäljellä, mutta uskallan olla varma, etten lähde shoppailemaan enää ennen uutta vuotta.

Sain kuitenkin vaatteita joululahjaksi. Ensinnäkin upeat käsinkudotut villasukat ja sitten toiset tavalliset nilkkasukat. Sitten sain kengät, joita olin toivonut. Sain muutama vuosi sitten lahjaksi maailman mukavimmat, villasta tehdyt ”lenkkarit”, joita olen pitänyt niin paljon, että ne ovat kirjaimellisesti kuluneet puhki. Olin toivonut uusia samanlaisia, ja sainkin mitä toivoin. Näille uusille kengille uskallan luvata satoja ja satoja käyttökertoja. Pidän näitä ympäri vuoden, ainoastaan kaatosateella laitan jalkaan jotain muuta.

Sukkien ja kenkien lisäksi sain kaksi käsittämättömän hienoa kimonoa. Toinen on varsinainen kimono, toinen taas ohuempaa puuvillaa, eli ilmeisesti yukata olisi oikea termi sille. Olin toivonut yukataa, sillä en omistanut aamutakkia ollenkaan. Olen vuosia käyttänyt aamutakkina paksua kylpytakkia, mutta olin toivonut jotain vähän kevyempää ja mukavampaa vaihtoehtoa. Puoliso oli kuunnellut tarkasti ja tilannut kimonot Japanista asti. Japanilainen kulttuuri ja estetiikka on aina kiehtonut minua, joten  lahja oli todella onnistunut. Aion joululomalla istua kimonossani, siemailla teetä ja lukea myös lahjaksi saamaani Minna Eväsojan Teetaide ja runous -kirjaa, joka kertoo japanilaisesta wabi sabi -estetiikasta.

Suomalaista ja japanilaista perinnepukeutumista sulassa sovussa!

Tarina kuusesta, joka kaatui

Julkaistu , kirjoittanut
6

Joulukuusi on tänä vuonna yhtä upea kuin aina ennenkin. 2020 toi kuitenkin joulukuusiasioihin hieman enemmän draamaa kuin yleensä. Aatonaattona täyteen lastattu kuusi nimittäin kaatui keskelle olohuonetta. Emme voineet muuta kuin katsoa, kuinka puu hitaasti ja vääjäämättömästi kellahti kumoon. Kaatumisen syy on mysteeri, sillä kuusi oli seissyt jo monta päivää tukevasti jalassaan, aivan suorassa. Siihen ei kukaan ole koskenut, lapset tai kotieläimet eivät ole siinä kiipeilleet. Kesken illan puu vain romahti maahan omia aikojaan.

Sotku oli melkoinen. Pahinta oli rikkoutuneet lasikoristeet. Lasipallojen sirut ovat paperinohuita ja kuolettavan teräviä. Sellaista ei halua jalkapohjaansa. Loppujen lopuksi tuho ei ollut kuitenkaan niin suurta kuin aluksi näytti. Palloja ja muita koristeita meni rikki, mutta koska olen joulukuusiasioissa kaukana minimalistista, koristeista ei ole puutetta edelleenkään. Olin myös erityisen iloinen siitä, että kaikista vanhimmat koristeet, jotka ovat peräisin isovanhempien kodeista, eivät menneet rikki. En ole jaksanut laskea, montako palloa omistan, mutta veikkaan että ehkä noin 200. Lisäksi kolme sarjaa kynttilöitä,  hopeanauhaa, helminauhoja, lasienkeleitä, lasilintuja, kristallitähtiä ja muutamia muita yksittäisiä koristeita.

Romahduksen jälkeen

Tänä vuonna sain joululahjaksi äidiltäni niin sanotun Marsalkan vyön – leveän valkoisen nauhan, johon on tekstattu Gloria in excelsis Deo. Lahjan tekee arvokkaaksi, että se on kummitätini tekstaama. Tällainen koriste oli ennen vanhaan yleinen, mutta nykyisin sitä enää harvoin näkee. Tykkään juuri tällaisista vanhoista perinteistä, varsinkin. kun lahja on itse tehty. Ehdin hieman harmitella särkyneitä koristeita, sillä vaikka niitä on paljon, on jokainen huolella vuosien varrella valittu. Mutta kenties tädillä oli jokin etiäinen, sillä joululahjapaketista paljastui kuusi uutta lasipalloa. Miten hauska sattuma! Nämä uudet koristeet saivat tarinan samantien: ”Tämän pallon, missä on pingviinin kuva, sain kummitädiltä joululahjaksi sinä vuonna, kun joulukuusi kaatui aatonaattona ja monta palloa meni rikki…” Meidän joulukuusi on täynnä tällaisia tarinoita.

Nyt tuo olohuoneen arvokas keskipiste on ankkuroitu tukevasti patteriin kiinni. Joulun jälkeen alan etsiä jälleen uutta ja entistä tukevampaa kuusenjalkaa. Luulin sellaisen jo löytäneeni, mutta näköjään pitäisi olla lattiapinta-alaa vieläkin enemmän, sillä kuusi kaatui jalkoineen päivineen. Onneksi maton alla oli kosteutta läpäisemätön vahakangas, joten parketti ei ollut vaarassa, vaikka kaikki vesi tietenkin valui matolle tässä hötäkässä. Tai ehkä pitää ottaa tavaksi sitoa joulukuusi joka vuosi valmiiksi patteriin kiinni, niin ei tarvitse ainakaan pelätä, että se kaatuisi.

Hyvää joulua ja rauhallista joulunaikaa teille kaikille! 

Vuonna 2020 tein ainakin 13 asiaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tein tämän vuoden alussa sellaisen 20 asiaa vuodelle 2020 -listan, jolle kirjoitin kaikenlaisia kodinparannustoimia, joiden tekemistä suunnittelin kuluvana vuonna. Tehdäänpä katsaus, miten meni. Alkuperäinen listaus on alla, ja perässä lukee teinkö vai en. Selitykset tulevat sitten perässä.

Vuoden 2020 lista näytti tältä:

  1. Komeron lattian ja alimman hyllyn raivaus (tavoitteena selkeä järjestys, nyt siellä on sotku) >>> Tehty osittain
  2. Makuuhuoneen kirjapinojen raivaus (näistä haluan päästä eroon) >>> Tehty, mutta…
  3. Makuuhuoneen senkin raivaus ja uudelleen järjestäminen (kaksi isoa laatikkoa taatusti vajaakäytöllä, enkä edes tarkkaan muista mitä kaikkea siellä on) >>> Tehty
  4. Lasten muistelulaatikoiden läpikäyminen ja sisällön karsiminen (piirustukset ja vauvanvaatteet) >>> Vaatteita karsittu
  5. Tarpeettomien kirjojen poisto kirjahyllystä (eli kirjahyllyn raivaus) >>>Ei
  6. Tarpeettomien lastenvaatteiden myyminen kirppiksellä >>>Tehty
  7. Kirjahyllyn tasojen tyhjentäminen (2m epämääräistä sälää…) >>>Ei
  8. Lelujen vähentäminen ja kierrätys >>>Tehty, ainakin vähän
  9. Lasten koulukuvien järjestäminen ja säilytyksen ratkaiseminen >>> Ei
  10. Tallelokerosta luopuminen ja tärkeiden papereiden säilytysratkaisu >>> Ei
  11. Vuoden 2019 paperien arkistointi >>> Tehty
  12. Kuivaruokakaapin järjestäminen >>> Tehty
  13. Keittiön vetolaatikoiden imurointi >>> Tehty, monta kertaa
  14. Päiväpeiton pesu >>> Tehty 2 kertaa
  15. Silityslaudan päällisen uusiminen >>> Tehty
  16. Vessapaperitelineen kiinnitys >>> Ei
  17. Korjattavien vaatteiden kopan tyhjentäminen >>> Osittain
  18. Makuuhuoneen verhotangon kiinnittäminen >>> Ei
  19. Pyykkikorin kannen korjaus (tai jos ei onnistu, korin uusiminen) >>> Uusi hankittu
  20. Sähkösopimuksen kilpailutus ekosähköksi >>> Ei

Kun katson listaa, näen että yli puolet tuli tehtyä. Hyvä minä! Tällaiset listat eivät mielestäni ole sellaisia pakko tehdä -litanioita, vaan pikemminkin ideana on muistutella mieleen keskeneräisiä projekteja. Ja kaikesta minä on saanut tehtyä, saa plussaa. Ehkä tyytyväisin olen siihen, että makuuhuoneessa oleva senkki on nyt järjestyksessä ja järkevässä käytössä. Olen myös korjannut paljon rikkinäisiä vaatteita, myynyt vanhoja kirppiksellä ja arkistoinut viime vuoden paperit.

Aika monta juttua on yllättäen tullut tehtyä moneen kertaan. Esimerkiksi päiväpeiton pesin alkuvuodesta itse, mutta tikatun peitteen kuivaaminen on oma operaationsa. Koska valkoinen peitto alkoi näyttää loppuvuodesta jälleen nuhjuiselta, vein sen äskettäin pesulaan. Nyt peite on puhdas ja sileä, ja lapsilla on ehdoton sängyssäpomppimiskielto. Makuuhuoneen kirjapinot raivasin, mutta kuinka ollakaan nyt sinne on hiipinyt uusi pino. En oikein edes huomaa, kun kirjat alkavat kasautua. Tarkoitus oli vähentää vuoden aikana kirjoja, mutta koska keksin siirtää niitä pinoihin kirjahyllyn päälle, säästyin vähentämiseltä. En myöskään siivonnut hyllyjä ylimääräisestä sälästä, vaikka niiden olemassaolo kyllä ärsyttää viikoittain. Mutta en ole jaksanut ruveta siihen, ehkäpä ensi vuonna…

Eniten harmittaa se, että verhotanko seisoo edelleen nurkassa, eikä kukaan ole tullut laittamaan sitä seinään kiinni. En siis ole itsekään ollut asian suhteen millään tavalla aktiivinen. Sama koskee vssapaperitelinettä, vaikka näiden projektien onnistumiseen vaikuttaa se, että porakone hajosi alkuvuodesta. Pitäisi siis ensin lainata jostain porakone, tai käydä ostamassa uusi, ja hankkiutua vanhasta eroon, ja sitten vasta pääsisi porailemaan reikiä seiniin. Nämä on juuri niitä juttuja, jotka eivät ole kovin isoja sinänsä, mutta vaativat sellaista erikoisryhtymistä, jota ei aina arjen seassa löydy. Tai ehkä sitä sanotaan priorisoinniksi, mikä myös on tärkeä taito. Olen selkeästi priorisoinut monia muita asioita vuoden aikana.

Ensi vuonna aion kyllä lopullisesti hankkiutua tallelokerosta eroon sekä hoitaa sähkösopimuksen vastaamaan paremmin omia arvoja. En ole laskenut, mikä on lopullinen säästö, jos toisaalta maksan sähköstä enemmän mutta tallelokerosta ei enää tarvitse maksaa. Haluaisin kyllä sellaisen tulipalon kestävän laatikon kotiin, jonne voisi tärkeimmät paperit sitten säilöä. Onko jollain sellaista kotona? Jos on, otan hyviä vinkkejä vastaan mielelläni!

Kaiken kaikkiaan tämän lopputuloksen olisi ehkä voinut ennustaa jo tammikuussa. Kaikki sellaiset helpot työt, jotka voi tehdä muun siivouksen ohessa, on tullut tehtyä. Samoin esimerkiksi lastenvaatteiden kirppistely on lähes välttämätöntä, sillä niitä jää jatkuvasti pieneksi, ja jonnekin ne on kipattava. Toisaalta eniten vaivannäköä vaativat jutut ovat edelleen tekemättä, koska kukaan ei ole jaksanut nähdä sitä vaivaa. Tämä oli hauska kokeilu, mutta luulen että en ensi vuodelle kuitenkaan tee uutta listaa.

Onko kodit jo raivattu?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Tuntuuko teistä siltä, että suurin kodinjärjestämisen ja tyhjentämisen buumi on menossa ohi? Konmari-aate on hiipunut, eikä ammattijärjestäjiä haastatella enää samaan tahtiin kuin muutama vuosi sitten. Tässäkin blogissa on ollut hiljaisempaa osittain siksi, että aihe ei enää herätä minussakaan niin suurta intohimoa kuin vielä muutama vuosi sitten. Silloin oli toisin – Konmarin vanavedessä julkaistiin monta kirjaa Suomessakin, esimerkiksi minun Tavarataidot ja Ilana Aallon Paikka kaikelle. (Ne ovat muuten hyvin erilaiset kirjat, vaikka aihepiiri onkin sama. Ilana pohtii asiaa kulttuurin ja historian näkökulmista, minulla on erittäin käytännönläheinen ote raivaamiseen. Suosittelen molempia.) Aihe oli muutenkin pinnalla, siitä kirjoitettiin lehdissä, Konmari sai oman ohjelman Netflixiin ja keskustelupalstat pursusivat ihmisiä, jotka innolla vähensivät tavaraa.

Minusta itsestäni on jo pidempään tuntunut siltä, että pelkkä raivaaminen eri riitä. Sillä saa toki oman kotinsa kuntoon, ja nautin ainakin itse siitä, että tavaroita on sopivasti neliöihin nähden. Pidän siisteydestä ja järjestyksestä, mutta kuten olen tuhannesti todennut aiemminkin, ei meillä täydellistä ole. Mutta ei meillä enää ole hirveästi raivattavaakaan. Jos tavoittelisi sitä täydellisyyttä, niin tietysti lelumäärää voisi harventaa, kirjahyllyn perata, komeron järjestää tiptop enkä edelleenkään ole keksinyt täydellistä systeemiä papereiden arkistointiin. Mutta mikään näistä aiheista ole sellainen, että koti olisi vaikeasti käytettävissä sen takia. Lelut mahtuvat lastenhuoneeseen ja lattian saa tarvittaessa tyhjäksi. Keksin, että kirjahyllyn päällä on hyvää tilaa säilyttää niitä kirjoja, joita en saa kuskatuksi divariin tai kierrätyskeskukseen. Komeron raivaan noin kerran vuodessa, ja sitten sillä pärjää loppuvuoden ihan hyvin. Paperitkin löytyvät, vaikkei systeemi olekaan elegantti.

Olen pidempään miettinyt, että tavaran vähentäminen on vastaus vain tiettyyn pisteeseen saakka. Se on hauskaa ja koukuttavaakin, mutta entä sitten, kun itselle sopiva määrä tavaraa on tullut vastaan? On helpottavaa päästä turhasta eroon, mutta edes minimalisti ei voi loputtomiin karsia omaisuuttaan.  Olen ruvennut epäilemään, että tässä muutaman vuoden aikana iso osa ihmisiä onkin karsinut kotiaan urakalla, minkä seurauksena nettikirppikset ovat täyttyneet tavarasta, eikä ylimääräisestä ole enää niin helppoa päästä eroon. Sekin vähentää raivausintoa. Tavaroiden vähentäminen on hauskaa kun siitä innostuu, mutta se on lopulta vain väline, ei päämäärä.

Olen entistä vahvemmin sillä kannalla, että lopullinen ratkaisu kotien tavaraongelmaan on se, ettei uutta tavaraa tule lisää. Ei riitä, että vanhasta luovutaan, täytyy myös vähentää hankkimista. Jatkuva raivaaminen loppuu itsestään, jos uuden tavaran virta tyrehtyy. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä uuden tavaran kutsu on kaikuva. Tiedän sen hyvin siitä, että olen monta vuotta harjoitellut harkittua vaatteiden hankintaa, ja vasta nyt voin oikeasti mennä kauppaan ja todeta ettei tee mieli ostaa mitään. Harjoittelen tätä edelleen esimerkiksi kosmetiikan, kirjojen ja muutamien muiden tavaralajien suhteen.

Uskon, että seuraava trendinä onkin ostamisen vähentäminen: tietoiseen ostamiseen keskittyminen ja erilaiset ostolakkohaasteet. Tähän asti olemme pelanneet minimalismipeliä, ja vähentäneet tavaroita yksi kerrallaan. Tuleeko seuraavaksi ostolakkobingo? Vuosi vanhoilla tavaroilla -haaste? Tai kenties Shoppaile kaapistasi -kurssi? Minusta tuntuu, että tämä on luontevasti seuraava askel, kun tavaroita on karsittu tarpeeksi. Ennustan, että myös erilaiset eettisesti kestävät ostovalinnat nousevat entistä tärkeämmiksi. Kun ostaa vähän, ei halua ostaa huonoa, tai edes keskinkertaista. Minusta tämä on hyvä asia, sillä kalliimpia tavaroita arvostaakin automaattisesti enemmän. Niistä huolehditaan paremmin ja ne kestävät pidempään.

Yhteenvetona toteankin, että ennustan ensi vuodelle sellaista trendiä, jossa katse kääntyy vähitellen pois siitä, mitä tavaraa kodista lähtee, ja keskitytään entistä enemmän siihen, mitä tavaroita kotiin tulee. Oletteko samaa mieltä vai eri mieltä?

Hajonnut liesi ja melko puhdas uuni

Julkaistu , kirjoittanut
2

Aloitin vahingossa jouluvalmistelut tällä viikolla, sillä pesin uunin. Se olikin pesun tarpeessa, mutta ensisijainen syy oli se, että yritin vältellä yhden ankean artikkelin lukemista. Artikkeli on edelleen lukematta, mutta uuni on melko puhdas, joten edistystä on tapahtunut. Uuninpesu on mielestäni niitä ikävämpiä kotitöitä, joten olenkin jo pitkään noudattanut periaatetta, että parempi on hyvä. Jos uuni näyttää pesun jälkeen paremmalta kuin ennen, tavoite on saavutettu. Uuni näyttää harvoin uudenkiiltävältä, mutta ainakaan se ei ole enää karmaiseva.

Yksi syy tähän on se, että olen luopunut kovista myrkyistä uunia pestessä. Tiedän, että se kaupassa myytävä puna-keltaiseen pulloon pakattu aine saisi taatusti jokaisen likatahran katoamaan. Mutta ensinnäkään en ole muistanut ostaa sitä, ja toiseksi yritän välttää kaikista pahimpia myrkkyjä. Olenkin viime vuosina käyttänyt Ecostaria ja sokeripalaa. Ecostar on se sellainen valkoinen savipuhdistusaine, jota hangataan sieneen ja sitten levitetään pestävälle pinnalle. Annetaan kuivahtaa, ja pyyhitään/hangataan pois. Tämä aine on erittäin tehokas monenlaisille lioille, esimerkiksi uuninluukun lasin se puhdistaa moitteettomasti, mutta metalliseinän pinttyneimpään rasvaan se ei täydellisesti tehoa. Uuni on Ecostarin jälkeen puhtaampi, mutta ei täydellinen. Sokeripala sen sijaan puhdistaa isommat tahrat täydellisesti. Se ei naarmuta, mutta lika lähtee sokeripalalla hankaamalla. Tämä on vähän hidasta ja vaatii käsityötä, mutta menetelmä on taatusti myrkytön.

Jos pudottaa painavan tavaran liesitasolle, siihen voi tulla kuoppa.

Ritilät upotin kuumaan veteen, jossa oli runsaasti tavallista tiskiainetta. Annoin liota, ja harjasin sitten loput liat pois. Jälleen kerran lopputulos oli parempi kuin ennen, mutta aivan tahrattomiksi ritilät eivät tulleet. Koko tässä hommassa olisi tietysti mahdollista pyrkiä myös täydellisyyteen, mutta jostain syystä juuri tässä aiheessa en jaksa pingottaa. Tavoitteena on yleissiisti, hajuton ja hygieninen uuni eikä se, että mistään ei löydy pienintäkään tahraa.

Joulun kunniaksi saamme muuten uuden liesitason. Pari vuotta sitten meille laitettiin sähköremontin yhteydessä induktioliesi, josta olen pitänyt kovasti. Viime viikolla vain kävi niin, että avatessani kaapinoven lieden yläpuolella, hyllyltä putosi kaksi painavaa teekuppia suoraan lieden päälle. Sekä kupit että liesi menivät rikki. Onneksi kotivakuutus korvasi kaiken, ja samanlaista liesitasoakin oli myytävänä. Huomenna tulee uusi taso ja vanha viedään pois. Olenkin ruvennut suunnittelemaan ensi viikonlopulle jouluruokien valmistelumaratonia. Suunnitelmissa olisi leipoa piparkakut, tehdä porkkanalaatikko valmiiksi pakastimeen sekä mahdollisesti leipoa muutakin joulua ajatellen.

Ihmeellisen rauhallinen joulukuu

Julkaistu , kirjoittanut
11

Juuri kun pääsin pohtimasta, millainen joulu tänä vuonna tulee, tilanne muuttui taas. Uudellamaalla koronatilanne on mennyt niin pahaksi, että eilisestä lähtien lähes kaikki julkiset tilat on laitettu kiinni. Se tarkoittaa sitä, että yhtäkkiä kaikki lasten harrastukset loppuivatkin jo nyt, eikä yhtäkään joulunäytöstä järjestetä. Ei ole pikkujouluja, ei koulujen tai päiväkotien joulujuhlia, ei harrastusten glögihetkiä, eikä mitään muitakaan tilaisuuksia. Joulustakin saattaa tulla vielä hiljaisempi kuin viimeksi ennakoin.

Minulla on hieman ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta olen pahoillani siitä, että niin moni on sairastunut ja että tilanne on mennyt näin pahaksi. En ole peloissani, mutta riskiryhmien puolesta olen huolestunut enkä kyllä halua tautia itsekään, joten noudatan kaikkia viranomaisten ohjeita mielelläni. Koska näyttää siltä, että aina on joukko ihmisiä, joita eivät suositukset liikuta, ymmärrän hyvin, että viranomaisten on ollut pakko tehdä näin radikaaleja toimenpiteitä. Maskit ja käsidesit ovat tärkeitä, mutta ainoa keino todella välttää tartunta on pysytellä riittävän kaukana muista ihmisistä. Kun ajattelen vaikka lasten harrastusten joulujuhlia, niissä ollaan aina lajista riippumatta pakkauduttu tiiviisti pieneen tilaan katsomaan, mitä jälkikasvu on syksyn aikana oppinut. Jos joku kantaisi virusta, tartunta olisi niissä olosuhteissa taattu.

joulukranssi ovessa

Ristiriita tuleekin siitä, että vaikka tilanne on näin ikävä, minä en kärsi näistä rajoituksista juuri lainkaan. Pikemminkin päinvastoin. Olen suorastaan kiitollinen siitä, että jouluhässäkkä on tänä vuonna yllättäen haihtunut kuin savuna ilmaan. Ei tarvitse muistaa mitään ylimääräistä, ei tarvitse sumplia yhtäkään aikataulua. Apuani ei tarvita missään kodin ulkopuolella, ei ole ainuttakaan joulujuhlaharjoitusta, johon pitäisi osallistua. Ei tarvitse miettiä kyytejä, etsiä esiintymisasuja eikä järjestää lapsenvahteja. Kaikki infotilaisuudet ja yliopiston luennot järjestetään etänä, mikä on minusta loistavaa, sillä osallistun mielelläni kaikkeen omalta sohvaltani. Kun nämä ekstra-aktiviteetit eivät täytä kalenteria eikä paikasta toiseen siirtymiseen mene aikaa, normaaleista jouluvalmisteluista ei tarvitse stressata yhtään.

Viime vuonna keksin, että jouluvalmistelutkin kannattaa priorisoida, ja sitten keskittyä vain niihin tärkeimpiin. Nyt kun sellainen kauhea hötkyily ja ryntäily on poissa, tuntuu ettei tarvitse priorisoida mitään. Kaikkeen riittää aikaa ja energiaa. Tuntuu ettei ole yhtään kiire minnekään. Viime vuosina joulukuu on tuntunut niin täyteen ahdetulta, että ilman useampaa yksityiskohtaista listaa muistettavista asioista olen ollut varma, että jotain todella olennaista unohtuu. Vaikka kaikki ylimääräiset aktiviteetit ovat olleet omalla tavallaan tärkeitä ja ihania, ovat ne samalla kuormittavia, etenkin kun niitä tulee paljon lyhyessä ajassa.

Olen siis päättänyt, että kaikesta huolimatta annan itselleni luvan ottaa nyt ihan rauhassa, olla stressaamatta, ja asettua tähän pakolliseen pysähdykseen, jonka maailma on järjestänyt. Jokin sisäinen kriitikko yrittää marmattaa, että kyllä nyt vähän pitäisi joulusta stressata kuitenkin, että onkos se nyt laitaa noin vain heittäytyä olemaan. Mutta suljen korvani siltä, ja keskityn täysillä hyggeen, kotoiluun ja kaikkeen sellaiseen, missä ideana on että oleillaan vain kaikessa rauhassa kotona. Voisin surra kaikkia menetettyjä tilaisuuksia, matkoja ja kohtaamisia, mutta on mukavampaa olla kiitollinen rauhasta, hiljaisuudesta ja vapaa-ajasta.

Onko siellä kellään muulla samanlaisia fiiliksiä? Vai onko joulu pilalla? (Ymmärrän senkin, jos on.)

Jokin on muuttunut

Julkaistu , kirjoittanut
4

Eilen tajusin, että viiden vuoden harjoittelun jälkeen asenteeni ja suhtautumiseni vaateshoppailuun on muuttunut pysyvästi. Olin Helsinki Outletissa, ja ihan järkevällä asialla, nimittäin joululahjaostoksilla. Kävin samalla kurkkimassa vaatekauppoja. Koska shoppailuni on koko vuoden ollut hyvin maltillista, ajattelin että jotain voisin vaikka ostaakin, jos tulisi sopivasti vastaan.

Mutta mitä on tapahtunut? Tunnistin vaatteita, jotka viisi vuotta sitten olisin luultavasti ostanut ”hyvinä löytöinä”, mutta tällä kertaa niiden houkutus oli jotenkin hiipunut. Hypistelin  halpoja huppareita, jollaisen entisessä elämässä olisin varmasti ostanut, koska vaate oli kiva ja halpa. Mutta nyt muistin heti ne hupparit jotka on omistin, enkä oikeasti edes harkinnut näitä uusia. Sovitin Bossin neulemekkoa, joka maksoi neljäkymppiä, alkuperäinen hinta lähemmäs 300€. Mutta se oli päällä ruma, joten palautin mekon takaisin rekkiin. Pisimpään mietin 70% alennuksessa olevia pellavatunikoita. Niissä oli periaatteessa kaikki kohdallaan; malli, väri ja hinta. Mutta sitten mietin, miksi ostaisin kesävaatteita marraskuussa. Sovittelin ja mallasin, ja kun sinänsä hyvästä vaatteesta ei kuitenkaan tullut vau-efektiä, palautin nekin paikoilleen.

Ostos viime vuodelta. Tälle on tullut runsaasti käyttöä. 

Kun tulin ilman ostoksia kotiin, tajusin että nyt on ajatusmaailma muuttunut. Hinta on aina ollut minulle tärkeä ostokriteeri. Olen aina rakastanut alennuksia ja alelöytöjä. Kääntöpuolena on ollut se, että hyvin usein halpa hinta on saanut tekemään kompromissin jonkun muun ominaisuuden suhteen. Mutta viisi vuotta raatorehellistä vaateseurantaa on avannut silmät sille, että nämä kompromissit eivät toimi. Juuri niistä halvimmista kompromissivaatteista tulee niitä, joista pian haluaa eroon. Samalla muuttuu osaksi vaatteiden ylituotanto-ongelmaa.

Olen ollut hyvin taitava keksimään järkiperusteluja omille vaateostoksilleni. Sen sijaan, että olisin ollut 100% rehellinen itselleni ja myöntänyt, että ostin jotain siksi että se oli halpa ja että teki mieli jotain uutta, olen selittänyt ostoksia parhain päin: tätä väriä ei kaapista löytynyt, tällaista vaatetta voisi hyvin käyttää tilaisuudessa X. Olen sujuvasti jättänyt itselleni mainitsematta, että sitä väriä ei löydy, koska näytän siinä kalpealta, eikä niitä kuviteltuja tilaisuuksia koskaan tule.

Olen nyt viisi vuotta seurannut sukkaparin tarkkuudella ostamieni vaatteiden määrää. Viimeiset neljä vuotta olen harjoitellut ostamatta jättämistä. Nyt, neljännen vuoden lopussa näyttää siltä, että ajatusmaailmani ja toimintatapani ovat vihdoin pysyvästi muuttuneet. Ostolakkoilu on vähentänyt ostamieni vaatteiden määrää heti ensimmäisestä ostolakkovuodesta alkaen, mutta olen jättänyt ostamatta paljolti tietoisen päätöksen vuoksi. Mieli on tehnyt kuten ennenkin, mutta en ole silti ostanut, koska olen halunnut noudattaa kohtuutta. Mutta nyt tuntui ensimmäisen kerran siltä, että ostamatta jättäminen ei ollut vain tietoinen päätös, vaan ostamisen halukin oli poissa. En voi sanoa muuta, kuin että tässä näkee, miten hidasta oman ajatusmaailman muuttaminen voi olla.

Tätä vaateostojen vähennysprojektia on moni seurannut täällä yhtä kauan kuin minäkin olen sitä harrastanut. Onko teistä kukaan huomannut samanlaista tai jotain muuta muutosta ajatusmaailmassaan?

PS: Marraskuussa en ostanut yhtään uutta vaatetta.