Eilen tajusin, että viiden vuoden harjoittelun jälkeen asenteeni ja suhtautumiseni vaateshoppailuun on muuttunut pysyvästi. Olin Helsinki Outletissa, ja ihan järkevällä asialla, nimittäin joululahjaostoksilla. Kävin samalla kurkkimassa vaatekauppoja. Koska shoppailuni on koko vuoden ollut hyvin maltillista, ajattelin että jotain voisin vaikka ostaakin, jos tulisi sopivasti vastaan.

Mutta mitä on tapahtunut? Tunnistin vaatteita, jotka viisi vuotta sitten olisin luultavasti ostanut ”hyvinä löytöinä”, mutta tällä kertaa niiden houkutus oli jotenkin hiipunut. Hypistelin  halpoja huppareita, jollaisen entisessä elämässä olisin varmasti ostanut, koska vaate oli kiva ja halpa. Mutta nyt muistin heti ne hupparit jotka on omistin, enkä oikeasti edes harkinnut näitä uusia. Sovitin Bossin neulemekkoa, joka maksoi neljäkymppiä, alkuperäinen hinta lähemmäs 300€. Mutta se oli päällä ruma, joten palautin mekon takaisin rekkiin. Pisimpään mietin 70% alennuksessa olevia pellavatunikoita. Niissä oli periaatteessa kaikki kohdallaan; malli, väri ja hinta. Mutta sitten mietin, miksi ostaisin kesävaatteita marraskuussa. Sovittelin ja mallasin, ja kun sinänsä hyvästä vaatteesta ei kuitenkaan tullut vau-efektiä, palautin nekin paikoilleen.

Ostos viime vuodelta. Tälle on tullut runsaasti käyttöä. 

Kun tulin ilman ostoksia kotiin, tajusin että nyt on ajatusmaailma muuttunut. Hinta on aina ollut minulle tärkeä ostokriteeri. Olen aina rakastanut alennuksia ja alelöytöjä. Kääntöpuolena on ollut se, että hyvin usein halpa hinta on saanut tekemään kompromissin jonkun muun ominaisuuden suhteen. Mutta viisi vuotta raatorehellistä vaateseurantaa on avannut silmät sille, että nämä kompromissit eivät toimi. Juuri niistä halvimmista kompromissivaatteista tulee niitä, joista pian haluaa eroon. Samalla muuttuu osaksi vaatteiden ylituotanto-ongelmaa.

Olen ollut hyvin taitava keksimään järkiperusteluja omille vaateostoksilleni. Sen sijaan, että olisin ollut 100% rehellinen itselleni ja myöntänyt, että ostin jotain siksi että se oli halpa ja että teki mieli jotain uutta, olen selittänyt ostoksia parhain päin: tätä väriä ei kaapista löytynyt, tällaista vaatetta voisi hyvin käyttää tilaisuudessa X. Olen sujuvasti jättänyt itselleni mainitsematta, että sitä väriä ei löydy, koska näytän siinä kalpealta, eikä niitä kuviteltuja tilaisuuksia koskaan tule.

Olen nyt viisi vuotta seurannut sukkaparin tarkkuudella ostamieni vaatteiden määrää. Viimeiset neljä vuotta olen harjoitellut ostamatta jättämistä. Nyt, neljännen vuoden lopussa näyttää siltä, että ajatusmaailmani ja toimintatapani ovat vihdoin pysyvästi muuttuneet. Ostolakkoilu on vähentänyt ostamieni vaatteiden määrää heti ensimmäisestä ostolakkovuodesta alkaen, mutta olen jättänyt ostamatta paljolti tietoisen päätöksen vuoksi. Mieli on tehnyt kuten ennenkin, mutta en ole silti ostanut, koska olen halunnut noudattaa kohtuutta. Mutta nyt tuntui ensimmäisen kerran siltä, että ostamatta jättäminen ei ollut vain tietoinen päätös, vaan ostamisen halukin oli poissa. En voi sanoa muuta, kuin että tässä näkee, miten hidasta oman ajatusmaailman muuttaminen voi olla.

Tätä vaateostojen vähennysprojektia on moni seurannut täällä yhtä kauan kuin minäkin olen sitä harrastanut. Onko teistä kukaan huomannut samanlaista tai jotain muuta muutosta ajatusmaailmassaan?

PS: Marraskuussa en ostanut yhtään uutta vaatetta.