Vuosi koronaa ja vielä jatkuu

Näihin aikoihin viime vuoden maaliskuussa Helsinki sulkeutui. En osaa arvioida, millaista elämä oli muualla Suomessa, mutta kotikulmilla elämä muuttui melko erikoiseksi. Kadut olivat typötyhjät. Ikkunoihin ilmestyi nalleja. Lasten kavereiden kanssa sovittiin, kenen kanssa voi leikkiä, ulkona tietenkin, ja omat projektit menivät aika pitkälti tauolle, kun iso osa päivästä meni koulun, päivähoidon ja ruokahuollon organisointiin. Toisaalta samaan aikaan olin hyvin kiitollinen kesämökistä, joka sijaitsi Uudellamaalla, jonne pääsi viikonlopuksi tuulettumaan vaikka poikkeusolot olivat pistäneet uusimaalaiset kotiarestiin. Mökillä oli käynnissä rakennusprojekti, ja olin tosi iloinen myös siitä, että kaikki tilaukset oli ehditty sopia ennen kuin korona jumitti koko maan. Jälkeenpäin kuulin, että pääsiäiseen mennessä kaikki mökki- ja uima-allasvalmistajat myivät eioota, sillä mökkeily oli parissa yössä muuttunut suomalaisten suosikkiharrastukseksi.

Uudet rutiinit

Vuoden aikana on syntynyt paljon uusia rutiineja, joita ei olisi viime talvena osannut kuvitella. Meillä on kertakäyttöisten maskien laatikko heti ulko-oven vieressä eteisen hyllyllä. Se on siinä siksi, että siitä voi napata puhtaan maskin taskuun, kun lähtee ovesta ulos. Siitä voi myös tarjota satunnaiselle vieraalle maskin, jos sellainen on sattunut unohtumaan. Myös autossa kulkee vakiovarusteena maskilaatikko. Käsilaukussa minulla on erityinen maskipussi, jossa säilytän puhtaita maskeja, ja jonne voin laittaa käytetyt kestomaskit talteen. Tällainen erillinen pussi on kätevä, koska sen voi siirtää laukusta toiseen helposti. Maskien hankkimisesta on tullut samanlainen rutiini, kuin vaikka sampoon tai hammastahnan ostamisesta.

Näitä pieniä pulloja on kätevä täyttää uudestaan isommasta pakkauksesta.

Käsidesipulloja on myös joka paikassa. Kotona luotan eniten perinteiseen saippuaan ja kuumaan veteen, mutta pieniä käsidesipulloja on joka paikassa. Autossa, käsilaukuissa, repussa, sekä tietysti varalla odottamassa. Laukusta löytyy myös desinfioivia pyyhkeitä, joilla voi puhdistaa pintoja tarpeen vaatiessa. Puhdistan puhelimen näytön säännöllisesti desinfioimisaineella, ja vaihdan käsipyyhkeitä vähän tiheämmin kuin ennen. Oman ongelmansa tuottaa kertakäyttömaskit, joita löytyy käytettyinä nykyisin vähän joka paikasta. Syksyllä käytin vielä kestomaskeja, mutta tautitilanteen pahentuessa olen siirtynyt kokonaan kertakäyttöisiin. Niistä tulee nopeasti roskaongelma etenkin autoon, jos ei jatkuvasti ole roskapussia käden ulottuvilla.

En käy enää kaupoissa

Toinen merkittävä arkirutiinien muutos on ruokakauppatilaukset kotiin. Käyn nykyisin todella harvoin kaupassa. Jos jotain todella olennaista on unohtunut ruokatilauksesta, olen saattanut piipahtaa lähikaupassa, mutta muuten ruokaostokset ovat siirtyneet nettiin. Tästä on ollut merkittävää hyötyä arjen rullaamisessa. Ensinnäkin se pakottaa suunnittelemaan koko viikon ruokalistan kerralla, mistä on sellainen kerrannaisvaikutus, että stressi siitä mitä tänään syötäisiin on poistunut lähes kokonaan. Aikaa säästyy, kun ei ole välttämätöntä kurvata kaupan kautta harva se päivä. Tällä on tietysti hintansa, mutta olen laskenut, että arjessa saatava hyöty yhdistettynä siihen, ettei tarvitse altistua väkijoukoille on sen arvoista.

Shoppailu siinä mielessä, että menisin kauppaan katselemaan, on myös pudonnut minimiin. En ensinnäkään halua mennä kauppoihin, ja toiseksi välttämättömyydet saa ostettua netistä. Esimerkiksi lastenhuoneen remonttia varten tarvitut uudet huonekalut tilattiin suoraan netistä kotiinkuljetuksella. Elämänpiirin ollessa varsin rajattu, ei mitään ihmeellisiä tarpeitakaan kyllä ole ilmennyt. Ajatus outletissa haahuilusta tuntuu tällä hetkellä todella kaukaiselta.

Vuosi koronaa

En olisi vuosi sitten voinut uskoa, että nyt ollaan jälleen samassa pisteessä, kuin rajoitusten alkaessa. Meillä on käynyt toistaiseksi hyvä tuuri, olemme pysyneet terveinä, emmekä vielä ole joutuneet edes karanteeniin kertaakaan. Töitä on riittänyt, ja minulle yliopiston siirtyminen etäopetukseen on ollut suorastaan onnenpotku, joka on helpottanut arkea ja opintojen suorittamista valtavasti. Vaikka kaikki onkin hyvin, olen minäkin silti vähän väsynyt tilanteeseen. Kaipaan eniten sitä, että voisin istua ystävien kanssa koko illaksi ruokapöydän ääreen. Kaipaan elävää musiikkia, ja sellaista huolettomuutta, jonka olemassaoloa ei edes tajunnut, ennen kuin pandemia alkoi.

Onneksi rokotusten myötä valoa on vihdoin alkanut kajastaa tunnelin päässä. Kun lähipiirissä jo moni riskiryhmäläinen on saanut rokotuksen, se luo toivoa siitä, että kesällä ehkä tilanne olisi jo parempi. Toisaalta olen huomannut, että minulle on henkisesti helpompaa suhtautua tähän niin, että monelta osin tämä on nyt se normaalitila, eikä poikkeus. Ihmisten välttäminen on poikkeuksellista, mutta maskeja voin käyttää vaikka lopun ikää, jos sillä saadaan tilanne sellaiseksi, että muita rajoituksia voisi purkaa. En oikein ymmärrä, miksi jotkut maskeja vastustavat. Todella pieni vaiva, samoin kuin käsien pesu, eikä sitä kai sentään kukaan vastusta.

Millaisia rutiineja vuosi on tuonut teidän elämäänne?

Ihmeellisen rauhallinen joulukuu

Juuri kun pääsin pohtimasta, millainen joulu tänä vuonna tulee, tilanne muuttui taas. Uudellamaalla koronatilanne on mennyt niin pahaksi, että eilisestä lähtien lähes kaikki julkiset tilat on laitettu kiinni. Se tarkoittaa sitä, että yhtäkkiä kaikki lasten harrastukset loppuivatkin jo nyt, eikä yhtäkään joulunäytöstä järjestetä. Ei ole pikkujouluja, ei koulujen tai päiväkotien joulujuhlia, ei harrastusten glögihetkiä, eikä mitään muitakaan tilaisuuksia. Joulustakin saattaa tulla vielä hiljaisempi kuin viimeksi ennakoin.

Minulla on hieman ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta olen pahoillani siitä, että niin moni on sairastunut ja että tilanne on mennyt näin pahaksi. En ole peloissani, mutta riskiryhmien puolesta olen huolestunut enkä kyllä halua tautia itsekään, joten noudatan kaikkia viranomaisten ohjeita mielelläni. Koska näyttää siltä, että aina on joukko ihmisiä, joita eivät suositukset liikuta, ymmärrän hyvin, että viranomaisten on ollut pakko tehdä näin radikaaleja toimenpiteitä. Maskit ja käsidesit ovat tärkeitä, mutta ainoa keino todella välttää tartunta on pysytellä riittävän kaukana muista ihmisistä. Kun ajattelen vaikka lasten harrastusten joulujuhlia, niissä ollaan aina lajista riippumatta pakkauduttu tiiviisti pieneen tilaan katsomaan, mitä jälkikasvu on syksyn aikana oppinut. Jos joku kantaisi virusta, tartunta olisi niissä olosuhteissa taattu.

joulukranssi ovessa

Ristiriita tuleekin siitä, että vaikka tilanne on näin ikävä, minä en kärsi näistä rajoituksista juuri lainkaan. Pikemminkin päinvastoin. Olen suorastaan kiitollinen siitä, että jouluhässäkkä on tänä vuonna yllättäen haihtunut kuin savuna ilmaan. Ei tarvitse muistaa mitään ylimääräistä, ei tarvitse sumplia yhtäkään aikataulua. Apuani ei tarvita missään kodin ulkopuolella, ei ole ainuttakaan joulujuhlaharjoitusta, johon pitäisi osallistua. Ei tarvitse miettiä kyytejä, etsiä esiintymisasuja eikä järjestää lapsenvahteja. Kaikki infotilaisuudet ja yliopiston luennot järjestetään etänä, mikä on minusta loistavaa, sillä osallistun mielelläni kaikkeen omalta sohvaltani. Kun nämä ekstra-aktiviteetit eivät täytä kalenteria eikä paikasta toiseen siirtymiseen mene aikaa, normaaleista jouluvalmisteluista ei tarvitse stressata yhtään.

Viime vuonna keksin, että jouluvalmistelutkin kannattaa priorisoida, ja sitten keskittyä vain niihin tärkeimpiin. Nyt kun sellainen kauhea hötkyily ja ryntäily on poissa, tuntuu ettei tarvitse priorisoida mitään. Kaikkeen riittää aikaa ja energiaa. Tuntuu ettei ole yhtään kiire minnekään. Viime vuosina joulukuu on tuntunut niin täyteen ahdetulta, että ilman useampaa yksityiskohtaista listaa muistettavista asioista olen ollut varma, että jotain todella olennaista unohtuu. Vaikka kaikki ylimääräiset aktiviteetit ovat olleet omalla tavallaan tärkeitä ja ihania, ovat ne samalla kuormittavia, etenkin kun niitä tulee paljon lyhyessä ajassa.

Olen siis päättänyt, että kaikesta huolimatta annan itselleni luvan ottaa nyt ihan rauhassa, olla stressaamatta, ja asettua tähän pakolliseen pysähdykseen, jonka maailma on järjestänyt. Jokin sisäinen kriitikko yrittää marmattaa, että kyllä nyt vähän pitäisi joulusta stressata kuitenkin, että onkos se nyt laitaa noin vain heittäytyä olemaan. Mutta suljen korvani siltä, ja keskityn täysillä hyggeen, kotoiluun ja kaikkeen sellaiseen, missä ideana on että oleillaan vain kaikessa rauhassa kotona. Voisin surra kaikkia menetettyjä tilaisuuksia, matkoja ja kohtaamisia, mutta on mukavampaa olla kiitollinen rauhasta, hiljaisuudesta ja vapaa-ajasta.

Onko siellä kellään muulla samanlaisia fiiliksiä? Vai onko joulu pilalla? (Ymmärrän senkin, jos on.)

(Jos) Toinen aalto tulee, oletko valmis?

Tässä on aihe jota en haluaisi ajatella, mutta ajattelen silti. Jokseenkin rankan koronakevään jälkeen on saatu nauttia melko normaalista kesästä. En tosin ole halannut kavereitani yli viiteen kuukauteen, saati sitten kätellyt ketään. Vältän joukkoliikennevälineitä, pidän kassajonossa turvaväliä edelliseen ja tiheästä käsienpesusta on tullut uusi normaali. Vaikka kesän ajan tautitilanne Suomessa on tuntunut olevan hallinnassa, syksy tuo melko varmasti muutoksen huonompaan. Se pelätty toinen aalto kolkuttelee jo ovilla.

Ei tarvitse olla lääketieteen asiantuntija ennustaakseen tämän – riittää, että lukee uutisia. Lähes kaikkialla Euroopassa tartuntatilanne on jälleen alkanut pahentua, mutta samaan aikaan matkustusrajoituksia on kevennetty ja ihmiset liikkuvat enemmän. Tuntuu, että moni on Suomessakin niin kyllästynyt välttämään tartuntaa, että yökerhot ja terassit pullistelevat ihmisiä, jotka huutavat toistensa naamaan lähietäisyydeltä. Satunnainen vierailu Ikeaan tai Bauhausiin osoittaa, että monelle turvavälit ovat menneen talven lumia, eivätkä ihmiset muista edes yskiä hihaansa enää. Kun tähän lisätään parin viikon päästä alkavat koulut, päiväkodit, työt ja harrastukset sekä kylmemmän ilman myötä joka tapauksessa alkava flunssakausi, on nähdäkseni väistämätöntä, että epidemia alkaa purskahdella Suomessakin. Varaudun siis siihen, että edessä on jälleen poikkeusoloja, karanteeneja ja aktiivista muiden ihmisten välttelyä.

Maskeja löytyy nyt sekä kertakäyttöisenä että kestoversiona.

Asiat ovat silti toisin kuin keväällä

Varautuminen siihen, että syksyllä saatetaan olla samassa tilanteessa kuin keväällä, on mielestäni pelkästään järkevää. Tilanne on kuitenkin erilainen kuin maaliskuussa. Silloin rajoitukset rysähtivät päälle niin nopeasti, että elämä tuntui muuttuneen yhdessä yössä täysin tunnistamattomaksi. Mutta nyt olemme aivan erilaisessa tilanteessa: tiedämme, millaista on kun koulut menevät kiinni, ruoka pitää tilata netistä ja työt tehdä kotona. Edessä ei ole suuri tuntematon, vaan pikemminkin tilanne, jota on jo ehditty harjoitella monta kuukautta. Siksi olen itse ruvennut valmistautumaan syksyyn ja mahdollisiin poikkeustilanteisiin nyt, kun elämä on vielä aika normaalia ja mukavaa.

Ensinnäkin käsidesi-, kasvomaski-, ynnä muut varastot kannattaa täydentää nyt, kun se on helppoa ja tavaraa saa. Uskoisin saatavuuden olevan syksyllä parempi kuin se keväällä oli, mutta toisaalta kuka olisi osannut ennakoida, että maaliskuussa kaupoista loppuu vessapaperi? Ostin eilen kauppareissulta 20 kpl kertakäyttöisiä kasvosuojuksia. Aion ostaa niitä lisääkin, jotta lokakuussa ei tarvitse asian kanssa tuskailla. Ennustan nimittäin, että maskisuositus on vain ajan kysymys, ja sitten kun se tulee, hamstraus alkaa. Vaikka suositusta ei lopulta saataisikaan aikaiseksi, aion silti itse ruveta maskia käyttämään esim. kaupoissa, jos tartuntatilanne alkaa merkittävästi huonontua.

Varmistan myös, että käsidesiä ja yleisdesinfiointiainetta on kotona riittävästi parin kuukauden tarpeisiin. Vessapaperia en edelleenkään aio hamstrata, se on mielestäni älytöntä maassa, jossa on peräti kaksi pehmopaperitehdasta ja käsisuihku vakiovarusteena lähes kaikissa vessoissa, mutta muuten kotivarasta on hyvä huolehtia. Haluan, että kotona on sellainen määrä peruselintarvikkeita ja lääkkeitä, että niillä pärjää vaikka joutuisikin eristäytymään pariksi viikoksi. On nimittäin ihan mahdollista, että varotoimista huolimatta taudille altistuu, ja joutuu lääkärin määräämään karanteeniin.

Näitä pieniä pulloja on kätevä täyttää uudestaan isommasta pakkauksesta.

Suunnittelua ja ennakointia

Toinen asia, jota olen viime aikoina miettinyt, on se, miten elämä järjestetään, jos kaikki ovat jälleen kotona. Etenkin tämä tarkoittaa päivittäisiä rutiineja ja sitä, miten kodin tiloja käytetään. Miten voin varmistaa sen, että minullakin on oma työtila? Miten organisoidaan kotiopetus niin, että koulutavarat eivät leviä kaikkialle? Pitääkö työhuoneen sisustusta kehittää? Miten huolehdin siitä, että pääsen lenkille, vaikkei omaa aikaa juuri olisikaan? Ylipäätään olen miettinyt kotimme viihtyvyyttä ja toimivuutta siitä näkökulmasta, että muutaman kuukauden päästä mahdollisesti kökötetään neljän seinän sisällä jälleen tiiviimmin kuin haluttaisiin.

Kolmanneksi olen miettinyt, mitä asioita voi ja kannattaa tehdä nyt elokuussa, jos syksyllä elämme taas rajoitusten aikaa. Aion elokuussa käydä ainakin hammaslääkärissä ja kampaajalla, ja vien lapsetkin hiustenleikkuuseen. Kävin jo kesäkuussa laboratoriotesteissä, joita olin lykännyt koko kevään. Uusin eilen museokorttini, ja aion käydä myös nauttimassa taiteesta nyt, kun sen voi tehdä kohtuullisen turvallisesti. Taide ei mene koskaan hukkaan, vaikkei koronatilanne pahenisikaan! Suunnittelen rapujuhlia ystäväperheen kanssa, ja aloitan elokuussa maaliskuussa tauolle jääneen sisäliikuntaharrastuksen. Olen ylipäätään miettinyt, miten omasta hyvinvoinnista voisi poikkeustilanteessa huolehtia mahdollisimman hyvin. Keväällä omat tarpeet jäivät selvästi syrjään, kun suurin osa energiasta meni perheestä huolehtimiseen ja ihan vain arjesta selviämiseen.

Jos arvelet samoin kuin minä, että toinen aalto on todennäköinen, suosittelen lämpimästi valmistautumisen aloittamista nyt. Jos et usko huonontuvaan tilanteeseen, suosittelen silti valmistautumista varmuuden vuoksi. Ei vara venettä kaada, mutta ylimääräistä stressiä sillä voi vähentää. Tällä kertaa tiedämme, mihin ollaan varautumassa, mikä tekee kaikesta paljon helpompaa.

Oletteko samoilla linjoilla kanssani, vai uskotteko että tällä kertaa Suomi säästyy? Onko kukaan muu alkanut valmistautua poikkeusoloihin?

Huhtikuun vaateostokset

Meinasin unohtaa tämän raportin kokokaan. Huhtikuussa ostin yhteensä viisi vaatetta:

  • sukkahousut
  • Tam-Silkin t-paidan
  • Tam-Silkin legginssit
  • Rintaliivit
  • Neulemekon

Näiden lisäksi ostin vielä yhdet legginssit, mutta palautin ne saman tien, koska koko oli väärä.

Sitten analyysiä ostoksista. Oikeastaan näistä kaikki muut ovat alusvaatteita, paitsi tuo mekko, josta kohta enemmän. Sukkikset ovat käyttötavaraa, ja ostin yhden parin alesta varastoon. Olen kantapään kautta oppinut, että kaapissa on aina aiheellista olla yksi avaamaton pari ohuita ihonvärisiä sukkahousuja. Yleensä virheettömiä sukkahousuja ei nimittäin löydy silloin, kuin niitä eniten tarvitsisi. Mutta jos on aina yksi iskemätön paketti odottamassa, ei ikinä tule sukkahousukriisiä ennen juhlia.

Mietin kuukausi sitten, että ehkäpä sittenkin mustat siistit legginsit voisivat olla hyvä lisä vaatevarastooni. Sain vinkin Tam-Silkin bambukuituisista vaatteista, ja tilasin suoraa päätä itselleni sekä legginssit että yhden t-paidan. Bambu on mielestäni ihanista ihanin materiaali, ja tuntui tosi kivalta tukea yritystä, jonka tuotanto on kotimaassa. Molemmat tuotteet ovatkin tosi hyviä, materiaali pehmoista ja työn jälki laadukasta. Mutta valitettavasti ostamani legginssit ovat pikemminkin kalsarit. Kokeilin pitää niitä mekon alla yhden päivän, mutta totesin, että vaikutelma ei ollut se, mikä minulla oli ollut mielessä. Ostamani vaatteet sopivat erinomaisesti välikerrokseksi ulkoiluvaatteiden alle, mutta eivät päiväkäyttöön. Ostos oli siis hyvä, mutta ei vastanut sitä mitä toivoin. Tilasin myös hullulta päiviltä  legginssit, mutta palautin ne sopimattomina. On vaikea ostaa housuja sovittamatta, tämä tuli taas todetuksi. Legginssien metsästys jatkuu, luulen että seuraavaksi tutustun Piruetin valikoimmaan. Olen nyt oppinut, että haluan saumattomat, napakat legginssit, joissa ei ole mitään urheiluun viittaavia tekstejä tai somisteita.

Huhtikuun hairahdus

Mekko oli ainoa karanteenihairahdus, oikein klassinen alennusmyyntiostos, jossa eniten houkuttelee hinta ja se, että tekee mieli ostaa uutta. Se on kyllä hyvä mekko, miellyttävää ohutta viskoosineuletta, ja oikein hyvä minulle arkikäyttöön. Eikä maksanut paljon. Eri asia on, tarvitsenko sitä välttämättä? No en tietenkään. Ei se mikään välttämätön ostos ollut, vaan juuri sellainen tunnepohjaisesti tehty shoppailupäätös, jossa itse ostaminen on se juttu, eikä niinkään se, että jotain oikeaa tarvetta olisi. Onneksi sentään ostin tällaisen oikeasti käyttökelpoisen vaatteen, enkä jotain ystävämyyntihairahdusta, joka myöhemmin päätyisi kirppikselle. Tämä on jo tullut käyttöön, ja tulee jatkossakin.

Lopuksi ostin loppukuusta rintaliivit, jotka kuitenkin olivat järkiperäinen tarvehankinta. Lueskelin äskettännettikeskustelua, jossa pohdittiin, mikä olisi sopiva määrä rintsikoita. Epäilen, että keskusteluun osallistui runsaasti minimalisteja, koska suuri osa vastasi että kolmet riittää; siis yhdet pesussa, yhdet pidossa ja yhdet kaapissa odottamassa. Täytyy sanoa, että  kolmet olisivat minulle äärimmäinen minimi, jolla varmaan tulisin toimeen jos olisi aivan pakko mutta jos ei ole pakko, omistan mieluummin moninkertaisen määrän. Ja siitä päästäänkin siihen, että olen oikein ajatuksen kanssa menossa ostamaan uusia alusvaatteita peräti tänään! Aion ostaa useammat, oikein tarkoituksella. Istuvat, kauniit alusvaatteet ovat modernin hyvinvoinnin kulmakivi, jota en aio ostolakolla murentaa.

Shoppailusta ja mielenrauhasta

Jokin aikaa sitten juhlin, kuinka ostolakko kävi nyt ihmeen helpoksi kotikaranteenin myötä. Kun ei käy missään, ei tarvitse mitään, ainakaan uusia vaatteita. Joku vastasi kommenteissa, että varmaan sitten kun rajoitukset hellittävät, syntyy valtava vastaliike, ja ihmiset ostavat kuin viimeistä päivää. Olin kauhistunut ajatuksesta. Kun tässä nyt kökötetään kotona seitsemättä viikkoa, alan ymmärtää tuota kommenttia. Ostaminen on psykologisesti mielenkiintoista. Tavarat rauhoittavat, mistä kummasta se sitten johtuukaan.

Olen tässä huhtikuun aikana yrittänyt ostaa legginssejä itselleni, toistaiseksi en kovin hyvällä menestyksellä. Olen myös alkanut haaveilla tavaroista, joita aiemmin en mitenkään kuvitellut tarvitsevani. Esimerkiksi Mujin diffuuseri on ruvennut houkuttelemaan. Se on siis sellainen ihan tyylikäs valkoinen pänikkä, jonka sisälle laitetaan tuoksuvaa eteeristä öljyä, jota laite sitten puhaltaa vesihöyryn mukana huoneilmaan. Tietääkseni tämä laite on yksi Mujin myydyimmistä tuotteista maailmanlaajuisesti, mutta Suomessa diffuuserit eivät ole kiinnostaneet yhtä paljon, täällä varmaan arvostetaan hajusteettomuutta niin paljon. Olen kuitenkin alkanut pohdiskella, olisiko nyt otollinen hetki hankkia tuollainen turhake, jos se kuitenkin ilahduttaisi arkea.

Mujin eteeriset öljyt ovat ihania.

Huomaan, että nettikauppojen alet houkuttelevat myös. Siellä Mujin sivuilla klikkaillessani laitoin jo yhden mekon ostoskoriin. Perustelin sitä itselleni näillä tavallisilla selityksillä – se on alessa, se olisi mukava kotona, se on puuvillaa, se on tyylikäs – ja sitten poistin sen ostoksista. En tarvitse enempää kotimekkoja, niitä riittää jo ennestään. Piti oikein muistuttaa itselleni, että olen edelleen tietääkseni ostolakossa, eikä uusi kotimekko kuulu tarpeellisten listalle. Jatkoin sitten kodinsisustustarvikkeiden tutkailua. Parille tavaralle on oikeasti tarve (tarvitsemme mm. äänettömän kellon ja Mujista kuulemma saa sellaisen), mutta samalla mietin, että kiinnostaisivatko nämäkään kipot ja kupit niin paljon, ellen joutuisi olemaan jatkuvasti kotona.

Noita öljyjä tiputetaan näille huokoisille ”kiville” (en tiedä mitä ne oikeasti ovat) ja sitten niistä tuoksu leviää. Mujista nämäkin.

Sosiaalisesta eristäytymisestä, huolesta ja epävarmuudesta huolimatta voin henkisesti edelleen ihan hyvin. Seinät eivät tunnu kaatuvan päälle, kaikki läheiset ovat terveinä eikä ole esim. työttömyyden uhkaa. Minulla myös sattuu myös olemaan luonnostaan hyvin tasainen temperamentti optimistinen luonne. Vaikka kaikki on siis ihan hyvin, shoppailu houkuttaisi silti. Ostaminen tuntuu etenkin nyt olevan ihanaa vaihtelua siihen, että päivät toistuvat samanlaisina viikosta toiseen. Uudet tavarat houkuttelevat, nyt jos koskaan tuntuisi kaipaavan sitä kuuluisaa pientä piristystä kotiin ja arkeen. Vaikka en ole ahdistunut, nettikaupoissa klikkailu tuntuu silti rauhoittavalta ja tyynnyttävältä, se vie ajatukset tehokkaasti pois tästä hetkestä. Luonnonkosmetiikan selailu on tervetullutta vaihtelua jatkuvaan koronauutisointiin, jota kaikkialta muualta tulvii.

Toistaiseksi shoppailuhimoni ovat pysyneet kohtuullisen hyvin hallinnassa. Olen ostanut yhden mekon sekä muutaman kosmetiikkatuotteen, joita en välttämättä olisi tarvinnut, mutta joita kyllä käytän. Ostin uuden pyykkikorin rikkimenneen tilalle. Samoin hankin polkupyörään lukon ja keittiönpöydälle vahakankaan. Lastenhuoneeseen pitäisi ostaa uusi kirjoituspöytä, mutta se on sen tyyppinen isompi hankinta, joka ei jostain syystä ole yhtä hauska, kuin sellainen helposti ostettava pikkutavara. Pahin houkutus lienee juuri tuo Muji, mutta sinnekin haluaisin oikeastaan mennä itse käymään. Itse asiassa varmasti myös menen, jossain kohdassa kun sopiva hetki tulee.

Sanon siis, että jos joku on sattunut koronaeristyksessään shoppailemaan yllättäviä tavaroita, joita ei niin tarvitsisi, niin ymmärrän. En suosittele, mutta ymmärrän. Toivoisin, että joku osaisi selittää, miksi mielen tyynnyttämiseen tuntuu toimivan parhaiten sellaiset asiat, jotka eivät ole pidemmällä tähtäimellä kovin fiksuja, kuten shoppailu, syöminen tai ylenpalttinen netissä haahuilu. Haluaisin olla ihminen, joka ihan luonnostaan kääntyisi rauhattomalla hetkellä mietiskelytyynynsä eikä läppärinsä puoleen, mutta siihen on valitettavasti vielä matkaa.

Oletteko harrastaneet koronashoppailua?

Koti-ilmiöitä koronan aikaan

Kun kirjoitan tätä, meidän perhe on ollut kuusi viikkoa kotona. Kotona olemisesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä on tullut uusi normaali, ja rutiinit ovat muuttuneet sen mukana. Se, että lähes kaikki aika vietetään neljän seinän sisällä satunnaista ulkoilua lukuunottamatta, tekee arjesta todella erilaista, kuin olisi voinut odottaa. Meillä ei ole käynyt vieraita, me emme ole käyneet missään. Lapset leikkivät ulkona parin tietyn kaverin kanssa, aikuiset pitävät yhteyttä ystäviinsä ensisijaisesti digitaalisesti. Juhlat on peruttu, koulu, työt, harrastukset ja päivähoito on kotona. Uudenmaan sulku ei ole vaikuttanut meihin, sillä ei meillä olisi muutenkaan ollut tarvetta matkustaa rajojen ulkopuolelle, mutta onhan se jo pelkästään ajatuksen tasolla todella erikoista, ettei saisi omassa maassaan liikkua vapaasti minne tahtoo.

Hassua kyllä, jatkuva kotona oleminen näkyy eniten siinä, että meillä tulee nykyisin hirveä määrä roskaa. Kaikenlaista roskaa: biojätettä, muovia, pahvia, metallia. Tämä johtuu siitä, että syömme koko ajan kotona, ja ruokapakkauksia kuluu ainakin tuplamäärä normaaliin verrattuna. Eniten tulee pahvia. Normaalisti pahvinkeräyskassin täyttymiseen menee pari viikkoa. Nyt tuntuu että se täyttyy pari kertaa viikossa. Eniten on ruokapakkauksia, mutta myös muita pahvilaatikoita. Tilaamme kaiken mahdollisen verkkokaupasta, mikä tarkoittaa, että paketit on pakattu pahviin. Lisäksi on ruokakaupan kuljetukset, jotka myös tuodaan pahvilaatikoissa. Normaalisti laatikot voisi palauttaa kauppaan lähetin mukana, mutta tällä hetkellä ei. Lapset riemuitsevat ja rakentavat laatikoista linnoja ja bunkkereita. Äidillä saattaa hieman mennä hermot. Olen miettinyt, joutuvatko taloyhtiöt tihentämään roskien tyhjennysväliä, sillä kaikilla taitaa olla sama tilanne.

Hämmästyttävää kyllä, pyykkiä ei tunnu tulevan sen enempää kuin ennenkään. Paitsi käsi- ja keittiöpyyhkeet laitan pesuun normaalia tiheämmin, joten niitä tulee, mutta vaatepyykkiä ei. En tiedä, eikö kotona sotketa vaatteita samaa tahtia kuin töissä ja koulussa, vai mistä on kyse. Emme nimittäin tarkoituksella ole alkaneet pitää sen likaisempia vaatteita kuin aiemminkaan.

ruukut

Tiskikonerutiini, jota olen hehkuttanut täällä vuosikausia, on sen sijaan mennyt jokseenkin raiteiltaan. Aiemmin päivän aikana tuli tiskiä yhden koneellisen verran, nyt sitä tulee keskimäärin kaksi. Uusi rutiini menee niin, että aamulla kone tyhjennetään, sitten sinne lapataan kaikki ne astiat, jotka eivät illalla mahtuneet. Näin saadaan päivän alkuun tiskipöytä puhtaaksi. Suunnilleen lounaan jälkeen kone alkaa olla täynnä, jolloin käynnistän sen ensimmäisen kerran. Kun alan laittaa iltaruokaa, tyhjennän koneen samalla, sillä se täyttyy iltaruuan astioista vielä uudestaan. Sitten se laitetaan käyntiin vielä iltapalan jälkeen. Tällä systeemillä keittiö pysyy siedettävänä. Näin koronaeristyksen näkökulmasta tiskikone on kenties eniten viihtyvyyttä lisäävä kodinkone kotona!

Aikaa ei ole yhtään enempää kuin ennenkään. Tämä vähän yllätti. Ajattelin ennalta, että nythän tässä on aikaa ruveta käymään kaappeja läpi, vaihtaa kukkamultia ja tehdä kaikenlaista sellaista. Vaan eipä olekaan. Arjen pyörittäminen vie ihan eri tavalla aikaa, kun lapset ovat jatkuvasti kotona. Pelkästään ruuan laittamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään menee todella paljon aikaa. Sitten siihen päälle etäkoulu- ja kotipäivähoito, ja kaikki muut työt. Oma opiskelu on lähes täydellisesti jäissä, sillä rauhallista, keskeytyksetöntä hetkeä ei hevin löydy.

Ruokahuolto vie aikaa ja vaivaa enemmän kuin olisin voinut kuvitella. On mietittävä mitä syödään, onko raaka-aineita, mistä niitä saa, tilataanko kaupasta vai uskaltaudutaanko lähikauppaan, mitä kaikkea on vielä kotona ja kuinka pitkäksi aikaa, ja sitten on vielä se varsinainen ruuan valmistaminen. En edelleenkään osaa arvioida menekkiä oikein, kun meitä on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Kuvittelin tekeväni tosi ison makaronilaatikon, josta riittäisi ainakin kahdeksi päiväksi. Kun koko perhe oli syönyt siitä illallisen, jäljelle jäi juuri ja juuri lounas lapsille seuraavaksi päiväksi. Koska en ole einesten ystävä, päivittäinen ruokailu vaatii aika paljon suunnittelua. Nyt olisi hienoa, jos olisi ne kuukausien ruokalistat valmiina, mutta kun ei ole niin eipä auta muu kuin yrittää sopeutua.

Miten tämä poikkeustila näkyy teidän arjessa?

Maaliskuussa en shoppaillut

Maaliskuu on takana ja on vaatteiden ostoraportin aika. Lyhyestä virsi kaunis – en ostanut mitään. Helmikuussa ostin sen verran paljon, että olin muutenkin päättänyt, että nyt pysytään pois kaupoista. Sitten iski vakava kehotus pysyä kotona, joten en edes päässyt kauppoihin tai kirppiksille. Tavaratalojen alepäivät siirrettiin verkkoon, eikä halpoja vaatteita päässyt kauppaan hypistelemään, eikä heräteostoja tullut. Näin ollen maaliskuun ostamattomuus ei tuottanut vaikeuksia.

Nyt olen kuitenkin huomannut, että yhdelle uudelle vaatteelle voisi kyllä olla käyttöä. Nimittäin legginseille. En omista yhtäkään paria. Muistelen että yläasteella oli muotia pukea värikkäät  trikoolegginsit revittyjen löysien farkkujen alle talvisin. Minulla oli sinisenkirjavat Ellokselta tilatut trikoot, mutta sittemmin en ole legginsejä hankkinut. Hameiden ja mekkojen alla olen pitänyt tarvittaessa sukkahousuja, ja muut housut ovat sitten erikseen.

Mutta minulla on sellainen ongelma, että en tykkää pitää sukkahousuja sisällä. En ylipäätään tykkää sukkahousuista liiemmin, mutta pidän kyllä mekoista. Koska olen päättänyt pukeutua kunnollisiin vaatteisiin arkisin myös kotikaranteenissa, kaikki mekot ovat jääneet pitämättä, sillä en siedä niitä sukkahousuja. Kunnolliset vaatteet tarkoittavat siis sellaisia vaatteita, joissa voisin lähteä myös ulos ovesta milloin tahansa. Verkkarit on varattu viikonloppuihin. Toisaalta haluan pukeutua mukavasti, joten piukimmat farkutkaan eivät ole houkutelleet. Ratkaisuna voisi siis olla mukavat mutta siistit legginsit, joita voisin pitää mekkojen alla. Näyttäisin asialliselta, mutta ei tarvitsisi tinkiä mukavuudesta.

Mitä mieltä olette, olisivatko legginsit hyvä hankinta? Onko vinkkejä kestävistä merkeistä, jotka eivät ihan heti kulahtaisi ja nyppyyntyisi? Huono laatu käy hermoille. Ostin helmikuussa Glitteristä 2€ maksavan hiuspannan, koska en päässyt ajoissa kampaajalle ja halusin tukan pois silmiltä. Panta vähän ritisi käytössä epäilyttävästi, mutta pidin sitä pari viikkoa. Eilen meinasin laittaa sen päähäni, mutta se räksähti poikki. Toisin sanoen se kesti käyttöä noin kuukauden, mutta käyttökertoja ehkä parikymmentä. Aivan tolkutonta tuollainen. Mitä tästä opimme? Älä osta muovipantaa. Joten jos meinaan ostaa legginssit, haluaisin sellaiset, jotka eivät kulahda ekassa pesussa käyttökelvottomiksi.

Miten meni maaliskuu?

Näin yritän selvitä omituisesta arjesta

Arki on muuttunut aika erikoiseksi, eikä se ole pelkkää ihanaa hyggeilyä, kuten eräs lukija asian kiteytti. Kuten edellisessä kirjoituksessa totesin, koronaan liittyvät rajoitukset ovat tehneet elämästä monin tavoin omituista ja hankalaa, mutta eri ihmisille eri tavoilla. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että paras tapa selviytyä arjesta on pitää edes jonkinlaisia rutiineja yllä. Mikäli kotona on lapsia, sitä suuremmalla syyllä. Toisaalta omasta hyvinvoinnistakin on hyvä yrittää huolehtia niissä rajoissa kuin se on mahdollista. Tässä tasapainotellaan itsemyötätunnon ja itsekurin ristiaallokossa. Toisaalta on hyvä vähän itseään patistella, mutta toisaalta myös olla itselleen armollinen.

Olen miettinyt paljon, miten näistä erikoisista ajoista selvitään. Seuraava lista perustuu  omiin kokemuksiini näiden parin viikon ajalta, keskusteluihin muiden ihmisten kanssa sekä tähän kirjoitukseen, jossa psykologi kertoo, miten karanteenista selvitään. Nämä ovat keinoja, joilla minä yritän helpottaa omaa arkeani. (En siis yritä väittää että samat asiat toimisivat kaikilla.)

Normaali päivä- ja viikkorytmi

Olen oikein ottanut asiakseni pukeutua arkiaamuisin ”kunnon vaatteisiin”, ja vaadin samaa muiltakin. Klo 9 mennessä kaikilla pitää olla jotain muuta kuin yöpuku päällä. Sen sijaan viikonloppuisin saa löhöillä pyjamassa ja kulkea verkkareissa. Herätäämme samaan aikaan kuin yleensäkin, menemme nukkumaan ajoissa ja syödään tavalliseen aikaan. Yritän syömistenkin suhteen pysyä kutakuinkin normaalissa, vaikka se tuntuu vaikeammalta. Jälkikasvu kitisee jälkkäreitä harva se päivä, ja itse olen silloin tällöin turvautunut hätäsipsipussiin, kun kotoilu on alkanut tuntua sietämättömältä. Mutta koska ennakoin, että tätä jatkuu nyt varmasti vielä ainakin kaksi kuukautta, yritän vastedes kiinnittää ruokavalioon yhtä paljon huomiota kuin normaalistikin.

Käyn suihkussa ja kampaan tukkani joka päivä. Yleensä en arkisin meikkaa, mutta en sulje pois mahdollisuutta, että alan harrastaa sitäkin ihan vain huvikseni. Olen ottanut käyttöön parhaimmat ihonhoitotuotteeni, ne tuokoon pientä luksusta tämän omituisen arjen keskelle. Minulle on myös ollut tärkeää pitää viikonloput ja arkipäivät erossa toisistaan, eli viikonloppuna edelleenkin syödään vähän paremmin ja nukutaan pidempään kuin arkisin. Arkisin päivässä on tietty rytmi, jolloin koulutyöt, muut työt ja kotityöt asettuvat omille paikoilleen, viikonloppuisin taas tuntuu tärkeältä lomailla velvollisuuksista, niin kuin yleensäkin.

Sosiaaliset kontaktit

Olen huomannut, että nyt jos koskaan on aika soittaa kavereille. Se piristää aina, luultavasti kaveria yhtä paljon kuin minuakin. Chattailen netissä, tekstailen puhelimella ja soittelen videopuheluita lasten kanssa mummeille ja kummeille. On tietysti eri asia soitella kuin lähteä lounaalle, mutta toisaalta – ajatelkaa, millaista olisi olla karanteenissa pelkkien kirjeiden varassa. Ja muuten, niitä kirjeitäkin voisi taas kirjoittaa. Tässäpä mainio idea ajankuluksi!

Vinkkinä sanonkin, että nyt jos koskaan on oivallinen aika ottaa yhteyttä niihin sukulaisiin ja ystäviin, joihin ei normaalisti pidä tiiviisti yhteyttä. On todennäköistä, että etenkin vanhemmat ihmiset ovat nyt vailla normaaleja sosiaalisia kontakteja ja ilahtuvat yhteydenotosta. Toisaalta jos olet yksinään kotona, älä jää odottamaan muiden soittoa tai kirjettä, vaan toimi itse. Tai lähetä vaikka se postikortti! Tarvitsemme toisiamme, vaikka etäältä käsin.

Kotini on tosiaan linnani

Koska valtaosa ajasta vietetään nyt kotona, yritän oikein toden teolla panostaa siihen, että meillä on kaunista ja kodikasta. Kiinnitän huomiota siihen, ettei koti pääsisi kovin sotkuiseksi. Erityisesti yritän pitää tiskipöydän tyhjänä, raivaan ison ruokapöydän vähintään kerran päivässä (sille kinostuu nyt koulukirjoja, värikyniä ja ties mitä silppua paljon enemmän kuin normaalisti) ja koetan pitää eteistä järjestyksessä. Petaan joka päivä ja aina kun tilaisuus tulee, ostan kukkia maljakkoon. En ole lopettanut siivoojan käyntejä, vaan kävimme yhdessä hänen kanssaan läpi, miten huolehdimme hygieniasta puolin ja toisin.

Aion hankkia ruokapöydälle uuden, siistimmän vahakankaan, sillä nykyinen alkaa olla kestotahroilla ja repeytynytkin. Varaudun siihen, että kotona voi vierähtää kuukausi jos toinenkin, joten pidän kodin siistimiseen käytettyä aikaa mielekkäänä. Samoin olen ruvennut vaatimaan aika tiukkaan sävyyn, että kaikki muutkin perheenjäsenet hoitavat likaiset astiat tiskikoneeseen, roskat roskiin ja niin edelleen. En jaksa siivota muiden sotkuja, vaan kaikkien kuuluu nyt hoitaa oma osuutensa. Mielestäni kotiin panostaminen on nyt perusteltua. Minulle viihtyisyys syntyy etenkin siisteydestä ja elävistä kasveista, joten niistä pidän huolta. Mutta jos vaikka mielesi on tehnyt uutta mattoa jo monta vuotta, nyt voi olla hyvä hetki tilata se, mikäli budjetti antaa periksi. Mitä kodikkaampaa kotona on, sitä miellyttävämmin tämä karanteenikin menee.

Iloa elämään vaikka periaatteen kustannuksella

Tämä viimeinen on yllättänyt itsenikin. Olen aina vannonut, että meille ei tulee minkäänlaista lemmikkiä – ja nyt sellainen on tulossa jo tällä viikolla, omasta aloitteestani. Tosin pieni ja helppohoitoinen, mutta kuitenkin elävä, karvainen olento, jota varten on pitänyt tehdä monenlaisia valmisteluja ja hankkia erilaisia tarvikkeita. Kirjoitan tästä aiheesta lisää heti kun hän muuttaa meille, mutta logiikka oli tämä: maailma on muuttunut, myös meidän elämä on muuttunut. Emme todennäköisesti matkusta pitkään aikaan mökkiä pidemmälle, joten lemmikin hoidon suhteen tilanne on ihan erilainen kuin puoli vuotta sitten. Lapset ovat aina halunneet lemmikkiä, ja koska kotona vietetään nyt paljon aikaa, aloin miettiä mikä kotona eniten ilahduttaisi? Päädyimme siihen johtopäätökseen, että nyt on mitä otollisin aika ottaa lemmikki. Vaikka pidän arkirutiineista kiinni kynsin hampain, kaikkea ei tarvitse pitää ennallaan. Joskus sopeutuminen sujuu parhaiten, kun jostain periaatteestaan hiukan joustaa. (Tunnustan tähän päälle, että on meillä joustettu päivittäisestä ruutuajastakin…)

Tällaisilla keinoilla yritän itse selviytyä. Kertokaa lisää omia keinojanne kommenteissa! Ja bonuskysymys: kuka arvaa, mikä eläin meille on tulossa?

Samanlaista mutta niin erilaista

Olen viime päivinä miettinyt sitä, miten näennäisen samanlainen tilanne tarkoittaa kuitenkin ihmisille ihan eri asioita. Meitä kaikki koskee samat ohjeet valtionjohdon tasolta. Lapset ovat etupäässä kotona, kaikki kynnelle kykenevät kotitoimistoissaan myös. Yritämme vältellä kontakteja muihin ihmisiin, tilaamme ruokaa kotiin ja vahtaamme uutisia, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta kun juttelen ihmisten kanssa käy nopeasti ilmi, että näennäisesti samanlaisessa tilanteessa se käytännön kokemus voi olla todella erilainen.

Ensinnäkin on niitä, jotka edelleen menevät työpaikoilleen normaalisti, paitsi että töitä ja stressiä saattaa olla jopa enemmän kuin ennen. Sitten on niitä, jotka yrittävät tehdä töitänsä kotoa käsin, mutta onnistuminen vaihtelee merkittävästi. Ja sitten on niitä, joiden työt ovat loppuneen jo viikkoja sitten kokonaan, tai ovat vaarassa loppua milloin tahansa. Tämä johtaa siihen, että taloudellinen, emotionaalinen ja fyysinen tila on ihmisillä aivan erilainen.

Lapset ovat etäkoulussa, ja viime päivinä on paljon puhuttu siitä, että vanhempien tehtävä ei ole opettaa lapsiaan tai puuttua liikaa koulunkäyntiin. Tämä onnistuu hyvin omatoimisen ja koulumotivoituneen yläluokkalaisen kanssa, mutta kertoo vain pienen siivun todellisuudesta. Kaikki lapset eivät kykene istumaan rauhassa tehtäviensä parissa puurtaen edes koululuokassa, saati sitten kotona. Kaikkia lapsia koulu ei ylipäätään kiinnosta, ja silti heidänkin pitäisi hommansa hoitaa. Kuulin juuri teinistä, joka on siinä käsityksessä, että nyt on hyvä tilaisuus hengailla kavereiden kanssa kaupungilla koulutöiden sijasta. Opettaja ei sellaisessa tilanteessa hirveästi pysty asiaan vaikuttamaan, vaikka olisi miten hyvä ammatissaan.

Opettajien tapa huolehtia etäopetuksesta on kirjavaa. Jos opettajan ainoa kanava on wilma, niin vanhemmille ei jää juuri vaihtoehtoja. Minulla on kokemusta vain erittäin toimivasta etäopetuksesta, ja arvostukseni opettajia kohtaan on korkea, mutta tiedän ettei tilanne ole kaikkialla sama. Jos kotona on eri ikäisiä lapsia, tilanne mutkistuu entisestään. Päiväkodit ovat periaatteessa auki, mutta ainakaan itse en uskalla lasta laittaa päiväkotiin, missä lähikontakteja muiden lasten ja aikuisten välillä on mahdoton välttää. Vakava suositushan on pitää myös pienet lapset kotona, mikäli siihen suinkin on mahdollisuus. Mutta sitten kun on samassa huushollissa koululaisia, pikkulapsia ja etätöitä tekeviä aikuisia, arki käy äkkiä yllättävän kuormittavaksi.

Entäpä kodit? Mitä enemmän tilaa, sitä helpompaa on lähettää kaikki omiin nurkkiinsa tekemään omia hommiaan. Mutta kaikilla ei ole jokaiselle omaa huonetta, saati sitten erillistä työhuonetta. Sitä paitsi kaikki ovatkin jo huomanneet, että ruoan laittamiseen menee päivässä hirveästi enemmän aikaa ja rahaa kuin yleensä, kun koulu- ja työpaikkaruokailua ei ole. Jonkun täytyy ne ruuat suunnitella, ostaa ja tehdä. Kaupunkilainen tilaa kätevästi netistä, mutta tätä vaihtoehtoa ei monilla ole. Ainakin meidän perheessä ruokasuunnittelu vie kokonaisuudessaan vähintään tuplasti aikaa aiempaan verrattuna, sillä kun koko perhe on jatkuvasti kotona, kaikkea kuluu moninkertainen määrä. En ole vielä tottunut ostamaan niin paljon ruokaa kerralla, etenkin kun kauppaa pitäisi muutenkin välttää.

Jotkut meistä ovat yksin tai suorastaan yksinäisiä. Toiset kuormittuvat siksi, että kaikki ovat kotona yhtä aikaa. Toisilla on niin paljon aikaa, että siinä ehtii raivata kaappeja, sijoitella kirjoja värijärjestykseen ja vaihtaa kukkamullat moneen kertaa. Toisilla taas uudenlainen arki on vienyt kaiken ylimääräisen ajan, ja koti alkaa vähitellen kaaostua. Kaiken kaikkiaan voi siis todeta, että vaikka olisimme samassa veneessä, emme suinkaan ole samassa tilanteessa. Koronavirus voi iskeä kehen tahansa, mutta olemme varsin epätasa-arvoisissa tilanteissa sen suhteen, millaisilla resursseilla yritämme tilanteesta selvitä.

Yhteistä lienee vain huoli siitä, miten tästä selvitään ja milloin tämä loppuu. Siihen ei osaa kukaan vastata, mutta jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa. Pysy itse kotona, pidä lapset pois koulusta ja päivähoidosta, pidä etäisyyttä muihin ihmisiin, pese käsiä, yski ja niistä oikein. Älä mene juhliin, älä päästä lapsia kyläilemään, jätä mökkeily myöhempään aikaan. En näe mitään syytä, miksi tauti käyttäytyisi Suomessa eri tavalla kuin muualla Euroopassa, mutta jos kaikki eristäydymme nyt parhaan kykymme vältämme ehkä ne hirvittävät tilanteet, joihin Italiassa ja Espanjassa on jouduttu. Suomi aloitti onneksi varotoimet suhteessa aiemmin kuin moni muu maa, vaikka pitkään täälläkin elettiin kummallisessa realiteetit kieltävässä tilassa. Elämme historiallisia ja vaikeita aikoja. Mutta yhdessä tästäkin selvitään.

Miten korona on vaikuttanut teidän arkeen?

Ostolakko muuttui juuri helpoksi!

Tällä kauhealla epidemialla on ollut myös yllättäviä positiivisia seurauksia. Sekä Sokos että Stockmann ovat siirtäneet keväiset alepäivänsä nettiin, jotta ihmiset eivät tungeksisi tavarataloissa. Herttoniemen kauppakeskuksen avajaiset pidettiin, mutta siitä seurasi julkista paheksuntaa ja pormestarin henkilökohtainen nuhtelu kauppakeskuksen johtajalle.

Nyt jos koskaan on helppoa harjoitella ostolakkoa. Ensinnäkin meidän kaikkien tulisi pysytellä kotioloissa ja kulkea kaupungilla mahdollisimman vähän. Shoppailureissut tulisi jättää nyt tekemättä, etenkin jos kuuluu riskiryhmiin tai on yhtään flunssan oireita. Toiseksi ostolakon ylläpitäminen on paljon helpompaa, kuin esimerkiksi näitä alepäiviä ei tavarataloissa järjestetä. Mielestäni niiden peruminen oli erittäin vastuullista molemmilta yrityksiltä, ja vaikka en ostaisi mitään, molempien profiili nousi kyllä silmissäni.

Kolmanneksi – mitä ihmettä varten shoppailisi, kun kuitenkin olemme vain kotona? Uusia vaateostoksia, meikkivärejä tai asusteita ei oikein voi perustella tarpeella, kun kukaan ei käy missään. Minusta kuulostaa vähän kaukaahaetulta, että videopalaveriin pitäisi ostaa uusia vaatteita. Osa meistä joutuu tietysti menemään työpaikoilleen edelleen, mutta suurimman osan pitää nyt vain pysyä kiltisti kotona. Kun myös juhlat, konsertit ja muut viihdetapahtumat on peruttu, millä ihmeellä niitä uusia vaatteita itselleen perustelisi?

Minulle alepäivät ovat aina olleet kompastuskivi vaatteiden ostolakon suhteen, ja määräsinkin jo tammikuussa itseni jäähylle niiden suhteen. Nyt tuota lupausta on yksinkertaista noudattaa. En osta alepäivien nettikaupoista mitään vaatteita, vaikka pari houkuttelevaa mekkoa siellä olisikin. Se on kuin ostaisi sian säkissä, sillä materiaalia ei pääse tunnustelemaan, mallia sovittamaan eikä väri yleensä ole luonnossa sama kuin kuvassa. Tämä meni nyt tänä keväänä äärimmäisen helposti. Toisaalta moraalia kohottaakseni olen päättänyt kotioloissakin pukeutua siististi. Mukavasti, mutta siististi. Kotipukeutumisen kohentaminen on ollut tavoitteena jo pitkään, ja nyt on oivallinen tilaisuus nähdä, mihin vaatekaappini oikein venyykään.

Pakko on paras muusa, sanotaan, ja nyt on vähän pakko olla shoppailematta. Nettikaupat toki toimivat, mutta niihinkään ei ole pakko mennä. Jos kaipaa lisämotivaatiota, voi vaikka laskea, paljonko säästää rahaa karanteenin aikana, kun jättää kaikki heräteostokset tekemättä. Tai voi haastaa itsensä ”kaappishoppailuun” – siis tutkailemaan vaatevarastoaan tarkemmin, että millaista kaikkea sieltä oikeasti löytyykään. Olen lukenut, että henkistä hyvinvointia poikkeustilanteessa parantaa paitsi rutiinit, myös se, että esimerkiksi pukeutuu ”oikeisiin vaatteisiin” joka päivä, vaikka ei ihmisten ilmoille menisikään. Mikä onkaan motivaatiosi, pysytään kaikki kotona, ja osallistutaan siten omalta osalta tämän taudin nujertamiseen.

Kuinka monelle maaliskuusta on tulossa nollakuukausi?