Olin melkein unohtanut, että julkaisin tammikuun alussa vaatelupaukset vuodelle 2020. Näin vuoden viimeisenä päivänä on erinomainen hetki tarkastella, mitä sen jälkeen tapahtui. Suurin tavoite oli tänä vuonna ostaa merkittävästi vähemmän vaatteita kuin edellisinä vuosina, ja tilastoni mukaan tässä onnistuin. Muita lupauksia oli  viisi:

• EN MENE KERTAAKAAN SIIHEN YSTÄVÄMYYNTIIN MISSÄ AINA SEKOAN
• En mene alennusmyynteihin palloilemaan, mukaanlukien Hullut päivät
• Alusvaatteita ja sukkia saa ostaa vapaasti tarpeen mukaan
• Käytettynä ostetuista vaatteista ei tarvitse stressata
• Tärkeä tavoitteeni on, että tänä vuonna ei yksikään vaate päädy suoraa päätä uudelle omistajalle sen osoittauduttua tyhmäksi ostokseksi

Lisäksi sallin itselleni kaksi poikkeusta: ulkomailta saisin ostaa mitä vain, jos jotain kertakaikkisen ihanaa tulisi vastaan. Lisäksi täydelliset talvikengät ja vaaleat avokkaat olivat sallittujen poikkeusten listalla. Entä kuinka kävi?

Ensinnäkin suuri voitto: En mennyt sinne ystävämyyntiin! Tai ihan rehellisesti sanottuna kävin yhden kerran viime kesänä. Sovitin juhlahaalaria, tulin tolkkuihini ja lähdin tyhjin käsin pois. Voitto! Voin myös tunnustaa, että alkuvuodesta tämän oven ohittaminen vaati tahdonvoimaa. Teki mieli mennä, sekoamisriskistä huolimatta. Mutta itsekuri kannatti.

Tänä vuonna alennusmyyntien välttely oli helpompaa, kuin vielä tammikuussa osasin edes aavistaa. Suurimmaksi osaksi vältyin niiltä ihan vain siitä syystä, ettei ulos voinut mennä. Siitä huolimatta kevään koronakaranteeni alkoi hullujen päivien aikaan ahdistaa sen verran, että lopulta ostaa täräytin Stockan nettialesta hyvin halvan mekon. Se ei ollut viisas ostos, mutta ei nyt kovin mahdotonkaan. Olen sitä käyttänyt, mutta ilmankin olisin pärjännyt. Tämä ostos on oikeastaan ainoa, jota kadun, sillä se on suurimmassa riskissä päätyä kierrätykseen ensi vuoden aikana. Näin käy, kun antaa tunteen (tässä tapauksessa turhautuminen kotona kökkimiseen) viedä. Lisäksi tein keväällä monta yritystä integroida legginssit osaksi arkipukeutumistani, siinä kuitenkaan onnistumatta. Turhia leggins-hankintoja tuli siis tehtyä, mutta koska ne ovat sukkahousuihin verrattavia käyttövaatteita, en harmittele niitä kauheasti. Ovat tulleet käyttöön, vaikka eivät siinä tarkoituksessa, mitä alunperin ajattelin.

Alusvaatteita ja sukkia ostin, ja kaikki tuli tarpeeseen. Jos kirjanpitoon ei lasketa sukkia ja alusvaatteita ollenkaan, jää vuodelle vain muutama yksittäinen vaatekappale. Jos vielä laskettaisiin urheiluvaatteet pois, lopputulos alkaa lähestyä minimalismia. Tästähän käydään jatkuvaa debattia, onko mielekästä ottaa vaatelaskuihin kuluvat käyttövaatteet mukaan. Sukkia menee rikki monta paria vuodessa, joten onko mielekästä laskea jokaista sukkaparia mukaan ”uudeksi” vaatteeksi? Minä nyt olen kuitenkin laskenut. Jos haluatte tietää, niin tänä vuonna ostin 6 paria sukkia, 3 alushousut, 3 rintaliivit, 2 urheiluliivit ja 4 sukkikset tai legginssit. Lisäksi yhden aluspaidan ja välihousut bambukuidusta. NIlkkasukkia joudun ostamaan lisää heti alkuvuodesta.

Kirppislöytöjä oli kolmet farkut. Lisäksi sain käytettynä muutaman korun sekä vanhan Marimekon pussukan. Kuukausia, jolloin en ostanut mitään oli kolme. Kannattaa kuitenkin huomata, että nollakuukausien seuraaminen ei enää tässä vaiheessa ole kovin mielekästä. Ostin vuoden aikana niin vähän vaatteita, että on aivan sama, jakautuivatko ne jokaiselle, joka toiselle vai joka neljännelle kuukaudelle. Jos ostamisen kokonaismäärä on omasta mielestä liian iso, nollakuukausien tavoittelu on mielekästä, ja ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan. Olen kuitenkin tämän vuoden aikana päätynyt sellaiselle tasolle vaateostoksissani, että en pidä nollakuukausia enää kovin tärkeinä.

Jäljelle jää enää vuoden parhaat vaateostot. Kaikki helmikuussa ostamani urheiluvaatteet ovat olleet hyviä ja tarpeellisia. Painonnostokengät olivat enemmän kuin tarpeelliset, tulokset lähtivät nousuun heti, kun sain kunnon kengät jalkaan. Lokakuussa ostamani pitkä kevytuntuvatakki on varmasti ollut käytössä jo yli 30 kertaa, olen siihenkin äärimmäisen tyytyväinen. Vuoden yllättäjä on kuitenkin pellavahousut, jotka ostin kesällä Helsinki Outletista noin 70% alennuksella. Niiden malli oli sellainen, etten ikinä olisi uskonut sellaisen sopivan minulle, mutta näistä tulikin kesän luottohousut. Luulin, että olen leveiden lahkeiden ja sileän vyötärön ihminen, mutta alaspäin kapenevat housut kuminauhavyötäröllä toimivatkin yhtä hyvin. Tässä näkee, että aina kannattaa kokeilla uutta, eikä liiemmin uskoa tyylioppaita.

Uuden housut, vanha pusero, vielä vanhempi laukku.

Kuva on loppukesän pukeutumishaasteesta, joka meinasi viedä hermot. Hyvä puoli kuitenkin oli, että esimerkiksi tätä asua en olisi varmaan keksinyt laittaa ilman omaa haastetta. En silti lähde vastaavaan uudestaan, koska en kerta kaikkiaan jaksa käyttää pukeutumisen pohtimiseen niin paljon aikaa päivittäin.

Summa summarum: ostolakon näkökulmasta vuosi meni erinomaisesti. Tietysti pandemialla oli osuutta asiaan, sillä se konkreettisesti esti matkustamisen ja pitkälti myös alennusmyynnit. Mutta samalla olen saavuttanut sellaisen pisteen, että shoppailu kiinnostaa aidosti paljon vähemmän kuin ennen. Voin kulkea outletissa, eikä mitään tee mieli. Siihen on mennyt viisi vuotta. En olisi ostolakkoa aloittaessa uskonut!

Miten teidän vuosi on vaateostojen suhteen mennyt?